Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto"

Transkriptio

1 Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto

2 Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä tilanne Suomessa. Taustaselvityksen pohjalta Täsmennetään tarvittavat periaatteet: lisenssisuositus, rajapintasuositus, embargoajan tarkennus, tietomalli Luodaan konsepti sille miten julkaisut, data ja menetelmät voidaan hallita julkaisuina, ja niitä voidaan kytkeä yhteen luomalla järkeviä viitteitä

3 Työryhmän tehtävä jatkuu Laaditaan ehdotus Suomen toimenpiteiksi avoimen yhteistyömallin luomiseksi. Tämä kattaa ehdotukset kattavasta politiikasta, vastuista sekä siitä, miten yhteinen koordinointi julkaisujen avoimuuden käytäntöön viemiselle järjestetään sekä tarvittavista rahoituksen järjestelyistä. Lisäksi ehdotetaan miten tutkimusrahoittajat, tiedekustantajat ja tiedeseurat tuodaan mukaan pysyvään toimintamalliin.

4 Työryhmän raportti Raportin rungon muodostaa laajahko taustaselvitys avoimen tieteen tilasta EU:ssa. Taustaselvityksessä käydään läpi avoimen tieteen ja Open Accessin kehitystä Euroopassa erityisesti EU- komission avoimen tieteen periaatepäätökseen ja ohjeistukseen peilaten. Esiin nostetaan erityisesti maita, joissa on tehty kansallisia linjauksia tieteen avoimuuteen liittyen. Lisäksi taustaselvityksessä paneudutaan julkaisuarkistokehitykseen erityisesti Pohjoismaissa ja Suomessa.

5 Työryhmän raportti Osa suosituksista julkaistaan osana Avoimen tieteen ja tutkimuksen käsikirjaa: Osa tehtävistä niin laajoja, erityisselvityksiä ja pysyvää kansallista rahoitusta vaativia, että niitä viedään eteenpäin erillisinä Kansalliskirjaston ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan koordinoimina hankkeina.

6 Tiivistelmää taustaselvityksestä Euroopassa kansalliset tieteen avoimuuteen liittyvät linjaukset ja politiikat vievät kaikkialla kohti julkisesti rahoitetun tutkimuksen täyttä avoimuutta linjaukset edellyttävät poikkeuksetta avoimuutta, ainakin tutkimusjulkaisujen osalta. Tutkimusjulkaisujen ja osin myös -datan avoimuutta edellyttävien tutkimusrahoittajien joukko kasvaa nopeasti läpi Euroopan. Toinen kehityslinja Euroopan maiden kansallisissa avoimuuslinjauksissa vie kohti suoria neuvotteluja ja sopimuksia kustantajien kanssa.

7 Tiivistelmää taustaselvityksestä Suomi jäljessä Euroopan johtavia maita lähes kaikilla mittareilla mitattuna, mutta kuitenkin keskitasoa. Erityisesti rinnakkaistallentamisen tilanne Suomessa kokonaisuutena heikko verrattuna esim. Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Julkaisuarkistojen kehittäminen Suomessa hajanaista tarvitaan koordinointia ja yhteisiä resursseja. Kotimaisen tiedejulkaisemisen avoimuuden kehittäminen vaatii laajaa yhteistyötä ja pysyvien rahoitusratkaisujen löytymistä.

8 Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa yliopisto HY JY TaY Hanken Rinnakkaistalletetut artikkelit HY, JY, TaY ja Hanken Kehitys siis pysähtynyt kaikkialla muualla paitsi Jyväskylässä

9 JY:n keinot rinnakkaistallentamisen kehittämiseen Pitkäjänteinen työ ja asian jatkuva esillä pitäminen Yliopiston sitouttaminen kehitykseen: 2010 Rehtorin suositus rinnakkaistallentamisesta 2012 Rinnakkaistallentaminen osaksi yliopiston strategian toimenpideohjelmaa 2014 Tutkimusjulkaisujen raportointi kirjaston vastuulle 2014 Rehtorin päätös tutkimusjulkaisujen arkistoinnista JYX-julkaisuarkistoon 2015 Rinnakkaistallentaminen kiinteä osa tutkimusjulkaisujen raportointia

