Hollola - Lahti - Nastola yhteiset ympäristötavoitteet 2012
|
|
- Kirsi Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 tekninen- ja ympäristötoimiala Hollola - Lahti - Nastola yhteiset ympäristötavoitteet 2012 Lahden seudun ympäristölautakunta
2 Hollola - Lahti - Nastola yhteiset ympäristötavoitteet 2012 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 4 1. Toteutetaan ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä ja varaudutaan sen aiheuttamiin riskeihin* 1.1 Hollola Lahti Nastola alueen kasvihuonekaasupäästöt 7 ovat puolittuneet vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä 1.2 Hollola, Lahti ja Nastola laativat yhteisen ilmasto-ohjelman 8 toteutussuunnitelman, jonka toimenpiteet sisällytetään kuntien johtamisjärjestelmiin 1.3 Energian kokonaiskulutus kuntien toiminnoissa vähenee 9 vuoden 2009 tasosta 10% vuoteen 2015 mennessä 1.4 Kuntien toimintojen materiaalitehokkuutta parannetaan % vuodesta 2013 vuoteen 2025 mennessä 1.5 Joukkoliikenteen osuus tehdyistä matkoista kaksinkertaistuu 11 vuoteen 2025 mennessä ja pyöräilyn vuoteen 2015 mennessä vuoden 2010 tasosta 2. Suojellaan asuin- ja elinympäristön viihtyisyyttä ja terveellisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta* 2.1 Seudun ilman laatua parannetaan Seudun meluhaittoja vähennetään Säilytetään mahdollisuudet nauttia hiljaisesta ja 15 luonnonläheisestä ympäristöstä 2.4 Säilytetään merkittävät luontoalueet ja viheryhteydet sekä 15 huomioidaan arvokkaat kulttuuriympäristöt ja rakennukset 2.5 Kuntien omistamien, virkistyskäyttöön ja suojeluun 16 varattujen metsien hoidossa lisätään luonnon monimuotoisuutta 2.6 Muodostetaan biosfäärialue Vesijärvi- Salpausselkä 17 alueelle yhteistyössä Päijänne - Vesijärvi biosfäärihankkeen kanssa 3. Turvataan pohjavesien laatu ja määrä sekä vaalitaan vesistöjen virkistys- ja luonnonarvoja* 3.1 Pohjavesien kemiallinen laatu on hyvä Turvataan alueella muodostuvan pohjaveden määrä Laaditaan seudullinen pohjavesien suojelusuunnitelma 20 vuoden 2011 loppuun mennessä 3.4 Alueen vesistöt ovat ekologisesti hyvässä tai 21 erinomaisessa tilassa ja ne soveltuvat vaativaan virkistys- ja kalatalouskäyttöön 4. Varataan voimavarat ajantasaisen ympäristötiedon levittämiseen sekä lisätään asukkaiden mahdollisuuksia toimia elinympäristönsä hyväksi* 4.1 Ympäristöviestintää ja asukastoimintaa kehitetään 23 edelleen ympäristövastuun edistämiseksi 4.2 Lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden lisäämisen 16 kautta saatetaan ympäristöasiat perheiden arkeen 4.3 Hyödynnetään uusia viestintävälineitä ja -menetelmiä 24 laajemman ympäristötietoisuuden ja eri kohderyhmien saavuttamiseksi 4.4 Hollola Lahti Nastola alueella on saatavilla kattavaa ja 25 yhteneväistä ympäristötietoa 5. Päätöksien vaikutuksia ympäristöpäämääriin tarkastellaan kaikilla päätöksenteon tasoilla 5.1 Kaupungin ja kuntien toimialat sekä yhtiöt ovat 26 sisällyttäneet soveltuvin osin ympäristötavoitteet osaksi toimintajärjestelmäänsä 5.2 Valtuustojen päätöksiin saadaan vuoden alusta lähtien arviot niiden vaikutuksista yhteisen ympäristöpolitiikan päämääriin * Hollola - Lahti - Nastola ympäristöpolitiikan päämäärät 2 Lahden kv , Nastolan kv , Hollolan kv
3 Johdanto Lahden seudun kunnilla on ollut yhteinen ympäristöpolitiikka vuodesta 2007 lähtien. Ympäristöpolitiikan toteuttamiseksi laadittiin yhteinen ympäristöstrategia, joka hyväksyttiin seudun kunnissa vuoden 2008 aikana. Ympäristöstrategian laadinnan taustalla oli heinäkuussa 2006 toimintansa aloittaneen kolmen kunnan yhteisen ympäristölautakunnan esittämä toive saada Hollolalle, Lahdelle ja Nastolalle yksi, kaikkien kuntien ympäristötoimintaa koskeva tavoiteasiakirja. Ympäristöstrategian osaksi laadittiin sittemmin vielä yksityiskohtaisempi toteutusohjelma. Ympäristöstrategian tilalle päätettiin kuluvan valtuustokauden alussa valmistella Hollola Lahti Nastola yhteiset ympäristötavoitteet, jotka statukseltaan ja tarkkuudeltaan kuitenkin tulisivat vastaamaan strategiaa. Ympäristötavoitteet toteuttavat paitsi ympäristöpolitiikkaa niin osaltaan myös kuntien valtuustojen hyväksymien kuntastrategioiden sisältämiä ilmastonsuojeluun ja asuin- ja elinympäristön laatuun liittyviä päämääriä. Yhteisille ympäristötavoitteille tullaan Lahden seudun ympäristöpalveluissa laatimaan tarkempi, tavoitteita toteuttava ympäristöasioiden toimenpideohjelma. Toimenpideohjelman on tarkoitus olla niin konkreettinen, että sen vastuutus voidaan viedä henkilötasolle ja että sen yksityiskohtaisempi sisältö aikataulutetaan riittävän tarkasti kytkemällä se talousarvio- ja työohjelmasuunnitteluun. Tämä onnistuu hyvin niissä toimenpiteissä, jotka ovat Lahden seudun ympäristöpalvelujen toteutusvastuulla. Jatkotyöskentelyn yksi haaste tuleekin olemaan kuinka muissa tavoitteiden toteutumisesta vastuussa olevissa yksiköissä saadaan määriteltyä ja sovittua riittävän tarkkoja tavoitteita ja kuinka kytkeä nämä asiat osaksi johtamista kaikissa ao. yksiköissä. On tärkeää että kaikki toimijat sitoutuvat toteuttamaan toimenpiteitä, jotka edistävät tavoitteiden toteutumista ja välttäisivät päätöksiä ja ratkaisuja, jotka ovat tavoitteiden vastaisia. Jatkossa on panostettava erityisesti siihen, että tavoitteiden toteuttamiseksi saadaan sovittua riittävästi resursoituja ja riittävän tarkasti vastuutettuja toimenpiteitä. Yhteisiä ympäristötavoitteita tullaan päivittämään Lahden seudun ympäristölautakunnassa vähintään vuosittain. Laajempi arvio päivitystarpeesta tehdään kerran valtuustokaudessa ympäristöpolitiikan päivityksen yhteydessä valmistuvaa ympäristöasioiden toimenpideohjelmaa päivitetään jatkuvasti ja sen toteutumisesta tullaan raportoimaan ympäristölautakunnalle kaksi kertaa vuodessa. Toimenpideohjelman valmistelun yhteydessä tullaan tarkemmin arvioimaan tämän asiakirjan tavoitteiden keskinäisiä suhteita sekä jo päätettyjen tai meneillään olevien erillisohjelmien ja hankkeiden osuutta tavoitteiden toteutumisessa. Samoin on tarpeen kehittää toteutumisen seurannan mittareita paremmin soveltumaan näiden tavoitteiden ja toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointiin. Osa tavoitteista on jo pystytty muotoilemaan mitattavaan asuun. Osassa tavoitteita sisällöt ovat enemmän laadullisia tai hallinnollisia ja osassa on todettu, että asiasta ei ole vielä tarpeeksi tietämystä esim. lähtötilanteen tai tarkemman tavoitetilanteen määrittelemiseksi. Tekstissä esitettyjen parinkymmenen päätavoitteen alle on valmistelutyössä jo muotoiltu operatiivisempia alatavoitteita, jotka osittain löytyvät tavoitteita selostavista tekstiosuuksista. Lisäksi on huomioitava, että useita tavoitteita toteuttavat jo erilliset käynnissä olevat ja/tai käynnistyvät ohjelmat ja suunnitelmat. Näitä ovat esimerkiksi seudullinen ilmasto-ohjelma, Vesijärviohjelma sekä pohjavesien suojelusuunnitelma. Ympäristötyön vaikuttavuuden kannalta on tärkeää kehittää koordinaatiota kuntastrategioiden toteuttamisen, kuntien omistajapolitiikan ja hanketoiminnan kesken jotta käytettävissä olevat resurssit saadaan mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä. 4 5
4 HOLLOLA LAHTI NASTOLA YMPÄRISTÖASIOIDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄN TASOT 1. Toteutetaan ilmastonmuutosta hillitseviä toimenpiteitä ja varaudutaan sen aiheuttamiin riskeihin. KUNTIEN STRATEGIAT (valtuustot) YHTEINEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA (valtuustot) 1.1 Hollola Lahti Nastola alueen kasvihuonekaasupäästöt ovat puolittuneet vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä YHTEISET YMPÄRISTÖTAVOITTEET (k-hallitukset) YMPÄRISTÖASIOIDEN TOIMENPIDEOHJELMA (Lahden seudun ympäristölautakunta) YKSIKÖIDEN OMAT YMPÄRISTÖOHJELMAT/MUUT TOTEUTTAMISTOIMET (yksiköt, lautakunnat, yhtiöt) Lahden seudulla suurimmat päästöt aiheutuvat energian tuotannosta ja liikenteestä. Energiaa käytetään pääasiassa rakennusten lämmitykseen ja sähkönä. Seudullisesti päästöjen jakaantumisessa on suuria eroja. Nastolassa ja erityisesti Hollolassa suurimmat päästöt tulevat liikenteestä kun taas Lahdessa suurimmat päästöt johtuvat rakennusten lämmityksestä ja muusta sähkön käytöstä. Erot johtuvat osittain siitä, että päästöjen laskentamalli ei perustu paikalliseen energian kulutukseen vaan sisältää mm. valtakunnallisen liikenneverkon liikenteen päästöt. EU:n tavoite: 38 % energiasta uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2020 mennessä. Tässä julkaisussa on esitetty Hollola Lahti Nastola yhteiset ympäristötavoitteet sekä kutakin tavoitetta selostavat tekstit. Ympäristöpolitiikan neljään päämäärään sisältyvien tavoitteiden lisäksi on esitetty kaksi tavoitetta, jotka toteuttavat ympäristöpolitiikan ns. vastuumomentin yleistavoitetta, jonka mukaan yhteinen ympäristöpolitiikka ohjaa kunnan/kaupungin ja sen liikelaitosten ja yhtiöiden toimintaa ympäristöasioissa. Lahden seudun ympäristölautakunta hyväksyi ympäristötavoitteet ( ) kokouksessaan ja merkitsi samalla tämän raportin muilta osin tiedokseen. Raportin on laatinut ympäristönsuojelusuunnittelija Timo Permanto. Suurin kasvihuonekaasujen vähentämisen potentiaali seutumme energian käytössä on siis rakennusten energiatehokkuuden sekä vähempipäästöisen liikennejärjestelmän kehittämisellä sekä sähkön kokonaiskulutuksen pienentämisellä. Nopeammin vaikuttava päästövähennys saadaan jos nykyisen energiantuotannon riippuvuutta fossiilisista polttoaineista saadaan selvästi vähennettyä. Lahti Energia Oy uuden, uusiopolttoainetta käyttävän voimalaitoksen rakentamistyöt ovat käynnistyneet kesällä 2010 ja se otetaan tuotantokäyttöön keväällä Lahden uusi yleiskaava sisältää useita tavoitteita, jotka toteutuessaan johtavat kokonaispäästöjen vähenemiseen ainakin asukasta kohti laskien. Maankäytön muutokset ovat kuitenkin suhteellisen hitaita eivätkä ne voi vielä merkittävästi vaikuttaa vuoteen 2025 mennessä. 6 7
5 Vuonna 2009 käynnistyneellä seudullisella ilmasto-ohjelmatyöllä pyritään vähentämään alueen kuntien ja niiden omistamien yhtiöiden kasvihuonekaasupäästöjä. Viime vuonna käynnistyi IMMU hanke (Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään) Aalto yliopiston TKK:n Lahden yksikössä tukemaan ilmasto-ohjelman toteutusta. Hankkeessa tehdään toistakymmentä soveltavaa selvitystyötä ja se kestää vuoden 2011 loppuun. Päästövähennystavoite on sen verran vaativa, että siihen ei todennäköisesti päästä pelkästään kaupunki- ja kuntaorganisaatioiden tai konserniyhtiöiden merkittävälläkään panostamisella. Se edellyttää myös alueen yritysten ja asukkaiden sitoutumista tavoitetta toteuttaviin toimiin ja korostaa jäljempänä kohtaan neljä sisältyvien viestinnällisten tavoitteiden toteuttamista. 1.2 Hollola, Lahti ja Nastola laativat yhteisen ilmasto-ohjelman toteutussuunnitelman, jonka toimenpiteet sisällytetään kuntien johtamisjärjestelmiin Syksyllä 2009 hyväksytyn seudullisen ilmasto-ohjelman päivitystyö on käynnissä ja siinä tullaan keskittymään konkreettisten ilmastotavoitteita toteuttavien toimenpiteiden määrittämiseen. IMMU hankkeen selvitysten valmistuminen antaa tukea tarkempien tavoitteiden suuntaamiseen ja toimenpiteiden valintaan. IMMU hanke on ollut ilmastotyön tärkeä apuväline, mutta sen lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän omaa panostusta kaikilta kaupunkikonsernin ja kuntien yksiköiltä. Ilmasto-ohjelman toteuttamisen ja sen vaikutusten seurannan koordinaatioon on saatava lisää resursseja. Jatkotyö tulee sekä ilmastonmuutoksen hillinnässä että varsinkin siihen varautumisessa nostamaan esille uusia haasteita ja yksittäisiä kysymyksiä. Asia tulee laaja-alaisesti sisällyttää johtamisjärjestelmiin ja varautua tarvittaviin resursseihin. 1.3 Energian kokonaiskulutus kuntien toiminnoissa vähenee vuoden 2009 tasosta 10 % vuoteen 2015 mennessä Energian kulutusta on pyritty hillitsemään toimialueen kuntien omissa toiminnoissa. Lahti on mukana valtakunnallisissa energiansäästö- ja energiatehokkuus-sopimuksissa vuodesta 2001 lähtien ja Hollolan suurimmat kiinteistöt ovat olleet ESCO hankkeen piirissä. Nastolassa on tehty useita yksittäisiä toimia kunnan omistamien kiinteistöjen energian kulutuksen vähentämiseksi. Lahdessa energiatehokkuussopimusta vuosille hallinnoi tilakeskus ja tähän liittyvä energiankäytön tehostamissuunnitelma valmistuu vuoden 2010 aikana. Energiatehokkuussopimuksen laadinnan aikana ei vielä ollut tiedossa kaupungin strategian vaativa kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite. Energian kulutuksesta on riittävän tarkkaa seurantatietoa suuresta osasta Lahden omistamia kiinteistöjä sekä Hollolan kunnan suurimmista kiinteistöistä. Lahti konsernin omistajapoliittiset linjaukset : konsernin yhteisöjen ja säätiöiden on käytettävä uusiutuvaa energiaa vähintään 20 % vuoden 2013 loppuun mennessä. IMMU hankkeessa on käynnistynyt osaselvitys Lahden kaupungin kaikkien kuljetusten kulutuksesta ja päästöistä. Kuntien käyttämien ajoneuvojen kulutusseurantaa tulee kehittää yhteistyössä ajoneuvoja vuokraavien yritysten kanssa. 8 9
6 Merkittävimmät haasteet kuntien toimintojen energiankulutuksen vähentämisessä ovat asenteisiin ja energiatehokkuusinvestointien toteutukseen liittyviä. Tässä tavoitteessa toteuttamisen vastuut jakautuvat laajalle kuntaorganisaatioihin ja ovat näin sekä koulutuksellisia että johtamisjärjestelmän haasteita. Erityisesti julkisten rakennusten peruskorjaussuunnittelussa tulee asettaa tavoitteeksi rakennusten energialuokituksen huomattava parantaminen. Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että kuntien kiinteistöjen peruskorjauksiin ja energian-säästöinvestointeihin saadaan nykyistä enemmän resursseja. Energiatehokkuussopimuksen tavoitteeseen päästänee energian säästöä edistävillä investoinneilla. Muu osa energian käytön vähentämisestä täytyy saada aikaan lähinnä tiloissa toimivien yksiköiden omilla toimilla. 1.4 Kuntien toimintojen materiaalitehokkuutta parannetaan 25 % vuodesta 2013 vuoteen 2025 mennessä. Kuntien eri toiminnoissa käytetään runsaasti erilaisia materiaaleja ja läheskään kaikki hankinnat eivät kulje keskitetyn, yhteisen hankintatoimen kautta. Yksi mahdollisuus edetä olisi ottaa muutamia yksiköitä piloteiksi, joissa ensin määriteltäisiin mitä materiaalitehokkuus tarkoittaa ja otettaisiin tietyt materiaalivirrat seurannan kohteiksi. Jos halutaan kokonaisvaltaisempaa koko kaupunki- tai kuntaorganisaation seurantaa, tulisi todennäköisesti keskittyä vain muutamiin materiaaliryhmiin. 1.5 Joukkoliikenteen osuus tehdyistä matkoista kaksinkertaistuu vuoteen 2025 mennessä ja pyöräilyn vuoteen 2015 mennessä vuoden 2010 tasosta Seudullinen liikennetutkimus toteutetaan vuonna 2010, mistä saadaan hyvä lähtötieto tavoitteen toteutumisen seurantaan. Lisäksi on päätetty laatia Lahden seudun joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma. Alueen kuntien toimintojen materiaalitehokkuutta ei ole tähän mennessä määritelty eikä tälle ole näin ollen laskettu perustasoa. Tavoitteen perusvuosi onkin asetettu kolmen vuoden päähän, jotta saataisiin lähtötilanne riittävän tarkasti määriteltyä ja sen lukuarvot laskettua. Tämäkin on ilmeisen vaativa työ ja edellyttää erikseen resursoidun projektin käynnistämistä. Kuntien materiaalitaloudessa tulee entistä paremmin ottaa huomioon jätteen synnyn ehkäiseminen ja materiaalien kierrätys. Myös kuntien ulkoisessa viestinnässä tulee näitä tavoitteita korostaa enemmän. Lahden kulkumuotojakautuma selvittiin valtakunnallisen liikenneselvityksen yhteydessä vuonna Sen mukaan joukkoliikenteen osuus tehdyistä matkoista oli 7,1 %, pyöräilyn osuus 6,7 % ja jalankulun osuus 27 % kaupungin alueella tehdyistä matkoista. Lahden joukkoliikenteessä otettiin vuonna 2009 käyttöön uusia lipputuotteita ja perustettiin myös uusi seudullinen joukkoliikennelautakunta. Suurimpana haasteena joukkoliikenteen järjestämisessä lienee vuorovälien ja tariffien saaminen sellaiselle tasolle, että yksityisauton käyttäjät saadaan siirtymään joukkoliikenteen asiakkaiksi
7 Kevyen liikenteen verkoston kehittämiseen on Lahdessa ja osin naapurikunnissakin panostettu jatkuvasti. Pyöräilyn osalta yhtenä haasteena onkin parantaa ja turvata verkoston kunnossapito ympärivuotisesti koko kaupunkiseudulla, jotta voidaan vähentää sääolosuhteiden vaikutusta pyöräilyn houkuttelevuuteen. Joillakin osin keskustojen katuverkkoa myös lisätilan saaminen autoilta pyörille sekä kävelylle ja pyöräilylle varattujen tilojen selkeä erottelu voisivat lisätä pyöräilyn suosiota. Kaikilla keskusta-alueilla tulee painottaa nykyistä enemmän jalankulun näkökulmaa. Kunnilla on käytettävissä myös muita toimenpiteillä, joilla henkilöautoilun kokonaismäärää voidaan vähentää joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuuden kasvattamiseksi. 2. Suojellaan asuin- ja elinympäristön viihtyisyyttä ja terveellisyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta. 2.1 Seudun ilman laatua parannetaan Ilmanlaadusta koko seudulla ei ole kattavaa tietoa. Varhaisemmat bioindikaattoriselvitykset eri puolilla seutua antavat aiheen olettaa, että pääosassa aluetta ilman laatu on hyvä. Tarkimmin ilmanlaatua on seurattu Lahdessa ja erityisesti keskustan alueella ja Launeella. Tavoitteena on yhdenmukaistaa ilmanlaadun seuranta alueella, ja aluksi laatia ilmanlaadun tarkkailusuunnitelma koko seudulle. Tavoitteena on saada koko seudun kattava jatkuvan seurannan verkko, jota alueen yritykset ja kunnat yhdessä ylläpitävät yhteistarkkailumallilla. Pitkän aikavälin vaikuttajana tulisi koko seudulla sopia sellaisista kaavoituksen periaatteista ja valinnoista, jotka yhdensuuntaisesti tukevat joukkoliikenteen seudullista kehittämistä. Lisäksi on tärkeää, että valtiovallan liikennepoliittiset ja siihen vaikuttavat vero- ja subventioratkaisut tukevat tätä kehitystä. Raideliikenteen mahdollisuuksia seudullisena liikennemuotona tulee kehittää yhteistyössä VR:n kanssa ja selvittää ainakin nykyisiin rataosuuksiin liittyen seututason uusia rakennemalleja. Kaavoituksessa ja palveluverkkoa suunniteltaessa on pyrittävä minimoimaan matkojen pituutta ja huomioitava saavutettavuus etenkin kävellen ja pyörällä. Lahden tietojen perusteella ilmanlaadun pahimmat ongelmat ovat kevätaikainen muutaman viikon mittainen jakso, jolloin katupöly heikentää ilmanlaatua erityisesti taajama-alueilla sekä keski- ja kevättalven pakkasjaksojen ajoittaiset ja paikalliset inversiotilanteiden aiheuttamat lähinnä typen oksidien kohoavat pitoisuudet. Erityisesti hengitettävien hiukkasten, mutta myös typpidioksidin terveysperusteiset ohjearvotasot ylitetään lähes joka vuosi vähintään kerran. Lämpöenergian tuotannon tulevassa kehityksessä saattaa piillä ilman laatuun liittyviä riskejä. Bioenergian (esim. puu ja pelletit) käytön lisääminen kiinteistökohtaisessa lämmön tuotannossa taajama-alueilla saattaa lisätä ilman pienhiukkaspitoisuuksia erityisesti talvisaikaan
8 EU:n ympäristömeludirektiivi: kesäkuun 2012 loppuun mennessä on laadittava meluselvitykset ja -kartat yli asukkaan taajamista sekä teistä, joilla kulkee yli kolme miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. 2.2 Seudun meluhaittoja vähennetään Yleisenä tavoitteena tulee pitää, että mahdollisimman pieni osa seudun väestöstä altistuisi haitalliselle melulle ainakin omassa asuin- ja virkistysympäristössään. Seudun melutilanteesta ei tällä hetkellä ole kokonaisvaltaisa tietoa. Lahden alueella on tehty koko kaupungin aluetta koskevia meluselvityksiä ja -mallinnuksia. Muualla meluselvitykset ovat rajoittuneet lähinnä liikenteen valtaväylien varsialueille. Maantie- ja raideliikenne ovat seudulla suurimmat ja laaja-alaisimmat melun lähteet. Lisäksi yksittäistapauksina ovat nousseet esille ampumaradat ja erilaiset moottoriurheilun kilpailu- ja harjoittelualueet. Mittavimmat meluntorjuntatoimet on seudulla toteuttanut tiehallinto valtateiden 4/5 ja 12 varsilla. Lisäksi Lahden kaupunki on useissa kohteissa sijoittanut ylijäämämassoja melua torjuviksi valleiksi teiden ja asutuksen välisille alueille sekä rakentanut meluaitoja. Jatkossa tavoitteena on saada yhdenmukainen melutilanteen seuranta koko seudulle. Sen pohjalta voidaan tehdä suunnitelmia tarvittavista meluntorjuntatoimista. Tavoitteena on myös se, että suunniteltaessa uusia asuinalueita melualueille toteutetaan meluntorjuntarakenteet jo osana muun infrastruktuurin rakentamista. Meluasioissa viranomaisena toimii Lahden seudun ympäristölautakunta. Meluntorjunnan operatiivinen vastuu on aiheuttamisperiaatteen mukaan tienpitäjillä, ratahallinnolla ja kuntien maankäytöstä vastaavilla ja teknisillä yksiköillä. Lahdessa on pitkään toiminut meluntorjuntatyöryhmä, joka koordinoi liikennemelun torjuntaa. 2.3 Säilytetään mahdollisuudet nauttia hiljaisesta ja luonnonläheisestä ympäristöstä Hiljaisten alueiden kartoituksia ja niihin liittyviä määrityksiä ja luokitteluja on Suomessa tehty joidenkin kaupunkien ja seutujen kaavoituksen yhteydessä. Perusteellisin Suomessa tehty selvitys lienee Suomen ympäristökeskuksen tekemä Vantaan kaupungin yleiskaavoitukseen liittyvä raportti vuodelta Tässä sekä eräissä muissa selvityksissä oli päädytty pitämään hiljaisen alueen mittauksin todettuna rajana 30 DbA:n keskimääräistä melutasoa sekä suhteellisen hiljaisina sellaisia alueita, joissa keskimääräinen päivämelutaso jää alle 45 DbA:n. Lahdessa valmistui syksyllä 2010 maankäyttöyksikön teettämä hiljaisten kohteiden kartoitus, osana yleiskaavan tarkistusta. Hollolassa ja Nastolassa ei ole tehty kartoituksia hiljaisista alueista. Tällainen työ tulee käynnistää yhteistyössä maankäytön suunnittelun kanssa. 2.4 Säilytetään merkittävät luontoalueet ja viheryhteydet sekä huomioidaan arvokkaat kulttuuriympäristöt ja rakennukset Lahden alueen merkittävät luontoalueet on viety koko kaupungin alueen kattavaan LUMO tietokantaan, jossa on tällä hetkellä lähes 300 erillistä kohdetta. Lahdessa on myös arvioitu kaupunkialueen viheralueita maiseman, kaupunkiekologian ja virkistyskäytön näkökulmasta. Hollolan ja Nastolan alueilta luontotieto ei ole vielä riittävän kattavaa, eikä Lahdenkaan merkittäviä luontoalueita ole kaikilta osin luokiteltu merkittävyyden mukaan. Eri luontotyyppien osalta koko seudulla ovat suuria haasteita metsäluonnon vanhojen metsien kohtalo sekä rantojen eri luontotyyppien säilyminen jatkuvasti lisääntyvissä rakentamisen ja virkistyskäytön paineissa. Alueen geologiasta johtuen lähteet 14 15
9 ja lähteiköt sekä niihin liittyvät pienvedet ovat luontomme erityispiirre. Uhkia näiden säilymiselle aiheuttavat erityisesti metsätalous, erilaiset rakentamistoimet sekä vedenotto. Seudun lähdealueet on viime vuosina kartoitettu, mutta niihin liittyvät purot ja muut pienvedet tarvitsevat erillisen selvityksen. Nykyisellä suojelun tasolla ja erityisesti metsien suojelussa käytännön vastuu on kaikilla metsänomistajilla ja heidän suojelutahtonsa ratkaisee lyhyellä aikavälillä paljon. Kunnilla on isoina maanomistajina hyvät mahdollisuudet suojelun edistämiseen. Lisäksi kunnat voivat eri toimissaan tukea muiden maanomistajien suojeluhalukkuutta. Alatavoite: suojelualueiden määrä seudulla 2 % koko pintaalasta vuoteen 2015 mennessä ja 5 % pinta-alasta vuoteen 2025 mennessä. Luonnon ja virkistyskäytön tarvitsemien viheryhteyksien säilyttämisessä ongelmana on taajamien kasvu sekä niiden tiivistämispaine. Eriasteinen kaavoitus on näiden suojelussa avainasemassa. Virkistysmetsien hoidossa tulee myös entistä painokkaammin ottaa huomioon luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Jatkossa suuri haaste on luonnon moninaisuuden säilyttäminen erityisesti metsissä, joissa lisääntyvä energiapuun kysyntä tuo metsänhoitoon vielä lisää tehostamisen paineita. Toisena haasteena voidaan pitää haitallisten vieraslajien leviämisen rajoittamista. Nämä ovat ihmisen kauneudenkaipuussaan tai muussa hyötymistarkoituksessa Suomeen tuomia lajeja, jotka ovat sitten löytäneet sopivat elinolosuhteet alueemme luonnosta ja usein vähentävät luonnonmukaisen lajistomme moninaisuutta. 2.6 Muodostetaan biosfäärialue Vesijärvi- Salpausselkä alueelle yhteistyössä Päijänne - Vesijärvi biosfäärihankkeen kanssa Arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja rakennusten säilyttämisessä suurimmat ongelmat ovat rakentamisen paineet taajamien lähialueilla ja toisaalta tällaisten kohteiden alhainen arvostus. Kaavoituksessa tällaiset alueet ja kohteet vielä usein huomioidaan, mutta niiden tarvitsemaan erityiseen hoitoon ja ylläpitoon löytyy harvoin tarvittavia voimavaroja ja osaamista. 2.5 Kuntien omistamien, virkistyskäyttöön ja suojeluun varattujen metsien hoidossa lisätään luonnon monimuotoisuutta Seudun kunnat omistavat metsäalueita hallinnollisilla alueillaan yhteensä ha. Näistä valtaosa on eriasteisissa kaavoissa osoitettu virkistyskäyttöön. Luonnon monimuotoisuutta edistetään tehokkaimmin rauhoittamalla alueita luonnonsuojelulainsäädännön mukaisin menettelyin. Tällaisia alueita on seudullamme yhteensä noin ha. Se on alle kaksi prosenttia koko alueen pinta-alasta. Biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallialueita, joilla pyritään edistämään alueellista kestävää kehitystä, luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä tieteellistä tutkimusta, ympäristön tilan seurantaa ja ympäristökasvatusta. Biosfäärialueet ovat osa UNESCOn Man and the Biosphere -tiedeohjelmaa (MAB/ Ihminen ja biosfääri ). Biosfäärialuesuunnittelu Vesijärvi-Salpausselkä alueelle on yhtenä sisältönä The Baltic 21 Eco Region hankkeessa, joka on käynnissä vuoden 2011 loppuun saakka. Hanke tekee yhteistyötä mm. Hämeen ja Keski-Suomen elinkeino, liikenne ja ympäristökeskusten kanssa, joiden vetämänä on selvitetty mahdollisuutta perustaa biosfäärialue Päijänteen seudulle. EcoRegion -hankkeessa tarkastellaan biosfäärialuekonseptin hyödyntämismahdollisuuksia alueella yhteistyössä ko. keskusten, muiden alueellisten toimijoiden sekä kansainvälisen biosfäärialueverkoston kanssa. Myös ICER Innovative Concept of Eco-accommodation Approach in Rural Regions hanke tukee biosfäärialuesuunnittelua tutkimalla ja edistämällä kestävää matkailua alueella
10 3. Turvataan pohjavesien laatu ja määrä sekä vaalitaan vesistöjen virkistys- ja luonnonarvoja. EU:n vesipuitedirektiivi: Hyvälaatuiset pohjavedet säilytetään sellaisina ja jo pilaantuneet pohjavesialueet saatetaan erilaisin torjunta- ja hoitotoimin hyvään tilaan. 3.1 Pohjavesien kemiallinen laatu on hyvä Suuri osa alueemme taajamarakenteesta, niin asutuksesta kuin teollisistakin toiminnoista, sekä eräät pääväylät ovat sijoittuneet pohjavesien muodostumisalueille. Tästä aiheutuu selvä riski pohjaveden laadulle. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on alueemme pohjavesistä löydetty enenevässä määrin haitallisia kemikaaleja. LSYP:ssa on käynnistynyt seudullisen pohjavesiensuojelusuunnitelman laadinta yhteistyössä alueen kuntien, Hämeen ELY -keskuksen ja Lahti Aqua Oy:n kanssa. Viime vuosien kehityksen valossa näyttäisi siltä, että tavoitteen toteuttamisen mahdollisuudet jatkuvasti heikkenisivät. Haasteena ovat erityisesti maaperään jo vuosikymmeniä sitten joutuneet epäpuhtaudet, jotka ovat alkaneet näkyä pohjavedessä vasta viime vuosina. Kemiallisen pilaantumisen vuoksi esim. Lahden alueen pohjaveden ottokapasiteetista osa on poissa käytöstä. Uusia pohjavesivarantoja onkin jo otettu käyttöön Hollolan ja Hämeenkosken puolelta. Erityisesti pohjavesien suojelussa korostuu ennalta ehkäisevien toimien merkitys, sillä jo pilaantuneen maaperän ja varsinkin pohjaveden puhdistaminen on usein erittäin kallis ja aikaa vievä prosessi. Viranomaisina pohjavesiasioissa toimivat Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Lahden seudun ympäristölautakunta. Operatiivista vastuuta on Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella vahinkotapauksissa, Lahti Aqua Oy:llä ja Hollolan sekä Nastolan vesilaitoksilla vedentuotannossa sekä sen laadun varmentamisessa ja kuntien maankäyttö- ja teknisillä yksiköillä pilaantuneiden maa-alueiden puhdistamisessa. Myös kaavoitus ja rakennusvalvonta vaikuttavat ennalta ehkäisevästi pohjavesien suojeluun. Asemakaavoihin pohjavesialueet on merkitty jo pitkään ja Lahdessa sekä Nastolassa rakennusvalvonta edellyttää pohjavesialueiden rakentajilta lupakäsittelyn yhteydessä hulevesien hallintasuunnitelmaa. Veden tuottajat ja terveydensuojeluviranomaiset seuraavat sekä raakaveden että käyttöveden laatua jatkuvasti. Mittarit molempien laadulle ovat yksiselitteiset ja jo pitkään käytössä olleita. Analytiikka on kehittynyt ja tiettyjen epäpuhtauksien rajaarvot ovat tiukentuneet. 3.2 Turvataan alueella muodostuvan pohjaveden määrä Alueemme läpi itä-länsisuunnassa kulkevan ensimmäisen Salpausselän ja siihen liittyvien harjujaksojen johdosta täällä muodostuu runsaasti hyvälaatuista pohjavettä. Hollola Lahti Nastola alueella muodostuu pohjavettä arvioilta lähes 40 miljoonaa m3 vuodessa. Koko seudun veden käyttö on noin 9,9 miljoonaa m3, josta arviolta vajaa miljoona m3 tulee seudun ulkopuoliselta pohjavesialueelta Hämeenkosken Kukonharjusta. Seudun koko pohjaveden kertymästä käytämme vajaan neljänneksen ja vedenottoon myönnettyjen lupien määrästä noin puolet
11 Pohjaveden muodostumista vähentää paikallisesti uusien liikenneväylien, taajamien ja teollisuusalueiden rakentaminen. Haitallisia ovat erityisesti laajat, vettä läpäisemättömät pinnat, joilta sadevesi johdetaan pohjavesien muodostumisalueen ulkopuolelle. Myös pohjaveden laadun heikkeneminen on vähentänyt käyttökelpoisten muodostumien määrää erityisesti Lahdessa. Pohjaveden otolla on luonnon monimuotoisuutta köyhdyttävä vaikutus. Se vähentää maastoon ja vesistöihin luontaisesti purkautuvan pohjaveden määrää. Lähteikköjen, vesistöjen pohjalähteiden ja erilaisten maaston tihkupintojen purkautuvan veden määrä vähenee tai ne kuivuvat kokonaan. Samoin näistä vesistä riippuvaisten ojien ja purojen virtaamat heikkenevät. Pohjavesien suojelusuunnitelman laatimista ohjaa ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina Nastolan kunta/vesihuoltolaitos, Hollolan kunta/vesihuoltolaitos, Hämeen ELYkeskus, Lahti Aqua Oy, Lahden kaupungin maankäyttö sekä rakennusvalvonta ja terveydensuojelu sekä Lahden seudun ympäristöpalvelut. 3.3 Laaditaan seudullinen pohjavesien suojelusuunnitelma vuoden 2011 loppuun mennessä Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien avulla pyritään ehkäisemään pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvaamaan esiintymän antoisuuden säilyminen ennallaan. Pohjavedensuojelusuunnitelma on tärkeä työkalu myös maankäytön suunnittelussa: suojelusuunnitelmassa on koottuna mm. vedenottamo-, riski- ja maaperätietoa, joka tulisi joka tapauksessa selvittää suunniteltaessa luokitellun pohjavesialueen maankäyttöä. Lahden seudun ympäristöpalvelut on aloittanut seudullisen pohjavesityöryhmän aloitteesta vuoden 2010 alussa Hollolan, Lahden ja Nastolan seudullisen pohjavedensuojelusuunnitelman laatimisen. Työn aikana kuntien vanhoja pohjaveden suojelusuunnitelmia päivitetään muun muassa keräämällä lisätietoja tärkeille pohjavesialueille kohdistuvista riskeistä sekä pohjavesialueiden hydrogeologisesta tilasta. Myös riskinhallintatoimenpiteet ja ennaltaehkäisevän suojelun periaatteet päivitetään. 3.4 Alueen vesistöt ovat ekologisesti hyvässä tai erinomaisessa tilassa ja ne soveltuvat vaativaan virkistys- ja kalatalouskäyttöön Tavoite vesistöjen ekologisesta tilasta on annettu EU:n vesipuitedirektiivissä. Alueellisessa vesienhoitosuunnitelmassa on osa järvistä jo luokiteltu ja sen mukaan tyydyttävässä tilassa ja siis lisätoimenpiteitä vaativia ovat alueemme järvistä Vesijärvi, Kymijärvi, Salajärvi, Ruuhijärvi sekä Arrajärvi. Suunnitelman mukaan tavoitetila tulee Ruuhijärvellä saavuttaa vuonna 2015, Kymijärvellä vuoteen 2027 mennessä ja muiden mainittujen järvien osalta vuoteen 2021 mennessä. Alueen jokivesistä toimenpiteitä vaativassa tilassa on Porvoonjoki ja sen tavoitetila tulee saavuttaa vuoteen 2027 mennessä. Porvoonjoki olisi virtaamansa puolesta kelpo virkistyskäyttövesistö, mutta yhdyskuntien ja haja-asutuksen jätevesistä peräisin olevat bakteerit estävät siinä uimisen erityisesti Lahden ja Orimattilan välillä. Yhdyskuntajätevesien kuormitus Porvoonjokeen on jatkuvasti pienentynyt sekä typen että fosforin osalta
12 Hajakuormituksen keventämistä on jatkettava koko seudulla. Kiinteistöjen jätevesien ja maatalouden kuormituksen vähentämiseksi tehdään jo paljon työtä. Pelto-ojien suojavyöhykkeiden määrää tulee lisätä ja ojiin tulee rakentaa veden virtaamaa hidastavia altaita tai kosteikkoja. Tällä työllä olisi myös luonnon monimuotoisuutta lisäävää vaikutusta. Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmissa on esitetty viemäriverkostojen laajentamista, mikä osaltaan vähentäisi vesistökuormitusta. Vesialueiden hoitoa koordinoi ja siitä pääosin vastaa Lahden seudun ympäristöpalvelut. Merkittäviä toimijoita ovat myös Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sekä alueen kalatalousyhteisöt. Lisäksi mm. Lahti Aqua Oy ja Lahti Energia Oy osallistuvat vesistöjen ja kalaston hoidon kustannuksiin vesistöjen hyödyntämiseen liittyvien velvoitteidensa osalta. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien ja ilmansuojeluyhdistys tekee merkittävää tutkimustyötä erityisesti seudun eteläosissa. Maatalouden päästöjen vähentämisessä ovat avainasemassa elinkeino- ja maaseutuviranomaiset, joiden tulisi asettaa alueellisia tai vesistöaluekohtaisia maatalouden päästövähennystavoitteita. 4. Varataan voimavarat ajantasaisen ympäristötiedon levittämiseen sekä lisätään asukkaiden mahdollisuuksia toimia elinympäristönsä hyväksi 4.1 Ympäristöviestintää ja asukastoimintaa kehitetään edelleen ympäristövastuun edistämiseksi Keskeinen toimija ympäristöviestinnässä on Lahden seudun ympäristöpalvelujen ympäristöneuvonta, joka on pitkään tehnyt yhteistyötä eri tahojen kanssa ympäristöviestinnän kehittämiseksi. Toiminnan keskuksena on ollut Vesijärvenkatu 27:ssä sijaitseva yleisölle avoin toimipiste, jossa on mm. vaihtuvia näyttelyitä sekä mallikeittiö Asukastoimintaa on tehty 1990 luvun puolivälistä lähtien ja sen jälkeen on ollut useita hankkeita, joissa kaupunkilaisia on houkuteltu mukaan edistämään ympäristöasioita omilla asuinalueillaan. Uusin toimintatapa on Oma Teko asukasfoorumi. Asukasfoorumi on verkostoitunut asukasyhteisö, jonka avulla ideoidaan ympäristötekoja ja informoidaan niistä. Toiminta realisoituu asukastapaamisina ja verkkoympäristöissä. Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta 6 : Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen Uusina haasteina ovat kansalaisten mahdollisuudet ja halu vaikuttaa ilmastonmuutokseen sekä itse toiminnan kannalta neuvontatyön suuntaaminen tehokkaasti eri kohderyhmille. Lisäksi tulee kannustaa asukkaiden ja yritysten vastuunottoa oman lähiympäristönsä hoidossa. Ympäristöviestintää laajasti ottaen voisivat tehdä monetkin kuntaorganisaatiot ja kuntien omistamat yhtiöt. Jossain määrin ympäristöasioiden ja materiaali- ja energiatehokkuuden edistämiseen pyrkivää tiedotusta tehdäänkin eri yksiköiden muun viestinnän ohessa
13 Rakennettu kaupunkiympäristö on kiinteä osa ihmisten jokapäiväistä elinpiiriä. Rakennetun ja luonnonympäristön liittymäkohdissa ja niihin liittyvien arvojen selvittämisessä useiden kaupunkiorganisaatioiden yhteistyö on erittäin tärkeää. Kansalaisten lisääntyvä ympäristötietoisuus ja muutokset monissa kaupungin toiminnoissa edellyttävät kaksisuuntaisen viestinnän kehittämistä. Jo tähän mennessä monet ympäristöneuvonnan käytännöt ovat tämän mahdollistaneet. Käytössä on ollut mm. nettisivujen palautelomake, sähköposti ja palautekyselyt. Mutta esimerkiksi ns. sosiaalisen median parempaa hyödynnettävyyttä on alettu pohtia ja siitä löytyy uusia mahdollisuuksia. 4.2 Lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden lisäämisen kautta saatetaan ympäristöasiat perheiden arkeen Luonnollisia toimijoita lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden edistämisessä ovat koulut ja varhaiskasvatuksen yksiköt sekä nuorisotyö. Lahden seudun ympäristöpalvelut on useiden hankkeiden aikana tehnyt runsaasti yhteistyötä näiden toimijoiden kanssa. Lahden seudun ympäristöpalveluilla on aikaisempien, jo päättyneiden hankkeiden yhteydessä ollut lasten ja nuorten ympäristökoulu. Ympäristökoulu tuotti useita erityisesti lapsille suunnattuja ohjelmia sekä eri-ikäisille soveltuvaa ympäristökasvatusja opetusmateriaalia. Materiaalit ovat edelleen lainattavissa ympäristöneuvonnasta. 4.4 Hollola Lahti Nastola alueella on saatavilla kattavaa ja yhteneväistä ympäristötietoa Nykyisen ympäristönsuojeluorganisaation muodostuessa v käynnistettiin selvitys siitä, kuinka yhteneväistä ympäristötieto koko nykyisellä toimialueella on. Taustalla oli se tosiasia, että Lahti suhteellisen pienialaisena, mutta väkirikkaana oli pystynyt naapureita selvästi enemmän panostamaan ympäristön tilan seurantaan sekä muuhun ympäristöä koskevan tiedon keräämiseen ja tallentamiseen. Tieteellisen ympäristötiedon hyödyntämistä tulee tehostaa. Kannattaa hyödyntää hyviä kokemuksia niistä hankkeista, joissa alueen tiedeyhteisöt ovat olleet kumppaneina. Verkottumista näiden sekä kuntaorganisaatioiden kesken on syytä parantaa. Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta 6 : Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista Ympäristökoulun toiminta on tällä hetkellä satunnaista eikä esim. perusteellisesti valmisteltuja ohjelmia ja niiden materiaaleja pystytä juurikaan hyödyntämään. Tarve toiminnan uudelleen käynnistämiseen on ilmeinen. Ympäristön eri osa-alueista on ilmeisesti vesistöjen laadusta kattavimmat tiedot. Myös pohjavesistä osalta on hyvin seudullista tietoa ja tarvittavat lisäselvitykset tulevat tehdyiksi käynnistyneen pohjavesien suojelusuunnittelutyön yhteydessä. 4.3 Hyödynnetään uusia viestintävälineitä ja -menetelmiä laajemman ympäristötietoisuuden ja eri kohderyhmien saavuttamiseksi. Ympäristöneuvonnassa Lahden seudun ympäristöpalvelut on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä monien naapurikuntien, Lahden muiden kaupunkiorganisaatioiden sekä kaupunkikonsernin eräiden yhtiöiden kanssa. Lahdesta on suhteellisen tarkkaa ja ajantasaista luontotietoa ja sen kerääminen on parin viime vuoden aikana käynnistynyt myös Hollolassa ja Nastolassa. Koko seudulla on isoja puutteita ilman laadun ja melutilanteen tarkempien tietojen osalta. Uusi meluselvitys on käynnistymässä, mutta sekin tullee koskemaan vain Lahden aluetta. Tarkempi analyysi seudullisen ympäristötiedon kokonaistilanteesta tullaan tekemään vuoden 2011 kesään mennessä
14 5. Päätöksien vaikutuksia ympäristöpäämääriin tarkastellaan kaikilla päätöksenteon tasoilla Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 3 :.. suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin valmistelun kuluessa, jos suunnitelman tai ohjelman toteuttamisella saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. 5.1 Kaupungin ja kuntien toimialat sekä yhtiöt ovat sisällyttäneet soveltuvin osin ympäristötavoitteet osaksi toimintajärjestelmäänsä Lahden kaupungin toimialoilla ja konsernipalveluissa ollaan ottamassa käyttöön uutta IMS pohjaista (Integrated Management System) johtamisjärjestelmää. Järjestelmän rakentamisvaiheessa olisi luontevaa sisällyttää myös esim. kaupungin eri toimintojen energia- ja materiaalitehokkuustavoitteet ja toimet osaksi tätä järjestelmää. Integroimalla nämä jo alkuvaiheessa soveltuvin osin erilaisiin toiminto- ja työohjeisiin sekä osaksi muita johtamisen käytäntöjä, varmistetaan niiden jatkuva huomioon ottaminen kaupungin eri yksiköiden päivittäisessä työssä. Niissä konserniyhtiöissä (Lahti Energia Oy ja Päijät-Hämeen jätehuolto Oy), joilla on sertifioitu ympäristöjärjestelmä, on luontevaa kytkeä ympäristötavoitteita ja niiden toteuttamiseen tähtääviä toimia myös osaksi näiden jatkuvan parantamisen sisältöjä. 5.2 Valtuustojen päätöksiin saadaan vuoden 2012 alusta lähtien arviot niiden vaikutuksista yhteisen ympäristöpolitiikan päämääriin Ympäristövaikutusten arviointia kunnissa tehdään nykyisin vain kaavoituksen sekä isompien hankkeiden yhteydessä. Suomen vaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö edellyttää kuitenkin että kaikessa julkisessa päätöksenteossa pitäisi olla vähintään tieto päätösten ympäristövaikutuksista. Kaupunkiseudun kunnissa ei ole vielä käytäntöjä, joissa systemaattisesti arvioitaisiin tai ilmaistaisiin päätösten valmistelussa tai esittelyteksteissä niiden ympäristö- tai sosiaalisia vaikutuksia. Monissa yksiköissä ei tähän kattavampaan arviointiin löytyne riittävää asiantuntemustakaan. Tämä lienee osittain resurssikysymys ja kaavoittajat käyttävät tähän työhön pääasiassa konsulttien apua
15 Taitto: Media-Akseli 12/2010, Timo Sihvola Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvenkatu 11 C, 1.kerros PL 126, LAHTI puh. (+358) Fax (+358)
ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020
POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Kouvolan kaupungin ympäristöjärjestelmätyön käynnistäminen
Kouvolan kaupungin ympäristöjärjestelmätyön käynnistäminen 10.3.2011 Tekninen johtaja Hannu Luotonen Kaupunkikehitys, Kouvolan kaupunki Merikeskus Vellamo, Kotka Esiintyjä 1 Kaupunkistrategia 2011- Esiintyjä
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen 26.1.2012
Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Katsauksen sisältö: 1. Tausta 2. Nykytila 3. Keinot 4. Tietotarpeet
AKEn ympäristöjärjestelmä
AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen
ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET
ASEMAKAAVOJEN ULKOPUOLISEN RAKENTAMISEN SEUDULLISET PERIAATTEET Seutuhallitus 30.1.2013 Kuntajohtajakokous 14.12.2012 Maankäyttö- ja rakennetyöryhmä 5.12.2012 1. PERIAATTEIDEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Yhdyskuntarakenteen
Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa
Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Vesiensuojelupäivät 7.-8.9.2011 Tarja Haaranen, YM Pro Saaristomeri ohjelmakokous 2012 Tarja Haaranen, YM Riku Lumiaro
Läntinen palvelualue SUUNNITELMA VÄHÄ LEPPIJÄRVEN VESIENSUOJELU. 1. Hankkeen tausta ja perustelut
Suomen metsäkeskus Läntinen palvelualue Suunnitelma SUUNNITELMA VÄHÄ LEPPIJÄRVEN VESIENSUOJELU 1. Hankkeen tausta ja perustelut Vähä Leppijärvi on pienehkö, reilun kymmenen hehtaarin kokoinen järvi Siikaisten
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011
Liite 4 HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Helsingin seudun liikenne 2.3.2011 Liikennejärjestelmän visio Korkealaatuiset ja ekotehokkaat liikkumis- ja kuljetusmahdollisuudet edistävät seudun
ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen
ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset
Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta
Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Kestävää kaupunkirakentamista Espoo 22.10.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. Ympäristölautakunta 54 13.06.2013
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 400/00.01.03/2013 54 Vuoden 2012 arviointikertomuksen käsittely ympäristölautakunnassa Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Pariisin ilmastosopimus
Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin ilmastosopimuksen keskeinen tulos on maiden tiukan kahtiajaon murtaminen Ilmastotoimiin osallistutaan maailmanlaajuisesti 188 maata
Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi. Itämerihaasteen kansallinen seminaari
Uudenmaan ympäristökeskuksen toimenpiteitä Itämeren pelastamiseksi Itämerihaasteen kansallinen seminaari Päivi Blinnikka 1 Ympäristöhallinto Aluehallinto Alueelliset ympäristökeskukset 1 Uusimaa 2 Lounais-Suomi
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma
Kohti vähäpäästöistä Suomea. Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010
Kohti vähäpäästöistä Suomea Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010 Tulevaisuus- selonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin
Yhteisvaikutusten arviointi ja sen kehittäminen
Yhteisvaikutusten arviointi ja sen kehittäminen Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Natura-arviointi hankkeen päätösseminaari 1.12.2015 Yhteisvaikutusten arviointi Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi
9.11.2012 Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi BirdLife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi 9.11.2012 Taustaa -53 miljardia panostus
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. 23 Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020
19.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 23 nuorisolautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Taipale, puh. 050 365 3431 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013
Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä ELY edistää kulttuuriympäristön hoitoa ja kulttuuriperinnön vaalimista Rakennusperintöaiheiset seminaarit
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston
Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016
Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA
10.3.2015 HL / 11.3.2015 AV / 20.3.2015 AT Khall liite 3 Kh 7.4.2015 OHJE YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Suomussalmen kunnan päätöksenteossa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointi. Ohjeet yritysvaikutusten
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,
Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos
Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Vakiintuneen määritelmän mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka
Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja
Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,
EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA
EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN
Uudistuva RISKINARVIO-ohje
Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2
KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli
KUNTIEN ILMASTOTYÖ Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli Marita Savo, ympäristötarkastaja Mikkelin kaupunki/mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut Kuntaliiton selvitys 2012:
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ
ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.8.2008 Voimaantulo: 1.9.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU 2 SOVELTAMISALA 2 1 Soveltamisala 2 2 LUKU 2 TOIMINTA-AJATUS JA JOHTAMINEN 2 2 Toiminta-ajatus
Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011. Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo
Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011 Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011 Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo Hallitusohjelma 17.6.2011 Hallituksen päämääränä on kehittää Suomesta
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn neuvontatarve
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn neuvontatarve KOKOEKO seminaari 24.2.2011 Kuopio SAVO-KARJALAN Vesiensuojelua vuodesta 1963 Yrittäjäntie 24, 70150 Kuopio Puh: 017-2647 200, Fax: 017-2647 217 Toiminnanjohtaja,
Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi
Energiatehokkuus ja lämmitystavat Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus nyt ja tulevaisuudessa Lämmitysmuotojen kustannuksia
Autoalan toimenpideohjelma
1 (5) Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Autoalan toimenpideohjelma Tällä toimenpideohjelmalla Autoalan Keskusliitto (jäljempänä Toimialaliitto) toteuttaa Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusta,
MAL-SEMINAARI 9.10.2007
MAL-SEMINAARI 9.10.2007 TIEHANKKEET JA RAHOITUSTARVE Suunnittelupäällikkö Viljo Miranto Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri 2 Uudenmaan tiepiiri Koko maa Uusimaa U-piirin osuus Maapinta-ala (km2) 304 530 9
Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012
Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA
ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 11.2.2016 Sisältö Jyväskylän energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus
Biomassaterminaali selvitys. Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus,
Biomassaterminaali selvitys Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus, Salo Olli Äijälä 2.12.2014 Esityksen sisältö Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio => Tapio Oy:ksi 1.1.2015
KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 25.2.2016 1(7) KIVIRANTA, ASEMAKAAVAMUUTOS 25.2.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -koulutus UKK-insituutti 18.4.2013 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Metsän käytön rajoitteet Kaavoitusjärjestelmä
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1
TÖYSÄ 17.10.2012 Liite 1 1 TUURIN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE OSAA KORTTELISTA 13 SEKÄ TIEALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavamuutosalueen pinta-ala
Mitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
Hintalappu toimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle
Hintalappu toimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Karvianjoki-seminaari: miten vesistö hyvään tilaan? 11.10.2012 KarTuTa Mallit apuna vesien tilan parantamisen kustannusten
Onko kaupunki palvelu?
Onko kaupunki palvelu? Erja Väyrynen Uhattu kaupunki IX kaupunkisuunnitteluseminaari Tiedekeskus Heureka, Vantaa, 20.10.2010 Esityksen sisältö Mikä kaupunkialueiden kehittämistä uhkaa? Palvelukehittämisen
HLJ 2015. Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri
HLJ 2015 Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri HLJ-barometri kertoo asukkaiden mielipiteistä HLJ-barometri on HSL:n toukokuussa 2013 tekemä mielipidekysely, jossa selvitettiin Helsingin
Toimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa
Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosion seminaari 23.1.2014 23.1.2014 1 Sisältö Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Kainuussa laatu tulevaisuus
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 841000 Leppäkorpi 4E asemakaava Suunnittelualue sijaitsee Leppäkorven kaupunginosassa, Harmaahylkeentien ja
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran
Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?
Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus
Kansallinen metsästrategia 2025
Kansallinen metsästrategia 2025 1 Kansallisen metsästrategia 2025:n lähtökohdat Metsäpoliittinen selonteko 2050 ja eduskunnan siihen antama vastine ohjasi Kansallisen metsästrategia 2025:n laadintaa. Kansallinen
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179
HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.2012 1. Taustaa Esityksen rakenne 2. Kuntien erityisliikunnan lainsäädäntö
Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015
Vuosaaren alueen palveluverkko Ideariihi 8.9.2015 Kaupungin strategiassa olevia tavoitteita Opetustilat ovat laadukkaat ja mahdollistavat yhteiskäytön. Koulu- ja oppilaitosverkko sopeutetaan oppilaiden
Pariisin ilmastokokouksen terveiset merenkulkijoille. Trafi Meri 2016 seminaari 12.4.2016 Lolan Eriksson Hallitusneuvos
Pariisin ilmastokokouksen terveiset merenkulkijoille Trafi Meri 2016 seminaari 12.4.2016 Lolan Eriksson Hallitusneuvos 1 Pariisin ilmastosopimus: Vahvistaa maailmanlaajuisia ilmastotoimia Pitää keskilämpötilan
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Mittarilistoista strategian jalkauttamiseen
Mittarilistoista strategian jalkauttamiseen Mittarihankkeen käytännön kokemuksia 2013-2014 Kouvolan kaupunkiorganisaation tapauksessa 1 Sisältö 1. Lähtötilanne 2. Kehittämistyö ja tulosten kytkeminen johtamiseen
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.2012 Kaupan oppaan tilanne Vähittäiskaupan sijainnin ohjausta koskeva
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa
V111 Villähde kortteli 346 tontti 1 ja 4 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos
Liite Yleiskaavoittajan päätös 21.10.2015 8 sekä viereinen VP-alue Villähde, kortteli 346 Asemakaava ja asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet lausuntoihin Kaavoitus Luonnosvaiheen vastineet 1 (5)
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus Asiana Pihvi seminaari 11.10.2012 Tampere Johan Åberg/MTK 12.10.2012 Maatalouspolitiikan muutosvoimat CAP 2020 uudistus Maaseudun kehittämisohjelma Kansallisten tukien
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu
Tutkimusdatanhallinnan suunnittelu ja DMPTuuli-työkalu KIRJASTON NEUVOTTELUKUNNAT MARI ELISA (MEK) KUUSNIEMI, TUULIN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, TUTKIMUKSEN PALVELUT, HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tutkimusprojektin
KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 9.11.2011 Jyrki Haataja suunnittelija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kainuun ilmastostrategia 2020 Maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
Loimaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2014-2016
Perusturvalautakunta 39 18.03.2014 Perusturvalautakunta 110 21.10.2014 Kaupunginhallitus 400 17.11.2014 Vapaa-aikalautakunta 106 16.12.2014 Kaupunginhallitus 8 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 6 26.01.2015
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Vuosittainen raportti
Vuosittainen raportti Eeva Ruutiainen, terveyden edistämisen suunnittelija Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus, Väestöterveyttä yhteistyöllä -hanke 15.5.2014 Hyvinvointikertomuksen vaiheet 2014 ILO
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero
Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat
Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteiden vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi liikennesektorilla (ILARI)
Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteiden vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi liikennesektorilla (ILARI) Ilmastopolitiikkaa tukevan tutkimuskokonaisuuden (SETUILMU) aloitusseminaari 29.9.2010 Anu
Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.
Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.2013 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Pääministeri Jyrki Kataisen
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun
Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi
Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Ostaja Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan
Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria
Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma
Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa