Palveleva johtajuus on varhaiskasvatuksen vahvuus
|
|
- Annika Aro
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palveleva johtajuus on varhaiskasvatuksen vahvuus Kirsi Rytkönen Henkilöstön kehittämispäällikkö, Kokkolan kaupunki Jatko-opiskelija, Tampereen yliopisto
2 Esimieheltä vaaditaan sopiva ruumiinrakenne. Hänen tulee olla roteva ja voimakas, että hän pystyy osastonsa töihin. Hänellä tulee olla hyvä terveys, jottei osasto sairaslomien ja sijaisten vuoksi tule huonosti hoidetuksi. Esimieheltä vaaditaan arvovallan tukena oleva hyvä ulkomuoto ja ulkoasu. Hänellä tulee olla hyvä ryhti, sillä ryhdikäs henkilö näyttää jo ensi silmäyksellä reippaalta ja ahkeralta. Esimiehen tulee olla tahdikas ja pystyä ylpeilemättä seurustelemaan alaistensa ja ujostelematta päämiestensä kanssa. Vaikeissa tilanteissa hänen pitää ennemmin olla huumorintajuinen kuin pikavihainen, ja hänen tulee aina säilyttää itsehallintansa. Jotta esimies pystyisi yhteistyöhön, vaaditaan, että hän on tarpeeksi seurallinen ja ystävällinen. Lisäksi hänen tulee osata puhua ja kirjoittaa nasevasti ja täsmällisesti, käyttämättä tarpeettomia sanaröykkiöitä. (Ivalo, 1947). 2
3 Palveleva johtaja asettaa johdettavien edun johtajan oman edun edelle. Palveleva johtaja arvostaa työntekijöitä, rakentaa yhteisöllisyyttä, kuuntelee vastaanottavaisesti ja suvaitsevaisesti sekä toimii itse hyvänä esimerkkinä. Hän johtaa yhteistä visiota ja tarjoaa työntekijöille mahdollisuuksia oppimiseen ja kasvamiseen. Johtaja osoittaa luotettavuutta ottamalla vastuuta muista, haluamalla oppia muilta sekä ylläpitämällä eheyttä ja luottamusta. 3
4 Palveleva johtajuus Ei ole johtamistekniikka, menetelmä tai malli - tapa elää ja kohdata kanssaihmiset Johtaja ei halua valtaa, vaan auttavalla asenteella edistää perustehtävän toteutumista työyhteisössä 4
5 Johtajuus ja laadukas varhaiskasvatus Johtaminen vaikuttaa merkittävästi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin ja pedagogisen laadun vahvistamiseen Henkilöstön hyvinvoinnin lisäksi toimintakulttuurilla on merkittävä vaikutus lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaan varhaiskasvatuksen tärkein voimavara 5
6 Palveleva johtajuus muutosten tukena Laatu, palvelutoiminnan tuottavuus, onnistuneiden muutosten toteuttaminen sekä koko kunnan elinvoimaisuus on osoitettu olevan yhteydessä ihmislähtöiseen johtamisorientaatioon 6
7 Palveleva johtajuus - ihmislähtöistä ja eettistä johtajuutta Vaikuttaa myönteisesti työntekijöiden työhyvinvointiin positiiviseen työilmapiiriin työntekijöiden luovuuteen toistensa auttamiseen työhön sitoutumiseen ja aikomukseen jatkaa työelämässä pidempään parantaa yhteistyötä ja tiimin tehokkuutta myönteinen yhteys oikeudenmukaisiin käytäntöihin hyviin työn hallintamahdollisuuksiin vähäisempään työuupumukseen työntekijöiden työn imuun ja yleensä tyytyväisyyteen elämään 7
8 Palveleva johtajuus varhaiskasvatuksessa Taustalla vaikuttavat tekijät Palvelevan johtajuuden ydinulottuvuudet Vaikutukset yksilöön ja organisaatioon Tarve palvella ja halu johtaa Yksilölliset ominaisuudet Konteksti ja kulttuuri Voimaannuttaminen Kehittäminen Suunnan osoittaminen Sosiaalinen vastuu Nöyryys Aitous Ammatillinen kasvu ja kehittyminen Työhyvinvointi ja sitoutuminen Tiimin tehokkuus Sosiaalinen vastuu Laadukas varhaiskasvatus Hyvinvoiva lapsi 8
9 Johtajan valmius ymmärtää sosiaalisten tilanteiden monitasoisuutta sekä herkkyyttä ja taitoa toimia erilaisissa tilanteissa Taustalla vaikuttavat tekijät Johtaja tietää, miten hänen tulisi toimia, ja hänellä on tarvittavaa rohkeutta ja moraalista tahdonlujuutta toimia moraalisessa ongelmatilanteessa Vuorovaikutus on menestyksekkään varhaiskasvatuksen johtamisen kannalta yksi tärkeimpiä tekijöitä Sisäinen motivaatio Inhimillinen orientoituminen Kulttuurinen valtaetäisyys ja konteksti Talous ja tuottavuus voivat hallita myös varhaiskasvatusta, mikäli kasvatusajattelua ei sidota vahvemmin ihmisyyden ja etiikan kysymyksiin 9
10 Suunnan näyttäminen kertoo työntekijöille mitä heiltä odotetaan - varhaiskasvatuksen perustehtävästä muodostuneen vision mukaisesti Aitous on lupausten pitämistä, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä ja inhimillistä herkkyyttä. Johtaja tiedostaa omat heikkoudet ja vahvuudet. Ydinulottuvuudet Voimaannuttaminen Kehittäminen Suunnan osoittaminen Sosiaalinen vastuu Nöyryys Aitous Empatia Sosiaalinen vastuu on lojaalisuutta ja huolenpitoa toisista Empatia mahdollistaa tunnetilojen ymmärtämisen ja myötätuntoiset teot. Työyhteisössä voi tehdä virheitä ilman torjutuksi tulemisen pelkoa Nöyryys on johtajan kykyä asettua itse taustalle ja tunnustaa työntekijöiden osaaminen ja arvo Voimaannuttava ja kehittävä johtaja tunnistaa työntekijöiden vahvuuksia, kannustaa heitä itsearviointiin, ajatusten vaihtoon ja uusien toimintatapojen kokeiluun. Johtaja tukee yhteisön kehittymistä oppivaksi yhteisöksi, jossa osaamista kehitetään ja jaetaan. Valtuuttaa päätöksentekoon ja oman työn kehittämiseen. Luottaa työntekijän kykyihin. 10
11 Vaikutukset yksilöön ja organisaatioon Edistää yhteisöllistä vastuuta, työhyvinvointia ja työhön sitoutumista Edistää työntekijöiden itsensä toteuttamista omassa työssään eli mahdollisuutta tehdä merkityksellistä työtä, johon voi itse vaikuttaa - keskeinen motivointitekijä ja yksi työhyvinvoinnin lähde Hyvinvoiva työntekijä on laadukkaan varhaiskasvatuksen tärkein voimavara, joka myötävaikuttaa lapsen hyvään kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin 11
12 Nollasta ei oo lähetty, ehkä käsitteenä ei oo vaan puhuttu palvelevasta johtajuudesta, vaikka se käytännössä on sellasta ollukki. (johtaja 10) Lähtötilanne Palvelevan johtajuuden ydinulottuvuuksista korostuivat eniten voimaannuttaminen, vastuuttaminen ja suunnan näyttäminen Vähiten johtajan rohkeus, aitous ja nöyryys Hakanen ym. (2012) INSPIhanke: Kuntajohtamisessa korostuvat eniten vastuuttamisen, anteeksiantamisen ja suunnan näyttämisen osaalueet. Heikoimmin näkyivät rohkeus, aitous ja nöyryys ARTTU2-tutkimusohjelman mukaan palveleva johtaminen toteutuu sivistystoimessa useammin kuin muilla toimialoilla, ja vahvimmin juuri varhaiskasvatuksessa 12
13 Keskeisimpiä tuloksia Varhaiskasvatuksen johtajilla johtajuutta ja johtamistoimintaa ohjasi varhaiskasvatuksen perustehtävä. Päättäjien puhetta ja päätöksentekoa hallitsivat ensisijaisesti taloudelliset faktat. Johtajuudessa painottuivat Perustehtävä johtajuutta ohjaavana tekijänä Johtajat painottivat ihmisten johtamista sekä työyhteisön sisäisiä asioita, kuten suunnittelua ja organisointia. Päiväkodeissa korostui pedagoginen johtajuus. Päättäjillä tuloksellisuus ja taloudellisuus. 13
14 Keskeisimpiä tuloksia Johtamiskulttuurin kehittäminen Työntekijöiden, johtajien ja päättäjien mukaan johtajuuden kehittämistä tulee suunnata henkilöstöjohtamisen taitoihin. Palveleva johtajuus soveltuu hyvin kasvatuksellisen organisaation johtamiseen päättäjien ja johtajien mukaan. Palvelevan johtajuuden rakentumisen prosessi on yhteisöllinen ja monitasoinen. Prosessissa korostuvat muun muassa itsensä johtaminen, koulutus, vuorovaikutustaidot ja rakenteet. 14
15 Keskeisimpiä tuloksia Miten meni noin niinku omasta mielestä? Yhteisöllisyys ja osallisuus olivat johtajien mukaan toteutuneet hyvin läpi koko kehittämisprosessin Johtajien mukaan vertaistuen ja itsensä johtamisen lisäksi rakenteelliset uudistukset olivat edistäneet palvelevan johtajuuden rakentumista Työntekijöiden mukaan erityisesti avoimuus ja voimaannuttaminen olivat lisääntyneet kehittämisprosessin aikana 15
16 Palvelijaksiko tässä pitäisi ryhtyä? Toteuttaako johtaja kaikki työntekijän toiveet? Luovuttaako palveleva johtaja vallan, on passiivinen ja päättämätön Ei ole noussut akateemisesta tutkimuksesta Liian hyvää ollakseen totta, vain joidenkin erityisten ihmisten saavutettavissa? Organisaatiot eivät pääsääntöisesti ole olemassa työntekijöiden kehittämiseksi vaan tuloksen tekemiseksi? Ristiriitainen nimi? Työntekijöiden perinteiset odotukset? Johtajan omat haasteet päästää irti kontrollista. 16
17 Cerit, Y. (2009). The effects of servant leadership behaviours of school principals on teachers job satisfaction. Educational Management Administration & Leadership, 37(5), Dinh, J. E., Lord, R. G., Gardner, W. L., Meuser, J. D., Liden, R. C. & Hu, J. (2014). Leadership theory and research in the new millennium : current theoretical trends and changing perspectives. The Leadership Quarterly, 25(1), Fonsén, E. (2014). Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Tampere: Tampere University Press. Greenleaf, R. K. (2002). The servant as leader. Teoksessa Spears L. C. (toim.), Servant leadership : a journey into the nature of legitimate power & greatness. Essays by Robert K. Greenleaf. New York: Paulist Press, Hujala, E.(2013). Contextually defined leadership. Teoksessa E. Hujala, M. Wani-ganayake & J. Rodd (Toim.), Researching leadership in early childhood education. Tampere: Tampere University Press, Irving, J. A. & Longbotham, G. J. (2007). Team effectiveness and six essential servant leadership themes : a regression model based on items in the organizational leadership assessment. International Journal of Leadership Studies, 2(2), Juuti, P. (2013). Jaetun johtajuuden taito. Jyväskylä: PS-kustannus Koskensalmi, S., Seppälä, P., Hakanen, J. & Pahkin, K. (2015). Innostava esimies : inspistä! esimiehelle työkirja. Helsinki: Työterveyslaitos. Sendjaya, S. & Pekerti, A. (2010). Servant leadership as antecedent of trust in organizations. Leadership & Organization Development Journal, 31(7), Strehmel, P. (2016). Leadership in early childhood education - theoretical and empirical approaches. Journal of Early Childhood Education Research, 5(2), Upadyaya, K., Vartiainen, M. & Salmela-Aro, K. (2016). From job demands and resources to work engagement, burnout, life satisfaction, depressive symptoms, and occupational health. Burnout Research, 3(4), Vakkala, H. (2012). Henkilöstö kuntauudistuksissa : psykologinen johtamisorientaatio muutoksen ja henkilöstövoimavarojen johtamisen edellytyksenä. Helsinki: Suomen kuntaliitto. Virtanen, M., Kivimäki, M., Luopa, P., Vahtera, J., Elovainio, M., Jokela, J. & Pietikäi-nen, M. (2009). Staff reports of psychosocial climate at school and adolescents health, truancy and health education in finland. European Journal of Public Health, 19(5), Värri, V. (2011). Kasvatuksen ihanteista ja päämääristä tässä ajassa. Teoksessa T. Jan-runen & E. Ojanen (Toim.), Arvot kasvatuksessa. Helsinki: Tammi,
Palveleva johtajuus voimavaraksi varhaiskasvatukseen
Palveleva johtajuus voimavaraksi varhaiskasvatukseen Kirsi Rytkönen Jatko-opiskelija Tampereen yliopisto Henkilöstön kehittämispäällikkö Kokkolan kaupunki Palveleva johtajuus Ihmislähtöistä ja eettistä
Palveleva johtajuus - vetovoimaa varhaiskasvatukseen. Kirsi Rytkönen
Palveleva johtajuus - vetovoimaa Kirsi Rytkönen 25.3.2015 Palveleva johtajuus vetovoimaa Lorem ipsum ja dolor sit amet. Joka ei tunne historiaansa on tuomittu toistamaan sitä - Autoritaarinen, omaa etua
Johtaminen laadun tuottajana
Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen
Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin
Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Esityksen rakenne Kiireen merkitykset ja vaikutukset Job control / vaikutusmahdollisuudet Oikeudenmukaisuus
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation
Jaettu johtajuus -jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi
Jaettu johtajuus -jaettua tietoisuutta, vastuuta ja toimintaa Varhaiskasvatuksen VII Johtajuusfoorumi Johanna Heikka Tampereen yliopisto ja Macquarie University Käsitteen täsmentäminen Varhaiskasvatuksessa
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden
Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä
Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset
Mitä tiedetään yrittäjien työhyvinvoinnista?
Mitä tiedetään yrittäjien työhyvinvoinnista? Mäkiniemi, J.-P., Ahola, S., Nuutinen, S., Laitinen, J., Heikkilä-Tammi, K. & Oksanen, T. Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä, JKK, TAY & Työterveyslaitos jaana-piia.makiniemi@uta.fi
Henkilöstö strategisena resurssina -tutkimus
Henkilöstö strategisena resurssina -tutkimus Arttu2 Kuntaseminaari 15.12. 2017 Jari Hakanen, tutkimusprofessori, sosiaalipsykologian dosentti, Twitter: @jari_hakanen ARTTU2: Henkilöstö strategisena resurssina
Opettaja pedagogisena johtajana
Eeva Hujala Tampereen yliopisto Opettaja pedagogisena johtajana Potkua pedagogiikkaan Turussa 29.4.2014 Wanha wirsi Pohjanmaalta Asioiden paljous usein näköalat peittää anna silloin rohkeus syrjään kaikki
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011
Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä
Osuva-kysely Timo Sinervo
Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.
Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä
Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA
JOHTAJUUS LASTENTARHANOPETTAJAN NÄKÖKULMASTA 23.9.2017 Yliopistonlehtori Elina Fonsén Helsingin yliopisto / Asiantuntijaosuuskunta Edu-O-Matic elina.fonsen@helsinki.fi JOHTAJUUS - LEADERSHIP Pedagoginen
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto
Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,
Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut
Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Pedagoginen johtaminen. Pro gradu tutkielma Marko Rutanen
Pedagoginen johtaminen Pro gradu tutkielma Marko Rutanen Kipinöitä organisaatio muutos: pienestä ja matalasta, suureen ja hierarkkiseen globaali näkökulma: kilpailutekijänä osaaminen ja sen kehittäminen
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen
Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti
MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti Sisällys Joitakin väittämiä Vastaavatko perinteiset henkilöstöjohtamisen mallit nykyisiin haasteisiin? Miten
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö
PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava
Henkinen johtaminen Pomon päivä
13.10.16 Henkinen johtaminen Pomon päivä 12.10.2016 Elina Juntunen, TT, YTK elina.juntunen@helsinki.fi Spirtus (lat.), henki, hengitys. elämää ylläpitävä voima, elinvoima. 1 13.10.16 Työelämän spirit Merkityksellisyys
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
IPT 2. Hankinnan suunnittelu -työpaja Big Room -mindset: osallistava ja innovatiivinen ilmapiiri Annika Brandt
IPT 2 Hankinnan suunnittelu -työpaja 16.3.2018 Big Room -mindset: osallistava ja innovatiivinen ilmapiiri Annika Brandt Sisältö Big Room mielentilana Big Roomin keskeiset hyödyt Miten johdetaan sitoutumista
Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena
Uudistuvat varhaiskasvatussuunnitelmat laadukkaan varhaiskasvatuksen tukena Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Valmistelun lähtökohdat - varhaiskasvatuslaki - lasten muuttuva
Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja
Työelämän laatu tuotantotekijänä Turvallinen Suomi -seminaari 25.4.2018 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Menestys piilee ihmisissä Olemme kumppanisi, kun haluat saada henkilöstössä piilevät
Henkilöstökysely
Henkilöstökysely 2017 15.11.2017 Vastausprosentti kouluittain Yliopiston vastausprosentti oli 61%, 2327 vastaajaa. 205 193 221 361 367 401 579 Vastausprosentti henkilöstöryhmittäin Yliopiston vastausprosentti
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus
Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot
Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut
OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö
OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.
Työhyvinvointia yhdessä Pori
Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja
Voiko työssä voida hyvin?
Voiko työssä voida hyvin? Pirjo Manninen Ylilääkäri, teemajohtaja Vaikuttava työterveyshuolto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 0.-.2.20 Helsinki Agenda Työhyvinvoinnin määrittely Työpahoinvoinnin
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin 13.9.2017 Ossi Aura Tieteellinen johtaja, FT HPM Dashboard Oy johtajuus johtajuus johtajuus johtajuus Alustuksen sisältöä 2019... 202x... Henkilöstötuottavuus
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa
Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
Arvot ja eettinen johtaminen
Arvot ja eettinen johtaminen Erika Heiskanen +358 40 7466798 erika.heiskanen@juuriharja.fi Juuriharja Consulting Group Oy Eettinen strategia Eettinen johtaminen Eettinen kulttuuri Valmennamme kestävään
JOHTAMINEN UUDESSA MAAILMASSA kohti innostavaa ja vastuuttavaa johtamiskulttuuria DAN SOBACK
JOHTAMINEN UUDESSA MAAILMASSA kohti innostavaa ja vastuuttavaa johtamiskulttuuria DAN SOBACK Johtamisen Suuri Murros Käännetään pyramidit JOHTO HENKILÖSTÖ Ohjeistaa ja hallinnoi Mahdollistaa ja tukee Henkilöstö
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli
Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin
Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä
Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus
Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline TIE EHTYMÄTTÖMIIN IHMISSUHTEISIIN Reflekta pähkinänkuoressa Reflekta Oy on työhyvinvoinnin kehittämiseen ja kestävään kehitykseen erikoistunut
Varajohtajuuden tilat ja paikat
Varajohtajuuden tilat ja paikat Koulutusjohtamisen instituutti Leena Halttunen, Lto, KT leena.halttunen@jyu.fi Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi 26.3.2015 Tutkimuksen tausta Kunnassa, mistä aineisto
Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä
Johtajan rooli varhaispedagogiikan kehittämisessä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Educa 2014 Varhaiskasvatusseminaari Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton (2013) Hälyttävää: alaisten määrä lisääntynyt
Mikä määrittelee johtajuutta hajautetussa organisaatiossa?
Mikä määrittelee johtajuutta hajautetussa organisaatiossa? Leena Halttunen, Lto, KT, yliopistonopettaja leena.halttunen@jyu.fi Rehtori-instituutti Jyväskylän yliopisto Johtajuusfoorumi VII, Tampere 18.4.2013
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström
IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa
Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus
Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen
Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto
Varhaiskasvatuksen VIII johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto 2-3.4.2014 Johtajat muutoksentekijöinä Eeva Hujala Tampereen yliopisto Johtajat muutoksessa ja muutosjohtajina Eletään johtajuuden muutoksen
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta
ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?
ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa laatuun ja tehokkuuteen Menetelmä- ja aikastandardien merkitys Jaana Ylitalo jaana.ylitalo@pam.fi 26.10.2011 1 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO
Tietoperustaisuus ja vuorovaikutus uudistuksissa inhimillistä ja tehokasta johtamista?
HTT, yliopistonlehtori Hanna Vakkala Tietoperustaisuus ja vuorovaikutus uudistuksissa inhimillistä ja tehokasta johtamista? Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät 2016 hanna.vakkala@ulapland.fi @HannaVakkala
Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto
Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus
Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana
Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto
Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä
Psykologinen pääoma kestävän työhyvinvoinnin lähteenä KT Ohjelmajohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi KTM Kehittämisasiantuntija Riitta-Liisa Larjovuori Tampereen yliopisto, Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä
Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017
Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum
Varhaiskasvatuksen johtamisen arki
Varhaiskasvatuksen johtamisen arki Eeva Hujala Varhaiskasvatuksen VI johtajuusfoorumi Tampereen yliopisto 2012 Leadership is one of the most observed and least understood phenomena on earth Johtajuus tutkimuskohteena:
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen
Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin
Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P
Esimies eri-ikäisten johtajana Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö jarna.savolainen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus P. 040 561 2022 Kronologinen ikä Syntymäpäivä Sosiaalinen ikä Roolit ja ikänormit Mistä
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Muutosta tarvitaan - tapahtuuko se itsestään?
Muutosta tarvitaan - tapahtuuko se itsestään? Valtio Expo 20.5.2014 Pirjo Ståhle Aalto-yliopisto Millaiseen muutokseen pyritään? Tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöisiä ja yhteen toimivia, julkisen sektorin
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017 Miksi tulet esimieskoulutukseen? Ammattillisen identiteetin kasvua ja kehitystä.avainasioita ovat itsetuntemus, luovuus ja uudistuminen. Työyhteisön toiminnan tunnistaminen ja
MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori
MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori 6.11.2017 Riitta Seppälä MTK-Satakunta/Varavoimaa Farmarille 044 972 6195 riitta.seppala@mtk.fi Työnantaja Esimies Työkaveri Maaseutuyrittäjällä
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen
Työhyvinvointikysely 2013
Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet
Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen. Anna Laaksonen, erityisasiantuntija
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointi ja työn tuunaaminen Anna Laaksonen, erityisasiantuntija anna.laaksonen@ttl.fi Myönteinen työhyvinvointi Ongelmien ja riskien tarkastelun sijaan katse tavoitteisiin ja
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva
OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta
OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013
HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017 sekä toimenpiteet vuoteen 2013 HENKILÖSTÖJOHTAMISEN
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1
Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava
NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni
NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi
Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla
Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen
HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM
HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT
Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA
Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Pekka T. Järvinen, Jukka Rantala, Petri Ruotsalainen Kansi: Ea Söderberg,
Koulutusjohtamisen instituutti
OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman
VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUS KANSALLISEN TUTKIMUKSEN VALOSSA
443192S Johtajuus, työyhteisöt ja organisaatiot (7 op) 443192S -01 ORIENTOITUMINEN JOHTAJUUTEEN (4 op) KT Sanna Parrila p. 040-5043678, sanna.parrila@ediva.fi www.ediva.fi VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUS
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?