3914 VERENPAINE, pitkäaikaisrekisteröinti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3914 VERENPAINE, pitkäaikaisrekisteröinti"

Transkriptio

1 MENETELMÄOHJE 1 (5) 3914 VERENPAINE, pitkäaikaisrekisteröinti 1. YLEISTÄ Verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti antaa kertamittauksia ja kotimittauksia paremman ja luotettavamman kuvan verenpaineesta. Lisäksi sen avulla saadaan tietoa verenpaineen vuorokausivaihtelusta. Tutkimuksella rekisteröidään verenpainetasoa vuorokauden ajan potilaan tavanomaisissa elinolosuhteissa Verenpaineen vuorokausitaso ja siitä saatava systolisen paineen verenpainetaakka ennustaa hyvin kohonneen verenpaineen aiheuttamia elinmuutoksia kuten sydänlihaksen paksuuntumista ja munuaisten toiminnan huonontumista. Piilohypertonia on vaikeasti muilla keinoin kuin vuorokausimittauksella todettava tilanne. Siinä vastaanotoilla mitatut verenpaineet ovat normaaleja, mutta painetaso on koholla muina aikoina. Tämä johtaa verenpainetaudin elinhaittoihin, vaikka verenpainetasot näyttävät tavanomaisissa mittauksissa olevan hyvällä hoitotasolla. Hoidossa olevilla verenpainepotilailla piilohypertoniset arvot ovat varsin tavallisia eli jopa % potilaista tätä ilmiötä tavataan. Yleensä arvioidaan että väestöstä noin 10 %:lla on eriasteista piilohypertoniaa. Jos verenpaineen kotimittauksissa on korkeita arvoja tai todetaan viitteitä elinmuutoksista ilman selkeää vastaanottomittausten näyttöä verenpainetaudista, niin tilanne pitäisi aina selvittää verenpaineen vuorokausirekisteröinnillä, jota tulee myös käyttää tässä tilanteessa hoitovasteen arviointiin. Osalla potilaita kotimittaukset aliarvioivat verenpainetaudin vaikeusastetta ja toisaalta lääkärien vastaanotoilla mittaamat arvot yliarvioivat joillakin potilailla verenpainetasoja. Viimemainittua tilannetta kutsutaan ns. valkotakkihypertoniaksi, joka ei ole niin hyvänlaatuinen ilmiö niin kuin aiemmin oletettiin, sillä ilmiö kuvastaa potilaan reagointitapaa erilaisille stressitekijöille laajemminkin. Sekä vastaanotoilla että kotona tehtyihin verenpainemittauksiin liittyy virhelähteitä joiden johdosta verenpainelääkitys on varsin suurella osalla potilaista vajaatehoista ja toisaalta osa potilaista on turhaan hoidon piirissä. Verenpaineen vuorokausirekisteröintiä onkin perustellusti esitetty tehtäväksi nykyistä huomattavasti herkemmin ennen elinikäisen verenpainetaudin hoidon aloittamista ja myös riittävän hoidon varmistamiseksi. Erityisesti lapsilla vuorokausimittausta pidetään tärkeänä sillä pelkät kotimittaukset voivat johtaa siihen että osa lapsista jää varhaisen hoidon ulkopuolelle. Tutkimuksessa mitataan verenpainetta käsivarresta, kannettavalla laitteella yhden vuorokauden ajan, yleensä kotioloissa ja työssä olevilta mieluiten työpäivän aikana. Mittaustekniikassa on suositeltavaa käyttää EKG-ohjattua auskultatorista mittaustapaa, joka antaa luotettavampia arvoja kuin oskillometriset menetelmät,

2 MENETELMÄOHJE 2 (5) jotka perustuvat käsivarren tilavuusmuutoksiin. Oskillometria antaa työssä ja liikkeellä ollessa helposti liian korkeita arvoja mittauskäden liikkeistä johtuen. Oskillometristä mittaustapaa tulee käyttää vain poikkeustapauksissa. Tutkittava pitää rekisteröinnin ajan päiväkirjaa, johon merkitään; oireet, liikunta, työ, lääkkeidenotto, nukkumaanmeno- ja heräämisaika, ruokailut ja kahvin juonnit. Laitteen palautuksen yhteydessä mitataan tarkistusmittauksia. Rekisteröinti analysoidaan ja tutkimuksesta annetaan lääkärin lausunto. Verenpaineen vuorokausi- ja päiväkeskiarvoja arvioitaessa ei käytetä samoja viitearvoja ja tavoitetasoja kuin yksittäisissä mittauksissa. 2. KÄYTTÖAIHEET verenpainetaudin luotettava diagnostiikka lasten hypertensio epäily piiloverenpainetaudista ( masked hypertension ) mittaustilanteesta toiseen huomattavasti vaihteleva verenpaine kotimittauksissa selvästi matalampi tai korkeampi verenpainetaso kuin vastaanotolla epäily valkotakkihypertensiosta lääkehoitotarpeen arviointi ongelmatapauksissa hoidon tehon kontrolli verenpainelääkityksen huono sieto, esim. huimausoireet selittämättömät oireet verenpainehoidon aikana huimauksen selvittely autonomisen hermoston sairauksien selvittely raskaudenaikainen hypertensio sekundaarinen verenpainetauti tai sellaisen epäily epäselvyys siitä, onko verenpaine todella kohonnut 3. VASTA-AIHEET 4. LÄHETE Alentunut kooperaatio on relatiivinen vasta-aihe. Tutkimukseen tarvitaan lähete lääkäriltä. Lähettävän yksikön lääkäri tekee tutkimuspyynnön sairauskertomukseen KLF -lehdelle. Yksityisen sektorin lähetteet lähetetään kliinisen fysiologian ja neurofysiologian yksikköön. Yksityiskohtainen lähete on tärkeä. Lähetteessä tulee näkyä: selkeä kysymyksen asettelu verenpaineen kerta-mittausten tulostaso kliiniset esitiedot ja potilaan oireet voimassa oleva lääkitys ja mahdolliset lääketauot tutkimustuloksiin vaikuttavat sairaudet kuten esim. munuaissairaudet, aortan koarktaatio ja hemodialyysishuntit

3 MENETELMÄOHJE 3 (5) Lähettäjä arvioi fyysisen ja psyykkisen kunnon eli sen onko potilas kykenevä suoriutumaan kyseisestä tutkimuksesta. Lasten tutkimukset täytyy tehdä aikuisen ihmisen valvonnassa. 5. AJANVARAUS Ajanvaraus tehdään sähköisesti tai puhelimitse kliinisen fysiologian toimistosta. Terveyskeskus ja yksityisen sektorin potilaiden ajat annetaan lähetteiden perusteella. Tutkimus ei ole päivystystutkimus, kiireellisistä tutkimuksista pyydetään soittamaan kliinisen fysiologian toimistoon. Tutkimusajan antava taho ohjaa potilasta tutkimukseen valmistautumisessa ja antaa potilaalle tutkimukseen liittyvän kirjallisen potilasohjeen mahdollisine lääketaukoineen. Kuumesairauden jälkeen kokeen voi suorittaa yleensä noin viikon kuluttua. 6. TUTKIMUKSEN KULKU Rekisteröinnin aloitukseen on varattu aikaa 1,5 tuntia. Henkilötiedot ja lääkitys tarkistetaan. Potilaan pituus ja paino mitataan. Aluksi laitteen mittaamat verenpaineet tarkistetaan yhtä aikaa tehdyillä rinnakkaismittauksilla. Laitteen ensimmäisen automaattisen mittauksen jälkeen potilas voi lähteä kotiin. Laite mittaa verenpainetta ja pulssia päivällä n. 15 min välein ja yöllä tunnin välein. Tarvittaessa laite tekee yhden tarkistusmittauksen n.5 min kuluttua. Potilas täyttää tutkimuksen ajan päiväkirjaa, jossa näkyy kelloajat liikunnasta, levosta, oireista ja ruokailuista ja kahvinjuonneista. Laite rekisteröi 24 tuntia. Potilas tulee palauttamaan laitetta n.1/2 tuntia ennen rekisteröinnin päättymistä, jolloin tehdään rinnakkaismittauksia laitteen kanssa. Lääkäri tarkastaa mittaustuloksista hyväksytyt ja hylätyt mittaukset ja niiden virhekoodit. Tämän jälkeen tulostetaan korjattu versio, johon ohjelma on laskenut hyväksytyistä mittaustuloksista päivä- ja yöajan keskimääräiset systoliset ja diastoliset arvot sekä osuudet asetetuille raja-arvoille verenpainetaakan suhteen, lisäksi 24-tunnin keskiarvot systolisille ja diastolisille arvoille. Hoitaja kirjaa KLF - sivulle liitteeksi taulukon, josta ilmenee em. lukemien lisäksi viitearvot ja hypertonian raja-arvot. Tutkimuksen onnistuneisuutta arvioidaan mm. tehtyjen mittausten lukumäärän sekä niistä lasketun onnistumisprosentin perusteella. Lopulliseen raporttiin jäävät yhteenveto-kansilehti sekä hyväksytyt mittaustulokset, tulossivu keskiarvoista ja verenpainetaakasta sekä graafinen kuvaaja. Tutkimusvastaus lähetetään tutkimuksen pyytäneeseen yksikköön, josta potilas voi tulosta tiedustella.

4 MENETELMÄOHJE 4 (5) 7. TULKINTA JA VIITEARVOT EKG-ohjatusti auskultatorisesti mitattu vuorokausiverenpaineen mittaus on luotettavin kliinisessä käytössä oleva verenpainetaudin tutkimusmenetelmä. Tulkinnassa merkittävin yksittäinen parametri on systolisen paineen keskiarvo sekä päivällä että yöllä ja näistä laskettu verenpainetaakan osuus, joka korreloi parhaiten elinvaurioiden määrään. Vuorokausimittauksesta nähdään myös verenpaineen vaihtelun määrä ja normaali verenpaineen yö-päivä-vaihtelu tai sen puuttuminen. Normaalisti yöllinen paine laskee % päiväaikaisesta tasosta. Yöllisen verenpaineen laskun puuttuminen voi viitata esimerkiksi renaaliseen hypertoniaan tai vaikeaan ortostaattiseen taipumukseen. Systolisen yöllisen verenpaineen laskun puuttuminen ja aamulla heti heräämisen jälkeen korkealle kohoava verenpainekäyrä viittaavat myös kohonneeseen riskiin saada elinvaurioita. Mittaustuloksia arvioidaan myös huomioiden potilaan fyysisen aktiviteetin tasoa ja lääkityksen ottoaikoja. Tuloksia tulkitessa on myös huomioitava käytetty menetelmä. Oskillometrinen menetelmä ei ole yhtä luotettava kuin auskultatorinen. Erityisesti paljon liikkuvilla potilailla oskillometrian tuloksiin tulee suhtautua varauksella. Oskillometrinen menetelmä arvioi paineet laskennallisesti ja laskentamenetelmät ovat valmistajakohtaisia. Oskillometristä menetelmää käytettäessä voi olla perusteltua käyttää pelkkää karkeaa viitearvoa 135/85 vuorokausikeskiarvolle. Mahdollisten oireiden ja verenpaineen muutosten yhteyttä arvioidaan ja erityisen tärkeää tämä on huimauspotilailla. Viitearvot: Aikuiset (yli 18-vuotiaat): Käytämme tulosteissa pohjana eurooppalaisia viitearvoja (ESC 2007), joihin on lisätty verenpainehoidon tavoitetasot ja selvästi koholla olevan verenpaineen rajat. Ambulatorinen verenpainekeskiarvo mmhg Tavoite Hypertonian raja (ESC 2007) Selvästi koholla Vuorokausi < /80 >130 Päivä < /85 >135 Yö < /70 >125 Systolinen verenpainetaakka (BP load): Koholla Selvästi koholla Päivämittauksista >135 mmhg > 25 % > 50 % Yömittauksista >120 mmhg > 25 % > 50 % Verenpainetaakka yhteensä 24 h > 25 % > 50 %

5 MENETELMÄOHJE 5 (5) Lapset: Wühl 2002, AHA 2008, pituuden mukaiset viitearvot. Alle 120 cm ja/tai alle 10-vuotiaat: käytetään 120 cm, sukupuolen mukaisia viitearvoja. Verenpainetaakan arviointi: > 25%: prehypertonia tai piilo-hypertonia riippuen muista verenpainemittauksista. > 50%: suuri välittömien elinvaurioiden riski. Verenpainetaakka lasketaan osuutena seuraavien raja-arvojen ylittämisestä (vain systolinen painetaakka huomioidaan arviossa): Aikuiset: Päiväaika: 135/85 mmhg Yöaika: 120/70 mmhg Lapset: vuotta käytetään viitearvojen (Wühl 2002, AHA 2008) mukaista arvoa. Wühl E, Witte K, Soergel M, Mehls O, Schaefer F; German Working Group on Pediatric Hypertension. Distribution of 24-h ambulatory blood pressure in children: normalized reference values and role of body dimensions. J Hypertens. 2002; 20: Hakusanat/synonyymit: fysiologia, verenpaineen mittaus, verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti, ambulatorinen verenpaineen mittaus, vuorokausiverenpaine, verenpaineen vuorokausikeskiarvo, verenpainetaakka, hypotensio, hypertensio, verenpainetaso, veren-painekuormitus

Verenpaineen kotimittaus ja tulkinta

Verenpaineen kotimittaus ja tulkinta Verenpaineen kotimittaus ja tulkinta Antti Jula LKT, sisätautien erikoislääkäri, tutkimusprofessori, THL Yleislääkäripäivät 2016, 13.5.2016 Helsinki Verenpaine ja AVH-kuolleisuus Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016

Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito. Suomen Sydänliitto 2016 Kohonnut verenpaine merkitys ja hoito Mikä on verenpaine? Ellei painetta, ei virtausta Sydän supistuu sykkivä paineaalto Paineaallon kohdalla systolinen (yläpaine) Lepovaiheen aikana diastolinen (alapaine)

Lisätiedot

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012

Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa. Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Verenpaine,sen säätely ja käyttäytyminen levossa ja rasituksessa Jyrki Taurio Sisätautilääkäri TAYS/PSS 25.10.2012 Kohonnut verenpaine Yleisin yleislääkärille tehtävän vastaanottokäynnin aihe Lääkitys

Lisätiedot

NK6QA Luuntiheysmittaus

NK6QA Luuntiheysmittaus MENETELMÄOHJE 1 (5) NK6QA Luuntiheysmittaus 1. YLEISTÄ Osteoporoosi eli luukato voi johtua monista sairauksista ja riskitekijöistä ja niiden yhteisvaikutuksesta. Osteoporoosi johtaa luunmurtumiin, pituuden

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat 1.3.2012. Verenpaineen pitkäaikaismittauksen merkitys ja laatukriteerit

Käsiteltävät asiat 1.3.2012. Verenpaineen pitkäaikaismittauksen merkitys ja laatukriteerit Verenpaineen pitkäaikaismittauksen merkitys ja laatukriteerit Harri Lindholm, kliinisen fysiologian erikoislääkäri Käsiteltävät asiat Verenpaineen vuorokausirekisteröinnin aiheet Mittausmenetelmät Laitteiden

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

VERENPAINEMITTARIN KÄYTTÖOHJE

VERENPAINEMITTARIN KÄYTTÖOHJE VERENPAINEMITTARIN KÄYTTÖOHJE Mitä verenpaine on? Verenpaine tarkoittaa ihmisen suurimmissa valtimoissa olevaa painetta. Suurimmillaan se on sydämen puristaessa verta valtimoihin. Tätä kutsutaan yläpaineeksi

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Valkotakkiverenpaine ja piilevä hypertensio totta vai tarua? Antti Jula Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Valkotakkiverenpaine ja piilevä hypertensio totta vai tarua? Antti Jula Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Valkotakkiverenpaine ja piilevä hypertensio totta vai tarua? Antti Jula Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 135/85 Ambulatory awake or Home BP Antti Jula 2 Valkotakkihypertensio ja piilevä

Lisätiedot

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02. Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.2016 Ihmiskunnan kriittisen tärkeät sairaudet ja riskitekijät Global Burden

Lisätiedot

Mitä tehdä, kun kaikki verenpainelääkkeet ovat jo käytössä? Ilkka Kantola

Mitä tehdä, kun kaikki verenpainelääkkeet ovat jo käytössä? Ilkka Kantola Näin hoidan Mitä tehdä, kun kaikki verenpainelääkkeet ovat jo käytössä? Ilkka Kantola Vaste hoitoon on huono noin joka kymmenennellä verenpainepotilaalla. Tärkeimmät syyt ovat mittaamiseen liittyvät ongelmat,

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT ESIMERKKEJÄ

PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT ESIMERKKEJÄ PITKÄAIKAISREKISTERÖINNIT ESIMERKKEJÄ 1 Yleisimmät Ekg:n vuorikausinauhoitus Verenpaineen mittaus Ruokatorven PH Oksimetria 2 Muita Syketaajuus ja sykevaihtelu -psyykkiseen kuormittumiseen hyvä tutkimus

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli

SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli LIITE 5 SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli TAYS Sydänkeskus TULPPA/Fysioterapia Epikriisi potilaalle, HASA, tk, tth, sydänyhdyshenkilölle

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE

KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE KELPOISUUSVAATIMUKSET VERENPAINE Juha Hartikainen KYS-SYDÄNKESKUS AME 2003 1 ILMAILUMÄÄRÄYKSET EASA Part Med HYPERTENSIO ILMAILUMÄÄRÄYKSET EASA Part Med B.010 Sydän ja verisuonisto (c) ILMAILUMÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Verenpaineen kotiseuranta

Verenpaineen kotiseuranta Verenpaineen kotiseuranta Liikunnan vaikutus 3-9 kk aikana Lääkityksen vaikutus Hoitotulokset ja seuranta Autotehtaan työntekijöiden ja toimihenkilöiden ikäjakautuma, yhteensä 1002 henkeä Tästä kaikki

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus

Lisätiedot

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa.

TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Suomalaisten miesten aktivoimiseksi. TESTIPALAUTE Miltä tilanne näyttää nyt, mitä tulokset ennustavat ja miten niihin voit vaikuttaa. Testitulosten yhteenveto Miten tulkitsen kuntoluokkia? Kuntoluokitus

Lisätiedot

FT-B12W-V. Käyttöohje. Automaattinen ranne verenpainemittari Malli FT-B12W-V

FT-B12W-V. Käyttöohje. Automaattinen ranne verenpainemittari Malli FT-B12W-V FT-B12W-V Käyttöohje Automaattinen ranne verenpainemittari Malli FT-B12W-V JOHDANTO Hyvä käyttäjä, kiitos kun olet valinnut meidän tuotteemme. Lue käyttöohje huolellisesti ennen tuotteen käyttöä. Nämä

Lisätiedot

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia

Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Biohakkerointi terveyden ja suorituskyvyn optimointia Liikuntalääketieteenpäivät 5.11.2015 Ville Vesterinen, LitM Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Mitä biohakkerointi on? Biohakkerointi ymmärretään

Lisätiedot

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista Seuraava tarkistuslista on tarkoitettu auttamaan metyylifenidaattia sisältävän lääkkeen määräämisessä vähintään 6-vuotiaille lapsille

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku. Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009. Selvitysalue. Geomatti Oy työ 365

FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku. Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009. Selvitysalue. Geomatti Oy työ 365 FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009 Geomatti Oy työ 365 Mittauspisteet A1, A2 ja A3 (Promethor Oy) Värähtelyluokan C ja D raja yksikerroksiselle rakennukselle

Lisätiedot

Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014

Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 Pienin askelin kohti paremmuutta XI Terveydenhuollon laatupäivä 2.4.2014 ylilääkäri Susanna Pitkänen 2.4.2014 www.tuusula.fi 1 Tuusula Perustettu v. 1643 38 000 asukasta, kasvu 450 as/vuosi 3 terveysasemaa:

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ. Enonekiö

IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ. Enonekiö IKÄIHMISEN KOHTAAMINEN LÄÄKÄRIN TYÖSSÄ ENONTEKIÖLLÄ Taina Korhonen tkl, Hetan ta, Enonekiö Sajos,Inari 23.5.2012 2012 IKÄIHMINEN? 30-35 v keuhkojen tilavuus suurimmillaan, 65 vuotiaana pienentynyt y 10%

Lisätiedot

Kotona mitattu verenpaine kuvaa valtimotaudin riskiä paremmin. paremmin kuin vastaanotolla mitattu

Kotona mitattu verenpaine kuvaa valtimotaudin riskiä paremmin. paremmin kuin vastaanotolla mitattu kättä pidempää Teemu Niiranen LT, sisätautien erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Väestötutkimusyksikkö teemu.niiranen@thl.fi Antti Jula LKT, sisätautiopin dosentti, tutkimusprofessori

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito

Lisätiedot

ELINTAPAOHJAUKSEN PROSESSI JÄRVI-POHJANMAAN TK:SSA

ELINTAPAOHJAUKSEN PROSESSI JÄRVI-POHJANMAAN TK:SSA ELINTAPAOHJAUKSEN PROSESSI JÄRVI-POHJANMAAN TK:SSA Elintapaohjauksen määritelmä: Tavoitteena ylläpitää ja edistää terveyttä ja hyvinvointia Elintapaohjauksella tuetaan riskihenkilöitä tekemään terveyttä

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja Kohonnut verenpaine Ilkka Tikkanen ja Tuula Tikkanen Kiistatta on osoitettu, että jo lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa. Uusimmissa suosituksissa ollaan kuitenkin luopumassa kategorisista

Lisätiedot

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.

LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9. LUUN MINERAALIMITTAUKSEN TULKINTA ARJA UUSITALO, DOSENTTI, M.A. PROFESSORI, OYL, KLIININEN FYSIOLOGIA JA ISOTOOPPILÄÄKETIEDE 30.9.2015 KOODIT NK6PA Luun tiheysmittaus, 1 kohde ilman lausuntoa, Pt-LuuTih1

Lisätiedot

Demo 5, maanantaina 5.10.2009 RATKAISUT

Demo 5, maanantaina 5.10.2009 RATKAISUT Demo 5, maanantaina 5.0.2009 RATKAISUT. Lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa on usein kaikenlaisia laitteita. Seuraavassa yksi hyvä kandidaatti eli Venturi-mittari, jolla voi määrittää virtauksen

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORION OYJ RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CANDESARTAN/HYDROCHLOROTHIAZIDE ORION 8 MG/12,5 MG, 16 MG/12,5 MG, 32 MG/12,5 MG, 32 MG/25 MG ORION OYJ PÄIVÄYS: 17.4.2015, versio 2 Sivu 1/6 VI.2 Julkisen

Lisätiedot

Ene-58.4139 LVI-tekniikan mittaukset ILMAN TILAVUUSVIRRAN MITTAUS TYÖOHJE

Ene-58.4139 LVI-tekniikan mittaukset ILMAN TILAVUUSVIRRAN MITTAUS TYÖOHJE Ene-58.4139 LVI-tekniikan mittaukset ILMAN TILAVUUSVIRRAN MITTAUS TYÖOHJE Aalto yliopisto LVI-tekniikka 2013 SISÄLLYSLUETTELO TILAVUUSVIRRAN MITTAUS...2 1 HARJOITUSTYÖN TAVOITTEET...2 2 MITTAUSJÄRJESTELY

Lisätiedot

Aineistokoko ja voima-analyysi

Aineistokoko ja voima-analyysi TUTKIMUSOPAS Aineistokoko ja voima-analyysi Johdanto Aineisto- eli otoskoon arviointi ja tutkimuksen voima-analyysi ovat tilastollisen tutkimuksen suunnittelussa keskeisimpiä asioita. Otoskoon arvioinnilla

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOKSESTA ANNETUN LAIN 20 :N PERUSTEELLA ANNETTUJEN KANSANELÄKELAITOKSEN OHJEIDEN OIKEUDELLINEN MERKITYS

KANSANELÄKELAITOKSESTA ANNETUN LAIN 20 :N PERUSTEELLA ANNETTUJEN KANSANELÄKELAITOKSEN OHJEIDEN OIKEUDELLINEN MERKITYS 28.11.2003 2734/2/03 ja 2343/2/01 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen- Laakkonen Sosiaali- ja terveysministeriö KANSANELÄKELAITOKSESTA

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito

Lisätiedot

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle

Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.

Lisätiedot

Kosteuskartoituksen mittauspöytäkirja

Kosteuskartoituksen mittauspöytäkirja Kosteuskartoituksen mittauspöytäkirja Rekolanmäen Koulu Valtimotie 4, 01400 VANTAA Yhteystiedot Tilaaja: Tilaajan edustajat: Kouluisäntä: Päiväkodin johtaja: Vantaan Kaupunki Raimo Eklund, 040 588 6275,

Lisätiedot

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT TECHNOLOGIESOY SYKETEKNOLOGIAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN JA SUORITUSKYVYN OPTIMOINTIIN Juuret fysiologisessa tutkimuksessa Perustettu Jyväskylässä vuonna 2002 Yli 15

Lisätiedot

Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa

Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Kuopio 10.11.2015 TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen Sisältö Taustaa Muutokset työelämässä kuormituksen arvioinnista

Lisätiedot

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell

Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa. 17.4.2013 Klas Winell Kaaoksen hallinta (perus)terveydenhuollossa 17.4.2013 Klas Winell Rakennuspalikat Omien resurssien analyysi Kohdeväestön analyysi Nykyisen toiminnan määrä, laatu, vaikuttavuus ja terveyshyöty analyysi

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

Röntgentoiminnan nykytila viranomaisen silmin. TT-tutkimukset. Säteilyturvallisuus ja laatu röntgendiagnostiikassa 19.5.2014

Röntgentoiminnan nykytila viranomaisen silmin. TT-tutkimukset. Säteilyturvallisuus ja laatu röntgendiagnostiikassa 19.5.2014 Röntgentoiminnan nykytila viranomaisen silmin TT-tutkimukset Säteilyturvallisuus ja laatu röntgendiagnostiikassa 19.5.2014 Tarkastaja Säteilyturvakeskus Sisältö Tietokonetomografiatutkimusten määrät Suomessa

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot. Lerkanidipiinin käyttöä ei suositella alle 18-vuotiaille lapsille, koska tiedot turvallisuudesta ja tehosta puuttuvat.

Julkisen yhteenvedon osiot. Lerkanidipiinin käyttöä ei suositella alle 18-vuotiaille lapsille, koska tiedot turvallisuudesta ja tehosta puuttuvat. RISKINHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ORIDIP 10 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT ORIDIP 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET TABLETIT ORION CORPORATION PÄIVÄMÄÄRÄ: 22.3.2016, VERSIO 1.1 VI.2 Julkisen yhteenvedon

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY

Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT. Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Terveyttä mobiilisti -seminaari 8.12.2011 VTT Ville Salaspuro ville.salaspuro@mediconsult.fi Mediconsult OY Medinet mahdollistaa sähköisen hoidon ammattilaisen ja potilaan välillä. Medinet toimii myös

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

Paimion Karhunojan vedenlaatututkimukset vuonna 2015

Paimion Karhunojan vedenlaatututkimukset vuonna 2015 1(4) 16.12.2015 Paimion Karhunojan vedenlaatututkimukset vuonna 2015 1 YLEISTÄ Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry tutki Paimion Karhunojan vedenlaatua vuonna 2015 jatkuvatoimisella MS5 Hydrolab vedenlaatumittarilla

Lisätiedot

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen POTILAAN VAJAARAVITSEMUS Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen TAUSTAA Tavoitteena systemaattinen potilaiden vajaaravitsemusriskin seulonta Henkilökunnan osaamisen kartoittaminen

Lisätiedot

Kivun lääkehoidon seuranta. Lääkehoidon päivä 19.3.2015 APS-kipuhoitaja Päivi Kuusisto

Kivun lääkehoidon seuranta. Lääkehoidon päivä 19.3.2015 APS-kipuhoitaja Päivi Kuusisto Kivun lääkehoidon seuranta Lääkehoidon päivä 19.3.2015 APS-kipuhoitaja Päivi Kuusisto fifthvital singn viides elintärkeä toiminto Pulssi Hengitys Kehonlämpö, Diureesi RR K i p u Kivunhoidon portaat. mukaillen

Lisätiedot

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon

Lisätiedot

Muistisairauksien varhainen tunnistaminen. Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja

Muistisairauksien varhainen tunnistaminen. Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja Muistisairauksien varhainen tunnistaminen Terveydenhoitajapäivät 2012 17.2.2012 Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja Muistiliiton perustehtävänä on toimia valtakunnallisena muistisairaiden ihmisten

Lisätiedot

LASTEN VIITEARVOISTA. Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala

LASTEN VIITEARVOISTA. Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala LASTEN VIITEARVOISTA Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala Meites et al. 1989 Soldin et al. 1999 Lapset eivät ole pieniä aikuisia Lapsuuden aikana maksan, munuaisten ja keuhkojen toiminta

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta?

Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta? Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta? Kirsi Rantanen Neurologi, vs oyl Mei neu ppkl, HUS SVPY sihteeri 10.9.2015 1 SVPY syysristeily 4.-6.9.2015 Verenpaine ja AVH-sairaudet 70%:lla AVH-potilaista

Lisätiedot

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna

Lisätiedot

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9.

Ventilaation huononeminen keuhkojen tilavuuden pienenemisen seurauksena. Ventilaation vaikeutuminen keuhkoputkien ahtautumisen seurauksena 21.9. 1 Uloshengityksen sekuntikapasiteetti FEV1 Nopea vitaalikapasiteetti FVC FEV % = FEV1 /FVC Vitaalikapasiteetti VC Uloshengityksen huippuvirtaus PEF Keuhkojen kokonaistilavuus TLC Residuaalivolyymi RV RV

Lisätiedot

Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän päiväkoti, Vantaa

Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän päiväkoti, Vantaa Delete Tutkimus Oy 14.09.2012 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Vantaan Tilakeskus Jouni Räsänen Kielotie 13 01300 Vantaa Tutkimusraportti, Pähkinänsärkijän

Lisätiedot

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Tarkistuslista 1: ennen Attentin 5mg tablettien määräämistä

Lisätiedot

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos

Lisätiedot

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä, jos

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD2619 LAPSESTA AIKUISEKSI: 50-VUOTIAIDEN TERVEYSTUTKIMUS 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2619 JYVÄSKYLÄ LONGITUDINAL STUDY OF PERSONALITY AND SOCIAL DEVELOPMENT (JYLS): MEDICAL EXAMINATIONS OF 50-YEAR-OLDS

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

Aikuisilla kohonnut verenpaine on sydän- ja

Aikuisilla kohonnut verenpaine on sydän- ja Sepelvaltimotaudin riskitekijät lapsilla ja nuorilla Leena Taittonen ja Matti Uhari Aikuisilla kohonnut verenpaine on sydän- ja verisuonitautien itsenäinen riskitekijä, mutta lapsilla viitealueen ylärajoilla

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Terveystiedon kirjaamisen ja hyödyntämisen tulevaisuus

Terveystiedon kirjaamisen ja hyödyntämisen tulevaisuus Terveystiedon kirjaamisen ja hyödyntämisen tulevaisuus Terveyskeskuslääkärin näkökulma Tom Saari Asiantuntijalääkäri Tieto, Healthcare & Welfare tom.saari@tieto.com Ajatuksia tulevasta Potilastietojärjestelmän

Lisätiedot

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF POTILAAN TIEDOTE Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF Arvoisa potilas, Tiedustelemme halukkuuttanne osallistua seuraavassa esitettävään tutkimukseen. Tutkimuksen tausta Idiopaattiset keuhkoparenkyymisairaudet

Lisätiedot

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka

COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka COPD MITEN VALITSEN POTILAALLENI OIKEAN LÄÄKKEEN? 21.4.2016 PÄIVI OKSMAN, TYKS Keuhkosairauksien klinikka SIDONNAISUUDET Kongressi- ja koulutustilaisuudet: GSK, Leiras Takeda, Boehringer- Ingelheim, Orion

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla. Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala

Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla. Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala Selkäleikkausta edeltävä esikäynti Töölön sairaalan Monitoimipoliklinikalla Sairaanhoitaja Toni Broman, HUS Töölön sairaala Töölön sairaalan osasto 2 on 25- paikkainen vuodeosasto, jonka erikoisalana on

Lisätiedot

LT Petteri Ahtiainen Endokrinologi, KSKS. Alueellinen diabeteskoulutus, JKL,

LT Petteri Ahtiainen Endokrinologi, KSKS. Alueellinen diabeteskoulutus, JKL, LT Petteri Ahtiainen Endokrinologi, KSKS Alueellinen diabeteskoulutus, JKL, 6.5.2015 1 } 31-vuotias nainen } DM1 vuodesta 2007 } Diabeteksen komplikaatioita ei ole } Ei muita sairauksia } Insuliinin lisäksi

Lisätiedot

Kainuun omahoitolomake

Kainuun omahoitolomake Kainuun omahoitolomake Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen tuloasi hoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lomake on pohjana, kun yhdessä laadimme Sinulle hoitosuunnitelman, johon kirjaamme

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä

Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä Avohoitotoiminnan kehittäminen PSHP:ssä Sirpa Salin, projektipäällikkö, TtT, PSHP 6.9.2011 Sirpa Salin 1 Tavoitteena on Kehittää poliklinikkatoimintaa aiempaa Tuottavammaksi Vaikuttavammaksi Laadukkaammaksi

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes

Käypä hoito -indikaattorit, diabetes 1 Käypä hoito -indikaattorit, diabetes Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat useaan suositukseen: Diabetes (2013), Diabeettinen nefropatia (2007), Diabeettinen retinopatia (2014), Diabeetikon

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi 1 (5) LUUNTIHEYSMITTAUS Hakusanat/synnyymit: fysilgia, steprsi, luukat, DEXA, DXA, luuntiheys, murtuma, lnkkamurtuma, T-scre, Z-scre, murtumariski, seulnta, D-vitamiini. 1. YLEISTÄ Osteprsi eli luukat

Lisätiedot

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa LL Sergei Iljukov Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos Terveys on täydellinen fyysisen,

Lisätiedot

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJOISTA JA MYYNTILUVAN HALTIJOISTA JÄSENVALTIOISSA

LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJOISTA JA MYYNTILUVAN HALTIJOISTA JÄSENVALTIOISSA LIITE I LUETTELO LÄÄKEVALMISTEEN NIMISTÄ, LÄÄKEMUODOISTA, VAHVUUDESTA, ANTOREITISTÄ, HAKIJOISTA JA MYYNTILUVAN HALTIJOISTA JÄSENVALTIOISSA Jäsenvaltio Myyntiluvan haltija Hakija Kauppanimi Vahvuus Lääkemuoto

Lisätiedot

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla

Lisätiedot

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad

Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad 1.1.2009 31.12.2012 Tehostetun hoitomallin vaikuttavuuden arviointi diabeteksen

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Espoon parhaat potilaat 17.5.16 Kivenlahti-Stensvik ry Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Happy or not 18.5.2016 2 Meidän potilaat Aktiivisia Yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

WatchBP Home S -laitteen avulla eteisvärinän (AFIB) ja verenpaineen seuraaminen on helppoa ja mukavaa. Ohjekirja

WatchBP Home S -laitteen avulla eteisvärinän (AFIB) ja verenpaineen seuraaminen on helppoa ja mukavaa. Ohjekirja WatchBP Home S -laitteen avulla eteisvärinän (AFIB) ja verenpaineen seuraaminen on helppoa ja mukavaa. Ohjekirja FI 1 Microlife WatchBP Home S on maailman johtava digitaalinen verenpaineenmittauslaite,

Lisätiedot

Ellei tutkijalla ole käsitystä mittauksensa validiteetista ja reliabiliteetista, ei johtopäätöksillä

Ellei tutkijalla ole käsitystä mittauksensa validiteetista ja reliabiliteetista, ei johtopäätöksillä Lauri Tarkkonen: Validiteetti ja reliabiliteetti 1 Ellei tutkijalla ole käsitystä mittauksensa validiteetista ja reliabiliteetista, ei johtopäätöksillä ole pohjaa. Rakennevaliditeetin estimoiminen 1. Mitattavan

Lisätiedot

FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS

FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS FIRSTBEAT SPORTS EXAMPLE REPORTS Harjoitusraportti Henkilö: Päivämäärä: Henkilön taustatiedot Ikä Pituus (cm) 24 184 Paino (kg) 79 Leposyke 34 Maksimisyke Aktiivisuusluokka 8 Athlete (Example) John 11.12.212

Lisätiedot