SUONENJOEN KAUPUNKI. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUONENJOEN KAUPUNKI. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus"

Transkriptio

1 SUONENJOEN KAUPUNKI Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus Henkilöstöjaosto Yhteistoimintaryhmä

2 Palkkausjärjestelmä Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu KVTES:n palkkausluvun 9. Tehtävän vaativuuden arvioiminen on osa palkkausjärjestelmää. Palkkausjärjestelmä perusteena ovat alla esitellyt osat. Työkokemuslisä Työkokemuslisä määräytyy KVTES:n II luvun 12 :n mukaisesti. Henkilökohtainen lisä Henkilökohtaisen lisän osalta noudatetaan Suonenjoen kaupungin olemassa olevaa ohjeistusta henkilökohtaisesta lisästä. Työsuorituksen arviointi on keino johtaa työntekijöiden työsuoritusta ja osa esimiestyötä. Arviointi pyritään suorittamaan kerran vuodessa. Työsuoritusta arvioi esimies ja siihen käytetään työnantajan sitä varten tekemään lomaketta, joka löytyy esimiesten kansoista. Arvioinnin kohteena on työntekijän työssä suoriutuminen ja siihen vaikuttavat tekijät. Kuukausittain maksettavat palkanlisät Suonenjoen kaupungilla ei ole käytössä kielilisää tai rekrytointilisää. Kertaluotoisista palkkauselementeistä Suonenjoen kaupungilla ei ole käytössä tulospalkkioita tai kertapalkkiota. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA KVTES:ssa palkkausmääräysten soveltaminen perustuu palkkahinnoitteluun, joka koostuu palkkahinnoitteluliitteistä (esim. liite 5 varhaiskasvatuksen henkilöstö ym.) ja näiden sisällä olevista palkkahinnoittelukohdista (05VKA044 varhaiskasvatuksen opetus- ja kasvatustehtävät), joihin eri tehtävät

3 sijoitetaan (varhaiskasvatuksen opettaja, lastentarhanopettaja). Kun oikea palkkahinnoittelukohta on löytynyt, määritellään työntekijälle maksettava tehtävien vaativuuteen perustuva tehtäväkohtainen palkka, joka on vähintään palkkahinnoittelukohdan peruspalkka. Tehtäväkohtaisen palkan määrittäminen tehdään tehtävän vaativuuden arvioinnilla (TVA). Toimivaltainen viranomainen voi rajata palkkausluvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat arviointijärjestelmän ulkopuolelle. Suonenjoen kaupungilla työnantajan edustajat eivät kuulu järjestelmän piiriin. Tehtävän vaativuuden arvioiminen perustuu tehtävän vaativuuteen. Vaativuutta arvioidaan objektiivisesti vertaamalla vaativuutta KVTES:ssa määriteltyihin vaativuustekijöihin. Vaativuus on riippumaton siitä kuka tehtävää hoitaa. Tehtävän vaativuuden arvioinnissa tehdään tehtävänkuvaus ammattinimikkeille. Arvioinnissa tarkastellaan sitä, miten KVTES:n mukaiset vaativuustekijät ilmenevät tehtävässä ja eri tehtävät sijoitetaan vaativuustasoihin, joita ovat perustasoinen tehtävä, vaativa tehtävä, erittäin vaativa tehtävä. Arvioiminen ja vaativuustasoihin asettaminen tapahtuu hinnoittelutunnuksittain tai hinnoitteluliitteittäin. Arviointi perustuu kaupungin käyttämään arviointijärjestelmään. Ennen uuden arviointijärjestelmän käyttöönottoa tai sitä muutettaessa, neuvotellaan arviointijärjestelmästä yhteistoimintaryhmässä (jatkossa YT-ryhmä) henkilöstön edustajien kanssa. Viime kädessä työnantaja päättää arviointijärjestelmästä. Arviointijärjestelmän päivittämisen prosessi Käydään läpi periaatteet ja prosessi YT-ryhmässä ja henkilöstöjaoksessa Täsmennetään TVA-työryhmän kokoonpanoksi YT-ryhmä Mallitehtäväkuvien ja vaativuustekijöiden laatiminen Hyväksytään arviointijärjestelmä mallilomakkeineen Esimiesten kouluttaminen ja henkilöstön perehdytys Valmistellaan ja hyväksytään hinnoittelutunnusten tehtävänkuvat, vaativuustekijät ja tehtävän vaativuuden määrittely vaiheittain etenevänä prosessina. Arviointijärjestelmä Tehtävän vaativuus perustuu arviointijärjestelmään. Suonenjoen kaupungilla käytetään KVTES:ssa suositeltua kokonaisarviointia, joka perustuu ennalta määriteltyihin objektiivisiin vaativuustekijöihin. Tehtävän vaativuuden arvioiminen perustuu tasapuolisuuteen ja objektiivisuuteen. Tasapuolisuus perustuu siihen, että kaikkien tehtävien sisällöt on selvitetty tasapuolisesti ja samalla tarkkuudella, jotta tehtävien kuvaus ja tehtävien arviointi voidaan tehdä yhdenmukaisin perustein ja yhteismitallisesti. Objektiivisuutta varmistetaan tekemällä mallilomakkeet tehtävänkuvausten tekemiseen sekä käymällä YT-ryhmässä/ TVAryhmässä läpi vaativuustekijät varmistaen, että ne kohtelevat eri ryhmiä oikeudenmukaisesti. Tämän prosessin eri vaihteita tekemässä on joko YT-ryhmä, toimipisteen henkilöstö yhdessä esimiesten kanssa tai muulla tavalla työnantajan ja työntekijöiden edustajat.

4 Arviointijärjestelmä perustuu: 1. kirjalliseen mallitehtäväkuvaukseen 2. KVTES:n vaativuustekijöihin (osaaminen, työn vaikutukset ja vastuu, yhteistyötaidot sekä työolosuhteet) 3. muihin tehtävän vaativuudessa huomioitaviin asioihin, kuten lisätehtävät ja -vastuu, esimiesasema tms. 4. TVA-arviointimenetelmään 1. Kirjallinen tehtävänkuvaus Tehtävän vaativuuden arvioiminen aloitetaan tehtävänkuvien muodostamisella. Tehtävänkuvalla kuvataan tehtävän tarkoitusta, olennaista sisältöä ja keskeisiä tehtävä kokonaisuuksia. Hyvä tehtäväkuvaus on objektiivinen, keskittyy vaativuuden olennaisiin tekijöihin, erillinen tekijästään (kuvaus erottaa tekijän tehtävästään), yhteismitallinen (kuvaukset on tehty samoin periaattein), hyväksyttävä (on kaikkien tahojen hyväksyttävissä) sekä muutettava (muutetaan tehtävien muuttuessa). Suonenjoen kaupungilla tehdään ns. mallitehtävänkuvaus. Mallitehtäväkuvauksessa kuvataan ns. peruskuvaus tehtävästä. Mallitehtävänkuvauksessa tehtävänkuvaus tehdään kullekin ammattinimikkeelle. Tehtävänkuvaa ei tehdä erikseen jokaiselle työntekijälle tai viranhaltijalle. Työnantajan ja henkilöstön edustajat tekevät tehtävänkuvaus lomakkeen, ohjeet ja mallit mallitehtävänkuvauksien tekemiseksi. Näitä hyödyntäen esimies, henkilöstön edustajat ja työnantajan edustaja tekevät tehtävänkuvan, joka käsitellään vielä henkilöstöryhmän tai sen edustajien kanssa. Tehtävänkuvaus tehdään sitä varten tehdylle lomakkeelle. Tehtäväkuvauksen vahvistaa työnantaja. 2. Vaativuustekijät Vaativuustekijöiden arvioinnissa tarkastellaan sitä, miten KVTES:n mukaiset vaativuustekijät ilmenevät tehtävässä. Kun arvioidaan tehtävien vaativuutta, otetaan huomioon KVTES:ssa määritellyt vaativuustekijät, jotka ovat tehtävän edellyttämä: osaaminen (tiedot, taidot ja harkinta) vaikutukset ja vastuu yhteistyötaidot (vuorovaikutus- ja ihmissuhde-edellytykset) työolosuhteet (fyysiset ja henkiset työolosuhteet) Eri vaativuustekijöillä voi olla erilaiset painoarvot. Työn edellyttämällä osaamisella on suurin painoarvo. Arvioiminen tehdään käyttämällä vaativuustekijöiden arvioinnin lomaketta. Lomakkeesta tehdään mallilomake, jota muokataan hinnoittelukohdittain. Lomakkeet käsitellään YT-ryhmässä ja ne hyväksyy työnantaja. Työn edellyttämä osaaminen Työn edellyttämä osaaminen (tiedot, taidot, harkinta) kuvaa tehtävän edellyttämien koulutuksella ja työkokemuksella hankittujen tehtävän kannalta keskeisten tietojen ja taitojen syvyyttä, laajuutta ja monipuolisuutta sekä tehtävän edellyttämän harkinnan itsenäisyyttä.

5 Tietojen osalta arvioidaan tehtävän edellyttämää koulutusta sekä ammatinhallinnan edellyttämää uuden tiedon hankkimista. Taitojen osalta arvioidaan tehtävän edellyttämää työkokemuksella saavutettua osaamisen syvyyttä, monipuolisuutta, erityisosaamista ja kokonaisuuksien hahmottamista. Tehtävän edellyttämien taitojen vaativuuteen vaikuttaa myös se, missä määrin tehtävä edellyttää useiden eri tehtäväalueiden ja toisistaan poikkeavien tietojen ja taitojen hallintaa. Harkinnan osalta arvioidaan tehtävän edellyttämää itsenäisen harkinnan, päätöksenteon sekä ongelmanratkaisu- ja organisointitaitojen tasoa. Työ on sitä vaativampi, mitä vähemmän on valmiita ohjeita ja henkilö joutuu käyttämään omaa harkintaansa. Harkinta kuvaa myös tavoitteenasettelun itsenäisyyttä ammattialan ja organisaation arvoista ja tavoitteista. Työn vaikutukset ja vastuu Tehtävän vaikutukset ja vastuu kuvaavat sitä merkitystä, joka tehtävällä on toimintojen piiriin kuuluviin (esim. asiakkaiden) ja työyhteisön fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin. Vaikutuksia arvioidaan kohteiden laajuuden (erilaisuus ja määrä) sekä vaikutusten pysyvyyden (pitkäkestoisuus, muutettavuus) kannalta. Vaativuustekijänä voidaan tarkastella vastuuna esim. ihmisistä, laitteista, palveluista, taloudesta tai päätöksenteosta. Asiantuntija-, johtamis- ja esimiestyössä korostuvat toimintaedellytyksiä, tuloksellisuutta, vaikuttavuutta sekä työyhteisöjen toimivuutta koskeva vaikuttaminen ja vastuu. Yhteistyötaidot Yhteistyötaidot kuvaavat asiakassuhteissa ja työyhteisössä tarvittavia vuorovaikutustaitoja (viestintä, tietojen vaihtaminen) ja ihmissuhdetaitoja. Vuorovaikutustaitojen vaativuutta (oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta, tavoitteellisuutta) voidaan kuvata erilaisissa tilanteissa kuten opastaminen, neuvottelu, motivointi ym. Ihmissuhdetaitojen vaativuutta arvioidaan siitä näkökulmasta, miten paljon tehtävä edellyttää paneutumista toisen ihmisen ongelmiin ja asettautumista toisen ihmisen tilanteeseen. Työolosuhteet Työolosuhteilla tarkoitetaan tehtävään kiinteästi liittyviä tavanomaisesta poikkeavia henkisiä ja fyysisiä olosuhdetekijöitä, joita ei voida työsuojelutoimenpitein poistaa. Kyseiset asiat ovat mm. riskein kartoituksessa esiintyviä tekijäitä. Kuormittavuuteen vaikuttaa rasitustekijöiden määrä, kuormituksen kesto ja esiintymistiheys. 3. Muut tehtävän vaativuudessa huomioitavat asiat Muita tehtävän vaativuudessa huomioitavia asioita voivat olla esimiestyöhön, lisätehtäviin tai koulutukseen liittyvät tekijät. Nämä tekijät otetaan huomioon tässä kohtaa, jos ne eivät tule muuten ilmi arvioitaessa vaativuutta. Esimiestyö, esimiehen sijaistaminen ja muut tehtävään liittyvät yleiset lisävastuut ja koulutukseen liittyvät tekijät huomioidaan vaativuustekijöiden kuvauslomakkeessa. Mikäli tehtävä on määräaikainen, voidaan tästä aiheutuva tehtäväkohtaisen palkan korotustarve tarvittaessa määritellä määräaikaisena korotuksena.

6 4. Arviointimenetelmä Arvioinnissa eri tehtävät sijoitetaan vaativuustasoihin, joita ovat perustasoinen tehtävä, vaativa tehtävä, erittäin vaativa tehtävä ja lisäksi määritellään ei-kelpoisen tehtävä. Arvioinnissa tarkastellaan sitä, miten erilaiset vaativuustekijät ilmenevät tehtävässä. Tehtävän vaativuus arvioidaan tehtävänkuvasta. Tehtävien vaativuuden arvioinnin kohteena ovat samanaikaisesti saman työnantajan samaan palkkahinnoittelukohtaan tai saman palkkahinnoitteluliitteen eri palkkahinnoittelukohdissa olevat tehtävät ja näiden tehtävien keskinäinen vertailu. Kunkin tehtävän tehtävänkuvaukseen perustuva arviointi tehdään hinnoittelukohdan tai hinnoitteluliitteen kohtien sisällä. Joissain tilanteissa voidaan tarkastelua tehdä eri hinnoitteluryhmien välillä, kuten arvioitaessa esimiesten palkkoja suhteessa työntekijöihin. Samoin hinnoittelemattomien osalta voidaan käyttää viiteryhmiä palkkatasojen tarkastelussa. Tehtävien vaativuutta verrataan toisiinsa ja asetetaan järjestykseen toisiin nähden hinnoittelukohdittain. Arvioinnissa työn edellyttämällä osaamisella on suurin painoarvo. Tehtäväkohtainen palkka määritellään kokonaisarvioinnin perusteella. Vaativuustekijöitä ei pisteytetä. Tehtävänvaativuuden arvioinnissa syntyy kuvaukset eri tehtävien vaativuudesta. Tehtävät asetetaan vaativuustasoille (perustasoinen tehtävä, vaativa tehtävä, erittäin vaativa tehtävä, ei-kelpoisen vaativuustaso). Saman ammattinimikkeen sisälle olevia tehtäviä voi asettua eri vaativuustasolle. Kullekin tehtävälle tehdään kirjallinen kuvaus siitä, mitä sen tasoinen tehtävä edellyttää vaativuudeltaan. Arviointi tehdään palkkaryhmässä, jossa on mukana työnantajan ja työntekijän edustajia. Palkkaryhmän muodostaa YT-ryhmä. Arviointimenetelmästä päättää viime kädessä työnantaja. Tehtävän vaativuuden arvioiminen on vaiheittain etenevä prosessi Tehtäväkohtaisen vaativuuden arvioiminen pohjautuu olemassa oleviin tehtävän kuviin. Tehtäväkohtaisen vaativuuden arvioiminen on vaiheittain etenevä prosessi. Tehtävien vaativuuden arvioinnin perusteella tehtävät muutokset tehtäväkohtaiseen palkkaan huomioidaan vuosittain neuvotteluiden pohjalta. Tarkastaminen tehdään ensimmäisen kerran vuoden päästä järjestelmän hyväksymisestä. Tehtävä kokonaisuuden on täytynyt muuttua vähäistä merkittävämmin. Mahdollisten erimielisyyksien ratkaiseminen paikallisesti Ryhmätehtävänkuvaukset luodaan yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan edustajien kanssa. Tavoitteena on löytää yhteinen näkemys tehtävänkuvasta, mutta mikäli sitä ei löydy, päättää tehtävänkuvan sisällöstä työnantajan edustaja. YT-ryhmä TVA-arviointiryhmänä tekee ehdotuksen tehtävän sijoittamisesta vaativuuskriteerien mukaisesti TVA-tasolle. Toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen tehtäväkohtaisen palkasta. Tarvittaessa mahdolliset erimielisyydet ratkaistaan pääsopimuksen III luvun mukaisissa neuvotteluissa.

7 LIITEET Tehtävänkuvauslomake Mallitaulukko vaativuustekijöistä

Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus

Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus 1 Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu KVTES:n palkkausluvun 9. Tehtävän vaativuuden arvioinnilla

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus 1 (5) 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu KVTES:n palkkausluvun 9. Tehtävän vaativuuden

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi. Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES

Tehtävien vaativuuden arviointi. Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES Käsittely: Yhteistyöryhmä 16.10.2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 Sisällys 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA... 2 2. Vaativuustekijät...

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p : 1 Tehtäväkuvaus tehtävän vaativuuden arviointia varten

Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p : 1 Tehtäväkuvaus tehtävän vaativuuden arviointia varten Kunnanhallitus 387 19.11.2018 TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1.1.2019 LUKIEN Khall 19.11.2018 387 Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p. 044-4970001: Osana palkkausjärjestelmää kuuluu aika-ajoin toteuttaa tehtävien

Lisätiedot

Tehtävän vaativuuden arviointi

Tehtävän vaativuuden arviointi Tehtäväkuvaukset ja tehtävien vaativuuden arviointi (TVA) Pälkäneen kunnassa kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen (KVTES) kuuluvilla tehtäväalueilla KVTESin mukaan tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA)

KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) Kemijärven kaupunki KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) Arviointijärjestelmän kuvaus HYVÄKSYTTY KH XX.XX.2018 X 1 Tehtävien vaativuuden arviointi (TVA) Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu

Lisätiedot

Työntekijän nimi. Koulutus. Hinnoittelutunnus. KVTES:n mukainen vähimmäispalkka. Nimikkeen mukainen tehtäväkohtainen palkka

Työntekijän nimi. Koulutus. Hinnoittelutunnus. KVTES:n mukainen vähimmäispalkka. Nimikkeen mukainen tehtäväkohtainen palkka Saarijärven kaupunki Sivu 1 0.1.1900 TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTILOMAKE/ TYÖNKUVAUSLOMAKE Huom: Tehtävän vaativuuden arviointi suoritetaan hinnoittelukohtien sisällä Tehtävänimike (virka- tai toimi,

Lisätiedot

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1 Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1. TEHTÄVÄN PERUSTIEDOT Tehtävän nimike: Koulutus ja KVTES:n hinnoitteluryhmä: Työyksikkö (esim. kotihoito): Työpaikka

Lisätiedot

Koulutuskeskus JEDUn opettajien. tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus

Koulutuskeskus JEDUn opettajien. tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus Koulutuskeskus JEDUn opettajien tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus Yleistä Opetusalan tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kirjallinen kuvaus on syntynyt Jokilaaksojen koulutuskuskuntayhtymän

Lisätiedot

Työn vaativuuden arviointiprosessi

Työn vaativuuden arviointiprosessi Työn vaativuuden arviointiprosessi Tiedotus- ja opastustilaisuus Seija Kuningas 1 Käsitteet Työn vaativuus = työn tekijälleen asettamat vaatimukset millaisia valmiuksia työntekijällä tulee olla, jotta

Lisätiedot

1. Palkkahinnoittelu. 2. Tehtäväkohtainen palkka TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES

1. Palkkahinnoittelu. 2. Tehtäväkohtainen palkka TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES 1. Palkkahinnoittelu KVTES:n mukaan palkkausmääräysten soveltaminen perustuu palkkahinnoitteluun, joka koostuu palkkahinnoitteluliitteistä ja näiden sisällä olevista palkkahinnoittelukohdista,

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA. Arviointijärjestelmän kuvaus TS

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA. Arviointijärjestelmän kuvaus TS Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmän kuvaus TS Käsittely: Yhteistyöryhmä 22.1.2019 Kunnanhallitus 28.1.2019 Sisällys 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA... 2 2. Vaativuustekijät...

Lisätiedot

Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS)

Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS) Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS) Henkilöstötoimikunta 16.11.2018 Sisällys 1 Palkkausjärjestelmät ja palkkausperusteet...2 2 TVA -arviointijärjestelmän

Lisätiedot

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat TS-Työryhmä 1 (5) OnEhkäJORY 3.1.2019 TS Työryhmä 4.1.2019 TS Työryhmä 22.1.2019 TS työryhmä 13.2.2019 TS työryhmä YT toimikunta 26.2.2019 Pelastuslautakunta 13.3.2019 Lapin pelastuslaitos tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin

Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin Kunnan työntekijät ja viranhaltijat ovat yleissitovien työehtosopimusten piirissä. Tämä tarkoittaa, että kaikkien työntekijöitten ja viranhaltijoitten työsuhteen

Lisätiedot

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti OVTES-palkkausjärjestelmä Työaikakoulutus Turku 3.4.2019 Jorma Uoti jorma.uoti@raisio.fi Palkan muodostuminen Tulospalkkio, työyksikön tulos Muut lisät, palkkiot ja korvaukset Ylituntipalkkio Ammatinhallinta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

Kliininen urakehitys ja palkka

Kliininen urakehitys ja palkka Kliininen urakehitys ja palkka Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä (5 vuotta 3 % / 10 vuotta 8 %) Tulospalkkio (ei pakollinen)

Lisätiedot

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Palkkausjärjestelmän soveltamisala... 3 3. Toimivalta palkan määrittämistilanteissa... 4 4. Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI

TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI Valmistelija: Kuntayhtymän johtaja YT 9.11.2015 Palkkatoimikunta 3.11.2015 Hallitus 16.11.2015 Voimaantulo 01.12.2015 1 1 Ohjeen soveltaminen Tämän ohjeen

Lisätiedot

TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS

TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS VAKA / Keskeiset muutokset 1.5.18 (KVTES:n korotusten ja tekstimuutosten lisäksi) Uudistettua palkkahinnoitteluliitettä sovellettu 1.5.2018 alkaen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ

HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ 28.3.2019 Työsuorituksen arviointi 1 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävän vaativuuden arviointi ja henkilökohtaisen työsuorituksen

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS)

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) TAMPERE TS 24.10.2014 TRE:6959/01.00.02/2014 Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) Teknisen sopimuksen palkkausjärjestelmän tarkoitus Teknisen sopimuksen (TS) palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi

Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi Työyhteisötoimikunta 44 18.09.2018 Kunnanhallitus 241 22.10.2018 Kunnanhallitus 179 24.06.2019 Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi TYTMK 44 Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan

Lisätiedot

(Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.)

(Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.) TEHTÄVÄNKUVAUS VAATIVUUSTEKIJÄT KOKONAISARVIOINNISSA (Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.) Ryhmän koko, henkilöiden lukumäärä Ryhmän vakanssinumerot

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS)

SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS) SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS) TS-työryhmä 1.2.2019 Henkilöstöjaos 28.2.2019 TS palkkajärjestelmä TS:n soveltamisalalla kunnassa ja kuntayhtymässä on yhtenäinen TS:n 7:n mukainen

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Päiväkodinjohtaja. lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Päiväkodinjohtaja. lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Päiväkodinjohtaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka lastentarhanopettaja Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Tehtävänä

Lisätiedot

Henkilöstöjaosto Henkilöstöjaosto TVA-järjestelmän uudistaminen. Jaosto

Henkilöstöjaosto Henkilöstöjaosto TVA-järjestelmän uudistaminen. Jaosto Henkilöstöjaosto 12 04.04.2018 Henkilöstöjaosto 29 14.06.2018 TVA-järjestelmän uudistaminen Jaosto 28.9.2016 28 Kunta-alalla palkkausjärjestelmät perustuvat tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE Jory xx.xx.xxxx, yhteistyötmk xx.xx.xxxx SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS OPETTAJAN TEHTÄVÄSTÄ... 2 1.1 Tehtävän tarkoitus...2 1.2 Keskeiset tehtävät (tehtäväkokonaisuudet)...2

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA Perehdyttämistilaisuus Nilsiän kaupungin valtuustosali 1.11.2012 Raimo Savolainen henkilöstösihteeri Kuopion kaupunki PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES: Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Palkkausjärjestelmän soveltamisala... 3 3. Toimivalta palkan määrittämistilanteissa...

Lisätiedot

1 mom. Kunnan/kuntayhtymän palvelukseen otetulla on oikeus saada palkka siitä lukien, kun hän on aloittanut virantoimituksen tai tehtävien hoitamisen.

1 mom. Kunnan/kuntayhtymän palvelukseen otetulla on oikeus saada palkka siitä lukien, kun hän on aloittanut virantoimituksen tai tehtävien hoitamisen. LUKU II PALKKAUS Yleisiä määräyksiä II LUKU PALKKAUS YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Viranhaltijan ja työntekijän oikeus palkkaan 1 mom. Kunnan/kuntayhtymän palvelukseen otetulla on oikeus saada palkka siitä lukien,

Lisätiedot

KÄSIKIRJA. työn kuvaamiseen ja sen arviointiin

KÄSIKIRJA. työn kuvaamiseen ja sen arviointiin KÄSIKIRJA työn kuvaamiseen ja sen arviointiin Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Edunvalvontaosasto 2008 Sisällysluettelo: KÄSIKIRJA TYÖNTEKIJÖILLE... 3 KÄSIKIRJA LUOTTAMUSMIEHILLE... 4 TÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Palkkaus tehtävien muuttuessa Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä

Lisätiedot

Toimiva palkkaus on kaikkien etu

Toimiva palkkaus on kaikkien etu Toimiva palkkaus on kaikkien etu KVTES-palkkausjärjestelmäopas Toimiva palkkaus on kaikkien etu KVTES-palkkausjärjestelmäopas KT Kuntatyönantajat Helsinki 2013 Julkaisun kirjoittajat: 2 KT Kuntatyönantajat

Lisätiedot

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN LIITTEEKSI SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN 2007-2009 PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA 1.5.2007 LUKIEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tämän sopimuksen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 37/2011 liite 1 (15)

KT Yleiskirjeen 37/2011 liite 1 (15) KT Yleiskirjeen 37/2011 liite 1 (15) KVTES 2012 2013 Palkkausluvussa tapahtuneet muutokset KVTES 2010 2011 allekirjoituspöytäkirjassa asetettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli uudistaa ja kehittää palkkausmääräyksiä

Lisätiedot

Toimiva palkkaus on kaikkien etu

Toimiva palkkaus on kaikkien etu Toimiva palkkaus on kaikkien etu KVTES-palkkausjärjestelmäopas Toimiva palkkaus on kaikkien etu KVTES-palkkausjärjestelmäopas KT Kuntatyönantajat Helsinki 2013 Julkaisun kirjoittajat: 2 KT Kuntatyönantajat

Lisätiedot

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS Kaupunginhallituksen Kaupunginhallituksen Kaupunginhallituksen 47 22.10.2015 3 28.01.2016 13 24.03.2016 PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 5/21.212/2012

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 2 1. PALKKAUSJÄRJESTELMÄ OSA JOHTAMISTA Palkkaus ja palkitseminen ovat keskeinen osa turvatekniikan keskuksen johtamisjärjestelmää. Organisaation

Lisätiedot

TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI SOSIAALIHUOLLON ASIANTUNTIJA-, ESIMIES- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ (KVTES)

TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI SOSIAALIHUOLLON ASIANTUNTIJA-, ESIMIES- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ (KVTES) Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia - Fackorganisationen för högutbildade inom socialbranschen 2005 TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI SOSIAALIHUOLLON ASIANTUNTIJA-, ESIMIES- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ

Lisätiedot

Lähihoitajan palkkaus ja työn vaativuus. Johtaja Jukka Maarianvaara, edunvalvontayksikkö Tehyn lähihoitajapäivät 29.10.2010

Lähihoitajan palkkaus ja työn vaativuus. Johtaja Jukka Maarianvaara, edunvalvontayksikkö Tehyn lähihoitajapäivät 29.10.2010 Lähihoitajan palkkaus ja työn vaativuus Johtaja Jukka Maarianvaara, edunvalvontayksikkö Tehyn lähihoitajapäivät 29.10.2010 Palkkaus perustuu työn vaativuuteen Tehyläisiin sovelletaan kunta-alalla kunnallista

Lisätiedot

HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n käyttöönottoprosessi

HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n käyttöönottoprosessi HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n käyttöönottoprosessi Kirkon työmarkkinalaitos Talvi 2012 Perustelut HAVA:n käyttöönotolle seurakunnan näkökulma Tarve kehittää seurakunnan toimintaa, työn

Lisätiedot

KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %)

KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %) KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus 1.3.2002 lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %) 72 % Käytettiin 0,5 % palkkasummasta 28 % Käytettiin suurempi osuus palkkasummasta

Lisätiedot

Suorituslisän käyttöönotto seurakunnissa. Koulutustilaisuudet keväällä 2018

Suorituslisän käyttöönotto seurakunnissa. Koulutustilaisuudet keväällä 2018 Suorituslisän käyttöönotto seurakunnissa Koulutustilaisuudet keväällä 2018 Suorituslisä osa palkkausjärjestelmää Suorituslisän perusteena Työntekijälle asetetut tavoitteet (srk:n strategia, tavoitteet)

Lisätiedot

Kuntasektorin psykologien palkkaopas

Kuntasektorin psykologien palkkaopas Kuntasektorin psykologien palkkaopas 2019 2020 Sisältö 02 Psykologiliiton palkkaopas 14 Kunnalisen yleisen virka- ja työehtosopimukse palkkamääräykset 27 Paikallisen sopimisen malleja ja esimerkkejä 34

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 5 1 (6) Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö

Lisätiedot

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 47 22.10.2015 3 28.01.2016 13 24.03.2016 17 21.04.2016

Lisätiedot

TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS. Luottamusmiehille ja esimiehille

TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS. Luottamusmiehille ja esimiehille 1 12 TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS Luottamusmiehille ja esimiehille Sisältö LUKIJALLE 3 1 Luottamusmiehen rooli palkkauksen edistämisessä 5 2 Esimiehen rooli palkkauksen edistämisessä 6 2.1 Esimiehellä

Lisätiedot

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12 ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12.2004 UUDISTETUN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL Ira Kyntäjä

Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL Ira Kyntäjä Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL 29.10.2018 Ira Kyntäjä 29.10.2018 IK 1 Palkkausjärjestelmämuutos Tausta: Sovittelijan 5.3.2018 antama sovintoehdotus, jonka osapuolet hyväksyivät

Lisätiedot

Kirkon palkkausjärjestelmien perusteet

Kirkon palkkausjärjestelmien perusteet Kirkon palkkausjärjestelmien perusteet KirVESTES 2018-2020 kirjan punaiset sivut, II OSA Uusien luottamusmiesten koulutus 7.-8.2.2019 Varsinainen palkka 1. Sovellettavan palkkausjärjestelmän mukaan määräytyvä

Lisätiedot

10.10.2007. Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA

10.10.2007. Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA 10.10.2007 Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA Terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukainen työn vaativuuteen perustuva palkka muodostuu vaatimusryhmittelyn

Lisätiedot

OSA 1: Työn vaativuuden arvioinnin yleiset periaatteet

OSA 1: Työn vaativuuden arvioinnin yleiset periaatteet Luonnos 29.9.2011 Työn vaativuuden arviointi (TVA) Oulunkaaren kuntayhtymässä Materiaali: Osa 1: Työn vaativuuden arvioinnin yleiset periaatteet Osa 2: Työn vaativuuden arviointien toteutus Oulunkaarella

Lisätiedot

OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12

OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12 Rovaniemen kaupunki Paikallisneuvottelupöytäkirja OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12 Aika 1.4..2008 klo 9.00-11.35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone

Lisätiedot

TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS. Luottamusmiehille ja esimiehille

TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS. Luottamusmiehille ja esimiehille 1 12 TEHYN JULKAISUSARJA F MUUT PALKKAUSOPAS Luottamusmiehille ja esimiehille Sisältö LUKIJALLE 3 1 Luottamusmiehen rooli palkkauksen edistämisessä 5 2 Esimiehen rooli palkkauksen edistämisessä 6 2.1 Esimiehellä

Lisätiedot

HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ , liite 1 ANNE-MARIA MÄKINEN PALVELUSSUHDEJOHTAJA 1 HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ liikelaitosten johtokunta 5.11.2014 2 1 , liite 1 PALKKAUS OSANA TYÖNTEKIJÖIDEN KANNUSTAMISEN JA PALKITSEMISEN KOKONAISUUTTA,

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmät toimiviksi

Palkkausjärjestelmät toimiviksi Sopimukset Palkkausjärjestelmät toimiviksi KVTES 2012 2013 korostaa työn vaativuuden arviointia ja työsuorituksen arviointia palkkauksen perusteena. Sopimusratkaisuun sisältyy kuukausipalkkaisten palkkausrakenteen

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 1 rakenne ja sisältö on uudistettu. 30.6.2015 asti voimassa olevan KVTES 2014 2016 liitteen 1 rakenne on:

Palkkahinnoitteluliitteen 1 rakenne ja sisältö on uudistettu. 30.6.2015 asti voimassa olevan KVTES 2014 2016 liitteen 1 rakenne on: KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 3 1 (14) Palkkahinnoitteluliitteen 1 Eräissä hallinnon asiantuntijatehtävissä, toimistoalan tehtävissä ja ICT-alan tehtävissä sekä sisäisessä palvelutoiminnassa toimiva henkilöstö

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 8 Muiden alojen palveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 8 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 8 Muiden alojen palveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 8 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 6 1 (7) Palkkahinnoitteluliitteen 8 Muiden alojen palveluhenkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 8 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen 8 rakenne ja

Lisätiedot

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet Yhteistyöryhmä 24 17.09.2018 Henkilökohtaisen lisän myöntämisen perusteiden tarkastaminen YTRYHMA 24 Esittely Palkkausjärjestelmä koostuu työn vaativuuden arviointiin perustuvasta tehtäväkohtaista palkkauksesta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) Jakelussa mainituille TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN PIIRISSÄ (TS-TVA) Tämä ohje korvaa 23.5.2006 annetun ohjeen teknisen henkilöstön

Lisätiedot

TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN KOKONAISARVIOINTI

TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN KOKONAISARVIOINTI TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN KOKONAISARVIOINTI Tehtävän vaativuuden kokonaisarviointimallissa pyritään saamaan työt/työtehtä vät vaativuuden mukaiseen järjestykseen. Kukin tehtävä kuvataan ja vertailu ja arviointi

Lisätiedot

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ

TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT. Lastentarhanopettaja II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastentarhanopettaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastentarhanopettajalla

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 21 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 21 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Henkilöstöjaosto 04.06.2018 AIKA 16:30-16:59 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 3 TOTEAMINEN 22 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2002 1.10.2002 Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2002 Yleistä: Voimassa oleviin kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin sisältyvän sopimusalakohtaisen

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander Palkitseminen hyvin toimivaksi ULKOINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Teknologistaloudelliset

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051

KTM 11/110/2002 VES: 321051 KTM 11/110/2002 VES: 321051 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 12.4.2002 TEHDYN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien

Lisätiedot

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan

Lisätiedot

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla

Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla Hankkeen päätösseminaari 25.4.2008 Tilastokeskus/Kaisa Weckström www.stat.fi/segregaatio Eri tehtävissä toimivien palkkojen vertailujen

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140)

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) 5.10.2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander, VTM, tohtorikoulutettava, HR-koordinaattori Palkitseminen hyvin toimivaksi

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Virkaehtosopimus Museoviraston uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta 1.3.1998 lukien, joka tehtiin 27. päivänä helmikuuta 1998 opetusministeriön

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 26.11.2015 klo 18.00-21.22 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = x) x Tuomo Heiska x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ei enää vaalikelpoinen) x Irja Lamberg x Sointu Ojonen

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA 18.6.2008 HENKILÖSTÖTYÖ HAUKIPUTAAN KUNNAN PALKKAPOLITIIKKA. Yleistä

HAUKIPUTAAN KUNTA 18.6.2008 HENKILÖSTÖTYÖ HAUKIPUTAAN KUNNAN PALKKAPOLITIIKKA. Yleistä HAUKIPUTAAN KUNTA 18.6.2008 HENKILÖSTÖTYÖ HAUKIPUTAAN KUNNAN PALKKAPOLITIIKKA Yleistä Palkkapolitiikalla tarkoitetaan periaatteita, joihin palkkaus Haukiputaan kunnassa perustuu. Palkkapoliittisten periaatteiden

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmän kuvaus

Palkkausjärjestelmän kuvaus SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TTES) Henkilöstöjaos 28.2.2019 13 TTES palkkausjärjestelmä Suonenjoen kaupunki käyttää kunnallisen henkilöstön palkkaamisessa aikapalkkaa. Aikapalkka on

Lisätiedot

HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n perusteet

HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n perusteet HARKINNANVARAISTA JOHTAMISTA HAVA-foorumi HAVA:n perusteet Kirkon työmarkkinalaitos Talvi 2012 Mikä HAVA? 1 Harkinnanvarainen palkanosa - HAVA-järjestelmänä (1) on voimassa toistaisesti, jollei seurakunnan

Lisätiedot

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 PALKKAUSJÄRJESTELMÄN TAVOITTEET JA SOVELTAMINEN Palkkausjärjestelmän tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta,

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen 1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014 OVTES-palkkausjärjestelmän uudistamiseen on osallistunut työryhmä, jonka jäseninä

Lisätiedot

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä.

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KIRKON PALKKAUSMÄÄRÄYKSISTÄ 1.5.2007

Lisätiedot

Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu

Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu Oikeudenmukainen palkka kannustaa Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu Palkka on tärkeä kannustin. Se ohjaa työntekijän tapaa tehdä työtä ja halukkuutta kehittää osaamistaan, työssä pysymistä ja työhön

Lisätiedot

Tuloksellisuutta palkkausjärjestelmällä. Kunnallisen opetushenkilöstön palkkausjärjestelmäopas

Tuloksellisuutta palkkausjärjestelmällä. Kunnallisen opetushenkilöstön palkkausjärjestelmäopas Tuloksellisuutta palkkausjärjestelmällä Kunnallisen opetushenkilöstön palkkausjärjestelmäopas Tuloksellisuutta palkkausjärjestelmällä Kunnallisen opetushenkilöstön palkkausjärjestelmäopas KT Kuntatyönantajat

Lisätiedot

Tampere 19.-20.5.2015. Kokonaisarviointi ja henkilökohtaisen peruspalkan määräytyminen case Lapin ammattikorkeakoulu

Tampere 19.-20.5.2015. Kokonaisarviointi ja henkilökohtaisen peruspalkan määräytyminen case Lapin ammattikorkeakoulu Tampere 19.-20.5.2015 Kokonaisarviointi ja henkilökohtaisen peruspalkan määräytyminen case Lapin ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö Mistä lähdettiin? Kuinka edettiin? Mitä syntyi? Miltä nyt näyttää?

Lisätiedot

JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI

JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI Palkkauudistus kannattaa Se kannustaa ja motivoi Lisätietoja: www.jopiarvio.fi Gunilla Rantanen puh. 044 440 05 14 info@jopiarvio.fi JOPI TYÖNARVIOINTIJÄRJESTELMÄ JopiArvio Oy

Lisätiedot

Nybondas-Kangas /2012. Yleiskirje on yksimielinen JUKO ry:n kanssa.

Nybondas-Kangas /2012. Yleiskirje on yksimielinen JUKO ry:n kanssa. 1 (5) Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Lääkärisopimuksen 1.2.2013 voimaan tulevat muutokset Palkantarkistukset vuonna 2013 Yleiskorotus 1.2.2013 Lääkärisopimus on voimassa 1.1.2012 28.2.2014. Sopimuskauden

Lisätiedot

TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KOULUTUSOPAS 2008 ESIPUHE Kirjatyöntekijöitä koskevan työehtosopimuksen pohjalta Viestintäalan ammattiliitto (VAAL) ja Viestinnän Keskusliitto (VKL) ovat

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö LIITE 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, vapaa-ajan palvelujen tehtävissä toimiviin työntekijöihin/

Lisätiedot

Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät

Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät Tehy-pöytäkirja/KVTES LIITE 3T TERVEYDENHUOLLON HOITOHENKILÖSTÖ 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan terveydenhuollon hoitotyötä pääasiassa tekeviin sekä em. työtä johtaviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin

Lisätiedot

HJ Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh

HJ Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh Henkilöstöjaosto 13 11.06.2018 Opetusalan virka- ja työehtosopimuksen paikalliset arviointikriteerit 189/01.00.01/2018 HJ 11.06.2018 13 Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754

Lisätiedot

Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana.

Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana. Henkilöstötoimikunta 14 03.04.2008 Kunnanhallitus 237 14.04.2008 Henkilöstötoimikunta 49 08.10.2008 Kunnanhallitus 556 03.11.2008 Henkilöstötoimikunta 54 18.11.2008 Henkilöstötoimikunta 57 01.12.2008 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Ohje hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön tehtävän vaativuuden arviointiin

Ohje hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön tehtävän vaativuuden arviointiin Ohje hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön tehtävän vaativuuden arviointiin Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Vastuuhenkilö

Lisätiedot

1 Sopimuksella pyritään turvaamaan kunnallisten työpaikkojen kilpailukyky ja pätevän henkilöstön saatavuus tulevina vuosina.

1 Sopimuksella pyritään turvaamaan kunnallisten työpaikkojen kilpailukyky ja pätevän henkilöstön saatavuus tulevina vuosina. YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 2 10.1.2003 1 (5) KUNNALLISEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEITÄ VUOSINA 2003 2007 KOSKEVAN SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET 1 Lähtökohdat Sopimuksella pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 4 1 (23) Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla 1 Uudistuksen taustaa Neuvotteluosapuolet ovat tes-neuvotteluissa keväällä 2010 sopineet

Lisätiedot