Hoitotyön tutkimussäätiö 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoitotyön tutkimussäätiö 1"

Transkriptio

1 Lausunto Arvoisa Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Koskien lausuntopyyntöänne hallituksen esityksestä HE 134/2016vp valtion talousarvioksi vuodelle 2017, esitämme kuultavaksi tutkimusjohtaja Arja Holopaista. Lisäksi haluamme kirjallisesti lausua seuraavaa: Esitämme, että Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) katsotaan talousarvioesityksessä sellaiseksi yleishyödylliseksi toimijaksi, jonka toiminnan varmistamiseksi talousarvioon varataan määräraha vuoden 2017 talousarvioon. Esityksemme on euroa vuodelle Hotuksen toiminnan jatkuminen kansallisena näyttöön perustuvan toiminnan (ns. paras mahdollinen ajantasainen tutkimusnäyttö käytännön työn perustana) edistäjänä ei ole tulevaisuudessa mahdollista, ellei Hotuksen toiminnalle saada taloudellista tukea. Hotus on järjestelmällisesti rakentanut 10 vuotta kansallista yhteistyöverkostoa, jonka avulla ovat mahdollistuneet - näytön tuottaminen, esimerkiksi hoitotyön suositukset käytännön työn perustaksi, - sen levittäminen, esimerkiksi Hotuksen kotisivujen ja koulutusten avulla, - käyttöönotto, esimerkiksi yhtenäisten käytäntöjen käyttöönottoa tukeva toimintamalli ja henkilöstön osaamisvaatimuksia kuvaava asiantuntijuusmalli sekä - näyttöön perustuvan toiminnan seuranta ja arviointi, esimerkiksi palveluorganisaatioiden kanssa toteutetut hankkeet. Samalla päättyisi kahden Hotuksen hallinnoiman näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa tukevan kansainvälisen yhteistyökeskuksen aktiivinen toiminta suomalaisen hoitotyön hyväksi: 1) WHO Collaborating Centre for Nursing ja 2) The Finnish Centre for Evidence-Based Health Care: A Joanna Briggs Institute Centre of Excellence. Hotuksen palveluksessa on tällä hetkellä kokoaikainen tutkimusjohtaja (toimii samalla yhteistyökeskusten johtajana), yksi kokoaikainen tutkija, yksi osa-aikainen (50 %) tutkija ja yksi osa-aikainen (80 %) hallintoassistentti. Taloudellisen tilanteen vuoksi olemme tammikuussa 2016 joutuneet irtisanomaan yhden osa-aikaisen tutkijan työsuhteen. Toiminnan jatkuminen nykyisessä laajuudessa on ollut mahdollista kattavan yhteistyöverkoston avulla. Yhteistyökumppaneihimme kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioita, tutkimuslaitoksia ja potilasjärjestöjä. Tilinpäätökset vuodelta 2014 ja 2015 kertovat säätiön varainhankinnan ja sijoitustoiminnan tuotoista, joilla toiminta pitäisi pystyä rahoittamaan. vuosi 2014 vuosi 2015 VARAINHANKINTA Tuotot 170, ,00 Kulut -420,38-341,26 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ -250, ,74 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,05 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Sijoitustoiminnan tuotot , ,81 Sijoitustoiminnan kulut , ,90 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YHTEENSÄ , ,91 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,14 TILIKAUDEN TULOS , ,14 Hoitotyön tutkimussäätiö 1

2 Lausunto Vuoden 2016 tulos jaksolla 1 7/2016 on ,93. Vuodelle 2016 valtio myönsi avustusta euroa, jonka ensimmäinen erä ( ) maksettiin elokuussa Sekä vuoden 2014 että vuoden 2015 tilikauden tulosta korjasi valtion myöntämä avustus vuodelle 2014 ( euroa) ja vuodelle 2015 ( euroa). Säätiön pääoma ( ,35 vuonna 2014 ja ,22 vuonna 2015) pienenee koko ajan, ellei toiminnalle saada pysyvämmin ulkopuolista rahoitusta. Hoitotyön tutkimussäätiö on voittoa tavoittelematon toiminnallinen säätiö, joka toiminnallaan toteuttaa terveydenhuoltolain (1326/2010), erityisesti 8 laatu ja turvallisuus, tavoitteita ja säännösten toimeenpanoa. Perustehtävänämme on näyttöön perustuvan hoitotyön edistäminen ja vakiinnuttaminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon kaikista ammattilaisista on viimeisimmän tilaston (THL 2015) mukaan lähes 75 % on hoitotyöntekijöitä (sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, kätilöt ja lähihoitajat). Näin ollen myös tulevassa SOTE:ssa hoitotyöntekijöiden toiminnalla on iso merkitys laadukkaiden, turvallisten ja asianmukaisten palvelujen ja käytäntöjen tuottamisessa. Nykytilanteessa tehottomat ja merkityksettömät käytännöt aiheuttavat turhia kustannuksia ja potilaille inhimillistä kärsimystä. SOTE-uudistus edellyttää sekä rakenteiden että sisältöjen kehittämistä hoito- ja palveluketjuissa. Sisältöjen osalta ei riitä, että kehittämisessä keskitytään pelkästään lääketieteellisen hoidon kehittämiseen näyttöön perustuen, koska se kattaa vain osan potilaan hoidosta. Esimerkiksi lääkitysvirheiden, painehaavojen ja kaatumisten ehkäisyssä hoitotyöntekijöiden työpanos on ratkaiseva. Säätiön toiminnassa painottuvat: 1) parhaan mahdollisen ja luotettavaksi arvioidun tutkimustiedon tiivistäminen käytännön hoitotyössä helposti hyödynnettävään muotoon, esimerkiksi hoitotyön suositukset (Hotus), Näyttövinkit (Hotus) ja järjestelmälliset katsaukset (JBI-keskus). 2) näytön levittämistä ja käyttöönottoa tukevien tukirakenteiden kehittäminen käytäntöön, esimerkiksi erilaiset toimintamallit, artikkelit ja koulutukset. 3) yhteistyöhankkeet, joiden avulla tuetaan käytäntöjen kehittämistä niin, että ne perustuvat näyttöön (tutkittuun tietoon) ja ovat yhtenäisiä paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla. Hankkeidemme tuloksia on julkaistu artikkeleissa ja esitelty sekä kansallisissa että kansainvälisissä konferensseissa. Ne ovat myös Hotuksen kotisivujen ( kautta kaikkien vapaasti hyödynnettävissä. Valtion tähän mennessä myöntämä avustus on mahdollistanut toimintamme jatkumisen. Liitteeseen 1 on kuvattu toimintaamme konkreettisemmin. Kunnioittaen, Hoitotyön tutkimussäätiön hallituksen puolesta Helvi Kyngäs, hallituksen puheenjohtaja professori, Oulun yliopisto ylihoitaja, sivuvirka Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Nina Hahtela, hallituksen varapuheenjohtaja puheenjohtaja, Suomen sairaanhoitajaliitto ry Arja Holopainen, tutkimusjohtaja Hoitotyön tutkimussäätiö sr. Hoitotyön tutkimussäätiö 2

3 Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) toiminta SOTE-uudistuksessa on tärkeää varmistaa, että väestön sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vaikuttavia, kustannustehokkaita ja turvallisia. Kansalaisilla on oikeus olettaa, että palvelut ja hoitokäytännöt eivät vaihtele perusteettomasti eri puolilla Suomea. Hotuksen toiminnalla pyritään vastaamaan edellä mainittuihin haasteisiin näyttöön perustuvien yhtenäisten palvelu- ja hoitoketjujen varmistamiseksi. Käytännössä Hotuksen toiminta ilmenee esimerkiksi seuraavasti: - kokoamme tutkimustietoa (näyttöä). Tavoitteena on tuottaa luotettavaksi arvioitu tutkimusnäyttö käytännön työssä hyödynnettävään muotoon. Esimerkkinä kansalliset hoitotyön suositukset, erilaiset katsaukset ja selvitykset ja Näyttövinkit. - levitämme näyttöä päätöksenteon tueksi. Tavoitteena on lisätä ammattilaisten ja kansalaisten tietoisuutta näyttöön perustuvan toiminnan merkityksestä kehitettäessä vaikuttavaa ja asiakkaille/potilaille tehokasta ja merkityksellistä hoitoa. Esimerkkinä kotisivuilla julkaistavat hoitosuositukset, koulutukset, artikkelit, näytön levittämistä tukevat hankkeet. - tuemme näytön hyödyntämistä ja käyttöönottoa. Tavoitteena on kehittää näytön käyttöönottoa edistäviä tukirakenteita sosiaali- ja terveydenhuoltoon yhteistyössä palveluorganisaatioiden kanssa. Esimerkkinä käytännön toimintamallit, hankkeet, artikkelit. - osallistumme näyttöön perustuvan toiminnan seurantaan ja arviointiin. Tavoitteena on edistää palvelujen ja hoidon jatkuvaa kehitystä. Esimerkkinä tutkimukset, selvitykset, ja hankkeet. Esimerkkejä konkreettisista toimenpiteistä ja niiden merkityksestä palvelujen ja hoidon kehittämiselle: 1) Painehaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuispotilaan hoitotyössä - Suomessa potilaalla on yksi tai useampi painehaava. Yli puolet (60 %) painehaavoista jää terveydenhuollossa havaitsematta niiden varhaisessa vaiheessa. Niistä johtuvien suorien kustannusten on arvioitu olevan milj. /vuosi, mikä on 2-3 % terveydenhuollon kuluista. Lisäksi painehaavoista aiheutuu ns. epäsuoria kuluja (mm. työkyvyn heikentymiseen liittyvät sairauspoissaolot). Painehaavojen ehkäisyn vaatimat investoinnit on arvioitu olevan 10 % painehaavojen aiheuttamista hoitokustannuksista. - Hotus julkaisi vuonna 2015 näyttöön perustuvan hoitosuosituksen, jonka tavoitteena on edistää hoitotyöntekijöiden sekä potilaiden ja heidän omaistensa tietoisuutta ja osaamista painehaavojen ehkäisystä ja varhaisesta tunnistamisesta. Suositus on tarkoitettu hyödynnettäväksi niin laitos- kuin kotihoidossa. - Hotus on mukana Turun yliopiston ja Satakunnan sairaanhoitopiirin hankkeessa hoitosuosituksen käyttöönottamiseksi. Hankkeessa on mukana sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon työyksiköitä, joten se tukee koko palvelu- ja hoitoketjun käytäntöjen kehittämistä. - 2) Asiakkaan/potilaan ohjaus laboratorionäytteenottoon - Suomessa tehdään n. 70 milj. laboratoriotutkimusta/vuosi. Laboratoriotutkimusprosessissa preanalyyttinen (ennen näytteenottoa) vaihe on potilasturvallisuuden kannalta riskialttein vaihe. Tämän vaiheen poikkeamia ilmenee vuosittain noin näytteenottotapahtumassa (0,3 %) ja noin 1,3 miljoonaan tutkimukseen liittyen (1,8 %). Uusintanäytteitä joudutaan ottamaan puutteellisen tai virheellisen ohjauksen vuoksi. Uudelleen otettavien näytteiden suorat kustannukset terveydenhuollolle ovat noin 10 milj. /vuosi. Epä- Hoitotyön tutkimussäätiö 1

4 suoria kustannuksia syntyy, kun potilaat joutuvat tekemään uusintakäyntejä näytteenottoon tai lääkärin vastaanotolle. Yhä useammin asiakkaat/potilaat tulevat näytteenottoon myös kotoaan, joten ohjeistusten tulee olla heille selkeät. Pahimmillaan puutteellisesta valmistautumisesta johtuvat väärät tulokset voivat johtaa virheellisiin hoitopäätöksiin (väärän hoidon valinta). - Hotus on julkaissut potilaan oikeanlaista ohjausta tukevan hoitosuosituksen. Yhtenäiset ohjeet potilaan ohjauksesta laboratorionäytteenottoon ehkäisevät toistuvia uusintatutkimuksia tai virheellisestä valmistautumisesta johtuvia hoitopäätöksiä. 3) Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisy käsihygienian seuranta - Suomessa arvioidaan esiintyvän vuosittain hoitoon liittyvää infektiota, joista osa myötävaikuttaa henkilön kuolemaan. Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisyyn on niin inhimillisesti kuin taloudellisesti kannattavaa panostaa. - Noudattamalla hyvää käsihygieniaa voidaan merkittävästi vähentää infektioita. Käsihygienian toteutukseen on olemassa hyvät ohjeet, mutta ongelmana on, ettei niitä noudateta riittävän hyvin. Hotus kehitti yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) kanssa käsihygienian seurantaan toimintamallin, jonka avulla voidaan edistää oikeanlaisen käsihygienian toteutumista, vähentää infektioita ja niistä koituvia ylimääräisiä kustannuksia sekä potilaille aiheutuvia kärsimyksiä. Hankkeen aikana koottiin muun muassa aineistoa siitä, miten käsihygienia toteutui ennen hanketta, miten toimintamalli edisti oikeanlaista toimintaa ja miten sen avulla voitiin vähentää infektioiden esiintymistä (vaikuttavuus) sekä parhaillaan arvioidaan toimintamallin kustannuksia ja verrataan niitä infektioiden aiheuttamien kustannusten muutokseen (tehokkuus). Toimintamalli on käytössä kaikilla osastoilla OYS:ssa ja se on levinnyt kansallisesti niin erikoissairaanhoidon kuin perusterveydenhuollon yksiköihin. 4) Muistisairaan ihmisen elämänlaadun tukeminen - Suomessa noin henkilöä kärsii keskivaikeasta tai vaikeasta muistisairaudesta, lievää muistisairautta sairastavia on arvioitu olevan Vuosittain sairastuu noin henkilöä johonkin muistisairauteen. Muistisairaus on etenkin ikääntyneen väestön sairaus, joten väestön ikääntymisen myötä muistisairaiden määrä lisääntyy. Siten kyseessä on merkittävä kansanterveydellinen ja taloudellinen, mutta myös inhimillinen kysymys. - Muistiliitto julkaisi muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon kriteeristön syyskuussa Kriteeristön taustamateriaaliksi Hotus kokosi tutkimusnäyttöä koskien muistisairaan ihmisen elämänlaatuun liittyviä tekijöitä muistisairaiden itsensä arvioimana sekä elämänlaatua tukevia hoitokeinoja. Tutkimusnäyttöä kokoavan katsauksen kohderyhmänä olivat lievää, keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavat kotona tai hoitolaitoksessa (esim. tehostettu palveluasuminen, vanhainkoti tai muu pitkäaikaishoitolaitos) asuvat henkilöt. Katsaus tukee muistisairaiden hyvää hoitoa tunnistamalla elämänlaatua edistäviä tekijöitä. 5) Selvitykset ajankohtaisista kysymyksistä - Hoitohenkilökunnan käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta -selvitys. Vanhusten hoitotyön laadusta käydään jatkuvasti kriittistä keskustelua mediassa. Lehdistössä palstatilaa ovat saaneet erityisesti tapaukset, joista voidaan tunnistaa vanhusten kaltoinkohtelua. Hotus teki hoitotyön ammattilaisille vuonna 2015 kyselyn, jossa kartoitettiin hoito- Hoitotyön tutkimussäätiö 2

5 työntekijöiden käsityksiä vanhustenhoidon nykytilasta ja siitä, mitä he toivoisivat muutettavan vanhustenhoidossa siihen mennessä, kun he mahdollisesti itse ovat iäkkäinä palvelujen tarvitsijoina. Tällä selvityksellä haluttiin herätellä ammattilaisia vaikuttamaan jo nyt niihin kehittämiskohteisiin, jotka he tunnistavat nykyisissä käytännöissä. - SOTE-uudistuksen haasteet selvitys hoitotyöntekijöiden näkökulmasta -selvitys. SOTE-uudistus hämmentää paitsi kansalaisia myös ammattilaisia. Hotus teki vuonna 2016 kyselyn hoitotyöntekijöille, jonka tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten hoitotyöntekijöitä valmistellaan tuleviin rakenteellisiin ja sisällöllisiin uudistuksiin SOTE:ssa. - Raportit ovat saatavilla: 6) Esimerkit muusta toiminnasta: - Koulutukset hoitohenkilökunnalle, johtajille ja kouluttajille näyttöön perustuvan terveydenhuollon kysymyksistä. - Artikkeleita kansallisissa ja kansainvälisissä lehdissä tiedon levittämiseksi näyttöön perustuvasta toiminnasta. - Toiminta kansallisissa näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa edistävissä verkostoissa (esim. Käypä hoito, Näyttöhaukat, THL). - Kahden kansainvälisen yhteistyökeskuksen isäntäorganisaatio: 1) WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus ja 2) Suomen JBI yhteistyökeskus. Toiminta kansainvälisissä näyttöön perustuvaa toimintaa edistävissä verkostoissa. Yhteenvetona voidaan todeta, että Hoitotyön tutkimussäätiön toiminnan ydin kohdistuu hyvän hoidon vaatimuksen varmistamiseen potilaan/asiakkaan hoito- ja palveluketjussa. Hankkeiden tulokset näkyvät vuosien kuluessa muuttuneina käytäntöinä. Tästä esimerkkinä Hotuksen hallinnoiman hankkeen ja Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa yhteistyössä kehitetty käsihygienian seurantaan liittyvä kehittämishanke. Hankkeen tuloksina voidaan jo nyt osoittaa, että yhtenäisillä käytännöillä voidaan pidentää vaikuttavaa käsien desinfioinnin kestoa, lisätä käsihuuhteen käyttöä ja alustavasti osoittaa katetriperäisten infektioiden vähentyminen. Hankkeen kustannusvaikuttavuusanalyysi on vielä kesken. Hoitotyön tutkimussäätiö 3

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Näyttöön perustuva toiminta (NPT) = parhaan saatavilla

Lisätiedot

Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä

Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI yhteistyökeskus näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Vaikuttava terveydenhuolto

Vaikuttava terveydenhuolto Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén HOITOTYÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU Terveydenhuollon tehtävänä on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä laadukkaiden,

Lisätiedot

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Esityksen sisältö ja lähteet Esitys Johdantoa aiheeseen Sairaanhoitajaliitosta lyhyesti, miksi olemme

Lisätiedot

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät 26. - 27.1.2011,

Lisätiedot

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät Käsihygieniahanke Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15 16.5.2014 Käsihygienia hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisyssä

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 Sisällys Johdanto... 3 1 Suomen JBI yhteistyökeskuksen missio, visio ja arvot...

Lisätiedot

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Säätiön hallituksen kokouksessa 6.9.2017 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Hoitotyön tutkimussäätiön tarkoitus ja perustehtävä tarkoitus ja perustehtävä

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa xx.xx.xxx SISÄLTÖ Johdanto Joanna Briggs Instituutti (JBI) Suomen JBI yhteistyökeskus (JBI-keskus)

Lisätiedot

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden henkilöstölle Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Säätiö ja JBI-keskus kouluttajina HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖ Säätiön perustehtävänä on edistää hoitotyön

Lisätiedot

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa!

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa! Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Tervetuloa! Näyttö toimintana Parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä terveydenhuollon asiakkaan hoidossa

Lisätiedot

Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014

Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Säätiön tarkoitus ja perustehtävä Arvot Ydinosaaminen 2 VISIO:

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015 KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 215 Käsihygienian yhtenäinen käytäntö KhYHKÄ Hoitotyön Tutkimussäätiön (Hotus) ja OYS:n kehittämä (211) taustalla WHO:n Five Moments ohjelma perustuu

Lisätiedot

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 SÄÄTIÖN TOIMINNAN TARKOITUS JA PERUSTEHTÄVÄ Hoitotyön tutkimussäätiön (jatkossa myös Hotus) tarkoituksena on tukea hoitotieteellistä tutkimusta käytännön

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus Esityksen sisältö Hoitotyön

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa?

Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa? 1 Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. Hotus 2 Vastanneiden määrä 1 063 sairaanhoitajaa 340 hoitotyön johtajaa tai asiantuntijatehtävissä

Lisätiedot

Sisältö. Työryhmä Tausta Tarkoitus Menetelmä Tulokset Johtopäätökset Kehittämistyön haasteet ja onnistumiset Esimerkkejä

Sisältö. Työryhmä Tausta Tarkoitus Menetelmä Tulokset Johtopäätökset Kehittämistyön haasteet ja onnistumiset Esimerkkejä AJANKOHTAISTA IMETYSOHJAUKSESTA Näyttöön perustuva imetysohjauksen yhtenäinen toimintamalli terveydenhuollon palveluketjussa Äitiyshuollon ja naistentautien alueellinen koulutus 16.1-17.1.2017, Rovaniemi

Lisätiedot

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut - Kohti näyttöön perustuvaa toimintaa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus, Helsinki 23.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko

Lisätiedot

Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä. Lataa

Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä. Lataa Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä Lataa ISBN: 9789518944549 Sivumäärä: 160 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.17 Mb Näyttöön perustuvan toiminnan tarkoituksena on vahvistaa vaikuttavia kustannustehokkaita

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala. Tampere-talo 6.9.2011

Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala. Tampere-talo 6.9.2011 Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala Tampere-talo 6.9.2011 Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, VT Teija Korhonen, tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 1 Sisältö Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 ORGANISAATIO... 3 3 TAVOITTEET, TOIMENPITEET

Lisätiedot

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras..

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Päämäärä Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Miksi Muistisairaiden ihmisten määrä nousee Suomessa yli 120 000 muistisairasta,

Lisätiedot

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

VESOTE-SEMINAARI

VESOTE-SEMINAARI VESOTE-SEMINAARI Koe, opi ja ota käyttöön! Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen PSHP/ Perusterveydenhuollon yksikkö 1 VESOTE-seminaari Koe, opi ja ota käyttöön Tampere 2 VESOTE- Vaikuttavaa elintapaohjausta

Lisätiedot

Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja. Vuokko Pihlainen Kliinisen hoitotyön asiantuntija

Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja. Vuokko Pihlainen Kliinisen hoitotyön asiantuntija Sepelvaltimotautipotilaan ohjauksen työkaluja Kliinisen hoitotyön asiantuntija 28.102016 Esityksen sisältönä Potilasohjauksen näkökulmia Kehittämistyön lähtökohtia Potilasohjauksen nykykäytäntöjä ja menetelmiä

Lisätiedot

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen kehittämishankkeen seminaari 2.12.2013 KYS, Kuopio Tarja Tervo-Heikkinen PSSHP, KYS Esityksen sisältö

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin 1 Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin Pisara koordinaatio Oulun kaupunki Projektijohtaja Koordinaattori Minna Angeria Vastuullinen johtaja Keijo Koski 29.4 2010 Hymykin on herkässä kun on kumppani

Lisätiedot

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry Hälsofrämjande sjukhus och organisationer i Finland

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla Marita Koivunen, Kehittämisylihoitaja Satakunnan sairaanhoitopiiri 18.12.2014 1 Esityksen sisältö Näyttöön perustuva toiminta mitä

Lisätiedot

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena

TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI 2016 2018 Muistihäiriöisten ja muistisairaiden henkilöiden, heidän läheistensä sekä alan ammattihenkilöstön tukena TURVALLISESTI KOTONA PROJEKTI Kaksi päätoimista työntekijää

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma 2011 2015 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Saatteeksi Kanta-Hämeen alueella käynnistettiin syksyllä 2005 yhteistyö hoitotyön

Lisätiedot

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö 24.9.2015 Niina Kovanen Esityksen nimi / tekijä 1 Finohtan perustehtävät tuottaa ja välittää menetelmien arviointitietoa päätöksenteon tueksi edistää näyttöön

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Terveys ja talous 2016

Terveys ja talous 2016 Terveys ja talous 2016 15.9.2016 Tehokkuutta osaamisen kehittämiseen Oppiportin hyödyntämisen mahdollisuuksista Digidigi Digitalisaatio haastaa perinteiset toimintamallit ja muuttaa maailmaa, sosiaali-

Lisätiedot

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen 17.5.2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Potilaan ohjaus Potilaan ja omaisten

Lisätiedot

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.5.2012 Kuva Google.com Miksi lapsen valmistaminen on tärkeää? Lapsen

Lisätiedot

ROKE-projektin tuotoksia ja tuloksia. Henna Kosunen Projektipäällikkö, TtM, laill. ravitsemusterapeutti Keliakialiitto

ROKE-projektin tuotoksia ja tuloksia. Henna Kosunen Projektipäällikkö, TtM, laill. ravitsemusterapeutti Keliakialiitto ROKE-projektin tuotoksia ja tuloksia Henna Kosunen Projektipäällikkö, TtM, laill. ravitsemusterapeutti Keliakialiitto Päämäärä Keliakian hyvä hoitotasapaino, joka saavutetaan motivoimalla keliakiaa sairastava

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Keinoja käsihygienian tehostamiseen

Keinoja käsihygienian tehostamiseen Koulutus Harjoittelu Roolimalli Seuranta Palaute Tekniset välineet Palkitseminen Tavoitteen asettaminen Tulosvastuu Saatavuus Muistuttajat: posterit, esitteet, äänimerkit, näytönsäästäjät KhYHKÄ-toimintamalli

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin?

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö 19.3.2015 Järkevän lääkehoidon toteutumisen

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma

Lisätiedot

Toimivat käytännöt - Alueellinen Kaatumisten Ehkäisyverkosto, AKE

Toimivat käytännöt - Alueellinen Kaatumisten Ehkäisyverkosto, AKE Toimivat käytännöt - Alueellinen Kaatumisten Ehkäisyverkosto, AKE Sairaalamaailma terveyden edistäjänä Korjaavasta toiminnasta ennaltaehkäisyyn 11.6.2019 AKE pj., kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT

Lisätiedot

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen

Lisätiedot

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus

Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit. Osaamisen kuvaus Sairaanhoitajan ammatilliset kompetenssit Osaamisen kuvaus Asiakaslähtöisyys - osaa kohdata asiakkaan/perheen/yhteisön jäsenen oman elämänsä asiantuntijana - saa hyödyntää asiakkaan kokemuksellista tietoa

Lisätiedot

Muistisairaan hoitomallia etsimässä

Muistisairaan hoitomallia etsimässä Muistisairaan hoitomallia etsimässä Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Muistisairaudet Käypä hoito -työryhmän jäsen SIDONNAISUUTENI KAUPALLISEEN YRITYKSEEN VIIMEISEN 3

Lisätiedot

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET Päivitetty 05/2016 OMAHOITOON JA TERVEELLISIIN ELINTAPOIHIN SITOUTUMINEN 1 TERVEYSVALMENNUS JA TERVEELLISET ELINTAVAT 2 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TUKEVA ASUIN- JA HOITOYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Tiedosta hyvinvointia marja-leena.perala@stakes.fi 1 Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Marja-Leena Perälä, Tutkimusprofessori, Stakes VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 10.5.2007 Dipoli, Espoo

Lisätiedot

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9.

Muistibarometri Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä. Kuntamarkkinat 14.9. Muistibarometri 2015 Muistihoidon kehityksestä kunnissa suunta on oikea mutta vauhti ei riitä Kuntamarkkinat 14.9.2016 Olli Lehtonen Keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta sairastavien määrä Suomessa

Lisätiedot

Töissä. Sairaanhoitaja 3.2015. Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi

Töissä. Sairaanhoitaja 3.2015. Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi Töissä. Sairaanhoitajat kertovat tällä palstalla, mitä työelämässä tapahtuu. 28 Ei vain ikäihmiset. Kaatumisriski on huomioitava

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille

Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille Sairaanhoitajan työ ja osaaminen tietoyhteiskunnan kehityksessä Sairaanhoitajaliiton sähköisten terveyspalvelujen strategia vuosille 2015 2020 Kirjoittajaryhmä Sairaanhoitajaliiton ehealth -asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi

Lisätiedot

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS

Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Katsaus menetelmien arviointiin Suomessa, mitä on saatu aikaan Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Ylilääkäri, HUS ja KYS Terveydenhuollon käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset ja niiden

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO

TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO 1 TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO Aino-Liisa Oukka Asiantuntijaneuvoston pj. Dosentti, johtajaylilääkäri PPSHP 2 Taustaa Sisältö HALO organisaatio Katsaus ja suositus Haasteet ja tulevaisuus

Lisätiedot

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi 2012-2014 - kehittämishankkeen prosessikuvaus Projektin vaihteet - sopimukset - tiedottaminen 7. Seuranta 1. Käynnistyminen - hankevalmistelut - tiedottaminen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija

Mini-HTA Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA 19.9.2018 Petra Falkenbach, TtM erikoissuunnittelija Mini-HTA tausta Mini-HTA on tanskalaisten kehittämä menetelmä, jolla voidaan arvioida systemaattisesti terveydenhuollon menetelmän soveltuvuutta

Lisätiedot

Minna Hökkä & Juho Lehto. EduPal hanke

Minna Hökkä & Juho Lehto. EduPal hanke Minna Hökkä & Juho Lehto EduPal hanke Mistä on kysymys? Palliatiivinen hoito on henkeä uhkaavaa tai kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden ja heidän läheistensä kärsimystä lievittävää ja

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari 6.9.2013 Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki ARVON TUOTTAMINEN ASIAKKAALLE Ikääntyvän mielekäs elämä ja hyvinvointi on laajempi kokonaisuus

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN

SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Terveyden edistämisen hyvien käytäntöjen kehittäminen ja välittäminen SÄHKÖISTEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN PUHEEKSI OTTAMISEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN Mervi Siekkinen, projektisuunnittelija TH hanke 20.10.2011

Lisätiedot

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA 2018 Minna-Liisa Luoma, THL TAVOITTEET PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON KRITEEREIKSI Potilaiden ja heidän läheistensä tarvitsema laadukas

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri

MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri MIKSI SENIORILIIKETTÄ TARVITAAN? Sirkka-Liisa Kivelä professori, ylilääkäri HYVÄN VANHUUDEN EDELLYTYKSIÄ ovat mm. - Oma toiminta - Asunto - Taloudelliset seikat - Yhteisöllisyys, lähiyhteisö - Esteettömyys

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE 10.9.2018 Timo Partonen 1 Hanke Hanke on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot