Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,"

Transkriptio

1 Opetuspäällikön tehtäväkokonaisuudesta Savonlinnan kaupungin hallintosääntö 53 viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista, 2 päättää perusopetuslaissa säädetyn koulukuljetusedun myöntämisestä, 3 ottaa oppilaat kouluun ja aamu- ja iltapäivätoimintaan, sekä päättää op-pilaan koulupaikasta, 4 myöntää luvan koulunkäynnin aloittamiseen yhtä vuotta säädettyä aikaisemmin tai myöhemmin, 5 päättää oppilaan lähikoulun määräytymisestä, 6 päättää huoltajan suostumuksella esi- ja perusopetuksen oppilaan ottamisesta erityisen tuen piiriin sekä päättää oppilaan koulupaikasta, 7 päättää perusopetuksen oppilaan erottamisesta enintään kolmeksi kuukaudeksi, 8 Päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittäväksi vahvistettujen maksujen poistamisesta tai alentamisesta, 9 määrää perusopetuksen opettajan hoitamaan rehtorin/koulunjohtajan hallinnollisia tehtäviä apulais-/vararehtorin estyneenä tai poissa ollessa, 10 valitsee opettajanviranhaltijan ja koulunkäyntiavustajat niiden yksiköiden osalta, joissa ei ole rehtorin viranhaltijaa. Opetuspäällikön toimenkuva: Perusopetuksen tulosalueesta vastaaminen Talouden suunnittelu ja seuranta yhteistyössä sivistystoimenjohtajan, talouspäällikön, talous- ja palkkasihteerien kanssa Yhteistyötä sivistystoimen muiden tulosalueiden kanssa 19 perusopetuksen koulua, syksystä 2014alkaen 18 Opetussuunnitelmiin liittyvät asiat, päivittäminen, seuranta, Kunnallinen opetuksen arviointi: suunnittelu, toteuttaminen, jatkotoimenpiteet

2 otetaan käyttöön uusi perusopetuksen opetussuunnitelma. Paikallisen opetussuunnitelmatyön johtaminen ja valmistelu ja seudullinen yhteistyö - Uuden oppilashuoltolain edellyttämät muutokset paikalliseen opetussuunnitelmaan alkaen Koulujen vuosisuunnitelmat ja tuntikehys: yhteistyö koulusuunnittelijan, talous- ja palkkasihteerin, toimistosihteerin, sivistystoimenjohtajan kanssa Koulujen opetushenkilöstön suunnittelu: yhteistyö koulusuunnittelijan, talous- ja palkkasihteerin, toimistosihteerin, sivistystoimenjohtajan kanssa Opettajien ja avustajien täydennyskoulutukseen liittyvät asiat: suunnittelu, järjestelyt - OSAAVA-hankkeen ohjausryhmän jäsen - Opettajien virkaehtosopimukseen kuuluvan koulutuksen vuosittainen suunnittelu ja toteuttaminen Seudullisen yhteistyön ja norssi yhteistyön ylläpitäminen Varhaiskasvatuksen ja koulutoimen yhteiset asiat: yhteistyö varhaiskasvatuspäällikön kanssa Rehtorikokousten valmistelija Sivistyslautakunnan valmistelija Sivistystoimen edustaja koulujen rakennushankkeissa ja niiden suunnittelussa Kellarpelto, Nojanmaa, Kerimäki, Nätki, Kerimäki, kokoukset ja muu suunnittelu muut rakennusten ongelmat Särkilahti, Pihlajaniemi Koulukäynnit ja yhteistyö rehtoreiden kanssa Yhteistyö Sosterin kouluterveyshuollon kanssa Kouluverkkotyöryhmissä vastuullinen valmistelija Iltapäivätoiminnan ohjausryhmän puheenjohtaja Henkilöstöasiat Perusopetuksen rehtoreiden, psykologien, koulukuraattorien ja palveluohjaajien esimies: perehdyttäminen, kehityskeskustelut, puhelinkeskustelut erinäisissä asioissa Yhteistyökokoukset (YT-neuvottelut, ammattiyhdistys) Vakituisen henkilöstön rekrytointi kouluissa, joissa ei ole virkarehtoria Vuosilomien ja poissaolojen myöntäminen, matkalaskujen hyväksyminen

3 Sivistysviraston henkilöstöhallintoon ja hallinnollisen työn organisointiin osallistuminen Asiakaslähtöinen prosessiorganisaatio- työryhmän jäsen Hankkeiden koordinointi Haku, seuranta, raportointi, laskujen hyväksyminen OKM: Opetusryhmien pienentäminen, Tasa-arvohanke, OH: Kerhohanke, Romanilasten perusopetuksen tukeminen Yhteistyö koulujen ja toisten kuntien kanssa Osallistuminen valtakunnallisiin koordinaattoritapaamisiin Muiden yksiköiden hankkeiden ohjausryhmän jäsen ( Kesäyliopisto) Sijaisuudet sivistystoimenjohtajan ensimmäinen sijainen varhaiskasvatuspäällikön, koulusuunnittelijan sijainen

4 Koulun johtaja/rehtori 1 vastaa omassa yksikössään esi- ja perusopetus- sekä lukiolain edellyttämien toimintojen järjestämisestä, 2 lukion rehtori myöntää luvan suorittaa opintoja opetukseen osallistumatta ja myöntää opiskelijalle luvan lukion oppimäärän suoritusajan pidentämiseen, 3 myöntää luvan enintään kolmen päivän poissaoloon luokanvalvojan tai oppilaan opettajan poissa ollessa, 4 päättää vapautuksen myöntämisestä oppilaalle koulunkäynnistä kolmea päivää pitemmäksi ajaksi, kuitenkin enintään kolmeksi kuukaudeksi, 5 rehtorin viranhaltija valitsee opettajanviranhaltijan ja koulunkäyntiavustajat, 6 vastaa työjärjestyksestä ja opettajille erikseen määrättävien tehtävien jaosta, 7 määrää luokanvalvojan ja ryhmänohjaajan, 8 myöntää harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman henkilökunnalle enintään lukuvuodeksi kerrallaan, 9 päättää huoltajan suostumuksella perusopetuksessa olevan oppilaan siirtämisestä erityisen tuen piiriin, sekä tuen eri muotoihin liittyvistä muutoksista, 10 päättää perusopetus- ja lukiolaissa tarkoitetuista erityisistä opetusjärjestelyistä, 11 vapauttaa oppilaan oppiaineen opetuksesta ao. aineen opettajaa kuultuaan, 12 antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen, 13 lukion rehtori päättää lukion opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta, 14 vaihtaa oppilaan valitseman aineen perustellusta syystä, 15 päättää oppikirjojen käyttöönotosta, 16 päättää erityisen tutkinnon vastaanottamisesta sekä määrää tutkintoa vastaanottavan opettajan, 17 päättää opintojen hyväksi lukemisesta, 18 rajoittaa perustellusta syystä oikeutta päästä seuraamaan opetusta, 19 päättää uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestelyistä, 20 päättää apulaisrehtoreiden työnkuvasta, 21 päättää opetusryhmistä,

5 22 päättää yksikkönsä tilojen käytöstä. Nojanmaan koulun rehtori -opetusvelvollisuus 11 viikkotuntia - toimintojen organisointi henkilöstön poissaolojen osalta - vuosisuunnitelman laatiminen ja seuranta - opetussuunnitelman päivittäminen - työjärjestyksien tekeminen - koulukuljetuksiin liittyvä työ - uudisrakentamiseen liittyvä ja muu kiinteistöön liittyvä työ - koulun kehittämisryhmän johtaminen, opekokoukset, oppilashuoltoryhmänkokoukset - jäsen ip-ohjausryhmässä, rehtorikokoukset - Wilma-tiedottaminen ja muu tiedottaminen - valmius-, turvallisuus-, työsuojelusuunnitelmat -päivittäisen ja lukuvuosittaisen työn organisointi koulussa

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 (7) Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 20.6.2011 hyväksymä Voimaantulo 1.7.2011 Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-, koulutus- ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti: JOHTOSÄÄNTÖ / SIVISTYSPALVELUT Hyväksytty Kv 28.3.2013 6 Voimaantulo 1.1.2013 1 Luku SIVISTYSPALVELUIDEN PALVELUALUE 1 Organisaatio Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin

Lisätiedot

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ NILSIÄN KAUPUNKI 1 (8) SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 11.3.1997, 41, muutos 27.4.1999, 29, muutos 14.11.2000, 68, muutos 11.6.2002, 36, muutos 14.1.2003, 5, muutos 9.11.2004, 84, muutos 25.4.2006,

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä 26.11.2014, voimaan 1.1.2015. 1. TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi turvaa kuntalaisille mahdollisuudet henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ 1 ILMAJOEN KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTO- SÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 28.1.2013, 28 - Tulee voimaan 5.3.2013 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen päämääränä on tarjota kuntalaisille monipuolisia

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: Kasvo LTK 7.3.2012/23 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN

ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN ULVILAN KAUPUNGIN OPETUS- JA KASVATUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2010 alkaen Hyväksytty: Koulutuslautakunta 17.11.2009 Kaupunginhallitus Valtuusto 2 ULVILAN KAUPUNKI Opetus-ja kasvatuslautakunta JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1042/00.01.01/12 1 LOHJA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 37 Voimassa 1.1.2013 12.6.2013 Kaupunginvaltuusto 12.6.2012 105, muutos :ään 9 Voimassa 13.6.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ NASTOLAN KUNTA SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 6.2.2006 5 Voimaantulo 7.2.2006 Muutos Valtuusto 18.12.2006 53 Valtuusto 15.11.2010 42 Voimaantulo 1.1.2011 Valtuusto 5.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 11.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 2 SISÄLTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS... 3 2 PÄÄVASTUUALUEEN TOIMIELIMET,

Lisätiedot

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere

Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Varaslähtö työaikasuunnitteluun: rehtoreiden työaikakokeilun esimerkkinä Tampere Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Päivi Laukkanen Aluejohtaja Työaikakokeilu lukuvuonna 2013 2014 Mukana perusopetuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.2.200 (muutos KV 24.4.2002 7 muutos KV 25.9.2002 34 muutos KV 5.6.2004 3) Voimaantulopäivä 0.0.2002 Sivistyspalvelujen toiminta-ajatus Sivistyspalvelujen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010

Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö. Hyväksytty 29.11.2010 Kasvatus- ja opetuspalvelujen johtosääntö Hyväksytty 29.11.2010 Voimaantulo 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO KASVATUS- JA OPETUSPALVELUJEN JOHTOSÄÄNTÖ...5 1. Luku Toiminta-ajatus ja tehtäväalueet...5 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Soveltamisala... 2 2. luku KUNNAN SIVISTYSTOIMEN YKSIKÖT...

Lisätiedot

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI SIVISTYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 77 12.11.2004 Toiminta-ajatus ja tulosalueet 1 Sivistyskeskus huolehtii

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN KASVATUS- JA OPETUSTOIMI 1.1.2006 LUKIEN Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.12.2005 Kasvatus- ja opetuslautakunta 14.3.2006 Kasvatus- ja opetustoimi 14.3.2006 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN... 2 1 Toimintasäännön

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen. Sivistyslautakunta 18.11.2014 87

SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen. Sivistyslautakunta 18.11.2014 87 1 SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 19.11.2014 alkaen Sivistyslautakunta 18.11.2014 87 Sisällysluettelo 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS... 3 2. TOIMIALAN PERUSTEHTÄVÄ... 3 3. OPPILAITOKSET... 3

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Sisällys. Ojaniitun ja Metsolan koulujen johtaminen. 1. Lähtökohdat

Sisällys. Ojaniitun ja Metsolan koulujen johtaminen. 1. Lähtökohdat Sisällys Ojaniitun ja Metsolan koulujen johtaminen 1 Lähtökohdat 1 Rehtorin tehtävät - kaksi yksikköä - uuden yksikön perustamisen haasteet/vaatimukset 2 Rehtorin toimenkuva 4 Rehtorin tehtävät 8 Vaihtoehtoja

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN 1 Toimintasäännön sisältö Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 19-kohdassa määrätään, että lautakunta päättää toimialan toimintasäännöstä. Kasvatus- ja opetustoimen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Orimattila Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Yhtenäinen peruskoulu Vuosiluokat 1 9 (esiopetusta koulun yhteydessä) Perusopetuksessa oppilaita noin 600 joista erityisluokilla noin 80

Lisätiedot

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN Kunnanhallitus 35 16.03.2004 YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN 59/02/021/2001 KH 35 Kuortaneen ja Lehtimäen kunnanhallitukset

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset kasvatuksellisen vuorovaikutuksen, tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten hyvinvointiin,

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä 22.1.2014, voimaan 1.2.2014. 1. TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi turvaa kuntalaisille mahdollisuudet henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 2.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 17 VUODEN 2015 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTIT AJ. 1.1.2015-30.6.2015 JA 1.1.2015-30.9.2015 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 20.12.2004 53 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: Valtuusto 27.8.2007 41 Voimaantulo: 1.1.2008 Muutos: Valtuusto 19.5.2008 32 Voimaantulo: 1.6.2008

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) LAIHIAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN JA VARHAISKASVATUKSEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen ja varhaiskasvatuksen päävastuualueen tehtävänä on kehittää, suunnitella ja järjestää

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Aurora-sali, 1. krs 8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa pj. hallintojohtaja Matti Lahtinen, Opetushallitus opetusneuvos Kristiina Haavisto, Opetushallitus

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 21.04.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Koulukeskus Halonen Ester Keränen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö

Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö 1 Liite kv 44 Maalahden kunnan sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 5.6.2014. Luku 1 Yleiset määräykset 1 Soveltamisala Kunnan kouluhallinnon ja kirjastotoimen sekä lasten päivähoidon

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Sisällys ILMAJOEN KUNNAN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA... 1 MONIALAINEN OPPILASHUOLTO... 2 Oppilashuollon suunnittelu ja tiedottaminen... 2 YKSIKÖN/YKSIKÖIDEN KUVAUS...

Lisätiedot

Neuvottelukunnat, toimikunnat ja työryhmät Lautakunta voi asettaa erityistä tehtävää varten neuvottelukunnan, toimikunnan ja työryhmän.

Neuvottelukunnat, toimikunnat ja työryhmät Lautakunta voi asettaa erityistä tehtävää varten neuvottelukunnan, toimikunnan ja työryhmän. 1/12 LIEKSAN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Sivistyspalvelukeskuksen toimiala Sivistyspalvelukeskus huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksen (lasten päivähoito, esiopetus, alkuopetus

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014 Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opetushallinto - Eduskunta: lait (mm. oppiaineluettelo) - OKM: asetukset ja määrärahat - OPH:

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN

HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN HARJAVALLAN KAUPUNKI Keskustan koulu 7-9 Myllykatu 3 C 29200 Harjavalta LAATUKÄSIKIRJA HARJAVALLAN KAUPUNGISSA TOIMIVIIN LASTENSUOJELULAITOKSIIN SIJOITETTUJEN NUORTEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Liite nro 1 Kvalt 8.6.2015 24 PERUSPALVELUOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ 10.3.2014 valtuustoseminaari 27.5.2014 Perusturvalautakunta 3.6.2014 Sivistyslautakunta 22.10.2014 Perusturvalautakunta 19.11.2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2012 Sivistyslautakunta

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2012 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 17.1.2012 klo 18.00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 4 VASTAAVAN

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa Perusopetuslaki ja asetus Lain säätää aina eduskunta, asetuksen

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012

KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 KERAVAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 7.3.2012 Voimaantulo: 1.4.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 13.6.2012/68 Voimaantulo: 1.8.2012 Hyväksytty: Kasvo LTK 19.12.2012/136 Voimaantulo:

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot