Lukion opiskelija-arviointi Suomessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukion opiskelija-arviointi Suomessa"

Transkriptio

1 Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu LOPS2016tuki-webinaari Lukion opiskelija-arviointi Suomessa Tutkimusta vähän, mutta sen mukaan arviointi lukioissa ei ole kovin monipuolista koekeskeistä: ahdistava keppi/kannustava porkkana Lisäksi palaute on niukkaa ja numerokeskeistä Itse- ja vertaisarviointia ei juurikaan käytetä Eli perinteistä toteavaa summatiivista arviointia opiskelija-arviointia tulisi monipuolistaa Arviointi opiskelijoiden mielestä kuitenkin varsin luotettavaa (Välijärvi et al. 2009: Lukiopedagogiikka) 1

2 Arviointi on vahva vaikuttaja Arviointimenetelmät vaikuttavat suuresti opetus- ja opiskelumenetelmiin Arviointi voi myös vääristää oppimisprosessia, jos se Ohjaa opiskelemaan lähinnä vain koetilanteita varten Korostaa sirpaletietoa, määrää ja muistia Luo ahdistusta ja stressiä, lannistaa On kovin arvosanakeskeistä Arviointi on vahva vaikuttaja Arviointi on myös tehokas muutoksen estäjä: jos arviointi ei muutu, ei muutu opiskelukaan, sillä opiskelijat muovaavat työtään pikemminkin arvioinnin vaatimusten pohjalta kuin opetussuunnitelman retoriikkaan nojautuen. (Välijärvi 1996, 126) 2

3 Uudistuva käsitys oppimisesta korostaa arvioinnin opetuksellista merkitystä: arviointi on erottamaton osa opiskelua ja sen ohjaamista. Arvioinnin tulisi toteutua osana tavanmukaisia opiskelutilanteita ja menetelmillä, jotka ovat oppimistehtävien kannalta luontevia ja tukevat opiskelijoiden työskentelyä. - Jouni Välijärvi 1996, 127. Kolmas kerta toden sanoo? Uusien OPSien esittämiä arvioinnin tehtäviä on mainittu jo ainakin kaksissa edellisissä opetussuunnitelmissa, eli 1990-luvulta saakka Kannustaa ja ohjata oppimista ja opiskelua Kehittää itsearviointitaitoja Nyt sanotaan taas, mutta selkeämmin ja painokkaammin (varsinkin POPSissa) 3

4 PO arviointi POPS 2016: Oppimisen arviointi Perusopetuslain (22 ) mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti. Nämä tehtävät ovat perusopetuksen arviointikulttuurin kehittämisen lähtökohta. Painopiste on oppimista edistävässä arvioinnissa. (POPS 2016, s.46) Opintojen aikainen arviointi ja palaute formatiivinen Summatiivinen, mm. vuosiluokkaarvosana Päättöarviointi Päättötavoitteet ja -kriteerit 4

5 LOPS ja arviointi Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti. (Lukiolaki 629/1998, 17 1 mom., muutettu lailla 1116/2008) Opiskelijan oppimisen arvioinnin tehtävänä on edistää opiskelijan oppimista. Lähtökohtana on, että opiskelijat ymmärtävät, mitä heidän on tarkoitus oppia ja miten oppimista arvioidaan. (LOPS2016, 250, luonnos ) LOPS ja arviointi Opintojen aikainen arviointi ja palautteen antaminen ovat osa opiskelijan ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Palaute sekä itse- ja vertaisarviointi ohjaavat opiskelijaa tarkentamaan asetettuja tavoitteita ja kehittämään työskentelyään tavoitteiden suuntaisesti. (LOPS2016, 250, luonnos ) 5

6 LOPS ja kurssisuorituksen arviointi Opiskelijan oppimista arvioidaan kurssin aikana. Arvioinnilla edistetään opiskelijan oppimista ja annetaan palautetta opiskelijalle kurssin tavoitteiden saavuttamisesta. Opiskelijan kurssisuorituksesta annetaan arvosana kurssin päätyttyä. Annettavan arvosanan tulee perustua monipuoliseen näyttöön oppiaineen ja kurssin tavoitteiden saavuttamisesta. Erilaisten tuotosten lisäksi käytetään opiskelijan oppimisen ja työskentelyn havainnointia. Arvosanan antamisen tukena voidaan käyttää opettajan ja opiskelijan välisiä keskusteluja sekä opiskelijoiden itse- ja vertaisarviointia. Arviointi ei kohdistu opiskelijan arvoihin, asenteisiin tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. (LOPS2016, 250, luonnos ) Kurssin aikainen arviointi: edistää oppimista, palautetta tavoitteiden saavuttamisesta kurssiarvosana päättöarviointi Yoarviointi 6

7 Summatiivinen vai formatiivinen? AoL or AfL? Assessment of learning (AoL): oppimisen tuloksien arviointi summatiivinen arviointi Assessment for learning (AfL): oppimista edistävä arviointi formatiivinen arviointi HUOM! Formatiivinen arviointi EI tarkoita sitä, että pidämme (ja korjaamme) yhä lisää kokeita vaan kyse on monenlaisista pedagogista ratkaisuista, joilla pyrimme seuraaviin asioihin: 7

8 Black & Wiliam 1998 Formatiivisen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Oppilaat voivat arvioida itseään vain, jos heillä on tarpeeksi selkeä käsitys tavoitteista, jotka heidän on tarkoitus saavuttaa. Valitettavasti monilla oppilailla sitä ei ole. Black & Wiliam 1998 Formatiivinen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Itsearviointia tulee tukea ja kehittää Jotta formatiivinen arviointi oikeasti toimii ja edistää oppimista, oppilaita tulee ohjata ja opettaa itsearviointiin niin, että he ymmärtävät opiskelunsa päätavoitteet ja myös sen, mitä heidän tulee tehdä saavuttaakseen tavoitteensa. 8

9 Black & Wiliam 1998 Formatiivinen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Itsearviointia tulee tukea ja kehittää Haluamme kasvattaa oppilaistamme itseohjautuvia elinikäisiä oppijoita. Jos heistä on tarkoitus tulla kriittisiä ajattelijoita ja ongelmanratkaisijoita, jotka osaavat hyödyntää tietojaan ja taitojaan, heidän täytyy myös oppia itsearviointitaitoja. He eivät voi vain odottaa, että joku kertoo heille oikean vastauksen. (Earl 2003, 101) Black & Wiliam 1998 Formatiivinen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Itsearviointia tulee tukea ja kehittää Oppilailla tarpeeksi mahdollisuuksia ajatella itse sekä osoittaa ja testata ajatteluaan Kaikkiin oppimistilanteisiin tulisi sisällyttää tilanteita, joissa oppilaat voivat ilmaista ajatteluaan, sillä tämä saa aikaan sellaista vuorovaikutusta, joka edistää oppimista. 9

10 Black & Wiliam 1998 Formatiivinen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Itsearviointia tulee tukea ja kehittää Formatiivisen arvioinnin tavoitteen kannalta kurssin tai opintokokonaisuuden lopussa olevassa kokeessa ei ole Oppilailla tarpeeksi mahdollisuuksia ajatella itse sekä osoittaa mitään ja testata mieltä, ajatteluaan sillä se tulee liian myöhään, jotta tuloksista Palaute ensisijaisen voisi oppia. tärkeää, sen tulee ohjata eteenpäin Havaittuja aukkoja täytyy voida paikata: loppuarviointi ei sitä mahdollista Black & Wiliam 1998 Formatiivinen arvioinnin tehtävä on edistää oppimista Mitä formatiivisen arvioinnin tulee huomioida: Tavoitteiden tulee olla oppilaiden tiedossa Itsearviointia tulee tukea ja kehittää Oppilailla tarpeeksi mahdollisuuksia ja aikaa ajatella itse sekä osoittaa ja testata ajatteluaan Palaute ensisijaisen tärkeää, sen tulee ohjata eteenpäin Havaittuja aukkoja täytyy voida paikata: loppuarviointi ei sitä mahdollista Täytyy olla turvallista, jotta uskaltaa tehdä myös virheitä! 10

11 Palaute vaikuttaa Palaute vaikuttaa oppimiseen vahvasti, niin hyvässä kuin myös pahassa (esim. Hattie 2009, 2012) Palautteen teho riippuu myös vastaanottajan reaktioista siihen, ei vain palautteen määrästä ja laadusta Mitä on palaute? Palautteen tehtävä on antaa tietoa tämänhetkisestä suorituksesta mutta ennen kaikkea myös ohjata saavuttamaan tavoitteet, parantaa tulevaa: Tavallisesti opettajien mielestä palaute on rakentavia kommentteja, kritiikkiä, korjaamista, sisältökommentteja ja laajennuksia. Oppilaat sen sijaan arvostavat palautetta, joka auttaa heitä tietämään, minne ja miten heidän on tarkoitus edetä. (Hattie 2012, 19-20) 11

12 Palautteen ongelmia: Palautteesta vain osa menee perille Oppilaat eivät huomaa palautetta Annetaan muille kuin minulle, tulee liian myöhään, ympäripyöreää, heitetään ilmaan, ei osoiteta, jne Oppilaat eivät ymmärrä palautetta Kryptistä, epäselvää, terminologista: otsikot SPOTPA Oppilaat eivät huoli palautetta Virhekeskeistä, lannistavaa, ei auta tulevaa, evvk Palautteen ongelmia: Palaute peittyy: arvosana vie huomion oppimistehtävästä pois, itseen ja muiden vertailuun (mm. Butler 1989) Arvioinnin yleisin muoto, arvosanat, on niin itsestäänselvä osa koululaitosta, että emme helposti edes huomaa, kuinka hyödytöntä sen antama palaute on oppimisen eteenpäin ohjaamisen kannalta. Arvosanoista emme päässe - mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi pitää niitä tärkeänä palautelähteenä. (Wiggins 2012, 15) 12

13 Palautteen ongelmia: Palautteen teho ei riipu vain palautteen määrästä ja laadusta vaan myös vastaanottajan reaktioista palautteeseen (esim. Wiliam 2012, Hattie & Timperley 2007) Saman opettajan täsmälleen samanlainen palaute saattaa motivoida yhtä oppilasta yrittämään enemmän mutta saada toisen oppilaan luovuttamaan. (Wiliam 2012, 33) Hyvän palautteen kriteerejä (mm. Wiggins 2012) Palaute pohjautuu tavoitteisiin ja kriteereihin Selkeää, oppijaystävällistä ja kohtaista Eteenpäin suuntaavaa, auttaa tulevaa, ei käske vaan perustelee: MIKSI? Ajankohtaista ja jatkuvaa Tasapainoista: ei vain negatiivista/virhekeskeistä Reilua, johdonmukaista 13

14 Eri aineet, erilaiset haasteet? Formatiivinen prosessin arviointi ollut aina osa toimintaa taitoja taideaineissa Samoin äidinkielessä vahvasti mukana Humanistiset reaaliaineet: omia tulkintoja, perusteluja, jne. Luonnontieteet, matematiikka: eksaktimpia, oikeita vastauksia? Vieraat kielet: haastavaa? Arvioinnin muutoksen ongelmia: Arviointi pitäisi nähdä oppimisen edistämisen välineenä, ei kontrollin välineenä Arviointipalaute mm. kokeesta paremmin oppimisen hyödyksi Jos vain arvosana, kuinka se edistää oppimista? Koetehtävien vuotamisen pelko estää oppimista? Digikokeet ja niiden palaute? 14

15 Arvioinnin muutoksen ongelmia: Voiko samaa arviointia käyttää eri tarkoituksiin? Voiko formatiivisen arvioinnin havainnot muuttaa summatiiviseksi, esim. arvosanaksi? Eettisesti arveluttavaa, sillä erilaiset tarkoitukset Vai arvioidaanko moneen kertaan, koko ajan? Tarkoitus ei ole, että opettaja tekee enemmän työtä, vaan että hän tekee järkevämpää työtä. (Black et al. 2003, 2) Formatiivisia arviointikeinoja (mm. Black et al. 2003; Black & Wiliam 2012) Opetuskeskustelu formatiivisesti Palaute oppilaille huolellisesti laadittuina kommentteina, ei pisteinä tai numeroina Vertais- ja itsearviointi käyttöön Summatiivisia kokeita formatiivisiin tarkoituksiin 15

16 Arvioinnin eri lajeja ja keinoja Summatiivinen / formatiivinen Perinteinen / autenttinen arviointi Tuotos / havainnointi Itsearviointi / vertaisarviointi Yksilön arviointi / ryhmän tai parin arviointi Esim. ryhmäkoe, parikeskustelu, yhteinen tehtävä Kirjallinen / suullinen / toiminnallinen Tukeva ja auttava / vain muistinvarainen Esim. lunttilappukoe, matematiikan taulukot, jne Arvioinnin tulee olla monipuolista ja laadukasta olla mahdollisimman luotettavaa olla tavoitteiltaan ja arviointiperusteiltaan opiskelijan tiedossa ohjata opintoja, kehittää itsearviointia ja opiskelijan aktiivista roolia kannustaa opiskelijaa osoittamaan kykynsä edesauttaa oppimista (Gardner 2012, ) 16

17 Lähteitä: Black, P. & Wiliam, D Inside the black box: Raising standards through classroom assessment. London: King's College London School of Education Black, P., Harrison, C., Lee, C., Marshall, B. & Wiliam, D Assessment for learning: putting it into practice. Maidenhead UK: Open University Press Earl, L. M Assessment as learning: using classroom assessment to maximize student learning. Thousand Oaks: Corwin Press. Gardner, J (ed.) Assessment and Learning. (2nd edition) London: SAGE. Hattie, J. A. C Visible learning: a synthesis of over 800 meta-analyses relating to achievement. London: Routledge. Hattie, J Know Thy Impact. Educational Leadership 70 (1), Linnakylä, P. & Välijärvi, J Arvon mekin ansaitsemme: kansainvälinen arviointi suomalaisen koulun kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-Kustannus. Välijärvi, J Oppilasarviointi opiskelun uudistumisen tukena ja tukahduttajana lukiossa. Teoksessa A.Räisänen & T. Frisk (toim.) Silta uuteen opiskelija-arviointiin. Helsinki: OPH. Välijärvi, J. et al Lukiopedagogiikka. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto. Wiggins, G Seven Keys to Effective feedback. Educational Leadership 70 (1), Wiliam, D Feedback: Part of a System. Educational Leadership 70 (1),

Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015

Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015 Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015 Arviointi on vahva vaikuttaja Arviointi on se kenttä, jossa taistelu opetussuunnitelman uudistamisesta joko voitetaan tai hävitään. Arviointimenetelmät

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu Pirjo Pollari

Jyväskylän normaalikoulu Pirjo Pollari Jyväskylän normaalikoulu 10.3.2015 Pirjo Pollari Todeta, miten paljon osataan/on opittu? Mitata muistin määrää, ts. opeteltujen faktojen tms. ulkoa osaamista ( ei se laatu, vaan määrä ) Vai osaamisen laatua,

Lisätiedot

Summatiivinen vai formatiivinen?

Summatiivinen vai formatiivinen? Summatiivinen vai formatiivinen? Assessment of learning (AoL): oppimisen tulosten arviointi/ bedömning av lärande summatiivinen arviointi Assessment for learning (AfL): oppimista edistävä arviointi/ bedömning

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Arviointi uudessa opetussuunnitelmassa

Arviointi uudessa opetussuunnitelmassa Kokeiden laadinta ja arviointi Arviointi uudessa opetussuunnitelmassa Kemian ryhmänohjaus 22.3. klo 11.30-12.45, MYA, KEM 13.3.2014 1 Kemian ryhmäohjaus - Ari Myllyviita Mitä arviointi on? (ainedidaktiikasta

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Arviointi Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 Oppimiskäsitys Millainen on oppimiskäsityksesi? Miten opit uutta? Miten opetat

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA

ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA Mirja Tarnanen Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Orientaatiota arviointiin Palauta mieleesi arviointikokemuksiasi opettajana tai oppilaana/opiskelijana.

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 matemaattisissa aineissa 14.11.2015 Opetusneuvos Tiina Tähkä MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten?

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? Liikkuva koulu Turku 141017 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON: I Selkiyttää näkemystä sitä, mitä monipuolisella arvioinnilla tarkoitetaan.

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Arvioin' uudessa OPSissa. H3 Suurryhmäohjaus Heli Lepistö Savonlinnan normaalikoulu

Arvioin' uudessa OPSissa. H3 Suurryhmäohjaus Heli Lepistö Savonlinnan normaalikoulu Arvioin' uudessa OPSissa H3 Suurryhmäohjaus 22.3.2016 Heli Lepistö Savonlinnan normaalikoulu 1 VäiDämiä 180 Minulla on nega'ivinen muisto kouluajalta arvioinnista. Kokeet/ten't ovat tärkeitä osaamisen

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

Opetuskulttuuri murroksessa

Opetuskulttuuri murroksessa Opetuskulttuuri murroksessa eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: maot.fi sivut: eduhakkerit.fi FB: yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus 23.2.2016 Oppimispotentiaali

Lisätiedot

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: www.maot.fi www.facebook.com/eduhakkerit 12.4.2014 Aiheet 1) Oppimispotentiaali

Lisätiedot

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo Työpaja A1/B1 klo 13.30-14.45 ja klo 15.30-16.45 Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa Minna Harmanen Annamari Kajasto Pirjo Koivula Katri Kuukka Monipuoliset arviointikäytänteet

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila Konstruktiivisesti linjakas opetus Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 17.11.2014 Opetuksen linjakkuus (Biggs & Tang 2007) Seuraavat opetuksen osat tukevat toisiaan oppimistavoitteet sisällöt

Lisätiedot

TUTKIMUSLÄHTÖINEN FYSIIKAN OPISKELU. MAOL:n syyskoulutuspäivät

TUTKIMUSLÄHTÖINEN FYSIIKAN OPISKELU. MAOL:n syyskoulutuspäivät TUTKIMUSLÄHTÖINEN FYSIIKAN OPISKELU MAOL:n syyskoulutuspäivät 7.10.2017 TUTKIMUSLÄHTÖINEN OPPIMINEN IBE - Inquiry Based Education Opetusjärjestely, jossa oppilas laitetaan tutkijan asemaan keräämään ja

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Opetushallitus, 24.11.2008 Ilona Kuukka ja Katriina Rapatti ARVOSTELUSTA ARVIOINTIIN - arvot

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016

Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Juvan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 25.2.2016 1 2 Pääasiassa sanallista formatiivista arviointia Havainnointi, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn itsearviointi, Työtavat, mitkä mahdollistavat

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI Mirja Tarnanen mirja.tarnanen@jyu.fi Miksi arviointia tulisi kehittää? 2000-luvun muutokset; globaalius, muuttoliikkeet, digitalisaatio, kestävä kehitys Kansalaisena elämisen

Lisätiedot

Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu.

Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu. Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu.fi Arvioinnin haasteita ja niiden taustoja Arvioinnin laatu

Lisätiedot

Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat

Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ARVIOINTI INKLUSIIVISISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ FI Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat Tämän artikkelin tavoitteena on esittää yhteenveto kehittämiskeskuksen Arviointi inklusiivisissa

Lisätiedot

Arviointi POPSissa. Yleistä arvioinnista I. Matematiikan didaktiikka, osa II. Arvionnista Sarenius

Arviointi POPSissa. Yleistä arvioinnista I. Matematiikan didaktiikka, osa II. Arvionnista Sarenius Matematiikan didaktiikka, osa II Arvionnista Sarenius Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yksikkö Yleistä arvioinnista II Arvioinnista ei pitäisi välittyä vallankäyttö. Arvosanojen tehtävä ei ole luoda

Lisätiedot

Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta

Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Heidi Krzywacki, Jari Lavonen, Tiina Korhonen 12.2.2010 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos

Lisätiedot

ARVIOINTIOHJEET LEMPÄÄLÄ/OPS2016

ARVIOINTIOHJEET LEMPÄÄLÄ/OPS2016 Esi- ja perusopetuksessa oppimisen arviointi jaetaan formatiiviseen ja summatiiviseen arviointiin. Arviointia voidaan täydentää koulun ja opettajan harkinnan mukaan myös muulla oppimista tukevalla arvioinnilla.

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA. Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen?

OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA. Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen? OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen? Junnu Kataja 18.11.2015 OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA SISÄLTÖ On sitä ennenkin

Lisätiedot

Oppimista edistävä arviointi OH3 OKLS3039, Osaaminen ja asiantuntijuus. Sirpa Eskelä-Haapanen

Oppimista edistävä arviointi OH3 OKLS3039, Osaaminen ja asiantuntijuus. Sirpa Eskelä-Haapanen Oppimista edistävä arviointi OH3 OKLS3039, Osaaminen ja asiantuntijuus JYU. Since 1863. 11.9.2017 1 Mitä arviointi on? Opettajille oiva väline saada tietoa oppilaidensa edistymisestä (havainnot ja niiden

Lisätiedot

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten

Lisätiedot

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen

Lisätiedot

FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ. Ilpo Kemppainen, rehtori Suininlahden koulu

FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ. Ilpo Kemppainen, rehtori Suininlahden koulu FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ Perusopetuslaki: Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua ja kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

Yksilöllinen oppiminen pedagogisena toimintamallina

Yksilöllinen oppiminen pedagogisena toimintamallina Yksilöllinen oppiminen pedagogisena toimintamallina eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: maot.fi sivut: eduhakkerit.fi FB: yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste

Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste aloitti toimintansa 1.4.2010 pääkaupunkiseudulla rahoittajat: Euroopan Sosiaalirahasto (Uudenmaan ELY-keskus), Helsingin kaupunki sekä projektiin

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Matematiikan didaktiikka, osa II Arvionnista

Matematiikan didaktiikka, osa II Arvionnista Matematiikan didaktiikka, osa II Arvionnista Sarenius Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yksikkö Yleistä arvioinnista I Arviointia on kaikki toiminta, jonka tarkoitus on verrata saavutettuja tuloksia

Lisätiedot

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6 Arviointitiedote Vuosiluokat 1-6 Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS 2016, astui voimaan 1.8.2016. Uuden opetussuunnitelman myötä myös arviointi muuttuu ja kehittyy. Puolalan koulun oppilasarviointi

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelmissa

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelmissa H E I K K I E R V A S T / LAPIN AVIN TILAISUUS ARVIOINNILLA LUOTTAMUSTA 15.2.2017 Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelmissa Lapin yliopiston harjoittelukoulu Alkuverryttelyä LYHYT PORINA VIERUSKAVERIN

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus

Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus OPPIVA OPS- TURKU 3.- 4.11.2015 Arviointi arvon antamista Leena Nousiainen, Ulla Rasimus ARVIOINNIN MONIPUOLISUUS OPINTOJEN AIKAINEN ARVIOINTI arviointi lukuvuoden aikana arviointi lukuvuoden päättyessä

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

ARVIOINTI YLÄKOULUSSA

ARVIOINTI YLÄKOULUSSA ARVIOINTI YLÄKOULUSSA 2 SISÄLLYS 1 ARVIOINNISTA PAIKALLISESTI PÄÄTETYT ASIAT... 3 1.1 Opintojen aikaisen formatiivisen arvioinnin ja palautteen antamisen periaatteet, kokonaisuus ja pedagogin tehtävä oppimisen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven opettajien veso-päivä Huhtikuu 2016 13.4.2016 tai 18.4.2016 Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara 2 Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa

ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa ARVIOINTI Perusopetuksen ops-perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 6 Oppimisen arviointi Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Mittaamisen vaikeus. KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet STKS:n seminaari, Helsinki

Mittaamisen vaikeus. KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet STKS:n seminaari, Helsinki Mittaamisen vaikeus KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet 2.12.2005 STKS:n seminaari, Helsinki Anne Lehto, suunnittelija, Helsingin yliopisto anne.ma.lehto@helsinki.fi http://www.helsinki.fi/infolukutaito

Lisätiedot

Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta

Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta Oppijakeskeisen mielekkään oppimisen seitsemän ominaisuutta professori David. H. Jonassenin (PennState Un.), (1995) esittämät universaalit elinikäisen oppimisen ominaisuudet : lisäyksenä ( ETÄKAMU-hanke

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET. 1. Kurssisuorituksen arviointi

OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET. 1. Kurssisuorituksen arviointi OPISKELIJAN ARVIOINTIPERUSTEET "Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin. Opiskelijan oppimista ja työskentelyä tulee

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Askeleita arviointiin

Askeleita arviointiin Tämä on Kehittämiskeskus Opinkirjon tuottaman Yks, kaks toimimaan! -materiaalin tukiaineisto. Linkki sähköiseen materiaaliin ja kaikki tukiaineistot osoitteessa www.opinkirjo.fi/ykskakstoimimaan Askeleita

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaseminaari Anna-Elina Lavaste

Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaseminaari Anna-Elina Lavaste Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaseminaari 15.4.2010 Anna-Elina Lavaste Helsingin musiikkiopistossa (nyk. Sibelius-Akatemia) luotiin 1890-luvulla kurssisuoritusjärjestelmä (Busoni, Wegelius) Solistisissa

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot