TURVATEKNIIKAN KESKUS TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ"

Transkriptio

1 1 TURVATEKNIIKAN KESKUS TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

2 2 1. PALKKAUSJÄRJESTELMÄ OSA JOHTAMISTA Palkkaus ja palkitseminen ovat keskeinen osa turvatekniikan keskuksen johtamisjärjestelmää. Organisaation menestymisen ja tulosten aikaansaamisen edellytyksenä on yhä enemmän henkilöiden välinen yhteistyö sekä kyky vuorovaikutukseen, oppimiseen ja uudistumiseen. Vaatimukset ihmisten yksilöllisyyden huomioon ottamisesta työyhteisössä kasvavat. Aktiivisen, kannustavan ja yksilöllisen palkkauskäytännön avulla tuetaan yhdessä asetettujen tulos- ja kehittymistavoitteiden saavuttamista sekä ohjataan toimintaa yhteisesti sovittujen arvojen perustalta asiakkaiden tarpeisiin. TUKESin palkkapoliittiset periaatteet (päämäärät) ovat seuraavat: samasta ja samanarvoisesta työstä sama palkka palkka maksetaan tuloksellisesta työstä paremmasta työsuorituksesta parempi palkka palkat ovat kilpailukykyiset Tehtävästä maksettavaa kokonaispalkkaa määritettäessä otetaan huomioon työn sisältö ja vaativuus sekä henkilön työsuoritus. TUKES -palkkausjärjestelmän avulla henkilöt voivat omilla suorituksillaan vaikuttaa ansioidensa kehittymiseen. Järjestelmä antaa myös esimiehille mahdollisuuden kannustaa ja ohjata henkilöitä hyviin suorituksiin niin, että henkilöstön on helppo sitoutua TUKESin tavoitteisiin. 2. TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaisesta palkanosasta. TUKES - palkkausjärjestelmä on kokonaisuus, joka muodostuu vaativuuden arvioinnista, jonka avulla määritetään tehtäväkohtainen palkanosa suoriutumisen arvioinnista, joka vaikuttaa henkilökohtaiseen palkanosaan. TUKES - palkkausjärjestelmää kehitetään yhteistyössä henkilöstön kanssa. Kehittämisessä otetaan huomioon toimintaympäristön muutokset. 2.1 Vaativuuden arviointi Vaativuuden arviointi kohdistuu tehtävän vaativuuteen. Kutakin tehtävää tarkastellaan vaativuustekijöiden avulla. Tekijät pisteytetään ja niiden yhteispistemäärä kuvaa tehtävän vaativuutta suhteessa muihin tehtäviin. Tehtävän vaativuus arvioidaan: perehtymällä kunkin tehtävän sisältöön määrittämällä kunkin tehtävän vaativuustaso. Arvioinnissa käytetään apuna tehtävänkuvauksia. Vaativuutta arvioivan ryhmän (palkkausjärjestelmäryhmä) jäsenillä tulee aina olla riittävä tieto arvioinnin kohteena olevista tehtävistä.

3 3 Tehtävää hoitavalle henkilölle ilmoitetaan tehtävän vaativuuspisteet työn alkaessa ja silloin, kun tehtävä ja pisteytys muuttuvat. 2.2 Tehtävänkuvaukset Esimies vastaa tehtävänkuvauksen laadinnasta. Hänen tehtävänään on huolehtia siitä, että tehtävät kuvataan yhdenmukaisesti. Tehtäväkuvauksen tulee kuvata työn sisältö mahdollisimman selkeästi siten, että siitä käy ilmi tehtävän sijainti organisaatiossa tehtävän tarkoitus päätehtävät ja vastuualueet työhön kohdistuvat erilaiset vaatimukset ratkaisuvalta, itsenäisyys ja vastuu tehtävän vaikutukset vuorovaikutteisuus, yhteistyö ja kanssakäyminen esimiestehtävät Liitteenä on tehtäväkuvauslomake. Palkkausjärjestelmäryhmä perehtyy tehtäväkuvauksiin ja arvioi niiden sekä mahdollisten lisäselvitysten ja tarkennusten perusteella tehtävän vaativuuden. Ennen kuin uusi tehtävä julistetaan auki, siitä tehdään (alustava) tehtäväkuvaus ja arvioidaan tehtävän vaativuus. Tarvittaessa tehtävä voidaan arvioida uudestaan noin 6 kuukauden kuluttua virantäytöstä, jos viran tehtävät ovat muuttuneet oleellisesti siitä, mitä virka täytettäessä on suunniteltu. Tehtäväkuvaukset tarkistetaan vähintään kerran vuodessa ja aina kun työn sisältö on olennaisesti muuttunut ja muutos saattaa aiheuttaa vaativuustason muutoksia. Vaativuustason muutos otetaan huomioon henkilön palkkauksessa. 2.3 Tehtävän vaativuuden arviointitekijät TUKES - palkkausjärjestelmässä on seuraavat vaativuustekijät ja niiden alakohdat: Vaativuustekijä Alakohta 1. Ammatillinen osaaminen Moniosaamisen tarve Erityisasiantuntemus Käytännön osaaminen Teoreettinen osaaminen 2. Ratkaisut - itsenäisyys 3. Vastuu - vaikutukset Vastuu Vaikutus 4. Vuorovaikutus - kanssakäyminen Vuorovaikutus Kansainväliset yhteydet ja kielitaito 5. Johtaminen 6. Kuormitus Vaativuustekijöiden pistearvot ja keskinäiset painotukset on kuvattu lomakkeella vaativuudenarviointi.

4 4 3. SUORIUTUMISEN ARVIOINTI Esimiehen tekemä suoriutumisen arviointi on perusta henkilökohtaiselle palkanosalle. Suoriutumisen arvioinnin perusteella esimies tekee esityksen palkan tarkistamiseksi. Suoriutumisen arvioinnissa arvioidaan asetettujen tulostavoitteiden saavuttamista. Arvioinnissa keskitytään sellaisten asioiden arviointiin, joihin henkilöllä on mahdollisuus työssään vaikuttaa. Suoriutumisen arviointiin liittyvät keskustelut tapahtuvat pääosin tulos- ja kehityskeskusteluissa. 3.1 Suoriutumisarvioinnin tekeminen Henkilön työsuoritusta arvioidaan seuraavien tekijöiden avulla: 1. Tuloksellisuus 2. Kehittäminen 3. Ammattitaito 4. Vastuuntunto 5. Yhteistyötaidot Suoriutumisen arviointiin tarkoitettu lomake on liitteenä. Arviointi on mahdollista tehdä joko arvioimalla tekijöitä 1-5 kokonaisuutena tai arvioimalla erikseen kunkin tekijän kohdalla mainittuja väittämiä. Suoriutumisen arviointi tehdään antamalla kullekin arvioitavalle päätekijälle (5) pisteet 1-4 käyttäen seuraavaa asteikkoa: 1. Kehittämistarvetta 2. Täyttää tehtävän vaatimukset, kehittämistarvetta jollakin osa-alueella 3. Täyttää hyvin tehtävän vaatimukset. 4. Täyttää erittäin hyvin tehtävän asettamat vaatimukset. Pisteiden summa (max. 20 p.) kuvaa tehtävistä suoriutumista. 3.2 Tulos- ja kehityskeskustelu Ennen tulos- ja kehityskeskustelua jokainen saa käyttöönsä suoriutumisarviointilomakkeen, jonka avulla hän voi itse arvioida oman suoriutumisensa tehtävistään ja jolle voi kirjoittaa mahdolliset perustelut. Suoriutumisarviointi käsitellään tulos- ja kehityskeskustelussa. Tulos- ja kehityskeskustelu kirjataan. Jokainen saa tietoonsa oman suoriutumisarviointinsa tuloksen edellä mainitulla neliportaisella asteikolla. Suoritusarvioinnin tulos ei ole julkinen tieto. SV\PALKKAUSJÄRJ KÄSIKIRJA 2000

5 5 Tämä Internet-teksti ei ole virallinen versio, eikä Valtiokonttori tai sopimuksen antaja vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Hakemistosivulle Valtiokonttori Aineistoa ei saa julkaista ilman sopimuksen antajan tai Valtiokonttorin lupaa. Ylläpitäjä: Hallinnon ohjaus Kumpulantie 9 PL Helsinki puhelin (09) , faksi (09) sähköposti:

KTM 11/110/2002 VES: 321051

KTM 11/110/2002 VES: 321051 KTM 11/110/2002 VES: 321051 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 12.4.2002 TEHDYN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12 ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12.2004 UUDISTETUN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251

Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus TK 11 249 00 VES:285251 Tilastokeskus sekä Tutkimusväen liitto TUTKI ry. ja Akava JS ry. ovat tehneet 18 päivänä helmikuuta 2000 tarkentavan virkaehtosopimuksen Tilastokeskuksen virkasuhteiseen

Lisätiedot

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto TES: 279202 Pöytäkirja 30.6.2005 Allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin. 1 Sopimuksen perusteet Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 26 päivänä helmikuuta 2009 Patentti- ja rekisterihallituksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta opetusministeriön kulttuurihallinnonalalla eli Kansallisessa audiovisuaalisessa

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ KTM 11/110/2002 VES: 321051 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka

Muutetaan 4 :n liite 1, 8 :n liite 3, 5 ja 10. 4 Peruspalkka Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 31 päivänä tammikuuta 2002 oikeusministeriön ja AKAVA-JS ry:n välillä tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta 22.12.2009 tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tarkentava virkaehtosopimus samapalkkaerän kohdentamisesta oikeusministeriössä, Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa, Tietosuojavaltuutetun toimistossa, Konkurssiasiamiehen toimistossa, Onnettomuustutkintakeskuksessa,

Lisätiedot

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi ves-koodi:251054 Dnro OM 6/102/2014 Julkisten oikeusavustajien palkkausta koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 12 päivänä maaliskuuta 2014 oikeusministeriön

Lisätiedot

Uusi palkkausjärjestelmä toteutetaan työsopimussuhteisen henkilöstön osalta työsopimuksilla.

Uusi palkkausjärjestelmä toteutetaan työsopimussuhteisen henkilöstön osalta työsopimuksilla. 260151/01/101-109 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmän uudistamista koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja, joka tehtiin 11 päivänä toukokuuta 2006 sisäasiainministeriön,

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 13 päivänä joulukuuta 2004 opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti. STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sopimus on tehty

Lisätiedot

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi ves-koodi: 251052 Haastemiesten palkkausta koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 15 päivänä huhtikuuta 2009 oikeusministeriön sekä Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset

VES 280151 PL 01. 1 Keskustason sopimusmääräykset VES 280151 PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus vuoden 2011 virasto- ja tasaarvoerän kohdentamisesta valtiovarainministeriössä ja ministeriön palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja

Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Columbus- palkkausjärjestelmä Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Suomen ympäristökeskus 11.1.2008 2 1. JOHDANTO Henkilökohtainen palkka muodostuu Columbus- palkkausjärjestelmässä tehtävän vaativuuteen

Lisätiedot

PRH:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄSIKIRJAT

PRH:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄSIKIRJAT PRH:n allekirjoituspöytäkirjan 7.10.2010 LIITE 1: sivut 3 ja 5-20 LIITE 2: sivut 4 ja 21 30 PRH:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄSIKIRJAT HENKILÖKOHTAISEN SUORIUTUMISEN ARVIOINTI TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI

Lisätiedot

Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän

Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän 1 Hallinnon tietotekniikkakeskuksen (Haltik) palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja, joka tehtiin 29 päivänä tammikuuta 2010 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Vaativuuden arviointijärjestelmä ja vaativuuden arviointia koskevat yleiset periaatteet 1.9.2010-28.2.2011

1 Yleistä. 2 Vaativuuden arviointijärjestelmä ja vaativuuden arviointia koskevat yleiset periaatteet 1.9.2010-28.2.2011 Syyttäjien palkkausjärjestelmää koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 8 päivänä joulukuuta 2010 oikeusministeriön, Valtakunnansyyttäjänviraston ja Julkisen alan

Lisätiedot

TES 299702 LIITE. Suomenlinnan hoitokunnan ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välinen sopimus palkkausjärjestelmästä

TES 299702 LIITE. Suomenlinnan hoitokunnan ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välinen sopimus palkkausjärjestelmästä TES 299702 LIITE Suomenlinnan hoitokunnan ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välinen sopimus palkkausjärjestelmästä 1 Sopimuksen tavoitteet Sopimuksen tavoitteena on tehostaa Suomenlinnan

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä Sopimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1 Sopimuksen soveltamisala

1 Sopimuksen soveltamisala VES 280151 PL 01 Valtiovarainministeriö sekä AKAVA JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. sekä Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 12 päivänä marraskuuta 2003 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) TES 302121 PL: 01, 05 MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n välinen työehtosopimus 1 1 Soveltamisala Tätä työehtosopimusta sovelletaan MTT:n (Maa-

Lisätiedot

2 Vaativuuden arviointijärjestelmä ja vaativuuden arviointia koskevat yleiset periaatteet

2 Vaativuuden arviointijärjestelmä ja vaativuuden arviointia koskevat yleiset periaatteet Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa syyttäjälaitoksessa koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 20 päivänä huhtikuuta 2006 oikeusministeriön ja Julkisen alan

Lisätiedot

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2)

15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) OIKEUSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 15.4.2010 ad OM 8/102/2010 1(2) Asia Samapalkkaerän kohdentaminen oikeuslaitoksen yleisellä sopimusalalla; uusiin välitasoihin Y 7,5 ja Y 8,5 sijoittuvat virkamiehet, uusien vaativuustasojen

Lisätiedot

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa kihlakunnanulosottomiehiin koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 30 päivänä marraskuuta 2007 oikeusministeriön ja Julkisalan

Lisätiedot

Virkamiehen palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta.

Virkamiehen palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. 310151 01 102-114 Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 15 päivänä maaliskuuta 2002 liikenneja viestintäministeriön, Akava JS:n sekä Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ JUKO ry, VES: 33 10 51 Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja JUKO ry:n välisestä neuvottelusta, joka pidettiin

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus tehtävien vaativuuteen perustuvasta palkkausjärjestelmästä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksessa (jäljempänä Tekes). Sopimus on tehty 28 päivänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) TOIMISTOPÄÄLLIKÖIDEN JA VASTAAVIEN YKSIKÖIDEN PÄÄLLIKÖIDEN KOKONAISPALKKAJÄRJESTELMÄ SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTOSSA SEKÄ VARHAISKASVATUSVIRASTOSSA Tässä ohjeessa kuvataan kokonaispalkkajärjestelmä

Lisätiedot

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01

VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 VES: 260651 29.11.2002 PL: 01 Väestörekisterikeskus ja Akava-JS ry, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Valtion erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry ovat tehneet 29. päivänä marraskuuta 2002 tarkentavan

Lisätiedot

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Virkaehtosopimus Museoviraston uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta 1.3.1998 lukien, joka tehtiin 27. päivänä helmikuuta 1998 opetusministeriön

Lisätiedot

Sovittiin VM:n 2.11.2007 antamien sopimuskauden 2007 2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten mukaisesti seuraavaa:

Sovittiin VM:n 2.11.2007 antamien sopimuskauden 2007 2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten mukaisesti seuraavaa: TES: 313014 Työehtosopimus, joka tehtiin 26.2.2008 Merenkulkulaitoksen ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä. Sovittiin VM:n 2.11.2007 antamien sopimuskauden 2007 2010 neuvottelu- ja

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander Palkitseminen hyvin toimivaksi ULKOINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Teknologistaloudelliset

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa. Sopimus on tehty 12 päivänä lokakuuta 2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS)

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) TAMPERE TS 24.10.2014 TRE:6959/01.00.02/2014 Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) Teknisen sopimuksen palkkausjärjestelmän tarkoitus Teknisen sopimuksen (TS) palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön antamien neuvotteluohjeiden 20.11.2003, 11/2003, mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön antamien neuvotteluohjeiden 20.11.2003, 11/2003, mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313011 PL: 01 06 Pöytäkirja Merenkulkuhallituksen ja Merenkulkulaitoksen teknisten toimihenkilöiden MERTE ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 6.2.2004 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto TES: 279201 Pöytäkirja 30.6.2005 Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä seuraavasta: Allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n

Lisätiedot

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden 2007-2010 neuvottelu- ja sopimusmääräysten Tarkentava virkaehtosopimus oikeusministeriön ja Valtakunnansyyttäjänviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä paikallisesti toteutettavien erien käytöstä syyttäjälaitoksessa

Lisätiedot

Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana.

Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana. Henkilöstötoimikunta 14 03.04.2008 Kunnanhallitus 237 14.04.2008 Henkilöstötoimikunta 49 08.10.2008 Kunnanhallitus 556 03.11.2008 Henkilöstötoimikunta 54 18.11.2008 Henkilöstötoimikunta 57 01.12.2008 Kunnanhallitus

Lisätiedot

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ulkoasiainministeriön, Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys Uhvy ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry:n välillä ulkoasiainhallinnon virkamiehiin sovellettavasta

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140)

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) 5.10.2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander, VTM, tohtorikoulutettava, HR-koordinaattori Palkitseminen hyvin toimivaksi

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

Valtiovarainministeriön 1.12.2004 antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa: TES: 313013 PL: 01 Pöytäkirja Merenkulkulaitoksen, Suomen Erityisteknisten Liitto SETELI ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin 17.2.2005 Merenkulkulaitoksessa.

Lisätiedot

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES: 310251 TES: 310201 Virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 22.6.2010 Liikenneviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön. VES 280351 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. ovat tehneet 15. helmikuuta tarkentavan virkaehtosopimuksen valtion palkkausjärjestelmän käytöstä

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus HAKl20101121 Hätäkeskuslaitosta koskeva tarkentava virkaehtosopimus kehittämiserien kohdentamisesta Hätäkeskuslaitoksen palkkausj ärj estelmään, joka on tehty 28.1.2010 Hätäkeskuslaitoksen, Julkisalan

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen perusteet 1(13) Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus, joka tehtiin lokakuun 2 päivänä 2008 Tilastokeskuksen ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n

Lisätiedot

Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 22.12.2011 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 22.12.2011 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. Pöytäkirja on laadittu 15 päivänä maaliskuuta 2013 oikeusministeriön sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä käydystä, valtiovarainministeriön

Lisätiedot

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin VES 318051 TES 318003 Ilmatieteen laitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Pardia ry:n ja Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ry:n välillä tehtiin tarkentava virka-

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA 281852 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS LUOTTAMUSMIES- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALKKIOIDEN SEKÄ VIRKOJEN PALKKAUSLUOKKIEN TARKISTUKSISTA Verohallitus sekä AKAVA-JS ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. ja Valtion

Lisätiedot

260151/01/101-109 Liite 1

260151/01/101-109 Liite 1 260151/01/101-109 Liite 1 Sisäasiainministeriön palkkausjärjestelmää koskeva tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin sisäasiainministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen

Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen (KTL) sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01

VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 VES: 260651 29.2.2008 PL: 01 Väestörekisterikeskus sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Palkansaajajärjestö Pardia ry ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ovat tehneet 29.

Lisätiedot

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA

VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA VES 260351, 01 102-103 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA Sopimus on tehty 16 päivänä huhtikuuta 2008 sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES:299451 PL:01 PR:101-113 (liite 1) VES:299751 PL:01-05 (liite2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 28 päivänä

Lisätiedot

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen erillispalkkiot Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Muut kuin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat

1 Yleistä. 2 Muut kuin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat Pöytäkirja, joka tehtiin 24. päivänä lokakuuta 2003 ulkoasiainministeriön ja Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys Uhvy ry:n välillä ulkoasiainhallinnon virkamiesten palkkausjärjestelmän uudistamisesta

Lisätiedot

VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. VES-koodi : 254051 OM 46/102/2015 Pöytäkirja on laadittu 8 päivänä toukokuuta 2015 oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä käydystä, valtiovarainministeriön 3.12.2013

Lisätiedot

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 PALKKAUSJÄRJESTELMÄN TAVOITTEET JA SOVELTAMINEN Palkkausjärjestelmän tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta,

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 298151 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 1 päivänä lokakuuta 2008

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa. DNo YM 1/10/2012 Ympäristöministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä on 9.1.2012 tehty

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia VES:298151 Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin 23 päivänä lokakuuta 2003

Lisätiedot

Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä seuraavasta: Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto

Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä seuraavasta: Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotto RVLPJTARKVES APTK 22.4.2005 (VM 3.5.2005) Päivitetty 1.10.2007 1 ( 7 ) Allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin rajavartiolaitoksen esikunnan ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n, SKL Suomen Konepäällystöliitto

Lisätiedot

HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ , liite 1 ANNE-MARIA MÄKINEN PALVELUSSUHDEJOHTAJA 1 HUS:N PALKKAUSJÄRJESTELMÄ liikelaitosten johtokunta 5.11.2014 2 1 , liite 1 PALKKAUS OSANA TYÖNTEKIJÖIDEN KANNUSTAMISEN JA PALKITSEMISEN KOKONAISUUTTA,

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle 2010-2012 mukaisesti. TRAFI/20771/01.00.01/2010 Virkaehtosopimus 4.1.2011 Virkaehtosopimus Liikenteen turvallisuusviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelu-järjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 10827/191/04 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Valtion asuntorahastossa Sopimus on tehty 26. päivänä elokuuta 2004 Valtion asuntorahaston sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla. Pöytäkirja valtiovarainministeriön 2.11.2007 antamien neuvottelumääräysten kohdan 3 mukaisesta sopimusten uudistamisen ja vuoden 2007 yleiskorotuksen toteamisesta. Pöytäkirja on laadittu 12 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies Personec HR-järjestelmä sisältää yliopistojen palkkausjärjestelmän arviointilomakkeet, joihin tallennetut tiedot siirtyvät järjestelmässä ypj-arviointiprosessin

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES 230251 PL 01 Valtioneuvoston kanslia sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry ja Valtion ja erityisalojen ammattiliitto VAL ry. ovat tehneet 18 päivänä elokuuta 2004 tarkentavan virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA

TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA OPAS 2008 2 3 ESIPUHE Toimituksellisen henkilöstön tehtävät ovat moninaiset ja tehtävänimikkeitä toimituksissa on kymmeniä. Tehtävät voivat poiketa

Lisätiedot

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S . Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus,

Lisätiedot

VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin.

VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015. Pöytäkirjamenettely perustuu valtiovarainministeriön 3.12.2013 antamiin neuvottelu- ja sopimusmääräyksiin. VES-koodi : 251055 OM 47/102/2015 Pöytäkirja on laadittu 18 päivänä toukokuuta 2015 oikeusministeriön sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 29965101, PL01, PR 02031,1500,2627,1638 VES 299551, PL 02. PR 201-212 VES 299751, PL 01-05, PR 101-504

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 29965101, PL01, PR 02031,1500,2627,1638 VES 299551, PL 02. PR 201-212 VES 299751, PL 01-05, PR 101-504 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 29965101, PL01, PR 02031,1500,2627,1638 VES 299551, PL 02. PR 201-212 VES 299751, PL 01-05, PR 101-504 1 Sopimuksen perusteet OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 340151 01 101-111 (työvoimatoimistot) 02 102-114 (Työministeriö ja Työvoimaopisto) Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa

Lisätiedot

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien:

Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on 1.10.2007 lukien: TES: 313012 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS (sisävesiluotsit, väylämestarit ja väylänhoitajat) P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välisestä työ/virkaehtosopimusneuvottelusta,

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41

Lisätiedot

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta valtion koulukodeissa muiden kuin opetustehtävissä työskentelevien virkamiesten osalta. Sopimus on tehty 17 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan 1.10.2003 käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:299151, PL:01, PR:101-109 OPETUSMINISTERIÖ; Kulttuurihallinto Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus opetusministeriön (hallinnonalan neuvotteluviranomainen)

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön. Tarkentava virka- ja työehtosopimus Kotimaisten kielten keskuksen palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Kotimaisten kielten keskuksen, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES 299451 PL 01 PR 101-113 (liite 2) OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 14. päivänä lokakuuta 2008 opetusministeriön

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen 1 (8) Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin Valtiokonttorissa 1. päivänä joulukuuta 2010 Valtiokonttorin, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön. TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: VES:297051, PL:01,PR:104-110 OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Opintotuen muutoksenhakulautakunta Hallinnonalakohtainen tarkentava virkaehtosopimus, joka allekirjoitettiin

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon Tekniset VETY

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä MTT:n

Lisätiedot

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Liite 1 TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus Sopimuksen tavoitteena on tuloksellista toimintaa tukeva, tehtävän vaativuuteen

Lisätiedot

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat 29.11.2004 allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille 2005 2007. TES : 313011 PL: 01-06 P ö y t ä k i r j a Merenkulkulaitoksen ja Merenkulkulaitoksen tekniset toimihenkilöt MERTE ry:n välisestä työehtosopimusneuvottelusta, joka pidettiin Merenkulkulaitoksessa 9.12.2004.

Lisätiedot