Selvitys ravintoloissa ja ruokaloissa tarjottujen ruokien suolapitoisuudesta vuonna 2000

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys ravintoloissa ja ruokaloissa tarjottujen ruokien suolapitoisuudesta vuonna 2000"

Transkriptio

1 Selvitys ravintoloissa ja ruokaloissa tarjottujen ruokien suolapitoisuudesta vuonna 2000 ~ OULl!N KAlJPUNKI ~ YMPARISTOVIRASTO Raportti 5/2001

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Suolan saanti ja terveysvaikutukset 1 3. Lainsäädännön aiheuttamat muutokset 2 4. Tutkimuksen taustaa 2 5. Näytteenotto ja suolapitoisuuden määrittäminen 3 6. Tulokset 3 7. Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset Tiivistelmä 5 Liite: Projektiyhteenveto

3 1 1. JOHDANTO Oulun kaupungin ympäristövirastossa on tehty selvitys ravintoloiden, työpaikkaruokaloiden ja aikuiskoulutuslaitosten ruokaloissa tarjottujen ruokien suolapitoisuudesta. Lounasruokanäytteitä kerättiin vuoden 2000 aikana yhteensä 65 kappaletta. Näytteistä 53 oli Oulun kaupungin alueelta ja 12 ympäristökunnista. Ympäristökunnista projektiin osallistuivat Oulunsalon, Muhoksen ja Vaalan kunta. Näytteenotosta vastasivat kunkin kunnan terveystarkastajat ja näytteet analysoitiin Oulun kaupungin elintarvike- ja ympäristölaboratoriossa. Yhteenvedon on laatinut kemisti Seija Karjalainen. 2. SUOLAN SAANTI JA TERVEYSVAIKUTUKSET Suomalaisten suolan saantia ravinnosta on tutkittu 1970-luvun loppupuolelta lähtien. Suolan käyttö on laskenut jonkin verran, mutta sen käyttö on yhä liian runsasta. Ruokasuolaa eli natriumkloridia käytetään maun, rakenteen ja säilyvyyden parantamiseksi. Ihmisen elimistö tarvitsee natriumia monien elintoimintojen säätelyyn. Tämä tarve vastaa noin 1,5 gramman suolamäärää vuorokaudessa. Suomalaisten keskimääräinen suolansaanti on kuitenkin tätä huomattavasti suurempi: naiset saivat joitakin vuosia sitten tehdyn selvityksen perusteella sitä 7-8 g/vrk ja miehet g/vrk eli moninkertaisesti yli fysiologisen tarpeen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että suolan käytön rajoittamisesta on hyötyä sydänja verisuonitautien ehkäisyssä. Runsas ruokasuolan käyttö on yksi verenpainetaudille altistavista tekijöistä. Ruokasuolan (natriumkloridin) aineosista nimenomaan natrium on se aine, joka aiheuttaa verenpaineen kohoamista. Luonnollisen tason ylittävä saanti rasittaa elimistöä ja varsinkin munuaisia, joiden täytyy poistaa ylimääräinen natrium soluista. Mikäli natriumylimäärää ei saada poistettua elimistöstä, on seurauksena mm. turvotusta. Ihmisen elimistö pystyy erittämään tehokkaammin ylimääräistä natriumia nostamalla verenpainetta. Mitä korkeampi verenpaine on, sitä tehokkaammin suola erittyy munuaisista. Korkea verenpaine rasittaa kuitenkin sydäntä, munuaisia ja verisuonia. Suolansaannin vähentämisellä noin 5 grammaan päivässä voidaan alentaa väestön sairastavuutta sydän ja verisuonitauteihin. Suolankäytön rajoittamisen arvioidaan hyödyttävän 20 %:a väestöstä. Suolan käyttöä pyritään vähentämään asteittain terveyskasvatuksen ja -valistuksen avulla. Suolan käyttöä pyritään rajoittamaan niin kotitalouksissa, joukkoruokailussa kuin elintarviketeollisuudessakin. Ruokailijoiden totuttaminen vähäsuolaisempiin ruokiin tulee tapahtua asteittain.

4 2 Elintarvikkeista saatavasta natriumista yli 90 % on peräisin elintarvikkeiden valmistuksessa käytetystä ruokasuolasta, loput muista lisäaineista ja raaka-aineiden luontaisesta natriumpitoisuudesta. Kokonaissuolansaannista tulee leivästä noin 20 %, leikkeleistä noin 13 % ja varsinaisista aterioilla nautittavista ruoista 45 % eli suurin osa. 3. LAINSÄÄDÄNNÖN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET Suomessa ruokasuola on vuoteen 1996 saakka katsottu kuuluvaksi lisäaineisiin ja sen käyttöä ja käytöstä ilmoittamista on voitu säädellä Iisäainemääräyksin. Suolan saantia Suomessa on pyritty vähentämään lisäainemääräyksin 1970-luvulta lähtien. Elinkeinohallituksen päätöksillä on 1980-luvulta lähtien pyritty rajoittamaan elintarviketeollisuuden ja joukkoruokailupaikkojen valmistamien ja tarjoilemien aterioiden suolapitoisuuksia. Tällöin tulivat voimaan joukkoruokailupaikkojen ruokasuolapitoisuusrajoitukset keitoille, liemille (enintään 10 g/kg) ja kastikkeille (enintään 12 g/kg) sekä elintarviketeollisuutta velvoittavat määräykset tiettyjen elintarvikkeiden ruokasuolapitoisuuden ilmoittamisesta myyntipäällyksessä. Samoin 1980-luvulla säädeltiin lasten suolansaantia lastenruoka-asetuksella, jossa velvoitettiin lastenruokien valmistajia ilmoittamaan valmisteen suolapitoisuuden myyntipäällyksessä. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä 1992 annettiin lisäksi rajoituksia lastenruoan suolapitoisuudelle (1-3 -vuotiaille tarkoitettuun puuroon ja velliin sai lisätä ruokasuolaa enintään 1 g/kg ja muuhun ruokaan enintään 2,5 g/kg). Ja 1994 STM:n päätöksellä kiellettiin suolan lisääminen alle vuoden ikäisille tarkoitettuun ruokaan. Edelleen suolan käyttöä pyrittiin vähentämään vaatimalla myyntipäällysmerkintöihin maininta "voimakassuolainen", mikäli suolapitoisuus erikseen määrätyissä elintarvikkeissa ylitti säädetyn rajan. Samalla annettiin mahdollisuus käyttää mainintaa "vähäsuolainen", jos elintarvikkeen suolapitoisuus alitti määrätyt rajat. Suomen Iiityttyä EU:hun tulivat voimaan uudet EU:n direktiiveihin perustuvat lisäainemääräykset, joissa suolan katsotaankin kuuluvan valmistusaineisiin eikä Iisäaineisiin eikä sen käyttöä täten enää voida säädellä yhtä laajasti. Elintarvikkeiden ruokasuolapitoisuuksien merkintämääräykset ovat kuitenkin pysyneet entisellään, mutta joukkoruokailupaikkojen valmistamien ja tarjoilemien aterioiden ruokasuolapitoisuutta ei enää rajoiteta lainsäädännöllisesti. Suolarajoitukset ovat muuttuneet suosituksiksi. 4. TUTKIMUKSEN TAUSTAA Oulun kaupungin terveydensuojeluviranomaiset ovat tutkineet suolan saantia joukkoruokailupaikkojen (päiväkodit, koulut, sairaalat, hoitolaitokset, työpaikkaruokalat, ravintolat) ruoista 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Alussa tutkimukset olivat pistokoeluonteisia. Vuodesta 1988 lähtien ruokasuolavalvontaa on toteutettu

5 3 lähinnä projektiluonteisesti. Ensimmäisessä projektissa 1988 tutkittiin 110 kpl suurtalouksien keittojen ja kastikkeiden suolapitoisuuksia. Vuonna 1991 kartoitus uusittiin; tällöin näytteitä otettiin 103 kpl ja näytteet eroteltiin viiteen luokkaan 1) päiväkodit ja koulut, 2) työpaikkaruokalat, 3) ravintolat, 4) sairaalat ja hoitolaitokset, sekä 5)aikuisoppilaitokset. Määräysten vastaisten näytteiden osuus koko näytteistä oli ensimmäisessä tutkimuksessa 19 % ja toisessa 24 %. Päiväkotien ja koulujen näytteistä määräysten vastaisia oli v vain 5 %. Vuonna 1993 suurtalouksien keittojen ja kastikkeiden ruokasuolatutkimus toistettiin vuoden 1991 kaltaisena; tällöin otettiin 121 kpl näytteitä, joista määräysten vastaisia oli yhteensä 23 %. Päiväkotien ja koulujen näytteistä määräysten vastaisia oli 16 %. Hoitolaitoksissa ja aikuisoppilaitoksissa määräysten vastaisten ruokien määrä oli selvästi laskenut, mutta muissa (päiväkodit, koulut, työpaikkaruokalat ja ravintolat) joko kasvanut tai pysynyt ennallaan. Niinpä koulujen ja päiväkotien ruokien suolapitoisuutta kartoitettiin erittäin laajassa tutkimuksessa vuosien aikana, jolloin näytteitä otettiin yhteensä 322 kpl. Tutkimuksessa todettiin koulu- ja päiväkotiruokien suolapitoisuuden laskeneen, mutta yhä lapset saivat ruokasuolaa likaa. Raja-arvon ylittävien prosentuaalinen osuus oli enää 3,5 %. Koska lasten suolansaannin valvonnalla ja valistuksella katsottiin saadun kehitystä aikaan, päätettiin työpaikkaruokaloiden ja ravintoloiden ruokien suolapitoisuuden kehitystä tarkkailla seuraavaksi, koska niiden osalta 1993 tehdyssä tutkimuksessa ei todettu tapahtuneen suolankäytön vähenemistä. 5. NÄYTTEENOTTO JA SUOLAPITOISUUDEN MÄÄRITTÄMINEN Näytteet otettiin työpäivien aikana yleensä lounasaikaan. Näytteenottokohteet eivät etukäteen tienneet näytteenotosta. Näytteenoton yhteydessä selvitettiin mm., oliko ruokaan lisätty ruokasuolaa tai ruokasuolavalmistetta tai ruokasuolaa sisältäviä ainesosia. Mikäli tiedettiin, että ruokaan oli käytetty ainoastaan ruokasuolaa (NaCI), määritettiin ruokasuolapitoisuus kloridina (Cn kloridititraattorilla (Coming Chloride Analyzer 926). Mikäli tiedettiin käytetyn muuta ruokasuolavalmistetta tai ei tiedetty, millaista suolaa oli käytetty, määritettiin ruokasuolapitoisuus natriumina (Na+) atomiabsorptiospektrometrisesti liekkitekniikalla. 6. TULOKSET Tutkittavia ruokia oli yhteensä 65 kappaletta. Vaikka lainsäädännössämme ei enää ole asetettu varsinaisia rajoja joukkoruokailupaikkojen keittajen, kastikkeiden taikka muidenkaan ruokien suolapitoisuudelle, käytettiin viitearvoina aiemmin käytössä olleita rajoja; keittojen ja muiden sellaisenaan syötävien ruokien sallittuna

6 4 enimmäispitoisuutena pidettiin 10 g/kg ja kastikkeiden12 g/kg. Nämä rajat alittavien ruokien suolapitoisuutta voitiin pitää kohtuullisena ja ylittäviä liian suolaisina. Vähäsuolaisena ja tavoiteltavana pitoisuutena pidetään alle 5 g/kg. Näytteistä 82 %:n (53 kpl) tulos oli alle yllämainitun rajan (10 tai 12 g/kg) ja 18 % (12 kpl) ylitti sen. Tavoitepitoisuuden (alle 5,0 g/kg) alitti vain 9 % (6 kpl) tutkituista näytteistä. Ruokien suolapitoisuudessa oli suurta vaihtelua; erittäin korkeita pitoisuuksia oli muutamia ja ne nostavat keskiarvopitoisuutta siten, että keskiarvon (8,7 g/kg) alittavia näytteistä oli kuitenkin 62 % eli 41 kappaletta. Pienin määritetty pitoisuus oli 3,0 g/kg ja suurin 23 g/kg. Pienimmät pitoisuudet olivat palsternakkakeitossa (3,0 g/kg) ja lohikeitossa (3,8 g/kg). Suurin pitoisuus todettiin silakkapihveissä (23 g/kg) ja pyttipannussa (17 g/kg). Useissa broileria sisältävissä ruoissa todettiin korkeita suolapitoisuuksia (13-15 g/kg). Tutkittujen ruokien ruokasuolapitoisuuden keskiarvo oli 8,7 g/kg. Yksittäiset tulokset liitteessä. 7. TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET Taulukkoon 1 on koottu tutkimuksen tulosten yhteenveto ja vertailu aikaisempiin tutkimuksiin vuosina 1991 ja Joukkoruokailupaikkojen (aikuisoppilaitokset, työpaikkaruokalat ja ravintolat) ruokien keskimääräisessä ruokasuolapitoisuudessa on tapahtunut toivottua muutosta pienempään pitoisuuteen päin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Eli valvonta ja valistus on vähitellen tuottanut tulosta myös aikuisväestön suolan saantiin, mutta tosin hitaasti. Yhä edelleen ruokien keskimääräinen suolapitoisuus on tavoitearvoa (noin 5 g/kg) selvästi suurempi, joskin sen alittavia ruokia on enenevässä määrin tarjolla. Edelleen korkeimmat suolapitoisuudet ovat samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten ja eri ruokien ja eri tarjoilupaikkojen ruokien suolapitoisuuksissa on erittäin suurta vaihtelua. Taulukko 1: Työpaikkaruokaloiden, ravintoloiden ja aikuisoppilaitosten tarjoamien ruokien suolapitoisuuden kehitys. Keittojen ja muiden sellaisenaan syötävien ruokien suositeltuna enimmäispitoisuutena pidettiin 10 g/kg ja kastikkeille 12 g/kg. Vuosi Tutkitut Suolapitoisuu- Vaihtelu- Voimakassuolaisen näytteet den keskiarvo väli rajan ylittävien (kpl) g/kg g/kg osuus %:na , 10,1 4, ,6 2, ,7 3,

7 5 8. TIIVISTELMÄ Oulun kaupungin ja ympäristökuntien alueella tutkittiin ravintoloiden, työpaikkaruokaloiden ja aikuisoppilaitosten tarjoamien ruokien suolapitoisuutta vuonna Näytteitä otettiin 65 kappaletta. Tutkittujen ruokien keskimääräinen ruokasuolapitoisuus oli 8,7 g/kg. EU:n myötä ruokasuolaa ei enää lasketa lisäaineeksi vaan valmistusaineeksi eikä sen käyttöä täten enää voida säädellä yhtä laajasti kuin ennen. Tutkimuksessa käytettiin kohtuullisen suolapitoisuuden rajoina kuitenkin aiemmin lainsäädännössä joukkoruokailu paikoille annettuja suolapitoisuusrajoja (keitoille ja muille sellaisenaan syötäville ruoille 10 g/kg ja kastikkeille 12 g/kg). Tavoiteltavana pitoisuutena pidettiin ns. vähäsuolaisen ruoan rajaa eli alle 5 g/kg. Tutkituista ruoista kohtuullisen suolapitoisuuden rajan (alle 10 g/kg tai 12 g/kg) alitti 82 % näytteistä ja voimakkaasti suolattuja oli 18 %. Tavoiteltavan vähäsuolaisen rajan (alle 5g/kg) alitti vain 9 % näytteistä. Matalimmat suolapitoisuudet todettiin keittoruoissa (alimmillaan 3,0 g/kg) ja korkeimmat silakkapihveissä (23 g/kg) ja pyttipannussa (17 g/kg) sekä erilaisissa broileria sisältävissä ruoissa (13 15 g/kg). Vaikka ruokien suolapitoisuuksissa todettiin hyvin korkeitakin pitoisuuksia, keskiarvon eli 8,7 g/kg alittavien osuus oli kuitenkin 62 % tutkituista näytteistä. Valvonta ja valistus on tuottanut toivottua tulosta, sillä ravintoloissa, työpaikkaruokaloissa ja aikuisoppilaitoksissa tarjottavien ruokien suolapitoisuus on laskenut vajaan kymmenen vuoden aikana reilusta 10 g/kg:sta 8,7 g/kg:aan ja voimakkaasti suolattujen ruokien osuus on vähentynyt 29 %:sta 18 %:iin.

8 OULUN KAUPUNIU Ympäristövirasto Elintarvike- ja ympäristölaboratorio PROJEI{T IYHTEENVETO Tulostaja: SEKA Päivä: Projekti: 310 SIVU ; SUURTALOUKSIEN RUOKASUOLA Näyte Nimi T.pvm *Aerobiset *Enterobacteriacea *Ruokasuala/Klarid mikro-organismit e NMKL ista pmyjg pmylg 9/kg 39B JAUHELIHAKASTIKE, 44B PYTTIPANNU, IRTO 4BB KALAKEITTO. IRTO IRTO VALKOSIPULIPERUNAT. IR'I'O KASVISKEITTO. IRTO JUUSTO-KASVISKASTIKE, IR KASVISJUUSTOKIUSAUS, IRT SITRUUNASEI,IRTO HERNEKEITTO,IRTO B15 PORSASKASTIKE B41 LIHAKASVISRISOTTO KUKKAKAALIKEITTO B44 STROGANOFF-KASTIKE MAKlmRASTROGANOF.IRTO S KAALI-PAPRIKAKEITTO,IRTO ANANAS-JUUSTOKEITTO, IRT TOMAATTINEN JAUHELIHAKEI KYLJYKSEN SINAPPIKASTIKE PALSTERNAI{KASOSEKEI 1'1'0, SIPULIKEITTO.IRTO PERUNAf<IUUSI, IRTO JAUHELIHAKEITTO, IRTO BROILERKASTIKE, IRTO VAALEA KASTIKE, IRTO 1517 KASVISPATA, IRTO 1574 SILAKKAPIHVIT, IRTO 1575 PAISTINPERUNAT, IRTO BROILERI-PEKONIHÖYSTÖ,IR LOHIKEITTO, KALAKEITTO, IRTO IRTO KASVISSOSEKEITTO,IRTO JAUHELIHAKEITTO, PORKKANAKASTIKE, IRTO IRTO PIPPURI-PORSASKASTIKE.IR LIHAKEITTO. IRTO KASVISKEITTO. IRTO B B.O B B B B B r-' B CO B

9 OULUN KAUPUNKI PROJEKTIYHTEENVETO SIVU BROILERKASTIKE.IRTO JAUHELIHAPERUNASOSELAATI BROILERIKASTIKE.IRTO KASVISKEITTO.IRTO RÖSSYPERUNAT, IRTO SILAKKAPIHVIT. IRTO PINAATTIMUHENNOS, IRTO LIHAKEITTO,IRTO JAUIIELIHAKASTIKE,IRTO BROILERKASTIKE.IRTO JAUHELIHAKIUSAUS.IRTO LOHIKEITTO,IRTO KAALILAATIKKO.IRTO BROILERKASTIKE,IRTO MAKARONILAATLKltD,IRTO SAVUPOROKEITTO,IRTO PUNAJUURISOSEKEITTO.IRTO FETA-BROILERIKASTIKE,IRT SISKONMAKKARAKEITTO.IRTO VALKOKASTIKE NAKARONILAATIKKO.IRTO KASVIS-WOKKI, LRTO AKARONILAAT 1 KKO, VÄHÄLAK VAALEAKASTIKE,IRTO JAUHELIHAKASTIKE.IRTO JUUSTOKASTIKE,IRTO RAUS!{ALAINEN LIHAHÖYSTÖ KUK!tAKAALIKEITTO.IRTO CURRY-PORSAS, LRTO Yhteensä näytteitä 65

10 Oulun kaupungin ympäristöviraston raportteja: 1/1992 2/1992 3/1992 4/1992 5/1992 6/1992 7/1992 8/1992 9/ /1992 1/1993 2/1993 3/1993 4/1993 5/1993 6/1993 7/1993 1/1994 2/1994 3/1994 1/1995 1/1996 2/1996 3/1996 4/1996 5/1996 1/1997 2/1997 3/1997 4/1997 5/1997 6/1997 1/1998 2/1998 3/1998 4/1998 5/1998 6/1998 7/1998 1/1999 2/1999 3/1999 4/1999 5/1999 6/1999 Elintarvikkeiden myymäläkohtainen hygieeninen tasoselvitys. Savustettujen ja hiillostettujen kalojen laatu vähittäismyymälöissä, kesä -92. Jauhelihan laatu, kesä -92. Leipomoiden leipien ruokasuola vuonna Kalojen elohopeapitoisuus vuonna Pizza täytteet ja salaatiupizzeriat kevät -92. Elintarvike kuljetusautojen ilman lämpömittaukset kesällä Elintarvike myymälöiden pakastehuoneiden ilman lämpötilamittaukset kesällä Kasvisten ja vihannesten raskasmetallit Päiväkotien ja koulujen pakastelaitteiden lämpötilamittaukset syksyllä Rottasota, syksy Elintarvikkeiden lämpötilavalvonta. Lenkki-, nakki- ja leikkelemakkaroiden lisäaineet sekä myyntipäällysmerkinnät Kinkkujen lisäainetutkimus Suurtalouksien keittojen ja kastikkeiden sekä pakattujen ruokaleipien ja kalavalmisteiden ruokasuolatutkimus Tuoteturvallisuusprojektit Pakkausmerkinnät. Oulun uhanalaiset lajit. Putkilokasvit. Ruokasuola- ja rasvapitoisuus oululaisten koulujen ym. vastaavien laitoskeittiöiden laatikkoruoassa. NikkeIin esiintyminen Oulun kaupungin ala- ja yläasteiden oppilaiden koruissa ym. käyttöesineissä Muovin käyttö keskustan ravintoloissa ja ruokapaikoissa Oulussa Jätehuoltotarkastukset kesällä Ympäristöasioiden hoito auto- ja korjaamoalaila Oulussa Ympäristöasioiden hoito rakennusalalla Oulussa Otsonimittaukset Nokelassa kesällä Hammashoidossa syntyvien ongelmajätteiden kartoitus Oulussa Ympäristöviraston kestävän kehityksen ohjelma Rengaskierrätys Oulussa Selvitys. Ympäristöasioiden hoito elektroniikka-alalla Oulussa Selvitys.. Biojätteen erilliskeräyksen toteutuminen elintarvikemyymälöissä ja ravintoloissa Oulussa 1997 Graafisen alan valokuvauskemikaalijätteet Oulussa Raportti lihaa käsittelevien elintarvikemyymälöiden hygieniatasosta ja omavalvonnan toteutumisesta Oulussa Oulun kaupunkilintuatlas. Välituloksia laskentakaudelta Tuoteturvallisuuskartoitus Toimintolaskenta Oulun kaupungin elintarvike- ja ympäristölaboratoriossa. Solariumien käyttöpaikkatarkastus Oulun kaupungin alueella. Pizzojen suolapitoisuustutkimus ja pizzaraaka-aineiden mikrobiologinen laatu. Markkinavalvontaprojekti Leikkikentät. Kalaprojekti Yhteenveto kestävän kehityksen toimintaohjelman toteutumisesta Oulun kaupunkiorganisaatiossa Biojätteen erilliskeräyksen toteutuminen Oulun alueella Selvitys. Ympäristöasioiden hoito metalli- ja konepaja-alalla Oulussa Selvitys. Peltiseen päällykseen pakattujen säilykkeiden laatu vuonna Kasvisten raskasmetallit Yhteenveto koulujen kestävän kehityksen tuloksista. Kevät 1999.

11 Oulun kaupungin ympäristöviraston raportteja: 1/2000 2/2000 3/2000 4/2000 5/2000 6/ /2000 9/2000 1/2001 2/2001 3/2001 4/2001 5/2001 Jäätelöprojekti Oululaisten elintarvikemyymälöiden myyntilämpötilojen valvonta heinäkuussa Uimahallien puhtausnäyteprojekti Jauhelihaprojekti Vaarallisten kemikaalien vähäinen teollinen käsittely ja varastointi Oulussa Käytettyjen uppopaistorasvojen laatu vuonna Kalaprojekti Pizzerioiden omavalvonta ja jauhelihan laatu. Listeria monocytogenes -bakteerin esiintyminen salaateissa ja salaattienhygieeninen laatu. Oulujoen suiston arvokkaat luontokohteet. Myymälöiden jätehuolto Oulussa Selvitys. Asuinkiinteistöjen jätehuolto Oulussa Kartoitus. Keittiöhygienia ravintoloissa ja työpaikkaruokaloissa. Selvitys ravintoloissa ja ruokaloissa tarjottujen ruokien suolapitoisuudesta vuonna Oulun kaupunki Ympäristövirasto Kauppatori, PL OULUN KAUPUNKI

LEIPIEN SUOLAPITOISUUDET OULULAISISSA LEIPOMOISSA 2002. '" Oulun kaupunki

LEIPIEN SUOLAPITOISUUDET OULULAISISSA LEIPOMOISSA 2002. ' Oulun kaupunki LEIPIEN SUOLAPITOISUUDET OULULAISISSA LEIPOMOISSA 2002 '" Oulun kaupunki Ympäristövirasto - Raportti 3/2002 1) SISÄLLYSLUETTELO LEIPIEN RUOKASUOLA- PROJEKTI 1 SUOLAN SAANTI JA TERVEYSVAIKUTUKSET 1 LAINSÄÄDÄNNÖN

Lisätiedot

Uimahallien puhtausnäyteprojekti 2002

Uimahallien puhtausnäyteprojekti 2002 Uimahallien puhtausnäyteprojekti 2002 II Oulun kaupunki F. Ympanstovlrasto ~ Raportti 4/2002 .. SISALLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 Sivu 2. Yleistä 1 3. Projektin toteutus 2 4. Tutkimustulokset 2 5. Tulosten

Lisätiedot

PERUNAN LAATU 2003 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 1/2004

PERUNAN LAATU 2003 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 1/2004 PERUNAN LAATU 2003 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 1/2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 Sivu 2. NÄYTTEIDEN OTTO... 1 3. RUOKAPERUNA-ASETUKSESTA... 1 4. VÄHIMMÄISVAATIMUKSET... 2 5. LUOKITELTUJEN

Lisätiedot

ALLE 3-VUOTIAIDEN PÄIVÄKOTILASTEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUS 2003

ALLE 3-VUOTIAIDEN PÄIVÄKOTILASTEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUS 2003 ALLE 3-VUOTIAIDEN PÄIVÄKOTILASTEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUS 2003 Oulun kaupunki Ympäristövirasto Raportti 8/2004 SISÄLLYSLUETTELO 1) JOHDANTO 1 2) SUOLAN SAANTI JA TERVEYSVAIKUTUKSET.... 1 3) LASTEN SUOLAN

Lisätiedot

SUURTALOUKSIEN KEITTOJEN JA KASTIKKEIDEN SEKÄ PAKATTUJEN RUOKALEIPIEN JA KALAVALMISTEIDEN RUOKASUOLATUTKIMUS 1993

SUURTALOUKSIEN KEITTOJEN JA KASTIKKEIDEN SEKÄ PAKATTUJEN RUOKALEIPIEN JA KALAVALMISTEIDEN RUOKASUOLATUTKIMUS 1993 SUURTALOUKSIEN KEITTOJEN JA KASTIKKEIDEN SEKÄ PAKATTUJEN RUOKALEIPIEN JA KALAVALMISTEIDEN RUOKASUOLATUTKIMUS 1993 Oulun kaupunki Ympäristövirasto Raportti 5/1993 ~ Oulu 1 SUURTALOUKSIEN KEITTOJEN JA KASTIKKEIDEN

Lisätiedot

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003 RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSA 2003 000 OULUN KAUPUNKI ~ YMPÄRISTÖVIRASTO. _ Raportti 10/2003 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 2. Projektin toteutus 1 3. Tutkimusmenetelmät ja raja-arvot 2 4. Tulokset... 3

Lisätiedot

SELVITYS PÄIVÄKODEISSA JA AlA-ASTEEN KOULUISSA TARJOTTAVIEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUDESTA 1994-96

SELVITYS PÄIVÄKODEISSA JA AlA-ASTEEN KOULUISSA TARJOTTAVIEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUDESTA 1994-96 SELVITYS PÄIVÄKODEISSA JA AlA-ASTEEN KOULUISSA TARJOTTAVIEN RUOKIEN SUOLAPITOISUUDESTA 1994-96 KYLLÄ'PÄ ON TUIMAA... Oulun kaupunki Ympäristövirasto Julkaisu 2/1997 Oulu 6.5.1997 Paino: Oulun kaupungin

Lisätiedot

OULULAISTEN ELINTARVIKEMYVMÄLÖIDEN MYVNTILÄMPÖTILOJEN VALVONTA HEINÄKUUSSA 1999

OULULAISTEN ELINTARVIKEMYVMÄLÖIDEN MYVNTILÄMPÖTILOJEN VALVONTA HEINÄKUUSSA 1999 OULULAISTEN ELINTARVIKEMYVMÄLÖIDEN MYVNTILÄMPÖTILOJEN VALVONTA HEINÄKUUSSA 1999 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO RAPORTTI 2/2000 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Johdanto 1 yleistä 2 Mikrobien kasvu elintarvikkeissa

Lisätiedot

J~~~ j~ ~ ~~I~~ 50ft ice- ja pehmytjäätelön laatu Mansikan laatu Mansikan alkuperä

J~~~ j~  ~ ~~I~~ 50ft ice- ja pehmytjäätelön laatu Mansikan laatu Mansikan alkuperä J~~~ ~@lft j~ ~@l~~~.~~ ~@~M ~ ~~I~~ ~@@1l 50ft ice- ja pehmytjäätelön laatu Mansikan laatu Mansikan alkuperä J( J( C J( OULUN KAUPUNKI (.!I.I(. (., YMPÄRISTOVIRASTO ~- Raportti 6/2001 SISÄLLYS Johdanto

Lisätiedot

LENKKI-, NAKKI- JA LEIKKELEMAKKAROIDEN LISÄAINEET SEKÄ MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT 1993

LENKKI-, NAKKI- JA LEIKKELEMAKKAROIDEN LISÄAINEET SEKÄ MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT 1993 LENKKI-, NAKKI- JA LEIKKELEMAKKAROIDEN LISÄAINEET SEKÄ MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT 1993 kaupunki Ympäristövirasto Raportti 3/1993 ~ IIOulun Oulu LENKKI-, NAKKI- JA LEIKKELEMAKKAROIDEN LISÄAINEET SEKÄ MYVNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 4. Tutkimustulokset yhteenveto Raskasmetallit ympäristössä ja elintarvikkeissa Esikäsittely 2

SISÄLLYSLUETTELO. 4. Tutkimustulokset yhteenveto Raskasmetallit ympäristössä ja elintarvikkeissa Esikäsittely 2 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 5/1999 Oulussa 1.12.1999 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 2. Raskasmetallit ympäristössä ja elintarvikkeissa 2 3. Esikäsittely 2 4. Tutkimustulokset 3 5. yhteenveto

Lisätiedot

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSÄ 2002

RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSÄ 2002 RUOANTARJOILU ULKOMYVNNISSÄ 2002 [1 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO _ Raportti 1/2003 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 2. Projektin toteutus... 1 3. Tutkimusmenetelmät ja raja-arvot... 2 4. Tulokset... 3

Lisätiedot

RAVINTOSISÄLTÖ PERUSKOULUN 1.- 6. LUOKKALAISTEN OPPILAIDEN KOULURUOASSA 2002. ',. Oulun kaupunki

RAVINTOSISÄLTÖ PERUSKOULUN 1.- 6. LUOKKALAISTEN OPPILAIDEN KOULURUOASSA 2002. ',. Oulun kaupunki RAVINTOSISÄLTÖ PERUSKOULUN 1.- 6. LUOKKALAISTEN OPPILAIDEN KOULURUOASSA 2002 ',. Oulun kaupunki Ympäristövirasto - Raportti 2/2003 (1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. KOULURUOKAILU 1 2.1 Kouluruokailu

Lisätiedot

PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU. ~ Oulun kaupunki. Ympäristövirasto.

PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU. ~ Oulun kaupunki. Ympäristövirasto. J PIZZOJEN SUOLAPITOISUUSTUTKIMUS JA PIZZARAAKA-AINEIDEN MIKROBIOLOGINEN LAATU ~ Oulun kaupunki Ympäristövirasto - Raportti 5/1998 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 PIZZOJEN SUOLAPITOISUUDET 1 PIZZATÄYTTEIDEN

Lisätiedot

RUOKASIENTEN RASKASMETALLIPITOISUUDET

RUOKASIENTEN RASKASMETALLIPITOISUUDET RUOKASIENTEN RASKASMETALLIPITOISUUDET OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 2/2004 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. JOHDANTO...1 1.1. Sienet ihmisten ravintona...1 2. RASKASMETALLIT YMPÄRISTÖSSÄ JA ELINTARVIKKEISSA...2

Lisätiedot

JOHDANTO...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEET...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEIDEN TULOKSET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEIDEN TULOKSET...

JOHDANTO...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEET...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEIDEN TULOKSET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEIDEN TULOKSET... OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 9/2004 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEET...1 PEHMYTJÄÄTELÖNÄYTTEIDEN TULOKSET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEET...2 SÄILIÖVESINÄYTTEIDEN TULOKSET...2 JÄÄTELÖKIOSKIEN

Lisätiedot

VALMISRUOKIEN JA LEIPIEN SUOLAPITOISUUS SEKA PAKKAUS- MERKINNÄT OULUSSA JA LÄHIKUNNISSA 1994

VALMISRUOKIEN JA LEIPIEN SUOLAPITOISUUS SEKA PAKKAUS- MERKINNÄT OULUSSA JA LÄHIKUNNISSA 1994 VALMISRUOKIEN JA LEIPIEN SUOLAPITOISUUS SEKA PAKKAUS- MERKINNÄT OULUSSA JA LÄHIKUNNISSA 1994 - f!.ul1tat'oiki.ud:l (526!19f1.1) - ;4JtilIJ iij'jlmililj~rjlll:.rjt'rj~- - ;tsl.tuj,1lnlm'olk,lhå'ilj. luuta

Lisätiedot

KASVISTEN JA VIHANNESTEN RASKASMETALLlT 1992

KASVISTEN JA VIHANNESTEN RASKASMETALLlT 1992 KASVISTEN JA VIHANNESTEN RASKASMETALLlT 1992 kaupunki Ympäristövirasto Raportti 9/1992 IjOulun Oulu KASVISTEN JA VIHANNESTEN RASKASMETALLIT 1992 Oulun kaupungin ympäristövirasto jatkaa ympäristöhygienian

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudun kunnissa toteutettiin touko-lokakuussa 2014 yhteinen projekti, jonka tarkoituksena oli

Lisätiedot

MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006

MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006 RAPORTTI 3/2007 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO MYYMÄLÖIDEN PALVELUPISTEIDEN RUOAN LAATU V. 2005 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. PROJEKTIN TOTEUTUS... 1 3. TUTKIMUSMENETELMÄT... 1 3.1 Mikrobien

Lisätiedot

KEITTIÖHVGIENIA RAVINTOLOISSA JA TVÖPAIKKARUOKALOISSA v. 2001

KEITTIÖHVGIENIA RAVINTOLOISSA JA TVÖPAIKKARUOKALOISSA v. 2001 KEITTIÖHVGIENIA RAVINTOLOISSA JA TVÖPAIKKARUOKALOISSA v. 2001 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO RAPORTII 4/2001 SISÄLLYS 1. Johdanto 1 2. Elintarvikehuoneistoa ja työntekijöitä koskevia vaatimuksia 1 3.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖASIOIDEN TOTEUTUS AUTO JA KORJAAMOALAN YRITYKSISSÄ OULUSSA 2003 SELVITYS

YMPÄRISTÖASIOIDEN TOTEUTUS AUTO JA KORJAAMOALAN YRITYKSISSÄ OULUSSA 2003 SELVITYS YMPÄRISTÖASIOIDEN TOTEUTUS AUTO JA KORJAAMOALAN YRITYKSISSÄ OULUSSA 2003 SELVITYS OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO RAPORTTI 7/2003 22.9.2003 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 2. LAINSÄÄDÄNTÖ JA MÄÄRÄYKSET 2 3. SELVITYKSEN

Lisätiedot

Suolapitoisuudet elintarvikkeissa - onko vielä varaa vähentää? Johtaja Seppo Heiskanen, Elintarviketeollisuusliitto ry

Suolapitoisuudet elintarvikkeissa - onko vielä varaa vähentää? Johtaja Seppo Heiskanen, Elintarviketeollisuusliitto ry Suolapitoisuudet elintarvikkeissa - onko vielä varaa vähentää? Johtaja, Elintarviketeollisuusliitto ry Tuotteen sisältämän suolan määrä ja vähentäminen on ollut elintarviketeollisuudessa kiinnostuksen

Lisätiedot

Kunnan puheenvuoro, näytteenottosuunnitelma

Kunnan puheenvuoro, näytteenottosuunnitelma http://www.kouvolansanomat.fi/online/2013/03/28/kouvolan+ uimahallit+ovat+puhtaita/2013215442754/4 http://www.co2-raportti.fi/?heading=kumpi-maistuu-paremmalta:-kasvisruoka-vaibussimatka?&page=ilmastouutisia&news_id=489

Lisätiedot

- -, jäätelökioskien veden ~ mikrobiologinen laatu

- -, jäätelökioskien veden ~ mikrobiologinen laatu o ~ft ~ Pehmytjäätelöiden sekä ~" - -, jäätelökioskien veden ~ mikrobiologinen laatu i, OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO RAPORTTI 112000 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Johdanto 1 Pehmytjäätelönäytteet.. 1 Pehmytjäätelönäytteiden

Lisätiedot

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012

Oulun seudun ympäristötoimi. Raportti 3/2012 Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 3/2012 Esivalmistettujen ruokien jäähdytys ja jäähdytetyn ruoan laatu tarjoilupaikoissa 2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Toimijan omavalvontavelvoite... 1

Lisätiedot

LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE

LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE 16.1.2014 LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ELINTARVIKETIETO- JEN ANTAMISESTA KULUTTAJILLE Taustaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta

Lisätiedot

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta RAPORTTI 3/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto... 1 2. Elintarvikekioskien omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012

ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 3.5.2013 ERITYISRUOKAVALIOPROJEKTI 2012 Gluteenittomuusväitteiden valvonnan projektiyhteenveto Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto Sanna Tuomi terveystarkastaja Viranomaispalvelut Wetterhoffinkatu 2

Lisätiedot

Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013

Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013 Oulun seudun ympäristötoimi Raportti 2/2013 Pizzaprojekti 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. PROJEKTIN HISTORIAA... 1 2.1. Vuoden 1992 projekti... 1 2.2. Vuoden 1998 projekti... 2 2.3. Vuoden 2000

Lisätiedot

Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004

Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004 Listeria monocytogenes kalavalmisteissa 2004 OULUN KAUPUNKI OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 1/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...1 2. Listeria monocytogenes...1 2.1. Listerian esiintyminen...1

Lisätiedot

ELI NTARVI KKEI DEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS

ELI NTARVI KKEI DEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS ELI NTARVI KKEI DEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS kaupunki Ympäristövirasto Raportti 1/1992. - IIOulun Oulu ELINTARVIKKEIDEN MYYMÄLÄKOHTAINEN HYGIEENINEN TASOSELVITYS MENETELMÄN KUVAUS JA TALVEN

Lisätiedot

VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO

VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO VALIO VALSA MAITOSUOLA AINUTLAATUINEN INNOVAATIO SUOLA ON PITKÄN LINJAN PAHIS Suola on merkittävin kohonneen verenpaineen riskitekijä, ja se on suurin terveitä elinvuosia vähentävä tekijä maailmassa. Kohonnut

Lisätiedot

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 VIIKKO 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Possukastike Kalaleike Perunasose

Lisätiedot

Tullin elintarviketutkimukset 2013

Tullin elintarviketutkimukset 2013 Tullin elintarviketutkimukset 2013 Elintarvikevalvonnassa tutkittiin vuonna 2013 yhteensä 3137 tavaraerää. Eristä 52 % oli alkuperältään EU:n ulkopuolisista maista ja 44 % oli EU:n alueella tuotettuja

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET

SIILINJÄRVEN KUNTA YHTEENVETO Ymp.ltk liitteen 9 LIITE sivu 1 SIILINJÄRVEN TULOKSET sivu 1 Jauhelihan mikrobiologinen laatu Kuopion, Lapinlahden, Leppävirran, Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven, Koillis-Savon kuntayhtymän, Pielaveden ja Keiteleen kuntayhtymän sekä Ylä-Savon

Lisätiedot

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ YHTEENVETO ELINTARVIKKEIDEN SUOLAPITOISUUKSIEN VALVONTASELVITYKSESTÄ JOHDANTO Valtakunnallisesta valvonnan tilasta saadaan tietoa vuosittaisen valvontatietojen keruujärjestelmän kautta, valtakunnallisten

Lisätiedot

OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 7/2000

OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 7/2000 o o o OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO Raportti 7/2000 SISÄLLYSLUETTELO: Johdanto 1 Yleistä........... 1-2 Omavalvonta..? ~-.) ' I(ylmäsäilytys 3 Projekti,..,',', 3 Tulokset.....4 Pohdinta,.....5 Liitteet:

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 ELSAKODIN RUOKALISTA

JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 ELSAKODIN RUOKALISTA JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 LASKIAISTIISTAI UUNIMAKKARA HERNEKEITTO TILLILIHA MAKKARAKASTIKE LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO PERUNAMUUSI PERUNAT PERUNAT LAATIKKO PORSASKASTIKE KASVIKSET

Lisätiedot

Leipomot ja viljateollisuus

Leipomot ja viljateollisuus Leipomot ja viljateollisuus Elintarvikelainsäädäntö Anna Juutilainen, Johanna Ojasti, Kaarina Penttinen Viranomaisia www.elintarvikevirasto.fi Valvovia viranomaisia Ministeriöt vastaavat kukin omalta osaltaan

Lisätiedot

Suomalaisten suolan saanti. Seminaari: Suola näkymätön vaara 8.2.2011 Satu Männistö ETT, dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten suolan saanti. Seminaari: Suola näkymätön vaara 8.2.2011 Satu Männistö ETT, dosentti, akatemiatutkija Suomalaisten suolan saanti Seminaari: Suola näkymätön vaara 8.2.2011 Satu Männistö ETT, dosentti, akatemiatutkija Mitä suola/natriumkloridi on? Elintarvikkeen ainesosa/mauste Metab. prosessit solussa,

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Saako tätä syödä? -seminaari 15.6.2016 klo 8.30-12.00 Lihaa vai soijaa, lohta vai silakkaa, lisää proteiinia vai vegeilyä? Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskus

Lisätiedot

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta

TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta TAMMELAN KOULUT 2010 593 vastausta 0 1 2 3 4 5 Koulukeskus (283 vastausta) Kaukjärvi (39 vastausta) 3,96 Myllykylä (81 vastausta) 3,63 Riihivalkama (75 vastausta) Letku (23 vastausta) 4,33 Porras (27 vastausta)

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONNAN VALVONTAPROJEKTIT VUONNA 2005

ELINTARVIKEVALVONNAN VALVONTAPROJEKTIT VUONNA 2005 ELINTARVIKEVALVONNAN VALVONTAPROJEKTIT VUONNA 2005 2 SISÄLLYSLUETTELO MAAKUNNALLINEN LAITOSKEITTIÖIDEN PINTAPUHTAUSPROJEKTI...3 Yhteenveto ja pintapuhtauden parantaminen...6 MYYMÄLÖIDEN PINTAPUHTAUSNÄYTTEIDEN

Lisätiedot

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti Lautasmalli Lautasmallista on apua hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla tai lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan osuus annoksesta on

Lisätiedot

LOUNAS PÄIVÄLLINEN. TIISTAI Makkarakeitto Janssoninkiusaus 3.1. Tomaattiviipale Tillinen tuoresalaatti Mangorahka

LOUNAS PÄIVÄLLINEN. TIISTAI Makkarakeitto Janssoninkiusaus 3.1. Tomaattiviipale Tillinen tuoresalaatti Mangorahka Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 1 2.1. 8.1.2012 MAANANTAI Hedelmäinen possupata Spaghetti jauhelihapata 2.1. Perunat Tomaattisalaatti Vihannessekoitus Vihreä kasvimaankimara Vadelmakiisseli TIISTAI Makkarakeitto

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät

Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät Myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologinen laatu ja tuotteiden pakkausmerkinnät Projektiyhteenveto 2013 Projektin tarkoitus Projektissa tutkittiin myymälässä pakattujen elintarvikkeiden mikrobiologista

Lisätiedot

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO

TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO TARJOLLA OLEVIEN GLUTEENITTOMIKSI MERKITTYJEN RUOKIEN GLUTEENIPITOISUUS 2018 PROJEKTIYHTEENVETO JOHDANTO Projektin tavoitteena oli tehdä pienellä otoksella tasokartoitus gluteenittomina tarjoiltavien ruokien

Lisätiedot

Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen

Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen Kalojen raskasmetalli- ja hivenainemääritykset Maa- ja metsätalousministeriöltä toimeksianto 12.11.2012 laatia

Lisätiedot

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012

HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä. Suositus 27.4.2012 HACCP:n todentaminen Valmisruokien ja lihavalmisteiden mikrobiologiset ohjausarvot viimeisenä käyttöpäivänä Suositus 27.4.2012 2 (3) JOHDANTO HACCP:n toimivuuden todentamisen tärkeimpiä keinoja on tuotteiden

Lisätiedot

Joulupöytä-projekti 2008

Joulupöytä-projekti 2008 Joulupöytä-projekti 2008 Projektitiivistelmä Joulukuu 2008 Terveystarkastajat Liisa Haavisto, Annika Porthin ja Mattias Finell Johdanto Monien ravintoloiden joulun alla järjestämät joulutarjoilut kuormittavat

Lisätiedot

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA

PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA PROJEKTIYHTEENVETO KEBABIN HYGIEENINEN LAATU VUONNA 2016 JOHDANTO Projektin tavoitteena oli selvittää kebabravintoloiden kebabin mikrobiologista laatua. Vantaan lisäksi projektiin osallistui Helsingin

Lisätiedot

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Tukiasunnot Stolpvretenin LSS ja psyk. Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasv. Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Päivällinen Janssoninkiusaus Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa,

Lisätiedot

KEITTIOHYGIENIA RAVINTOLOISSA JA HENKILOSTORUOKALOISSA V.2002

KEITTIOHYGIENIA RAVINTOLOISSA JA HENKILOSTORUOKALOISSA V.2002 KEITTIOHYGIENIA RAVINTOLOISSA JA HENKILOSTORUOKALOISSA V.2002 OULUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO RAPORTTI 4/2003 SISALLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. OMAVALVONTA- JA SIIVOUSSUUNNITELMA SEKÄ L1STERIA 1 3. PUHTAUSNÄYTTEENOTTO

Lisätiedot

Melissa. Kasvispyörykkä (L) Perunamuusi,(G,L), Kermaviilikastike(L,G) Kinkku-Pastasalaatti (L)

Melissa. Kasvispyörykkä (L) Perunamuusi,(G,L), Kermaviilikastike(L,G) Kinkku-Pastasalaatti (L) Maanantai 4.4.2016 Melissa Mustajuurikeitto (G,L), Porkkanaraaste Makkarakastike (L), Peruna, Porkkanaraaste Tofukastike (G,L), Peruna, Porkkanaraaste Tiistai 5.4.2016 Kasvissosekeitto(G,L) Kasvispyörykkä

Lisätiedot

KESKIVIIKKO Lihapyörykät Juureskeitto 16.11. Kermainen pippurikastike Porkkanapiirakka Perunat,Parsakaali Vihreä kasvimaankimara Appelsiinikiisseli

KESKIVIIKKO Lihapyörykät Juureskeitto 16.11. Kermainen pippurikastike Porkkanapiirakka Perunat,Parsakaali Vihreä kasvimaankimara Appelsiinikiisseli Kymijoen Ravintopalvelut Oy Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat VKO 46 14.11. 20.11.2011 Kotiateriapalvelut p. 040 745 3631 LOUNAS PÄIVÄLLINEN MAANANTAI Broiler currykastike Lihakeitto 14.11. Täysjyväohra

Lisätiedot

Vähemmän suolaa. www.musili.fi www.munuainen.fi www.maksa.fi

Vähemmän suolaa. www.musili.fi www.munuainen.fi www.maksa.fi Vähemmän suolaa Liiallinen suolan käyttö nostaa verenpainetta ja kuormittaa munuaisia, sydäntä ja verisuonia. Ruokaan saa makua myös ilman suolaa. Vähäsuolainen vaihtoehto on aina hyvä valinta. 08/2014

Lisätiedot

Makkarakastike (M) Pulla + mehu (M) Kahden kalan keitto (L,G) Pizza (L) ma peruna hedelmä 6.6 Merjan salaatti

Makkarakastike (M) Pulla + mehu (M) Kahden kalan keitto (L,G) Pizza (L) ma peruna hedelmä 6.6 Merjan salaatti Action-leiri 6. -10.6 ( lapset ovat 3-6 luokkalaisia ) viikko 23 AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA PÄIVÄLLINEN ILTAPALA leiri 1 Makkarakastike (M) Pulla + mehu (M) Kahden kalan keitto (L,G) Pizza (L) ma peruna

Lisätiedot

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? Kauniaisten kaupungin ruokapalvelut

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? Kauniaisten kaupungin ruokapalvelut Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? Kauniaisten kaupungin ruokapalvelut K.Hassel 1 Lähestyminen Mikä on tavoitetila? Millaisia suolapitoisuuksia on aterian eri elintarvikkeissa? Millaisia

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015 VIIKKO 21 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Pyttipannu Kasvissosekeitto Marjakiisseli

Lisätiedot

Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat LOUNAS PÄIVÄLLINEN

Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat LOUNAS PÄIVÄLLINEN Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat MAANANTAI Palapaisti Kirkas kalakeitto 5.12. Perunat Porkkanaviipaleet Herkullinen ananassalaatti Mangokiisseli

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Possukastike Uunikala/ Appelsiinilohi Perunasose Punajuurisalaatti Makkarakastike Lasagne

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

Raportti 1/2018. Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017

Raportti 1/2018. Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017 Raportti 1/2018 Vakuumipakattujen kylmäsavuja graavikalatuotteiden laatu Oulun seudun vähittäismyynnissä 2017 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 1 2. TOTEUTUS... 1 2.1 Aineisto... 1 2.2 Menetelmät... 1 2.3

Lisätiedot

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Vierasainevalvontaprosessi OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä X.X.2014 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja

Lisätiedot

RUOKALISTA VKO 14. MAANANTAI Lounas: Nakkikastike,perunat, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta

RUOKALISTA VKO 14. MAANANTAI Lounas: Nakkikastike,perunat, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta RUOKALISTA VKO 14 Lounas: Nakkikastike,perunat, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta Lounas: Kaalilaatikko Päivällinen: Makkarakeitto Lounas: Broilermurekepihvit, perunamuussi, raejuusto, tuoresalaatti

Lisätiedot

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus. 26.8.2015 Tuulikki Lehto Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus 26.8.2015 Tuulikki Lehto Evira / VALO / TUTU / RATI Elintarvikkeesta annettavat tiedot Pakatut tuotteet

Lisätiedot

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Solliden - Malmenin asunnot Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Mitt hjärta Bergslagssjukhuset Viikko 53 1. 3.1. Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Marenkiherkku Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Janssoninkiusaus Porsaankyljykset uunissa, perunat

Lisätiedot

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 Ravintoloiden ja kahviloiden sekä suurtalouksien ja leipomoiden itse valmistamien gluteenittomien leivonnaisten gluteenipitoisuudet olivat vaatimusten

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 VIIKKO 46 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Possukastike Uunikala Perunasose

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA 26.10-1.11.2015 Viikko 44 ELSAKODIN RUOKALISTA

JANAKKALAN KUNTA 26.10-1.11.2015 Viikko 44 ELSAKODIN RUOKALISTA JANAKKALAN KUNTA 26.10-1.11.2015 Viikko 44 AAMUPALA LOUNAS PÄIVÄLLINEN ILTAPALA UUNIMAKKARA MAKSALAATIKKO TILLILIHA KALAKEITTO LIHAMAKARONI- POSSUKASTIKE KANA-CURRYKEITTO PERUNAMUUSI KASVIKSET PERUNAT

Lisätiedot

Maissivalmisteiden yksi suuri kuluttajaryhmä ovat nuoret. Maissihiutaleet, murot ja maissisipsit voivat kuulua jopa päivittäiseen ruokavalioon.

Maissivalmisteiden yksi suuri kuluttajaryhmä ovat nuoret. Maissihiutaleet, murot ja maissisipsit voivat kuulua jopa päivittäiseen ruokavalioon. Tullin elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan painopisteet vuonna 2015 Vuonna 2015 Tullin elintarvike- ja kulutustavaravalvonnassa toteutettiin ensimmäistä kertaa painotettuja valvontakohteita, jotka mainittiin

Lisätiedot

Riisin ja lihan laatu 2011

Riisin ja lihan laatu 2011 Sivu 1(5) Riisin ja lihan laatu 2011 Riisin ja lihan laatu 2011 -projekti toteutettiin vuonna 2011. Projektin kohteena olivat ensisijaisesti etniset, mutta myös muut ruokaravintolat. Tutkittavaksi otettiin

Lisätiedot

Keitto on huoletonta herkkua

Keitto on huoletonta herkkua Keitto on huoletonta herkkua Ruokaisat keitot ovat kautta aikojen olleet talonpoikien ja työläisten arkiruokaa. Kun ensimmäinen työpaikkaruokala perustettiin Tampereelle vuonna 1859, tärkein tarjottava

Lisätiedot

Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista

Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista Sydänmerkki kertoo terveellisemmistä ruokavalinnoista Sydänmerkki auttaa kuluttajaa Ainoa ravitsemuslaadusta kertova symboli Kuluttajille ruoan terveellisyys on tärkeää, mutta terveellisesti syöminen on

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA 4.1-10.1.2016 Viikko 1 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA LOPPIAINEN

JANAKKALAN KUNTA 4.1-10.1.2016 Viikko 1 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA LOPPIAINEN JANAKKALAN KUNTA 4.1-10.1.2016 Viikko 1 LOPPIAINEN AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE

Lisätiedot

TOMAATTINEN PERUNA-LIHAVUOKA / KINKKU-KASVISPASTAVUOKA Tuoresalaatti

TOMAATTINEN PERUNA-LIHAVUOKA / KINKKU-KASVISPASTAVUOKA Tuoresalaatti 1, 6 VIIKKO 33, 38, 43, 48, 2, 7, 13, 18, NAKKIKASTIKE/ MAKKARAKASTIKE/ MAKKARAHERKKU runat Luonnonjogurtti / Viili rja-/ hedelmäsose TOMAATTINEN PERUNA-LIHAVUOKA / KINKKU-KASVISPASTAVUOKA Porkkanasämpylät

Lisätiedot

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa:

Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Päiväkotilapset, koululaiset, ikäihmisten kokopäivähoito ja kotipalvelulounas ikäihmisille. Noora Rajamäki Laillistettu

Lisätiedot

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana

Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17

Lisätiedot

RUOKASUOLA- JA RASVAPITOISUUS OULULAISTEN KOULUJEN YM. VASTAAVIEN LAITOSKEITTIÖiDEN LAATIKKORUOASSA 1994

RUOKASUOLA- JA RASVAPITOISUUS OULULAISTEN KOULUJEN YM. VASTAAVIEN LAITOSKEITTIÖiDEN LAATIKKORUOASSA 1994 RUOKASUOLA- JA RASVAPTOSUUS OULULASTEN KOULUJEN YM. VASTAAVEN LATOSKETTÖiDEN LAATKKORUOASSA 1994 kaupunki Ympäristövirast Raprtti 2 /1994. - Oulun Oulu 1 RUOKASUOlA- JA RASVAPTOSUUS OULUlASTEN KOULUJEN

Lisätiedot

KOULUJEN RUOKALISTA VK 51 LOUNAS KASVISRUOKA. TO Talon päivä Talon päivä. Jauhelihakastike M, täysjyväpasta *lämpimät kasvikset *raaste

KOULUJEN RUOKALISTA VK 51 LOUNAS KASVISRUOKA. TO Talon päivä Talon päivä. Jauhelihakastike M, täysjyväpasta *lämpimät kasvikset *raaste VK 51 LOUNAS KASVISRUOKA Jauhelihakastike M, täysjyväpasta *lämpimät kasvikset *raaste Soija-bolognese M Broileri-cappelipaistos L *raaste *salaatti Punajuuri-juustokiusaus L, G Kinkku, sinappi-kermakastike,

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 4-VILJAN PUURO LEIKKELE / JUUSTO TUOREPALA KAHVI / TEE

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 4-VILJAN PUURO LEIKKELE / JUUSTO TUOREPALA KAHVI / TEE RUOKALISTA 1 ESIMERKKI RUOKALISTA JAUHELIHAKASTIKE PERUNASOSE KASTIKE PERUNA HEDELMÄSALAATTI MAISSI LOHIKEITTO TALON UUNIMAKKARA PERUNAMUUSSI VADELMAKIISSELI BROILERIPATA MANGOSMOOTHIE LIHAKEITTO RUIS

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1638/210/2007 17.4.2007. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarvikkeiden ja eläinlääkinnän valvontaosasto Tuoteturvallisuuden ja tuotemarkkinoinnin yksikkö ALTISTUMINEN KUMARIINILLE Kysely elintarviketeollisuudelle Kartottaakseen

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015 S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y T U T K I M U S- H I N N A S T O 2015 30.1.2015 Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy laboratorioiden yhteystiedot Kuopion laboratorio Yrittäjäntie

Lisätiedot

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Oppilaat

Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely Oppilaat Koulujen ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 2018 Oppilaat Yleiskysymykset 2. Ruokailen (88) (EOS: 0) Oppilaat 2 Alakoulut 1. Ruokailupaikkani (37) (EOS: 0) Oppilaat 3 Yläkoulut ja lukio 1. Ruokailupaikkani

Lisätiedot

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu

Lisätiedot

Ruokalista PELTOWILLAN PÄIVÄKOTI viiko 1-6

Ruokalista PELTOWILLAN PÄIVÄKOTI viiko 1-6 1 Maanantai 1.1. Tiistai 2.1. Keskiviikko 3.1. Torstai 4.1. Perjantai 5.1. Lauantai 6.1. Sunnuntai 7.1. Vehnähiutalepuuro Kaurapuuro Neljän viljan puuro Ruishiutalepuuro Kauravelli Ohrahiutalepuuro Mannapuuro

Lisätiedot

Laatua raaka-aineiden jalostamiseen Elintarvike- ja poroalan koulutushanke

Laatua raaka-aineiden jalostamiseen Elintarvike- ja poroalan koulutushanke porotietokansio täyslihavalmisteet Hannu Pekkala 2006 Laatua raaka-aineiden jalostamiseen Elintarvike- ja poroalan koulutushanke 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Määritelmä... 3 2 Raaka-aineet... 3 3 Suolaus... 3

Lisätiedot

Maija Hatakka, elintarvikeylitarkastaja, Elintarvikevirasto Marjaana Hakkinen, mikrobiologi, EELA

Maija Hatakka, elintarvikeylitarkastaja, Elintarvikevirasto Marjaana Hakkinen, mikrobiologi, EELA 1 Maija Hatakka, elintarvikeylitarkastaja, Elintarvikevirasto Marjaana Hakkinen, mikrobiologi, EELA Kampylobakteeriprojekti EVI-EELA 2002 EVI ja EELA toteuttivat vuonna 2002 tutkimusprojektin, jossa kartoitettiin

Lisätiedot

Lapskoussi ( M,G ) Pulla + mehu ( M ) Kirjolohikeitto ( L,G ) Makkara ( M,G ) ma amerikan porkkanasalaatti hedelmä 4.

Lapskoussi ( M,G ) Pulla + mehu ( M ) Kirjolohikeitto ( L,G ) Makkara ( M,G ) ma amerikan porkkanasalaatti hedelmä 4. Selviytyjät - leiri 4. - 8.6.2018 ( 4-7 luokkalaisia ) viikko 23 AAMUPALA LOUNAS VÄLIPALA PÄIVÄLLINEN ILTAPALA leiri 1 Lapskoussi ( M,G ) Pulla + mehu ( M ) Kirjolohikeitto ( L,G ) Makkara ( M,G ) ma amerikan

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA 21.9-27.9.2015 Viikko 39 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA

JANAKKALAN KUNTA 21.9-27.9.2015 Viikko 39 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA JANAKKALAN KUNTA 21.9-27.9.2015 Viikko 39 AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE PERUNAMUUSI

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNTA 30.11-6.12.2015 Viikko 49 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄ

JANAKKALAN KUNTA 30.11-6.12.2015 Viikko 49 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄ JANAKKALAN KUNTA 30.11-6.12.2015 Viikko 49 ITSENÄISYYSPÄIVÄ AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO

Lisätiedot

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53

Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53 Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa, perunat Papu-linssipata, perunat

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA (1) 2015 VIIKKO 27 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Nuggetit kastike Kalaleike Perunasose

Lisätiedot

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016

PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 HEINOLAN KAUPUNK I PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA 1 2015-2016 VIIKKO 7 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Kaurapuuro Tuoremarjahillo Vehnähiutalepuuro 3-viljan puuro Ruishiutalevelli Lasagne Makkarakastike

Lisätiedot

Suolan terveyshaitat ja kustannukset

Suolan terveyshaitat ja kustannukset Suolan terveyshaitat ja kustannukset Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL Seminaari Suola Näkymätön vaara 8.2.2011 Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Ruokalista PÄIVÄKODIT viiko 1-6

Ruokalista PÄIVÄKODIT viiko 1-6 1 Maanantai 1.1. Tiistai 2.1. Keskiviikko 3.1. Torstai 4.1. Perjantai 5.1. Lauantai 6.1. Sunnuntai 7.1. Vehnähiutalepuuro Kaurapuuro Neljän viljan puuro Ruishiutalepuuro Kauravelli Ohrahiutalepuuro Mannapuuro

Lisätiedot