Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014"

Transkriptio

1 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin euroa. Hanketta rahoittaa 38 organisaatiota. Neljä vesistöaluetta ja neljä työryhmää. Työryhmissä toimii yli 100 paikallista vesialueen omistajaa, kalastajaa sekä kuntien ja yrittäjien edustajaa. Puula forum 2013 Projektipäällikkö Teemu Hentinen puh tai

2 Esityksen sisältö 1) Puulan kuha- ja lohikannoista. 2) Lohikalojen kalastus perustuu istutuksiin. 3) Puulan kalojen kasvusta ja kestävästä kalastuksesta. 4) Oletko valmis kestävään kalastukseen? 5) Hanke mukana Puulan kalastuksen haasteissa! 2

3 Puulan kuha- ja lohikannoista Järvilohi Lajina on äärimmäisen uhanalainen Saimaan vesistössä. Puulalle istutettu vuosittain kalastusta varten ja menestyy erinomaisesti. Kasvu jopa 3-4 kg vuodessa. Puulassa ei ole ollut luontaisena lajina ja ei ole lisääntynyt luontaisesti. Jos kalastetaan 6 kk järvessä olleita järvilohia niin painavat 1,4 2,2 kg. Jos kalastetaan 1,5 vuotta järvessä olleita järvilohia niin painavat 4-5 kg! 3

4 Puulan kuha- ja lohikannoista Nieriä Lajina on äärimmäisen uhanalainen Kuolimossa ja Saimaan vesistössä. Lisääntyy ensimmäisen kerran yli 60 cm = yli 2 kg. Alamitta on paikoin 70 cm (3 kg). Puulalle istutettu kalastusta varten ja menestyy erinomaisesti. Puulassa ei ole lisääntynyt koskaan? Puulan ympäristötekijöiden puolesta lisääntyminen ehkä mahdollista (syvyys, puhtaus, kylmä vesi, lisääntymisalueet?) 4

5 Puulan kuha- ja lohikannoista Järvitaimen Lajina on erittäin uhanalainen napapiirin eteläpuolella. Puulalle istutetaan vuosittain kalastusta varten ja menestyy erinomaisesti. Lisääntyy luontaisesti ensimmäisen kerran yli 60 cm pituisena ja yli 3 kg painoisena Luontaisten kantojen elvyttäminen edellyttää että myös istutettujen taimenten pyynti kohdistuu yli 3 kg yksilöihin! Puulan järvitaimenen tärkeimmät lisääntymiskohteet ovat Läsäkoski, Korpikoski ja Hännilänjokireitti. 5

6 Kuha Lajina elinvoimainen ja lisääntyy useissa vesistöissä. Lisääntynyt varmuudella 50 cm ja 1,3 kg painoisena. Puulalle istutettu vuosittain kpl. Kirkasvetisellä Puulan alueella erittäin huonoja tuloksia ja istutus lienee turhaa. Puulan kuha- ja lohikannoista Tummavetisillä alueilla hyviä tuloksia, kuten Pohjois- ja Länsi- Puulan vedet! 6

7 Kalastus perustuu istutuksiin Ajankohtaiset kalantutkimuksista Smolttiruuvi Läsäkoskessa (vaelluspoikaspyydys) Selvitetään luonnossa syntyneiden ja järvelle toukokuussa vaeltavien taimenten määrää. Pyydyksessä päivittäin kg kaloja, pääosin särkikaloja. Tulokset: Keväällä 2013 Läsäkoskesta vaelsi vain taimenen poikasta Puulalle. 7

8 Kalastus perustuu istutuksiin Nieriän osalta täysin. Järvilohen osalta täysin. Järvitaimenen osalta täysin. Luonnonkaloja vaeltaa jokialueilta Puulalle korkeintaan muutamia kymmeniä tai hyvien lisääntymisvuosien jälkeen korkeintaan ~500 yksilöä. Samaan aikaan Puulalle istutetaan vuosittain vaelluskalan poikasta kalastusta varten. Vain kuhan osalta kalastus perustuu ainakin osittain luontaiseen lisääntymiseen! 8

9 10 vuoden aikana kalanpoikasta Puulaan! - Rahoitus on tullut kalastajien lunastamista maksuista, jotka osakaskunnat ja Puulan viehelupa-alue ovat palauttaneet istutuksiin! Puulan istutukset Siika Nieriä Kuha Järvitaimen Järvilohi

10 Järvitaimenen kasvu Puulassa - Keväällä istutettu 100 g ja cm poikanen ensimmäisenä syksynä noin 1 kg (ei sukukypsä), toisena syksynä 2-3 kg (ei sukukypsä), kolmantena syksynä 3 5 kg (osa jo sukukypsiä ja tavoitekoko kalastukselle) 10

11 Järvilohen kasvu Puulassa, suomututkimuksia! Puula 5,2 kg ja 71 cm järvilohi, saatu lokakuussa / 2 järvivuotta Istutettu 2-vuotiaana ja noin 100 g painoisena. 1 kesän jälkeen 55 cm / 2,0 kg, 2 kesän jälkeen 71 cm / 5,2 kg Puula 7,2 kg ja 82 cm järvilohi, saatu 31.7 / 3 järvivuotta Istutettu 2-vuotiaana ja noin 100 g painoisena. 1 kesän jälkeen 50 cm / 1,6 kg, 2 kesän jälkeen 75 cm / 5,0 kg, 3 kesän jälkeen 82 cm / 7,2 kg (pyydetty heinäkuussa!!) YHTEENVETO PUULAN JÄRVILOHISTA Keväällä istutettu 2 vuotias (100 g ja cm) poikanen saavuttaa ensimmäisen kesän jälkeen cm pituuden ja 1,3 2,2 kg painon. Toisen kesän jälkeen syksyllä 4 5 kg, jotkut jopa yli 5 kg painoisia! 11

12 Järvilohen kasvu Puulassa - Tavoitteena kalastaa toisen ja kolmannen vuoden järvilohia! 12

13 Keski- ja Itä-Puulan puhtaat ja kirkkaat vedet eivät sovellu kuhalle - Pohjois-Puulan kuhille g lisäkasvua avovesikaudessa! 13

14 Istutetun nieriän kasvu Puulassa? Jos saat saaliiksi yli 2 kg nieriän, mittaa pituus ja paino sekä merkitse pyyntipäivä. Pakasta kalan pää ja ota yhteyttä Teemu Hentinen tai Nieriän kasvua selvitetään riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella. Tutkimuksen rahoittaa hanke! 14

15 Oletko valmis kestävään kalastukseen? - 2 vuotiaana istutettu 100 g ja noin 20 cm järvilohi tarvitsee hieman yli vuoden kasvaakseen 3 kg painoiseksi, taimen tarvitsee 2 vuotta! 1. Kalastetaan yli 3 kg kaloja yhteisellä päätöksellä! 2. Vaelluskalojen ja nieriän istutukset toteutetaan , tavoite poikasta vuosittain. 3. Alamittaisten ja alle 2 kg lohikalojen selviytymistä lisätään dian 16 toimenpiteillä! 4. Pohjaverkkopyynnissä talvella, keväällä ja kesällä alle 15 m syvyydellä voidaan käyttää väliharvuuksia koska niillä ei ole 15 merkitystä vaelluskalojen kuolleisuudelle.

16 Oletko valmis kestävään kalastukseen? 1. Käytä vain muikkuverkkoja tai vähintään 80 mm verkkoja Pinta- ja välivesipyynnissä. Pohjaverkkopyynnissä syys marraskuussa. Koko vuoden yli 15 m syvyydessä (alamittaiset nieriät). 2. Käytä vain 1 3 verkkoa, suurempi verkkomäärä on ammattikalastajia varten! 3. Kalasta kuhaa käyttäen vähintään 65 mm verkkoja. 4. Vältä siika- ja ahvenverkkojen käyttöä kesäkuussa mittavien lohi-istutusten vuoksi. 5. Viehekalastuksessa vähennä koukkujen ja vapojen määrää erityisesti kesällä sekä tarkista vieheet riittävän usein alamittaisten vapauttamiseksi. Käytä alamittana lohikaloilla 60 cm ja kuhalla 50 cm. 16

17 80 mm verkolla yli 2 kg petokaloja! - Hanke lahjoitti kalastajille 80 mm verkkoja (40 kpl) - Saaliskirjapidossa 39 kpl kuhia, keskipaino 3,9 kg - Saaliskirjanpidossa 154 kpl vaelluskaloja, keskipaino 3,9 kg Kalojen paino g 17

18 Hanke mukana Puulan kalastuksen haasteissa - Taustaa osakaskuntien yhdistämiseen Etelä-Savossa osakaskuntien pinta-alojen keskiarvo on noin 220 hehtaaria. Pohjois-Karjalassa vastaava luku on noin hehtaaria. Metsästysseurojen keskimääräinen koko on ha, metsästettävien lajien ja metsästyksen kannalta riittävä alue mutta esim. hirvikannan säätelyä toteutetaan laajemmassa yhteistyössä. Itä-Puulan pinta-ala on ha ja Länsi-Puulan noin ha = kalakantojen hoidon ja kalastuksen järjestämisen kannalta sopiva alue. Pienet osakaskunnat eivät muodosta itsenäisesti kalakantojen hoidon ja kalastuksen kannalta järkevää kokonaisuutta. Osakaskunnan keskeiset tehtävät liittyvät kalastuksen järjestämiseen ja kalakannan hoitamiseen! KESKEINEN LÄHTÖKOHTA OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEEN! 18

19 Hanke mukana Puulan kalastuksen haasteissa - Paikoin vesialueen omistus pirstaleista ja jäänne 1700-luvulta. Kalastus on muuttunut välttämättömästä leivän jatkeen hankinnasta vapaa-ajan kalastukseen. Itä-Puula (noin ha) 20 osakaskuntaa, joista puolet oli järjestäytynyt ja hoiti kalastuslain mukaiset tehtävät. Kalakantojen hoidon, kalastuksen ja lupamyynnin järjestäminen haasteellista tai mahdotonta. Hanke järjesti ja rahoitti 12 osakaskunnan kokoukset: 11 osakaskuntaa yhdistyy muodostaen Itä-Puulan osakaskunnan. Neuvotteluja jatketaan noin 15 osakaskunnan kanssa. 14 osakaskuntaa muodostaa 2014 alkaen Itä-Puulan yhteisverkko- ja viehelupa-alueen. Neuvotteluja jatketaan 5 osakaskunnan kanssa. Istutukset 2013: kpl nieriän, järvilohen ja järvitaimenen poikasia. Länsi-Puula (noin ha) 28 osakaskuntaa tai yhteistä vesialuetta sekä 133 erillistä vesipalstaa. Hanke on selvittänyt vesialueen omistuksen ja rahoittanut osakasluettelot yhteystietoineen sekä kutsuu koolle osakaskunnat keskustelutilaisuuteen tiistaina 13.8 klo 17 Kangasniemi-salissa. Osakaskuntien kokoukset 3.10 ja 4.10 sekä Kunnantalon johtokeskuksessa, 5 6 kokousta per päivä. Henkilökohtainen kutsu kaikille osakkaille ja hanke rahoittaa tilaisuudet. Osakaskuntien yhdistymishakemus maanmittauslaitokselle tammikuussa. Länsi-Puulan osakaskunta järjestäytyy ja aloittaa toimintansa kesällä

20 Yhteistyöllä yhtenäisiä lupa-alueita ja vetovoimaisia kalakantoja! Kiitos! Kuva: Heikki Heiskanen 20

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Etelä- Savon ELY- keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoi9einen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä www.puula.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014 Tekijä: Projektipäällikkö Teemu

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Länsi-Puulan osakaskunta

Länsi-Puulan osakaskunta Länsi-Puulan osakaskunta www.lansipuula.net - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014

Lisätiedot

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta www.itapuula.net - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14

Lisätiedot

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Mikkeli 2013 1 JOHDANTO Puulan kalastusalue on vesipinta-alaltaan noin 50 000 hehtaaria. Kalastusalueen suurimmat järvet ovat Puula, Ryökäsvesi, Liekune, Synsiä,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Mäntyharjun kalastusalue

Mäntyharjun kalastusalue Mäntyharjun kalastusalue - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014 Tekijä: Teemu Hentinen

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet

Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet www.kalajoroinen.info www.haukivesi.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi

Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvitaimen...4 1.3 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän lisääntymisalueet... 4 2.2.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus 0 Loppuraportin tiivistelmä . Kyselytutkimuksen tausta ja tavoitteet Pohjois-Karjalan ELY-keskus kumppaneinaan muut Itä-Suomen ELY-keskukset

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa. Hankkeella

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Laadittiin vuonna 2014-15 kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishankkeessa, työryhmissä noin 100 henkilöä Kalastusbiologi Teemu Hentinen,

Lisätiedot

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Hyväksytty osakaskunnan järjestäytymiskokouksessa 23.04.2014 ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta & Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin

Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin Naruska-Kullajärven kalastusyhtymä on mökkiläisten perustama yhteisö Itä-Lapissa, Sallan kunnan pohjoisosassa sijaitsevalla Naruskajärvellä. Kalastusyhtymä

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY LUVE- JA ROTIMOJOELLA... 4 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5

Lisätiedot

Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma

Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma RAPORTTEJA 81 2014 Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma JOONAS RAJALA TEEMU HENTINEN Joroisvirran Haukiveden alueen kestävän kalastuksen

Lisätiedot

Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma

Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma RAPORTTEJA 79 2014 Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma JOONAS RAJALA TEEMU HENTINEN Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen

Lisätiedot

Hyväksytty 29.01.2014

Hyväksytty 29.01.2014 Hyväksytty 29.01.2014 Haukiveden viehekalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Haukiveden viehekalastusalueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-2014. Rantasalmi

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma Hyväksytty osakaskuntien yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Koloveden viehelupa-alueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Etelä-Savo 23.04.2014 ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Seppo Lokka avasi kokouksen ja todettiin paikalla olijat. 2. ELY-keskuksen puheenvuoro osakaskunnan

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa.

Lisätiedot

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Hyväksytty osakaskunnan järjestäytymiskokouksessa 24.04.2014 LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Länsi-Puulan osakaskunta & Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 Antopäivä Diaarinumero 30.10.2014 11293/14/7305 ASIA Kalastuslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja kalastusalue, Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Kyyveden kalastusalue

Kyyveden kalastusalue Kyyveden kalastusalue www.kyyvesi.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014 Tekijät:

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA TAVOITTEENA YHTENÄISET VESIALUEET, TOIMIVAT OSAKASKUNNAT

Lisätiedot

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Siida 11.6.2009 / Inarin Kalastusalue K. Kyrö Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Ukko Hautuumaasaaret Kaamasjoki Tsiuttajoki Juutua Paatsjoki Sarmivuono

Lisätiedot

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Viva Salmo Trutta-

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

kalakannan kehittäminen

kalakannan kehittäminen -Kestävä kalastus ja suunnitelmallinen kalakannan kehittäminen - Projektikoordinaattori Manu Vihtonen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL): Kalavarojen käyttö

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Jorma Piironen, RKTL Joensuu Kuopio Iso-Valkeinen 19.4.2011 VUOKSEN VESISTÖN TAIMEN? EI (TARKKOJA tai KATTAVIA) TIETOJA Luontainen lisääntyminen?

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Taimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 (päivitys 4.11.2010) Sisältö Villit

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Päijänteen kalastuskysely 2011

Päijänteen kalastuskysely 2011 5.3.2012 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112, Kauppakatu 19 B 40101 JYVÄSKYLÄ Timo Meronen 040 0735 286 Matti Havumäki 040 1626 400 etunimi.sukunimi@ahven.net Päijänteen kalastuskysely 2011 Hyvä kalastaja!

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

ANKERIAS (Anguilla anguilla)

ANKERIAS (Anguilla anguilla) ANKERIAS (Anguilla anguilla) Koiras alle 50 cm, naaras 50 100 cm Erittäin uhanalainen Ankerias on erikoinen, käärmemäinen petokala, jonka elämästä tiedetään vasta vähän. Uskotaan, että kaikki ankeriaat

Lisätiedot

28.2.2002 Drno --/---/2002

28.2.2002 Drno --/---/2002 28.2.2002 Drno --/---/2002 Puulan kalastusalue Isännöitsijä Harri Liikanen Mikkelin kalatalouskeskus Viite puhelu 21.2.2002 Lausunto verkkokalastuksen järjestämisestä Puulalla Puulan kalastusalue on käyttö-

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuopio19.4.2011 Rautalammin reitti Keski-Suomen taimenkantojen hoitostrategiaa

Lisätiedot

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Mihin tarvitaan kalastuksen säätelyä? Halutaan turvata (taloudellisesti tärkeiden)

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Laki pähkinänkuoressa: Yhdellä maksulla kalastat lähes koko Suomessa

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla? Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Palautusistutuksia valtion

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Kaukametsän kongressi ja kulttuurikeskus, Kajaani 15.4.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven kuhan

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013 aiheesta keskusteltu Keski-Suomen Kalatalouskeskus/Timo Meronen (TM ), Keski-Suomen Kalavesienhoito Oy/Jani Jokivirta (JJ),Laukaan Kalanviljelylaitos /Päivi Anttonen (PA) ja Savon Taimen/Yrjö Lankinen

Lisätiedot

Kestävää kalastusta Pielisellä

Kestävää kalastusta Pielisellä Kestävää kalastusta Pielisellä Elämyksellisiä kalastushetkiä toivottaen, Mirko Laakkonen Projektipäällikkö Pielisen järvilohi ja taimen -hanke www.jarvilohi.net Esipuhe Suomessa on lukuisia järviä, jokia

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot