Kuntoutussäätiö Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntoutussäätiö 30.01.2014 Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia"

Transkriptio

1 1

2 Kuntoutussäätiö Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

3 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies Tutkimukseen osallistui 24 maata. Kohdejoukkona kaikki vuotiaat maassa asuvat henkilöt Koko kohdejoukko lähes 600 miljoonaa henkilöä, osallistujia Tiedonkeruu: elokuu 2011 maaliskuu 2012

4 Kansainvälinen aikuistutkimus Suomessa otantahetkellä keväällä 2011 noin 3,5 miljoonaa. Otokseen kuuluvista henkilöistä tutkimukseen osallistui Suomessa henkilöä. Suomen vastausosuus 66 prosenttia. Tilastokeskuksen haastattelijat toteuttivat tiedonkeruun käyntihaastatteluina. Ensin tehtiin haastattelijan tekemä tietokoneavusteinen taustahaastattelu. Sen jälkeen haastateltava teki perustaitojen osaamista arvioivat tehtävät itsenäisesti tietokoneella (myös paperinen tehtävävihko käytössä).

5 Tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot Lukutaito Kirjoitettujen tekstien ymmärtäminen, arvioiminen ja käyttäminen sekä niiden lukemiseen sitoutuminen. Mukana myös erilaisilla sähköisillä näyttöruuduilla esitettävät tekstit. Numerotaito Yksilön kyky hankkia, käyttää, tulkita ja viestiä numeerista tietoa. Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito Yksilön kyky hyödyntää digitaalisia viestintävälineitä ja tietoverkkoja tiedon hankkimisessa, arvioimisessa, viestinnässä ja käytännön toiminnassa. HUOM! Arvioidaan arkielämässä ja työssä tarvittavia perustaitoja, ei asiantuntijatason taitoja ja tietoja.

6 Miten osaaminen arvioitiin Kutakin arvioitavaa osa-aluetta varten laadittiin asteikko, vaihteluväli Kullekin henkilölle laskettiin hänen tekemiensä tehtävien perusteella hänen osaamistaan kuvaava pistemäärä. Osaamispistemäärien perusteella määriteltiin lisäksi, mille suoritustasolle henkilö sijoittui. Tasojen määrittely tehtiin tehtävien vaativuuden perusteella. Lukutaidossa ja numerotaidossa on viisi suoritustasoa: Taso 1 on alin ja taso 5 on korkein. Ongelmanratkaisussa tasoja on 3: Taso 1 on alin ja taso 3 korkein. Lisäksi osa henkilöistä jäi tason 1 alapuolelle.

7 PIAAC Maavertailu: Lukutaito 7

8 PIAAC Maavertailu: Numerotaito Kuvio 2.4 8

9 PIAAC Maavertailu: Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito Kuvio 2.5 9

10 PIAAC: Taidot ja ikä HUOM! Kuvio ei kerro että ikääntyessä taidot heikkenevät, vaan se on poikkileikkaus väestön osaamisesta tutkimushetkellä. 10

11 PIAAC: Taidot ja ikä 11

12 PIAAC: Taidot ja ikä 12

13 PIAAC: Taidot ja ikä 13

14 Nuorten Aikuisten Osaamisohjelma Kohderyhmä Suomen PIAAC-aineistossa Aineistossa on vain 107 iältään vuotiasta vailla toisen asteen tutkintoa olevaa henkilöä (eli 11 % tämän ikäisistä henkilöistä) 14

15 Lukutaidon vertailu vuosien 1998 ja 2012 välillä Edellinen aikuistutkimus Suomessa Kansainvälinen aikuisten lukutaitotutkimus (Second) International Adult Literacy Survey (S)IALS Aineisto kerättiin 1998 IALS- ja PIAAC-tulosten vertailu Sama kohderyhmä, lukutaidon määrittelyssä yhtäläisyyksiä IALSin pistemäärä laskettu uudelleen (asiatekstien ja dokumenttien lukutaito yhdistetty) Osa koetehtävistä samoja 15

16 PIAAC:n ja IALS:n tulosten vertailua 16

17 PIAAC:n ja IALS:n tulosten vertailua 17

18 PIAAC:n ja IALS:n tulosten vertailua 18

19 PIAAC: Taidot ja koulutus Numerotaidon ja koulutustason yhteys samanlainen 19

20 Lukiokoulutuksen hankkineiden keski-ikä noin 30 vuotta. Ammatillisen koulutuksen hankkineiden keski-ikä noin 40 vuotta. Ammatillisen koulutuksen hankkineet vuotiaat suomalaiset ovat kuitenkin kansainvälisessä vertailussa erinomaisia. 20

21 PIAAC: Taidot ja koulutus 21

22 PIAAC: Taidot ja vanhempien koulutus 22

23 PIAAC: Taidot ja pääasiallinen toiminta 23

24 PIAAC: Taidot ja äidinkieli 24

25 PIAAC: Taidot ja maassa oleskelun pituus 25

26 PIAAC: Taidot ja työhön liittyvään koulutukseen osallistuminen 26

27 PIAAC: Riskiryhmä ja huippuryhmä Taulukko 1. Perustaitojen eri tasoille kuuluvien osuudet PIAAC 2012 Perustaito % väestöstä lkm % väestöstä lkm Suoritustaso Alle tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 % väestöstä lkm % väestöstä lkm % väestöstä Lukutaito 2, , , , , lkm Ei tehnyt tehtäviä tietokoneella* % väestöstä lkm Numerotaito 3, , , , , Ongelmanratkaisutaito 11, , , , , * Vastaajat, jotka eivät tehneet tehtäviä tietokoneella OECDmaiden Suomi Kaikki maat keskiarvo PIAAC 2012 % väestöstä lkm % väestöstä % väestöstä Ei kokemusta tietokoneen käytöstä 3, Epäonnistuminen tietokoneen käyttötaitoja mittaavassa testissä 5, Ei halukkuutta tehdä tehtäviä tietokoneella 9, Yhteensä 18,

28 PIAAC: Riskiryhmä ja huippuryhmä Taulukko 2. Suorituspistemäärien keskiarvot suoritustasoittain PIAAC 2012 Koko väestön keskiarvopistemäärät Suorituspistemäärien keskiarvot Alle tason 1 Suoritustaso Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 Ei kokemusta tietokoneen käytöstä Ei tehty tehtäviä tietokoneella Epäonnistuminen tietokoneen käyttötaitoja mittaavassa testissä Ei halukkuutta tehdä tehtäviä tietokoneella Lukutaito Numerotaito Ongelmanratkaisu Yhden vuoden koulutus - vastaa 7 pistettä luku- ja numerotaidossa - vastaa 4 pistettä tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisutaidossa 28

29 Ikä vuosina 60 Vastaajien ikä suoritustasoittain Lukutaito Numerotaito Ongelmanratkaisu

30 60% 50% 40% 30% 20% 10% 57% 70% 43% 60% 50% 40% 30% Vastaajien sukupuoli lukutaidossa 54% 51% 49% 60% 50% 40% 46% 51% 49% 54% 55% 46% 53% 45% 50% 50% 51% 49% 47% 51% 49% 50% 50% Vastaajien sukupuoli numerotaidossa 61% Vastaajien sukupuoli ongelmanratkaisussa Miehiä 50% 50% 56% 57% 56% Naisia 51% 49% 39% 44% 43% 44% Miehiä Naisia 0% 30% 20% Alle tason 1 20% Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 10% Miehiä Naisia 0% 10% Alle tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 0% 30

31 Vastaajien koulutus lukutaidon suoritustasoittain 70% 64% 63% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 48% 80% 43% 70% 60% 50% 67% 56% 39% 64% 54% 27% 22% 46% 46% 40% 16% 36% 32% 32% 10% 30% 9% 8% 23% 5% 20% 18% 18% 14% 14% 10% 10% Alle tason 1 Taso 1 Taso 27% Taso 3 Taso 4/5 0% Vastaajien koulutus ongelmanratkaisun tasoittain Vastaajien koulutus numerotaidon suoritustasoittain vastaa lukutaidon jakaumaa. 43% 49% 63% 1% 54% Perusaste 66% Toinen aste Korkea-aste 30% 4% Perusaste Toinen aste Korkea-aste 31

32 80 Vanhempien koulutus lukutaidon tasoittain % Vanhempien koulutus ongelmanratkaisun tasoittain % Alle tason 1 Taso 1 Taso Taso 3 Taso 4/ Vanhempien koulutus numerotaidon suoritustasoittain vastaa lukutaidon jakaumaa Perusaste Toinen aste 72 Korkea-aste 24 4 Perusaste Toinen aste Korkea-aste 32

33 Työelämään osallistuminen lukutaidon tasoittain Työelämään osallistuminen ongelmanratkaisun tasoittain % Työssä Työtön % Alle tason 1 Taso Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 3 9 Työssä Työtön 0 Työelämään osallistuminen numerotaidon suoritustasoittain vastaa lukutaidon jakaumaa. 33

34 70 Tulojen jakaantuminen lukutaidon suoritustasoilla % % Tulojen jakaantuminen ongelmanratkaisun suoritustasoille Alimmat desiilit Ylimmät desiilit Alimmat desiilit Ylimmät desiilit Alle tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 0 Tulojen jakaantuminen numerotaidon suoritustasoittain vastaa lukutaidon jakaumaa. 34

35 Koettu terveys lukutaidon tasoittain Koettu terveys ongelmanratkaisun tasoittain % % Erinomainen/ erittäin hyvä 40 Heikko/ kohtalainen Erinomainen/ erittäin hyvä 20 Heikko/ kohtalainen 0 Alle 0tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 Koettu terveys numerotaidon suoritustasoittain vastaa lukutaidon jakaumaa. 35

36 Perustaitojen käyttö kotona lukutaidon suoritustasoilla 2,8 2,6 2,4 2,2 2,0 1,8 2,4 2,2 2,0 Perustaitojen käyttö työssä lukutaidon suoritustasoilla Lukeminen kotona Kirjoittaminen kotona Numerotaidon käyttö kotona Tietotekniikan käyttö kotona Lukeminen työssä Kirjoittaminen työssä 1,6 1,4 1,2 1,8 1,6 Numerotaidon käyttö työssä Tietotekniikan käyttö työssä 1,0 1,4 Alle tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 1,2 1,0 Alle tason 1 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4/5 36

37 3,0 Perustaitojen käyttö kotona ongelmanratkaisun tasoilla 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 2,5 2,0 1,5 Perustaitojen käyttö työssä ongelmanratkaisun tasoilla Lukeminen kotona Kirjoittaminen kotona Numerotaidon käyttö kotona Tietotekniikan käyttö kotona 1,0 0,5 Lukeminen työssä Kirjoittaminen työssä Numerotaidon käyttö työssä Tietotekniikan käyttö työssä 0,0 37

38 Mitä PIAAC kertoo suomalaisten osaamisesta? Keskimääräinen tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaitojen taso on hyvä Perustaidoiltaan heikkoja on Suomessa paljon Lähes viidesosa ei tehnyt tehtäviä tietokoneella Alle 25-vuotiaiden lukutaidon taso on laskenut Iäkkäimpien ihmisten perustaidot ovat muita heikompia 38

39 Mitä PIAAC kertoo suomalaisten osaamisesta? Heikosti perustaidot hallitsevat: Ovat muita vanhempia Lukutaidossa hieman useammin miehiä Vähemmän koulutettuja Vanhempien koulutustaso on matalampi Useammin työttömiä ja harvemmin töissä Useammin pienituloisia Kokevat terveytensä heikommaksi Käyttävät perustaitoja harvemmin kotona ja työssä 39

40 Mitä PIAAC kertoo suomalaisten osaamisesta? Lukutaidossa ja numerotaidossa 7 pistettä vastaa yhtä vuotta koulutuksessa. Perusopetukseen on panostettava voimakkaasti. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen hankkineiden ero perustaitojen hallinnassa on liian suuri. Tavoite: Jokaisella pitäisi olla vankat perustaidot! 40

41 Haasteita Perustaidoiltaan heikot eivät useinkaan itse tiedosta taitojensa riittämättömyyttä. Heikot taidot voivat olla arka asia henkilölle itselleen. Tärkeätä onkin pyrkiä viestimään heikkojen perustaitojen yleisyydestä ja tarjolla olevasta koulutuksesta. Koulutuksessa on tärkeää huomioida kunkin oppijan yksilölliset tarpeet ja lähtötaso. Niille aikuisille, joilla on selviä ongelmia perustaidoissa, tarvittaisiin pitkäkestoista ja intensiivistä koulutusta.

42 Haasteita Työhön liittyvä täydennyskoulutus voisi olla yksi tehokas keino. Sen hyöty on näkynyt mm. tuottavuuden kasvuna, teknologian käytön tehostumisena, ajansäästönä, lisääntyneenä työturvallisuutena sekä vähentyneenä henkilöstön vaihtuvuutena. Suurin haaste aikuisten perustaitojen koulutuksessa on kuitenkin saada koulutukseen juuri ne aikuiset, jotka tarvitsevat perustaitojensa kehittämistä eniten. 42

43 Haasteita Työelämän jatkuvien muutosten myötä yleistaitojen hallinnasta on tullut entistä olennaisempi osa hyvää ammattitaitoa ja keskeinen työelämässä ja tietoyhteiskunnassa menestymisen edellytys. Työelämän tuottavuuden ja laadun parantuminen, työllisyyden kasvu ja työurien pidentyminen edellyttävät hyvien ammatillisten taitojen ohella kykyä käyttää ja kehittää perustaitoja. Perustaitojen hallinnassa on kysymys myös tasaarvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvon näkökulmasta ei voi olla hyväksyttävä tilanne, jos joiltain väestöryhmiltä puuttuvat yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavat perustaidot. 43

44 Lisää tietoa saatavilla: AAC_2012.html

45 Kiitos!

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta?

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? 1 Educa 2014 Helsinki PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 25.1.2014 2 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC:

Lisätiedot

Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot

Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot Hyvät perustaidot kunniaan Helsinki 17.11.2015 Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot PIAAC-tutkimuksen tuloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto antero.malin@jyu.fi Kansainvälinen

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Ensituloksia Suomen kannalta Työelämä 2020 kv-verkosto, 6.3.2014 Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM Tuomo Alasoini, Tekes Tutkimushankkeen taustoja OECD:n koordinoima

Lisätiedot

Aikuisten osaamisen arviointi

Aikuisten osaamisen arviointi UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Aikuisten osaamisen arviointi Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto antero.malin@jyu.fi Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC Survey of Adult Skills PIAAC:

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC. Jan Strandström / Folio Bildbyrå. Suomalaisten 2012. aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa

Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC. Jan Strandström / Folio Bildbyrå. Suomalaisten 2012. aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa Jan Strandström / Folio Bildbyrå Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC Suomalaisten 202 aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa PIAAC 202 Kansainvälisessä aikuistutkimuksessa (PIAAC 202) arvioidaan

Lisätiedot

Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia

Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment

Lisätiedot

Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö

Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö Johdon seminaari: SÄHKÖISET ASIAKASPALVELUT YHTEENTOIMIVUUS TOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö Johtaja Kirsi Kangaspunta Aikuiskoulutuspolitiikan

Lisätiedot

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta. Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9.

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta. Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9. Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9.2014 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the

Lisätiedot

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 5.3.2015 1 Tervetuloa oppimisen ihmeelliseen maailmaan Oppiminen itsessään on yksi

Lisätiedot

SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009.

SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009. SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009. Sanomalehteä useita kertoja lukevat suomalaisnuoret menestyivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa

Lisätiedot

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies (OECD) Tutkimukseen osallistui 24 maata,

Lisätiedot

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi

Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina. Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Lukutaitotutkimukset arviointiprosessina Sari Sulkunen Koulutuksen tutkimuslaitos, JY sari.sulkunen@jyu.fi Kansainväliset arviointitutkimukset Arvioinnin kohteena yleensä aina (myös) lukutaito Kansallisista

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita

Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita Hakeutujan palveluiden ajankohtaispäivä, 7.9.2012, Helsinki Congress Paasitornissa Neuvotteleva virkamies, Ulla-Jill Karlsson Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Aikuiskoulutuspolitiikan

Lisätiedot

Mitkä tekijät liittyvät aikuisten osaamiseen ensituloksia ja arvioita OECD:n PIAAC tutkimuksesta

Mitkä tekijät liittyvät aikuisten osaamiseen ensituloksia ja arvioita OECD:n PIAAC tutkimuksesta Työpoliittinen Aikakauskirja 1/20 Mitkä tekijät liittyvät aikuisten osaamiseen ensituloksia ja arvioita OECD:n PIAAC tutkimuksesta Varpu Weijola 1 OECD:n The Survey of Adult Skills (PI- AAC 2 ) on laajin

Lisätiedot

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu

Lisätiedot

PIRKANMAAN KULTTUURIFOORUMI. Kirsi Lähde Työväenmuseo Werstas, Tampere 4.12.2012

PIRKANMAAN KULTTUURIFOORUMI. Kirsi Lähde Työväenmuseo Werstas, Tampere 4.12.2012 PIRKANMAAN KULTTUURIFOORUMI Kirsi Lähde Työväenmuseo Werstas, Tampere 4.12.2012 Aikuiskoulutukseen osallistuminen vuosina 1990, 1995, 2000, 2006 ja 2012 koulutuspäivien määrän ja osallistumisosuuden mukaan(18

Lisätiedot

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010 1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Lukutaidon määritelmä PISA-arvioinnissa Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta

Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta Suomalaisten nuorten osaaminen ja kehityksen suunta Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Kansallisen osaamisperustan tila ja tulevaisuus Helsinki 27.5.2014 6.6.2014

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Kielitaito, tietotekniikan käyttö, ammattikirjallisuus ja koulutusmahdollisuudet Suomalaiset osaavat vieraita kieliä, käyttävät tietokonetta ja seuraavat ammattikirjallisuutta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 on osa laajempaa kunnille ja kuntayhtymille lähetettävää tietotekniikkakartoitusta. Kysely koskee kunnallisia perusopetuksen

Lisätiedot

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka

Äidinkielen valtakunnallinen koe 9.luokka Keväällä 2013 Puumalan yhtenäiskoulussa järjestettiin valtakunnalliset kokeet englannista ja matematiikasta 6.luokkalaisille ja heille tehtiin myös äidinkielen lukemisen ja kirjoittamisen testit. 9.luokkalaisille

Lisätiedot

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 Opetushallitus 10.11.2014, Helsinki Opetusneuvos Armi Mikkola Uusia opettajatietoja käytettävissä: OECD:n Teaching and Learning International Survey TALIS

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma

Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Ari Antikainen & Hanne Laukkanen Joensuun yliopisto email: ari.antikainen(at)joensuu.fi

Lisätiedot

VAALIPUNTARI HELSINKI

VAALIPUNTARI HELSINKI VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI TAMPERE

VAALIPUNTARI TAMPERE VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi

Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen. Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi Lasten lukuharrastus PIRLStutkimuksen valossa Sari Sulkunen, FT sari.sulkunen@jyu.fi PIRLS 2011 Progress in International Reading Literacy Study IEA-järjestön hanke Toteutetaan viiden vuoden välein (2001

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Peruskoulu - nousu, huippu (AAA) ja lasku?

Peruskoulu - nousu, huippu (AAA) ja lasku? Peruskoulu - nousu, huippu (AAA) ja lasku? Jarkko Hautamäki & Sirkku Kupiainen, Jukka Marjanen, Mari- Pauliina Vainikainen ja Risto Hotulainen Koulutuksen arviointikeskus Helsingin yliopisto 4.4.2014 Peruskoulu

Lisätiedot

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen

Lisätiedot

Asuuko digiviisaus teillä?

Asuuko digiviisaus teillä? Asuuko digiviisaus teillä? Hanna Vuohelainen ja Merja Sjöblom Twitter: @haavuu @MerjaSjoblom @tiekery TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry Osaamispalvelut TIEKE vaikuttaja verkottaja vahdittaja

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm NYKYTILAKARTOITUS HANGOSSA - KOTIHOIDON ASIAKKAAN KÄYTÖSSÄ OLEVAT APUVÄLINEET JA TULEVAISUUDEN APUVÄLINETARPEET HENKILÖKUNNAN ARVIOIMANA (TOTEUTUS VIIKOT 43-45/2013) - KOTIHOIDON HENKILÖSTÖN ITSEARVIOITU

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö

Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006, koulutuksen kesto ja sisältö Aikuiskoulutusta keskimäärin kahdeksan päivää Vuonna 2006 noin 1,7 miljoonaa suomalaista eli lähes joka toinen 18 64-vuotias osallistui

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014 TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 7..4 Sisällys Toimialojen vertailu keskiarvoittain Asiantuntijapalvelut Kauppa ja matkailu Kiinteistö- ja jätehuolto Prosessiteollisuus ja automaatio Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Työmarkkinoilla on tilaa kaikille!

Työmarkkinoilla on tilaa kaikille! Työmarkkinoilla on tilaa kaikille! Kokemus esiin 50+ -loppuseminaari Monitoimikeskus LUMO 22.4. 2015 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Ikääntyvän työntekijän työuran turvaamisen haasteet Osaamisen murros

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

VET-LSA-hankkeen (European Large Scale Assessment for Vocational Education and Training) yleisesittely

VET-LSA-hankkeen (European Large Scale Assessment for Vocational Education and Training) yleisesittely VET-LSA-hankkeen (European Large Scale Assessment for Vocational Education and Training) yleisesittely Keskusteluseminaari VET-LSA-hankkeesta Helsinki 14.9.2009 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

ongelmanratkaisutaito määriteltiin seuraavasti

ongelmanratkaisutaito määriteltiin seuraavasti PISA 2012 -tutkimukseen osallistuneista 65 maasta ja alueesta 44 osallistui myös ongelmanratkaisutaitojen arviointiin. Suomi menestyi arvioinnissa hyvin. Suomalaisoppilaiden pistemäärien keskiarvo oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno Kirjasto kaikille Projektipäällikkö Rauha Maarno Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 13.11.2014 Celian asiakas Antti Vuori heittää haasteen kirjastoille: https://www.dreambroker.com/cha nnel/0eoxq4uz/77ya3wv5

Lisätiedot

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa Erikoistutkija Riikka Shemeikka ja tutkija Hanna Rinne Kuntoutuspäivät 9.-1.3.215 Messukeskus,

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Eurooppa: Kölnin, Granadan, Jyväskylän ja Newcastlen yliopistot. ITTA Amsterdam.

Eurooppa: Kölnin, Granadan, Jyväskylän ja Newcastlen yliopistot. ITTA Amsterdam. test_eu_speak_fi EU-Speak2 Euroopan komissio rahoittaa tätä projektia. Arvoisa opetusalan toimija Kutsumme sinut osallistumaan uuteen, kiinnostavaan projektiin, jossa kehitetään verkossa tapahtuvaa opettajankoulutusta

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012. Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012. Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta Suomalaiset aktiivisia aikuisopiskelijoita, tavoitteet vielä korkeammalla Aikuiskoulutustutkimus

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006-2011

TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006-2011 TYÖTTÖMYYS ICT-ALALLA KESKI-SUOMESSA 2006- Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 2.8. Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto työttömien lkm % työttömistä ja lomautetuista Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet

Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Tiivistelmä yhteiskunnalliset aineet Historian ja yhteiskuntaopin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 11 (Ouakrim- Soivio, N. & Kuusela, J.) Opetushallitus arvioi keväällä 11 historian ja yhteiskuntaopin

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Osaamisen ja elinikäisen oppimisen Suomi riittävätkö kaikkien perustaidot?

Osaamisen ja elinikäisen oppimisen Suomi riittävätkö kaikkien perustaidot? Osaamisen ja elinikäisen oppimisen Suomi riittävätkö kaikkien perustaidot? Maija Lyly -Yrjänäinen 1 - Petri Haltia 2 - Petra Packalen 3 Johdanto Suomi osallistui vuonna 2012 OECD:n ohjaamaan Kansainväliseen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

Digitaaliset tarinat

Digitaaliset tarinat Future School research Ist Wave-hanke 2009-2011 Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä Marja Hytönen KM, Tutkija Literacy in the 21st Century- Uusi luku ja kirjoitustaito Digitarina>

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center

Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella. Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaitoon kielitietoisella opetuksella Minna Harmanen, Opetushallitus Kansalliset peruskoulupäivät 20. 21.11.2014 Marina Congress Center Monilukutaito ja kielitietoisuus - kysymyksiä Mitä on monilukutaito

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Koulutus 2014 Opiskelijoiden työssäkäynti 2012 Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni 3 prosenttiyksikköä vuonna

Lisätiedot

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen SOSTE 15.8.2013, Tulottomat ja toimettomat Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen jukka.ohtonen(at)sosiaalikehitys.com p. 045 8722 118 Aleksis Kiven katu 24 C 33200 Tampere 30-34 -vuotiaiden

Lisätiedot

Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät 31.10.2013

Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät 31.10.2013 Supermiehen työkykypolku LVI-TU yrittäjät LVI-päivät Anne Tamminen Yhteyspäällikkö Eläke-Fennia Uusi, vahva työeläkeyhtiö 1.1.2014 2 29.10.2013 Uusi työeläkeyhtiö Eläke-Fennia Eläke-Fennia ja LähiTapiola

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL

Työ- ja toimintakyky. Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Työ- ja toimintakyky Kehittämispäällikkö Päivi Sainio, THL Mitä toimintakyky tarkoittaa? kykyä selviytyä itseään tyydyttävällä tavalla jokapäiväisen elämänsä toiminnoista omassa elinympäristössään toimintakyky

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa

Oma tupa, oma lupa. Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Oma tupa, oma lupa Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä VI kokous 18.3.2014 Toivakassa Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Työryhmän V kokouksen muistio http://jkl.fi/hallinto/hankkeet_ja_strategiat/perusturvapalvelut/omatupa/palveluohjaus

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA JÄSENTUTKIMUS DIGITALISAATIOSTA 2015 SIHTEERI- JA HALLINTOTYÖN AMMATTILAISILLE UUSIMAA DIGITALISAATION MÄÄRITELMÄ Digitalisaatiolla tarkoitetaan digiteknologian hyödyntämistä

Lisätiedot

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 AKL 4.4.2014 Tiedolla johtaminen Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 Hieman taustaa Itsestäni : Kenneth Ekström 050-5700605 Usean vuodan kokemus autoalasta Eri tehtäviä vähittäiskaupassa Eri organisaatioissa

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit FILIP SCHEPERJANS, LT NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, HYKS TIETOJÄRJESTELMÄLÄÄKÄREIDEN ALAOSASTON JOHTOKUNNAN PJ, SUOMEN LÄÄKÄRILIITTO Lääkäreiden rooli terveydenhuollon

Lisätiedot

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja

Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2010

Tilastokatsaus 11:2010 Tilastokatsaus 11:2010 1.11.2010 Tietopalvelu B14:2010 Työpaikat Vantaalla 31.12.2008 1 Työllisen työvoiman määrä oli Vantaalla vuoden 2008 lopussa 101 529 henkilöä. Työttömänä oli tuolloin 6 836 vantaalaista.

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset

Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Terveys 2011 -tutkimuksen perustulosten julkistamistilaisuus 21.11.2012 Terveys 2011 -tutkimus ja sen päätulokset Seppo Koskinen Miksi tarvittiin Terveys 2011 -tutkimus? Yhteiskuntapolitiikan keskeisiin

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ Talonrakentajan tutkinto * Kiinteistönhoitajan tutkinto * Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma/rakennusmestari

Lisätiedot

Tietoa akavalaisista Kainuussa

Tietoa akavalaisista Kainuussa Tietoa akavalaisista Kainuussa 7.5.05 Risto Kauppinen Tulevaisuusfoorumi Sotkamo Työttömät*, Kainuu 0 05, lkm. 0 05, Kainuu 0/ 05/ Perusaste 79-0 -5, Keskiaste 0 9 5,0 Alin korkea-aste 0 5 - -, Korkeasti

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot