ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ARVIOINTI UUDISTAMASSA OPETUSTA Mirja Tarnanen Opettajankoulutuslaitos

2 Orientaatiota arviointiin Palauta mieleesi arviointikokemuksiasi opettajana tai oppilaana/opiskelijana. Jos sinun pitäisi kuvata arviointia yhdellä sanalla, mitä sanaa käyttäisit?

3 ARVIOINTI VAIKUTTAJANA luonnollista oppimista tukevaa motivoivaa, ohjaavaa opetusta uudistavaa metataitoja lisäävää pelottavaa ahdistavaa kontrolloivaa minä-käsitystä vääristävää

4 Numeroista luopuminen voisi parantaa lapsen itsetuntoa Taito- ja taideaineiden tavoitteena on juurruttaa lapsiin elinikäisiä taitoja Ja elämäntapoja liikunnasta kulttuuriin Ja kotitaloustaitoihin. Huonot numerot syövät itsetuntoa. Pitääkö kenenkään saada kuutosta liikunnasta? Miksi se on kasvun ja oppimisen kannalta tärkeää, kysyy Tuomas Kurttila. Tutkija Sääkslahti arvioi kritiikin numeroita kohtaan voivan johtua myös siitä, etteivät opettajat ole aina selvästi kyenneet ilmaisemaan, mistä arvio koostuu.

5 Arviointikeskustelua HS:ssa 2015 Oppiminen ja reflektointi Itseluottamus, minäkuva Arvostus Rakenteet (esim. opinnoissa eteneminen) Arviointikulttuuriin sosiaalistuminen Numerot informaatiota Henkilökohtainen kokemus

6 Poikien peruskoulun päättöarvioinnin tuloksia voidaan Hautamäen mielestä parantaa. Yksi keino saattaisivat olla valtakunnalliset päättökokeet, sillä käytössä oleva arviointitapa suosii Hautamäen mielestä tyttöjä, jotka ovat kilttejä ja koulumyönteisiä. "Erot tyttöjen ja poikien välillä voisivat silloin olla pienempiä kuin nyt. Päättöarviointihan ei nykyisin ole kognitiivisen suoriutumisen arvio. Enemmän se on arvio siitä, miten oppilas on noudattanut koulun sopimusta." Opetushallitus julkaisi viime vuonna uudet kriteerit arvosanalle 8 eli hyvälle osaamiselle. Osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei tämä riitä vaan oikeudenmukaisuuden nimessä tarvitaan valtakunnallisia testejä. Siihen suuntaan ollaan menossa myös kansainvälisesti. Opetushallitus puolustaa opettajan omaa ammatillista harkintaa, vaikka arvioinnin erojen myönnetään olevan todellinen ongelma. HS

7 Arviointikulttuuri Arvostukset, uskomukset ja käsitykset, jotka vaikuttavat siihen, millaisena yhteisö näkee arvioinnin tavoitteet ja tehtävät ja jotka ohjaavat yhteisön arviointikäytänteitä (esim. Boud 2000)

8 Peruskoulu, lukio, yliopisto Summatiivinen arviointi Vähän palautetta Tietäminen ja ymmärtäminen Yksilön osaaminen Tulevaisuuden taidot Oppimaan oppiminen Kriittinen ajattelu Ongelmanratkaisutaidot Yhteistyö Elämähallinnan taidot Rotherham & Willingham 2009; Silva 2009

9 OPPIMINEN, ARVIOINTI JA MINÄ-KÄSITYS Palaute oppimisesta muovaamassa minä-käsitystä ITSETUNTEMUS TAVOITTEET TÄSMÄLLINEN JA YKSILÖLLINEN PALAUTE ITSELUOTTAMUS JA -ARVOSTUS ONNISTUMISEN KOKEMUKSET KANNUSTAVA ja MYÖNTEINEN MUTTA REALISTINEN PALAUTE

10 Luotettavaa Eettistä Käsitykset osaamisesta Läpinäkyvää Hyödyntäminen Tavoitteet ja edistyminen Informatiivista Uskottavaa Palautteen laatu Arviointitavat Olennainen osa opetusta Osallistavaa

