Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä"

Transkriptio

1 Elämän kartat yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

2 Olen oman elämäni päämies, saan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastata niistä. (Samuli Palmu, Harjavalta)

3 Elämän kartat Kartat auttavat meitä ymmärtämään, millainen ihminen todella on Positiivinen tapa kerätä tietoa Hyvä tapa tutustua, oppia ja kuunnella Hyvä tapa toimia päämiehenä ja kertoa itselle tärkeistä asioista

4 1. Elämäntarinan kartta Menneisyyden tunteminen auttaa ymmärtämään henkilön elämää Elämäntarinassa tulee ilmi myönteisiä asioita ja tapahtumia, mutta on tärkeää tietää myös kielteisistä kokemuksista, jotta niitä ei toisteta

5 1. Elämäntarinan kartta Kun synnyin Kun aloitin koulun Kun muutin Kun sain asunnon Kun olin pieni lapsi Kun vaihdoin koulua Aikuisuus Nykyhetki

6 2. Toiveiden ja unelmien kartta Henkilöä rohkaistaan kertomaan omista unelmistaan ja toiveistaan. Unelmia on erilaisia ja ne ovat jokaisella henkilökohtaisia. Kaikki unelmat eivät välttämättä toteudu helposti, mutta niitä kohden on hyvä suunnata ja pyrkiä saavuttamaan niitä edes osittain.

7 3. Pelkojen ja jännitteiden kartta Joskus pelot voivat estää toiveita toteutumasta, siksi on hyvä tehdä myös peloista kartta. Jos henkilö pelkää esimerkiksi kaatumista, ei tarkoituksena ole minimoida liikkumista, vaan löytää keinoja turvalliseen liikkumiseen.

8 4. Vahvuuksien ja lahjojen kartta Huomio kiinnitetään ongelmista, hidasteista ja haitoista henkilön vahvuuksiin ja kykyihin. Kaikilta löytyy vahvuuksia ja osaamista, joita on hyvä tuoda esiin.

9 Miten vahvuudet ja kyvyt ovat käytössä? Vahvuuksien ja lahjojen kartalla tuodaan esiin niin monia hyviä piirteitä henkilöstä kuin mahdollista ja rakennetaan myönteistä henkilökuvaa. Kartassa kuvataan, miten henkilön kyvyt ja vahvuudet ovat käytössä. Kartan avulla saatetaan löytää uusia asioita tai harrastuksia, missä kykyjä voisi käyttää.

10 5. Kartta paikoista, joissa käyn Tulevaisuuden kannalta on tärkeää tietää, miten henkilö viettää aikaansa. Paikkakartassa kuvataan niitä paikkoja, joissa henkilö käy tällä hetkellä, sekä näiden lisäksi paikkoja, joissa hän näiden lisäksi haluaisi käydä. Tärkeää on myös saada tietää, käykö henkilö paikoissa, joissa hän ei haluaisi käydä.

11 6. Vapaa-ajan kartta Vapaa-ajan kartta antaa tietoa siitä, millaisia harrastuksia henkilöllä on ja pääseekö hän niihin harrastuksiin, jotka häntä kiinnostavat. Vapaa-ajan kartan avulla voidaan tuoda lisää mahdollisuuksia elämänsisällön rikastuttamiseen.

12 7. Sosiaalisten suhteiden kartta Kartassa kuvataan henkilön suhteita muihin ihmisiin (sukulaiset, kaverit, ystävät, ammatti-ihmiset jne.), joita henkilö tapaa. Henkilö itse kuvailee suhteensa ko. ihmisiin. Karttaan kirjataan myös, jos henkilöllä on ihmisiä, joita hän haluaisi tavata, mutta ei syystä tai toisesta tapaa. Tähän haetaan ratkaisua. Saattaa myös ilmetä, että henkilö ei välttämättä tahdo olla tekemisissä kaikkien verkostoonsa kuuluvien ihmisten kanssa.

13 8. Palvelujen ja tuen kartta Tässä kartassa kuvataan ne asiat, joita henkilö tarvitsee elääkseen omanlaista elämää ja toteuttaakseen unelmiaan. Kartassa mietitään asiat, joissa henkilö tarvitsee apua ja tukea.

14 9. Päätösten ja valintojen kartta Valinnan vapaus on merkityksellistä itsenäistymiselle ja oman elämän ohjaamiselle. Valintojen kartassa henkilö kuvailee itse: omia mahdollisuuksiaan valintoihin valintojen rajoitteita ja niiden syitä toiveita tuesta, jota henkilö tarvitsisi, jotta hänen valintansa olisivat mahdollisia

15 Paavon tuetun päätöksenteon taulukko Tärkeä asia elämässäni Kuinka olen osallinen päätöksessä? Kuka tekee lopullisen päätöksen? Kuinka usein asia tarkastetaan? Uimahallissa käyminen maanantaisin Teen päätöksen itse. Muistuta minua, jos uintivuoron ajaksi on suunniteltu jotain muuta. Minä itse (Paavo) vuosittain Läheisessä kahvilassa käyminen viikoittain Teen päätöksen itse ja kerron, milloin käyn kahvilassa. Muistuta minua, jos tällöin on suunniteltu jotain muuta. Minä itse (Paavo) vuosittain Uuden tv:n hankkiminen Selvitä minulle, kuinka paljon minun tulee säästää kuukausittain uuden tv:n hankkimiseen. Edunvalvojani vastaa siitä, että ilmoittaa minulle (Paavolle), kun tarvittava rahasumma on koossa. kuukausittain Ruotsin matka ensi kesällä Selvitä minulle matkavaihtoehtoja, matkan hintaa ja käytännön järjestelyjä. Minä itse (Paavo) ja työntekijä, joka tulee kanssani matkalle toukokuuhun mennessä

16 Edetä voi esimerkiksi näin:

17 Kartoista toimintaan Yksilökeskeinen suunnittelu ei ole vain näiden karttojen tekemistä, kyse on ajattelumallin muutoksesta ja kehitysvammaisen henkilön kuuntelemisesta ja osallistumisesta. Kun karttoja on saatu tehtyä, voidaan niistä koostaa esim. mappi, jota henkilö itse säilyttää. Henkilö voi näyttää mappia uusille tai vanhoillekin työntekijöille, koska niissä on häneltä itseltään tullutta tietoa elämästään. Karttojen avulla koostetaan toimintasuunnitelma niistä asioista, joita kohden aletaan pyrkiä. Toimintasuunnitelmassa listataan konkreettisesti ne toimet, jota tehdään, jotta haluttuja asioita voidaan parantaa.

18 Paavon toimintasuunnitelma 2012 laadittu , tilannekatsaus tehty Paavon kanssa Asia Kuka tekee? Mitä tekee? Mihin mennessä? Miten onnistui? Haluaisin lisää ystäviä. Haluaisin käydä laivalla tai matkalla. Paavo itse, avustaja Aarne Paavo itse, avustaja Aarne, edunvalvoja Anna-Maija Paavo ja Aarne käyvät discossa. Paavo ottaa yhteyttä vanhoihin koulukavereihin Selvitetään matkamahdollisuuksia, tehdään säästämissuunnitelma Paavo sai 3 uutta ystävää ja yhteyden 2 vanhaan koulukaveriin Tukholman risteily toteutui Haluaisin tehdä toimintakeskuksessa puusepän hommia. Paavo itse, ohjaaja Liisa Selvitetään mahdollisuuksia organisoida toimintakeskukseen ko. toimintaa Paavo päässyt mukaan työväenopiston nikkaripiiriin, joka alkoi Mietin mahdollisuuksia itsenäiseen asumiseen. Paavo itse, sosiaalityöntekijä Tiina, palveluohjaaja Timo, äiti Marjatta Selvitetään mahdollisuuksia ja mietitään, millä keinoin ja millä aikataululla asia voisi edetä Selvitystyö meneillään.

19 Esimerkki Malli kartta-työkalun käytöstä (mukailtu Bunch, Finnegan & Pearpoint 2009).

20 Aineisto on tuotettu Asumisen yksilölliset tukimallit projektissa. Lähteet: Sanna Kekin esitys Espoon Yke-koulutuksessa 2011 ja Aarne Rajalahden käännökset 2010: Duffy 2006; Helen Sandersson Associates; Bunch, Finnegan & Pearpoint 2009

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta. Aarne Rajalahti

Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta. Aarne Rajalahti Henkilökohtainen apu kehitysvammaisten ihmisten näkökulmasta Aarne Rajalahti Henkilökohtaisen avun tarkoitus Auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan omassa elämässään Henkilökohtainen

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä: Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Suunnittelen omaa elämääni

Suunnittelen omaa elämääni Suunnittelen omaa elämääni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Mitä elämänsuunnittelu tarkoittaa? 5 2. Miten valmistaudun oman elämäni suunnitteluun? 7 3. Mitä asioita minun on otettava huomioon oman elämäni

Lisätiedot

Vantaan työ- ja päivätoiminnat

Vantaan työ- ja päivätoiminnat Vantaan työ- ja päivätoiminnat nykytila ja tulevaisuuden näkymiä Työ- ja päivätoiminnan neuvottelukunta Vantaalla 10.12.2012 Hieman lukuja ja taustaa noin 460 palvelun käyttäjää, joista alle 400 kehitysvammaisia

Lisätiedot

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA MAHDOLLISUUS KÄYTTÄJÄLÄHTÖISEEN AJATTELUUN JA TOIMINTAAN Lohja 5.9.2012 Merja Laurén Tiedetään, että (Val Williams

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä omia valintoja. Useimmat päämiehet tarvitsevat

Lisätiedot

Oma suunta. yksilökeskeisen suunnittelun kansio. Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Oma suunta. yksilökeskeisen suunnittelun kansio. Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Oma suunta yksilökeskeisen suunnittelun kansio Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Sisällys 1. Mikä Oma suunta -kansio on ja miten sitä käytetään s. 4 2. Kommunikaatio

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 20.1.2011 Kuhmon Työkeskus Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely Keskustelua Hyvän

Lisätiedot

Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi

Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Petteri Kukkaniemi Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Tavoitteemme on löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Oma suunta - työskentely. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kipinöitä! -hanke

Oma suunta - työskentely. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kipinöitä! -hanke Oma suunta - työskentely Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kipinöitä! -hanke Oma suunta -työskentely Toimintapa, jossa yhdessä yksittäisessä tapahtumassa hyödynnetään monipuolisesti yksilökeskeisen elämänsuunnittelun

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma Luonnos! Runko, jota edelleen kehitetään pilottiperheiden kanssa Vammaispalveluhankkeessa PERHE-YKS Perhekeskeinen suunnitelma Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -teemaverkosto

Lisätiedot

Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi

Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 24.3.2013 Tiedän mitä tahdon! projekti (2010 2013) Kokeillaan ja kehitetään suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuvaa henkilökohtaista budjetointia (kehitys)vammaisten

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet.

Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet. Ihminen toimii parhaimmillaan, luovimmillaan ja innovaatiokykyisimmillään, kun lähtökohdaksi otetaan kunkin olemassa olevat vahvuudet. Coachingin tavoitteena on asiakkaan parempi itsetuntemus sekä asiakkaan

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi kokemuksia kehittämistyöstä. Aarne Rajalahti,

Henkilökohtainen budjetointi kokemuksia kehittämistyöstä. Aarne Rajalahti, Henkilökohtainen budjetointi kokemuksia kehittämistyöstä Aarne Rajalahti, 24.2.2016 Vammaispalvelut suunniteltava yksilöllisesti Vammaisella ihmisellä ja hänen läheisillään pitää olla todellinen mahdollisuus

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Päätöksenteon työkalut ja menetelmät

Päätöksenteon työkalut ja menetelmät Päätöksenteon työkalut ja menetelmät Tu Miten voin tukea asiakkaan päätöksentekoa? Tuetun päätöksenteon koulutus Pähee Ote -hanke 10.9.2018 Sanna Kekki ja Petteri Kukkaniemi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Lisätiedot

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 Review-menetelmää soveltaen Nurmijärvi-Eteva pilotti toteutettiin 9/2011 8/2012 1 Mikä on Review? Review on asiakaspalaverin muoto, jossa henkilö itse on prosessin

Lisätiedot

Minun suunnitelmani. Tämän vihon omistaa

Minun suunnitelmani. Tämän vihon omistaa Minun suunnitelmani Tämän vihon omistaa Minun suunnitelmani -vihon ovat koonneet Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Kehitysvammaliiton työntekijät Aarne Rajalahti, Kirsi Konola, Sanna Kekki, Mervi Väisänen,

Lisätiedot

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä

Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?

Lisätiedot

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI Pieni opas tarinoiden keräämiseen Tässä oppaassa on ideoita siitä, miten voimme omalla toiminnallamme edistää lasten ja nuorten kokemusta

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI

HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI Vammaisten osallisuutta tukevassa toiminnassa Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OSALLISUUTTA TUKEVA TOIMINTA PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Asiakaskysely kotona asuville kehitysvammaisille 2011

Asiakaskysely kotona asuville kehitysvammaisille 2011 Asiakaskysely kotona asuville kehitysvammaisille 2011 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli ( ) Mies ( ) Nainen 2. Ikä ( ) Alle 12 v. ( ) 12-17 v. ( ) 18-24 v. ( ) 25-34 v. ( ) 35-44 v. ( ) 45-54 v. ( ) 55-64 v. (

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

Map. Minun asumisen polkuni -toimintamalli

Map. Minun asumisen polkuni -toimintamalli Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli Mitä tämä vihko sisältää? 1. Itsenäistyn ja mietin tulevaisuuden asumistani 5 2. Saan tietoa asumisen asioista 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Teen asumiseen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden käyttöön voi tarvita tukea. Sanna Ahola

Itsemääräämisoikeuden käyttöön voi tarvita tukea. Sanna Ahola Itsemääräämisoikeuden käyttöön voi tarvita tukea Sanna Ahola 25.4.2017 Sanna Ahola 1 Mitä itsemääräämisoikeus tarkoittaa? Oikeus päättää omista asioistaan kaikkia koskevien reunaehtojen rajoissa Missä

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö

Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön. Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö Riittävä tuki henkilökohtaisen avun käyttöön Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 13.10.2016 Sanna Ahola 1 Periaatteita henkilökohtaisessa avussa ja muussa yksilölliseen

Lisätiedot

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET Muuttovalmennuksessa muuttaja, läheiset ja työntekijät valmistautuvat muutokseen, onnistuneeseen muuttoon Arja Haapio 6.4.2017 Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden

Lisätiedot

TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU

TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU TEEMA: TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU Tämän haastattelun /kyselyn tarkoituksena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet pääsemistäsi työhön tai koulutukseen. Aineisto tulee suunnitelmiesi toteuttamisessa

Lisätiedot

Arvioin asumisen riskejä

Arvioin asumisen riskejä Arvioin asumisen riskejä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Arvioinnin tekijät ja ajankohta 4 2. Asuntotoiveeni 5 3. Asuntotoiveeseen liittyvät riskit 5 4. Keinot riskien vähentämiseksi tai poistamiseksi 6 5.

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

SOPU on päämiehen tuki ja ohjaajien apuväline. Sen paikka on päämiehen kodissa.

SOPU on päämiehen tuki ja ohjaajien apuväline. Sen paikka on päämiehen kodissa. SOPU-OHJEET YLEISTÄ SOPUa tehdään yhdessä päämiehen kanssa niin, että seuraavat periaatteet toteutuvat: päämies päättää omasta elämästään mahdollisimman paljon päämiehen toiveet ja unelmat otetaan huomioon

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

Oma Elämäomannäköiset. Äidin puheenvuoro nuorensa itsenäistymisestä

Oma Elämäomannäköiset. Äidin puheenvuoro nuorensa itsenäistymisestä Oma Elämäomannäköiset palvelut Äidin puheenvuoro nuorensa itsenäistymisestä 1 Paula Pakarinen Yhdistystoiminta Suonenjoen Kehitysvammaisten tuki ry Kehitysvammaisten Pohjois-Savon tukipiiri Vaalijalan

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen ! #liikkujanpolku

Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen ! #liikkujanpolku Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen 5.10.2017! #liikkujanpolku Mikko Salosen tervehdys meille kaikille https://youtu.be/yjhmm3qrb-q Ja tervetuloa viettämään Unelmien työpäivää

Lisätiedot

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Härmän kuntokeskus, 27.05.2015 Marjut Mäki-Torkko, vammaispalvelujen johtaja Laitosasuminen Laitososastoja on kuusi: Kuntokaari, Kuusikoto, Kotopihlaja, Neliapila,

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin

Lisätiedot

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Mitä on alentunut itsemääräämiskyky? (8 ) Tuesta huolimatta: Ei kykene tekemään sosiaali-

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Työnhakuvalmennus 10.2.2011 Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Tunnetko itsesi, hahmotatko osaamisesi? Urasuunnittelun ja työnhaun onnistuminen perustuu hyvään itsetuntemukseen Työnhaku on osaamisesi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon? ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Marjo Rikkinen 2016 Millaisiin kysymyksiin esitys hakee vastauksia Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Miksi kannattaa

Lisätiedot

Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa. Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017

Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa. Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017 Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017 Opetuskokonaisuudet, 3 kertaa Teema 1: Omat ja lasten parissa työskennellessä tarvittavat

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

MISTÄ SAAN PÄÄTTÄÄ ITSE?

MISTÄ SAAN PÄÄTTÄÄ ITSE? MISTÄ SAAN PÄÄTTÄÄ ITSE? Keskustelua kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten itsemäärämisoikeudesta. Keskiviikkona 22.5.2019 klo 17.00-18.30 Erkkilänkujan päivätoimintakeskuksessa, Erkkilänkuja 1. TAPAHTUMAN

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus. Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL

Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus. Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL Itsemääräämisoikeuslaki - nykytilanne ja tulevaisuus Oili Sauna-aho Kuntoutus- ja kehittämisjohtaja Psykologian erikoispsykologi, PsL Miksi IMO-laki? Tarkoituksena vähentää itsemääräämisoikeuden rajoittamista

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi

Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä

Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä Valmennus ja tuki Vammaisella henkilöllä on oikeus saada välttämättä tarvitsemaansa valmennusta ja tukea Mihin asioihin valmennusta ja tukea voi saada?

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Työssä oppivan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

FSD2208 Kehitysvammaisten elämälaatu 1991 : vaikeammin kehitysvammaiset

FSD2208 Kehitysvammaisten elämälaatu 1991 : vaikeammin kehitysvammaiset KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2208 Kehitysvammaisten elämälaatu 1991 : vaikeammin kehitysvammaiset Kyselylomaketta hyödyntävien

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti LIIKETALOUDEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄ 2.2.2016 Heljä Hätönen / Educa-Projektit Oy Osaaminen koostuu yksilön luontaisista kyvyistä, ominaisuuksista,

Lisätiedot