Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Petri Haltia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.4.2014 Petri Haltia"

Transkriptio

1 Aikuisten taidot (PIAAC) ja nuorten aikuisten osaamisohjelma Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Petri Haltia

2 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima, tutkimukseen osallistui 24 maata. Kohdejoukkona kaikki vuotiaat maassa asuvat henkilöt, joita Suomessa otantahetkellä keväällä 2011 noin 3,5 miljoonaa Tiedonkeruu: elokuu 2011 maaliskuu 2012

3 Otokseen kuuluvista henkilöistä tutkimukseen osallistui Suomessa henkilöä. Suomen vastausosuus 66 prosenttia. Tilastokeskuksen haastattelijat toteuttivat tiedonkeruun käyntihaastatteluina. Ensin tehtiin haastattelijan tekemä laaja tietokoneavusteinen taustahaastattelu (koulutus, työhistoria, taitojen käyttö ) Sen jälkeen haastateltava teki taitojen osaamista arvioivat tehtävät itsenäisesti tietokoneella (myös paperinen tehtävävihko käytössä).

4 Lukutaito Tiedonkäsittelyn avaintaidot Kirjoitettujen tekstien ymmärtäminen, arvioiminen ja käyttäminen sekä niiden lukemiseen sitoutuminen. Mukana myös erilaisilla sähköisillä näyttöruuduilla esitettävät tekstit (viisi tasoa). Numerotaito Yksilön kyky hankkia, käyttää, tulkita ja viestiä numeerista tietoa (viisi tasoa). Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito Yksilön kyky hyödyntää digitaalisia viestintävälineitä ja tietoverkkoja tiedon hankkimisessa, arvioimisessa, viestinnässä ja käytännön toiminnassa (kolme tasoa).

5 Miksi tärkeitä taitoja? Ne ovat välttämättömiä, jotta voi täysipainoisesti osallistua työelämään, koulutukseen ja muuhun sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen elämään hyvin siirrettäviä, siis käytettävissä monenlaisissa erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa opittavia ja siksi niihin myös voidaan vaikuttaa koulutuspoliittisin ja muin toimin Näiden taitojen riittävä hallinta on sekä elinikäisen oppimisen edellytys että tietoyhteiskunnan työ- ja arkielämään osallistumisen välttämätön väline. Ne luovat perustan, jonka pohjalta opitaan muita eriytyneempiä, mm. erilaisissa töissä tarvittavia taitoja.

6 Lukutaito

7 Taidot ja ikä

8

9

10

11 Lukutaidon ja sosioekonomisen taustan vaikutuksen yhteys

12 JATKOSTA - ensiraportin lisäksi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta aineistoa - pohjoismainen (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Viro) raportti julkaistaan OECD julkaisee teemaraportteja - kiinnostavia syvemmin tarkasteltavia kysymyksiä olisivat mm. heikoimmin taidot hallitsevien taustat; taitojen saavuttamiseen, pysymiseen ja heikkenemiseen vaikuttavat tekijät; taitojen merkitys työssä ja arjessa; taitojen yhteys aikuiskoulutukseen osallistumiseen; koulutuksen, taitojen ja työn vaatimusten kohtaanto; tietotekniikkaa soveltavan ongelmanratkaisun merkitys

13 NAO-kohderyhmä Suomen PIAACaineistossa Antero Malin 2013

14 NAO-kohderyhmä Suomen PIAACaineistossa Antero Malin 2013

15 NAO-kohderyhmä Suomen PIAAC-aineistossa Antero Malin 2013

16 Yhteenvetoa NAO-kohderyhmän PIAAC-tuloksista NAO-kohderyhmään kuuluvat ovat muihin ikäisiinsä verrattuna: luku- ja numerotaidossa selvästi heikompia tietotekniikka soveltavassa ongelmanratkaisutaidossa ero ei ole yhtä suuri mutta selvä vanhempien koulutustaso matalampi useammin työttömiä ja ovat kotona, mutta opiskelijoita ryhmissä on yhtä paljon useammin kielitaustaltaan muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä hieman nuorempia eivät poikkea sukupuolijakaumaltaan muista ikäisistään HUOM! NAO-kohderyhmän pieni koko tutkimuksessa! Antero Malin 2013

17 NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMAN TAVOITTEET Osa nuorisotakuuta Tavoitteena kohottaa vailla toisen asteen tutkintoa olevien vuotiaiden nuorten aikuisten koulutustasoa Lisäresursseja oppilaitosmuotoiseen ja oppisopimuksena toteutettavaan ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen, jotka myönnettiin valtionosuuksina Perusrahoitteista ammatillista peruskoulutusta kohdennettiin kohderyhmälle Valtionavustuksia opiskelijoiden rekrytointiin ja opintojen etenemisen tukeen Nuorten aikuisten osaamisohjelma toteutetaan vuosina ja siihen on hallituksen kehyspäätöksessä varattu yhteensä 183 miljoonaa euroa siten, että käynnistymisvuonna (2013) 27 miljoonaa euroa ja muina vuosina 52 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että lisäresurssien avulla koulutuksen aloittaisi vuosittain noin nuorta aikuista ja koko ohjelmakaudella

18 NAO-kohderyhmä tilastojen valossa Molemmat sukupuolet, 2011 Ilman NAO4:sta NAO ,1 % NAO ,4 % NAO ,8 % NAO ,9 % NAO ,4 % NAO ,7 % NAO ,7 % Yht ,0 % Yht ,0 % 1. NAO1=Työllinen 2. NAO2=Työtön (alle 12 kk) 3. NAO3=Työtön (yli 12 kk) tai työvoiman ulkopuolella, NEET 4. NAO4= opiskelijat (20 000), eläkeläiset (6700), ase-/siviilipalvelus(1100), kotiäiti Huomioita: - 60% miehiä (enemmän työllisissä ja työttömissä NAO1-2, vähemmän työvoiman ulkopuolella NAO4) - 25% vieraskielisiä (37% Pohjanmaa, 35% Uusimaa)

19 Vailla tutkintoa olevien osuus koko ikäryhmästä (molemmat sukupuolet) 17,9% 2011 (16,9% 2005) Vuonna 2011 koko maassa vailla tutkintoa: miehet 20,6 % (Uusimaa 25,3 %) naiset 15,0 % 80,0 % 70,0 % 60,0 % 50,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0,0 % Without secondary level degrees, % of the whole age group, by language Suomi, ruotsi, saame Muut Yhteensä

20 Ensimmäisiä tuloksia: Toteuma mennessä (OPH:n tilastot) Oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa aloittanut opiskelijaa (tavoite opiskelijaa koko vuonna) Oppisopimuskoulutuksena järjestettävässä ammatillisessa lisäkoulutuksessa käytetty 261 oppisopimuspaikkaa (jaettiin paikkaa) (tavoite aloittajaa)

21 Tammikuun NAO-toteuttajatiedot Kysely toteuttajille tammi-14, 36 vastausta, tiedot n. 850 opiskelijasta: Miesten osuus: 49,4% opiskelijoista, n. 60% kohderyhmästä Vieraskielisten osuus: 17,1% opiskelijoista, 24,8% kohderyhmästä (kasvua 4%-yksikköä) Aloittaneista 63% vuotiaita, kohderyhmästä 53%

22 KYSELYSTÄ OSAAMISOHJELMAN TOTEUTTAJILLE Opettajien keskinäinen sekä opettajien ja ohjaajien yhteistyö tärkeää Verkostot: TE-toimistot, urheiluseurat, työpaikat, varuskunnat, sosiaalitoimi, muut oppilaitokset, media Opintojen alkuvaiheesta Keskitymme erityisesti ensimmäisiin koulupäiviin, jolloin pitää heti tarjota opiskelijoille jotakin käsillä tekemistä tai esim. yritysyrityskäyntejä. Opiskelijoiden kasvuryhmätoiminnan vakiinnuttaminen, yhteistyökumppaneina esim. Helsingin psykoterapiainstituutti. Järjestämme NAO kohderyhmälle suunnatun Tutustu ja starttaa tutkintoon - päivän, jossa kerromme opiskeluista ja aloista sekä esittelemme aikuisopiston. Osallistujilla on mahdollisuus tilaisuuden päätteeksi henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun. Opiskeluista kiinnostuneille tarjoamme ammatillisen koulutuksen käynnistävää orientaatiojaksoa. Se koostuu eri moduleista, joista opiskelijalle henkilökohtaistetaan hänelle sopivat opinnot.

23 alkuvaiheesta Kaikissa koulutuksissa on alussa ns. orientoiva jakso, jossa opiskelijan opiskelutaitoja kehitetään ja opiskelijaa motivoidaan/ sitoutetaan tavoitteelliseen työskentelyyn ym. työelämän vaatimiin taitoihin. Alkavaksi suunnitellut koulutukset keskittyvät enemmän tutkinnon osien suorittamiseen kuin koko tutkintoihin, edetään siis pienemmin askelin tavoitteeseen. Uudeksi toimintatavaksi on vakiintunut työvalmentajan suorittama opiskelijan henkilökohtainen coaching. Se sisältää opiskelijan vahvuuksien kartoittamisen, elämänhallinnan ohjauksen sekä voimavarojen käyttöönoton. Ohjauksen tavoitteena on opiskelijan itsetunnon vahvistaminen sekä omien tavoitteiden selkiytyminen. Nuorten työpajoilla valmentava pajajakso niille nuorille, joille viisi päivää viikossa pajatoimintaa on liian vaativa. Valmentavaa pajajaksoa lähdettiin kehittämään nuorten tarpeista, ja se toteutetaan kolmena päivänä viikossa yhdistäen vertaisryhmä- ja pajatoimintaa sekä vahvaa yksilöohjausta. Opiskelijaa tulee tavata säännöllisesti henkilökohtaisesti ja usein he tarvitsevat tukea tehtävien tekemisessä. Opiskelijoiden on helpompi kääntyä yhden henkilön puoleen ja sen vuoksi oppilaitoksessamme on päädytty siihen, että koordinaattori on kaikkien nuorten aikuisten osaamisohjelman kautta opiskelemaan hakeutuneiden tukena opiskelujen ajan heidän tarpeidensa mukaisesti. Panostimme jakson aikana myös opiskelijoiden ryhmäytymiseen vertaistuen aikaansaamiseksi.

24 alkuvaiheesta Opiskelussa korostuu aito dialogi, opiskelijan kuuntelu - ei tyrmätä opiskelijoiden ideoita vaan rohkaistaan tekemään. Osalla ryhmäläisistä on huonoja kokemuksia työstä ja opiskelusta ja siksi opiskelijoiden itsetunnon kohottaminen on alussa tärkeää. Muita huomioitamme: - hitaampi eteneminen opintojen alussa - asioiden esittäminen konkretian / esimerkkien avulla - työssäoppimisen ja kouluopiskelun vuorottelu - yksilökeskusteluja enemmän, opiskelijan henkilökohtaiseen tukemiseen käytetyn ajan on havaittu tukevan opiskelijoita opintojen etenemisessä ja vähentävän keskeytyksiä - sama luokkatila mahdollisuuksien mukaan - opettajan tuki korostuu, ei opettajavaihtuvuutta opintojen alussa, tutulta opettajalta on helpompi kysyä ja keskustella vaikeitakin asioista (esim. toimeentulo) - jo aiemmin syksyllä aloitettuja orientoivia Treeni-jaksoja on kehitetty edelleen mm. pidentämällä niiden kestoa - navigointijakso, elämänhallinnan ja yhteiskuntajärjestelmän sekä omien vahvuuksien löytäminen, vahvistaminen ja kartoitus, ennen varsinaisten ammatillisten opintojen aloitusta

25 Tulevaisuus Voidaan suunnata ohjelmaa palautteen perusteella 2015 ja 2016 Määräaikainen ohjelma Tavoitteena hoitaa kertarysäyksellä merkittävä osa niistä, jotka eivät ehtineet nuorisotakuun piiriin Pystyykö nuorisotakuu patoamaan valuman tulevaisuudessa? Jos ei pysty, miten huolehditaan ohjelman päättymisen jälkeen, siitä, että toimintatavat ja käytännöt jäävät pysyviksi, jopa kehittyvät rahoituksen kanavoitumisesta tämän kohderyhmän koulutukseen

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia

Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa Petri Haltia Suomalaisten aikuisten osaaminen ja sen tulevaisuus PIAACin valossa 27.5.2014 Petri Haltia KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies OECD:n organisoima,

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Päätuloksia ja tietoja NAO-kohderyhmästä

Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Päätuloksia ja tietoja NAO-kohderyhmästä Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Päätuloksia ja tietoja NAO-kohderyhmästä Antero Malin Professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 25.10.2013 Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) PIAAC:

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma tuloksia ja tulevia suuntaviivoja. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma tuloksia ja tulevia suuntaviivoja. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen Nuorten aikuisten osaamisohjelma tuloksia ja tulevia suuntaviivoja Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Osaamisohjelman tavoitteet: Osa nuorisotakuuta Tavoitteena kohottaa vailla toisen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia. Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia. Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013 Esityksen rakenne 1. Nuorten aikuisten osaamisohjelman tavoitteet 2. Osaamisohjelman

Lisätiedot

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta?

PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? 1 Educa 2014 Helsinki PIAAC Mitä Kansainvälinen aikuistutkimus kertoo suomalaisten osaamisesta? Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 25.1.2014 2 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC:

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Ensituloksia. Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Ensituloksia. Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Kansainvälinen aikuistutkimus (PIAAC) Ensituloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 8.10.2013 Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC: Programme for the International Assessment

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö 30.01.2014 Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia

Kuntoutussäätiö 30.01.2014 Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia 1 Kuntoutussäätiö 30.01.2014 Lukeminen, numerotaito ja tietotekniikka nuorilla ja aikuisilla PIAAC 2012 tutkimuksen tuloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Kansainvälinen

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun painopisteet

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun painopisteet Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun painopisteet Taito-hakuinfo 6.9.2017 Erno Hyvönen Marika Lindroth PIAAC PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies, Survey of Adult Skills

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta

Lisätiedot

Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö

Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö Johdon seminaari: SÄHKÖISET ASIAKASPALVELUT YHTEENTOIMIVUUS TOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet ja sähköinen palveluympäristö Johtaja Kirsi Kangaspunta Aikuiskoulutuspolitiikan

Lisätiedot

Taito-ohjelma lyhyesti ja kevään haun painotukset

Taito-ohjelma lyhyesti ja kevään haun painotukset Taito-ohjelma lyhyesti ja kevään haun painotukset Taito-hakuinfo 24.1.2018 Erno Hyvönen PIAAC PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies, Survey of Adult Skills Taitojen suora

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Ensituloksia Suomen kannalta Työelämä 2020 kv-verkosto, 6.3.2014 Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM Tuomo Alasoini, Tekes Tutkimushankkeen taustoja OECD:n koordinoima

Lisätiedot

Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot

Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot Hyvät perustaidot kunniaan Helsinki 17.11.2015 Suomalaisten aikuisten digitaaliset taidot PIAAC-tutkimuksen tuloksia Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto antero.malin@jyu.fi Kansainvälinen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Tammikuun 2014 kyselyn tuloksia. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Tammikuun 2014 kyselyn tuloksia. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Nuorten aikuisten osaamisohjelma Tammikuun 2014 kyselyn tuloksia Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Osaamisohjelman tavoitteet: Osa nuorisotakuuta Tavoitteena kohottaa vailla toisen

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen

Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen 1 Työelämän murros ja aikuiskoulutuksen kipupisteet SAK:n seminaari 23.5.2016 Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen valossa Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Aikuisten osaamisen arviointi

Aikuisten osaamisen arviointi UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Aikuisten osaamisen arviointi Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto antero.malin@jyu.fi Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC Survey of Adult Skills PIAAC:

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

MAO-ohjelman tiedonkeruu

MAO-ohjelman tiedonkeruu MAO-ohjelman tiedonkeruu NAO-MAO-seminaari Vaasassa 7-8.6.2017 Korkeakouluharjoittelija Victor Nyberg victor.nyberg@minedu.fi MAO-ohjelma tähän mennessä Noin 1300 opiskelijaa aloittanut Sukupuolijakauma;

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön näkökulmasta

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön näkökulmasta Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön näkökulmasta Kirsi Kangaspunta, johtaja KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta. Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9.

Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta. Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9. Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön vapaan sivistystyön näkökulmasta Kirsi Kangaspunta, johtaja 25.9.2014 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the

Lisätiedot

Elämänhallinta koulutuspolitiikan keskiöön? Havaintoja Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.

Elämänhallinta koulutuspolitiikan keskiöön? Havaintoja Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu. Elämänhallinta koulutuspolitiikan keskiöön? Havaintoja Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Puheenvuoron reunaehdot: Puheenvuoro EI OLE linjapuheenvuoro

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

Uusi NAO maahanmuuttajille

Uusi NAO maahanmuuttajille Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita

Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutuksen ajankohtaisia asioita Hakeutujan palveluiden ajankohtaispäivä, 7.9.2012, Helsinki Congress Paasitornissa Neuvotteleva virkamies, Ulla-Jill Karlsson Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Aikuiskoulutuspolitiikan

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Kuopion työseminaari III Torstain johdantokalvot. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi

Kuopion työseminaari III Torstain johdantokalvot. Projektisuunnittelija Erno Hyvönen erno.hyvonen@minedu.fi Kuopio työsemiaari III Torstai johdatokalvot Projektisuuittelija Ero Hyvöe ero.hyvoe@miedu.fi NAO-kohderyhmä tilastoje valossa Molemmat sukupuolet, 2011 Ilma NAO4:sta NAO1 54683 45,1 % NAO1 54683 62,4

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014

Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 Aikuiset ja osaaminen Kirsi Kangaspunta, johtaja 1.10.2014 KANSAINVÄLINEN AIKUISTUTKIMUS PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies (OECD) Tutkimukseen osallistui 24 maata,

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala

Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala Valmistavien ja valmentavien koulutusten uudistus, VALMA säädösmuutokset Nivala 13.3.2015 Valma-työryhmä: Hannele Siekkinen, Jaana Haikara, Tytti Sydänmetsä, Paula Jaakkonen, Arto Huuskonen, Ritva Joki-Kolehmainen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus

Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe. Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus Valmentavien koulutusten perusteiden valmisteluvaihe Ulla Aunola Opetushallitus/Ammatillinen peruskoulutus 6.11.2014 Lyhyt prosessikuvaus OKM ja OPH virkamiesvalmistelua 2012 > Taustaselvityksiä ja yhteistyöseminaareja

Lisätiedot

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 5.3.2015 1 Tervetuloa oppimisen ihmeelliseen maailmaan Oppiminen itsessään on yksi

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013 Koulutusjohtaja Pauli Kamppi Nao-koordinaattori Jonna Malmivuori Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä Alueellista yhteistyötä Alueellinen yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC. Jan Strandström / Folio Bildbyrå. Suomalaisten 2012. aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa

Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC. Jan Strandström / Folio Bildbyrå. Suomalaisten 2012. aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa Jan Strandström / Folio Bildbyrå Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC Suomalaisten 202 aikuisten perustaidot OECD-maiden parhaimmistoa PIAAC 202 Kansainvälisessä aikuistutkimuksessa (PIAAC 202) arvioidaan

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012. Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012. Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Pori 13.11.2012 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta Suomalaiset aktiivisia aikuisopiskelijoita, tavoitteet vielä korkeammalla Aikuiskoulutustutkimus

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Hakevan vaiheen merkitys ja soveltuvuuden arviointi opintojen henkilökohtaistamisen tukena. Eeva-Kaisa Pakkala Ttm, opinto-ohjaaja Edupoli

Hakevan vaiheen merkitys ja soveltuvuuden arviointi opintojen henkilökohtaistamisen tukena. Eeva-Kaisa Pakkala Ttm, opinto-ohjaaja Edupoli Hakevan vaiheen merkitys ja soveltuvuuden arviointi opintojen henkilökohtaistamisen tukena Eeva-Kaisa Pakkala Ttm, opinto-ohjaaja Edupoli Henkilökohtaistaminen KOMMENTOI! Ammatillis et opinnot Ammatillis

Lisätiedot

PISA JA TULEVAISUUS. Jouni Välijärvi, professori. Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

PISA JA TULEVAISUUS. Jouni Välijärvi, professori. Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA JA TULEVAISUUS Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Koulutusmessut Yhtheen tulhaan ja etheenpäin menhään! Rovaniemi 20.9.2014 19.9.2014 PISA 2012 Programme for

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Orientoiva jakso - toteutus

Orientoiva jakso - toteutus Orientoiva jakso - toteutus AppreA oppisopimus 40+ Projektin loppuseminaari 25.10.2007 Kristiina Salminen ja Leena Saarinen Vantaan Ammattiopisto Varia Ryhmät Vanhustyön erikoisammattitutkinto, oppisopimuksella

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen lisäkoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen 3.9.2013, Helsinki Vähän koulutetut kohderyhmänä Kommentteja edelliseen puheenvuoroon - Ohjauksen merkitystä ei voi olla

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET CE

PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET   CE Parasta konkretiaa PARASTA PERHEEN VIDEOTERVEHDYKSET https://youtu.be/po4eb4wzk CE PARASTA PALVELUA -kehittämisohjelma TAVOITE: Asiakkaat saavat yhdenmukaisen kaikille koulutuksen järjestäjille yhteisen

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot