Tie-, katu- ja aluetekniikan asiantuntijapalveluiden puitesopimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tie-, katu- ja aluetekniikan asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2008-2009"

Transkriptio

1 Kunnallistekninen suunnittelu Tie-, katu- ja aluetekniikan asiantuntijapalveluiden puitesopimus Ylöjärven kaupungin Tekninen osasto pyytää tarjoustanne Tie-, katu- ja aluetekniikan suunnitteluun liittyvistä asiantuntijapalveluista. Puitesopimus on voimassa vuoden sopimuksen allekirjoituspäivämäärästä ja mahdollisesti yhden erikseen sovittavan lisävuoden. Ylöjärven kaupungilla on ollut suunnitteluun liittyvistä asiantuntijapalveluiden hankinnasta puitesopimuksia jo aikaisemminkin. Näiden sopimusten päättyessä tullaan asiantuntijapalveluiden hankinnasta järjestämään uusi tarjouskilpailu. Puitesopimuksen piiriin valitaan vähintään yksi ensisijainen ja 1 2 toissijaista puitesopimuskumppania. Hankintojen suuruus on käyttänyt tie-, katu- ja aluetekniikkaan suunnitteluun liittyvien puitesopimusten mukaisiin asiantuntijapalveluiden hankintoihin viime vuosina noin euroa vuodessa. Yksittäisten projektien suunnittelukustannus on vaihdellut tavallisesti euron välillä. Hankintojen arvo sopimuskaudelta on arviolta enintään (optiovuosi 2009 mukana) Hankinnat puitesopimuskaudella Puitesopimuksen piirissä hankinnat tehdään pääsääntöisesti neuvottelumenettelyllä tai suorahankintana ensisijaiseksi valittavalta sopimuskumppanilta. Tapauskohtaisesti voidaan kysyä tarjousta myös muilta kuin ensisijaiselta puitesopimuskumppanilta. Hankinta perustuu tarjouspyyntöön, tarjoukseen ja tilaukseen. Ylöjärven kaupungin palveluksessa oleva ja riittävät tilausvaltuudet omaava henkilö voi tehdä suullisen tai kirjallisen tarjouspyynnön, josta konsultti toimittaa tilaajalle aina hankinnan kustannusarvion sisältävän kirjallisen tarjouksen. Tilaaja vahvistaa hyväksytyn tarjouksen joko suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti. Yksittäisen hankinnan arvon ylittäessä 5000, tekee tilaaja hankinnasta aina kirjallisen hankintapäätöksen. Hankintapäätöksessä mainitaan työn laskutuskelpoisuus. Mikäli ensisijaisesti valittava sopimuskumppani ei voi suorittaa tai henkilöstöresurssit eivät sovellu tehtävään, tarjotaan sitä seuraavaksi kokonaisedullisimman tarjouksen tehneelle tarjoajalle.

2 Tehtävän sisältö Puitesopimuksen piirissä ovat kadut, tiet ja aluetekniikka. Keskeisimmät suunnittelukohteet on mainittu ao. listauksessa: - Ylöjärven kaupungin suunnitteluttamat teiden ja katujen yleis-, katu-/tie- ja rakennussuunnitelmat - Kunnallisteknisten järjestelmien selvitykset ja suunnitelmat - Kevyenliikenteen väylien yleis- ja rakennussuunnitelmat - Yleisten alueiden selvitykset, yleis- ja rakennussuunnitelmat Edellä mainitut päätehtävät voivat sisältää osavaiheena myös muiden toimialojen asiantuntijatehtäviä. Niitä voivat olla Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto ry:n toimialanimikkeistön mukaan esimerkiksi: - geotekniikka (GEO) - kalliotekniikka (KAT) - maisemasuunnittelu (MAS) - siltatekniikka (SIT) - vesihuolto- ja tutkimus (VHT) - projektiin liittyvät valvonta- ja tarkastustehtävät (VAT) - ympäristösuunnittelu (YMP). Tehtävän sisältö määritetään hankekohtaisesti. Valmiista suunnitelmista tarjoaja toimittaa tilaajalle aina vähintään yhden tai projektin alussa erikseen sovitun määrän valmiita suunnitelmaasiakirjasarjoja paperilla ja/tai muoveilla sekä aina kaikki projektin aikana syntyneet ja luodut aineistot sähköiseen muotoon tallennettuna. Tarjoajaa pyydetään liittämään projektiasiakirjojen tulostuksessa käyttämänsä kopiohinnasto tämän tarjouspyynnön liitteeksi. Tilaaja toimittaa veloituksetta konsultin käyttöön: - Tilaajan hallussa olevan lähtötieto- ja suunnitteluaineiston - Pohjakartan dwg-formaatissa - Maastomallit, jos tilaajalla saatavilla - Pohjatutkimukset TEKLA-formaatissa, jos tilaajalla saatavilla - Maankäytön suunnitelmat - Nykyiset ja vanhat kartat - Järjestävät tarvittaessa kokoustilat Yhteistoiminta Tilaajan edustajana sopimusteknisissä asioissa on työpäällikkö Hannu Myllynen. Yksittäistä toimeksiantoa ohjaa ja valvoo hankintapäätöksessä tai tilauksessa mainittu vastuuhenkilö. Sopimuksen rajaus Puitesopimuksen piiriin kuuluvat yksittäiset, pienet kokonaishinnaltaan alle euron (0% alv.) toimeksiannot. Kustannukseltaan tätä suuremmat hankinnat kilpailutetaan erikseen, ellei muulle menettelylle ole erityisiä ja laillisia perusteita. Myös alle euron toimeksiannot voidaan tarvittaessa erikseen kilpailuttaa.

3 Noudatettavat asiakirjat Puitesopimuksen mukaan tehtävissä toimeksiannoissa noudatettavat asiakirjat pätevyysjärjestyksessä ovat: - Lait ja asetukset sekä niihin verrattavat viranomaispäätökset, - Hankintasopimus, - Projektikohtainen tilauspäätös tai tilaus, - Projektikohtainen tarjouspyyntö, - Projektikohtainen tarjous, - Ylöjärven kaupungin hankintaohje, - KSE 95 - Tämä tarjouspyyntö - Puitesopimustarjous - Alan suunnitteluohjeet Aikataulu Tilaaja pyrkii tiedottamaan puitesopimuksen piirissä hankittavat palvelut mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Puitesopimuksen piirissä olevat hankinnat voivat kuitenkin olla myös luonteeltaan ennalta arvaamattomia ja kiireellisiä. Henkilöstö Sopimuksen mukaisissa hankinnoissa tehtävään osoitetaan työn vaativuuden ja luonteen mukaan sopivin henkilöstö. Asiantuntijahenkilöstön määrittelyssä käytetään SKOL ry:n käyttämiä määrittelyjä. Konsultilla tulee olla riittävän monipuolinen henkilöstö tehtävän vaativuuden mukaan. Puitesopimuksen piirissä olevat työt ovat pääosin konsulttipalkkioltaan pienehköjä, mutta niissä voidaan vaatia erittäin hyvää asiantuntijakokemusta. Puitesopimuksen piirissä olevilla projekteilla tulee olla aina tehtävän vaativuuteen nähden pätevä vastuullinen pääsuunnittelija tai asiantuntija. Pääsuunnittelijan pätevyys on soveltuvin osin SKOL tai helpoissa kohteissa myös 04. Projektityöhön voi hänen lisäkseen ja ohjauksessa osallistua henkilöitä kaikista henkilöluokista. Laskutus Aikaveloitusperusteiset puitesopimuksen mukaiset projektit voidaan laskuttaa kuukausittain tehdyn työn kustannusten perusteella tai kokonaishintaisissa hankkeissa sovittujen maksupostien mukaisesti. Laskuissa tulee olla aina vähintään hankekohtainen erittely hankkeen sisältämistä töistä, projektin laskutustilanne ja viitetietona hankintapäätöksen hanketunnus sekä tieto hankintapäätöksen tehneestä tahosta. Tuntilaskutusperusteisissa hankkeissa laskutus tulee eritellä henkilöittäin. Mikäli laskulle tai laskun osalle ei löydy luotettavaa perustetta, tilaaja pidättäytyy sen maksamisesta. Maksuehto on vähintään 21 päivää netto.

4 Tarjouksen sisältö Tarjous tehdään vapaamuotoisesti A4 paperikokoon. Tarjouksessa tulee yksilöidä hankkeissa Ylöjärven kaupungin suuntaan pääsääntöisesti työstä vastaava projektipäällikkö, sekä suunnittelutyöstä vastaavat pääsuunnittelijat. Jos sama henkilö toimii molemmissa tehtävissä, tulee tarjouksessa selvittää millä veloitushinnalla hän toimii eri tehtävissä. Tarjouksen mukana tulee toimittaa puitesopimukseen esitettyjen henkilöiden henkilöesite, jossa esitellään ko. henkilöiden toimialaryhmää koskevat enintään 10 tärkeintä referenssiä kolmen viimeisen vuoden ajalta ja henkilöiden tehtävät hankkeissa. Lisäksi henkilöistä tulee esittää heille myönnetyt pätevyydet ja koulutus. Tarjouksessa on esitettävä henkilöiden aikapalkkioperusteet, SKOL:n henkilöryhmäluokittelun mukaisesti, ja muut veloitusperusteet (esim. jos henkilö tekee vaativuudeltaan alemman luokituksen mukaista asiantuntijatyötä). Tarjouksessa tulee esittää enintään 5 sivun laajuinen palvelukuvaus, joka on periaatteellinen ehdotus siitä, miten konsultti huolehtii projektien onnistumisesta tilaajan tarpeiden mukaisesti. Palvelukuvauksessa voidaan esittää myös asioita, joita tilaajalta odotetaan, jotta projektit voidaan toteuttaa kokonaistaloudellisesti edullisesti. Tarjouksessa on esitettävä myös KSE 95 mukaisten kulujen ja erityisten korvausten laskentaperusteet. Tarjouksesta tulee selvitä millaisia matka- ja matka-aikakustannuksia muodostuu lähtötietojen hankinnasta Ylöjärven kaupungin alueelta sekä kokouksiin osallistumisesta Ylöjärvellä. Tarjouksessa esitettyjen matkakustannusten tulee sisältää matka-ajan palkan ja muut matkustamisen aiheuttamat kustannukset. Tarjoukseen tulee liittää SKOL:n luokituksen mukainen listaus eri veloitusluokkien aikaveloitushinnoista. Esitettyjä henkilöryhmittäisiä aikaveloitushintoja käytetään sopimuksen yksikköhintoina. Tie- katu- ja aluesuunnittelun lähtötietoina tarvitaan usein mittaus- ja pohjatutkimustöiden tuloksia. Edellisen vuoksi tarjoukseen tulee liittää esitys siitä, miten tarjoaja järjestää em. lähtötietojen hankinnan sekä hinnaston, josta selviävät suunnitelmien laatimiseen liittyvien mittaus- ja pohjatutkimustöiden yksikköhinnat. Esitettyjä hintoja käytetään lisä- ja muutostöiden yksikköhintoina, jos tilaaja muuttaa suunnitelmia ja lähtötietotarve lisääntyy. Tarjoajaa pyydetään esittämään edellä mainitut kustannusasiat erikseen myös Viljakkalan ja Kurun alueiden osalle, jos hinnat poikkeavat Ylöjärven kaupungin alueella toimimisen hinnoista. Tarjouksen mukana tulee toimittaa myös verovelkatodistus, todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta (vakuutusyhtiön tai yhtiöiden) sekä ilmoitus arvonlisäverovelvolliseksi merkinnästä. Valittavien puitesopimuskumppaneiden tulee olla ennakkoperintärekisterissä. Taustaorganisaatiosta tulee toimittaa tarpeelliset tiedot laadunvarmistusmenettelyistä, sisäises-

5 Optio tä koulutuksesta ja työmenetelmistä. Jos tarjoaja käyttää oman organisaationsa ulkopuolisia toimijoita tulee heistä ilmoittaa tarjouksessa. Hankintasopimusta voidaan jatkaa erillisen sopimuksen mukaisesti vuodelle Toimeksiannon kieli Tässä hankinnassa käytettävä kieli on suomi. Tarjouksen valintaperusteet Tilaajalla on oikeus hylätä kaikki tarjoukset, mikäli tarjoushinnat ovat liian kalliita. Puitesopimuksen piiriin valitaan vähintään yksi pääasiallinen ja 1 2 toissijaista sopimuskumppania. Tarjousten valintaperusteena on toimeksiannon kokonaistaloudellinen edullisuus. Se määritetään yksikköhintojen, puitesopimuksen piiriin esitetyn henkilöstön ammattitaidon ja palvelukuvauksen perusteella. Kokonaistaloudellisen edullisuuden arvioinnin pisterajat ja painoarvot ovat: Pisteet Luokka Tarjoushinta 0-45 hinta Henkilöstön ammattitaito 0-40 laatu Palvelukuvaus 0-15 laatu Vertailuhinta määritellään tarjouksessa esittävien henkilöiden yksikköhintojen ja eri tehtävissä toimivien henkilöiden SKOL:n mukaisten henkilöryhmäluokittelun perusteella sekä lisäksi millaisia matka- ja matkaaikakustannuksia sekä muita kustannuksia muodostuu lähtötietojen hankinnasta ja kokouksiin osallistumisesta Ylöjärvellä. Vertailuhinta lasketaan seuraavin olettamuksin: Projektin kokonaisajankäyttö 100 tuntia, jota käytetään vain tämän tarjouspyynnön laskentaperusteena. Ajankäytön jakaantuminen hankkeissa: 10 h projektipäällikkö SKOL h suunnittelutyön tekevä henkilöstö SKOL h lähtötietojen hankinta SKOL 05 06, 8 h / 1 mittaustyövuoro 12 h / 1,5 pohjatutkimustyövuoroa 2 kokousta hankkeen aikana Ylöjärvellä (a 2h) Tarjouksen laadinnassa tulee käyttää tarjouksessa Ylöjärven kaupungin suuntaan toimiviksi esitettyjen henkilöiden veloitushintoja. Henkilöstön osalta arvioidaan tehtäväryhmittäin tarjouksessa esitetty projekteista vastaava projektipäällikkö ja pääsuunnittelijat. Pääpaino arvioin-

6 nissa on henkilöstön ammattikokemus tehtäväluokan mukaisissa projekteissa. Pätevyyden arvioinnissa otetaan huomioon vain ne referenssit, joissa henkilön tehtävä on määritelty. Tilaaja pitää ehdottomana vaatimuksena, että nimetyt henkilöt osallistuvat puitesopimuksen piirissä olevien hankkeiden käytännön toteuttamiseen, suunnitteluun ja kokouksiin tarpeen mukaan. Konsultin ei tule esittää sellaisia henkilöitä, jotka eivät työtilanteen tai muun todennäköisen syyn takia osallistu projektien toteuttamiseen. Palvelukuvauksen osalta arvioidaan: tilaajan tarpeiden selvittäminen projekteissa sopimuskauden aikana projektin organisointitavat tarjoajan mahdollisuus toimittaa työt kokonaispalveluna tarvittaessa nopea aikataulu niin suunnitelman laatimisessa kuin kokoustyöskentelyssäkin laadunvarmistus ja henkilöstön osaamisen kehittäminen sidosryhmätyöskentely Arvioinneissa saa hinnan osalta halvimman tarjouksen tehnyt tarjoaja 45 pistettä ja kalleimman 0 pistettä. Henkilöstön ammattitaidon osalta saa SKOL henkilöryhmittelyn avulla tehtävän luokituksen mukaan ammattitaitoisimman henkilöstön omaava tarjoaja 40 pistettä ja heikoimman ammattitaidon omaava tarjoaja 0 pistettä. Palvelukuvauksen osalta parhaan palvelun tarjoava tarjoaja saa 15 pistettä ja heikoimman palvelun tarjoaja 0 pistettä. Väliarvot interpoloidaan suhteessa alimpaan hintaan, ammattitaitoisimpaan henkilöstöön ja tilaajan tarpeiden kannalta parhaaseen palvelukuvaukseen. Tarjousten julkisuus Tähän hankintaan ja sitä koskeviin asiakirjoihin sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuutta koskevia sekä kuntalain ja Ylöjärven hankintaohjeen säännöksiä. Mikäli tarjoukseen sisältyy salassa pidettäviä tietoja, on salaiseksi luokiteltavat asiat korostetusti merkittävä salaisiksi ja salaiset asiat tulee esittää erillisessä liitteessä. Salassa pidettäviä asioita eivät voi olla tarjousten keskinäisessä vertailussa käytettävät tiedot. Tarjouksen voimassaoloaika Tarjoukset ovat antajaansa sitovia, kunnes tarjoajien kanssa on allekirjoitettu puitesopimukset, kuitenkin enintään 60 vuorokautta tarjouksen jättämiselle asetetun määräajan yli. Tarjouksen jättäminen Tarjous toimitetaan suljetussa kirjekuoressa klo 12:00 mennessä osoitteeseen: Tekninen osasto Räikäntie 3, Ylöjärvi

7 Tarjouskuoreen tulee merkitä selvästi: YLEISTEN ALUEIDEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2008 Tilaaja hylkää määräajan jälkeen toimitetut tarjoukset. Hylätty tarjous palautetaan lähettäjälle avaamattomana viimeistään silloin, kun mahdollinen hankintapäätös on tehty ja oikaisuvaatimusaika kulunut umpeen. Tarjousten avaus Tarjoukset avataan tarjousten jättöajan jälkeen. Tarjousten avaus on määrämuotoinen. Tarjousten tekijät eivät saa olla läsnä. Sopimuksen voimaantulo Puitesopimus tulee voimaan vasta kaupungin virallisen edustajan ja sopimuskumppanin allekirjoitettua virallisen puitesopimuksen. Lisätietoja Lisätietoja voi tiedustella sähköpostitse: Projekti-insinööri Mirko Harjula Kysymykset tulee lähettää viimeistään mennessä. Kysymykset ja vastaukset kysymyksiin julkaistaan viimeistään mennessä sähköpostitse kaikille niille tahoille, joille tarjous on lähetetty tai jotka ovat tämän tarjousasiakirjan pyytäneet. Ylöjärvellä Mirko Harjula Projekti-insinööri

Hankinnat puitesopimuskaudella 2008-2009 Puitesopimuksen piirissä hankinnat tehdään pääsääntöisesti neuvottelumenettelyllä

Hankinnat puitesopimuskaudella 2008-2009 Puitesopimuksen piirissä hankinnat tehdään pääsääntöisesti neuvottelumenettelyllä Kunnallistekninen suunnittelu 17.12.2007 Maastomalli- ja kartoitusmittausten sekä pohjatutkimustöiden ja pohjatutkimustöihin liittyvien geoteknisten lausuntojen ja suunnitelmien asiantuntijapalveluiden

Lisätiedot

Vesihuollon valmiussuunnitelman ja vesihuollon osien teknisten eritelmien laatiminen Ylöjärven kaupungille

Vesihuollon valmiussuunnitelman ja vesihuollon osien teknisten eritelmien laatiminen Ylöjärven kaupungille Kunnallistekninen suunnittelu 20.12.2007 TARJOUSPYYNTÖ Vesihuollon valmiussuunnitelman ja vesihuollon osien teknisten eritelmien laatiminen Ylöjärven kaupungille Ylöjärven kaupungin Vesilaitos pyytää kokonaishintatarjoustanne

Lisätiedot

Hankinnan suuruus Hankinta ylittää julkisen hankintalain 15 Kansallisen kynnysarvon, sekä tavarahankinnan

Hankinnan suuruus Hankinta ylittää julkisen hankintalain 15 Kansallisen kynnysarvon, sekä tavarahankinnan 3.10.2016 Yhdyskuntatekniikka YLÖJÄRVEN KAUPUNKI / YHDYSKUNTATEKNIIKKA, KIVIAINES TARJOUSPYYNTÖ 2017-2020 Ylöjärven kaupungin Yhdyskuntatekniikka pyytää hintatarjoustanne yhdyskuntatekniikan rakentamiskiviaineksista

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011. 1. Hankintamenettely 1(4) Tekniikka- ja ympäristöosasto KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELUPALVELUT 2011 1. Hankintamenettely Avoin menettely, puitejärjestely. Hankinta alittaa EU-kynnysarvon. Hankintailmoitus julkaistaan HILMA:ssa

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014

KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014 1 KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSINA 2011-2012 SEKÄ OPTIONA VUOSINA 2013-2014 Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne kunnallistekniikan suunnittelusta vuosina 2011-2012

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset:

TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014. Tarjouksessa tulee liittää seuraavat selvitykset: 1(6) TIE-, KATU- JA ALUETEKNISTEN TÖIDEN SUUNNITTELUN KUMPPANUUSSOPIMUS AJALLE 1.2.2013-31.12.2014 Kokemäen kaupungin yhdyskuntaosasto pyytää tarjoustanne erikseen sopimuskauden aikana hankekohtaisesti

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 1 Tekninen osasto Yhdyskuntatekniikka TARJOUSPYYNTÖ 2 26.3.2015 Räikäntie 3. 33470 Ylöjärvi TARJOUSPYYNTÖ Työn nimi Päällystysurakka 2015 Tarjouspyynnön kohde Ylöjärven kaupunki pyytää teiltä tarjousta

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 13.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 2(6) Satamapaviljongin vuokraus sekä vierassatamapalveluiden järjestäminen Lutakossa 2012-2014 Tarjouspyynnön kohde vuokraa Lutakon satamassa olevan

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 1 Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2016 2017, konsulttien valinta HEL 2015-011101 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää hylätä

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015-2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan toimiala pyytää tarjoustanne yhdyskuntatekniikan suunnittelusta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS MÄNTSÄLÄN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 7/2010 (1/5) JULKISTEN YKSILÖIMÄTTÖMIEN PALVELURAKENNUSTEN RAKENTAMIS- JA ASENNUSPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 1 Hankinnan kohde Hankinta koskee rakentamis- ja asennuspalveluja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 3 Katujen suunnittelun puitesopimus 2016-2017, konsulttien valinta Pöydälle 12.01.2016 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää sulkea Infrasuunnittelu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen:

Tarjous on jätettävä suljetussa kirjekuoressa 7.6.2013 klo 12:00 mennessä osoitteeseen: Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KATU- JA ULKOVALAISTUKSEN SANEERAUS 2013-2014 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Jalasjärven kunnan tekniset palvelut pyytää teiltä tarjousta valaisinsaneerauksista yksikköhintaisena kokonaishintaurakkana

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE

YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 30.10.2014 YHDYSKUNTATEKNIIKAN SUUNNITTELU VUOSILLE 2015 2016 SEKÄ OPTIONA VUO- SILLE 2017 2018 (tämä täydennetty tarjouspyyntö korvaa aiemmin lähetetyn tarjouspyynnön) Kirkkonummen

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti

KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti 1 TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2014 Sivu 1/ 5 Rantsilan päiväkoti Tilaaja: Siikalatvan kunta Tekniset palvelut Pulkkilantie 4 92600 PULKKILA KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hanke: Rantsilan päiväkoti SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL

LISÄKIRJE NRO 1 Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto HEL KATUJEN SUUNNITTELUN PUITESOPIMUS 2016-2017 Helsingin kaupungin rakennusviraston katu- ja puisto-osasto on pyytänyt tarjoustanne otsikossa mainitusta puitesopimuksesta 15.10.2015 päivätyllä tarjouspyynnöllä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA Julkaistu 8.9.2015 Taustaa Rajat ylittävä yhteistyö Euroopan unionin ulkorajoilla, ja siten myös Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän välillä, siirtyy

