RASKAUDEN EHKÄISY. Perhesuunnittelun palvelujärjestelmä. Elise Kosunen ja Matti Rimpelä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RASKAUDEN EHKÄISY. Perhesuunnittelun palvelujärjestelmä. Elise Kosunen ja Matti Rimpelä"

Transkriptio

1 RASKAUDEN EHKÄISY Elise Kosunen ja Matti Rimpelä 1970-luvulla aloitettu ehkäisyneuvolatoiminta ja seksuaalikasvatus yhdessä yksityisten terveyspalvelujen kanssa ovat tuottaneet hyviä tuloksia: raskauden keskeytykset ovat vähentyneet alle puoleen parissa vuosikymmenessä. Aiemmankaltainen ehkäisymenetelmäkeskeinen toimintatyyli ei todennäköisesti enää riitä perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonnan asiakkaille 2000-luvulla, vaan toiminnan on vastattava monipuolistuviin palvelutarpeisiin. Raskauden ehkäisyn ohella palvelujen tavoitteena tulisi olla seksuaalisen terveyden edistäminen. Palvelut sisältäisivät niin ei-toivottujen raskauksien ja sukupuoliteitse tarttuvien tautien ehkäisyn kuin seksuaalisen hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen edistämisen. Erityisesti tulisi kehittää miehille ja nuorille suunnattuja palveluja. Terveydenhuoltohenkilöstön valmiuksia seksuaaliongelmien käsittelemiseen ja seksuaalineuvontaan tulisi lisätä. Perhesuunnittelupalvelujen suhde väestövastuuseen olisi ratkaistava: kehitetäänkö kunnissa erikoistuneita perhesuunnittelupalveluja vai ovatko ne osa jokaisen väestövastuu- tai omalääkärin työtä? Raskauden ehkäisyn palvelujärjestelmää alettiin rakentaa Suomessa jo 1960-luvun aborttikeskustelussa, jossa korostettiin erityisesti ehkäisyneuvonnan ja seksuaalikasvatuksen tehostamista. Aborttilakikomitea esitti vuonna 1968 raskauden keskeyttämistä koskevan lakiuudistuksen lisäksi erillistä lakia kunnallisten raskaudenehkäisypalveluiden järjestämisestä sekä ehkäisyneuvonnan liittämistä koulujen opetusohjelmaan (Aborttilakikomitean mietintö 1969). Erillistä lakia ei kuitenkaan annettu aborttilain yhteydessä, vaan ehkäisyneuvonnasta tuli maininta kansanterveyslakiin: jokaisen kunnan lakisääteiseksi velvollisuudeksi tuli järjestää maksutta ehkäisyneuvontaa vuodesta 1972 lähtien. Raskaudenehkäisypalvelut vakiintuivat osaksi terveyskeskusten toimintaa heti kansanterveystyön ensimmäisinä vuosina. Kun aborttikysymys oli 1970-luvun alussa edelleen ajankohtainen julkisen keskustelun aihe, piti jokainen terveyskeskus huolen siitä, että ehkäisypalvelut saatiin toimimaan. Vuoteen 1976 mennessä oli 90 % kunnista aloittanut ehkäisyneuvonnan (Sukupuolikasvatustyöryhmän mietintö 1979). Lääkintöhallitus ohjasi toimintaa yksityiskohtaisilla ohjekirjeillä, ja ehkäisyneuvonnan laajuutta seurattiin vuosittaisella tilastoinnilla. Ehkäisyneuvonnan vaikutus alkoi näkyä jyrkästi pienenevinä aborttilukuina heti 1970-luvun puolivälistä lähtien. Kun tulokset olivat hyviä ja asiakkaat tyytyväisiä, ei 1980-luvun aikana virinnyt erityistä tarvetta muuttaa tai kehittää toimintatapoja. Muutospaineet nousivat esiin vasta 1990-luvulla, ja silloinkin niiden taustalla olivat terveyskeskusten sairaanhoidon ongelmat ja talouden lama, eikä niinkään palveluiden laatu tai sisältö sinänsä. Ehkäisyneuvolat aikaansa edellä Jälkikäteen arvioiden suomalaista raskauden ehkäisyn palvelujärjestelmää luotaessa oltiin vireästi ajan hermolla. Ehkäisyn vallankumouksesta oli kulunut vain muutamia vuosia, ja abortti Duodecim 113: , 1997 E. Kosunen ja M. Rimpelä

2 lainsäädännön vapautuminen oli länsimaissa vasta alkamassa. Suomi uudisti oman lakinsa ensimmäisten joukossa. Ennakkoluulotonta ajattelua osoittaa myös se, että raskauden ehkäisy osoitettiin yleislääkäreiden tehtäväksi, osaksi kuntien lakisääteistä perusterveydenhuoltoa. Suomeen ei syntynyt erillistä perhesuunnitteluklinikoiden verkkoa, kuten tapahtui useissa sellaisissakin maissa, joissa yleislääkäreillä on perinteisesti vahva asema (esim. Hollannissa ja Isossa-Britanniassa). Ehkäisyneuvonta toteutettiin kunnissa joko erillisenä neuvolatoimintana tai se yhdistettiin äitiyshuoltoon. Yleisenä toiminta-ajatuksena oli ehkäisyneuvonnan keskittäminen terveyskeskuksissa muutamille terveydenhoitajille ja lääkäreille. Vastuun ehkäisyneuvoloiden käytännön toiminnasta kantoivat ennen muuta tehtävään koulutetut terveydenhoitajat ja kätilöt. Nuorten raskauden ehkäisy järjestyi kouluterveydenhuollon ja ehkäisyneuvolan yhteistyönä. Ehkäisyneuvonnan toteutumista ja tuloksia arvioitiin huolellisesti ja 1980-lukujen vaihteessa. Lakia raskauden keskeyttämisestä korjattiin varhentamalla keskeytyksen aikarajaa 12. raskausviikkoon. Lääkintöhallitus julkaisi opaskirjasen ehkäisymenetelmistä ja niiden valinnasta sekä uudisti yleis- ja ohjekirjeet niin raskauden keskeytyksestä kuin ehkäisyneuvonnastakin (Lääkintöhallitus 1979, Lääkintöhallituksen yleiskirje 1979, Lääkintöhallituksen ohjekirje 1982). Suuntaviivoja seksuaalikasvatuksen ja ehkäisyneuvonnan kehittämiselle luotiin kahdessa komiteanmietinnössä (Sukupuolikasvatustyöryhmän mietintö 1979, Sukupuolikasvatustyöryhmän mietintö II 1981). Ehkäisyneuvonta oli 1970-luvulla perustettu erityisesti ehkäisymenetelmien käytön lisäämisen näkökulmasta, eivätkä neuvoloiden toimintatavat sanottavasti muuttuneet 1980-luvun aikana. Ehkäisypillereiden ja kierukan tehokas ja turvallinen jakelu sekä menetelmien käytön seuranta pysyivät työn keskeisenä sisältönä. Myös ehkäisyneuvonnassa väestövastuuseen? Terveyskeskusten sairaanhoidon johtavaksi uudistamisajatukseksi tuli 1980-luvun lopulta lähtien ns. väestövastuuseen perustuva toimintamalli. Väestövastuuta sovellettiin myös ehkäiseviin terveyspalveluihin, mikä käynnisti kriittisen keskustelun erityisesti äitiys- ja lastenneuvolatoiminnasta. Ehkäisyneuvonnan muuttamista väestövastuutoiminnaksi on pohdittu huomattavasti vähemmän. Ns. laajan väestövastuumallin, jossa sama työryhmä vastaa kaikista alueensa asukkaiden terveyspalveluista, on arveltu heikentävän ehkäisypalveluiden tasoa (Kosunen 1993). Kun neuvolatyöt oli aiemmin vuosikausia keskitetty kunnissa muutamille työntekijöille, oli heille kertynyt erikoisosaamista, jonka menettämistä pelättiin väestövastuiseen työskentelytapaan siirryttäessä. Huolta kannettiin erityisesti nuorten palvelutarjonnan kehityksestä (Kosunen 1993, Lähteenmäki 1995). Valtakunnallisen kyselytutkimuksen tulosten perusteella väestövastuun toteuttaminen perhesuunnittelussa on ristiriidassa naisten toiveiden kanssa. Naiset vastasivat käyttävänsä ehkäisyasioissa mieluiten joko yksityislääkärin (43 %) tai ehkäisyneuvolan (32 %) palveluita (Sihvo ym. 1995a). Erityisasiantuntemus näytti vastausten perusteella olevan tärkeämpää kuin se, että lääkäri olisi tuttu omalääkäri (Hemminki ym., julkaisematon havainto). Laajaa väestövastuumallia on sovellettu vähemmän kuin aluksi oletettiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan 27 % kunnista tarjosi perhesuunnittelupalvelut osana muuta väestövastuista toimintaa (Koponen ym., julkaisematon havainto). Perhesuunnittelun työntekijöiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella sovelluksia on olemassa monenlaisia. Jossain omalääkäri huolehtii alueensa pilleriehkäisystä mutta kierukkapotilaat menevät erilliseen neuvolaan. Toisaalla taas ehkäisyneuvolassa hoidetaan vain nuoret asiakkaat, muut asioivat omalääkärillä. Tulokset hyviä, mutta tutkimustietoa palveluista niukasti Terveyskeskusten ohella raskaudenehkäisypalveluita on ollut saatavissa useilta muiltakin tahoilta, erityisesti gynekologien yksityisvastaanotoilta. Yliopistopaikkakunnilla Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tarjoaa edullisia pal- 1199

3 veluita opiskelijoille; esimerkiksi lukuvuoden aikana ehkäisykäyntejä tilastoitiin YTHS:ssä yli koko maassa (YTHS, julkaisematon tieto). Väestöliiton klinikat ovat toimineet Helsingissä ja Tampereella. Folkhälsan tarjoaa ehkäisypalveluita nuorille useilla ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Suomalainen raskauden ehkäisyn palvelujärjestelmä on toiminut hyvin, kun mittarina pidetään aborttilukuja. Laillisia abortteja tilastoitiin eniten vuonna 1973: yli aborttia vuodessa eli 19.6 keskeytystä tuhatta vuotiasta naista kohti (Rasimus 1996). Kun ehkäisyneuvolaverkko oli saatu toimimaan, keskeytykset vähenivät vuoteen 1980 mennessä määrään 12/ Sen jälkeen vähenevä suuntaus on edelleen jatkunut hitaampana siten, että viime vuosina raskauden keskeytyksiä on ollut noin eli kahdeksan aborttia tuhatta vuotiasta naista kohti (Rasimus 1996). Erityisesti nuorten raskauden keskeytykset vähenivät poikkeuksellisen nopeasti. Viime vuosina on tehty noin yhdeksän aborttia tuhatta vuotiasta tyttöä kohti, mikä on toiseksi pienin luku niissä länsimaissa, joissa keskeytyksiä tilastoidaan luotettavasti (Kosunen 1996). Ennen 1990-lukua Suomessa ei ole tutkittu, missä määrin naiset ovat käyttäneet julkisia ja yksityisiä raskaudenehkäisypalveluja tai mitä mieltä he ovat olleet käyttämistään palveluista. Keväällä 1994 tehdyn valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan lähes puolet vuotiaista naisista oli käyttänyt raskauden ehkäisyn takia terveyspalveluita viimeisen vuoden aikana (Sihvo ym. 1995a). Alle 25-vuotiaat olivat käyttäneet pääosin julkisia palveluita, kun taas yli 30-vuotiaista naisista noin 40 % oli asioinut yksityisvastaanotolla. Tutkimus ei antanut vastausta siihen kysymykseen, käyttivätkö keski-ikäiset naiset enemmän yksityislääkäripalveluja omasta halustaan vai oliko terveyskeskusten ehkäisypalveluiden käyttö jollain tavalla hankalaa tai rajoitettua. Kyselytutkimuksen mukaan suuri enemmistö ehkäisypalveluita käyttäneistä naisista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä palveluihin (Sihvo ym. 1995a). Tyytymättömyyttä esiintyi eniten nuorimpien vastaajien parissa, ja se kohdistui yleisimmin vastanottoajan riittävyyteen ja siihen, että palvelun antaja ei ollut tarpeeksi ystävällinen. Perhesuunnitteluneuvolan nuoria asiakkaita on tutkittu perusteellisemmin yhdessä opinnäytetyössä, jossa havainnoitiin vastaanottotilanteita ja haastateltiin sekä nuoria itseään että neuvolan työntekijöitä (Heimonen ym. 1996). Nuorten neuvontatilanteet keskittyivät paljolti ehkäisymenetelmistä ja ehkäisyn sivuvaikutuksista puhumiseen. Nuoren elämän kokonaistilanteen käsitteleminen jäi vähiin, eikä seksuaalisuudesta puhuttu lainkaan. Haastattelussa nuoret korostivat vuorovaikutuksen merkitystä vastaanottotilanteessa: työntekijältä odotettiin ennen kaikkea ystävällisyyttä (Heimonen ym. 1996). Työntekijöiden välinpitämätön asenne, kiire ja työn liukuhihnamaisuus ovat tulleet esiin myös muissa nuoriso- tai ehkäisypalvelututkimuksissa (Pulkkinen 1995, Pötsönen ja Välimaa 1995). Miten ehkäisyneuvonnan palveluja tulisi kehittää? Suomalainen ehkäisyneuvolatoiminta luotiin 1970-luvun alussa uusien ehkäisyvälineiden tehokasta ja turvallista jakelua varten. Tässä tehtävässä palvelut toimivat hyvin. Aiemman kaltainen ehkäisymenetelmäkeskeinen toimintatyyli ei todennäköisesti enää riitä 2000-luvun asiakkaille. Uusimmat palvelututkimukset viittaavat siihen, että nuoret asiakkaat odottavat yksilöllistä palvelua ja kokonaisvaltaisempaa työskentelytapaa. Myös ehkäisymenetelmien kehitys saattaa vaatia toimintatapojen uudistamista. Kansainvälisessä kirjallisuudessa on toistuvasti pohdittu esimerkiksi ehkäisypillereiden myynnin vapauttamista reseptipakosta (Lancet 1993, Trussell ym. 1993) ja jälkiehkäisyn tehokkaampaa jakelua (Glasier 1993). Kolmannen polven ehkäisypillereistä ja suurentuneesta laskimotromboosiriskistä syntynyt kohu loppuvuonna 1995 on ainakin toistaiseksi jäädyttänyt keskustelun ehkäisypillereiden myynnin vapauttamisesta. Suomessa naiset eivät tunnu pitävän ongelmaa kovin keskeisenä, sillä vuonna 1994 tehdyn kyselyn mukaan vain 18 % olisi mieluiten hankkinut pillerinsä suoraan apteekista, 63 % halusi hankkia ne lääkärin kautta ja 13 % terveydenhoitajan välityksellä (Hemminki ym., julkaisematon havainto). Jälkiehkäisyn tarve keskittyy päivystysaikaan E. Kosunen ja M. Rimpelä

4 Terveyskeskusten olisi ratkaistava, miten hormonaalisen jälkiehkäisyn jakelu järjestetään tarvetta vastaavasti. Lähteenmäen (1996) mukaan ei ole olemassa lääketieteellisiä perusteluja sille, että menetelmä täytyisi pitää lääkärin reseptin takana. Koska hormonaalisen jälkiehkäisyn teho ei ole sataprosenttinen, on oleellista, että asiakkaat saavat jälkiehkäisytabletit hankkiessaan myös asiallista informaatiota jälkitarkastuksen tarpeellisuudesta ja säännöllisen ehkäisyn järjestämisestä vastaisuudessa. Myös tiedottamista jälkiehkäisymenetelmistä on lisättävä (Lähteenmäki, tässä numerossa). Vuonna 1994 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yli 25-vuotiaat naiset tunsivat jälkiehkäisyn heikosti ja menetelmä oli pääosin nuorten naisten tiedossa ja käytössä (Kosunen ym. 1997). Perhesuunnittelu hanketta valmisteltaessa asiantuntijatyöryhmä kiinnitti huomiota ehkäisyneuvonnan toiminta-ajatuksen laajentamiseen vastaamaan yleisemmin perhesuunnittelun haasteita (Stakes 1994, Rimpelä ja Ritamo 1995). Ehkäisyneuvontapalvelujen tilalle onkin vakiintumassa perhesuunnittelupalvelujen käsite. Perhesuunnittelu hankkeen aikana on koettu erityisiksi haasteiksi nuorison ja synnyttäneiden naisten palveluiden parantaminen sekä miesten saaminen nykyistä paremmin mukaan perhesuunnittelupalvelujen asiakkaiksi. Kansainväliset tutkimukset, Väestöliiton Avoimet ovet -toiminnan kokemukset (Toivonen ym. 1991) ja Heimosen työryhmän tutkimus nostavat yhdessä esiin nuorten palveluiden erityisluonteen. Ensimmäisen kontaktin merkitys on keskeinen: kysymyksessä ei ole pelkästään ehkäisyn aloittaminen, vaan käsillä on ainutkertainen tilaisuus seksuaalineuvontaan sekä tytölle että pojalle.»ekaehkäisyn» hoitokäytäntöjä olisikin pikaisesti kehitettävä seksuaalineuvonnan suuntaan. Ehkäisyn hankintakustannuksilla on suuri merkitys erityisesti nuorille asiakkaille. Lääkintöhallituksen vuonna 1982 antamien ohjeiden mukaan ensimmäiset ehkäisypillerit on annettu ilmaiseksi ainakin kolmen kuukauden ajaksi. Tämä menettely kannattaa säilyttää, ja nuorten osalta sitä voisi jopa laajentaa niin, että alle 20-vuotiaat saisivat ehkäisypillerit maksutta ensimmäisen vuoden ajaksi (Rimpelä ja Ritamo 1995). Vastaavasti tulisi pohtia keinoja, joilla kondomien hankintahintaa voitaisiin laskea. Raskaudenkeskeytystilastojen analyysit ovat osoittaneet, että merkittävä osa aborteista tehdään aikaisemmin raskaana olleille naisille. Raskauden keskeyttäminen tulee usein ajankohtaiseksi vuoden parin kuluessa edellisestä synnytyksestä. Nämä tulokset antavat aiheen kysyä, miten tehokkaasti perhesuunnittelua tuetaan silloin, kun nainen jo on asiakkaana raskauden vuoksi. Synnytyksen jälkeisen ajan ehkäisykäytännöissä on tehostamisen varaa. Kaikki pitkäaikaiseen ehkäisyyn tarkoitetut menetelmät sterilisaatiota lukuun ottamatta ovat olleet naisille tarkoitettuja. Kun vielä työskentelymalli suomalaisissa ehkäisyneuvoloissa on ollut varsin menetelmäkeskeinen, on miesten rooli perhesuunnittelussa ja raskauden ehkäisyn toteuttamisessa jäänyt vähäiseksi. Periaatteessa suomalaiset miehet ovat nykyaikaisesti ajattelevia ja katsovat ehkäisystä huolehtimisen kuuluvan niin miehelle kuin naiselle, mutta käytännössä miehet eivät yleisesti osallistu raskauden ehkäisyn toteuttamiseen eivätkä edes sen kustannuksiin (Sihvo ym. 1995b). Miesten sterilisaatioluvut ovat Suomessa pienempiä kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, mikä myös kertoo siitä, että ehkäisypalvelut vastaavat huonosti miesten tarpeita. Nuorimmat sukupolvet näyttävät jo olevan melko valmiita tulemaan yhdessä vastaanotolle, mutta esteenä voivat olla työntekijöiden asenteet ja epävarmuus omasta osaamisesta silloin, kun pari tulee yhdessä keskustelemaan perhesuunnitteluasioista. Nurmi totesi tutkimuksessaan 1980-luvulla terveydenhoitajien seksuaalisuutta koskevan koulutuksen puutteelliseksi (Nurmi 1990). Tilanne ei ole ilmeisesti kovin paljon parantunut viime vuosina (Rimpelä ja Ritamo 1995). Eräs tärkeimmistä haasteista onkin parantaa terveydenhuoltohenkilöstön valmiuksia seksuaalikysymysten kohtaamiseen. Näitä taitoja ei tarvita ainoastaan perhesuunnittelupalveluissa vaan useissa muissakin terveyden- ja sairaanhoidon tehtävissä, kuten kohonneen verenpaineen, diabeteksen ja muiden pitkäaikaissairauksien hoidossa sekä vammaisten ja yhä enemmän myös vanhusten hoidossa. Asiakkaiden vaatimustaso on noussut, ja seksiongelmista osataan ja uskalletaan kysyä. Kysymyksiin pitäisi myös pystyä vastaamaan. 1201

5 Lopuksi Suomalainen ehkäisyneuvolajärjestelmä tuettuna yksityisillä terveyspalveluilla ja seksuaalikasvatuksella on tuottanut teknisessä mielessä hyviä tuloksia: raskauden keskeytykset ja sukupuolitaudit ovat vähentyneet. Lähivuosien haasteena on kyetä vastaamaan monipuolistuviin palvelutarpeisiin (taulukko 1). Ehkäisyn ohella palvelun tavoitteeksi tulisi ottaa seksuaalisen terveyden edistäminen. Palvelut sisältäisivät silloin luontevasti niin sukupuoliteitse tarttuvien tautien ehkäisyn kuin seksuaalisen hyvinvoinnin psykososiaaliset aspektit. Tästä näkökulmasta katsoen nuoret ja erityisesti miehet ovat tärkeitä asiakkaita, joiden tarpeet tulisi myös ottaa huomioon palvelujen tarjonnassa. Henkilökunnan valmiuksia seksuaaliongelmien kohtaamiseen ja seksuaalineuvontaan tulisi lisätä. Varsin pian olisi myös ratkaistava perhesuunnittelun suhde väestövastuuseen: missä määrin kunnissa tarvitaan erikoistuneita perhe- T a u l u k k o 1. Perhesuunnittelupalveluiden kehittämishaasteita. Päätavoitteeksi seksuaalisen terveyden edistäminen Terveydenhuoltohenkilöstön ammattitaidon lisääminen seksuaalikysymysten kohtaamisessa Miehet mukaan perhesuunnittelupalveluiden käyttäjiksi Nuorten ensimmäisestä ehkäisyä järjestettäessä painopiste seksuaalineuvontaan Ensimmäinen ehkäisy maksutta Kondomien hinta alemmaksi Kaksoisehkäisy (esim. pillerit ja kondomi) tavaksi vaihtuvissa suhteissa Jälkiehkäisyn jakelun ja tiedottamisen organisoiminen Synnytyksen jälkeisen ehkäisyn tehostaminen suunnittelupalveluja? Kun tekniset välineet, voimavarat ja ja terveydenhuollon työtavat muuttuvat, myös perhesuunnittelupalvelujen uudistaminen on välttämätöntä. Jos palveluiden tutkiminen ja kehittäminen laiminlyödään, tulevaisuudessa tuskin saavutetaan yhtä hyviä tuloksia kuin perhesuunnittelussa on saavutettu parin viime vuosikymmenen aikana. Kirjallisuutta Aborttilakikomiten mietintö. Komiteanmietintö 1968: A11. Helsinki 1969 Glasier A: Emergency contraception: time for de-regulation? Br J Obstet Gynaecol 100: , 1993 Heimonen A, Launis T, Liinamo A: Ehkäistä vai edistää? Nuori perhesuunnittelun asiakkaana. Aiheita 18/1996. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Helsinki 1996 Kosunen E: Tuloksellista perhesuunnittelua luvuilla pettävätkö palvelut 1990-luvulla? Kirjassa: Raskauden keskeyttäminen suomalaisia valintoja 1990-luvulla, s Toim. M Rimpelä ja M Ritamo. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993 Kosunen E: Adolescent reproductive health in Finland: oral contraception, pregnancies and abortions from the 1980s to the 1990s. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 1996 Kosunen E, Sihvo S, Hemminki E: Knowledge and use of hormonal emergency contraception in Finland. Contraception 55: , 1997 Lancet: OCs o-t-c? (pääkirjoitus). Lancet 342: , 1993 Lähteenmäki P: Perhekasvatus meni, väestövastuu tuli kärsivätkö nuorten ehkäisyneuvonta ja palvelut? Duodecim 111: , 1995 Lähteenmäki P: Jälkiehkäisy perhesuunnittelussa. Suom Lääkäril 51: , 1996 Lääkintöhallitus: Kapseli 8. Raskauden ehkäisy. Lääkintöhallituksen julkaisu. Valtion painatuskeskus, Helsinki Lääkintöhallituksen yleiskirje 1679/ Raskauden keskeytystä koskevien asioiden käsittely. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1979 Lääkintöhallituksen ohjekirje DNo 2346/02/82. Ohjeet raskauden ehkäisyneuvonnasta. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1982 Nurmi T: Terveydenhoitajat ja seksi. Lääkintöhallituksen julkaisuja. Terveyden edistäminen. Tutkimuksia 3/1990. Helsinki 1990 Pulkkinen S: Asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontapalveluiden toimivuudesta. Terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston terveystieteen laitos, Jyväskylä 1995 Pötsönen R, Välimaa R: Seurustelua ja pelkkää asiaa. Terveystieteen laitoksen julkaisusarja 1/1995. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 1995 Rasimus A: Tilastoja raskaudenkeskeyttämisistä. Kirjassa: Lisääntyminen ja sen trendit tilastoja raskauksista, syntymistä, steriloinneista ja lasten epämuodostumista, s Toim. M Gissler, A Rasimus, A Ritvanen, H Toukomaa. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 1996 Rimpelä M, Ritamo M: Perhesuunnittelua vuoteen Kehittämishankkeen tavoitteet ja sisältö. Suom Lääkäril 50: , 1995 Sihvo S, Hemminki E, Koponen P, ym.: Raskaudenehkäisy ja terveyspalveluiden käyttö. Tuloksia väestöpohjaisesta tutkimuksesta Aiheita 27/1995. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Helsinki 1995(a) Sihvo S, Rahkonen O, Hemminki E: Unohdettu sukupuoli? Miesten rooli perhesuunnittelussa. Suom Lääkäril 50: , 1995(b) Stakes: Perhesuunnittelupalvelujen kehittäminen vuoteen Työryhmän raportti. Aiheita 3/1994, Helsinki 1994 Sukupuolikasvatustyöryhmän mietintö. Komiteanmietintö 1979:29. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1979 Sukupuolikasvatustyöryhmän mietintö II. Komiteanmietintö 1981:14. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1981 Toivonen J, Mäkelä M, Bildjuschkin K, Slotte M: Avoimet ovet. Duodecim 107: , 1991 Trussell J, Stewart F, Potts M, ym.: Should oral contraceptives be available without prescription? Am J Public Health 83: , 1993 ELISE KOSUNEN, LT, apulaisopettaja Tampereen yliopiston lääketieteen laitos PL 607, Tampere MATTI RIMPELÄ, LKT, tutkimusprofessori Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus PL 220, Helsinki 1202

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin

Lisätiedot

RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki

RASKAUDEN EHKÄISY. Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena. Pekka Lähteenmäki RASKAUDEN EHKÄISY Jälkiehkäisy terveydenhuollon haasteena Pekka Lähteenmäki Jälkiehkäisy eli yhdistelmäpillereiden poikkeava käyttö tai kuparikierukan asentaminen suojaamattoman yhdynnän jälkeen estää

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto 91 04.09.2017 Kunnanhallitus 290 11.09.2017 Kunnanhallitus 424 18.12.2017 VALTUUSTOALOITE / ILMAINEN EHKÄISY ALLE 25-VUOTIAILLE / SDP:N JA VASEMMISTON VALTUUSTORYHMÄ 698/00.02.06/2017 KVALT 91

Lisätiedot

Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla

Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla Eija Raussi-Lehto 10.5.2014 Äne 2000 / E..R-L 1 Taustaa: Täsmällistä tietoa kuntatason palvelutarjonnasta ja äitiysneuvolatoiminnan sisällön kannalta oleellisista piirteistä

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää.

Raskauden ehkäisy. Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Raskauden ehkäisy Jokaisella on oikeus raskauden ehkäisyyn. Siihen on monta keinoa eli menetelmää. Jokaisella on oikeus saada oikeaa tietoa ja neuvontaa raskauden ehkäisyn keinoista sekä niiden hyödyistä,

Lisätiedot

SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys

SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys SAA PUHUA Nuorten seksuaaliterveys 21.9.2017 Silvennoinen Tiina Kliininen asiantuntijasairaanhoitaja KSSHP 1 Nuorten seksuaalioikeuksiin kuuluu 1. oikeus omaan seksuaalisuuteen 2. oikeus tietoon seksuaalisuudesta

Lisätiedot

Seksuaaliterveyden edistämisestä on julkaistu viime

Seksuaaliterveyden edistämisestä on julkaistu viime Terveydenhuoltotutkimus Tuire Sannisto, Kari Mattila, Elise Kosunen Raskauden ehkäisyneuvonta terveyskeskuksissa Kyselytutkimus TAYS:n erityisvastuualueella Lähtökohdat Raskauden ehkäisyneuvonnan järjestämistavoista

Lisätiedot

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Nuorten raskauden ehkäisy Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Tässä puheenvuorossa Ehkäisytarve nuoruusiässä UKMEC kriteeristö (kategoriat ja tulkinta) Ehkäisyn aloittamiskäytännöistä Nuoruusikä,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys LPSHP neuvolatyöryhmä LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys ja -ehkäisy Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella huolestuttavan paljon raskaudenkeskeytyksiä

Lisätiedot

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nuorten seksuaaliterveyskartoitus Nettikysely 12-22-vuotiaiden nuorten parissa Osaraportti Sini Pekkanen, Lääkärikeskus Nuorten Naisten Bulevardi Hannele Spring, Otavamedia, Suosikki 4.7.2011 Nuorten tutkimushanke

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 236 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Reetta Vanhasen valtuustoaloitteeseen alle 25-vuotiaiden nuorten maksuttoman

Lisätiedot

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy TÄMÄN ESITTEEN TARKOITUS Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17 annetussa aloitteessa, että Nurmijärven

Lisätiedot

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA

TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT VALTUUSTOALOITTEET/SOTELA Valtuustoaloite eteläisen sosiaaliaseman säilyttämiseksi Hervannassa - Jari Heinonen ym. (TRE: 5875/05.00.01/2015) Valtuustoaloite

Lisätiedot

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskauden ehkäisy Satu Suhonen ja Oskari Heikinheimo Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskaudenehkäisymenetelmää valittaessa tavoitteena on tehokkaan, turvallisen ja käyttäjän elämäntilanteeseen sopivan

Lisätiedot

Seksuaaliterveys opiskeluterveydenhuollossa. Karelia-amk opiskeluterveydenhuolto, terveydenhoitaja Anita Väisänen

Seksuaaliterveys opiskeluterveydenhuollossa. Karelia-amk opiskeluterveydenhuolto, terveydenhoitaja Anita Väisänen Seksuaaliterveys opiskeluterveydenhuollossa Karelia-amk opiskeluterveydenhuolto, terveydenhoitaja Anita Väisänen Yksi seksuaaliterveyden määritelmä Seksuaalisuus on seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen,

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma. (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä

Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä Kokemuksia nuorten kondomihankkeesta Helsingissä Satu Suhonen LT, erikoislääkäri Keskitetty ehkäisyneuvonta, Helsingin terveyskeskus Nuorten seksuaaliverkoston IV verkostotapaaminen 7. 2. 2012 yleistä

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Preconception Health ja nuorten seli-asenteet Jouni Tuomi FT, yliopettaja, terveyden edistäminen TAMK v i i s a a t v a l i n n a t v i i s a s v a n h e m m u u s v i i s a a t v a i m o t v i r k e ä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 6917/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 50 Asianro 6917/06.00.00/2017 Valtuustoaloite / maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille Terveysjohtaja Jari Saarinen Terveyspalveluiden tukipalvelut Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite nuorten ilmaisesta ehkäisystä

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite nuorten ilmaisesta ehkäisystä Kaupunginvaltuusto 37 27.04.2015 Kaupunginhallitus 181 04.05.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 05.11.2015 Kaupunginhallitus 414 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 94 14.12.2015 Valtuutettu Leena Haanpään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) 23.03.2016 Sivu 1 / 1 4894/2015 06.00.00 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825 7605

Lisätiedot

Isotretinoin Actavis

Isotretinoin Actavis Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Potilaan opas Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Isotretinoin Potilaan opas Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää

Lisätiedot

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,

Lisätiedot

Potilaan opas. Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg. Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/FI/66949

Potilaan opas. Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg. Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/FI/66949 Potilaan opas Acitretin Orifarm 10 mg ja 25 mg Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma 03/2018/ Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä iässä

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17

Lisätiedot

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY

Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Naisella on vapaus valita SINULLE SOPIVIN EHKÄISY Jos lasten hankinta ei ole ajankohtaista, on ehkäisyä käytettävä yhdyntöjen aloittamisesta vaihdevuosiin saakka. Niin hormonaalisia kuin muitakin ehkäisyvaihtoehtoja

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi

Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys. Johtava asiantuntija Juha Teperi Terveydenhuollon uudistukset ja perusterveydenhuollon kehitys Johtava asiantuntija Juha Teperi Suomalaisten terveys 1945 Eliniän odote 22 vuotta nykyistä lyhyempi Kolmannes kuolemista johtui tartuntataudeista

Lisätiedot

Kainuun maakunta-kuntayhtymä 19.5.2005 Liite nro 7 Perhepalvelut PL 400 87070 KAINUU PERHESUUNNITTELUNEUVONTA KAINUUSSA

Kainuun maakunta-kuntayhtymä 19.5.2005 Liite nro 7 Perhepalvelut PL 400 87070 KAINUU PERHESUUNNITTELUNEUVONTA KAINUUSSA Kainuun maakunta-kuntayhtymä 19.5.2005 Liite nro 7 Perhepalvelut PH PL 400 87070 KAINUU PERHESUUNNITTELUNEUVONTA KAINUUSSA EHKÄISYPILLERIT PERUSPILLERIT:,6 kk maksutta terveyskeskuksesta EHKÄISYRENGAS

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto

Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi. Väestöliitto Tasa-arvo ja seksuaalisuus kotoutumisen tueksi Väestöliitto 1. Luku Suomen laki, parisuhde ja seksuaalisuus Väestöliitto Sanasto: LAKI JA PARISUHDE Parisuhde Avoliitto Tasa-arvo Seksuaalioikeudet Vaitiolovelvollisuus

Lisätiedot

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja)

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Muutokset terveyskeskuksissa 1990-2010 Osmo Saarelma Yleislääketieteen erikoislääkäri (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Mitä tapahtui kunnallisille lääkäreille

Lisätiedot

Lataa Nuorten päihteettömyyden edistäminen - Marjatta Pirskanen. Lataa

Lataa Nuorten päihteettömyyden edistäminen - Marjatta Pirskanen. Lataa Lataa Nuorten päihteettömyyden edistäminen - Marjatta Pirskanen Lataa Kirjailija: Marjatta Pirskanen ISBN: 9789512703791 Sivumäärä: 132 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.92 Mb Väitöskirjan tiivistelmä:

Lisätiedot

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla

Osa A. Täytetään kaikkien naispotilaiden kohdalla Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille: Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Isotretinoiini on erittäin

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy Kaupunginvaltuusto 117 06.11.2017 Kaupunginhallitus 297 27.11.2017 Kaupunginhallitus 76 23.04.2018 Kaupunginvaltuusto 20 07.05.2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton

Lisätiedot

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL

Terveyspalvelut ja kuntoutus. Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Terveyspalvelut ja kuntoutus Tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki, THL Esityksen rakenne Terveystarkastukset ja seulontatutkimukset Avosairaanhoito ja lääkärikäynnit Tyytyväisyys terveyspalveluihin Hoidon

Lisätiedot

Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset

Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta. Syntyneet lapset. Yliopisto opiskelijoiden lapset Opiskelu ja perheellisyys terveyden näkökulmasta Aira Virtala Vanhempainilta 091109 Tampereen yliopisto Perhesuunnittelu Haluttu määrä lapsia sopivin välein vanhempien iän huomioiden Ei haluttujen raskauksien

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (15) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (15) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (15) 252 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Reetta Vanhasen valtuustoaloitteeseen alle 25-vuotiaiden nuorten maksuttoman

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1 Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevan VN:n asetuksen 338/2011 valvontaohjelma vuosille 2012-2014 14.5.2012 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaalisuus on Erottamaton

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta sikiöepämuodostumien

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Lataa Nuorten kysymyksiä seksuaaliterveydestä Väestöliiton Internetpalvelussa - Tuija Rinkinen. Lataa

Lataa Nuorten kysymyksiä seksuaaliterveydestä Väestöliiton Internetpalvelussa - Tuija Rinkinen. Lataa Lataa Nuorten kysymyksiä seksuaaliterveydestä Väestöliiton Internetpalvelussa - Tuija Rinkinen Lataa Kirjailija: Tuija Rinkinen ISBN: 9789522261090 Sivumäärä: 174 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.15 Mb

Lisätiedot

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen

Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä

Lisätiedot

Ehkäisymenetelmät PP-PF--WHC-FI /

Ehkäisymenetelmät PP-PF--WHC-FI / Ehkäisymenetelmät Ehkäisyn aloitus & valinta Mikäli raskaus ei ole ajankohtainen toive ja seksistä haluaa nauttia huoletta, on syytä huolehtia luotettavasta raskauden ehkäisystä Keskustele terveydenhoitajan

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia - Kristian Wahlbeck THL Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto Länsi-Suomen mielenterveyskysely seuraa tutkimuksen keinoin mielenterveyden

Lisätiedot

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille LÄÄKÄRI 2013 Kyselytutkimus lääkäreille Tutkimusryhmän jäsenet Teppo Heikkilä LL, tutkijalääkäri Kuopion yliopistollinen sairaala Jukka Vänskä VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hannu Halila LKT,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (11) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (11) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2017 1 (11) Päätöshistoria 13.11.2017 1036 HEL 2017-007557 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 13.11.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian

Lisätiedot

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja 29.10.2013 Perheen merkitys lapsen ja nuoren hyvinvoinnille Laajan terveystarkastuksen

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA

PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN RUNKO-OHJELMA Anna-Maija Huttunen Päivitetty 2.1.2014 2(12) Sisällysluettelo 1. EHKÄISY- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN TOIMINNAN YLEISET TAVOITTEET... 3 2. PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN

Lisätiedot

Valtuutettu Anneli Kivijärven ym. valtuutettujen aloite koskien maksutonta raskauden ehkäisyä raisiolaisille

Valtuutettu Anneli Kivijärven ym. valtuutettujen aloite koskien maksutonta raskauden ehkäisyä raisiolaisille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 149 4.9.2017 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 147 19.9.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 174 10.10.2018 Kaupunginhallitus 377

Lisätiedot

FSD3091. Perhesuunnittelukysely: miehet Koodikirja

FSD3091. Perhesuunnittelukysely: miehet Koodikirja FSD3091 Perhesuunnittelukysely: miehet 1994 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Perhesuunnittelukysely: miehet 1994 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

POTILASOPAS. Valproaatti* (Absenor, Deprakine, Orfiril, Orfiril Long, Valproat Sandoz) Ehkäisy ja raskaus: Mitä sinun on tiedettävä

POTILASOPAS. Valproaatti* (Absenor, Deprakine, Orfiril, Orfiril Long, Valproat Sandoz) Ehkäisy ja raskaus: Mitä sinun on tiedettävä POTILASOPAS Valproaatti* (Absenor, Deprakine, Orfiril, Orfiril Long, Valproat Sandoz) Ehkäisy ja raskaus: Mitä sinun on tiedettävä Tämä opas on tarkoitettu tytöille ja naisille, jotka käyttävät valproaattia

Lisätiedot

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille (asitretiini) 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Asitretiini on erittäin teratogeenistä ja

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Kunnanhallitus 367 04.12.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille 520/06.04/2017 HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen

Lisätiedot

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta 13.9.2012 II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi, Säätytalo Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn

Lisätiedot

mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä

mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä mykofenolaattimefotiili Opas potilaalle Tietoa syntymättömään lapseen kohdistuvista riskeistä Laatimispäivä: Huhtikuu 2016 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Mitkä hoidon riskit ovat?... 3 Ketä riski koskee?...

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa

Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa 29.8.2014 Akateeminen terveyskeskus Tieteestä toiminnaksi Akateeminen terveyskeskus Ensimmäinen perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL

Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Time out! Aikalisä ja Nuorten Aikalisä miksi? Nuorten Aikalisä pilottien työkokous, Kemijärvi 18.9.2009 Minna Savolainen, THL Nuorten miesten hyvinvoinnin edistäminen on ajankohtainen haaste Huoli suomalaisten

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2016

Raskaudenkeskeytykset 2016 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 Osuus kaikista raskaudenkeskeyttäjistä % 40 2017 10.11.2017 2016 Päälöydökset Teini-ikäisten keskeytysten lukumäärä vähenee yhä. 18 % keskeytyksistä tehtiin

Lisätiedot

Apteekkihenkilökunnan opas isotretinoiinia toimitettaessa

Apteekkihenkilökunnan opas isotretinoiinia toimitettaessa Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Apteekkihenkilökunnan opas isotretinoiinia toimitettaessa Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Johdanto Isotretinoiinikapselit

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

FSD3090. Perhesuunnittelukysely: naiset Koodikirja

FSD3090. Perhesuunnittelukysely: naiset Koodikirja FSD3090 Perhesuunnittelukysely: naiset 1994 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Perhesuunnittelukysely: naiset 1994 [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa.

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Poikien oma opas Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Seksuaaliterveyden ensiapupakkaus: Kunnioitus, Kumppani, Kumi Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista.

Lisätiedot

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tutkimuspäällikkö, Dosentti, TtT 28.9.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Taustaa tutkimukselle Vuorovaikutus on turvallisen

Lisätiedot

Isotretinoin Actavis

Isotretinoin Actavis Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisyohjelma Tarkastuslista määrättäessä isotretinoiinia naispotilaille Isotretinoin Actavis (isotretinoiini) 10 mg:n ja 20 mg:n pehmeät kapselit Isotretinoin Tarkastuslista

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst. stä hyvinvoinnin edistämiseen

Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst. stä hyvinvoinnin edistämiseen Jukka Mäkelä: Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat 1 Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst stä hyvinvoinnin edistämiseen Jukka MäkelM kelä Lastenpsykiatri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Seksuaalisuus. osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016

Seksuaalisuus. osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016 Seksuaalisuus osana kokonaisvaltaista hoitotyötä Haija Kankkunen Terveydenhoitaja (Yamk), seksuaalineuvoja 22.3.2016 Hoitotyössä seksuaalisuuden huomioon ottaminen jää usein muiden terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Neuvolan rooli tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen ehkäisyssä. Seija Parekh, Erityisasiantuntija, THL

Neuvolan rooli tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen ehkäisyssä. Seija Parekh, Erityisasiantuntija, THL Neuvolan rooli tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen ehkäisyssä Seija Parekh, Erityisasiantuntija, THL Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmä (2008) Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille

Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Tarkastuslista määrättäessä asitretiinia naispotilaille Acitretin Orifarm 10 mg:n ja 25 mg:n kovat kapselit Raskauden- ja sikiöaikaisen altistuksen ehkäisyohjelma Asitretiini on erittäin teratogeenistä

Lisätiedot

Nuori voi pahoin - arkea. terveydenhuollossa

Nuori voi pahoin - arkea. terveydenhuollossa Nuori voi pahoin - arkea Elina Hermanson terveydenhuollossa LT, lastent el, nuorisolääkäri Ylilääkäri / Hgin koulu ja opiskeluterveydenhuolto 25.9.13 25.9.2013 Kouluterveydenhuolto nykyään Ainon tarina

Lisätiedot

Seksuaalineuvonnan mahdollisuudet

Seksuaalineuvonnan mahdollisuudet Seksuaalineuvonnan mahdollisuudet Naistentaudit ja synnytykset Naistentautien poliklinikka Noora Puhakka, kätilö AMK, seksuaalineuvoja ja seksuaaliterapeutti Seksuaalineuvonta ja RAISEK - palvelun mahdollisuudet

Lisätiedot

Aki Lindén Vallitseeko laiton tila?

Aki Lindén Vallitseeko laiton tila? Vallitseeko laiton tila? TOTEUTUVATKO SUOMEN TERVEYDENHUOLLOSSA KÄYTÄNNÖSSÄ TÄLLÄ HETKELLÄ LAINSÄÄTÄJÄN TARKOITTAMAT PERIAATTEET? Vastaukseni on: 1) osin toteutuvat aika hyvin, 2) osin eivät toteudu, mikä

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen 3.5.2017 Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Miksi tärkeä asia? Vuonna 2015 Suomessa tehtiin 9441 raskaudenkeskeytystä, mikä on pienin määrä vuonna 1970

Lisätiedot