Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista"

Transkriptio

1 216 Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista 1

2 Metsäteollisuuden henkilöstö koostuu oman alansa ammattilaisista Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on peräti kaksikymmentä prosenttia. Biotalouden tukijalan merkityksestä kertovat myös tuoreet tiedot metsäteollisuuden henkilöstöstä, joka koostuu oman alansa osaajista. Tähän julkaisuun on koottu kattavasti tärkeimmät tilastot metsäteollisuuden (katso tarkempi luokittelu sivulla 16) eri henkilöstöryhmistä. Suurin rooli on tuoreimmilla palkkatilastoilla. Myös ikärakenne ja koulutus nousevat esiin. Niihin kytkeytyy yksi metsäteollisuuden lähivuosien haasteista, sillä monet alan ammattilaiset alkavat lähentyä eläkeikää. Menestyvä biotalous tarvitsee jatkossakin koulutettua työvoimaa. Koska metsäteollisuuden investoinnit ovat kääntyneet nousuun, seuraavan kymmenen vuoden aikana ala palkkaa tuhansia uusia ammattilaisia. Vuonna 214 metsäteollisuus työllisti suoraan yhteensä 42 työntekijää, joista 2 työskenteli paperiteollisuuden palveluksessa ja loput 22 puutuoteteollisuudessa. Tehdasteollisuuden työntekijöistä 12,2 prosenttia on metsäteollisuuden palveluksessa. Suomessa metalliteollisuus on suurin työllistäjä, sillä tehdasteollisuuden työntekijöistä 4,6 prosenttia saa palkkansa alan yrityksiltä. Metsäteollisuus on tehdasteollisuuden toimialoista toiseksi suurin työllistäjä Vuonna 214 metsäteollisuus työllisti 42 henkilöä, paperiteollisuus 2 ja puutuoteteollisuus 22 Tehdasteollisuuden työlliset 1 henkilöä Osuus, % Metalliteollisuus 139 4,6 Metsäteollisuus 42 12,2 Sähkö- ja 42 12,2 elektroniikkateollisuus Elintarviketeollisuus 38 11,1 34 9,9 Rakennusaineteollisuus 1 4,4 Tekstiili-, vaatetus- ja 11 3,2 nahkateollisuus Painaminen 1 2,9 Huonekalujen valmistus 8 2,3 Muu valmistus 6 1,8 Yhteensä 342 Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito 2

3 Poiminta: Sunnuntailisät pitävät vaneritehtaan kiinni sunnuntaisin. Jos sunnuntaityötä koskeva korotus olisi maltillisempi, useat mekaanisen metsäteollisuuden tuotantolinjat voisivat pyöriä seitsemänä päivänä viikossa. Nykyisillä sunnuntailisillä se ei ole kannattavaa. Siksi puutuoteteollisuudessa tuotantolaitokset seisovat sunnuntaisin eli investoinnit eivät ole tehokkaassa käytössä. Jos tuotanto olisi käynnissä seitsemänä päivänä viikossa, työntekijöiden kokonaisansiot nousisivat vaikka työehtosopimuksen mukaisia sunnuntaikorvauksia kohtuullistettaisiin. Paperiteollisuuden edellytys on, että koneet käyvät koko ajan. Toimihenkilöt ovat päivätöissä, tehdas pyörii ympäri vuorokauden Paperiteollisuuden työntekijöistä 6 prosenttia tekee keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Se kertoo alan luonteesta: tehdas pyörii keskeytyksettä seitsemänä päivänä viikossa. Päivätyössä työskentelee noin neljännes eli 24 prosenttia kaikista työntekijöistä. Saha- ja levyteollisuudessa työaikamuodot vaihtelevat enemmän, ja vain 1 prosenttia mekaanisen metsäteollisuuden työntekijöistä tekee kolmivuorotyötä. Kaksivuorotyötä tekee neljännes eli 28 prosenttia työntekijöistä. Keskeytyvä kolmivuorotyö puolestaan rytmittää kolmanneksen työpäiviä. Päivätöissä taas on yhtä suuri osuus kuin paperiteollisuudessa eli 24 prosenttia. Henkilöstön korkeasta ja mukautuvasta osaamisesta kertoo sekin, että metsäteollisuuden toimihenkilöistä ainoastaan neljä prosenttia tekee keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Valtaosa eli peräti 93 prosenttia toimihenkilöistä tekee päivätyötä Metsäteollisuuden työntekijöistä % tekee keskeytymätöntä kolmivuorotyötä 28% 24% Työntekijät 32% 11% 3% 1% 24% Työntekijät 6% Keskeytymätön kolmivuorotyö Päivätyö Keskeytyvä kolmivuorotyö Kaksivuorotyö Muut Keskeytymätön kolmivuorotyö Päivätyö Muut Toimihenkilöistä 93 % tekee päivätyötä ja vain 4 % on keskeytymättömässä 3-vuorotyössä Lähde: Palkkatilastot

4 Metsäteollisuuden henkilöstö yltää kilpailukykyisiin palkkoihin Ainoastaan ahtausala maksaa työntekijöilleen parempaa tuntipalkkaa kuin paperiteollisuus, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n säännöllisesti keräämistä tuntipalkkatilastoista. Ahtausalan säännöllisen työajan keskiansio oli vuoden 214 viimeisellä neljänneksellä 21,43 euroa (Kuva 1). Se on hieman yli kymmenen prosenttia enemmän kuin paperiteollisuudessa, jossa työntekijän keskiansio on 19,2 euroa tunnissa ilman ylityö- ja sunnuntaikorotuksia. Koko metsäteollisuuden työvoimakustannukset olivat vuonna 214 hieman alle 2,2 miljardia, kun ne 2-luvun alkupuoliskolla olivat vielä keskimäärin lähes 2,8 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 214 työvoimakustannukset olivat 2,1 prosenttia alemmat kuin vuonna 213. Koko kansantalouden työvoimakustannukset puolestaan lisääntyivät,2 prosenttia 11 miljardiin euroon. Samalla työllisten määrä Suomessa pienentyi,8 prosenttia vuoteen 213 verrattuna. Tehdasteollisuudessa työllisten määrä vähentyi reippaampaa tahtia eli 3,2 prosenttia ja työvoimakustannukset alenivat vertailukaudesta 1,6 prosenttia 16,7 miljardiin euroon (Kuva 2). Puutuoteteollisuuden työllisten määrä vähentyi, prosenttia, kun vuotta 214 verrataan vuoteen 213. Paperiteollisuudessa työllisten lukumäärä vähentyi hieman hitaammin, 4,8 prosentin tahtia. Työvoimakustannukset taas supistuivat puutuoteteollisuudessa 3,3 prosenttia ja paperiteollisuudessa 1,2 prosenttia. Osa näistä muutoksista johtuu ulkoistuksista. Vuoden 214 työvoimakustannuksista valtaosan muodostivat massa- ja paperiteollisuuden palkat, joita yhtiöt maksoivat työntekijöilleen yhteensä 1,1 miljardia euroa. Sosiaalivakuutusmaksujen osuus oli paperiteollisuudessa 249 miljoonaa euroa. Saha- ja levyteollisuuden palkkakustannukset vuonna 214 olivat 693 miljoonaa euroa ja sosiaalivakuutusmaksujen osuudeksi jäi näin 12 miljoonaa euroa (Kuva 3). 4

5 Työntekijöiden keskiansioita eräillä EK:n sopimusaloilla Säännöllisen työajan tuntiansio 4. neljänneksellä 214, euroa/tunti Työntekijöiden keskiansioita eräillä EK:n sopimusaloilla 1 9 Säännöllisen työajan tuntiansio 4. neljänneksellä 214, euroa/tunti Teollisuus Elintarviketeollisuus Teknologiateollisuus Energiateollisuus Talonrakennusala Maa- ja vesirakennusala Autoliikenne Ahtausala 16,92 16,6 16,6 19,2 16,93 16,89 17,2 17,89 16,8 1,84 21, Lähde: EK:n palkkatilastot METSÄTEOLLISUUDEN TYÖVOIMAKUSTANNUKSET JA HENKILÖMÄÄRÄ Metsäteollisuuden työvoimakustannukset ja henkilömäärä LÄHDE: Palkkatilastot EUR/tunti Työvoimakustannus Henkilömäärä 2, Mrd. EUR Lkm 1,8 4 1,6 4 1,4 3 1,2 3 1, 2,8 2,6 1,4,2, 1 Palkkasummat ja työvoimakustannukset metsäteollisuudessa ja kansantaloudessa Lähde: Tilastokeskus LÄHDE: Tilastokeskus Palkkasummat ja työvoimakustannukset metsäteollisuudessa ja kansantaloudessa 214 Koko kansantalouden työvoimakustannukset Metsäteollisuuden työvoimakustannukset yhteensä 11 mrd. 2,2 euroa mrd. euroa Milj. eur. yht Massa- ja paperiteollisuus yht Saha- ja levyteollisuus Työvoimakustannus, mrd. eur Työvoimakustannus Työvoima- Työvoima- Työlliset kustannus, Työlliset kustannus mrd. eur Muutos , % Muutos , % Kaikki toimialat yhteensä 11,2 -,8 Kaikki toimialat yhteensä 11,2 -,8 Tehdasteollisuus yht. 16,7-1,6-3,2 Tehdasteollisuus yht. 16,7-1,6-3,2 Puutuoteteollisuus,8-3,3 -, Puutuoteteollisuus,8-3,3 -, 1,3-1,2-4,8 1,3-1,2-4,8 1,8,3-1, 1,8,3-1, Metalliteollisuus 9,3-2,1-3,4 Metalliteollisuus 9,3-2,1-3,4 Palkat Sosiaalivakuutusmaksut LÄHDE: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito Lähde: Tilastokeskus

6 Lähde: Sappi Finland ANSIOKEHITYS ERI TOIMIALOILLA Ansiokehitys eri toimialoilla Työntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansion vuosimuutos, joka sisältää sopimuskorotuksen lisäksi rakennemuutoksen vaikutuksen Työntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansion vuosimuutos, joka sisältää sopimuskorotuksen lisäksi rakennemuutoksen vaikutuksen Muutos, % ) Teknologiateollisuus Yksityinen sektori, sopimuskorotus ) ) Muutos sisältää 2 eri sopimuskorotusta 2) suuri rakennemuutos LÄHDE: EK ja Metsäteollisuus ry ) Muutos sisältää 2 eri sopimuskorotusta 2) suuri rakennemuutos Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry ANSIOKEHITYS ERI TOIMIALOILLA Ansiokehitys eri toimialoilla Työntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansion kumulatiivinen muutos Työntekijöiden säännöllisen työajan tuntiansion kumulatiivinen muutos Kaikki tilastoidut Identtiset Sisältää Kaikki rakennemuutoksen tilastoidut Samat Identtiset henkilöt perättäisinä vuosina Sisältää rakennemuutoksen Samat henkilöt perättäisinä vuosina Muutos, % Muutos % Teknologiateollisuus Yksityinen sektori, sopimuskorotus LÄHDE: EK ja Metsäteollisuus ry Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry

7 Puusepänteollisuus toimii kovassa kilpailussa Puusepänteollisuudessa työskentelee Suomessa noin 1 työntekijää, joiden säännöllisen työajan ansio oli vuonna ,76 euroa tunnissa. Kuten myös paperiteollisuudessa, huonekaluja valmistavien työntekijöiden keski-ikä on noussut. Suurin ryhmä on 9-vuotiaat. Heitä on yli 3 prosenttia työntekijöistä. Palkkataso puusepänteollisuudessa on viime vuosina noussut nopeammin kuin yksityisen sektorin sopimus- korotukset. Työn korkea hinta onkin osasyy siihen, miksi Suomessa kovasti kilpaillun alan työllisyys ei ole toipunut talouskriisistä. Kilpailijamaa Virossa työllisyys puusepänteollisuudessa on sen sijaan piristynyt ja jättänyt taakseen laman pohjalukemat. Suomessa työvoimakustannukset ovat Viroon verrattuna noin kaksinkertaiset. 3 Puusepänteollisuus Sukupuolijakauma henkilöstöryhmissä Toimihenkilöt Säännöllisen työajan ansio 214 Työntekijät, /t 14,76 Toimihenkilöt, /kk Ylemmät toimihenkilöt, /kk Työntekijät % 2% 4% 6% 8% 1% Puusepänteollisuudessa työskentelee noin 1 työntekijää Naiset Miehet EK:n palkkatilastot ja Tilastokeskus 7

8 Ansiokehitys puusepänteollisuudessa Säännöllisen työajan ansion kumulatiivinen muutos Työntekijöiden tuntiansion kehitys Toimihenkilöiden kuukausiansion kehitys 4 Muutos, % 4 Muutos % Kaikki Identtiset Yksityinen sektori, sopimuskorotus LÄHDE: EK ja Metsäteollisuus ry Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry Puusepänteollisuuden työntekijöiden ikärakenne 214 Työntekijät 4 % 3 1 lkm Työntekijät Toimihenkilöt Toimihenkilöt 4 % ikä Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry 8

9 Paperiteollisuuden toimihenkilöiden palkkaus on verrattain hyvä Paperiteollisuuden toimihenkilöt pärjäävät hyvin palkkakilpailussa tehdasteollisuuden kollegojaan vastaan. Heidän keskimääräinen kuukausiansionsa on suurempi kuin muualla tehdasteollisuudessa. Vuonna 214 paperiteollisuuden toimihenkilö tienasi kuukaudessa keskimäärin euroa. Metsäalan toimihenkilöt tienasivat keskimäärin 3 34 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi teknologiateollisuudessa toimihenkilön keskimääräinen kuukausiansio jäi euroon. Saha- ja levyteollisuuden toimihenkilöt jäivät senkin alle eli 3 9 euroon. Keskimäärin teollisuuden toimihenkilöt tienasivat vuonna euroa kuukaudessa. Keskimääräinen kuukausiansio teollisuudessa euroa syyskuussa 214 Keskimääräinen kuukausiansio teollisuudessa euroa syyskuussa Ylemmät toimihenkilöt Teollisuus Teknologiateollisuus Teollisuus Teknologiateollisuus Metsäala Toimihenkilöt EUR/kk Lähde: Palkkatilastot LÄHDE: Palkkatilastot 214 9

10 Poiminta: Työvoimakustannusten pienentyminen johtuu alan rakennemuutoksesta sekä vuonna 28 kärjistyneestä rahoitusmarkkinoiden kriisistä, jota seurasi kansainvälinen taantuma. Tarve parantaa yritysten kustannuskilpailukykyä ei ole poistunut, sillä keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna paperiteollisuuden työvoimakustannukset ovat vuositasolla Suomessa selvästi kalliimmat. Toimihenkilöidenkin ansiokehitys perustuu maltilliseen palkkaratkaisuun. Saha- ja levyteollisuudessa palkat kasvoivat vuonna 214 yhden prosentin verrattuna vuoteen 213. Yhden prosentin kasvu säännöllisen työajan kuukausiansiossa perustuu identtisten henkilöiden vertailuun tilastoaineistossa eli kyseessä on samojen työntekijöiden palkkakehitys. Identtisten työntekijöiden vertailu kuvaa paremmin alan todellisen ansiotason kehitystä kuin koko henkilöstön huomioiminen. Jos aineisto sisältää kaikki henkilöstön edustajat, rakennemuutokset, kuten vaihtuvuus, voivat vaikuttaa lukuihin huomattavasti. Kun henkilöstön vaihtuvuus otetaan huomioon, vuonna 214 teollisuuden toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansion muutos oli 1,3 prosenttia vuoteen 213 verrattuna. Paperiteollisuudessa vastaava luku oli 1,2 prosenttia. Identtisten toimihenkilöiden palkat puolestaan nousivat paperiteollisuudessa 1,6 prosenttia. Teollisuuden ylemmät toimihenkilöt ylsivät keskimäärin euron kuukausiansioihin. Paperiteollisuutta korkeammat kuukausiansiot oli vain kemianteollisuudessa, jonka 42 euron kuukausiansio ylitti paperiteollisuuden toimihenkilön 6 euron keskimäärisen kuukausiansion hienoisesti. ANSIOKEHITYS ERI TOIMIALOILLA Ansiokehitys eri toimialoilla Toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansion kumulatiivinen muutos Toimihenkilöiden Kaikki tilastoidut säännöllisen työajan kuukausiansion Identtiset kumulatiivinen muutos Kaikki Sisältää tilastoidut rakennemuutoksen Samat Identtiset henkilöt perättäisinä vuosina Sisältää rakennemuutoksen Samat henkilöt perättäisinä vuosina 4 Muutos, % 4 Muutos % Teknologiateollisuus Yksityinen sektori, sopimuskorotus Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry LÄHDE: EK ja Metsäteollisuus ry

11 ANSIOKEHITYS ERI TOIMIALOILLA Ansiokehitys eri toimialoilla Ylempien toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansion kumulatiivinen muutos Ylempien toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansion kumulatiivinen muutos Kaikki tilastoidut Identtiset Kaikki Sisältää tilastoidut rakennemuutoksen Samat henkilöt perättäisinä vuosina Sisältää rakennemuutoksen 4 Muutos, % 4 Identtiset Samat henkilöt perättäisinä vuosina Muutos % Teknologiateollisuus Yksityinen sektori, sopimuskorotus Lähde: EK ja Metsäteollisuus ry 8 LÄHDE: EK ja Metsäteollisuus ry Työntekijöiden ansiokehitys Säännöllisen Työntekijöiden työajan tuntiansion ansiokehitys muutos Toimihenkilöiden ansiokehitys Säännöllisen Toimihenkilöiden työajan kuukausiansion ansiokehitys muutos Säännöllisen työajan tuntiansion muutos Säännöllisen työajan kuukausiansion muutos Teollisuus,7 1,6 Teollisuuus 1,3 1,8 1,9 1,2 1,6 1, ,8 1 2,3 Metsätyönjohtajat 2, 2,6 Teknologiateollisuus,4 1,6 1,2 1,9 Autoliikenne 1, 2,2 Teknologiateollisuus 1,7 2, LÄHDE: Palkkatilastot 214,, 1, 1, 2, 2, Muutos-% Identtiset (samat henkilöt 213 ja 214 aineistossa) Kaikki (sis. rakennemuutoksen eli henkilöstön vaihtuvuuden vaikutuksen) Lähde: Palkkatilastot LÄHDE: Palkkatilastot 214,, 1, 1, 2, 2, 3, Muutos-% Identtiset (samat henkilöt 213 ja 214 aineistossa) Kaikki (sis. rakennemuutoksen eli henkilöstön vaihtuvuuden vaikutuksen) Lähde: Palkkatilastot

12 Ikärakenne edellyttää uusien ammattilaisten kouluttamista Iso osa metsäteollisuuden työntekijöistä ikääntyy ja siirtyy lähivuosina eläkkeelle. Siksi biotalous tarjoaa jatkossa mahdollisuuksia nuorille. Seuraavan kymmen vuoden aikana peräti neljännes henkilöstöstä eläköityy. Tällä hetkellä metsäteollisuuden suurin ikäryhmä on 9-vuotiaat miehet ja toiseksi suurin 4-vuotiaat miehet. Yli 6-vuotiaiden miesten osuus on kuitenkin vain hieman suurempi kuin 2 29-vuotiaiden. Miesten osuus kaikista työntekijöistä on 87 prosenttia. Ala työllistää 3 työntekijää, kun taas koko henkilöstön yhteenlaskettu lukumäärä on 42. Metsäteollisuuden työntekijöiden ikärakenne jäsenyrityksissä Metsäteollisuuden työntekijöiden ikärakenne Lukumäärä Ikäluokat Miehet Naiset Yhteensä Lähde: Metsäteollisuus ry:n palkkatilastot LÄHDE: Metsäteollisuus ry:n palkkatilastot 12

13 METSÄTREOLLISUUDEN TYÖVOIMA HENKILÖSTÖRYHMITTÄIN Metsäteollisuuden työvoima henkilöstöryhmittäin Sukupuolijakauma henkilöstöryhmissä Ylemmät toimihenkilö Ylemmät toimihenkilöt Toimihenkilöt Toimihenkilöt Lkm Osuus henkilömäärästä Miehiä Naisia Työntekijät 3 72 % 87 % 13 % Toimihenkilöt 6 13 % 8 % 42 % Työntekijät Ylemmät toimihenkilöt % 6 % 3 % % 2% 4% 6% 8% 1% Yhteensä % 2 % Naiset Miehet Lähde: EK:n palkkatilastot ja Tilastokeskus LÄHDE: EK:n palkkatilastot ja Tilastokeskus

14 Toimihenkilöiden ikärakenne on tasapainoinen Metsäteollisuudessa työskentelee toimihenkilöitä yhteensä noin 12. Työntekijöihin verrattuna alan toimihenkilöt ovat hieman vaihtelevampi joukko: toimihenkilöiden ikärakenne on merkittävästi työntekijöitä tasaisempi, samoin sukupuolijakauma. Naisten osuus toimihenkilöistä nousee 3 prosenttiin, kun taas työntekijöiden joukossa naisten osuus jää 13 prosenttiin. Vaikka kolmekymppiseen toimihenkilöön törmää suuremmalla todennäköisyydellä kuin samanikäiseen työntekijään, 4-vuotiaat kuitenkin muodostavat hienoisesti muita suuremman henkilöstöryhmän toimihenkilöiden sisällä. Metsäteollisuuden toimihenkilöiden ikärakenne jäsenyrityksissä Metsäteollisuuden toimihenkilöiden ikärakenne Lukumäärä Ikäluokat Miehet Naiset Yhteensä Lähde: Metsäteollisuus ry:n palkkatilastot LÄHDE: Metsäteollisuus ry:n palkkatilastot 14

15 Metsäteollisuus tarjoaa toimihenkilöille vaihtuvia tehtäviä Toimihenkilöiden toimenkuvat ovat metsäteollisuudessa vaihtelevia. Teknisistä ja konttoritoimihenkilöistä hieman alle 1 työskentelee tukitoiminnoissa. Hieman suurempi määrä eli noin 2 toimii asiantuntijatehtävissä. Toimihenkilöihin lukeutuu myös pieni määrä erityisasiantuntijoita, joita ylemmistä toimihenkilöistä on noin pari tuhatta eli saman verran kuin asiantuntijoita. Yritysten ja yksiköiden johtajia on puolestaan alle viisisataa. Teknisten ja konttoritoimihenkilöiden palkat ovat asiantuntijatehtävissä keskimäärin lähemmäs 3 euroa. Esimerkiksi myyntiin ja taloushallintoon liittyvissä tukitoiminnoissa ansiotaso on hieman pienempi eli keskimäärin alle 3 euroa. Ylempien toimihenkilöiden palkat asiantuntijatehtävissä on noin 4 euroa ja erityisasiantuntijoilla palkkataso asettuu hieman yli euroon. Toimihenkilöistä valtaosalla on tekninen koulutus ja suurimmalla osalla koulutusaste on joko alin korkea-aste tai alempi korkeakoulututkinto. Ylempien toimihenkilöiden joukossa yleisin koulutusaste on ylempi korkeakoulututkinto, mutta myös alempi korkeakoulututkinto on yleinen Metsäteollisuuden toimihenkilöiden tehtävät ja kuukausipalkat jäsenyrityksissä Tehtäväasema Lkm Lkm 4 4 /kk Keskikuukausipalkka (mediaani) /kk Yritysten ja yksiköiden johtaminen Erityisasiantuntijat Asiantuntijat Tukitoiminnoissa työskentelevät Asianhoitajat Asiantuntijat Erityisasiantuntijat Tekniset ja konttoritoimihenkilöt Ylemmät toimihenkilöt Tekniset ja konttoritoimihenkilöt Ylemmät toimihenkilöt Lähde: Palkkatilastot 1

16 Metsäteollisuuden toimihenkilöiden koulutus jäsenyrityksissä Yhteensä noin 1 toimihenkilöä Koulutusala Koulutusaste 1% 1% 1% 1% 9% 9% 9% 9% 8% 7% 6% % 4% 3% 2% 1% 8% 7% 6% % 4% 3% 2% 1% Muu 8% Maa- ja metsätalousalan 7% koulutus 6% Kaupallinen ja % yhteiskuntatieteellinen koulutus 4% Tekniikan koulutus 3% 2% 1% 8% 7% 6% % 4% 3% 2% 1% Koulutusaste tuntematon Tutkijakoulutusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste % % Metsäteollisuuden toimihenkilöt Metsäteollisuuden toimihenkilöt % % Tekniset ja Tekniset Ylemmät ja konttoritoimihenkilöt konttoritoimihenkilöt toimihenkilöt Ylemmät toimihenkilöt Lähde: Palkkatilastot Metsäteollisuuden tilastot pitävät sisällään paperiteollisuuden ja puutuoteteollisuuden. jakaantuu massa-, paperi- ja kartonkiteollisuuteen sekä niistä valmistettaviin tuotteisiin. Puutuoteteollisuuteen kuuluu puolestaan saha- ja levyteollisuus sekä puutalojen ja rakennustuotteiden valmistus. Puusepänteollisuus taas muodostaa oman haaransa, eikä sitä tilastoida osaksi metsäteollisuuden lukuja. Puusepänteollisuutta on huonekaluteollisuus, joka kostuu keittiö- ja kylpyhuonekalusteiden valmistuksesta sekä toimisto- ja myymäläkalusteiden valmistuksesta. Metsäteollisuus ry Snellmaninkatu 13, 17 Helsinki Puh Lisätiedot: Raili Ohtonen, Tilastoasiantuntija, , raili.ohtonen@forestindustries.fi 16

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 2 TUNTIPALKKATILASTO 4. neljännekseltä 2010 EK 2011 Sisältö 5 Tiivistelmä 6 Palkat nousivat

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA /15 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. YLEISTÄ PALKKARYHMITTÄISIÄ TIETOJA NIMELLISANSIOKEHITYS REAALIANSIOKEHITYS 3 MUUT ALAT 3 IDENTTISTEN HENKILÖT AUTOKAUPAN TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat reilun prosentin lokakuusta 2013 syyskuuhun 2014 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaat kolme prosenttia

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Rakennemuutokset hidastivat ansiokehitystä teollisuudessa 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2015

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2015 Palkkatilasto Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2015 TEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN KESKIANSIOT EK:N JÄSENYRITYSTEN PRISSÄ VUODEN 2015 NELJÄNNELLÄ () VUOSINELJÄNNEKSELLÄ

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä puolitoista prosenttia

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys TEOLLISUUSLIITTO Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. neljännes 2016 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 3/2017 METALLITEOLLISUUDEN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN TUNTIANSIOT NOUSIVAT VUODESSA 1,4 PROSENTTIA Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 2. nelj. 2013

Metalliteollisuuden palkkakehitys 2. nelj. 2013 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ / Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. METLLIN RELINSIOT NOUSIVT, PROSENTTI VUODESS Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat noin kaksi prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2013

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2013 Palkkatilasto Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä TEOLLISUUDEN TYÖNTEIÖIDEN ESIANSIOT E:N ÄSENYRITYSTEN PIIRISSÄ VUODEN NELÄNNELLÄ (IV) VUOSINELÄNNESELLÄ Teollisuuden

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014

Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastot 24.4.2015 11:51:50 Ansioiden hajonta sopimusaloittain vuonna 2014 Tilastoaineisto 4. neljännekseltä 2014 Sivu 1 (2) Säännöllisen työajan ansio ilman tulospalkkioita

Lisätiedot

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat keskimäärin vajaan prosentin 7 Keskimääräinen kuukausiansio

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Keskiansio nousi teollisuudessa kolme ja kaupassa kaksi prosenttia lokakuusta

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 TOUKOkuu 2018 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden 9. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin,

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys 1 Metalliteollisuuden palkkakehitys Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin sekä Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Sopimusten mukaiset toimialakohtaiset neuvottelut keväällä 2009 Teknologiateollisuus Työntekijät, tietotekniikan palveluala ja ylemmät toimihenkilöt:

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2013

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2013 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA /1 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. YLEISTÄ PALKKARYHMITTÄISIÄ TIETOJA NIMELLISANSIOKEHITYS REAALIANSIOKEHITYS 3 MUUT ALAT 3 IDENTTISTEN HENKILÖT AUTOKAUPAN TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 TOUKOKUU 2019 Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2018 Palkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2015

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2015 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA 3/2016 Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2015 METALLITEOLLISUUDEN SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN TUNTIANSIOT NOUSIVAT VUODESSA 1,4 PROSENTTIA Metalliteollisuuden työntekijöiden

Lisätiedot

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2014

Palkkatilasto. Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä 2014 Palkkatilasto Työntekijöiden palkat teollisuudessa ja rakennusalalla 4. vuosineljänneksellä TEOLLISUUDEN TYÖNTEKIJÖIDEN KESKIANSIOT EK:N JÄSENYRITYSTEN PIIRISSÄ VUODEN NELJÄNNELLÄ () VUOSINELJÄNNEKSELLÄ

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2015

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2015 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2015 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2015 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä noin prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita EK:n Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kotimaisten arvo oli viime vuonna reilut 3,8 miljardia euroa eli noin 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Kuluvana vuonna investointien kasvu kiihtyisi

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin

Lisätiedot

Henkilöstörakenteet Palkkatilasto

Henkilöstörakenteet Palkkatilasto Henkilöstörakenteet 217 Palkkatilasto LOKAKUU 218 Henkilöstörakenteet 217 H enkilöstörakenteet 217 antaa yleiskuvan EK:n edustamilla aloilla työskentelevistä palkansaajista eri taustamuuttujien kuten toimialan,

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan

Lisätiedot

Miten toimii palkkakehityksen mikrodynamiikka Suomen työmarkkinoilla?

Miten toimii palkkakehityksen mikrodynamiikka Suomen työmarkkinoilla? Miten toimii palkkakehityksen mikrodynamiikka Suomen työmarkkinoilla? Antti Kauhanen Mika Maliranta Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos 29.11.2012 Yhteenveto Keskipalkkojen kehitys piilottaa taakseen erilaisten

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013

Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtionhallinnon ylin johto numeroin kesäkuussa 2013 Valtion työmarkkinalaitos Veli-Matti Lehtonen Syyskuu 2013 2 Sisältö 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne... 3 2 Vanhuuseläköityminen

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2011

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2011 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKISUJ / Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. RELINSIOT LSKIVT METLLISS J KOKO TEOLLISUUDESS Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Tammikuu 2019 Teollisuuden investoinnit kääntyvät lievään nousuun Investointi- aste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien arvon odotetaan kasvavan tänä vuonna 3,9 miljardiin

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat

Yksityisen sektorin kuukausipalkat Palkat ja työvoimakustannukset 2013 Yksityisen sektorin kuukausipalkat Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Sisällys 1. Tilastotyöryhmän toimeksianto ja kokoonpano sekä raportin kulku... 1 2. Ansiokehitys lokakuusta 2012 lokakuuhun

Lisätiedot

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Konsultit 2HPO 1 Osa-aikaista ja määräaikaista työtä tekevien osuus palkansaajista Lähde: Tilastokeskus ja Findikaattori 2 Työsuhteiden muodot 2000-2012 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Tammikuu 2018 Kiinteät investoinnit vähän alas t&k kääntyy kasvuun Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan kääntyvän noin neljä prosentin

Lisätiedot

Toukokuu 2010. Palkkatilastokatsaus

Toukokuu 2010. Palkkatilastokatsaus Toukokuu 2010 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2009 . Palkkatilastokatsaus Vuosi 2009 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastokatsaus 2009 1 2 Palkkatilastokatsaus 2009 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 219 Teollisuuden investoinnit vilkastumassa Investointiaste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien odotetaan kasvavan viime vuoteen verrattuna Tutkimus- ja kehitysmenojen

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat

Yksityisen sektorin kuukausipalkat Palkat ja työvoimakustannukset 2012 Yksityisen sektorin kuukausipalkat Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 328 euroa lokakuussa 2011 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 218 Kiinteät investoinnit kääntyvät laskuun - taso säilyy hyvänä Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla

Lisätiedot

Tilastoaineistoa 2007

Tilastoaineistoa 2007 Tilastoaineistoa 2007 Kaupan tilastot 2007 1 2 Kaupan tilastot 2007 KAUPAN TILASTOT 2007 Kaupan tilastot ovat valmistuneet. Tilastovihko ilmestyy perinteisessä painetussa muodossa. Se löytyy myös Suomen

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä- Pohjanmaan metsäbiotalouden perusta puutuotteissa Metsäbiotalouden suurin toimiala on puutuoteteollisuus. Se työllistää lähes 60 prosenttia maakunnan metsäbiotalouden

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 Helmikuu 2018 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2017 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Tietoa akavalaisista Kainuussa

Tietoa akavalaisista Kainuussa Tietoa akavalaisista Kainuussa 7.5.05 Risto Kauppinen Tulevaisuusfoorumi Sotkamo Työttömät*, Kainuu 0 05, lkm. 0 05, Kainuu 0/ 05/ Perusaste 79-0 -5, Keskiaste 0 9 5,0 Alin korkea-aste 0 5 - -, Korkeasti

Lisätiedot

Korkeasti koulutetut työttömät. Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus

Korkeasti koulutetut työttömät. Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus Korkeasti koulutetut työttömät Tekijä: Tutkija Jouni Nupponen, Uudenmaan ELY-keskus Määritelmä ja lähdetiedot Korkeasti koulutetut = alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste sekä tutkijakoulutusaste

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013 TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26

Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26 Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta Eeva Rantala 26.4.2014 Kehysriihi ja yliopistot Yliopistoindeksin puoliaaminen (- 16,5 milj euroa 2015, sis. amk:t) ValIo varautuu lisäpääomiaamaan yliopistoja

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Uudenmaan metsäbiotalous

Uudenmaan metsäbiotalous Uudenmaan metsäbiotalous Uusimaa - määrissä suuri, osuuksissa pieni Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 22 %. Tärkein biotalouden sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalous

Lisätiedot

Kesäkuu 2009. Palkkatilastokatsaus

Kesäkuu 2009. Palkkatilastokatsaus Kesäkuu 2009 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2008 Palkkatilastokatsaus Vuosi 2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK Palkkatilastokatsaus 2007 1 Tiivistelmä Säännöllisen työajan ansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä

Lisätiedot

Palkkatilastokatsaus 2004

Palkkatilastokatsaus 2004 Palkkatilastokatsaus 2004 Palkkatilastokatsaus 2004 Elinkeinoelämän keskusliitto EK / Palkkatilastokatsaus 2004 1 2 Elinkeinoelämän keskusliitto EK / Palkkatilastokatsaus 2004 Esipuhe EK:n palkkatilastokatsaus

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 HELMIKUU 2019 Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2018 P alkat ja palkitseminen ovat yritysten keskeisiä välineitä johtamisessa ja henkilöstön kannustamisessa.

Lisätiedot

Yksityisen sektorin tuntipalkat 2010

Yksityisen sektorin tuntipalkat 2010 Palkat ja työvoimakustannukset 2011 Yksityisen sektorin tuntipalkat 2010 Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansio oli vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä 14,59 euroa Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2013 Investointitiedustelu Kesäkuu 2013 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan

Lisätiedot

Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center. Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center. Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Tulevaisuus työelämässä -seminaari 24.3.2010 Scandic Marina Congress Center Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Ohjelma 13.00 Tilaisuuden avaus Työmarkkinat murroksessa Johtaja

Lisätiedot

Investointitiedustelu. Helmikuu 2017

Investointitiedustelu. Helmikuu 2017 Investointitiedustelu Helmikuu 2017 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan investoinnit vuosina 2015 2017... 5

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Tilastojulkaisu 2016 Yliopistot

Tilastojulkaisu 2016 Yliopistot Tilastojulkaisu 2016 Yliopistot SISÄLLYS YLIOPISTOT TYÖLLISTÄJINÄ... 3 YLIOPISTOT... 5 AVAINLUKUJA YLIOPISTOJEN HENKILÖSTÖSTÄ... 6 Henkilöstömäärä... 6 Vakinaisuus ja määräaikaisuus... 8 Kokoaikaisuus

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Tilastojulkaisu 2017 Yliopistot

Tilastojulkaisu 2017 Yliopistot Tilastojulkaisu 2017 Yliopistot SISÄLLYS YLIOPISTOT TYÖLLISTÄJINÄ... 3 YLIOPISTOT... 5 AVAINLUKUJA YLIOPISTOJEN HENKILÖSTÖSTÄ... 6 Henkilöstömäärä... 6 Vakinaisuus ja määräaikaisuus... 8 Kokoaikaisuus

Lisätiedot

Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009

Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009 Palkat ja työvoimakustannukset 2010 Yksityisen sektorin kuukausipalkat 2009 Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 185 euroa lokakuussa 2009 Tilastokeskuksen mukaan yksityisen

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2016 Investointitiedustelu Kesäkuu 2016 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan investoinnit

Lisätiedot

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA

PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK:STA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2014 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(5) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 17.9.2014 PALKKATILASTOJA KOSKEVIEN TIETOJEN HANKKIMINEN ELINKEINOELÄMÄN

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Toimipaikkojen lukumäärä Toimihenkilöiden lukumäärä Mettova toimenvaativuusmittari Muu palkkarakenne Yhteensä

Toimipaikkojen lukumäärä Toimihenkilöiden lukumäärä Mettova toimenvaativuusmittari Muu palkkarakenne Yhteensä 1 (4) TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2012 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2011

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2011 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2011 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2011 Helmikuu 2012 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat runsaat kaksi prosenttia lokakuusta 2010 lokakuuhun

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2015

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2015 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2015 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2015 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat reilun prosentin syyskuusta 2014 syyskuuhun 2015 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS TASKUTILASTO Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS Valtion työmarkkinalaitos Kesäkuu 2006 3 SISÄLLYS Tiedot ovat marraskuun 2005 viimeiseltä

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010

TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010 TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa ja suunnittelu- ja konsultointialaa) toimihenkilöiden

Lisätiedot

Tilastojulkaisu 2015 Yliopistot

Tilastojulkaisu 2015 Yliopistot Tilastojulkaisu 2015 Yliopistot Sisällys Yliopistot työllistäjinä... 3 Yliopistot... 5 Avainlukuja yliopistojen henkilöstöstä... 6 Henkilöstömäärä 6 Ikärakenne 7 Vakinaisuus ja määräaikaisuus 8 Kokoaikaisuus

Lisätiedot

Päijät-Hämeen metsäbiotalous

Päijät-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en metsäbiotalouden veturina on puutuoteteollisuus Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 39 %. Biotaloudessa merkittävä sektori on myös elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Yliopistojen. Tilastojulkaisu Yliopistot

Yliopistojen. Tilastojulkaisu Yliopistot Jälkipainos kielletään. Sivistystyönantajat ry Eteläranta 10, FI-00130 Helsinki, Finland Tel. +358 9 1728 5700 www.sivistystyonantajat.fi Yliopistojen Tilastojulkaisu 2014 yleinen työehtosopimus Yliopistot

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus, Suomen talouden suunnannäyttäjä

Uudistuva teollisuus, Suomen talouden suunnannäyttäjä Uudistuva teollisuus, Suomen talouden suunnannäyttäjä Pohjois-Pohjanmaan EK-foorumi, Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 2 Suomen talouskasvu on verrokkimaita hitaampaa BKT:n volyymi-indeksi,

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Tilastojulkaisu 2018 Yliopistot

Tilastojulkaisu 2018 Yliopistot Tilastojulkaisu 2018 Yliopistot YLIOPISTOT TYÖLLISTÄJINÄ... 2 YLIOPISTOT... 3 AVAINLUKUJA YLIOPISTOJEN HENKILÖSTÖSTÄ... 4 Henkilöstömäärä... 4 Vakinaisuus ja määräaikaisuus... 6 Kokoaikaisuus ja osa-aikaisuus...

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL

DI - KATSAUS 2009. Toukokuu 2009. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL DI - KATSAUS 2009 Toukokuu 2009 Sivu 2 (15) YHTEENVETO Rakennus- ja kiinteistöala työllisti vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan noin 250 000 henkilöä. Heistä rakennusalan diplomi-insinööri -tasoisen koulutuksen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote kasvaa myös Suomessa, mutta takamatkaa muihin euromaihin on 8 prosenttia 24.1.2018 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen vienti ponnahti alkuvuonna 2017, mutta takamatkaa muihin

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot