TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI"

Transkriptio

1 TEHTÄVÄNKUVAUKSET JA TEHTÄVIEN VAATIVUUSARVIOINTI Valmistelija: Kuntayhtymän johtaja YT Palkkatoimikunta Hallitus Voimaantulo

2 1 Ohjeen soveltaminen Tämän ohjeen mukaista tehtävien vaativuusarviointia käytetään kaikkien muiden paitsi opetustehtävissä olevien kuntayhtymän viran- ja toimenhaltijoiden tehtävien vaativuuden arviointiin 2 Vaativuusarvioinnin tarkoitus KVTES :n (luku II, 5, 1 mom.) ja TS :n (luku II, 9, 1 mom.) mukaisesti tehtäväkohtaista palkkaa määriteltäessä tai siitä sovittaessa on tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena ensisijaisesti viranhaltijan/ työntekijän tehtävien vaativuus. KVTES:n mukaisesti vaativuutta arvioitaessa otetaan huomioon työn edellyttämä osaaminen, työn vaikutukset ja vastuu sekä työn edellyttämät yhteistyötaidot ja työolosuhteet, jollei toimivaltainen viranomainen päätä käyttää arvioinnissa muita objektiivisia vaativuustekijöitä. TS:n mukaisesti huomioon otetaan tehtävään kuuluva päätösvalta, töiden ja toimintojen järjestämistä koskevan vastuun laajuus, asema organisaatiossa, tehtävien vaatimat tekniset tiedot, taidot ja osaaminen, työnantajan edellyttämä koulutus, työnantajan edellyttämä kokemus, tehtävien edellyttämät vuorovaikutustaidot, työolosuhteet. Tehtävien luokittelulla vaativuuden mukaisesti varmistetaan vaativuudeltaan vastaavissa, mutta sisällöltään erilaisissa tehtävissä toimivien henkilöiden yhdenmukainen palkkaus. 3 Vaativuuden arvioinnin muuttujat SSKKY:ssä tehtävien vaativuutta arvioidaan kuuden objektiivisesti arvioitavan muuttujan perusteella: Johtamisvastuu Esimiestehtävä Pätevyysvaatimus Asiantuntemus Budjettivastuu Tulonhankintavastuu Järjestelmä ottaa huomioon 2 :ssä mainitut KVTES:n ja TS:n vaatimukset alla olevan taulukon mukaisesti: 2

3 SSKKY KVTES TS Pätevyysvaatimus Työn edellyttämä osaaminen Työnantajan edellyttämä koulutus Asiantuntemus Työn edellyttämä osaaminen Tehtävien vaatimat tekniset tiedot, taidot ja osaaminen; Työnantajan edellyttämä kokemus Budjettivastuu Työn vaikutukset ja vastuu Tehtäviin kuuluva päätösvalta; Töiden ja toimintojen järjestämistä koskevan vastuun laajuus Tulonhankintavastuu Työn vaikutukset ja vastuu Töiden ja toimintojen järjestämistä koskevan vastuun laajuus Esimiestehtävä Työn edellyttämät yhteistyötaidot Tehtävien edellyttämät vuorovaikutustaidot Johtamisvastuu Työn edellyttämät yhteistyötaidot Asema organisaatiossa Työolosuhteet Ei merkitystä SSKKY:n toimintaympäristössä Ei merkitystä SSKKY:n toimintaympäristössä 4 Arviointi Arviointi tehdään käyttäen tähän tarkoitukseen laadittua arviointityökalua; perustuen kyseisen tehtävän tehtävänkuvaukseen. Kukin vaativuustekijä pisteytetään työkalun ohjeen mukaisesti. Tehtävän vaativuusluokka määräytyy pisteiden yhteissumman perusteella. Arvioinnissa ei huomioida tehtävän haltijan henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tehtävänkuvaukset laaditaan liitteen 1 mukaiselle lomakkeelle. Arvioinnin suorittaa ja tehtävänkuvauksen laatii tehtävänhaltijan esimies. Kyseisen tulosalueen johtaja päättää henkilöstöpäällikön puoltamana sekä tehtävänkuvauksen että - vaativuusluokan. Ristiriitatilanteessa päätöksen tekee kuntayhtymän johtaja. TEHTÄVÄN VAATIVUUSLUOKITTELU Tehtävä Vaativuuspisteet Kriteeri Pisteet Johtamisvastuu Ammattityöntekijä/ei johtamisvastuuta Tulosyksikkön päällikkö Useiden tulosyksiköiden päällikkö Kuntayhtymän johtotehtävä Esimiestehtävä Ei ole Esimiesvastuu Pätevyysvaatimus Ei tarvita Ammatillinen koulutus Alempi korkeakoulu Ylempi korkeakoulu Asiantuntemus Lyhyt perehdytys Vaatii taitoja suoriutua erilaisista selkeästi määritellyistä tehtäväkokonaisuuksista Vaatii huomattavaa perehtyneisyyttä yhteen tehtäväkokonaisuuteen Vaatii laajaa kokonaisuuksien hallintaa ja perehtyneisyyttä useisiin tehtäväkokonaisuuksiin Budjettivastuu Ei ole alle 1 milj. alle 5 milj. yli 5 milj. Tulonhankinta Ei ole Koulutuksen myynti va s tuu VAATIVUUSLUOKKA 3

4 Johtamisvastuuta arvioitaessa otetaan huomioon sekä organisaatiokaavion mukainen linjavastuu, että mahdollinen matriisiorganisaation määrittelemä vastuu jonkin toimintakokonaisuuden johtamisesta. Ammattityöntekijä/ei johtamisvastuuta Tulosyksikkön päällikkö Useiden tulosyksiköiden päällikkö Kuntayhtymän johtotehtävä Tehtävään ei liity budjetointi-, eikä tulosvastuuta Tehtävään liittyy tulosyksikköä/ kustannuspaikkaa koskeva budjetointi- ja tulosvastuu. Vastattavia kustannuspaikkoja voi olla useita, jos niiden tehtävät ovat samansisältöisiä. Tehtävään liittyy useiden tulosyksiköiden / kustannuspaikkojen budjetointija tulosvastuu. Tehtävään liittyy koko kuntayhtymää koskeva linjaesimiestehtävä ja/tai vastuu prosessien toteuttamisesta koko kuntayhtymän organisaatiossa. Tehtävään voi liittyä työryhmän työnjohdollisia esimiestehtäviä, joita toteutetaan tulosyksikön päällikön tukemana. Tehtävään liittyy itsenäisesti toteutettava linjaesimiestehtävä. Tehtävään liittyy itsenäisesti toteutettava linjaesimisestehtävä tai useita yhden tulosalueen tulosyksiköitä koskeva työnantajan direktio-oikeus. Tehtävään liittyy itsenäisesti toteutettava linjaesimiestehtävä ja työnantajan direktio-oikeus koskien tulosalueen tai kuntayhtymän organisaatiota. Pätevyysvaatimus on tehtävän menestyksellisen suorittamisen edellyttämä koulutustaso (Koulutustaso, joka asetetaan vähimmäisvaatimukseksi rekrytoitaessa uutta henkilöä kyseiseen tehtävään). Asiantuntemusta arvioitaessa tarkastellaan tehtävän edellyttämää asiantuntemuksen ja tiedon soveltamisen vaatimustasoa alla olevan taulukon suuntaviivojen mukaisesti. Lyhyt perehdytys Vaatii taitoja suoriutua erilaisista selkeästi määritellyistä tehtäväkokonaisuuksista Vaatii huomattavaa perehtyneisyyttä yhteen tehtäväkokonaisuuteen Vaatii laajaa kokonaisuuksien hallintaa ja perehtyneisyyttä useisiin tehtäväkokonaisuuksiin Tehtävään riittää lyhyt perehdytys, kun tehtävän haltija on suorittanut vaaditun tasoisen kyseisen alan tutkinnon Tehtävä vaatii laajaa kokonaisuuksien hallintaa, mutta ei välttämättä pitkää, syvällistä perehtyneisyyttä ja kouluttautumista aiheeseen. Tehtävä vaatii huomattavaa asiantuntemusta yhdestä tehtäväkokonaisuudesta (esim. laskentatoimi, palkanlaskenta t ms.). Tehtävä vaatii huomattavaa asiantuntemusta useista tehtäväkokonaisuuksista siten, että eri alojen asiantuntemusta yhdistelemällä saavutetaan halutut tulokset. Tehtävään on yleensä selkeät ohjeet, tehtävät ovat selkeästi rajattuja ja tilanteet toistuvat useimmiten samankaltaisina. Tehtävään liittyy jossain määrin ongelmanratkaisuja muuttuvissa tilanteissa sekä syy/seuraus -suhteiden arviointia. Tehtävään liittyy ongelmanratkaisuja muuttuvissa tilanteissa. Tehtävä edellyttää uuden tiedon soveltamista käytäntöön sekä uusien ratkaisujen löytämistä ja toteuttamista. Budjettivastuun määrittelyssä otetaan huomioon tyypillisen tilikauden mukainen tehtävään liittyvä tulo- ja/tai menobudjetti, josta tehtävän haltija on asemansa vuoksi vastuussa. Mikäli tehtävän haltijan vastuulla on sekä tulo että menobudjetti, käytetään arviointikriteerinä toimintakatetta. Mikäli tehtävän haltijan vastuulla on ainoastaan tulo- tai menobudjetti, on arviointikriteeri kyseinen budjettisumma. Mikäli samalla tehtävänimikkeellä on useampia työntekijöitä, joiden budjettivastuussa on eroa, mutta tehtävien muut vaativuustekijät ja tehtäväkuvaukset ovat yhtenevät, 4

5 käytetään arviointikriteerinä kyseisten tehtävien budjettivastuun keskiarvoa vaativuusarvioinnin tekohetkellä. Tulonhankintavastuu tarkoittaa merkittävää koulutuspalveluiden henkilökohtaista myyntivastuuta. 5 Palkkauksen määräytyminen Arvioinnin piirissä olevan henkilöstön tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden mukaisesti. Kuntayhtymän hallitus määrittelee vuosittain kunkin vaativuusluokan mukaisen palkkauksen palkkatoimikunnan esityksen perusteella. 6 Muutokset tehtävän vaativuudessa Tehtävään liittyvän toimenkuvan muuttuessa olennaisesti on arviointi tehtävä uudelleen 4 :n mukaisesti. Tehtävän vaativuuden olennaiset muutokset on otettava huomioon tehtäväkohtaisessa palkassa siten, että palkka vastaa muuttuneita tehtäviä. Muutokset tehdään voimassa olevan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES luku II, 5, 2 mom.; TS luku II, 9, 2. mom). Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtainen palkka voi pienentyä tehtävämuutoksissa vain siinä tapauksessa, että tehtävien vaativuus muuttuu olennaisesti aikaisempaa vähemmän vaativiksi uudelleenjärjestelyn seurauksena. Muutos on olennainen, jos tehtävän vaativuusluokka pienenee vähintään 2 yksikköä. 7 Muutokset tähän ohjeeseen Mikäli 2 :ssä ja 6 :ssä viitattuihin yleisiin virka- ja työehtosopimuksiin tulee muutoksia, jotka vaikuttavat tehtävien vaativuusarviointiin, päivitetään tämä ohje sopimusten mukaiseksi. 5

6 Liite 1 TEHTÄVÄNKUVAUS Tehtävänimike Tulosalue/-yksikkö Esimies Pätevyysvaatimukset Tehtävän tarkoitus Työ-/virkaehtosopimus KVTES OVTES TS Tehtävän vaativuusluokka Tehtävänhaltija Tehtävänhaltijan koulutus Päiväys Allekirjoitukset Tehtävänhaltija Esimies 6

7 Keskeiset tehtäväkokonaisuudet Valtuudet 7

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat

Tällä hetkellä maksettavat ns. OTO lisät poistuvat TS-Työryhmä 1 (5) OnEhkäJORY 3.1.2019 TS Työryhmä 4.1.2019 TS Työryhmä 22.1.2019 TS työryhmä 13.2.2019 TS työryhmä YT toimikunta 26.2.2019 Pelastuslautakunta 13.3.2019 Lapin pelastuslaitos tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA. Arviointijärjestelmän kuvaus TS

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA. Arviointijärjestelmän kuvaus TS Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmän kuvaus TS Käsittely: Yhteistyöryhmä 22.1.2019 Kunnanhallitus 28.1.2019 Sisällys 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA... 2 2. Vaativuustekijät...

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p : 1 Tehtäväkuvaus tehtävän vaativuuden arviointia varten

Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p : 1 Tehtäväkuvaus tehtävän vaativuuden arviointia varten Kunnanhallitus 387 19.11.2018 TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1.1.2019 LUKIEN Khall 19.11.2018 387 Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta p. 044-4970001: Osana palkkausjärjestelmää kuuluu aika-ajoin toteuttaa tehtävien

Lisätiedot

Tehtävän vaativuuden arviointi

Tehtävän vaativuuden arviointi Tehtäväkuvaukset ja tehtävien vaativuuden arviointi (TVA) Pälkäneen kunnassa kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen (KVTES) kuuluvilla tehtäväalueilla KVTESin mukaan tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus

Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus Tehtävän vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmä ja sen kuvaus 1 Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu KVTES:n palkkausluvun 9. Tehtävän vaativuuden arvioinnilla

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 2 1. PALKKAUSJÄRJESTELMÄ OSA JOHTAMISTA Palkkaus ja palkitseminen ovat keskeinen osa turvatekniikan keskuksen johtamisjärjestelmää. Organisaation

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE Jory xx.xx.xxxx, yhteistyötmk xx.xx.xxxx SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS OPETTAJAN TEHTÄVÄSTÄ... 2 1.1 Tehtävän tarkoitus...2 1.2 Keskeiset tehtävät (tehtäväkokonaisuudet)...2

Lisätiedot

(Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.)

(Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.) TEHTÄVÄNKUVAUS VAATIVUUSTEKIJÄT KOKONAISARVIOINNISSA (Kuvaile kunkin tekijän kohdalla tehtäväkokonaisuuden sisältöä vaativuustekijän suhteen.) Ryhmän koko, henkilöiden lukumäärä Ryhmän vakanssinumerot

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus

Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus 1 (5) 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu KVTES:n palkkausluvun 9. Tehtävän vaativuuden

Lisätiedot

Työn vaativuuden arviointiprosessi

Työn vaativuuden arviointiprosessi Työn vaativuuden arviointiprosessi Tiedotus- ja opastustilaisuus Seija Kuningas 1 Käsitteet Työn vaativuus = työn tekijälleen asettamat vaatimukset millaisia valmiuksia työntekijällä tulee olla, jotta

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi. Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES

Tehtävien vaativuuden arviointi. Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES Tehtävien vaativuuden arviointi TVA Arviointijärjestelmän kuvaus KVTES Käsittely: Yhteistyöryhmä 16.10.2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 Sisällys 1. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA... 2 2. Vaativuustekijät...

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus

SUONENJOEN KAUPUNKI. Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus SUONENJOEN KAUPUNKI Tehtävien vaativuuden arviointi TVA (KVTES) Arviointijärjestelmän kuvaus Henkilöstöjaosto 19.12.2018 85 Yhteistoimintaryhmä 12.12.2018 Palkkausjärjestelmä Tehtävän vaativuuden arviointi

Lisätiedot

Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS)

Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS) Hailuodon kunta SOPIMUSALAKOHTAISET PALKKAUSJÄRJSTELMÄT HAILUODON KUNNASSA (KVTES, OVTES, TS) Henkilöstötoimikunta 16.11.2018 Sisällys 1 Palkkausjärjestelmät ja palkkausperusteet...2 2 TVA -arviointijärjestelmän

Lisätiedot

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI

Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1 Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1. TEHTÄVÄN PERUSTIEDOT Tehtävän nimike: Koulutus ja KVTES:n hinnoitteluryhmä: Työyksikkö (esim. kotihoito): Työpaikka

Lisätiedot

PALKKALIITE (K) Vaativat johtamistehtävät (yksikön päällikkö tai esimies), erittäin vaativat kehittämis-

PALKKALIITE (K) Vaativat johtamistehtävät (yksikön päällikkö tai esimies), erittäin vaativat kehittämis- LIITE 2 PALKKALIITE 02 I SOVELTAMISALA Viestintäviraston henkilöstön tehtävien vaativuusluokka ja tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy Viestintäviraston, Viestintäviraston henkilöstö ry:n ja JUKO ry:n

Lisätiedot

10.10.2007. Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA

10.10.2007. Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA 10.10.2007 Liite 1. TERVEYSPALVELUALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TYÖN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKA Terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukainen työn vaativuuteen perustuva palkka muodostuu vaatimusryhmittelyn

Lisätiedot

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN

SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA LUKIEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN LIITTEEKSI SOPIMUS KIRKON YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTO- SOPIMUKSEN 2007-2009 PALKKAUSMÄÄRÄYSTEN TA- KAUTUVASTA SOVELTAMISESTA 1.5.2007 LUKIEN 1 Soveltamisala 1 mom. Tämän sopimuksen

Lisätiedot

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN LÄHIESIMIESTEN JA PALVELUPÄÄLLIKÖIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Palkkausjärjestelmän soveltamisala... 3 3. Toimivalta palkan määrittämistilanteissa...

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI 1 (7) Jakelussa mainituille TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN PIIRISSÄ (TS-TVA) Tämä ohje korvaa 23.5.2006 annetun ohjeen teknisen henkilöstön

Lisätiedot

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES:N PIIRIIN KUULUVIEN ASIANTUNTIJOIDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Palkkausjärjestelmän soveltamisala... 3 3. Toimivalta palkan määrittämistilanteissa... 4 4. Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA Pöytäkirja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä JUKO ry:n, Pardia ry:n ja JHL ry:n välisistä neuvotteluista, jotka koskivat GTK:ssa sovellettavaa palkkausjärjestelmää.

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA

HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNGINKANSLIA HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 1 KAUPUNKITASOINEN TVA-MALLITUS TS:N SOPIMUSALALLA Kaupunkitasoinen TVA-mallitus ohjaa teknisen sopimuksen piiriin kuuluvien tehtävien sijoittamista sopimuksen mukaisiin palkkaryhmiin

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala

Palkkaus tehtävien muuttuessa. Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Palkkaus tehtävien muuttuessa Heidi Laurila Edunvalvonta-asiantuntija Tehyn edunvalvontatoimiala Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä

Lisätiedot

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten 29.3.2010 mukaisesti. STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sopimus on tehty

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (TU-E3140) Kevät 2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander Palkitseminen hyvin toimivaksi ULKOINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Teknologistaloudelliset

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2013 Valmistelija: Henkilöstöpäällikkö Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtaja Hall 20.11.2012 Valt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Työntekijän nimi. Koulutus. Hinnoittelutunnus. KVTES:n mukainen vähimmäispalkka. Nimikkeen mukainen tehtäväkohtainen palkka

Työntekijän nimi. Koulutus. Hinnoittelutunnus. KVTES:n mukainen vähimmäispalkka. Nimikkeen mukainen tehtäväkohtainen palkka Saarijärven kaupunki Sivu 1 0.1.1900 TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTILOMAKE/ TYÖNKUVAUSLOMAKE Huom: Tehtävän vaativuuden arviointi suoritetaan hinnoittelukohtien sisällä Tehtävänimike (virka- tai toimi,

Lisätiedot

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti OVTES-palkkausjärjestelmä Työaikakoulutus Turku 3.4.2019 Jorma Uoti jorma.uoti@raisio.fi Palkan muodostuminen Tulospalkkio, työyksikön tulos Muut lisät, palkkiot ja korvaukset Ylituntipalkkio Ammatinhallinta

Lisätiedot

Henkilöstöjaosto Henkilöstöjaosto TVA-järjestelmän uudistaminen. Jaosto

Henkilöstöjaosto Henkilöstöjaosto TVA-järjestelmän uudistaminen. Jaosto Henkilöstöjaosto 12 04.04.2018 Henkilöstöjaosto 29 14.06.2018 TVA-järjestelmän uudistaminen Jaosto 28.9.2016 28 Kunta-alalla palkkausjärjestelmät perustuvat tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen

Lisätiedot

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS)

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) TAMPERE TS 24.10.2014 TRE:6959/01.00.02/2014 Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) Teknisen sopimuksen palkkausjärjestelmän tarkoitus Teknisen sopimuksen (TS) palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140)

Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) Suorituksen ja palkitsemisen johtaminen (Ako-E3140) 5.10.2016 Luento 3: Palkitsemisen kokonaisuus osa I: Palkka Minna Nylander, VTM, tohtorikoulutettava, HR-koordinaattori Palkitseminen hyvin toimivaksi

Lisätiedot

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä 2018 Seurakuntajaon muutos vai muu rakennemuutos Olennainen kysymys onko kyse kirkkolain mukaisesta seurakuntajaon muutoksesta tai muusta rakennemuutoksesta?

Lisätiedot

KTM 11/110/2002 VES: 321051

KTM 11/110/2002 VES: 321051 KTM 11/110/2002 VES: 321051 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 12.4.2002 TEHDYN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin

Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin Ohjeita tehtävän vaativuuden arviointiin Kunnan työntekijät ja viranhaltijat ovat yleissitovien työehtosopimusten piirissä. Tämä tarkoittaa, että kaikkien työntekijöitten ja viranhaltijoitten työsuhteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 KAUPUNGINKANSLIA

HELSINGIN KAUPUNKI 1 KAUPUNGINKANSLIA 1 TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI JA TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN MÄÄRITTELY KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN SOVELTAMISPIIRISSÄ (KVTES-TVA) Tämä ohje korvaa 10.6.2003 annetun ohjeen Kunnallisen

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 1 rakenne ja sisältö on uudistettu. 30.6.2015 asti voimassa olevan KVTES 2014 2016 liitteen 1 rakenne on:

Palkkahinnoitteluliitteen 1 rakenne ja sisältö on uudistettu. 30.6.2015 asti voimassa olevan KVTES 2014 2016 liitteen 1 rakenne on: KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 3 1 (14) Palkkahinnoitteluliitteen 1 Eräissä hallinnon asiantuntijatehtävissä, toimistoalan tehtävissä ja ICT-alan tehtävissä sekä sisäisessä palvelutoiminnassa toimiva henkilöstö

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 15/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 15/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 15/2018 1 ( 8) Aika 20.09.2018, klo 08:30-11:21 Paikka Terijoki- huone, Jä rvenpä ä talo Käsitellyt asiat 77 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä STM/1414/2010 Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä Sopimus on tehty sosiaali- ja terveysministeriön sekä Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

1. Palkkahinnoittelu. 2. Tehtäväkohtainen palkka TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES

1. Palkkahinnoittelu. 2. Tehtäväkohtainen palkka TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI/KVTES 1. Palkkahinnoittelu KVTES:n mukaan palkkausmääräysten soveltaminen perustuu palkkahinnoitteluun, joka koostuu palkkahinnoitteluliitteistä ja näiden sisällä olevista palkkahinnoittelukohdista,

Lisätiedot

Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset

Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset Kysely AMK-kirjastojen henkilöstölle: tulokset AMKIT-konsortion koulutusryhmä pj. (Haaga-Helia) Ryhmän jäsenet: Nina Hyvönen (Stadia), Maija Koponen (Ramk), Tarja Koskimies (Seamk) ja Jari Tyrväinen (Piramk)

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät

Soveltamisohje. Hinnoittelun ulkopuoliset. Terveydenhuollon asiantuntijatehtävät Tehy-pöytäkirja/KVTES LIITE 3T TERVEYDENHUOLLON HOITOHENKILÖSTÖ 1 Soveltamisala Tätä liitettä sovelletaan terveydenhuollon hoitotyötä pääasiassa tekeviin sekä em. työtä johtaviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin

Lisätiedot

KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA)

KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) Kemijärven kaupunki KVTES Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) Arviointijärjestelmän kuvaus HYVÄKSYTTY KH XX.XX.2018 X 1 Tehtävien vaativuuden arviointi (TVA) Tehtävän vaativuuden arviointi (TVA) perustuu

Lisätiedot

Kliininen urakehitys ja palkka

Kliininen urakehitys ja palkka Kliininen urakehitys ja palkka Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä (5 vuotta 3 % / 10 vuotta 8 %) Tulospalkkio (ei pakollinen)

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä Liite 1 Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä 1 Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS)

SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS) SUONENJOEN KAUPUNKI Palkkausjärjestelmän kuvaus (TS) TS-työryhmä 1.2.2019 Henkilöstöjaos 28.2.2019 TS palkkajärjestelmä TS:n soveltamisalalla kunnassa ja kuntayhtymässä on yhtenäinen TS:n 7:n mukainen

Lisätiedot

Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla

Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla Tasa-arvolain edellyttämä sukupuolten palkkakartoitus kuntatyönantajalla Hankkeen päätösseminaari 25.4.2008 Tilastokeskus/Kaisa Weckström www.stat.fi/segregaatio Eri tehtävissä toimivien palkkojen vertailujen

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 26.11.2015 klo 18.00-21.22 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = x) x Tuomo Heiska x Markku Kauppinen Minttu Korhonen (ei enää vaalikelpoinen) x Irja Lamberg x Sointu Ojonen

Lisätiedot

TES: 322104. 1 Soveltamisala

TES: 322104. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TYÖEHTOSOPIMUS TES: 322104 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet työehtosopimuksen Geologian tutkimuskeskuksen työsopimussuhteista henkilöstöä

Lisätiedot

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset

Lisätiedot

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet Yhteistyöryhmä 24 17.09.2018 Henkilökohtaisen lisän myöntämisen perusteiden tarkastaminen YTRYHMA 24 Esittely Palkkausjärjestelmä koostuu työn vaativuuden arviointiin perustuvasta tehtäväkohtaista palkkauksesta

Lisätiedot

Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL Ira Kyntäjä

Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL Ira Kyntäjä Yliopistojen palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmäkurssi / YHL 29.10.2018 Ira Kyntäjä 29.10.2018 IK 1 Palkkausjärjestelmämuutos Tausta: Sovittelijan 5.3.2018 antama sovintoehdotus, jonka osapuolet hyväksyivät

Lisätiedot

, VES , TES SMDno/2011/102 1

, VES , TES SMDno/2011/102 1 Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 16 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry :n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry :n välillä virastoerän

Lisätiedot

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä

Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä Seurakuntarakennemuutos - henkilöstökysymyksiä 2016 Olennainen kysymys onko kyse seurakuntajaon muutoksesta tai muusta rakennemuutoksesta? Seurakuntajaon muutoksesta säännökset KL 13 luvussa ja KJ 13 luvussa,

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 (TS-03) I LUKU YLEINEN OSA. 1 Sopimuksen luonne

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 (TS-03) I LUKU YLEINEN OSA. 1 Sopimuksen luonne 1 YLEISKIRJEEN 23/2002 LIITE KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 2003 2004 (TS-03) I LUKU YLEINEN OSA 1 Sopimuksen luonne TS-03 on kunnallinen teknistä henkilöstöä koskeva virka-

Lisätiedot

P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010 1 DIPLOMI-INSINÖÖRIEN TEHTÄVÄRYHMITTELY

P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010 1 DIPLOMI-INSINÖÖRIEN TEHTÄVÄRYHMITTELY TES:322201, PL:01-09 Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) ja toiselta puolen Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry:n välisen työehtosopimuksen P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010

Lisätiedot

TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ TUOTANNOLLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KOULUTUSOPAS 2008 ESIPUHE Kirjatyöntekijöitä koskevan työehtosopimuksen pohjalta Viestintäalan ammattiliitto (VAAL) ja Viestinnän Keskusliitto (VKL) ovat

Lisätiedot

Koulutuskeskus JEDUn opettajien. tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus

Koulutuskeskus JEDUn opettajien. tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus Koulutuskeskus JEDUn opettajien tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kuvaus Yleistä Opetusalan tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän kirjallinen kuvaus on syntynyt Jokilaaksojen koulutuskuskuntayhtymän

Lisätiedot

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ. Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

Aito HSO ry. Vähimmäispalkkasuositus

Aito HSO ry. Vähimmäispalkkasuositus Aito HSO ry Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat AE ry ja Aito HSO ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä sektorilla työssä oleville Aito HSO ry:n jäsenille.

Lisätiedot

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2018 31.3.2020 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

Vaativuuskehikossa vieraan kielen käytöllä viitataan tehtäviin, joissa henkilö joutuu käyttämään useampaa kuin yhtä kieltä.

Vaativuuskehikossa vieraan kielen käytöllä viitataan tehtäviin, joissa henkilö joutuu käyttämään useampaa kuin yhtä kieltä. Yliopistojen palkkausjärjestelmä ÝPJ (Liite 2) Liite 2 MUUN HENKILÖSTÖN VAATIVUUSKEHIKKO Vaativuuskehikkoa sovelletaan muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä toimivan henkilöstön tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 (TS-05) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-05) toteutetaan

Lisätiedot

Työehtosopimuksen sopimuskausi on

Työehtosopimuksen sopimuskausi on TAY- PALVELUT OY:N TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELUTULOS 26.2.2018 1. Lähtökohdat Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä

Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä Sosiaalialan järjestötyötä koskeva palkkausjärjestelmä Liite 1 1 Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö. Columbus- palkkausjärjestelmä. Osa I: Vaativuusarviointi

Maa- ja metsätalousministeriö. Columbus- palkkausjärjestelmä. Osa I: Vaativuusarviointi Maa- ja metsätalousministeriö Columbus- palkkausjärjestelmä Osa I: Vaativuusarviointi 2004 28.1.2014 muutettu kohtaa 3.2., voimaan 1.4.2014 Sisällysluettelo Ydinosaaminen Osaamisen monipuolisuus tai laajuus

Lisätiedot

VES: 322151. 1 Soveltamisala

VES: 322151. 1 Soveltamisala GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: 322151 Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä JUKO ry, Pardia ry ja JHL ry ovat tehneet hallinnonalakohtaisen tarkentavan virkaehtosopimuksen Geologian

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 4 1 (23) Palkkahinnoitteluliitteen 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen henkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 2 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen

Lisätiedot

VIRKAEHTOSOPIMUS YLIMMÄN JOHDON PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KOKEILUSTA SEURAKUNNISSA

VIRKAEHTOSOPIMUS YLIMMÄN JOHDON PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KOKEILUSTA SEURAKUNNISSA 1 VIRKAEHTOSOPIMUS YLIMMÄN JOHDON PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KOKEILUSTA SEURAKUNNISSA 1 Soveltamisala 1 mom. Ylimmän johdon palkkausjärjestelmä Sen estämättä, mitä Kirkon yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa

Lisätiedot

HJ Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh

HJ Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh Henkilöstöjaosto 13 11.06.2018 Opetusalan virka- ja työehtosopimuksen paikalliset arviointikriteerit 189/01.00.01/2018 HJ 11.06.2018 13 Lisätiedot: henkilöstöpäällikkö Päivi Hytönen, puh. 050 382 2754

Lisätiedot

Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä

Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä TOIMINTATAVAN KEHITTÄMINEN - nykyisen toimintatavan kyseenalaistaminen - toiminnallinen joustavuus - osaamisen laaja-alaisuus ja

Lisätiedot

kuukausipalkkaa korotetaan lukien yleiskorotuksella. Korotuksen

kuukausipalkkaa korotetaan lukien yleiskorotuksella. Korotuksen 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 (TS-07) ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset TS-07 on voimassa 1.10.2007 31.1.2010. TS-07:n

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 1 (5) VOIMAAN TULEVA KUNNALLINEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS (OVTES) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuksessa on sovittu kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpiteitä

Lisätiedot

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä.

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KIRKON PALKKAUSMÄÄRÄYKSISTÄ 1.5.2007

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA Perehdyttämistilaisuus Nilsiän kaupungin valtuustosali 1.11.2012 Raimo Savolainen henkilöstösihteeri Kuopion kaupunki PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES: Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry 28.11.2016 1(6) Paikallissopimus Sopijapuolet Tällä paikallissopimuksella määritellään Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä maksettavasta työsuorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta lisästä.

Lisätiedot

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet

Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Historian, kirjallisuuden ja kulttuuriaineiden FM-tutkinnon suorittaneet Vähimmäispalkkasuositus 1.8.2016 31.1.2018 Akavan Erityisalat, SPECIA Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ja Taideja kulttuurialan

Lisätiedot

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka

OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C Liite 5 Kauppaoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 5 KAUPPAOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala 1 mom. Kauppaoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen ehtoina sovelletaan tämän

Lisätiedot

Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen

Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 14.4.2008 Kansanterveyslaitoksen (KTL) sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 30.5.2007 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2006 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki kuntiin ja

Lisätiedot

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 VES: 299351 PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Virkaehtosopimus Museoviraston uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta 1.3.1998 lukien, joka tehtiin 27. päivänä helmikuuta 1998 opetusministeriön

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijat

Viestinnän asiantuntijat Viestinnän asiantuntijat Vähimmäispalkkasuositus 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry ovat antaneet tämän vähimmäispalkkasuosituksen yksityisellä

Lisätiedot

LINJAUS Sosiaalihuollon ammattien säätely edistää asiakasturvallisuutta

LINJAUS Sosiaalihuollon ammattien säätely edistää asiakasturvallisuutta LINJAUS 5.10.2018 TILAPÄISESTI LAILLISTETUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN AMMATISSA TOIMIVAN OSAAMINEN SEKÄ SEN VAIKUTUKSET TEHTÄVÄKUVAAN, TYÖN VAATIVUUTEEN JA PALKKAUKSEEN Sosiaalityöntekijät vastaavat sosiaalityön

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Seurakuntien yhdistymiset ja palkkojen harmonisointi Kirkon työmarkkinalaitos

Seurakuntien yhdistymiset ja palkkojen harmonisointi Kirkon työmarkkinalaitos Seurakuntien yhdistymiset ja palkkojen harmonisointi 2018 Kirkon työmarkkinalaitos Neuvottelut 1 (2) Työnantaja (= vastaanottava srk/srk-yhtymä tai uusi srk/srk-yhtymä) + mahdollisuus liitosseurakunnan

Lisätiedot

5. Rakennus-/kunnossapitourakan toteutus- ja kustannusseuranta sekä. 6. Kehittämistehtävät, talousarvion valmistelu 5 %

5. Rakennus-/kunnossapitourakan toteutus- ja kustannusseuranta sekä. 6. Kehittämistehtävät, talousarvion valmistelu 5 % 2 5. Rakennus-/kunnossapitourakan toteutus- ja kustannusseuranta sekä 10 % 6. Kehittämistehtävät, talousarvion valmistelu 5 % Tehtäväkuvauksen vahvistaminen ja selvitys, miten asia on tehtävää hoitavien/hoitavan

Lisätiedot

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi

2 Vaativuusarviointijärjestelmä ja tehtävien vaativuuden arviointi ves-koodi:251054 Dnro OM 6/102/2014 Julkisten oikeusavustajien palkkausta koskevan tarkentavan virkaehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirja, joka tehtiin 12 päivänä maaliskuuta 2014 oikeusministeriön

Lisätiedot

TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA

TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA TOIMITUKSELLISEN HENKILÖSTÖN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JOVA OPAS 2008 2 3 ESIPUHE Toimituksellisen henkilöstön tehtävät ovat moninaiset ja tehtävänimikkeitä toimituksissa on kymmeniä. Tehtävät voivat poiketa

Lisätiedot

MUUN HENKILÖSTÖN VAATIVUUSTASOKEHIKKO

MUUN HENKILÖSTÖN VAATIVUUSTASOKEHIKKO Yliopistojen palkkausjärjestelmä Muun henkilöstön vaativuustasokehikko Liite 2 MUUN HENKILÖSTÖN VAATIVUUSTASOKEHIKKO Vaativuuskehikkoa sovelletaan muissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä toimivan henkilöstön

Lisätiedot

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla

Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset. Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla Sosiaalialan järjestöjen palkkausjärjestelmä ja uudistukset Palkkausjärjestelmän soveltaminen ja ylläpito työpaikoilla 1 Uudistuksen taustaa Neuvotteluosapuolet ovat tes-neuvotteluissa keväällä 2010 sopineet

Lisätiedot

Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä. Esittelyaineisto 2016

Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä. Esittelyaineisto 2016 Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä Esittelyaineisto 2016 Osaamispohjainen palkkausjärjestelmä TOIMINTATAVAN KEHITTÄMINEN - nykyisen toimintatavan kyseenalaistaminen - toiminnallinen joustavuus - osaamisen

Lisätiedot