11

12 Arviointia kehittämässä Perinteiset arviointitehtävät Oppimista tukeva arviointi Yleensä koetehtäviä Osa opetusta ja oppimista Yksi oikea vastaus; luokitella, tunnistaa, kuvata, selittää, Kyky selittää, perustella, soveltaa Määrä ja puutteet Laatu ja vahvuudet Oppimisen tulos Oppilas ei tunne kriteereitä Opettaja-arviointi; yksilö arvioinnin kohteena Informaatio numeerista ja vertailevaa Sekä tulos että oppimisprosessi myös oppimisstrategiat ja asenteet Kriteerit jaettuja Myös itse- ja vertaisarviointi; myös ryhmä arvioinnin kohteena Informaatio laadullista ja tavoitteisiin kytkeytyvää Kriteeriviitteisyys Arviointivastuun jakaminen Prosessiluonteisuus (vrt. kertaluonteisuus)

13 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vertais- ja itsearvioinnin etuja Jaetut arviointikriteerit selkiyttävät, mitä itse asiassa tehtävän suorittamiselta edellytetään ja millaisia odotuksia siihen liittyy. Rohkaisee ja vastuuttaa opiskelijoita lisää tekijyyttä ja omistajuutta omaan oppimiseen. Rohkaisee reflektoimaan toimintaa ryhmässä ja omaa panosta ryhmäprosessin onnistumisessa. Huomio myös arviointitaitojen kehittymisessä. Tarjoaa mielekkäämpää/hyväksyttävämpää palautetta opiskelijalle, koska se tulee ryhmän jäseniltä. Joidenkin opiskelijoiden mielestä vertaisarviointi on reilua, koska jokaisella opiskelijalla on arviointivastuu. Voi vähentää vapaamatkustajuutta, koska vertaisryhmälle tehtävä arviointi koetaan tärkeäksi.

14 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Itse- ja vertaisarvioinnin haasteita Teknisestä suorittamisesta itse arviointiin pääseminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Ohjaamiseen tarvittava aika voi kuormittaa opettajaa, koska arviointitapa ja siihen liittyvät käytänteet tuntuvat vierailta. Opiskelijat voivat ajatella, että arviointi ei kuulu heille. Arvioinnin luotettavuus ja osuvuus voivat kärsiä, jos opiskelijat ovat miellyttämisen haluisia (tämä riski tosin kaikessa arvioinnissa). Ylipäätään opiskelijoiden keskinäiset suhteet voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi osaaminen arvioidaan ja miten sitä tulkitaan, esim. liioittelevat arviot molempiin suuntiin.

15 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kysymyksiä meille pedagogeina? Mitä kaikkea arvioidaan? Minkä arviointi on erityisen tärkeää? Miten arvioidaan? Kuka arvioi? Kenen arviointiin luotetaan, kenen arviointi vaikuttaa? Ketä/mitä varten arviointia tehdään? Mikä arvioinnin palautearvo on?

16 Arvioinnin kehittäminen kouluyhteisössä Miten arvioinnissa, tavoitteissa ja arviointitavoissa näkyy muuttuneet oppimiskäsitykset, tekijyyys, oppimisympäristöjen monipaikkaisuus ja monimediaisuus sekä yhteistyö? OPPIAINEESTA TOISEEN OPS LUOKKA-ASTEELTA TOISELLE ALAKOULU-YLÄKOULU-TOINEN ASTE

17 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Lähteitä Andrade, H. & Du, Y Student responses to criteria-referenced self-assessment. Assessment and Evaluation in Higher Education, 32 (2), Atjonen, P Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Tammi. Boud, D Sustainable Assessment: rethinking assessment for the learning society. Studies in Continuing Education, 22, 2, Boud, D. & Falchikov, N Aligning assessment with long-term learning. Assessment and Evaluation in Higher Education, 31(4), Boud, D., Lawson, R., & Thompson, D Does Student Engagement in Self-assessment Calibrate their Judgement Over Time?. Assessment & Evaluation in Higher Education, 38 (8): Cope, B. & Kalantzis, M Sources of Evidence-of-Learning: Learning and assessment in the era of big data. Open Review of Educational Research, 2:1, Luukka, M-R, Pöyhönen, S. Huhta, A., Taalas, P., Tarnanen M, & A. Keränen Maailma muuttuu mitä tekee koulu? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaaajalla. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Shepard, L. A The Role of Classroom Assessment in Teaching and Learning. CSE Technical Report 517. Los Angeles: University of California. Black, P. & Wiliam, D Inside the Black Box: Raising standards through classroom assessment. McTighe, J. & Ferrara, S Assessing Learning in the Classroom. Student Assessment Series. Washington, DC: National Education Association. Rotherham, A. J., & Willingham, D st century skills: The challenges ahead. Educational Leadership 67(1),

ARVIOINTI(KIN) PEDAGOGIIKKAA UUDISTAMASSA

ARVIOINTI(KIN) PEDAGOGIIKKAA UUDISTAMASSA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ARVIOINTI(KIN) PEDAGOGIIKKAA UUDISTAMASSA Mirja Tarnanen & Juha Jalkanen Orientaatiota arviointiin Pohdi vieressä istuvan kanssa tovi, millaisia arviointikokemuksia sinulla on opiskelu-

Lisätiedot

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen

TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI. Mirja Tarnanen TEKSTITAIDOT JA ARVIOINTI Mirja Tarnanen mirja.tarnanen@jyu.fi Miksi arviointia tulisi kehittää? 2000-luvun muutokset; globaalius, muuttoliikkeet, digitalisaatio, kestävä kehitys Kansalaisena elämisen

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

Lukion opiskelija-arviointi Suomessa

Lukion opiskelija-arviointi Suomessa Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu LOPS2016tuki-webinaari 20.10.2015 Lukion opiskelija-arviointi Suomessa Tutkimusta vähän, mutta sen mukaan arviointi lukioissa ei ole kovin monipuolista koekeskeistä:

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija

Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Osaamisen arviointi taito- ja taideaineissa KÄSITYÖ 13.3.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Taustaa Perusopetuslain 1998/628 11 mukaan peruskoulussa opetetaan kaikille yhteisenä aineena käsityötä

Lisätiedot

Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015

Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015 Pirjo Pollari, Jyväskylän normaalikoulu enorssi, Tampere 10.9.2015 Arviointi on vahva vaikuttaja Arviointi on se kenttä, jossa taistelu opetussuunnitelman uudistamisesta joko voitetaan tai hävitään. Arviointimenetelmät

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Oppimisen ja osaamisen arviointi Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppimisen (ammatillinen peruskoulutus) arvioinnin periaatteita kolmikantaisuus: työssäoppija, työpaikkaohjaaja

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto

Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen

Lisätiedot

Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu.

Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu. Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 3.-5.11.2010 ari.huhta@jyu.fi Arvioinnin haasteita ja niiden taustoja Arvioinnin laatu

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila

Konstruktiivisesti linjakas opetus. Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila Konstruktiivisesti linjakas opetus Saara Repo Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 17.11.2014 Opetuksen linjakkuus (Biggs & Tang 2007) Seuraavat opetuksen osat tukevat toisiaan oppimistavoitteet sisällöt

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi. Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos

Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi. Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos Suullisen kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen opettaminen ja arviointi Mirja Tarnanen Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos Vuorovaikutusvuoren valloitus Kirjoittakaa lapulle, mikä vuorovaikutustaitojen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI?

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? Arvioinnin vaikutukset/vaikuttavuus Arviointi ja sen arviointi: Mistä on kyse? Kansallinen arviointi ja sen tulosten hyödyntäminen Johtamiskulttuuri ja päätöksenteko Organisaation

Lisätiedot

SITÄ ARVIOIMME, MITÄ ARVOSTAMME

SITÄ ARVIOIMME, MITÄ ARVOSTAMME SITÄ ARVIOIMME, MITÄ ARVOSTAMME 18.1.2017 Marraskuusta, arvioinnista TOIMINTATUTKIMUS kartoitus, pohdinta prosessointi, teoria käytäntö idea tarkentuu omaan työhön soveltaen suunnittelu ja koulun arvioinnin

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus

kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1

Lisätiedot

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014 OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAUSTATEKIJÄT Koulua ympäröivä maailma on muuttunut paljon 2000-luvun alusta globalisaation vaikutukset ja kestävän tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden

Lisätiedot

Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste

Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste Jutta Kosola, suomen kielen kouluttaja, Axxell MKK, Testipiste aloitti toimintansa 1.4.2010 pääkaupunkiseudulla rahoittajat: Euroopan Sosiaalirahasto (Uudenmaan ELY-keskus), Helsingin kaupunki sekä projektiin

Lisätiedot

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne

Lisätiedot

Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta

Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Heidi Krzywacki, Jari Lavonen, Tiina Korhonen 12.2.2010 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö

Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistuksen arviointi mitä jäi kesken? 15.3.2011 Paasitorni, Helsinki Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö Yhteenveto työryhmän tuloksista aidot osaamistavoitteet

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo Työpaja A1/B1 klo 13.30-14.45 ja klo 15.30-16.45 Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa Minna Harmanen Annamari Kajasto Pirjo Koivula Katri Kuukka Monipuoliset arviointikäytänteet

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla

Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla Työssäoppimisen ohjaus soveltuu pääosin käytettäväksi myös opiskelijoiden liikkuvuusjaksoilla SUUNNITTELU JA VALMENNUS TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMISEN ALOITUS TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN SUUNNITELMA Työpaikka-analyysi

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka, Opetushallitus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka, Opetushallitus 1.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Siilinjärven alakoulujen opettajat 4.4.2017 Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Ohjelma Klo 13.45 Asiaa arvioinnista formatiivisesta arvioinnista oppiaineiden arvioinnista nivelvaiheiden arvioinnista Asiaa

Lisätiedot

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla

MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa ja vapaa-ajalla MAAILMA MUUTTUU MITÄ TEKEE KOULU? Äidinkielen ja vieraiden kielten tekstikäytänteet koulussa

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Korkeakoulujen ruotsin opetus - lakia ja asetusta vai oppimisen paloa

Korkeakoulujen ruotsin opetus - lakia ja asetusta vai oppimisen paloa Korkeakoulujen ruotsin opetus - lakia ja asetusta vai oppimisen paloa ROKK- seminaari Helsinki 20.05.2015 Peppi Taalas Kielikeskus Jyväskylän yliopisto peppi.taalas@jyu.fi Keskeisinä ajatuksina Fokus opedamisesta

Lisätiedot

Yliopisto-opetuksen kehittäminen kansainvälistyy

Yliopisto-opetuksen kehittäminen kansainvälistyy Anne Nevgi anne.nevgi@helsinki.fi Yliopisto-opetuksen kehittäminen kansainvälistyy Suomalainen yliopistokoulutus on ollut monenlaisten muutosten pyörteissä kahden viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suuntaus

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs

Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Toimintakulttuurin muutos 21. vuosisadan toimintakulttuuri! Vesa Äyräs Mitä tulevaisuuden vaatima osaaminen on? 24.4.201 4 2 ITL-tutkimuksesta Innovative Teaching and Learning Kansainvälinen tutkimus-

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus

Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetushallitus Oppimisen arviointi uusissa lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetushallitus 17.3.2015 LUKU 6 OPPIMISEN ARVIOINTI JA PALAUTE SEKÄ TODISTUKSET LISÄOPETUKSESSA 6.1 Oppimista tukeva

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6 Arviointi lukuvuoden aikana Lukuvuoden aikana tehtävän arvioinnin tarkoituksena on arvioida, kuinka hyvin lapset ovat oppineet juuri opetetun asian ottaen huomioon oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä.

Lisätiedot

Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta

Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta Vertaisvuorovaikutus tekee tiedon eläväksi Avoimen opiskelijoiden kokemuksia hyvästä opetuksesta Avoimen yliopiston pedagoginen kahvila 3.3.2010 Saara Repo Tutkimusaineisto Avoimen yliopiston opiskelijat,

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Arviointi Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 Oppimiskäsitys Millainen on oppimiskäsityksesi? Miten opit uutta? Miten opetat

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa

Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Vuosiluokkien 7-9 arviointikäytänteet ja päättöarvioinnin toteuttaminen perusopetuksessa Erja Vitikka & Eija Kauppinen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus

Lisätiedot

Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat

Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ARVIOINTI INKLUSIIVISISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ FI Oppimisen arviointi ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat Tämän artikkelin tavoitteena on esittää yhteenveto kehittämiskeskuksen Arviointi inklusiivisissa

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista

Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista Tekijöitä, jotka ennustavat vieraalla ja toisella kielellä lukemista ja kirjoittamista Ari Huhta Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto ari.huhta@jyu.fi DIAgnosointi LUkeminen Kirjoittaminen

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Mikä ihmeen projektioppiminen?

Mikä ihmeen projektioppiminen? Koostanut: Elina Viro Mikä ihmeen projektioppiminen? Projektioppimisella tarkoitetaan oppilaslähtöistä opetusmenetelmää, jossa keskiössä on jokin projekti. Projektioppimisen kanssa läheisiä työskentelymuotoja

Lisätiedot

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Uudet oppimisympäristöt Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Tänään Klo 12.00 12.30 Tervetuloa! Ylitarkastaja Marjut Mikkola, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Virittäytyminen oppimismatkalle kohti

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat ja osaaminen

Opetussuunnitelmat ja osaaminen Opetussuunnitelmat ja osaaminen Riitta Pyykkö Pedagogiset messut ajankohtaista opetuksen kehittämisestä Turku 22.5.2012 Mitä sanoo asetus? Yliopiston tehtävänä on jatkuvasti arvioida ja kehittää tutkintoja,

Lisätiedot

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU

OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU OPPIVA YHTEISÖ - YHTEISÖLLINEN KOULU 12.11.2015 Leena Nousiainen Rondo Training Oy Puh. 044-2913621 www.rondotraining.fi E-mail: leena.nousiainen@rondotraining.fi OPPIVA YHTEISÖ YHTEISÖLLINEN KOUL Mitä

Lisätiedot

Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus)

Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Oppimistehtävät ovat mielekkäitä ja sopivan haasteellisia (mm. suhteessa opittavaan asiaan ja oppijan aikaisempaan tietotasoon).

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ. Ilpo Kemppainen, rehtori Suininlahden koulu

FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ. Ilpo Kemppainen, rehtori Suininlahden koulu FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ FORMATIIVINEN ARVIOINTI PEDAGOGISENA TYÖVÄLINEENÄ Perusopetuslaki: Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua ja kehittää oppilaan edellytyksiä

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Mitä tarkoittaa, että oppilas ymmärtää suureiden vuorovaikutussuhteet?

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ

SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara SIILINJÄRVEN OPETUSSUUNNITELMATYÖ Siilinjärven opettajien veso-päivä Huhtikuu 2016 13.4.2016 tai 18.4.2016 Siilinjärven ops-veso / Marja Rytivaara 2 Opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi osana oppimisen arviointikulttuuria. Oppimista edistävä arviointi Kuopio

Formatiivinen arviointi osana oppimisen arviointikulttuuria. Oppimista edistävä arviointi Kuopio Formatiivinen arviointi osana oppimisen arviointikulttuuria Oppimista edistävä arviointi Kuopio 9.2.2017 OPS ja arviointikulttuurin muutos FORMATIIVINEN ARVIOINTI NÄKYVÄKSI nelikenttä Miten koulusi arjessa

Lisätiedot

Case-opetusmenetelm. opetusmenetelmä. Mirja Anttila, Elina Kettunen, Kristiina Naski, Kaija Ojanperä 31.3.2010

Case-opetusmenetelm. opetusmenetelmä. Mirja Anttila, Elina Kettunen, Kristiina Naski, Kaija Ojanperä 31.3.2010 Case-opetusmenetelm opetusmenetelmä Mirja Anttila, Elina Kettunen, Kristiina Naski, Kaija Ojanperä 31.3.2010 Opetusmenetelmä Oppijat käsittelevät jotain esimerkkitapausta ja soveltavat siihen aikaisempia

Lisätiedot

Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009

Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 Peppi Taalas Jyväskylän yliopisto peppi.taalas@jyu.fi hdp://users.jyu.fi/~peppi hdp://kielikeskus.jyu.fi

Lisätiedot

Arviointi Elisa Puoskari

Arviointi Elisa Puoskari Arviointi 29.10.2016 Elisa Puoskari Arvostelu Arviointi Oppilaan arviointi Oppimisen arviointi Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan oppimisprosessin

Lisätiedot

Arviointi oppimisen edellytyksenä ja tukena

Arviointi oppimisen edellytyksenä ja tukena Arviointi oppimisen edellytyksenä ja tukena 1 Kolme päivää, kolme teemaa 1. Oppimisen arviointi ja tavoitteellinen oppiminen 2. Kohti yhtenäisiä arviointimenetelmiä ja oppimisen tuen ratkaisuja 3. Sähköisen

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN ARVIOINTI MUISSA OPPIAINEISSA Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Opetushallitus, 24.11.2008 Ilona Kuukka ja Katriina Rapatti ARVOSTELUSTA ARVIOINTIIN - arvot

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot