Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen toimintakertomus vuodelta 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen toimintakertomus vuodelta 2013"

Transkriptio

1 Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen toimintakertomus vuodelta 2013 Tekijä: Taija Pöntinen (toim.) Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014

2 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2014 ISBN ISSN (Verkkojulkaisu) Kannen kuvat: Erkki Jokikokko ja Taija Pöntinen RKTL 2014

3 Kuvailulehti Tekijät Taija Pöntinen (toim.) Nimeke Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikön toimintakertomus vuodelta 2013 Vuosi Sivumäärä ISBN ISSN ISSN (PDF) Yksikkö/tutkimusohjelma Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut Hyväksynyt Yksikönjohtaja Riitta Rahkonen Tiivistelmä Työraportti sisältää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikön hankkeiden vuoden 2013 toimintakertomukset tutkimusalueittain. Tässä esitettyjä yksityiskohtaisemmat tiedot tutkimustuloksista löytyvät varsinaisista tutkimusraporteista ja julkaisuista. Kunkin tutkimusalueen päällikkö vastaa asianomaisen tutkimusalueen toimintakertomuksen sisällöstä. Asiasanat luonnonvarat, elinympäristö, monimuotoisuus, Itämeri, rakennetut joet, poro, rapu, riistavat, seurannat, yhteiskunta, tilastot Julkaisun verkko-osoite Yhteydenotot Etunimi Sukunimi, Muita tietoja

4 Sisällys Kuvailulehti 3 1. Luonnonvarojen seuranta ja arviointi Luonnonvarojen seurannan ja arvioinnin asiantuntijatehtävät ja esillistehtävät Lifedata Iänmääritysmetodiikka EU-tiedonkeruu / Biologinen ja EU-tiedonkeruu / koordinointi ja Silakka, kilohaili, turska ja kampela Itämeren lohi ja meritaimen Tenojoen ja Näätämöjoen lohikantojen tilan arvioiminen Kuha, hauki, ahven- ja siikakantojen tilan arvioiminen Sisävesikalakantojen seuranta Oulankajoen vesitön taimen Tenojoen kalastusoikeudellisen lohenkalastuksen tilastollinen seuranta Suomen puolella Ekosysteemitieto - ECOKNOWS Hirviseuranta Metsäpeuran runsaus ja liikkuvuus Suurpetokantojen seuranta ja petovahingot Merihylkeiden kannanrunsauden seuranta Metsäriistan runsaus Kulttuuriympäristön riistaseurannat Suurpetojen liikkuvuus ja levittäytyminen, susipuhelin ja Keski-Suomen taimen Lokan ja Porttipahdan kalakannat ja Koekalastusrekisteri Ankeriasseuranta Raputalouden kehittymisen seuranta Luonnonvaratalouden kannattavuus ja kilpailukyky Unelma - uusi viljelylaji nelmasta Arapaiman viljely San Martinissa, Perussa, , loppuraportti Vesiviljelyn kehittäminen Vietnamissa valintajalostuksen keinoin (Capacity building for the development of selektive breeding programs in Vietnam - special focus on global climate change and environmenttal sustainability) ja Ammattikalastus merellä Ammattikalastus sisävesillä

5 2.6. Vesiviljelytilasto Kalan ulkomaankauppa ja käyttö Kalajalosteiden tuotanto Vapaa-ajan kalastus ja ravustus Kalan tuottajahinnat ja maihintuonti Metsästystilasto Taloudellinen tiedonkeruu Hirven liha-arvio Rannikkokalastuksen kannattavuuslaskentaohjelma , loppuraportti Vesiviljelyn monipuolistaminen Tuotantobiologiset tutkimukset Kalan tuotelaadun parantaminen Kalamassojen sivutuotevirrat - FISH-IN-USE , Loppuraportti Rehuaineden kehittäminen teollisuudelle Aquabest -Kestävä vesiviljelytuotanto Kalatalouden tutkimusrahoituksen ohjaus COFASP Ammattiravustuksen parhaat tekniikat , Loppuraportti Rapujen kuluttajatutkimus - ravun kysynnän kasvun esteet ja uudet mahdolliset markkinat , , Loppuraportti Rapuvesien ja ravustuksen sosioekonomia / Kuinka hallita rapuistutuksia - kysytään istuttajilta , Loppuraportti Porohoidon tuottavuus ja ekonomia Petoeläinten vaikutukset poronhoidon tuottavuuteen ja kannattavuuteen PETTU Luonnonvarojen käytön yhteensovittaminen Luonnonvarojen käytön yhteensovittamisen asiantuntijatehtävät Luonnonvarat ja yhteiskunta -tutkimusohjelman erillistehtävät Hirvieläinten liikkeet Aikaistetun metsästyksen vaikutus Ylä-Lapin hirvikantaan ja , Loppuraportti Euroopan meri- ja kalatalousrahaston kansallisen toimintaohjelman ja sen ympäristövaikutusten sekä vesiviljelystrategian ympäristövaikutusten ennakkoarviointi (EMRK-arviointi) Kalastuslain muutosten arviointi Kalastuksen ja kalanviljelyn vuorovaikutukset (Coexist) ja , Loppuraportti Voisiko Tenojoen kalastuskautta pidentää? Meritaimenen biologia ja taimenkantojen hyödyntämismahdollisuudet (Tenojoen meritaimen) , Loppuraportti Kestävän kalastuksen periaate kalakantojen hoidossa (Kesala) ja

6 3.10. Barentsinmeren yhteiset lohivarat, Trilateral cooperation on our common resource; the Atlantic salmon in the Barents region (Kolarctic Salmon) ja Porolaidunnus ja elinkeino osana arktista elinympäristöä ja maankäyttöä ja , Loppuraportti Täplärapukantojen säätely ja taloudellisesti kestävä hyödyntäminen Kalanpyydyksissä ruokailevien norppien satelliittiseuranta Perämerellä (NorppaGPS) Instituutioiden yhteensopivuus suomalaisessa suurpetopolitiikassa (FITPA) ja Merimetson ravinto ja kalakantavaikutukset ja Itämeren hylkeiden ja ihmisen vuorovaikutus (ECOSEAL) ja , Loppuraportti Kalastuksen kestävyys ja eläinpolitiikka Saimaannorpan suojelun ja kalastuksen yhteensovittaminen: Tiedonkeruu ja kalastus norppa-alueilla ja , Loppuraportti Saimaannorppa-LIFE, Safeguarding the Saimaa ringed seal Suomi kalastaa Mistä tulevat Saimaannorppa-alueen kalastajat? , Loppuraportti Suomalainen metsästäjä, metsästys ja riistanhoito , Loppuraportti Vapaa-ajankalastaja ryhmäkuvassa Vapaa-ajankalatalous Suomessa , Loppuraportti Mestästyskulttuuri ja maaseudun kestävä kehitys (METKU) Elinympäristöt ja monimuotoisuus Elinympäristöt ja monimuotoisuus, asiantuntija- ja erillistehtävät , ja Talvivaara - kalakannat Inarijärven ja sivuvesistöjen velvoitetarkkailu ja merkintäohjelma Hylkeiden kannanrakenteen ja saaliin rakenteen seuranta Porolaidunten tilan seuranta Maankäytön suunnittelua palvelevan porotalouden paikkatietokannan rakentaminen ja käyttöön saaminen (POROT-paikkatietohanke) ja Haitallisten vieraslajien hallinta ja tietoisuuden lisäminen (HAVINA) Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta (Kitka MuHa) 520 ja Kalayhteisörakenteen soveltuminen vesistöjen ekologisen tilan luokitteluun ja seurantaan Pintavesien kalastoseuranta ja Happaman vesistökuormituksen ehkäisy Siika-Pyhäjokialueella LTER - Long Term Ecological Research - Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto FinLTSER Pielisen kalastoselvitykset , Loppuraportti 119

7 4.14. Luonnossa menestyvien istukaskalojen tuotanto- ja istutusmenetelmien kehittäminen (Menestyvä istukas EKTR) , Loppuraportti Järvilohi-istukkaiden laatu ja siihen vaikuttavat tekijät ja Pohjanlahden siikaistutusten tuloksellisuus Vesiviljelyn biodiversiteettiohjaus Mustajoen taimenen talteenotto / RIFCI Kalojen geneettinen tutkimus ja Kalojen uhanalaisuusarviointi Merkintä ja Metsäpeuran elinympäristöt ja vasakuolleisuus Metsäpeura / ENPI Taantuvat vesilintupopulaatiot Metsähanhen metsästyskestävyys Maatalousympäristön riista ja ekologia Maatalousympäristön lintuindikaattori , Loppuraportti Merilintujen syyslaskenta 2012 Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla , Loppuraportti ITÄMERI-TUTKIMUSOHJELMA: asiantuntija- ja erillistehtävät ja Rannikon särkikalojen määrien arviointi , Loppuraportti ECA - Akvaattiset ravintoverkot VELMU - Rannikon kalojen lisääntymisalueet Avointen rantojen (siian, muikun ja harjuksen) poikasalueet ja viimeaikainen siian rekryyttikadon todentaminen (aiemmat osahankkkeet Norrrsik, Intersik, Vaasasik, Södersik), Loppuraportti MARISPLAN - Ilmastonmuutos ja kala TOPCONS - Kalojen lisääntymisaluekartoitukset itäisen Suomenlahden aluesuunnittelussa Esiselvitys puutteellisesti tunnettujen kalalajien esiintymisestä Itämeren lohen M74-oireryhmä , loppuraportti Kalakantojen rakenne Itämeren vertailualueilla MARMONI - Itämeren tilan indikaattorit (Life+) Meristrategiadirektiivin (MDS) edellyttämät seurannat ja indikaattorit - rannnikon kalalajit sekä merilinnut GESREG - Itämeren hyvä tila , Loppuraportti RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA: asiantuntija- ja erillistehtävät, ja Rakennettujen jokien vaelluskalat ( Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen hoitotoimenpiteet: menetelmäkirjon arviointi ja kehittäminen ) , Loppuraportti Kemi-Ounasjoen lohi (Askel Ounasjoelle III)

8 4.45. Kalatiet & verkostoituminen Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttäminen ja kalatiet Suomenlahden taimen ja kalatiet ja Karjalan lohijoet LieToLoHi Toimivatko kalatiet? , Loppuraportti Jokien kunnostusten vasteet kalakannoissa, pohjaeläimistössä ja jokien ekologisissa toiminnoissa Taimen ja raakku Kainuussa Kainuun helmenkalastajat ENPI-Karelia Oulangan taimen (Saving our treasure sustainable trout fisheries for the transborder Oulanka River system) Järvilohen luonnonkierron palauttaminen

9 1. Luonnonvarojen seuranta ja arviointi Tutkimusalueen päällikkö Ari Leskelä Tutkimusalueen toiminta-ajatus ja keskeinen sisältö Luonnonvarojen seuranta ja arviointi on tutkimuslaitoksen pysyvä tehtävä, johon sisältyy kala- ja riistavara-arvioiden laadinta ja tieteellinen neuvonanto näiden luonnonvarojen hyödyntämiseen ja suojeluun liittyvissä kysymyksissä. Tutkimusalue vastaa myös tietovarantojen, tiedon hallinnan ja tiedon jakelun kehittämisestä. Tutkimusalueen viestinnällisesti tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja uutiset Suurpetoihin liittyvä keskustelu jatkui koko vuoden ajan vilkkaana. Suurpetokantojen arvioinnissa käytettiin talvella 2013 apuna erillislaskentoja, jotka paransivat kanta-arvion laatua ja lisäsivät sitä kohtaan tunnettua luottamusta. Kanta-arvioissa hyödynnettiin populaatioiden kehitysennusteita (skenaarioita). Susien pantaseuranta-aineisto tuotiin yleisön saataville internet-palveluna, joka kohosi laitoksen suosituimmaksi internet-sivustoksi. Länsi-Suomeen, missä suden levittäytyminen pitkään sudettomana pysyneille alueille on herättänyt voimakkaita tunteita, palkattiin tutkimusapulainen pitämään yhteyttä eri sidosryhmiin ja tekemään suurpetoihin liittyvää maastotyötä. Pienriistan kolmiolaskenta toteutettiin aikaisempia vuosia tiukemmassa aikataulussa, jolloin ajantasainen laskennasta saatu tieto oli käytettävissä syksyn metsästysajoista päätettäessä. Pienriistaseurantojen tiedonkeruun ja tuloksista tiedottamisen tehostamiseksi aloitettiin pienriistan kolmiolaskentojen tietojärjestelmän uudistaminen. Hirvikannan arviointia kehitettiin edelleen. Kanta-arviomalliin tehtyjen parannusten avulla mallin toimivuutta Pohjois-Suomessa pystyttiin parantamaan. Metsäpeurakannan tilaa seurattiin lentolaskennoilla Kainuussa ja Suomenselällä sekä maastoseurannoin. Metsäpeuran vasojen henkiinjääminen oli selvästi parempi kuin edellisinä vuosina. Itämeren hyljekannat jatkavat vahvistumistaan. Norppien määrä vahvistuu Perämerellä mutta ei eteläisemmillä alueilla. Harmaahyljekanta vahvistuu erityisesti Ruotsin vesialueella. Silakka- ja kilohailikantojen arvioimiseksi tehtävä Suomenlahden, Pohjoisen Itämeren ja Pohjanlahden kaikuluotaus- ja koetroolausmatka toteutettiin ensimmäistä kertaa SYKEn merentutkimusalus Arandalla. Tutkimusta varten Aranda varusteltiin kansainvälisten tutkimusstandardien mukaisilla kaikuluotaus- ja troolauslaitteilla. Matkan onnistumisen kannalta keskeistä oli matkalla mukana olleiden kalastajien kanssa tehty troolilaitteiston kehitystyö. Uudella kalakantamallilla laaditulla kanta-arviolla Selkämeren silakkakanta arvioitiin ennätyssuureksi ja kanta-arvion tulosten mukaisesti Selkämeren silakkakiintiö nostettiin kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle. Merilohia nousi niin Tornion- kuin Simojokeenkin edelleen runsaasti, vaikka jokikalastuksen saaliit pienenivät huomattavasti vuoden 2012 huippusaaliista. Itämeren lohen poikastuotanto jatkaa vahvistumistaan. Itämeren lohenpoikasten eloonjäännin pitkään jatkunut heikentyminen merivaelluksen alussa on päättynyt ja kääntynyt viimevuosina hienoiseen kasvuun. Sen sijaan meritaimenkantojen tila erityisesti Pohjanlahdella on edelleen hyvin heikko. Teno- ja Näätämöjoella lohisaaliit laskivat merkittävästi ja olivat selvästi pitkän aikavälin keskisaaliita pienemmät. Myös videoseurantojen ja sukelluslaskentojen avulla laskettu kutulohien määrä laski edellisvuodesta, mutta pysyi kohtalaisen 9

10 korkealla tasolla. Tenojoella kalastusmatkailijat saavat hieman alle puolet pääuoman Suomen puoleisesta lohisaaliista. Laajan Tenon kalastusta selvittäneen tutkimuksen mukaan paikkakuntalaisten saaliista yli puolet saadaan edelleenkin perinteisillä verkkopyydyksillä, vaikka kalastajien ikääntyminen on vähentänyt perinteistä pato- ja verkkokalastusta. Kevään 2012 muikkuvuosiluokka oli runsas monissa järvissä. Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoituksella järjestettiin Itämeren rannikkovaltioiden yhteinen siikaworkshop. Ympäri Itämerta siikakantoihin on vaikuttanut niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä lisääntymisalueilla tapahtuvat ympäristömuutokset ja niistä seuraava poikastuotannon heikentyminen. Maa- ja metsätalousministeriön asettamien siikatyöryhmän ja lohityöryhmän työhön osallistuttiin aktiivisesti. Lohen, meritaimenen, silakan, kilohailin ja turskan kanta-arviot tuotettiin ICES:n WGBFAS- ja WGBAST -työryhmissä Itämeren rannikkovaltioiden välisenä yhteistyönä. Lisäksi osallistuttiin mm. ICES:n iänmääritystyöryhmien ja kalakantojen arviointimenetelmiä kehittävien työryhmien sekä merinisäkästyöryhmän työhön. EU-tiedonkeruun kansainvälinen koordinointi tapahtui Baltic RCM - kokouksissa ja tiedonkeruuta ohjeistavissa kansainvälisissä työryhmissä. Jäämereen laskevien vesistöjen osalta kansainvälistä yhteistyötä tehtiin Tenojokeen liittyvissä lohitutkimuksissa erityisesti norjalaisten viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa. EU:n 7. puiteohjelman rahoittamaa useiden tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä tehtiin mm. ECOKNOWS- ja EKOSIL-tutkimushankeissa. HELCOMin puitteissa tehtiin Itämeritason yhteistyötä niin riista- kuin kalakantojenkin parissa. Muita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita olivat mm. Baltic Fund of Nature, Swedish Museum of Natural History, NOWAC-tutkijayhteistö, Venäjän tiedeakatemia (Petrozavodsk), SCANDLYNX-tutkijayhteisö, Norwegian Institute for Nature Research, Polish Mammal Research Institute sekä useat ulkomaiset yliopistot. Kotimaista yhteistyötä tehtiin mm. Helsingin, Turun, Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sekä Aaltoyliopiston kanssa. Riistaseurannoissa kotimaisia yhteistyökumppaneita olivat Suomen riistakeskus, riistakeskuksen aluetoimistot, riistanhoitoyhdistykset ja metsästysseurat, kalaseurannoissa puolestaan kalastusalueet ja ELY-keskusten kalatalousyksiköt. Lisäksi kotimaisia yhteistyökumppaneita olivat Luonnontieteellinen keskusmuseo, Evira, Rajavartiolaitos, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus, alueelliset ympäristökeskukset, Metsäntutkimuslaitos, metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, WWF-Suomi, Paliskuntain yhdistys, Lapin liitto sekä metsästysseurat ja kalastajajärjestöt ja yksittäiset metsästäjät ja kalastajat. Tutkimusalueen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja rahoitus v Tutkimusalueen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä suuruusjärjestyksessä henkilötyövuodet 63,2 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet laitoksen budjettirahoitus, EU-komission rahoitus, EU:n 7. puiteohjelman rahoitus, Norjan NINA-instituutin rahoitus, MMM:n yhteistyörahoitus, rakennerahastorahoitus 10

11 Tutkimusalueen vuoden 2013 toiminnan tuloksellisuus a.) arvio tutkimusalueen vuoden 2013 tulostavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnan vaikuttavuudesta Toimintasuunnitelman mukaiset tavoitteet, mukaan lukien maa- ja metsätalousministeriön antamat tulostavoitteet, toteutuivat. Tärkeimpien kala- ja riistakantojen kanta-arviot tuotettiin suunnitellusti. Kalakantojen arvioinnin tuottamia aineistoja ja tuloksia käytettiin ICES:n Itämeren kalakantoja koskevan neuvonannon laatimisessa, ja tulokset vaikuttivat Itämeren turskan, silakan, kilohailin ja lohen saaliskiintiöihin sekä kansalliseen kalastuksen säätelyyn ja ohjaukseen. Teno- ja Näätämöjoen lohikantojen seuranta- ja tutkimustuloksia hyödynnettiin Tenon ja Näätämön lohenkalastuksen sääntelyssä. Riistakantojen arvioinnin tuottamia aineistoja ja tuloksia käytettiin metsästyksen säätelyssä, kuten kaatolupamääristä ja metsästysajoista päätettäessä. Kala- ja riistaseurantojen keräämiä aineistoja hyödynnetään paitsi kanta-arvioiden tekemisessä myös useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimusprojekteissa. b.) arvio vuoden 2013 budjetin sekä tulo-, käyttöjäämä- ja palkkasiirtotavoitteiden toteutumisesta Tutkimusalue ylitti sille osoitetun laitoksen budjettirahoitusmyönnön noin eurolla. Suurin poikkeama budjetoiduista tapahtui suurpetojen seurantahankkeissa. Tutkimusalue ylitti tulotavoitteensa yli eurolla, mutta käyttöjäämä- ja palkkasiirtotavoite jäi vastaavasti jonkun verran vajaaksi Luonnonvarojen seurannan ja arvioinnin asiantuntijatehtävät ja esillistehtävät Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta Ari Leskelä, Matti Salminen, Jari Raitaniemi, Eero Jutila, Helle Pekka, Romakkaniemi Atso, Pursiainen Markku, Manninen Kaarina Jatkuva. Asiantuntijatehtävissä hoidetaan lausuntoja, osallistutaan koti- ja ulkomaisten työryhmien työskentelyyn, pidetään esitelmiä ja hoidetaan muita asiantuntijatehtäviä. Tutkimuksen erillistehtävien alla huolehditaan seuranta-aineistojen käyttämisestä tutkimukseen, tehdään pienehköjä yhteistyö- ja myyntihankkeita ja hoidetaan muita erillistehtäviä. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Osallistuttiin ICESin toimintaan mm. ICESin neuvonannon hyväksymän Advisory Committeen kokouksiin. Tuotettiin Kalavarat-raportti. Järjestettiin kansainvälinen siikaworkshop Helsingissä Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoituksella. Erillistehtävien myyntitoimintona tehtiin mm. merkintään ja iänmäärityksiin liittyviä tutkimuksia sekä kotimaisille että ukkomaisille asiakkaille. Siikasymposiumissa todettiin, että ympäri Itämerta siikakantoihin on vaikuttanut niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä lisääntymisalueilla tapahtuvat ympäristömuutokset ja niistä seuraava poikastuotannon heikentyminen. 11

12 ICES- ja HELCOM -tason yhteistyö, Pohjoismaiden ministerineuvosto, kalastajajärjestöt, Suomen riistakeskus aluetoimistoineen, riistanhoitoyhdistykset. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 1,2 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet laitoksen budjettirahoitus Tavoitteet toteutuivat pääpiirteittäin Lifedata Mika Kurkilahti (vetäjä ), Unto Eskelinen, Petra Partanen, Katja Ikonen, Harri Pitkänen, Sven Forsell, Kimmo Murto LifeDatan tavoitteena on parantaa LYNET:in aineistojen yhteiskäyttöisyyttä. Vuoden 2015 loppuun kestävä hanke toteuttaa tiedonhakijalle joustavia ja helppokäyttöisiä tiedonhakuratkaisuja. Pääosin työstä hyötyvät tutkijat ja asiantuntijat, mutta myös suoraan kansalaiset, kun tuotetaan helppokäyttöisiä julkisia palveluita ja sovelluksia. Hankkeessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos panostaa riistaseurantoihin liittyviin tietojärjestelmiin. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Asiakaspalvelukartoitushanke Toteutettiin RKTL:n asiakaspalvelukartoitushanke (loppuraportti 06/2013). Hankkeessa tehtiin tärkeimpien sidosryhmien (5 kpl) haastattelu. Tulokset osoittavat, että asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä nykyisiin palveluihin. RKTL:n asemaa omalla asiantuntijuusalueellaan pidetään vankkana ja monilta osin korvaamattomana. Keskeisimmät asiakkaiden odotukset ja tarpeet RKTL:n palvelujen kehittämiseksi ovat: RKTL:n yhteiskunnallista roolia tulee vahvistaa. Tietoa tulee tarjota tehokkaammin asiakkaiden akuutteihin tarpeisiin. Tiedon saatavuutta ja käytettävyyttä pitää kehittää. Viestintää pitää parantaa. Yhteisiä tapahtumia asiakkaiden kanssa tulee lisätä. Tiedonkeruun yhteistyöverkostoja ja teknisiä järjestelmiä tulee kehittää. LifeData-hankkeen keinoja RKTL:n palveluiden parantamiseksi ovat: Tiedon tarjonnan, saatavuuden ja käytettävyyden parantaminen (palvelut) Tiedon keruun ja käsittelyn kehittäminen (prosessit & järjestelmät) 12

13 Pienriistatietojärjestelmähanke Aloitettiin uuden pienriistatietojärjestelmän suunnittelu ja toteutus asiakaspalvelukartoituksen johtopäätösten perusteella. Tietojärjestelmän avulla kerätään metsästäjien ja muiden vapaaehtoisten keräämät riista- ja peltokolmioiden tiedot tietokantaan ja tuotetaan niistä tarvittavat raportit. Järjestelmän valmistuttua asiakkaat pystyvät myös katsomaan oman kolmionsa tietoja. Järjestelmän julkisella puolella näytetään yleisiä laskentaohjeita, tilastoja ja lajiesittelyjä. Järjestelmä toimii apuna myös viestinnässä. Asiakashaastattelujen tulokset osoittavat, että asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä nykyisiin palveluihin. RKTL:n asemaa omalla asiantuntijuusalueellaan pidetään vankkana ja monilta osin korvaamattomana. Hanke toteutetaan Lynet-yhteistyönä Metlan (pääosakas), Syken ja MTT:n kanssa. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 1,47 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet EU Life+ ja laitoksen budjettirahoitus Tavoitteet toteutuivat Iänmääritysmetodiikka Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta Jari Raitaniemi, Rauno Hokki, RKTL:n iänmäärittäjät Jatkuva. Kehitetään iänmääritysmenetelmiä, pidetään yllä iänmääritysten luotettavuutta, arkistoidaan vanhoja luutuma-aineistoja sekä uudet aineistot, myötävaikutetaan iänmääritystulosten ja sähköisen luutuma-aineiston tallentamiseen tietokantaan. Kanta-arviot, istutusten tuloksellisuustutkimukset, ympäristövaikutusten arvioinnit ym. perustuvat osin iänmäärityksiin, joiden tulee olla luotettavia ja uudelleen tarkasteltavissa. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Jatkettiin 2012 aloitettua selvitystä RKTL:n iänmäärityksistä tekemällä kyselyt aineistojen säilytyspaikoista ja iänmääritysten kustannuksista (tulokset eivät vielä valmiina). Toteutettiin yhdessä ruotsalaisten kanssa Selkämeren silakan iänmääritysvertailu, josta saatiin erinomainen tulos. Useiden kalakanta-aineistojen iänmääritysten suhteen on aloitettu varautuminen tuleviin eläköitymisiin ja hiljaisen tiedon siirtoon lähivuosia silmällä pitäen. 13

14 Helsingin yliopisto, EU:n iänmäärityskoordinaattoreiden yhteistyö, määritysten luotettavuuden tarkastelut muiden Itämeren maiden kanssa. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 0,1 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet laitoksen budjettirahoitus Tavoitteet toteutuivat pääpiirteittäin EU-tiedonkeruu / Biologinen ja EU-tiedonkeruu / koordinointi ja Timo Myllylä, Ville Vähä, Ari Leskelä, Juha Lilja, Jukka Pönni ja muut tiedonkeruuseen osallistuvat laitoksen työntekijät (yhteensä 50 henkilöä) Pysyvä (nykyinen rahoituskausi koskee vuosia , jonka jälkeen käynnistyy uusi rahoituskausi). Tutkimus perustuu MMM:n asettamaan tulostavoitteeseen sekä EU-komission jäsenmaita velvoittaviin asetuksiin ja päätöksiin ( Tietoja käytetään mm. yhteisen kalastuspolitiikan tueksi tehtävissä tieteellisissä analyyseissä ja neuvonannossa. Hankkeen alla: kerätään biologisia näytteitä merialueen tärkeimpien kalastussegmenttien saaliista ja tärkeimmistä kalakannoista, osallistutaan ICES:n koordinoimiin kaikuluotaus- ja troolaustutkimuksiin Itämerellä, selvitetään nousevien lohien ja lohen joki- ja vaelluspoikasten määrää sekä jokikalastusta ja sen saaliita Tornion- ja Simojoella. Hankkeen alla osallistutaan kerätyn aineiston tieteelliseen käyttöön sekä kansainvälisissä. työryhmissä (mm. ICES) että kansallisesti. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Vuoden 2013 tiedonkeruu toteutui kansallisen ohjelman (NP ) mukaisesti. Tietoja hyödynnettiin Itämeren kiintiölajien kalakanta-arvioissa ja rannikkokalastuksen tärkeimpien kalakantojen tilan arvioinnissa. Vuoden 2012 toiminta- ja talousraportit lähetettiin komissiolle toukokuussa Komissiolta ja muilta tahoilta tulleisiin tietopyyntöihin toimitettiin tietoja tietosuojan sallimissa rajoissa. Komission järjestämissä tilaisuuksissa osallistuttiin uuden tiedonkeruu-asetuksen (kaudelle ) suunnitteluun. 14

15 Silakan kaikuluotaustutkimusmatka toteutettiin ensimmäistä kertaa SYKEn merentutkimusalus Arandalla. Kalakantojen seurantaa varten Aranda varusteltiin kansainvälisten tutkimusstandardien mukaisilla kaikuluotaus- ja troolauslaitteilla. Euroopan unioni -tason yhteistyötä tehtiin komission ja STECFin järjestämissä tilaisuuksissa sekä ICES:n työryhmissä (mm. PGCCDBS). Itämeren tason yhteistyö toteutui RCM Baltic -kokouksissa ja ICES:n koordinoimissa suunnittelu- ja kannanarviointityöryhmissä (mm. WGBIFS, WGBFAS, WGBAST). Kotimaista yhteistyötä tehtiin ammattikalastajien ja kalastajajärjestöjen kanssa, sekä SYKEn Merikeskuksen kanssa (Arandan varustelu ja käyttö). Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 22 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet EU-rahoitus ja laitoksen budjettirahoitus Arvio vuoden 2013 tulos- ja tiedotustavoitteiden Tulos- ja tiedotustavoitteet saavutettiin. Tiedotus hoidettiin osana kalakantojen arviointi - hankeryhmän hankkeita. Arandasta ja silakan kaikuluotaustutkimuksesta järjestettiin tiedotustilaisuus sekä julkaistiin lehdistötiedote yhdessä SYKEn kanssa. Lisäksi tutkimusmatkasta raportoitiin RKTL:n Facebook- sivuilla ja sen tuloksista laadittiin lehdistötiedote. Näiden ansiosta tutkimusmatkasta uutisoitiin mediassa (televisiossa, radiossa, lehdissä) laajalti Silakka, kilohaili, turska ja kampela Jukka Pönni, Jari Raitaniemi, Ari Leskelä, Raimo Parmanne, Eero Aro, ja Helsingin, Merenkurkun, Oulun ja Perämeren toimipaikkojen sekä Rymättylän ja Paraisten toimipisteiden kenttähenkilöstö ja iänmäärityksiin sekä niiden valmisteluun osallistuvat henkilöt Helsingin ja Rymättylän toimipaikoista. Pysyvä. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuva Itämeren kalakantojen seuranta, jossa selvitetään kantojen biologiaa, kehitystä sekä kalastuksen vaikutuksia kantoihin. Osallistutaan kansainvälisten sopimusten velvoittamien kalakanta-arvioiden ja kalastussuosituksien sekä monivuotisten kalastusstrategioiden laadintaan. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Vuosina kerätyn aineiston perusteella laadittiin Selkämeren silakalle uudella kalakantamallilla benchmark-kanta-arvio, jonka ICES hyväksyi. Vuosien aineistolla laadittiin silakkaja kilohaili kanta-arviot ICES:n työryhmäkokouksessa. Arviointitulokset raportoitiin MMM:lle tulostavoitteen mukaisesti ja julkaistiin Kalavarat-julkaisussa Internetissä. Selkämeren, Itämeren pääaltaan pohjoisosien sekä Suomenlahden silakka- ja kilohailikantojen tilaa selvitettiin kaikuluotaamalla ja tutkimustroolauksin yhteistyönä SYKE:n ja Ruotsin SLU:n kanssa. Tutkimusmatkan yhteydessä kerättiin Ruotsin Naturhistoriska Riksmuseetille silakkanäytteitä dioksiini- ym. vierasaineanalyysejä varten. 15

16 Haitallisten aineiden pitoisuuksien seurantaa varten kerättiin silakkanäytteitä yhteistyönä SYKEn kanssa. Kaikuluotausmatkasta raportoitiin RKTL:n facebook-sivuilla sekä tiedotteilla. Tutkimuksen vuoden 2013 uutiset Uudella kalakantamallilla laaditulla kanta-arviolla Selkämeren silakkakanta arvioitiin ennätyssuureksi ja sille myönnettiin kaikkien aikojen suurin saaliskiintiö. Haitallisten aineiden pitoisuuksien seurantaa varten yhteistyönä SYKE:n kanssa kerättiin silakkanäytteitä eri merialueilta; Ruotsin SLU:n ja SYKE:n kanssa selvitettiin Selkämeren, Itämeren pääaltaan pohjoisosien sekä Suomenlahden silakkakantojen tilaa kaikuluotaamalla ja tutkimustroolauksin. Tutkimusmatkan aikana Ruotsin NRM:lle kerättiin silakkanäytteitä dioksiini- ym. vierasaineanalyysejä varten ja SLU:lle ravintoanalyyseihin. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 0,1 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet laitoksen budjettirahoitus Vuoden 2013 tulos- ja tiedotustavoitteet toteutuivat suunnitelman mukaisesti Itämeren lohi ja meritaimen Atso Romakkaniemi, Tapani Pakarinen, Ari Saura, Eero Jutila, Erkki Jokikokko, Irma Kallio-Nyberg, Tarja Alapassi, Karl Sundman ja Kari Pulkkinen Pysyvä seuranta. Analysoidaan ja raportoidaan tietoja Itämeren lohi- ja meritaimenkantojen tilasta. Toiminnalla tuotetaan tietoa lukuisiin tulostavoitteisiin ja vastataan kysymykseen, miten näitä lohi- ja meritaimenkantoja tulisi hoitaa ja hyödyntää. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Vuosittaiset tiedot lohen ja taimenen poikastuotannosta, kalastuksesta ja kantavaihteluista kerättiin sähkökalastamalla, vaelluspoikaspyynnillä, kalamerkinnöillä, saalisnäytteillä ja saalistilastoinnilla. Korkea kevättulva haittasi vaelluspoikaspyyntiä Tornionjoella, mutta Simojoen pyynti onnistui hyvin ja joesta arviointiin vaeltaneen noin lohenpoikasta. Kesänvanhojen lohenpoikasten keskitiheys nousi Tornionjoella mutta laski Simojoella. Vanhempien lohenpoikasten keskitiheys nousi hieman molemmilla joilla. Tornionjoen lohisaalis laski kolmanneksen vuoden 2012 huippusaaliista. Lohia havaittiin nousevan Tornionjokeen ja Simojokeen 3100 yksilöä. Lohen kutuvaelluksessa merellä ei havaittu suuria poikkeamia edellisvuosiin nähden. Poikastiheydet meritaimenen kutujoissa pysyivät pieninä Pohjanlahdella, mutta Suomenlahdella tilanne oli monissa kutujoissa parempi kuin aikaisempina vuosina, johtuen syksyn 2012 runsaista sateista ja niiden aikaansaamista hyvistä olosuhteis- 16

17 ta kutu- ja poikasalueilla. Seurannoilla on osoitettu, että Pohjanlahden taimenkantojen tila on edelleen hyvin heikko ja lohen poikastuotannon vahvistuminen jatkuu. Hankkeen tuloksia hyödynnettiin/raportoitiin ICES:n asiantuntijaryhmissä (2), lausunnoissa (4), lukuisten tulostavoitteiden toteutuksessa (lohistrategia, kalastuslain uudistus, kantojen tila ja ennusteet, luontodirektiivi-raportointi, ICES-toiminta, kalatalousvelvoitteiden uudelleenarviointi, vaelluskalakantojen palauttaminen, merialueiden tilan indikaattorit), tieteellisissä artikkeleissa (4), kotimaisissa (12) ja ulkomaisissa (1) esitelmissä, erilaisissa raporteissa (5) mm. tutkimuslaitoksen omissa sarjoissa, sekä monissa lehtiartikkeleissa ja internet-sivustoilla. Tutkimuksesta julkaistiin 5 lehdistötiedotetta. Lohenpoikasten eloonjäännin pitkään jatkunut heikentyminen merivaelluksen alussa on päättynyt ja kääntynyt viime vuosina hienoiseen kasvuun. Istutustutkimusohjelma, rakennettujen jokien tutkimusohjelma, kalojen elinympäristötutkimukset, Evira, Ruotsin maatalousyliopisto, Helsingin yliopisto, ECOKNOWS-projekti, ICES. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 2,2 htv kokonaiskustannukset 300, rahoituslähteet RKTL Tornionjoen vaelluspoikaspyynnin osittaista epäonnistumista lukuun ottamatta tulos- ja tiedotustavoitteet toteutuivat hyvin. Nettisivujen päivitys on kuitenkin osin viivästynyt Tenojoen ja Näätämöjoen lohikantojen tilan arvioiminen Panu Orell, Jaakko Erkinaro, Jorma Kuusela, Maija Länsman, Matti Kylmäaho, Jorma Ollila, Jari Haantie ja Arto Koskinen Jatkuva seurantatutkimus. Arvioidaan Teno- ja Näätämöjoen lohikantojen tilaa saalis- ja kalastustietojen, saaliin koostumuksen, jokipoikasten runsauden ja nousukala/kutukalamäärälaskentojen perusteella. Tietoja käytetään lohikantojen hoidon suunnittelussa sekä kalastuksen säätelytarpeiden arvioimisessa. Tiedontuotanto täyttää maa- ja metsätalousministeriön tulostavoitteet sekä Suomen ICES- ja NASCO- tietotarpeet. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Vuotuiset sähkökoekalastukset toteutettiin pysyvillä koekalastusalueilla sekä eräillä keskeisillä sivujoilla. Saalis- ja kalastustilastot tuotettiin molemmista vesistöistä. Lohikantojen ikä- ja kokorakennetta sekä alkuperää (villi/viljelty) selvitettiin laajojen suomuanalyysien perusteella. Utsjoessa ja Laksjohkassa (Norjan puoli) jatkettiin lohi- ja taimenmäärien seurantaa vedenalaisella videokuvauksella. 17

18 Lisäksi kahdessa Tenon sivujoessa jatkettiin kutukalamäärien laskentaa pintasukelluksin. Yhteistyössä Turun yliopiston ja norjalaisten kanssa jatkettiin Tenon lohikantojen geneettisiä kanta-analyysejä ja muita geneettisiä tutkimuksia. Norjalaisten tutkijakollegoiden kanssa aloitettiin Tenon Suomen puolen sivujokien kutukantatavoitteiden määritystyö. Lohikantojen tilasta raportoitiin ICESin Pohjois- Atlantin lohityöryhmässä ja NASCO:ssa. Tuulomajoen vesistössä jatkettiin taimenseurantoja yhteystyössä Metsähallituksen kanssa. Osahankkeista ja niiden keskeisistä tuloksista laadittiin tiedotteita sekä tiedotettiin aktiivisesti lehdissä, erilaisissa julkaisu- ja raporttisarjoissa sekä esitelmissä. Lisäksi osallistuttiin aktiivisesti Tenon kalastussäännön uudistamiseen tähtäävän neuvotteluryhmän ja sen alaryhmien työhön. Tenojoen lohisaalis (80 t) laski huomattavasti edellisvuoteen verrattuna Näätämöjoen lohisaalis (7 t) laski huomattavasti edellisvuoteen verrattuna Verkkoallaskasvatuksesta karanneita lohia havaittiin sekä Teno- että Näätämöjoen vesistössä erittäin vähän (<0,2 %) Videoseurantojen ja sukelluslaskentojen perusteella kutulohien määrät laskivat edellisvuoteen verrattuna, mutta olivat silti kohtalaisen korkealla tasolla Tenojoen Suomen puoleisella osalla vieraili reilut 8000 kalastusmatkailijaa, Näätämöjoella kalastusmatkailijoita kävi alle 600 Järvitaimenkannat jatkoivat positiivista kehitystä Tuuloman vesistön Suomen puoleisella osalla Teno- ja Näätämöjoen lohisaalit laskivat merkittävästi ja olivat selvästi pitkän aikavälin keskisaaliita pienemmät Tiivis yhteistyö alueellisten ja paikallisten sidosryhmien sekä Suomen ja Norjan viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa jatkui. Muita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita oli mm. Venäjällä ja Kanadassa. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 5,77 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet Rahoitus: RKTL, MMM, TEM, Metsähallitus, NINA (Norja) Tutkimustyöt ja tiedottaminen toteutuivat pääosin suunnitellusti ja tulostavoitteiden mukaisesti Kuha, hauki, ahven- ja siikakantojen tilan arvioiminen Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta Erkki Jokikokko, Heikki Auvinen, Jari Raitaniemi, Outi Heikinheimo, Karl Sundman, Pentti Virtanen, Alpo Huhmarniemi, Hanna Iivari Pysyvä seuranta. 18

19 Seurataan rannikon kuha-, hauki- ja ahven- ja siikakantojen tilaa ja kehitystä sekä kalastuksen vaikutusta niihin. Tietoja käytetään kalastuksen säätelytarpeen arviointiin ja kalakantojen hoidon suunnitteluun. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Kuhanäytteitä otettiin EU-tiedonkeruuohjelman mukaisesti Selkämereltä, Saaristomereltä ja Suomenlahdelta sekä ahvennäytteitä Selkämereltä ja Saaristomereltä ja siikanäytteitä Pohjanlahdelta. Saalismäärän pienuuden vuoksi hauki ei sisälly yksilökohtaiseen EU:n näytteenotto-ohjelmaan. Raportoitiin näytteenoton tarkkuustasoista EU:lle. Rannikon kuha-, ahven- ja siikakantojen tilasta vuonna 2012 raportoitiin maa- ja metsä-talousministeriölle. Lisäksi kartoitettiin läänikohtaisen viehekorttijärjestelmän vaikutuksia petokalakantoihin MMM:lle lähetetyssä raportissa. Järjestettiin kansainvälinen siikaworkshop Helsingissä Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoituksella (hanke ). Poikasnuottauksissa todettiin runsaasti karisiian poikasia Merenkurkun-keskisen Perämeren alueella. Airisto-Velkuan kalastusalue, Helsingin Yliopisto, Jyväskylän Yliopisto, Ruotsin Lantbruksuniversitetet, EU. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja rahoituslähteet henkilötyövuodet 0,51 htv kokonaiskustannukset (sis. Siikaworkshopin 13014) rahoituslähteet RKTL, Pohjoismainen ministerineuvosto Tulos- ja tiedotustavoitteet toteutuivat odotetusti Sisävesikalakantojen seuranta Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta Irma Kolari, Pentti Valkeajärvi, Esa Hirvonen, Juha Jurvelius ja Pekka Hyvärinen. Jatkuva. Seurataan Suomen sisävesikalakantojen kehitystä. Seuranta painottuu muikkukantoihin. Tietoja käytetään kalastuksen ja kalakaupan suunnitteluun, kalavesien hoidon ohjaukseen ja kalakantatutkimusten tiedonlähteeksi. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset ja johtopäätökset Sisävesikalakantojen seuranta kohdistui runsaaseen 80:een vakioseurannassa olevaan järveen tai järven osaan. Noin sadalta kalastajalta ja kalatutkijalta kysyttiin edellisenä keväänä (2012) syntyneen muikkuvuosiluokan runsautta, hottamuikkujen kokoa sekä aikuisten muikkujen runsautta syksyllä Samalla tavalla kysyttiin myös ahvenen, kuoreen, siian ja särjen runsautta. Tärkeimmillä muikkuvesillä jatkettiin intensiiviseurantaa kalastuskirjanpidon ja muikkunäytteiden avulla (mm. Säkylän 19

20 Pyhäjärvi, Karjalan Pyhäjärvi, Onkamo, Puruvesi, Paasivesi, Konnevesi, Päijänne, Inarijärvi). Keväällä 2012 syntyi runsas muikkukanta moniin järviin, minkä vuoksi kesällä 2013 oli odotettavissa hyviä saaliita. Muikun kutukannat olivat sen sijaan heikohkoja eteläisessä Suomessa syksyllä Lapin järvissä kutukannat olivat edelleen keskinkertaisia. Vuonna 2012 syntyneet muikut tulivat kudulle syksyllä 2013 ja kutukantojen arvioitiin olevan, vahvempia kuin edellisenä syksynä. Tulokset esitettiin RKTL:n verkkosivuilla ja niistä julkaistiin tiedote kesäkuussa. Tuloksista laadittiin artikkeli Kalastaja-lehteen. Konneveden kalakantojen pitkäaikaisesta kehityksestä julkaistiin raportti. Pelagisten kalakantojen tutkimusmenetelmistä ja Paasiveden muikkukantojen kehityksestä julkaistiin artikkelit. Muikun ja kuoreen sekä lohi-istutusten ja troolauksen suhteista valmisteltiin käsikirjoitusta. Oulujärven siikakannoista valmisteltiin käsikirjoitusta. Tutkimuksen vuoden 2012 uutinen Keväällä 2012 kuoriutui runsas muikkuvuosiluokka monissa järvissä ja hyviä saaliita oli odotettavissa kesällä Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Kalatalouden Keskusliitto, Pyhäjärviinstituutti, avustavat kalastajat ja useat kalastusalueet. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä Henkilötyövuodet 1,4 htv Kokonaiskustannukset Rahoituslähteet budjettirahoitus ja kalastusalueiden rahoitus Tulos- ja tiedotustavoitteet toteutuivat Oulankajoen vesitön taimen Projektipäällikkö ja keskeinen henkilökunta Ari Huusko, Rauno Hokki, Tapio Laaksonen, Pekka K. Korhonen jatkuva. Tutkimus tuottaa perustietoa Oulankajoen vesistöalueen taimenkannoista. Tietoja käytetään taimenkantojen hoidon ja käytön suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi niin, että mahdolliset kalastuksesta aiheutuvat haittavaikutukset taimenkannoille voitaisiin minimoida ja kantojen uusiutuminen säilyisi luontaisella perustalla. Tavoitteena on tuottaa toimintamalli Suomen ja Venäjän välisten rajavesistöjen vaelluskalakantojen kestävän hyödyntämisen järjestämisestä molemmin puolin rajaa. Tärkeimmät vuoden 2013 suoritteet, tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Jatkettiin taimenen ylisiirtopyyntiä Oulankajoen Kiutakönkäällä, jossa 44 yksilöä merkittiin Carlinmerkillä. Lisäksi tavattiin 12 aikaisemmin merkittyä yksilöä. Koskikalatiheyksien sähkökoekalastukseen pohjautuvat arvioinnit toteutettiin Kitka-, Kuusinki- ja Oulankajoessa, joissa kaikissa taimenen pienpoikasten tiheydet olivat vähintäänkin kohtuullisia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Etenkin Kit- 20

21 ka- ja Kuusinkijoessa poikastiheydet olivat lähellä 2000-luvun alkuvuosien tasoa ja poikkesivat hyvään suuntaan vuosien selvästi pitkän ajan keskimääräistä alhaisemmasta poikastiheystasosta. Hankkeen pitkäaikaisia seuranta-aineistoja hyödynnetään Metsähallituksen vetämässä (RKTL partnerina) selvityksessä, jossa tutkitaan Oulangan vesistön taimenkantojen kokoa, vaelluksia ja kantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta vuosina Taimenen poikastiheydet Kitka- ja Kuusinkijoessa olivat huomattavan suuria verrattuna muutaman edellisen vuoden tasoon. Hanke on toteutettu yhteistyössä Metsähallituksen (Luontopalvelut) ja vesialueiden paikallisten osakaskuntien kanssa. Venäjän puolella yhteistyöorganisaatioina ovat olleet Northern Fisheries Research Institute (Petroskoi) ja Paanajärven luonnonpuisto. Tutkimuksen henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset v ja luettelo tärkeimmistä rahoituslähteistä henkilötyövuodet 0,33 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet RKTL, Metsähallitus Tavoitteet saavutettiin hyvin Tenojoen kalastusoikeudellisen lohenkalastuksen tilastollinen seuranta Suomen puolella Maija Länsman, Ursula Waltari / / Tutkimus sai 2 jatkoaikaa, koska yksittäisten saalistietojen uudelleen koostaminen vei suunniteltua enemmän aikaa. Hankehakemuksen tutkimusvuodet olivat , mutta hankkeen viivästyessä viimeiseksi tutkimusvuodeksi muodostui tuorein kalastuskausi Tutkimuksen tausta ja perustelu Tenojoen luonnonvaraisia lohikantoja hoidetaan kalastuksen säätelykeinoin. Lohenkalastuksen ja lohikantojen seurantatiedon keräämiseen velvoittaa Suomen ja Norjan välinen kalastussopimus (1989). Mm. Tenojoen kalastussopimusneuvotteluissa tarvitaan pitkän aikavälin tutkimustietoa paikallisen lohisaaliin alueellisesta jakautumisesta, käytetyistä pyyntitavoista ja mahdollisista kalastuksellisista muutoksista kalastusoikeuden käytössä. Tietoa Tenojoen lohikantojen tilasta kerätään mm. noin 10 kalastajaryhmän saalis- ja kalastustilastoinnilla, joista Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on ollut vastuussa. Tilastot ehdittiin tuottaa vuosittaisina tulostavoitteina ensisijaisesti hallinnollisiin ja kansainvälisiin tarpeisiin, joten 30 vuoden pitkäaikaisseuranta paikkakuntalaisten lohenkalastuksen alueellisesta kalastuspaineesta ja -tehosta mahdollistui vain erillisenä hankkeena. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella oli paras tuntemus lohenkalastuksen seurannasta, tutkimusaineiston vertailukelpoisuudesta ja luottamuksellisten saalistietojen koostamisesta. 21

22 Tutkimuksen tavoitteet ja keskeinen sisältö Hankkeella oli kaksi erillistä tavoitetta. Ensimmäiseksi selvitettiin kiinteistörekisteritietojen pohjalta kalastusoikeutta eri omistajaryhmissä pääpiirteittäin seuraavasti: yksityisten osakkaiden, yhtiöiden, yhdistysten ja jakamattomien perikuntien omistamien tilojen määrät ja kalastusoikeuden osakkuudet kiinteistöjen ja kalastusosakkuuksien sijoittuminen pääuomaan ja sivujokialueille kalastusoikeuden siirtyminen (kauppa, perintö, lahja, ennakkoperintö) ja siihen liittyvät tulkinnat Hankkeen toisessa tutkimuksessa selvitettiin Tenojoen kalastusoikeudellisten paikkakuntalaisten lohenkalastusta ja lohisaaliin muutoksia Suomen puolella vuosina Lohisaalista ja sen jakautumista tutkittiin pääosin kolmelta näkökannalta: hallinnollisesti Tenojoen vesistöalueen lohkokunnissa, vesistöalueittain (indeksinä sivujokien lohikantojen vahvuuden seuraamisessa) ja kalastuskulttuurisesti (kalastajaryhmittäin ja pyyntitavoittain). Erilaisten lohisaalisjakaumien lisäksi selvitettiin tilastointiin liittyvät perustiedot kalastajien määristä (kalastusluvat), käytetyistä tiedustelumenetelmistä ja saaliin arvioinnista. Selvitykseen liitettiin myös paikallisen kalastuksen tulevaisuudennäkymiä mm. seuraamalla eri pyyntitapoja käyttävien kalastajien ikärakenteita, lohenkalastuksen luonteen muuttumista ja kalastusperinteeseen sitoutumista. Tärkeimmät tulokset, johtopäätökset ja vaikuttavuus Utsjoen kunnassa oli noin tilaa, joista noin osakastilalla oli kalastusoikeutta. Inarin kunnan puolella oli 160 kalastusoikeudellista tilaa. Kalastusoikeudellisista tiloista enemmistö (76 %) sijaitsi Teno-Inarijokivarressa. Paikkakuntalaiset omistivat noin 600 (35 %) ja ulkopaikkakuntalaiset loma-asukkaat noin 480 osakastilaa (29 %). Jokivarren perillisillä oli 290 ja jakamattomilla perikunnilla 210 osakastilaa. Noin 100 Tenojoen vesistöalueen osakastilaa oli yhteisomistuksessa (oy, ry, valtio, kunta). Kalastusoikeuden määrä sitoutuu kiinteistökohtaiseen osakkuuslukuun. Outakosken samoin kuin Utsjoen kirkonkylän osakaskunnassa oli 39 %, Nuorgamin osakaskunnassa oli 14 % ja Vetsikon osakaskunnassa 8 % osakkuudesta. Tenojokivarressa sijaitsevilla kiinteistöillä oli 61 % osakkuudesta. Kalastusoikeutta (osakkuutta) oli sidoksissa eniten paikkakuntalaisten ja heidän ulkopaikkakuntalaisten perillistensä kiinteistöihin (55 %). Ulkopaikkakuntalaisten loma-asukkaiden kiinteistöillä oli 9 % ja jakamattomien perikuntien tiloilla tai vastaavilla oli 30 % kalastusosakkuudesta. Hallinnollisesti paikkakuntalaisten lohisaalis jakautui melko tasan kolmeen Tenojoen osakaskuntaan (Nuorgam, Utsjoen kirkonkylä ja Outakoski). Vetsikon pieneen osakaskuntaan tilastoitui paikallista lohisaalista puolet vähemmän kuin muihin. Tenojoen pääuomasta saatiin noin 90 % Suomen puolella tilastoidusta lohisaaliista. Paikkakuntalaiset kalastusoikeudelliset saivat 48 %, paikkakuntalaiset vapakalastusoikeudelliset 5 %, perinnöksi kalastusoikeuden saaneet 2 %, sivujokien osakaskalastajat 1 % ja Tenojoen kalastusmatkailijat 44 % vuotuisesta lohisaaliista. Paikkakuntalaisten kulkutussaalis oli keskimäärin 4 tonnia, patosaalis 5,5 tonnia, lohiverkkosaalis 6,7 tonnia ja vapasaalis 13,5 tonnia. Tenojoen kiinteistökohtaisen kalastusosakkuuden sekä lohisaaliin vaihtelun tutkimustuloksilla oletetaan olevan sekä yleistä mielenkiintoa että alueellista, valtakunnallista ja hallinnollista tarvetta erilaisessa säädösvalmistelussa. Lohikulttuuri ja perinteiset pyyntitavat uusi toimintamalli, jossa lohen patopyynti voi elpyä kalastusmatkailullisena tutustumiskohteena? Tutkimuksen uutiset Perinteisillä verkkopyydyksillä saatiin yli puolet paikkakuntalaisten lohisaaliista Suomen puolella, mutta kalastajien ikääntyminen on vähentänyt perinteistä pato- ja verkkokalastusta. Alkukesän kulkutus ja lohensoutu ovat säilyttänyt kiinnostavuutensa. Tenojoen vesistöalueella oli jakamattomia perikuntien tai usean omistajan tiloja 13 %, mutta niihin oli sidoksissa huomattavasti enemmän 22

23 (30 %) kalastusosakkuutta. Haasteeksi jää seurata, miten ko. kalastusoikeutta perinteisiin pyyntitapoihin tulevaisuudessa käytetään, kalastusoikeuden luovutuksilla? Tulosten julkaiseminen ja tiedottaminen RKTL:n työraportti 7/2012: Tenojoen lohenkalastuksen omistajat maanomistuksellinen osakkuus Suomen puolella ja RKTL:n työraportti 18/2013: Paikkakuntalaisten lohenkalastus ja saaliit Tenojoen vesistössä Suomessa RKTL:n verkkosivuilla työraportteihin on tutustuttu seuraavasti 7 /2012= 270 henkilöä ja 18/ 2013: 1005 henkilöä. Hankesuunnitelman mukaisia painotuotteita jaettiin kattavasti (n. 70) hallinnon eri tasoille: osakaskuntiin, työryhmille ja viranomaisille. Myös paikallisille kalastajille (50-70) palautettiin heiltä saatua saalistietoa koostettuna raporttina, esitelmänä (2) osakaskuntien vuosikokouksessa ja Yle Sámi-radion (1) välityksellä. Hankkeen tuloksista kerrottiin myös Tenojoen luvanmyyjien info-tilaisuudessa (1). Maanmittauslaitos (kiinteistörekisterit ja niihin liittyvät tuoteselosteet ), Tenojokivarren osakaskunnat, Lapin ELY-keskuksen kalatalousyksikkö, MMM, Norwegian Institute for Nature Research. Henkilötyövuodet, kokonaiskustannukset, rahoituslähteet henkilötyövuodet 2,6 htv kokonaiskustannukset rahoituslähteet RKTL, MMM/Makera, Maanmittauslaitos Arviointi ja kokemukset Hankkeen tavoitteet saavutettiin, joskin jatkoajalla, RKTL:n rahoitusosuutta (tutkijan työpanosta) lisäämällä. Tuloksilla on monitahoista käyttöä sekä lohenkalastuksen säätelyjärjestelmiä päivitettäessä /arvioitaessa (Tenojoen kalastussääntöneuvottelut) että erilaistuneiden lohikantojen kestävyyden seurannassa. Tutkimuksissa löytyi monia yksittäisiä asioita, joihin Tenojoen lohenkalastuksen säädöksissä törmätään ja joihin tulisi saada yksiselitteiset määritelmät eikä tapauskohtaisesti uusiutuvat juridiset tulkinnat. Vaikka tutkimuslaitoksen pääasialliseen tehtäväkenttään ei kuulu kalastusoikeudelliset asiat, niiltä ei voi välttyä saalistilastoinnissa, koska Suomen puolella Tenojoen lohta kalastetaan myös kiinteistöperusteisilla oikeuksilla. Raporttien sisällössä on yritetty hahmottaa Tenojokivarren lohenkalastuksen nykytilannetta mm. ongelmallisille termeille perintö / perinne ja talo / tila Ekosysteemitieto - ECOKNOWS Atso Romakkaniemi, Rebecca Whitlock, Henni Pulkkinen, Pekka Jounela ja Tapani Pakarinen Kehitetään kalakantojen arviointia monentyyppisten tietojen hyödyntämisellä ja erityisesti tilastollisten riskilaskentamenetelmien osalta. Toiminnalla vastataan kysymykseen, miten kalastuksen ja erilaisten säätelypäätösten riskejä tulisi arvioida. 23

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

RKTL:n Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikön toimintakertomus 2014

RKTL:n Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikön toimintakertomus 2014 RKTL:n Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut -yksikön toimintakertomus 2014 Taija Pöntinen (toim.) Kirjoittajat: Taija Pöntinen (toim.) Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke) Julkaisija: Luonnonvarakeskus (Luke),

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 VIITE: ASIA: Lausuntopyyntö E 149/2011 vp Selvitys hallituksen

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskus Itämeren entiset ja nykyiset lohijoet ATLANTIC

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2013 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2012 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle Asia: Eduskunnan ympäristövaliokunta, Asiantuntijalausunto liittyen asiakirjaan Selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EU-politiikasta, E 149/2011 vp, suullinen esittäminen

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Saariselkä, 24.3.21 Eero Niemelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Tenojoen tutkimusasema Lohemme on Barentsin kulkija kansainvälinen yhteistyö pelasti lohet 1 Tenon

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 7.6.2017 MmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA Esiselvitys Pekka Keränen Lapin ELY-keskus Ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriö Lapin liitto

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen. vuodelta 2012

Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen. vuodelta 2012 Tutkimus- ja asiantuntijapalvelujen toimintakertomus vuodelta 2012 Toimittajat: Terttu Eronen, Anssi Ahvonen, Päivi Eskelinen, Pekka Helle, Antti Lappalainen, Ari Leskelä, Aki Mäki-Petäys, Mauri Nieminen,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Tapani Pakarinen, RKTL, Soile Kulmala, Päivi Haapasaari ja Katja Parkkila, Helsingin Yliopisto Viikki 3.2.2009 Selvityksen keskeiset

Lisätiedot

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi From: Ilkka Pirinen [mailto:ilkka.pirinen@gmail.com] Sent: Friday, May 01, 2009 10:22 AM To: MARE BALTIC SALMON CONSULTATION Cc: reijo.harkman@mail.suomi.net; 'Petter Nissen'; 'Ilkka Mäkelä' Subject: Contribution

Lisätiedot

Kalakantojen tila vuonna 2013 sekä ennuste vuosille 2014 ja 2015

Kalakantojen tila vuonna 2013 sekä ennuste vuosille 2014 ja 2015 RKTL:n työraportteja 2/214 Kalakantojen tila vuonna 213 sekä ennuste vuosille 214 ja 215 Silakka, kilohaili, turska, lohi, siika, kuha ja ahven Toimittajat: Jari Raitaniemi ja Kati Manninen Riista- ja

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus DEATNU TENO TANA 16 386 m 2 vesistöalue >1200 km lohen nousualuetta

Lisätiedot

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 14.6.2018 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 - näkökohtia 27.9.2016 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Kilohailikannan saalis, vuosiluokkien runsaus, kalastuskuolevuus

Lisätiedot

Tenon kalastussopimusneuvottelut

Tenon kalastussopimusneuvottelut Tenon kalastussopimusneuvottelut Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.9.2015 Pentti Lähteenoja, Heidi Aliranta, Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Kalastussopimusneuvottelut Norjan kanssa Nykyinen

Lisätiedot

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR)

KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) KALATALOUDEN YMPÄRISTÖOHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) Verkostoitunut kalatalouden kehitystyö Kalavarojen elinvoimaisuuden parantaminen Kalavesien kunnostukset & kalojen lisääntyminen

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag Katsaus kalalakantojen tilaan Kooste tuloksista Jari Raitaniemi 7.6.213 Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet RKTL RKTL: säännöllinen seuranta ja näytteenotto

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lapin kalatalouspäivät, Rovaniemi 13. 14.11.2014

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL Keskeiset termit kalakantaarvioiden laadinnassa Ari Leskelä, RKTL 21.3.2014 Mitkä? SSB, kutukannan biomassa R, rekrytointi F, kalastuskuolevuus M, luonnollinen kuolevuus MSY, kestävä enimmäistuotto Kalakanta

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

Tenojoen lohikantojen seuranta: nyt ja lähitulevaisuudessa. Päivitetty: Laatijat: Panu Orell & Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

Tenojoen lohikantojen seuranta: nyt ja lähitulevaisuudessa. Päivitetty: Laatijat: Panu Orell & Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Tenojoen lohikantojen seuranta: nyt ja lähitulevaisuudessa Päivitetty: 8.12.2017 Laatijat: Panu Orell & Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Tenon lohella on laaja levinneisyysalue 1200 km lohen nousualuetta

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu?

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Vaasa Suuria kaloja ei ole ilman pieniä kaloja Kalojen kutu- ja poikasalueet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus

Kansallinen rapustrategia 2013 2022. Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Kansallinen rapustrategia 2013 2022 Kalatalouspäällikkö Jukka Muhonen Hämeen ELY-keskus Tausta Aiemmat strategiat: Täplärapu 2000 ehdotus Suomen täplärapustrategiaksi (Kirjavainen 1989) Kalataloushallinnon

Lisätiedot

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Maamme lohipolitiikkaa on leimannut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA. Pekka Keränen Lapin ELY-keskus

SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA. Pekka Keränen Lapin ELY-keskus SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA Pekka Keränen Lapin ELY-keskus Hankkeen ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriö / jord- och skogsbruksministeriet Lapin liitto

Lisätiedot

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä?

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Atso Romakkaniemi tutkija Luonnonvarakeskus Kuva: Miska Haapsalo Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (rajajokisopimus

Lisätiedot

KEHITTÄMISTARPEITA JA IDEOITA JA KESKUSTELUA

KEHITTÄMISTARPEITA JA IDEOITA JA KESKUSTELUA SL 1: Kutu- ja poikasaluekunnostukset rannikolla Käyttö- ja hoitosuunnittelu ensimmäinen tarve (aikataulu) Kunnostusten suunnittelu mukaan kiinteäksi osaksi Kutu- ja poikasalueet kartalle, mukaan myös

Lisätiedot

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansallinen Itämeren lohistrategia Avoin kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013

Lisätiedot

Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015

Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015 Tornionjoen lohikuolemat 2014-15: kuinka selvittää ja torjua samankaltaista tulevina vuosina? Perttu Koski, Tornio 4.11.2015 Vuosina 2014-2015 on Tornionjoella kuollut epänormaalin paljon merilohiemoja

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Selkämeren silakka ja silakkakannan tila Jari Raitaniemi 25.9.2012 Reposaari

Selkämeren silakka ja silakkakannan tila Jari Raitaniemi 25.9.2012 Reposaari Selkämeren silakka ja silakkakannan tila Jari Raitaniemi 25.9.212 Reposaari Kuva: Gösta Sundman Kuvat työvaiheista ja Selkämeren silakan kanta-arvioinnin koordinointi : Jukka Pönni Silakan kanta-arvioissa

Lisätiedot

Kala- ja riistatalous Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Kala- ja riistatalous Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistatalous Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Suomi runsaiden kala- ja riistavarantojen maa Suomen pohjoinen luonto antaa erinomaiset mahdollisuudet elinkeinojen harjoittamiseen ja virkistäytymiseen.

Lisätiedot

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 1079/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3.

Lisätiedot

Raputalousohjelma 2005-2012

Raputalousohjelma 2005-2012 Raputalousohjelma 2005-2012 Päätös- ja evaluointityöpaja, Jyväskylä 13.3.2013 Markku Pursiainen Tiedosta ratkaisuja kestäviin Riista- valintoihin ja kalatalouden tutkimuslaitos Ohjelman valmistelu RKTL:n

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus

Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastusneuvos Eija Kirjavainen MMM, kala- ja riistaosasto HANKKEEN TAUSTA Kalastuslain kokonaisuudistus on Matti Vanhasen IIhallituksen ohjelmassa Hallitusohjelma: Käynnistetään

Lisätiedot

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama

Lisätiedot

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä Lohiasetuksen reflektiotyöryhmä 13.12.2007/20.12.2007 Lohiasetuksen perusteet Ilkka Mäkelä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Lisätiedot

Kalantutkimuksen toimintakertomukset

Kalantutkimuksen toimintakertomukset Kalantutkimuksen toimintakertomukset vuodelta 2010 Toimittajat: Pirkko Laine, Kati Manninen, Petri Heinimaa, Antti Lappalainen, Ari Leskelä, Raimo Parmanne, Markku Pursiainen, Martti Rask ja Matti Salminen

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma?

Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma? Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma? Pekka Salmi ja Irma Kolari Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Ilkeä ongelma Kalastuskiistojen muutos Tutkimustietoa Saimaan kalastuksesta ja suhteesta norppaan

Lisätiedot

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Petri Heinimaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viva Salmo Trutta! Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa 27.11.2014 Konneveden tutkimusasema,

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 10.6.2015 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Pitkäaikaisseurannat Määritelmiä: Long-term monitoring is a process of gathering information

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Biologinen tieto palvelemaan tehokkaammin kalakantojen arviointia

Biologinen tieto palvelemaan tehokkaammin kalakantojen arviointia Biologinen tieto palvelemaan tehokkaammin kalakantojen arviointia Atso Romakkaniemi, Sakari Kuikka, Henni Pulkkinen ja Rebecca Whitlock EU:n 7 puiteohjelman ECOKNOWS-projekti 1,2,3,4,... Eläinten, varsinkaan

Lisätiedot

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS Vesiparlamentti, Tornio 4.11.215 Erkki Jokikokko, LUKE Tornionjoen ja Simojoen eroavuuksia Tornionjoki Simojoki Virtaama m 3 37 4 1 x Nousulohimäärä kpl 1 3 3 x Jokisaalis kg/

Lisätiedot

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio 14092011 Perämeren kalatalousyhteisöjen Liitto Kalatalouden neuvontajärjestö, jonka toimialue

Lisätiedot

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Kymijoki Vantaanjoki Mustajoki Ari Saura, Luke Juhani Ahon kalastusperinneseura Helsinki, 26.11.2015 Suomen ammattikalastuksen saalis Suomenlahdella 2 1.12.2015

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti)

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti) WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 5.9.2016 VIITE: ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ KOMISSION EHDOTUKSESTA ERÄIDEN

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kalastuslakityöryhmän keskeisiä lähtökohtia: Miten turvata kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuudessa? Miten

Lisätiedot

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Lohifoorumi 18.10.2011, Eduskunta Kansalaisinfo Tapani Pakarinen, Jaakko Erkinaro ja Atso Romakkaniemi Tietoa kestäviin valintoihin Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren

Lisätiedot

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010

Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010 Taustaksi Saimaan alueen maakunnat haluavat osallistua ja vaikuttaa saimaannorpan

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018 1 (5) Ympäristövaliokunta Suomen kanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES suosituksiin Itämeren vuoden 2018 kalastusmahdollisuuksista Asiantuntijakuuleminen 6.6.2017 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN

Lisätiedot

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä

Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Tapio Hakaste, mmm 3.11.2015 6.11.2015 1 Sisältö Muutama sana toiselta rajajoelta Lohi- ja meritaimenstrategian toteutus Kalastuslain toimeenpano 6.11.2015

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Lohenkalastus Tenojoen sivuvesissä

Lohenkalastus Tenojoen sivuvesissä Lohenkalastus Tenojoen sivuvesissä Maija Länsman ja Eero Niemelä RIISTA- JA KALATALOUS SELVITYKSIÄ 2/2010 RIISTA- JA KALATALOUS SELVITYKSIÄ 2/2010 Lohenkalastus Tenojoen sivuvesissä Maija Länsman ja Eero

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi 22.9.2016 Luke 1956/00 00 02 00/2016 Eduskunta Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite: Ympäristövaliokunnan kutsu 9.9.2016 Asia: E 82 /2016 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

välinen kumppanuusohjelma

välinen kumppanuusohjelma ohjelma Kalatalouden innovaatiopäivät 2017 Tampere Ari Leskelä, Luke Tausta EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (CFP regulation 1380/2013) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Tekijät: Matti Salminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2011 ISBN 978-951-776-812-2

Lisätiedot

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Miksi kaloja istutetaan? Kalakantojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen, tukeminen ja palauttaminen Kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri. Lohenkalastus SEIS!

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri. Lohenkalastus SEIS! Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri Lohenkalastus SEIS! Loma-ajasta huolimatta käännymme puoleenne lohiasiassa. Viime kesän ja varsinkin tämän kesän havainnot ovat huolestuttavia.

Lisätiedot