NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS"

Transkriptio

1 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 14,7 milj. euroa, joka vastasi 9,8 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 18,4 milj. euroa, joka vastasi 15,5 %. 30. syyskuuta 2006 substanssi per osake oli 10,14. Vastaavana ajankohtana edellisvuonna substanssi per osake oli 8,93. Maaliskuussa 2006 osinkoa jaettiin 0,60 per osake. s n NORVESTIA OYJ

2 O s a v u o s i k a t s a u s OSAKEMARKKINAT Osakekurssit ovat kuluvana vuonna vaihdelleet voimakkaasti. Vuoden alkupuolella kurssit nousivat selvästi, mutta vuoden toisella neljänneksellä koettiin poikkeuksellisen raju kurssilasku. Vuoden kolmannella neljänneksellä osakemarkkinat kääntyivät uudestaan nousuun. Nousu perustui pitkälti maailman talouden vahvaan kasvuun ja yritysten hyviin tulosnäkymiin. Monilla osakemarkkinoilla indeksit ovat nyt lähes samalla tasolla kuin kurssilaskun alkaessa huhtikuussa. Kurssit ovat toipuneet myös Helsingin pörssissä, mutta ne eivät kuitenkaan ole samalla tasolla kuin ennen kurssilaskun alkua. Tähän on lähinnä ollut syynä IT-yhtiöiden suuri osuus Helsingin pörssin indeksissä. Nokian osakekurssi oli kolmannen vuosineljänneksen päättyessä noin 15 % huhtikuun eli vuoden huipputason alapuolella. Tällä oli selvä laskeva vaikutus indeksiin. Lisäksi informaatioteknologian sektorilla toimivien alihankkijoiden tulokset ja tulosnäkymät ovat olleet pettymys osakemarkkinoille. Näiden alihankkijoiden osakekurssit ovat kehittyneet heikoimmin tänä vuonna Helsingin pörssissä ja joidenkin osakekurssi on laskenut yli 40 % vuoden alusta. Vaikka näiden yhtiöiden osuus indeksissä ei ole kovin suuri, näin voimakas kurssilasku vaikuttaa indeksikehitykseenkin. Kokonaisuutena pörssin kurssikehitys on ollut kuluvana vuonna hyvä, vaikka nopeat kurssivaihtelut ovatkin ajoittain koetelleet sijoittajien kärsivällisyyttä. Vuoden alusta tarkasteltuna noin 65 % Helsingin pörssin osakekursseista on noussut. Seuraavassa taulukossa esitetään indeksikehitys eri pörsseissä vuoden 2006 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana: Suomi / OMX Helsinki -indeksi 8,4 % Suomi / OMX Helsinki CAP -tuottoindeksi 15,4 % Ruotsi / OMX Stockholm -indeksi 10,4 % Norja / OBX-indeksi 11,5 % Tanska / OMX Copenhagen -indeksi 3,6 % USA / Nasdaq Composite -indeksi 2,4 % USA / S&P 500 -indeksi 7,0 % Bloomberg European 500 -indeksi 10,2 % Japani / Nikkei 225 -indeksi 0,1 % Norvestian osinko-oikaistu pörssikurssi 4,7 % Norvestian osinko-oikaistu substanssi 9,8 % SUBSTANSSIARVO JA PÖRSSIKURSSI Norvestian osakekohtainen substanssiarvo oli 10,14 euroa (8,93 euroa vuotta aikaisemmin) ja vuoden 2005 lopussa 9,78 euroa. Kun maaliskuussa 2006 jaettu 0,60 euron osinko otetaan huomioon, on yhtiön osakekohtainen substanssiarvo noussut katsauskaudella 0,96 euroa (1,20), mikä vastaa 9,8 %:n nousua (15,5 %). Norvestian B-osakkeen päätöskurssi oli 8,36 euroa per osake (7,40), mikä vastasi 18 %:n substanssialennusta (17 %). Vuoden 2005 lopussa kurssi oli 8,55 euroa osakkeelta. TULOS IFRS:N MUKAAN Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 mukaan. Kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin (IFRS) siirtymisellä on ollut olennainen vaikutus konsernin tuloksen ja taseen esittämiseen vuoden 2005 alusta lähtien. Liikevaihto, arvopapereiden ostot sekä varaston muutos eivät enää sisälly sijoitusyhtiön konsernituloslaskelmaan. Sen sijaan ilmoitetaan arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot. Nämä muodostuvat myynti-, osinko- ja korkotuotoista sekä lisäksi realisoimattomista arvonmuutoksista. Konsernin tulos oli vuoden 2006 tammi - syyskuussa 14,7 miljoonaa euroa (18,4) ja liiketoiminnan kulut olivat 1,1 miljoonaa euroa (1,7). Emoyhtiön tulos oli katsauskaudella 15,6 miljoonaa euroa (18,0). SIJOITUKSET Norvestia-konsernin sijoitusaste oli syyskuun lopussa 75 % (94 %). Eri sijoituskohteiden painot emoyhtiössä olivat seuraavat: suorat osakesijoitukset 52 % (57 %), osakerahastot 6 % (7 %), hedge-rahastot 15 % (18 %), rahamarkkinasijoitukset 26 % (10 %) sekä kassa ja pankkisaatavat 1 % (8 %). Norvestia Oyj:n sijoituksista 86 % on euromääräisiä, 12 % Ruotsin kruunuissa ja 2 % muussa valuutassa. Norvestian sijoitusten kokonaistuotto on ollut kuluvana vuonna hyvä. Tuotto on eri kuukausien välillä vaihdellut selvästi yleistä osakemarkkinakehitystä vähemmän. Yhtiö on suojannut sijoituksiaan osittain myyntioptioilla sekä vaihdellut lyhytaikaisten korkosijoitusten määrää markkinanäkemyksensä perusteella. Kolmannella neljänneksellä Norvestia on ollut netto-ostaja monen osakkeen suhteen. Lyhytaikaisten korkosijoitusten määrä on pidetty suhteellisen suurena, mikä varmistaa toimintavapauden erilaisissa markkinaolosuhteissa. Norvestia pyrkii sijoitustoiminnassaan jatkuvasti hyödyntämään myös nopeita kurssimuutoksia ja ylireagointeja osakemarkkinoilla. NORVESTIA-KONSERNI Norvestia Oyj on Norventures Oy:n emoyhtiö. Norvestia kuuluu Kaupthing Bank konserniin, jonka emoyhtiö on islantilainen Kaupthing Bank hf. ja kotipaikka Reykjavik. Norvestia sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin noteerattuihin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedge-rahastoihin sekä rahamarkkinoille. HENKILÖSTÖ JA INVESTOINNIT Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Norvestiakonsernin palveluksessa oli keskimäärin 5 henkeä (7). Investointeja ei tehty koneisiin eikä kalustoon (-). 2

3 OSAKKEENOMISTAJAT Norvestialla oli osakkeenomistajaa syyskuun 2006 lopussa (5.484). Osakkeista 30,9 % oli ulkomaisessa omistuksessa (30,8 %). Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Kaupthing Bank, joka omistaa 30,6 % (30,6%) osakkeista vastaten 54,6 % (54,6%) äänistä. Norvestian toiseksi suurin omistaja Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo omistaa 11,7 % (11,7 %) osakkeista ja 7,6 % (7,6 %) äänistä. Kymmenellä suurimmalla osakkeenomistajalla on hallussaan yhteensä 46,8 % (48,6 %) osakkeista ja 65,2 % (66,3 %) osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Ennusteiden mukaan maailman talouskasvu jatkuu edelleen hyvänä. Suomen bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvavan vuonna 2006 jopa yli 5 %. Öljyn hintakehitys on kääntynyt laskuun viime kuukausien aikana, mikä laskee useiden yritysten kustannuksia ja pienentää inflaatiopaineita. Markkinoilla oletetaan yleisesti, että keskuspankit tulisivat koronnostosykliensä päätökseen seuraavan puolen vuoden aikana. Jotkut ennakoivat jo keskuspankkikorkojen laskua ensi vuoden aikana. Näillä kaikilla seikoilla pitäisi olla osakemarkkinoita tukeva vaikutus. Osakemarkkinoiden uhkana voidaan nähdä mm. yksityishenkilöiden nopea velkaantuminen Euroopassa ja USA:ssa sekä mahdollinen asuntomarkkinoilla tapahtuva hintojen korjausliike alaspäin. Asuntokaupan hidastumisesta on havaittavissa jo joitakin merkkejä ja esimerkiksi USA:n keskuspankki pitää uhkaa todellisena. On kuitenkin liian aikaista ennakoida ongelman todellista laajuutta tai vaikutusta osakemarkkinoille. Selvää kuitenkin lienee se, että mahdolliset laajamittaiset ongelmat asuntomarkkinoilla hidastaisivat yksityistä kulutusta, mikä puolestaan heikentäisi nopeasti yritysten tuloksia ja aiheuttaisi laskupainetta myös osakemarkkinoilla. Valitsemansa strategian mukaisesti Norvestia keskittyy myös jatkossa pääosin ns. arvo-osakkeisiin. Arvo-osake on osake, jonka kurssi on historiallisesti alhaisella tasolla ja jonka hinta suhteessa yhtiön substanssiin sekä odotettuun tulokseen on alhainen. Yhtiö voi kuitenkin tehdä sijoituksia myös ns. kasvuyhtiöihin, jos se on analyyttisesti perusteltua. Sijoitusaste, kuten myös osakkeiden, rahastojen ja korkoa tuottavien sijoitusten välinen suhde, arvioidaan sen hetkisen tilanteen mukaan. TUNNUSLUVUT Tulos/osake, 0,96 1,20 2, Omavaraisuusaste 95,7 % 77,4 % 92,0 % Oma pääoma/osake, 10,14 8,93 9,78 Substanssi/osake, 10,14 8,93 9,78 B-osakkeen pörssikurssi, 8,36 7,40 8,55 Osakkeiden lukumäärä

4 K o n s e r n i n t u l o s l a s k e l m a, I F R S K o n s e r n i n t u l o s l a s k e l m a, I F R S Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO/-TAPPIO Rahoitustuotot ja -kulut VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA JA VÄHEMMISTÖN OSUUTTA Tuloverot* Voitto tytäryhtiön myynnistä Vähemmistön osuus TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO *Perustuvat katsauskauden tulokseen Tulos/osake ennen laimennusta, 0,22 0,46 0,96 1,20 2,05 Tulos/osake laimennuksen jälkeen, 0,22 0,46 0,96 1,20 2,05 Osakkeiden lukumäärä K o n s e r n i n t a s e, I F R S Varat PITKÄAIKAISET VARAT Aineelliset hyödykkeet LYHYTAIKAISET VARAT Kaupankäyntisalkku Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Myytävänä olevat rahoitusvarat Saamiset Rahavarat Oma pääoma ja velat OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat edellisiltä tilikausilta Tilikauden voitto Vähemmistöosuus LASKENNALLINEN VEROVELKA LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA

5 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA #REF! K o n s e r n i n r a h o i t u s l a s k e l m a, I F R S LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Voitto/tappio ennen veroja ja satunnaisia eriä Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumia Käyttöpääoman muutos Kaupankäyntisalkun ja muiden sijoitusten muutos Saamisten muutos Lyhytaikaisen vieraan pääoman muutos Saadut ja maksetut verot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Myydyt tytäryhtiöt Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksetut osingot Osakeanti RAHOITUKSEN RAHAVIRTA KAUDEN RAHAVIRTA Likvidit varat kauden alussa Likvidit varat kauden lopussa Likvidien varojen lisäys/vähennys K o n s e r n i n o m a n p ä ä o m a n m u u t o k s e t Ylikurssi- Kertyneet Tilikauden Osakepääoma rahasto voittovarat tulos Yhteensä Avaava tase Siirrot Osingot Tilikauden tulos Päättävä tase Vastuusitoumukset Pantit, milj. Shekkitililimiitin, 2,0 milj., vakuutena, joka oli kokonaan käyttämättä Osakkeet markkina-arvoon 6,5 6,7 5,5 Muut sitoumukset Sijoitussitoumus Sponsor Fund Ky:hyn 0,3 0,3 0,3 5

6 J o h d a n n a i s s o p i m u k s e t Norvestia on käyttänyt standardisoituja johdannaissopimuksia tehostaakseen arvopaperisalkun hallintaa. Alla olevassa taulukossa esitetään johdannaissopimusten markkina-arvo sekä kohde-etuuden markkina-arvo. Markkina-arvo on oikaistu osakkeiden vastaavilla osinkotuotoilla. Kaikki arvot ovat bruttosummia. Johdannaiset on kirjattu käypään arvoon ja muutokset siten kirjattu tulosvaikutteisesti Suojauslaskentaa ei ole sovellettu Osakejohdannaiset, Optiosopimukset Ostetut osto-optiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Markkina-arvo Ostetut myyntioptiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Markkina-arvo Indeksijohdannaiset, Tytäryhtiön ostetut myyntioptiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Markkina-arvo Valuuttajohdannaiset, milj. Tytäryhtiön termiinisopimukset Nimellismäärä - 41,2 - Markkina-arvo - -0,7 - K o n s e r n i n s u b s t a n s s i a r v o milj VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineelliset hyödykkeet 0,0 0,0 0,1 LYHYTAIKAISET VARAT Kaupankäyntisalkku 81,5 77,5 71,4 Muut rahoitusinstrumentit käypään arvoon 33,6 108,2 31,8 Muut sijoitukset 2,2 16,8 2,2 Rahavarat ja saamiset 45,1 24,7 57,3 VARAT YHTEENSÄ 162,4 227,2 162,8 Lyhytaikainen vieras pääoma -1,0-44,7-6,7 Laskennallinen verovelka -6,0-6,6-6,3 SUBSTANSSI ENNEN VÄHEMMISTÖOSUUTTA 155,4 175,9 149,8 Vähemmistöosuus - -39,1 - SUBSTANSSI 155,4 136,8 149,8 Substanssi/osake, 10,14 8,93 9,78 Osinko-oikaistu substanssimuutos Muutos, milj. 3,4 7,1 14,7 18,4 31,4 Osakekohtainen muutos, 0,22 0,46 0,96 1,20 2,05 6

7 Osakekurssi ja substanssiarvo, antikorjatut Laskentaperusteet 12 /osake Julkisesti noteeratut arvopaperit, sijoitusrahastot ja johdannaiset on arvostettu viimeiseen kaupantekokurssiin. Mikäli kaupantekokurssia ei ole ollut, on käytetty ostonoteerausta. Noteeraamattomat osakkeet ja osuudet on arvostettu käypään arvoon käyttäen laskennallisia arvonmääritys-menetelmiä. 31/12/ /12/ /12/ /12/ /12/ /12/ /09/2006 B-osakkeen kurssi Substanssiarvo Substanssi- ja kurssikehitys Osakekurssi, osinko- ja antikorjattu Substanssi, osinko-korjattu OMX Helsinki Cap -tuottoindeksi Bloomberg/EFFAS -obligaatioindeksi, Suomi 7

8 Sijoitukset 30. syyskuuta 2006 Lukumäärä Hankinta-arvo Markkina-arvo Osuus osakkeita/osuuksia markkina-arvosta NORVESTIA OYJ PÖRSSINOTEERATUT YHTIÖT Amer Sports Oyj ,8 % Aspocomp Group Oyj ,4 % Atria Yhtymä Oyj ,5 % Cargotec Oyj ,8 % Comptel Oyj ,2 % Elisa Oyj sarja A ,2 % eq Oyj ,1 % Finnair Oyj ,1 % Fortum Oyj ,4 % Huhtamäki Oyj ,9 % KCI Konecranes Oyj ,8 % Kemira Oyj sarja A ,1 % Kemira Growhow Oyj ,0 % Kesko Oyj sarja B ,2 % Kone Oyj sarja B ,8 % Lännen Tehtaat Oyj ,0 % Metso Oyj ,9 % M-Real Oyj sarja B ,9 % Neste Oil Oyj ,3 % Nokia Oyj ,0 % Nokian renkaat Oyj ,3 % Okmetic Oyj ,1 % OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj sarja A ,0 % Oriola-KD A ,0 % Oriola-KD B ,2 % Orion Oyj sarja A ,2 % Orion Oyj sarja B ,2 % Outokumpu Oyj sarja A ,1 % Perlos Oyj ,8 % Raisio Oyj sarja V ,7 % Rautaruukki Oyj sarja K ,0 % Sampo Oyj sarja A ,0 % Stora Enso Oyj sarja R ,2 % UPM-Kymmene Oyj ,9 % Wärtsilä Oyj Abp sarja B ,2 % YIT Oyj ,6 % 3Com Corp ,2 % BE Semiconductor Industries N.V ,1 % Compuware Corp ,1 % Cooper Tire & Rubber Co ,1 % DAXEX ETF ,1 % Deutsche Telekom AG ,2 % France Telekom SA ,2 % Infineon Technologies AG ,2 % Intel Corp ,1 % Merck & Co. Inc ,1 % Nasdaq 100 ITS ,8 % New Yourk Times Cl A ,2 % Nordea Bank AB FDR ,9 % Norske Skogindustrier ASA ,1 % Rottneros AB ,1 % SanomaWSOY Oyj sarja B ,8 % St Microelectronics N.V ,2 % Sun Microsystems Inc ,2 % Superior Industries Intl ,1 % TeliaSonera Oyj ,6 % Valeo SA ,2 % ,5 % 8

9 Lukumäärä Hankinta-arvo Markkina-arvo Osuus osakkeita/osuuksia markkina-arvosta JOHDANNAISSOPIMUKSET Nokia osto-optioita ,1 % ,1 % RAHASTOT Avenir B ,4 % Brummer & Partners Nektar ,2 % Brummer & Partners Zenit ,8 % Didner & Gerge Aktiefond ,1 % Futuris ,0 % OP-Eurooppa Arvo A ,7 % OP-Suomi Arvo A ,2 % RAM One ,7 % ,1 % OBLIGAATIOT KO VIII/2004 Pharma ,4 % PRIVATE EQUITY RAHASTO Sponsor Fund I Ky ,4 % NORVESTIA OYJ YHTEENSÄ ,5 % NORVENTURES OY NOTEERAAMATTOMAT YHTIÖT Polystar Instruments AB ,5 % NORVENTURES OY YHTEENSÄ ,5 % NORVESTIA-KONSERNI YHTEENSÄ ,0 % Norvestia-konsernin Norvestia-konsernin sijoitusten sijoitukset maantieteellinen jakauma Hedgerahastot 20 % Optiot 0 % Euroopan ulkopuoliset; 13 % Osakerahastot 9 % Muu Eurooppa; 7 % Noteeraamatto mat yhtiöt 1 % Pörssinoteeratut yhtiöt 70% Muut pohjoismaat, 18 % Suomi; 63 % Helsinki Norvestia Oyj Hallitus Osavuosikatsaus ei ole yhtiön tilintarkastajan tarkastama. 9

10 Norvestia lyhyesti Norvestia Oyj on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö. Norvestiakonserni sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedge-rahastoihin sekä rahamarkkinoille. Norvestian päämääränä on hyvä tuotto rajoitetulla riskillä. Norvestia Oyj kuuluu Kaupthing Bank konserniin ja on Norventures Oy:n emoyhtiö. s n NORVESTIA OYJ Pohjoisesplanadi 35 E Helsinki Puh Faksi info@norvestia.fi Y-tunnus:

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (9)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (9) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 klo 15.45 1 (9) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2006 Konsernin tulos oli 14,7 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2006 (18,4 milj. euroa vastaavana kautena edellisenä

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna 2005).

Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna 2005). Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.7.2006 klo 16.00 1 (9) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 11,3 milj. euroa, joka vastasi 7,5 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 11,3 milj. euroa, joka vastasi

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,9 milj. euroa, joka vastaa 9,3 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 5,6 milj. euroa, joka vastaa

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006 Norvestian tulos yli kaksinkertaistui edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yhtiön tulos

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007. Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9).

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007. Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9). NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9). Substanssi per osake oli 10,53 (10,09 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2005 Norvestian tulos lähes kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtiön tulos oli 18,4 milj. euroa

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7).

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7). NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7). Substanssi per osake oli 11,09 (10,14 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 11,3 milj. euroa, joka vastaa 9,6 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 5,0 milj. euroa, joka vastaa

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 9.8.2005 klo 14.30 1 (12)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 9.8.2005 klo 14.30 1 (12) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 9.8.2005 klo 14.30 1 (12) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2005 Norvestian tulos yli kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtiön tulos oli 11,3 milj. euroa tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2009 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,5 % (-6,6 %). Tilikauden tulos oli 17,6 milj. euroa (-10,4). Substanssi per osake oli 9,67 (9,56 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.4.2005 klo 17.30 1 (12)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.4.2005 klo 17.30 1 (12) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.4.2005 klo 17.30 1 (12) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2005 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,6 milj. euroa, joka vastaa 4,7 %. Vastaavana kautena edellisvuonna

Lisätiedot

1.1. 30.6.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8).

1.1. 30.6.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8). Substanssi per osake oli 9,97 (11,08 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,6 milj. euroa, joka vastaa 4,7 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 3,0 milj. euroa, joka vastaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 6,4 % (-2,6 %). Tilikauden tulos oli 8,4 milj. euroa (-4,1). Substanssi per osake oli 9,07 (9,97 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Julkaistu: 2007-01-23 15:30:30 CET Norvestia Oyj - neljännesvuosikatsaus NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Lisätiedot

1.1. 31.3.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3).

1.1. 31.3.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3). Substanssi per osake oli 10,17 (10,53 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (11)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (11) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2004 klo 15.45 1 (11) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2004 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 6,7 milj. euroa, joka vastaa 6,3 %. Vastaavana kautena edellisvuonna

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,3 % (-0,2 %). Tilikauden tulos oli 7,9 milj. euroa (-0,4). Substanssi per osake oli 9,75 (8,50 ). Maaliskuussa 2010

Lisätiedot

Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67 ).

Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67 ). 2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 9. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 7,7 % (13,5 %). Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,0 milj. euroa, joka vastaa 2,8 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi laski 2,0 milj. euroa, joka vastaa 1,8 %. 31.

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.4.2004 klo 19.10 1 (11)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.4.2004 klo 19.10 1 (11) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.4.2004 klo 19.10 1 (11) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2004 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,0 milj. euroa, joka vastaa 2,8 %. Vastaavana kautena edellisvuonna

Lisätiedot

Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07 ).

Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07 ). 2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 6. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,4 % (6,4 %). Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana -0,2 % (-0,7%). Tilikauden tulos oli -0,4 milj. euroa (-1,0). Substanssi per osake oli 8,50 (10,17 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS. Osinkoa jaettiin maaliskuussa 2004 1,60 /osake. Edellisvuonna jaettiin 1,40 /osake. NORVESTIA

OSAVUOSIKATSAUS. Osinkoa jaettiin maaliskuussa 2004 1,60 /osake. Edellisvuonna jaettiin 1,40 /osake. NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 1.1. 30.9.2004 30.6.2004 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 6,7 milj. euroa, joka vastaa 6,3 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 3,7 milj. euroa, joka

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2004 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,0 milj. euroa, joka vastaa 4,7 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 0,5 milj. euroa, joka vastaa 0,5 %. 30.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1.1. 30.9.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9).

1.1. 30.9.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9). Substanssi per osake oli 9,56 (11,09 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus n Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,0 milj. euroa, joka vastaa 1,8 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 2,7 milj. euroa, joka vastaa 2,4 %.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005 Julkaistu: 2006-01-25 14:16:50 CET Norvestia Oyj - neljännesvuosikatsaus NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi 6,0 % vuonna 2007 (16,0).

Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi 6,0 % vuonna 2007 (16,0). Julkaistu: 2008-01-23 15:44:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2007 Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Ilkka-Yhtymä Oyj. Ilkka-Yhtymän alustava avaava IFRS-tase ja vertailuluvut 2004

Ilkka-Yhtymä Oyj. Ilkka-Yhtymän alustava avaava IFRS-tase ja vertailuluvut 2004 1 Ilkka-Yhtymä Oyj Ilkka-Yhtymän alustava avaava -tase ja vertailuluvut 2004 Ilkka-Yhtymä -konserni siirtyi -standardien mukaiseen raportointiin 1.1.2005 alkaen. Ensimmäinen -laskentaperiaattein laadittu

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot