RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki"

Transkriptio

1 RASKAUDEN EHKÄISY Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena Pekka Lähteenmäki Jälkiehkäisy eli yhdistelmäpillereiden poikkeava käyttö tai kuparikierukan asentaminen suojaamattoman yhdynnän jälkeen estää noin 98 %:ssa tapauksista raskauden alkamisen. Se on liian vähän käytetty menetelmä hätätilanteissa. Oikean käytön esteenä on tiedon puute menetelmistä ja saatavuudesta. Koska aikaa on käytettävissä vain 3 5 päivää, jälkiehkäisy ei ole pelkästään perhesuunnittelun vaan myös perusterveydenhuollon päivystyksen haaste. On ilmeistä, että jälkiehkäisy on yksi tehokkaimpia tapoja vähentää edelleen aborttilukuja. Kohderyhmiä ovat nuorten lisäksi kondomin käyttäjät ja hiljan synnyttäneet. Vaikka hormonaaliseen jälkiehkäisyyn liittyy usein sivuvaikutuksia, sen käyttö on lääketieteellisesti turvallista. HIV-tartuntojen määrä on Suomessa kansainvälisesti pieni ja sukupuolitauti- ja aborttitilastojamme on pidetty luotettavina. Siksi meillä tulisi selvittää, mitä hyötyjä ja haittoja reseptittömän hormonaalisen jälkiehkäisyn käyttöön todellisuudessa liittyy. Yksi raskauden ehkäisyn pitkäaikaisista kehitystavoitteista on ollut tehokas ja turvallinen menetelmä, jota voitaisiin käyttää suojaamattoman yhdynnän jälkeen. Tällaista jälkiehkäisymenetelmää on ajateltu niille, joilla ei ole jatkuvaa ehkäisyn tarvetta, ja joiden motivaatio yhdynnän satunnaisuuden takia ei riitä jatkuvaan ehkäisyyn. Hyvä menetelmä tarvitaan myös niille, joiden käyttämä metodi, esimerkiksi kondomi, tarvitsee mahdollisen pettämisen takia jonkin varakeinon. Jälkiehkäisy on ollut jo pitkään mahdollista. Sen käyttö on ollut viime vuosiin asti vähäistä, koska jälkiehkäisyn tarvitsijat ovat tunteneet käytettävissä olevat mahdollisuudet huonosti. Eräissä maissa jälkiehkäisyä kutsutaan ehkäisyn parhaiten varjelluksi salaisuudeksi. Jo 1960-luvulla ruvettiin Suomessakin käyttämään ensimmäisiä hormonaalisia menetelmiä, jättiannoksia estrogeenia (Luukkainen 1970). Kuparikierukoiden yleistyttyä 1970-luvulla näistä saatiin uusi menetelmä myös jälkiehkäisyyn. Jälkiehkäisy on ollut Suomessa perhesuunnittelun perusmenetelmä luvun puolivälistä (Toivonen 1987). Silloin tuli myyntiin neljän ehkäisytabletin pakkaus. Valmisteen myynnin lisääntyessä (kuva 1) raskausluvut pienenivät. Tärkein este jälkiehkäisyn oikealle käytölle on edelleen tiedon puute sekä sitä tarvitsevien joukossa että palvelujen antajien keskuudessa. Moraaliset esteet ovat suurelta osin poistuneet. Hormonaalinen jälkiehkäisy näyttäisi estävän ovulaation Jälkiehkäisyn vaikutusmekanismit eivät ole kokonaan selvillä. Ehkäisykäytössä kuparikierukka estää normaalin hedelmöittymisen, mitä pidetään tärkeimpänä vaikutusmekanismina. Koska kierukka on jälkiehkäisyssä tehokas vielä asennettuna Duodecim 113: ,

2 Raskaudenkeskeytykset/v Jälkiehkäisypakkausten myynti/v Vuosi Kuva 1. Jälkiehkäisypakkausten myynti ja raskauden keskeytysten määrä Suomessa vuosina viiden päivän kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä, on selvää, että se estää myös implantaation. Siksi onkin mahdollista, että jälkiehkäisynä sen vaikutusmekanismi riippuu sekä asennuksen ajankohdasta että suojaamattoman yhdynnän ajoittumisesta suhteessa ovulaatioon. Jos hedelmöittyminen pääsisi tapahtumaan, implantaatio kuitenkin estyy. Hormonaalisen jälkiehkäisyn vaikutusmekanismi on epävarma. Koska raskaus ei enää ala yhdynnästä, joka on tapahtunut ovulaation jälkeen (Dixon ym. 1980), ovulaation estyminen riittäisi selittämään ehkäisytehon. Muina mekanismeina on esitetty mm. kohdun limakalvon kehityshäiriötä ja munanjohtimien mobiliteetin muuttumista. Jälkiehkäisyn oikea käyttö pysyy hätäratkaisuna Seksitautien luonne muuttui AIDSin myötä. Tämä on muuttanut myös jälkiehkäisyyn suunnattuja odotuksia, ja siitä on tullut pysyvästi vain hätäratkaisu. Enää ei voida turvallisesti ajatella, että tilapäissuhteiden riskit voitaisiin kuitata kuukautiskierron lopussa»napin» otolla ja tarvittaessa antibiooteilla. Vaikka lähes kaikki saataisiin käyttämään vastuullisesti hyväksyttyä ehkäisymenetelmää, tarve jälkiehkäisyyn säilyy. Estemenetelmien kulmakivi on nyt ja vielä lähitulevaisuudessakin kondomi (Toivonen, tässä numerossa). Oikein käytettynä se antaa kohtalaisen hyvän suojan sukupuolitaudeilta ja raskaudelta. Kuitenkin kliinisten tutkimusten perusteella kondomi särkyy tai luistaa pois päältä jopa yli 5 %:ssa käyttökerroista (Trussell ym. 1994). Kun Suomessa käytetään yli kymmenen miljoonaa kondomia vuodessa, tulee pelkästään epäonnistuneesta kondominkäytöstä 5 %:n mukaan laskettuna yli suojaamatonta yhdyntää. Yhden satunnaisen kuukautiskierron vaiheen suojaamattoman yhdynnän raskausriski on yllättävän pieni, noin 4 % (Dixon ym. 1980). Toisaalta monet kondominkäyttäjät luottavat myös ns. varmoihin päiviin ja jättävät aivan alku- tai loppukierrossa kondomin käyttämättä. Sen takia yhden särkyneen kondomin aiheuttama raskausriski on todennäköisesti enemmän kuin 5 %. Raskauden keskeytykseen tulevista naisista 46.4 % ilmoitti v ehkäisymenetelmäkseen kondomin (STAKES 1995). Edellä esitettyjen laskelmien perusteella voidaan päätellä, että moni kondomiraskaus muuttuu ei-toivotusta hyväksytyksi eikä päädy keskeytykseen P. Lähteenmäki

3 Jälkiehkäisy tuleekin mieltää kondomiehkäisyn varamenetelmäksi. Ehkäisymenetelmien neuvonnassa kondomiehkäisyyn päätyville tulisi antaa selkeät ohjeet siitä, miten menetellään kondomin pettäessä. Jälkiehkäisypillerireseptin kirjoittaminen kondomiehkäisyä käyttävälle ei ole hätävarjelun liiottelua. Eräiden kondomimerkkien pakkauksessa on jo ohjeet jälkiehkäisystä. Ne tulisi saada muihinkin kondomipakkauksiin. Aborttitilastojemme ikäryhmittäinen tarkastelu on paljastanut, että aborttien määrä ei ole pienentynyt vuotiailla naisilla samalla tavoin kuin muissa ikäryhmissä (Rasimus 1996). Lisäksi tässä ikäryhmässä aborttia hakeva on usein äskettäin synnyttänyt (Kosunen ja Rimpelä, tässä numerossa). Tämän takia on aihetta pohtia, miksi raskauden ehkäisy ei onnistu näillä naisilla. Yksi mahdollinen selitys voisi olla synnytyksen jälkeinen masennus, joka on yllättävän yleistä. Syvää masennusta esiintyy %:lla äideistä, ja lievemmät masennuksen muodot ovat vielä yleisempiä. On helppo ymmärtää, että masennuksessa seksihalujen myötä menee myös kiinnostus ehkäisyyn. Terveydenhuollon haaste on»löytää» nämä äidit. Jos ehkäisy ei ole hoidettu, jälkiehkäisyyn varautuminen saattaisi olla tehokas ratkaisu ensiapuna siirryttäessä pysyvään ehkäisyyn. Ei näyttöä turvallisuusriskeistä Jälkiehkäisyn vastustajat vetoavat mahdollisiin vielä tuntemattomiin riskeihin ja potentiaalisiin muihin ei-toivottuihin seuraamuksiin. Käytettävissä olevien tutkimusten perusteella hormonaaliseen jälkiehkäisyyn ei liity suoria lääketieteellisiä terveysriskejä. Vaikka vuorokausiannoksena otetaan 6 7 kertaa tavallista ehkäisyannosta isompi määrä hormoneita, tämä ei riitä sotkemaan metabolista tasapainoa (Webb ym. 1992). Veren hyytymistekijöissä ei tapahdu havaittavaa muutosta. Tämä vahvistaa kliinistä kokemusta, koska hormonaaliseen jälkiehkäisyyn liittyviä laskimotukoksia ei ole kuvattu. Muitakaan hormonijälkiehkäisyn komplikaatioiksi laskettavia tapahtumia, kuten lisääntyneitä kohdunulkoisia raskauksia, ei ole kuvattu. Tämän takia hormonaalisella jälkiehkäisyllä ei ole muita ehdottomia vasta-aiheita kuin tiedossa oleva raskaus. Alkion tai sikiön altistumista jälkiehkäisyn steroidirasitukselle ei voida pitää toivottavana. Tämä herättääkin kysymyksen, miten perusteellisesti pitää selvittää, ettei jälkiehkäisyä hakeva ole raskaana. Tähänastinen näyttö ei oikeuta edellyttämään negatiivista raskaustestitulosta ennen jälkiehkäisyn antoa. Systemaattista seurantaa epäonnistuneen hormonaalisen jälkiehkäisyn jälkeen syntyneistä lapsista ei ole tehty. On kuitenkin paljon kliinistä kokemusta ja tutkimustietoa lapsista, jotka ovat saaneet alkunsa epäonnistuneen pilleriehkäisyn aikana (Bracken 1990). Tuolloinhan alkion ja sikiön altistus ehkäisypillerin steroideille voi kestää useitakin viikkoja. Tutkimus ei anna tukea sille, että tästäkään altistuksesta olisi merkittävää haittaa (Bracken 1990). Siksi pidetäänkin riittävänä anamnestista varmistusta siitä, että naisen kuukautiset eivät ole myöhässä. On vielä hyvä selventää asiakkaalle, että hormonaalinen jälkiehkäisy ei aiheuta aborttia. Jälkiehkäisyn mahdollisuus saattaisi vähentää kondomin käyttöä tilapäissuhteissa lisäten mm. HIV:n riskiä. Kansainvälinen kokemus ei tue tämänsuuntaista väittämää. Hollannissa jälkiehkäisy on ollut pitkään tunnettu ja käytetty. Siellä käyttäjämäärät ovatkin vakiintuneet (Ketting 1995). Jälkiehkäisyn toteutukseen tahdikkuutta Valtaosalle jälkiehkäisyn tarvitsijoista kokemus on jo sinänsä hämmentävä ja hävettävä. Tämän takia jälkiehkäisypalvelujen hienovarainen, luonteva ja asiallinen tarjonta parantaa luottamusta ja myöhempien ehkäisypalvelujen käyttöä. Taulukko 1 antaa yleisohjeet jälkiehkäisyn toteuttamiseksi. Palvelu voitaneen tarjota useimmiten hoitajavoimin perhesuunnitteluneuvolan tai kunnallisen päivystyspisteen yhteydessä.»päivystyksen» sijainnista ja palveluajoista tulee tiedottaa riittävästi. Jos tarvittavat pillerit voidaan antaa suoraan asiakkaalle, sen parempi terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ajatellen. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus kysymyksiin. Asialliset kysymykset seksitautinäytteiden ja jatkoehkäisyn tarpeellisuudesta kuuluvat asiaan. Jälkiehkäisyn toteuttamisesta on hiljan ilmestynyt katsaus (Lähteenmäki 1996). Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena 1189

4 Taulukko 1. Jälkiehkäisyn asiallinen ja hienotunteinen toteutus. Tee jälkiehkäisykäynti sujuvasti toteutettavaksi Älä lisää käytökselläsi asiakkaan nolouden tunnetta Selvitä tieto kaikista saman kierron suojaamattomista yhdynnöistä Anna ohjeet sivuvaikutuksista ja varautumisesta lisätoimiin Arvioi seksitautiriski ja infektionäytteiden tarve Valitse menetelmä: Hormonaalinen Kuparikierukka aloitus 72 tunnin kuluessa asennus 5 vrk:n kuluessa yhdistelmäehkäisypillerissä etinyyliestradiolia 100 µg ja levonorgestreelia 500 µg sama annos 12 tunnin kuluttua Tarjoa mahdollisuus kysymyksiin Jatkoehkäisystä ja jälkitarkastuksesta sopiminen Kysyntä syntyy tiedosta Jälkiehkäisystä käytävä keskustelu on viime vuosina kovasti lisääntynyt kansainvälisessä lääketieteellisessä lehdistössä (Ramsay 1995, Lancet 1995) ja perhesuunnittelujärjestöjen keskuudessa (IPPF International Medical Advisory Panel 1995, Ketting 1995). Puolustajat pitävät jälkiehkäisyn käytön yleistymistä parhaana keinona pyrkiä vähentämään ei-toivottuja raskauksia ja siten abortteja (Trussell ym. 1992, Bellagio Conference on Emergency Contraception 1995, Outlook 1996). Etenkin perhesuunnittelujärjestöt painottavat, että tietoa jälkiehkäisystä hätäratkaisuna tulisi vahvasti lisätä (Blaney 1994, Robinson ym. 1996). Menetelmän pitäisi olla tiedossa jo ennen kuin joudutaan sellaiseen tilanteeseen, missä sitä tarvitaan. Käytettävissä on aikaa vain muutama vuorokausi. Koska tarve vielä usein keskittyy viikonloppuihin, tiedon hankinnan sijasta pitäisi päästä heti jälkiehkäisyn toteutukseen. Äärimmillään voidaan vaatia, että jälkiehkäisy on seksuaalioikeus, jonka tulisi olla riittävän helposti saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan. Tieto jälkiehkäisystä kuuluu seksuaalikasvatukseen. Se on ollut mm. osana sitä materiaalia, jota Väestöliitto on viime vuosina toimittanut kouluille seksuaalikasvatuksen tueksi. Tuoreen terveystapatutkimuksen (Rimpelä 1997) perusteella jälkiehkäisy onkin nuorten keskuudessa tunnettu ja käytetty menetelmä. Tieto selittää osaltaan sen, että nuorten aborttiluvut ovat vähentyneet viime vuosina. Kansallisen joukkotiedotuksen lisäksi on tärkeä toteuttaa paikallisia kohdistettuja ohjelmia (taulukko 2). Niiden tehtävänä on antaa tarkemmat ohjeet siitä, miten menetellä ja mistä apua saa. Terveyskeskuksien odotustilat voisivat olla oivallisia ja tärkeitä tiedonjakopaikkoja. Hormonaalinen jälkiehkäisy suoraan apteekista? Moderneja ehkäisypillereitä on aina syksyyn 1995 saakka pidetty kiistatta edeltäjiään turvallisempina pienemmän steroidimääränsä ja uusien»lipidiystävällisten» progestiiniensa takia. Monella taholla oli sitä ennen keskusteltu ja tehty ehdotuksia ehkäisypillereiden siirtämisestä käsikauppaan (Glasier 1993, Lancet 1993, Trussel 1993, Lähteenmäki 1996). Koska jälkiehkäisyssä käytetty annos ja valmiste eivät aiheuta hyytymistekijöiden muutoksia (Bracken 1990), trombitutkimusten tulokset eivät heikennä kuvaa hormonaalisen jälkiehkäisyn turvallisuudesta. On siis edelleen ajankohtaista kysyä, eikö juuri jälkiehkäisy voitaisi myydä asiakkaalle suoraan apteekista (Lähteenmäki 1996). Asiaa on pohdittu pisimmälle Isossa-Britanniassa (Drifte 1993, Glasier 1993, Lancet 1995). Siellä yleislääkäreiden kollegio on päätynyt puoltamaan jälkiehkäisyn vapauttamista reseptilääkkeestä käsikauppamyyntiin (Paintin 1995). Toistaiseksi myyntiehtoihin ei kuitenkaan ole tehty mitään muutoksia. Suomessa tilanne jälkiehkäisyn käytössä on tähän asti kehittynyt suotuisaan suuntaan arvioitaessa sitä aborttilukujen tai sukupuolitautien kehityksen kannalta. Molemmat ovat olleet vähenemässä (Rasimus 1996) samaan aikaan, kun jälkiehkäisyn käyttö on lisääntynyt (kuva 1). Kun aborttien väheneminen on viime vuonna pysähtynyt, kannattaa kysyä, miten aikaisempi suotuisa kehitys saadaan jatkumaan. Yksi tapa olisi siirtää jälkiehkäisy alueellisena kokeiluna tai valtakunnallisesti käsikauppaan. Suomessa aborttien ja 1190 P. Lähteenmäki

5 Taulukko 2. Jälkiehkäisy tunnetuksi. Seksuaalikasvatukseen tietoa jälkiehkäisystä Artikkelit, kampanjat, julisteet, esitteet paikallisradio, televisio, lehdet kadunvarsimainonta terveyskeskukset, ehkäisyneuvolat nuorisotilat, nuorisojärjestöt apteekit Kondomipakkauksien informaatio seksitautien tilastointi on kansainvälisesti varsin luotettavaa, joten toivotut ja ei-toivotut muutokset saadaan nopeasti selville. Eettisesti on perusteltua hankkia kokemusta Suomessa, jossa HIV-tartunnat ovat vähäisiä. Tarvittaessa jälkiehkäisy voitaisiin palauttaa helposti reseptilääkkeeksi. Tulevaisuuden jälkiehkäisy Jälkiehkäisystä voidaan puhua niin kauan kuin raskaus pyritään estämään ennen hedelmöittymistä tai implantaatiota. Tämä asettaa takarajan suurin piirtein siihen, mihin kuparikierukan asennuksen takaraja pannaan, eli viiteen vuorokauteen suojaamattomasta yhdynnästä. Jos lääke otetaan kierron loppupuolella, esimerkiksi muutamaa päivää ennen odotettujen kuukautisten alkua, voidaan olla vaikuttamassa jo alkaneeseen raskauteen (Lähteenmäki ym. 1988). On tärkeää tehdä ero varhaisaborttien ja jälkiehkäisyn välillä, koska niiden hyväksyttävyys eri kulttuureissa on erilainen. Tutkimuksen kohteista lupaavimmat ovat progestiini ja antiprogestiini. Levonorgestreeli yksinään, 750 µg:n annoksena kahdesti samanlaisin ottoajoin kuin yhdistelmätabletti, on osoittautumassa yhtä tehokkaaksi kuin yhdistelmätabletti (Ho ja Kwan 1993). Menetelmän etuja ovat hyvä siedettävyys ja turvallisuus vanhana, paljon käytettynä lääkkeenä. Markkinoilla ei ole sopivaa annoskokoa, eikä jälkiehkäisy ole pelkän levonorgestreelin käyttöaihe. Minipillereitä pitäisi ottaa 25 kerralla. Antiprogestiini mifepristoni eli RU486 on osoittautunut hyvin tehokkaaksi jälkiehkäisyssä (Glasier ym. 1992, Webb ym. 1992). Tähän mennessä julkaistuissa kliinisissä vertailevissa tutkimuksissa sitä käyttäneillä yli tuhannella naisella ei ole todettu epäonnistumisia. Mifepristonin sivuvaikutukset ovat yhdistelmäpilleriin verrattuna varsin vähäisiä (Glasier ym. 1992). Meneillään olevassa Maailman terveysjärjestön vertailevassa tutkimuksessa pienin annos 10 mg on paljon pienempi sitä annosta, joka tarvitaan mifepristonilla aiheutettuun raskauden keskeytykseen. Tämä antaa pohjan sille, että antiprogestiini voisi tulla hyväksytyksi jälkiehkäisykäyttöön. Kirjallisuutta Bellagio Conference on Emergency Contraception: Consensus statement on emergency contraception. Contraception 52: , 1995 Blaney C L: Contraception after unprotected sex. Network, Family Health International 15: 4 8, 1994 Bracken M B: Oral contraception and congenital malformations in offspring: a review and meta-analysis of the prospective studies. Obstet Gynecol 76: , 1990 Dixon G W, Schlesselman J J, Ory H W, Blye R P: Ethinyl estradiol and conjugated estrogens as postcoital contraceptives. JAMA 244: , 1980 Drifte J O: Deregulating emergency contraception: Justified on current information. BMJ 307: , 1993 Glasier A, Thong M, Dewar M, ym.: Mifepristone (RU486) compared with high-dose estrogen and progestogen for emergency postcoital contraception. N Engl J Med 327: , 1992 Glasier A: Emergency contraception: time for de-regulation? Br J Obstet Gynecol 100: , 1993 Ho P C, Kwan M S W: A prospective randomized comparison of levonorgestrel with the Yuzpe regimen in post-coital contraception. Human Reprod 8: , 1993 IPPF International Medical Advisory Panel: Statement on emergency contraception. Planned Parenthood in Europe 24: 5 6, 1995 Ketting E: Only for emergency use. Planned parenthood in Europe 24: 1, 1995 Lancet: Ocs o-t-c? (pääkirjoitus). Lancet 342: , 1993 Lancet: After the morning after and the morning after that (pääkirjoitus). Lancet 345: , 1995 Luukkainen T: Ehkäisymenetelmien käytöstä. Suom Lääkäril 25: , 1970 Lähteenmäki P, Rapeli T, Kääriäinen M, ym.: Late postcoital treatment against pregnancy with antiprogesterone RU 486. Fertil Steril 50: 36 38, 1988 Lähteenmäki P: Jälkiehkäisy perhesuunnittelussa. Suom Lääkäril 5: , 1996 Outlook: Emergency contraceptive pills: safe and effective but not widely used. Feature article. Outlook 14: 1 6, 1996 Paintin D: The provision of emergency hormonal contraception. London, Royal College of General Practitioners, 1995 Ramsay S: What is the problem with emergency contraception? Lancet 345: 1169, 1995 Rasimus A: Tilastoja raskaudenkeskeyttämisestä. Kirjassa: Lisäänty- Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena 1191

6 minen ja sen trendit tilastoja raskauksista, syntymistä, steriloinneista ja lapsen epämuodostumista, s Toim. M Gissler, A Rasimus, A Ritvanen, H Toukomaa. Stakes/ SVT. Terveys 1996: 2. Gummerus, Saarijärvi 1996 Robinson E T, Metcalf-Whittaker M, Rivera R: Introducing emergency contraceptive services: communication strategies and the role of women s health advocates. Int Fam Plann Perspect 22: 71 80, 1996 STAKES: Tilastotiedote. Aborttitilasto Toim. H Hämäläinen, A Rasimus, M Ritamo. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Helsinki 1995 Toivonen J: Yhdynnän jälkeinen ehkäisy. Duodecim 103: , 1987 Trussell J, Stewart F, Guest F, Hatcher R: Emergency contraceptive pills: a simple proposal to reduce unintended pregnancies. Fam Plann Perspect 24: , 1992 Trussell J, Stewart F, Potts M, ym.: Should oral contraceptives be available without prescription? Am J Public Health 83: , 1993 Trussell J, Sturgen K, Strickler J, Dominik R: Comparative contraceptive efficacy of the female condom and other barrier methods. Fam Plann Perspect 26: 66 72, 1994 Webb A M C, Russel J, Elstein M: Comparison of the Yuzpe regimen, danazol and mifepristone (RU486) in oral postcoital contraception. BMJ 305: , 1992 PEKKA LÄHTEENMÄKI, dosentti Helsingin yliopiston biolääketieteen laitos, steroiditutkimuslaboratorio PL 8, Helsingin yliopisto 1192

Liite IV. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

Liite IV. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Liite IV Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle 27 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee levonorgestreelia tai ulipristaaliasetaattia

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Anneli Kivijärvi LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, vastaava lääkäri Turun Hyvinvointitoimiala 11.05.2016 Turku, Yleislääkäripäivät Mitkä asiat otetaan

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY. Perhesuunnittelun palvelujärjestelmä. Elise Kosunen ja Matti Rimpelä

RASKAUDEN EHKÄISY. Perhesuunnittelun palvelujärjestelmä. Elise Kosunen ja Matti Rimpelä RASKAUDEN EHKÄISY Elise Kosunen ja Matti Rimpelä 1970-luvulla aloitettu ehkäisyneuvolatoiminta ja seksuaalikasvatus yhdessä yksityisten terveyspalvelujen kanssa ovat tuottaneet hyviä tuloksia: raskauden

Lisätiedot

Asiaa ehkäisystä. Hormonaalinen ehkäisy. Gynekologian alueellinen koulutuspäivä Sonja Eronen. Yhdistelmäehkäisy (progestiini + estrogeeni)

Asiaa ehkäisystä. Hormonaalinen ehkäisy. Gynekologian alueellinen koulutuspäivä Sonja Eronen. Yhdistelmäehkäisy (progestiini + estrogeeni) Asiaa ehkäisystä Gynekologian alueellinen koulutuspäivä 27.10.2017 Sonja Eronen Hormonaalinen ehkäisy Yhdistelmäehkäisy (progestiini + estrogeeni) Pilleri, laastari ja rengas Progestiiniehkäisy Pilleri,

Lisätiedot

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskauden ehkäisy Satu Suhonen ja Oskari Heikinheimo Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskaudenehkäisymenetelmää valittaessa tavoitteena on tehokkaan, turvallisen ja käyttäjän elämäntilanteeseen sopivan

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää.

Raskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Raskauden ehkäisy Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Jokaisella on oikeus saada oikeaa tietoa ja neuvontaa raskauden ehkäisyn keinoista sekä niiden hyödyistä,

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen 3.5.2017 Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Miksi tärkeä asia? Vuonna 2015 Suomessa tehtiin 9441 raskaudenkeskeytystä, mikä on pienin määrä vuonna 1970

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Jälkiehkäisy

Käypä hoito -suositus. Jälkiehkäisy Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä Päivitetty 10.11.2010 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti

Lisätiedot

Ehkäisymenetelmät PP-PF--WHC-FI /

Ehkäisymenetelmät PP-PF--WHC-FI / Ehkäisymenetelmät Ehkäisyn aloitus & valinta Mikäli raskaus ei ole ajankohtainen toive ja seksistä haluaa nauttia huoletta, on syytä huolehtia luotettavasta raskauden ehkäisystä Keskustele terveydenhoitajan

Lisätiedot

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Jos lasten hankinta ei ole ajankohtaista, on ehkäisyä käytettävä yhdyntöjen aloittamisesta vaihdevuosiin saakka. Niin hormonaalisia kuin muitakin ehkäisyvaihtoehtoja

Lisätiedot

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Levodonna 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreeliä. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3

Lisätiedot

Liite II. Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja myönteisen lausunnon perusteet

Liite II. Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja myönteisen lausunnon perusteet Liite II Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja myönteisen lausunnon perusteet 4 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee valmistetta nimeltä Seasonique

Lisätiedot

Ajankohtaista ehkäisystä: Jaydess -uusi hormonikierukka

Ajankohtaista ehkäisystä: Jaydess -uusi hormonikierukka Ajankohtaista ehkäisystä: Jaydess -uusi hormonikierukka Leena Väisälä, asiantuntijalääkäri, Bayer Oy leena.vaisala@bayer.com Pitkäaikaiset palautuvat raskaudenehkäisymenetelmät, ns. LARCmenetelmät nousussa

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO JAYDESS 13,5 mg, kohdunsisäinen ehkäisin 5/2014 versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI2. VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Jaydess-hormonkierukkaa

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY. Synnytyksen ja abortin jälkeinen ehkäisy. Kaisa Elomaa

RASKAUDEN EHKÄISY. Synnytyksen ja abortin jälkeinen ehkäisy. Kaisa Elomaa RASKAUDEN EHKÄISY Synnytyksen ja abortin jälkeinen ehkäisy Kaisa Elomaa Täysimetys antaa modernien ehkäisymenetelmien veroisen suojan uutta raskautta vastaan kuuden kuukauden ajan synnytyksestä, jos nainen

Lisätiedot

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta?

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Tomi Mikkola! Helsinki University Central Hospital! Department of Obstetrics and Gynecology! Helsinki, Finland!! Hormonihoito - Heilurin liike Government Labels Estrogen

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Nuoren naisen ehkäisymenetelmät L.FI.MKT.11.2015.3751

Nuoren naisen ehkäisymenetelmät L.FI.MKT.11.2015.3751 Nuoren naisen ehkäisymenetelmät Pitkäaikaiset ehkäisymenetelmät Hormonikierukka 3 v ja 5 v Pitkäaikainen ehkäisy (pienempi 3 vuotta, isompi 5 vuotta) Sisältää paikallisesti vapautuvaa keltarauhashormonia

Lisätiedot

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta Gynaecologi Practici Helsinki 20.1.2012 Maarit Niinimäki OYS A request for abortion Templeton & Grimes NEJM 2011 17-v opiskelija tulee vastaanotolle ei-toivotun

Lisätiedot

ZOELY -käyttäjäopas. nomegestroliasetaatti estradioli 2,5 mg/1,5 mg kalvopäällysteisiä tabletteja

ZOELY -käyttäjäopas. nomegestroliasetaatti estradioli 2,5 mg/1,5 mg kalvopäällysteisiä tabletteja ZOELY -käyttäjäopas nomegestroliasetaatti estradioli 2,5 mg/1,5 mg kalvopäällysteisiä tabletteja SISÄLLYS Tietoja ZOELY-valmisteesta... 2 Miten ZOELY toimii?... 3 ZOELY on tehty sinua varten... 4 5 Lisätietoja

Lisätiedot

Vuotohäiriöt hormonaalisen ehkäisyn aikana. Oskari Heikinheimo Naistentautien alueellinen koulutus Biomedicum

Vuotohäiriöt hormonaalisen ehkäisyn aikana. Oskari Heikinheimo Naistentautien alueellinen koulutus Biomedicum Vuotohäiriöt hormonaalisen ehkäisyn aikana Oskari Heikinheimo Naistentautien alueellinen koulutus Biomedicum 29.10.2018 Esityksen sisältö Millaista hormonaalista ehkäisyä Suomessa käytetään 2018? Vuotohäiriöt

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Noviana 0,5 mg/0,1 mg kalvopäällysteiset tabletit 19.5.2014, Painos 3, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 50 Asianro 6917/06.00.00/2017 Valtuustoaloite / maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille Terveysjohtaja Jari Saarinen Terveyspalveluiden tukipalvelut Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Uudet hormonaaliset ehkäisymenetelmät

Uudet hormonaaliset ehkäisymenetelmät Näin hoidan Oskari Heikinheimo Uudet hormonaaliset ehkäisymenetelmät joustavampia mahdollisuuksia raskaudenehkäisyyn Hormonaalisten ehkäisyvälineiden saralla on 2000 luvulla tapahtunut paljon. Markkinoille

Lisätiedot

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Nuorten raskauden ehkäisy Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Tässä puheenvuorossa Ehkäisytarve nuoruusiässä UKMEC kriteeristö (kategoriat ja tulkinta) Ehkäisyn aloittamiskäytännöistä Nuoruusikä,

Lisätiedot

Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus

Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus Maailman aids-päivä 1.12.2015 Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus Maailman aids-päivä Maailman Terveysjärjestö WHO julisti vuonna 1988 Maailman aidspäivän 1. joulukuuta vietettäväksi

Lisätiedot

Imetysaikana naisen hedelmällisyys on merkittävästi

Imetysaikana naisen hedelmällisyys on merkittävästi Katsaus Raskaudenehkäisy imetysaikana Antti Perheentupa Raskaudenehkäisy on imetysaikana periaatteessa helppoa. Jotta ei-toivotuilta raskauksilta vältyttäisiin, on kuitenkin tarpeellista varmistua siitä,

Lisätiedot

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela

* lotta.laine@cancer.fi for more information. Sakari Nurmela Finnish families and holidays in the Sun Views among parents of underaged children about sunprotection on holiday trips Lotta Laine*, Liisa Pylkkänen, and Tapani Koskela Cancer Society of Finland Finnish

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) 23.03.2016 Sivu 1 / 1 4894/2015 06.00.00 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825 7605

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: Zarelle 75 microgram filmcoated tablet RMP: Version 1.0 DLP: 28-02-2013 MAH: Stragen Nordic A/S 32 VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden

Lisätiedot

Tutustu myös Jaydess -mobiilipalveluun: potilaspalvelu.ehkaisynetti.fi. > Katso video Jaydess-kierukan käytöstä tai kysy lisää asiantuntijalta.

Tutustu myös Jaydess -mobiilipalveluun: potilaspalvelu.ehkaisynetti.fi. > Katso video Jaydess-kierukan käytöstä tai kysy lisää asiantuntijalta. Käyttäjän opas 1 SISÄLTÖ Onneksi olkoon! Olet yhdessä lääkärisi tai hoitajasi kanssa valinnut sinulle Jaydess-kierukan raskauden ehkäisyyn. Toivotamme sinulle onnellista ja tyydyttävää seksielämää ilman

Lisätiedot

Uusin steriloimislaki tuli voimaan vuonna

Uusin steriloimislaki tuli voimaan vuonna RASKAUDEN EHKÄISY Risto Erkkola Nykyisin arvioidaan, että noin 153 miljoonaa naista heistä noin 138 miljoonaa kehitysmaissa on valinnut ehkäisymenetelmäkseen sterilisaation. Naisen sterilisaatio onkin

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY. Löytyykö sopiva pilleri? Anneli Kivijärvi

RASKAUDEN EHKÄISY. Löytyykö sopiva pilleri? Anneli Kivijärvi RASKAUDEN EHKÄISY Anneli Kivijärvi Tutkimuksiin ja käytännön kokemuksiin pohjautuvan tiedon, pilleriehkäisyä haluavan naisen huolellisen anamneesin ja sukuanamneesin perusteella lääkäri yhteistyössä potilaansa

Lisätiedot

Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa

Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa Steroidihormonimääritykset lapsettomuuden hoidossa ja diagnostiikassa Helena Tinkanen LT Synnytys- ja naistentautien ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri TAYS Raskauden alkamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007*

Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007* Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007* Tabell 1: Aborter efter åldersgrupp 1969-1970, 1975-2007* Table 1: Induced abortions by age, 1969-1970, 1975-2007* Vuosi Keskey-

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen

Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen Katsaus Helena Honkanen ja Helena von Hertzen Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä annetaan ensin antiprogestiini mifepristonia ja 36 48 tuntia sen jälkeen prostaglandiinia. Menetelmän tehokkuus on

Lisätiedot

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (7) Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa POTILASOHJE 2 (7) Olit ehkä tiennyt raskaudesta jo jonkin aikaa ja odotit sen etenevän normaalisti. Mielessäsi on nyt

Lisätiedot

Ehkäisyn vaihtoehdot. Leena Väisälä Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kliininen seksologi NACS, vaativa erityistaso Bayer Oy

Ehkäisyn vaihtoehdot. Leena Väisälä Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kliininen seksologi NACS, vaativa erityistaso Bayer Oy Ehkäisyn vaihtoehdot Leena Väisälä Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Kliininen seksologi NACS, vaativa erityistaso Bayer Oy 15.1.2010 # 1 Milla 18v. Seurustelee vakituisesti, kondomiehkäisy,

Lisätiedot

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tarkoitus Tämä tiedote kattaa seuraavat aiheet: Jaydess -valmisteen teho raskauden ehkäisyssä kohdunulkoisen raskauden absoluuttinen ja suhteellinen riski Jaydess -valmistetta

Lisätiedot

Tieto lisää nautintoa

Tieto lisää nautintoa Seksitaudit Tieto lisää nautintoa Seksi Seksi on ihmisille luonnollista. Jokaisella on oikeus seksuaalisen suuntautumisensa mukaiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen ja seksielämään. Hyvällä seksillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Luonnonvalkoinen, litteä tabletti, jossa kohoreunat, halkaisija noin 8 mm, toisella puolella painomerkintä G00.

Luonnonvalkoinen, litteä tabletti, jossa kohoreunat, halkaisija noin 8 mm, toisella puolella painomerkintä G00. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Postinor 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreelia. Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan: 142,5 mg laktoosimonohydraattia.

Lisätiedot

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

Laskimotukos on kaikkien yhdistelmäehkäisytablettien. Laskimotukos on yhdistelmäehkäisytablettien HARVINAINEN HAITTA

Laskimotukos on kaikkien yhdistelmäehkäisytablettien. Laskimotukos on yhdistelmäehkäisytablettien HARVINAINEN HAITTA MARJA-LEENA NURMINEN LT, dosentti Ylilääkäri, Fimea Laskimotukos on yhdistelmäehkäisytablettien HARVINAINEN HAITTA Laskimotukos voi liittyä harvinaisena haittana kaikkien yhdistelmäehkäisytablettien käyttöön.

Lisätiedot

Luonnonvalkoinen, litteä tabletti, jossa kohoreunat, halkaisija noin 8 mm, toisella puolella painomerkintä G00.

Luonnonvalkoinen, litteä tabletti, jossa kohoreunat, halkaisija noin 8 mm, toisella puolella painomerkintä G00. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Postinor 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreelia. Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan: 142,5 mg laktoosimonohydraattia.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tabletti Valmisteen kuvaus: valkoinen, pyöreä tabletti, jossa ei ole merkintöjä.

VALMISTEYHTEENVETO. Tabletti Valmisteen kuvaus: valkoinen, pyöreä tabletti, jossa ei ole merkintöjä. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI NorLevo 750 mikrog -tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 750 mikrogrammaa levonorgestreeliä. Apuaineet: yksi tabletti sisältää

Lisätiedot

Raskauden alkaminen. Raskauden alkamisen edellytykset

Raskauden alkaminen. Raskauden alkamisen edellytykset 12 Raskauden alkaminen 1 Naisen elämässä on monenlaisia rajapyykkejä, jolloin elämä muuttuu ratkaisevasti. Yksi niistä on raskaaksi tulo. Monesti raskaus on toivottu, tarkkaankin suunniteltu, joskus vahinko,

Lisätiedot

Hoitomenetelmän ja alkion iän vaikutus pakastealkiosiirtojen tuloksiin

Hoitomenetelmän ja alkion iän vaikutus pakastealkiosiirtojen tuloksiin Hoitomenetelmän ja alkion iän vaikutus pakastealkiosiirtojen tuloksiin Liisa Kellokumpu Syventävien opintojen opinnäyte Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Toukokuu 2015 Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA

PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA Anna-Maija Huttunen Päivitetty 2.1.2014 2(12) Sisällysluettelo 1. EHKÄISY- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET... 3 2. PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 236 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Reetta Vanhasen valtuustoaloitteeseen alle 25-vuotiaiden nuorten maksuttoman

Lisätiedot

Gynekologiset hormonihoidot. Raskaudenehkäisy. Satu Suhonen vastaava lääkäri. dos., naistent., synn. ja gyn.endokr. erikoislääkäri

Gynekologiset hormonihoidot. Raskaudenehkäisy. Satu Suhonen vastaava lääkäri. dos., naistent., synn. ja gyn.endokr. erikoislääkäri Gynekologiset hormonihoidot Raskaudenehkäisy Satu Suhonen vastaava lääkäri dos., naistent., synn. ja gyn.endokr. erikoislääkäri Keskitetty ehkäisyneuvonta, Helsingin kaupunki Yleislääkäripäivät 28.11.

Lisätiedot

SEKSITAUDIT Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus Vaihde 0207 465 700 (ma - pe 9-16) Neuvonta ja ajanvaraus 0207 465 705 (ma - pe 10-15.30) www.aidstukikeskus.fi SEKSUAALITERVEYS Rakkaus, seksuaalisuus ja seksi

Lisätiedot

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi Väestöliitto 1. Luku Suomen laki, parisuhde ja seksuaalisuus Väestöliitto Sanasto: LAKI JA PARISUHDE Parisuhde Avoliitto Tasa-arvo Seksuaalioikeudet Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMESSA 1985-86 SYNTYNEIDEN HYVINVOINTI- JA TERVEYSTUTKIMUSOHJELMA KYSELY NUORILLE NAISILLE

POHJOIS-SUOMESSA 1985-86 SYNTYNEIDEN HYVINVOINTI- JA TERVEYSTUTKIMUSOHJELMA KYSELY NUORILLE NAISILLE ID TERVEYSTIETEIDEN LAITOS POHJOIS-SUOMESSA 985-86 SYNTYNEIDEN HYVINVOINTI- JA TERVEYSTUTKIMUSOHJELMA KYSELY NUORILLE NAISILLE PL 5000, 9004 OULUN YLIOPISTO, PUH. 08-53750, FAX. 08-537566 KYSELYLOMAKKEEN

Lisätiedot

Yhden alkion siirto vähentää raskausriskejä. Sirpa Vilska ja Hannu Martikainen

Yhden alkion siirto vähentää raskausriskejä. Sirpa Vilska ja Hannu Martikainen Lapsettomuus Sirpa Vilska ja Hannu Martikainen Suomessa vuosittain syntyvistä lapsista 2,5 % on saanut alkunsa hedelmöityshoitojen (koeputkihedelmöitys, mikrohedelmöitys ja pakastetun alkion siirto) ansiosta.

Lisätiedot

Sisällysluettelo PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA 1. EHKÄISY- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET 3

Sisällysluettelo PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA 1. EHKÄISY- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET 3 PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA Anna-Maija Huttunen Päivitetty 2.1.2014 Sisällysluettelo 1. EHKÄISY- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET 3 2. PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Asitretiini on erittäin teratogeenistä ja

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tabletti Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on merkintä NL 1.5

VALMISTEYHTEENVETO. Tabletti Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on merkintä NL 1.5 VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI NORLEVO 1,5 mg -tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreeliä. Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan: yksi tabletti

Lisätiedot

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille: Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Isotretinoiini on erittäin

Lisätiedot

Arvoisat ministeri Suvi Lindén

Arvoisat ministeri Suvi Lindén Arvoisat ministeri Suvi Lindén, Juha Rehula ja Paula Risikko, eduskuntapuoleen puheenjohtajat, liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustaja 1.1.2003 tuli voimaan

Lisätiedot

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Acitretin Orifarm 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Asitretiini on erittäin teratogeenistä

Lisätiedot

Isotretinoin Actavis

Isotretinoin Actavis Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Isotretinoin Tarkastuslista

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

EDELTÄVIEN EHKÄISYMENETELMIEN KÄYTTÖ ENSI- JA MONISYNNYTTÄJILLÄ KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ALUEELLA VUOSINA 1990 2011

EDELTÄVIEN EHKÄISYMENETELMIEN KÄYTTÖ ENSI- JA MONISYNNYTTÄJILLÄ KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ALUEELLA VUOSINA 1990 2011 EDELTÄVIEN EHKÄISYMENETELMIEN KÄYTTÖ ENSI- JA MONISYNNYTTÄJILLÄ KUOPION YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ALUEELLA VUOSINA 1990 2011 Elina Kariniemi Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Pitkäaikaissairaus ja raskaudenehkäisyn valinta

Pitkäaikaissairaus ja raskaudenehkäisyn valinta Raskauden ehkäisy Laure Morin-Papunen, Päivi Lehtovirta ja Aila Tiitinen Pitkäaikaissairaus ja raskaudenehkäisyn valinta Pitkäaikaissairaudet vaikuttavat raskaudenehkäisymenetelmän valintaan. Ehkäisyvalmisteiden

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 154 mg laktoosimonohydraattia.

VALMISTEYHTEENVETO. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 154 mg laktoosimonohydraattia. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Levonorgestrel STADA 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreelia. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan:

Lisätiedot

Maailman aids-päivä Harjoitus 2: Totta vai tarua

Maailman aids-päivä Harjoitus 2: Totta vai tarua Maailman aids-päivä 1.12. Harjoitus 2: vai tarua Tarkoitus: Opetella hivin perusteita Aika: Harjoitus kestää noin 30min Tarvittavat välineet: Moniste alla olevasta taulukosta jokaiselle nuorelle Vaativuustaso:

Lisätiedot

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Levodonna 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreeliä. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3

Lisätiedot

Käyttäjän opas 1 mirena_kayttajanopas_fin_2018.indd 1 25/09/

Käyttäjän opas 1 mirena_kayttajanopas_fin_2018.indd 1 25/09/ Käyttäjän opas 1 SISÄLTÖ Onneksi olkoon! Olet yhdessä lääkärisi tai hoitajasi kanssa valinnut sinulle Mirena-kierukan raskauden ehkäisyyn. Toivotamme sinulle onnellista ja tyydyttävää seksielämää ilman

Lisätiedot

Hormonittomat ehkäisymenetelmät ratkaisu ehkäisyongelmiin?

Hormonittomat ehkäisymenetelmät ratkaisu ehkäisyongelmiin? Tuire Saloranta ja Oskari Heikinheimo Hormonittomat ehkäisymenetelmät ratkaisu ehkäisyongelmiin? Kuparikierukat ja sterilisaatio ovat hormonittomista raskaudenehkäisymenetelmistä tehokkaimpia. Hedelmällisten

Lisätiedot

Raskauden ehkäisyn aloitus ja seuranta

Raskauden ehkäisyn aloitus ja seuranta Tuire Sannisto, Marjo Kuortti, Aki Kuukankorpi ja Siina Niitty NÄIN HOIDAN Raskauden ehkäisyn aloitus ja seuranta Raskauden ehkäisyn aloitus ja ehkäisyyn liittyvät seurantakäynnit ovat yleisiä terveyspalveluiden

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti. - HTA terveydenhuollon laitteiden näkökulmasta. Tom Ståhlberg Johtaja, Viranomaisasiat

Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti. - HTA terveydenhuollon laitteiden näkökulmasta. Tom Ståhlberg Johtaja, Viranomaisasiat Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti - HTA terveydenhuollon laitteiden näkökulmasta Tom Ståhlberg Johtaja, Viranomaisasiat 29.9.2016 FiHTA Tähtäimessä vaikuttavuus turvallisesti - HTA terveydenhuollon

Lisätiedot

NuvaRing. N.V. Organon. 20.1.2014, versio 6.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

NuvaRing. N.V. Organon. 20.1.2014, versio 6.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO NuvaRing N.V. Organon 20.1.2014, versio 6.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Etonogestreelia ja etinyyliestradiolia

Lisätiedot

Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti. Postinor 1500 Mikrogramm- Tablette. Velafam 750 Mikrogramm 0,75 mg Tabletti Suun kautta

Myyntiluvan haltija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto Antoreitti. Postinor 1500 Mikrogramm- Tablette. Velafam 750 Mikrogramm 0,75 mg Tabletti Suun kautta Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta lääkemuodoista vahvuudesta vahvuuksista, antoreitistä antoreiteistä,hakijasta hakijoista ja myyntiluvan haltijasta myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa

Lisätiedot

Erivedge -valmisteen raskaudenehkäisyohjelma

Erivedge -valmisteen raskaudenehkäisyohjelma Erivedge -valmisteen raskaudenehkäisyohjelma Tärkeää tietoa Erivedge -valmistetta käyttäville mies- ja naispotilaille raskauden ehkäisemisestä ja ehkäisystä. 1 2 Sisältö 1. Johdanto 1.1. Mitä Erivedge

Lisätiedot

Erityisturvallisuustiedote

Erityisturvallisuustiedote Erityisturvallisuustiedote Arava (leflunomidi) on tautiprosessia hidastava antireumaattinen lääke (DMARD), joka on tarkoitettu aikuisten aktiivista nivelreumaa tai aktiivista nivelpsoriaasia sairastavien

Lisätiedot

Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke

Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke Tiedosta hyvinvointia Lääkehoito ja raskaus -hanke 1 Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke Lääkelaitos, Kela ja Stakes Tiedosta hyvinvointia Lääkehoito ja raskaus -hanke 2 Lääkehoito ja raskaus -hankkeen

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011

Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011 Terveys 2012 Hälsa Health TILASTORAPORTTI STATISTIkRAPPORT STATISTIcAL report Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011 Anna Heino +358 29 524 7177 anna.heino@thl.fi Mika Gissler +358

Lisätiedot

Avuksi ehkäisyn valintaan

Avuksi ehkäisyn valintaan Opas synnytyksen jälkeiseen ja imetyksen aikaiseen raskauden ehkäisyyn Avuksi ehkäisyn valintaan Veera Korhonen & Reeta Minkkinen Sisällysluettelo Tietoa naisen hedelmällisyydestä... 1 Kehon palautuminen

Lisätiedot

Nuorten käyttämät ehkäisymenetelmät ja suhtautuminen ehkäisyyn

Nuorten käyttämät ehkäisymenetelmät ja suhtautuminen ehkäisyyn Nuorten käyttämät ehkäisymenetelmät ja suhtautuminen ehkäisyyn Kylliäinen, Sari Tuppurainen, Laura 2014 Otaniemi 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Otaniemi Nuorten käyttämät ehkäisymenetelmät ja suhtautuminen

Lisätiedot

Raudanpuuteanemia gynekologin haasteena. 28.5.2015 Minna Maunola

Raudanpuuteanemia gynekologin haasteena. 28.5.2015 Minna Maunola Raudanpuuteanemia gynekologin haasteena 28.5.2015 Minna Maunola Raudanpuuteanemia Anemian yleisin syy on raudanpuute Yleisin raudanpuuteanemian syy on raudan menetys verenvuodon vuoksi Hedelmällisesä iässä

Lisätiedot

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Suomalaisten tupakointi 1950-2013 (15-64v) 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1950

Lisätiedot

Säädösuudistus 2013/59/Euratom

Säädösuudistus 2013/59/Euratom Säädösuudistus 2013/59/Euratom Sädehoitofyysikoiden neuvottelupäivät 5.-6.6.2014, Billnäs Ritva Bly 1 Uusi BSS yhdistää aiempia direktiivejä Directive 96/29/Euratom (BSS) Council Directive (MED) Council

Lisätiedot

ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN?

ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN? ONKO ENDOMETRIOOSI? MITEN HOIDAN? Satu Tarjanne 29.10.2018 SIDONNAISUUDET Koulutus- ja kongressikuluja (Olympus) Luentopalkkio Astellas KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kuinka tunnistan taudin? Kivun syyt Hormonaalinen

Lisätiedot

ENDOMETRIOOSIN VAIKUTUS NAISEN ELÄMÄNLAATUUN -HOITONETTI

ENDOMETRIOOSIN VAIKUTUS NAISEN ELÄMÄNLAATUUN -HOITONETTI ENDOMETRIOOSIN VAIKUTUS NAISEN ELÄMÄNLAATUUN -HOITONETTI ja tavoite JOHDANTO Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy muualla kuin kohdussa, yleisimmin munasarjoissa,

Lisätiedot

Käytetyistä lääkkeistä vain harvojen tiedetään olevan

Käytetyistä lääkkeistä vain harvojen tiedetään olevan ANNA-MARIA LAHESMAA-KORPINEN FT Projektipäällikkö, THL LÄÄKEHOITO JA RASKAUS -HANKE RASKAUDENAIKAINEN lääkkeiden käyttö Suomessa Raskaudenaikainen lääkkeiden käyttö on Suomessa yleistä. Vuosina Suomessa

Lisätiedot

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,

Lisätiedot

Ehkäisyn valinta. Satu Suhonen vastaava lääkäri. Keskitetty ehkäisyneuvonta Helsingin kaupunki HY

Ehkäisyn valinta. Satu Suhonen vastaava lääkäri. Keskitetty ehkäisyneuvonta Helsingin kaupunki HY Ehkäisyn valinta Satu Suhonen vastaava lääkäri Keskitetty ehkäisyneuvonta Helsingin kaupunki HY 19.4. 2016 sisältöä ehkäisy tarve, teho, käyttö vaihtoehdot valinnat - perusteet pitkäaikaiset ehkäisymenetelmät

Lisätiedot

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen.

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen. Tiedonkeruuohjeistus 21.2.2013 1(5) HEDELMÖITYSHOITOJEN TILASTOINTI Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista. Stakes keräsi vuosilta 1994 2005

Lisätiedot

Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä

Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä Satu Suhonen LT, erikoislääkäri Keskitetty ehkäisyneuvonta, Helsingin terveyskeskus Nuorten seksuaaliverkoston IV verkostotapaaminen 7. 2. 2012 yleistä

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä Julkaistu 13.11.2015 PDF-versio sisältää suositustekstin, taulukot ja kuvat

Lisätiedot

Maailman aids-päivä 1.12. Harjoitus 1: Erilaiset seksitavat ja niihin liittyvät seksitautiriskit

Maailman aids-päivä 1.12. Harjoitus 1: Erilaiset seksitavat ja niihin liittyvät seksitautiriskit Maailman aids-päivä 1.12. Harjoitus 1: Erilaiset seksitavat ja niihin liittyvät seksitautiriskit Tehtävän tarkoitus: Oppia, että seksitapoja on paljon erilaisia ja huomioida eri seksitapoihin liittyvät

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys LPSHP neuvolatyöryhmä LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys ja -ehkäisy Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella huolestuttavan paljon raskaudenkeskeytyksiä

Lisätiedot

Naisten terveys ja hormonien käyttö

Naisten terveys ja hormonien käyttö Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen laitoksen tutkimus: Naisten terveys ja hormonien käyttö Tutkimusryhmämme selvittää HORMONIVALMISTEIDEN KÄYTÖN ja NAISTEN TERVEYDEN SUHDETTA. Tässä kyselylomakkeessa

Lisätiedot

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto 91 04.09.2017 Kunnanhallitus 290 11.09.2017 Kunnanhallitus 424 18.12.2017 VALTUUSTOALOITE / ILMAINEN EHKÄISY ALLE 25-VUOTIAILLE / SDP:N JA VASEMMISTON VALTUUSTORYHMÄ 698/00.02.06/2017 KVALT 91

Lisätiedot