Konneveden-Kuusveden kalastusalueen hallitus toimi suunnitelman tekoa ohjaavana työryhmänä. Siinä työskentelivät seuraavat henkilöt:

Transkriptio

1 P E R U S T I E T O O S A (A) 1. JOHDANTO Konneveden-Kuusveden kalastusalueen ensimmäinen käyttö- ja hoitosuunnitelma valmistui vuonna 1989 (Sundell & Vaittinen 1989). Keväällä 2005 kalastusalue päätti suunnitelman päivittämisestä. Ns. II-vaiheen suunnitelman laatiminen käynnistettiin samana vuonna. Konneveden-Kuusveden kalastusalueen hallitus toimi suunnitelman tekoa ohjaavana työryhmänä. Siinä työskentelivät seuraavat henkilöt: Unto Varis pj. Tauno Järvinen varapj. Hannu Heiskanen Jorma Tiitinen Eino Makkonen Pekka Matilainen Paavo Olkkola Markku Oksanen Onni Pakarinen Suunnitelma-alue käsittää pääasiassa Konneveden, Kuusveden ja Kynsiveden vesialueet, mutta suositukset ovat sovellettavissa myös muille kalastusalueen vesille (mm. Liesvesi, Uurainen). Tällä suunnitelmalla on tavoitteena toteuttaa kalastuslain ja asetuksen tavoitteita ohjaamalla kalakantojen monipuolista ja kestävää hyödyntämistä. Suunnitelmalla halutaan lisäksi edistää osakaskuntien yhteistyötä ja kalastusaluetoimintaa sekä suosituksin ohjata päätöksentekoa. Suunnitelman A-osassa esitetään jo olemassa olevia suunnitelma-alueen perustietoja vesistön, kalaston ja kalastuksen osalta. B-osa on II-vaiheen suunnitelman keskeisin osio. Siinä Konneveden-Kuusveden kalastusalueelle, osakaskunnille sekä muille vesien omistajille ja hoidosta vastaaville tahoille esitetään suunnittelualueen tärkeimpiä vesialueita koskevia toimintaohjeita. Kalaston, kalastuksen ja vesistöseurannan järjestäminen on myös keskeisessä asemassa. Kalastuslain (82 2 mom.) mukaan kalastusoikeuden haltija taikka kalastusalueen kokouksen tai hallituksen jäsen ei ilman perusteltua aihetta saa toimenpiteellään tai laiminlyönnillään vaikeuttaa suunnitelman toteuttamista. Myös viranomaisten, kalastuskuntien tai jaetun vesialueen omistajien on tarpeen mukaan otettava huomioon kalavarojen hoitoa ja käyttöä koskevat yleiset suuntaviivat (KL 82 3 mom.) Tämä on erityisen tärkeää, jos kalastusalue päättää tehdä hajanaisia vesialueita käsittäviä ratkaisuja. Tässä suunnitelmassa paikoin mainitulla kalastuskunnalla tarkoitetaan yhteisaluelain mukaista yhteisen vesialueen osakaskuntaa. 1

2 2. KALASTUSALUEEN PERUSTIEDOT 2.1. Suunnittelualueen yleiskuvaus Rautalammin reitti kuuluu Ekholmin (1993) mukaan Kymijoen vesistöalueeseen ja sen itäiseen latvahaaraan. Reitti on pituudeltaan yli 200 kilometriä ja se sisältää useita isoja järviä sekä koskialueita. Reitti sijaitsee pääosiltaan Keski-Suomen sekä Kuopion alueilla (kuva 1.). Rautalammin reitin keskusallas on Konnevesi. Konnevedestä vedet laskevat Kynsiveden kautta Kuusveteen, Saraaveteen ja sieltä edelleen Leppäveden kautta Päijänteeseen. Saraaveden ja Päijänteen välille sijoittuvat Kuhankosken ja Vaajakosken voimalaitokset. Molempien voimalaitosten yhteydessä on toimivat kalaportaat. Reitin suurimmat järvet ovat Pielavesi (107 m 2 ), Nilakka (163 m 2 ), Virmasvesi, Iisvesi, Niinivesi, Konnevesi (187 km 2, Etelä-Konnevesi 119m2 ), Kynsivesi sekä Kuusvesi (Raatikainen & Kuusisto 1988). Reitin koskista ja virroista kuuluimpina mainittakoon Äyskoski, Siikakoski, Kellankoski, Keskisenkoski sekä Simunankoski. Reitille sijoittuu lisäksi muutamia pienempiä järviä. Konneveden-Kuusveden kalastusalue sijaitsee Hankasalmen, Konneveden sekä Laukaan kuntien alueilla. Kalastusalueen vedet sisältävät keskeisen osan Rautalammin reitin alinta osaa. Kalastusalueen pinta-ala on noin ha Vedenlaatu Reitin vesienlaatu on yleisvesiluokitukseltaan erinomainen tai hyvä (KSU/KML 2006). Reitti on pääosin kirkasvetinen ja karuhko. Reitin alaosan vedet ovat laadultaan yläosia hieman rehevämmät ja värikkäämmät. Varsinaisia teollisuuslaitoksia ei suunnitelma-alueella ole. Alueella toimii kolme kalanviljelylaitosta. Luonnontilassaan Rautalammin reitin vesi on ollut erittäin hyvälaatuista. Vedenlaatua ovat heikentäneet ensisijaisesti hajakuormitus, kalankasvatus sekä puunjalostusteollisuus. Reitin alaosassa pääuoman vesimäärät ja veden vaihtuvuus ovat suuret, kun taas veden laatuvaihtelut yleisesti ottaen latvavesiä pienempiä. Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas kuormitti mm. Rautalammin reitin alaosaa 1980 luvun puoliväliin saakka. Tehtaan lopettamisen jälkeen jätevesikuormitukset ovat pienentyneet vähäisiksi. (Eloranta ym. 2000) Konneveden ja Kynsiveden yleinen käyttökelpoisuusluokka vuosina (Keski-Suomen Ympäristökeskus KSU/KML 2006). Erinomainen Hyvä Konnevesi Kynsivesi ( eteläinen ) Kynsivesi ( pohjoinen ) 2

3 1. Kuuslahti 2. Pakkarila 3. Pappila 4. Siikakoski 5. Putero 6. Hinkkala Lummukka-Pyysalo 9. Kärkkäälä 10. Havusalmi 11. Nurmijärvi 12. Kuusvesi-Tahkokorpi 13. Simuna 14. Kallio-Puttonen 15. Paanala 16. Pänkälä 17. Viinikkala 18. Niemisjärvi II 3

4 Kuva 1. Konneveden-Kuusveden kalastusalueen osakaskuntien sijainti Vesialueiden käyttö Vesialueiden muuta käyttöä on käsitelty yksityiskohtaisemmin edellisessä käyttö- ja hoitosuunnitelmassa (Vaittinen & Sundell 1989). Perusteeltaan tiedot ovat pysyneet melko samoina. Tässä niistä esitetään vain lyhyt yhteenveto Apajapaikat Konneveden nuotta-apajapajat on kartoitettu vuonna 1991 (Valkeajärvi ym. 1991). Etelä- Konnevedeltä ilmoitettiin tällöin reilu 600 apajaa joista kesäkäytössä oli noin 90 %. 4

5 Veteenajoluiskat Keski-Suomen kalastuspaikkaoppaan viehelupakartoissa kalastajia ohjataan käyttämään keskeisillä vesialueilla sijaitsevia, käyttökunnossa olevia veteenajoluiskia (liite 1). 3. VESIEN OMISTUS Kalastusalueella sijaitsee yhteensä 19 osakaskuntaa sekä Kellankosken voiman omistamia vesialueita (taulukko 1). Ne ovat pinta-alaltaan yhteensä noin hehtaaria. Pääsääntöisesti kaikki kalastusalueen osakaskunnat ovat järjestäytyneitä. Vajaa puolet osakaskuntien säännöistä on uusittu voimaan astuneen yhteisaluelain mukaisesti. Kalastusalueen pinta-ala koostuu varsin erikokoisista osakaskunnista. Pääosa osakaskunnista on suhteellisen pieniä. Yli ha :n osakaskuntien osuus koko vesipinta-alasta on 40 %. Näistä kaksi (2 kpl) on pinta-alaltaan yli ha :n suuruisia. Kalavesien hoidon ja kalastuksen järjestämisen kannalta tilanne on kohtuullisen hyvä. Taulukko 1. Konneveden-Kuusveden kalastusalueen osakaskunnat sekä niiden pinta-alat. Osakaskunta Vesialueen pinta-ala Osuus kokonaispinta-alasta nimi ha % 1. Havusalmen ,6 2. Hinkkalan ,1 3. Kallio-Puttosen 133 0,6 4. Kuuslahden-Tahkokorven ,0 5. Kuusveden ,1 6. Kärkkäälän ,9 7. Lummukka-Pyysalon 628 2,8 8. Niemisjärven 148 0,7 9. Nurmijärven ,2 10. Paanalan 669 3,0 11. Pakarilan 270 1,2 12. Pappilan 273 1,2 13. Pänkälän 53 0,2 14. Siikakoski-Puteron ,6 15. Simunan ,1 16. Sumiaisten 50 0,2 17. Sääsken 100 0,5 18. Taipaleen 50 0,2 19. Wiinikkalan 243 1,1 20. Kellankosken Voima 128 0, ha 5

6 Taulukko 2. Osakaskuntien ja muiden vesialueiden kokojakauma Konneveden-Kuusveden kalastusalueella. Osalla osakaskunnista vesiä myös toisella kalastusalueella. Pinta-ala (ha) Kpl %-osuus Alle % % % Yli % 4. KALASTO Suunnittelualueella on tavattu ainakin seuraavat 30 kalalajia (mm. Vaittinen & Sundell 1989): Kirjolohi Pikkunahkiainen Nahkiainen Puronieriä Taimen Vaellussiika Järvisiika Planktonsiika Muikku Harjus Kuore Hauki Lahna Salakka Pasuri Säynävä Mutu Särki Sorva Ruutana Kivennuoliainen Ankerias Made Kymmenpiikki Kiiski Kuha Ahven Kivisimppu Härkäsimppu Karppi 4.1. Taimen (Salmo Trutta L.) Rautalammin reitti on ollut kuuluisa hyvästä taimenkannastaan ja runsaista saaliistaan 1500 luvulta lähtien luvun alussa taimenia oli reitillä vielä runsaasti. Luonnonvaraisen kannan jyrkin taantuminen on tapahtunut 1970 luvulla ja heikkeneminen jatkunut vielä 1980 luvulla luvun puolivälissä kannan luontainen lisääntyminen havaittiin ainakin paikoin lähes loppuneeksi (Valkeajärvi ym. 1997). Elorannan ym. (2000) mukaan taimen on elänyt reitin pääväylän kaikissa koskissa kookkaimpien yksilöiden ollessa lähes 15 kilon painoisia. Alkuperäisestä taimenen vaellusreitistä ei tarkkaa käsitystä ole, mutta viitteitä taimenten kutuvaelluksista Päijänteestä jopa Siikakoskeen saakka on olemassa. Vaellustaimenen lisäksi koskissa elää myös vaeltamaton tai vain lyhyitä vaelluksia tekevä paikallinen taimen, tammukka. Luontainen taimenkanta reitin virtavesissä romahti ihmistoiminnan seurauksena. Kannan romahtamiseen ovat vaikuttaneet vesialueiden patoamiset, vesien likaantuminen sekä itse koskialueen voimakkaat ruoppaukset (Eloranta ym. 2000). Myös Rautalammin reitin taimenen perinnöllinen tila on heikko. Täysin puhtaita, alkuperäisiä Rautalammin reitin taimenkantoja ei enää ole (mm. Valkeajärvi ym. 1997, Eloranta ym. 2000). Tähän vaikuttivat kalanviljely- ja 6

7 istutustoiminnan muutokset. Vaikka kanta ei enää olekaan puhdas rautalampilainen eri alkuperää olevien istukkaiden tuotua oman lisänsä geenipohjaan on kyse kuitenkin arvokkaasta keskisuomalaisesta kannasta. Taimen on saanut uuden mahdollisuuden vahvistua 1990 luvun puolivälistä lähtien. Tällöin aloiteltiin reitin ensimmäisiä koskikunnostus- ja kalatiehankkeita (Keski-Suomi). Nykyisin kannan säilyminen luonnonvaraisena alkuperäisellä esiintymisalueellaan on kuitenkin voimakkaasti vaarantunut lähinnä liian tehokkaan ja nuoriin yksilöihin kohdistuvan kalastuksen johdosta (Valkeajärvi ym. 1997). Tätä silmällä pitäen on reitille suunniteltu laaja-alainen taimenen koko elinkierron huomioiva istutus- ja kalastuksen säätelyohjeisto (ks. Valkeajärvi ym. 1997). Tämän jälkeen on säätelykäytäntöjä edelleen tarkennettu maakunnallisen järvitaimenhankkeen yhteydessä (Airaksinen ym. 2006). Luonnontaimenten osuus Keski-Suomen kokonaistaimensaaliista on arviolta 5 10 % (Valkeajärvi 2007, suullinen). Rautalammin reitti on taimenen kannalta edelleen yksi Keski-Suomen arvokkaimmista ja merkittävimmistä vesireiteistä. Reitillä ei ole vaellusesteitä, ja taimenen lisääntymiselle ja kasvulle on hyvät luontaiset edellytykset. Reittiä voidaan pitää myös koko eteläisen Suomen merkittävimpänä vaeltavan järvitaimenen elinalueena. Rautalammin reitin taimenella on suuri merkitys taimenen viljelyssä, sillä reitin taimen on maassamme eniten istutuksiin käytetty taimenkanta. Viljelyn aika ajoin tarvitsemaa luonnon geeniainesta on ollut vaikea saada luvun jälkeen, mikä osaltaan korostaa taimenkannan hoidon tärkeyttä. Potentiaalinen taimenen poikastuotanto on Rautalammin reitillä huomattava. Koskipinta-alaa on yhteensä 44 ha. Keski-Suomen puolella siitä on 16 ha josta ominaisuuksiltaan vähintään tyydyttävää on 10 ha (Valkeajärvi ym. 1997). Viimeisimpienkin sähkökoekalastusten mukaan taimenen poikastiheydet ovat reitin alaosan koekalastetuissa koskissa Keski-Suomen parhaimmistoa (Airaksinen ym. 2006, Ruokonen ym. 2006). Vuosina kesänvanhojen poikasten (0+) tiheys oli Rautalammin reitin alaosalla keskimäärin 9,4 yks/100 m 2 ja vähintään 1+ -ikäisten taimenten 2,0 yks/100 m 2 (taulukko 3). Poikastuotannoltaan reitin parhaita koskia ovat edelleen Siikakoski ja Simunankoski. Molemmat ovat suuren järven luusuakoskia, mikä merkitsee jokiosuuksia parempaa ravintotilannetta. Lisäksi kummassakin kohteessa pyyntiponnistus on melko alhainen. Voimakkaimmin kalastetuissa Ylisenkoskessa, Keskisenkoskessa (lupakoski) ja Hannulankoskessa poikastiheydet ovat reitin alhaisimpia. Taulukko 3. Taimenen poikastiheydet (0+, 1+) Rautalammin reitin Keski-Suomen puoleisissa koskissa vuosina (Airaksinen ym. 2006). Koski/vuosi Keskiarvo v 1+ -v 0-v 1+ -v 0-v 1+ -v 0-v 1+ -v Siikakoski 22,1 2,2 8,5 2,8 45,4 5,4 25,3 3,5 Taikinainen 7,6 2,0 7,2 0,5 0,0 1,3 4,9 1,2 Karinkoski 19,0 1,6 10,1 3,3 14,6 2,4 Kellankoski 12,2 0,7 7,0 0,0 12,5 1,1 10,6 0,6 Ylisenkoski 1,2 1,2 4,4 0,0 3,2 0,3 2,9 0,5 Keskisenkoski 1,3 2,5 1,6 0,5 1,8 2,7 1,5 1,9 Hannulankoski 0,0 1,6 1,0 1,3 0,5 1,4 Simunankoski 16,3 4,9 37,9 1,4 15,1 11,7 23,1 6,0 Tarvaalanvirta 0,0 0,6 0,0 0,0 3,5 0,0 1,2 0,2 Ka, yks/100 m 2 8,8 1,9 8,6 1,1 11,6 3,2 9,4 2,0 7

8 Simunankosken esimerkki Vuonna 1995 kunnostetun Laukaan Simunankosken taimenkanta on ollut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hoidossa vuodesta 1996 lähtien omistajan M-real Oyj:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Kosken taimenkantaa on pyritty vahvistamaan mäti-, jokipoikas- ja emotaimenistutuksin. Simunankosken luonnonvaraiseksi smolttituotannoksi on arvioitu kpl vuodessa ( kpl/ha). Kokonais-smolttituotannoksi arvioitiin 1990 luvun lopussa istukkaat huomioiden kpl (Valkeajärvi ym. 2000). Hoitotoimet ovat vaikuttaneet oleellisesti varsin korkeaan poikastuotantoon. Kesänvanhoja taimenia on ollut koskessa vuosina keskimäärin 37 yks/100 m 2 (kuva 2) (Valkeajärvi ym. 2006). Syksyllä 2001 mäti-istutuksista peräisin olevien kesänvanhojen poikasten osuudeksi todettiin Simunankoskessa dna-selvitysten perusteella noin 16 %. Mätiä on istutettu vuodesta 1999 lähtien munaa vuosittain ja kyseisen vuoden keväällä kpl. Vuonna mätiä ei istutettu, mikä näkyi heti alenevina poikastiheyksinä. Mäti on istutettu putken avulla paitsi vuonna 2006, jolloin siirryttiin mätirasioiden käyttöön. Alustavat kokemukset mätirasioista ovat positiivisia niin Simunankoskella kuin Siikakoskellakin, jossa bokseja kokeiltiin keväällä Simunankosken saalistaimenista kesällä 2006 oli rasvaeväleikattuja istukkaita 87 % ja villejä taimenia 13 % (n=39 sisältäen myös alle 40 cm taimenet). Huolimatta melko pitkäjänteisestä hoidosta ja säädellystä kalastuksesta, Simunankosken poikastiheydet eivät ole juurikaan muuttuneet seurannan aikana eikä kutukanta ole vahvistunut. Poikastiheydet ovat kunnostuksen jälkeen olleet lähellä tavoitetasoa (50 yks/ 100 m 2 ), mutta kutukanta ei ole vahvistunut odotetulla tavalla poikas- ja mäti-istutusten seurauksena. Kutukuoppia on koskesta löydetty vuosittain vain muutamia. Syynä tilanteeseen voidaan pitää ennen kaikkea kalastuksen säätelyn tehottomuutta alapuolisissa reittivesissä. Myönteistä kehitystä on viime vuosina kuitenkin tapahtunut aina Päijännettä myöten. Verkon solmuvälejä on rajoitettu ja taimenen alamittaa nostettu. Simunankosken hoitomallia tulisi soveltaa muihinkin Rautalammin reitin koskiin Taimenen kasvu ja saalis Valkeajärvi ym. (1997) ovat arvioineet Rautalammin koko reitin vuotuiseksi taimensaaliiksi 1990 luvun puolivälissä noin kg. Koskikalastuksen saalisosuudeksi on arvioitu noin. 20 %. Suurin osa taimenista pinta-alaan nähden on saatu reitin alaosasta (pääasiassa Konnevesi). Konneveden-Kuusveden kalastusalueen hallitus on arvioinut Rautalammin reitin taimenkannan yleisen tilan ja istutusten tuloksellisuuden kohtalaiseksi (Jokivirta 2005). Reitin taimenkannan tilaa voitaneen kuitenkin pitää heikkona. Konneveden taimenen kasvua ja saaliskalan kokoa on selvitetty vuosilta 1986 ja 2004 (Koivurinta ym. 2000, Airaksinen ym. 2006). Koivurinnan ym. (2000) mukaan Konneveden taimenen keskipituus oli kolmivuotiaana 37 cm (massa 600 g) vuosien 1995 ja 1996 näytteiden mukaan. Neljävuotiaiden pituus oli cm Etelä- ja Pohjois-Konnevedessä paitsi vuonna 1996 Pohjois-Konnevedessä, jolloin se oli ainoastaan 42 cm. Viisivuotiaat taimenet olivat pituudeltaan cm. Taimenet saavuttivat lakisääteisen alamitan (40 cm) kolmivuotiaina kesällä. Kasvu oli melko nopeaa vaikka luvut kuvastavatkin 8

9 huonon kasvun aikaa. Muutamaa vuotta myöhemmin (parempi ravintotilanne) tehtyjen selvitysten mukaan taimenen kasvu oli parempaa (Pirhonen ym. 2003, Airaksinen ym emoja mätiä mätiä kpl/100 m Ka 37,4 0+ ei istut Kunnostus 0 Reitin k- arvo Ennen kunnostusta Kunnostuksen jälkeen Kuva 2. Simunankosken keskimääräiset taimentiheydet syksyisten sähkökoekalastusten perusteella arvioituna ennen kunnostusta vuosina 1989 ja 1990 (Eloranta ym. 1992) sekä kunnostuksen jälkeen vuosina (Valkeajärvi ym. 2006) (0+- taimenten keskiarvo merkitty viivalla). Lisäksi kuvassa on Rautalammin reitin kuuden kosken keskimääräinen taimentiheys 1980-luvulla (Bagge ym. 1993). 0+ = kesänvanhat ja 1+ = kaikki vähintään yksivuotiaat. Istutusmenetelmä on merkitty pylväiden yläpuolelle. Taulukko 4. Etelä- ja Pohjois-Konneveden taimenten takautuvasti laskettu keskipituus sekä massa (Koivurinta ym. 2000). Taimenen kasvu Etelä-Konnevedellä v v ikä keskipituus paino n keskipituus paino n (mm) (g) (mm) (g) 2 v v v v

10 Taimenen kasvu Pohjois-Konnevedellä v v ikä keskipituus paino n keskipituus paino n (mm) (g) (mm) (g) 2 v v v v Vuonna 2004 Konneveden saalistaimenista 70 % oli vähintään kilogramman painoisia vallitsevan kokoluokan ollessa 1 1,5 kg (kuva 3). Vuonna 1986 kilogramman painoisia oli saaliista vain 40 % ja alle puolikiloisten kokoluokka oli suurin (Valkeajärvi 1993). Tähän positiiviseen kehitykseen lienee vaikuttanut kalastusalueen vuodesta 2000 voimassa ollut välikoon verkkojen käyttörajoitus sekä luvun alun vahvempi muikkukanta l. parempi ravintotilanne. (Airaksinen ym. 2006) % < 0,5 0, ,5 1, > 4 Taimenen koko, kg Kuva 3. Saalistaimenten kokojakauma Konnevedessä vuosina 1986 ja 2004 (Airaksinen ym. 2006). 10

11 Vuonna 2004 Carlin-merkittyjen taimenten massan ja pituuden kasvu on esitetty kuvissa 4 ja 5. Kasvukauden keskiarvo on selvästi pienempi kuin massa kasvukauden päättyessä. Tilanne kuvaa kasvua vahvan muikkukannan aikana, jollainen Konnevedessä on vallinnut koko 2000-luvun. Kaksivuotiaat istukkaat ovat painaneet kahden kasvukauden jälkeen keskimäärin 2200 g ja olleet pituudeltaan 55 cm. Siikakoskeen ja Taikinaiseen istutetut taimenet ovat kasvaneet selvästi huonommin, jopa negatiivisesti, mikä johtuu näytemäärän (palautusten) pienuudesta. Päätelmä tästä on selvä, että kaksivuotiaita taimenia ei kannata istuttaa virtapaikkoihin Keskimassa, g Konnevesi Siikakoski Taikinainen N=42 N=10 N= Palautusvuosi Kuva 4. Keväällä 2004 Carlin -merkittyjen ja Etelä-Konneveteen, Siikakoskeen ja Taikinaiseen istutettujen 2-vuotiaiden taimenten massan keskimääräinen kasvu kolmen istutuksen jälkeisen vuoden aikana. Pallukat ja lukuarvot niiden päällä ilmaisevat Konneveden istukkaiden massan kasvukauden lopussa grammoina. 11

12 Keskipituus, mm Konnevesi Siikakoski Taikinainen Palautusvuosi Kuva 5. Keväällä 2004 Carlin -merkittyjen ja Etelä-Konneveteen, Siikakoskeen ja Taikinaiseen istutettujen 2-vuotiaiden taimenten pituuden keskimääräinen kasvu kolmen istutuksen jälkeisen vuoden aikana. Pallukat ja lukuarvot niiden päällä ilmaisevat Konneveden istukkaiden pituuden kasvukauden lopussa millimetreinä Kuha (Sander lucioperca) Kuhasaaliit Konneveden-Kuusveden kalastusalueen osakaskunnat arvioivat vuosien 2002 ja 2003 toimintakertomuksissaan kuhasaaliin keskimäärin kohtalaiseksi. Vuoden 2006 osalta kuha voitiin todeta tärkeimmäksi saaliskalaksi Kuusvedessä ja Kynsivedessä (mm. I. Janhonen, suullinen tiedonanto 2007). Istutukset ovat antaneet hyvän tuloksen. Kuha lisääntyy myös luontaisesti. Etelä-Konnevedessä kuhan menestyminen on heikompaan. Osakaskunnille suoritetun tiedustelun mukaan (Pyykkönen A., suullinen 2007) kuhasaaliin todettiin kuitenkin hieman runsastuneen viime vuosina. Tarkempia saalisosuuksia esitetään kappaleissa 5.1. ja Kuhan kasvu Kuhan kasvunopeus vaihtelee huomattavasti eri järvien välillä. Kynsivedessä ja Kuusvedessä kuhan kasvu (kuva 6 ja 8) on muihin keskisuomalaisiin järviin verrattuna hieman keskimääräistä nopeampaa (taulukko 5). Molempien järvien kuhat saavuttavat alamitan (37 cm) viidennellä, nopeimmat jo neljännellä kasvukaudella. 12

13 Kuha on ensimmäisen kerran sukukypsä 6 8 -vuotiaana. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (1998) mukaan kuha on lisääntymiskoossaan keskimäärin cm mittainen ja painaa lähes kilon. Kynsiveden ja Kuusveden kuhat saavuttavat 45 cm :n pituuden kuudennella kasvukaudella. Kalastusalueen vesissä kuha lisääntyy luontaisesti. Luontaisen lisääntymisen laajuutta ja säännöllisyyttä on vaikea arvioida. Taulukko 5. Kuhan pituus 4 ja 6 -vuotiaana eräissä keskisuomalaisissa järvissä. Lähteet: Keskinen ym. 1999, Olkio & Jokivirta 2001 sekä Keskinen 2003 julkaisematon, Ruokonen 2006 julk. 4 -kesäinen 6 -kesäinen Tehinselkä (Päijänne) 250 mm 330 mm Kolima Summasjärvi Kivijärvi Kuusvesi Kynsivesi Muuruejärvi Keitele Karankajärvi

14 Kuhan kasvu Kynsivedessä (n=70) Pituus (cm) Ikä Kuva 6. Kuhan pituuden kasvu Kynsivedessä (näytteet ). (T. Ruokonen 2006, julkaisematon) Kuhan paino Kynsivedellä Paino (g) Ikä Kuva 7. Kuhan iän (v.) suhde massaan (g) Kynsivedessä. (T. Ruokonen 2006, julkaisematon) 14

15 Kuhan kasvu Kuusvedessä (n=22) Pituus (cm) Ikä Kuva 8. Kuhan pituuden kasvu Kuusvedessä (näytteet ). (T. Ruokonen 2006, julkaisematon) Kuhan paino Kuusvedessä Paino g Ikä Kuva 9. Kuhan iän (v.) suhde massaan (g) Kuusvedessä. (T. Ruokonen 2006, julkaisematon) 15

16 4.3. Muikku (Coregonus albula L.) Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen lehtori Timo J. Marjomäen (suullinen 2007) mukaan Etelä-Konneveden muikulla on ollut säännöllinen kaksivuotisvaihtelu (runsas vuosiluokka joka toinen vuosi) jo kymmenen vuoden ajan. Vuosiluokka 2006 oli kohtalaisen hyvä, mutta järvi oli täynnä myös vanhempia muikkuja. Kaikuluotauksen perusteella tiheydet ovat valtakunnan ennätysluokkaa. Tarkkoja lukuja kannan tiheydestä ei voida sanoa, koska kalaa on niin paljon, että yksittäisiä kaloja ei pystytä luotauksin juurikaan laskemaan. Muikkukanta on runsaista tiheyksistä johtuen kääpiöitynyt ja kala täten miltei myyntikelvotonta ainakin toistaiseksi. Muikunkalastuksen lisäämiseen olisi siis reilusti varaa. Näin kasvu saataisiin paremmaksi ja saaliin koko olisi kaupalle kelpaavalla tasolla. Valkeajärven (suullinen 2007) mukaan Kynsiveden muikkukanta on merkittävästi heikompi kuin Konneveden. Sekä aikuisten että nuorten (vuosiluokka 2006) muikkujen indeksit olivat alle keskitason talven 2007 tiedustelussa Siika (Coreconus lavaretus L.s.l.) Kuusveden ja Kynsiveden siikakannat olivat heikot vuonna 2006 (I. Janhonen, suullinen 2007). Tämä johtunee osin aiemmista ylitiheistä siikakannoista ja näissä levinneestä lokkilapamadon esiintymisessä. Etelä-Konneveden siikakanta on hieman runsaampi. Osakaskunnille suoritetun tiedustelun (Pyykkönen A., suullinen 2007) mukaan siikaa ei pääsääntöisesti nähty juurikaan tärkeänä saalislajina (sijalla 3 5). Siikasaaliin todettiin myös heikentyneen. Pohjois-Konnevedellä siian osuus saaliista on suurempi Harjus (Thymallus Thymallus L.) Harjus ei kuulu Keski-Suomen alkuperäiseen kalalajistoon. Harjuksenviljelyn Suomessa aloitti Simunankosken kalanviljelylaitos. Se hankki mädin pääasiassa Laatokasta. Ensimmäiset harjuksenpoikaset istutettiin Simunankoskeen vuonna 1922 ja Tarvaalankoskeen vuonna 1923 (Eloranta 1983). Suorittamalla harjuksen kotiutusistutuksia saatiin reitille nopeakasvuinen ja luontaisesti lisääntyvä harjuskanta. Rautalammin reitin harjuskannalle on ominaista huomattava paikkauskollisuus istutusalueelleen Jokirapu (Astacus astacus L.) Konneveden-Kuusveden kalastusalue ei kuulu kalataloushallinnon rapustrategian mukaiseen täplärapualueeseen (kts. TE keskusten työryhmä ym. 2000). Alueella on sallittuja ainoastaan jokirapuistutukset. Keski-Suomen TE-keskuksen kalanistutusrekisterin mukaan yhteensä noin jokirapua on istutettu kalastusalueen virtaviin sekä seisoviin vesiin vuosina Istutusmäärä on vaihdellut vuosittain reilusta 300 :sta vajaaseen rapuyksilöön. Mittavimmat istutukset on 16

17 tehty vuosina 1995 ja 1996 osa näistä mm. Pukaranjokeen ja Ruotajärveen. Viimevuosien mittavimmat istutukset on suoritettu Lankajärveen. Kalastusalueen vesistä Pukaranjoessa ja Ruotajärvessä ravun on todettu lisääntyvän luontaisesti (Kiljunen 1999). Keski-Suomen TE-keskuksen vuonna 1999 suorittamien koeravustusten mukaan ylivoimaisesti parhaat yksikkösaaliit saatiin Konneveden Pukaranjoesta. Pukaranjoen yksikkösaaliiksi saatiin 2,24 rapua/ mertayö Kalojen alamitat. Taimenen alamitaksi kalastusalue on suositellut järvialueille 50 cm ja koskialueille 40 cm. Rasvaevälliset (luonnonkalat) on rauhoitettu. Kuhan alamitaksi kalastusalue on suositellut 45 cm. Muiden kalalajien osalta ei kalastusasetuksen mukaisista alamitoista ole suositeltu poikettavaksi. 17

18 Kuva 10. Rautalammin reitin taimenen elinkierto (Valkeajärvi ym. 1997). 18

19 5. KALASTUSJÄRJESTELYT Osakaskunnissa myydään eniten verkkokalastuslupia (lähde: osakaskuntien toimintakertomukset vuosilta 2002 ja 2003). Seuraavaksi kysytyimpiä ovat katiska- ja viehekalastusluvat. Osakaskuntien viehekalastuslupien myynti järvialueille on melko vähäistä. Tämä suuntaus on melko luonnollista, sillä kalastusaluekohtainen viehekalastuslupa sekä Konneveden-Kuusveden ja Koskelo-Konneveden kalastusalueiden koko Konneveden yhteislupa ovat erittäin kattavia (liite 1). Koko Konneveden vieheluvasta saatavia lupatuloja ei jaeta kalastusalueiden kesken tasan vaan alueiden yhteisluvan voi maksaa joko Konneveden-Kuusveden kalastusalueen tai Koskelo- Konneveden kalastusalueen tilille. Nykyisin läänikohtainen lupa vähentää erityisesti osakaskuntien, mutta jonkin verran myös kalastusalueiden yhtenäisluvan myyntiä. Taulukko 6. Konneveden-Kuusveden kalastusalueen lupatulokertymä vuosina Vuosi v Lupatulokertymä v v v v Pyydysten käyttö ja saalis kalastusalueella Osakaskuntien vuosien 2002 ja 2003 toimintakertomusten mukaan käytetyimmät pyydykset (lupamyynnin mukaan) käytetyimmästä vähemmän käytettyihin olivat verkko, katiska ja viehekalastus. Kuinka Suomi kalastaa raportin (Leinonen ym. 1998) mukaan vuonna 1997 Konneveden- Kuusveden kalastusalueella vapaa-ajankalastusta harrastaneiden kotitalouksien saaliit jakautuivat pyydyksittäin seuraavasti (kts. kuva 11). 19

20 Eri kalanpyydysten osuus kotitarve- ja virkistyskalastajien kokonaissaaliista Konneveden-Kuuseveden kalastusalueella vuonna 1997 (Leinonen ym. 1998) Onki 5 % Heittovapa 3 % Vetouistin 2 % Pilkkivapa 23% Verkko 57 % Katiska 10 % Muu 0 % Kuva 11. Eri kalanpyydysten osuus Konneveden-Kuusveden kotitarve- ja virkistyskalastajien kokonaissaaliista vuonna Kealastusalueella kotitarve- ja virkistyskalastajien saaliista valtaosa pyydetään verkolla ja pilkillä. Em. mukaan verkkokalastus on kalastusalueella tärkein pyyntiväline. Yli kolme neljäsosaa kalastusalueen kokonaissaaliista saadaan verkolla, katiskalla ja pilkillä yhteensä (> 75 %). Kalastusalueen hallituksen suullisen tiedonannon mukaan (Jokivirta 2005) verkkokalastuksen määrä on viime vuosina hieman vähentynyt. Vapakalastuksen määrä on vastaavasti nousussa. Trendi verkkokalastuksen osalta on keskimäärin sama myös valtakunnan tasolla. Vuonna 1997 Leinosen ym. (1998) mukaan Konneveden-Kuusveden kalastusalueelta pyydettiin kg kalaa. Hehtaarisaaliiksi saadaan näin ollen noin 14,4 kg/ ha. Kalastusalueen osuudeksi koko Keski-Suomen saaliista saatiin noin 5,8 %. Koska alueittaiset saalistiedot perustuvat noin 100 kalastajan tietoihin, niihin on suhtauduttava varovaisuudella. Suhdeluvut (%) kuvaavat tilannetta luotettavammin, sillä samaa menetelmää on käytetty muuallakin Keski-Suomessa. Lajikohtaista saalista kuvataan sen vuoksi prosenttiosuuksilla. Konneveden-Kuusveden (v. 1997) kotitarve ja virkistyskalastajat pyysivät eniten ahventa (saalisosuus 30 %), haukea (17 %), muikkua (16,5 %) ja särkeä (14 %). Siiankin osuus kokonaissaaliista oli noin 10 %. Muiden lajikohtainen osuus oli noin kaksitoista prosenttia (12 %) saaliista. 20

21 Taulukko 7. Konneveden-Kuusveden kalastusalueen kotitarve ja virkistyskalastajien saalisosuudet vuonna 1997 (Leinonen ym. 1998). v. Muikku Ahven Särki Siika Hauki Muut ,5 % 30 % 14 % 10 % 17 % 12 % 5.2. Konneveden kalastustiedustelut ja koekalastukset Saaliin jakautuminen pyydyksittäin Konneveden kalastustiedustelun mukaan (Valkeajärvi & Salo 2006) merkittävä osa taimenen, hauen, kuhan ja mateen saaliista pyydettiin vuosina ( ) solmuväliltään millimetrin verkoilla. Madesaaliin kohdalla osuus oli 75 % ja taimenen kohdalla 43 %. Uistimella saatiin taimenista 18 % (kuva 12). Kuhan saalisjakauma muistutti huomattavasti taimenen jakaumaa. Kielletyillä väliharvuuksien verkoilla (31-54 mm) ei petokaloja ole paljoa pyydetty. % Taim en Hauki Kuha M ade Nuotta Perhovapa Heittovapa Uistelu yli 60 mm mm mm mm mm Muikkuverkot Kuva 12. Taimenen, hauen, kuhan ja mateen saaliin jakautuminen pyydyksittäin Konnevedessä vuosina (Valkeajärvi & Salo 2006) Konneveden kalakannat yksikkösaaliiden valossa Konneveden kalakantoja on seurattu kalastustiedusteluin, koekalastuksin tai kalastuskirjanpidon avulla yhtäjaksoisesti vuodesta 1969 lähtien. Vuodesta 1978 alkaen kalastuskirjanpito on ollut 21

22 tärkein kalakantojen tilan mittari (mm.valkeajärvi 1995, Valkeajärvi & Marjomäki 2004). Seuraavassa on tarkasteltu tärkeimpien saalislajien kantojen kehitystä viimeksi kuluneen yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Konneveden muikkukannalle on ollut ominaista voimakkaat vaihtelut ajan saatossa luvun alun vahvojen vuosiluokkien jälkeen seurasi yhdentoista vuoden mittainen muikkukato, jona aikana muikun rekrytointi oli erittäin vähäistä eikä muikkua juurikaan kalastettu (kuva 13). Muikkukadon aikana ahvenen, siian ja kuoreen kannat vahvistuivat tai ainakin niiden osuudet vähäisessä nuottasaaliissa lisääntyivät. Yksittäisistä muikkukatoon vaikuttaneista tekijöistä lienee merkittävin ahvenen muikunpoikasiin kohdistama saalistus. Ahvenen kanta vahvistui samoihin aikoihin, kun muikkukanta alkoi taantua. Myös taimenen istutukset olivat tuolloin melko voimakkaita. Ilmeisesti predaatiopaine kokonaisuudessaan oli muikun kannalta liian voimakas, ja piti yllä pitkään kestänyttä katoa (Valkeajärvi & Marjomäki 2004). Vuodesta 1996 alkaen Etelä-Konnevedessä on syntynyt vahva muikkuvuosiluokka joka toinen vuosi. Myös vuosiluokka 2006 oli erittäin vahva, syksyn kaikuluotausten perusteella mahdollisesti seuranta-ajan vahvin (Marjomäki, suullinen tiedonanto). Koska rekrytointi on ollut tehokasta ja kalastus resursseihin nähden melko vähäistä, muikut ovat kasvaneet hitaasti. Kesänvanhat muikut ovat olleet viime vuosina 7-8 senttimetrin pituisia. Kanta olisi kestänyt huomattavasti voimakkaamman kalastuksen, mutta pienelle muikulle ei ole ollut markkinoita. Yksikkösaalis nuottapyynnissä Etelä-Konnevedessä Saalis g/veto Siika Kuore Muikku Ahven Kuva 13. Muikun, siian, ahvenen ja kuoreen yksikkösaalis nuottapyynnissä (g/veto) Konneveden kalastuskirjanpitäjien mukaan vuosina Viime vuosina siikakanta (murokas) on verkon yksikkösaaliiden perusteella pysytellyt keskimääräisellä tasolla, vaikka nuottasaalissa siikoja ei juuri ole näkynyt. Planktonia ravinnokseen pääasiassa käyttävät siiat väistävät tiheitä muikkuparvia. Ahvenkannassa on selvästi havaittavissa 22

23 kookkaiden yksilöiden runsastuminen, mihin muikkukannan vahvuus on suuresti vaikuttanut. Kalastajien kertoman mukaan ahventen mahat ovat täynnä pieniä muikkuja, ja kookkaat kilon ahvenetkaan eivät ole harvinaisia. Hauen yksikkösaalis on vaihdellut seurannan aikana melko voimakkaasti, mutta selvää trendiä ei ole havaittavissa. Taimenen kohdalla vaihtelut johtuvat lähes yksinomaan istutusmäärien vaihteluista. 600 Mateen yksikkösaalis yli 40 mm verkoissa Konnevedessä g/verkko/koku P-K E-K Kuva 14. Mateen yksikkösaalis yli 40 millimetrin verkoissa (g/koku/verkko) Konneveden kalastuskirjanpitäjien mukaan vuosina Koekalastukset Konneveden kalastoa on seurattu verkkokoekalastuksin (Konnevesi-sarja) ja kalastuskirjanpidoin vuosina (Puttonen & Valkeajärvi 2000). Tänä ajanjaksona koeverkkokalastusten kaksi runsainta saalislajia olivat muikku (päällysvesikerroksessa) ja ahven. Muikkukannan ollessa heikko, ahven oli valtalajina pinta- ja pohjapyynnissä. Särkisaaliit olivat koko ajan alhaiset (max. 7,6 % kokonaissaaliista). Puttosen & Valkeajärven (2000) mukaan Nuotan yksikkösaaliit ja lajisuhteet vaihtelivat huomattavasti tutkimusjakson (v ) aikana. Muikku oli pääasiallinen saaliskala vuodesta 1978 vuoteen Vuonna 1984 muikku- ja siikasaaliit olivat lähes samansuuruiset. Nuottasaaliin mukaan ahven ja siikakannat vahvistuivat muikkukadon (v ) aikana. Särki oli lähes kadoksissa vuoteen 1989 asti. Puttosen & Valkeajärven (2000) mukaan muikun yksikkösaalis muikkuverkoissa kehittyi myös samalla tavalla kuin nuotassa mm :n verkkojen saaliissa siika esiintyi ahventa huomattavasti runsaammin johtuen todennäköisesti siitä, että ko. verkot on useimmiten laitettu siikapaikoille. Yli 40 mm :n verkkojen kaikkien lajien yksikkösaalis (g / kokemiskerta) jäi alle 23

24 yhden kilon. Yleisin saalislaji oli made. Hauen yksikkösaalis vaihteli huomattavasti taimenten osuuden ollessa aina alhainen. Mm. ohessa esitettyjen koekalastus ja kalastuskirjanpitotietojen mukaan Konneveden selkävesien yleisimmiksi saaliskalalajeiksi ko. ajanjaksolla voidaan todeta muikku ja ahven. Ahven ja siikakannat ovat runsastuneet yleensä muikkukannan heikentyessä. Taimensaaliit olivat alhaiset. Taulukko 8. Konnevesi koeverkkosarjan prosentuaaliset (painoprosentti) saalisosuudet Konnevedessä vuosina (Puttonen & Valkeajärvi 2000). Vuosi Muikku Ahven Särki Kuore Siika Muut ,1 27,8 1,2 0, ,7 18,0 0 1, ,8 48,7 0 0,2 0, ,3 15,1 0 0, ,6 17,1 0,6 1, ,6 46,8 0 0, ,9 52,7 2,1 1, ,3 12,0 1,1 1, ,8 5,5 0 0,4 0, ,8 9, , ,2 16,4 7,6 0,3 1,3 1, ,1 88,0 6,8 0 0,7 0, ,5 74,5 2,1 0 0,5 0,4 keskiarvo 63,4 33,2 1,7 0,8 0,3 0,2 % Taulukko 9. Etelä-Konneveden kalansaalis välisenä aikana (HUOM. nuottasaaliit puuttuvat). Pyydys Taimen Hauki Muikku Siika Ahven Särki Lahna Made Kuha Kuore Muut Yhteensä Muikkuverkot mm mm mm mm yli 60 mm Katiska Rysä Vetouistin Virveli Perhovapa Pitkäsiima Syöttikoukku Muut Summa

25 Taulukko 10. Pohjois-Konneveden kalansaalis välisenä aikana (HUOM. nuottasaaliit puuttuvat). Pyydys Taimen Hauki Muikku Siika Ahven Särki Lahna Made Kuha Kuore Muut Yhteensä Muikkuverkot mm mm mm mm yli 60 mm Katiska Rysä Vetouistin Virveli Perhovapa Pitkäsiima Syöttikoukku Muut Summa Taulukko 11. Etelä- ja Pohjois-Konneveden kalalajikohtaisia hehtaarisaaliita ( saaliit). Ei sisällä nuottasaalista joten muikun hehtaarisaalis alimitoitettu (kokonaisnuottasaalis ko. ajanjaksona arviolta kymmeniä tuhansia kiloja pääasiassa muikkua). Laji Etelä-Konnevesi Pohjois-Konnevesi ( ha) (6 700 ha) kg/ ha kg/ ha Ahven 1,18 1,46 Muikku 0,51 0,90 Hauki 0,49 0,96 Siika 0,38 0,85 Särki 0,37 0,54 Made 0,37 0,48 Taimen 0,12 0,13 Kuha 0,04 0,09 25

26 Konneveden kalastustiedustelu Maakunnallinen järvitaimenhanke järjesti Konnevettä koskevan kalastustiedustelun (ajanjakso ) Konneveden, Rautalammin ja Vesannon kuntien asuntokunnille ja mökkiläisille. Tiedustelussa selvitettiin kalastajien suhtautumista verkkokalastuksen säätelyyn ja taimenen alamittaan (Valkeajärvi & Salo 2006) Kalastajien näkemys verkkokalastuksen säätelystä Tiedustelun mukaan Konneveden yleiskalastajista (kalastivat verkoilla ja vavoilla) 68 % pitää silloista kalastusalueen verkkorajoitusta (31-54 mm kielletty) sopivana (kuva 15). Laajempaa väliharvuuskieltoa (31-64 mm) kannatti 11 % kalastajista, 3 % ei halunnut lainkaan rajoituksia ja 18 % esitti oman ehdotuksensa verkkokalastuksen ohjaamiseksi. Vastanneista siis 79 % oli nykyisen tai voimakkaamman säätelyn kannalla. Lisäksi oma-aloitteisesti verkon solmuväliä oli jo harventanut 15 % vastanneista kalastaen taimenta ja kuhaa yli 55 millin verkoilla. Vapakalastajat suhtautuivat odotetusti verkkokalastajia hiukan myönteisemmin verkkorajoituksiin. Yleiskalastajat Väliharvuuksien mm kielto sopiva Väliharvuuksien mm kielto sopiva Vapakalastajat En halua verkkorajoituksia Verkkokalastajat Oma ehdotus verkkokalastuksen ohjaamiseksi % Kuva 15. Kalastajien mielipiteiden jakautuma verkkokalastuksen säätelyä koskeneessa kysymyksessä (palkeissa prosentit). (Valkeajärvi & Salo 2006) Kalastajien näkemys taimenen alamitasta Vuonna 2004 tehdyssä Konneveden kalastuskyselyssä (Valkeajärvi & Salo 2006) tiedusteltiin kalastajien suhtautumista taimenen alamittaan seuraavasti: Järvitaimen saavuttaa sukukypsyyden järvessä 1,5-2 kilon painoisena ja senttimetrin pituisena. Mielestäni (1) nykyinen lakisääteinen alamitta (40 cm) on sopiva, (2) alamitta tulisi nostaa Järvitaimen Keski-Suomessahankkeen esityksen mukaisesti vähintään 50 senttimetriin, (3) oma ehdotus taimenen alamitaksi. 26

27 Konneveden kaikista kysymykseen vastanneista kalastajista 44 % kannatti lakisääteistä 40 senttimetrin alamittaa, 46 % oli 50 senttimetrin kannalla ja 10 % antoi oman ehdotuksensa (kuva x). Kun oman ehdotuksen mediaani oli 52 cm (vaihtelu cm), voidaan todeta, että 56 % Konneveden kalastajista kannatti alamitan nostoa vähintään 10 senttimetrillä. Vapakalastusta pääasiallisesti harrastavat henkilöt kannattivat hiukan enemmän alamitan nostoa kuin verkkokalastajat. Oma ehdotus 10 N = 258 Sopiva 50 cm 46 Sopiva 40 cm % Kuva 16. Konneveden kalastajien suhtautuminen taimenen alamitan erilaisiin vaihtoehtoihin (40 cm, 50 cm ja oma ehdotus). Prosenttiarvo on esitetty myös palkissa Ammattimainen kalastus Konneveden-Kuusveden kalastusalueen isännöitsijän Ilkka Janhosen mukaan (suullinen 2007) Etelä-Konnevedessä harjoitetaan tehokasta talvi- ja kesänuottakalastusta sekä avorysäkalastusta (myös välivedessä). Kynsivedessä ja Kuusvedessä harjoitetaan kesänuottausta sekä rysäkalastusta myös jokseenkin aktiivisesti. Janhosen mukaan nykyisellä kalastuksella kalavarat lienevät suhteellisen hyvin hyödynnetty. Runsaat muikkukannat voitaisiin kuitenkin hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Kalastusalueella toimii yksi ammattikalastajia (> 30 % bruttotulot). Troolialuksia kalastusalueen vesillä ei tällä hetkellä ole. Troolikalastuskokeiluja on tehty, mutta tulokset olivat heikkoja. Keski-Suomen järvien soveltuvuutta troolikalastukseen on selvitetty ainakin 1980 luvun lopulla (mm. Nyholm 1989). Selvityksen mukaan Etelä-Konnevesi, Kuusvesi ja Kynsivesi soveltuisivat troolikalastukseen. Kuusveden ja Kynsiveden mahdolliset troolausalueet ovat kuitenkin lähes merkityksettömän pieniä. Kalastukselle merkittävät ja kannattavat troolikalastusalueet löytyvät Konnevedeltä. 27

28 6. KALANISTUTUKSET Kalanistutus on osakaskuntien yleisin kalavedenhoitotoimenpide. Te -keskuksen kalanistutusrekisterin mukaan kuha ja siika ovat olleet yksilömääräisesti laskien selkeästi kalastusalueen (sis. järvet ja kosket) istutetuimmat kalalajit 1990 ja 2000 luvuilla (liite 5). Kolmannella sijalla on seurannut taimen (HUOM. mäti ja vk poikaset poisluettuna). Neljänneksi yleisimpänä istutuslajina on ollut harjus. Muita istukaslajeja ovat olleet kirjolohi, järvilohi, hauki, muikku, karppi sekä rapu. Vuodesta 1990 vuoteen 2005 on kuhia istutettu kalastusalueen vesiin yhteensä noin kappaletta. Saman ajanjakson istutusmäärät siialla ja taimenella ovat ja kappaletta luvun poikashinnoilla laskettaessa eniten rahaa on käytetty taimenistukkaisiin (kesänvanhat ja suuremmat); yhteensä noin Kuhaistukkaisiin (arvio keskim. 68 mm) käytettiin varoja noin ja siikaistukkaisiin (arvio keskim. 100 mm) on varoja käytetty noin Kalastusalueen hallituksen jäsenten kokemuksen mukaan (Jokivirta 2005) kalanistutukset kalastusalueen vesissä ovat onnistuneet keskimäärin kohtalaisesti. Tätä näkemystä tukee myös istutustietojen vertaaminen saalistietoihin. Kuhaistutusten on arvioitu onnistuneen hyvin ja taimenistutusten huonosti. Siikaistutusten tuloksellisuudesta on olemassa erilaisia näkemyksiä. 7. VELVOITTEET Kalastusalueen vesillä on voimassa kaksi kalatalousvelvoitetta. Taimen Oy :n Siikakosken ja Korholankosken kalanviljelylaitosten kalatalousvelvoitteen määrä on yhteensä kappaletta pituudeltaan vähintään 100 mm mittaista Rautalammin reitin kantaa olevaa siikaa. Hanka-Taimen Oy :n Hankakosken kalanviljelylaitoksen velvoite on kappaletta pituudeltaan vähintään 25 cm :n mittaista Rautalammin reitin kantaa olevaa järvitaimenta. 28

29 Taulukko 12. Konneveden, Kuusveden ja Kynsiveden kuha-, siika- ja taimenistutukset vuosina (Lähde: TE-keskuksen kalanistutusrekisteri 2006). KONNEVESI Kuha Siika Taimen kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha Yhteensä kpl kpl kpl KUUSVESI Kuha Siika Taimen kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha Yhteensä kpl kpl kpl 29

30 KYNSIVESI-LEIVONVESI Kuha Siika Taimen kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha kpl kpl/ ha Yhteensä kpl kpl kpl 30

31 K Ä Y T T Ö - J A H O I T O S U U N N I T E L M A O S A (B) Käyttö- ja hoitosuunnitelma-osassa Konneveden-Kuusveden kalastusalueelle ja sen osakaskunnille esitetään kalavesien käyttöön ja hoitoon liittyviä toimenpidesuosituksia sekä toimintalinjoja. Ne koskevat myös muita vesialueen omistajia ja vesien hoidosta vastaavia tahoja. Suosituksia voidaan tarvittaessa soveltaa myös muihin vesistön osiin, joita ei varsinaisesti erikseen tässä suunnitelmassa mainita. 8. YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA 8.1. Osakaskuntien yhdistäminen Mm. kalastuslain ja yhteisaluelain muutos ( ) helpotti osakaskuntien yhdistämistä. Pääsääntöisesti nykyisin riittää kun osakaskuntien kokoukset päättävät yhdistämisestä määräenemmistöpäätöksellä ja hyväksyvät osakaskuntien keskinäisen yhdistymissopimuksen. Vesialueiden yhdistäminen ja alueen arvottaminen suoritetaan maanmittaustoimituksella. Yhdistyminen on suotavaa rikkonaisilla alueilla sekä heikosti toimivien osakaskuntien osalta. Osakaskuntien yhdistyessä tulee sen osakkaiden käyttöön entistä suurempi yhteinen vesialue. Kalastonhoito ja kalastuksen järjestäminen voidaan hoitaa keskitetysti ja tehokkaasti (ennen useita osakaskuntia ja erilaisia päätöksiä). Myös hoitokunnan kokoa voidaan kasvattaa ja saada näin uusia aktiivisia osakkaita mukaan toimintaan. Osakaskunnat voivat myös halutessaan siirtää toimintansa kalastusalueelle. Tällöin sen lakisääteiset tehtävät jäävät kalastusalueen vastuulle. Pienet, toimivat osakaskunnat (esimerkiksi alle 250 ha) yhdistävät toimintansa naapuriosakaskuntiensa kanssa. 9. KALASTUSJÄRJESTELYIHIN LIITTYVÄT SUOSITUKSET 9.1. Ohjeita päätöksen tekoon Kalakantoja tehokkaasti, monipuolisesti ja kestävästi hyödyntävän kalastuksen perusedellytyksiä ovat mm. monipuolinen kalasto, kalaston suojelu, riittävä kutukanta sekä suunnitelmalliset kalavesien hoito- ja kalastusjärjestelyt. Nämä tekijät ovat kaikki tärkeitä ja yhteydessä toisiinsa. Kalastusta voidaan kuitenkin alueellisesti ohjata vaikkapa yhden lajin perusteella (esim. taimen, kuha), jos se lajin elämänkierron tai säilymisen kannalta on välttämätöntä. Kalastusrajoitusten perimmäisenä tarkoituksena on kalakantojen säilyttäminen elinkelpoisina sekä kalatuoton lisääminen. Rajoitukset ovat perusteltuja, mikäli kalastus verottaa kalakantoja liian voimakkaasti tai vääristää niitä. Tällöin kalojen lisääntyminen voi vaarantua kutukannan pienenemisen ja rajallisten lisääntymisalueiden vuoksi. Se tarkoittaa usein myös sitä, että istutukset eivät ole onnistuneet odotetulla tavalla. Kalastusalueen ja osakaskuntien tekemien kalastusrajoitusten tai määräysten tulee perustua todelliseen tarpeeseen (esim. tutkimustulokset) ja niiden on oltava tavoitteellisia (mm. KL 1). 31

32 Kalastusta ohjattaessa on otettava huomioon päätösten vaikutus eri kalastajaryhmiin ja kalastuksen valvontaan. Kalastusta ohjattaessa on erityisesti otettava huomioon vesialueiden yhtenäisyys. Nämä asiat ovat erittäin tärkeitä, mikäli päätöksiensä juridista pitävyyttä joudutaan tutkimaan esim. määräysten vastaisen kalastuksen osalta. Osakaskunnat perustelevat rajoituspäätöksensä mm. kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman sekä mahdollisilla muilla kalastusalueen ohjeilla. Rajoituspäätökset tulee kirjata perusteluineen kokouspöytäkirjaan. Kalastusalue voi antaa kaikkia vesialueita koskevia rajoituksia erillisellä päätöksellään. Kalastusalue voi myös toimivaltansa rajoissa vahvistaa osakaskuntien päätöksiä. Rajoituspäätöksistä tulee tiedottaa näkyvästi ja riittävän laajasti (paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä, kalastuslupamyynnin yhteydessä, Internetissä sekä K-S kalastuspaikkaoppaassa) Kalaston suojelu Kalaston suojelutyöryhmän mietinnön (Maa- ja metsätalousministeriö, v. 1996) mukaan kalaston suojelussa istutustoiminnan ensisijaisena tavoitteena tulisi olla taantuneiden tai luonnosta kokonaan hävinneiden luonnonkantojen elvyttäminen ja palauttaminen takaisin luonnolliseen elinympäristöön ja lisääntymiskiertoon. Työryhmämietinnön mukaan kalaston suojelussa tulisi ottaa huomioon mm. seuraavat asiat: lajin tulisi pitkällä aikavälillä pystyä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana, sen luontainen levinneisyysalue ei saisi pienentyä, eikä se saisi olla vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa ja lajin pitkäaikaiseksi säilymiseksi tulisi olla riittävän laaja elinympäristö Kalastusalueella suotuisa suojelu koskee pääosin järvitaimenta, mutta hoitotyö auttaisi muitakin petokalalajeja (mm. kuha, järvilohi, hauki). Suojelukäsite ei ole ristiriidassa kotitarve-, virkistys- ja urheilukalastuksen kanssa sillä kyse on vain eri kalastusmuotojen yhteensovittamisesta Kalan kulun turvaaminen Taimenella on mahdollisuus vaeltaa Päijänteeltä Rautalammin reitille luvulla Vaajakoskelle (Haapakoski) ja Laukaaseen (Kuhankoski) valmistuivat kalatiet jotka mahdollistavat mm. lohikalojen vaellukset. Taimenen kutu- ja syönnösvaellukset tulisi turvata jotta mm. taimenen poikastuotanto ja saalismäärät kasvaisivat. Tällä olisi myös positiivinen vaikutus alueen kalastuslupatuottoon. 32

33 Suurin vastuu vaelluskalojen ja erityisesti järvitaimenen koko elinkierron turvaamisessa on vesialueiden omistajilla ja kalastusalueella. Jo yhden osakaskunnan toimet kalastuksen järjestämisessä voivat olla merkityksekkäitä laajan alueen kalakannoille (Korsu & Kovanen 1999). Yhdenkin vaellusreitillä olevan kapeikkoalueen tehokas kalastus saattaa estää harvalukuisten sukukypsien taimenten pääsyn lisääntymisalueilleen. Verkkokalastuksen ohjaaminen/ järjestäminen on vain yksi keskeisistä toimenpiteistä vaelluskalojen kulun turvaamiseksi. Verkkokalastuksen järjestäminen, yhdessä alamitan noston sekä muiden kalastusjärjestelyjen kanssa turvaavat melko hyvin vaelluskalojen kulun. Kalastusalueella keskeisimmät vesialueet ovat reitin pääväylät suurimpina järvialtaina Kuusvasi, Kynsivesi, Liesvesi ja Konnevesi. Taimenen esteetön vaellus koko reitillä tulee turvata. Kalastuksenohjausta vaaditaan erityisesti vesistön kapeikkoalueilla. Reitille jo asetettuna käytännön kalastuksen säätelyn toimenpide-esimerkkinä mainittakoon Konnevesi Kuusveden kalastusalueen sekä alapuolisen Leppäveden kalastusalueiden asettamat verkon silmän solmuvälirajoitukset: Konnevesi-Kuusveden kalastusalue kielsi kokouksessaan solmuväliltään mm:n verkkojen pidon Rautalammin reitin reittivedessä, pois lukien Liesveden Isolahti ja Paanalansaaren Pirttijärvi. Kielto oli voimassa Keväällä 2005 päätös muutettiin suositukseksi osakaskunnille. Lisäksi kahden enintään 35 mm :n verkon käyttö sallittiin rantavesissä. Leppäveden kalastusalue on kokouksessaan kieltänyt solmuväliltään alle 55 mm olevien verkkojen käytön välisenä aikana Leppävedessä, Torronselällä, Saraavedessä, Vatianjärvellä ja Leppäveden kalastusalueen puoleisessa osassa Kuhnamoa vuoteen 2007 ( ) saakka. Lisäksi kalastusalue on kieltänyt solmuväliltään mm verkkojen käytön välisenä aikana vuoteen 2007 saakka. Samalla kuhan alamitaksi on määrätty 40 cm ja taimenen 45 cm. Kalastusalue ja osakaskunnat jatkavat toimia vaelluskalojen kulun turvaamiseksi koko Rautalammin reitillä. Järvitaimenen koko elinkierto tulee huomioida. Laajamittaisen ja järvitaimenen kannalta arvokkaan vesistöalueen ollessa kyseessä päätös vaellusten turvaamiseksi tehdään ensisijaisesti kalastusalueessa, kalastuslain mukaisesti Kalojen alamitat ja rauhoitusajat Kalastuslain 35 (2 mom.) mukaisesti kalastusalue voi määrätä alamitan kaloille ja ravulle, joilla sitä ei ole sekä määrätä asetuksella säädettyä mittaa suuremman alamitan jos se on KL 1 :n tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen. Alamittoja korotettaessa on kuitenkin huomioitava, ettei 33