10 Taustaselvityksestä esiin nousevat toimenpidesuositukset tiivistetysti Tutkimusorganisaatiot kehittävät keskitettyjä palveluja rinnakkaistallentamisen, tutkimusaineistojen hallinnan ja avoimen julkaisemisen käytännön toteutukseen Tutkimusorganisaatiot kannustavat tutkijoitaan julkaisemaan tutkimustuloksia myös laadukkaissa Open Access -julkaisufoorumeissa ja kehittävät Open Access -lehtien kirjoittaja- ja tukimaksujen hallintaan ja käsittelyyn keskitettyjä palveluja ja rahastoja

11 Taustaselvityksestä esiin nousevat toimenpidesuositukset tiivistetysti Tutkimusrahoittajat vastaavat siitä, että ne tuottavat rahoittamiensa tutkimusten tulosten avoimeen julkaisemiseen velvoittavat mandaatit. Kehittävät rahoitusmallin, joka seuraa tutkimustulosten avointa julkaisemista ja palkitsee avoimen julkaisemisen toteutumisesta.

12 Taustaselvityksestä esiin nousevat toimenpidesuositukset tiivistetysti Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa tutkimusjulkaisujen avoimuuden seurannan ja mittarit osaksi korkeakouluilta kerättäviä indikaattoritietoja. Tutkimusjulkaisujen avoimuus tuodaan osaksi korkeakoulujen rahoitusmallia. Ministeriöt luovat mekanismin, jonka avulla tutkimusorganisaatioita palkitaan erikseen avoimuuden toteutumisesta.

13 Taustaselvityksestä esiin nousevat toimenpidesuositukset Erillisinä hankkeina toteutettavat toimenpiteet Toteutetaan suunnitelma kansallisen koordinointipalvelun perustamiseksi edistämään avointa julkaisemista ja rinnakkaistallentamista. Kehitetään malli keskitetystä kirjoittaja- ja tukimaksujen hallinnoinnista ja rahastosta kansallisesti tai organisaatiokohtaisesti Kehitetään rahoitusmalli kotimaisen avoimen tieteellisen julkaisemisen tukemiseksi. Kehitetään suomalaisen avoimen tutkimuksen keskitetty hakupalvelu. Perustetaan kansallinen julkaisuarkistoverkosto tukemaan suomalaisten julkaisuarkistojen teknistä kehitystä.

14 Työryhmän jäsenet Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Jyrki Ilva, Kansalliskirjasto (siht.) Tiina Jounio, Oulun yliopiston kirjasto Kimmo Koskinen, Helsingin yliopiston kirjasto Johanna Lilja, Tieteellisten seurain valtuuskunta Virve Mertanen-Halinen, Työterveyslaitos, Jyväskylän yliopiston kirjasto (pj.) Jessica Parland-von Essen, CSC Jarmo Saarti, Itä-Suomen yliopiston kirjasto Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto

15 Yhteystiedot

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Tieteen avoimuus? Miten tieteen avoimuutta voi mitata? - artikkelit Open Access -lehdissä -

Lisätiedot

Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti. Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015

Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti. Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015 Avoimesta julkaisemisesta yksinkertaisesti Pekka Olsbo, Avoimen tieteen osaajakoulutus 14.9.2015 Esityksen sisältö Peruskäsitteiden määrittelyä Avoin julkaiseminen ja sen eri muodot. Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa

Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa 2010-2016 Pekka Olsbo Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Suomi rinnakkaistallentamisen mallimaaksi -hankeen loppuseminaari Jyväskylä 24.2.2017 URN:NBN:fi:jyu-201702211500

Lisätiedot

Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, 4.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Open access: kultainen ja vihreä tie Kultainen tie (gold road to open access) Open access lehdet,

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen ja organisaation julkaisupolitiikka

Rinnakkaistallentaminen ja organisaation julkaisupolitiikka Rinnakkaistallentaminen ja organisaation julkaisupolitiikka Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto URN:NBN:fi:jyu-201601131103 Suomen avoin tiede ja tutkimus -hanke Tavoitteena on, että vuoteen 2017

Lisätiedot

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri Suomen korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän tulevaisuus, 2.12.2013 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

Surima-hanke ja rinnakkaistallentaminen Suomessa

Surima-hanke ja rinnakkaistallentaminen Suomessa Surima-hanke ja rinnakkaistallentaminen Suomessa Pekka Olsbo Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Rinnakkaistallentaminen Suomessa seminaari Helsinki 25.1.2017 Tausta Suomen avoimen tieteen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

ja Jyväskylän yliopisto

ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisuyksikkö pekka.olsbo@jyu.fi p. 050-5818355

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi

Tutkijan identifiointi Tutkijan identifiointi Asiantuntijaseminaari,18.9.2014 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Tutkijoiden identifiointi OKM:n julkaisutiedonkeruu nostanut myös Suomessa esille kysymyksen tutkijoiden identifioinnin

Lisätiedot

Kansalliskirjaston ATThankkeet

Kansalliskirjaston ATThankkeet Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,

Lisätiedot

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja E-aineistojen muuttuva käyttö seminaari 5.10.2016 Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto/FinELib Mistä aion puhua tänään Lehtitilaukset ennen ja nyt Kohti

Lisätiedot

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva JURE ja julkaisufoorumi Julkaisuarkistotapaaminen, 31.8.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama, CSC:n koordinoima Jure-projekti suunnittelee

Lisätiedot

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ

OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut LYNET-seminaari 5.6.2013 10.6.2013 1 Esityksen teemoja Open Acces julkaisemisen perusteita

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet!

Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Lue tästä, miten voit hyödyntää avoimen tieteen ja tutkimuksen mahdollisuudet! Oletko mukana tutkimuksen muutoksessa? Tieteen tekemisen prosessi on muutoksessa kohti avoimia toimintamalleja. Avoin tiede ja tutkimus tarkoittaa pyrkimyksiä tukea tätä muutosta tieteellisessä tutkimuksessa.

Lisätiedot

Kotilava Hemvett. Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan

Kotilava Hemvett. Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan Kotilava Hemvett Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan Hankkeen esittely Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden Missä mennään -webinaarissa 29.9.2016 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija

Lisätiedot

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Missä mennään -webinaari, 13.2.2018 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Kohti tieteellisten julkaisujen avoimuutta Julkaisujen avoimuus tärkeä tavoite sekä

Lisätiedot

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 6.6.2018 1 Jyväskylän yliopiston avoimen tieteen periaatteet

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Marjut Salokannel Helsingin yliopisto 10.10.2008 Tutkimustulosten avoin saatavuus Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys tehostuu; Mahdollistaa jatkotutkimuksen;

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015

ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015. Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 ATT-hankkeen tavoitteet vuonna 2015 Johtaja Riitta Maijala, OKM ATT työryhmäseminaari Tieteiden talo, 27.3.2015 Koulutus- ja tiedejärjestelmä dynaamisemmaksi Korkeakouluuudistus Tiede- ja tutkimusverkoston

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET

RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET Pekka Olsbo ATT-asiantuntijaryhmä 7.9.2016 URN:NBN:fi:jyu-201612295273 Lyhyt katsaus rinnakkaistallentamisen tilanteeseen Suomessa Viiden julkaisuarkiston (Helda,

Lisätiedot

ATT-vaikuttavuusryhmä alustavia suosituksia

ATT-vaikuttavuusryhmä alustavia suosituksia ATT-vaikuttavuusryhmä alustavia suosituksia Hanna- Mari Puuska CSC Tieteen 3etotekniikan keskus Oy Avoin 3ede ja tutkimus - hankeen työryhmäseminaari 27.3.2015 ATT-vaikuttavuusselvitystyöryhmän kokoonpano

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin

Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Riitta Maijala 21.5.2013 (* AVOIN = Avoimen tiedon instrumentit) Avoin tieto tutkimuksen ja yhteiskunnan palveluksessa Tutkimuksissa käytetään paremmin hyödyksi aiempia

Lisätiedot

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015

Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Tiedon saatavuus -työryhmän raportti. Open access -periaatteet

Tiedon saatavuus -työryhmän raportti. Open access -periaatteet Tiedon saatavuus -työryhmän raportti Open access -periaatteet 11.11.2013 Johdanto Tutkimuksen digitaalisten tietoaineistojen avoin saatavuus on noussut kansainvälisesti keskeiseksi kehittämiskohteeksi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö

Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö Kimmo Koskinen Helsingin yliopiston kirjasto Verkkopalvelut 6.6.2013 7.6.2013 1 Rinnakkaisjulkaiseminen tutkimusten valossa Lähde: Bo-Christer Björk ym.:

Lisätiedot

Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa

Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa Tieteellisten julkaisujen avoimuuden seuranta Suomessa Suomen Akatemia, 20.9.2018 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) OKM:n julkaisutiedonkeruu OA-julkaisemisen monitorointi on Suomessa integroitu OKM:n

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen // Tiedekulma

Avoin julkaiseminen // Tiedekulma Avoin julkaiseminen 25.10.2016 // Tiedekulma Mikael Laakso Tutkijatohtori, Tietojärjestelmätieteet mikael.laakso@hanken.fi @mikaellaakso Tiedelehdet ja tilauspohjainen malli» Useammilla tieteenaloilla

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

Tutkimusjulkaisujen avoimuus : käytännön näkökohtia

Tutkimusjulkaisujen avoimuus : käytännön näkökohtia Tutkimusjulkaisujen avoimuus : käytännön näkökohtia Tekes, 16.9.2015 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Tutkimusjulkaisujen avoimuus yleistymässä Open access -julkaisut ovat saatavissa vapaasti ja maksuttomasti

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat SHERPA/RoMEO-palvelu JYU. Since 1863. 30.10.2017 1 Avoimuuspolitiikka? JYU. Since 1863. 30.10.2017 2 Tieteellisellä lehdellä kolme tapaa avata sisältöään 1. Syntyä

Lisätiedot

Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit

Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit Surima-hankkeen loppuseminaari, 24.2.2017 Jyrki Ilva Kohti julkaisujen avoimuutta Julkaisujen avoimuus tärkeä tavoite

Lisätiedot

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa JURE-projektin tulosseminaari, 24.11.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset julkaisut JURE:n lähtökohta:

Lisätiedot

Kotimaisten tiedelehtien avoimuus kuka maksaa?

Kotimaisten tiedelehtien avoimuus kuka maksaa? Kotimaisten tiedelehtien avoimuus kuka maksaa? Kotimaiset tiedejulkaisut vaikuttavat työpajapäivä Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelut, Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen)

Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen) Hanken & NopSA-hanke (Nopea siirtyminen avoimuuteen) Rinnakkaistallentaminen Suomessa seminaari Mikael Laakso, Yliopistonlehtori Tietojärjestelmätieteet Hanken Svenska Handelshögskolan mikael.laakso@hanken.fi

Lisätiedot

Avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksukäytännöt. yliopistoissa. FUNin APC-maksukäytännöt työryhmä:

Avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksukäytännöt. yliopistoissa. FUNin APC-maksukäytännöt työryhmä: FUNin APC-maksukäytännöt työryhmä: Avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksukäytännöt Suomen yliopistoissa Jukka Rantasaari Palvelupäällikkö, tutkimuksen palvelut Turun yliopiston kirjasto Kuva: Veikko Somerpuro

Lisätiedot

Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto

Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto Julkaisutiedonkeruuseminaari, Turku, 31.8.2015 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Nykytilanne OKM:n tiedonkeruussa kerättyjen open access -tietojen laadussa

Lisätiedot

Hankkeen kuulumisia. Missä mennään -webinaari

Hankkeen kuulumisia. Missä mennään -webinaari Kotilava Hankkeen kuulumisia Missä mennään -webinaari 27.9.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050 448 9464 riitta.koikkalainen@helsinki.fi Kotilava-hanke

Lisätiedot

Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut. Jyrki Ilva Erikoiskirjastojen neuvosto,

Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut. Jyrki Ilva Erikoiskirjastojen neuvosto, Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Erikoiskirjastojen neuvosto, 9.12.2011 Julkaisuarkiston idea Julkaisuarkiston (open repository, institutional repository)

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto. Kati Mäki

Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto. Kati Mäki Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto Kati Mäki 15.5.2012 Rinnakkaistallentaminen (self-archiving, parallel publishing) Yksi tapa toteuttaa tiedon avointa saatavuutta Toisaalla

Lisätiedot

Työryhmien väliaikaraportit

Työryhmien väliaikaraportit Työryhmien väliaikaraportit 31.10.2014 Avoimuuden politiikat tutkimusympäristöissä Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Oikeuksien hallinta Tietomalli Vaikuttavuusselvitys Avoimuuden politiikat

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä, kokous 5/2015

Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä, kokous 5/2015 Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä, kokous 5/2015 Paikka: OKM, Meritullinkatu 10, Helsinki, neuvotteluhuone Kalevala Aika: Torstai 29.10.2015 klo 12 14 Osallistujat: Pirjo-Leena Forsström,

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke)

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Yritykset Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT) Hallinto Suunnittelu Datan kerääminen Datan käsittely ja analyysi Datan

Lisätiedot

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa Kotilava Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa 25.8.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050

Lisätiedot

Eurooppalaisia linjauksia avoimen julkaisemisen tehostamiseksi

Eurooppalaisia linjauksia avoimen julkaisemisen tehostamiseksi Tietue 3 / 2015 Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa. ISSN-L 1798-4890 ISSN 1798-4890 Eurooppalaisia linjauksia avoimen julkaisemisen tehostamiseksi

Lisätiedot

Kotimaisten lehtien rahoitusmalli

Kotimaisten lehtien rahoitusmalli Kotimaisten lehtien rahoitusmalli Helsinki, 22.2.2018 Jyrki Ilva Kotimaiset tieteelliset lehdet Suomalaiset tiedelehdet edelleen tutkijayhteisön omassa hallinnassa Ei suuria kaupallisia kustantajia Suurinta

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely

Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely Avoin tiede ja tutkimus ATT Hankkeiden esittely 2.9.2015 Kansalliskirjasto Esa-Pekka Keskitalo - orcid.org/0000-0002-4411-8452 http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2015101414897 Avoin tiede tieteenteon prosessit

Lisätiedot

FinELibin ohjausryhmän kokous 18.2.2016

FinELibin ohjausryhmän kokous 18.2.2016 PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) in ohjausryhmän kokous Aika Torstai klo 13.15-14.40 Paikka Kansalliskirjasto, Leipätehdas, Kaikukatu 4, 5. krs, V620 Läsnä Poissa Matti Manninen, rehtori, Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC

Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA. Stina Westman, ATT-hanke, CSC Tutkimusdatan hallinnan kansalliset välineet IDA, Etsin, AVAA Stina Westman, ATT-hanke, CSC Agenda Avoin tiede ja tutkimus hanke Tutkimusdatan hallinta Työkaluja aineistojen tallennukseen ja jakamiseen

Lisätiedot

Yliopistokirjastojen OA-verkosto tiedon jakamista avoimuuden edist...

Yliopistokirjastojen OA-verkosto tiedon jakamista avoimuuden edist... 1 of 6 23.1.2017 13:11 HULib News Helsingin yliopiston kirjasto Helsingfors Universitets Bibliotek Helsinki University Library Yliopistokirjastojen OA-verkosto tiedon jakamista avoimuuden edistämiseksi

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta

Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Avoin tiede ja tutkimus vahvistaa suomalaista tutkimusta Pirjo-Leena Forsström & Tommi Kutilainen & Sari Räisänen Avoin tiede on kansainvälisesti nopeasti kehittynyt ja leviävä trendi, joka on osa tutkimuksen

Lisätiedot

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä Asiantuntijakokous, 19.4.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama

Lisätiedot

FinELibin sopimusneuvottelut ja open access

FinELibin sopimusneuvottelut ja open access FinELibin sopimusneuvottelut ja open access Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät 2017 26.10.2017 Sisällys FinELib neuvottelee Uusi tavoite avoimen julkaisemisen (OA) edistäminen Mistä FinELib konkreettisesti

Lisätiedot

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia

Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia Miksi tutkimusaineistoja halutaan avattavan? Jyrki Hakapää, Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia & aineistonhallinnan historia Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä. Esityksen sisältö Mitä OA on Miksi avoimutta tulisi suosia Miten sitä toteutetaan Mikä estää avointa julkaisemista Edistävät tekijät Kirjastojen rooli OA-maailmassa Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa

Lisätiedot

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat

Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Avoimuus, digitaalisuus ja muut toimintakulttuurin muutosvoimat Juha Haataja Kirjastopäivät 24.11.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy - Tutkimustiedon vahvistaminen

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Please cite the original version: Tolonen, T. & Marjamaa, M. (2018)

Lisätiedot

TIETO, TIETOAINEISTOT JA. kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

TIETO, TIETOAINEISTOT JA. kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETO, TIETOAINEISTOT JA TUTKIMUS CSC 40 VUOTTA 2.12.11 kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto KLASSINEN TIEDON KÄSITE PLATON: Theaitetos-dialogi X tietää että p jos ja vain jos (1) X uskoo että

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Termikysymys Mitä open access on suomeksi? Mitä näkökulmaa sananvalinnalla

Lisätiedot

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot Linnea2-konsortion yleiskokous, 22.11.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Yliopistojen uusi rahoitusmalli ja julkaisutiedot Yliopistojen uutta

Lisätiedot

AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020

AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020 AVOIMEN TIETEEN JA TUTKIMUKSEN PALVELUKARTTA - TAVOITETILA 2020 Versio: helmikuu 2017 PALVELUKARTAN NOTAATIO Palvelukartassa käytetty mallinnuksien merkintätapa perustuu archimate 3.0 notaatioon. ATT-KIIHDYTIN

Lisätiedot

Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa 14.6.2012 Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto Tutkimusjulkaisujen rinnakkaistallentaminen Rehtorin päätös (16.4.2009) kehottaa tutkijoita

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä 13. kokous

Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä 13. kokous Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen asiantuntijaryhmä 13. kokous 13.4.2016 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, seminaarihuone 313 Aika: 10-12 Osallistujat: Pirjo-Leena Forsström, CSC Tieteen tietotekniikan

Lisätiedot

Kansallinen julkaisurekisterihanke

Kansallinen julkaisurekisterihanke Kansallinen julkaisurekisterihanke Tutkimus vapaaksi verkkoon! -seminaari 25.1.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Käynnistys: TiedeKOTA-työryhmä 2007-2008 tehtävänä kehittää KOTA-tietokannan tutkimusosiota:

Lisätiedot

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena -seminaari 16.3.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Kansleri Ilkka Niiniluoto Julkaisufoorumi-seminaari Helsinki 2.2.2015 TAVOITTEET Julkaisufoorumi on tiedeyhteisön toteuttama tieteellisen julkaisutoiminnan

Lisätiedot

Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta

Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta Rinnakkaistallentamisen oikeutuksesta Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto URN:NBN:fi:jyu-201601051028 Tieteen avoimuus? Tieteen avoimuus on osa sen alkuperäistä perusolemusta. Tiede on tehty kommunikoitavaksi

Lisätiedot

Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus

Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Tutkimusjulkaisujen avoin saatavuus Suomen Akatemia, 7.9.2015 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Julkaisemisen tähänastinen rahoitusmalli (1) Kansainvälisellä tasolla tieteellisten julkaisukanavien pääasiallinen

Lisätiedot

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä

KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen

Lisätiedot

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma

Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Open access FinELibin neuvotteluissa: Tutkijan näkökulma Mikael Laakso, KTT Yliopistonlehtori Hanken Svenska Handelshögskolan mikael.laakso@hanken.fi Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of

Lisätiedot

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa Tampereen kirjastopäivät 11.5.2017 Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka Hyväksytty rehtorin päätöksellä

Lisätiedot

Tieteellisen julkaisutoiminnan rahoituksesta

Tieteellisen julkaisutoiminnan rahoituksesta Tieteellisen julkaisutoiminnan rahoituksesta Julkaisufoorumin ohjausryhmä, 8.9.2014 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Open access - keskeisiä käsitteitä ja kysymyksiä Kultainen

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen ja tieteelliset julkaisut. Julkaisutoiminta murroksessa -seminaari Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen ja tieteelliset julkaisut. Julkaisutoiminta murroksessa -seminaari Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen ja tieteelliset julkaisut Julkaisutoiminta murroksessa -seminaari 15.9.2015 Marjo Vallittu Jyväskylän yliopiston kirjasto Open Access pähkinänkuoressa Open Access -julkaiseminen

Lisätiedot

Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA

Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA 2016 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Avoin tiede ja tutkimus hanke 2014-2017 Opetus-

Lisätiedot

Avoin rinnakkaistallentaminen

Avoin rinnakkaistallentaminen The more people can see it, the more impact research can have. Avointa tiedettä rinnakkaistallentamalla -seminaari, 22.10.2015 Informaatikko, KTM, Marja-Leena Harjuniemi -a Avoin rinnakkaistallentaminen

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN

EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN ESITYKSEN SISÄLTÖ PERUSTELUJA AVOIMUUDELLE EU:N OA-VAATIMUKSET KULTAINEN OA AVOIMEN TUTKIMUSDATAN

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa Marja-Leena Harjuniemi 14.5.2009 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityksen sisältö Mikä on yliopiston sähköinen julkaisuarkisto?

Lisätiedot