Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta. Eeva Rantala 26"

Transkriptio

1

2 Ajankohtaista työmarkkinoilta ja liiton toiminnasta Eeva Rantala

3 Kehysriihi ja yliopistot Yliopistoindeksin puoliaaminen (- 16,5 milj euroa 2015, sis. amk:t) ValIo varautuu lisäpääomiaamaan yliopistoja 3- kertaisesi yliopistojen keräämään yksityiseen pääomaan nähden, enintään 75 miljoonalla vuosina 2014 ja 2015 (150 milj. euroa). Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustamisen myötä Suomen Akatemia voi tehdä ensimmäiset rahoituspäätökset v Strategisten tutkimushankkeiden rahoitukseen on vuonna 2015 myönneaävissä n. 57 milj. euroa. Yliopistojen perusrahoituksesta siirretään 50 milj. euroa asteiaain Suomen Akatemian kauaa kilpailtuihin tutkimusmäärärahoihin

4 Kehysriihi ja yliopistot Hakijasuman purku: korkeakoulutuksen aloituspaikkoja lisätään määräaikaisesi vuosina tulevaisuuden kannalta oleellisilla aloilla, 123 milj. euroa Alempien korkeakoulututkintojen kelpoisuus YmpärivuoInen opiskelu korkeakouluissa, käytänteitä koskeva raportoinipyyntö korkeakouluille, jatkotoimenpiteistä sopiminen

5 Yliopistojen rahoitusmallin muutokset OpiskelijapalauAeen (Kandipalaute) käyaöönoao (3 %) 55 opintopisteaä suoriaaneiden vaikutus yliopistojen rahoitukseen kasvaa (12 %) Julkaisufoorumihankkeen tasoluokitus, laatunäkökulma vahvistuu siirtymäkaudella ja painoauu vielä voimakkaammin vuodesta 2017 alkaen.

6 Yliopistojen yleinen työehtosopimus Voimassa Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset palkankorotukset, 20 euroa vaaivuustaulukoihin , 0,4 %:n korotukset (muu henkilöstö 0,3 %) Toisen kauden palkankorotuksista ( ) sovitaan myöhemmin

7 Yliopistojen yleinen työehtosopimus Työryhmätyöskentely käynnissä paikallista sopimista käsiaelevä työryhmä palkkausjärjestelmän kehiaämistyöryhmä harjoiaelukoulujen työaika- ja palkkausjärjestelmätyöryhmä työaikatyöryhmä yhteistoiminta- ja työsuojelun yhteistoimintatyöryhmä

8 Henkilöstömäärät Taulukko 1: Henkilöstömäärät yliopistoittain lokakuussa 2013 YHTEENSÄ Opetus- ja tutkimushenkilöstö Muu henkilöstö Yliopisto Lkm 2013 Muutos edellisvuodesta (%) Lkm 2013 Muutos edellisvuodesta (%) Lkm 2013 Muutos edellisvuodesta (%) Keski-määräinen henkilöstölukumäärä vuodelta 2013 * Helsingin yliopisto , , , Aalto-yliopisto , , , Turun yliopisto , , , Oulun yliopisto , , , Itä-Suomen yliopisto , , , Jyväskylän yliopisto , , , Tampereen yliopisto , , ,4 Tampereen teknillinen yliopisto , , , Åbo Akademi , , , Lappeenrannan teknillinen yliopisto 912 1, , ,3 960 Lapin yliopisto 527 0, , ,3 618 Taideyliopisto 502 1, , ,6 Vaasan yliopisto 450-0, , ,1 508 Svenska handelshögskolan 224 2, , ,2 254 YHTEENSÄ , , ,

9 Sukupuolijakauma Taulukko 2: Henkilöstön sukupuolijakaumat yliopistoittain 2013 Opetus- ja tutkimushenkilöstö Muu henkilöstö Yliopisto miehiä (%) naisia (%) miehiä (%) naisia (%) Aalto-yliopisto 71,7 28,3 39,0 61,0 Helsingin yliopisto 50,0 50,0 31,3 68,7 Itä-Suomen yliopisto 50,4 49,6 26,2 73,8 Jyväskylän yliopisto 51,8 48,2 37,6 62,4 Lapin yliopisto 37,5 62,5 28,2 71,8 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 66,4 33,6 41,8 58,2 Oulun yliopisto 60,5 39,5 40,6 59,4 Svenska handelshögskolan 53,7 46,3 20,8 79,2 Taideyliopisto 55,0 45,0 42,7 57,3 Tampereen teknillinen yliopisto 75,8 24,2 36,3 63,7 Tampereen yliopisto 44,4 55,6 21,0 79,0 Turun yliopisto 49,6 50,4 28,2 71,8 Vaasan yliopisto 56,0 44,0 29,1 70,9 Åbo Akademi 56,2 43,8 36,8 63,2 YHTEENSÄ 57,4 42,6 32,9 67,1

10 Ikärakenne Lkm Kuvio 4: Muun henkilöstön ikärakenne Miehet Yhteensä Ikä Naiset Lähde: EK:n lokakuun palkkatiedustelu 2013 Lkm Kuvio 3: Opetus- ja tutkimushenkilöstön ikärakenne Miehet Ikä Naiset Lähde: EK:n lokakuun palkkatiedustelu 2013

11 Keskiansiot Kuvio 9: Keskiansiot 2013, kaikki henkilöt /kk Opetus- ja tutkimushenkilöstö 3846 Muu henkilöstö 3133 Yhteensä Lähde: EK:n lokakuun palkkatiedustelu 2013, YPJ:n piirissä olevat kokoaikaiset

12 Ansiokehitys Taulukko 18: Henkilöstölukumäärät 2012 ja 2013 Opetus- ja tutkimushenkilöstö Muu henkilöstö Yhteensä Kaikki henkilöt Identtiset henkilöt Järjestelmäidenttiset henkilöt Opetus- ja tutkimushenkilö stö Kuvio 7: Kaikkien, identtisten ja järjestelmäidenttisten henkilöiden 0,0 1,0 ansiokehitys 2,0 3,0 4,0 5,0 6, ,4 5,2 5,2 % Kuvio 8: Ansiokehitys : Sopimuskorotukset ja liukumat OPETUS- JA 0,0 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 6,0 TUTKIMUSHENKILÖS Kaikki TÖ henkilöt 1,9 0,7 0,9 Järjestelmäidenttiset henkilöt 1,9 0,8 2,5 % 2,9 MUU HENKILÖSTÖ Kaikki henkilöt 1,9 1,0 Muu henkilöstö 3,4 3,3 Järjestelmäidenttiset henkilöt 1,9 1,4 Kaikki henkilöt Lähde: EK:n lokakuun palkkatiedustelut 2012 ja 2013 Sopimuskorotus Tilastoinnin muutoksesta Liukuma Lähde: EK:n lokakuun palkkatiedustelut 2012 ja 2013

13 Palkkarakenne Opetus- ja tutkimushenkilöstö Muu henkilöstö 84,93 (2 %) 20130,34 (0 %) 61,24 (2 %) ,10 (0 %) 759,98 (20 %) Tehtäväkohtaine n palkanosa 633,88 (20 %) Tehtäväkohtaine n palkanosa 3032,84 (78 %) Henkilökohtaine n palkanosa Lisät 2437,33 (78 %) Henkilökohtaine n palkanosa Lisät Luontoisedut Luontoisedut

14 Yliopistojen Ilanne YT- neuvoaeluja käynnissä Oulun yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa, Itä- Suomen yliopistossa ja Aalto- yliopistossa Ulkoistamisia, yhiöiaämisiä, myyntejä Aalto Pro osakeyhiö Aalto EE:hen JY:n Ympäristöntutkimuskeskus myyiin Nab Labs Oy:lle

15 Tohtoreiden työllisyysilanne Maaliskuussa 2014 ennätysmäärä työaömiä tohtoreita työnhakijoina, 799 (TEM, Ilastot) TyöAömien tohtoreiden määrä kasvanut kolmessa vuodessa 72 %:lla Biologia, biokemia, ympäristöieteet 122 Kemia 67, fysikaaliset Ieteet 40 ValIoIeteet 37, yhteiskuntaieteet 29 Tekniikan tohtorit 142 (eri tekniikan alat)

16 Apurahatutkijoiden asema SääIöiden ja rahastojen neuvoaelukunnan suositus yliopistositoumukseksi Yliopistokorvaus 7 % yliopistolle, jos yliopisto tarjoaa apurahatutkijalle perusedellytykset (Ilat ja laiaeet ym. toimintaedellytykset) Suurin osa yliopistoista ei noudata yliopistositoumusta, sääiöt jatkavat neuvoaeluja yliopistojen kanssa

17 Ajankohtaista liiton toiminnasta Ehdotukset Vuoden Ieteentekijäksi tai Ieteenteoksi ja Ieteenteon esteeksi mennessä Julkistetaan syksyllä seminaarin yhteydessä AkIivisesI toimivat: nuorten tutkijoiden työryhmä, kirjastotyöryhmä, opetus- ja järjestötyöryhmä sekä kansainvälinen verkosto Jäsenkyselyn julkistus

Yliopistojen. Tilastojulkaisu Yliopistot

Yliopistojen. Tilastojulkaisu Yliopistot Jälkipainos kielletään. Sivistystyönantajat ry Eteläranta 10, FI-00130 Helsinki, Finland Tel. +358 9 1728 5700 www.sivistystyonantajat.fi Yliopistojen Tilastojulkaisu 2014 yleinen työehtosopimus Yliopistot

Lisätiedot

TILASTOJULKAISU 2013 YLIOPISTOT JA HARJOITTELUKOULUT

TILASTOJULKAISU 2013 YLIOPISTOT JA HARJOITTELUKOULUT TILASTOJULKAISU 2013 YLIOPISTOT JA HARJOITTELUKOULUT Sisällys YLIOPISTOT TYÖLLISTÄJINÄ...3 YLIOPISTOT...5 AVAINLUKUJA YLIOPISTOJEN HENKILÖSTÖSTÄ...6 Henkilöstömäärä...6 Ikärakenne...8 Vakinaisuus ja määräaikaisuus...9

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tikauden tuloksen osuus kokonaistuotoista Kuvio 1b: Tilikauden tuloksen osuus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Asemointitilastot 2016; Yhteinen osio katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tilikauden

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk

TuKKK Turku. Kasv.tdk Rauma Lääk.tdk Mat-l.tdk Oik.tdk Turun yliiston iskelijoiden muissa yliistoissa suorittamat JOO-innot (laskutetut innot) Vuosina 1999-2005 innot on laskutettu intoviikkoina. Tilastossa tdk- tai yo-kohtaiset kokonaissummat on muutettu

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 203 Yliopistokoulutus 202 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 400 tutkintoa vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 202 yhteensä 29 400 tutkintoa.

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014

Metalliteollisuuden palkkakehitys 4. nelj. 2014 TUTKIMUSYKSIKÖN JULKAISUJA /15 Metalliteollisuuden palkkakehitys. nelj. YLEISTÄ PALKKARYHMITTÄISIÄ TIETOJA NIMELLISANSIOKEHITYS REAALIANSIOKEHITYS 3 MUUT ALAT 3 IDENTTISTEN HENKILÖT AUTOKAUPAN TOIMIHENKILÖT

Lisätiedot

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17

ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN 2016-17 18.04.2016 PÄÄTÖS. Myöntöperuste 230 / vaihtokk. Muutos 15/16-16/17 ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 299 1 621 372 830 358 340 14 490 29604 Helsingin yliopisto 407 2 421 556 830 579 600-22

Lisätiedot

Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista

Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista 216 Perustietoa metsäteollisuuden henkilöstöstä ja palkoista 1 Metsäteollisuuden henkilöstö koostuu oman alansa ammattilaisista Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on peräti kaksikymmentä prosenttia.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 167 00 opiskelijaa vuonna 013 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 167 00

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 100 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2010 yhteensä 29 100

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat reilun prosentin lokakuusta 2013 syyskuuhun 2014 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2012 2013 Sisällys 1. Tilastotyöryhmän toimeksianto ja kokoonpano sekä raportin kulku... 1 2. Ansiokehitys lokakuusta 2012 lokakuuhun

Lisätiedot

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu

Arvio lähtijöistä. 41 237 54 510 49 220 5 290 29539 Centria ammattikorkeakoulu ERASMUS+ KA103 -OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) 230 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto yliopisto (Aalto korkeakoulusäätiö) 292 1 558 358 340 375 360-17 020 29604 Helsingin yliopisto 420 2 520 579 600 670 220-90

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2014

Yliopistokoulutus 2014 Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014

Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Päätös OKM/88/592/2014 12.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 16.5.2014 päätöksen (18/592/2014)

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistotutkinnon suorittaneet Ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi lähes 6 prosenttia Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan ylempiä korkeakoulututkintoja

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015 Rahoitusmalli ja julkaisut rahoitusmallia on kehitetty jatkuvasti ja ajan myötä

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Seuraavissa kuvioissa on alakohtaisesti esitetty vuonna 2014

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi Heikki Mannila 26.3.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan saada aikaan? ICT-alan kehityksen seuranta ja kehittämistarpeiden

Lisätiedot

Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj)

Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj) Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj) Suomen yliopistot UNIFI ry Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 1 1. Johdanto Suomen yliopistot

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 5 KORKEAKOULUITTAIN 9.5.2012 245 / vaihtokk - KK YO 257712 Aalto-yliopisto 263 1,494 366,030 273,600 92430 29604 Helsingin yliopisto 438 2,771 678,895 554,200

Lisätiedot

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PALKKASELVITYKSET 2012 työnantajaselvitys PALKKAKYSELY JÄSENILLE RAPORTTI toukokuu 2013 FOCUS MASTER OY SISÄLLYSLUETTELO Johdanto...3 1. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...5

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2014 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaan prosentin 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto

Lisätiedot

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy

IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 19.8.

AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 19.8. AJANKOHTAISTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSTÄ Kauppatieteellisen alan valtakunnallinen tapaaminen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 19.8.2013 Ylijohtaja Hannu Sirén Valtiontalouden kehykset vuosille

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on merkittävä alueellinen rooli ja koulutuksessa valtakunnallisesti merkittävä

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset

KORKEAKOULUJEN IMAGO 2008 YLIOPISTOT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Kirjekysely helmikuussa 2008 17-29-vuotiaat suomalaiset Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimuslaitoksen lupaa ja nimen mainitsemista.

Lisätiedot

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Tutkimuksen tietoaineistot 2014-2017 Keskeinen tavoite edistää sähköisten tutkimusaineistojen hyödyntämistä,

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2010 2 TUNTIPALKKATILASTO 4. neljännekseltä 2010 EK 2011 Sisältö 5 Tiivistelmä 6 Palkat nousivat

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS

TASKUTILASTO. Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS TASKUTILASTO Henkilöstön määrä - rakenne - palkat - työvoimakustannukset MARRASKUUSSA 2005 VALTION BUDJETTITALOUS Valtion työmarkkinalaitos Kesäkuu 2006 3 SISÄLLYS Tiedot ovat marraskuun 2005 viimeiseltä

Lisätiedot

Kirjallinen palaute 2014, kausi 2013-2016 03.11.2014 Taideyliopisto Sivu 1(4)

Kirjallinen palaute 2014, kausi 2013-2016 03.11.2014 Taideyliopisto Sivu 1(4) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAIDEYLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Taideyliopiston ensimmäisen toimintavuoden tärkeimpiin tapahtumiin kuului vuosien 2014-2016

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Hakijaprofiilit kansainvälisissä maisteriohjelmissa. KV-kevätpäivät Tampere 13.5.2014 Outi Tasala University Admissions Finland

Hakijaprofiilit kansainvälisissä maisteriohjelmissa. KV-kevätpäivät Tampere 13.5.2014 Outi Tasala University Admissions Finland Hakijaprofiilit kansainvälisissä maisteriohjelmissa KV-kevätpäivät Tampere 13.5.2014 Outi Tasala University Admissions Finland University Admissions Finland Liitekäsittelyn palvelukeskus, jota ohjaa kymmenen

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot 42 57 63 54 44 143 % 114 % 11 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot 332 380 361 358 380 95 % 95 % -5 % 4 %

Tohtorin tutkinnot 42 57 63 54 44 143 % 114 % 11 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot 332 380 361 358 380 95 % 95 % -5 % 4 % Asemointitilastot 2015, Lapppeenrannan 1/5 teknillisen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014

Lisätiedot

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi

Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opintoja suorittamattomien opiskelijoiden opiskeluoikeuksien kirjausmenettelyt ja tilastointi OPI-ohjausryhmän kokous Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Rakennemuutokset hidastivat ansiokehitystä teollisuudessa 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET

PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PROFESSORILIITTO PROFESSORSFÖRBUNDET PALKKASELVITYKSET 2010 KYSELY YLIOPISTOILLE PALKKAKYSELY JÄSENILLE RAPORTTI HUHTIKUU 2011 FOCUS MASTER OY SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...3 1. TUTKIMUSAINEISTON KUVAUS...5

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset Arttu Piri 1 Yleistä - Aineiston keruu sähköisesti 26.9. 14.10.12013 - Otos: Opiskelijajäsenet, poislukien 1.5.2013 jälkeen liittyneet - Otos

Lisätiedot

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011

Palkkatilasto. Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Palkkatilasto Tuntipalkkatilasto 4. neljännekseltä 2011 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat teollisuuden työntekijöillä vajaat kolme prosenttia

Lisätiedot

Metalliteollisuuden palkkakehitys

Metalliteollisuuden palkkakehitys Tutkimusyksikkö Metalliteollisuuden palkkakehitys Vuoden 9. neljännes Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin,

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2013 2014

Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2013 2014 Tilastotyöryhmän raportti rahoitusalan ansiokehityksestä tilastokaudella 2013 2014 Sisällys 1. Tilastotyöryhmän toimeksianto ja kokoonpano sekä raportin kulku... 1 2. Ansiokehitys lokakuusta 2013 syyskuuhun

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2012 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Keskiansio nousi teollisuudessa kolme ja kaupassa kaksi prosenttia lokakuusta

Lisätiedot

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN LIITE 2 KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN Yliopistojen taloutta on tarkasteltu aikajaksolla 2011 2013 kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta kuvaavien tunnuslukujen avulla. Lisäinformaatiota

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Road Show tiedotustilaisuus Joensuussa 14.5.2007 Hallintojohtaja Petri Lintunen, Joensuun yliopisto 1 Taustaa

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen

Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Missä mennään työmarkkinoilla? Johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen Sopimusten mukaiset toimialakohtaiset neuvottelut keväällä 2009 Teknologiateollisuus Työntekijät, tietotekniikan palveluala ja ylemmät toimihenkilöt:

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030

Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030 Kohti korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän visiota 2030 Korkeakoulutuksen kehittäminen mihin suuntaan ja millä ehdoilla 11.4.2017 Ylijohtaja Tapio Kosunen Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka, osaaminen ja

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI

NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Tiedote (1/2) 31.10.2013 NEUVOTTELUTULOS YLIOPISTOJEN YLEISEKSI TYÖEHTOSOPIMUKSEKSI Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat henkilöstöjärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen 25.10.2013

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013

Palkkatilasto. Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto lokakuulta 2013 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Ansiot nousivat noin kaksi prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 7 Keskimääräinen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

YVI-hanke 2010 2013. Jaana Seikkula-Leino. projektijohtaja, yrittäjyyskasvatuksen professori Turun yliopisto / Lappeenrannan teknillinen yliopisto

YVI-hanke 2010 2013. Jaana Seikkula-Leino. projektijohtaja, yrittäjyyskasvatuksen professori Turun yliopisto / Lappeenrannan teknillinen yliopisto YVI-hanke 2010 2013 Jaana Seikkula-Leino projektijohtaja, yrittäjyyskasvatuksen professori Turun yliopisto / Lappeenrannan teknillinen yliopisto YVI-hanke (2010 2013), tavoitteet 1) Yrittäjyyskasvatuksen

Lisätiedot

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011 Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry 24.1.2010 Insinöörikoulutukseen hyväksytyt ja insinööritutkinnon suorittaneet 1984-2009 Lähde: Tilastokeskuksen

Lisätiedot

PALKKASELVITYKSET 2014

PALKKASELVITYKSET 2014 PALKKASELVITYKSET 2014 TYÖNANTAJASELVITYS PALKKAKYSELY JÄSENILLE RAPORTTI HUHTIKUU 2015 FOCUS MASTER OY SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...3 1. AINEISTON KUVAUS...6 2. TYÖNANTAJASELVITYS...7 2.1. Professorien

Lisätiedot

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016

Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Palkkatilasto Kuukausipalkkatilasto syyskuulta 2016 Sisältö 3 Tiivistelmä 4 Palkat nousivat keskimäärin vajaan prosentin 7 Keskimääräinen kuukausiansio

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI Opintojen ulkopuolelle jääneet ja opintonsa keskeyttäneet nuoret Pekka Myrskylä Tilastokeskus 19.04.2012 Syrjään jäämisen riski asumismuodon ja perheaseman mukaan

Lisätiedot

Minne menet, avoin yliopisto?

Minne menet, avoin yliopisto? Minne menet, avoin yliopisto? Mervi Varja Avoimen yliopiston foorumin puheenjohtaja Minne menet, avoin yliopisto? Viime vuodet tilastokatsaus 2010-2013 Uutta opiskelijaprofiilista Lähitulevaisuuden suuntia

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA VNA yliopistojen tutkinnoista (794/2004) LUONNOS 16.9.2013 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen yliopistoittain alan sisällä Asemointitilastot 2016; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä yliopistoittain 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Ylempien korkeakoulututkintojen jakautuminen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet Suomen Akatemia 24.1.214 Tieteen tila 214: Bio- ja ympäristötieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Julkisuuskuva ja sen kehittäminen. Anu Mustonen

Julkisuuskuva ja sen kehittäminen. Anu Mustonen Julkisuuskuva ja sen kehittäminen Anu Mustonen Perusviestit: saavutuksia maan suosituimpia yliopistoja valtakunnallisin opiskelijarekrytoinniltaan Shanghain listalla tuottavin yliopisto (VATT 2007) tuloksellisin

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Myyjät. Varastotyöntekijät. Konttoritoimihenkilöt. Ravintolatyöntekijät. Sopimuskorotus Liukuma. Farmaseutit. Opettajat. Pankkitoimihenkilöt

Myyjät. Varastotyöntekijät. Konttoritoimihenkilöt. Ravintolatyöntekijät. Sopimuskorotus Liukuma. Farmaseutit. Opettajat. Pankkitoimihenkilöt Palvelualojen ansiot kohosivat yli viisi prosenttia Yksityisten palvelualojen ansiot kohosivat keskimäärin runsaat viisi prosenttia tilastokaudella, joka ajoittui lokakuusta 2000 lokakuuhun 2001. Nousuvauhti

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Lappeenrannan teknillisen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, Lapppeenrannan 1/6 teknillisen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015

Lisätiedot

Näkemyksiä ja ehdotuksia yliopistojen laskennallisen perusrahoituksen tutkimusta ja tutkijankoulutusta koskeviin painotuksiin

Näkemyksiä ja ehdotuksia yliopistojen laskennallisen perusrahoituksen tutkimusta ja tutkijankoulutusta koskeviin painotuksiin Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen yksikkö (TaSTI) Tampereen yliopisto 29.12.2010 Näkemyksiä ja ehdotuksia yliopistojen laskennallisen perusrahoituksen tutkimusta ja tutkijankoulutusta koskeviin

Lisätiedot