1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille"

Transkriptio

1 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: TEKNINEN OSASTO Raportti ajalta Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille 2. Toimintaympäristö- ja sen muutokset Koko kaupungin tasolla on meneillään tavoiteorganisaatio- ja palvelurakenneuudistus, jossa tekninen toimi on mukana. Palvelurakenne- ja organisaatiotyötä varten on perustettu yhteensä 8 työryhmää, joiden on määrä saada työnsä valmiiksi palvelurakenteen osalta vuoden 215 talousarvioon. Varsinaiset organisaatiouudistukset valmistellaan vuoden 215 aikana siten, että uudet organisaatiot aloittavat toimintansa vuoden 216 alusta lähtien. Tekninen osasto on mukana palvelurakenneuudistuksessa tukipalvelut-, henkilöstö-, talous- ja tietohallinto työryhmissä sekä kouluverkkotyöryhmässä. Suunnitelmakauden eläköityminen hyödynnetään. 3. Painopistealueet 1.Turvataan välttämättömät tekniset palvelut tilanteessa, jossa henkilöstöä on jäämässä runsaasti eläkkeelle. 2. Palvelurakenneuudistuksen tuottamat toimenpiteet saatetaan osastolla tehokkaasti käytäntöön vuoden 215 aikana: - yhdistetään teknisen osaston siivouspalvelut ja sote-osaston sairaala Lapponian laitoshuoltopalvelut, materiaali- ja vaatehuolto yhdeksi tulosyksiköksi alkaen. Sivistysosaston varaston lakkauttamisen myötä siirtyy yksi henkilö teknisen osaston materiaalihuollon palvelukseen. - valmistellaan tuleva organisaatiouudistus vuoden 215 aikana yhdessä henkilöstön kanssa 4. Tuottavuustoimenpiteet Toiminnan uudelleen organisointi koko kaupungin tasolla. Henkilöstön eläköitymisten hyödyntäminen on suuri haaste ja mahdollisuus osaston tehtävien uudelleenorganisoinnin kannalta. Henkilökohtaisen eläkeiän saavuttaa osastolla suunnitelmavuosina yhteensä 17 henkilöä. Kaikki vapautuvat virat/toimet ja niiden tehtävät tarkastellaan paremman tuottavuuden saavuttamiseksi. Tehtävämitoituksia tarkistetaan. Osaamiskartoituksia tehdään. Työprosesseja avataan siten, että oikeaa osaamista voidaan kohdentaa oikeaan paikkaan. Laaditaan tuottavuusohjelma yhdessä henkilöstön kanssa. Ohjelma parantaa työnteon puitteita. Vapautuvista viroista/toimista voidaan jättää täyttämättä tämän hetken tiedon mukaan noin puolet. Tuottavuuden parantaminen edellyttää myös joustavuutta ja dynaamisuutta päätöksentekoon sekä irrottautumista jäykistävistä rakenteista. Sisäisen valvonnan painopisteenä on viranhaltijapäätösten tarkistaminen.

2 5.Talousarvion toteutuminen % TA 215 TPE 215 Poikkeama Tekninen osasto Toimintamenot Toimintatulot , Toimintakate , Hallintopalvelut Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Maankäyttö Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Kiinteistöt Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Kunnallistekniikka Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Vesihuoltolaitos Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Pelastustoimi Toimintamenot , Toimintakate , Yritystilat Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate ,

3 5. Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstö HTV (* 65 *) Henkilöstömenot , Muutos % 28 % Palvelujen ostot , Muutos % 15 % Toimintakate /as (*Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia henkilöitä. *) Sairaala Lapponiasta on tullut teknisen osaston palvelukseen 22 henkilöä.

4 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 7 HALLINTOPALVELUT Vastuuhenkilö: Anja Ruuskanen Nimi ja virka-asema: Toimistopäällikkö 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalueeseen kuuluu tekninen lautakunta, osaston johto (tekninen johtaja) ja hallintopalvelut, kunnan toimialaan kuuluvat viranomaistehtävät asuntoasioissa sekä talous- ja henkilöstöpalvelut. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Hallintopalveluissa haetaan tuottavuutta hyödyntämällä eläköitymisten tuomaa mahdollisuutta tehtävien uudelleen organisoimiseksi.. 3.Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Turvataan välttämättömät tekniset palvelut tilanteessa, jossa henkilöstöä on jäämässä runsaasti eläkkeelle Määritellään osastolle nykyiseen toimintaympäristöön soveltuva palvelutarve mm. Henkilömäärän kehitys, HTV Vapautuvan viran tarpeellisuus on arvioitu. Parannetaan työhyvinvointia tavoitteena osaava jaksava henkilöstö eläköitymisiä hyödyntäen. *Käydyt kehityskeskustelut, jossa arvioidaan koulutustarve *Sairauspoissaolojen seuranta ja analysointi % henkilöstöstä koulutuspäivä/hlö kpv/hlö Kehityskeskustelut on pääosin käyty. Talous: Kustannustietoisuuden lisääminen ja talousvastuun syventämien koko osastolla Suunnitelmallisuuden ja tehokkuuden lisääminen Ohjelmistojen tehokas hallinta *Työtyytyväisyyskyselyn tuloksien analysointi Talous- ja henkilöstöhallinnon koulutukset esimiehille Työprosessien avaaminen siten, että oikeaa osaamista kohdennetaan oikeaan paikkaan. Parannetaan ohjelmistojen hallittavuutta osallistumalla ohjelmistojen täsmäkoulutukseen. eutuneet koulutuspv/hlö Tehdyt prosessikuvaukset. koulutuspv/hlö Koulutuksia ei ole järjestetty. Koulutustilaisuuksia on suunniteltu. Organisaatiouudistuksen sekavuus on vaikeuttanut kehitystyötä. Koulutusta ei ole järjestetty. 4. Henkilöstösuunnitelma toimet/virat toimet/virat TA 215 toimet/virat TPE 215 toimet/virat Poikkeama Tekninen johtaja Toimistopäällikkö Toimistosihteeri Vesilaskutusasiain,3,3 -,3 hoitaja Yhteensä HTV 4,3 4 4,3 3, -1,3

5 *Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia henkilöitä. 5. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstömenot Muutos % -1 % Palvelujen ostot , Muutos % -7 % Toimintakate /asukas

6 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 71 MAANKÄYTTÖ Vastuuhenkilö: Tapio Pöyliö Nimi ja virka-asema: Kaupungingeodeetti 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalue vastaa maankäytön suunnittelusta, kartasto- ja mittaustoiminnasta, maanhankinnasta ja myynnistä sekä maa-alueiden vuokrauksesta; rakennus- ja maa-ainesluvista sekä rakentamisen neuvonnasta, ympäristösuojelusta ja korjausneuvonnasta. Toiminta-ajatus: Me tuotamme maankäytöllisten ostojen, myyntien ja kaavoituksien avulla kartta-, lupa-, valvontaprosessien kautta edellytykset teknisten toimenpiteiden maastoon viemiselle hyvän huomisen elinympäristön rakentamiseksi. 2.Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Aktiivinen toiminta viranomaisyhteistyön kehittämiseksi naapurikuntien kanssa. 3.Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Keskusta-Pöyliövaara- Pitkävaara-alueen yleiskaavoituksen loppuunsaattaminen Kaavaluonnos- ja ehdotus nähtäville 215 Lainvoimainen yleiskaava Kaavaluonnos on tulossa nähtäville loppuvuoden aikana. Rakennusjärjestyksen uudistaminen Valmistautuminen ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan uudistumiseen Ympäristönsuojeluun liittyvien aineistojen (mm. maaainesten ottoalueet) vienti numeeriseen muotoon (sähköinen kartta) Valmis vuonna 215 Yhteistyöneuvottelut naapurikuntien kanssa Uusi rakennusjärjestys Ympäristönsuojel un ja rakennusvalvonn an toteutustapa Ei toteutunut Valmis 215 Sähköinen kartta Ei toteutunut Yhteistyöneuvottuja on käyty Itä-Lapin kuntien kesken. Tavoitteena on saada yhteistyösopimus valtuustojen päätettäväksi loppuvuonna. Rakennuslupien käsittelyaika 1 kk Keskimääräinen käsittelyaika Tavoitteeseen ei ole päästy. Käsittelyaika noin 2 kk. eutetaan metsätaloussuunnitelmaa Ohjelman toteutus Ohjelman toteutus eutettu

7 4. Henkilöstösuunnitelma toimet/virat toimet/virat TA 215 toimet/virat TPE 215 toimet/virat Poikkeama Kaupungingeodeetti Suunnitteluavustajat Teknikko Kaavoittaja Rakennustarkastaja Ympäristösihteeri,5,5,5,5 Palvelusihteeri 1 Yhteensä HTV 7,5 6,5 6,5 6,5 Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia henkilöitä. 5. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstömenot ,9 Muutos % -8 % Palvelujen ostot , Muutos % -7 % Toimintakate /asukas -5 Vapaat rakennuspaikat, kpl lomaasuntotontit asuntotontit teollisuustontit Vahvistetut asemakaavat, kpl Hyväksytyt yleiskaavat, kpl 3 3

8 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 7 KIINTEISTÖT Vastuuhenkilö: Markku Kankaanranta Nimi ja virka-asema: Tekninen johtaja 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalue vastaa kaupungin omistamista rakennuksista ja niiden kiinteistöhoidosta. Toiminta-ajatus: Me tuotamme ammattitaidolla laadukkaat tilapalvelut sisäisille ja ulkoisille asiakkaille kilpailukykyisesti 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tietohallinnon entistä parempi hyödyntäminen (kiinteistönhallintaohjelma, kiinteistöautomaatio, vikailmoitusjärjestelmä, kiinteistöhallintaohjelma). Siivouspalveluiden yhdistäminen Sairaala Lapponian laitoshuollon, vaatehuollon ja materiaalihuollon kanssa yhdeksi tulosyksiköksi tukipalveluiden palvelurakenneuudistusesityksen mukaisesti. Luopuminen tyhjistä kiinteistöistä sekä tilatehokkuuden parantaminen. Kiinteistöjen kuntoluokan nostaminen yli 6 %. 3.Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Kiinteistöjen kehittäminen kiinteistöohjelman mukaisesti.. Ohjelmassa mainitut toimenpiteet. Ohjelman toimenpiteet: - kiinteistöjen luokittelu, salkutus, korjausvelalle selkeät tavoitteet - luopuminen tyhjistä kiinteistöistä Myytävät kiinteistöt, kpl Purettavat kiinteistöt, kpl Kuntoluokan parantaminen, kuntoluokka Kiinteistöohjelman päivitys on meneillään. Myyntivalmistelut 2 kiinteistön osalta. Kiinteistöjen peruskorjaus- ja kunnossapitotarpeen arviointi ja pitkän tähtäimen toteutusohjelman laatiminen tavoitteena käytössä olevien kiinteistöjen arvon säilyttäminen ja ylläpitokustannusten optimointi. Kuntoarvioiden laatiminen kiinteistöohjelman mukaisesti 3 kpl. Toimenpiteet investointiohjelmaan Kuntoarviot määrä kpl Korjausinvestointi = laskennallinen poisto On laadittu kuntoarvio yhteen kiinteistöön sekä korjaussuunnitelma kahteen kiinteistöön. Kosteusvaurioiden syntymistä estetään mm. korjaamalla ja uusimalla vesikatteita Laaditaan ilmastointilaitteiden ja järjestelmien huoltosuunnitelma 4 kiinteistöä kpl kiinteistöjä 3 kiinteistön vesikaton peruskorjaus on meneillään 4 rakennuskuutiota rakennuskuutio Huoltosuunnitelma käynnissä.

9 Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit Ei muutosta tarkastelujaksolla Kiinteistöjen IV-järjestelmien kolme kiinteistöä kpl kiinteistöjä perustarkastus ja kunnostus Valmistelutyöt käynnissä. Tyhjinä oleville kiinteistöille löydetään uusi käyttömahdollisuus (myynti, käyttötarkoituksen muutos, purkaminen) kaksi kiinteistöä kpl Energia-säästöhankkeiden toteuttaminen valaistussaneerausta, uusiutuvan energian hyödyntäminen lämmityksessä Sisäilmaolosuhteiden hallinta Tutkimusten teko kpl energiasäästöt kwh 4. Henkilöstösuunnitelma ? ? TA 215 TPE 215 Poikkeama Isännöitsijä Teknikko Siivoustyönjohtaja Siivoustyönohjaaja/lait oshuoltaja Kiinteistötyönjohtaja LVI-teknikko Säätölaiteasentaja,5,5,5,5 Laitosmies 1,5 1, 1,5 1 -,5 Laitoshuoltajat Välinehuoltaja Kiinteistötyöntekijät Sähkömies Varastonhoitaja Sairaalahuoltaja Rakennusmiehet 5,5 5,5 5,5 5,5 (tuntipalkkaiset) Yhteensä HTV 37,5 59 6,5 59-1,5 Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia henkilöitä. 5. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate ,

10 6.Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstömenot , Muutos % 56 % Palvelujen ostot , Muutos % 41 % Toimintakate /asukas Tilojen pinta-ala, m Tilojen käyttöaste, % Kunnossapito /brm 2,7,7 Tyhjät tilat, /vuosi 16 16

11 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 75 KUNNALLISTEKNIIKKA Vastuuhenkilö: Markku Koivisto Nimi ja virka-asema: Kunnallistekniikan päällikkö 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalue vastaa liikenneväylien, puistojen ja muiden yleisten alueiden, liikunta- ja ulkoilualueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Toiminta-ajatus: Me ylläpidämme turvallista ja viihtyisää ympäristöä kunnostamalla liikenneväylät, torit, puistot ja liikunta-alueet meille kaikille. 2.Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kunnallistekniikan ja vesihuollon johto- ja esimiestehtävistä vähennetään yksi henkilötyövuosi vuoteen 218 mennessä. 3.Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Katujen uudelleen päällystämisessä pyritään Katujen uudelleen Päällystemäärät (m2) noin 25 vuoden päällystämistä vähintään keskimääräiseen 1. m2. uusimistahtiin. Tiemestarin siirtyessä osaaikaeläkkeelle, palkataan uusi tiemestari. Laaditaan liikuntapaikkastrategia Suunnitelman laadinta. yhdessä sivistystoimen kanssa. Katuvalaisimien uudistaminen nykyvaatimusten mukaisiksi aloitetaan. Päällystetty yhteensä noin 17. m2. Virka täytetään syksyllä 215. Virka täytetään vuoden 216 alusta. Uusitaan katuvalaisimia etupäässä Särkikankaan alueella. Valaisimet valitaan elinkaarikustannusten pohjalta. Uusitut valaisimet (kpl) Energiasäästö ( /v). Laadinta kesken. Urakka kesken. 4. Henkilöstösuunnitelma ? ? TA 215 TPE 215 Poikkeama Kunnallistekniikan,4,5,5,5 päällikkö Teknikko Työnjohtaja,5,5,5,5 Ulkoaluetyöntekijä Koneenkuljettaja Yhteensä 8, Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia henkilöitä.

12 5. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstömenot , Muutos % -1 % Palvelujen ostot , Muutos % 22 % Koneiden käyttöaste % Ylläpidettävää moottorikelkkareitistöä, km Ylläpidettävää venereitistöä, km Avustettavia yksityisteitä, km Ylläpidettävä katuverkosto, km Toimintakate, /as

13 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 77 VESIHUOLTOLAITOS Vastuuhenkilö: Markku Koivisto 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalueeseen kuuluu vesi- ja viemärilaitos. Laitoksen toiminta-ajatuksena on tuottaa kuntalaisille laatuvaatimukset täyttävää talousvettä ja huolehtia jätevesien keräilystä ja puhdistamisesta asetettujen puhdistusmääräysten mukaisesti. Varmat vesihuoltopalvelut välttämätön hyvälle elämälle. 2.Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Selvitetään vesihuoltolaitoksen uudelleenorganisointi (yhtiöittäminen/liikelaitostaminen) 3.Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Palvelun hinta on vesi- ja viemärilaitoksen taksavertailussa maan keskimääräistä tasoa. vertailuhinta, Vesijohtoverkoston saneerausta jatketaan saneerausohjelman mukaisesti. Haja-asutusalueen viemäröintiä jatketaan hyväksytyn ohjelman mukaan Ohjelman toteutus Rakennetaan viemäriverkosto Sipovaara- Kallaanvaara alueella, asemakaava-alueen ulkopuolelle Saneerattua vesijohtoa (m) Vertailuhinta lasketaan vuoden lopussa. Saneeraustyöt menossa. Urakka valmis, liitetty 2 kiinteistöä viemäriverkostoon.

14 4. Henkilöstösuunnitelma ? ? TA 215 TPE 215 Poikkeama Kunnallistekniikan,6,5,5,5 päällikkö Teknikko Työnjohtaja,5,5,5,5 Putkiasentaja Laitosmies Vesilaskutusasiainhoit,7,5,7,5 -,2 aja Yhteensä HTV 6,8 6,5 6,7 5,5-1,2 Huom! eutunut henkilömäärä on ilmoitettu vakituisina henkilötyövuosina (HTV), luvuissa ei ole mukana määräaikaisia eikä työllistämistukilaisia. 4. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Henkilöstömenot , Muutos % -1 % Veden myynti, m 3 Mitataan vuoden lopussa /vuosi Laskutettu jätevesi m 3 Mitataan vuoden lopussa /vuosi

15 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 78 PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: Markku Kankaanranta Nimi ja virka-asema: Tekninen johtaja 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalue sisältää pelastustoimen maksuosuuden, jonka Lapin liitto laskuttaa kunnalta. Maksuosuus sisältää pelastustoiminnan, väestönsuojelun, öljyntorjunnan ja sopimuspalokunnat. Pelastustoimi on siirtynyt kunnalta kokonaisuudessaan Lapin liiton hoidettavaksi alkaen. 2. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Maksu Lapin liitolle , Eläkemenoperusteinen maksu ,1 Toimintakate , Tunnusluvut Toimintakate /asukas % TA 214 TPE 214 Poikkeama

16 TALOUSARVION SEURANTA v TULOSALUE: 79 YRITYSTILAT Vastuuhenkilö: Markku Kankaanranta Nimi ja virka-asema: Tekninen johtaja 1. Tulosalueen sisältö ja toiminta-ajatus Tulosalue vastaa kaupungin omistamista yritystiloista. Yritystilojen ylläpidosta vastaavat tapauskohtaisen sopimuksen pohjalta vuokranantaja tai vuokralainen. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja -hankkeet 4. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Toiminnalliset tavoitteet Toimenpiteet Mittarit eutuminen Tavoitteena on pitää tilojen Markkinoinnin Käyttöaste % Markkinointitoimenpiteet vielä käyttöaste mahdollisimman tehostaminen Kemijärven suorittamatta. Käyttöaste lasketaan vuoden lopussa. korkeana. Kehitys Oy:n kanssa Rakennusten peruskorjausja kunnossapitotarpeesta huolehtiminen Seuranta Korjausinvestoinnit=poistot On suoritettu määrärahojen rajoissa Valmius tarvittaessa toiminnallisiin muutoksiin vuokralaisen vaihtuessa Investointiohjelmaan muutosvaraus Toimintakatteen kasvu % Toiminnallisia muutoksia tehty Heralammen yritystalossa Toimitilojen myyminen Markkinoinnin tehostaminen Kemijärven Kehitys Oy:n kanssa kpl Markkinointipaketti on tilattu konsulttityönä. Ei vielä toteutuksessa. 4. Talous % TA 215 TPE 215 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Tunnusluvut % TA 215 TPE 215 Poikkeama Palvelujen ostot , Muutos % 29 % 2 2 Tilojen käyttöaste, 75 8 % Yritystilojen pintaala, m Vuokrasaatavat, % laskutettavista vuokrista 4 6 Tyhjät tilat, /vuosi 9 9

TEKNISEN OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TEKNISEN OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TEKNISEN OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Sisällysluettelo: 1.Toiminta-ajatus (tulosalueittain, jokainen omana alakohtanaan) 2. Toiminnalliset tavoitteet tulosalueittain/tulosyksiköittäin 3. Tunnusluvut

Lisätiedot

OSASTO: TEKNINEN OSASTO

OSASTO: TEKNINEN OSASTO OSASTO: TEKNINEN OSASTO 1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille 2. Toimintaympäristö- ja sen muutokset

Lisätiedot

1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille

1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: TEKNINEN OSASTO Raportti ajalta 1.1.215 31.4.215 1. Osaston toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 SEURANTARAPORTTI

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 SEURANTARAPORTTI KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 TEKNISEN OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 1. TOIMINTA-AJATUS Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 SEURANTARAPORTTI TEKNISEN OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA SEURANTARAPORTTI 1. TOIMINTA-AJATUS Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta

Lisätiedot

OSASTO: Tekninen osasto

OSASTO: Tekninen osasto OSASTO: Tekninen osasto Tilivelvolliset Kuntalain 75 :n mukaisia tilivelvollisia ovat olleet vuonna 2014: Teknisen lautakunnan jäsenet: Kostamovaara Teemu, pj Kangas Esa, varapj Alaluusua Teuvo Hannola

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut

Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut 2016 Käyttösuunnitelma Tekniset palvelut Kemijärven kaupunki Tekninen lautakunta 28.01.2016 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset

Lisätiedot

Käyttösuunnitelma Tekniset

Käyttösuunnitelma Tekniset Käyttösuunnitelma Tekniset 1 TEKNISET PALVELUT 1. Toiminta-ajatus Tekninen palvelualue rakentaa hyvää huomenta tuottamalla riittävät tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille kustannustehokkaasti. Teknisten

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA

10 VAALIT Selite KS 2015 LKES 2016 KJES 2016 TA 2016 KS 2016 SISÄINEN TULOSLASKELMA Kankaanpään kaupunki TA 2016 Käyttösuunnitelma 1 (12) TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA (KS 2016) 10 VAALIT -18 000-18 000 Palkat ja palkkiot 13 289 Eläkekulut 1 992 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN

TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN 1 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA LIITE Tekymp 2.12.2014 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN Tekninen ja ympäristölautakunta valtuuttaa jäljempänä mainitut viranhaltijat Ilomantsin

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta.

Kuntatekniikka Tulosalue huolehtii kunnallistekniikan, liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sekä taajaman liikenneja viheralueiden ja kunnosta. Toiminta-ajatus Ilomantsin rakennettu ympäristö on hyvin hoidettu ja viihtyisä. Sisäisille asiakkaille annettavilla palveluilla tuetaan kunnan peruspalveluiden tuottamista. Toiminta-ajatus tulosalueittain

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma 9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008

TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008 TEKNISTEN PALVELUIDEN TULOSKORTIT 2008 1 Laadukkaat tukipalvelut peruspalveluille Käyttäjäpalaute Rakennusten kunnossapitosuunnitelma valmis Hyvä julkisuuskuva Vuorovaikutus Jatketaan asiakaskyselyjen

Lisätiedot

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 20.9.2017 Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Ympäristönsuojelu Vastuuhenkilö: vs. Ympäristöpäällikkö Tiina Kemppi Toiminnan luonne:

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA TP-2015 TA-2016 TAE-2017

TULOSLASKELMA TP-2015 TA-2016 TAE-2017 RAKENNUSLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 1 1,00 1,00 0,0 1 1 * vakituiset 1 1,00 1,00 0,0 1 1 Rakennusluvat 116 110 105-5 180 180 Toimenpideluvat 59 70 70 0 100 100 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät

Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Organisaatioselvitys sis. ulkoiset ja sisäiset erät Kaupunki ja liikelaitokset Ta+lta 2018 Ta 2019 Lta 2019 Ts 2020 Muutos 2020 Ts 2021 Muutos 2021 Toimintatulot 60 978 682 61 407 908 61 639 207 60 402

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto 1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto

Savukosken kunnanvirasto SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015 1 LIITE 3: Palvelualueen perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015 Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala Palvelualueen arvot Palvelualueen visio

Lisätiedot

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1.1 YLEISET ALUEET Päämäärä 2015: Liikenneväylien, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hyvällä hoidolla ja alueita kehittämällä pidetään Ypäjä viihtyisänä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013 YMPÄRSTÖVRASTO 2013 RAKENNUSLAUTAKUNTA KAAVOTUS- JA YMPÄRSTÖLAUTAKUNTA TEKNNEN LAUTAKUNTA RAKENNUSTOMKUNNAT Voi esitellä YMPÄRSTÖVRASTO Tekninen johtaja TLAPALVELUJAOSTO 15 ja 16 13 ja 14 Johtoryhmä PALVELUKESKUS

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Hallintopäällikkö Anne Rantala -03-03 %:a Hallinto Lautakunnan kokoukset, kpl 15 13 15 4 27 % Hallinto / asia 307,93 292,84 295,89 355,24 120 % Henkilöstöhallintopalvelut

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vedenhankinta- ja vesijohtoverkosto

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Halintopäällikkö Anne Rantala -06-06 %:a Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö 264 264 100 % Hallinto Nettomenot

Lisätiedot

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla.

Ilmasto-ohjelmaa edistetään kehittämällä ilmastokumppanuustoimintaa, FISU verkostossa sekä hanketoiminnalla. 85 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: rakennustarkastaja Rakennus- ja ympäristölautakunta on osa kaupunkiympäristön toimialaa. Koko toimialan strategiset tavoitteet on kuvattu talousarviokirjan

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Hallitus 28.8.2013 Versio 1.0 1 (8) Sisällysluettelo VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET...

Lisätiedot

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus

Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 INTIME/Talouden Suunnittelu 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus Raahen kaupunki Pääbudjetti 10.9.2015 114 Toimielin: 30 Tekninen palvelukeskus 1 Myyntituotot 2 297 650 2 157 714 2 157 714 2 322 514 2 322 514 2 322 514 Maksutuotot 489 973 395 322 395 322 488 322 488

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA

TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen lautakunnan vastuualueet ovat: - Hallinto - Kaavoitus ja mittaus - Tiet ja yleiset alueet - Kiinteistötoimi - Vesihuoltolaitos Tällä aluejaolla tekninen lautakunta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Alkuper. Ta-muutos Ta + muutos talousarvio yhteensä 7000 Tekninen toimisto 3198 Muut myyntituotot 0-7 700-7 700 * Muut suoritt.

Lisätiedot

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA 19.9.2018 NAANTALIN KAUPUNKI Toimielin: YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Tulosalue: Rakentamisen valvonta- ja neuvonta Vastuuhenkilö: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013 Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (1) Tekninen lautakunta 12.11. Kaupunginhallitus Asianro 335/02.02.02/ 178 Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/ Hallintopäällikkö Anne Rantala

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA TYRNÄVÄN KUNTA RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA 4 KK:N TOTEUTUMA VUONNA 2014 YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN OSASTO V. 2014 Toiminta-ajatus Ympäristö- ja tekninen osasto tuottaa tekniset palvelut

Lisätiedot

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Ympäristö- ja rakennuslautakunta Tilinpäätös 2018 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 27.2.2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) KÄYTTÖTALOUS TP2017 TA2018 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 492 684,74

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI TEKNINEN LAUKUN OSAVUOSIPARORTTI 1.1 30.4.2016 TOIMIN-AJATUS: Tekninen toimi vastaa kunnan teknisen toimialan kunnossapidosta ja ylläpitotehtävistä sekä rakentamisesta ja toimialueensa kehittämisestä.

Lisätiedot

Maankäyttö 2013. Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013

Maankäyttö 2013. Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013 Maankäyttö 2013 Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013 Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Kaupunkirakennelautakunta Joukkoliikennejaosto Tiejaosto Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 Tekninen lautakunta 9.12.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 9.12.2015 klo 16.30 - Kunnanviraston kokoushuone Hannu Koivistoinen Päivi Heinilä Irja

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. 50 TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus 6.1.12 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimialan toiminnan kuvaus Rakennus- ja ympäristölautakunnan tulosalueet ovat yhteiset palvelut, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja pysäköinninvalvonta. Yhteisiin

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty: Kv 5.9.2012 30 Voimaantulo: 1.1.2013 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 0 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017. Taloussuunnitelma 2015 2017 Tekniset palvelut

Mäntsälän kunta 0 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017. Taloussuunnitelma 2015 2017 Tekniset palvelut 0 lousarvio ja taloussuunnitelma - lousarvio loussuunnitelma Tekniset palvelut Kunnanhallitus 1.12. 341 Kunnanvaltuusto 8.12. 121 1 lousarvio ja taloussuunnitelma - Sisällysluettelo 70 Tekniset palvelut...

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot