Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoitotyön Tutkimussäätiö. Suomen JBI yhteistyökeskus. näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä"

Transkriptio

1 Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI yhteistyökeskus näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäjänä Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus

2 Hoitotyön Tutkimussäätiö (Hotus) Perustettu vuonna 2006, taustalla Sairaanhoidon tutkimuslaitoksen toiminta ( ) Kuuluu Suomen sairaanhoitajaliiton konserniin - säätiö itsenäinen asema - hallitus, neuvottelukunta (yhteinen JBI-keskuksen kanssa) - tutkimusjohtaja, 2 tutkijaa, hallintoassistentti Perustehtävänä np:n hoitotyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen sijoittuu tutkimustietoa tuottavien (yliopistot, tutkimuslaitokset) ja sitä hyödyntävien palvelu- ja koulutusorganisaatioiden rajapinnalle Laajat kansalliset ja kansainväliset verkostot Kahden kansainvälisen yhteistyökeskuksen isäntäorganisaatio 1. Finnish Centre for Evidence-Based Health Care - Suomen JBI yhteistyökeskus (vuodesta 2010) 2. WHO Collaborating Centre for Nursing - WHO:n hoitotyön yhteistyökeskus (vuodesta 1977 Sairaanhoidon tutkimuslaitos)

3 Suomen JBI yhteistyökeskus (JBI-keskus) Joanna Briggs Instituutti (JBI) sijaitsee Adelaiden yliopistossa, yhteistyökeskuksia lähes 50 eri puolilla maailmaa Tarkoitus: edistää np:aa terveydenhuoltoa globaalisti Tuottaa järjestelmällisiä katsauksia, JBI-suosituksia, kehittää ohjelmistoja Suomen keskus on monialainen, se toimii verkostoperiaatteella ja sen muodostavat: Hoitotyön Tutkimussäätiö (isäntäorganisaatio) Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala Mikkelin ammattikorkeakoulun terveysala Terveyden ja hyvinvoinninlaitos Keskuksen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin ja Uudenmaan shp, Pirkanmaan shp, Pohjois-Pohjanmaan shp, Satakunnan shp, Varsinais- Suomen shp ja Matropolia Ammattikorkeakoulu Seuraava konferenssi pidetään Singaporessa

4 Suomen JBI yhteistyökeskuksen verkosto Adelaiden yliopisto (AU): Joanna Briggs instituutti Yhteistoimintaosapuolet Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) Kansalliset yhteistyökumppanit JBI-keskus JBI-keskuksen johtokunta Neuvottelukunta Johtajisto Katsausten laatijat: CSR-koulutus JBI-keskuksen asiantuntijat (Core Staff) Arviointipaneeli

5 WHO:n Hoitotyön yhteistyökeskus WHO:n yhteistyökeskusten odotetaan toimivan niillä painopistealueilla, joita WHO:n määritellyt hoitotyölle ja kätilötyölle Suomen yhteistyökeskuksen odotetaan edistävän ja vahvistan npt:aa hoitotyössä paitsi kotimaassa myös yhteistyössä muiden Euroopan alueiden yhteistyökeskusten kanssa Nursing & Midwifery Services: Strategic Directions ; Health 2020; European strategic directions for strengthening nursing and midwifery services towards Health 2020 Hyvät käytännöt tietokanta kehitteillä Keskus kuuluu myös WHO:n globaaliin yhteistyökeskusten verkostoon - Seuraava globaalin kokouksen yhteydessä pidettävä konferenssi on Coimbrassa (

6 Säätiön ja sen yhteydessä toimivien yhteistyökeskusten toiminta -> npt:aa tukevien menetelmien, prosessien ja rakenteiden kehittäminen, levittäminen ja käyttöönoton tuki sekä tulosten arviointi Hoitotyön suositukset: valmiina 5, valmisteilla 5, päivityksessä 1 Npt:aa tukevat käsikirjat: Käsikirja potilaan heräämövaiheen seurannasta ja turvallisesta siirrosta vuodeosastolle Järjestelmälliset katsaukset (Systematic Reviews), edellyttää CSRkoulutuksen JBI-suositukset (Best Practice Information Sheets) - käännetty 25 ja arvioitu niiden soveltuvuus suomalaiseen terveydenhuoltoon - perustuvat järjestelmälliseen katsaukseen Artikkelit, Johda näyttö käyttöön hoitotyössä -kirja

7 jatkuu Ohjeistukset suositusten ja järjestelmällisten katsausten laadintaan - Käsikirja ja ohjeistukset suositusten laatijoille - Eri tutkimusasetelmilla laadittujen tutkimusten kriittisen arvioinnin kriteeristö (käännetty JBI:n ohjeista) - Arviointipaneelin tuki Tutkimus- ja kehittämishankkeet - Näyttöön perustuvien yhtenäisten käytäntöjen toimintamallin kehittäminen - Hoitotyön np:ien käytäntöjen levittäminen (osahankkeet), RAY:n rahoitus Seminaarit ja koulutukset - Teemana näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen - II Terveysalan kansallinen np:n toiminnan symposium (yhteistyössä Hotus, HUS, Metropolia), helmikuussa 2015 Erilaisissa asiantuntijaryhmissä toimiminen

8 Tarkastelukulmasta riippuen: Potilaat, omaiset Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset päätöksentekijät Tutkijat Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset Sosiaali- ja terveydenhuollon johtajat, kouluttajat, kl. hoitotyön asiantuntijat

9 Miksi ja miten yhtenäisiin käytäntöihin Hoitokäytäntöjen vaihtelut asettavat kansalaiset eriarvoiseen asemaan, eettinen velvoite, lainsäädännöllinen velvoite mahdollisimman ajantasainen, järjestelmällisesti koottu ja luotettavaksi arvioitu tutkimusnäyttö vs. satunnaisesti haettu yksittäinen tutkimus keskeinen rooli tutkimusnäyttöön perustuvilla suosituksilla ja järjestelmällisillä katsauksilla Implementointia koskevien mallien hyödyntäminen - säätiössä kehitetty toimintamalli tukee käytäntöjen yhtenäistämistä näyttöön perustuen (Kuvio) Asiantuntijuusmallin hyödyntäminen erilaisen asiantuntijuuden jakaminen (STM Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön.)

10 Yhtenäisten käytäntöjen malli Kansainvälinen taso Kansallinen taso Alueellinen taso Tiedon tuottaminen, välittäminen ja käyttöönotto Yhtenäisten käytäntöjen kehittäminen Osaamisen varmentaminen Toimintayksikkö Hoitotyön johtajan toiminta hoitokäytäntöjen yhtenäistäjänä: toimintapolitiikan ja kulttuurin luominen; voimavarojen varmistaminen; vertailutiedon mahdollistaminen; tuki ja seuranta prosessin eri vaiheissa Tieto ratkaisuvaihtoehdoista (esim. hoitotyön suositus) Nykykäytännön kehittämistarpeiden tunnistaminen Työyksikkö Asiakkaalta/ potilaalta saatu tieto Asiakas/Potilas Tieto toiminta- NP ympäristöstä päätöksenteko ja resursseista Hoitotyöntekijä Suunnitelma käytännön yhtenäistämisestä Tieto yhtenäisestä käytännöstä Yhtenäinen käytäntö Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa Seuranta- ja arviointitiedon keruu ja hyödyntäminen (esim. rekisterit, tilastot) Hoitotyöntekijän kokemustieto Moniammatillinen yhteistyö ja päätöksenteko Käytännön seuranta ja arviointi Hoitotyön Tutkimussäätiö

11 Esimerkiksi: Suositusten hyödyntäminen Omahoidon ohjauksen sisällöt sydämen vajaatoimintapotilaan hoitotyössä Aikuispotilaan kirurgisen toimenpiteen jälkeisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö Keskosen asentohoito tukee optimaalista fysiologista kehitystä Lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien vaikuttavuus lasten ja nuorten kroonisen kivun lievityksessä Sairaaloiden vierailuaikakäytäntöjen vaikutukset lapsi- ja aikuispotilaisiin sekä heidän vieraisiinsa Neurologisista syistä johtuvan nielemisvaikeuden arviointi ja hoito lapsilla Hoitoketjujen vaikuttavuus aikuisten ja lasten terveydenhuollossa

12 Hoitotyön johtajan/esimiesten rooli ja vastuut Keskeinen toimija mutta ei yksin Toimintakulttuuri, asenteet työtä tehdään potilaan parhaaksi Rakenteet, välineet, prosessit: - näytön levittäminen - käyttöönotto (toimintamallit, vastuut, osaamisen varmentaminen, osaamiskartat, ohjelmistot) - asiantuntijoiden, mentoreiden hyödyntäminen - moniammatillinen ja alueellinen yhteistyö (hoitopolut) - seuranta, arviointi Johda näyttö käyttöön hoitotyössä -kirja

13 Näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittäminen kuuluu meille kaikille - ja meillä kaikilla on siinä oma tärkeä roolimme! Lisätietoja:

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö

Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä. Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Hoitotyön Tutkimussäätiö ja Suomen JBI-keskus näyttöön perustuvan toiminnan kehittäjänä Hannele Siltanen Sh, TtM, tutkija Hoitotyön Tutkimussäätiö Näyttöön perustuva toiminta (NPT) = parhaan saatavilla

Lisätiedot

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja Hoitotyön Tutkimussäätiö Suomen JBI yhteistyökeskus WHOn Hoitotyön yhteistyökeskus Esityksen sisältö Hoitotyön

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Vaikuttava terveydenhuolto

Vaikuttava terveydenhuolto Yhteistyöllä näyttöä ja vaikuttavuutta terveydenhuoltoon 14.4.2011 Arja Holopainen, TtT, johtaja Suomen JBI yhteistyökeskus Hoitotyön Tutkimussäätiö Vaikuttava terveydenhuolto Potilaan hoidon päätösten

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 Sisällys Johdanto... 3 1 Suomen JBI yhteistyökeskuksen missio, visio ja arvot...

Lisätiedot

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon

Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Terveydenhuollon palvelu- ja koulutusorganisaatioiden henkilöstölle Vaikuttavuutta terveydenhuoltoon Säätiö ja JBI-keskus kouluttajina HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖ Säätiön perustehtävänä on edistää hoitotyön

Lisätiedot

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen

Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa 8.12.2010 Katriina Laaksonen Esityksen sisältö ja lähteet Esitys Johdantoa aiheeseen Sairaanhoitajaliitosta lyhyesti, miksi olemme

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 1 Sisältö Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 ORGANISAATIO... 3 3 TAVOITTEET, TOIMENPITEET

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa xx.xx.xxx SISÄLTÖ Johdanto Joanna Briggs Instituutti (JBI) Suomen JBI yhteistyökeskus (JBI-keskus)

Lisätiedot

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

VeTe. Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto. Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Kaatumisten ehkäisy: suosituksesta toimintamalliksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät 26. - 27.1.2011,

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 LIITE 3 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Säätiön hallituksen kokouksessa 6.9.2017 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Hoitotyön tutkimussäätiön tarkoitus ja perustehtävä tarkoitus ja perustehtävä

Lisätiedot

Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014

Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Säätiön hallituksen kokouksessa 2.9.2014 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Säätiön tarkoitus ja perustehtävä Arvot Ydinosaaminen 2 VISIO:

Lisätiedot

Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012

Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STRATEGIA VUOSILLE 2012 2014 Säätiön hallituksen vuosikokouksessa 30.3.2012 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1 STRATEGIAN PERUSTA Säätiön tarkoitus ja perustehtävä Arvot Ydinosaaminen 2

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén

NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE. 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén NÄYTTÖÖN PERUSTUVUUS HOITOTYÖN HAASTE 3.4.2014 HAMK Yliopettaja L. Packalén HOITOTYÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU Terveydenhuollon tehtävänä on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä laadukkaiden,

Lisätiedot

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät

Käsihygieniahanke. Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät Käsihygieniahanke Helena Ojanperä, hygieniahoitaja OYS, infektioiden torjuntayksikkö Valtakunnalliset hygieniahoitajien koulutuspäivät 15 16.5.2014 Käsihygienia hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisyssä

Lisätiedot

Johtokunta 20.2.2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Johtokunta 20.2.2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 20.2.2014 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT

Lisätiedot

Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon

Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon JOANNA BRIGGS INSTITUUTIN YHTEISTYÖKESKUKSEN JULKISTAMISTILAISUUS 23.9.2010 Yksittäisistä tutkimuksista tiivistettyyn tietoon tutkimusnäyttöä käytäntöön; laitoksen näkökulma JBI:n toimintaan Anneli Ensio,

Lisätiedot

Hoitotyön tutkimussäätiö 1

Hoitotyön tutkimussäätiö  1 4.10.2016 Lausunto Arvoisa Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Koskien lausuntopyyntöänne hallituksen esityksestä HE 134/2016vp valtion talousarvioksi vuodelle 2017, esitämme kuultavaksi tutkimusjohtaja

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen johtajan tehtävänä

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen johtajan tehtävänä Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen johtajan tehtävänä Johtamisen ja esimiestyön päivät 11.05.2017 Teija Korhonen Sh, TtT Kehittämispäällikkö Suomen Sairaanhoitajaliitto ry Laki edellyttää» Terveydenhuollon

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta 3.2.2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 4 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari

Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari Tietoa tutkimuksesta, taitoa työyhteisöistä SaWe Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa projektin loppuseminaari 3.5.2013 Salla Seppänen, osaamisaluejohtaja SaWe SAIRAANHOITAJAKSI VERKOSTOISSA JA

Lisätiedot

Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala. Tampere-talo 6.9.2011

Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala. Tampere-talo 6.9.2011 Kaatumisten ehkäisymallia kehittämässä näyttöön perustuen tavoitteena turvallinen sairaala Tampere-talo 6.9.2011 Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, VT Teija Korhonen, tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Lisätiedot

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018

HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 HOITOTYÖN TUTKIMUSSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS 2018 SÄÄTIÖN TOIMINNAN TARKOITUS JA PERUSTEHTÄVÄ Hoitotyön tutkimussäätiön (jatkossa myös Hotus) tarkoituksena on tukea hoitotieteellistä tutkimusta käytännön

Lisätiedot

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin

Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Tukea kaatumisvaarassa oleville apua ennakointiin Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen kehittämishankkeen seminaari 2.12.2013 KYS, Kuopio Tarja Tervo-Heikkinen PSSHP, KYS Esityksen sisältö

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen kehittämishankkeiden avulla Marita Koivunen, Kehittämisylihoitaja Satakunnan sairaanhoitopiiri 18.12.2014 1 Esityksen sisältö Näyttöön perustuva toiminta mitä

Lisätiedot

Kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä

Kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä Informaatikko Hannele Mikkola 13.4.2011 Turun ammattikorkeakoulun kirjasto Näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyöhön: JBI CoNNECT+ Osaamisen ytimessä tietoaineistot tutuiksi BMF:n kevätseminaari 13.4.2011

Lisätiedot

Sisältö. Työryhmä Tausta Tarkoitus Menetelmä Tulokset Johtopäätökset Kehittämistyön haasteet ja onnistumiset Esimerkkejä

Sisältö. Työryhmä Tausta Tarkoitus Menetelmä Tulokset Johtopäätökset Kehittämistyön haasteet ja onnistumiset Esimerkkejä AJANKOHTAISTA IMETYSOHJAUKSESTA Näyttöön perustuva imetysohjauksen yhtenäinen toimintamalli terveydenhuollon palveluketjussa Äitiyshuollon ja naistentautien alueellinen koulutus 16.1-17.1.2017, Rovaniemi

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa!

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa! Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Tervetuloa! Näyttö toimintana Parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä terveydenhuollon asiakkaan hoidossa

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Miksi tarvitaan hoitotyön suositukset? Jukka Paappanen, aoh, Ttm Kuopion yliopistollinen sairaala/päivystys

Miksi tarvitaan hoitotyön suositukset? Jukka Paappanen, aoh, Ttm Kuopion yliopistollinen sairaala/päivystys Miksi tarvitaan hoitotyön suositukset? Jukka Paappanen, aoh, Ttm Kuopion yliopistollinen sairaala/päivystys Miksi hoitotyön suositus tarvitaan? 1. Hoitotyön vaikuttavuus ja tehokkuus 2. Julkinen psykiatrinen

Lisätiedot

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Tiedosta hyvinvointia marja-leena.perala@stakes.fi 1 Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Marja-Leena Perälä, Tutkimusprofessori, Stakes VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 10.5.2007 Dipoli, Espoo

Lisätiedot

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö

Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö 24.9.2015 Niina Kovanen Esityksen nimi / tekijä 1 Finohtan perustehtävät tuottaa ja välittää menetelmien arviointitietoa päätöksenteon tueksi edistää näyttöön

Lisätiedot

Johtokunta 2.12.2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015. Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx

Johtokunta 2.12.2015 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015. Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunta xxx 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. ORGANISAATIO... 3 3. VUODEN 2013 TAVOITTEET JA TOTEUTUNUT TOIMINTA...

Lisätiedot

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä

Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 18.10.2012 Terveyden edistäminen osana terveydenhuollon laatutyötä Veikko Kujala ja Leea Järvi, Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen

Lisätiedot

Töissä. Sairaanhoitaja 3.2015. Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi

Töissä. Sairaanhoitaja 3.2015. Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi Ehdota aihetta ja tilaa kirjoitusohjeet: toimitus@sairaanhoitajalehti.fi Töissä. Sairaanhoitajat kertovat tällä palstalla, mitä työelämässä tapahtuu. 28 Ei vain ikäihmiset. Kaatumisriski on huomioitava

Lisätiedot

Painehaavojen ehkäisy ja tunnistaminen kansallisen suosituksen laadinta

Painehaavojen ehkäisy ja tunnistaminen kansallisen suosituksen laadinta NÄYTTÖ ELÄÄ - Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen, HOTUS ja KYS Painehaavojen ehkäisy ja tunnistaminen kansallisen suosituksen laadinta, ESH, TtT, yliopisto-opettaja FinCC asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut - Kohti näyttöön perustuvaa toimintaa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus, Helsinki 23.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko

Lisätiedot

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma

Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma Kanta-Hämeen alueellinen hoitotyön kehittämis- ja toimenpideohjelma 2011 2015 Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä Saatteeksi Kanta-Hämeen alueella käynnistettiin syksyllä 2005 yhteistyö hoitotyön

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry Hälsofrämjande sjukhus och organisationer i Finland

Lisätiedot

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari

Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Hallintoylihoitaja Pirjo Kejonen 17.5.2011 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Potilaan parhaaksi! Näyttöön perustuvan ohjauksen vahvistaminen-osahankkeen loppuseminaari Potilaan ohjaus Potilaan ja omaisten

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa toiminta Kuntaliiton strategiassa Arkeen Voimaa -toiminta toteuttaa Kuntaliiton strategiatavoitetta

Lisätiedot

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma

Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi

Lisätiedot

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015

KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 2015 KhYHKÄ Käsihygienian yhtenäinen käytäntö touko joulukuu 215 Käsihygienian yhtenäinen käytäntö KhYHKÄ Hoitotyön Tutkimussäätiön (Hotus) ja OYS:n kehittämä (211) taustalla WHO:n Five Moments ohjelma perustuu

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO

TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO 1 TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN HALLITTU KÄYTTÖÖNOTTO Aino-Liisa Oukka Asiantuntijaneuvoston pj. Dosentti, johtajaylilääkäri PPSHP 2 Taustaa Sisältö HALO organisaatio Katsaus ja suositus Haasteet ja tulevaisuus

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen hoito- ja kätilötyössä Maailman terveysjärjestön Euroopan alueella

Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen hoito- ja kätilötyössä Maailman terveysjärjestön Euroopan alueella Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen hoito- ja kätilötyössä Maailman terveysjärjestön Euroopan alueella Raportti 2/2019 Hoitotyön tutkimussäätiö Alkuperäisen englanninkielisen julkaisun kirjoittajat:

Lisätiedot

Sote-tietopaketit Siun sotessa

Sote-tietopaketit Siun sotessa Sote-tietopaketit Siun sotessa 17.11. Sairaaloiden vaikuttavuus- ja tuottavuuspäivät Kirsi Kinnunen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-tietopakettien taustaa Peruspalveluministeri

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.30 10.30 11.00 11.00 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Päivän avaus Merja Miettinen,

Lisätiedot

Uusia tuulia tuotteistukseen. Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä. Tuotteistaminen sosiaali- ja terveysalalla

Uusia tuulia tuotteistukseen. Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä. Tuotteistaminen sosiaali- ja terveysalalla Uusia tuulia tuotteistukseen 23.9.2009 RAI-seminaari-Johtamisen päivä / Rauha Heikkilä 1 Sisältö Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä Tuotteistamisen tarkoitus Tuotteistaminen

Lisätiedot

palveluinnovaatiot metropolialueella

palveluinnovaatiot metropolialueella Tuloksellista kehittämistä työkaluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka ohjelman (KatuMetro) Teema-alueen 3 kärkihanke: Terveyttä ja hyvinvointia edistävät ja niiden

Lisätiedot

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä I koulutuskokonaisuus lokakuu 2009 joulukuu 2010 II koulutuskokonaisuus syyskuu 2011 toukokuu 2012 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSISSÄ VeTe Kurssiohjelma

Lisätiedot

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.5.2012 Kuva Google.com Miksi lapsen valmistaminen on tärkeää? Lapsen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008

Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla. jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 Terveyden edistämisen pysyvät rakenteet Etelä-Pohjanmaalla jaakko pihlajamäki shp:n johtaja 31.03.2008 ... ja asettaisi huonon tilamme niin elävästi eteen, että kaikki luultu rauha häviäisi...jouduttaisiin

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa XIV Terveydenhuollon laatupäivä 4.4.2017 Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Esityksen viitekehys (Donabedian JAMA 1988;260:1743-1748) Prosessin johtaminen ja kehittäminen

Lisätiedot

Lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien vaikuttavuus lasten ja nuorten kroonisen kivun lievityksessä

Lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien vaikuttavuus lasten ja nuorten kroonisen kivun lievityksessä Volume 17 Issue 14 2010 ISSN: 1329-1874 Translated with permission of the Joanna Briggs Institute Joanna Briggs Instituutin julkaisema näyttöön perustuva hoitosuositus (JBI-suositus) Lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Tekijä(t) Vuosi Nro. Arviointikriteeri K E? NA

Tekijä(t) Vuosi Nro. Arviointikriteeri K E? NA JBI: Arviointikriteerit järjestelmälliselle katsaukselle 29.11.2018 Tätä tarkistuslistaa käytetään järjestelmällisen katsauksen metodologisen laadun arviointiin. Arvioinnin tarkistuslistaan sisältyy yhteensä

Lisätiedot

Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä

Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä Eloranta Sini, Kirurgian klinikka Judin Jaana, Korva,nenä ja kurkkutautien klinikka Kauppila Marjo, Naistenklinikka Leinonen Tuija, Kirurgian

Lisätiedot

POTILAAN OSALLISUUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVASSA TOIMINNASSA

POTILAAN OSALLISUUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVASSA TOIMINNASSA POTILAAN OSALLISUUS NÄYTTÖÖN PERUSTUVASSA TOIMINNASSA Tella Lantta, sh, TtM, tohtorikoulutettava Hoitotieteen tohtoriohjelma (DPNurs) Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto Hotus 2015 NÄYTTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Sairaanhoitajavetoiset vastaanotot aikuisten sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden vähentämisessä

Sairaanhoitajavetoiset vastaanotot aikuisten sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden vähentämisessä Volume 14 Issue 2 2010 ISSN: 1329-1874 Translated with permission of the Joanna Briggs Institute Joanna Briggs Instituutin julkaisema tutkimusnäyttöön perustuva hoitosuositus (JBI-suositus). Sairaanhoitajavetoiset

Lisätiedot

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen

Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen Hoitotieteen pääaine: terveystieteiden kandidaattiopintojen eteneminen 1. lukuvuosi, syksy Orientoivat opinnot Orientaatio yliopisto-opiskeluun Hoitotieteen opintojen suunnittelu ja HOPS (jatkuu keväällä)

Lisätiedot

Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä. Lataa

Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä. Lataa Lataa Johda näyttö käyttöön hoitotyössä Lataa ISBN: 9789518944549 Sivumäärä: 160 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.17 Mb Näyttöön perustuvan toiminnan tarkoituksena on vahvistaa vaikuttavia kustannustehokkaita

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä

Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä WHO Collaborating Centre for Nursing Keuhkoahtaumatautia sairastavan ohjaus - hoitosuositus omahoidon ohjauksen sisällöstä Tiina Kaistila, THM, liikuntafysiologi, TAYS Merja Kukkonen, esh, aoh, HUS Hannele

Lisätiedot

Sairaanhoitajien ja syöpää sairastavien aikuispotilaiden tehokas viestintä sairaalassa

Sairaanhoitajien ja syöpää sairastavien aikuispotilaiden tehokas viestintä sairaalassa Volume 15 Issue 1 2011 ISSN: 1329-1874 Translated with permission of the Joanna Briggs Institute Joanna Briggs Instituutin julkaisema tutkimusnäyttöön perustuva hoitosuositus (JBI-suositus). Sairaanhoitajien

Lisätiedot

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin?

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö 19.3.2015 Järkevän lääkehoidon toteutumisen

Lisätiedot

HOITAJIEN KESKEISIÄ LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA TYÖKALUJA LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA

HOITAJIEN KESKEISIÄ LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA TYÖKALUJA LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA 1 HOITAJIEN KESKEISIÄ LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA TYÖKALUJA LÄÄKEINFORMAATIOVERKOSTO 2 HOITAJIEN KESKEISIÄ LÄÄKETIEDON LÄHTEITÄ JA TYÖKALUJA Suosituksella pyritään luomaan tasa-arvoa ammattiryhmien ja työpaikkojen

Lisätiedot

Keinoja käsihygienian tehostamiseen

Keinoja käsihygienian tehostamiseen Koulutus Harjoittelu Roolimalli Seuranta Palaute Tekniset välineet Palkitseminen Tavoitteen asettaminen Tulosvastuu Saatavuus Muistuttajat: posterit, esitteet, äänimerkit, näytönsäästäjät KhYHKÄ-toimintamalli

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013

Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013 Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori

1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori http://ergocarebank.sth.kth.se/ 1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali ja terveysalan yksikkö Hankkeen

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 22.8.2018 VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN 25.9.2017 2 TERVEYDENHUOLTOLAKI 35 PERUSTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Koordinaatiohanketilaisuus Maaseutuvirasto, Helsinki, 5.10.2015 Elina Vehmasto, Luke Natural Resources Institute Finland Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Lisätiedot

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela

PALOMA. Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela PALOMA Pakolaisten mielenterveystoimien valtakunnallinen kehittämishanke 26.10.2016 PALOMA-hanke/Johanna Mäki-Opas ja Satu Jokela 1 PALOMAN päämäärä Pakolaisten ja vastaavista lähtökohdista tulevien mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Elintapaohjauksen palvelutarjotin

Elintapaohjauksen palvelutarjotin Elintapaohjauksen palvelutarjotin LLE-seminaari Sari Kivimäki, Tommi Vasankari 21.3.2018 UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali-

Lisätiedot

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään

Lisätiedot

Viljami Hätönen. projektikoordinaattori

Viljami Hätönen. projektikoordinaattori 3.5.2018 Viljami Hätönen projektikoordinaattori PÄIVYSTYSAPU 116 117 Esittely Tavoitteet Kansallinen palvelulupaus Palveluohjauksen toteutus MITEN KANSALAISET PÄÄTYVÄT SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PÄIVYSTYKSEEN?

Lisätiedot

Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus

Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus Innokylän laajentaminen ja kokonaiskonseptin uudistus TIINA Viestintäkoordinaattori REIJA Ohjelmapäällikkö KATJA Ohjelmakoordinaattori Työpaja I Agenda (11.3.2016) Workshopin avaus Työpajan aloitus ja

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM

VESOTE-hanke. UKK-instituutti KKI-ohjelma Diabetesliitto Mielenterveyden keskusliitto STM VESOTE-hanke Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista (2017 18) Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

12.9.2012 / Hoitotyön Tutkimussäätiön hallitus 11.10.2012 / JBI-keskuksen johtajisto 1.11.2012 /JBI-keskuksen johtokunta

12.9.2012 / Hoitotyön Tutkimussäätiön hallitus 11.10.2012 / JBI-keskuksen johtajisto 1.11.2012 /JBI-keskuksen johtokunta Suomen JBI yhteistyökeskus Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki TOIMINTAKERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA 1. Johdanto Australialainen Joanna Briggs Instituutti hyväksyi heinäkuussa 2010 Hoitotyön Tutkimussäätiön

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja

Käypä hoito suositukset. Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja Käypä hoito suositukset Jorma Komulainen Lastenendokrinologian erikoislääkäri KH toimittaja 14.3.2005 Esityksen tavoitteet Kuvata näyttöön pohjautuvan lääketieteen ajattelutapaa Kertoa Käypä hoito hankkeesta

Lisätiedot

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa Annukka Pukkila Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa - Työvälineitä hoitotyön johtajille Hankkeen tausta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoiman Terveyttä ja hyvinvointia hoitotyön johtamisella

Lisätiedot

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013

EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori

Lisätiedot

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras..

Päämäärä. Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Päämäärä Muistisairaan ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä kotona asuminen. Jos tai silloin kun kotona paras.. Miksi Muistisairaiden ihmisten määrä nousee Suomessa yli 120 000 muistisairasta,

Lisätiedot

Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö

Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö Tutkimustieto SOTEkehityksen käyttöön Johanna Ruusuvuori Sosiaalipsykologian professori, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatutkimuksen tieteenalayksikön päällikkö Tutkimusperustainen palvelu-

Lisätiedot

Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa?

Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa? 1 Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. Hotus 2 Vastanneiden määrä 1 063 sairaanhoitajaa 340 hoitotyön johtajaa tai asiantuntijatehtävissä

Lisätiedot

Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti

Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti Kansallinen selvitys ja suositukset: Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen moniammatillisesti Timo Järvensivu Anne Kumpusalo-Vauhkonen Antti Mäntylä Keskeiset verkoston työtä ohjaavat kysymykset: Mitkä

Lisätiedot