Dyspepsialla ymmärretään ylävatsaan painottuvia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Dyspepsialla ymmärretään ylävatsaan painottuvia"

Transkriptio

1 Katsaus MARTTI FÄRKKILÄ Miten dyspepsiaa tulisi hoitaa? Ylävatsavaivat eli dyspepsia ovat tavallinen oire avoterveydenhuollon vastaanotolla, ja ne ovat haastavia sekä diagnostiikan että hoidon kannalta. Helikobakteerin esiintyvyyden pienennyttyä dyspepsian tärkeimmäksi syyksi ovat osoittautuneet toiminnalliset häiriöt. Oireen yleisyyden ja toiminnallisten vatsavaivojen osuuden kasvun takia on pyritty kehittämään endoskopiaa korvaavia diagnostiikka- ja hoitostrategioita, joista kustannustehokkaimmaksi on osoittautunut helikobakteerin noninvasiiviseen seulontaan ja suolahapon erityksen estolääkitykseen perustuva kaksiportainen strategia. Kuten refluksitaudin ja ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiikassa ja hoidossa myös dyspepsiassa olisi siirryttävä endoskopiaan ja pois sulkemiseen perustuvasta negatiivisesta diagnostiikasta positiiviseen ja samalla oire- ja hoitovastepohjaiseen hoitoon. Dyspepsialla ymmärretään ylävatsaan painottuvia kipuja tai epämiellyttävää tunnetta. Vaikka nykyinen määritelmä sulkee pois refluksioireet, käytännön työssä on joskus vaikea erottaa näitä toisistaan, ja lisäksi potilaalla voi esiintyä samanaikaisesti sekä refluksiettä dyspepsiaoireita. Dyspepsia on totunnaisesti jaettu toiminnalliseen ja elimelliseen eli orgaaniseen dyspepsiaan. Toiminnallisesta dyspepsiasta puhutaan silloin, kun oireille ei ole osoitettavissa elimellistä syytä. Usein normaalin gastroskopialöydöksen on katsottu riittävän osoittamaan vaivojen toiminnallisen luonteen. Oirekuvan mukaan lisätutkimuksiksi suositellaan kuitenkin muutamia laboratoriotutkimuksia, kuten laskon, pienen verenkuvan ja ALAT-arvon määrittämistä, laktoosirasituskoetta ja tarvittaessa keliakiaserologiaa (seerumin endomysium- tai transglutaminaasivasta-aineet ja immunoglobuliini A). Kaikututkimuksella sen sijaan on hyvin vähän merkitystä dyspepsian diagnostiikassa (Heikkinen ym. 1997). Elimellinen dyspepsia on kyseessä silloin, kuin oireille on tutkimuksissa osoitettavissa selkeä syy, kuten peptinen haavatauti tai sappikivet. Taulukkoon 1 on kerätty tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa ylävatsavaivoja. Myös paksusuoliperäiset sairaudet ja vaivat, kuten ärtyvän suolen oireyhtymä, voivat aiheuttaa ylävatsaoireita. Dyspepsia on yksi tavallisimmista ruoansulatuskanavan oireista. Sitä potee länsimaissa % väestöstä (Friedman 1998). Vuosittain lääkärin vastaanotolla käy 5 9 % väestöstä dyspepsian vuoksi (Penston ja Pounder 1996). Dyspepsian tavallisin syy ovat toiminnalliset ylävatsavaivat, ja jopa 70 % aiemmin tutkimattoman dyspepsian vuoksi avohoidossa tehdyistä gastroskopioista antaa täysin normaalit löydökset. TAULUKKO 1. Dyspepsiaa aiheuttavia tekijöitä. Gastrointestinaaliset syyt Refluksitauti Peptinen haavatauti Keliakia Sappikivet Lääkeaineet: tulehduskipulääkkeet, antibiootit, rautalääkkeet Paksusuolisairaudet Maha-, maksa- ja haimasyöpä Krooninen pankreatiitti Muut Metaboliset Diabetes Addisonin tauti Porfyriat Duodecim 2004;120:

2 Dyspepsian oireita on pyritty jakamaan alaryhmiin ja suuntaamaan tutkimukset ja hoito johtavan oirekuvan mukaan. Näitä alaryhmiä ovat mm. refluksi-, ulkus- ja dysmotiliteettityyppinen sekä sekamuotoinen dyspepsia. Dyspepsian alaryhmäjaon ennustearvo on kuitenkin huono niin potilaiden ohjaamisessa endoskopiatutkimuksiin (Mansi ym. 1993, Hansen 1998) kuin arvioitaessa toiminnallisen dyspepsian pitkäaikaisennustetta (Heikkinen ja Färkkilä, 2003). Tähän vaikuttaa mm. se, että oirekuva saattaa muuttua jopa joka toisella vuoden seurannassa. Oireenmukainen hoito ja empiirinen lääkehoitokokeilu Dyspepsian oireenmukainen diagnostiikka on erittäin epätarkkaa ja huonosti toistettavissa (The Danish Dyspepsia Study Group 2001). Oirepohjaisen diagnostiikan osuvuus on eri tutkimusten mukaan ainoastaan % (Bytzer 1998). Empiirinen lääkehoitokokeilu on tavallisin hoito dyspepsiassa (taulukko 2). Potilas saa useimmiten lyhyen kuurin H 2 -salpaajaa tai protonipumpun estäjää (PPI). Ellei hän vastaa hoitoon, hänet ohjataan jatkotutkimuksiin. Hoidosta hyötyvät ensisijaisesti refluksioireista ja peptisestä haavataudista kärsivät; etenkin toiminnallista dyspepsiaa sairastavilla lääkehoito on tehoton tai heikkotehoinen. Hoitostrategia saattaakin ohjata jatkotutkimuksiin ensisijaisesti ne potilaat, joilla gastroskopialöydös todennäköisimmin on täysin normaali (Bytzer 1998). Lisäksi lyhyt lääkehoito on riittämätön mm. peptisen haavataudin ja refluksisairauden parantamiseksi, ja yli puolet peptistä haavatautia sairastavista saa väärän lääkehoidon (Bytzer ym. 1996). Endoskopia TAULUKKO 2. Aiemmin tutkimattoman dyspepsiapotilaan diagnostiikan ja hoidon vaihtoehdot. Oireenmukainen hoito Muutaman viikon empiirinen lääkehoitokokeilu Endoskopia Helikobakteerin seulonta ja positiivisen tuloksen saaneiden hoitaminen (»testaa ja hoida») TAULUKKO 3. Aiheet pikaiseen gastroskopiaan. Nielemiskivut tai ruoan takertumisen tunne Rintakivut ja refluksioire Verenvuoto, verioksennus Anemia Laihtuminen Uusi dyspepsiaoire yli 55-vuotiaalla Voimakkaat jatkuvat kivut Keltaisuus Vaikka endoskopiaa pidetään dyspepsian diagnostiikan»kultaisena standardina», se on primaaritutkimuksena lähinnä teoreettinen vaihtoehto, kun otetaan huomioon oireen yleisyys. Endoskopiaa suositellaan kuitenkin ensisijaiseksi tutkimukseksi aina hälyttävien oireiden yhteydessä (taulukko 3) ja yli 55-vuotiaille potilaille, joilla dyspepsiaoire on uusi. Tärkein peruste endoskopialle on syövän pelko. Mahasyöpä on kuitenkin erittäin harvinainen alle 55-vuotiailla. Kaikista mahasyöpätapauksista vain 7,8 % esiintyy alle 55-vuotiailla ja näistäkin potilaista 96 %:lla on ilmennyt vähintään yksi vakava syöpään viittaava oire ennen diagnoosia (Christie ym. 1997). Oireiden ilmaannuttua tauti on kuitenkin lähes poikkeuksetta parantavan hoidon ulottumattomissa. Yhden ilman hälyttäviä oireita esiintyvän mahasyöpätapauksen löytämiseksi tulisi tehdä miljoona gastroskopiaa (Gillen ja McColl 1999). Hälyttävien oireidenkin takia tähystyksen ohjatuista alle 20 %:lla todetaan diagnostinen löydös (Meinenche-Schmidt ja Jorgensen 1996). Tuoreessa kanadalaistutkimuksessa (Thompson ym. 2003) selvitettiin endoskopialöydöksiä perusterveydenhuollon dyspepsiapotilailla. Refluksiesofagiittia lukuun ottamatta helikobakteerinegatiivisilla potilailla, jotka eivät käyttäneet tulehduskipulääkkeitä, merkittävien löydösten osuus oli ainoastaan 2,6 %. Niiden joukossa, jotka olivat helikobakteeripositiivisia ja käyttivät tulehduskipulääkkeitä, peptinen haavatauti todettiin 20 %:lla. Jos aiemmin tutkimatonta dyspepsiaa poteva alle 55-vuotias ei käytä tulehduskipulääkkeitä ja on helikobakteerinega M. Färkkilä

3 tiivinen, on erittäin epätodennäköistä, että endoskopia vaikuttaisi hänen hoitoonsa. Collinin ym. (2002) retrospektiivisessa tutkimuksessa alle 1 %:lla gastroskopiaan ohjatuista dyspepsiapotilaista todettiin keliakia. Seerumin transglutaminaasi- (IgA) tai endomysiumvasta-aineiden määrityksellä on mahdollista seuloa keliakiaa dyspepsiapotilailta jopa herkemmin kuin gastroskopialla. Keski-Suomen keskussairaalapiirissä tehdyssä tutkimuksessa (Voutilainen ym. 2003) selvitettiin gastroskopioiden lukumäärän vaikutusta kliinisesti merkittäviin löydöksiin. Mitään eroa ei todettu dyspepsiapotilaan hoitoon vaikuttavien löydösten suhteen pienen lähetemäärän (alle 3,3/1 000 asukasta) ja suuren lähetemäärän (yli 3,3/1 000) kuntien välillä. Dyspepsian primaarihoitona gastroskopia ei ole myöskään kustannustehokas, ja rajalliset endoskopiaresurssit tulisikin suunnata tehokkaammin, vaikkapa kolorektaalisyövän seulontaan (Talley 2002). Etenkään normaalin, huolellisesti suoritetun gastro skopian jälkeen toiminnallista dyspepsiaa sairastavan potilaan uusi tutkimus ei ole hyödyllinen oireiden uusiessa (Heikkinen ja Färkkilä 2002).»Testaa ja hoida» Koska välitön endoskopia primaaritutkimuksena ei ole mahdollinen dyspepsian yleisyyden vuoksi, on viimeaikaisissa tutkimuksissa selvitetty helikobakteerin kajoamattomaan diagnostiikkaan perustuvan»testaa ja hoida» -strategian merkitystä dyspepsian hoidossa. Helikobakteerin seulonta on useissa tutkimuksissa osoittautunut turvalliseksi sekä endo skopiakapasiteettia ja kustannuksia säästäväksi. Eri tutkimusten mukaan (Bytzer 1998)»testaa ja hoida» -menetelmä säästää endoskopioita % sovellettuna tavallisesti alle 55-vuotiaisiin potilaisiin, joilla on uusi dyspepsia ilman hälyttäviä oireita. Lassenin ym. (2000) tutkimuksessa satunnaistettiin 500 avoterveydenhuollon dyspepsiapotilasta joko endosko piaan tai»testaa ja hoida» -ryhmään. Potilaiden keski-ikä oli 45 vuotta (vaihteluväli vuotta). Vuoden seurannassa ei todettu mitään eroa elämänlaadussa, oireissa, sairauspäivissä tai myöhemmissä lääkärissäkäynneissä. Useat kansainväliset dyspepsian hoitoa käsitelleet työryhmät ja meta-analyysien tekijät ovat suosittaneet»testaa ja hoida» -strategiaa dyspepsian ensisijaiseksi hoitovaihtoehdoksi (Talley ym. 1999, Malfertheiner ym. 2002, Delaney ym. 2001). Myös helikobakteerin diagnostiikkaa ja hoitoa käsitellyt Maastricht 2000 II -konsensuskokous päätyi suosittamaan dyspepsiaan ensisijaisesti»testaa ja hoida» -strategiaa (Malfertheiner ym. 2002). Ensisijaiseksi seulontamenetelmäksi suositellaan 13 C-ureahengitystestiä. Ellei sitä ole saatavilla, suositellaan helikobakteerin osoittamista monoklonaaliseen vasta-aineeseen pohjautuvalla ulosteantigeenitestillä (HpSAg). Ureahengitystesti perustuu helikobakteerin voimakkaaseen ureaasiaktiivisuuteen. Suomessa on saatavilla maassamme validoitu kymmenen minuutin ureahengitystesti. Sen sensitiivisyydeksi todettiin 98 % ja spesifisyydeksi lähes 100 % Petterssonin ym. (2001) 150 potilasta käsittäneessä vaihtovuoroisessa tutkimuksessa. Veijola ym. (2003) totesivat sen herkemmäksi kuin ulosteantigeenitesti. Y D I N A S I A T Dyspepsia on yleinen oire, jonka etiologia on yhä useammin toiminnallinen. Aiemmin tutkimattomassa dyspepsiassa endoskopialöydös on tavallisesti täysin normaali, ja dyspepsian diagnostiikassa tulisikin siirtyä negatiivisesta positiiviseen, oireenmukaiseen diagnostiikkaan. Tehokkaimmaksi menetelmäksi aiemmin tutkimattoman dyspepsian hoidossa on osoittautunut kaksiportainen seulontamenetelmä, jossa sovelletaan»testaa ja hoida» -strategiaa ja kokeillaan protonipumpun estäjää. Miten dyspepsiaa tulisi hoitaa? 2539

4 Toimiiko»testaa ja hoida» -strategia käytännössä? Kotimaisessa potilaan tutkimuksessa selvitettiin strategian toimivuutta perusterveydenhuollossa (Färkkilä ym. 2004). Helikobakteeristatus selvitettiin hengitystestillä ja positiivisen tuloksen saaneet satunnaistettiin saamaan joko helikobakteerinhäätöhoidon tai kymmenen päivän PPI-lääkityksen. Primaaristi helikobakteerinegatiiviset saivat samoin PPI-kuurin kymmenen päivän ajaksi. Potilaita seurattiin kaksi vuotta. Tutkimus osoitti, että jo negatiivinen tulos helikobakteerihengitystestissä sellaisenaan vähensi merkitsevästi lääkärissäkäyntejä ja endoskopialähetteitä verrattuna positiivisiin tuloksiin. Sen sijaan endoskopialähetteitä helikobakteerin häätö ei vähentänyt, mutta endoskopialöydösten suhteen ryhmien välillä oli selvä ero. Helikobakteerin häädön saaneista ainoastaan 1 %: lla todettiin maha- tai pohjukaissuolihaava. Helikobakteeripositiivisista 6,2 %:lla oli peptinen ulkus. Helikobakteerin esiintyvyyden vähentyessä dyspepsian hoitostrategioita on jouduttu arvioimaan uudelleen. Helikobakteeriin liittyvän peptisen haavataudin ja mahasyövän vähentyessä toiminnallisen dyspepsian osuus ylävatsavaivojen syynä on edelleen korostunut. Jo Working Party Report for the World Congress of Gastroenterology 1998 suositteli kaksiportaista hoitostrategiaa dyspepsiaan: ne, joilla helikobakteerin häätö ei poista oireita, saisivat PPI-hoidon, ja vasta tämän jälkeen harkittaisiin gastroskopiaa. Etsittäessä kustannustehokkainta ja parhaiten potilaan oireita vähentävää hoitoa on analysoitu mallinnusta käyttäen neljää portaittaista hoitovaihtoehtoa (Spiegel ym. 2002). Ensimmäinen vaihtoehto on»testaa ja hoida», jonka jälkeen oireisille joko tehdään endoskopia tai kokeillaan PPI-hoitoa. Toisena vaihtoehtona on antaa primaaristi PPI-hoito, ja tämän jälkeen joko tehdään endoskopia tai»testataan ja hoidetaan». Analyysitulokseen vaikuttavat helikobakteerin esiintyvyyden lisäksi luonnollisesti endoskopian hinta. Suomen oloihin sovellettuna (endoskopian hinta alle 250 euroa) kustannustehokkain hoitostrategia on käyttää»testaa ja hoida» -menetelmää ja antaa PPI-lääkitys helikobakteerinegatiivisille ja tehdä vasta tämän jälkeen tarvit taessa endoskopia. Menettelyn etuna on, että se kattaa myös dyspepsiapotilaista vaikeasti erotettavat refluksioireiset ja ne dyspepsiapotilaat, jotka reagoivat suolahapon eritystä estävään lääkitykseen. Strategia uudistaa myös dyspepsian tavanomaisen, endoskopiaan pohjautuvan diagnostiikan. Helikobakteerin ja peptisen haavataudin esiintyvyyden vähennyttyä tärkein dyspepsiaa aiheuttava tekijä on toiminnallinen, ja sen diagnostiikka tulee muuttumaan negatiivisesta poissulkudiagnoosista positiiviseksi ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiikan (Hillilä ja Färkkilä 2004) ja refluksioireiden diagnostiikan tavoin (Färkkilä 2000). Taulukossa 4 on esitetty vaihtoehdot endoskopialle dyspepsiassa. Dyspepsiapotilaan suositeltava hoito Uuden dyspepsiaoireen primaarihoidoksi suositellaan kaksivaiheista menettelyä (kuva): 1) Helikobakteeriseulonta, ensisijaisesti 13 C-ureahengitystestillä, ellei potilaalla esiinny hälyttäviä oireita eikä hän käytä säännöllisesti tulehduskipulääkkeitä ja hän on alle 55-vuotias. Helikobakteeripositiivisiin potilaisiin sovelletaan»testaa ja hoida» -menetelmää. Ensisijaiseksi lääkitykseksi suositellaan PPI-annosta, amoksisilliinia (1 g) ja klartiromysiiniä (500 mg) kaikkia kahdesti vuorokaudessa otettuina. Helikobakteerin häädön tulos tulee aina kontrol- TAULUKKO 4. Gastroskopian vaihtoehdot dyspepsiapotilaalle, joka ei käytä tulehduskipulääkkeitä 1. Diagnoosin tarkennus Peptinen haavatauti? Mahasyöpä? Refluksisairaus? Keliakia? Potilaan rauhoittaminen»testaa ja hoida» Oireet? Hoitokokeilu protonipumpun estäjällä Seerumin transglutaminaasi- tai endomysiumvasta-aineet 1 Aiemmin tutkimatonta dyspepsiaa poteva alle 55-vuotias, jolla ei ole hälyttäviä oireita ja joka ei käytä tulehduskipulääkkeitä, voidaan hyvin tutkia ja hoitaa ilman gastroskopiaa M. Färkkilä

5 Aiemmin tutkimaton dyspepsia ikä alle 55 vuotta 5 10 % + Ei tulehduskipulääkkeitä, ei IGA-luokan transglutaminaasivasta-aineita seerumissa Hälyttävät oireet 1 Helikobakteerin häätö % Noninvasiivinen helikobakteeritesti Endoskopia Protonipumpun estäjän annoksen pienentäminen + Hoito protonipumpun estäjällä % 2 4 viikkoa % Toiminnallinen dyspepsia Oirepohjainen hoito? KUVA. Alle 55-vuotias potilas, jolla ei ole hälyttäviä oireita ja joka ei käytä tulehduskipulääkkeitä, voidaan tutkia ja hoitaa oheisen kaavion mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa suljetaan pois helikobakteeri dyspepsian syynä (mm. peptinen haavatauti) ja hoidetaan positiivisen tuloksen saaneet. Negatiivisen tuloksen saaneille annetaan 2 4 viikon protonipumpunestäjälääkitys ja ohjeet vähentää annosta, jos siitä on selvästi apua. Ellei lääkitykseen ilmaannu vastetta, on todennäköisesti kyseessä toiminnallinen vatsavaiva. Endoskopia muuttaa tässä ryhmässä harvoin diagnoosia, mutta vaikeasti oireilevien jatkotutkimukset ovat usein aiheellisia. 1 Ks. taulukko 3. Miten dyspepsiaa tulisi hoitaa? loida. Tähän suositellaan 13 C-ureahengitystestiä (Malfertheiner ym. 2002). 2) Primaaristi helikobakteerinegatiiviset ja ne häätöhoidon saaneet, jotka edelleen oireilevat, saavat PPI-lääkitystä 2 4 viikon ajan, minkä jälkeen annosta vähennetään pienimpään määrään, joka pitää potilaan oireettomana, tai lääkitys lopetetaan kuten refluksitaudissa (»step-down») (Färkkilä 2000). Yli 55-vuotiaat ja ne potilaat, joilla esiintyy hälyttäviä oireita, ohjataan suoraan endoskopiaan, ja heidän hoitonsa määräytyy löydöksen mukaan. Ne alle 55-vuotiaat primaaristi helikobakteerinegatiiviset potilaat, jotka eivät käytä tulehduskipulääkkeitä eivätkä reagoi PPI-lääkitykseen ja joilla ei ole mitään hälyttäviä oireita, edustavat erittäin todennäköisesti puhtaasti toiminnallista dyspepsiaa. On epätodennäköistä, että näiltä potilailta löytyisi gastroskopiassa mitään kliinisesti merkittävää (Smith ym. 2003). Sen sijaan hoidon kannalta tämä ryhmä on ongelmallinen: lääketutkimuksia ei ole tehty näiden kriteerien mukaan valikoiduilla toiminnallista dyspepsiaa sairastavilla potilailla. Hoito on oireenmukaista, ja oleellista on selittää potilaalle oireiden hyvänlaatuisuus. Kun hyviä aseita näiden potilaiden hoitoon ei ole, osa hankalasti oireilevista ohjataan varmuuden vuoksi gastroskopiaan ja tarvittaessa edelleen vatsan alueen kaikukuvaukseen ja paksusuolitutkimuksiin. On hyvä muistaa, että jopa puolet ylävatsassa tuntuvista kivuista saattaa olla paksusuoliperäisiä, lähinnä ärtyvän suolen oireyhtymään liittyviä. Jos vatsakivut ovat hallitseva oire, potilas saattaa hyötyä depressiolääkityksestä, kuten trisyklisistä masennuslääkkeistä (esim. amitriptyliini mg/vrk 1 3 kuukauden ajan. Lopuksi Yhdistämällä dyspepsian primaaridiagnostiikassa hyvä anamneesi, 13 C-ureahengitystesti, PPI-hoitokokeilu ja tarvittaessa keliakian serodiagnostiikka (seerumin IgA-luokan transglutaminaasivasta-aineet ja IgA) voidaan alle 55-vuo- 2541

6 tiailta sulkea hyvin luotettavasti pois dyspepsian orgaaniset syyt ilman endoskopiaa, ellei potilas ole tulehduskipulääkkeitten käyttäjä. Dyspepsian diagnostiikassa tulisikin siirtyä endoskopiaan pohjautuvasta negatiivisesta poissulkudiagnostiikasta positiiviseen diagnostiikkaan toiminnallisen häiriön muututtua tärkeimmäksi dyspepsiaa aiheuttavaksi tekijäksi. Toiminnallista dyspepsiaa potevien hoitoon tarvittaisiin pikaisesti uusia lääkkeitä. Kirjallisuutta Bytzer P. How should new-onset dyspepsia be managed in general and specialist practice? Baillieres Clin Gastroenterol 1998;12: Bytzer P, Moller Hansen J, Havelund T, ym. Predicting endoscopic diagnosis in the dyspeptic patient: the value of clinical judgement. Eur J Gastroenterol Hepatol 1996;8: Christie J, Shepherd NA, Codling BW, Valori RM. Gastric cancer below age of 55: implications for screening patients with uncomplicated dyspepsia. Gut 1997;41: Collin P, Rasmussen M, Kyrönpalo S, ym. The hunt for coeliac disease in primary care. QJM 2002;95:75 7. The Danish Dyspepsia Study Group. Value of the unaided clinical diagnosis in dyspeptic patients in primary care. Am J Gastroenterol 2001;96: Delaney BC, Innes MA, Deeks J, ym. Initial management strategies for dyspepsia. Cochrane Database Syst Rev 2001;3:CD Friedman LS. Helicobacter pylori and nonulcer dyspepsia. N Engl J Med 1998;339: Färkkilä M. Refluksitaudin toteaminen.duodecim 2000;116: Färkkilä M, Sarna S, Valtonen V, Sipponen P. Does test-and-treat work in primary health care for management of uninvestigated dyspepsia? A prospective two-year follow-up study of 1552 patients. Scand J Gastroenterol 2004;39: Gillen D, McColl KE. Does concern about missing malignancy justify endoscopy in uncomplicated dyspepsia in patients aged less than 55? Am J Gastroenterol 1999;94:75 9. Hansen JM, Bytzer P, Schaffalitzky De Muckadell OB. Management of dyspeptic patients in primary care. Value of the unaided clinical diagnosis and of dyspepsia subgrouping. Scand J Gastroenterol 1998;33: Heikkinen MT, Pikkarainen PH, Takala JK, ym. Diagnostic methods in dyspepsia: the usefulness of upper abdominal ultrasound and gastroscopy. Scand J Prim Health Care 1997;15:82 6. Heikkinen M, Färkkilä M. Long-term outcome of functional dyspepsia: effect of helicobacter pylori infection. A 6-7 year follow-up study. Scand J Gastroenterol 2002;37: Heikkinen M, Färkkilä M. What is the long-term outcome of the different subgroups of functional dyspepsia? Aliment Pharmacol Ther 2003;18: Hillilä M, Färkkilä M. Ärtyvän suolioireyhtymän lääkehoito. Duodecim 2004 (painossa). Lassen AT, Pedersen FM, Bytzer P, ym. Helicobacter pylori test-anderadicate versus prompt endoscopy for management of dyspeptic patients: a randomised trial. Lancet 2000;356: Mansi C, Savarino V, Mela GS, ym. Are clinical patterns of dyspepsia a valid guideline for appropriate use of endoscopy? A report on 2253 dyspeptic patients. Am J Gastroenterol 1993;88: Malfertheiner P, Mégraud F, O Morain C, ym. Current concepts in the management of Helicobacter pylori infection The Maastricht Consensus Report. Aliment Pharmacol Ther 2002;16: Meinenche-Schmidt V, Jorgensen T. Prognosis of dyspepsia among patients in general practice. The consequence of having one or more alarming symptoms. Gastroenterology 1996;110:A29. Penston JG, Pounder RE. A survey of dyspepsia in Great Britain. Eur J Gastroenterol Hepatol 1996;10:83 9. Pettersson A, Rasmussen M, Kyrönpalo S, ym. A 10-minutes tablet based 13C-urea breath test for diagnosis of Helicobacter pylori. Gastroenterology 2001;120 (Suppl 1):A579. Smith T, Verzola E, Mertz H. Low yield of endoscopy in patients with persistent dyspepsia taking proton pump inhibitors. Gastrointest Endosc 2003;58:9 13. Spiegel BMR, Vakil NB, Ofman JJ. Dyspepsia management in primary care: a decision analysis of competing strategies. Gastroenterology 2002;122: Talley NJ, Axon A, Bytzer P, Holtman G, ym. Management of uninvestigated and functional dyspepsia: a Working Party report for the World Congress of Gastroenterology Aliment Pharmacol Ther 1999;13: Talley NJ. Dyspepsia management in the Millennium: death of the test and treat? Gastroenterology 2002;122: Thomson AB, Barkun AN, Armstrong D, ym. The prevalence of clinically significant endoscopic findings in primary care patients with uninvestigated dyspepsia: the Canadian Adult Dyspepsia Empiric Treatment - Prompt Endoscopy (CADET-PE) study. Aliment Pharmacol Ther 2003;17: Veijola L, Oksanen A, Löfgren T, ym. Comparison of three stool antigen tests in the confirmation of Helicobacter pylori eradication in Adults. Helicobacter 2003;8(abstrakti 17.17):484. Voutilainen M, Mäntynen T, Kunnamo I, ym. Impact of clinical symptoms and referral volume on endoscopy for detecting peptide ulcer and gastric neoplasms. Scand J Gastroenterol 2003;38: MARTTI FÄRKKILÄ, dosentti, ylilääkäri HYKS, sisätaudit, gastroenterologian klinikka PL 340, HUS 2542

Markku Heikkinen KYS

Markku Heikkinen KYS Ylävatsavaivojen diagnostiikka ja hoito 30.11.2018 Markku Heikkinen KYS Sidonnaisuudet 2016-18: Osallistunut ulkomaisiin lääketehtaan kustantamiin koulutustilaisuuksiin Ferring, MSD, Olympus Lääketehtaiden

Lisätiedot

Refluksitaudin toteaminen. Martti Färkkilä

Refluksitaudin toteaminen. Martti Färkkilä Refluksitauti Martti Färkkilä Refluksitaudin diagnoosi pohjautuu oireisiin, lääkehoitovasteeseen, endoskopiaan ja ruokatorven ph-rekisteröintiin, mutta sen toteamiseen ei ole kultaista standardia. Närästys

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistyksen asettama työryhmä Ylävatsavaivaisen potilaan tutkiminen ja hoito 10.6.2013 Käypä hoito -suositus perustuu

Lisätiedot

Barry Marshall ja Osmo Suovaniemi GastroPanelin esittelyosastolla

Barry Marshall ja Osmo Suovaniemi GastroPanelin esittelyosastolla Erillispainos Yksityislääkäri-lehti 5/06, GastroPanel dyspepsian, helikobakteeri-infektion ja atrofisen gastriitin ja siihen liittyvien riskien turvallisen tutkimus- ja hoitokäytännön kehittämiseen Hyvä

Lisätiedot

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta. Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta. Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014 Helikobakteeri-infektion diagnostiikka kliinikon kannalta Tarmo Koivisto TaYS gastroenterologian klinikka 7. 2. 2014 Endoskooppinen arvio Japanilainen monikeskustutkimus, 275 potilasta Kromoendoskopia

Lisätiedot

Biohitin GastroPanel-keksintö

Biohitin GastroPanel-keksintö Shanghaissa 15. - 16. syyskuuta, 2006 pidetyn Gastritis Consensus Workshop in osanottajia. Eturivissä oikealta viidentenä työryhmän puheenjohtaja, mm. Kiinan terveysministeriössä toimiva professori Shu-Dong

Lisätiedot

Dyspepsia. Dyspepsian hoitokäytännön kehittäminen

Dyspepsia. Dyspepsian hoitokäytännön kehittäminen Dyspepsia GastroPanel- ja GastroView dyspepsian turvallisen ja kustannus Ruoansulatuskanavan alueen sairaudet aiheuttavat suuria kustannuksia terveydenhuollossa maailmanlaajuisesti. Tämän lisäksi monet

Lisätiedot

Diagnostisten testien arviointi

Diagnostisten testien arviointi Erkki Savilahti Diagnostisten testien arviointi Koe antaa tuloksen pos/neg Laboratoriokokeissa harvoin suoraan luokiteltavissa Testin hyvyys laskettavissa tunnuslukujen avulla Diagnostisten testien arviointi

Lisätiedot

Ruokatorven refluksitauti on yleinen vaiva,

Ruokatorven refluksitauti on yleinen vaiva, Refluksitauti Refluksitaudin lääkehoito Pekka Pikkarainen Ruokatorven refluksitauti on krooninen sairaus, joka huonontaa elämänlaatua. Hoidon tavoitteena on lievittää oireita ja parantaa ruokatorvitulehdus.

Lisätiedot

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys SKKYn ja Sairaalakemistit ry:n koulutuspäivät 16.11.2012 Dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Taina Sipponen 1 Kalprotektiinijulkaisut

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Ruokatorven tauteja. Ruokatorven patologiaa. Ari Ristimäki. Kliinisen patologian professori, HY Osastonylilääkäri, HUSLAB

Ruokatorven tauteja. Ruokatorven patologiaa. Ari Ristimäki. Kliinisen patologian professori, HY Osastonylilääkäri, HUSLAB Ruokatorven patologiaa Ari Ristimäki Kliinisen patologian professori, HY Osastonylilääkäri, HUSLAB Ruokatorven tauteja Kehitysvirheet Motoriikan häiriöt Ahtaumat Divertikkelit Herniat Esofagiitti Barrett-esofagus

Lisätiedot

Helicobacter pylori -infektio on yksi maailmanlaajuisesti. Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? lääketiede.

Helicobacter pylori -infektio on yksi maailmanlaajuisesti. Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? lääketiede. Katsausartikkeli Lea Veijola, Hilpi Rautelin Helicobacter pylori -infektion diagnostiikka milloin ja miten? Tärkein tieto K Helicobacter pylori -infektion esiintyvyys on vähentynyt nopeasti Suomessa. K

Lisätiedot

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta. Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,

Lisätiedot

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka ja hoito

Helikobakteeri-infektion diagnostiikka ja hoito Käypä hoito -suositus Helikobakteeri-infektion diagnostiikka ja hoito Tavoitteet Tällä suosituksellä pyritään luomaan yhtenäinen käytäntö helikobakteeri-infektion diagnostiikalle ja hoidolle, edistämään

Lisätiedot

Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto

Erotusdiagnostiikasta. Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Erotusdiagnostiikasta Matti Uhari Lastentautien klinikka, Oulun yliopisto Tavoitteena systemaattinen diagnostiikka Analysoi potilaan antamat tiedot ja kliiniset löydökset Tuota lista mahdollisista diagnooseista

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

Suolioireisen laboratoriotutkimukset

Suolioireisen laboratoriotutkimukset GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Suolioireisen laboratoriotutkimukset Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen

Lisätiedot

Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat?

Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat? Miten kliinikko käyttää näyttöön perustuvia työkaluja ja mitä ne ovat? Tutkimustyön anti käytännön lääkärille Dosentti Pekka Honkanen Oulun yliopisto, terveystieteiden laitos, Kainuun maakunta- kuntayhtymä

Lisätiedot

Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus

Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus Markku Voutilainen KATSAUS Refluksitauti hyvänlaatuinen mutta kallis sairaus Kolmanneksella aikuisikäisistä on ruokatorven refluksitaudin (GERD) oireita, ja taudin ilmaantuvuus vuosittain on 5 : 1 000.

Lisätiedot

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Kiitos kutsusta sidonnaisuudet Lääketehtaiden koulutusalaisuudet MSD, AbboF Lääketehtaiden koulutusmatkat MSD, AbboF, Takeda

Lisätiedot

Toiminnalliset vatsavaivat - potilaan kohtaaminen

Toiminnalliset vatsavaivat - potilaan kohtaaminen Toiminnalliset vatsavaivat - potilaan kohtaaminen Markku Hillilä Sisätautien ja gastroenterologian el. HUS Vatsakeskus Yleislääkäripäivät 2016 SIDONNAISUUTENI KAUPALLISEEN YRITYKSEEN VIIMEISEN 2 VUODEN

Lisätiedot

Yksityislääkäri. Mahalaukun limakalvon terveystesti. Lea Paloheimo, Tapani Tiusanen, Matti Härkönen Pentti Sipponen: NO 2 MAALIS-HUHTIKUU 2007

Yksityislääkäri. Mahalaukun limakalvon terveystesti. Lea Paloheimo, Tapani Tiusanen, Matti Härkönen Pentti Sipponen: NO 2 MAALIS-HUHTIKUU 2007 Yksityislääkäri NO 2 MAALIS-HUHTIKUU 2007 Lea Paloheimo, Tapani Tiusanen, Matti Härkönen Pentti Sipponen: Mahalaukun limakalvon terveystesti Tulokset GastroView- merkkiainetutkimuksesta Valtakunnallisilla

Lisätiedot

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila

Skopian indikaatiot Perttu Arkkila GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Skopian indikaatiot Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta

Lisätiedot

Vatsakivut, niin äkilliset kuin toistuvat, ovat

Vatsakivut, niin äkilliset kuin toistuvat, ovat KATSAUS Erkki Savilahti ja Markku Mäki Toistuvat vatsakivut vaivaavat jopa yhtä kymmenestä kouluikäisestä lapsesta. Parantuneet tutkimusmenetelmät, ennen kaikkea suoliston ylä- ja alaosan tähystykset,

Lisätiedot

Toistuvia vatsakipuja esiintyy yleisimmin

Toistuvia vatsakipuja esiintyy yleisimmin Mitä lapselle kuuluu? Miksi lapsen vatsaan koskee? Merja Ashorn Toistuvat vatsakivut ovat yleinen vaiva erityisesti kouluikäisillä lapsilla. Oireiden taustalta löytyy harvoin mitään vakavaa sairautta,

Lisätiedot

Vatsavaivainen haltuun

Vatsavaivainen haltuun Vatsavaivainen haltn Matti Ristikankare Aplaisylilääkäri, Sisätatien poliklinikka, Laakso MRi 25.5. 2018 1 Vatsavaivainen haltn Reflksioireet Ylävatsavaivat Alavatsa-/ solistovaivat Ym. overlapping etenkin

Lisätiedot

Myöhään saatu keliakiadiagnoosi. -säästääkö serologia kustannuksia

Myöhään saatu keliakiadiagnoosi. -säästääkö serologia kustannuksia Myöhään saatu keliakiadiagnoosi -säästääkö serologia kustannuksia Professori Katri Kaukinen Tampereen yliopisto, TAYS Sidonnaisuudet Professori, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Päätoimi

Lisätiedot

Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit

Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 38-vuotias nainen Diabetes todettu 12 vuotiaana Monipistoshoito 16-vuotiaasta

Lisätiedot

Helicobacter pylori infek.o. H.pylori- infek.on riskitekijöitä. Ikäkohor[- ilmiö Vammalassa n=

Helicobacter pylori infek.o. H.pylori- infek.on riskitekijöitä. Ikäkohor[- ilmiö Vammalassa n= Krooniset infektiot:helicobacter pylori Hilpi Rautelin 7.9.2012 Helicobacter pylori infek.o Infek.on prevalenssi on nopeas. vähentynyt (myös) Suomessa Uusi eurooppalainen suositus: Management of Helicobacter

Lisätiedot

Barrettin ruokatorvi ja mahansuun tulehdus. Markku Voutilainen, Martti Färkkilä ja Pentti Sipponen

Barrettin ruokatorvi ja mahansuun tulehdus. Markku Voutilainen, Martti Färkkilä ja Pentti Sipponen Refluksitauti Barrettin ruokatorvi ja mahansuun tulehdus Markku Voutilainen, Martti Färkkilä ja Pentti Sipponen Barrettin ruokatorvi on refluksitaudin merkittävin komplikaatio. Sillä tarkoitetaan ruokatorven

Lisätiedot

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING

PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING PRIMARY HPV TESTING IN ORGANIZED CERVICAL CANCER SCREENING Veijalainen O, Kares S, Kujala P, Vuento R, TirKkonen M, Kholová I, Osuala V, Mäenpää J University and University Hospital of Tampere, Finland,

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät

Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät 12.5.2015 ATK päivät Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 6.5.2015 Tietokoneavusteinen tieto -tulevaisuuden

Lisätiedot

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka

Akuutti vatsa raskauden aikana. Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa raskauden aikana Panu Mentula LT, erikoislääkäri HYKS Vatsaelinkirurgian klinikka Akuutti vatsa Äkillisesti alkanut tai voimistuva tunteja tai päiviä kestävä vatsakipu Tila saattaa vaatia

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tuottajille ja käyttäjille sekä terveydenhuollon kehittämisestä ja kustannuksista vastaaville tiedoksi

Terveyspalvelujen tuottajille ja käyttäjille sekä terveydenhuollon kehittämisestä ja kustannuksista vastaaville tiedoksi CONCLUSIONS: - Over six years ago Pasechnikov et al. made the following pertinent conclusions (Pasechnikov VD, Chukov SZ, Kotelevets SM, et al. Scand J Gastroenterol 2005; 40: 297-301 ): The analysis of

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Seulontatutkimusten perusperiaatteet

Seulontatutkimusten perusperiaatteet Seulontatutkimusten perusperiaatteet Ilona Autti-Rämö, dos Finohta / Sikiöseulontojen yhtenäistäminen / Ilona Autti-Rämö 1 Seulontatutkimuksen yleiset periaatteet Tutkitaan sovittu ryhmä oireettomia henkilöitä,

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Keliakia

Käypä hoito -suositus. Keliakia Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama työryhmä Päivitetty 1.11.2010 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon,

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo

REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS MITÄ REFLUKSI TARKOITTAA? Mahalaukun tai ohuensuolen sisällön pääsy ruokatorveen ilman oksentamista fysiologinen refluksi kenellä tahansa sopivissa olosuhteissa patologinen

Lisätiedot

Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito

Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito Endoskopia Marianne Udd ja Jorma Halttunen Ruoansulatuskanavan äkillisen verenvuodon hoito Suolistoverenvuodon tavallisimmat oireet ovat meleena ja verioksennus. Noin 80 % vuodoista on peräisin ruoansulatuskanavan

Lisätiedot

Biomerkkiainetutkimus ja atrofinen gastriitti tärkeä mahalaukun syövän ja B12 vitamiinipuutoksen riskitila

Biomerkkiainetutkimus ja atrofinen gastriitti tärkeä mahalaukun syövän ja B12 vitamiinipuutoksen riskitila Atrofinen gastriitti Biomerkkiainetutkimus ja atrofinen gastriitti tärkeä mahalaukun syövän ja B12 vitamiinipuutoksen riskitila T ä r k e i n t i e t o Atrofinen gastriitti/hapoton maha on tärkein tunnettu

Lisätiedot

Keliakian laboratoriodiagnostiikka

Keliakian laboratoriodiagnostiikka Keliakian laboratoriodiagnostiikka Labquality Days 2016 Arno Hänninen, LT Dosentti, kliin. mikrobiol. erik. lääkäri Osastonjohtaja, autoimmuunitutkimukset TYKS Mikrobiologia ja genetiikka Keliakia on tauti,

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

Tulehduskipulääkkeet tänään

Tulehduskipulääkkeet tänään Tulehduskipulääkkeet tänään Klaus Olkkola Helsingin yliopisto ja HYKS Tulehduskipulääkkeiden vaikutukset Kipua lievi6ävä eli analgee8nen vaikutus Kuume6a alentava eli an:pyree8nen vaikutus Tulehdusta lievi6ävä

Lisätiedot

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto

Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Miten ehkäistä suolisyöpää? Jukka- Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori K- SKS ja Itä- Suomen yliopisto Suolisyövän ehkäisy 1. Suolisyövän yleisyys väestössä 2. Suolisyövän riskiryhmät 3. Suolisyövän

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia

Lisätiedot

Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia)

Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia) HOITOSUOSITUS Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama hoitosuositusryhmä Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystys (gastroskopia) DUODECIM 1999; 115 (4): 425 440 Käypä hoito -suositusten

Lisätiedot

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR

Lisätiedot

Toiminnalliset vatsavaivat. LT Markku Peräaho 30.3.2016

Toiminnalliset vatsavaivat. LT Markku Peräaho 30.3.2016 Toiminnalliset vatsavaivat LT Markku Peräaho 30.3.2016 Ärtyvän suolen oireyhtymä (Irritable Bowel Syndrome IBS) Dyspepsia Ylävatsalle painottuva kipu tai epämiellyttävä tuntemus IBS - määritelmä Epäyhtenäinen

Lisätiedot

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen

K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti

Lisätiedot

Nuoren niska-hartiakipu

Nuoren niska-hartiakipu Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito -suositus. Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP

ADHD:n Käypä hoito -suositus. Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP ADHD:n Käypä hoito -suositus Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP Sidonnaisuudet kolmen viimeisen vuoden ajalta LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lastenpsykoterapian erityispätevyys

Lisätiedot

Refluksileikkaus sittenkin lääkitystä kustannustehokkaampi?

Refluksileikkaus sittenkin lääkitystä kustannustehokkaampi? Tuomo Rantanen KATSAUS Refluksileikkaus sittenkin lääkitystä kustannustehokkaampi? Vaikka fundoplikaation on todettu olevan tehokas refluksitaudin hoidossa, sen pitkäaikaistuloksia on alettu epäillä leikkauksen

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY

Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/16 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 16 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pia Pakarisen ym. valtuustoaloitteesta mm. mahasyövän riskin seulonnan pilotin

Lisätiedot

Neuropaattinen kipu. Yleislääkäripäivät 26.11.2010 Maija Haanpää dosentti, neurologi KuntoutusORTON, Etera ja HYKS, Neurokirurgian klinikka

Neuropaattinen kipu. Yleislääkäripäivät 26.11.2010 Maija Haanpää dosentti, neurologi KuntoutusORTON, Etera ja HYKS, Neurokirurgian klinikka Neuropaattinen kipu Yleislääkäripäivät 26.11.2010 Maija Haanpää dosentti, neurologi KuntoutusORTON, Etera ja HYKS, Neurokirurgian klinikka Lähtökohta Onko neuropaattisen kivun käsite tuttu? Miten yleinen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes)

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) SYLY- päivät 2014 Helsinki 28.11.2014 Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) Diabeteslääkäri Mikko Honkasalo Nurmijärven terveyskeskus

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA?

MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS KUNTOOTUS KOHALLEEN KUOPIO 10.-11.9.2015 MITÄ UUTTA BOTULIINIHOIDOISTA? Heli Sätilä LT, Lastenneurologi Ylilääkäri Päijät-Hämeen ks Liiallinen syljeneritys: johdanto Esiintyy

Lisätiedot

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olysio (simepreviiri) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on yhteenveto Olysio-valmisteen riskienhallintasuunnitelmasta (risk management plan, RMP), jossa esitetään yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019

Kuppirevisiot. Tyks/FAR Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks/FAR 2018 Mikko Karvonen, Tyks VTK 2019 Kuppirevisiot Tyks 2018, acetabulum-komponentti peräisen syyn mukaan jaoteltuna Uusintaleikkauksen syy Lukumäärä Aseptinen irtoaminen, acetabulum

Lisätiedot

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet

Lisätiedot

This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Publisher's version

This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Publisher's version This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version Authors: Kaukinen Katri,Collin Pekka, Mäki Markku Name of article: Keliakia - diagnostinen

Lisätiedot

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Labquality Days 12.2.2016 Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Martti Färkkilä Helsingin Yliopisto Kliininen laitos HUS Vatsakeskus, Gastroenterologian klinikka

Lisätiedot

Virtsan partikkelilaskenta virtsatieinfektioissa. Hannu Sarkkinen

Virtsan partikkelilaskenta virtsatieinfektioissa. Hannu Sarkkinen Virtsan partikkelilaskenta virtsatieinfektioissa Hannu Sarkkinen Virtsatieinfektiot Suomessa hoidetaan vuosittain sairaaloissa noin 20 0000 ja avohoidossa noin 250 000 virtsatieinfektiota (6%avohoitokäynneistä)

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos

Lisätiedot

Miten elämänhallintaa voi mitata?

Miten elämänhallintaa voi mitata? Miten elämänhallintaa voi mitata? Varsinais-Suomen XII Yleislääkäripäivä 11.5.2016 Päivi Korhonen Terveenä pysyy parhaiten, jos: Ei tupakoi Liikkuu 30 min 5 kertaa viikossa Syö terveellisesti Ei ole ylipainoinen

Lisätiedot

Skopiasta tullut PADvastaus

Skopiasta tullut PADvastaus Skopiasta tllt PADvastas Matti Ristikankare Aplaisylilääkäri, Sisätatien poliklinikka, Laakso MRi 25.5.2018 1 Sidonnaisdet Päätoimi: Aplaisylilääkäri, Sosiaali- ja Terveystoimiala, Helsingin kapnki, sisätatien

Lisätiedot

Mahalaukun ja ruokatorven syöpien muuttuva epidemiologia

Mahalaukun ja ruokatorven syöpien muuttuva epidemiologia Katsaus MARKKU VOUTILAINEN Mahalaukun ja ruokatorven syöpien muuttuva epidemiologia Mahasyöpiä todetaan maassamme nykyisin vuosittain noin 750 ja ruokatorven syöpiä noin 230. Viimeisten 50 vuoden aikana

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto

Päänsärky, purenta ja TMD. 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Päänsärky, purenta ja TMD 26.5.2016 Taru Kukkula Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Porin perusturva, Suun terveydenhuolto Etiologia Epäselvä, monitekijäinen Useita etiologialtaan ja patologialtaan erilaisia

Lisätiedot

Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa. Kaiku Health

Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa. Kaiku Health Koneoppimisen hyödyt arvopohjaisessa terveydenhuollossa Kaiku Health Petri Avikainen Kaiku Health Petri Avikainen @silputtelija @silppuri Kaiku Health Software Engineer Kaiku Health Software Engineer

Lisätiedot

Miten genomitieto on muuttanut ja tulee muuttamaan erikoissairaanhoidon käytäntöjä

Miten genomitieto on muuttanut ja tulee muuttamaan erikoissairaanhoidon käytäntöjä Miten genomitieto on muuttanut ja tulee muuttamaan erikoissairaanhoidon käytäntöjä Genomitiedon vaikutus terveydenhuoltoon työpaja 7.11.2014 Sitra, Helsinki Jaakko Ignatius, TYKS Kliininen genetiikka Perimän

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

20.10.2015. Sh Miia Sepponen AVH-valvonta. sh Miia Sepponen / AVH-valvonta

20.10.2015. Sh Miia Sepponen AVH-valvonta. sh Miia Sepponen / AVH-valvonta 20.10.2015 Sh Miia Sepponen AVH-valvonta Tavoitteena on, että jokaiselta potilaalta seulotaan vajaaravitsemuksen riski heti hoitojakson alussa Käytetään NRS-2002 (Nutritional Risk Screening) menetelmää

Lisätiedot

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia

Ruokatorvisyöpä. Ruokatorvisyöpä 2013. Ruokatorven syövän yleisyyden alueelliset vaihtelut. Ruokatorven levyepiteelisyövän etiologia Ruokatorvisyöpä Ruokatorvisyöpä 2013 Eero Sihvo Dos KSKS Nielemisvaikeus Suomessa vajaa 300/v 14. yleisin ca >20. yleisin ca 2 histologista päätyyppiä Distaalinen ruokatorvi 40,0 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

SAATTOHOITOPÄÄTÖS. Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala

SAATTOHOITOPÄÄTÖS. Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala SAATTOHOITOPÄÄTÖS Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala Urpo Hautala Laitospalveluiden ylilääkäri Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut Yleislääketieteen

Lisätiedot

Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle

Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle Pienienergiaisen murtuman saaneiden potilaiden hoito Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueelle Osteoporoosihoitaja Tanja Jukola 20.2.2015 1 Projektin taustaa Suomessa todetaan vuosittain arviolta 30000

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet

lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Saattohoidon opetus lääketieteen koulutuksessa nykytila ja haasteet Leila Niemi-Murola dosentti, kliininen opettaja Anestesiologian ja tehohoidon klinikka HY/HYKS Esityksen sisältö Työelämässä olevat,

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit Human Papilloma Virus DNA-virus Ilman HPV:tä ei synny kohdunkaulan syöpää Harald zur Hausen,

Lisätiedot