Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen"

Transkriptio

1 Katsaus Helena Honkanen ja Helena von Hertzen Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä annetaan ensin antiprogestiini mifepristonia ja tuntia sen jälkeen prostaglandiinia. Menetelmän tehokkuus on noin 95 % raskausviikolle 9 (H 9+0) asti. Koska lääkkeellinen raskaudenkeskeytys muistuttaa spontaania keskenmenoa, siihen voi liittyä runsastakin vuotoa. Jälkivuoto kestää noin kaksi viikkoa. Menetelmän etuna on, että kaavintaa ei yleensä tarvita. Näin vältetään kirurgiseen toimenpiteeseen ja nukutukseen liittyvät komplikaatioriskit. Menetelmää voidaan käyttää poliklinikkaolosuhteissa, joskin mahdollisuus päivystysluonteiseen kaavintaan on oltava olemassa. Koska leikkaussalia ei tarvita, lääkkeellinen raskaudenkeskeytys muodostunee yhteiskunnalle edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Suuri osa naisista valitsee mieluummin lääkkeellisen kuin kirurgisen raskaudenkeskeytyksen. Mifepristonille myönnettiin Suomessa myyntilupa tammikuussa Suomessa raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuodessa noin Näistä alkuraskauden (alle 12 raskausviikkoa, < H 12+0), keskeytykset muodostavat noin 94 %. Runsaat keskeytystä tehdään ennen ajankohtaa H 9+0 ja noin ennen kuin raskauden kesto on H 7+0 (Stakes 1999) (kuva 1). Suomessa raskaudenkeskeytysluvut ovat maailman pienimpiä. Maassamme tehdään noin 8.6 keskeytystä vuodessa tuhatta fertiili-ikäistä naista kohti. Ruotsissa luvut ovat lähes kaksinkertaisia (Stakes 1999). Valtaosa alkuraskauden keskeytyksistä tehdään Suomessa imukaavintamenetelmällä nukutuksessa, yleensä päiväkirurgisena toimenpiteenä. Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys on ollut rutiinikäytössä Ranskassa jo vuodesta 1989, Britanniassa ja Ruotsissa 1990-luvun alkupuolelta. Siinä käytettävälle mifepristonille myönnettin Suomessa myyntilupa tammikuussa Suomessa lääkkeellinen raskaudenkeskeytys on rekisteröintiluvassa sallittu raskausviikkoon 7 asti ( H 7+0), Ruotsissa raskausviikkoon 9 ( H 9+0). Menetelmässä annetaan ensin antiprogestiini mifepristonia ja tuntia sen jälkeen prostaglandiinia. Menetelmän tehokkuus on noin 95 %, eikä kaavintaa yleensä tarvita. Näin vältetään kirurgiseen toimenpiteeseen mahdolli- % n Raskausviikot Kuva 1. Raskaudenkeskeytykset raskauden keston mukaan Suomessa 1997 (Stakes 1999). I trimesterin aikana tehdään 94 % raskaudenkeskeytyksistä. Duodecim 2000; 116:

2 sesti liittyvät komplikaatiot. Menetelmää voidaan käyttää poliklinikkaolosuhteissa, joskin mahdollisuus päivystysluonteiseen kaavintaan on oltava olemassa. Menetelmän kehitys Lääkkeellistä raskaudenkeskeytystä alettiin kehittää 1970-luvulla, jolloin onnistuttiin syntetisoimaan prostaglandiinianalogeja. Antiprogestiini mifepristoni syntetisoitiin vuonna Prostaglandiinilla tai antiprogestiinilla ei kuitenkaan yksinään ole riittävää tehoa raskauden keskeyttämiseksi. Mifepristonin vaikutusmekanismi. Progesteroni on välttämätön alkuraskauden jatkumiselle. Mifepristoni toimii paitsi progesteronin myös glukokortikoidien ja androgeenin vastavaikuttajana reseptoritasolla. Tutkimuksissa kuitenkin todettiin, että mifepristonin vaikutuksesta raskaus keskeytyi vain noin %:lla naisista (Herrman ym. 1982, Kovacs ym. 1984). Mifepristonin annoksen muuttaminen ei parantanut tulosta (Bygdeman 1995). Vuonna 1985 havaittiin, että mifepristoni lisää kohtulihaksen supistuvuutta ja herkistää kohtua prostaglandiinien supistavalle vaikutukselle (Bygdeman ja Swahn 1985). Paras teho saadaan antamalla prostaglandiinia tuntia mifepristonin jälkeen (Ulman ym. 1992). Useiden tutkimusten perusteella on päädytty nykyiseen käytäntöön, eli ensin annetaan 600 mg mifepristonia ja siitä kahden vuorokauden kuluttua prostaglandiinianalogia. Mifepristonin optimaalinen annos. Mifepristonin annoksella ja tehokkuudella ei ole todettu olevan suoraa lineaarista yhteyttä. Jos mifepristonia annetaan yli 100 mg suun kautta, pitoisuudet seerumissa eivät muutu olennaisesti annoksen kasvaessa (Heikinheimo ja Kekkonen 1993). Tämän takia ryhdyttiin tutkimaan, olisiko pienempi annos kuin raskaudenkeskeytykseen rekisteröity 600 mg yhtä tehokas. WHO:n kliinisissä monikeskustutkimuksissa (mifepristoni-prostaglandiiniyhdistelmä) osoitettiin, että sama teho, joka saadaan 600 mg:lla mifepristonia, saavutetaan sekä toistetuilla pienillä annoksilla (25 mg viidesti 12 tunnin välein) (WHO 1991) että 200 mg:n kerta-annoksella (WHO 1993 ja 2000). 50 mg:n kerta-annoksella mifepristonia teho jää kuitenkin huomattavasti huonommaksi kuin 200 mg:n kerta-annoksella (von Hertzen ja Van Look 1996). Prostaglandiini lääkkeellisessä keskeytyksessä. Prostaglandiinit aiheuttavat kohtulihaksen supistelua. Ruotsissa ja Britanniassa, joissa mifepristoni on rekisteröity raskaudenkeskeytykseen raskausviikolle 9 asti (< H 9+0 eli amenorrea-aika < 63 vrk), käytetään prostaglandiinianalogina emättimeen annettavaa 1 mg:n gemeprostiannosta. Yhdistelmä on tehokas: raskaus keskeytyy 97 %:lla sen kestettyä alle H 9+0 (mifepristonia 200 mg suun kautta + gemeprostia 0.5 mg emättimeen) (Baird ym. 1995). Gemeprostin haittoina ovat kallis hinta sekä heikko säilyvyys huoneenlämpötilassa (vaatii kylmäsäilytyksen). Ranskassa, jossa lääkkeellistä keskeytystä käytetään raskausviikolle 7 asti (< H 7+0), prostaglandiinina annetaan misoprostolia 0.4 mg suun kautta. Misoprostoli on synteettinen prostaglandiini E1:n analogi, joka on rekisteröity mahahaavan ehkäisyyn ja hoitoon annoksin 0.8 mg/vrk jaettuna useampiin kerta-annoksiin (Pharmaca Fennica 2000). Mifepristonin ja misoprostolin yhdistelmän on osoitettu olevan tehokas aina amenorreapäivään 49 (H 7+0) asti, jolloin raskaus keskeytyy noin 96 %:lla (mifepristonia 600 mg + misoprostolia 0.4 mg suun kautta) (Peyron ym. 1993). WHO:n monikeskustutkimuksessa, jossa annettiin mifepristoniin yhdistettynä 0.4 mg misoprostolia suun kautta, keskeytymisosuus oli 92 % raskauden kestettyä enintään 49 amenorreapäivää ( H 7+0) ja 83 % raskauden keston ollessa amenorreapäivää ja vain 80 % amenorreapäiviin (WHO 2000). Tämä tutkimus osoittaa selvästi, että misoprostoli ei ole tehokas suun kautta annettuna raskauden kestettyä yli ajankohdan H 7+0. Raskauden kesto on siis aina tarkistettava ennen hoidon aloitusta. Suun vai emättimen kautta? Verrattaessa misoprostolin oraalista ja vaginaalista antotapaa (600 mg mifepristonia ja 0.8 mg misoprostolia 2 vrk:n kuluttua) raskauden kestettyä enintään 63 amorreapäivää ( H 9+0) saatiin keskeyty H. Honkanen ja H. von Hertzen

3 misosuudeksi 87 % oraalisessa ja 95 % vaginaalisessa ryhmässä. Vaginaaliseen antotapaan liittyy jonkin verran vähemmän pahoinvointia, oksentelua ja ripulia (El-Refaey ym. 1995). Tuloksia voidaan pitää hieman yllättävinä, koska misoprostoli kehitettiin suun kautta otettavaksi ja muuhun kuin gynekologisiin tarkoituksiin. Vaginaalisessa antotavassa vaikutus kohdun supistuksiin kestää pidempään ja on säännöllisempää, mikä selittänee paremman kliinisen tehon oraaliseen antotapaan verrattuna (Gemzell- Danielsson ym. 1999). Misoprostolin imeytyminen vaihtelee suuresti yksilöstä toiseen, ja vaihtelu on suurempaa vaginaalisessa kuin oraalisessa antotavassa (Zieman 1997). Pitoisuus plasmassa on huipussaan suun kautta annettaessa 30 minuutin kuluttua ja vaginaalisessa käytössä 80 minuutin kuluttua (Gemzell-Danielsson ym. 1999, Zieman ym. 1997). Raskauden keston vaikutus menetelmän tehokkuuteen. Kohdunkaulan kanavan avautuminen ja kohdunsuun pehmeneminen ovat sitä tärkeämpiä, mitä pidemmälle edenneestä raskaudesta on kysymys. Tällöin myös kohdun supistelun tulee olla voimakkaampaa. Raskauden keston ylittäessä seitsemän viikkoa kohdunsuun tulee laajeta huomattavasti enemmän, jotta raskausmateriaali voisi poistua. Raskauden ollessa näin pitkällä misoprostolia ei tulisi huonon tehon takia antaa suun kautta vaan vaginaalisesti. Kun annettiin 200 mg mifepristonia ja kahden vuorokauden kuluttua 0.8 mg misoprostolia emättimeen raskauden keston ollessa enintään H 9+0 raskaus keskeytyi täydellisesti 97.5 %:lla (Ashok ym. 1998). Koska onnistumisosuus pienenee raskauden keston pidentyessä, lienee suositeltavaa antaa 0.8 mg misoprostolia emättimeen 0.4 mg:n sijasta ainakin pidemmälle edenneessä raskaudessa. Vertailevia tutkimuksia erisuuruisista vaginaalisista misoprostoliannoksista ei ole tehty. Kuten aiemmin referoiduissa tutkimuksissa on osoitettu, ei menetelmän tehoa voida parantaa mifepristonin annosta suurentamalla. Vaikuttaakin siltä, että raskauden keston pidentyessä menetelmä tulee riippuvaisemmaksi prostaglandiinikomponentin annoksesta ja antotavasta. Vuoto voi olla runsasta Noin puolella potilaista vuoto alkaa jo mifepristonin antamisen jälkeen (WHO 1991 ja 1993), ja noin 2 3 % naisista abortoi jo ennen prostaglandiinin antoa (Ashok ym. 1998). Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys tuleekin aina tehdä olosuhteissa, joissa on mahdollisuus päivystysluonteiseen kaavintaan ja verensiirtoon. Yleensä verinen vuoto on runsaimmillaan raskausmateriaalin poistuessa kohdusta. Joskus tässä vaiheessa saatetaan tarvita kohtua supistavaa lääkitystä. Veristä vuotoa esiintyy lähes kaikilla naisilla lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä, mutta se ei ole tae raskauden keskeytymisestä. Kirurgisessa menetelmässä jälkivuoto kestää noin viikon; lääkkeellisessä menetelmässä se kestää noin kaksi viikkoa mutta saattaa kestää useammankin viikon. Lääkkeelliseen keskeytykseen liittyvän jälkivuodon lyhentämiseksi on kokeiltu mm. ehkäisypillerien käytön aloitusta heti keskeytymisen jälkeen. Ehkäisypillereillä ei kuitenkaan ole onnistuttu vähentämään tai lyhentämään vuotoa (Tang ym. 1999). Juuri päättyneessä WHO:n monikeskustutkimuksessa kokeiltiin, vähentäisikö misoprostolin toistuva anto vuodon kestoa. Tuloksia analysoidaan parhaillaan. Runsaan vuodon takia, hemostaasin aikaansaamiseksi, joudutaan eri tutkimusten mukaan tekemään kaavinta %:lle potilaista (WHO 1993, Ashok ym. 1998). Verensiirtoa tarvitsee erittäin runsaan vuodon takia 1 3 naista tuhannesta (Ulmann ym. 1992, WHO 1993). Niinpä lääkkeellinen raskaudenkeskeytys tuleekin aina tehdä olosuhteissa, joissa on mahdollisuus päivystysluonteiseen kaavintaan ja verensiirtoon. 1279

4 Haittavaikutukset Vatsakivut, ripuli, pahoinvointi ja oksentelu ovat misoprostolin yleisimpiä haittavaikutuksia. Eri tutkimusten mukaan oksentelua esiintyy %:lla ja ripulia 7 39 %:lla (Grimes 1997). Joillakin potilailla on prostaglandiinin annon jälkeen todettu vakava verenpaineen lasku, joka on vaatinut lääkitystä. Vasta-aiheet Jos naisella on verenpainetauti, vaikea astma, lisämunuaissairaus, mitraalistenoosi, porfyria tai hän on allerginen mifepristonille tai prostaglandiineille, ei keskeytystä voida tehdä lääkkeellisesti. Sydän- ja verisuonisairaudet ja niiden riskitekijät ovat vasta-aiheita lääkkeelliselle keskeytykselle. Runsasta tupakointia pidetään suhteellisena vasta-aiheena. Lääkkeellistä keskeytystä käytetään vain kohdunsisäisessä raskaudessa. Menetelmän valintaperusteet ja hyväksyttävyys potilaan kannalta Naiset, jotka ovat päätyneet raskaudenkeskeytykseen ja läpikäyneet sen, ovat yleensä hyvin helpottuneita ja tyytyväisiä keskeytyksen jälkeen riippumatta valitsemastaan menetelmästä. Lääkkeellisen menetelmän valinneet esittivät perusteluiksi pelon kirurgisesta toimenpiteestä tai nukutuksesta sekä halun olla tajuissaan ja tietoisia siitä, mitä tapahtuu. Heidän mielestään kirurginen menetelmä on liian»nopea» asian läpikäymiseksi henkisesti, kun taas lääkkeellinen menetelmä on vähemmän invasiivinen,»luonnollisempi». Kirurgisen menetelmän valinneet eivät halunneet olla tietoisia siitä, miten toimenpide tapahtuu, ja heidän mielestään lääkkeellinen keskeytys on liian hidas (Henshaw ym. 1993). HYKS:n naistenklinikassa tutkittiin lääkkeellisen menetelmän valintakriteereitä ja potilaiden kokemuksia vuonna 1999 päättyneessä tutkimuksessa, jonka tuloksia analysoidaan parhaillaan. Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen suosio on kasvussa niissä maissa, joissa se on jo rutiinikäytössä. Ranskassa tämän menetelmän valitsee noin 34 %, Ruotsissa noin 35 % ja Skotlannissa noin 40 % niistä naisista, joilla ei ole vasta-aiheita sen käytölle. Menetelmien etuja ja haittoja on lueteltu taulukossa 1. Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen käytännön organisointi Aluksi varmistetaan kaikukuvauksella, että raskaus on kohdunsisäinen, ja tarkistetaan sen kesto. Potilaalle kerrotaan molempien raskaudenkeskeytysmenetelmien hyvistä ja haittapuolista. Ensimmäisellä käyntikerralla voidaan antaa mifepristoni, minkä jälkeen potilas kotiutuu. Noin puolella potilaista verinen vuoto alkaa jo mifepristonin annon jälkeen, ennen prostaglandiinin antoa. Toisella käyntikerralla, noin tunnin kuluttua mifepristonin annosta, Rh-negatiiviselle potilaalle annetaan anti-d-immunoglobuliinia. Sairaanhoitaja antaa potilaalle misoprostolia ja seuraa hänen vointiaan 3 4 tunnin ajan. Tässä vaiheessa potilas voi tarvita kipulääkitystä (esim. parasetamoli, parasetamolin ja kodeiinin yhdistelmä tai vahvempi kipulääke, kuten dekstropropoksifeeni) ja pahoinvointilääkitystä. Muutamalla prosentilla potilaista ilmenee verenpaineen laskua. Suurin osa potilaista abortoi seuranta-aikana. Osalla raskaus keskeytyy vasta myöhemmin samana päivänä, pienellä joukolla tätäkin myöhemmin. Toisella käyntikerralla ei tarvita lääkäriä kuin ongelmatilanteissa. HYKS:n naistenklinikassa tehdyn tutkimuksen perusteella sairausloman pituudeksi riittää yleensä tämä käyntipäivä. Seurantakäynti voidaan ajoittaa 2 3 viikon päähän. Silloin tarkistetaan, että raskaus on keskeytynyt. Varmimmin tämä voidaan todeta kaikututkimuksella. Ruotsissa seurantakäynnin hoitaa toimenpiteen tehneen sairaalan sairaanhoitaja tarkistaen hcg-pitoisuuden (kaikututkimus tehdään vain tarvittaessa). Jos raskaus ei ole keskeytynyt, tulee tehdä kaavinta. Ehkäisyn aloittaminen. Kierukka voidaan asentaa keskeytystä seuraavien kuukautisten aikana. Ehkäisypillereiden käytön aloittamisesta lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen ei ole yksiselitteistä tutkimustietoa. Ruotsissa pil H. Honkanen ja H. von Hertzen

5 Taulukko 1. Lääkkeellisen ja kirurgisen raskaudenkeskeytyksen edut ja haitat. Lääkkeellinen Kirurginen (kaavinta) Edut Ei kirurgiseen toimenpiteeseen mahdollisesti liittyviä komplikaatioita Nopeampi toimenpide Ei tarvita leikkaussalia, voidaan tehdä poliklinikassa Hieman tehokkaampi menetelmä Ei invasiivinen Jotkut potilaat eivät halua tietää, mitä tapahtuu Ei tarvita nukutusta»luonnollisempi» Potilas tietoinen siitä, mitä tapahtuu Yhteiskunnalle edullisempi menelmä? Haitat Vuoto voi olla runsasta tai kestää pitkään Mahdolliset komplikaatiot: esim. kohdun puhkeaminen, kohdunsuun laseraatio, anestesiaan liittyvät komplikaatiot Pidempi kesto Jotkut potilaat pitävät menetelmää liian»nopeana» asian läpikäymiseksi henkisesti Taulukko 2. Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen rekisteröinti eri maissa. Lääkeyhdistelmä Rekisteröity raskausviikoille Maat Mifepristonia 600 mg suun kautta + H 9+0 (amenorrea-aika 63 vrk) Britannia, Ruotsi gemeprostia 1 mg emättimeen Mifepristonia 600 mg suun kautta + H 7+0 (amenorrea-aika 49 vrk) Belgia, Espanja, Hollanti, Israel, misoprostolia 0.4 mg suun kautta Itävalta, Ranska, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska lereiden käyttö aloitetaan heti prostaglandiinin antoa seuraavana päivänä. Vaikutukset sikiöön Muutamissa tapauksissa nainen onkin muuttanut mielensä lääkkeen ottamisen jälkeen ja jatkanut raskautta. Joskus on myös käynyt niin, että jälkitarkastusta ei olekaan jostain syystä tehty ja raskaus on jatkunut. Vuosina alkuraskauden lääkkeellisiä keskeytyksiä tehtiin Ranskassa, Ruotsissa ja Britanniassa yhteensä noin Näiden joukossa oli 71 tapausta, joissa raskaus jatkui. Kahdeksassa tapauksessa diagnosoitiin sikiön epämuodostuma, joista viisi havaittiin raskauden aikana. Näissä viidessä tapauksessa päädyttiin raskauden kirurgiseen keskeyttämiseen. Tapauksista kolme (kynsidefekti, molemminpuolinen talipes equinovarus, sydämen epämuodostuma) diagnosoitiin syntymän jälkeen (Sitruk-Ware ym. 1998). Eräissä maissa abortti on kielletty, mutta se ei luonnollisestikaan poista aborttien tarvetta. Brasiliasta on raportoitu tapauksia, joissa äiti on itse yrittänyt keskeyttää raskautensa käyttämällä pelkkää misoprostolia. Tällä tavoin raskaus ei useinkaan keskeydy. Misoprostolin raskaudenaikaisen käytön jälkeen on syntyneillä lapsilla todettu mm. Möbiuksen syndroomaa (kasvohermon defekti), muita aivohermovaurioita, raajadefektejä ja talipes equinovarusta. Äidit olivat käyttäneet misoprostolia mg (Gonzales ym. 1998). Lopuksi Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä käytettävä mifepristoni on saanut myyntiluvan Suomessa ja tullee käyttöön piakkoin. Suomessa rekisteröity menetelmä, 600 mg mifepristonia ja 0.4 mg misoprostolia suun kautta raskausviikkoon 7 asti ( H7+0), on käytössä monessa Eu- 1281

6 roopan maassa (taulukko 2). Tutkimuksissa on todettu, että 200 mg:n mifepristoniannos on yhtä tehokas kuin 600 mg. Lisäksi misoprostolin on todettu olevan tehokkaampi vaginaalisesti kuin oraalisesti annettuna. Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys tarjoaa noninvasiivisen vaihtoehdon tavanomaiselle kirurgiselle keskeytykselle. Koska menetelmässä ei tarvita leikkaussalia, lääkkeellinen keskeytys muodostunee yhteiskunnalle edullisemmaksi. Lopullinen edullisuus riippuu kuitenkin mifepristonin hinnasta. HYKS:n naistenklinikassa tehdyssä WHO:n monikeskustutkimuksessa sekä maissa, joissa lääkkeellinen raskaudenkeskeytys on käytössä, menetelmä on saanut potilailta positiivisen vastaanoton. *** Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia mielipiteitä, eivätkä ne välttämättä edusta UNDP/UNFPA/WHO/World Bank Special Programme of Research, Development and Research Training in Human Reproduction -tutkimusohjelman tai sen tukijoiden näkemyksiä ja mielipiteitä. Kirjallisuutta Ashok PW, Penney GC, Flett GMM, Templeton A. An effective regimen for early medical abortion: a report of 2000 consecutive cases. Hum Reprod 1998;13: Baird DT, Sukcharoen N, Thomg KJ. Randomized trial of misoprostol and cervagem in combination with a reduced dose of mifepristone for induction of abortion. Hum Reprod 1995;10: Bygdeman M. Termination of Pregnancy up to 8 or 9 weeks. Kirjassa: Baird D, Grimes D, Van Look P, toim. Modern methods of inducing abortion. Blackwell Science 1995, s Bygdeman M, Swahn ML. Progesterone receptor blockage effect on uterine contractility and early pregnancy. Contraception 1985;32: El-Refaey H, Rajasekar D, Abdalla M, Calder L, Templeton A. Induction of abortion with mifepristone (RU 486) and oral or vaginal misoprostol. N Engl J Med 1995;332: Gemzell-Danielsson K, Marions L, Rodriguez A, Spur BW, Wong K, Bygdeman M. Comparison between oral and vaginal administration of misoprostol on uterine contractility. Obstet Gynecol 1999;93: Gonzales CH, Marques-Diaz MJ, Kim CA, ym. Congenital abnormalities in Brazilian children associated with misoprostol misuse in first trimester pregnancy. Lancet 1998;351: Grimes D. Medical abortion in early pregnancy: a review of the evidence. Obstet Gynecol 1997;89: Heikinheimo O, Kekkonen R. Dose-response relationship of RU 486. Ann Med 1993;25:71 6. Henshaw RC, Naji SA, Russell IT, Templeton AA. Comparison of medical abortion with surgical vacuum aspiration; women s preferences and acceptability of treatment. BMJ 1993;307: Herrmann W, Wyss R, Riondel A, ym. Effet d un stéroide anti-progesterone chez la femme: interruption du cycle menstruel et de la grossesse au début. CR Acad Sci Paris 1982;294: von Hertzen H, Van Look PFA. Post-ovulatory methods of fertility regulation. UNDP/UNFPA/WHO/World Bank Special Programme of Research, Development and Research Training in Human Reproduction. Annual Technical Report WHO, Geneva 1996; Kovacs L, Sas M, Resch BA, ym. Termination of pregnancy by RU486 an antiprogestational compound. Contraception 1984;29: Lääketietokeskus. Pharmaca Fennica 2000 II. 1999; Peyron R, Aubeny E, Targosz V, ym. Early termination of pregnancy with mifepristone (RU 486) and the orally active prostaglandin misoprostol. N Engl J Med 1993;328: Sitruk-Ware R, Davey A, Sakiz E. Fetal malformation and failed medical termination of pregnancy. Lancet 1998;352:323. Stakes. Aborter i Norden, statistiikkaraportti 10/1999. Tang OS, Gao PP, Cheng L, Lee SWH, Ho PC. A randomized double-blind placebo-controlled study to assess the effect of oral contraceptive pills on the outcome of medical abortion with mifepristone and misoprostol. Hum Reprod 1999;14: Ulmann A, Silvestre L, Chemama L, ym. Medical termination of early pregnancy with mifepristone (RU 486) followed by a prostaglandin analogue. Acta Obstet Gynecol Scand 1992;71: World Health Organization. Pregnancy termination with mifepristone and gemeprost: a multicentre comparison between repeated doses and a single dose of mifepristone. Fertil Steril 1991;56: World Health Organization Task Force on Post-ovulatory Methods of Fertility Regulation. Termination of pregnancy with reduced doses of mifepristone. BMJ 1993;307: World Health Organization Task Force on Post-ovulatory Methods of Fertility Regulation. Comparison of two doses of mifepristone in combination with misoprostol for early medical abortion: a randomized trial. Br J Obstet Gynaecol 2000;107: Zieman M, Fong SK, Benowitz NL, Banskter D, Darney PD. Absorption kinetics of misoprostol with oral or vaginal administration. Obstet Gynecol 1997;90: HELENA HONKANEN, LL, sairaalalääkäri HYKS Naistenklinikka PL 140, HYKS Aikakauskirjan pyytämä artikkeli Jätetty toimitukselle HELENA von HERTZEN, LL, medical officer UNDP/UNFPA/WHO/World Bank Special Programme of Research, Development and Research Training in Human Reproduction WHO, Geneve 1282 H. Honkanen ja H. von Hertzen

7 Mitä opin 1. Alkuraskauden lääkkeellisessä keskeytyksessä käytetään antiprogestiini mifepristonin ja prostaglandiinianalogi misoprostolin yhdistelmää. Mifepristoni annetaan ensin. Kuinka pitkän ajan kuluttua sen jälkeen annetaan misoprostoli? A) tuntia B) tuntia C) tuntia 2. Käytettäessä mifepristonin ja emättimeen annettavan misoprostolin yhdistelmää sen tehokkuus raskaudenkeskeytyksessä ajankohtana H 9+0 on noin A) 85 % B) 95 % C) 99 % 3. Prostaglandiinianalogi misoprostolia voidaan antaa joko suun kautta tai emättimeen. Raskauden kestettyä yli ajankohdan H 7+0 misoprostoli tulisi tehokkuuden parantamiseksi antaa A) suun kautta B) emättimeen C) antotavalla ei ole merkitystä Oikeat vastaukset sivulla

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Keskenmenon hoito GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS Miten valitsen hoidon? Potilaan toiveet Logistiikka Keskenmenon tyyppi Alkuraskauden verenvuoto

Lisätiedot

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta Gynaecologi Practici Helsinki 20.1.2012 Maarit Niinimäki OYS A request for abortion Templeton & Grimes NEJM 2011 17-v opiskelija tulee vastaanotolle ei-toivotun

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät ja tavoitteet. Epidemiologia ja kansainvälinen vertailu. Määritelmä

Raskaudenkeskeytys. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät ja tavoitteet. Epidemiologia ja kansainvälinen vertailu. Määritelmä Käypä hoito -suositus Kohderyhmät ja tavoitteet Suosituksen ensisijaisena tavoitteena on lainsäädäntöä noudattava, potilaan yksilölliset tarpeet huomioon ottava ja lääketieteellisesti turvallinen raskaudenkeskeytys,

Lisätiedot

HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN

HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN LK Anu-Maria Niemelä Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella

Raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella Katsaus tieteessä Maarit Mentula LT, osastonlääkäri HUS, Kätilöopiston sairaala, naistentaudit ja synnytykset maarit.mentula@hus.fi Oskari Heikinheimo LKT, dosentti, osastonylilääkäri HUS, Kätilöopiston

Lisätiedot

LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA

LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA Essi Kaplas Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Naistentautien ja synnytysopin

Lisätiedot

Tabletti. Vaaleankeltaiset, sylinterimäiset, kaksoiskuperat tabletit, joiden halkaisija on 11 mm ja joiden toisella puolella on merkintä 167 B.

Tabletti. Vaaleankeltaiset, sylinterimäiset, kaksoiskuperat tabletit, joiden halkaisija on 11 mm ja joiden toisella puolella on merkintä 167 B. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Mifegyne 200 mg tabletit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 200 mg mifepristonia. Täydellinen apuaineluettelo, ks.kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO Tabletti. Vaaleankeltaiset,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013

Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013 Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013 Kätilöliiton koulutuspäivät 23.10.2013 Hotelli Ilves, Tampere Laura Trujillo LL, naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri HYKS, Naistenklinikka

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Raskaudenkeskeytys

Käypä hoito -suositus. Raskaudenkeskeytys Käypä hoito -suositus Päivitetty 6.2.2013 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN KEKSITYISTÄ NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN KEKSITYISTÄ NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEIDEN KEKSITYISTÄ NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOSTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ JA MYYNTILUVAN HALTIJASTA JÄSENVALTIOISSA 1 Jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Keksitty nimi Vahvuus Lääkemuoto

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito

Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito Alkuraskauden keskenmeno ja sen hoito kesto? verinen vuoto, hyytymät, kudoskappaleet o myös raskaushormonien paksuntama decidua voi muistuttaa raskausmateriaalia (PAD!) alavatsakipu Diagnostiikka Raskauden

Lisätiedot

Toteutuuko Käypä hoito -suositus varhaisissa raskaudenkeskeytyksissä?

Toteutuuko Käypä hoito -suositus varhaisissa raskaudenkeskeytyksissä? tieteessä Laura Trujillo LL, erikoistuva lääkäri HUS, Hyvinkään sairaala, Naistentaudit ja synnytykset laura.trujillo@fimnet.fi Oskari Heikinheimo dosentti, osastonylilääkäri HYKS, Kätilöopiston sairaala,

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot. Rajecki, Maria.

Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot. Rajecki, Maria. https://helda.helsinki.fi Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot Rajecki, Maria 2016 Rajecki, M & Hurskainen, R 2016, ' Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot ' Suomen lääkärilehti, Vuosikerta.

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1

VALMISTEYHTEENVETO 1 VALMISTEYHTEENVETO 1 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Mifepristone Linepharma 200 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 200 mg mifepristonia. Täydellinen apuaineluettelo, ks.

Lisätiedot

Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen. Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011

Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen. Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Kloprostenolin vaikutus tamman follikkelin kehitykseen, ovulaatioon ja tiinehtymiseen Juan Cuervo-Arango

Lisätiedot

Liite IV. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

Liite IV. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Liite IV Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle 27 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista, joka koskee levonorgestreelia tai ulipristaaliasetaattia

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmenon hoito

Alkuraskauden keskenmenon hoito Maarit Niinimäki ja Oskari Heikinheimo NÄIN HOIDAN Alkuraskauden verinen vuoto on yleisin gynekologisen päivystyskäynnin syy. Kaikukuvauslaitteiden yleistyttyä keskenmenojen diagnostiikka on yhä useammin

Lisätiedot

Alkuraskauden häiriöt. EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen

Alkuraskauden häiriöt. EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen Alkuraskauden häiriöt EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen Sisältö Milloin raskaudella on toivoa miten diagnosoin keskenmenon? Kohdun tyhjennyksen hoitovaihtoehdot Milloin residua

Lisätiedot

Heli Hirvonen & Saara Mäkinen SÄHKÖISTEN OHJEIDEN LAATIMINEN RASKAUDENKESKEYTYSTÄ HARKIT- SEVALLE TAI SIIHEN TULEVALLE NAISELLE

Heli Hirvonen & Saara Mäkinen SÄHKÖISTEN OHJEIDEN LAATIMINEN RASKAUDENKESKEYTYSTÄ HARKIT- SEVALLE TAI SIIHEN TULEVALLE NAISELLE Heli Hirvonen & Saara Mäkinen SÄHKÖISTEN OHJEIDEN LAATIMINEN RASKAUDENKESKEYTYSTÄ HARKIT- SEVALLE TAI SIIHEN TULEVALLE NAISELLE Sosiaali- ja terveysala 2011 2 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (7) Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa POTILASOHJE 2 (7) Olit ehkä tiennyt raskaudesta jo jonkin aikaa ja odotit sen etenevän normaalisti. Mielessäsi on nyt

Lisätiedot

Naisen Sterilisaatio

Naisen Sterilisaatio Naisen Sterilisaatio El Outi Nevalainen alueellinen koulutus 27.10.2017 Sterilisaatio Sterilointi eli sterilisaatio on kirurginen toimenpide, jonka ensisijainen ja ihmisillä pääasiallinen tarkoitus on

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2016

Raskaudenkeskeytykset 2016 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 Osuus kaikista raskaudenkeskeyttäjistä % 40 2017 10.11.2017 2016 Päälöydökset Teini-ikäisten keskeytysten lukumäärä vähenee yhä. 18 % keskeytyksistä tehtiin

Lisätiedot

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä?

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Ryhmä F: Kokkonen T, Luukkonen J, Mikkonen H, Mäentausta M, Mäkelä M, Nauha M, Niinimäki P, Peltokangas T, Poteri H. Määritelmiä WHO:n mukaan yli kolme viikkoa ennen

Lisätiedot

Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit Moduuli Valmisteyhteenveto

Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit Moduuli Valmisteyhteenveto 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 400 mikrogrammaa misoprostolia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

1 (9) 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

1 (9) 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Misoone 400 mikrogrammaa, tabletit 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 400 mikrogrammaa misoprostolia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana Valtakunnalliset Neuvolapäivät 9.10.2013 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaation syntymekanismi fetomaternaalivuoto FMH: 1. trim.

Lisätiedot

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy 14.4.2016 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy anti-d-suojaus synnytyksen jälkeinen suojaus 1969 riskiperusteinen suojaus

Lisätiedot

Keskenmenon hoito. koska lääke0eteellisen seurannan tarve Kaisa Kervinen Erikoistuva lääkäri HUS, Kä;löopisto

Keskenmenon hoito. koska lääke0eteellisen seurannan tarve Kaisa Kervinen Erikoistuva lääkäri HUS, Kä;löopisto Keskenmenon hoito koska lääke0eteellisen seurannan tarve 7.11.2016 Kaisa Kervinen Erikoistuva lääkäri HUS, Kä;löopisto Koska ohjata keskenmenopo0las erikoissairaanhoidon päivystykseen? (NICE 2015, HUS

Lisätiedot

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi

Valmistaudu vaihdevuosiin. 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Valmistaudu vaihdevuosiin 24.3.2011 Teija Alanko Gynekologi Menopaussi keskimäärin 45-58 v, keski-ikä 51v. aiemmin jos munasarjat poistettu, säde- tai solusalpaajahoidon jälkeen tupakointi varhentaa 1-2

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO JAYDESS 13,5 mg, kohdunsisäinen ehkäisin 5/2014 versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI2. VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Jaydess-hormonkierukkaa

Lisätiedot

Keskenmenopotilas naistentautipäivystyksessä. NKNPPKL klö Henna Meriläinen

Keskenmenopotilas naistentautipäivystyksessä. NKNPPKL klö Henna Meriläinen Keskenmenopotilas naistentautipäivystyksessä NKNPPKL klö Henna Meriläinen 7.11.2016 Hoitoon ohjautuminen Potilaat tulevat päivystykseen hoitajan puhelinohjauksella, lähetteellä terveyskeskuksesta/ yksityiseltä,

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki

RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki RASKAUDEN EHKÄISY Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena Pekka Lähteenmäki Jälkiehkäisy eli yhdistelmäpillereiden poikkeava käyttö tai kuparikierukan asentaminen suojaamattoman yhdynnän jälkeen estää

Lisätiedot

Potilaan opas. Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg. Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/FI/66949

Potilaan opas. Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg. Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/FI/66949 Potilaan opas Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/ Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä iässä

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Vanhemmille/huoltajille Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkäri pyytää lasta jäämään vastaanotolle vähintään kuuden

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Asitretiini on erittäin teratogeenistä ja

Lisätiedot

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskauden ehkäisy Satu Suhonen ja Oskari Heikinheimo Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskaudenehkäisymenetelmää valittaessa tavoitteena on tehokkaan, turvallisen ja käyttäjän elämäntilanteeseen sopivan

Lisätiedot

Kohtukirurgia ja synnytys. Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003

Kohtukirurgia ja synnytys. Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003 Kohtukirurgia ja synnytys Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003 Arpi kohdussa Istukan muodostuminen? verenkierto istukan toiminnanvajaus placenta accreta Kohdun repeämän riski? raskauden seuranta,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys LPSHP neuvolatyöryhmä LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys ja -ehkäisy Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella huolestuttavan paljon raskaudenkeskeytyksiä

Lisätiedot

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Jos lasten hankinta ei ole ajankohtaista, on ehkäisyä käytettävä yhdyntöjen aloittamisesta vaihdevuosiin saakka. Niin hormonaalisia kuin muitakin ehkäisyvaihtoehtoja

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen 3.5.2017 Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Miksi tärkeä asia? Vuonna 2015 Suomessa tehtiin 9441 raskaudenkeskeytystä, mikä on pienin määrä vuonna 1970

Lisätiedot

Vuotava obstetrinen potilas

Vuotava obstetrinen potilas Vuotava obstetrinen potilas Mari Saarikoski 4.10.2012 Anestesiasairaanhoitaja, kätilö Maailmassa KUOLEE vuosittain 287.000 naista raskauden ja synnytyksen aikana WHO UNICEF UNFPA Verenvuodon toteaminen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Acitretin Orifarm 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Asitretiini on erittäin teratogeenistä

Lisätiedot

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille: Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Isotretinoiini on erittäin

Lisätiedot

KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA

KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA Järvinen, Sanna Strandman, Jenni Westerlund, Linda 2010 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA

Lisätiedot

Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS

Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS Sterilisaatiot Suomessa naiset 25-54v miehet 25-54v kaikki 25-54v koko maa v.1994 koko maa v.2004

Lisätiedot

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tarkoitus Tämä tiedote kattaa seuraavat aiheet: Jaydess -valmisteen teho raskauden ehkäisyssä kohdunulkoisen raskauden absoluuttinen ja suhteellinen riski Jaydess -valmistetta

Lisätiedot

Toistuvat raskaudenkeskeytykset Suomessa 1983 2009

Toistuvat raskaudenkeskeytykset Suomessa 1983 2009 tieteessä Anna Heino VTM, FM, erikoissuunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tieto-osasto anna.heino@thl.fi Mika Gissler FT, VTM, tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tieto-osasto

Lisätiedot

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana

Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Angitensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE:n) estäjät ja angiotensiini II -reseptorin salpaajat: Käyttö raskauden ja imetyksen aikana Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen hyväksytyt sanoitukset, PhVWP

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys- kaikki tunteet sallittu

Raskaudenkeskeytys- kaikki tunteet sallittu Raskaudenkeskeytys- kaikki tunteet sallittu Soile Happonen & Ella Stadig 2018 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Raskaudenkeskeytys-kaikki tunteet sallittu Soile Happonen & Ella Stadig Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS

Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS Mitä poliklinikalla voidaan tutkia ja hoitaa? Tuula Karipohja, HYKS NaiS 29.10.2018 HYKS naistentautien poliklinikka, Ruoholahti postiosoite: PL 615, 00029 HUS käyntiosoite: Itämerenkatu 5, 1. krs Mitä

Lisätiedot

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy TÄMÄN ESITTEEN TARKOITUS Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Nuorten raskauden ehkäisy Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Tässä puheenvuorossa Ehkäisytarve nuoruusiässä UKMEC kriteeristö (kategoriat ja tulkinta) Ehkäisyn aloittamiskäytännöistä Nuoruusikä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 50 Asianro 6917/06.00.00/2017 Valtuustoaloite / maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille Terveysjohtaja Jari Saarinen Terveyspalveluiden tukipalvelut Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä? Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita

Lisätiedot

Mitä tutkimus koskee? Miksi tutkimus tehtiin? Mitä lääkkeitä tutkittiin? BI

Mitä tutkimus koskee? Miksi tutkimus tehtiin? Mitä lääkkeitä tutkittiin? BI Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta idiopaattista keuhkofibroosia, harvinaista keuhkosairautta, sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu tavalliselle lukijalle ja helposti ymmärrettävää kieltä

Lisätiedot

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE

5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE 5 RASKAUDENILMOITUSLOMAKE RO-GNE: RASKAUDEN ILMOITUSLOMAKE ILMOITTAJAN TIEDOT Ensimmäinen Seuranta Ilmoittajan nimi: Tyyppi: Lääkäri (erikoisala) Farmaseutti/proviisori Kuluttaja Muu (mikä) Yhteydenotto-osoite:

Lisätiedot

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopiankomplikaatiot Anestesia Asento Itse toimenpide tai liitännäistoimenpide Hysteroskopiankomplikaatiot

Lisätiedot

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala Maahanmuuttajan vulvaongelmat Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala WHO:n arvio 100-140 miljoonaa ympärileikattua naista 2 miljoonaa tyttöä tai naista leikataan vuosittain kehittyneissä

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta sikiöepämuodostumien

Lisätiedot

NAISEN TUEN TARVE RASKAUDENKESKEYTYKSEN JÄLKEEN

NAISEN TUEN TARVE RASKAUDENKESKEYTYKSEN JÄLKEEN NAISEN TUEN TARVE RASKAUDENKESKEYTYKSEN JÄLKEEN Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Visamäen kampus, hoitotyön koulutus Kevät, 2018 Janina Vuorinen TIIVISTELMÄ Hoitotyön Koulutus Visamäki Tekijä Janina

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

mykofenolaattimefotiili Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille Teratogeenisyysriski

mykofenolaattimefotiili Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille Teratogeenisyysriski mykofenolaattimefotiili Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille Teratogeenisyysriski Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Johdanto Tämä esite, Myfenax (mykofenolaattimofetiili) Opas terveydenhuoltoalan ammattilaisille,

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus.

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Dinolytic vet. 12,5 mg/ml injektioneste, liuos naudalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine: dinoprosti 12,5 mg/ml (dinoprostitrometamolina). Apuaineet: bentsyylialkoholi

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot

RECEPTAL vet 4 mikrog/ml

RECEPTAL vet 4 mikrog/ml VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKEVALMISTEEN KAUPPANIMI Receptal vet 4 mikrog/ml 2 VAIKUTTAVAT AINEET JA APUAINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 millilitra injektionestettä sisältää: Vaikuttavat aineet: Busereliiniasetaatti

Lisätiedot

RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA

RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Outi Koistinen Katja Korhonen SHO5S Opinnäytetyö Joulukuu 2008 Sosiaali- ja terveysala JYVÄSKYLÄ KUVAILULEHTI

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Isotretinoin Actavis

Isotretinoin Actavis Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Isotretinoin Potilaan opas Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää

Lisätiedot

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen.

Sähköisen tiedonkeruulomakkeen käyttöohje löytyy lomakkeen yhteydestä erikseen. Tiedonkeruuohjeistus 21.2.2013 1(5) HEDELMÖITYSHOITOJEN TILASTOINTI Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kerää valtakunnalliset tiedot annetuista hedelmöityshoidoista. Stakes keräsi vuosilta 1994 2005

Lisätiedot

Syyllisyys, häpeä, helpotus - naisen tunteita, kokemuksia ja toiveita tuesta raskaudenkeskeytysprosessin aikana

Syyllisyys, häpeä, helpotus - naisen tunteita, kokemuksia ja toiveita tuesta raskaudenkeskeytysprosessin aikana Syyllisyys, häpeä, helpotus - naisen tunteita, kokemuksia ja toiveita tuesta raskaudenkeskeytysprosessin aikana Kirjallisuuskatsaus Kätilöopiston sairaalan perhesuunnittelupoliklinikalle Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta IPF:ää sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu

Lisätiedot

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO

LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Aidon kohtaamisen kautta ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja itseään paremmin. Kohdatuksi tullessaan ihminen saa henkäyksen kokonaisesta

Lisätiedot

mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä

mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Anneli Kivijärvi LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, vastaava lääkäri Turun Hyvinvointitoimiala 11.05.2016 Turku, Yleislääkäripäivät Mitkä asiat otetaan

Lisätiedot

Gynekologinen tutkimus

Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus Gynekologinen tutkimus tarkoittaa sisätutkimusta, jonka lääkäri tekee naiselle emättimen kautta. Sisätutkimuksen tekijä on yleislääkäri tai erikoislääkäri. Jos hän on erikoislääkäri,

Lisätiedot

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi

Sikiön kehityshäiriöiden. Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Sikiön kehityshäiriöiden seulonta Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Raskauksien seuranta ja sikiötutkimukset ovat osa suomalaista äitiyshuoltoa. Äidit voivat osallistua vapaaehtoiseen sikiön

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: Zarelle 75 microgram filmcoated tablet RMP: Version 1.0 DLP: 28-02-2013 MAH: Stragen Nordic A/S 32 VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden

Lisätiedot

Sosiaalinen tuki osana raskaudenkeskeytyspotilaan

Sosiaalinen tuki osana raskaudenkeskeytyspotilaan Sosiaalinen tuki osana raskaudenkeskeytyspotilaan ohjausta Kirjallinen potilasohje raskaudenkeskeytyspotilaalle Kaukiainen, Sanna Laukkanen, Minna 2015 Porvoo 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Porvoo Sosiaalinen

Lisätiedot

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla

HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla HPV rokotus Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla Uusi rokote tulossa markkinoille! Gardasil 9 HPV16 ja 18 HPV 6 ja 11 kondyloomasuoja

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä, jos

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3 mg laktoosimonohydraattia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Levodonna 1,5 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 1,5 mg levonorgestreeliä. Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: yksi tabletti sisältää 43,3

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

19.2.2014, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Femoston 1/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston 2/10 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 1/5 tabletti, kalvopäällysteinen Femoston Conti 0,5/2,5 tabletti, kalvopäällysteinen 19.2.2014, versio

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

RASKAUDENKESKEYTYS KUOPIOSSA - hoitopolun kuvaaminen ja sen toimivuuden arvioiminen

RASKAUDENKESKEYTYS KUOPIOSSA - hoitopolun kuvaaminen ja sen toimivuuden arvioiminen RASKAUDENKESKEYTYS KUOPIOSSA - hoitopolun kuvaaminen ja sen toimivuuden arvioiminen Opinnäytetyö Marjut Holopainen Miska Reinikainen Hoitotyön koulutusohjelma Kätilötyön suuntautumisvaihtoehto Hyväksytty..

Lisätiedot

LIITE. Tieteelliset osat

LIITE. Tieteelliset osat LIITE Tieteelliset osat 3 LIITE Tieteelliset osat A) JOHDANTO Sparfloksasiini on kinoloneihin kuuluva antibiootti, joka on indikoitu seuraavien tilojen hoitoon: - avohoitopneumonia annostuksella 400/200

Lisätiedot

Liite I. Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa

Liite I. Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa Liite I Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa 1 Itävalta 20 mg/5 ml Suspension zum Einnehmen Itävalta 40 mg/5 ml Suspension zum Einnehmen Tanska Tanska

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO JAYDESS 13,5 mg / KYLEENA 19,5 mg, kohdunsisäinen ehkäisin 05/2017 versio 4.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI2. VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Jaydess-hormonkierukkaa

Lisätiedot