SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015"

Transkriptio

1 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnan kokouksessa

2 Sisällys 1. JOHDANTO ORGANISAATIO VUODEN 2015 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA... 5 Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta... 6 Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle... 7 Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla... 7 Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys YHTEISTOIMINTAOSAPUOLTEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN TOIMINTA VUONNA Yhteistoimintaosapuolten toiminta vuonna Yhteistyökumppaneiden toiminta vuonna TOIMINNAN ARVIOINTI

3 1. JOHDANTO Joanna Briggs Instituutti, Adelaide, Australia Joanna Briggs Instituutin johdossa ja toiminnan organisoinnissa tapahtui vuoden 2015 aikana useita muutoksia. PhD Zoe Jordan valittiin Adelaiden yliopiston School of Translational Health Science -yksikön ja JBI:n johtajaksi. Syksyn aikana JBI käynnisti strategiansa päivittämisen, johon liittyi myös suunnitelma tarkistaa yhteistyökeskusten uudenlaista asemaa ja tehtäviä JBI:ssa. Myös katsausten laadintaan tarkoitetun SUMARI-ohjelmiston uudistaminen eteni vuoden 2015 aikana kokeiluasteelle. Vuoden 2015 lopussa (päivitetty ) JBI:lla oli eri puolilla maailmaa 55 yhteistyökeskusta (Collaborating/Affiliated Centre). Sen lisäksi toimi 15 katsausten laadintaan (Evidence Synthesis Group) ja 6 näytön implementointiin (Implementation Group) keskittyvää työryhmää. Euroopan alueella toimivat yhteistyökeskukset Vuonna 2015 Euroopan alueella toimi 15 yhteistyökeskusta (LIITE 1), joista kaksi on saavuttanut varsinaisen yhteistyökeskuksen aseman. Vuoden 2015 aikana Euroopan alueella toimivat keskukset kokoontuivat kaksi kertaa: toukokuussa Nottinghamissa ja syyskuussa Adelaidessa. Lisäksi vuoden aikana yhteyttä pidettiin sekä sähköpostin että Skypen välityksellä. Euroopan keskusten yhteistyön tavoitteet on määritelty seuraavasti: 1) edistää JBI yhteistyötä Euroopan alueella, 2) kehittää keskinäistä tukea JBI:n tavoitteiden mukaisessa toiminnassa, 3) yhdistää osaamista ja resursseja tutkimuksen, katsausten, näytön levittämisen ja niitä tukevien hankkeiden edistämisessä, 4) koordinoida Euroopan yhteistyökeskuksille alueellisena ryhmänä JBI:sta osoitettuja tehtäviä. Vuoden 2015 toiminnasta Euroopan keskukset kokosivat yhteisen raportin toiminnastaan JBI:lle. Raportti on saatavilla Suomen JBI yhteistyökeskuksen kotisivuilta: Suomen JBI yhteistyökeskus Suomen JBI yhteistyökeskuksen (jatkossa myös JBI-keskus) tarkoituksena on tukea näyttöön perustuvan toiminnan käyttöönottoa ja kehittämistä terveydenhuollossa. Tätä varten JBI-keskus laatii muun muassa järjestelmällisiä katsauksia, tiedottaa JBI:n ja JBI-keskuksen toiminnasta, kääntää erillisen vuosittain Wolters & Kluwers:n kanssa laadittavan sopimuksen mukaisesti JBI:n julkaisemia suosituksia (Best Practice Information Sheets, BPIS, jatkossa JBI-suositukset) sekä tiedottaa niistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioissa toimiville. Vuosi 2015 oli JBI-keskuksen viides kokonainen toimintavuosi. Toiminnan painopiste oli Joanna Briggs Instituutin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti järjestelmällisten katsausten laadinnassa. Vuonna 2015 JBI-keskus jatkoi toimintaansa entisten yhteistoimintaosapuolten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Toimintakertomus sisältää tiedot niiden yhteistoimintaosapuolten ja yhteistyökumppaneiden osalta, jotka toimittivat tiedot omasta toiminnastaan toimintakertomukseen liitettäväksi. 3

4 2. ORGANISAATIO Suomen JBI yhteistyökeskus toimii verkostoperiaatteella (Kuvio 1). Verkostoon kuuluvat sen isäntäorganisaation, Hoitotyön Tutkimussäätiön (Hotus) lisäksi seuraavat yhteistoimintaosapuolet: Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos (UEF), Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS), Mikkelin ammattikorkeakoulun terveysala (Mamk) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). JBI-keskus sijaitsee osoitteessa Asemamiehenkatu 2, Helsinki. JBI-keskuksen kanssa yhteistyösopimuksen solmineita kansallisia yhteistyökumppaneita ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Satakunnan sairaanhoitopiiri ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sekä yhteistoimintaosapuolet että yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet edistämään näyttöön perustuvaa toimintaa suomalaisessa terveydenhuollossa, osallistumaan järjestelmällisten katsausten laadintaan ja JBI-suositusten käännöstyöhön sekä tiedottamaan JBI-keskuksen toiminnasta omalla toiminta-alueellaan. Kuvio 1. Suomen JBI yhteistyökeskuksen verkosto. JBI-keskuksen johtokuntaan kuuluivat toimintavuonna JBI-keskuksen yhteistoimintaosapuolten nimeämät edustajat (LIITE 2), joista suurin osa jatkoi myös vuosille nimetyssä johtokunnassa. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Marjaana Pelkonen (Hoitotyön Tutkimussäätiön hallitus) ja sihteerinä Elina Lagus (Hotus). JBI-keskuksen johtajana toimi 4

5 säätiön tutkimusjohtaja Arja Holopainen. Varajohtajia toimivat Itä-Suomen yliopiston professori Kaija Saranto ja THL:n erikoistutkija Heidi Anttila. Varajohtajat osallistuivat JBI-keskuksen johtajiston toimintaan, jonka pääasiallisena tehtävänä oli kehittää keskuksen toimintaa ja valmistella johtokunnassa käsiteltävät asiat. Varajohtajat toimivat myös keskuksen johtajan varahenkilöinä. JBI-keskuksen ja Hoitotyön Tutkimussäätiön yhteiseen neuvottelukuntaan kuuluivat keskeisten sidosryhmien edustajat (LIITE 3). Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä ja sihteerinä Hotuksen hallintoassistentti Elina Lagus. Neuvottelukunnan tehtävänä on edistää näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittämistä terveydenhuollossa sekä välittää JBI-keskukselle tietoa ajankohtaisista järjestelmällisten katsausten ja hoitosuositusten aiheista sekä levittää tietoisuutta niiden hyödyntämisestä. JBI-keskuksen toimintaan osallistuvat asiantuntijat (ns. core staff, LIITE 4) ovat käyneet JBI:n järjestelmällisten katsausten laadintaa koskevan koulutuksen (CSR-koulutus). Lisäksi vuoden 2015 aikana toimintaan osallistui muita sidosryhmiä (mm. sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja koulutusorganisaatioita), joiden tavoitteena on edistää näyttöön perustuvaa toimintaa. CSR-koulutetuista on muodostettu JBI-keskuksen arviointipaneeli (Review Panel, LIITE 4), jonka tehtävänä on katsausaiheiden kokoaminen, niiden laadinnan ohjaus ja koordinointi sekä JBI-suositusten (Best Practice Information Sheet) kääntämisen ja levittämisen koordinointi. Vuonna 2015 työryhmän puheenjohtajana oli Heidi Anttila (THL) ja sihteerinä tutkija Virpi Jylhä (Hotus, 8/2015 saakka) ja tutkija Teija Korhonen (Hotus, 9/2015 alkaen). 3. VUODEN 2015 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA JBI-keskuksen tavoitteet noudattavat Joanna Briggs Instituutin kanssa tehtyä sopimusta. Tavoitteena on tuottaa tiivistettyä tutkimusnäyttöä (järjestelmälliset katsaukset) ja vahvistaa näyttöön perustuvaa toimintaa terveysalalla (mm. JBI-suositusten käännöstyö ja levittäminen). Alla on kuvattu vuodelle 2015 asetetut tavoitteet. Tavoitteisiin liittyneet toimenpiteet on kuvattu erikseen kunkin yhteistoimintaosapuolen ja yhteistyökumppanin osalta. Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Yhteistyö Joanna Briggs Instituutin ja muiden JBI yhteistyökeskusten sekä kansallisten ja kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa Euroopan alueella toimivat yhteistyökeskukset kokoontuivat Nottinghamissa Samassa yhteydessä pidettiin myös symposium ja jatko-opiskelijoille tarkoitettu koulutustilaisuus katsausten laadinnasta. Suomesta paikalla oli yhteensä 4 henkilöä. Tapaamisesta on laadittu erillinen matkaraportti. Euroopan alueella toimivat yhteistyökeskukset ovat laatineet myös yhteisen raportin vuoden 2015 toiminnasta. Raportti on luettavissa Suomen JBI yhteistyökeskuksen sivuilta: JBI:n järjestämä katsausten laadintaan liittyvä menetelmäsymposium Inaugural 2015 Joanna Briggs Institute International Methodology Symposium pidettiin Adelaidessa 5

6 johtajien kokouksen yhteydessä Symposium oli poikkeuksellisesti suljettu ja tarkoitettu lähinnä yhteistyökeskusten johtajille. Suomesta symposiumiin osallistui keskuksen johtaja Arja Holopainen. Johtajien kokouksen yhteydessä pidettiin myös Euroopan alueella toimivien yhteistyökeskusten johtajien kokous. Tapaamisista on laadittu erillinen matkaraportti. Yhteistyökeskuksen kehittäminen ja hallinnointi JBI:n ja Euroopan alueella toimivien JBI:n yhteistyökeskusten kokouksissa esille nousseita asioita on käsitelty johtajistossa ja niistä on tiedotettu johtokunnassa. Johtajistolla on pääsy myös JBI:n intranettiin, josta JBI:n toimintaa ja kokouksia koskevat asiakirjat ovat olleet johtajiston luettavissa. Nykyisen johtokunnan toimikausi on Johtajiston kokouksissa valmisteltiin asioita johtokunnalle, neuvottelukunnalle ja arviointipaneelille: muun muassa vuoden 2015 toimintakertomuksen ja vuoden 2016 toimintasuunnitelman valmistelu. Yhteistyökeskuksen työryhmien toiminta Katsausten arviointipaneeli kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Kokouksissa seurattiin edellisen vuoden tapaan muun muassa järjestelmällisten katsausten etenemistä ja valmistumisaikataulua sekä valittiin uusille katsaustyöryhmille oma tukiryhmä. Lisäksi kannustettiin katsausten laatijoita hakemaan mahdollisia apurahoja katsausten laadintaan ja kirjoittamaan artikkeleita ammattilehtiin koskien näyttöön perustuvaa toimintaa sekä seurattiin JBI-suositusten käännösten valmistumista. Ns. Core Staff -henkilöstöön kuuluvat osallistuivat JBI:n tietokantaan hyväksyttävien katsausten ja katsausprotokollien arviointiin (LIITE 5). Neuvottelukunta kokoontui kerran vuonna Neuvottelukunnan kokouksesta on laadittu oma muistionsa. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Järjestelmällisten katsausten laatijoiden kouluttaminen ja akkreditoinnin varmistaminen Vuonna 2015 ei järjestetty CSR-koulutusta. JBI on uudistanut koko kertomusvuoden ajan SUMARI-ohjelmistoaan, joten katsausten laatijoita on informoitu ja ohjeistettu laatimaan katsauksensa JBI:n toimittamien erillisten ohjeiden ja kirjoituspohjan (template) mukaisesti. Näyttöön perustuvan toiminnan käyttöönottoa edistävien koulutusten järjestäminen Näyttöön perustuvan toiminnan käyttöönottoa edistäviä koulutuksia pidettiin edellisten vuosien tavoin JBI-keskuksen toimintaan osallistuvien eri tahojen järjestämänä. Osa koulutuksista oli kertaluontoisia, osa toistuvia useille eri ammattiryhmille ja osa koulutuksista sisältyi organisaatioissa meneillään oleviin hankkeisiin. 6

7 Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Järjestelmällisten katsausten laadinta Katsausaiheet liittyivät joko katsauksen laatijan omaan tutkimukseen tai taustayhteisön kehittämishankkeisiin. Katsauksia on prosessissa yhteensä 12. Valmiita katsauksia ei valmistunut vuoden 2015 aikana. JBI-keskuksen asiantuntijat (core staff) osallistui JBI:n tietokantaan arvioitaviksi lähetettyjen katsausprotokollien ja katsausluonnosten arviointiin (LIITE 5). Arviointitoiminta on yksi niistä tehtävistä, joihin JBI edellyttää yhteistyökeskustensa osallistuvan. JBI-suositusten (Best Practice Information Sheet, BPIS) kääntäminen ja levittäminen JBI-suosituksia käännettiin 2 ja kolmas valmistuu alkuvuodesta 2016 Wolters & Kluwer:n (OVID) sopimuksen mukaisesti. Suomenkieliset JBI-suositukset julkaistaan Suomen JBI yhteistyökeskuksen sivuilla: ja ne lähetetään jatkossakin Joanna Briggs Instituuttiin Connect+ ohjelmistossa julkaistavaksi. JBI-suositusten kääntämiseen osallistuneet asiantuntijat arvioivat myös suosituksen soveltuvuuden suomalaiseen terveydenhuoltoon. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Levitetään tietoa näyttöön perustuvasta toiminnasta ja JBI yhteistyöstä Hotus jatkoi JBI-keskuksen kotisivujen ylläpitoa osoitteessa Sivuja on päivitetty aktiivisesti, joskin sisältöjen tuottaminen on edelleen ollut lähinnä Hotuksen vastuulla. JBI-keskukseen kuuluvien yhteistoimintaosapuolten ja yhteistyökumppaneiden edustajat ovat aktiivisesti kirjoittaneet näyttöön perustuvasta toiminnasta, sen edistämiseen ja kehittämiseen liittyvistä aiheista sekä kansallisissa että kansainvälisissä julkaisuissa. Nämä julkaisut on raportoitu kirjoittajien omissa organisaatioissa ja osa niistä on listattu myös JBIkeskuksen sivuille: Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Rahoituksen hakeminen järjestelmällisten katsausten laadintaan on ollut kunkin katsaustyöryhmän vastuulla. Pääasiassa katsausten laatijoiden taustayhteisöt ovat osallistuneet vaihtelevassa määrin resurssien varmistamiseen, muun muassa antamalla työaikaa katsausten laadintaan. Vuonna 2015 JBI-keskuksessa mukana olleet yhteistoimintaosapuolet ja yhteistyökumppanit ovat rahoittaneet toimintaa osoittamalla henkilöstöresursseja JBIkeskuksen toiminnassa mukana oleville työntekijöille sekä vastaamalla henkilöstönsä osalta kokouksista aiheutuneisiin matkakulut. 7

8 4. YHTEISTOIMINTAOSAPUOLTEN JA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN TOIMINTA VUONNA Yhteistoimintaosapuolten toiminta vuonna 2015 Yhteistoimintaosapuolia ovat 1. Hoitotyön tutkimussäätiö 2. Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos 3. Kuopion yliopistollinen sairaala 4. Mikkelin ammattikorkeakoulu 5. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) Hotuksen toiminnasta osa palvelee sekä sen omaa että Hotuksen yhteydessä toimivien kansainvälisten yhteistyökeskuksen tavoitteita liittyen näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen. Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Hotus toimi JBI-keskuksen isäntäorganisaatioina ja koordinoi keskukseen perustettuja kansallisia verkostoja. Hotuksen tutkimusjohtaja toimi JBI-keskuksen johtajana ja osallistui sekä globaalin että Euroopan alueen keskusten johtajien kokouksiin: Nottingham (Englanti) ja Adelaide (Australia) sekä puhelin- ja Skype kokoukset. Kokouksista ja JBI:n sekä Suomen JBI yhteistyökeskuksen toiminnasta tiedotettiin johtajiston ja johtokunnan kokouksissa sekä sähköpostitse. Osallistuttiin uusien JBI yhteistyökeskushakemusten arviointiin. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Hotuksen oma koulutustoiminta keskittyi näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen, joten myös nämä koulutukset tukivat näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä Suomessa. Järjestettiin yhteistyössä HUS:n ja Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa toinen kansallinen symposium näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseksi. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle CSR-koulutuksen saaneet työntekijät jatkoivat JBI:n protokollan mukaisten järjestelmällisten katsausten (Systematic Review) laadintaa. Osallistuttiin JBI:n katsausprotokollien ja katsausluonnosten arviointiin. Koordinoitiin kansallisia näyttöön perustuvia hoitotyön suosituksia. Julkaistiin hyvälaatuisten katsausten ja hoitosuositusten tiivistelmiä (Näyttövinkki). Julkaistiin toinen ns. kartoittava katsaus (Scoping Review) Muistiliiton tilauksesta. Osallistuttiin artikkeleiden kirjoittamiseen, joiden tarkoituksena oli tehdä näyttöön perustuvaa toimintaa tunnetuksi. 8

9 Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Hotus hallinnoi Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen -hanketta, Hankkeessa oli kolme osahanketta: 1) infektioiden ehkäisy käsihygienian seuranta, 2) kaatumisten ehkäisy ja 3) painehaavojen ehkäisy ja varhainen tunnistaminen. Hankkeessa oli mukana useita sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edustajia eri puolilta Suomea. Hankkeen päätösseminaariin osallistui sekä Tieteiden talolla että etäyhteyksien välityksellä yli 200 henkilöä. Hotus oli mukana seuraavissa näyttöön perustuvaa toimintaa edistävissä hankkeissa: 1) Filha: Toimivat palkeet ikääntyvän hengityssairaan arki : Keuhkoahtaumatautia sairastavan omahoidon ohjaus ja 2) Muistiliitto Hyvän hoidon kriteeristön päivittäminen : tutkimusnäytön kokoaminen. Hotus edusti sekä säätiötä että JBI-keskusta kansallisessa näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisverkostossa: Näyttöhaukat. Hotus hallinnoi WHO:n Hoitotyön yhteistyökeskusta Suomessa, jonka toiminnan painopiste on näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Hotus osallistuu taloudellisesti JBI-keskuksen toiminnan resursointiin: muun muassa keskuksen infrastruktuuri, henkilöstön työaika, verkostojen kokousjärjestelyt, matkakulut kansainvälisiin kokouksiin. 2. Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos (UEF) Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta STJ on osallistunut sekä neuvottelukunnan, johtokunnan että johtajiston toimintaan. Näissä toimikunnissa on tapahtunut myös yhteistyökeskuksen kehittämistä ja hallinnointia. Lisäksi Ulla-Mari Kinnunen on arviointipaneelin jäsen. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta STJ toteuttaa vuosittain kuuden opintopisteen laajuisen opintojakson Näyttöön perustuva sosiaali- ja terveydenhuolto. Jakson vastuuopettaja on yliopistonlehtori Ulla- Mari Kinnunen. Keväällä 2015 jaksolle osallistui yhteensä 72 perustutkinto- ja tohtoriopiskelijaa eri tieteenaloilta, mm. hoitotyö, farmasia, terveyshallintotiede, sosiaalihallintotiede, terveystaloustiede ja sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto. Kevään 2016 opintojaksolle on tähän mennessä ilmoittautunut jo 60 opiskelijaa. Opintojakson keskeinen sisältö on seuraava: Näyttöön perustuvan sosiaali- ja terveydenhuollon toimijatahot. Tieteellisen julkaisun lukeminen ja arviointi. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen työvaiheet. Tiedon keruu: reliabiliteetti ja validiteetti. Tiedon yhdistely: tilastollinen, laadullinen. Tiedon analyysi ja tulkinta. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksien soveltaminen. Meta-analyysin käyttö. Opintojakso perustuu vahvasti JBI protokollaan. 9

10 Lähes vastaavanlainen jakso toteutetaan kevätlukukaudella 2016 myös englanninkielisenä. Sitä tarjotaan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon jatkoopiskelijoille että kansainvälisen Health and Business maisteriohjelman opiskelijoille. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon opiskelijat perehtyvät pro gradu - prosessissaan katsausten metodologiaan. Tekeillä on pro gradu-opinnäytetyö työnimellä Tietojärjestelmien koko potentiaali käyttöön. Kuinka käytössä olevista järjestelmistä saataisiin parempi hyöty: integroit kirjallisuuskatsaus (sosiaali ja terveydenhuollon tietohallinto). Opiskelijat hyödyntävät NPST jaksolla oppimiaan asioita myös muissa opinnoissaan. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Yliopistonlehtori Ulla-Mari Kinnunen on työryhmineen saanut päätökseen valmistellut Painehaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuispotilaan hoitotyössä - kansallisen suosituksen. Kinnunen toimi em. työryhmän puheenjohtajana. Ulla-Mari Kinnunen on tehnyt vuonna 2015 kaksi protokollan arviointia ja Kaija Saranto yhden. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Painehaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuispotilaan hoitotyössä kansallisen suosituksen julkistamistilaisuus ja sen jälkeen luennot Mikkelissä, Kouvolassa ja Kotkassa Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys STJ:n työpanos on kohdistunut kolmelle henkilölle vuonna Suurin työpanos on kohdistunut professori Kaija Sarannolle ja yliopistonlehtori Ulla-Mari Kinnuselle. KS on osallistunut johtajiston, neuvottelukunnan, johtokunnan ja katsausten arviointipaneelien kokouksiin sekä tehnyt yhden protokollan arvioinnin. UMK on toiminut puheenjohtajana kansallisen suositustyön laadinnassa ja vastannut sen etenemisestä. Työpanoksena tämä on erittäin suuri. UMK on tehnyt kaksi protokollan arviointia. Laitosjohtaja Johanna Lammintakanen on osallistunut johtokunnan ja neuvottelukunnan työskentelyyn. 3. Kuopion yliopistollinen sairaala Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Osallistutaan aktiivisesti JBI yhteistyökeskuksen toimintaan ja sen kehittämiseen eri toimielimissä ja työryhmissä. Kuopion yliopistollisen sairaalan edustajat eri työryhmissä / toimielimissä: o JBI johtokunnan jäsen: ylihoitaja (sv), professori Hannele Turunen. o JBI neuvottelukunnan jäsen: JBI johtokunnan jäsenenä ylihoitaja (sv), professori Hannele Turunen. o Arviointipaneelin jäsen: potilasturvallisuuspäällikkö, dosentti Kaisa Haatainen. 10

11 o Core staffin jäsenet: potilasturvallisuuspäällikkö, dosentti Kaisa Haatainen ja kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Tarja Tervo-Heikkinen. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Henkilöstökoulutukset KYSissä ja alueellisesti KYSissä on järjestetty /järjestetään alueelliset Näyttöön perustuva hoitotyö eläväksi - koulutukset ( , , ). Toistuu jatkossa joka toinen vuosi (seuraava alkaa syksyllä 2016). Näyttöön perustuvaa toimintaa tukevat muut koulutukset kuten esim. potilasohjaus- ja kaatumisten ehkäisyn alueelliset koulutukset ja KYSin sisäisinä toteutettavat Tietotaitopajat. Moodle-verkkokurssi: Tiedonhaun perusteet verkkokurssi NPH- ja POH-opintojaksoille. Ovidin järjestämät JBI:n toimintaan ja mahdollisuuksiin liittyvät webinaarit. NPT-vastuuhenkilöverkostotapaamiset x2 vuonna Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle CRS-koulutetut (Kaisa Haatainen ja Tarja Tervo-Heikkinen) ovat sitoutuneet tekemään järjestelmällisiä katsauksia JBI:n vaatimusten mukaisesti (katsaus: Adult patients experiences of discharge education in an emergency department: a systematic review protocol. Valittujen artikkeleiden analysointivaiheessa). Suositusten tekeminen jo olemassa olevien katsausten pohjalta (Painehaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuispotilaan hoitotyössä, 2015). Katsausten ja esim. Best Practice Sheet lehtisten kääntäminen ja suomalaiseen terveydenhuoltoon sopivuuden tarkastaminen käytännön tarpeista lähtien. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Järjestelmällinen koulutus (mm. kohdassa 2 mainitut, joissa käytetään, haetaan ja yhdistetään näyttöä järjestelmällisesti). NPH toiminnan edistäminen KYSin hoitotyön kehittämis-, opetus- ja tutkimusyksikön kautta: Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen KYSin hoitotyön toimintaohjelman ja tutkimusstrategian mukaisesti. Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kliinisen hoitotyön asiantuntijoiden toiminnalla. Näyttöön perustuvan toiminnan tukeminen työyksikkötasolla NPT vastuuhenkilöverkoston toiminnalla. NPH -neuvosto, Hoitotyön tutkimusneuvosto. NPH-uutiset, sähköinen uutislehti, ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Yhteistyö oppilaitosten kanssa (AMK sekä ammatti- ja aikuiskoulutus), jonka avulla yhtenäinen näyttö tuodaan jo koulutuksessa tutuksi. Yhteistyö yliopiston kanssa koulutusten toteutuksessa (mm. potilasohjauskoulutus). 11

12 Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Resurssit tulevat pääasiassa Hoitotyön kehittämis-, opetus ja tutkimusyksiköstä sekä potilasturvallisuuspäällikön työstä. Työ tehdään osana asiantuntijatyötä. Lisäksi resursseja arvioidaan uudestaan tarvittaessa. 4. Mikkelin ammattikorkeakoulu Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Osallistuminen neuvottelukunnan, johtokunnan että arviointipaneelin kokouksiin. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Mamk on ollut järjestämässä yhteistyössä Itä-Savon ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirien kanssa työpajatoimintaa, jossa potilastyössä olevia sairaan-, ja perushoitajia sekä fysioterapeutteja on koulutettu hakemaan näyttöä kliiniseen kysymykseen, ja soveltamaan saatua tietoa potilaan hoidon tai käytännön kehittämiseen. Työpajat on toteutettu 1 x vuodessa kussakin organisaatiossa. Mamk:n perus-, erikoistumis- ja YAMK opiskelijoille näyttöön perustuvan toiminnan opetus kuuluu opetussuunnitelman sisälle. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Työstetty edelleen järjestelmällistä katsausta JBI:ltä saadun palautteen perusteella. Mamk kaksi CRS-koulutettua (PM, KR-K) on arvioinut kuusi protokollaa. Lehtori Ansa Iivanainen on osallistunut Painehaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuispotilaan hoitotyössä - kansallisen suosituksen laatimiseen. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla MAMK:n terveysalan edustajat kuuluvat Esshp:n alueellisen hoitotyön ryhmään, minkä alaisuudessa näyttöön perustuvaa toimintaa edistetään shp:ssä. Mamk:n edustajat ovat omalta osaltaan olleen vaikuttamassa hoitotyön strategian laatimiseen. Työpajatoiminta kuuluu osana tätä toimintaa, joka jatkuu edelleen vuonna Mamk:n terveysalan yliopettaja on seurannut keväällä 2015 osana Open House hanketta, miten hoitotyön strategia näkyi kahden eri potilasryhmän hoitotyössä. Strategian mukaisesti siihen kuului, miten näyttöön perustuva tieto ohjasi hoitotyössä tehtäviä päätöksiä. Mamk:ssa toimii edelleen Hoitotyö tutkimusasema, joka on kokoontunut 2 x vuodessa ja joka osaltaan pyrkii viemään Suomen JBI yhteistyökeskuksen tavoitteita alueellisesti eteenpäin (mm. NPT-koulutus) 12

13 Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Tällä hetkellä kokoukset ja Isshp:n ja Esshp:n kouluttamiseen menevä osuus on resursoitu työaikasuunnitelmaan. Katsauksen tekeminen ja protokollien arviointi on tapahtunut omalla ajalla. 5. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta JBI-keskuksen johtamiseen osallistui THL:n erikoistutkija Heidi Anttila, JBI:n varajohtajana sekä Maija Saijonkari, JBI-keskuksen johtoryhmän jäsenenä. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta - Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Terveydenhuollon menetelmien arvioinnin EUnetHTA-verkosto on laatinut arviointimallin, jonka kahdessa domainissa (Health Problem and Current Use of the Technology ja Organisational Aspects) on huomioitu JBIn metodologia ja SUMARI-työkalu näyttöön perustuvan tiedon tuottamisessa. THL koordinoi ydinmallin (Core Model) kehittämistä. THL:n kehittämispäällikkö Aune Flink ja informaatikko Pia Pörtfors ovat yhteistyössä Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen kanssa tehneet tiedonhakua JBI:n ohjeistuksen mukaisesti ja laatineet järjestelmällistä katsausta: The effectiveness of methods designed to identify child maltreatment in social and health care: a systematic review. Systemaattisen katsauksen tiedonhakujen pohjalta on laadittu vuonna 2008 julkaistun hoitotyön suosituksen päivitys, Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen tehokkaat menetelmät sosiaali- ja terveydenhuollossa (Paavilainen & Flinck). Julkaisija Hoitotyön tutkimussäätiö on julkaissut sen THL:n Finohtan tutkija Maija Saijonkari on osallistunut Potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon -suosituksen laadintaan. Suositus on julkaistu Hoitotyön tutkimussäätiön Hoitosuositukset-sarjassa, ja sen laatimisessa on käytetty JBI:n metodologiaa. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla THL osallistuu Hotuksen/JBI:n, Duodecimin, Suomen Fysioterapeuttien, Fimean ja STM:n Näyttöhaukat -konklaaviin. Yhteenliittymä kehittää toimintatapoja, joilla tutkittu tieto terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuudesta, turvallisuudesta ja kustannuksista tulee Suomessa tunnetuksi. Lisäksi Näyttöhaukkojen tavoitteena on edistää alan kansainvälistä yhteistyötä ja sen tulosten hyödyntämistä Suomessa. 13

14 Anttila H, Kärki A, Wikström-Grotell, C, Kettunen, J. Käsikirja sosiaali- ja terveyspalveluiden käytäntöjen kehittämiseen, käyttöönottoon ja arviointiin tutkimusnäytön pohjalta. Arcada Working Papers 3/2015; ISSN Internet: THL (Heidi Anttila) oli VATA:n ohjausryhmässä. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti vuosina Vata-hanketta (Vaikuttavat tavat), jonka kokonaistavoitteena oli tiivistää pitkäjännitteistä yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja työelämän kesken sekä kehittää ja kokeilla toimintatapoja, jotka edesauttavat sosiaali- ja terveysalaa käyttämään vaikuttavia menetelmiä palvelutoiminnassaan. Yhteistyöpartnereina ovat olleet ammattikorkeakoulut ja mukana ovat olleet työelämäkumppaneiden ohella Jyväskylän yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kansaneläkelaitos, Käypä Hoito toimitus, Duodecim, Suomen fysioterapeutit, Sjuksköterskeföreningen, Sairaanhoitajaliitto, Toimintaterapeuttiliitto, Det finlandssvenska kompetenscenter inom det sociala området Ab ja Mälardalens högskola. Hankkeen alustavien kokemusten perusteella voi todeta, että sosiaali- ja terveysalan palvelutuottajat ovat osallistuneet innostuneesti ja aktiivisesti yhteistyöhön, mutta he asettavat yhteistyölle myös omat tavoitteensa. Esimerkiksi opinnäytetöiltä työelämä edellyttää, että ne tehdään työelämäkumppanin painopistealueilta ja opinnäytetyön tuotosta voidaan käyttää vaikkapa kunnallisessa päätöksenteossa. Parhaimmillaan yksittäiset opinnäytetyöt ovatkin osa suurempaa kokonaisuutta, jolloin niiden yhteiskunnallinen vaikutus vahvistuu. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys THL:n erikoistutkija Heidi Anttila toimii JBI:n varajohtajana. 4.2 Yhteistyökumppaneiden toiminta vuonna 2015 Yhteistyökumppaneita ovat 6. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 7. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 8. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 9. Satakunnan sairaanhoitopiiri 10. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 11. Metropolia ammattikorkeakoulu. 6. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Kehittämispäällikkö Kristiina Junttila nimettiin Suomen JBI-yhteistyökeskuksen ja Hoitotyön tutkimussäätiön yhteiseen neuvottelukuntaan. Kehittämispäällikkö Kristiina Junttila ja hoitotyön kliininen asiantuntija Kirsi Lindfors osallistuivat Suomen JBI yhteistyökeskuksen arviointipaneelin toimintaan ja ovat samalla kuuluneet Suomen JBI yhteistyökeskuksen asiantuntijoihin (core staff). 14

15 Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta HUS:n, Hotuksen ja Metropolian yhteistyönä järjestettiin II Terveysalan kansallinen näyttöön perustuvan toiminnan symposium Symposium painottui näyttöön perustuvan toiminnan käyttöön ottoon (implementointi). Järjestettiin HUS:n strategian ja HUS:n hoitotyön tavoite- ja toimenpideohjelman mukaisesti koulutusta näyttöön perustuvista toimintatavoista varsinkin potilaiden kaatumisten ja putoamisten ehkäisyyn, painehaavojen ehkäisyyn sekä vajaaravitsemusriskin tunnistamiseen liittyen. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Hoitotyön kliininen asiantuntija Kirsi Lindfors ja kehittämispäällikkö Kristiina Junttila ovat laatimassa systemoitua katsausta aiheesta The effectiveness of orientation programs on professional competence and organizational commitment of newly graduated nurses in specialized health care. Katsauksen protokolla hyväksyttiin Kehittämispäällikkö Kristiina Junttila on toiminut JBI-katsausten arvioijana (2 arviointia vuonna 2015) Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Kehitettiin Hoitotyön tutkimussäätiön hoitosuosituksen Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö pohjalta care bundle menetelmä, jota on otettu laajasti käyttöön kirurgisia potilaita hoitavissa yksiköissä. HUS:n strategisiin tavoitteisiin pohjautuen otettiin käyttöön näyttöön perustuvat, HUS:n asiantuntijavoimin kehitetyt toimintatavat potilaiden kaatumisten ja putoamisten ehkäisyyn, painehaavojen ehkäisyyn sekä vajaaravitsemusriskin tunnistamiseen liittyen. Kivun hoidon näyttöön perustuvien, yhtenäisten toimintatapojen HUS-tasoinen kehittäminen käynnistettiin. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Työnantaja on mahdollistanut kokouksiin osallistumisen työajalla. Katsausten laadinta ja arviointi on tapahtunut pääasiassa omalla ajalla. 7. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Arviointiylihoitaja Anneli Pitkänen on osallistunut PSHP:n edustajana JBI yhteistyökeskuksen neuvottelukunnan toimintaan. Core staffiin ovat kuuluneet ylihoitaja Tiina Kortteisto, ylihoitaja Kaija Leino ja arviointiylihoitaja Anneli Pitkänen 15

16 Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta PSHP:n CRS-koulutetut (Seija Alanen, Tiina Kortteisto, Kaija Leino ja Anneli Pitkänen) olivat suunnittelemassa ja toteuttamassa kahta NPT:tä tukevaa koulutussarjaa Tiedonhaun perusteet ja Tehokkuutta tieteellisten artikkelien lukemiseen Yhden lukuvuoden kestävä NPT syventävä koulutus aloitettiin pilottina opetusylihoitaja Susanna Teuhon ja arviointiylihoitaja Anneli Pitkäsen toimesta. Koulutus on jatkoa vuonna 2014 toteutetulle NPT perusteet koulutukselle. Vuosittaista Hoitotyön viikkoa vietettiin Viikon tavoitteena on tuoda esiin hoitotyötä niin hoitotyön tutkimustiedon kuin hyvien käytäntöjen näkökulmasta. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle PSHP:n CRS-koulutetut ovat tekemässä kahta JBI:n mukaista järjestelmällistä katsausta. Pitkänen A & Puolakka K. "Effectiveness of psychological and psychosocial interventions on quality of life of patients with schizophrenia and related disorders" - katsauksen osalta on alkamassa katsauksen kirjoittaminen ja toisen katsauksen Leino K, Kortteisto T. The experiences of women with breast cancer of internet-based guidance related to breast cancer care: a systematic review of qualitative evidence protokolla on lähdössä JBI:n arviointiin. Tekeillä olevassa kartoittavassa katsauksessa (Kukko S-K, Kalvas A, Pitkänen A. Latenssivaiheen interventiot synnyttäjien hoidossa ) hyödynnetään JBI:n metodologiaa. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla PSHP:ssä vuosina toteutetun Tutkimusnäyttöön perustuvan toiminnan kehittäminen -hankkeessa kaikille sairaanhoitopiirin toimialueille perustetut NPTtyöryhmät ovat jatkaneet toimintaansa työstäen NPT-prosessin mukaisesti omilla toimialueillaan nousseita kehittämisaiheita. Vuonna 2014 perustettu PSHP:n alueellinen moniammatillinen NPT-verkosto on keskittynyt kivun arviointiin ja kirjaamiseen tarkastellen aihetta hoitoketjujen ja hoitosuositusten näkökulmasta. TaY:n hoitotieteen maisteriopiskelijat ovat tehneet opintojaan osana verkoston toimintaa. PSHP:n ERVA-alueen NPT-työryhmän kehittämiskohteena on ollut potilaskohtainen raportointi. PSHP:ssä on hoitotyön päätöksentuen neuvojen kehittämiseksi on toimittu yhteistyössä Hotuksen ja Kustannus Oy Duodecimin kanssa sekä verkostoituen kansallisesti. Tehtyä työtä NPT:n edistämiseksi on tuotu esiin tieteellisissä ja ammatillisissa artikkeleissa sekä konferenssiesityksissä. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Työnantaja on mahdollistanut kokouksiin osallistumisen työajalla. Katsausten laadinta on tapahtunut pääasiassa omalla ajalla. 16

17 8. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta PPSHP hallintoylihoitaja toimii JBI -keskuksen ja Hoitotyön Tutkimussäätiön yhteisen neuvottelukunnan puheenjohtajana ja pyrkii omalta osaltaan edistämään ja aktivoimaan näyttöön perustuvaa toimintaa ja JBI- yhteistyökeskuksen toimintaa oman organisaation toimijoiden kanssa sekä myös kansallisesti. Kliinisen hoitotieteen asiantuntija, tutkija Anne Korhonen on työskennellyt syksyyn 2015 asti sekä sairaanhoitopiirissä että tutkimussäätiössä ja näin luonnollisena linkkinä toiminnan kehittämisessä. Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Näyttö käyttöön koulutukset (OYS, videovälitteisesti ja OYS-Erva-alueella) Connect + -koulutetut (Connect-ohjelmiston käyttöä on hidastanut PACES-ohjelmassa esiintyneet haasteet. Ohjelma ei ole toiminut toivotusti käsihygieniahankkeen raportoinnissa. Asiasta on käyty laajaa sähköpostikeskustelua ja yksi puhelinneuvottelu JBI:n toimijoiden kesken) CSR koulutus Oulussa 2014 (suurin osa koulutettavista Oulusta) koulutettujen jatkotyöskentelyn mahdollistaminen Näyttöön perustuvan toiminnan rakenteet; Tutkimusneuvoston toiminta, tutkimusklubitoiminta, tulosalueilla toimivat hoitotyön tutkimus- ja kehittämistyöryhmät Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Aktiivinen osallistuminen suositus- ja katsaustyöhön Vuoden 2015 aikana valmistui järjestelmällinen katsaus (Paula Mäkeläinen, MAMK ja Anne Korhonen PPSHP), joka on parhaillaan korjausten jälkeisessä arviointiprosessissa JBI:llä. Toisen järjestelmällisen katsauksen (Annukka Tuomikoski & Maria Kääriäinen) suunnitelma on hyväksytty ja katsausprosessi etenee. Organisaation tuki + vertaistuki katsausprotokollien laatimiseen Anne Korhonen on voinut käyttää osin työaikaansa katsauksen laadintaan (kuului kliinisen hoitotieteen asiantuntijan työnkuvaan) Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Osallistuminen kansallisten ja kansainvälisten artikkelien kirjoittamiseen Artikkelit ja esitelmät eri tilaisuuksissa: Esim. tieteellinen artikkeli; Korhonen A, Ojanperä H, Puhto T, Järvinen R, Kejonen P ja Holopainen A (2015). Adherence to hand hygiene guidelines - significance of measuring fidelity. Journal of Clinical Nursing. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Organisaation tuki + vertaistuki katsausprotokollien laatimiseen 17

18 Sopimus Oulun yliopiston kanssa lääketieteellisen tiedekunnan kirjaston informaatikon hyödyntämisestä aineistojen haussa PPSHP: Henkilöstöresurssien käyttö/ matkakulut soveltuvin osin 9. Satakunnan sairaanhoitopiiri (SATSHP) Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Hallintoylihoitaja Paula Asikainen on osallistunut JBI yhteistyökeskuksen neuvottelukunnan toimintaan. Kehittämisylihoitaja Marita Koivunen on osallistunut JBI yhteistyökeskuksen arviointipaneelin toimintaan. Ylihoitaja Kristiina Puolakka ja kehittämisylihoitaja Marita Koivunen ovat kuuluneet JBI yhteistyökeskuksen asiantuntijoihin (core staff). Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Sairaanhoitopiirissä on käynnistynyt yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa koulutus Näyttöön perustuva hoitotyö (OsaI). Koulutuksen laajuus on 5 op ja siihen osallistuu yhtensä 19 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa. Sairaanhoitopiirissä on toteutettu yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa Tutkittu tieto tutuksi koulutuspäivä, joka on sisältänyt perustietoa näyttöön perustuvasta toiminnasta sekä tietokantojen käyttökoulutusta. Sairaanhoitopiirin eri koulutustilaisuuksissa on esitelty näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen liittyviä hankkeita, kuten Painehaavojen ehkäisyn hanketta ja Kuntouttava työote osaston arjessa hanketta. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Ylihoitaja Kristiina Puolakka toimii järjestelmällisen katsauksen secondary reviewerinä. Katsauksen otsikko on Effectiveness of psychological and psychosocial inteventions on quality of life of patients with schizophrenia and related disorders. Kehittämisylihoitaja on valmistelemassa julkaisua katsauksista: 1) telehealth teknologian hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet hoitohenkilökunnan näkökulmasta; 2) potilasruokailun organisoiminen sairaalaosastoilla potilaan kuntoutumisen ja toimintakyvyn edistäjänä. Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Painehaavojen ehkäisyn ja hoidon kehittämis- ja tutkimushanke: Tulosten raportointia on jatkettu; systemaattinen verkkokoulutus on käyttöönotettu, hankkeesta on valmistunut 6 amk opinnäytetyötä ja yksi on valmistumassa. Kansainvälisenä STOP painehaavoille päivänä on kerätty kolmannen kerran sairaanhoitopiirin vuodeosastoilla tiedot potilaiden painehaavariskistä ja painehaavojen esiintyvyydestä. Hanke on ollut esillä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä konferensseissa ja seminaareissa. 18

19 Turun yliopiston hoitotieteenlaitoksen ja Satakunnan sairaanhoitopiirin yhteinen hoitotieteen professori Elina Eriksson on käynnistänyt painehaavojen ehkäisyyn liittyvän tutkimushankkeen Satakunnan perusterveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa. Hankkeen piiriin kuuluu sekä julkisen että yksityisen sektorin organisaatioita. Kuntouttava työote osaston arjessa kehittämishanke: Hankkeessa hyödynnetään Hotuksen yhtenäisten käytäntöjen kehittämismallia, kuten painehaava-hankkeessakin. Hankkeessa on tehty yhteistyötä ammattikorkeakoulujen Vaikuttavat tavat VATA hankkeen toimijoiden kanssa. Hankkeen puitteissa on kerätty kuntouttavan hoitotyön teemasta haastatteluaineistoja; osastonhoitajien yksilöhaastattelut ja hoitoon osallistuvan henkilökunnan ryhmähaastattelut. Tuloksia on hyödynnetty osastojen erilaisten interventioiden suunnittelussa ja myöhemmin ne raportoidaan eri julkaisuissa. Potilashaastattelut osastojen ruokailukäytännöistä on käynnistymässä. Hanke on ollut esillä sekä kansainvälisissä että kotimaisissa konferensseissa ja seminaareissa. Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Näyttöön perustuvan toiminnan edistämishankkeita on toteutettu sairaanhoitopiirin kehittämisrahoituksella. Hankkeisiin liittyvää tutkimusta on rahoitettu sekä SATSHP:n valtion tutkimusrahoituksella että Tyks erva valtion tutkimusrahoituksella. Toimi- ja vastuualueet ovat kustantaneet koulutuksiin liittyviä osallistumismaksuja sekä mahdollistaneet henkilökunnan työaikaresurssia koulutuksissa ja kehittämistoimien edistämisessä. 10. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) Tiedot puuttuvat. 11. Metropolia Ammattikorkeakoulu Tavoite 1: Ylläpidetään ja kehitetään Suomen JBI yhteistyökeskusta Metropolian taholta yhteistyötä mahdollisesti ei ylläpitoa (taloudellisesti) Tavoite 2: Järjestetään näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevaa koulutusta Näyttöön perustuva tutkimus ja toiminto sisällä opetuksessa ja hankkeissa. Koulutuksen järjestäminen sovitusti, mutta liiketoiminatana. Tavoite 3: Tuotetaan näyttöä terveysalalle Toteutuu terveysalan koulutuksen kautta 19

20 Tavoite 4: Edistetään näytön hyödyntämistä terveysalalla Toteutuu terveysalan koulutuksen kautta Tavoite 5: Varmistetaan JBI-keskuksen resurssien riittävyys Metropolian taholta yhteistyötä mahdollisesti ei ylläpitoa (taloudellisesti) 5. TOIMINNAN ARVIOINTI Suomen JBI yhteistyökeskuksen ensisijaisena tehtävänä on järjestelmällisten katsausten laadinta ja osallistuminen katsausprotokollien sekä valmistuneiden katsausten arviointiin. Vuoden 2015 aikana keskuksesta ei valmistunut yhtään järjestelmällistä katsausta. Katsausprotokollien ja katsausten arviointiin osallistui ns. core staff -henkilöstöön kuuluvat. Katsausten laadintaan akkreditoiduista CSR-koulutetuista osa on toivonut kertauskurssia, sillä koulutuksesta on monella kulunut sen verran aikaa, että kertauskurssi edistäisi katsausten laadintaa. Kertauskurssi pidetään todennäköisesti vuoden 2016 aikana, kun uusi SUMARIohjelmisto on valmis ja CSR-kouluttajat on koulutettu sen käyttöön. 20

21 LIITE 1 Euroopan alueella toimivat JBI:n yhteistyökeskukset vuonna 2015 Sijainti Keskuksen nimi Johtaja Belgium (Antwerp) Belgian Interuniversity Collaboration for Evidence-based Practice (BICEP): an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute Geurden Bart Czech Republic (Olomouc) Denmark (Aalborg) England (London) England (Nottingham) England (Plymouth) England (Teesside) Finland (Helsinki) Portugal (Coimbra) Romania (Bucharest) Romania (Bucharest) Scotland (Aberdeen) Spain (Madrid) Switzerland (Lausanne) Wales (Cardiff) The Czech Republic (Middle European) Centre for Evidence-Based Health Care : an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute Danish Centre of Systematic Reviews: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The University of West London Centre for Evidence-based Healthcare: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The University of Nottingham Centre of Evidence Based Health Care: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute Centre for Health and Social Care Innovation, Plymouth University: an Affiliated Centre of The Joanna Briggs Institute Teesside Centre for Evidence-based Practice: an Affiliate centre of The Joanna Briggs Institute Finnish Centre for Evidence Based Health Care: An Affiliated Centre of The Joanna Briggs Institute The Portugal Centre for Evidence Based Practice: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The Romanian Centre for Evidence Based Nursing and Midwifery: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The Romanian Centre For Evidence Based Public Health: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The Scottish Centre for Evidence-based Multi-professional Practice: a Collaborating Centre of The Joanna Briggs Institute The Spanish Centre for Evidence Based Healthcare: an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute, Institute of Health Carlos III Bureau d'echanges des Savoirs pour des pratiques exemplaires de soins (BEST): an Affiliate Centre of The Joanna Briggs Institute The Wales Centre For Evidence Based Care: a Collaborating Centre of The Joanna Briggs Institute Klugar Miloslav Pedersen Preben Loveday Heather Bath-Hextall Fiona Kent Bridie Hamilton Sharon Holopainen Arja Rodrigues Manuel Alves Mazilu Carmen Florescu Silvia Kirkpatrick Pamela Moreno-Casbas Teresa Ding Sandrine Gould Dina 21

22 LIITE 2 Johtokunta Hoitotyön Tutkimussäätiö, Hallitus: Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala: Hannele Turunen, ylihoitaja, professori Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysala: Paula Mäkeläinen, yliopettaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Maija Saijonkari, tutkija Eeva Mäkinen, tutkijalääkäri (varahenkilö) UEF, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos: Johanna Lammintakanen, ma. professori 22

23 Neuvottelukunnan jäsenet 2015 LIITE 3 YHTEISTYÖTAHO Terveydenhuollon palvelujärjestelmä Suomen Potilasliitto ry Ammatti- ja asiantuntijajärjestöt Tutkimus- ja kehittämislaitokset Kouluttajatahot Suomen JBI keskuksen johtokunta Suomen JBI keskuksen johtajat YHTEISTYÖTAHON EDUSTAJA Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto: Hallintoylihoitaja Marketta Kupiainen Helsingin ja Uudenmaan shp: Kehittämispäällikkö Kristiina Junttila Turun sosiaali- ja terveystoimi: Lastentautien ylilääkäri Minna Aromaa: Varsinais-Suomen shp: Hallintoylihoitaja Päivi Nygren Pirkanmaan shp: Arviointiylihoitaja Anneli Pitkänen Pohjois-Pohjanmaan shp: Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen Satakunnan shp: Hallintoylihoitaja Paula Asikainen Puheenjohtaja Paavo Koistinen Suomen Sairaanhoitajaliitto: Pj Merja Merasto Suomen Terveydenhoitajaliitto: Pj Leila Lehtomäki: Tehy: Johtaja Kirsi Sillanpää Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat: Pj Tarja Poikkeus 9/2015 saakka, uusi pj Antti Niemi 9/2015 alkaen Terveydenhuollon osastonjohtajat: Osastonhoitaja Kaisa Honkanen Suomen Fysioterapeutit: Kehittämisasiantuntija Hanna Häkkinen Suomen Lääkäriliitto: Terveyspoliittinen asiantuntija Lauri Vuorenkoski Työterveyslaitos: Koulutussuunnittelija Marita Riikonen Sairaanhoitajien koulutussäätiö: Pj Päivi Voutilainen Ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto: Johtaja Elina Eriksson (Metropolia amk) Yksikön johtaja Asta Heikkilä (Seinäjoen amk) Yliopistot: Professori Tarja Suominen (Tampereen yo), (vara: Professori Katri Vehviläinen- Julkunen (Itä-Suomen yo) Pj, ylitarkastaja Pelkonen Marjaana (STM, Hotus) Tutkija Maija Saijonkari (THL) Tutkijalääkäri Eeva Mäkinen (THL, vara) Laitoksen johtaja, professori Johanna Lammintakanen (UEF) Yliopettaja Paula Mäkeläinen (MAMK) Ylihoitaja, professori Hannele Turunen (KYS/UEF) Tutkimusjohtaja Arja Holopainen (Hotus) Professori Kaija Saranto (UEF) Heidi Anttila (THL) Puheenjohtaja: hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen Sihteeri: hallintoassistentti Elina Lagus 23

24 LIITE 4 Suomen JBI yhteistyökeskuksen asiantuntijat (ns. core staff) vuonna 2015 Asiantuntijat Danielsson-Ojala Riitta, TtT-opisk. (Varsinais-Suomen shp) Haatainen Kaisa, FT (Kuopion yliopistollinen sairaala) Hakulinen Tuovi, dosentti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Heikkilä Asta, TtT (Seinäjoen amk) Junttila Kristiina, TtT (Helsingin ja Uudenmaan shp) Jylhä Virpi, TtT-opisk. (Hoitotyön Tutkimussäätiö) Kinnunen Ulla-Mari, TtT (Itä-Suomen yliopisto) Koivunen Marita, TtT (Satakunnan shp) Korhonen Anne, TtT (Hoitotyön Tutkimussäätiö) Korhonen Teija, TtT (Metropolia amk 8/2015 saakka, Hotus 9/2015 alkaen) Kortteisto Tiina, TtT (Tampereen yliopistollinen sairaala) Leino Kaija, TtT (Tampereen yliopistollinen sairaala) Lindfors Kirsi, TtT-opisk. (Helsingin ja Uudenmaan shp) Maijala Virpi, TtT-opisk. (Seinäjoen amk) Montin Liisa, TtT (Metropolia amk) Mäkeläinen Paula, TtT (Mikkelin amk) Paavilainen Eija, professori (Tampereen yliopisto) Pitkänen Anneli, TtT (Tampereen yliopistollinen sairaala) Puolakka Kristiina, TtT (Pirkanmaan shp) Pölkki Tarja, dosentti (Oulun yliopisto) Raussi-Lehto Eija, TtT (Metropolia amk) Ryttyläinen-Korhonen Katri, TtT (Mikkeli amk) Seppänen Salla, TtT (Savonia amk) Siltanen Hannele, TtT-opisk. (Hotus) Tervo-Heikkinen Tarja, TtT (Kuopion yliopistollinen sairaala) Suomen JBI yhteistyökeskuksen arviointipaneeli (Review Panel) vuonna 2015 Arviointipaneeli Puheenjohtaja, Sihteeri, Anttila Heidi, FT (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Korhonen Teija, TtT (Metropolia amk, Hoitotyön Tutkimussäätiö 9/2015 alkaen) Jylhä Virpi, TtT-opisk. (Hoitotyön Tutkimussäätiö 9/2015 saakka) Danielsson-Ojala Riitta, TtT-opisk. (Varsinais-Suomen shp) Haatainen Kaisa, FT (Kuopion yliopistollinen sairaala) Hakulinen Tuovi, dosentti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Halme Nina, TtT (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Junttila Kristiina, TtT (Helsingin ja Uudenmaan shp) Kinnunen Ulla-Mari, TtT (Itä-Suomen yliopisto) Koivunen Marita, TtT (Satakunnan shp) Korhonen Anne, TtT (Hoitotyön Tutkimussäätiö) Lindfors Kirsi, TtT-opisk. (Helsingin ja Uudenmaan shp) Maijala Virpi, TtT-opisk. (Seinäjoen amk) Mäkeläinen Paula, TtT (Mikkelin amk) Paavilainen Eija, professori (Tampereen yliopisto) 24

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 LIITE 3 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 Sisällys Johdanto... 3 1 Suomen JBI yhteistyökeskuksen missio, visio ja arvot...

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 1 Sisältö Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 ORGANISAATIO... 3 3 TAVOITTEET, TOIMENPITEET

Lisätiedot

Johtokunta 2.12.2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015. Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx

Johtokunta 2.12.2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015. Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

12.9.2012 / Hoitotyön Tutkimussäätiön hallitus 11.10.2012 / JBI-keskuksen johtajisto 1.11.2012 /JBI-keskuksen johtokunta

12.9.2012 / Hoitotyön Tutkimussäätiön hallitus 11.10.2012 / JBI-keskuksen johtajisto 1.11.2012 /JBI-keskuksen johtokunta Suomen JBI yhteistyökeskus Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki TOIMINTAKERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA 1. Johdanto Australialainen Joanna Briggs Instituutti hyväksyi heinäkuussa 2010 Hoitotyön Tutkimussäätiön

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Johtokunta 20.2.2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Johtokunta 20.2.2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 20.2.2014 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 3.2.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 4 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä

Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI yhteistyökeskus näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön

Lisätiedot

Vaikuttava terveydenhuolto

Vaikuttava terveydenhuolto Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten

Lisätiedot

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus Esityksen sisältö Hoitotyön

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunnassa 6.5.2013. Suomen JBI yhteistyökeskus Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki JBI-KESKUKSEN TOIMINTA VUONNA 2012

Hyväksytty johtokunnassa 6.5.2013. Suomen JBI yhteistyökeskus Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki JBI-KESKUKSEN TOIMINTA VUONNA 2012 Suomen JBI yhteistyökeskus Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki JBI-KESKUKSEN TOIMINTA VUONNA 2012 1 Johdanto Suomen JBI yhteistyökeskuksen (JBI-keskuksen) tarkoituksena on tukea näyttöön perustuvan toiminnan

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa xx.xx.xxx SISÄLTÖ Johdanto Joanna Briggs Instituutti (JBI) Suomen JBI yhteistyökeskus (JBI-keskus)

Lisätiedot

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Näyttöön perustuva toiminta (NPT) = parhaan saatavilla

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma

Lisätiedot

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Esityksen sisältö ja lähteet Esitys Johdantoa aiheeseen Sairaanhoitajaliitosta lyhyesti, miksi olemme

Lisätiedot

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden henkilöstölle Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Säätiö ja JBI-keskus kouluttajina HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖ Säätiön perustehtävänä on edistää hoitotyön

Lisätiedot

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Hannele Siltanen TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Hannele Siltanen TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Hannele Siltanen TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Esityksen sisältö Näytön levittäminen yleisesti Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.30 10.30 11.00 11.00 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Päivän avaus Merja Miettinen,

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus

Muutos on mahdollisuus Muutos on mahdollisuus Tarja Honkalampi, sh, TtM, yrittäjä Tictum Oy www.tictum.fi www.tictum.fi Twitter: @thonkalampi LinkedIn: tarja.honkalampi@tictum.fi Tictum Oy: sosiaali- ja terveysalan asiantuntijapalveluita,

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.00 9.30 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.45 10.45 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

Lisätiedot

Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012

Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2012 2014 Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Säätiön tarkoitus ja perustehtävä Arvot Ydinosaaminen 2

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa - Sähköinen hyvinvointikertomus ja vaikutusten ennakkoarviointi

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke

Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe hanke 1(5) Kohti parasta mahdollista ja vaikuttavaa toiminnan johtamista! Aika torstaina 16.9.2010 klo 8.40-16.00 Järjestäjä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos, PSSHP:n Koulutuspalvelut ja VeTe Puheenjohtaja:

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Hoitotyön toimintaohjelma 2014-2016 4.11.2014

Hoitotyön toimintaohjelma 2014-2016 4.11.2014 Hoitotyön toimintaohjelma 2014-2016 4.11.2014 Valmistelutyöryhmä Hallintoylihoitaja Pirjo Aalto (puheenjohtaja) Professori Marja Kaunonen (varapuheenjohtaja) Ylihoitaja Sari Lepistö Ylihoitaja Marita Saari

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät 26. - 27.1.2011,

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Pirjo Immonen-Räihä Perusterveydenhuollon yksikön johtaja, VSSHP, SATSHP Geriatrian erikoislääkäri,

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén HOITOTYÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU Terveydenhuollon tehtävänä on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä laadukkaiden,

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 SÄÄTIÖN TOIMINNAN TARKOITUS JA PERUSTEHTÄVÄ Hoitotyön tutkimussäätiön (jatkossa myös Hotus) tarkoituksena on tukea hoitotieteellistä tutkimusta käytännön

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2016 ja kevät 2017 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2016 ja kevät 2017 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth Suomen Telelääketieteen ja e-health seura toimii vaikuttajana ja suunnan-näyttäjänä telemedisiinan ja e-healthin alueella

Lisätiedot

Biopankkilain tavoitteet

Biopankkilain tavoitteet Biopankkilaki 688/2012 Biopankkilain tavoitteet Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 29.10.2013 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö Miksi biopankkilaki? Biopankki =

Lisätiedot

Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen. Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö

Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen. Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö Näkökulmia Lapin uudistuksen etenemiseen Tapio Kekki Perusterveydenhuollon yksikkö Yhteistyön rakentaminen 2012-13 - Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 - Sopimisesta sopiminen, yhteistyökäytännöt

Lisätiedot

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS

Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoidon porrastus Onko Käypä hoito-suosituksista apua? Pasi Salmela 8.10.09 OYS Hoitosuositus asiantuntijoiden laatima tieteelliseen näyttöön perustuva kannanotto tietyn taudin, harvemmin tietyn oirekuvan

Lisätiedot

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala

Lisätiedot

Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon

Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon JOANNA BRIGGS INSTITUUTIN YHTEISTYÖKESKUKSEN JULKISTAMISTILAISUUS 23.9.2010 Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon tutkimusnäyttöä käytäntöön; laitoksen näkökulma JBI:n toimintaan Anneli Ensio,

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010

Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Keski Suomen mielenterveys ja päihdepalvelujen ohjausryhmän kokouksesta 9.9.2010 Aika: Torstai 9.9.2010 klo 13.00 15.30 Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Ravintola

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma Kulttuurivoltti Utajärvi 7.9.2016: Satu Jehkonen ja Katri Tenetz Kulttuurin rooli uuden Valtakunnallisen Opetussuunnitelman perusteissa Kulttuurinen osaaminen

Lisätiedot

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012

Anna-Maija Koivusalo 24.2.13. Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Anna-Maija Koivusalo 24.2.13 Kivuton sairaala projekti vuonna 2012 Kivun arviointi projekti toteutettiin seitsemännen kerran syksyllä 2012 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon kuin

Lisätiedot

Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013. Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.

Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013. Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8. Henkilöstörakenteen ja työnjaon kehittäminen erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla v. 2011-2013 Kys-Erva johtoryhmien kokous 22.8.2014 Hallintoylihoitaja Kaija Heikura Tausta ja tarkoitus Hoitotyön toimintojen

Lisätiedot

Hoitotyön tutkimussäätiö 1

Hoitotyön tutkimussäätiö  1 4.10.2016 Lausunto Arvoisa Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Koskien lausuntopyyntöänne hallituksen esityksestä HE 134/2016vp valtion talousarvioksi vuodelle 2017, esitämme kuultavaksi tutkimusjohtaja

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon alueellisen palvelutuotannon arviointi ja siihen liittyvät työnjakokysymykset Pirkanmaalla. Selvitysmies Jouko Isolauri

Erikoissairaanhoidon alueellisen palvelutuotannon arviointi ja siihen liittyvät työnjakokysymykset Pirkanmaalla. Selvitysmies Jouko Isolauri Erikoissairaanhoidon alueellisen palvelutuotannon arviointi ja siihen liittyvät työnjakokysymykset Pirkanmaalla Selvitysmies Jouko Isolauri Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 3/2001 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloita koskeva TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAOHJELMA vuosille 2009-2013 Käsitelty Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtoryhmässä 18.5.2009 Johtajaylilääkäri Jukka Puolakka

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus

ARENEn strategia 2010 2014. 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn strategia 2010 2014 15.9.2009 - Helsinki ARENEn hallitus ARENEn visio, toiminta-ajatus ja strategia VISIO SUOMALAISESTA AMMATTIKORKEAKOULUTUKSESTA Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja

Lisätiedot

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa

Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011

SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.

Lisätiedot

HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto. Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS

HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto. Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS Hoidokin tarkoitus ja tavoitteet Näyttöön perustuva toiminta vaatii järjestelmällistä tiedon

Lisätiedot

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital STM:n asiantuntijaryhmän toiminta 2007-2009 ja toimintasuunnitelma 2010-2012 Seppo Soimakallio Professor,University of Tampere Head of Department,Tampere University Hospital 19.1.2010 Asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Hoitotyön haasteet Kainuussa. Marjo Huovinen-Tervo Hallintoylihoitaja 6.9.2012

Hoitotyön haasteet Kainuussa. Marjo Huovinen-Tervo Hallintoylihoitaja 6.9.2012 Hoitotyön haasteet Kainuussa Marjo Huovinen-Tervo Hallintoylihoitaja 6.9.2012 Missä mennään sosiaali- ja terveydenhuollossa? valtakunnallinen kehitys Pohjois-Suomen erva-alue maakunnallinen / paikallinen

Lisätiedot

Potku-seminaari 060912. Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri

Potku-seminaari 060912. Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri Potku-seminaari 060912 Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri Kysely Väli-Suomen Potku-hankealueen pth:n johdolle, kevät 2012 Liisa Länsipuro, Risto Kuronen Ylin johto, vastaajia 18 Keskijohto, vastaajia 29

Lisätiedot

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Sateenvarjo-projekti 2005-2009 Suun terveydenhuolto Sateenvarjo -hankkeen päätösseminaari Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella 6.11.2009 SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Lääketieteen tietokannat ja OVID

Lääketieteen tietokannat ja OVID Lääketieteen tietokannat ja OVID 200100 Terkon kautta Medline on käytössä mm. opiskelu- ja tutkimuskäyttöön tiedekunnassa, se on myös sairaalakäytössä HUS:ssa yms. Käyttöliittymä on nimeltään OVID ja se

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 08.09.2014 klo 09:00-11:45 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 61 EDELLISEN

Lisätiedot

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013-2016 Päivitys vuosille 2014-2016 LSHP perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Yleiset tavoitteet Vuonna 2017 sosiaalipalvelut,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN Johtaja Anita Lehikoinen Johdon IT-strategiaseminaari Jyväskylä 30.10.2007 OPETUSMINISTERIÖ /15.11.2007/1. KORKEAKOULUJEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista

Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista Kuntaneuvottelut syksy 2013 Toimenpiteet kevään 2013 kuntaneuvotteluissa esille nostetuista asioista hallintoylihoitaja Päivi Nygren / Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelman asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä

Kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä Informaatikko Hannele Mikkola 13.4.2011 Turun ammattikorkeakoulun kirjasto Näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyöhön: JBI CoNNECT+ Osaamisen ytimessä tietoaineistot tutuiksi BMF:n kevätseminaari 13.4.2011

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS

VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS VIDEOVÄLITTEINEN OPETUS Anne Mohn, Tiina Tarr, VSSHP, TYKS Leena Salminen, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos, Minna Syrjäläinen-Lindberg, Yrkeshögskolan Novia Teija Franck, Turun AMK Terveydenhuollon

Lisätiedot

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi

Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi VeTePO -osahanke 18.10.2011 Kehittämisen lähtökohdat 1 VeTe Potilasohjaus on yksi hoitamisen ydintehtävistä, joka kuuluu lain perusteella potilaan oikeuksiin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Hoitosuositus. Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tutkimusnäytöllä tuloksiin

Hoitosuositus. Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tutkimusnäytöllä tuloksiin Hoitosuositus Tutkimusnäytöllä tuloksiin Leikki-ikäinen lapsi tarvitsee mahdollisuuksia puhua ja käsitellä toimenpiteen herättämiä tunteita. Kuva: Shutterstock Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriöpotilaan paluureitit aktiiviseen elämään Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Aivoverenkiertohäiriöpotilaan paluureitit aktiiviseen elämään Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä Aivoverenkiertohäiriöpotilaan paluureitit aktiiviseen elämään Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä AVH-hoitoketjun kuvaus sekä kehittämiskohteita MQ-ryhmätyö Teknillinen korkeakoulu, Lahden keskus 27.7.2000

Lisätiedot