kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole."

Transkriptio

1 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun saavut kahvilaan, istu alas ja rauhoitu hetkeksi. Päätä ettet voi epäonnistua tai tehdä mitään väärin. Laita kännykkäsi kiinni ja sulje häiriöt pois. 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. Tehtävien tekemisen helpottamiseksi voit avata tietokoneellesi uuden tekstitiedoston mihin kopioit kysymykset ja kirjoitat vastauksen aina jokaisen kysymyksen alle. Tavoite Ensimmäinen tavoite on, että ryhdyt porautumaan unelma-asiakkaasi sielunelämään vieläkin tarkemmin. Sitä tehdään tämän koko sparrausmatkan ajan. Toivottavasti teet sitä myös matkan jälkeen. Mitä paremmaksi asiantuntijaksi opit unelma-asiakkaasi tarpeista, sitä vahvemmalla pohjalla valmennusbisneksesi lepää nyt ja tulevaisuudessa. Toinen tavoite näille kotitehtäville on katsoa millaisia tarinoita kerrot itsellesi. Meidän elämämme laatuun vaikuttaa lyhyellä aikavälillä eniten se energia mikä meistä huokuu ja se tunnetila mikä meillä suurimman osan ajasta on. Pitkällä aikavälillä kaikista eniten meidän elämämme laatuun vaikuttavat ne tarinat mitä kerromme itsellemme ja mitä pidämme totena. Nämä tarinat nimittäin ohjaavat automaattisesti valintojamme ja toimintaamme. Tarinoiden pohjalta me teemme omasta mielestämme järkeviä päätöksiä, vaikka tarinoissa itsessään ei olisi mitään järkeä.

2 2 Ensimmäinen asia mitä voimme tehdä itsemme eteen, on lisätä tietoisuutta niistä tarinoista mitä kerromme itsellemme. Sen jälkeen voimme ryhtyä vähitellen muuttamaan näitä tarinoita enemmän sellaisiksi, jotka palvelevat meitä ja tavoitteitamme. Kolmas tavoite näille kotitehtäville on oman tarinan kirkastaminen asiakkaillesi ja myös itseäsi varten. Se auttaa sinua selkeyttämään mitä oikein teet, mitä haluaisit tehdä ja miten olet päätynyt tekemään niitä asioita. Kysymysten tarkoituksena on auttaa sinua käymään läpi omaa elämääsi ja työtäsi. Huomaat, että aluksi joudut pohtimaan asioita laajasti ja vasta lopussa kiteyttämään ja kohdistamaan tarkemmin. Kaivamalla näitä asioita esille, opit kertomaan tarinasi niin, että se rakentaa luottamusta itseesi ja asiakkaisiisi. Kotitehtävät Tutustuminen unelma-asiakkaan sielunelämään Tämä tehtävä on jatkoa viime viikon tehtävään unelma-asiakkaasi määritteleminen. On tärkeää, että opit tuntemaan heidät paremmin, kuin he itse tuntevat itsensä. Kun tunnet unelma-asiakkaasi oikeasti paremmin kuin he tuntevat itsensä, voi tarjota heille paljon enemmän kuin he koskaan osaavat pyytää Ota säännölliseksi tavaksi kysyä nykyisiltä tai tulevilta unelma-asiakkailtasi seuraavaa kahta kysymystä: Mikä on sinun suurin pelkosi tai turhautumisen aihe (työssä/terveydessä/taloudessa/ajankäytössä tai mikä nyt onkaan se aihepiiri missä haluat työskennellä)? Mikä on sinun suurin haaveesi tai toive (työssä/terveydessä/taloudessa/ajankäytössä tai mikä nyt onkaan se aihepiiri missä haluat työskennellä)?

3 3 Toimimalla tällä tavalla, pääset käsiksi unelma-asiakkaasi motivaatiotekijöihin ja opit ihan valtavalla nopeudella bisneksesi kannalta olennaisia asioita. Ihmisen toimintaa ohjaa aina halu välttää kipua ja tarve saada nautintoa. Kun tiedät tarkkaan mitä nuo asiat ovat unelma-asiakkaallesi ja miten hän niistä puhuu, voit rakentaa palveluistasi parempia, myyntipuheestasi terävämmän ja markkinoinnistasi ensiluokkaista. Etsi seuraavan kahden viikon aikana ainakin yksi potentiaalinen unelma-asiakas, jolle voit esittää nuo kysymykset. Mieluiten etsi 3 5 potentiaalista unelma-asiakasta. Tee muistiinpanot siitä mitä he sanovat ja mitä sanoja he käyttävät sanoessaan sen. Voit sanoa kysymisen syyksi vaikka sen, että olet rakentamassa palvelua juuri heille ja haluat, että se vastaa mahdollisimman hyvin heidän tarpeisiinsa. Tarina mitä kerrot itsellesi Seuraavaksi tarkastelemme tarinaa mitä kerrot itsellesi bisneksestäsi. Nämä tarinat ovat suurimmaksi osaksi tiedostamattomia ja automaattisia. Ne tulevat kulttuuristamme, kokemuksistamme, kasvatuksestamme ja myös perimämme vaikuttaa niiden syntyyn. Herkempi yksilö tulkitsee asioita toisin kuin vähemmän herkkä ja varsin samanlaiset kokemukset voivat johtaa hyvin erilaisiin tulkintoihin. Tarinamme voivat joko helpottaa elämäämme tai tehdä siitä todella vaikeaa. Joskus päädymme huonojen tarinoiden takia sabotoimaan omat mahdollisuutemme menestyä. Myös tämän sparrauksen onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että tulet tietoiseksi omista tarinoistasi. Varsinkin niistä tarinoista jotka vaikuttavat laskutukseesi. Vanha tarina

4 4 Ensiksi on syytä tulla tietoiseksi siitä tarinasta mitä kerrot itsellesi nyt. Tämä tarina voi olla sellainen tarina, joka ei palvele edistymistäsi ollenkaan. Se voi sisältää monia tekosyitä, rationalisointia ja pelkoja, joiden takia eteneminen on vaikeaa. Kirjoita kaikki mitä mieleen tulee ja täysin rehellisesti. Näitä asioita mitä kirjoitat ei ole pakko kertoa valmentajallesi tai jakaa kenellekkään. Ne ovat sinua itseäsi varten. Ole rehellinen ja puhu suoraan tunteistasi käsin, oli niissä sitten järkeä tai ei. Kirjoita niin pitkään kuin koet tarpeelliseksi. Jatka seuraavaa lausetta ja anna kynän tai näppäimistön laulaa. Haluaisin laskuttaa kuukaudessa ja saavuttaa, mutta... (mikä sinua estää?) Kun olet kirjoittanut tarinan auki, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset Miltä tarina kuulostaa? Viekö se sinua sinne, minne haluat mennä? Uskoisivatko sinulle tärkeimmät ihmiset tämän tarinan? Mikä on tarinan äänensävy? Onko se sinun äänesi? Onko tämä se tarina ja ääni, jonka haluat johdattavan sinut elämäsi tärkeimpien osa-alueiden äärelle? Uusi tarina Jos et pitänyt nykyisestä tarinastasi, se kannattaa korvata paremmalla. Vastaa ensin seuraaviin kysymyksiin Mitkä ovat seuraukset sille, jos uskon edeltävän tarinan todeksi ja toimin sen mukaan? Mitkä ovat faktat? Mitä minä oikeasti haluan, jos otan huomioon syvimmät arvoni ja uskomukseni? Mikä inspiroisi minua toimimaan uusilla tavoilla? Mitä oletuksia ja uskomuksia minulla on, jotka eivät ehkä ole totta? Mitä asioita voin hallita?

5 5 Mitä vaihtoehtoja minulla oikeasti on? Mikä on mahdollista nyt? Sitten on aika kirjoittaa tarinasi uusiksi. Jatka lauseita ja muodosta niistä yksi yhtenäinen tarina. Totuus on, että... Jos jatkan tällä tavalla ja en muutu... Tässä asiassa onnistuminen on minulle tärkeää koska... Tästä eteenpäin aion... Kun olet kirjoittanut uuden tarinasi, arvioi asteikolla 1 10 seuraavia seikkoja Kuinka inspiroiva uusi tarinasi on? Kuinka todelta uusi tarinasi kuulostaa sinulle? Kuinka paljon positiivisia tunteita uusi tarinasi herättää? Kuinka paljon enemmän kontrollia uusi tarinasi antaa sinulle omaan elämääsi? Kuinka linjassa uusi tarinasi on omien arvojesi ja uskomustesi kanssa? Jos huomaat antavasi alhaisia pistemääriä, kirjoita tarina uusiksi, kunnes saavutat jokaiseen kysymykseen pisteiksi vähintään 9. Valmentaja myös tiedät, ettei yksittäinen toisto riitä muutoksen aikaan saamiseen. Tästä syystä tarina kannattaa kirjoittaa uusiksi ainakin 6 kertaa seuraavan neljän kuukauden aikana. Laita asiasta muistutus kännykkääsi asiasta ja tee se nyt heti. Laita muistutukset asiasta: Kahden päivän päähän. Kahden viikon päähän. Kuukauden päähän. Kahden kuukauden päähän. Kolmen kuukauden päähän. Ja viimeinen neljän kuukauden päähän.

6 6 Kun kirjotat tarinaasi uusiksi, aloita aina puhtaalta pöydältä ja kun olet kirjoittanut uuden version, vertaa sitä vanhaan vasta sitten. Tällä tavalla vahvistat aivoyhteyksiä päässäsi ja uudesta tarinastasi tulee osa sinua. Oman tarinasi kirjoittaminen Tähän aiheeseen voi perehtyä katsomalla videon: OSA 1 - Alkukartoitus Meillä jokaisella on todella paljon erilaisia kiinnostuksen kohteita. Ne voivat myös vaihdella elämäntilanteiden mukaan. Jotkut kiinnostukset kohteet kuitenkin ovat niin voimakkaita, että ne pysyvät mukanamme todella pitkään. Usein läpi koko elämän. Monesti nämä asiat ovat aivan silmiemme edessä ja silti emme huomaa niitä. Hyvä tapa päästä lähemmäksi näitä asioita on kysyä itseltään esimerkiksi: "Mitä asioita ja aiheita tutkin, opiskelen ja luen päivittäin tai viikoittain? Mitkä ovat aiheita, joiden parissa olen tehnyt niin jo pitkään?" Voit mennä syvälle eri vivahteisiin ja kuvailla niitä tarkasti. Älä pelkää käyttää runsaasti mustetta kirjoittamiseen. 1. Mistä asioista todella välität ja rakastat tehdä niitä? Mistä nautit työssäsi aivan erityisesti? Miten olet päätynyt tekemään niitä? 2. Mistä aiheista haluat oppia jatkuvasti lisää ja mitä olet tehnyt oppiaksesi enemmän? Mitä asioita opiskelet työhösi liittyen? 3. Mitä asioita olet käynyt läpi elämässäsi ja urallasi, jotka voisivat inspiroida tai auttaa muita ihmisiä elämään parempaa elämää, työelämää tai rakentamaan paremman bisneksen? OSA 2 Tarinallistaminen Vastaa seuraaviin kysymyksiin aivan samalla tavalla, kuin jos paras ystäväsi kysyisi kysymyksen sinulta. Älä sorru virallisuuteen, kerro asiat omin sanoin ja ilman sensuuria.

7 7 1. Kuinka kertoisit tarinan menneisyydestä, johon asiakkaasi voisivat samaistua? 2. Mitkä asiat sinussa ja tarinassasi inspiroivat muita ihmisiä? Minkä yli olet päässyt ja miten? 3. Mitkä ovat tärkeimmät oppisi tältä matkalta? Mitä (kaikkea) jouduit selvittämään ja oppimaan matkalla? 4. Mikä oli tärkein läpimurtosi matkan aikana? Mikä oli se käännekohta, jonka avulla ymmärsit mitä tulee tehdä tai miten toimia? 5. Millaisia saavutuksia ja yhteyksiä(koulutuksia, kokemuksia, yhteistyökumppaneita, tuttavuuksia) sinulla on, jotka auttavat lisäämään uskottavuuttasi sekä luottamusta asiakkaidesi silmissä? 6. Missä ennen kaikkea onnistuit ja millaisia tuloksia sait? OSA 3 Kuinka esittelet itsesi tästä eteenpäin? Katso ensin tämä video: Vastaa sen jälkeen ytimekkäästi seuraaviin kysymyksiin 1. Kuka olet? 2. Mitä teet? 3. Kenelle teet sen (unelma-asiakas)? 4. Mitä nuo ihmiset haluavat ja tarvitsevat? 5. Miten nuo ihmiset ja heidän organisaatiot muuttuvat sen seurauksena? 6. Miksi tämä on sinulle tärkeää? Kun olet vastannut kaikkiin kysymyksiin, muodosta vastauksistasi yhtenäinen esittely, mutta aloita ensin kysymyksen numero 6 vastauksella ja sen jälkeen kerrot asiat 1 5. On tärkeää kertoa miksi asiat ovat sinulle tärkeitä ensin, koska ne antavat fiksun raamin kaikelle tekemisellesi. Kun kerrot miksi teet mitä teet, se vetoaa ihmisten tunteisiin paljon paremmin ja viestisi teho nousee aivan uudelle tasolle.

8 8 OSA 4 Tarinan kiteyttäminen Monesti pelkkä esittely ei kuitenkaan riitä, vaan joskus pitää kertoa omasta historiasta hiukan tarkemmin. Voit nyt ottaa kaikki aikaisemmat vastauksesi avuksi ja jäsentele itsellesi tarina seuraavanlaiseen järjestykseen. Voi olla, että vaiheet 5 ja 6 ovat vasta työn alla, mutta kirjoita niin pitkälle tarinaasi kuin voit. Hyvin kerrottu tarina toimii loistavana myynnin tukena tilanteessa kuin tilanteessa. Muista, että kirjoitat tarinaasi unelma-asiakkaallesi. Voisit toki kertoa melkein mitä tahansa, mutta kaikkea ei kannata mainita. Kerro vain ne asiat, jotka ovat mielenkiintoisia unelma-asiakkaasi kannalta. 1. Tarinasi lähtöpiste ja - tilanne. Tämä on se piste missä olit, kun aloitit matkasi nykyhetkeen. Aloita tarina niin kaukaa menneisyydestä kuin on asiakkaasi kannalta tarpeen, mutta älä kauempaa. 2. Kokeilit ja epäonnistuit - Emotionaalinen ja yksityiskohtainen tarina kokeilusta ja epäonnistumisesta 3. Breakthrough eli läpimurto - missä sait jonkin kovan oivalluksen mikä johti kuin ihmeen kaupalla onnistumiseen 4. toistuvat tulokset - tässä vaiheessa sait ja ymmärsit sen.ryhdyit saamaan tuloksia jatkuvasti ja loit systeemin saamistasi tuloksista. 5. Luot tuotteen - jalostit oppimasi asiat tuotteeksi 6. Muutkin tekivät sen - he käyttivät tuotettasi tai tapojasi ja myös he saivat säännöllisiä tuloksia.

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Tuija Marstio & Sini Temisevä www.laurea.fi AGENDA 13-13.45 Rohkaisuryyppy 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.00 Mokajuhlat - Mokasta menestykseen 15.00- Jatkot www.laurea.fi

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista. OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon

Lisätiedot

Rohkean brändääjän ABC

Rohkean brändääjän ABC Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6

Luento 6. June 1, 2015. Luento 6 June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä

Lisätiedot

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje HUOM! Käyttäjän tulee lukea käyttöohje ennen käytön aloittamista. 1. YLEISKUVAUS Kapasiteetti Max. haarukoiden korkeus Min. haarukoiden korkeus Haarukoiden pituus Vaunun

Lisätiedot

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...

Lisätiedot

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

kotitehtävät Valmennuksen paketoiminen tuotteeksi

kotitehtävät Valmennuksen paketoiminen tuotteeksi 1 Valmennuksen paketoiminen tuotteeksi Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUN RVOSNT Oleellinen arviointityökalu klubeille 1. Klubin nimi tai numero: VPTOSKTVTTN TÄRKYS 2. Mitä tulee vapaaehtoistyöhön, miten tärkeitä seuraavat

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

Google maps, Facebook, Youtube. Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi

Google maps, Facebook, Youtube. Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi Google maps, Facebook, Youtube Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi Google Maps JulkaisDin 2005 Maailman suurin kar3apalvelu Käytössä InterneDssä, älypuhelimissa, tableteissa Suomessa

Lisätiedot

Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona

Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona Kodin puhdistusaineisiin on lähiaikoina tulossa uudet varoitusmerkinnät. Osa symboleista

Lisätiedot

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,

Lisätiedot

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Meneekö viesti perille?

Meneekö viesti perille? Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. 3 2006 = 2005 + 2007 +?. Valitse sopiva luku?-merkin paikalle. A) 2005 B) 2006 C) 2007 D) 2008 E) 2009 2. Viereisiin kortteihin on kirjoitettu kuusi lukua. Mikä

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

RollerMouse Red. Käyttöohje

RollerMouse Red. Käyttöohje RollerMouse Red Käyttöohje Kiitos, että saamme auttaa sinua työskentelemään mukavammin ja tehokkaammin. Contour Design on pyrkinyt parhaan hiiren kehittämiseen vuodesta 1995 lähtien. Nyt voin todeta,

Lisätiedot

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i 12+ IDEAA TERVEELLISEEN SYÖMISEEN EDULLISESTI 1. Suunnittele viikon ruoat etukäteet Tee viikkosuunnitelma uuden viikon alkaessa: minä päivinä ehdit laittamaan ruokaa, milloin ruoka pitää olla valmiina

Lisätiedot

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4727. Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland ZA4727 Flash Eurobarometer 194 (Urban Audit Perception Survey) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 194 URBAN AUDIT IN PREDEFINED COUNTRIES, ASK Q0: Q1 Voisitteko kertoa, oletteko yleisesti ottaen

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen VIESTI 2/2012 TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen 4 Minäkuvia ja minuuden tarinoita Marjaana Tuovinen 8 Näkökulma Hengellisyys

Lisätiedot

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.

Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi 3.4.

Matematiikan tukikurssi 3.4. Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta, OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu

Lisätiedot

Osaamisen jatkuvaan tunnistamiseen perustuva arviointi

Osaamisen jatkuvaan tunnistamiseen perustuva arviointi Osaamisen jatkuvaan tunnistamiseen perustuva arviointi Riku Mattila ja Hannele Kuusisto Toukokuu 2016 INNOVAATIOKOMPETENSSIT LUOVUUS 1 Esitän ajatuksia muiden hyväksyttäväksi siitä, miten työ tulisi tehdä.

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Simo K. Kivelä, 15.4.2003 Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Aksioomat Luonnolliset luvut voidaan määritellä Peanon aksioomien avulla. Tarkastelun kohteena on

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

https://sujuvahanke.wordpress.com/ Aktiivinen ote asioihin ja omaan tulevaisuuteen Sinnikkyys ja suunnitelmallisuus Uteliaisuus itseä kohtaan

https://sujuvahanke.wordpress.com/ Aktiivinen ote asioihin ja omaan tulevaisuuteen Sinnikkyys ja suunnitelmallisuus Uteliaisuus itseä kohtaan Aktiivinen ote asioihin ja omaan tulevaisuuteen Sinnikkyys ja suunnitelmallisuus Uteliaisuus itseä kohtaan Työelämässä tarvitaan samoja taitoja, joilla menestyy akateemisissa opinnoissa. Tässä dokumentissa

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti.

Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Miksi työpaja työpaikalla? Työpaja työpaikalla -toiminnan kautta pääset tutustumaan työelämään. Toiminta sisältää

Lisätiedot

Helsinki-brändi Neljä aihiota

Helsinki-brändi Neljä aihiota 30.10.15 Helsinki-brändi Neljä aihiota # BrandNewHelsinki Kuudes Kerros Oy Helsingin kaupunki Helsinki-brändi Neljä motiivitekijää, jotka puhuttelevat ihmisiä tulevaisuudessa. Neljä potentiaalista aihiota

Lisätiedot

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto

Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Protecting the irreplaceable f-secure.com Sovelluksen lataus Tilattuaan Mobiiliturva palvelun, asiakas saa Android-laitteeseensa latauslinkin*, jota klikkaamalla sovellus

Lisätiedot

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin

Lisätiedot

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without

Lisätiedot

Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi?

Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi? Tiedätkö millainen mielikuva asiakkaalla on yrityksestäsi? Haluaisitko tietää millainen mielikuva asiakkaillasi on sinun yrityksestä? Asiakkaat ovat yrityksille elintärkeitä. Ensivaikutelma, mielikuva

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot

Lihaskuntoliikkeitä. Su 17.1.2016 Roadshow, Peurunka. 18.1.2016 #YHTEISÖUNELMILLE - www.finntriathlon.fi 1

Lihaskuntoliikkeitä. Su 17.1.2016 Roadshow, Peurunka. 18.1.2016 #YHTEISÖUNELMILLE - www.finntriathlon.fi 1 Lihaskuntoliikkeitä Su 17.1.2016 Roadshow, Peurunka 18.1.2016 #YHTEISÖUNELMILLE - www.finntriathlon.fi 1 Ohjeet Sarjojen välissä aina noin minuu3n palautus ja liikkeiden välissä pari minuu7a Teet liikkeet

Lisätiedot

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim. Projektityö olioista. Projektityön ohjeistus: - Jokainen valitsee vain yhden aiheen projektityökseen. Projektityön tarkoitus on opetella tekemään hieman isompi, toimiva ohjelma olioita käyttäen. Ohjelmakoodi

Lisätiedot

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011

ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi

Lisätiedot

Aluksi. 2.1. Kahden muuttujan lineaarinen epäyhtälö

Aluksi. 2.1. Kahden muuttujan lineaarinen epäyhtälö Aluksi Matemaattisena käsitteenä lineaarinen optimointi sisältää juuri sen saman asian kuin mikä sen nimestä tulee mieleen. Lineaarisen optimoinnin avulla haetaan ihannearvoa eli optimia, joka on määritelty

Lisätiedot

Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki

Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki Muistitutkimuksiin liittyvistä testeistä Tarja niittymäki Testeille asetettavia ominaisuuksia Hyvä seulontatesti tunnistaa mahdollisimman tarkkaan sellaiset tapaukset jotka halutaan tavoittaa( sensitiivisyys)

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Digimuutoksen 10 haastetta DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on merkittävin Suomen talouskasvuun 15 viime vuoden aikana vaikuttanut yksittäinen tekijä. Se on luonut

Lisätiedot

Testataanko samalla hiv

Testataanko samalla hiv Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille 1 Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä

Lisätiedot

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä.

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan

Lisätiedot

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lisätiedot

Oman osaamisen tunnistaminen

Oman osaamisen tunnistaminen Oman osaamisen tunnistaminen Osaaminen ja työelämä - koulutukset Osa humanistisen tiedekunnan koulutussarjaa Kuuluvat opintojaksoille ETNY002 ja HISY002 Muut voivat ilmoittautua mukaan koodilla HTKY002

Lisätiedot

NÄMÄ KYSYMYKSET KANNATTAA KYSYÄ ENNEN SUORAHAKU- TOIMEKSIANNON ALOITTAMISTA (JÄLKIKÄTEEN ON MYÖHÄISTÄ)

NÄMÄ KYSYMYKSET KANNATTAA KYSYÄ ENNEN SUORAHAKU- TOIMEKSIANNON ALOITTAMISTA (JÄLKIKÄTEEN ON MYÖHÄISTÄ) NÄMÄ KYSYMYKSET KANNATTAA KYSYÄ ENNEN SUORAHAKU- TOIMEKSIANNON ALOITTAMISTA (JÄLKIKÄTEEN ON MYÖHÄISTÄ) Loistava visio on tarkoitukseton ilman loistavia ihmisiä MENESTYS SYNTYY HYVÄN JOHTAMISEN KAUTTA.

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

Sisällys. Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7. 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12. Lähdetään liikkeelle 17

Sisällys. Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7. 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12. Lähdetään liikkeelle 17 Sisällys Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12 Lähdetään liikkeelle 17 3 Mitä pidemmälle, sitä nopeammin...18 4 Ilman voimaa liike

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kauden vaihtaminen. Tom Hedman Jopox oy; 1.1.2016

Kauden vaihtaminen. Tom Hedman Jopox oy;  1.1.2016 2016 Kauden vaihtaminen Tom Hedman Jopox oy; www.jopox.fi 1.1.2016 Kauden vaihtamiseen liittyvät toimet Jopoxiin on rakennettu palloilulajeihin ominainen piirre kausienvaihtelumekanismi. Mekanismin avulla

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi

Lisätiedot

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)

Lisätiedot

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT

MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT PÄÄTTÄÄ? LASTEN OIKEUDET LASTEN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 13.3.2010 ALOITUS Yhteiskuntatiede ja sosiaalityö Lasten oikeudet Lapset päättäjinä

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka

Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien

Lisätiedot

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus Potilas: Pvm: Haastattelija:_ Johdanto1b. Kysyisin sinulta nyt joitakin kysymyksiä päihteiden käyttöön liittyen. Kysyn sinulta alkoholista, huumausaineista, reseptittömästä lääkeaineiden käytöstä sekä

Lisätiedot