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön nimi Tarjouspyyntöasiakirjat Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla Hilma hankintailmoitusjärjestelmän kautta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1.(6) Hallinto- ja kehittämiskeskus Suunnitteluinsinööri Helena Lindström 18.2.2013 Yhdyskuntatekniikan suunnittelu ja asiantuntijatehtävät Uudenkaupungin kaupungin

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU

KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyyntö Sivu 1 / 5 KITTILÄN KUNTA Tekninen osasto TARJOUSPYYNTÖ KITTILÄN KUNTA YLÄ-LEVIN KATU- JA YMPÄRISTÖSUUNNITTELU Tarjouspyynnön kohde: Kittilän kunta pyytää Teiltä kokonaishintatarjousta Ylä-

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA.

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot tulee ilmoittaa yhteenvetolomakkeessa jota tulee täyttää ja lähettää tarjouksen mukana.

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta.

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. Tarjouspyyntö 1 (5) Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. vuosina 2013-2016 1. Tarkastuspalvelujen ostaja Tarjous pyydetään

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008

TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2008 Karelia ENPI CBC (2007-2013) on EU:n naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin mukainen rajanylittävän yhteistyön ohjelma. Ohjelma on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ajoratamerkintätyöt 2013-2015, tarjouspyyntö 2(6) 1. Työn nimi Ajoratamerkintätyöt 2013-2015 2. Ilmoitus ja hankintamenettely Hankinnassa käytetään avointa menettelyä.

Lisätiedot

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565.

Tarjous on toimitettava suljetussa kuoressa osoitteella: Mahdollisia lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Jarmo Ojajärvi, puhelin 050 5950 565. Tarjouspyyntö Tarjouspyynnön kohde Tarjouksen jättäminen Kurikan kaupungin tekninen osasto pyytää tuntihintatarjousta seuraavista maanrakennustyökoneista: - tela-alustainen kaivinkone kokoluokka < 10 tn

Lisätiedot

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS Tarjousten pisteytys- ja valintaperusteet 1(5) YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2017-2018 ASIKKALAN KUNTA HEINOLAN KAUPUNKI HOLLOLAN

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS

KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 28.10.2016 1/10 73599 KUNNALLISTEKNIIKAN KONSULTTIPALVELUIDEN KUMPPANUUSSOPIMUS 1. : Nina Vartiainen 2 Suomi puh. +358 503390562 nina.vartiainen@naantali.fi : : : hankintatoimi. 2. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA 18.12.2012 1 SIMON KUNTA Tekninen toimisto Ratatie 6 95200 Simo TARJOUSPYYNTÖ Sisällys 1. HANKINNAN KOHDE... 2 2. TARJOUKSEN SISÄLTÖ... 2 3.

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä:

Tarjouksen tulee sisältää erilliset hinnat seuraavien jäteastioiden tyhjennyksistä: 1 Keuruun kaupunki 2.6.2015 Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun Vuokra-asunnot liikelaitos pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA

TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA 1. Hankinnan kohde järjestää tarjouskilpailun Palvelukeskus Jokisimpukan ja muusta, erittelyn mukaisesta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA

TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA Oulunkaaren seutukunta TARJOUSPYYNTÖ Uusiutuvan energian yrityskeskus -hanke Piisilta 1 91100 Ii 2.12.2009 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Selvityksen case-kohteena on

Lisätiedot

HATTULA KALLIOLANTIE

HATTULA KALLIOLANTIE HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 Päivämäärä 6.7.2012 ÄÄNEKOSKEN JA SUOLAHDEN TAAJAMIEN KATUJEN JA PIHOJEN TALVIAURAUKSET V. 2012-2014 Äänekosken kaupungin

Lisätiedot

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen TARJOUKSEEN mukaisista astioista, keittiövälineistä ja

Lisätiedot

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat 1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS TARJOUSPYYNTÖ MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS MÄNTTÄVILPPULAN KAUPUNKI Päivämäärä 20.3.2017 Työn nimi Päällystysurakka 2017 Tarjouspyynnön kohde MänttäVilppulan kaupunki pyytää teiltä katujen ja muiden

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnat.

Tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnat. Sivu 1 / 5 KEITTIÖLAITEHANKINNAT 1. Hankinnan kohde 2. Tarjoushinnan ilmoittaminen Sotkamon kunta järjestää tarjouskilpailun tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnoista. Pyydämme tarjoustanne oheisten

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 Tarjouspyyntö kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta Hankinnan kuvaus Sotkamon kunta pyytää Teiltä tarjousta Sotkamon kunnan ilmoitusten

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI

HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI HAILUODON YKSITYISTEIDEN TIEISÄNNÖINTI Hailuodon kunnan Elinvoimainen Saari palvelualueen tekniset palvelut pyytää tarjoustanne Hailuodon kunnan alueella sijaitsevien yksityisteiden tieisännöinnistä tämän

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS Tarjouspyyntö 1(7) YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2017-2018 ASIKKALAN KUNTA HEINOLAN KAUPUNKI HOLLOLAN KUNTA ORIMATTILAN KAUPUNKI

Lisätiedot

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE

1 (5) Porvarintie 26 D, PL TEUVA Puh. (06) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ Porvarintie 26 D, PL 25 64701 TEUVA Puh. (06) 2413 4000 29.9.2016 1 (5) KATUVALAISINTEN KILPAILUTUS V. 2016 2017 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Teuvan kunnan tekninen toimi pyytää teiltä

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl TARJOUSPYYNTÖ 23.11.2009 Arvoisa vastaanottaja RHL-Data Oy pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellystä tuotteesta ja/tai palvelusta tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä yksilöidyllä tavalla. Tarjous

Lisätiedot

Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015

Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015 Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015 TUTKlMUSKÄSlNEET AJALLE 1.5.2015-30.4.2018 Ilmoitettu hilmassa xx.xx.20 15 Loimaan kaupungin keskusvarasto pyytää tarjoustanne tutkimuskäsineistä. Kyseessä on tavarahankinta,

Lisätiedot

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä:

15.09.2015. Tehtävät voivat sisältää seuraavia suunnittelutehtäviä: TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) HANKESUUNNITTELUN, TARVESELVITYSTEN JA VASTAAVIEN ERIKSEEN MÄÄRIT- TELEMÄTTÖMIEN SUUNNITELMIEN JA SELVITYSTEN PUITESOPIMUS VUOSILLE 2016 2017 SEKÄ OPTIO VUOSILLE 2018-2019. Kirkkonummen

Lisätiedot

Laukaan kunta. Tarjouspyyntö. Saran asuntojen yöhoidon hankinta

Laukaan kunta. Tarjouspyyntö. Saran asuntojen yöhoidon hankinta Laukaan kunta Tarjouspyyntö Saran asuntojen yöhoidon hankinta Laukaan kunta PL 6 41341 Laukaa TARJOUSPYYNTÖ 18.6.2015 Saran asuntojen yöhoidon hankinta Sydämellinen Laukaa on maaseutumainen kasvukunta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022

TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 TARJOUSPYYNTÖ TARKASTUSPALVELUT Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA 2017 2020 SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 Karkkilan kaupunki

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan

Lisätiedot

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA

13.3.2014 LAUNOSTEN KOULUN LAAJENNUS SANEERAUS TARJOUSPYYNTÖ RAKENNE SUUNNITTELUSTA - Lopen kunnan tekninen toimi pyytää tarjoustanne Launosten koulun laajennuksen ja saneerauksen RAKENNE-suunnittelutehtävistä. Hankinnassa noudatetaan avointa hankintamenettelyä ja KSE 95 (RT 13-10574)

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kaupunkiympäristön kehittäminen 21.3.2014 1092/11.02.02/2014 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) PILAANTUNEESEEN MAAPERÄÄN LIITTYVÄT SELVITYKSET, LUPAPROSESSIT JA PUHDISTUSTÖIDEN VALVONTA -PUITESOPIMUS, Tampere Tarjouspyynnön kohde Sopimuskausi Optiot Tampereen kaupunki

Lisätiedot