Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä"

Transkriptio

1 Ajankohtaista maa- ja metsätalousministeriöstä Tapio Hakaste, mmm

2 Sisältö Muutama sana toiselta rajajoelta Lohi- ja meritaimenstrategian toteutus Kalastuslain toimeenpano

3 Vertailua Tenojokeen TENO km 2 Lohisaalis 99 tonnia vuonna 2014 Noin 30 eriytynyttä lohikantaa, erilaiset nousuajat Tenon pääuoman kalastus sekakantakalastusta Tutkimustieto käytössä Suomunäyte, saalis- ja genetiikkatiedon yhdistäminen, tarkka tieto saaliista viikoittain päätöksenteon pohjaksi TORNIONJOKI Yli km 2 Lohisaalis 147 tonnia vuonna 2014 Yksi lohen päänousu, geneettisiä eroja ala-, keski- ja yläjuoksun lohilla. Pohjanlahden ja Itämeren sekakantakalastus Tutkimustieto käytössä Itämeren lohikantamalli Kattilakosken lohilaskuri Pienet asiat voivat viedä kalastustapoja eri suuntiin Kalastuksen kehittäminen yhdessä Vuoropuhelu, ymmärrys kalastustapojen eroista tärkeää

4 Lohi- ja meritaimenstrategian toteutus Visio Elinvoimaiset lohi- ja meritaimenkannat lisääntyvät Suomen joissa ja niitä palautetaan potentiaalisiin ja rakennettuihin jokiin ja puroihin siten, että kantojen geneettinen monimuotoisuus pitkällä aikavälillä vahvistuu. Itämeren lohi- ja meritaimenkantoja hyödynnetään kestävästi ja Suomen merialueille ja jokiin tulevat lohi- ja meritaimenmäärät kasvavat. Suomen meri- ja jokialueilla on hyvät edellytykset harjoittaa lohen ammattikalastusta, vapaa-ajankalastusta ja kalastusmatkailua. Vision Livskraftiga lax- och havsöringsbestånd förökar sig i de finska älvarna och återetableras till potentiella och utbyggda älvar och bäckar så att beståndens genetiska variation stärks på längre sikt. Östersjöns lax- och havsöringsbestånd utnyttjas på ett hållbart sätt och mängden lax och havsöring som kommer till de finska havsområdena och älvarna ökar. Förutsättningarna för yrkesmässigt laxfiske, fritidsfiske och fisketurism i de finska havsområdena och älvarna är goda

5 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Valmistelu työpajatyyppistä 7 strategista päämäärää, 50 toimenpide-ehdotusta Uusia säädöksiä vaativia toimenpiteitä Linjauksia hallinnon toimintaan lohikysymyksissä Tulosohjauksella toteutettavia toimenpiteitä Selvityksiä tai tutkimuksia Hallinnon ulkopuolisia toimenpiteitä

6 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Uusia säädöksiä Kestävä ja tietoon perustuva kalastuksen säätely Kalastuslaki hyväksyttiin Kalastusasetus, ehdotus lähes valmis Vaelluskaloihin liittyvät pyyntirajoitukset Rasvaeväleikkausten käyttöönotto Ammattikalastuksen kalastajakohtaiset kiintiöt, lohiasetuksen muutostarpeet, valmistelu käynnissä

7 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Uusia säädöksiä vaativia toimenpiteitä Strategia ohjaa hallinnon toimintaa lohikysymyksissä Tavoitteiden asettaminen lohikantojen hoidolle, Lohenkalastuksen käsittely kokonaisuutena, kannan muodostaminen sidosryhmiä kuulemalla EU ja BALTFISH EU:n kalastuskiintiöt vuodelle

8 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Uusia säädöksiä vaativia toimenpiteitä Linjauksia hallinnon toimintaan lohikysymyksissä Tulosohjauksella tuetaan strategian toteuttamista Uusien kalastuksensäätelytoimien ja -tavoitteiden tukeminen tiedotuksella, kalatalouden neuvontajärjestöt Selvitysten koordinonti, meritaimenen hoitosuunnitelma, LUKE, ELY-keskukset Lohistrategiaa tukeva tutkimustoiminta painopisteenä, haastava tilanne tutkimusrahoituksen vähentyessä, LUKE

9 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Uusia säädöksiä vaativia toimenpiteitä Linjauksia hallinnon toimintaan lohikysymyksissä Tulosohjauksella toteutettavia toimenpiteitä Selvityksiä tai tutkimuksia Meritaimenkantojen elvytyssuunnitelma Toimenpideohjelma Kymi- ja Simojoelle Rakennettujen jokien kalatalousvelvoitteiden oikean tason arviointi Kalastusoikeuksia koskevat selvitykset Perämeren alueella, lohiregaali, Maanmittauslaitoksen selvitys

10 Toimenpiteiden ryhmittely ja seuranta Uusia säädöksiä vaativia toimenpiteitä Linjauksia hallinnon toimintaan lohikysymyksissä Tulosohjauksella toteutettavia toimenpiteitä Selvityksiä tai tutkimuksia Hallinnon ulkopuolisia toimenpiteitä Rasvaeväleikkausten käyttöönotto, meritaimen, lohi

11 Kalastuslain toimeenpano Uusi kalastuslaki voimaan vuoden 2016 alusta 379/2015 också på svenska Toimeenpanoa varten on asetettu laajapohjainen koordinaatioryhmä. Ryhmä sisältää sidosryhmät laajasti Viestintätiimi kalastuslakityöryhmän tukena, viestintään projektihenkilö muutamaksi kuukaudeksi Rajajokisopimukset ovat laintasoisia kokonaisuuksia

12 Kalastuslain tavoitteiden toteuttaminen: Lain määräykset Asetuksen määräykset Alueelliset määräykset Paikalliset määräykset lupien ehtona Tavoitteet toteutuvat kokonaisuudesta ja vain yhteistyön avulla

13 lisätietoja kalastuslaista: tilläggsuppgifter om ny fiskelag: stus.html

14

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018 1 (5) Ympäristövaliokunta Suomen kanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES suosituksiin Itämeren vuoden 2018 kalastusmahdollisuuksista Asiantuntijakuuleminen 6.6.2017 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ Bio- ja ympäristötieteiden laitos Akvaattiset tieteet Jyväskylä 3.3.2014 Dnro: - Vastaanottaja: Viite: Maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopyyntö 161925, 21.1.2014, MMM041:00/2012 Asia: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-

Lisätiedot

SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA. Pekka Keränen Lapin ELY-keskus

SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA. Pekka Keränen Lapin ELY-keskus SELVITYS KIINTIÖÖN PERUSTUVASTA LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELYSTÄ TORNIONJOELLA Pekka Keränen Lapin ELY-keskus Hankkeen ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriö / jord- och skogsbruksministeriet Lapin liitto

Lisätiedot

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi From: Ilkka Pirinen [mailto:ilkka.pirinen@gmail.com] Sent: Friday, May 01, 2009 10:22 AM To: MARE BALTIC SALMON CONSULTATION Cc: reijo.harkman@mail.suomi.net; 'Petter Nissen'; 'Ilkka Mäkelä' Subject: Contribution

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA Esiselvitys Pekka Keränen Lapin ELY-keskus Ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriö Lapin liitto

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansallinen Itämeren lohistrategia Avoin kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013

Lisätiedot

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus DEATNU TENO TANA 16 386 m 2 vesistöalue >1200 km lohen nousualuetta

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS 239/2016 vp TENOJOEN KALASTUSSOPIMUS JA VOIMAANSAATTAMISLAKI

HALLITUKSEN ESITYS 239/2016 vp TENOJOEN KALASTUSSOPIMUS JA VOIMAANSAATTAMISLAKI Maa- ja metsätalousvaliokunta 23.11.2016 HALLITUKSEN ESITYS 239/2016 vp TENOJOEN KALASTUSSOPIMUS JA VOIMAANSAATTAMISLAKI Heidi Aliranta ja Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Kalastussopimuksen

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Uuden lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen,

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio 14092011 Perämeren kalatalousyhteisöjen Liitto Kalatalouden neuvontajärjestö, jonka toimialue

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00371 LVO Bondestam Orian 01.06.2017 Asia Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:in suositukset vuoden 2018 TAC:sta Itämeren kalakannoille Kokous

Lisätiedot

Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017

Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017 Maa- ja metsätalousministeriö Turtola 8. maaliskuuta 2017 kirjaamo@mmm.fi orian.bondestam@mmm.fi Viite : Ministeriön lausuntopyyntö 31.1.2017-147/01.02./2017 Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017

Lisätiedot

Lohistrategiatyöryhmän mietintö

Lohistrategiatyöryhmän mietintö Lohistrategiatyöryhmän mietintö Helsinki 2013 Työryhmämuistio mmm 2013:4 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖLLE Maa- ja metsätalousministeriö asetti 18.12.2012 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella kansallinen

Lisätiedot

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa 14.12.2016 Tietoon perustuva kestävä kalavarojen käyttö Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu Kalastuslain toimeenpano ja valvonta Yleisen kalatalouden

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 7.6.2017 MmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti)

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti) WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 5.9.2016 VIITE: ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ KOMISSION EHDOTUKSESTA ERÄIDEN

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio MMM , komission asetusehdotus COM(2013) 598 final, kommissionens förordningsförslag COM(2013) 598 final

LIITTEET Perusmuistio MMM , komission asetusehdotus COM(2013) 598 final, kommissionens förordningsförslag COM(2013) 598 final Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2013-00736 LVO Bondestam Orian 27.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta

Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta E 149/2011 vp Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto 16.3.2012 Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta. Kassilohi on auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä

Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta. Kassilohi on auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä Rovaniemi Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta Kassilohi on auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on koonnut yhteen tutkituntiedon

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.2014 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Strategian lähtökohdat ja tavoite 3 3. Strategian aikajänne 5 4. Kansallinen

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?

Lisätiedot

Sen johdosta, että minut kutsuttiin valtiosihteeri Jouni Lindin toimesta maa- ja metsätalousministeriön

Sen johdosta, että minut kutsuttiin valtiosihteeri Jouni Lindin toimesta maa- ja metsätalousministeriön Antti Sorro Perhokalastaja PL 1222 96101 ROVANIEMI Maa- ja Metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö Dnro 3428/01/2007 Lohiasetustyöryhmä:

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

REHTORIN PÄÄTÖS *+Z /2014 1(6)

REHTORIN PÄÄTÖS *+Z /2014 1(6) 1 0 REHTORIN PÄÄTÖS *+Z /2014 1(6) 27.2.2014 Dnro 64/04/2014 Lausunto uudesta kalastuslakiluonnoksesta Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt 21.1.2014 Helsingin yliopistolta lausuntoa lohistrategiatyöryhmän

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

Suomi nostaa esiin Itämeren lohikantojen sekakantakalastukseen liittyvät ongelmat.

Suomi nostaa esiin Itämeren lohikantojen sekakantakalastukseen liittyvät ongelmat. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00589 LVO Bondestam Orian 08.09.2016 Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 30.5.2017 VIITE: ASIA: Kutsu asiantuntijakuulemiseen - E

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 VIITE: ASIA: Lausuntopyyntö E 149/2011 vp Selvitys hallituksen

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous 27.9.2016 VIITE: ASIA: Asiantuntijapyyntö / E 82/2016

Lisätiedot

KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN. Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry

KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN. Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry Jokikalastus palaa takaisin Kuvien perusteella voi päätellä, että lohi on helpointa kalastaa joesta? Kansainvälinen

Lisätiedot

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Tapani Pakarinen, RKTL, Soile Kulmala, Päivi Haapasaari ja Katja Parkkila, Helsingin Yliopisto Viikki 3.2.2009 Selvityksen keskeiset

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus TORNIO-MUONIOJOKISEURA ry 27 vuotta meän väylitten ja ihmisten puolesta Antti Sorro, perhokalastaja, Rovaniemi 30.01.2012 www.sorro.fi Ministeri MARTTI PURA

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi

Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi Ryhmätyön 8.10.2015 tulos Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama KALASTUKSEN INNOVAATIO- OHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 10.6.2015 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 23.9.2016 VIITE: ASIA: Asiantuntijapyyntö / E 82/2016 vp

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry meän väylitten ja ihmisten puolesta Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo@mmm.fi orian.bondestam@mmm.fi - tapio.hakaste@mmm.fi Lausuntopyyntö 2379/443/2011 TORNIONJOEN KALASTUSALUEEN

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi 22.9.2016 Luke 1956/00 00 02 00/2016 Eduskunta Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite: Ympäristövaliokunnan kutsu 9.9.2016 Asia: E 82 /2016 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Pello

Kuulemistilaisuus Pello Kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013 Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua ns. kassilohta. Kassilohi onkin auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman

Lisätiedot

Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Pitkäaikainen lohikantojen seuranta perusta tutkimukselle ja hallintopäätöksille Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus Pitkäaikaisseurannat Määritelmiä: Long-term monitoring is a process of gathering information

Lisätiedot

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 - näkökohtia 27.9.2016 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Kilohailikannan saalis, vuosiluokkien runsaus, kalastuskuolevuus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen 31.1.2017 Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam VALTIONEUVOSTON ASETUKSET LOHENKALASTUKSEN RAJOITUKSISTA POH- JANLAHDELLA

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta Ympäristövaliokunta.

Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta Ympäristövaliokunta. Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta 2017 mmv@eduskunta.fi maa-jametsatalousvaliokunta@eduskunta.fi Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite : ITÄMEREN LOHENKALASTUSKIINTIÖT 2018 Viittaamme

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI. Tornio Lohiseminaari Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry

LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI. Tornio Lohiseminaari Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI Tornio Lohiseminaari 14.9.2011 Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry Kalastuskomissaari Maria Damanaki tämä asetus näyttn yttää suuntaa pyrittäess essä varmistamaan, että Itämeren

Lisätiedot

Tenon kalastussopimusneuvottelut

Tenon kalastussopimusneuvottelut Tenon kalastussopimusneuvottelut Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.9.2015 Pentti Lähteenoja, Heidi Aliranta, Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Kalastussopimusneuvottelut Norjan kanssa Nykyinen

Lisätiedot

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Saariselkä, 24.3.21 Eero Niemelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Tenojoen tutkimusasema Lohemme on Barentsin kulkija kansainvälinen yhteistyö pelasti lohet 1 Tenon

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat heikentyivät nopeasti 1900- luvun puolivälin

Lisätiedot

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry LOHEN KALASTUKSEN SÄÄTELY TÄYSREMONTIN TARPEESSA? Jyrki Oikarinen, toiminnanjohtaja, Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Maamme lohipolitiikkaa on leimannut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Petri Heinimaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viva Salmo Trutta! Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa 27.11.2014 Konneveden tutkimusasema,

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus

Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastusneuvos Eija Kirjavainen MMM, kala- ja riistaosasto HANKKEEN TAUSTA Kalastuslain kokonaisuudistus on Matti Vanhasen IIhallituksen ohjelmassa Hallitusohjelma: Käynnistetään

Lisätiedot

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Kymijoki Vantaanjoki Mustajoki Ari Saura, Luke Juhani Ahon kalastusperinneseura Helsinki, 26.11.2015 Suomen ammattikalastuksen saalis Suomenlahdella 2 1.12.2015

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivä 17.3.2017 Kalastusbiologi Timo Turunen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Yhteistyöryhmät

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Kemi-Ounasjoen kalastusjärjestelyt -hanke Lapin ELY-keskus 9.9.2014 l 9.9.2014 / JK Sisällysluettelo 1. Yleiset

Lisätiedot

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä Lohiasetuksen reflektiotyöryhmä 13.12.2007/20.12.2007 Lohiasetuksen perusteet Ilkka Mäkelä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 9.5.2016 Orian Bondestam VALTIONEUVOSTON ASETUKSET LOHENKALASTUKSEN RAJOITUKSISTA POH- JANLAHDELLA JA SIMOJOESSA SEKÄ TORNIONJOEN EDUSTAN

Lisätiedot

Luonnos selvitykseksi toimijakohtaisesta kiintiöjärjestelmästä ja sen soveltamisesta Suomessa

Luonnos selvitykseksi toimijakohtaisesta kiintiöjärjestelmästä ja sen soveltamisesta Suomessa Luonnos selvitykseksi toimijakohtaisesta kiintiöjärjestelmästä ja sen soveltamisesta Suomessa Orian Bondestam MMM/luonnonvaraosasto 1 Selvityksen rakenne 1. Suomen kiintiöt 2. Kiintiöjärjestelmää koskevat

Lisätiedot

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa 18..1 Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa Jorma Piironen ja Pentti Valkeajärvi Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Uhanalaisuus Taimenen sisävesimuodot on vuoden uhanalaisuusarvioinnissa jaettu kahteen

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2012 vp Valtioneuvoston selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta

Lisätiedot