OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä."
  • Ida Aho
  • 1 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

2 MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon ammattitutkinnon erikoisammattitutkinnon jonkin tutkinnon osan Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskeluohjelma ja henkilökohtaistamissuunnitelma. Suurin osa oppimisesta tapahtuu omalla työpaikalla työpaikkaohjaajan opastuksella. Yrittäjän oppisopimuksessa opinnoissa tukee ja auttaa yrittäjän itsensä valitsema tutoryrittäjä. Tutkintoon tähtäävässä oppisopimuksessa työtehtävien tulee olla tutkinnon perusteiden mukaisia. Työssäoppimista täydentää opiskelu oppilaitoksessa. Koulutuksessa hankitut tiedot ja taidot osoitetaan ja arvioidaan oppilaitoksen järjestämissä tutkintotilaisuuksissa. Oppisopimusaika määräytyy opiskelun tavoitteen ja opiskelijan aiemman osaamisen perusteella. Tutkintoon tähtäävä sopimus kestää yleensä 2 3 vuotta. Oppisopimuskoulutus räätälöidään tarpeidesi mukaan

3 Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa ammatillista koulutusta, jolla voi opiskella samoihin ammatillisiin tutkintoihin kuin oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa. Oppisopimus on joustava, monipuolinen ja käytännönläheinen tapa kehittää omaa ammatillista osaamistasi. Valittavanasi on yli 300 eri tutkintoa, joista osaan valmistava koulutus löytyy Etelä-Karjalasta. Oppisopimuskoulutus sopii sekä niille, joilla ei vielä ole ammatillista koulutusta, että niille, joilla jo on ammatillinen koulutus ja työkokemusta. Oppisopimukseen? TÖISSÄ Jos olet työ- tai virkasuhteessa, keskustele työnantajasi kanssa mahdollisuudesta opiskella tutkinto tai tutkinnon osio oppisopimuskoulutuksella. TYÖTÖN Jos sinulla ei ole vielä työpaikkaa, ole aktiivisesti yhteydessä työnantajiin ja keskustele mahdollisuudesta opiskella oppisopimuksella. YRITTÄJÄ Jos olet yrittäjä, myös sinulla on mahdollisuus suorittaa tutkinto ja päivittää ammattitaitoasi oppisopimuskoulutuksella. Ota yhteyttä oppisopimuskeskukseen.

4 OPPISOPIMUKSEN RAHOITUS Oppisopimuskoulutus rahoitetaan valtion varoista. TYÖNANTAJA maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa työssäoloajalta. saa oppisopimuskeskukselta koulutuskorvausta seuraavasti: /kk perustutkintoon johtavassa oppisopimuksessa /kk ammatti-/erikoisammattitutkintoon johtavassa oppisopimuksessa ei ole velvollinen maksamaan opiskelijalle palkkaa tämän ollessa teoriaopinnoissa oppilaitoksessa. voi hakea palkkatukea työ- ja elinkeinotoimistostapalkatessaan työttömän työnhakijan oppisopimustyösuhteeseen. Lisätietoa työnantajille: Kaakkois-Suomen TE-toimisto työnantaja- ja yrityspalvelut p PALKKAA OPPIMISESTA OPPISOPIMUKSELLA. OPISKELIJA saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa työssäoloajaltaan. saa oppisopimuskeskukselta seuraavia verottomia opintososiaalisia etuja palkattomien teoriaopintojen ajalta: ansionmenetyksen korvauksena päivärahaa 15 /pv perheavustusta 17 /pv, jos opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia. voi lisäksi hakea oppisopimuskeskukselta: majoituskorvausta 8 /pv, jos opetus järjestetään koti- tai oppisopimuspaikkakunnan ulkopuolella. matkakorvausta oppilaitokseen ja takaisin, mikäli matka yhteen suuntaan on yli 10 km (halvimman matkustustavan mukaan yksi meno-paluu/jakso). maksaa tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa tutkintomaksun 58. Tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa oppisopimuskeskus maksaa opiskelijan teoriaopinnot ja tutkintotilaisuudet. TODISTUS Oppiajan päätyttyä oppisopimuskeskus kirjoittaa opiskelijalle osallistumistodistuksen valmistavasta koulutuksesta. Kun tutkinto on suoritettu hyväksytysti, tutkintotoimikunta myöntää opiskelijalle tutkintotodistuksen, jonka opiskelija saa oppilaitoksesta.

5 Oppisopimusjohtaja Hannu Makkonen oppisopimusten hyväksyminen ja suunnittelu, oppilaitosyhteydet, projektit p OTA YHTEYTTÄ! LAPPEENRANNAN TOIMIPISTE Koulutussuunnittelija Jari Tamminen oppisopimusten suunnittelu ja seuranta, oppisopimusinfot p IMATRAN TOIMIPISTE Koulutussuunnittelija Tytti Sairanen oppisopimusten suunnittelu ja seuranta, oppisopimusinfot p Palvelusihteeri Selja Piiparinen opiskelijahallinto, oppisopimusneuvonta p Koulutussihteeri Else Uronen koulutuskorvausten maksatus, opintososiaalisten etujen maksatus, opiskelijahallinto p Lisätietoja: Koulutussuunnittelija Tarja Toiviainen projektit, opiskelijahallinto p

6 OSAAMINEN ASUU MEILLÄ. Saimaan ammattiopisto Sampo Oppisopimuskeskus LAYOUT: Nitro ID PHOTOS: Lukas Pearsall LAPPEENRANNAN TOIMISTO Pohjolankatu Lappeenranta p IMATRAN TOIMISTO Koulukatu Imatra p LAPPEENRANTA IMATRA

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11 OPPISOPIMUSOPAS SISÄLLYS Alkusanat 2 Oppisopimus 3 Oma opiskeluohjelma 5 Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7 Työssäoppiminen 9 Tietopuoliset opinnot 11 Näyttötutkinnon suorittaminen 13 Oppisopimus päättyy

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Oppisopimus on HyväDiili

Oppisopimus on HyväDiili Oppisopimus on HyväDiili Nuoret osaajat yritysten voimavarana- Yritykset oppisopimuksen mahdollistajana Minna Sainio 040 868 0631 minna.sainio@sedu.fi OpsoDiili Länsi-Suomi 1.4.2015 31.12.2017 Nuorten

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskuksen yleisesittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Hyvinvointi Liike-elämä Palvelut Tekniikka ja taito Video Näyttötutkinnosta https://www.youtube.com/watch?v=4rg3c 3Krpko&feature=youtu.be Omnian aikuisopiston toimipisteet

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Suomen Yrittäjien näkökulma Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet

Todistukset ja kansainväliset liitteet Todistukset ja kansainväliset liitteet Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009, muut 1/011/2013 Tutkintotodistukset ammatillisen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi 1 Jyväskylän oppisopimuskeskus HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioinnin opas

Näyttötutkinnon arvioinnin opas Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Helsinki 19.3.2015 Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

2015 valmistuneiden opiskelijoiden lukumäärä

2015 valmistuneiden opiskelijoiden lukumäärä Saimaan ammattiopisto Sampo tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille sekä koulutus- ja kehittämispalveluja yrityksille ja muille yhteisöasiakkaille. Saimaan ammattiopisto Sampo aloitti toimintansa

Lisätiedot

TODISTUKSET NÄYTTÖTUTKINNOISTA, NÄYTTÖTUTKINTOIHIN VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA OPPISOPIMUS- KOULUTUKSESTA

TODISTUKSET NÄYTTÖTUTKINNOISTA, NÄYTTÖTUTKINTOIHIN VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA OPPISOPIMUS- KOULUTUKSESTA TODISTUKSET NÄYTTÖTUTKIOISTA, NÄYTTÖTUTKINTOIHIN VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA OPPISOPIMUS- KOULUTUKSESTA Opetushallitus ISBN 952 13 1001 4 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 37/011/1999 MÄÄRÄYS

Lisätiedot

DATANOMI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

DATANOMI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO DATANOMI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Kokkolassa 1.9.2014 31.5.2016 Koulutus Aikuisopiskelijoille tarkoitettu tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoon valmistava koulutus. Tutkintonimikkeenä

Lisätiedot

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto

Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto ECVET Round Table 2016 Osaamisperusteisuus ja eurooppalaiset suositukset muutoksessa Arja Pietikäinen Savon ammatti- ja aikuisopisto Mitä tunnustettavaksi haettavat opinnot ja osaaminen voivat ammatillisessa

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE

OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE OPISKELUN RAHOITUS AIKUISELLE www.opintoluotsi.fi sivustolta koostanut Lapin TE-toimisto / YLEISET TUET Opintotuki Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta.

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 21.04.2015 08:13 VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Kouvolan kaupunki Vastaajien kokonaismäärä 356 22411 Kohderyhmän koko 590 94211 60 % 24 % 01.01.2014 Raportin vertailujakso

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖN ASETUS OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA OLEVAN OPISKELIJAN OPINTOSOSIAALISISTA EDUISTA TIETOPUOLISEN OPETUKSEN AIKANA 1 Nykytilanne

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012

Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit. EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 Aikuiskoulutuksen rahoitusmuodot ja hakeutumisvaiheiden prosessit EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 30.6.2012 EKA Opin Ovi -projektissa toimii neljä kehittämisryhmää, jotka on muodostettu aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen

KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen

Lisätiedot

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä.

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä. Seloste 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen opiskelijapalaute 1.1.2014 alkaen Yleistä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän (REDU) Lapin ammattiopistossa, Lapin matkailuopistossa ja Lapin urheiluopistossa käytetään

Lisätiedot

Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS

Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on oppisopimuskoulutus?... 3 2 Oppisopimuksen purkaminen... 4 3 Tietopuolisen koulutuksen toteuttaminen... 4 4 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA 1. Tehtävän vaatima koulutus ja työn kuvaus Korkeakoulututkinto sekä ajokortti 1.1 Oppisopimuksiin liittyvä operatiivinen, monialainen toiminta Koulutukseen

Lisätiedot

KEHITY YRITTÄJÄNÄ OPPISOPIMUKSELLA OPAS YRITTÄJÄOPISKELIJALLE JA YRITTÄJÄN OHJAAJALLE

KEHITY YRITTÄJÄNÄ OPPISOPIMUKSELLA OPAS YRITTÄJÄOPISKELIJALLE JA YRITTÄJÄN OHJAAJALLE KEHITY YRITTÄJÄNÄ OPPISOPIMUKSELLA OPAS YRITTÄJÄOPISKELIJALLE JA YRITTÄJÄN OHJAAJALLE Sisällys Tervetuloa oppisopimusyhteistyöhön!...3 Tutkintoja yrittäjälle...4 Suomen tutkintojärjestelmä... 4 Tervetuloa

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

VAL211 OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN

VAL211 OSAAMISEN ARVIOINTI OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä koulutuksen osa Osaamis- n itsetuntemus Hyväksymismerkinnät 1 (6) ryhmä- tai vertaisarviointia. n itsearviointi selvittää fyysisiä, sosiaalisia ja psyykkisiä edellytyksiään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi 2.0. Ville VeeVee Virtanen Verkostokoordinaattori SAKU ry

Ammattiosaajan työkykypassi 2.0. Ville VeeVee Virtanen Verkostokoordinaattori SAKU ry Ammattiosaajan työkykypassi 2.0 Ville VeeVee Virtanen Verkostokoordinaattori SAKU ry L630/1998, Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta 5 Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Uusi NAO maahanmuuttajille

Uusi NAO maahanmuuttajille Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa

Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Osaamisperusteisuus kansainvälistymistä vahvistamassa Kansainvälisyys tutkinnon perusteista OPSiin ja OPSista HOPSiin Hanna Autere Kv-strategian virkistyspäivä ammatilliselle koulutukselle 5.2.2016, Helsinki

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laajennettu työssäoppiminen

Laajennettu työssäoppiminen Laajennettu työssäoppiminen Liiketalouden perustutkinto Esityksen nimi / Tekijä 13.11.2013 1 Nykyisin käytössä olevat mallit Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Koulukatu, liiketalouden perustutkinto Tieto-

Lisätiedot

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yrittäjän oppisopimus Parturi-kampaajan oppisopimuskoulutus on parturi-kampaamossa työn ohessa tapahtuvaa oppimista,

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle Oppisopimuskoulutus Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle https://opso.saiedu.fi/ YLEISINFO Oppisopimuskoulutuksessa pääpaino on työssä oppimisessa. Tämän vuoksi työssä oppimisen arvioinnilla

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle Oppisopimuskoulutus Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle https://opso.saiedu.fi/ YLEISINFO Oppisopimuskoulutuksessa pääpaino on työssä oppimisessa. Tämän vuoksi työssä oppimisen arvioinnilla

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan opas

Työpaikkaohjaajan opas Työpaikkaohjaajan opas Omnian oppisopimustoimisto omnia.fi Oppisopimustoimisto Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Omnia on monialainen oppilaitos, joka järjestää ammatillista koulutusta seitsemässä

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS 10.2.2014 1 Yleistä näyttötutkinnosta NÄYTTÖTUTKINNOT ovat työelämän tutkintoja Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS. ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella

Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS. ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella työssäoppimiseen ja oppisopi - mukseen valmentautuminen osana Valma-koulutusta (ent. oppisopimuksen ennakkojakso) oppilaitosmuotoisen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Selvitetään, mitä jo osaan Hakeutuminen, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Suunnittelen, miten opiskelen ja hankin tarvittavan ammattitaidon Tarvittavan ammattitaidon

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot