Avustukset liikuntatoimintaan 2017
|
|
- Emilia Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti rekisteröidyille urheilu- ja liikuntayhdistyksille, joiden kotipaikkana on Sipoon kunta ja jotka kuuluvat jäsenenä valtakunnalliseen liikuntajärjestöön. Kohdeavustuksia voidaan myöntää myös muille liikuntatoimintaa järjestäville sipoolaisille yhdistyksille. Avustusta voidaan myöntää myös henkilökohtaisena avustuksena, kuten stipendinä (menestyneiden urheilijoiden palkitseminen). Kunnassa toimivat seurat ja yhdistykset voivat hakea liikuntatoimintaansa seuraavia avustuksia vapaa-ajanjaostolta: Yleinen toiminta-avustus sekä kohdeavustukset * kuntoliikuntaan * säännölliseen alle 18-vuotiaille tarkoitettuun ohjattuun toimintaan * toimitsija-, valmentaja- ja ohjaajakoulutukseen * liikuntapaikkojen kunnossapitoon * liikuntapaikkojen- ja alueiden vuokriin * liikuntapaikkojen rakentamiseen ja suunnistuskarttojen valmistamiseen * liikuntapaikkojen kiinteistöveroavustus 1. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Sipoon kunnan asukkaisiin. 2. Avustuksia ei myönnetä yhdistyksille edelleen jaettaviksi. 3. Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin: - yhdistyksen avustuksen tarve (perustoiminta sekä kertaluonteiset tapahtumat esim. arvokisojen järjestäminen) - toiminnan määrä - toiminnan laatu - toiminnan yhteiskunnallinen merkitys - avustettavan toiminnan tulee olla urheilu- tai liikuntatoimintaa.
2 Ohje 2 (5) Yleinen toiminta-avustus Kohdeavustukset 4. Hakemus on tehtävä Sipoon kunnan Timmi-avustushaun kautta ( ja vapaa-aika/yhdistykset ja avustukset) perjantaihin klo 23:59 mennessä. 5. Hakemuksen mukana on toimitettava seuraavat liitteet: - toiminta- tai vuosikertomus sekä vahvistettu tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus (edelliseltä toimintavuodelta) - talousarvio tai rahoitussuunnitelma sekä toimintasuunnitelma sille kaudelle/vuodelle, jolle avustusta haetaan - yhdistyksen säännöt (ei ole tarpeen oheistaa, mikäli ne on aikaisemmin toimitettu eikä niihin ole tehty muutoksia). 6. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Yleistä toiminta-avustusta voidaan myöntää rekisteröidylle sipoolaisille urheiluseuroille tai liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille, jotka kuuluvat jäsenenä johonkin sellaiseen valtakunnalliseen liikuntajärjestöön, jonka valtioneuvosto on liikuntalain (390/2015) 10 :n perusteella ja liikunta-asetuksen (550/2015) 8 perusteella hyväksynyt liikuntalain nojalla oikeutetuksi saamaan valtion avustusta* tai sellaiselle rekisteröidyille sipoolaisille yhdistyksille, jonka toiminta sääntöjen mukaan on pääasiassa liikuntaa. *Lista vuosittaista valtionapua saavista valtakunnallisista liikuntajärjestöistä: / Myönnetyt avustukset Kohdeavustuksia voidaan myöntää myös muille liikuntatoimintaa järjestäville sipoolaisille rekisteröidyille yhdistyksille. Kuntoliikunta-avustus Kuntoliikunta-avustusta voidaan myöntää kyläseurojen, nuorisoyhdistysten tmv. yhdistysten järjestämään kuntoliikuntatoimintaan. Kuntoliikunnan toimintatiedot merkitään Kohdeavustuksen Lisätietojakohtaan: - Liikuntatapahtumat, -kilpailut ja harjoitukset sekä osanottajien lukumäärä - tarvittaessa lisäselvitys kohtaan Lisätiedot. Avustus säännölliseen alle 18-vuotiaiden ohjaustoimintaan 1. Harjoitustoiminnan tulee kohdistua lapsiin tai alle 18-vuotiaisiin nuoriin ja kyseeseen tulee vain säännöllinen ohjattu harjoitustoiminta. Kilpailuja, otteluita tai harjoitusotteluita ei huomioida.
3 Ohje 3 (5) 2. Toimintajaksot ovat ja Ohjaustoimintaa koskeva harjoituspäiväkirja täytetään Liikuntapalvelujen lomakkeelle ja se toimitetaan Liikuntapalveluille (lliikuntapalvelut@sipoo.fi) kahden viikon sisällä, kuitenkin viimeistään toimintajaksoa seuraavan kuukauden 15. päivään klo 23:59 mennessä. 3. Seuralle myönnettävän hyväksytyn harjoituskerran avustuksen suuruus määräytyy ohjaajan pätevyyden mukaan. Ohjaajat luokitellaan neljään ryhmään. Avustuksen suuruus on aina a) kohdassa suurin ja d) kohdassa pienin. a) liikunnanopettajat, liikunnanohjaajat, liikuntaan erikoistuneet peruskoulunopettajat, lajiliiton korkein koulutustaso. b) lajiliiton toiseksi korkein koulutustaso, väh. 4 kk:n liikunnallinen koulutus c) vähintään 30 tuntia kestänyt liikunnallinen koulutus d) muut 4. Samalle ryhmälle myönnetään avustusta enintään kahdesta harjoituskerrasta viikossa. 5. Jos valmentaja pitää harjoituskertoja useammin kuin kaksi kertaa viikossa, maksetaan avustusta d) kohdan mukaan viikon kolmannesta harjoituksesta lähtien valmentajan koulutustasosta riippumatta. 6. Jos ryhmässä on monta osanottajaa ja harjoituksissa monta eri harjoittelupistettä, voidaan ryhmälle myöntää avustusta kahden valmentajan osalta. 7. Hyväksyttävät harjoitustilaisuudet ovat: a) Säännölliset harjoitukset: vähintään kerran viikossa kuukauden ajan tai joka toinen viikko kahden kuukauden ajan. b) Osanottajien määrä; yksilölajeissa vähintään 3 osanottajaa, joukkuelajeissa vähintään 5 osanottajia c) Ohjattu toiminta; selvityslomakkeella mainittu ohjaaja tai valmentaja on vetänyt ja valvonut harjoitukset. d) Ikä; Ohjatut harjoitukset on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. f) erityisesti maahanmuuttajille suunnatun ohjatun toiminnan tukemiseen voidaan myöntää korvamerkittyä avustusta, mikäli aluehallintovirasto myöntää hanketukea kunnalle Myöhästyneitä harjoituspäiväkirjoja ei huomioida.
4 Ohje 4 (5) Koulutusavustus Edellisvuoden aikana tapahtuneet koulutukset huomioidaan. Toteutuneet kurssimaksut ja koulutuskustannukset kirjataan kohdeavustuslomakkeen Lisätietoja-kohtaan ja niistä tulee lähettää jäljennös Liikuntapalveluille. (kts. liite 2 / Koulutusavustuksen jakoperusteet vapaa-ajanjaosto ). Matka- ja majoituskustannuksia (ml. ruokailut) ei korvata. Liikuntapaikkojen kunnossapitoavustus Kunnossapitotyö ja -kustannukset kirjataan kohdeavustuslomakkeen Lisätietoja-kohtaan: - liikuntapaikan nimi ja sijainti (osoite) - liikuntapaikan koko (pituus / pituus & leveys) - valaistus (kyllä/ei, lisätiedot määrästä ja tehosta) - liikuntapaikan varusteet (kaukalo, pukukopit, muut varusteet ) - tehtyjen talkootuntien määrä & lyhyt kuvaus - kunnossapitokustannukset Liikuntapaikkavuokra-avustus Sipoon kunnan perimiä vuokria ei huomioida. Säännöllisestä harjoitus- tai kilpailutoiminnasta johtuvat muut liikuntatilavuokrat huomioidaan. Jäljennökset tositteista edelliseltä vuodelta tulee lähettää Liikuntapalveluille hakuajan kuluessa. Liikuntapaikkojen rakentaminen ja suunnistuskarttojen valmistaminen Kustannusarvioltaan yli arvoisten liikuntapaikkojen rakentamishankkeista tulee olla Liikuntapalveluihin yhteydessä jo suunnittelutyön alkuvaiheessa. Vapaamuotoinen kuvaus kustannusarvioineen merkitään kohdeavustuksen Lisätietoja-kohtaan. Kiinteistöveroavustus Sipoossa rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset voivat hakea kiinteistöveroavustusta ylläpitämäänsä ja omistamaansa kiinteistöön. Avustusta haetaan Timmi-avustusohjelmiston kautta mennessä. Avustus maksetaan kun yhdistys on osoittanut maksaneensa kiinteistöveron.
5 Ohje 5 (5)
Avustukset kulttuuritoimintaan 2017
Avustukset kulttuuritoimintaan 2017 Myöntämisperiaatteet Sipoon kunta myöntää kerran vuodessa kohdeavustusta kulttuuritoimintaan ja yhdelle ammattitaiteilijalle taiteilija-apurahan. Lisäksi myönnetään
KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET
KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus
ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET
LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET 1. YLEISTÄ Järvenpään kaupungin hallintosäännön 5.3.2013 25 mukaisesti sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. Tekniset korjaukset liikuntalautakunnan
Liikuntajärjestöjen avustusohjeet
HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 23.1.2018 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.3.2018 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET 1.9.2012 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus 4. Kohdeavustukset a) kansainvälisen toiminnan
SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 12.2.2013 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.4.2013 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan
Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako
Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2014 Liikuntapalvelut puh LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2014 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN
JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE
1 JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2 YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY
VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan
Liikuntapalveluiden avustusohje
Liikuntapalveluiden avustusohje 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.5.2016 Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut edistää avustuksilla liikuntaa, kilpaurheilua ja niihin liittyvää
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen
Khall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET
URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 6.11.2007 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.1.2008 1 RAISIOLAISTEN URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET Liikuntalain 2 :n mukaan yleisten
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET
1 LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJEET Hyvinvointilautakunta 29.3.2017 2 Sisällys 1 AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN... 3 2 KUKA VOI HAKEA?... 3 3 AVUSTUSTEN HAKEMINEN... 4 4 AVUSTUSHAKEMUKSEEN LIITETTÄVÄT ASIAKIRJAT...
LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE
LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE 1 MIKKELIN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Voimaan 1.4.2010 alkaen Mikkelin kaupungin liikuntapalveluiden avustusten päämääränä on edistää liikuntaa, kilpaurheilua
Mitä avustusta haetaan
1 Hakemus palautetaan: Pirkkalan kunta /Kirjaamo Suupantie 6 C 33960 Pirkkala tai kirjaamo@pirkkala.fi vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi 040 133 5629 Hakemus on jätettävä viimeistään 112016 klo 15.00 Huom!
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta
2016 LIIKUNTA-, NUORISO-
Julistetaan haettavaksi vuodelle 2016 LIIKUNTA-, NUORISO- ja KULTTUURITOIMINNAN TOIMINTA-AVUSTUKSET - liikuntajärjestöille - nuorisojärjestöille ja nuorten toimintaryhmille - kulttuurijärjestöille Järjestöjen
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10
ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty: 30.3.2017 2 Sisällys Liikuntapalveluiden avustusohjesääntö...3 Liikunta-avustukset...3 Avustusten haku...3 Avustusten hakuaika...3 Avustusmuodot.4 1. Toiminta-avustukset...4
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki
Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017
PARIKKALAN KUNTA Sivistyslautakunta 1/5 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017 Avustusten jakaminen Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen
Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat. Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Koulutustuki Perustoimintatuet Kohdennetut tuet Parhaat Paimion kaupunki, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Aiemmin jaettu avustuksia nyt tukia Säännöt on koottu Hakijan oppaaseen ja tukiperiaatteet ovat
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015
Sivistyslautakunta/liikuntatoimi 1/1 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Avustukset
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ Paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseksi Valkeakosken kaupungin liikuntatoimi myöntää vuosittain perusavustusta
LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS
LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero
Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen
Nuoriso- ja liikuntaltk. 9.2.2011 LIITE 2 UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET EDELLYTYKSET... 3 3. LIIKUNTATOIMEN KOHDEAVUSTUS... 4 3.1 Liikuntatoimen kohdeavustuksen
VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET
VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET Ohjeet ja säännöt VAP 6, 06.02.2018 1(8) Sisällysluettelo 1. Yleistä yhdistysavustuksesta 3 1.1. Yhdistysavustuksen avustusmuodot 1.2. Tavoitteet 1.3. Tarkoitukset
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2017 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ Paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseksi Valkeakosken kaupungin liikuntatoimi myöntää vuosittain perusavustusta
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET. Vapaa-aikalautakunta vahvistaa kirjalliset jakoperusteet.
1 LEPPÄVIRRAN KUNTA Hyväksytty vapaa-aikalautakunnan VAPAA-AIKALAUTAKUNTA kokouksessa 12.2.2008 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET I PERUSAVUSTUS Liikuntajärjestöjen vuosiavustusten jakoperusteet
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ
KULTTUURI-JA LIIKUNTAPALVELUJEN TULOSALUEIDEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNTÖ Kuvalk 5.2.2013 12 (LLK hall 9.2.2015 6) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 4 ------------------------------------------------------------------------------------------
Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:
Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita
AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018
KONTIOLAHDEN KUNTA PÄÄTÖS Sivistyslautakunta 29.11.2017 AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018 Rekisteröityneen yhdistyksen tulee toimittaa avustuksen saamiseksi toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja
KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017
KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Tämä ilmoitus koskee kaikkia niitä avustuksia, jotka myönnetään niistä Kotkan kaupungin talousarviossa 2017 osoitetuista määrärahoista, joissa ei ole nimetty avustuksensaajia.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016
KONTIOLAHDEN KUNTA EHDOTUS / PÄÄTÖS Vapaa-aikalautakunta 27.10.2015 AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016 AVUSTUS YHDISTYSTEN- JA JÄRJESTÖJEN TOIMINTAAN VUODELLE 2016 Avustusta voivat hakea kontiolahtelaiset
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /
YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen
ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 2 (6) Kaupunginvaltuusto
UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN
UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007 Päivityksen voimaantulo 1.1.2008 alkaen
Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet. Seurafoorumi 28.4.2015
Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet Seurafoorumi 28.4.2015 Avustettavuus Haetaan kerran, minkä jälkeen avustettavuutta arvioidaan vuosittain itsearvioinnin sekä muutaman vuoden välein suoritettavan
Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017
Sivistyslautakunta 25 25.04.2017 Liikuntatoimen avustukset 2017 160/02.05.01.03.00/2017 Sivltk 25.04.2017 25 Liikuntatoimen vuoden 2016 avustuksiin on varattu 15 000. Näistä 13 000 oli haettavana maaliskuussa
Lapsi-, nuoriso- ja liikuntatoiminnan avustukset
Lapsi-, nuoriso- ja liikuntatoiminnan avustukset VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT JA OHJEET 8.2.2012 Sisällys Sivu Avustuksia koskevat yleiset säännöt 3 5 Yleistä Tavoite Avustusmuodot Hakumenettely Päätös
4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7
0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset - Liikuntajärjestöjen
Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori
Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen
Ii-instituutti Avustukset PL 24
Avustukset PL 24 Lähineuvoston 91101 Ii nimi: Yleisavustus kulttuuri (yhdistys) Yleisavustus liikunta Yleisavustus nuoriso Kohdeavustus kulttuuri (yksityinen henkilö) Kohdeavustus liikunta Kohdeavustus
Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019
Sivu 1/9 Sivistyslautakunta 27.2.2019 Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019 Rekisteröityneen yhdistyksen tulee toimittaa avustuksen saamiseksi toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja tilinpäätös. Seurojen
Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET
Vapaa-aikaltk 24.5.2007 LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET 2 Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 3.12.2003 Voimaantulo 1.1.2004 alkaen Vapaa-aikalautakunta päivittänyt 24.5.2007 Päivityksen
KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.
TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )
Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019
Sivu 1/7 Sivistyslautakunta 28.11.2018 Avustusten jakoperusteet vuodelle 2019 Rekisteröityneen yhdistyksen tulee toimittaa avustuksen saamiseksi toimintakertomus, toimintasuunnitelma ja tilinpäätös. Seurojen
SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET
Siuntion kunta Sivistyslautakunta 10.2.2011 9 Voimassa 1.1.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunnan ja sivistysosaston johtosäännön 5 :n mukaisesti
Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet
Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet KH 26.3.2018 1 Kaupunki voi myöntää yhdistyksille ja järjestöille yleishyödyllisiä toiminta-avustuksia. Toiminta-avustus voi olla joko kohdennettua,
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 8.12.2015 2 1. Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa avustusten jakamiseen. Avustusten määrä
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE
Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
Liikunnan kansalaistoiminnan avustukset
Liikunnan kansalaistoiminnan avustukset HAKUOHJE 2016 Sisällys 1. Liikunnan kansalaistoiminnan avustukset 3 2. Liikunnan kansalaistoiminnan varsinaiset avustukset 4 2.1. Avustuskelpoisuuden ehdot 4 2.2.
SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT
Sivu 1/6 Siviltk 10.2.2015, 12, Liite 1 SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT AVUSTUKSET JA PALKKIOT KÄYTTÖTARKOITUS HAKUAIKA VUOSITTAIN 1. TOIMINTA-AVUSTUS järjestöjen sääntömääräisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Harkinnanvaraisilla avustuksilla luodaan edellytyksiä iittiläiselle kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, ja kansalaistoiminnalle ja kannustetaan
URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681
Sivistyslautakunta 6 29.01.2014 Sivistyslautakunta 27 23.04.2014 Sivistyslautakunta 73 04.12.2014 URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014 85/02.05.01/2013 Sivltk 29.01.2014 6 29.1.2014
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015
LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015 AVUSTUSMUODOT Vuosiavustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä avustuksia, jotka vapaa-ajan lautakunta
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon
POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta
POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia