Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6694/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 38 02.02.2015. 38 Asianro 6694/00.01.00/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) 38 Asianro 6694/ /2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle energiatoimintojen yhtiöittämistä koskevassa asiassa/kalle Keinänen ja Pekka Rantala Kaupunginlakimies Vesa Toivanen Kansliapalvelu Kalle Keinänen ja Pekka Rantala ovat valittaneet Itä-Suomen hallintooikeudelle kaupunginvaltuuston päätöksestä , joka koski energiatoimintojen yhtiöittämistä. Valittajat ovat vaatineet päätöksen kumoamista. Itä-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt kaupunginhallitukselta lausuntoa valituksen johdosta. Esitys Esitän kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunki ilmoittaa lausuntonaan hallinto-oikeudelle seuraavaa: Valituksessa on perusteena valtuuston päätöksen kumoamiselle vedottu siihen, että valtuuston päätöksen valmistelu olisi ollut puutteellista ja harhaanjohtavaa, valtuuston kokoukseen olisi osallistunut esteellinen henkilö ja valtuuston päätös mahdollistaisi kilpailulain vastaisella tavalla määräävän markkina-aseman hyväksikäytön. Väitteet ovat perusteettomia. Kuntalain 53 :n mukaan kunnanhallitus valmistelee valtuustossa käsiteltävän asian. Valtuuston toimivaltaan kuuluu arvioida, pitääkö se suoritettua valmistelua sisällöllisesti riittävänä päätöksenteon pohjaksi. Valtuuston kokoukseen ei ole osallistunut esteellistä henkilöä valituksessa mainituin tavoin eikä päätös ole valituksessa esitetyin tavoin muutoinkaan lainvastainen. Kaupunginvaltuuston päätöksen valmistelu ja päätöksen sisältö Valtuuston päätös energiatoimintojen yhtiöittämisessä on perustunut kuntalain muuttamisesta annettuun lakiin (626/2013). Lakimuutos on liittynyt pääosin Euroopan komission EU-valtiontukisäännöksien vastaisiksi katsomien tukien poistamiseen. Edellä mainitulla lailla säädetty kuntalain 2 a velvoittaa eräin poikkeuksin kunnan antamaan kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittamansa tehtävät osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus). Muutosta koskevan siirtymäsäännöksen mukaan jos kunta tai kuntayhtymä on ennen tämän lain voimaantuloa hoitanut tehtävää omana toimintanaan kilpailutilanteessa markkinoilla, kunnan tai kuntayhtymän on viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä siirrettävä tehtävä hoidettavaksi yhtiö-, yhteisö- tai säätiömuodossa taikka järjestettävä toiminta muutoin siten, ettei toiminta vääristä kilpailua. Lain perusteluissa (HE 32/2013) mainitaan erikseen, että kunnallisena liikelaitoksena toimivat energiayhtiöt kuuluvat yhtiöittämisvelvoitteen piiriin. Kaukolämpöliikelaitostoiminnan osalta hallituksen esityksessä on todettu, että kaukolämpötoiminta voi muodostaa uusilla asemakaava-alueilla monopolin, mutta suurimmaksi osaksi kauko-

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (2) lämpötoimintaa harjoitetaan kilpailutilanteessa markkinoilla. Kaukolämpö kilpailee muiden lämmitysmuotojen kanssa. Tällä perusteella kaukolämpölaitostoiminta tulee siten käytännössä yhtiöittää. Vuonna 2006 perustettu Kuopion Energia Oy vastaa sähkönmyyntiliiketoiminnasta, sähkö- ja lämpöenergian tuotantotoiminnasta sekä hallinto- ja tukipalveluista. Kuopion Energia liikelaitos on vastannut puolestaan sähköverkko- ja kaukolämpöliiketoiminnasta. Kuopion Energia liikelaitos on siten harjoittanut liiketoimintaa lainsäädännön määrittelemällä tavalla kilpailutilanteessa markkinoilla ja yhtiöittämisvelvollisuus on koskenut liikelaitoksen toimintoja. Energiatoimintojen yhtiöittämiseen liittyen valtuusto päätti , että energiatoimintojen yhtiöittämisvalmisteluja jatketaan ensisijaisesti yhtenäisen energiakonsernin pohjalta (Pöyry Finland Oy:n yhtiöittämisselvityksen vaihtoehto 1) ja että valtuusto päättää vuoden 2014 loppuun mennessä lopullisesta energiatoimintojen organisointimallista. Valtuuston päätöksellä on tarkoitettu saattaa täytäntöön kuntalaissa asetettu velvoite energiatoimintojen yhtiöittämisessä lakimääräiseen määräaikaan mennessä siirtämällä tehtävät kaupungin määräysvallassa olevalle tytäryhtiölle. Kaupunginhallituksen esityksessä on aluksi selostettu edellä mainittua yhtiöittämisvelvoitteen lainsäädännöllistä taustaa ja nykytilannetta energiatoimintojen järjestelyssä. Tämän jälkeen esityksessä on selostettu yhtiöittämisen valmistelun taustaa sekä yhtiöittämisen mallia ja taloudellisia vaikutuksia yksityiskohtaisemmin. Tässä yhteydessä on selostettu mm. järjestelyn tavoitteita, joita ovat olleet kannattavan toiminnan mahdollistava pääomarakenne ja omistajalle tulevan kertatuloutuksen optimointi, kilpailukykyisen kaukolämmön varmistaminen kuntalaisille, ennakoitavissa oleva tasainen tuotto omistajalle ja energialiiketoiminnan selkeä rakenne. Esityksessä on selostettu yhtiöittämisen vaihtoehtoisia rakenteita, joita on tarkemmin vertailtu esityksen liitteenä olleissa asiantuntijaselvityksissä (Pöyry Finland Oy:n selvitys ja KPMG Oy Ab:n selvitys ). Selvityksissä yhtiöittämistä on arvioitu usean rakenteellisen vaihtoehdon pohjalta ja eri sidosryhmien tavoitteiden näkökulmasta. Selvityksissä on tarkasteltu yhtiöittämiseen liittyviä seikkoja yleensä, kuten liiketoimintojen arvonmääritystä (ns. käypä arvo), liiketoimintakombinaatioita ja talousmallinnusta. Pöyry Finland Oy:n selvityksessä on tarkasteltu kuutta vaihtoehtoista energialiiketoimintojen organisointimallia jaoteltuna neljään pääkokonaisuuteen seuraavasti: 1. Yhtenäinen energiakonserni 2a. Kaukolämpöliiketoiminta osaksi Kuopion Energia Oy:tä (Kaukolämpö yhdistetään liiketoimintayksiköksi Kuopion Energia Oy:öön ja sähköverkko jatkaa liikelaitoksena) 2b. Kaukolämpöliiketoiminta osaksi Kuopion Energia Oy:tä (Kaukolämpö yhdistetään liiketoimintayksiköksi Kuopion Energia Oy:öön ja sähköverkko yhtiöitetään)

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (3) 3a. Itsenäinen yhtiöitetty Kaukolämpö Oy (Kaukolämpö yhtiöitetään - muu rakenne nykyinen) 3b. Itsenäinen yhtiöitetty Kaukolämpö Oy (Kaukolämpö yhtiöitetään ja sähköverkko Kuopion Energia Oy:n tytäryhtiöksi) 4. Kaksi energiayhtiötä (Kuopion Energia -liikelaitoksen yhtiöittäminen) Vaihtoehdolla 1 on tarkoitettu yhtenäistä energiakonsernia, jossa kaikki energialiiketoiminnat ovat yhdessä konsernissa ja johdettuna yhtenä kokonaisuutena. Tämä on tarkoittanut Kuopion Energia Oy:n ja Kuopion Energia liikelaitoksen yhdistämistä. Konsernin rakenne on kuvattu tarkemmin Pöyry Finland Oy:n selvityksen sivulla 16. Konsernirakenteena on kuvattu Kuopion kaupungin omistama Kuopion Energia Oy ja edelleen Kuopion Energia Oy:n omistama Sähkönsiirto Oy. Kaupunginhallituksen esityksessä on selostettu vielä yhtenäisen energiakonsernin ja osittaisen energiakonsernin vertailulaskelmia. Osittaisella energiakonsernilla on tarkoitettu tässä yhteydessä konsernirakennetta, jossa kaukolämpötoiminta olisi yhtiöitetty Kuopion Energia Oy:n tytäryhtiöksi ja sähköverkkotoimintaa jatkettaisiin liikelaitosmuodossa. KPMG Oy Ab:n selvityksessä on täydennetty selvityksessä saatua aineistoa ja analysoitu tarkemmin yhtiöittämiseen liittyviä taloudellisia edellytyksiä ja vaikutuksia ydinkaupungin talouteen. KPMG Oy Ab:n kokonaisarvioon perustuvan näkemyksen mukaan suositeltava vaihtoehto on yhtenäinen energiakonserni-rakenne, jossa Kuopion Energia liikelaitoksen kaukolämpöliiketoiminta ja sähkönsiirtotoiminta siirrettäisiin Kuopion Energia Oy:lle ja sähkönsiirtotoiminta edelleen perustettavalle Kuopion Energia Oy:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan järjestely tultaisiin toteuttamaan siten, että käypään arvoon arvostettu omaisuus siirretään osittain liiketoimintakaupalla ja osittain apporttisijoituksena. Esityksessä on todettu edelleen liiketoimintakaupan ja apporttiluovutuksen periaatteet mm. omaisuuden arvostamisen osalta ja kauppahintasaatavan maksujärjestelyjen osalta. Valtuuston päätös on vastannut siten päätöksen selostusosassa mainituista vaihtoehtoisista organisointimalleista 1-4 vaihtoehtoa 1 (Yhtenäinen energiakonserni). Kaupunginhallituksen esityksessä on myös todettu, että selvityksen yhteydessä on pyydetty verottajan ennakkotietoa liiketoimintakauppaan liittyvän omaisuuden arvostuksesta ja kaupan rahoittamiseen liittyvän koron vähennyskelpoisuudesta Kuopion Energia Oy:n verotuksessa. Samalla on todettu, että verottajan ennakkotietoa koskeva päätös on ilmeisesti saatavissa vasta kaupungin edettyä päätöksenteossaan. Esityksessä on todettu, että apportin ja liiketoimintakaupan lopulliset arvot määräytyvät vuoden 2014 tilinpäätöksen perusteella ja verottajan antaman ennakkoratkaisun jälkeen. Valtuuston kokouskutsun liiteasiakirjoihin sisältyvässä KPMG Oy Ab:n raportissa (kaukolämpö- ja sähkönsiirtotoimintojen yhtiöittäminen ) sivulla 2 ja 14 on puolestaan selvitetty tarkemmin korkovähennysoikeuden sisältöä ja merkitystä elinkeinotoiminnassa. Valtuustolla on siten ollut tieto Kuopion Energia Oy:n verotukseen liittyvän ennakkotiedon käsittelyn keskeneräisyydestä ja

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (4) valtuusto on pitänyt tältä osinkin valmistelua riittävänä asian ratkaisemiseksi. Kaupunki ei sen sijaan ole verovelvollinen omaisuuden siirrosta. Mainittu Kuopion Energia Oy:n pyytämä yhtiön tuloverotusta koskeva Konserniverokeskuksen päätös on annettu tiedoksi Kuopion Energia Oy:lle Kuopion Energia Oy:n talousjohtaja on lähettänyt päätöksen samana päivänä sähköpostitse tiedoksi kaupungille. Päätös ei siten ole ollut kaupungin tiedossa ennen valtuuston päätöksentekoa ja tämä mahdollinen asiantila on tuotu esille myös kaupunginhallituksen esityksessä valtuustolle. Yhtiöittämiseen liittyviä järjestelyjä ja niiden vaikutuksia on esitelty valtuutetuille myös kahdessa valtuuston iltakoulussa. Iltakoulussa mm. Pöyry Finland Oy:n edustajat esittelivät energialiikelaitoksen yhtiöittämisselvitystä, jonka sisältö vastasi päivättyä ja valtuuston kokousten ja liitteenä ollutta selvitystä. Iltakoulussa mm. KPMG Oy Ab:n edustaja esitteli eri rakennevaihtoehtojen taloudellista tarkastelua. Iltakoulu on kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukainen valtuutetuille järjestetty erillinen tiedotustilaisuus ajankohtaisista asioista. Valtuusto on siten esitettyyn valmisteluun perustuen kokouksessaan mm. hyväksynyt liikelaitoksen koko liiketoiminnan siirtämisen Kuopion Energia Oy:lle osittain liiketoimintakaupalla ja osittain apporttiluovutuksena päätöksen selostusosassa mainittuja periaatteita noudattaen sekä edelleen oikeuttanut kaupunginhallituksen päättämään liikelaitoksen toiminnan, omaisuuden ja henkilöstön siirtymistä koskevista tarkemmista järjestelyistä ja sopimuksista sekä tarkemmista lainaehdoista. Lausunto valituksessa esitettyihin seikkoihin kohdittain Kohta 1 Hallituksen esityksen (HE 32/2023) perusteluissa todetaan, että yhtiöittämisen tuloverotukseen liittyvät taloudelliset vaikutukset nykytilanteeseen verrattuna valtiolle ja kunnille riippuvat osaltaan siitä, miten yhtiöittämisiä toteutetaan. Käytännössä kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa siten, että kunta saa tuloja yhtiöiltä vuokra- ja korkotuloina ja yhtiöt eivät ole tehneet ainakaan aluksi tuloverotettavaa tulosta. Toimintaa ei voi kuitenkaan järjestää millä tavalla tahansa. Toiminnan uudelleenjärjestelyissä tulee ottaa huomioon, että yhtiön maksamien suoritteiden määrän ja suuruuden on vastattava sitä, mitä vastaavassa tilanteessa noudatettaisiin riippumattomien osapuolten välillä. Muussa tapauksessa hinnoittelu voidaan katsoa EU-valtiontukisäännösten vastaiseksi tueksi ja verotuksessa peitellyksi osingonjaoksi. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuissa on kuitenkin katsottu hyväksyttäväksi pääomalainojen koroksi yksittäistapauksissa jopa 6-8 prosentin kiinteä korko. Toiminnan taloudellisessa suunnittelussa on otettava huomioon, etteivät järjestelyt vaaranna yrityksen elinkelpoisuutta. Yhtiöittämisselvityksiin liittyneissä talouslaskelmissa kaupungin ja Kuopion Energia Oy:n välisen liiketoimintakaupan kauppahintavelan korkona on käytetty 5,3 prosentin kiinteää korkoa. Konserniverokeskuksen ennakkoratkaisussa ei ole otettu kantaa koron markkinaehtoiseen tasoon vaan siihen, että koron perusteeksi hakemuksen yhteydessä annettu selvitys on ollut puutteellinen sen määrittelemiseksi, onko kauppahintavelan koron määrä markkinaehtoinen. Ennakkoratkaisussa on Konserniverokeskuksen antaman muistion mukaan otettu kantaa

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) vain korkokulujen markkinaehtoisuuteen ja korot ovat EVL 7 :n nojalla sinänsä vähennyskelpoisia verotuksessa. Muistion mukaan ennakkoratkaisu merkitsee, että yhtiöiden verotuksissa voidaan soveltaa VML 31 :n mukaista siirtohinnoitteluoikaisua, jos maksettujen korkokulujen määrän myöhemmin katsotaan ylittävän markkinaehtoperiaatteen mukaisen korkokulujen määrän. Kuopion Energia Oy:n tilaaman ja marraskuun 2014 lopulla saadun selvityksen mukaan kauppahintavelan korkotaso 5,3 % on markkinaehtoinen. on sittemmin hyväksynyt sopimuksen energialiiketoiminnan luovuttamisesta Kuopion Energia Oy:lle ja kauppahintasaatavaa koskevan lainasopimuksen. Päätöksen selostusosassa on todettu, että KPMG Oy Ab on määritellyt Kuopion Energia Oy:n ja kaupungin väliselle, kaukolämpö- ja sähkönsiirtotoimintojen yhtiöittämisen yhteydessä syntyvälle lainan korolle markkinaehtoisen vaihteluvälin, joka on 3,38 6,09 %. Tehdyn analyysin perusteella lainan korkoa 5,30 % voidaan pitää KPMG Oy Ab:n näkemyksen mukaan markkinaehtoisena Kuopion Energia Oy:n ja kaupungin väliselle lainalle. Analyysin yhteydessä tehdyn luottoluokituksen pohjalta kaupunki tarkistaa Kuopion Energia Oy:n ulkoisille lainoille myöntämiensä takausten provisiotasoa vuoden 2015 alkupuolella. Valittajien väite siitä, että lainan käyttäminen osingon sijasta Kuopion Energia Oy:n tuloksen kotiuttamiseen omistajalle on katsottava voimassa olevan verolainsäädännön vastaiseksi, on siten virheellinen. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole myöskään toimeenpantuna valittajien väittämällä tavoin verolainsäädännön vastainen. Valittajat ovat lisäksi väittäneet, että valtuutetuille olisi jätetty kertomatta, että koron vähennyskelpoisuutta rajoittavat lisäksi EVL 18 :n määräykset. Väite on virheellinen. Korkovähennysoikeuden rajoitusta on selostettu valtuutetuille pidetyssä iltakoulussa ja kaupunginvaltuuston kokouksen liitteenä olleessa KPMG Oy Ab:n selvityksessä sivulla 15. Selvitysten liitteenä olleet talousmallinnukset ja siinä yhteydessä omistajatuloutuksen osalta esitetyt laskelmat eivät ole olleet virheellisiä. Selvitykset ovat sitä vastoin perustuneet siihen lähtökohtaan, että kauppaan liittyvät rahoitusjärjestelyt ovat lainsäädännön edellyttämällä tavalla yhtiön verotuksessa markkinaehtoisia ja mahdollistavat myös kannattavan liiketoiminnan harjoittamisen Kuopion Energia-konsernissa. Kohta 2 Valittajien väite valtuutettu Markku Kiljanderin esteellisyydestä on virheellinen. Valituksessa ei ole myöskään tarkemmin perusteltu, millä tavoin Kiljander olisi ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn valtuuston kokouksessa. Kuntalain 52 :n 1 momentin mukaan valtuutettu on esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä tai hänen hallintolain 28 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Valtuutetun esteellisyysperusteet valtuuston kokouksessa ovat rajoitetummat kuin muihin luottamushenkilöihin sovellettavat perusteet. Valtuuston päätös kaupungin energiatoimintojen siirtämisessä kaupungin omistaman Kuopion Energia Oy:n ja mainitun yhtiön tytäryhtiön toiminnaksi ei ole koskenut Kuopion Energia Oy:n hallituksen jäsenenä olevaa Markku Kiljanderia henkilökohtaisesti millään tavoin. Valtuustossa käsittelyssä olleessa asiassa on ollut kyse Kuopion Energia Oy:n toimintaympäristöön liittyvästä

6 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) muutoksesta eikä Kiljanderilla ole ratkaisusta odotettavissa myöskään mitään henkilökohtaista etua tai haittaa osakeyhtiön hallituksen jäsenenä. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että yhteisön hallintoelimen jäsen tai toimitusjohtaja ei yleensä ole valtuutettuna esteellinen käsittelemään yhteisöä koskevaa asiaa (Harjula-Prättälä; Kuntalaki-tausta ja tulkinnat, s. 466, 2012 painos). Periaate on vahvistettu myös useissa oikeuskäytännön ratkaisuissa (mm. KHO T 5188, KHO 1986 II 32, KHO 1962 II 526, KHO 1961 II 639). Kiljander ei ole osallistunut asian käsittelyyn myöskään muussa kaupungin toimielimessä. Tässä yhteydessä valituksessa on esitetty myös ilmeiseen väärinkäsitykseen perustuva virheellinen väite siitä, että talousmallinnuksissa kaukolämmön hinnan korotukseen liittyvä ennuste olisi ollut merkittävästi poikkeava (yli kaksinkertainen) siitä ilmoituksesta, jonka Kuopion Energia liikelaitos on tehnyt vuoden 2015 alusta voimaantulevan taksankorotuksen osalta. Laskelmissa on olettamuksena pidetty kaukolämmön hintamuutosta, joka on sisältänyt 1,5 prosentin reaalihinnanmuutoksen ja 1,5 prosentin inflaatiotarkistuksen. Kuopion Energia Liikelaitoksen päättämä kaukolämmön hinnan kokonaiskorotus 3,5 % lukien ei siten merkittävästä poikkea valmistelun yhteydessä esillä olleiden laskelmien hinnankorotuksen oletusarvosta. Kohta 3 Valittajien esittämä väite siitä, että tehty yhtiöittämispäätös mahdollistaa kilpailulain vastaisella tavalla määräävän markkina-aseman väärinkäytön, on virheellinen ja sillä ei ole asiassa merkitystä. Tässä yhteydessä valittajat ovat väittäneet, että kaupunki käyttää tontinvuokrasopimuksissa kaukolämpöön liittymispakkoa. Kaupungin käyttämissä tontinvuokraehdoissa ei ole kuitenkaan vuodesta 2006 lukien ollut kaukolämpöverkkoon liittymistä koskevaa ehtoa lukuun ottamatta alueita, joilla sijaitseville tonteille rakennettavat rakennukset on liitettävä asemakaavamääräyksen perusteella ja maankäyttö- ja rakennuslain 57 a :n edellytysten mukaisesti kaukolämpöverkkoon. Valtuuston päätös on koskenut energiatoimintojen yhtiöittämistä ja samalla kaukolämpöverkon haltijan vaihtumista, eikä päätöksellä ylipäänsä ole oikeusvaikutusta tontinvuokrausta koskeviin ehtoihin tai asemakaavamääräysten soveltamiseen. Todettakoon vielä, että kilpailulaissa tarkoitettuja kiellettyjä kilpailunrajoituksia mm. määräävän markkina-aseman väärinkäytön osalta valvoo Kilpailuja kuluttajavirasto ja seuraamuksista päättää markkinaoikeus. Valittajien väite siitä, että Kuopion Energia Oy ja sen omistaja pyrkivät hyödyntämään määräävää markkina-asemaa verotuksellisin keinoin epäterveellä tavalla, on paitsi virheellinen myös valittajien omakohtainen näkemys ja sillä ei ole merkitystä asiassa. Kuten edellä on jo todettu, valtuuston päätös energiatoimintojen yhtiöittämisessä on perustunut kuntalain muuttamisesta annettuun lakiin ja lakimuutos on liittynyt pääosin Euroopan komission EU-valtiontukisäännöksien vastai-

7 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) siksi katsomien tukien poistamiseen. Toiminnan uudelleenjärjestelyssä on otettu huomioon lainsäädännön edellyttämä markkinaehtoisuuden periaate ja energialiiketoimintaa harjoittavan yhtiön kannattavuuteen liittyvät seikat. Yhteenveto Kuntalain 90 :n 2 momentin mukaan valituksen saa tehdä vain laillisuusperusteella. Valtuuston harkinnassa on puolestaan se, mitä ja minkä laajuista selvitystä se pitää riittävänä asian ratkaisemiseksi. Tässä tapauksessa kaupungin toimintana harjoitetun energialiiketoiminnan yhtiöittämisen osalta valtuusto on katsonut, että sillä on ollut riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi. Valtuustolle esitetyt tiedot ja selvitykset eivät ole olleet virheellisiä tai puutteellisia. Valtuuston päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai ole muutoinkaan lainvastainen. Valitus oikeudenkäyntikuluvaatimuksineen tulee siten hylätä perusteettomana. Liitteet /2014 Keinäsen ja Rantalan valitus Valmistelija Vesa Toivanen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. hyväksyy kaupunginlakimiehen esityksen. Päätös Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Sari Raassina poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohtien 8-9 käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

8 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 39 02.02.2015. 39 Asianro 6694/00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 39 02.02.2015. 39 Asianro 6694/00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 39 Asianro 6694/00.01.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle energiatoimintojen yhtiöittämistä koskevassa asiassa / Kalevi Kauhanen Kaupunginlakimies Vesa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (42) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (42) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (42) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014. Sivu 1. Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014. 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen ROVANIEMI Kaupunginhallitus SIVI: 917 /2014 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 12.05.2014 Sivu 1 211 Kuntayhtymän liiketoiminnan yhtiöittäminen Kuntalain muutosten mukaan kunnan/kuntayhtymän on annettava

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236)

(Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236) Kaupunginhallitus 163 11.05.2015 Kaupunginvaltuusto 43 21.05.2015 Kaupunginhallitus 392 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 116 30.11.2015 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen 217/61/610/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 369 27.10.2014. 369 Asianro 6694/00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 369 27.10.2014. 369 Asianro 6694/00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2014 1 (1) 369 Asianro 6694/00.01.00/2014 Energiatoimintojen yhtiöittäminen Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Konsernipalvelu Yhtiöittämisvelvoitteen taustaa Eduskunta on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:50-19:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA

PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA Kaupunginhallitus 351 30.11.2015 PORVOON SAARISTON VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN LIIKETOIMINNAN OSTAMINEN LIIKETOIMINTAKAUPALLA 1043/13.138/2015 KH 30.11.2015 351 Valmistelija ja lisätietoja: kaupunginlakimies

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen

Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014. Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 304 19.08.2014 Kaupunginhallitus 374 28.10.2014 Valtuusto 45 06.11.2014 Pudasjärven kaukolämpölaitoksen yhtiöittäminen 498/11.30/2014 KH 19.08.2014 304 Kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat VIRTAIN KAUPUNKI LAUSUNTO Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11 Lausunnon antaja: Virtain kaupunki PL 85, 34801 Virrat p. (03) 485 111 f. (03)

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista. kkv.fi. Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015. kkv.fi

Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista. kkv.fi. Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015. kkv.fi Ajankohtaista kilpailuneutraliteetista Apulaisjohtaja Arttu Juuti 27.8.2015 Yleistä kilpailuneutraliteettisääntelystä Kilpailulain 4 a luku ei kiellä julkisyhteisöjä harjoittamasta taloudellista toimintaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 100 10.11.2014. 100 Asianro 6694/00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 100 10.11.2014. 100 Asianro 6694/00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 100 Asianro 6694/00.01.00/2014 Energiatoimintojen yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 369: Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Konsernipalvelu Yhtiöittämisvelvoitteen

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös 28.5.2012 62

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös 28.5.2012 62 1 (6) Kouvolan hallinto-oikeus PL 401 45100 KOUVOLA Viite Lähete 1680/12, 20.6.2012 ASIA LAUSUNNON ANTAMINEN KOUVOLAN HALLINTO- OIKEUDELLE LAPPEENRANNAN KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 28.5.2012 62 MATTI

Lisätiedot

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy

Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy Helsinki Oy SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, SUUNNITTELU JA DOKUMENTOINTI OTM Silja Takalo-Eskola Helsinki Oy Toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua Kyse konsernin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) 404 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle palvelualueuudistuksen jatkokehittämistä koskevassa valitusasiassa Kaupunginlakimies

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 APPORTTI... 4 2 APPORTIN ARVO JA

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 169 V 25.2.2015, Yhtiöittämisistä johtuvat vuoden 2014 talousarviomäärärahojen ylitykset esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014

Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014. Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 13.10.2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön yhtiöittäminen 1046/00.01.00.03.00/2014 Liikelaitos Salon Kaukolämmön johtokunta 64 Valmistelija: Liikelaitos Salon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:55 Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen

Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen Kouvolan Veden toiminnan mahdollista yhtiöittämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn jatkaminen 2811/02.02.01/2013 Khkj 17.02.2014 9 Ote Kouvolan kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjasta 11.11.2013

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015 Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 135, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 150, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 37, 28.09.2015 37 Muut mahdolliset asiat / Korholan koulun myyminen KNGDno-2015-647

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus

Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta. Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta Sami Laaksonen Siirtohinnoitteluhankkeen asiakasinfotilaisuus 24.10.2014 Markkinaehtoperiaate Siirtohinnoittelu perustuu markkinaehtoperiaatteeseen (arm s length

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:45 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:15 Paikka Kuopion Energia, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

38 20.11.2012. Ehdotetun kuntalain muutos koskee ainoastaan kunnan liiketoimintaa kilpailutilanteessa markkinoilla ja sen valvontaa.

38 20.11.2012. Ehdotetun kuntalain muutos koskee ainoastaan kunnan liiketoimintaa kilpailutilanteessa markkinoilla ja sen valvontaa. Uudenkaupungin Satama 29 25.11.2010 liikelaitoksen johtokunta Kaupunginhallitus 398 07.12.2010 Uudenkaupungin Satama 35 30.12.2010 liikelaitoksen johtokunta Kaupunginhallitus 47 07.02.2011 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 64, 08.06.2015 Valtuusto, 20, 15.06.2015 20 Takauksen antaminen Puumalan Vesiosuuskunnan lainojen konvertoinnille PuuDno-2015-198 Kunnanhallitus,

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 98 Asianro 2415/11.01.05/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle /Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 12.6.2014 65 /Uhkasakolla tehostetun

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja 109 17.10.2014 maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Yhtiöittämisen vaihtoehdot

Yhtiöittämisen vaihtoehdot Yhtiöittämisen vaihtoehdot Kuntien toimitilapäivät 28.10.2016 Tampere Riitta Ekuri 28.10.2016 Page 1 Kunnallisen tuotannon järjestämisvaihtoehdot -yhteisö Säätiö Yhdistys Kunta Konserniyhtiö/ Liikelaitos

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 96 09.11.2015. 96 Asianro 7192/00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 96 09.11.2015. 96 Asianro 7192/00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 2 19.10.2015 96 Asianro 7192/00.02.01/2015 Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.10.2015 2 Talous-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä 9.6.2015 226 Vaasan hallinto-oikeuden päätös valitusasiassa, joka koskee AVI:n ympäristölupaa maaperän puhdistamisesta HEL 2014-006858 T

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 81 13.08.2015. 81 Asianro 82/00.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 81 13.08.2015. 81 Asianro 82/00.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 81 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Vaasan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 44/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 12.12.2014 Rahoitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia 44/2014 Talous- ja suunnitteluosasto 12.12.2014 Rahoitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 103 Jätkäsaaren Jätteen Putkikeräys Oy:n konsernitiliin käyttöoikeustilin luottolimiitin muuttaminen HEL 2013-006680 T 02 06 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, viitaten

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta Seinäjoki 27.10.2018 Yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa Yleishyödyllisyydestä säädetään verotuksessa tuloverolain (TVL) 22 :n 1 momentissa

Lisätiedot

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi

Heinolan kaupunki. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna hameenlinna.hao(a)oikeus.fi Asia Lausunto asiassa diaarinumero 01419/15/2299 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Prosessiosoite Lausunto

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ

JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Hallitus 7.4.2014, OHEISMATERIAALI 7 JURIDISIA NÄKÖKOHTIA HUS-KUNTAYHTYMÄN JA PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ Pääsääntöisesti kunnan tulee hoitaessaan tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla antaa tehtävä

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus. Palokuntalaisten opintopäivät 21.11.2009 Kuopio

Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus. Palokuntalaisten opintopäivät 21.11.2009 Kuopio Palokuntien toiminta, varainhankinta ja verotus Palokuntalaisten opintopäivät Kuopio Esityksen rakenne Verotuksen perusteet ja käytännön tilanteita liittyen palokuntayhdistyksiin Yleishyödyllisyys Elinkeinotoiminta

Lisätiedot

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta

Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden noudattamisesta SAVONLINNAN KAUPUNKI 1(6) Savonlinnan kaupunginhallitus Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA Kuluttaja- ja kilpailuvirasto Viite: Selvityspyyntö Dnro 140/14.0040/2015 Asia: Selvityspyyntö kuntalain yhtiöittämisvelvollisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (11) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 70 09.03.2015. 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 70 Asianro 7191/00.01.02.00/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / kaupunginvaltuuston päätökset 8.12.2014 :t 125-127 / hallinto-oikeuden lähete 532/15

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (5) 369 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli asetti kokouksessaan 6.6.2016 valtuustoryhmistä ja kunnallisjärjestöjen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT 1 (7) KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT Tässä muistiossa määritellään ne keskeiset periaatteet, joihin tukeutuen kaupungille esitettyjä takauspyyntöjä voidaan yleisellä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat Mäntsälän kunnan rakennejärjestelyn suunniteltu toteutus ja verotus 11.08.2014 / Mäntsälä Risto Walden, Kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS 2.11.2015 Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna ASIA: VALITUS TAMPEREEN KAUPUNGIN YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN JÄTEHUOLTOJAOSTON PÄÄTÖKSESTÄ KOSKIEN SAKO- JA UM- PIKAIVOLIETTEENKULJETUSTA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot