SUUNNITELMA. Juha Rouvinen

Transkriptio

1 LIEKSANJOEN ALUEEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA SUUNNITELMA 2007 Suu

2 Etukannen kuvat on otettu Naarajoen Käpykoskesta.

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto Valuma-alueet ja jokien hydrologiaa Valuma-alueet Ruunaanjärven alue Tuulijoki Pankajärven Pudasjoen alue Naarajoki Pudasjoki Hanhijoen valuma-alue Ulkkajoen valuma-alue Jokien hydrologiaa Tuulijoki Virtaama Vedenlaatu Pudasjoki Virtaama Vedenlaatu Naarajoki Virtaama Vedenlaatu Hanhijoki Virtaama Vedenlaatu Ulkkajoki Virtaama Vedenlaatu Vesialueen hallinto ja muu käyttö Vesialueen hallinto Vesialueen muu käyttö Kalasto ja kalastus Kalasto ja pohjaeläimistö Kalasto Pohjaeläimistö Kalastus Tuulijoki Pudasjoki Naarajoki Hanhijoki Ulkkajoki Kalataloudellisen kunnostuksen tarkoituksenmukaisuus ja perusperiaatteet Kunnostuksen tarkoituksenmukaisuus... 21

4 5.2 Kunnostuksen oikeudelliset edellytykset Koskikunnostuksen perusperiaatteet ja toteutus Kunnostusperiaatteet Kunnostuksen toteutus Lisääntymisalueet Poikasalueet Pohjapadot Suisteet Asentokivet Virrankuristuskivet Kasvillisuus Valuma-alue Lieksanjoen alueen kunnostussuunnitelma Yleistä Karttamerkit ja näiden tulkinta Pääuoma Yleistä Naarajoen kunnostuksesta Naarakoski Käpykoski Käpykosken pohjoiset osat Käpykosken eteläiset osat Saarikoski Saarikosken pohjoiset osat Saarikosken eteläiset osat Sivujoet Yleistä kunnostuksesta Tuulijoki Aittokoski (alaosa) Ylävirta Aittovirta Pudasjoki Hiiskorva Hiiskorva Pudaskoski Hanhijoki Pitkäkoski Pahakoski Korkeakoski Vääräkoski Saunakoski Ulkkajoki Nälämönsahi Korkeakoski Toimenpiteet kunnostuksen jälkeen Kunnostuksen vaikutukset ja näiden tarkkailu Yleiset vesistövaikutukset Vaikutukset kunnostetuilla koskilla Vaikutukset ranta-alueille ja vesistön käyttöön Vesistövaikutusten tarkkailu Kirjallisuus Liitteet...116

5

6 1. JOHDANTO Viimeisen jääkauden jälkeen Vuoksen vesistöalueelle muodostui kaksi erillistä järvilohikantaa, toinen Saimaan alueelle ja toinen Pieliseen. Pielisessä eläneiden järvilohien pääasiallinen lisääntymisalue olivat Lieksanjoen alaosan kosket. Mäkisen (1972) mukaan Lieksanjoessa kuteneen järvilohipopulaation vuotuinen vaelluspoikastuotanto on luonnontilassa ollut noin smolttia. Pielisen oma järvilohikanta hävisi Lieksanjoen voimalaitosrakentamisen myötä, kun Lieksankosken voimalaitos valmistui vuonna 1960 ja Pankakosken voimalaitos vuonna Jokea oli rakennettu ja padottu Pankakosken kohdalta jo vuodesta 1912, jolloin kosken itäinen haara padottiin puuhiomon tarpeisiin, mutta läntinen haara eli Sahakoski jäi tuolloin vielä vapaaksi. Lisäksi Pankakoskelle rakennettiin vuonna 1914 hirsiset kalaportaat, jotka toimivat ilmeisen hyvin. Pielisjärven nimismiespiirin poliisikonstaapeli M. Huttunen tarkkaili portaiden kautta liikkuvien lohikalojen määrää vuosina 1914 ja 1915: esimerkiksi vuoden 1914 elo-syyskuun aikana portaiden kautta nousi 104 järvilohta tai taimenta (Langi & Seppovaara 1974). Jo ennen lisääntymisalueiden lopullista tuhoutumista uittoa varten tehdyt koskialueiden perkaukset ja kivisuisteet ovat haitanneet vaelluskalojen lisääntymistä. Uittoa on Lieksanjoella harjoitettu vuodesta 1873 (Pikkarainen 1970). Voimalaitosten valmistuttua lähes koko Lieksanjoen virtaama on ohjattu kallioon rakennetun tunnelin kautta Lieksankosken voimalaitokseen. Ns. vanhaan uomaan on laskettu velvoitejuoksutuksena 0,5 m 3 /s, joka on vain noin kahdessadasosa joen keskivirtaamasta luonnontilaisena. Kuva 1. Yleiskartta Lieksanjoen alueesta. Karttaan on punaisella merkitty Pielisen syönnösalueen ja lisääntymiskoskien väliset nousuesteet. 6

7 Koko Vuoksen alueen järvilohi oli hyvin lähellä sukupuuttoa, sillä Pielisjoen voimalarakentaminen tuhosi saimaanlohen lisääntymisalueet. Luontaisen elinkierron katkettua järvilohen perimä kuitenkin säilyi, sillä kalatalousteknikko Martti Puhakka aloitti pian sotien jälkeen järvilohen viljelykokeet. Emokaloja hän pyysi aluksi sekä Lieksanjoesta että Pielisjoesta. Siksi luonnonkantojen hävitessä geneettinen perimä kuitenkin säilyi kalanviljelylaitoksissa. Vuoksen kantaa oleva järvilohi onkin nykyisessä uhanalaisuusluokituksessa määritelty luonnosta hävinneeksi lajiksi. Voimayhtiöille asetettujen istutusvelvoitteiden mukaisesti tuodaan Lieksanjokeen ja Pieliseen eri-ikäisiä järvilohen ja taimenen laitospoikasia. Jo toistakymmentä vuotta on näistä takaisin Lieksanjokeen emokaloina nousseet pyydetty alimman voimalaitoksen alta, mäti ja maiti otettu talteen ja hedelmöitetty Enonkosken kalanviljelylaitoksella. Samoin on toimittu Pielisjoella Saimaalta nousevien emokalojen suhteen. Mutta laitosviljelyssä on nimensä mukaisesti suurena vaarana luonnonvalinnan puuttuessa kannan vähittäinen laitostuminen elinkelvottomaksi. Siksi 70-luvulta lähtien on tehty pienimuotoisia selvityksiä järvilohen luontaisen lisääntymisen mahdollisuuksista Pielisen Lieksanjoen-alueella. Kuva 2. Kartta Lieksanjoesta sivujokineen. Karttaan on tummennettu joet, joissa kunnostettavat koskialueet sijaitsevat. Vuonna 1999 käynnistyi vuoden kestänyt Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -projekti. Kyseessä oli Leader-rahoitteinen hanke, joka pohjusti samannimisiä Interreg-hankkeita, sillä sen tavoitteisiin kuului mm. selvittää, millaisia edellytyksiä olisi järvilohen luonnon- 7

8 kierron palauttamista tutkivalle ja voimalaitokset ohittavan nousutierakentamisen aloittavalle hankkeelle. Ensinmainitun selvittämiseksi aloitti huhtikuussa 2002 toimintansa runsaat kolme vuotta kestänyt Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen/nousutieselvitykset ja biologiset osatekijät -hanke. Sen tuottamat tulokset osoittivat, että järvilohelle on tietyin edellytyksin luotavissa luontainen elinkierto Pielisen Lieksanjoen-alueelle. Edellytyksistä tärkein on hankkeen loppuraportin mukaan poikas- ja lisääntymisalueiden kunnostaminen. Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen/Lieksanjoen nousutie yhteys Venäjälle -hanke käynnistyi loppuvuodesta Hanke rakennutti kalatien Lieksanjoen vanhaan uomaan. Kuvat 3 ja 4. Uittolaitteiden poistoa Lieksanjoen Käpykoskesta ja Tuulijoesta vuosina Uittosääntö Lieksanjoella ja tämän sivujoissa kumottiin vuonna Samalla P-K:n ympäristö keskus velvoitettiin poistamaan pääosa uittolaitteista ja kunnostamaan uittoperattuja koskialueita virtakutuisille kalalajeille paremmin soveltuviksi. Kunnostus toteutettiin vuosina Poikasalueet muotoiltiin kutualueille levitettyä soraa lukuunottamatta rannoilta löytyneistä perkuukivistä, jotka sittemmin ovat osoittautuneet liian suuriksi ollakseen hyvää järvilohen poikasalueiden pohjamateriaalia. Lisäksi Ruunaan virkistysalueella, joka on jokialueen keskeinen osuus, kunnostettiin vain koskien kapeita rantavyöhykkeitä ja pääosa uomasta jätettiin koskiveneilyn vuoksi 8

9 perattuun tilaansa, joten Ruunaan alueen kunnostus ei edes kunnostetuilta osiltaan palvele luontaista lisääntymistä. 2. VALUMA-ALUEET JA JOKIEN HYDROLOGIAA 2.1 Valuma-alueet Kaikki joet, joissa kunnostettavia koskialueita sijaitsee, virtaavat joko Ruunaanjoen (4.49) tai Lieksanjoen (4.42) alueilla. Nämä toisen jakotason alueet kuuluvat Pielisen reitin valuma-alueeseen (4.4), joka puolestaan on osa Vuoksen päävesistöaluetta (Ekholm 1993). Sekä Ruunaanjoen että Lieksanjoen alueille ovat luonteenomaisia vesistöjä ympäröivät matalat vaarat, mäet tai harjut, erityisesti Naarajoen varrella sijaitsee runsaasti hiekkaharjuja. Suot ovat alueella pinta-aloiltaan pieniä eikä turvetuotantoa ole. Ruunaanjoen alueella on hyvin vähän maanviljelyä tai edes ranta-asutusta, huviloita löytyy lähinnä Lieksanjoen alueelta Rekusenjärven ja Pankajärven välisen jokiosuuden tuntumasta. Kallioperä suunnittelualueella kuuluu Itä-Suomen gneissialueeseen. Maaperä täällä on pääasiassa moreenia, jonka muodostama kerros on tavallisimmin melko ohut (P-K:n vesi- ja ympäristöpiiri 1993). Taulukko 1. Sekä Lieksanjoen (4.42) että Ruunaanjoen (4.49) valuma-alueen koostumus (Muikku ja Korhonen 2000). alueen tyyppi Lieksanjoen alue Ruunaanjoen alue ha ha Avosuo 1239,6 1709,1 Kuusivaltaiset kangasmaat 4684,1 1513,6 Kuusivaltaiset turvemaat 1099,4 511,6 Lehtipuuvaltaiset kangasmaat 510,8 118,5 Lehtipuuvaltaiset turvemaat 103,3 85,8 Mäntyvaltaiset kangasmaat 26699, ,9 Mäntyvaltaiset turvemaat 14075,4 8314,9 Pelto 2174,5 170,8 Rakennettu alue 355,9 0,0 Sekametsä kangasmaalla 12410,5 3636,9 Sekapuustot turvemaalla 4907,1 2568,5 Vesi 7362,3 4495,3 Vähäpuustoinen alue kangasmaalla 6840,5 2705,2 Vähäpuustoinen alue turvemaalla 643,4 512,6 Yhteensä 83106, ,7 9

10 2.1.1 Ruunaanjärven alue Kunnostettavista jokivesistä vain Tuulijoki sijaitsee Ruunaanjärven alueella (4.492). Kyseessä on kolmannen jakotason valuma-alue, jonka purku-uoma on Saarivirta. Valuma-alueen järvisyysprosentti on 13,84 ja pinta-ala 6195,45 km 2, tästä sijaitsee Suomen puolella vain 236,10 km 2. Ruunaanjärven alue kuuluu Ruunaanjoen osavaluma-alueeseen (4.49). Tämän toisen jakotason alueen järvisyysprosentti on 13,57 ja kokonaispinta-ala on 6378,27 km 2 (Ekholm 1993) Tuulijoki Tuulijoki on toinen Suomen puoleisen Lieksanjoen latvavesistöistä. Suurin osa joen noin 920 km 2 :n suuruisesta valuma-alueesta sijaitsee Venäjän puolella, siellä on mm. koko Ruunaanjoen alueen suurin järviallas Tuulijärvi. Myös joen suurimmat kosket sijaitsevat Venäjän puolella; rajan tällä puolen Tuulijoessa on kolme koski- tai virta-aluetta, nimittäin Aittokoski, Ylävirta ja Aittovirta Pankajärven Pudasjoen alue Sekä Naarajoki että Pudasjoki sijaitsevat Pankajärven Pudasjoen alue (4.423). Alueen purku-uoma on Pankajärven eteläpäässä sijaitseva, nykyään padottu Pankakoski. Valuma-alueen järvisyysprosentti on 11,41 ja pinta-ala 308,11 km 2. Edellisen tavoin tämäkin alue on osa Pielisen reitin valuma-aluetta (4.4), tarkemmin Lieksanjoen alueen (4.42) osa-valuma-alue. Tämän toisen jakotason alueen järvisyysprosentti on 7,01 ja kokonaispinta-ala on 829,24 km 2 (Ekholm 1993) Naarajoki Naarajoki, joka oikeastaan on pohjoinen osa Lieksanjokea, alkaa Rekusenjärvestä ja päättyy Hämeenjärveen. Järvilohen lisääntymisen kannalta merkittävimmät koskialueet, Naarakoski, Käpykoski ja Saarikoski, sijaitsevat juuri Naarajoessa Pudasjoki Pudasjoki virtaa Rekusenjärvestä Pudasjärveen. Pituutta joella on 5,5 km ja putouskorkeutta lähes 8 m. Pudasjärvi yhtyy Pankajärveen Putaansalmen kautta, joten Pudasjokea voidaan pitää Lieksanjoen sivuhaarana. Joen tärkeimmät koskialueet ovat Hiiskorva ja Pudaskoski. 10

11 2.1.3 Hanhijoen valuma-alue Hanhijoki on samannimisen valuma-alueella (4.427) purku-uoma Pudasjärveen. Kyseessä on kolmannen jakotason valuma-alue, jonka järvisyysprosentti on 4,98 ja pinta-ala 80,73 km 2. Valuma-alue on edellisen tavoin osa Lieksanjoen aluetta (4.42). (Ekholm 1993). Hanhijoki on Petronlammen yläpuolella kaksiuomainen: pohjoinen haara alkaa Pentujärvestä, josta se laskee Koiteroisen kautta Petronlampeen, ja eteläinen haara puolestaan alkaa Ritojärvestä ja laskee Riutttajärven kautta Petronlampeen. Lammen jälkeen Hanhijoki laskee noin 17 km matkan Pudasjärveen. Tällä osuudella on useita koski- ja virtapaikkoja Ulkkajoen valuma-alue Ulkkajoki on samannimisen valuma-alueella (4.428) purku-uoma Pankajärveen. Kyseessä on kolmannen jakotason valuma-alue, jonka järvisyysprosentti on 2,45 ja pinta-ala 101,71 km 2 (Ekholm 1993). Valuma-alue on edellisen tavoin osa Lieksanjoen aluetta (4.42). Ulkkajoella ei ole varsinaista latvajärviä tai -lampia, vaan se saa alkunsa Kontiovaarantien läheisiltä särkkäalueilta. Yläosiltaan puromainen joki yhtyy useisiin pieniin suvantolampiin, mutta viimeiset noin 20 km ennen Pankajärveä joki muistuttaa ulkoisesti Hanhijokea. Ulkkajoessa on kuitenkin tätä vähemmän varsinaisia koskipaikkoja. 2.2 Jokien hydrologiaa Tuulijoki Virtaama Tuulijoesta ei ole tietojeni mukaan mitattu virtaamia tai vedenkorkeuksia. Käytettävissäni ei myöskään ollut joen oman valuma-alueen tietoja, joiden perusteella olisi laskennallisesti ollut mahdollista arvioida virtaamavaihteluita. Uittosäännön kumoamiseen liittyvässä kunnostussuunnitelmassa (Eronen 1992) on arvioitu, että joen keskivirtaama (MQ) olisi noin 10 m 3 /s, mikä varmasti on oikeansuuntainen. Lisäksi Tuulijoen oman valuma-alueen järvisyysprosentti näyttäisi muodostuvan muiden kunnostettavien jokien vastaavia suuremmaksi, joten virtaamavaihteluiden, yli- ja alivirtaamien, voidaan arvioida jäävän Tuulijoella pienemmiksi kuin muissa suunnittelukohteissa. 11

12 Vedenlaatu Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen rekisterissä on kolme 2000-luvulla tehtyä vedenlaatumittausta Tuulijoelta (liite 6). Typpi- ja fosforipitoisuuksien perusteella joen vesi on luonnontilainen, kirkas ja karu (kiintoaine- ja rautapitoisuus), mutta myös humuspitoinen (väriluku) ja puskurikyvyltään valitettavan huono (sähkönjohtokyky ja alkaliniteetti). Veden ph on hyvä, sillä keskiarvo on 6,34 ja alhaisin mitattu arvo 6, Pudasjoki Virtaama Tuulijoen tapaan joudutaan Pudasjoen virtaamatietojen osalta turvautumaan Tuomo Erosen laatimaan kunnostussuunnitelmaan (1992), jossa arvioidaan keskivirtaaman (MQ) olevan noin 10 m 3 /s Vedenlaatu Pudasjoelta ei ole käytettävissä vedenlaatumittauksia, mutta koska joki saa pääosan vedestään Rekusenjärvestä, voidaan Pudasjoessa virtaavan veden olettaa olevan hyvin samankaltaista kuin Naarajoessa Naarajoki Virtaama Hyvä kuva Naarajoen virtaamavaihteluista saadaan käyttämällä Ruunaan koskilla sijaitsevan mittausaseman tietoja, jossa virtausta ja veden korkeutta on seurattu säännöllisesti jo vuodesta

13 Virtaama Taulukko 3. Virtaamatietoja Ruunaalta vuosilta HQ suurin virtaama, MHQ vuosimaksimien keskiarvo, NHQ vuosimaksimien pienen arvo, HNQ vuosiminimien suurin arvo, MNQ vuosiminimien keskiarvo ja NQ pienin virtaama. (P-K:n ympäristökeskus 2006). virtaama (m 3 /s) HQ 250 MHQ 145,87 NHQ 63,00 HNQ 47,00 MNQ 34,60 NQ 17,00 Taulukko 4. Vedenkorkeustietoja Ruunaalta vuosilta HQ suurin vedenkorkeus, MHW vuosimaksimien keskiarvo, NHW vuosimaksimien pienen arvo, HNW vuosiminimien suurin arvo, MNW vuosiminimien keskiarvo ja NW pienin vedenkorkeus. (P-K:n ympäristökeskus 2006). vedenkorkeus (m) HW 139,98 MHW 139,32 NHW 138,62 HNW 138,74 MNW 138,32 NW 138,02 Noin 60 seurantavuoden tulosten perusteella vuosittainen vedenkorkeus on Ruunaalla vaihdellut keskimäärin yhden metrin (taulukko 4) Mittausajankohta Kuva 5. Ruunaan koskialueelta päivittäin mitatut virtaamat (m 3 /s) vuosilta (P-K:n ympäristökeskus 2006). 13

14 ph-arvot Vuosina tehtyjen päivittäisten virtaamamittausten perusteella Lieksanjoen Ruunaan alueen ja pienin varauksin myös alapuolisen Naarajoen virtaama on vaihdellut välillä m 3 /s keskiarvon ollessa 72 m 3 /s. Vuosimaksimien keskiarvo on ollut 149 m 3 /s ja vuosiminimien 35 m 3 /s. Tulva-aikaan joessa näyttää siis virtaavan keskimääräiseen virtaamaan verrattuna noin kaksinkertainen vesimäärä, ja kuivaan aikaan virtaama on noin puolet tavanomaisesta Vedenlaatu Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen rekisterissä on kaikkiaan 28 kappaletta luvulla tehtyjä vedenlaatumittauksia Naarajoelta (liite 6). Typpi- ja fosforipitoisuuksien perusteella Naarajoen vettä voidaan pitää luonnontilaisena. Kiintoaine- ja rautapitoisuuksien mukaan kyseessä on normaali humusvesi, joka on puskurikyvyltään todella huono (sähkönjohtokyky ja alkaliniteetti). Veden ph on hyvä, sillä keskiarvoksi saadaan 6,35 eikä happamuus ole kertaakaan laskenut alle kuuden. 7 6,8 6,6 6,4 III.00 V.00 VIII.00 XI.00 III.01 V.01 VIII.01 X.01 III.02 V.02 VIII.02 X.02 III.03 Näytteenottoajankohta V.03 VIII.03 X.03 III.04 V.04 VIII.04 X.04 III.05 V.05 VIII.05 X.05 III.06 V.06 VIII.06 X.06 Kuva 6. Naarajoen sillalta vuosina mitat veden ph-arvot (P-K:n ympäristökeskus 2006). 6,2 6 5,8 5, Hanhijoki Virtaama Virtaamatietoja Hanhijoesta ei ole saatavissa, mutta valuma-alueen pinta-alan, järvisyysprosentin ja lumen vesiarvojen perusteella laskennalliseksi keskiylivirtaamaksi (MHQ) saadaan 11 m 3 /s. Lisäksi järvisyysprosentin perusteella arvioiden keski- 14

15 virtaamaksi (MQ) muodostuu 0,78 m 3 /s, vaihteluväli on 0,66 0,89 m 3 /s, ja keskialivirtaamaksi (MNQ) 0,10 m 3 /s Vedenlaatu Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen rekisterissä on vain yksi 2000-luvulla tehty vedenlaatumittausta Hanhijoelta (liite 6). Tämän mukaan typpi-, fosfori- ja rautapitoisuus sekä väriluku osoittavat joessa virtaavan lievästi rehevää, erittäin ruskeaa ja humuspitoista vettä, jonka puskurikyky on huono (sähkönjohtokyky ja alkaliniteetti). Veden ph-arvo (6,08) on kohtalainen Ulkkajoki Virtaama Hanhijoen tapaan Ulkkajoestakaan ei ole saatavissa virtaamatietoja, mutta valumaalueen pinta-alan, järvisyysprosentin ja lumen vesiarvojen perusteella laskennalliseksi keskiylivirtaamaksi (MHQ) saadaan 16 m 3 /s. Lisäksi järvisyysprosentin perusteella arvioiden keskivirtaamaksi (MQ) muodostuu 0,93 m 3 /s, vaihteluväli on 0,78 1,10 m 3 /s, ja keskialivirtaamaksi (MNQ) 0,11 m 3 /s. Ulkkajoen valuma-alue eroaa Hanhijoen vastaavasta lähinnä järvisyysprosentin osalta: tämä on Ulkkajoen alueella noin puolta pienempi kuin Hanhijoella. Siksi, vaikka laskennalliset keskivirtaamat ja keskialivirtaamat ovat lähes samat, Ulkkajoen keskiylivirtaama on Hanhijoen vastaavaa selvästi suurempi Vedenlaatu Hanhijoen tapaan myös Ulkkajoelta on olemassa vain yksi 2000-luvulla tehty vedenlaatumittaus (liite 6). Tämän mukaan joessa virtaava vesi on laadultaan samankaltaista kuin Hanhijoella eli lievästi rehevää, erittäin ruskeaa ja humuspitoista, ja sen puskurikyky on vielä hiukan huonompi kuin Hanhijoella (sähkönjohtokyky ja alkaliniteetti). Vesi myös on mittauksen perusteella valitettavan hapanta (ph 5,88). Jos veden ph-arvo jää useasti alle kuuden, huonontaa tämä selvästi lohensukuisten kalojen menestymistä joessa. 15

16 3. VESIALUEEN HALLINTO JA MUU KÄYTTÖ 3.1 Vesialueen hallinto Tuulijoella uoman itäinen puoli kuuluu Metsähallitukselle ja läntinen osa Tornator Oy:lle. Pudasjoen yläosissa itäinen osa jokea kuuluu Metsähallitukselle ja läntinen puoli Lieksan kalastuskunnalle, joka myös hallinnoi kokonaisuudessaan Pudasjoen loppuosaa. Naarajoen pohjoinen puoli kuuluu Metsähallitukselle ja eteläinen osa Tornator Oy:lle. Hanhijokea ja Ulkkajokea hallinnoi kokonaisuudessaan Lieksan kalastuskunta. Kaikki yllämainitut alueet kuuluvat vuonna 1985 perustettuun Ruunaan kalastusalueeseen. 3.2 Vesialueen muu käyttö Huviloita jokialueilla on suhteellisen vähän, tiheintä mökkiasutus on joen alaosissa eli Rekusenjärven ja Pankajärven välillä. Mökkien määrä alueella tulee jatkossa lisääntymään, sillä Tornator Oy on kaavoittanut Naarajoen etelärannan sekä Tuulijoen Kusiaisniemen alueen ja jakanut sen mökkitonteiksi. Metsähallitus puolestaan on kaavoittanut Naarajärven pohjoisrannan ja jakanut sen mökkitonteiksi (Muikku ja Korhonen 2000). Ruunaan koskialue ei sisälly kunnostussuunnitelmaan, mutta alueella on suosionsa takia välillisesti vaikutusta myös kunnostettavien jokien käyttöön. Vuonna 1987 perustetulla Ruunaan retkeilyalueella vierailee vuosittain ihmistä, ja siellä toimii lukuisia koskenlasku- ja matkailuyrittäjiä, joiden palveluja käyttää vuosittain ihmistä (Muikku ja Korhonen 2000). Ruunaan kosket ovat alueen ylivoimaisesti suosituin melontakohde; jonkin verran melontaa harrastetaan myös Naarajoen koskissa. Ruunaan alueelle on perustettu luonnonsuojelualue vuonna Tämän maapinta-ala on ha ja vesiala 450 ha (Muikku ja Korhonen 2000). Suojelualue sijoittuu pääasiassa Ruunaanjärven ja valtakunnanrajan väliin. Alueelle on rakennettu runsaasti huollettuja taukopaikkoja ja polkuverkosto. 16

17 4. KALASTO JA KALASTUS 4.1 Kalasto ja pohjaeläimistö Kalasto Lieksanjoen alueen kalasto on monipuolinen. Luontaisen kalaston muodostavat taimen, harjus, siika, muikku, kuore, ahven, hauki, särki, salakka, seipi, säyne, lahna, mutu, made, kiiski, kivisimppu ja kivennuoliainen (Hupli 1992). Lisäksi alueelta saadaan istutuslajeina järvilohta, kirjolohta ja kuhaa. Uitolla ja erityisesti voimalarakentamisella on ollut suuri vaikutus kalakantoihin: arvokalasaaliit ovat romahtaneet ja laajoilla alueilla ahven, hauki sekä särki ovat runsastuneet. Myös seipi- ja säynesaaliit ovat taantuneet rakentamisen seurauksena (Muikku 1998) Taulukko 2. Taimenen poikasistutukset Lieksanjoen yläosiin ja Naarajokeen sekä näiden sivujokiin vuosina (Rouvinen 2005). Aika Joki Koski Ikä Kpl Lieksanjoki Haapavitja vk Naarajoki Käpykoski vk Naarajoki Naarakoski vk Naarajoki Naara- ja Käpykoski vk Naarajoki Käpykoski vk Naarajoki Saarikoski vk Naarajoki Käpykoski (Ruunaan ranta) vk Naarajoki Naarakoski vk Pudasjoki Hiiskorva II vk Pudasjoki Oinaskallio vk Pudasjoki Oinaskallio vk Pudasjoki Hiiskorva I vk Pudasjoki Oinaskallio vk Tuulijoki Aittokoski vk Tuulijoki Aittokoski vk Ulkkajoki Korkeakoski vk

18 Taulukko 3. Järvilohen poikasistutukset Lieksanjoen yläosiin ja Naarajokeen sekä näiden sivujokiin vuosina (Rouvinen 2005). Aika Joki Koski Ikä Kpl Hanhijoki Korkeakoski 1v Hanhijoki Pahakoski 1v Hanhijoki Korkeakoski vk Hanhijoki Pahakoski vk Hanhijoki Pitkäkoski vk Hanhijoki Korkeakoski 1v Hanhijoki Pahakoski 1v Jongunjoki Aittokoski vk Jongunjoki Kaksinkantaja vk Jongunjoki Viitakoski vk Jongunjoki Aittokoski 1v Jongunjoki Aittokoski 1v Lieksanjoki Haapavitja vk Lieksanjoki Käpykoski 1v Lieksanjoki Siikakoski 1v Lieksanjoki Käpykoski vk Lieksanjoki Naarakoski vk Lieksanjoki Neitikoski vk Lieksanjoki Saarikoski vk Lieksanjoki Siikakoski vk Lieksanjoki Neitikoski 2v Lieksanjoki Vanha uoma 1v Lieksanjoki Saarikoski 1v Naarajoki Käpykoski vk Naarajoki Käpykoski 1v Naarajoki Käpyvirta 1v Naarajoki Naarakoski vk Naarajoki Käpykoski (Ruunaan ranta) 1v Naarajoki Käpykoski 1v Naarajoki Sillankorva 2v Naarajoki Sillankorva 2v Pudasjoki Hiiskorva I vk Pudasjoki Oinaskallio vk Pudasjoki Oinaskallio 1v Pudasjoki Hiiskorva I vk Pudasjoki Hiiskorva II vk Pudasjoki Oinaskallio vk Pudasjoki Oinaskallion alapuoli vk Pudasjoki Oinaskallio 1v Sokojoki Myllykoski vk Sokojoki Pitkäkoski vk Sokojoki Sutkanaluskoski vk Sokojoki Sutkankoski vk Sokojoki Pitkäkoski 1v Sokojoki Sutkanaluskoski 1v Tuulijoki Aittokoski vk Tuulijoki Aittokoski 1v Tuulijoki Aittokoski vk Tuulijoki Aittokoski 1v Ulkkajoki Korkeakoski vk Ulkkajoki Korkeakoski 1v

19 4.1.2 Pohjaeläimistö Katsaus pohjaeläimistöön perustuu Asko Partasen (2001) pro gradu -työhön. Tämän mukaan Lieksanjoen Ruunaankoskien pohjaeläinlajisto on muihin Suomen jokien virtaja koskipaikkoihin verrattuna keskimääräinen. Veden puhtautta ilmensivät monet tutkimuksissa melko runsaina esiintyminä havaitut huonoa vedenlaatua karttavat indikaattorilajit. Tutkituilla alueilla eli Murrookoskella ja Haapavitjalla (Paasikoski Mutikaisenkari) taksonit olivat runsaimpia pienten ja isojen mukulakivien dominoimassa pohjassa; yleissääntönä on, että mitä karkearakeisempi pohjan substraatti, sitä monimuotoisempi ja runsaampi on pohjaeläinyhteisö (Giller & Malmqvist 1998 Partasen 2001 mukaan). Tämä johtuu siitä, että sammalet ja levät kiinnittyvät suurempiin partikkeleihin tarjoten siten ravintoa, suojaa ja kiinnittymiskohdan monille pohjaeläimille. Myös detritusta on enemmän suurista partikkeleista koostuvassa pohjassa, mikä on tärkeä monille pohjaeläimille (Allan 1995 Partasen 2001 mukaan). Ruunaan alueella näyttää levää esiintyvän kesäisin runsaasti, mikä on myös vaikuttanut kesän ja syksyn pohjaeläimistön runsauteen, sillä levät ovat tärkeimpiä perustuottajia joissa ja näiden määrä kasvattaa lajiston diversiteettiä pohjarakenteesta riippumatta (Downes et al Partasen 2001 mukaan). Myös sammalia esiintyy Ruunaankoskilla melko paljon. Ne liittyvät ravintoketjuun epäsuorasti, sillä sammaliin kiinnittyneet pohjaeläimet kuluttavat näihin kiinnittynyttä levää ja detritusta, eivät niinkään itse sammalia. Veden virtaus ja siihen liittyvät fysikaaliset tekijät ovat tärkein pohjaeläinlajien esiintymiseen vaikuttava ympäristötekijä. Tutkimuksessa mukana olleista hyönteisryhmistä (päiväkorennot, koskikorennot, vesiperhoset, kovakuoriaiset ja luteet) vesiperhosten ja päiväkorentojen osuus oli suurin. Ensinmainittujen yksilömäärät laskivat keväästä syksyyn ja näitä esiintyi Haapavitjalla Murroota enemmän. Sen sijaan jälkimmäisiä oli Murrookoskella Haapavitjaa enemmän ja näiden yksilömäärät kasvoivat keväästä syksyyn. Haapavitjan ja Murrookosken lajisto ja taksonien lukumäärä sekä näiden määrien jakautuminen tutkittujen ryhmien kesken oli samankaltainen kuin muissa Suomen joissa. Lajistosta löytyi useita leimallisesti suurten jokien tyyppilajeja. Myös muiden Ruunaan alueen koskien pohjaeläinlajisto on Partasen (2001) mukaan hyvin todennäköisesti samanlainen kuin Murrookoskella ja Haapavitjalla. Sen sijaan Lieksanjoen yläosan pienimuotoisemmilla, puromaisilla alueilla sekä alajuoksulla lajiston koostumus ja runsaussuhteet eronnevat edellämainituista. 19

20 4.2 Kalastus Tiedot kunnostettaviksi suunniteltujen jokien kalastuksesta on pääosin kerätty Lieksanjoen käyttö- ja hoitosuunnitelmasta (Muikku ja Korhonen 2000). Kalastuksen painopiste on Ruunaan koskilla, jossa vierailee vuosittain noin kalastajaa, joille kalastusvuorokausia kertyy vuodessa yhteensä noin Ruunaan kalastusalueen toimesta Lieksajoelle on perustettu yhtenäinen pyydyslupaalue, johon kuuluvat mm. kaikki suunnitelmassa esitetyt kunnostuskohteet Tuulijoki Joen yläosa sijaitsee rajavyöhykkeellä, jossa liikkumiseen tarvitaan erikoislupa. Siksi kalastus on keskittynyt lähinnä Aittovirta Polvijärvi-alueelle ja on pääosin hauen ja ahvenen pyyntiä. Tuulijoesta saadaan saaliiksi normaalien järvilajien lisäksi harjusta ja taimenta. Ravustus on alueella ollut vähäistä Pudasjoki Pudasjoelle on vuonna 1997 perustettu ns. perhokalastusalue, jossa kalastus on sallittu ainoastaan perhokalastusvälineillä. Tämän seurauksena kalastuspaine Pudasjoella on tällä hetkellä vähäinen. Tärkein saaliskala on harjus, mutta myös taimenta ja kirjolohta tavataan satunnaisesti. Joen suvantoalueilla on vahvat ahven- ja haukikannat. Ravustus on alueella ollut vähäistä Naarajoki Kalastusta ei täällä ole tilastoitu niin tarkasti kuin yläosien koskilla, vaikka Naarakoski Saarikoski-osuus on suosittua viehekalastusaluetta. Tavoitelluin saaliskala alueella lienee harjus. Lisäksi normaalien järvikalojen lisäksi saadaan lähinnä yläkoskien istutuksista peräisin olevia kirjolohia ja taimenia sekä joitakin jälkimmäisen lajin edustajia, jotka ovat varttuneet ylä- ja alapuolisissa järvissä. Naarajoella eli ennen vuoden 1997 rapuruttoa kohtalainen rapukanta, ja ravustusta harjoitti noin henkilöä. 20

21 4.2.4 Hanhijoki Kalastuspaine Hanhijoella lienee pieni, saalis koostunee lähinnä ahvenista ja hauista. Joesta saadaan kuitenkin myös jonkin verran taimenta. Joessa eli jonkin verran rapuja ennen syksyn 1997 rapuruttoa. Ravustusta joella ei kuitenkaan ollut Ulkkajoki Kalastuspaine Ulkkajoella lienee olematon. Saaliiksi joelta saataneen normaalien järvilajien lisäksi jonkin verran istutuksista peräisin olevia taimenia. Ulkkajoella esiintyy rapua, mutta kanta ei ole vahva. 5. KALATALOUDELLISEN KUNNOSTUKSEN TARKOITUKSENMUKAISUUS JA PERUSPERIAATTEET 5.1 Kunnostuksen tarkoituksenmukaisuus Suunnitellut kunnostukset ovat osa prosessia, jonka tarkoituksena on tehdä järvilohen luontainen elinkierto jälleen mahdolliseksi Pielisen Lieksanjoen-alueella. Tärkein yksittäinen tekijä järvilohen palauttamisessa on Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -tutkimushankkeen mukaan juuri poikasalueiden kunnostaminen voimalaitosten yläpuoliseen osaan Lieksanjoen aluetta. Edellämainittu hanke toteutti vuonna 2002 pienimuotoisen koekunnostuksen Naarajoen Käpykoskessa tarkoituksena selvittää, onko laajoilla koskialuekunnostuksilla mahdollista oleellisesti nostaa Lieksanjoen alueen poikastuotantokykyä. Tulosten mukaan koskialueille, joista löytyy riittävästi putouskorkeutta, pystytään kunnostuksilla luomaan optimaalisia poikasalueita (Rouvinen 2005). Parhaimmillaan alle yksivuotiaiden järvilohenpoikasten tiheydet olivat hankkeen selvitysten mukaan Lieksanjoen pääuomassa 80 kpl/aari ja sivujoissa jopa 180 kpl/aari. Yksivuotiaiden poikasten vastaavat tiheydet olivat noin 10 kpl/aari ja 50 kpl/aari. 21

22 Taulukko 4. Lieksanjoen pääuoman ja tämän sivujokien poikastuotantopinta-alat. Taulukkoon on merkitty Tero Muikun tekemä arvio sekä tämänhetkisistä että koskialuekunnostuksin aikaansaatavissa olevista optimaalisista poikastuotantoaloista (Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -hanke). Tällä hetkellä (m 2 ) Kunnostettavissa (m 2 ) Saarikoski (Naarajoki) Käpykoski (Naarajoki) Naarakoski (Naarajoki) Siikakoski (Lieksanjoki) Murrookoski (Lieksanjoki) < Kattilakoski (Lieksanjoki) < Neitikoski (Lieksanjoki) < Haapavitja (Lieksanjoki) < Pudasjoki Tuulijoki Ulkkajoki Hanhijoki < Yhteensä < Kuva 7. Yleiskaavakuva järvilohen elinkierron eri vaiheista. Jotta luontainen elinkierto, johon suunnitelluilla kunnostustoimillakin tähdätään, olisi Pielisen Lieksanjoen-alueella mahdollinen, tulee kierron kaikkien osien olla kunnossa. Kuva Atlantic Salmon Federation. Anssi Eloranta (1990) ympäristöhallinnosta on listannut kunnostushankkeiden tarkoituksenmukaisuuteen vaikuttavia kriteerejä seuraavasti. 1. Veden laatu. 22 Vesi on Tuulijoessa, Pudasjoessa ja Naarajoessa laadultaan sellaista kuin sen lohitai taimenjoessa tuleekin olla. Myöskään Hanhijoessa veden laatu ei mitä todennäköisimmin tule haittaamaan järvilohen poikasten menestymistä. Ainoastaan

23 Ulkkajoella veden laadulla saattaa olla vaikutusta poikasvaiheen kalojen hyvinvoinnille. Osittain tästä syystä Ulkkajoelle on suunniteltu kunnostuksia vain kahdelle pienelle koskiosuudelle. 2. Kunnostusalueen fyysiset ominaisuudet. Uitolla on ollut merkittävä vaikutus koko Lieksanjoen alueen jokireitillä. Vaikka uittosäännön lakkauttamisen yhteydessä koskia kunnostettiin kalatalouden näkökulmasta, käytettiin työssä tuolloin koskialueilta löytyvää kiviainesta, joka soveltuu kohtalaisesti taimenkosken pohjamateriaaliksi, mutta on järvilohelle aivan liian suurikokoista, kuten mm. Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -tutkimushankkeen selvityksissä on osoitettu. Pääuoman lisäksi Lieksanjoen vesialueeseen kuuluu useita sivujokia, joihin on Lieksanjoki Naarajoki-reitin tavoin mahdollista kunnostaa järvilohen poikasille soveltuvia koskialueita. Joen alaosissa sijaitsevat kaksi vesivoimalaitosta on tulevaisuudessa suunniteltu ohitettavan kalateillä. Hankkeen toteutuminen on vielä epävarmaa ja parhaassa tapauksessakin se tulee vaatimaan useita vuosia, mutta sen ensimmäinen vaihe, entisen Lieksankosken maisemointipatoihin rakennettavat kalatiet, on jo toteutettu. 3. Valta- tai maakunnallisesti merkittävä vesialue. Ainoastaan Lieksanjoki oli Pielisen alueella aikoinaan riittävän vuolas kelvatakseen pielisenlohelle. Vaikka joen alaosan kosket on padottu sähköntuotantoon, löytyy Pankajärven yläpuolelta laajoja vapaita koskialueita. Lieksanjokea voidaan pitää valtakunnallisesti ainutlaatuisena vesialueena, sillä pääuoman jokireitti niinkin kaukaa kuin Venäjän puolelta Lieksanjärvestä ja pitää sisällään Ruunaan koskialueen. 4. Osa kalataloudellisesti merkittävää kokonaisuutta. Pielisen Lieksanjoen-alue muodostaa järvilohen koko elinkierron kattavan kokonaisuuden. Vaikka alkuperäinen pielisenlohen kanta on hävinnyt, on laitoksissa säilyneestä Saimaalla eläneestä järvilohikannasta peräisin olevia istukkaita tuotu jo toistakymmentä vuotta joko Lieksanjokeen ja tämän sivujokiin pienpoikasina tai aivan jokisuulle vaelluspoikasina. Syönnösvaelluksen jälkeen takaisin Lieksanjokeen nousseet järvilohet on pyydetty Lieksankosken voimalaitoksen alta. Emokaloilta talteenotettujen sukutuotteiden turvin on kyetty ylläpitämään laitoskantaa. Järvilohen perimän säilyttäminen elinvoimaisena vaatii kuitenkin mahdollisimman täydellistä luontaista elinkiertoa. Jotta luonnonvalinta pääsee vaikuttamaan järvilohivuosiluokkiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tulee vielä vapaille koskille kunnostaa lisääntymis- ja poikastuotantoalueita. 5. Arvokas, eriytynyt vaelluskalakanta. Ainoastaan Lieksanjoki oli Pielisen alueella riittävän vuolas kelvatakseen lisääntymisjoeksi pielisenlohelle, saimaanlohen kanssa ainoalle maassamme eläneelle järvilohelle. Alkuperäinen pielisenlohen kanta menetettiin voimala- 23

24 rakentamisen myötä 1960-luvulla, mutta kuten yllä on kerrottu, onnistuttiin järvilohen perimä kuitenkin säilyttämään kalanviljelyn avulla. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa eri tahot ovat sitoutuneet järvilohen, tuon jo luonnosta hävinneeksi julistetun lajia palauttamiseen takaisin Pieliselle. Laitoskasvatuksen vaatimia järvilohen emokaloja on mahdollista saada Lieksanjoen lisäksi vain Pielisjoesta. 6. Kunnostusalueen suhde muihin valuma-aluehankkeisiin. Lieksanjoen alueella ei ole turvetuotantoa eikä suunnitteilla ole mittavia metsänojitushankkeita. Talousmetsien lisäksi Lieksanjoen yläosissa sijaitsee Metsähallituksen perustama laaja luonnonsuojelualue. 7. Hankkeen toteuttamisen luomat uudet kalataloudelliset mahdollisuudet ja rajoitukset. Kunnostushanke ei vaikuta Ruunaan koskialueen istutuksilla ylläpidettävään kalastukseen. Kunnostustoimilla ei kyetä luomaan kalastettavaa järvilohikantaa, vaan järvilohen kalastuksen tulee jatkossakin perustua istutuksiin. 8. Kustannukset ja saavutettava hyöty. Kunnostusten taloudellista kannattavuutta ei ole tässä yhteydessä laskettu. 9. Muiden vedenkäyttömuotojen asema. Ruunaan koskialueella toimii useita koskenlaskuyrittäjiä, ja alueen koskia lasketaan paljon myös kanooteilla. Myös alapuolista Naarajokea käytetään jonkin verran kanoottiretkeilyyn. Kunnostuksia ei tuolla kuitenkaan uloteta koko pääuomaan, joten suunnitelluilla toimenpiteillä ei tässä suhteessa oleellisesti muuteta nykyistä tilannetta. 10. Hankkeesta esitetyt kannanotot ja hankkeeseen osallistuminen. Kunnostusalueiden rannanomistajat ovat antaneet toimenpiteille suostumuksensa, samoin asianosainen osakaskunta. Lisäksi Ruunaan kalastusalue toimii hankkeen vesioikeushakijana. Kaiken edellämainitun perusteella voidaan Lieksanjoen alueen täydennyskunnostusta pitää hyvin perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. 5.2 Kunnostuksen oikeudelliset edellytykset Kuten jo on tullut mainittua, Lieksanjoen alueen täydennyskunnostus on tarpeen järvilohen luonnonkierron edellytysten aikaansaamiseksi. Suunniteltu kalataloudellinen kunnostus ei aiheuta vesilain toisen luvun viidennessä pykälässä mainittuja 24

25 seuraamuksia, eikä sen myöskään voida katsoa sanottavasti loukkaavan yksityistä tai yleistä etua (2. luku, 6. ). Kunnostettaviksi suunniteltujen koskien rannanomistajille sekä asianosaiselle osakaskunnalle on annettu mahdollisuus esittää suunnitelmasta huomautuksia. Kaikki asianosaiset tahot ovat antaneet töille suostumuksensa. Edelläesitetyn perusteella ja vesilain toisen luvun kuudennen ja seitsemännen pykälän ensimmäisen momentin mukaan Ruunaan kalastusalue on päättänyt hakea suunnitelluille kunnostuksille ympäristölupaviraston suostumusta. 5.3 Koskikunnostuksen perusperiaatteet ja toteutus Kunnostusperiaatteet Yleensä kalataloudelliset kunnostukset tehdään taimen-, harjus- tai mahdollisesti siikakantaa ajatellen niin, että lähinnä uittoperkausten seurauksena syntynyttä avointa ja suojatonta joenpohjaa muokataan monimuotoisemmaksi, jolloin myös vesisyvyys ja virtausolot muuttuvat vaihtelevammiksi. Lieksanjoen täydennyskunnostuksissa tilanne tulee olemaan osin toisenlainen, sillä Naarajokea ja Pudasjokea on jo uittolaitteiden poiston yhteydessä kunnostettu myös kalataloudellisesti. Silloiset toimenpiteet ovat kuitenkin osoittautuneet sekä riittämättömiksi että viime vuosina kertyneen selvitystiedon ansiosta myös järvilohen kannalta osin vääränlaisiksi. Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -tutkimushankkeen aikana kyettiin selvittämään sekä tekijät, jotka eniten vaikuttavat järvilohenpoikasen paikanvalintaan koskessa että se, millainen optimaalisen poikastuotantoalueen tulisi olla. Tulosten perusteella näyttää siltä, että noin 36 % paikanvallinnan vaihtelusta selittyy syvyydellä ja tämän monimuotoisuudella. Noin 17 % vaihtelusta johtuu virran nopeudesta sekä tämän monimuotoisuudesta ja noin 21 % paikanvalinnan vaihtelusta selittyy pohjan laadulla, jonka muuttujia ovat runsain ja toiseksi runsain raekoko sekä sammalen määrä. Tärkeää on kutupaikkojen sijoittuminen poikasalueiden välittömään läheisyyteen sekä soveliaiden talvehtimisalueiden riittävyys; lohenpoikaset näyttävät vaeltavat talveksi syvempiin ja hitaammin virtaaviin joenosiin, jossa pohjavirran nopeus saa olla lähellä nollaa. Yhteenvetona voidaan todeta, että suunnitelluilla toimenpiteillä koetetaan muotoilla eri kalaikäluokille sopivia elinympäristöjä sekä luoda edellytykset pohjaeläimistön ja -kasvillisuuden monipuolistumiselle, jotta järvilohen luontainen elinkierto tulisi mahdolliseksi. Kalataloudellinen kunnostus on oikeastaan vain alkutoimenpide vaelluskalakannan elpymisessä. Tämä on kokonaisuudessaan useita vuosia vaativa prosessi, mutta oikein mitoitetuilla ja oikeanlaisilla työmenetelmillä sitä voidaan nopeuttaa. 25

26 5.3.2 Kunnostuksen toteutus Jotta virtakutuisten kalalajien luontainen elinkierto tulisi mahdolliseksi, muotoillaan kunnostettavia koskia yleensä seuraavanlaisesti Lisääntymisalueet Nämä sijoitetaan tavallisesti koskien niskalle siten, että pohjalle levitettävän soran yli kulkee kiihtyvä pyörteetön virtaus (virtausnopeus noin 0,5 m/s). Tämä saadaan aikaan laskemalla kutusora pohjastaan tasoitetun altaan alavirranpuoleiseen reunaan pitkänomaiseksi matoksi (sorakerroksen paksuus tulisi olla vähintään 30 cm). Vettä saisi kutualueen päällä olla matalanveden aikaankin muutamia kymmeniä senttimetrejä. Virtausoloja lisääntymisalueella tulee tarpeen mukaan muokata pohjapadolla tai suurilla kivillä. Jos alueesta näyttää tulevan laaja, kannattaa sinne asetella muutama suurempi kivi näköesteeksi jakamaan pohja pienempiin lisääntymisreviireihin. Lisäksi tällaiset, pinnan yläpuolelle yltävät kivet estävät matalilla koskilla hyyteen muodostumista edesauttamalla pintajään muodostumista Poikasalueet Pielisen Järvilohi Lieksanjokeen -hankkeen tekemän elinympäristöselvityksen mukaan järvilohen poikasalueiden uoman muodon tulisi olla sellainen, että kaikilla vedenkorkeuksilla, myös joen tulviessa, löytyy riittävästi keskisyvyydeltään noin 10 cm:n alueita, jossa syvyys vaihtelee 0 40 cm välillä (tässä ovat mukana myös vedenpinnan yläpuolelle yltävät kivet). Koskien kaltevuuden tulee olla riittävä, jotta alueelle muodostuu keskimäärin cm/s pintavirtaus. Poikasalueilla pohjan yleisin raekoko tulee olla alle 256 mm, tosin joukossa pitää olla myös suurempia, aina pintaan asti ulottuvia kiviä lisäämään virrannopeuden vaihtelua. Varsinkin sivu-uomien rantoja varjostaa tiheä puusto tai -pensaisto, joten kivikoita poikasalueiksi muokattaessa kannattaa pyrkiä ohjaamaan osa virtauksesta lehvästön alle (tämä tarjoaa varjostusta ja on ravinnon lähde). Pienpoikaset (0+) viettävät ensimmäisen talvensa tutussa koskessa, joten poikasalueita muotoiltaessa tulee huolehtia siitä, ettei jokiuomaan muodostu hyydettä (riittävä virtaus ja kivikkoon myös pinnan yläpuolelle yltäviä kiviä). Vanhemmat poikaset laskeutuvat talveksi välisuvantoihin Pohjapadot Nämä ovat koskessa poikkisuuntaan tehtyjä kivirakenteita, joiden tarkoitus on vettä patoamalla saada uomaan lisää syvyyttä ja hetkellisesti vähentää virtausnopeutta sekä ennen kaikkea ohjata virtausta uoman rantaosiin. Pohjapatoja muotoiltaessa kannattaa vesisyvyyttä yrittää edelleen lisätä joenpohjaa kaivamalla. Näitä ei tule tehdä pinnan yli ulottuviksi, ja yleensä näitä vahvistetaan käyttämällä monen eri kokoluokan kiviä sekä 26

27 muotoilemalla näistä riittävän leveitä. Myös liekopuilla aikaansaadaan vastaavanlaista vaikutusta Suisteet Kyse on edellisenkaltaisista rakennelmista, joilla pyritään ohjaamaan virtausta halutuille joenosille tai vain monimuotoistamaan suoraa virtausta. Suisteita ei uloteta uoman poikki, mutta ne muokataan pohjapatoja korkeammiksi (ulottuvat usein pinnan yläpuolelle). Suisteiden taakse muodostuu usein hyviä suojapaikkoja; vaikutusta voi tehostaa joenpohjaa kaivamalla Asentokivet Asentokivillä ymmärretään kookkaita, halkaisijaltaan noin puolimetrisiä virtaan asetettuja lohkareita. Nämä ulottuvat usein vesipinnan yläpuolelle, jolloin niiden taakse muodostuu hyviä suojapaikkoja ja ruokailuhabitaatteja, sillä näihin yleensä kertyy virrassa ajelehtivaa ravintoa. Lisäksi näitä käytetään ohjaamaan virtausta haluttuihin osiin jokiuomaa Virrankuristuskivet Näillä ymmärretään edellisenkaltaisia suuria kiviä tai pienempien kivien rykelmiä, jotka lähekkäin asetettuina hetkellisesti supistavat virtaa aiempaa kapeampaan uomaan ja näin lisäävät tämän nopeutta Kasvillisuus Vaikka veden mukana kulkeutuva orgaaninen aines on merkittävä ravinnonlähde jokiekosysteemissä, ei eläimistön monipuolistuminen ole mahdollista ilman riittävää pohjaja rantakasvillisuutta. Konetyö pyritäänkin tekemään niin, että kasvillisuuden elpyminen olisi mahdollisimman nopeaa. Siksi kunnostusalueille jätetään mahdollisimman laajoja vesisammalkasvustoja, koneen toimet koskessa rajoitetaan vain välttämättömään ja tämän reitit koskialueille suunnitellaan huolella etukäteen. Pensaiden tai puiden latvojen ankkurointi pohjaan on hyvä keino nopeuttaa orgaanisen aineen kertymistä koskialueelle Valuma-alue Soiden ojitukset ja muut metsänparannustyöt ovat usein syynä veden määrän ja laadun äkillisiin vaihteluihin. Lieksanjoen alueella ainoastaan Ulkkajoen ja mahdollisesti Hanhijoen alueella valuma-aluekunnostuksilla voitaisiin havaittavasti parantaa järvilohen poikasten viihtyvyyttä. 27

28 6. LIEKSANJOEN ALUEEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA 6.1 Yleistä Kaikista suunnitelman koskista on laadittu kunnostuskarttapiirrokset ohjeineen. Kartat perustuvat syksyn 2006 vesitilanteeseen. Lisäksi kustakin kunnostettavasta koskialueesta on suunnitelmaan liitetty valokuvia selventämään karttapiirroksia. Suunnitelmaan kirjatut, paikoin melko yksityiskohtaiset toimenpidesuositukset tulee ymmärtää vain ohjeellisiksi, itse kunnostusvaiheessa näitä tärkeämpää on pystyä kullakin koskella toteuttamaan suunnitelmassa esitetty yleisnäkemys siitä, miten kullakin koskella parhaiten edistetään järvilohen menestymistä. Kunnostettavilla alueilla tulisi mahdollisuuksien mukaan kivikoiden ja soraikkojen muotoilun lisäksi ankkuroida pohjakivien sekaan muutamia rannan pensaita keräämään virran mukana ajelehtivaa orgaanista ainesta. Kyseinen toimenpide nopeuttaa bioottisen osan elpymistä konekunnostuksesta. Myös kaikki koskien läheisyydestä löytyvät kaatuneet puunrungot tulee kunnostuksissa hyödyntää: näistä kannattaa tehdä pohjapatoja tai käyttää ne perkauskivien tapaan monimuotoistamaan virtausta. Osa kunnostusalueiden rannanomistajista on asettanut suostumukselleen ehtoja, jotka tulee töiden yhteydessä pyrkiä toteuttamaan (liite 5). Kaivinkonereitti kullekin koskelle on yksityiskohtaisesti kerrottu liitteenä olevassa Lieksanjoen kalataloudellisen täydennyskunnostuksen luontoselvityksessä. Tekstissä jokaisen kosken kohdalla on esitetty arvio sekä tämänhetkisistä että kunnostusten jälkeisistä poikastuotantoalueista (eri-ikäisten poikasten alueet on tässä laskettu yhteen). Yhteenveto näistä sekä alustava laskelma kullakin koskialueella tarvittavien lisäkivien määristä löytyy taulukosta 5. Kustakin kunnostettavasta koskesta on ilmoitettu alku- ja loppukohtien koordinaatit (Finnish KKJ-27 Grid) sekä koskialueen pituus, jonka olen mitannut karttaohjelmalla. Lisäksi kunnostuskarttoihin on merkitty violetinvärisillä nuolilla tekstissä mainittujen, eri koskenosista otettujen valokuvien kuvauspaikat. 6.2 Karttamerkit ja näiden tulkinta Kunnostuskartoissa mainitaan usein, että jokin kivikko on avattava. Jos kartassa tai tekstissä ei ole annettu muita ohjeita, tarkoittaa tämä, että alue muotoillaan ensisijaisesti poikaskivikoksi. 28

29 Avattavien kivikoiden läpi piirretty virtausta kuvaava nuoli tulee tulkita niin, että kiviä kyseisistä uomanosista vähentämällä virtaus saadaan jakaantumaan ja haaroittumaan kivien väleihin. Karttapiirroksen väärä tulkinta olisi ajatella yhden nuolen tarkoittavan vain yhtä kivikkoon avattavaa väylää. Avattavat sivu- tai tulvauomat on myös merkitty karttoihin yhdellä nuolella. Kunnostuskartoissa on käytetty seuraavia merkkejä. Kuva 8. Kunnostuskartoissa käytetyt karttamerkit. Kunnostuskartoissa esiintyy eräitä muitakin merkkejä, mutta ne on kussakin tapauksessa selitetty erikseen. 6.3 Pääuoma Yleistä Naarajoen kunnostuksesta Virtausnopeus on suuressa osassa Naarajoen koskista järvilohelle riittävä, mutta pohjan vallitseva kivikoko ja syvyys tekevät näistä lohenpoikasille huonosti soveltuvia. Kunnostettavilla alueilla pyritäänkin muualta tuotuja kiviä koskeen levittämällä loiventamaan uoman jyrkkää profiilia. Tällöin nykyiseen verrattuna moninkertaisen alan joenpohjaa odotetaan muuttuvan vesisyvyyden, virtausnopeuden ja pohjan kivikoon suhteen järvilohelle kelvolliseksi. 29

30 Kuva 9. Yleiskartta kunnostettavista koskialueista. Osuudet, joita on suunniteltu kunnostettaviksi, näkyvät kartassa tummennettuina Naarakoski Naarakosken pituus on 370 m. Kosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,54. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkoneen ja kivienkuljetuskaluston parhaat reitit Naarakoskeen ovat kosken niskalla joen etelärannalla sijaitsevan hylätyn maatilan peltojen poikki sekä kosken alaosassa nuotiopaikan kohdalla. 30

31 Kuva 10. Kunnostusten oletettu vaikutus uoman profiiliin Naarakosken etelärannan tuntumassa. Niskan tuntumassa, pienten saarien erottaman sivu-uoman yläosassa on valmis lisääntymisalue (kuva Naarajoki 2). Suurimmassa osassa sivu-uomaa virtausnopeus on niin pieni, ettei tänne ole mahdollista kunnostaa kunnollisia järvilohen poikasalueita. Sen sijaan noin 50 m leveää pääuomaa tulee kunnostaa noin 30 m leveydeltä. Tämä tehdään niin, että jokea madalletaan muualta tuoduilla, halkaisijaltaan alle 25 cm:n kivillä etelärannalta käsin keskiväylää kohden. Näin koskeen jää edelleen syvä väylä pohjoisrannan tuntumaan, vaikka eteläinen puoli jokea muokataankin loivasti syveneväksi poikasalueeksi (kuva 10). Jotta koskeen levitetty kiviaines ei jäiden ja virran toimesta huuhtoutuisi pois, kannattaa uuden poikaskivikon sekaan asetella harvakseltaan myös edellämainittuja selvästi suurempia, eri vedenkorkeuksilla pintaan asti ulottuvia kiviä. Muutoinkin on tärkeää, että pohjakivikko on elinympäristönä mahdollisimman monimuotoinen, vaikka kivien halkaisijan tulee keskimäärin pysyä alle 25 cm:n. Kosken niskalla pääuomassa on syvimmillään vettä lähes 2,5 m. Rantapenger kosken etelärannalla on jyrkkä: noin kymmenen metrin päässä rannasta on joessa syvyyttä jo noin 1,5 m. Naarakosken puolivälissä pääuoman vesisyvyys on 1,5 2 m. Kosken niskalta pääuomasta on otettu kuva Naarakoski 1; näillä kohdin joessa oli aikoinaan uittosuisteita ja kiviarkkuja, jotka nyt on levitetty virtaan. Sekä Naarakosken niskalle että tämän puoliväliin kannattaa levittää noin 100 m 2 laajuiset soraikot kutualueiksi. Pääuomasta saarten alta on otettu kuva Naarakoski 3. Sivu-uoma jätetään täälläkin kunnostamatta, mutta muutoin kiveämistä jatketaan yllämainitunlaisesti. Kuva Naarakoski 5 on otettu kapeasta rantakivikosta. Vaikka rannalta, ja luultavasti myös itse koskesta, löytyy poikasalueen tarpeisiin oikeankokoisia kiviä, on vallitseva kivikoko silti liian suuri. Kosken alle kannattaa suurista kivistä koota harva pohjapato. 31

32 Kuvat Naarakoski 1 ja 2. Kuvassa 2 näkyy Naarakosken niskalla sijaitseva valmis lisääntymisalue. Kuvat Naarakoski 3 ja 4. Naarakoskea kunnostusalueen puolivälissä (kuva 3) ja alaosissa (kuva 4). Kuva Naarakoski 5. Kosken etelärannassa otetussa kuvassa näkyy pohjakivikon rakenne. 32

33 Kunnostuskartta Naarakoski 1. Kunnostuskartta Naarakoski 2. 33

34 Kunnostuskartta Naarakoski 3. Naarakosken tämänhetkinen optimaalinen poikastuotantopinta-ala on noin 550 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin m 3 muualta tuotuja kiviä Käpykoski Käpykosken pääuoman pituus on 360 m. Pohjoisrannan tuntumassa sijaitsevalla sivuuomalla on pituutta 40 m ja etelärannan vastaavalla 30 m. Käpykosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,46. Pääuomassa kosken alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Pohjoisen sivu-uoman koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Eteläisessä sivuuomassa sijaitsevan kosken vastaavat koordinaatit ovat ja sekä ja Pohjoisrannalla kaivinkoneen sekä kivienkuljetuskaluston saa kosken yläosissa jokeen valmista koneuraa myöten. Tämä johtaa Käpykosken niskalla olevalle virtapaikalle (ei kunnosteta). Kosken alaosassa jokea myötäilevästä ajotiestä erkanee rannan tuntumassa olevalle nuotiopaikalle koneura, josta tehty pisto yhtyy jokeen aivan Käpykosken alla. 34

35 Käpykosken etelärannalla noin koskialueen puolivälissä on ajotieltä rantaan asti johtava valmis koneura. Kuva 11. Kunnostusten oletettu vaikutus pääuoman profiiliin Käpykoskella. Käpykoskea kunnostetaan molemmilta rannoilta käsin. Tämä tehdään pääpiirteissään niin, että keskelle koskea jätettävää, noin viisi metriä leveää osuutta lukuunottamatta lähes koko pääuoma kivetään uudelleen (yksityiskohtaiset toimenpide-ehdotukset löytyvät kunnostuskartoista) Käpykosken pohjoiset osat Käpykosken niskalla pohjoisrannalla on pieni virtapaikka, jota ei kannata kunnostaa. Pohjoisen sivu-uoman (kuvat Käpykoski 1 3) leveys on 25 m ja keskimääräinen vesisyvyys syksyn 2006 tilanteessa noin 20 cm. Alue muodostaa nykyisellään hyvännäköisen taimenkosken, mutta järvilohelle sen kivikoko on liian suuri. Siksi kunnostus tehdään poistamalla uomasta valtaosa suurimmista kivistä. Niskalla on ennestään hyvä soraikko. Kohtaan, jossa virtaus alkaa pääuomassa kiihtyä, voisi kasata pohjapadon. Keskellä koskea tulee jättää noin viisi metriä leveä kunnostamaton väylä, mutta muu osa pohjoisenpuoleista uomaa eli noin 30 m leveä kaista tule kivetä rannan kivillä (kuva Käpykoski 4). Lisäksi paikalle kannattaa levittää noin 100 m 2 laajuinen lisääntymisalue. Kuva Käpykoski 10 on otettu kohdasta, jossa näkyy kuivilleen jäävä kivikko. Tämän ja saaren välinen uomanosa saa jäädä ennalleen, mutta pääuomaan päin koskea kivetään noin kuuden metrin leveydeltä aina stopparin kohdalle asti (kuva Käpykoski 11). Suurimpien kuohujen jälkeen tulee päävirta runsaan kymmenen metrin matkalla jättää nykyiselleen, minkä jälkeen virran reunaan levitetään noin kymmenen metriä leveää 35

36 poikaskivikkoa niin pitkälle kuin tämä on kaivinkoneella mahdollista: koneelle jouduttaneen kiveämään tätä varten koskeen oma kulkureitti. Pääuoman syvyys niskalla uuden poikasalueen kohdalla on 1 1,5 m. Kuvat Käpykoski 13 ja 15 on otettu kosken alaosista pienen kalliosaaren kohdalta. Tämän ja pohjoisrannan välinen uoma on hyvin paljas, ja pohja kalliota. Jos osoittautuu, että pohjasta löytyy sen verran epätasaisuutta, että siihen levitetty kivikko pysyy paikoillaan, muotoillaan tähän muualta tuoduilla kivillä poikasalue. Lisäksi niskalle kasataan pohjapato ja levitetään m 2 laajuinen soraikko. Myös rannalla on joitakin kiviä, joita voi uomaan siirtää. Jos edellämainittu uoma on mahdollista kivetä, uusi syväväylä laitetaan kulkemaan kalliosaaren eteläpuolelta. Yllämainitun saaren jälkeen virrassa on kynnysten sarja. Näistä 5 10 m alavirtaan levitetään koskeen vielä yksi noin 20 m pitkä poikasalue (kuva Käpykoski 16). Kuvat Käpykoski 1 ja 2. 36

37 Kuvat Käpykoski 3 ja 4. Kuvat Käpykoski 10 ja

38 Kuva Käpykoski 12. Kuva Käpykoski 13. Kuvat Käpykoski 15 ja

39 Käpykosken eteläiset osat Kosken niskan yläpuolella, pienen saaren pääkoskesta erottamana, on lyhyt virtapaikka, jota ei kunnosteta. Tuon saaren pohjoispuolelle päävirtaan muotoillaan kuitenkin muulta tuoduilla kivillä laaja poikasalue ja noin 100 m 2 laajuinen lisääntymisalue. Täällä keskimääräinen vesisyvyys on aluksi noin metri, mutta se kasvaa alavirtaan päin mentäessä jopa kolmeen metriin. Kosken niskalta on otettu kuva Käpykoski 5. Täällä on ennestään soraikko, jota kuitenkin tulee viimeistellä. Eteläinen sivu-uoma kelpaa järvilohelle jo nykyisellään (kuva Käpykoski 9). Alue on kuitenkin profiililtaan turhan tasainen vesisyvyys oli syksyllä 2006 kauttaaltaan vain noin 15 cm joten keskeltä tätä voisi varovasti syventää ja käyttää täältä saatavia kiviä aikoinaan veneille jätetyn syväväylän madaltamiseen: kyseessä on runsaan metrin levyinen kivetön väylä pääuoman suuntaan ensimmäisen saaren kupeella. tätä suurilla kivillä (katso kunnostuskartta Käpykoski 2). Pääuoma on tällä kohdin niin syvä, ettei sitä kannata kivetä, mutta muutoin saaren yläpuolelle koskialueen etuosaan kannattaa tuoda kiviä, myös suuria. Kuvassa Käpykoski 14 näkyy pääuomaa eteläisen sivu-uoman jälkeen ja kuvassa Käpykoski 17 tämän joenpuolen alin lyhyt koski, jota voi kunnostaa siirtämällä sinne kiviä lähisaarekkeiden rannoilta. Kuvat Käpykoski 5 ja 6. 39

40 Kuva Käpykoski 7. Kuvat Käpykoski 8 ja 9. Kuva Käpykoski

41 Kuva Käpykoski 17. Kunnostuskartta Käpykoski 1. 41

42 Kunnostuskartta Käpykoski 2. Kunnostuskartta Käpykoski 3. 42

43 Kunnostuskartta Käpykoski 4. Käpykosken tämänhetkinen optimaalinen poikastuotantopinta-ala on noin m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin m 3 muualta tuotuja kiviä Saarikoski Saarikosken pääuoman pituus on 140 m. Etelärannan sivu-uomalla on pituutta 50 m ja pohjoisrannan vastaavalla 30 m. Koskialueen pääuoman alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Eteläisessä sivu-uomassa sijaitsevan koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Pohjoisen sivu-uoman koskialueen vastaavat koordinaatit ovat ja sekä ja Saarikosken pohjoiset osat 43

44 Saarikosken pohjoisen sivu-uoman leveys on noin 10 m, syksyn 2006 vesitilanteessa tämä vesittyi kuuden metrin leveydeltä (kuva Saarikoski 1). Keskimääräinen syvyys on noin 30 cm. Kosken yläosista löytyy runsaasti järvilohelle sopivankokoisia kiviä, mutta alempana koski on kallioinen (kuva Saarikoski 2). Ylävirtaan oikealta rannalta kannattaa siirtää sopivankokoisia kiviä virtaan, ja mataluuden vuoksi uomaa voisi keskeltä hiukan syventää. Sekä kosken niskalle että kohtaan, jossa uoma yhtyy saarten väliseen virtaan, kannattaa kasata pohjapato. Kaivinkone pääsee helposti matalan uoman yli kahdesta välisaaresta pienempään. Kuvat Saarikoski 3 ja 4 on otettu keskimmäisestä uomasta, joka samalla on Saarikosken päävirta. Tämä on noin 20 m leveä ja virtaa osittain kallion päällä. Noin 10 m kaakkoon päin lähellä vastarantaa on noin 20 m X 40 m laaja alue, joka soveltunee poikasalueeksi: pohjan kallioisuus ja tasaisuus tulee vielä tarkastaa kaivinkoneelle. Jos kivien levittäminen tänne osoittautuu mahdolliseksi, kannattaa niskalle muotoilla myös noin 100 m 2 laajuinen kutusoraikko. Kuva Saarikoski 3 on otettu pohjoisrannan tuntumassa sijaitsevan saaren rantakivikoista, josta saadaan sopivia kiviä levitettäväksi virtaan saaren molemmin puolin. Saarten välissä eteläinen osa pääuomaa syvenee jyrkästi ja virtaus on kova. Pienen saaren rannan tuntumassa on matalaa ja valitettavan tasaista kalliota, jonka päällä kuitenkin näkyy pysyneen joitakin oikeankokoisia kiviä. Silti kallion tasaisuus tekee laajamuotoisen kunnostamisen tällä kohdin hyvin vaikeaksi, ainoastaan kalliopinnan syvennyksiin voi kiviä yrittää levittää. Myöskään päävirtaan, jossa on suuria stoppareita, ei kunnostustoimia kannata ulottaa. Kuva Saarikoski 1. 44

45 Kuva Saarikoski 2. Kuva Saarikoski 3. Kuvat Saarikoski 4 ja 5. 45

46 Saarikosken eteläiset osat Saarikosken etelänpuoleisen sivu-uoman niska on hyvin kallioinen. Uoma on noin 30 m leveä, tästä molemmilla rannoilla on kuivillaan noin viisi metriä leveä kaistale. Näistä lännenpuoleinen on kalliota, ja idänpuoleinen koostuu suurista kivistä. Aluksi vesi virtaa ohuena mattona kallion päällä, mutta syvemmälle mentäessä vesisyvyyttä kertyy ensin noin 30 cm ja lopulta keskellä uomaa noin 0,5 m (kuvat Saarikoski 6 ja 7). Niskalle kannattaa tehdä pohjapato ja levittää tämän eteen noin 50 m 2 laajuinen soraikko. Kuivillaan olevasta kivikosta kannattaa kauhalla siirtää kiviä keskemmälle uomaa, joka nyt on profiililtaan loivan U-kirjaimen muotoinen (tulee olla loivan V:n kaltainen). Länsirannalla on kivikko, jota tulee avata. Niskalle voi tuoda järvilohelle oikeankokoisia kiviä, joiden pysyvyys virrassa varmistetaan pohjapatoja rakentamalla. Niskan alla uoman keskellä on vesisyvyys noin metri, tämä osa uomasta on noin 15 m leveä ulottuen idänpuoleiseen kallioon asti, jonne muodostuu akanvirta (kuva Saarikoski 7). Laajempi kallioinen kohta on puolivälissä koskea (kuva Kalliokoski 9), ja tästä alavirtaan päin on otettu kuva Kalliokoski 10. Täällä uomassa on pieni kalliosaareke, jonka sivuuoma saa jäädä ennalleen. Päävirtaan tehdään tälle kohdin pohjapato ja toinen samanlainen noin 15 m alemmas. Viimeiset 50 m koski on rännimäinen (kuva Saarikoski 10). Tässä uomalla on leveyttä noin 15 m. Vesisyvyys on poikasalueelle sopiva, ja uoman kaventuminen lisää virtausnopeutta. Tänne kannattaa tuoda kiviä. Uoma on tässäkin kallioinen eikä profiilia voi olennaisesti muokata, joten jyrkät kivi- ja kalliopenkat saavat jäädä. Vesikasvillisuuden peitto on melkein olematon, mikä osaltaan kertoo uoman karuudesta. Kuva Saarikoski 11 on otettu aivan sivu-uoman alaosasta. Tällä noin 15 m pitkällä osuudella on valmis pohjapato ja muutamien kynnysten sarja, jotka saavat jäädä ennalleen. Kuvat Saarikoski 6 ja 7. 46

47 Kuvat Saarikoski 8 ja 9. Kuvat Saarikoski 10 ja 11. Kuva Saarikoski 12. Kuvassa näkyvät kaikki Saarikosken kolme eri uomaa. 47

48 Kunnostuskartta Saarikoski 1. 48

49 Kunnostuskartta Saarikoski 2. 49

50 Kunnostuskartta Saarikoski 3. 50

51 Kunnostuskartta Saarikoski 4. Saarikosken tämänhetkinen optimaalinen poikastuotantopinta-ala on noin 350 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin m 3 muualta tuotuja kiviä. 6.4 Sivujoet Yleistä kunnostuksesta Järvilohen emokalat eivät todennäköisesti tule koskaan nousemaan sivujokiin, joissa Lieksanjoen alueella sijaitsee arviolta 0,45 ha optimaalista ja 1,6 ha potentiaalista poikastuotantoalaa (Rouvinen 2005). Näissä oleva tuotantokapasiteetti tulee kuitenkin hyödyntää, mikä tarkoittaa, että näille alueelle tullaan säännöllisesti istuttamaan mätiä tai pienpoikasia. 51

52 Hanhijoessa ja Ulkkajoessa on alivirtaama niin pieni, että veden vähyys rajoittaa merkittävästi järvilohien viihtyvyyttä niissä. Siksi näissä on kivikoon muokkauksen lisäksi keskityttävä riittävän ympärivuotisen vesityksen varmistamiseen. Kunkin kunnostuskohteen tämänhetkisestä ja kunnostuksin aikaansaatavasta poikastuotantoalasta esitetyt arviot kuvaavat tilannetta keskivirtaamilla Tuulijoki Tuulijoen suomenpuoleiset kosket sijaitsevat joko rajavyöhykkeellä tai aivan tämän tuntumassa. Kuva 3. Yleiskartta kunnostettavista koskialueista. Osuudet, joita on suunniteltu kunnostettaviksi, näkyvät kartassa tummennettuina. 52

53 Aittokoski (alaosa) Aittokosken sillan alapuolisen osan pituus on 20 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkoneen saa joen rantaan valmista koneuraa myöten, ja koskeen kone ajetaan sillan kupeelta. Kunnostustoimia ei uloteta Aittokoskella sillan yläpuoliselle alueelle, sillä näissä osissa järvilohenpoikaset viihtyvät hyvin jo nyt. Kuva Aittokoski 1 on otettu kyseiseltä sillalta alavirtaan päin. Sillan molemmin puolin on putouskorkeutta järvilohta ajatellen riittävästi ja vesisyvyys keskimäärin noin 40 cm. Sillan alapuolelle tulee kasata muutama pohjapato rikkomaan virtausta, sillä täällä uomassa ei ole yhtään kiveä, joka yltäisi edes alivesiaikaan pinnan yläpuolelle. Uomalla on tässä leveyttä runsas 10 m, josta länsirannan kivikko kattaa lähes viisi metriä. Vaikka kivikoko on siellä suurempi kuin lohelle suositellaan, kannattaa rantakiviä kuitenkin käyttää sillan alapuolen kunnostukseen. Kuva Aittokoski 1. 53

54 Kunnostuskartta Aittokoski 1. Aittokosken alaosan tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 50 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 250 m 2 :iin Ylävirta Ylävirran pituus on 270 m. Kosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,16. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone ajetaan Ylävirran niskalle valmista koneuraa myöten ja otetaan pois koskesta hakkuuaukion kautta. Niskalla, länsirannan tuntumassa on valmis soraikko. Uoman itäistä rantaa myöten virtaa on noin kuusi metriä leveä ja toista metriä syvä väylä (kuva Ylävirta 1). Tämän molemmin puolin pohjakivikko on noin cm syvyydessä, ja aivan rannassa 54

55 syvyyttä on vain cm. Uoman kokonaisleveys on noin 20 m, josta länsirannan matalalla osalla on leveyttä noin kahdeksan ja vastarannan vastaavalla noin kaksi metriä. Alavirtaan päin mentäessä syväväylä hiukan kapenee. Uoman profiili tulee muokata loivan V:n muotoon, jolloin kosken syvin kohta jää muutaman metrin levyiseksi. Vaikka virtaan asetellaan myös joitakin suuria kiviä, saa joki jäädä edelleen veneellä kuljettavaksi. Nykyinen vesimäärä riittää vesittämään koko uoman aivan rannimmaisia osia lukuunottamatta (kuva Ylävirta 2), joten matalaa osaa syvän väylän reunalla kannattaa hiukan syventää. Kiviä ei tänne tarvitse tuoda. Suurin piirtein kosken puolivälissä uomaan muodostuu noin 30 m pitkä syvä allas, jota ei kannata kunnostaa (kuva Ylävirta 3). Tämän kohdan jälkeen syvän väylän osuus uoman kokonaispintalasta kasvaa niin, että matala rantaosa kaventuu molemmilla puolin vain noin kahteen metriin, ja näistäkin vesittyy vain puolet. Uoma on tällä joenosalla ilman lisäkiveämistä järvilohen poikasalueeksi hiukan liian syvä, mutta putouskorkeus näyttäisi juuri ja juuri riittävän. Tänne kannattaakin tuoda halkaisijaltaan alle 25 cm:n kiviä ja levittää näitä virtaan niin, että rännimäinen osa uomasta kaventuu noin puoleen nykyisestä. (kuva Ylävirta 4). Alempana uomassa on laaja allas, jonka kohdalla syvä osuus laajenee jo noin 15 m levyiseksi. Aivan kosken alaosissa on itärannan tuntumassa saareke ja sivu-uoma. Uoma tukitaan ja saarekkeen rannoilta, varsinkin alavirran puolelta siirretään sopivankokoisia kiviä ylemmäs pääuomaan. Kuva Ylävirta 1. 55

56 Kuvat Ylävirta 2 ja 3. Kuvat Ylävirta 4 ja 5. 56

57 Kunnostuskartta Ylävirta 1. Kunnostuskartta Ylävirta 2. 57

58 Kunnostuskartta Ylävirta 3. Ylävirran tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 450 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 1600 m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 150 m 3 muualta tuotuja kiviä Aittovirta Aittovirran pituus on 230 m. Kosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,23. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone ajetaan koskeen hakkuuaukion ja harvaan metsään tehtävän, noin 100 m pitkän piston kautta. Vaikka järvilohen emokalat mitä todennäköisimmin eivät tule koskaan nousemaan tänne asti, kannattaa Aittovirran niskalle kuitenkin levittää noin 50 m 2 laaja kutusoraikko. Kohteen kunnostuksissa kannattaa uoman U-kirjainta muistuttavaa poikkileikkausta muuttaa loivan V-kirjaimen muotoon. Kosken yläosissa, jotka muodostavat runsaan kolmasosan kosken kokonaispintaalasta, on putouskorkeutta alaosia enemmän (kuva Aittovirta 1). Täällä päävirta sijaitsee 58

59 länsirannan tuntumassa, keskellä uomaa on kivikko ja vain osa virtauksesta ohjautuu tämän itäpuolelle. Kiviä tuleekin siirtää keskeltä uomaa madaltamaan nykyistä päävirtaa. Rannoilta löytyy pieniä kiviä, joita kannattaa levittää koskeen. Lisäksi virtaa vasten pohjaan voisi ankkuroida muutaman puunrungon. Myös yllämainitun osan alapuolella on uoman keskellä toinen, osin kuivillaan oleva kivikko (kuva Aittovirta 2). Tästä kiviä kannattaa siirtää ylävirtaan päin vasemmalle pääuomaan niin, että aivan saarekkeen reunalle jää virran syvin kohta (katso kunnostuskartta Aittovirta 1). Koskialueen loppuun kannattaa muotoilla pohjapato ja siirtää matalimmista osista kiviä keskemmälle. Lisäksi virtaa vasten pohjaan voisi täälläkin ankkuroida muutamia puunrunkoja. Kosken alaosassa on saari, jonka länsipuolella oleva sivu-uoma on suuren osan vuotta kuivillaan. Noin 30 m leveässä pääuomassa on saaren kohdalla vettä keskimäärin 30 cm ja virtausnopeus hiukan pienempi kuin kosken yläosissa (kuva Aittovirta 3). Tällä kohden ainoat kunnostusta vaativat seikat on kivien vähyys pääuomassa ja kenties uoman tasainen mataluus. Kuivillaan olevasta sivu-uomasta (kuva Aittovirta 4), saaren rannoilta ja kosken itärannalta levitetään virtaan kiviä. Tällöin tulee huolehtia siitä, että näiden keskikoko jää alle 25 cm:n. Silti osa kivistä saa aivan keskiväylää lukuunottamatta ulottua ainakin alivesiaikaan pintaan asti. Itärannan kivikko on saaren kohdalla alivesiaikaan hiukan liian matala. Lisäksi kuivillaan olevan sivu-uoman eteen kasataan pieni suiste, ettei paikalle muodostuisi seisovan veden lahdukkaa. Kuvat Aittovirta 1 ja 2. 59

60 Kuvat Aittovirta 3 ja 4. Kunnostuskartta Aittovirta 1. 60

61 Kunnostuskartta Aittovirta 2. Aittovirran tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 800 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 4000 m 2 :iin Pudasjoki Pudasjoen kolmea ylintä varsinaista koskea on aikoinaan perattu. Uittosäännön kumoamisen yhteydessä näissä tehtiin kalataloudellinen kunnostus, mutta koskien vallitseva kivikoko jäi järvilohta ajatellen edelleen liian suureksi. Lisäksi virtaamavaihtelut ovat joessa niin suuret, että myös uoman poikkileikkausta on muokattava loivemmaksi. 61

62 Kuva 3. Yleiskartta kunnostettavista koskialueista. Osuudet, joita on suunniteltu kunnostettaviksi, näkyvät kartassa tummennettuina Hiiskorva 1 Hiiskorva I pituus on 150 m. Kosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,45. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkoneen saa koskeen valmista, noin 50 m pitkää koneuraa myöten, joka yhtyy jokeen kunnostuskohteen puolivälissä. Vaikka koskenniskalla oleva soraikko vaikuttaa toimivalta, voisi sitä silti hiukan puhdistaa ja tasoittaa. Ennen tätä on pääuomassa pohjapato, jonka reunoilta rantakivikkoa tulee avata runsaasti. Soraikosta noin 15 m alavirtaan päin on suiste, jonka yläpuolelle muodostuu noin metrin syvyinen allas, mutta tämän alapuolella vesisyvyys jää noin puoleen tästä. Pääuoma on noin viisi metriä leveä ja sen profiili on U:n muotoinen. Kunnostusten yksi tavoite onkin muuttaa pohjan poikkileikkaus loivan V:n kaltaiseksi. Päävirran ulkopuolisiin rantakivikoihin on aiemman kunnostuksen yhteydessä kaivettu kapeiden väylien verkosto. Vesisyvyys näissä on cm. Päävirran itäpuolella edellämainitun suisteen kohdalla sijaitsee noin 50 m 2 laajuinen pajua kasvava saareke, 62

63 jonka yläpäähän tulee rakentaa toinen pohjapato. Näin vettä saadaan ohjautumaan nykyistä paremmin saarekkeen molemmille puolin. Putouskorkeus on näillä kohdin juuri ja juuri järvilohelle riittävä (kuva Hiiskorva 1). Pintavirran nopeus on niskan lähellä päävirrassa noin metrin sekunnissa ja sivu-uomissa noin puolet tästä. Saarekkeen itäpuolen sivu-uoma on ojamainen korkeine kivikasoineen, joten yli puolet kivistä poistetaan. Myös alempana tällä puolen koskea kivien määrää uomassa tulee vähentää. Myös koskenniskan länsirannan matalasta kivikosta tulee poistaa kiviä, jotta noin 10 m levyinen vyöhyke nykyisestä päävirrasta rantaan päin saadaan vesitettyä. Vesisyvyys tulee täällä saada ainakin 30 cm:iin. Noin 30 m yllämainitun saarekkeen alapuolella virtausnopeus hidastuu päävirrassakin noin 0,5 m/s. Länsirannan kivikko on täällä kooltaan melko hyvää, joten, kun sieltä poistaa 1/3 suurista kivistä, alueesta tulee järvilohelle sopiva. Tämän yläpuolella on kiviä enemmän, joten sieltä näitä on poistettava vielä runsaammin. Aivan leveän uoman reunoilla voi rantakivikkoa jopa korottaa, sillä poikasalueen ei tarvitse yltää sinne asti. Tästä alavirtaan uoma on aiempaa syvempää, allasmaista aluetta, joka saa myös jäädä sellaiseksi. Järvilohelle paras alue Hiiskorva I:llä saadaankin kunnostettua aiemmin mainitulle nopean virtauksen osuudelle. Hiiskorva I:n kivikoko saisi olla hiukan pienempi, joten tänne tuodaan halkaisijaltaan alle 25 cm:n kiviä. Kun uomasta samalla poistetaan suurimpia kiviä, saadaan keskimääräinen kivikoko muutettua järvilohelle mieluisaksi. Pääuoman profiilia muokattaessa ei syvimmän kohdan, joka sijoitetaan keskellä nykyistä pääuomaa, tarvitse olla kuin metrin levyinen. Nykyinen U:n muotoinen päävirta on noin viisi metriä leveä, joten tämä tulee leventää ainakin kymmenmetriseksi. Samalla profiilista muokataan V:n muotoinen. Tämä edellyttää rantakivikon harventamista pääuoman reunoilla. Kohdassa, jossa puro yhtyy jokeen, on koskessa syvyyttä aiempaa enemmän mutta virtausnopeutta vähemmän. Noin viisi metriä puron yhtymäkohdan alapuolella on uomassa pohjapato, jota kannattaa siirtää alaspäin, tiivistää ja kääntää niin, että se ohjaa vettä länsirannan rosvohotuun. Täältä on poistettava suuria kiviä ja tuotava näiden tilalle pienempiä. Puron alapuolisen koskenosan ongelmana on aivan liian suuri kivikoko. Pääuomassa on muutamia pohjapatoja, mikä on hyvä asia, mutta profiili on täälläkin liiaksi U:n muotoinen. Virtausuoma on tällä kohdin selvästi kosken yläosaa leveämpi, ja matala rantaosa on vain 2 5 m leveä. Siksi syvää päävirtaa tulee reunoilta madaltaa niin, että matalalle rantaosalle saataisiin leveyttä vähintään viisi metriä. Samalla uoman poikkileikkaus muuttuu loivan V:n muotoiseksi. Valmiita pohjapatoja voi jopa tiivistää, jotta ne nykyistä enemmän ohjaisivat vettä rantakivikoihin, joissa on liikaa ja liian suuria kiviä (kuva Hiiskorva 5). Täällä virtausnopeus on järvilohelle esitetyn optimin alarajoilla, ellei hiukan allekin, mutta nämä alueet soveltunevat silti poikasalueeksi. Aivan kosken alaosassa on pieni saareke, jonka länsipuolelle virtausta tulee ohjata (kuva Hiiskorva 6). Täällä uomasta myös tulee poistaa joitakin suurista lohkareista. Pääuoma on kosken alaosissa noin 10 m leveä, mutta nykyisellään se on järvilohelle 63

64 liian syvä ja jyrkkärantainen, joten tilannetta parannetaan tuomalla tänne pienempiä kiviä ja levittämällä näitä pääuoman reunoille. Vesisammalen peitto on Hiiskorva I:n pohjilla järvilohelle sopiva. Kuvat Hiiskorva 1 ja 2. Kuvat Hiiskorva 3 ja 4. Kuvat Hiiskorva 5 ja 6. 64

65 Kunnostuskartta Hiiskorva I 1. Hiiskorva I:n tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 300 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 50 m 3 muualta tuotuja kiviä Hiiskorva 2 Hiiskorva 2:n pituus 140 m. Kosken kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,48. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Hiiskorva 2:n niskalle kulkee valmis metsäkoneura. Kosken yläosissa on keskiuoman syvällä osalla leveyttä noin 10 m, ja tämän molemmin puolin on noin kolme metriä leveä rantaosa, jossa on suuria lohkareita. Pääuoman niskalle on tehty harva pohjapato ja tämän eteen soraikko, joka ei syvyyden ja huonon virtauksen vuoksi toimi. Tähän tuleekin siirtää lisää suuria kiviä ja tehdä paikalle kunnon kynnys ja levittää soraikko uudelleen tämän eteen oikeaan syvyyteen ja virtaan. Myös itärannan sivu-uomasta tulee poistaa suuret kivet. Heti kosken yläpuolella länsirannalla on suurilla kivillä tukittu sivu-uoma, jota ei avata. Sen sijaan tänne voi kasata uomasta nostettavia ylimääräkiviä. Hiukan alempana koskessa on kuohuja aikaansaava pohjapato. Tästä noin viisi metriä ylävirtaan ja noin 15 m alavirtaan on virtausnopeudeltaan kosken paras osa (kuva Hiiskorva 8). Edellämainitun pohjapadon jälkeen tulee uomaan levittää lohelle oikean- 65

66 kokoisia kiviä. Nopean virtauksen alueen jälkeen uoma on todella syvää, joten tällä kohdin kunnostetaan vain länsirannan kivikkoa harventamalla tätä alkaen suurimmista kivistä. Nämä kannattaa siirtää syvän uoman reunaosiin ja näin loiventaa U:n muotoista profiilia. Itärannan pienien saarekkeiden kohdalle tulisi pääuomaan tehdä vinottainen suiste ohjaamaan saarekkeiden taakse nykyistä enemmän vettä. Samalla uomaan jäisi pieni allas, jonka rantaosat lisäkivettäisiin lohelle sopiviksi. Hiiskorva 2:n viimeisellä 15 m:llä on pudotuskorkeus jälleen järvilohelle sopiva. Vesisyvyys on noin 0,5 m. Tämä koskenosa, joka muodostaa laajan, kynnysmäisen osuuden, on muutoinkin suhteellisen hyvä, mutta täälläkin kannattaa valinnalla muuttaa kivikokoa pienemmäksi (kuva Hiiskorva 10). Kuvat Hiiskorva 7 ja 8. Kuvat Hiiskorva 9 ja

67 Kunnostuskartta Hiiskorva II 1. 67

68 Kunnostuskartta Hiiskorva II 2. Hiiskorva II:n tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 400 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin Pudaskoski Pudaskosken kokonaispituus on 760 m. Kosken yläosan kaltevuusprosentti on Erosen (1992) mukaan 0,50 ja alaosan 0,20. 68

69 Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone saadaan koskeen Pudaskallion kohdalta, jossa valmiin polunpohjan kohdalle avataan koneura. Pudaskallion kohta Niskalla virtausnopeus alkaa selvästi lisääntyä, ja joki tekee tällä kohden pienen mutkan. Uomalla on leveyttä runsaat 30 m, josta kannattaa ottaa kunnostukseen noin 20 m leveä osa. Kuvissa Pudaskoski 1 ja 2 näkyy, että varsinkin länsirannan tuntumasta löytyisi sekä pintavirtaukseltaan että vesisyvyydeltään järvilohelle suhteellisen hyvä alue, elleivät kivet olisi aivan liian suuria. Alueen leveys on noin 15 m ja pituus useita kymmeniä metrejä. Kivikokoa onkin muokattava pienemmäksi poistamalla suurin osa halkaisijaltaan yli 25 cm kivistä. Itärannan tuntumassa on pari metriä leveä väylä, jossa vesisyvyys on suurempi kuin muualla tällä koskiosuudella. Alempana Oinaskallion kohdalla vesisyvyyttä on noin yksi metri. Kunnostus kannattaakin tehdä niin, että päävirtaus siirretään itärannan tuntumasta uoman keskiosiin. Samalla uoman profiilia muokataan loivan V-kirjaimen muotoon. Länsirannalla on pieni rosvohotu, joka saa jäädä nykyiselleen, eli veden ei tarvitse virrata siitä alivesiaikaan (kuva Pudaskoski 2). Kuva Pudaskoski 3 on otettu kynnysmäisestä kivikosta ja kuva Pudaskoski 4 tämän alapuolelta Oinaskalliolta. Aivan kallion kupeella on metrin syvyinen ja kaksi metriä leveä uoma, jonne siirretään itärannalta kiviä. Näin päävirtaa saadaan kauttaaltaan madallettua ja virtausta ohjattua myös muualle noin 10 m leveässä uomassa, jonka pohjakivikosta on kuivillaan yli puolet. Kivikoko on täällä keskimäärin liian suurta, joten runsaasti suurimpia kiviä joudutaan poistamaan. Kallion jälkeen virtausnopeus hidastuu ja vesisyvyys lisääntyy niin paljon, ettei tämä joenosa ei enää sovellu järvilohelle. Kuvat Pudaskoski 1 ja 2. 69

70 Kuvat Pudaskoski 3 ja 4. Pudaskosken alaosa Koski jatkuu koordinaateissa ja Syvyyttä pääuomassa on noin yksi metri. Kuten Pudaskosken yläosissa, myös täällä vallitseva kivikoko on järvilohen poikasalueen rakennusaineeksi liian suuri. Koskialueen niskalla on pohjapato, joka saa jäädä. Tätä tosin kannattaa tiivistää, jolloin vettä ohjautuu itärannan kivikkoon nykyistä enemmän (kuvat Pudaskoski 5 ja 6). Kyseistä kivikkoa harvennetaan. Länsirannan kivikolla on leveyttä vain noin kaksi metriä. Virtausnopeus on järvilohelle riittävä, mutta koskessa on liian suuria kiviä ja uoman profiili on vääränlainen. Tämä tulee muokata U:n muodosta loivan V:n muotoon. Kunnostusta varten löytyy rannalta jonkin verran sopivankokoisia kiviä, mutta kosken muokkaaminen hyväksi poikasalueeksi vaatii kyllä oikeankokoisten lisäkivien tuontia. Alavirtaan mentäessä virtausnopeus hidastuu (kohta on merkitty kunnostuskarttaan). Uomaa tulee täälläkin muokata ylläkuvatusti. Pian virtausnopeus taas lisääntyy pääuoman kavetessa noin kolmeen metriin. Tähän tulee kasata pohjapato ja levittää soraikko (kuva Pudaskoski 7). Länsirannalla on noin 10 m leveä kivikko, jossa vettä virtailee jonkin verran, mutta vastarannan kivikko on vain 1 2 m leveä, isoista kivistä koostuva kaistale. Itärantaa tuleekin kunnostaa isoja kiviä poistamalla ja pienempiä kiviä rannoilta tilalle tuomalla. Pian tämän jälkeen uoma levenee, ja keskellä jokea jää kivikko, joka alivesiaikaan vesittyy vain osittain (kuva Pudaskoski 8). Tässä uomalla on leveyttä noin 40 m. Kivikko saa jäädä ennalleen jakamaan matalanvedenaikaista virtausta rantojen tuntumaan. Ennen tätä uomaan kannattaa jättää isohko allas, ja levittää kivikon molemmin puolin sivu-uomien eteen pienet soraikot. Sivu-uomista lännenpuoleinen on viisi metriä leveä ja lähes kivetön, mutta idänpuoleinen lähes yhtä kivinen kuin viereinen kivikko. Kunnostus tuleekin tehdä niin, että sivu-uomista kivettömään lisätään kiviä runsaskivisestä. Tästä noin 20 m alavirtaan kivien määrä pääuomassa vähenee. Syvyyttä on noin yksi metri. Suuria kiviä on rannoilla muutamien neliömetrien saarekkeina. Uoman profiilia on 70

71 korjattava tuomalla tänne runsaasti oikeankokoisia kiviä. Tällä kohdin kannattaa keskelle pääuomaa jättää allas. Kuvat Pudaskoski 11 ja 12 on otettu kohdasta, jossa koskessa on kynnyksentapainen. Tässä uomalla on leveyttä noin 40 m, joista 20 m osalta pohjan profiilia muutetaan loivan V:n muotoon. Loppuosa uomasta saa jäädä nykyisenlaiseksi eli lähinnä taimenelle sopivaksi alueeksi. Jottei järvilohta varten muokattavasta osasta tule liian rännimäistä, saa sinne jättää harvakseltaan suuria kiviä. Näillä kohden Pudaskoskea ongelmana on hidas virtaus. Vaikkei tämä olekaan järvilohta ajatellen riittävä, alue on kuitenkin niin laaja, että sitä kannattaa silti muokata. Keskelle uomaa kunnostettavaan osaan saa jättää aiempaa enemmän suuria kiviä pienten kivien sekaan kuristamaan virtausta. Pohjapatoja tai muita virtausta edes hetkellisesti hidastavia rakenteita ei tänne tule tehdä. Koordinaateissa ja virtaus hidastuu niin paljon, että kunnostus ei enää ole tarkoituksenmukaista. Pudasjoen koskialueen alaosassa on pieni saari, jonka muodostama sivu-uoma on kuivillaan ja saakin jäädä sellaiseksi. Pääuomassa on kynnys, minkä jälkeen tasaisen uoman vesisyvyys on puoli metriä. Tänne ei kannata tuoda kiviä, vaan alue kunnostetaan muokkaamalla kivikokoa valinnalla pienemmäksi; samalla uoman profiilia muutetaan loivan V:n muotoon. Täältä on otettu kuva Pudaskoski 12. Kuvat Pudaskoski 5 ja 6. 71

72 Kuvat Pudaskoski 7 ja 8. Kuvat Pudaskoski 9 ja 10. Kuvat Pudaskoski 11 ja

73 Kunnostuskartta Pudaskoski 1. 73

74 Kunnostuskartta Pudaskoski 2. 74

75 Kunnostuskartta Pudaskoski 3. 75

76 Kunnostuskartta Pudaskoski 4. 76

77 Kunnostuskartta Pudaskoski 5. 77

78 Kunnostuskartta Pudaskoski 6. 78

79 Pudaskosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 900 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin, josta noin m 2 ei aivan täyttäisi kaikkia järvilohelle asetettuja optimaalisen poikasalueen kriteerejä. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 250 m 3 muualta tuotuja kiviä Hanhijoki Vaikka Hanhijoen koskia on aikoinaan perattu, ovat uomat silti jääneet suhteellisen kivisiksi ja jopa monimuotoisiksi. Monet näistä ovat kuitenkin tyypillisesti taimenkoskia. Suunnitelluilla toimenpiteillä onkin tarkoitus muuttaa näitä paremmin järvilohenpoikasille soveltuviksi. Kuva 3. Yleiskartta kunnostettavista koskialueista. Osuudet, joita on suunniteltu kunnostettaviksi, näkyvät kartassa tummennettuina Pitkäkoski Pitkäkosken pituus on 400 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone ajetaan jokeen kosken yläpuolella osittain vanhoja metsäkoneen jättämiä aukkoja ja osittain avattavaa koneuraa myöten. 79

80 Koskiosuuden yläosassa on noin 50 m pitkä, erillinen virta-alue ennen varsinaista Pitkäkoskea. Täällä uoman leveys on noin viisi metriä ja pohjakivet melko suuria (halkaisija cm). Lisäksi pohjaa peittää niin runsas vesisammalkasvusto, että se jo haittaa järvilohen menestymistä. Virtaus on näin kuivaan aikaan olematon ja vesisyvyys vain noin cm (kuva Pitkäkoski 1). Uoma on profiililtaan leveän U:n muotoinen. Koskea voi kunnostaa suuria kiviä poistamalla, jolloin keskimääräinen kivikoko saadaan pienemmäksi. Samalla uoman poikkileikkausta kannattaa muokata loivan V:n muotoon. Tämän osuuden jälkeen joki muodostaa laajan altaan ennen varsinaista Pitkäkoskea. Noin 10 m kosken niskalta alavirran suuntaan on otettu kuva Pitkäkoski 2. Uoma on koko 4 5 m leveydeltä puiden varjostama. Myös täällä pohjalla kasvaa liikaa vesisammalia (peitto on noin 80 %). Vesisyvyys on keskimäärin 20 cm ja pohja tasainen, joten uoman pinta-alasta vesittyy vain noin puolet. Putouskorkeus näyttää olevan järvilohelle riittävä, joten ympärivuotisen vesityksen turvaamiseksi voi uomaan rakentaa joitakin pohjapatoja. Poistamalla uomasta suuret kivet ja siirtämällä rannoilta tilalle sekä pieniä kiviä että soraa vallitseva kivikoko saadaan lohelle sopivaksi. Samalla uoman profiili tulee muuttaa loivan V-kirjaimen muotoon. Kunnostuksen yhteydessä osa pohjakasvustosta tulee kuolemaan, mikä on tässä tapauksessa pelkästään eduksi. Koordinaateissa ja on koskessa suuria lohkareita ja kalliota. Jotta keskimääräinen kivikoko saadaan täälläkin pienemmäksi, joudutaan isoista kivistä poistamaan suurin osa. Uoma jatkuu alavirtaan päin profiililtaan aiemminkuvatunlaisena (kuva Pitkäkoski 4). Vain kivikoko on hiukan suurempi kuin kosken alussa, sillä halkaisijaltaan cm:n kiviä on pohjalla paljon. Näistä suurin osa on poistettava ja penkoilta siirrettävä pienempiä tilalle. Putouskorkeutta on täällä tarpeeksi järvilohelle, joten veden riittävyyden varmistamiseksi tännekin kannattaa koota pohjapatoja. Edellisestä noin 50 m alavirtaan kivikoko jälleen pienenee hyvin lähelle optimia. Kuitenkin kivikokoa kannattaa täälläkin muokata suurimpia kiviä poistamalla. Vesikasvuston peitto on edelleen %. Noin viisi metriä leveästä uomasta vesittyy suunnilleen neljä metriä leveä osuus, mikä osaltaan on aiempaa pienemmän kivikoon ansiota. Keskisyvyys on edelleen noin 20 cm. Alempana joki tekee pienen mutkan ja laajenee leveydeltään m:iin, ja uoma muuttuu profiililtaan kuperaksi. Kivikoko on järvilohelle sopiva (kuva Pitkäkoski 5). Kunnostus kannattaa levennyksen kohdalla tehdä niin, että keskiosa uomasta saa jäädä nykyisellä vedenkorkeudella kuivilleen ja vesi virratkoon molempien rantojen tuntumassa puiden katveessa; väylät saavat olla noin viisi metriä leveitä. Suurimpia kiviä tulee siirtää rantojen läheltä joko kokonaan kuivilleen tai uoman keskelle, mistä puolestaan siirretään hyvää poikaskivikon ainesta virtaan. Leveän joenosan ylä- ja alapuolelle tulee kasata pohjapadot. Tästä noin 20 m alavirtaan on otettu kuva Pitkäkoski 6. Uoma on nyt samanlainen kuin ennen laajentumista. Koskessa on jälleen suuria kiviä ja pohjan vesittyvä osuus vaihtelee 1/2 4/5 välillä kokonaispinta-alasta. Rannoilla on kaatuneita puunrunkoja, joita voi ankkuroida kosken pohjaan. 80

81 Pitkäkosken alaosalla on leveyttä noin kahdeksan metriä, josta vesittyy noin kuusi metriä (kuva Pitkäkoski 7). Vesi mutkittelee kivien väleissä, mutta järvilohta ajatellen pintakivien osuus voisi olla hiukan pienempi. Keskisyvyys on edelleen noin 20 cm. Uoman profiilia on muokattava niin, että uoman keskelle saadaan lisää syvyyttä. Lisäksi uomaan asetellaan joitakin isohkoja kiviä tai kootaan pohjapatoja. Myös aivan kosken alle tehdään tällainen. Kuva Pitkäkoski 1. Kuvat Pitkäkoski 2 ja 3. 81

82 Kuvat Pitkäkoski 4 ja 5. Kuvat Pitkäkoski 6 ja 7. 82

83 Kunnostuskartta Pitkäkoski 1. 83

84 Kunnostuskartta Pitkäkoski 2. 84

85 Kunnostuskartta Pitkäkoski 3. Pitkäkosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 300 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 1300 m 2 :iin Pahakoski Pahakosken pituus on 250 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone saamiseksi Pahakoskeen on tämän alaosaan tehtävä noin kaksikymmentä metriä pitkä uusi koneura. Pahakosken niskalta on otettu kuva Pahakoski 1. Tästä noin 10 m alavirtaan on uomassa pieni kalliokynnys ja sen vieressä etelärannan tuntumassa erinomaista poikaskivikkoa kuivillaan. Kivikkoa tulee avata ja suurimpia kiviä siirtää rannoille, mutta muutoin uoma soveltuu täällä hyvin poikasalueeksi, esimerkiksi kasvillisuuden peitto ei ole täällä yhtä runsas kuin alemmilla koskilla (peittävyys on noin 75 %). Tästä alavirtaan on etelärannan tuntumassa 1 2 m leveä ja lähes 40 m pitkä poikaskivikko kuivillaan (kuva Pahakoski 2). Kivikko tulee avata varovasti. Tämän alaosassa joki kaartaa luoteeseen. Mutkassa vesittyvä osa uomasta kaventuu suurten 85

86 kivien välissä noin metriin. Tämän alapuolella on pieni allas ja rannoilla todella suuria lohkareita. Näistä tulee poistaa puolenkymmentä, jolloin uoma myös levenee. Tämän jälkeen noin 50 m matkan joella on leveyttä 7 8 m, ja uoman alasta vesittyy noin 4/5. Kivikoko on juuri ja juuri järvilohelle sopiva, mutta sitä kannattaa silti valinnalla hiukan pienentää (kuva Pahakoski 3). Kohtaan, jossa rannalla on todella suuri kivi, kasataan kaksi pohjapatoa aivan peräkkäin. Tässä rantapuusto kattaa uomaa todella hyvin. Hiukan ennen suurta kiveä uomasta vesittyy enää vain noin neljännes, mutta kiven kohdalla jälleen yli puolet. Tästä alavirtaan seuraa aiempaa loivempi, allasmainen osuus, jonka virtausnopeus on liian pieni ollakseen optimaalinen järvilohelle. Tämä osuus kannattaa tehdä entistäkin allasmaisemmaksi. Altaan kohdalta poistetaan järvilohelle sopivia kiviä ja käytetään näitä yläpuolisen osan muokkaukseen. Noin 15 m alavirtaan päin vesittyvän alan osuus on noin 2/3. Koordinaateissa ja on koskessa kalliokynnys, jolla on korkeutta puolisen metriä. Koska tämä on tasainen, muodostanee se lohenpoikasille kulkuesteen. Kynnyksen alavirtaan vasemmalle reunalle saisi pienellä räjäytyksellä tehtyä nousuväylän (kuva Pahakoski 6). Kuva Pahakoski 5 on otettu kohdasta, jossa uoma kaartaa länteen päin. Täällä vesi virtaa kokonaan pohjoisenpuoleisessa osassa uomaa ja kokonaispinta-alasta vesittyy vain kolmannes. Poikaskivikoksi soveltuvia kiviä jää vastarannalla runsaasti kuivilleen. Kosken pohjan profiilia tulee mahdollisuuksien mukaan muokata loivan V:n muotoon, kallioinen pohjoisranta tosin vaikeuttanee tätä. Varsinaisen Pahakosken alaosasta on otettu kuva Pahakoski 7. Uoman leveys on noin viisi metriä ja keskimääräinen vesisyvyys noin 15 cm. Uoman pinta-alasta vesittyy täällä noin 2/3. Pohjakivet ovat pääosin järvilohelle liian suuria (halkaisija keskimäärin noin 40 cm). Koska tie on näinkin lähellä, kannattaa tässä, sen lisäksi, että suurimpia kiviä poistetaan, myös tuoda koskeen lisää pienempiä kiviä. Uomassa on pieni saareke, jonka tukittu sivu-uoma saa jäädä ennalleen. Alaosassa on myös valmiina pohjapato erottamassa kosken suvannosta. Uoma on profiililtaan tasainen, eli pohjaa tulee täälläkin muokata loivan V:n muotoiseksi. Joenpenkat ovat noin metrin korkuiset ja pohjoisrannalla on kalliota. Putouskorkeus on täällä lohelle riittävä, ja rantapuusto kattaa hyvin uomaa. Pahakosken lopussa on lyhyt, noin 20 m pitkä erillinen virtapaikka (kuva Pahakoski 8). Tämän alaosaan sekä niskalle muotoillaan pohjapato. Joenpohjasta on tässä kohdin noin puolet hiekkaa, jota virtaus on syönyt. Pohjoisrannalla on lyhyt sivu-uoma, jonka voi tukkia. Täällä näkyy kaatuneita puunrunkoja, joita pilkotaan ja ankkuroidaan poikittain pohjaan. Vesitetyn osan keskisyvyys on täällä noin 10 cm ja leveys keskimäärin noin kuusi metriä. 86

87 Kuvat Pahakoski 1 ja 2. Kuvat Pahakoski 3 ja 4. Kuvat Pahakoski 5 ja 6. 87

88 Kuvat Pahakoski 7 ja 8. Kunnostuskartta Pahakoski 1. 88

89 Kunnostuskartta Pahakoski 2. Pahakosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 200 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 50 m 3 muualta tuotuja kiviä Korkeakoski Korkeakosken pituus on 260 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat sekä ja Kaivunkone ajetaan jokeen Korkeakosken niskan lähelle avattavaa lyhyttä uraa myöten ja pois joesta kosken alla pienen lomamökin kohdalta. Niskalla joen ylittää puinen silta, ja tämän ylävirran puolella on kalliokynnys. Korkeakosken yläosissa on nimensä mukaisesti runsaasti putouskorkeutta. Uoman leveys on täällä noin kuusi metriä ja keskimääräinen vesisyvyys noin 20 cm. Uoman pinta-alasta vesittyy noin 2/3. Joistakin suurista kivistä huolimatta pohjakivet ovat niskalla pääosin järvilohelle soveltuvia, ja kiviä valikoiden poistamalla saadaan näiden keskikokoa pienemmäksi. 89

90 Alavirtaan päin mentäessä uoma kaventuu kallioiden välissä noin neljään metriin ja lännenpuoleisen penkan korkeus kasvaa noin kahteen metriin (kuva Korkeakoski 2). Kohtaan, jossa uoma kapenee, tulee muotoilla pohjapato. Muutoin kunnostus tehdään kuten edellä. Kapea ja vähäkivinen osa koskea on lyhyt, ja heti tämän alapuolelle kannattaa tehdä toinen pohjapato (kuva Kalliokoski 3). Tästä alavirtaan päin on uomassa järvilohta ajatellen riittävästi oikeankokoisia kiviä, joten pohjakivikon raekokoa saadaan muutettua poistamalla suuria lohkareita. Myös putouskorkeus on lohelle riittävä ja uoman profiili aiempaa parempi, sillä siinä on loivaa V-muotoa. Ainoa ongelma on veden riittävyys. Tätä korjaamaan kannattaa koskeen kasata useampi pohjapato. Edelleen alavirtaan on koskessa länsirannan tuntumassa kuivillaan erinomaista poikaskivikkoa, jossa kivet ovat halkaisijaltaan keskimäärin 10 cm. Näitä siirretään keskemmälle uomaan ja suurimpia kiviä poistetaan. Tästä eteenpäin pohjan kivikoko on oikeanlainen mutta uoman profiili väärä, joten jälkimmäistä muokataan mahdollisuuksien mukaan. Hiukan alempana uomasta vesittyy edelleen 2/3, mutta samalla hyvää poikasaluetta jää kuivilleen, joten kyseistä kivikkoa tulee avata ja levittää virtaan. Kuva Korkeakoski 4 on otettu uomassa olevan pienen saarekkeen kohdalta. Tämän länsipuolella on pieni sivu-uoma, joka vesimäärän vähyyden takia tukitaan. Pääuoma on tässä 5 6 m leveä ja siinä on edelleen sekä riittävästi putouskorkeutta että sopivankokoisia kiviä. Vain uoman profiili ja vähäinen virtaus edellyttävät kunnostustoimia, sillä pienestä virtaamasta johtuen myös vesisyvyys on aivan liian pieni, keskimäärin vain noin 10 cm. Pohjan poikkileikkausta muokataan aiemmin kuvatuin toimin varovasti loivan V-kirjaimen muotoon. Kohdassa, josta on otettu kuva Korkeakoski 5, putouskorkeus lisääntyy entisestään. Täällä uomassa on suuria kiviä ja kalliota (kuva Korkeakoski 6). Edellisestä alavirtaan päin sijaitsee koskessa noin kaksi metriä korkea kalliokynnys (koordinaatit ja ), joka muodostanee nousuesteen (kuva Korkeakoski 7). Kynnystä hiukan viimeisen portaan kohdalta räjäyttämällä tämä madaltuisi sen verran, ettei paikka enää olisi esteenä kalojen kululle. Myös hiukan ylempänä on uomassa kynnys, joka ei kuitenkaan muodosta nousuestettä ja on korjailtavissa kiviä poistamalla. Näillä kohdin Korkeakoskea uoman kivikoko on aiempaa selvästi suurempi, jopa niin, ettei pelkkä suurempien kivien poisto riitä tekemään alueesta järvilohelle optimaalista. Jos lisäkivien kuljetuksesta ei aiheuta kohtuutonta haittaa, kannattaa halkaisijaltaan alle 25 cm:n kiviä tuoda tälle koskenosalle runsas 50 m 3. Penkoilta löytyy joitakin tämän kokoluokan kiviä, ja ne tulee siirtää uomaan. Tänne kannattaa tehdä pohjapato nostamaan veden korkeutta. Kynnyksen jälkeen uoman länsipuolella on noin puoli metriä korkeana kasana runsaasti lohenpoikasille sopivankokoisia kiviä (kuva Korkeakoski 8). Tämän jälkeen uomassa on runsaasti lohkareen kokoisia kiviä. Pohjakivistä tulee suurimmista alkaen poistaa yli puolet. 90

91 Lohkareisen osuuden jälkeen joki tekee pienen mutkan, minkä alapuolella uoma hiukan laajenee sillä seurauksella, että pohjan pinta-alasta vesittyy vain kolmannes. Lääke tähän on suurten kivien poisto. Suoran osuuden päähän ennen uoman levenemistä tulee koota pohjapato. Loppuosalla koskea on pari kalliokynnystä, joista toisella on virtaussuuntaan nähden pituutta noin viisi metriä ja toisellakin noin kaksi metriä (kuva Korkeakoski 10). Kynnyksistä alimmainen muodostaa nousuesteen, sillä vesi joutuu virtaamaan hyvin matalana vaippana sileän kallion päällä. Tilanne korjaantuu räjäyttämällä hiukan kalliota, sillä ylävirtaan oikealla on pieni sivu-uoma, josta muutamasta kohdasta räjäyttämällä saisi eräänlaisen kalatien ohi laakean kallion (kuva Korkeakoski 11). Näiden jälkeen uomassa on pientä kiveä ja itäpuolella pieni saareke, jonka taitse virtaa vettä. Tämä saa jäädä nykyisellään. Saarekkeen itäpuolella kosken alla on joessa toinen hiukan suurempi saareke, joka myös jätetään kunnostustoimien ulkopuolelle. Kuvat Korkeakoski 1 ja 2. Kuvat Korkeakoski 3 ja 4. 91

92 Kuvat Korkeakoski 5 ja 6. Kuvat Korkeakoski 7 ja 8. Kuvat Korkeakoski 9 ja 10 92

93 Kuva Korkeakoski 11. Kunnostuskartta Korkeakoski 1. 93

94 Kunnostuskartta Korkeakoski 2. Korkeakosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 250 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 80 m 3 muualta tuotuja kiviä Vääräkoski Vääräkosken kokonaispituus suvantoineen on 750 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Joen pohjoispuolella on koskenniskalla hakkuuaukio, jonka toisella laidalla kulkee ajotie, joten kaivinkone ajetaan koskeen tätä kautta. Vääräkosken koskialueista ylimmän niskalla on toista metriä korkea majavapato. Kosken pituus on 50 m ja sen keskimääräinen kivikoko hiukan liian suuri (kuvat Vääräkoski 1 ja 2). Kunnostus tulee tehdä suuria kiviä poistamalla ja pieniä penkoilta uomaan siirtämällä. Uuden kosken niskan koordinaatit ovat ja Myös tänne ovat majavat tehneet padon. Kyseessä on suora koski, jonka kivikoko näyttää olevan suuria kiviä poistamalla ja pienempiä uomaan siirtämällä muokattavissa järvilohelle sopivaksi Samalla uoman profiilia muokataan loivan V:n näköiseksi, sillä kosken pohja on täällä turhan tasainen ja vesisyvyys keskimäärin vain cm. Vesikasvillisuuden peitti noin 90 %, mikä on järvilohta ajatellen liikaa. Joen penkat ovat täällä noin 1,5 m korkeat ja kosken alle on kasautunut pohjapato, joka saa jäädä. Seuraavan koskialueen niskan koordinaatit ovat ja Yläosissa on riittävästi kiviä ja uomasta vesittyy lähes 2/3. Pohjalla kivien väleissä on hiekkaa ja 94

95 soraa. Vesisyvyys on täällä alle 20 cm ja vesikasvillisuuden peitto noin 90 %. Penkat ovat noin metrin korkuiset (kuva Vääräkoski 4). Kunnostus kannattaa edellisen kosken tapaan tehdä suuria kiviä uomasta poistamalla ja penkoilta pienempiä tilalle siirtämällä niin, että penkkoja samalla hiukan madalletaan ja uomaa syvennetään varovasti keskeltä. Lisäksi niskalle tulee kasata pohjapato. Kosken alaosissa kiviä on vähän ja uomaan on kaatunut puita, jotka patoavat virtausta. Vesisyvyys on noin 30 cm. Täällä putouskorkeus on hyvin pieni, eikä alue siksi sovi järvilohelle. Koordinaateista ja löytyy seuraava koskialue. Pituutta tällä on vain runsas 10 m. Mahdollinen kunnostus pitää sisällään lähinnä keskimääräisen kivikoon pienentämisen: rannoilta löytyy joitakin kosken kiviä pienempiä. Putouskorkeus ei täällä ole järvilohelle paras mahdollinen. Tätä seuraa parinkymmenen metrin mittainen allas ja jälleen uusi koskialue. Koski alkaa koordinaateissa ja Etelärannan tuntumassa on noin neljä metriä leveä ja noin 15 m pitkä, järvilohelle sopiva kivikko kuivillaan. Tämä levitetään koskeen niin, että uoman profiili muuttuu samalla loivan V:n muotoon. Niskalle kasataan pohjapato. Uomassa on siellä täällä puisia uittolaitteiden jäänteitä, joita kannattaa ankkuroida pohjaan. Kosken alaosassa on räjäytetty kalliota, jonka seurauksena kivikoko on järvilohelle aivan liian suuri. Putouskorkeus sen sijaan olisi lohelle riittävä (kuva Vääräkoski 6). Jos osoittautuu mahdollista tehdä tänne koneura ilman suuria puustovaurioita, kannattaa koskeen tuoda halkaisijaltaan alle 25 cm:n kiviä. Koordinaateissa ja alkaa seuraava koskialue (kuva Vääräkoski 7). Vesisammalet peittävät pohjaa lähes 100 %:sti, ja keskimääräinen vesisyvyys on cm. Aivan niskalla pohjoisrannan lähellä on kivisen uittosuisteen jäänteitä, joiden korkeus vedenpinnasta on noin 30 cm; täällä joenmutkan kohdalla uomasta vesittyykin alle puolet. Niskalle tulee täällä muotoilla pohjapato ja uomaa muokata loivan V:n muotoon. Paikalta löytyviä puisia uittolaitteen jäänteitä kannattaa ankkuroida pohjaan virran vastaisesti. Kivikoko on suurehko, joten, jos kiviä tuodaan edelliselle koskialueelle, kannattaa niitä levittää myös tänne. Muussa tapauksessa kivikokoa on yritettävä pienentää valinnalla. Alempana koskessa joen penkat ovat noin puoli metriä korkeita ja keskimääräinen kivikoko melko lähellä optimia, sillä pohjassa on vesisammalten alla soraa (kuva Vääräkoski 8). Seuraavan kosken koordinaatit ovat ja Kohteella on pituutta vain kymmenkunta metriä, joten sitä ei kannata kunnostaa. Seuraavan lyhyen kosken niskan koordinaatit ovat ja Kosken yläosassa virtaus lähes pysähtyy, joten tätä kohtaa ei kannata kunnostaa. Etelärannalla on hyvää poikaskivikkoa, jota levitetään alemmas. 95

96 Alempana kohde on tyypillinen taimenkoski, jossa vesi virtaa suurten kivien väleissä ja vallitseva kivikoko on liian suuri järvilohelle (kuva Vääräkoski 9). Uoma on myös tasaisen matala, sillä sen keskimääräinen vesisyvyys on vain cm ja leveys noin kahdeksan metriä, josta vesittyy noin puolet. Vesisammalet peittävät pohjaa %:sti. Vääräkosken viimeinen koski alkaa koordinaateissa ja Alkuosassa on pieni joenmutka, jossa on niin hidas virtaus, ettei tätä kannata kunnostaa. Tällä kohdin vain viimeiset kymmenen metriä tulee kunnostaa. Alavirtaan päin mentäessä seuraavana on hiekkaan syöpynyt noin kaksi metriä syvä allas (petovapaana olisi sopiva talvehtimisalue), jonka jälkeen koskimainen osa jatkuu. Uoma on nyt noin kuusi metriä leveä. Kosken alle on virta kasannut pohjapadon, jonka yläpuolella koskessa kivien määrä hiukan vähenee, joten alue on allasmainen (kuva Vääräkoski 10). Vaikka täällä vesisyvyys on hyvä (keskimäärin cm), kannattaa uoman profiilia varovasti muokata loivan V:n muotoon. Loppukynnyksen yläpuolella on koskessa monttu, joka kannattaa jättää. Täällä putouskorkeus on liian pieni, jotta virtausnopeus olisi optimaalinen järvilohelle. Kuvat Vääräkoski 1 ja 2. Kuvat Vääräkoski 3 ja 4. 96

97 Kuvat Vääräkoski 5 ja 6. Kuvat Vääräkoski 7 ja 8. Kuvat Vääräkoski 9 ja

98 Kunnostuskartta Vääräkoski 1. 98

99 Kunnostuskartta Vääräkoski 2. 99

100 Kunnostuskartta Vääräkoski

101 Kunnostuskartta Vääräkoski 4. Vääräkosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 150 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 900 m 2 :iin. Tämänkokoisen alueen tekemiseen vaaditaan noin 80 m 3 muualta tuotuja kiviä Saunakoski Saunakosken pituus on 80 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Saunakoski on alin saman rannanomistajan maiden kautta virtaavista koskista. Hän oli maastokatselmusten aikaan tehnyt alueelle leimikon, joka hakattiin syksyllä Maanomistajan esityksestä kaivinkone ajetaan hakkuuaukean kautta jokeen. Saunakosken niskalla etelärannan tuntumassa on pieni saareke. Uomalla on kosken yläosissa leveyttä 6 7 m ja alempana 5 6 m. Tämän lyhyen kosken keskimääräinen vesisyvyys on vain 15 cm ja uoman pinta-alasta vesittyy vain 1/3 1/2, sillä pohja on kauttaaltaan tasaisen matala (kuva Saunakoski 1). Virtausnopeus on järvilohta ajatellen optimialueen alarajoilla. Keskimääräinen kivikoko ei koskessa ole toivottoman suuri, ja paikoin pohja on hiekkaa. Vesisammalen peitto on lähes 100 %, mutta onneksi tästä osa tuhoutuu kunnostustöiden yhteydessä. Puusto varjostaa uomaa hyvin (varjostus yli 50 %). Kunnostus kannattaa tehdä kosken yläosissa niin, että uomasta poistetaan suurimpia kiviä ja rantapenkoilta tuodaan pieniä tilalle. 101

102 Kosken puolivälistä on otettu kuva Saunakoski 2. Alaosissa koskea on muutamia altaita, ja yläosan tavoin täälläkin on pieni saarentapainen, joka muodostaa lyhyen tulvauoman. Tämä saa jäädä nykyiselleen, samoin kosken alle kasautunut pohjapato. Alaosalla on leveyttä noin kahdeksan metriä (kuva Saunakoski 3). Täällä kivikko on kooltaan järvilohelle sopivaa, joten kivikoon muokkausta ei tarvita. Saunakoskea voi täällä kunnostaa nostamalla hiukan aivan uoman rantaosia ja syventämällä uomaa keskeltä. Vähäinen virtaama alivesiaikaan muodostaa ongelman, joten koskeen kannattaa muotoilla pohjapatoja silläkin uhalla, että samalla virtausnopeus edelleen hidastuu, sillä keskimääräinen vesisyvyyttä on matalanvedenaikaan vain noin 10 cm. Kuvat Saunakoski 1 ja 2. Kuva Saunakoski

103 Kunnostuskartta Saunakoski 1. Saunakosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 100 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 400 m 2 :iin Ulkkajoki Varsinkin latvaosiltaan Ulkkajoki on hyvin puromainen. Kunnostussuunnitteluun onkin otettu vain kaksi joen koskialueista. Näistä pinta-alaltaan pieni Nälämönsahi on mukana lähinnä helpon saavutettavuutensa vuoksi. 103

104 Kuva 3. Yleiskartta kunnostettavista koskialueista. Osuudet, joita on suunniteltu kunnostettaviksi, näkyvät kartassa tummennettuina Nälämönsahi Nälämönsahin pituus on 40 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone ajetaan koskeen sillan kupeelta. Sillalta ylävirtaan on otettu kuva Nälämönsahi 1. Uoma on täällä 4 5 m leveä. Sillan yläpuolella on noin 10 m pitkä osuus, jossa virtausnopeus on järvilohelle sopiva, samoin kivien koko. Niskalle voi kasata pohjapadon ja levittää tämän eteen pienen soraikon. Sillan alla on allas, jonka jälkeen koskimainen osuus jatkuu. 104

105 Kuva Nälämönsahi 2 on otettu sillalta alavirtaan päin ja kuva Nälämönsahi 3 aivan kosken alta. Sillan alapuolisessa koskessa vesisyvyys on keskimäärin noin 20 cm ja kivikoko edelleen järvilohelle sopiva. Alaosa on hyvä tällaisenakin, mutta virtaan voi asetella hiukan lisää lohelle oikeankokoisia kiviä ja samalla poistaa uomasta suurimpia. Kuvat Nälämönsahi 1 ja 2. Kuva Nälämönsahi

106 Kunnostuskartta Nälämönsahi 1. Nälämönsahin tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 100 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 200 m 2 :iin Korkeakoski Korkeakosken pituus on 140 m. Koskialueen alku- ja loppupisteiden koordinaatit ovat ja sekä ja Kaivinkone ajetaan Hattuvaarantien yläpuoliseen osaan jokea aivan maantiesillan kupeelta kohdasta, jossa näkyy vanhoja uittorakenteita. Koskeen sillan alapuolelle kaivinkone saadaan noin 50 m pitkän piston kautta, joka alkaa Hattuvaarantieltä lähtevältä, joen suuntaisesti kulkevalta ajotieltä. Kuva Korkeakoski on otettu sillasta ylöspäin. Tässä uoman molemmin puolin nousevat 4 5 m korkeat kiviarkkujen jäänteet. Joella on täällä leveyttä noin kuusi metriä, mutta kuvanottopaikalla se on ahtautunut kuivillaan olevan kivikon vuoksi viiden metrin matkalla noin metriseen uomaan. Kivikkoa tuleekin avata ja kiviä levittää tämän 106

107 alapuolelle koskeen. Täällä virtausnopeus on selvästi pienempi kuin sillan alapuolella eikä oikein riitä järvilohelle. Aivan kosken niskalla, jossa virtaus kokonaan lakkaa, ympäröivät jokea pari metriä korkeat hiekkapenkat. Kuvassa Korkeakoski 2 näkyy maantiesillan alapuolista jokiuomaa. Täällä on länsirannan tuntumassa puisia uittolaitteiden jäänteitä. Putouskorkeus on järvilohta ajatellen hyvä, mutta vallitseva kivikoko aivan liian suuri. Uoman kivistä tulee poistaa ainakin puolet alkaen suurikokoisimmista. Lisäksi puisia uittolaitteiden jäänteitä voi ankkuroida pohjaan virran vastaisesti. Kivien poistamisen yhteydessä muutetaan uomaa loivan V:n muotoon. Koskesta ei kuitenkaan saa tulla rännimäistä, joten pienempien kivien seassa tulee olla harvakseltaan suurempia, keskivirtaamalla pinnalle asti yltäviä kiviä sekä pohjapatoja. Myös kuvassa Korkeakoski 3 näkyy kosken suurikivistä osaa, noin 1/3 kuution kokoisia lohkareita on täällä runsaasti. Puusto varjostaa uomaa hyvin ja vesi virtailee kivien väleissä, mutta nykyisenlaisena paikkaa ei voi pitää tyypillisenä lohikoskena. Länsirannalla on uiton jäljiltä puisia suisteiden jäänteitä. Jotta paikka saataisiin lohikosken oloiseksi, tulee uomasta poistaa vähintään puolet kaikista kivistä alkaen suurimmista (joitakin suurehkoja kiviä tulee uomaan kuitenkin jättää). Jos tämä ei riitä keskimääräisen kivikoon alentamiseen halkaisijaltaan noin 25 cm:iin, on tämän kokoluokan kiviä tuotava tänne muualta. Lisäksi pohja saisi poikkileikkaukseltaan olla hiukan nykyistä enemmän loivan V:n muotoinen. Uomaa keskeltä syvennettäessä kannattaa koskeen kasata muutamia pohjapatoja. Kuva Korkeakoski 5 on otettu koskialueen alaosasta. Täällä sekä uoman kivikoko että putouskorkeus ovat järvilohelle optimaaliset. Ainoa ongelma on veden vähyys: uoma on 5 6 m leveä, mutta vesi virtaa epäyhtenäisesti vain noin metrisessä uomassa. Tähän on vähäisen virtaaman lisäksi syynä uoman tasainen profiili. Tätä tulee muokata loivan V-kirjaimen muotoon niin, että koskeen jätetään harvakseltaan isohkoja kiviä ja tehdään muutamia pohjapatoja. Korkeakosken alaosista kunnostettavan alueen ulkopuolelta on otettu kuvat Korkeakoski 6 ja7. Joki virtaa täällä suurelta osin kallion päällä ja pohjan keskimääräinen kivikoko on todella suuri, jopa niin, ettei uomasta löydy kuin muutama järvilohelle sopivankokoinen kivi. Tämän osan kunnostus vaatisi uoman koko kivikon vaihtamista, kenties myös kallion räjäyttämistä. Ulkkajoen vedenlaatu ei myöskään ole paras mahdollinen, vaan saattaa osaltaan heikentää järvilohenpoikasten menestymistä joessa. Siksi Korkeakosken alaosat jätetään kunnostamatta. 107

108 Kuvat Korkeakoski 1 ja 2. Kuvat Korkeakoski 3 ja 4. Kuva Korkeakoski

109 Kuvat Korkeakoski 6 ja

110 Kunnostuskartta Korkeakoski

111 Kunnostuskartta Korkeakoski 2. Korkeakosken tämänhetkinen poikastuotantopinta-ala on noin 300 m 2. Tämä voi kasvaa kunnostusten myötä noin 700 m 2 :iin Toimenpiteet kunnostuksen jälkeen Kunnostuksen tuloksia tulisi seurata sähkökoekalastuksin. Kaivinkoneen jäljiltä kunnostuskohteita kannattaa viimeistellä käsityönä. 111