Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana."

Transkriptio

1 Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus Henkilöstötoimikunta Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus TEHTÄVÄKUVAUKSET JA TEHTÄVÄKUVAUSTEN VAATIVUUSTEKIJÄT 888/02/020/2008 HENKIL 14 Kuntaliitoksesta johtuvaa palkkojen harmonisointia ei pystytä tekemään ennen kuin tehtäväkuvaukset on tehty ja vaativuustekijät määritelty. Palkkojen harmonisoinnin aloittamiseen on määräraha tämän vuoden talousarvoissa. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon vaikuttavat tehtävien vaativuuden lisäksi mm. paikkakunnan ja ao. ammattialan yleinen palkkataso sekä työnantajan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet. Tehtävänkuvauslomake ja vaativuustekijöiden arviointi tehdään jokaisesta tehtävästä. Hinnoittelutunnuksille tai henkilöstöryhmille voidaan tehdä yhdessä tehtävänkuvauspohja. Liitteenä 2 on tehtävänkuvauslomake ja liitteenä 3 tehtävänkuvaus vaativuustekijöillä. Johtoryhmä on käsitellyt lomakkeet ja esittää niitä henkilöstötoimikunnan ja kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. KVTES-ryhmä, TS-ryhmä ja TTES-ryhmä kävivät yhdessä yhteisessä kokouksessa lomakkeet läpi. Ryhmät esittävät, että lomakkeet hyväksyttäisiin, jotta tehtävänkuvauksia voidaan alkaa tehdä. Pistemäärät ja painotukset sekä euromäärät tulee päättää kevään aikana. Johtoryhmän palkat tuodaan erillisenä asiana henkilöstötoimikunnan käsittelyyn. Samassa yhteydessä on esitykset eräiden virkojen vakinaistamisesta. Kunnanjohtaja on käynyt kehityskeskustelut johtoryhmään kuuluvien viranhaltijoiden kanssa. Henkilöstötoimikunta päättää, että tehtävänkuvauslomake ja tehtäväkuvaus vaativuustekijöillä esitetään kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Henkilöstötoimikunta päättää pistemäärien, painotusten ja euromäärien valmistelusta kunnanhallitukselle. Henkilöstötoimikunta päätti, että tehtävänkuvauslomake ja tehtäväkuvaus vaativuustekijöillä esitetään kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Pistemäärien, painotusten ja euromäärien valmistelussa käytetään pohjana nykyisiä tehtäväkohtaisia palkkoja ja joistakin am-

2 mattiryhmistä tehdään pisteytykset, jotta nähdään tarvitaanko painotuksia sekä mikä voisi olla pisteen hinta ja pisterajat. Esimiehille tulee järjestää lomakkeiden täyttämisestä koulutusta. Tehtävän kuvauslomakkeet ja vaativuustekijöiden arviointilomakkeet tulee tehdä elokuun 2008 loppuun mennessä. Henkilöstötoimikunta päätti, että uudet tehtäväkohtaiset palkat tulevat voimaan lukien. KHALL 237 Kj:n ehdotus Kh:n päätös Kunnanhallitus päättää hyväksyä tehtäväkuvaus- ja vaativuusarviointilomakkeet henkilöstötoimikunnan esittämällä tavalla käyttöön otettaviksi. Kunnanhallitus edellyttää, että henkilöstötoimikunta valmistelee vaativuustekijöiden euromääräiseen lisään oikeuttavat pisterajat niin, että niiden perusteella määräytyvät uudet tehtäväkohtaiset palkat voidaan ottaa käyttöön Kunnanhallitus kävi laajan keskustelun. Kunnanjohtaja muutti kokouksessa esityksensä muotoon Kunnanhallitus päättää toteuttaa tehtäväkuvauksista ja tehtäväkuvaustenvaativuustekijöistä seuraavaa: Käynnistysvaihe - kunnanhallitus vahvistaa tehtäväkuvaus- ja vaativuusarviointilomakkeet käyttöönotettavaksi liitteiden 6 ja 7 mukaisina. - henkilöstötoimikunta käy käynnistysvaiheessa läpi kaikki täytetyt lomakkeet yhtenäisen näkemyksen turvaamiseksi. - henkilöstötoimikunta toimii arviointiryhmänä. - mikäli vaativuustekijän arviointiasteikkona on 1-6, oikeuttavat pisteisiin tasot 5 ja 6; muilla asteikon viimeinen taso. - pisteen hinta määritellään myöhemmin erikseen. - työ on tehtävä siten, että uudet tehtäväkohtaiset palkat on voitava ottaa käyttöön alkaen. Jatkossa käynnistysvaiheen jälkeen - riitatilanteissa arviointiryhmä ottaa käsiteltäväksi arvioinnin vasta sitten, kun esimies ja alainen ovat ilmoittaneet päässeensä yksimielisyyteen asiassa. Mikäli yksimielisyyttä esimiehen ja alaisen välillä ei synny, palkkaus pysyy ennallaan. Kh:n päätös: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan kokouksessa tekemän päätösesityksen. Liitteet 6 ja 7.

3 HENKIL 49 Tehtävänkuvauslomakkeet ja tehtävänkuvaukset vaativuustekijöillä on tehty ja käyty läpi henkilöstön kanssa. Yhteenvedot tehtävänkuvauksista vaativuustekijöillä on hinnoittelutunnuksittain liitteenä (liite 1). Henkilöstötoimikunta käy yhteenvedot läpi yhtenäisen näkemyksen turvaamiseksi. Henkilöstötoimikunta hyväksyi tehdyt tehtävänkuvaukset vaativuustekijöillä työnantajan pisteiden mukaisesti yhteenvetojen pohjalta lukuun ottamatta tekniseen sopimukseen kuuluvien tehtävien tehtävänkuvauksia. Tekniseen sopimukseen kuuluvat tehtävät ja tehtävät jotka siirretään tuntipalkkaisten sopimuksen piiristä teknisen sopimuksen piiriin tulee tehdä teknisen sopimuksen mukaiselle tehtävänkuvauslomakkeelle. Nämä tehtävän kuvat käydään läpi seuraavassa kokouksessa. Seuraavassa kokouksessa määritellään hinnoittelutunnuksittain tehtäväkohtaiset palkat ja pistearvojen euromäärät. KHALL 556 Teknisen toimen henkilöstö on valmistellut teknisen sopimuksen tehtäväkuvauslomakkeen vaativuustekijöillä. Lomakkeessa on määritelty eri palkkaryhmissä vaativuustasot minimi- ja maksimitasolla. Lomake on käsitelty työryhmässä, johon kuului tuntipalkkaisten edustus, teknisten edustus ja ammattijärjestöjen edustus. Työryhmä esittää kunnanhallitukselle lomakkeen hyväksymistä siten, että tekni sen toimen tulee käydä kaikki tehtäväkuvat läpi uudelleen ja samas sa yhteydessä tulee kirjata ylös perustelut hyväksytylle vaa tivuus tasolle (1-5). Lomakkeet tulee täyttää tehtävän, ei henkilön, mukaan. Henkilöstötoimikunta ei pysty käsittelemään kokonaisuutta ennenkuin teknisen sektorin osalta kuvakset ja arvioinnit on tehty. Kj:n ehdotus: Kh:n päätös: HENKIL 54 Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen teknisen toimen tehtäväkuvauslomakkeen vaativuustekijöillä. Hyväksyttiin. Liite 1. Liitteenä 1 yhteenveto TTES:n alaisista tehtävänkuvista. TTES:n alaisten työntekijöiden pääluottamusmies Martti Vähäjylkkä on suullisesti ilmoittanut, että he haluavat pysyä TTES:n sopimuksessa.

4 Liitteenä 2-6 TS:n alaisten tehtävien tehtävänkuvat. HENKIL 57 Henkilöstötoimikunta hyväksyi TTES:n alaisten tehtävien tehtävänkuvaukset vaativuustekijöillä yhteenvedon pohjalta sekä TS:n alaisten tehtävien tehtävänkuvat. Henkilöstötoimikunta hyväksyi kiinteistöpäällikön tehtävien palkkauksen määräytymisperusteen siirtämisen palkkaryhmästä II palkkaryhmään III. Henkilöstötoimikunta päätti, että nyt tehtävä työnvaativuuden arviointi ei alenna kenenkään tehtäväkohtaista palkkaa. Henkilöstötoimikunta päätti, että harmonisointi tehdään nykyisten palkkojen ja pisteiden pohjalta. Vertailua ei tehdä hinnoittelutunnusten eikä työyksiköiden kesken. Yhteenveto tehdään myös tehtävänkuvista joissa kunnanhallituksen päättämät pisteytyskriteerit täyttyvät. Liitteenä 1 ja 2 on korjatut tehtävänkuvaukset maanmittausteknikon ja työnjohtaja II:n tehtävänkuvista (jaetaan kokouksessa). Liitteenä 3 on yhteenveto maksetuista tehtäväkohtaisista palkoista, ehdotus vaativuus pisteiksi ja palkoiksi sekä kunnanhallituksen päättämien pisteiden täyttyminen. Maksetuissa palkoissa on tehtävää tällä hetkellä hoitavien henkilöiden palkat, joissa on mukana epäpätevyysalennukset. Henkilöstötoimikunta hyväksyy maanmittausinsinöörin ja työnjohtaja II:n uudet tehtävänkuvat. Henkilöstötoimikunta käy läpi pisteiden mukaiset tehtäväkohtaiset palkat sekä kunnanhallituksen päättämien vaativuustekijöiden huomioimisen tehtäväkohtaiseen palkkaan. Henkilöstötoimikunta hyväksyi maanmittausinsinöörin ja työnjohtaja II:n uudet tehtävänkuvat. Henkilöstötoimikunta hyväksyi liitteessä 3 olevat vaativuuspisteet ja palkat KVTES:n ja TS:n palkkaryhmä III:n ja II:n osalta. Työnjohtajan erillislisä poistuu kun uusi tehtävänkuvauksen mukainen tehtäväkohtainen palkka otetaan käyttöön. TS:n palkkaryhmä I:n ja TTES:n tehtävien palkkaryhmiin sijoittelu, tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaiset palkat tarkastetaan uudelleen ja käsitellään seuraavassa kokouksessa. Liitteenä 4 on JHL:n pääluottamusmiehen Martti Vähäjylkän esitys TTES:n tuntipalkkaisten palkkaryhmiin sijoittelusta. Henkilöstötoimikunta antoi palkka-asiamiehen tehtäväksi laskea pisteiden kustannusvaikutus ja kunnanhallituksen päättämien vaativuuspisteiden hinnat. Henkilöstötoimikunta esittää, että kunnanhallitus hyväksyy liitteessä 3 olevat vaativuuspisteet ja palkat KVTES:n ja TS:n palkkaryhmä II-

5 KHALL 621 Kj:n ehdotus: I:n ja palkkaryhmä II:n osalta. Henkilöstötoimikunta kokoontuu perjantaina päättämään vaativuuspisteiden hinnoista ja muista harmoni sointiin liittyvistä asioista. Annetaan kokouksessa henkilöstötoimikunnan esityksen pohjalta. Henkilöstötoimikunta on päättänyt vaativuusteki jän pisteen hinnaksi 8. Tehdyn kartoituksen mukaan näi hin määrärahatarve on /kk ilman sivukuluja. Harmonisointiin määrärahan tarve on /kk ilman sivukuluja. Kokonaismäärärahan tarve jotta sekä harmonisointi että vaati vuustekijät pys tyttäisiin maksamaan olisi / vuosi. Summa sisältää sivukulut. Kunnanjohtaja esitti, että asiakokonaisuus siirretään toteutettavaksi alkaen vähitellen useamman vuoden aikana. Kunnanhallitus esit tää valtuustolle :n määrärahaa vuodelle 2009 palkko jen harmonisointia var ten. Määräraha varataan henkilöstöhallinnon kohtaan. Lisäksi harmonisointiin ja tehtävien vaativuustekijöiden huomioimiseen käytetään järjestelyvaraeriä, mikäli sopimukset antavat siihen mahdollisuuden. Aarne Eskola kannatti kunnanjohtajan esitystä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 8.8.2011, kello 17.00 17.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Haavisto Veli, puheenjohtaja

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 2 1. PALKKAUSJÄRJESTELMÄ OSA JOHTAMISTA Palkkaus ja palkitseminen ovat keskeinen osa turvatekniikan keskuksen johtamisjärjestelmää. Organisaation

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA

PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA PALKKAUSJÄRJESTELMÄT KUOPION KAUPUNGISSA Perehdyttämistilaisuus Nilsiän kaupungin valtuustosali 1.11.2012 Raimo Savolainen henkilöstösihteeri Kuopion kaupunki PALKKAUSJÄRJESTELMÄ KVTES: Palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %)

KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %) KVTES:n paikallisen järjestelyvaraerän suuruus 1.3.2002 lukien, % kuntayksiköistä Vastanneita kuntayksiköitä 487 (74 %) 72 % Käytettiin 0,5 % palkkasummasta 28 % Käytettiin suurempi osuus palkkasummasta

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

Paikalliset järjestelyvaraerät kunta-alalla vuonna 2003

Paikalliset järjestelyvaraerät kunta-alalla vuonna 2003 Paikalliset järjestelyvaraerät kunta-alalla vuonna 2003 1.3.2003 sopimus- toteutunut korotuksia korotus kustannus saaneet % % % KVTES 0,6 0,7 31 TS 0,55 0,6 55 TTES 0,6 0,6 42 Lääkärit 0,8 0,9 38 1.12.2003

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä.

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä 1.5.2007. Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä. VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KIRKON PALKKAUSMÄÄRÄYKSISTÄ 1.5.2007

Lisätiedot

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 25 päivänä toukokuuta 2011 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n välillä virastoerän

Lisätiedot

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Tämä sopimus on tehty 31.10.2007 tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti. # 12886 2068/85/2008 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Maaseutuvirastossa. Sopimus on tehty 15:nä päivänä joulukuuta 2008 Maaseutuviraston sekä Julkisalan

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1 SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1 KOKOUSKUTSU AIKA 09.11.2015 klo 16:30 PAIKKA Säkylän kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Valtuustoaloitteen johdosta voidaan mainita seuraavaa:

Valtuustoaloitteen johdosta voidaan mainita seuraavaa: Työllisyystoimikunta 11 18.03.2009 Perusturvalautakunta 48 23.04.2009 Kunnanhallitus 244 11.05.2009 Valtuustoaloite / passiivinen työmarkkinatuki 1454/09/093/2009 TYÖL 11 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Lisätiedot

JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI

JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI JOPI TYÖNARVIOINTIPROSESSI Palkkauudistus kannattaa Se kannustaa ja motivoi Lisätietoja: www.jopiarvio.fi Gunilla Rantanen puh. 044 440 05 14 info@jopiarvio.fi JOPI TYÖNARVIOINTIJÄRJESTELMÄ JopiArvio Oy

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.1.2010 ja 1.2.2010. Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.1.2010 ja 1.2.2010. Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.1.2010 ja 1.2.2010 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 1.12.2010 Paikallisten järjestelyerien käyttö 1.1.2010 ja 1.2.2010 Yleistä Kunnallinen työmarkkinalaitos

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosasto HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) TOIMISTOPÄÄLLIKÖIDEN JA VASTAAVIEN YKSIKÖIDEN PÄÄLLIKÖIDEN KOKONAISPALKKAJÄRJESTELMÄ SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTOSSA SEKÄ VARHAISKASVATUSVIRASTOSSA Tässä ohjeessa kuvataan kokonaispalkkajärjestelmä

Lisätiedot

PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JA SEN TAVOITE- JA TOIMINTAOHJELMA KAUDELLE 2014-2017

PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JA SEN TAVOITE- JA TOIMINTAOHJELMA KAUDELLE 2014-2017 HALLITUS 40 03.03.2014 PALKKAUSJÄRJESTELMÄ JA SEN TAVOITE- JA TOIMINTAOHJELMA KAUDELLE 2014-2017 105/01/01/01/2014 HALL 40 Taustaa Vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan HUS:n henkilöstömäärä oli 31.12.2013

Lisätiedot

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Yksikön johtaja

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Yksikön johtaja PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Yksikön johtaja Personec HR-järjestelmä sisältää valtion palkkausjärjestelmän (yliopistot) arviointilomakkeet, joihin tallennetut tiedot siirtyvät järjestelmässä VPJ-arviointiprosessin

Lisätiedot

KIRKON PALKKAUSJÄRJESTELMÄ UUDISTUU

KIRKON PALKKAUSJÄRJESTELMÄ UUDISTUU Turussa 10.10.2005 KIRKON PALKKAUSJÄRJESTELMÄ UUDISTUU Palkkausuudistuksen tavoitteena on saada aikaan oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja hyviin työsuorituksiin motivoiva palkkausjärjestelmä. Uudistuvan

Lisätiedot

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 %

5 v. 8 v. 10 v. 15 v. 20 v. 2 % 5 % 6 % 4 % 6 % OSIO C Liite 8 Metsä- ja puutalousoppilaitos Soveltaminen ja palkka OSIO C LIITE 8 METSÄ- JA PUUTALOUSOPPILAITOS I SOVELTAMINEN 1 Soveltamisala Metsä- ja puutalousoppilaitoksen opetushenkilöstön palvelussuhteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS)

Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) TAMPERE TS 24.10.2014 TRE:6959/01.00.02/2014 Palkkausjärjestelmäkuvaus, kunnallinen tekninen virka- ja työehtosopimus (TS) Teknisen sopimuksen palkkausjärjestelmän tarkoitus Teknisen sopimuksen (TS) palkkausjärjestelmän

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 30.5.2007 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2006 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki kuntiin ja

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2005 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 22.5.2006 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2005 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki kuntiin ja

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 1

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 1 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 1 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika 24.1.2012 klo 16.30-17.50 Paikka Forssan ammatti-instituutti,

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS MYNÄMÄEN KUNNAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1. JOHDANTO Mynämäen kunnan toiminta-ajatuksena on edesauttaa kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyvinvointia järjestämällä ja tuottamalla kunnallisia

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

TES: 325002 PL: 01 Liite 1

TES: 325002 PL: 01 Liite 1 TES: 325002 PL: 01 Liite 1 MEKin palkkausjärjestelmäliite 1 Määräysten soveltamisala Määräyksiä sovelletaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) niihin kotimaassa työskenteleviin työsopimussuhteisiin toimihenkilöihin,

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla vuonna 2008. Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla vuonna 2008. Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla vuonna 2008 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 4.2.2009 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2008 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki

Lisätiedot

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset.

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset. Kunnanhallitus 27 21.01.2013 Kunnanhallitus 38 03.03.2014 Valtuusto 24 07.04.2014 Kunnanhallituksen päätösvallan siirto / muutokset 4.3.2014 145/00.00.01/2013 KHALL 27 21.1.2013 Kuntalain 14 :n mukaan

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015 Kunnanhallitus 16.5.2016 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1. Henkilöstömäärän kehitys ja palvelusuhteen luonne......

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 53

SÄKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 53 SÄKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 53 Yhdistymishallitus 09.11.2015 AIKA 09.11.2015 klo 16:30-18:00 PAIKKA Säkylän kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 TULOVEROPROSENTTI

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA

Lisätiedot

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies

PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies PERSONEC HR-JÄRJESTELMÄ Käyttöohje Esimies Personec HR-järjestelmä sisältää yliopistojen palkkausjärjestelmän arviointilomakkeet, joihin tallennetut tiedot siirtyvät järjestelmässä ypj-arviointiprosessin

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen

KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen Maakuntahallitus 75 16.03.2015 KVTESn II luvun 17 :n mukaiset työnantajan edustajat Uudenmaan liitossa ja ylimmän johdon palkkausohjeen hyväksyminen 90/01.00.03/2015 MHS 16.03.2015 75 Hallintosäännön 41

Lisätiedot

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2003 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 19.5.2004 Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2003 Yleistä: Vuonna 2003 kunnissa ja kuntayhtymissä oli

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1)

KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1) KT Yleiskirjeen 23/2007 liite 1 1 (1) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) 2008 voimaan tulevien sopimusmääräysten soveltamisohjeet Sopimuskirja (OVTES 2007 2009)

Lisätiedot

Kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpideohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpideohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä Kunnallinen työmarkkinalaitos Kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpideohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä 1.9.2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 21.2.2008 Paikallisten järjestelyerien käyttö 1.9.2007

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö kunta-alalla 1.5.2009 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 24.11.2009 Paikallisten järjestelyerien käyttö 1.5.2009 Yleistä: Kunnallinen työmarkkinalaitos teki kuntiin

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 14.4.2005 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Yleistä: Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/2 10.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/2 10.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (6) 1420 Virastopäälliköiden ja osastopäälliköiden kokonaispalkkajärjestelmä 1.1.2013 alkaen HEL 2012-014362 T 01 02 00 00 Päätös Käsittely Korjattu 25.1.2013 AV

Lisätiedot

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12 ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12.2004 UUDISTETUN TARKENTAVAN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Allekirjoituspöytäkirjan

Lisätiedot

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna

Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2002 1.10.2002 Paikallisen järjestelyvaraerän käyttö vuonna 2002 Yleistä: Voimassa oleviin kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin sisältyvän sopimusalakohtaisen

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Kunnanhallitus 13 18.01.2016 Sairauspoissaolojen

Lisätiedot

PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ

PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ Yhdistymishallitus 40 09.11.2015 Yhdistymishallitus 73 30.11.2015 Kunnanhallitus, uusi 175 20.06.2016 Kunnanhallitus, uusi 92 10.04.2017 PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ 273/02.023/2015

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. 340151 01 101-111 (työvoimatoimistot) 02 102-114 (Työministeriö ja Työvoimaopisto) Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta työministeriössä, Työvoimaopistossa ja työvoimatoimistoissa

Lisätiedot

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Liite 1. Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta Kouvolan kaupunki Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta 1 1. Miehet ja naiset Kouvolan kaupungin henkilöstöstä naisia on 83,9 % ja

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN. Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN. Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013 HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Yhteenveto toteutumasta henkilöstöraporttiin v. 2013 Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT

HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT OHJE 1 (6) HENKILÖSTÖPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN, VIRANHALTIJAT KH 18.1.2016 1. PÄÄTÖSVALLASTA, MUUTOKSENHAUSTA JA TIEDOKSIANNOSTA Kunnan päätösvaltaa on siirretty (delegoitu) henkilöstöasioissa viranhaltijoille

Lisätiedot

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN

14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN Henkilöstöjaosto 2 27.04.2016 Yhteistyötoimikunta 14 03.05.2016 Kunnanhallitus 14 11.05.2016 14 JOHTAVASSA JA ITSENÄISESSÄ ASEMASSA OLEVIEN MÄÄRITTÄMINEN HENKJA 27.04.2016 2 Valmistelija: vt.hallintojohtaja

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VARASTO-

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKKAUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN

TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKKAUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN kuntayhtymä Hallinnollinen ohje 1 (6) TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKKAUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy normaalin kliinisen

Lisätiedot

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä 281805 Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä Verohallitus sekä Verohallinnon atk-henkilöt VERO-ATK ry ovat tehneet 20 päivänä joulukuuta 2005 työehtosopimuksen verohallinnon

Lisätiedot

Hej Gunilla Rantanen on kutsuttu henkilöstöjaoston kokoukseen asiantuntijaksi. Päätösesitys (hj): Annetaan kokouksessa.

Hej Gunilla Rantanen on kutsuttu henkilöstöjaoston kokoukseen asiantuntijaksi. Päätösesitys (hj): Annetaan kokouksessa. Henkilöstöjaosto 9 26.11.2015 Henkilöstöjaosto 11 29.12.2015 Henkilöstöjaosto 1 21.03.2016 Henkilöstöjaosto 18 14.12.2016 Henkilöstöjaosto 2 02.02.2017 Henkilöstöjaosto 4 30.03.2017 Tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284. Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 286 151 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 287

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284. Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 286 151 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 287 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284 Kunnanhallitus 15.06.2015 AIKA 15.6.2015 klo 18:30 19.08 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö on uudistettu.

Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen. Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö on uudistettu. KT Yleiskirjeen 9/2014 liite 5 1 (6) Palkkahinnoitteluliitteen 7 Lomituspalveluhenkilöstö soveltaminen Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenteesta ja sisällöstä Palkkahinnoitteluliitteen 7 rakenne ja sisältö

Lisätiedot

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. 1 VES 324051 TES 324001 Palkkaliite 01 Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa. Sopimus on tehty.päivänä joulukuuta 2005 Kuluttajaviraston,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä

UusiKunta-taloustoimikuntaa avustava henkilöstövastaavien työryhmä UusiKunta-taloustoimikunnan esitys selvityshenkilö Osmo Soininvaaralle Uuden Kunnan henkilöstöjohtamisen periaatteiksi mukaan otettavaksi yhdistymissopimukseen tai sen liitteeseen UusiKunta-taloustoimikuntaa

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

EDUINFO Pietarsaari 30.10.2013

EDUINFO Pietarsaari 30.10.2013 EDUINFO Pietarsaari 30.10.2013 Varhaiskasvatuksen palkkauksesta ja työajasta Varhaiskasvatuksen Alueasiamies palvelupäällikkö Seppo Heinonen seppo.heinonen@seinajoki.fi 044 550 2043 Susanne Wickström susanne.wickstrom@kokkola.fi

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6 / 2012

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6 / 2012 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 6 / 2012 Aika 9.10.2012 klo 19.02 21.01 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1 Sopimuksella pyritään turvaamaan kunnallisten työpaikkojen kilpailukyky ja pätevän henkilöstön saatavuus tulevina vuosina.

1 Sopimuksella pyritään turvaamaan kunnallisten työpaikkojen kilpailukyky ja pätevän henkilöstön saatavuus tulevina vuosina. YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 2 10.1.2003 1 (5) KUNNALLISEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEITÄ VUOSINA 2003 2007 KOSKEVAN SOPIMUKSEN SOVELTAMISOHJEET 1 Lähtökohdat Sopimuksella pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen Yhteistyötoimikunta 12 10.06.2010 Yhteistyötoimikunta 18 22.06.2010 Kunnanhallitus 178 29.06.2010 Yhteistyötoimikunta 3 03.03.2015 Kunnanhallitus 77 17.03.2015 Yhteistyötoimikunta 14 28.09.2016 Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon liitetty oikaisuvaatimusohjeet pidetään nähtävänä 23.10.2007

Kokouksen tarkistettu pöytäkirja, johon liitetty oikaisuvaatimusohjeet pidetään nähtävänä 23.10.2007 Kunnanhallitus 15.10.2007 348 Kunnanhallituksen kokoushuone kello 15.00 241 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 242 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 243 Työjärjestyksen hyväksyminen 244 KVTES:n

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka PÖYTÄKIRJA Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LAHJA- JA MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖT 1..1 Luokitus Luottamushenkilöt jaetaan tätä lahja- ja merkkipäiväsääntöä sovellettaessa kolmeen luokkaan seuraavasti: I II III kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Työn vaativuuden arviointiprosessi

Työn vaativuuden arviointiprosessi Työn vaativuuden arviointiprosessi Tiedotus- ja opastustilaisuus Seija Kuningas 1 Käsitteet Työn vaativuus = työn tekijälleen asettamat vaatimukset millaisia valmiuksia työntekijällä tulee olla, jotta

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001

SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 1 SYKE/VES 356051 SYKE/TES 356001 Suomen ympäristökeskuksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön. 1 Tarkentava virkaehtosopimus ja työehtosopimus MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä MTT:n

Lisätiedot

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin. Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta aluehallintovirastoissa. Sopimus on tehty 24. päivänä marraskuuta 2011 Itä-Suomen aluehallintoviraston, Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES: 310251 TES: 310201. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus VES: 310251 TES: 310201 Virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin 22.6.2010 Liikenneviraston sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö

Lisätiedot

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola

Lisätiedot

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka määrätään palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Osio F Liite 13 Kansanopisto Palkka ja työaika OSIO F LIITE 13 KANSANOPISTO I VIRAN/TOIMENHALTIJOIDEN PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin tehtäväkohtainen palkka Rehtorin (4 07 01 01 1) tehtäväkohtainen palkka

Lisätiedot

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja.

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja. Kunnanhallitus 54 24.03.2003 Kunnanhallitus 67 09.04.2003 Kunnanvaltuusto 20 16.04.2003 Kunnanhallitus 110 26.06.2003 Kunnanhallitus 33 16.03.2004 Kunnanvaltuusto 11 24.03.2004 OSTOTARJOUS LÄNSIKYLÄN VANHASTA

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12) KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä Opetushallituksen toimialaan kuuluvissa valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön osalta. Sopimus on tehty 17. päivänä kesäkuuta 2011

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut, yksi

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

PALKKAUS-JÄRJESTEL MÄ KÄSIKIRJA

PALKKAUS-JÄRJESTEL MÄ KÄSIKIRJA POSI PALKKAUS-JÄRJESTEL MÄ KÄSIKIRJA NASTOLAN KUNTA, versio 21.9.2014 Pääluottamusmiehet 28.8. Kunnanhallituksen henkilöstöryhmä 1.9. Yhteistyöryhmä 30.9. NAN Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 3 2. PALKKAUSJÄRJESTELMÄUUDISTUKSEN

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien.

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien. Yhteistyötoimikunta 44 07.12.2016 Yhteistyötoimikunta 60 20.12.2016 Yhteistyötoimikunta 6 21.02.2017 55 28.02.2017 156 30.08.2017 Tehtävien vaativuuden arviointi ja palkkakorien määrittäminen 103/01.02.00/2016,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 15 / 2015 Aika Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00 17.40 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 15 / 2015 Aika Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00 17.40 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 15 / 2015 Aika Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00 17.40 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Tiistaina 15.12.2015 klo 17.00-17.40 Kokoushuone 1 (khall) Nro 15 / 2015

Lisätiedot