Depression ehkäisy- ja hoitomallia. Rovaniemen kaupungin työterveyspalvelut Tth el Heli Leino
|
|
- Mikko Lehtonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Depression ehkäisy- ja hoitomallia Rovaniemen kaupungin työterveyspalvelut
2 Asiakkaita julkisen puolen organisaatioista ja yksityiseltä sektorilta Työntekijöitä yhteensä 7100 palvelujen piirissä Rovaniemen kaupunki suurin asiakas: 3350 työntekijää Rovaniemen kaupungin liikelaitoksena olemme toimineet lähtien
3 Työterveyshuollon mahdollisuuk- siin ja vahvuuksiin kuuluu ihmiseen kohdistuvan hoidon lisäksi työolosuhteiden "hoito".
4 Sairauden tai oireen työperäinen etiologinen syyosuus. a) ei työperäistä syyosuutta b) on työperäinen syyosuus (< 50 %) c) ammattitauti tai perusteltu ammattitauti- epäily (työperäinen syyosuus > 50%) d) työ pahentaa olemassa olevaa sairautta tai oiretta
5 SISÄISIÄ OHJEITA, JOTKA LIITTYVÄT DEPRESSION HOITOON JA ENNALTAEHÄISYYN - Toimintaohjeet löytyvät yksikön omalta M-asemalta, Rovaniemen kaupungin intranetistä sekä Lapin shp hoitoketjuista - Uupumuksen ja depression ehkäisyyn liittyy ohjeet Varhaisen tuen mallista sekä Ollaan ihmisiksi -periaatteet, jotka ovat kaupungin työntekijöiden luettavissa intranetissa - Yksikön omalta Toimintaohjeet kansioista löytyy toimintamalli akuuteissa elämän kriisitilanteissa - Lapin sairaanhoitopiirin sivulta Hoitoketju käytännöistä löytyy depression alueellinen hoitomalli - Työterveyshuollossamme käytetään depressiokoulua ryhmäohjausmallina - Lapin kuntoutuskeskuksessa toteutetaan Kelan kustantamana depression ryhmäkuntoutusta - Potilaita voidaan ohjata myös ns.kenkä-projektiin, joka on ODL:n ja Kelan yhteistyössä tapahtuva psyykkisen varhaiskuntoutuksen /tutkimuksen kehittämismenetelmä
6 Työuupumus ja muut elämän kriisit Työterveys hoitaja Työterveys lääkäri - Tilannetta jäsentävä keskustelu; kartoitetaan elämäntilanne, työolot - Mahdollisesti depressio- tai muu kysely (Deps-seula) - Konsultoidaan tai ohjataan asiakas tarvittaessa työterveyslääkärin vastaanotolle - Lyhyen sairausloman kirjoittaminen mahdollista - Tarvittaessa ohjaus seurakunnan perheasiainneuvottelukeskukseen, Mobile-kriisikeskukseen tai mielenterveysyksikköön - Seurannan sopiminen -Tilanteen selvittely ja työkyvyn arviointi -Somaattisten sairauksien seulonta -Tarvittavien tutkimusten ohjelmointi -Hoidon ja jatkohoidon suunnittelu, tarvittaessa ohjaus terapiaan tai lähete erikoissairaanhoitoon -Seurannan sopiminen Psykologi - Tilanteen selvittely - Supportiivinen keskustelu mahdollista 1-5 kertaa lääkärin lähettämänä.
7 DEPRESSION OIREKRITEERIT (lääkäreillä käytössä oleva lyhyt arviopohja): A. Masennusjakso on kestänyt vähintään 2 viikon ajan B. Todetaan vähintään 2 seuraavista: masentunut mieliala suurimman osan aikaa kiinnostuksen tai mielihyvän menettäminen vähentyneet voimavarat tai poikkeuksellinen väsymys C. Jokin tai jotkin seuraavista, niin että oireita (B+C) väh. neljä: itseluottamuksen/omanarvontunnon lasku itsesyytökset kuolemaan/itsemurhaan liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käytös keskittymisvaikeus/päättämättömyys psykomotorinen muutos (kiihtymys tai hidastuneisuus) unihäiriöt ruokahalun ja painon muutos Lievässä masennustilassa oireita on 4 5, keskivaikeassa 6 7 ja vaikeassa 8 10 ja kaikki kohdasta.psykoottisessa esiintyy myös harhaluuloja tai -elämyksiä.
8 VARHAISEN TUEN PROSESSI TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAT TOIMENPITEET Esimies ottaa asian puheeksi viivyttelemättä -lomake voi olla apuna -sovitaan toimenpiteet ja seuranta -tarvitt.ohjanta työterveyshuoltoon terveysongelmissa Ongelmia työssä selviytymisessä/ vuorovaikutuksessa/lisääntyneet poissaolot/syrjäänvetäytyminen YHTEISTYÖ- NEUVOTTELUT TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMENPITEET: -terveydentilan ja työkyvyn arvio -kuntoutustoimenpiteet -eläkelausunnot -mikäli työpaikalla ei ole esimiehen kanssa käyty keskustelua, ohjataan tähän -sairauden hoito -lähete erikoissairaanhoitoon ja/ tai konsultaatioon - seuranta Tuloksena voi olla: työn jatkuminen ennallaan, työn ja työjärjestelyjen muutos, koulutus, kuntoutus, uusi työ, eläkeratkaisut SEURANNAN SOPIMINEN
9 Varhaisen tuen malliin liittyviä tyypillisiä riskitilanteita: viitteitä mahdollisista ongelmista: paljon poissaoloja työstä liian pitkät työpäivät vuorovaikutusongelmia asiakkaiden ja/ tai työkavereiden/esimiehen kanssa vaikeuksia työstä suoriutumisessa aloitekyky hiipuu/yliaktiivisuus syrjäänvetäytyvä käyttäytyminen esimiehellä/ työkavereilla on tunne/intuitio siitä, että kaikki ei ole hyvin
10 Depressioriski näkyy yleensä sairauskertomuksessa Äkillinen stressireaktio ja unettomuus v.2007 (F43,F51): käyntejä 862, joista lääkärit arvioivat 350 käyntiä työperäisen stressin aiheuttamiksi (n.41%) Näistä potilaista löytyy suurin osa niistä, jotka ovat suuressa riskissä sairastua depressioon Stressireaktio ja unettomuus näyttäytyvät siis selvinä depression riskitekijöinä pitkällä aikavälillä
11 Potilaskäynnit depressiodianoosilla (F32,F33, F31, F34) Työterveyslääkärit: F31bipolaari/masennusjakso: 9 potilasta F32 masennus: 124 potilasta F33 toistuva+ F34(F38)pitkäaikainen ma: 28 potilasta Käyntejä näillä potilailla yhteensä 289, näistä työterveyslääkäri arvio 107 olevan työperäisiä (n.40%)
12 tellappi/
13
14 SYKETTÄ ELÄMÄÄN KUNTOUTUSKURSSI/ILKK
15 Työhön liittyvien mielenterveysoireiden ehkäisy ja hoitomalli rakenteilla
16 Työstressin ja depression ehkäisymallin toteuttamiseen liittyy tiettyjä oletuksia: Perusajatuksena on että n.10 tapaamiskerrasta koostuvan kognitiivis-behavioraalisen lähestymistavan odotetaan lisäävän työntekijän itsevarmuutta ja vähentävän kielteistä ajattelua ja tätä kautta tuetaan työntekijän omia selvitymismekanismeja hoito-mallissa korostetaan kiinteää yhteistyötä potilaan työpaikan edustajan kanssa sopeutumista helpottavien muutosten mahdollistamiseksi työpaikalla korostetaan myös varhaista tukea ja hoitavien tahojen yhteistyötä potilas voi olla töissäkin, ei siis välttämättä sairauslomaa intervention aikana psykiatrin kanssa saumaton yhteistyö (vastaanotto esim. työterveyshuollossa tai muuten lähellä, jolloin konsultaatiot lääkäreitten kanssa onnistuu) kuntoutuksen kanssa läheinen yhteistyö; helpot yhteydenotot/palaute työantaja/esimiehet ovat tietoisia mallista ja sitoutuvat osallistumaan yhteistyöhön
17 Työ voi olla parasta terapiaa Keskusteltaessa työn ja sairauksien välisestä yhteydestä ei pidä myöskään unohtaa työn ja terveyden välistä positiivista yhteyttä. Useammin työ varmaankin ylläpitää terveyttä, kuin sitä uhkaa. Esimerkiksi yksityiselämän tilanteisiin liittyvissä masennustiloissa työssä käynnillä voi olla hyvinkin terapeuttinen vaikutus henkilön kokonaisterveyteen.
18 "Ajatteles, jos joku puu kaatuisi kun me olemme sen alla!" "Ajatteles, jos ei kaadu", sanoi Puh pitkään harkittuaan Kiitos!
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto
Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014 Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mielialan arviointi mittareiden avulla -taustaa Masennusoireilu on väestötasolla
Yhdessä työkyvyn tukena
Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt
PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN
PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi?
Masennus työkyvyttömyyssyiden kärjessä - miksi? Teija Honkonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Jorma Kiuttu, Kansaneläkelaitos Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tapio Ropponen, Kuntien Eläkevakuutus 1 Masennustilat
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Mielenterveys ja työ missä mennään vuonna 2012? Teija Honkonen LT, psykiatrian dosentti, ylilääkäri Hallitusohjelma: Mielenterveyden ja työkyvyn edistäminen (1/2) Julkisen talouden
Työuran uurtaja ryhmämenetelmä
Työuran uurtaja ryhmämenetelmä Jukka Vuori, johtaja Salla Toppinen Tanner, pääasiallinen tutkija Tommy Larvi, tuotevastaava Anna Vanhala, asiakasvastaava sähköpostiosoitteet muotoa: nimi.sukunimi@ttl.fi
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA
1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä
Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli
Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS
SUOMALAISEN TYÖNTEKIJÄN HYVINVOINTI -SELVITYS Riikka Mattila, asiantuntijalääkäri, Odum Oy 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Tutkimuksen aineisto ja toteutus Aineiston koko Sukupuolijakauma Työkykyennusteen muutos Työkykyriskiin
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009
Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö MITÄ LAPSI TARVITSEE? huolenpitoa,
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Psykososiaalisen kuormituksen valvontaan valmistunut valtakunnallinen valvontaohje, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja tehostaa psykososiaalisen
NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA
NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde
Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012
Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Kuinka tukea työkykyä esimiehenä? Kirsi Ahola työterveyspsykologian dosentti Miksi työkykyä kannattaa tukea? Tutkimus- ja kehittämishankkeissa on havaittu, että työkyvyttömyyseläkkeelle
Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus
Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus 2.9.2010 Markku Kauppi ylilääkäri Reumahoidon tavoitteet Oireiden lievitys Kudosvaurioiden esto Toimintakyvyn parantaminen ja ylläpito Komplikaatioiden esto ja
Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta
Hyvä työ pidempi työura Kokemuksia lähikuntoutuksesta Murikka 28.5.2014 Annu Tuominen, Global HR Director, Normet Group Oy Normet lyhyesti Palvelu- ja tuoteratkaisuja maanalaiseen tunneli- ja kaivosliiketoimintaan
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut
KUNTOUTUSTUTKIMUS JA ALUEELLINEN HOITOKARTTA
KUNTOUTUSTUTKIMUS JA ALUEELLINEN HOITOKARTTA Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Työikäinen terveydenhuollossa I työkyvyn arviointi 12.9.2016 Kuntoutustutkimus - historiaa Invalidihuoltolain
Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1
Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 27.1.2011 HENKILÖSTÖOSASTO OHJE VM/125/00.00.00/2011
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 27.1.2011 HENKILÖSTÖOSASTO OHJE VM/125/00.00.00/2011 Sisältöalue Työterveyshuolto Maksuton sairaanhoito Säännökset joihin määräysten/ohjeiden antaminen perustuu Valtioneuvoston
NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja
NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen
Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka
Uudistuva muistisairauksien varhaisdiagnostiikka Mitä tämä voisi olla? Perusselvitykset. 17.5.2016 Ari Rosenvall, yleislääket. el. Perusselvitykset Varhaisen diagnostiikan peruskivi on varhainen havaitseminen.
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA
TOIMINTAOHJE TYÖTERVEYSHUOLLON HENKILÖSTÖLLE AMMATILLISEEN JA LÄÄKINNÄLLISEEN KUNTOUTUKSEEN OHJAUTUMISESTA TYÖTERVEYSHUOLLOSSA TYÖKYVYN VARHAINEN TUKI Työterveyshuoltolain (1383/2001) perusteella työterveyshuollon
Aluemalli Condia: Masennuksen varhainen ja tehokas hoito ja työssä jatkamisen tuki työterveystiimissä
Aluemalli Condia: Masennuksen varhainen ja tehokas hoito ja työssä jatkamisen tuki työterveystiimissä Leena Ala Mursula LT, tth erik.lääk. Ylilääkäri, Condia Oy Masennuksen hoito: aika vaatii Rohkeutta
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa
Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Oma väylä -hanke 2.9.2014 Oma väylä hankkeen kuntoutuksen kehittämisprojekti vuosina 2015 2017 Palveluntuottaja Tämän lomakkeen kohdassa 1 tunnit sisältävät kaikki kuntoutusprosessin
Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille
1(6) Lappeenrannan kaupunki Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille Tulosta tämä ohje itsellesi. Täytä vakuutustodistus tämän ohjeen avulla. Internet-osoite:
Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori
Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa Henna Haravuori 1 Työnjako nuorten masennustilojen hoidossa Perusterveydenhuolto (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveyskeskukset,
Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:
KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan
Ammatillinen kuntoutus- Voimaa työvoimaan Terveyskeskuksen näkökulma Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi, Sotkamon terveysasema Sisältö Perusterveydenhuollon rooli ammatilliseen kuntoutukseen ohjaamisessa
HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI)
HAKEMUSLOMAKE OHJATTUUN RYHMÄTOIMINTAAN KOIVUTARHAAN (KANNUS), KOTIPÄÄSKYYN (KOKKOLA) JA VASKOOLIIN (VETELI) Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: 1 Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella
Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä
Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Yhteisöterveyden vastaava hammaslääkäri Marjo Tipuri, YTHS 17.5.2016 Suunterveyden huomioiminen OPY-työssä Lähtökohtana on opiskelijoiden oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011
ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi
Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009
Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä
Miten jaksan omaisena?
Miten jaksan omaisena? Rovaniemi 20.4.2007 Eija Stengård, PsT Omaisten rooli muuttunut Tiedon antaja Etiologinen tekijä Sairauden kulkuun vaikuttava tekijä Hoidon ja kuntoutuksen voimavara Omainen omana
Fysioterapia Työterveyshuollossa. Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto
Fysioterapia Työterveyshuollossa Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto Työfysioterapeutin viikkoajanvaraus esimerkki maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai 8.30 Terveystarkastus
Käypä hoito -indikaattorit, depressio
1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi
Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016
Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset
Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus
Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki
Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin
Lapin sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosalue Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian ylilääkäri Tulosaluejohtaja
Lapin sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosalue Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian ylilääkäri Tulosaluejohtaja Lastenpsykiatrian tulosyksikkö Lastenpsykiatrian osasto ja poliklinikka o Tulosyksikönjohtaja
Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden edistämisen toimintamuodot Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Veikko Kujala Johtaja, Terveyden edistäminen 2 Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia Investointi
Taksien suorakorvaus etenee ympäri Suomea
Taksien suorakorvaus etenee ympäri Suomea Elise Kivimäki etuusjohtaja Kelan korvaamat taksimatkat v. 2010 Vajaa 3 miljoonaa taksimatkaa, joiden kustannukset olivat 155 mil. Matkojen lukumäärä kasvaa vuosittain
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous 8.3.2016 Oheismateriaali B HYKS-SAIRAANHOITOALUE TULOKSET HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Löydätte yksikkönne tulokset kalvosarjan alussa ja tämän jälkeen vertailut. Erot
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa Timo Hujanen Kelan tutkimusosasto Kelan seminaari 9.6.2011 Helsinki 1 Kommentteja julkisesta keskustelusta Hyvää palvelua nopeasti ja vaivattomasti? Kaikille
Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita)
Sosiaalityö päivystyksessä pilotti Yhteenveto webropol-seurannasta (keskeisimpiä osioita) Integraatio - työryhmä 27.1.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 - hanke Tavoitteet:
Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:
PSYKOTERAPIAT Kuntoutuksen tavoite Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: Hoidon tarpeen taustalla usein kehitysvuosien ylivoimaiset, traumaattiset kokemukset, ajankohtaiset menetykset tai muut ylivoimaiset
TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA. Seppo Kettunen 8.5.2015
TYÖKYVYTTÖMYYSRISKIN HALLINTA Seppo Kettunen 8.5.2015 MITÄ ON TYÖKYKY? Työ ja työympäristö Ammattitaito Terveydentila Sosiaaliset suhteet Ihminen Eläkelainsäädäntö Henkilöstöpolitiikka Työyhteisö TYÖKYKY
Kysely lähetettiin postikyselynä 1 000 Työterveysasemalle osoitettuna vastaavalle työterveyslääkärille. Kyselyyn saatiin yhteensä 228 vastausta.
MIELENTERVEYS TYÖELÄMÄSSÄ -KYSELYN TULOKSET TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT Kysely lähetettiin postikyselynä 1 000 Työterveysasemalle osoitettuna vastaavalle työterveyslääkärille. Kyselyyn saatiin yhteensä 228 vastausta.
Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki)
Työturvallisuuden toteuttaminen Työturvallisuuslaki Työnantajan vastuu ja työntekijän velvollisuudet Työsuojelun toimintaohjelma Perehdytys Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki) Työnantajan
Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle
Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3
Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella
Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden
ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008
LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV
Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön
Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä
TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin
TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 Trapu -toimintamalli työhyvinvointisuunnittelija
TYÖKYVYN HALLINTA JA VARHAINEN TUKI ROVANIEMEN KAUPUNKI
TYÖKYVYN HALLINTA JA VARHAINEN TUKI ROVANIEMEN KAUPUNKI Rovaniemen kaupungin tavoitteena on työntekijöidensä työkyvyn edistäminen työuran kaikissa vaiheissa ennakoivan ja varhaisen työkyvyn tuen avulla.
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen
Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta
Työssä selviytymisen tuki työterveyshuollon näkökulmasta Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Tästä aion puhua Mitä on työssä selviytymisen tuki?
Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö
Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri Sanna Blanco-Sequeiros, tulosaluejohtaja Esityksen sisältö Solja: Psykiatristen häiriöiden aiheuttama
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari
Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013
Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala
Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla
Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1
Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri
Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille
Tukea ja palveluita työllistymiseen Asperger-henkilöille Tuet ja palvelut käyttöön Työpaikkaa etsittäessä on toisinaan hyödyllistä käyttää erilaisia kunnan tai Työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston)
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke Pilottikuntatyön aloitusseminaari 13.5.13 ja 22.5.2013 Asumista ja arjen tukea.
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten
Mieli ja Diabetes. Diabetesosaaja Psykologi Kirsi Ikuli
Mieli ja Diabetes Diabetesosaaja 28.1.2015 Psykologi Kirsi Ikuli Diabeteksen luonteesta Itse vastuussa omahoidosta Jokapäiväiset valinnat Pysyvä Vakava Paljonko diabetesta voi hallita? Riittävän hyvä juuri
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Unettomuuden lääkkeetön hoito työterveyshuollossa e Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi-tapaaminen 9.00-9.10 Uni ja unettomuus - johdantoa aihepiiriin Apulaisylilääkäri Christer Hublin
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä
Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen. Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö
Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö Yhteistyön rakentaminen 2012-13 - Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 - Sopimisesta sopiminen, yhteistyökäytännöt
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa
Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN
Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana
Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut
MIELENTERVEYSTALO.FI JA NETTITERAPIAT
MIELENTERVEYSTALO.FI JA NETTITERAPIAT MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI Eero-Matti Koivisto, psykologi, erikoissuunnittelija, HUS www.mielenterveystalo.fi MIELENTERVEYSTALO.FI
Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa
Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:
Eväitä opintojen sujumiseen ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 2012 Eväitä opintojen sujumiseen ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ INNOSTAA SINUA OPISKELEMAAN?
Monimuotoisuus Lapin sairaanhoitopiirissä
Monimuotoisuus Lapin sairaanhoitopiirissä 12.11.2013 Ulla Hiltunen Lapin sairaanhoitopiirin toiminnan tarkoituksena on tuottaa ja hankkia alueensa väestön tarpeiden mukaista erikoissairaanhoitoa tukien
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien
Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)
PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja Sukunimi
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015
Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.
LAPSEN/NUOREN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOITOA/KOULUA VARTEN
i Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 Huoltaja vastaa siitä, että lapsen/nuoren lääkehoidon tarve ja lääkehoidon kannalta kaikki tarvittava tieto on käytettävissä. Huoltaja vastaa myös
Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2016 2 SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2016 2 SIILINJÄRVEN KUNTA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEET 1.3.2016 ALKAEN 1(4) 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus Lapsiperheiden
Kh TOIMINTAOHJE TYÖN VAATIMUSTEN JA TYÖNTEKIJÄN TYÖKYVYN YHTEENSOVITTAMISEKSI
TOIMINTAOHJE TYÖN VAATIMUSTEN JA TYÖNTEKIJÄN TYÖKYVYN YHTEENSOVITTAMISEKSI KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Työsuojelutoimikunta 04/2006 TOIMINTAOHJE TYÖN VAATIMUSTEN JA TYÖNTEKIJÄN TYÖKYVYN YHTEENSOVITTAMISEKSI Tätä
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
PÄIHDEONGELMA LÄHEISEN TYÖSSÄJAKSAMISEN NÄKÖKULMASTA
PÄIHDEONGELMA LÄHEISEN TYÖSSÄJAKSAMISEN NÄKÖKULMASTA Päihdetiedotusseminaari 9.6.2016 Jaana Vastamäki Alkoholiongelmaisen muille aiheuttamat haitat - Kuinka laajalle ne ulottuvat? (THL) 53 % 15 69-vuotiaista
ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen
ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen Palvelun kehittämisen vaiheet Erillinen hierarkia Hallinnollinen integraatio Toiminnallinen integraatio Ekosysteemi ENNEN KÄÄNNEKOHTA TULEVAISUUS Kunta
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )
LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa
Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012. Matkaraportti Työtehoseura, TTS
Green Care opintomatka Ruotsiin 6.-8.6.2012 Matkaraportti Työtehoseura, TTS 1 Matkan päätavoitteet Tutustua erilaisiin tapoihin toteuttaa Green Carea ja siihen, miten yrittäjät ovat kehittäneet palveluitaan.
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,
ROVANIEMEN KAUPUNKI. Havaintoja sairauspoissaoloista ja analyysi syistä
ROVANIEMEN KAUPUNKI Havaintoja sairauspoissaoloista ja analyysi syistä SAIRAUSLOMA Ei ole olemassa subjektiivista sairauslomaoikeutta, vaan kyse on työkyvyttömäksi todetun henkilön sosiaaliturvasta Ei