Ostajan opas Ohjeita mobiilimarkkinointia suunnittelevalle. Marko Luhtala 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ostajan opas 2013. Ohjeita mobiilimarkkinointia suunnittelevalle. Marko Luhtala 2013"

Transkriptio

1 Ohjeita mobiilimarkkinointia suunnittelevalle Marko Luhtala 2013 NearMe Services on ensimmäinen kaupan- ja palvelualan mobiiliratkaisuihin keskittynyt yritys Suomessa. Meidän ydinosaamisemme on myynnin kasvattaminen ja liiketoiminnan parantaminen mobiilipalvelujen avulla. Lisätietoja:

2 2 /8 Ostajan opas 2013 Ohjeita mobiilimarkkinointia suunnittelevalle Asiakkaiden mobiilikäyttö kasvaa nopeasti Hyvä indikaatio mobiilipalvelujen kysynnästä on Googlen mobiilihakujen kehitys Suomessa. Nopean kasvun vaihe alkoi kesällä 2010, jonka jälkeen mobiilihakujen määrä on lähes kuusinkertaistunut. Myös 63% kotimaisista yrityksistä raportoi, että heidän asiakkaansa kysyvät jo mobiilipalveluja (Lähde: Suomen Mobiilimarkkinointi Barometri 2012, Divia&NearMe). Kuva: Mobiilihakujen määrä Suomessa. Lähde: Google lokakuu Vuonna 2013 mobiilipalvelut osana kaupan- ja palvelualojen monikanavaisuutta ovat siirtymässä edelläkävijöiden pilotoinnista nopean kasvun vaiheeseen myös Suomessa. Mobiilissa on nyt käynnissä kiihtyvä, asiakkaista lähtöisin oleva murros, joka tulee vaikuttamaan jokaiseen kuluttajaliiketoiminnassa olevaan yritykseen tavalla tai toisella. Tästä johtuen uskomme, että kuluttajille suunnattujen mobiilipalvelujen määrä Suomessa tulee moninkertaistumaan nykyisestä vuoden 2013 loppuun mennessä. Samalla tulemme näkemään mobiilipalveluesimerkkejä lähes kaikilla kaupan ja kuluttajapalvelujen toimialoilla. Joillakin toimialoilla, kuten media ja matkailu, mobiili on jo vakiinnuttanut roolinsa perinteisen median, kivijalan ja Internetin rinnalla. Useimmille yrityksille mobiili on kuitenkin vielä uusi kanava, joka kannattaa ottaa huomioon osana markkinointia ja asiointia.

3 3 /8 Koska on teille oikea hetki investoida mobiilipalveluihin? Ensimmäinen kysymys on ajoitus. Oletteko eko jo myöhässä? Vai onko vielä liian aikaista? Mitä mittareita pitäisi seurata, jotta ajoitus osuisi kohdalleen? Vastaus riippuu yrityksenne strategiasta: haluatteko olla edelläkävijä ja hyödyntää mobiilia kilpailuetuna, vai haluatteko ottaa varman päälle ja hypätä mukaan, kun mobiilista on tullut vakiintunut käytäntö toimialalla. Allaoleva kuva antaa yhden mallin päätöksenteon tueksi. Se perustuu kohdeasiakkaiden mobiilikäyttöön ja mobiilin lisäarvoon ostoprosessissa. Kohdeasiakkaiden mobiilikäyttö -Pientä - Mobiili ei tue asiakkaiden osto- ja asiointiprosessia -Mobiilinosuus osuus verkkokävijöistä <5% -Kasvavaa - Mobiili tukee asiakkaiden osto- ja asiointiprosessia -Mobiilinosuus osuus verkkokävijöistä >5% - Merkittävää - Mobiili on tärkeä osa asiakkaiden osto- ja asiointiprosessia -Mobiilin osuus verkkokävijöistä >10% Mobiilistrategia 2013 Varaudu Aloita Kiihdytä Kuva: Ehdotus mobiilistrategiaksi Minimissään jokaisen yrityksen kannattaa tehdä mobiilipalvelujen tarvekartoitus ja tämän perusteella päättää mobiilipalvelujen prioriteeteista sekä investoinneista eri kanavien ja medioiden välillä. Mobiilipalvelujen tarvekartoitus ja roadmapin laatiminen Opportunity Clinic menetelmällä kestää 1-2 viikkoa ja maksaa alle Tämä on hyödyllinen ensimmäinen askel niille yrityksille, jotka haluavat ennen investointipäätöksiä ymmärtää enemmän mobiilipalvelujen mahdollisuuksista omalle liiketoiminnalleen ja saada tietoa parhaista mobiilipalvelujen case-esimerkeistä istä maailmalta. Tee ja mieti, vai mieti ja tee Seuraava kysymys liittyy ensimmäisiin askeliin: onko parempi ensin pilotoida esimerkiksi mobiilisivuja tai yhtä kampanjaa, vai pitäisikö sittenkin aloittaa suunnittelupöydältä ja kartoittaa pidemmän aikavälin tarpeet. Käytäntö on osoittanut, että kumpikin lähestymistapa toimii. Voit ensin suunnitella ja sitten toteuttaa, tai ensin testata ja oppia, ja sitten suunnitella. Jokaisella yrityksellä on luontainen tapa tarttua uusiin asioihin ja mobiilissa ei kannata poiketa totutusta toimintamallista. Oleellista on kuitenkin muistaa seuraavat asiat: Vaikka miettimisen ja tekemisen järjestyksellä ei ole väliä, tarvitset kumpaakin vaihetta. Älä siis uppoudu liian pitkälle tulevaisuuden suunnitteluun, ennen kuin aloitat toteutukset. Tällöin irtaannut helposti asiakkaiden todellisuudesta etkä pääse riittävän nopeasti oppimiskäyrälle. Toisaalta älä myöskään ryntää pilotoimaan mobiilipalveluja ilman, että

4 4 /8 teillä on aikataulutettuna tarvekartoituksen ja roadmapin tekeminen. Muuten pilotti jää helposti yksittäiseksi pyrähdykseksi, jolle ei tule jatkoa. Muista myös, että asiakkaat odottavat mobiilipalveluihin jatkuvia päivityksiä ja parannuksia. Alkuvaiheessa nopeus on valttia.. Suosittelemme, että teette sekä ensimmäisen mobiilipalvelun ipalvelun (tyypillisesti mobiilisivut tai mobiilituki merkittävään kampanjaan) että tarvekartoituksen 90 päivässä. Tällöin saatte kolmessa kuukaudessa hyvän käsityksen mobiilin roolista liiketoiminnassanne, priorisoidun roadmapin sekä ensimmäisen konkreettisen mobiilipalvelun. Kuten aiemmin mainitsimme, näidän tehtävien järjestyksellä ei ole väliä, kunhan kumpikin tehdään. Älä keskity teknologiaan, vaan palveluihin ja mobiilin yhdistämiseen muihin kanaviin. Mobiiliteknologiat kehittyvät valtavaa vauhtia. Uusia innovaatioita esitellään jatkuvasti. On helppo innostua uusista teknologioista ja ladata pilotit niitä täyteen. Palveluissa kannattaa kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota todellisiin asiakastarpeisiin, palveluinnovaatioihin ja mobiilin rooliin muiden kanavien kanssa. Pitäkää mielessä, että uusien teknologioiden lanseerauksesta kestää helposti 2-3 vuotta ennen kuin riittävä määrä asiakkaita pystyy ja haluaa käyttää niitä. Liikkeellelähtö: 90 päivän spurtti MOBIILISIVUT tai TESTIKAMPANJA TARVEKARTOITUS ROADMAP PRIORITEETTI 2 PRIORITEETTI KK TBD TARVEKARTOITUS ROADMAP PRIORITEETTI 1 MOBIILISIVUT tai TESTIKAMPANJA 0-6 KK Hyvä käsitys mobiilin hyödyistä Priorisoitu roadmap Ensimmäinen mobiilipalvelu PRIORITEETTI 2 PRIORITEETTI KK TBD PRIORITEETTI KK 0 90 päivää Kuva: Ota alussa 90 päivän spurtti.

5 5 /8 Osaaminen ja resurssointi Vaikka mobiilipalveluilla lveluilla on paljon yhteistä nettipalvelujen kanssa, kannattaa heti alusta saakka panostaa mobiilimarkkinoinnin ja mobiilikanavan erityispiirteiden ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Eroja muihin digipalveluihin on monella osa-alueella, esimerkiksi: Asiakaskäyttäytyminen: : asiakkaat käyttävät mobiilia usein eri tavalla ja eri tilanteissa kuin esimerkiksi tietokonetta. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, kun suunnittelet palveluja ja sisältöä mobiiliin. Mobiili on aidosti henkilökohtainen media ja se muun muassa tunnistaa asiakkaan paikan. Teknologia: : mobiiliselaimet eroavat PC-selaimista. Mobiilisovellukset, QR-koodit, kamera, NFC, tekstiviestit jne. tuovat lisäksi oman suolansa kehittämiseen. Bisnesmallit: : mobiililla voit yhdistää asiakkaan muihin medioihin ja fyysiseen ympäristöön uusilla tavoilla. Samalla voit luoda uusia bisnesmalleja: voisiko esimerkiksi tarjouskuvastonne olla samalla verkkokauppa? Tästä syystä teidän kannattaa investoida omaan osaamiseen esimerkiksi seuraavilla tavoilla: Osallistua toimialayhdistysten ja liittojen mobiilikoulutukseen Tutustua, mitä saman toimialan yritykset ovat tehneet esimerkiksi Pohjoismaissa tai USAssa Kokeilla itse aktiivisesti muiden yritysten tekemiä mobiilipalveluja Seurata joitain lukuisista kansainvälisistä mobiilimarkkinoinnin Internet-sivuista Alussa joudutte usein tilanteeseen, jossa ensimmäisten mobiilipalvelujen toteutukseen voitte valita joko nykyisen verkkosivutoimittajan tai uuden mobiilialaan keskittyneen toimijan. Nykyinen verkkosivutoimittaja pystyy todennäköisesti toteuttamaan ensimmäisen vaiheen mobiilisivut ja kampanjat hyvin. Toisaalta, jos kunnianhimonne jatkossa kattaa uudenlaisia asiakastarpeita ja bisnesmalleja, joissa toteutetaan kohdennettuja mobiilipalveluja hyödyntäen sovelluksia, QR-koodeja, kontekstia, tekstiviestejä, päätelaiteoptimointia jne., kannattaa heti alussa valita kumppani, jonka taidot ja kokemus kattaa myös tulevaisuuden tarpeenne. Ohjeena voi antaa: varsinkin jos oma osaaminen on puutteellista, kannattaa varmistaa, että valitulla toimittajalla on vahva mobiilipalvelujen kokemus sekä osaamista myös mobiilipalvelujen asiakaskäyttäytymisestä ja bisnesmalleista. Näihin muutoksiin kannattaa varautua Kun päätätte investoida mobiilipalveluihin, teidän tulee varautua myös seuraaviin muutoksiin sisäisessä toiminnassanne: Sisällön tuottaminen ja monikanavainen jakelu.. Vaikka mobiilissa voi hyödyntää suuren osan olemassa olevasta digitaalisesta sisällöstä, niin teidän ei kannata aliarvioida tätä työtä. Useat hyvät palveluideat kariutuvat siihen, ihen, että nykyiset prosessit eivät tuota tai kykene jakelemaan sopivaa sisältöä myös mobiiliin. Kampanjasuunnittelu.. Mobiili on osa muita markkinointikanavia, mutta kampanjoissa kannattaa hyödyntää mobiilin erityispiirteitä: henkilökohtaisuus, kaksisuuntainen

6 6 /8 kommunikointi, konteksti. Uusia elementtejä voi olla esimerkiksi QR-koodien käyttäminen, sms-kupongit tai paikkatiedon hyödyntäminen asiakkaan ohjaamisessa lähimpään liikkeeseen. Markkinoinnin ja asioinnin analytiikka.. Mobiililla voi mitata reaaliaikaisesti asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja myös muiden medioiden tehokkuutta. Koska tämä tieto on helposti saatavilla, myös sen hyödyntämistä päätöksenteossa kannattaa miettiä etukäteen. Dialogi asiakkaan kanssa. Mobiili on sosiaalisen median ohella se kanava, jossa voi ja tulee käydä dialogia asiakkaan kanssa. Kanta-asiakkaille asiakkaille suunnattujen mobiilipalvelujen odotusarvona on lisäarvoa tuottavan dialogin rakentaminen asiakkaan ja yrityksen välille. Perinteinen markkinointiviestintä ei riitä. Kaiken kaikkiaan mobiilipalveluissa on oleellista ymmärtää henkilökohtaisen kanavan hyödyntämisen ja väärinkäytön välinen ero. Budjetointi.. Ensimmäiset investoinnit mobiilisivuihin tai testikampanjaan mahtuvat yleensä helposti markkinointi- tai IT-budjettiin. Investointien kasvaessa teidän täytyy päättää, miten mobiilipalveluihin varaudutaan budjeteissa. Onko mobiili markkinointia, myyntiä vai IT:tä? Tähän ei löydy oikeaa vastausta, vaan jokainen yritys joutuu sen itse päättämään. Mobiilipalvelujen budjetointiohjeita vuodelle 2013 Mobiilipalvelut voivat tukea yrityksenne myyntiä ja asiakaspalvelua monella tavalla. Strategiastanne ja bisnestavoitteistanne riippuen voitte investoida mobiilikanavassa markkinointiin, asiointipalveluihin tai asiakassuhteen hoitoon tai näiden yhdistelmiin. Markkinoilla, jotka ovat mobiilikanavan rakentamisessa 1-2 vuotta Suomea edellä, ellä, yritykset ovat tyypillisesti aluksi investoineet seuraaviin alueisiin (katso kuva): Palvelu Mobiilisivut Mobiili osana muuta markkinointia keinona aktivoida asiakkaita Tekstiviestipalvelut Sosiaalinen ostaminen Hakukonemarkkinointi mobiilissa Kuvaus Aluksi verkkoversion avainpalvelut, myöhemmin palveluja jotka on tarkoitettu erityisesti mobiilikäyttöön. Huomioi asiakkaan tilanne ja hyödynnä esimerkiksi paikkatietoa. Esimerkiksi QR-koodit, sms-kupongit ja mobiili displaymainonta. Mobiili osana kampanjoita ja lanseerauksia. Tarjotaan asiakkaalle mahdollisuus tarttua kännykällä tarjouksiinja hakea lisää tietoa. Parhaimmillaan tarjoukset kulkevat mobiilissa aina kassalle saakka. Tässä kannattaa huomioida myös myymälämarkkinointi ja tuotepakkausten hyödyntäminen. Tekstiviestit palveluviesteissä(esimerkiksi vahvistukset, ilmoitukset, tiedotteet) sekäkanta-asiakasmarkkinoinnissa. Varmista viestin lisäarvo ja vältä yleisten mainosten lähettämistä asiakaskunnalle. Hyödynnä asiakkaiden suosituksia ja kommentteja. Linkitä mobiilisivut sosiaaliseen mediaan. Optimoi hakusanoja ja kampanjoita erityisesti mobiilihakuja silmälläpitäen. Kuva: Esimerkkejä muilta markkinoilta ensimmäisen vaiheen mobiilipalveluista.

7 7 /8 Seuraava taulukko auttaa yritystänne priorisoimaan palveluja ja allokoimaan markkinointibudjettia valitun mobiilistrategian mukaan. Suositellut mobiilihankkeet 2013 Mobiilin osuus markkinointibudjetista Varaudu Aloita Kiihdytä -Opportunity Clinic tarvekartoitus ja mobiiliroadmap - Testikampanja <1% Edellisen lisäksi: -Monipuoliset mobiilisivut, hyödynnä esim. paikkatietoa -Aktivoi asiakkaita mobiilisti osana markkinointia muissa medioissa. - SMS palveluviestit -Harkitse Google hakukone-markkinointia erikseen mobiilia varten 1-2% 3-5% Edellisen lisäksi: - Mobiiliverkkokauppa/ palvelujen varaus - Mobiilikupongit - Mobiilisovellukset kantaasiakkaiden palvelemiseen -Harkitse muita kolmansien osapuolien mobiilimarkkinointi- kanavia Kuva: Suosituksia mobiilipalveluista ja investointitasoista. Paljonko mobiilipalvelut maksavat Seuraavassa taulukossa on esitetty mobiilipalvelujen tyypillisiä kustannuksia budjetoinnin tueksi. Koska mobiilipalvelut voivat erota tarkoitukseltaan, kooltaan ja toiminnaltaan erittäin paljon, ovat hinnat vain indikatiivisia.

8 8 /8 Palvelu Suunnittelu-ja tuotanto Mobiilisivut Yksinkertaiset ja enimmäkseen staattista tietoa sisältävät mobiilisivut ovat edullisemmat Tekstiviestipalvelut Käyttöönotto Tekstiviestikulut 0.06 /sms Mobiilisovellukset Sovelluksen koko ja toiminnallisuus -Integrointitarve esimerkiksi sisällönhallintajärjestelmään tai verkkokauppaan -Tuettavien käyttöjärjestelmien määrä. Yleensä tarvitaan ainakin ios-ja Android versiot. Mobiilikampanja osana monikanavaista kampanjaa Kevyt: Monipuolinen: Hintaan vaikuttaa muun muassa - Sivuston koko ja toiminnallisuus -Integrointitarve esimerkiksi sisällönhallintajärjestelmään tai verkkokauppaan -Toiminnallisuus - Yksi- vai kaksisuuntaisia viestejä - Integrointitarve esimerkiksi CRM-järjestelmään - Kampanjan kesto - Valitut mobiiliteknologiat - Mobiiliosuuden suunnittelun määrä kampanjassa - Mobiilispesifisen sisällön ja toimintojen määrä -Mobiiliosuuden päivitysten määrä kampanjan aikana Kuva: Indikatiivisia hintaesimerkkejä mobiilipalveluista budjetointia varten. Mobiilipalvelujen toteutus on suhteellisen nopeaa. Esimerkiksi mobiilisivuissa sivustosuunnitelman ja demoversion tekeminen kestää noin viikon. Suunnitelmien hyväksymisestä sivuston julkaisuun kuluu tyypillisesti 3-8 viikkoa työn laajuuden mukaan. Suosituksia vuoden 2013 mobiilihankkeita varten Asiakkaat ovat siirtymässä nopeasti älypuhelimien ja mobiilipalvelujen käyttäjiksi. Jos ette ole vielä miettineet mobiilipalveluja, kannattaa se aloittaa nyt. Laatikaa mobiilisuunnitelma osana markkinointistrategiaa, ei erikseen: tehkää tämän perusteella päätökset prioriteeteista ja investoinneista eri kanavien ja medioiden välillä. Keskittykää asiakkaan mobiilikäyttäytymisen ymmärtämiseen. Parhaat ja tehokkaimmat mobiilitoteutukset perustuvat palveluinnovaatioon eivätkä teknologiainnovaatioon. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana kannattaa tehdä sekä tarvekartoitus että toteuttaa ensimmäinen mobiilipalvelu. Näiden kahden vaiheen järjestyksellä ei ole suurta väliä. Usein ensimmäinen mobiilipalvelu on mobiilisivut. Investoikaa mobiiliosaamiseen yrityksenne sisällä. Se, mitä olette oppineet mobiilista viisi tai kymmenen vuotta sitten, ei ole todennäköisesti kuranttia tietoa. Varmistakaa tämän lisäksi, että teillä on oikeat kumppanit suunnittelemassa ja toteuttamassa mobiilipalveluja. Varautukaa, että mobiilipalvelut aiheuttavat muutoksia myös sisäisissä toimintatavoissa.

Mobiilikanavan mahdollisuudet kauppakeskuksille

Mobiilikanavan mahdollisuudet kauppakeskuksille Mobiilikanavan mahdollisuudet kauppakeskuksille Markkinaselvityksen tulokset ja näkemyksiä kehityksestä 20.10.2011 www.nearme.fi Mitkä ovat kauppakeskuksenne kehitystarpeet nykyisille ja uusille kanaville?

Lisätiedot

Lisää myyntiä mobiilipalveluilla

Lisää myyntiä mobiilipalveluilla Lisää myyntiä mobiilipalveluilla 25.9.2012 Marko Luhtala NearMe Services Oy Mobiilimarkkinoinnin evoluutio 2000 Kännykkä korvaa lompakon, passin ja TVn Teknologia ja asiakastarve tasapainossa 2006 Mobiilimarkkinointi

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Mitä on mobiilimarkkinointi

Mitä on mobiilimarkkinointi Tietopaketti sinulle, joka haluat ymmärtää mobiilia osana monikanavaista markkinointia Marko Luhtala 2013 NearMe Services on ensimmäinen kaupan- ja palvelualan mobiiliratkaisuihin keskittynyt yritys Suomessa.

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen

Internetpalvelut. matkalla. 03.05.2012 Mikko Sairanen Internetpalvelut matkalla 03.05.2012 Mikko Sairanen Täyden palvelun mobiilitoimisto Suunnittelu Toteutus Tuki & ylläpito Jatkokehitys 2 Palvelut Mobiilisivustot ja sovellukset Tabletsovellukset Smart-TV

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia

Lisätiedot

Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio

Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio Koodiviidakko Oy Juho Mattila Account Manager Wait,... Codejungle,... whaaat! Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluihin erikoistunut

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Tervetuloa Näin tehostat asiakastyöskentelyä digitaalisesti -aamiaistilaisuuteen. Inspiratio JM emotion Element - Wellnator

Tervetuloa Näin tehostat asiakastyöskentelyä digitaalisesti -aamiaistilaisuuteen. Inspiratio JM emotion Element - Wellnator Tervetuloa Näin tehostat asiakastyöskentelyä digitaalisesti -aamiaistilaisuuteen Inspiratio JM emotion Element - Wellnator Ohjelma 8.00 Aamukahvi 8.15 Tervetuloa, Annele Bergman, Inspiratio 8.30 estrategia,

Lisätiedot

Social media manager koulutus

Social media manager koulutus Social media manager koulutus Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. 8.5.2012 klo 8:30-16:00 2.10.2012 klo 8:30-16:00 @ Mannerheimintie 8 0010 Helsinki Social media

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

Markkinoinnin ja myynnin pelikenttä meni uusiksi. Miten virität joukkueen ja pelivälineet palvelemaan asiakasta? Anne Puntari, DiVa 11.5.

Markkinoinnin ja myynnin pelikenttä meni uusiksi. Miten virität joukkueen ja pelivälineet palvelemaan asiakasta? Anne Puntari, DiVa 11.5. Markkinoinnin ja myynnin pelikenttä meni uusiksi Miten virität joukkueen ja pelivälineet palvelemaan asiakasta? Anne Puntari, DiVa 11.5.2017 Olemme kasvava digitaalisiin palveluihin ja ratkaisuihin keskittyvä

Lisätiedot

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Monikanavainen markkinointi A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Markkinoinnin karkkikauppa Mikä minun yritykselle sopii parhaiten Potentiaalisten asiakkaiden määrä Konversiohinta

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MARKKINOINTI

SÄHKÖINEN MARKKINOINTI SÄHKÖINEN MARKKINOINTI Kuka Teemu Korpi? Sähköisen markkinoinnin ala Hakusanamainonta Display-mainonta Facebookmainonta Hakukoneoptimointi Affiliate-markkinointi Sisältömarkkinointi Sosiaalinen media Mobiilimarkkinointi

Lisätiedot

Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa. Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining.

Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa. Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining. Erikoiskaupan haasteet miten myyjän tulee toimia tämän päivän markkinassa Erno Siltaniemi ED Training Oy 040 5204 176 erno.siltaniemi@edtraining.fi 1. Erikoiskaupan haasteita - johdanto 2. Myyjän rooli

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin 26.10.2011 Otto Söderlund Partner Magenta Advisory on suomalainen sähköisen liiketoiminnan asiantuntija jolla on vahva

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET Tomi Grönfors THE GROENFORS METHOD 27/04/15 Brandfors Markkinointiosasto palveluna CHECK-LIST Hyvissä ajoin ennen aloittamista Ennen tapaamista Ensimmäisen

Lisätiedot

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP,

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, 26.5.2016 1 Miksi asiakas valitsee juuri sinun tuotteesi? Mistä asiakas oikeastaan maksaa? ARVOKETJU Raaka-aineet Tuotteet Palvelut Kokemus 0,2 5,9

Lisätiedot

Liiketoiminnan siirtäminen uusille IT alustoille

Liiketoiminnan siirtäminen uusille IT alustoille Liiketoiminnan siirtäminen uusille IT alustoille AKVAn Syysseminaari Pia Ek, Counsel Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 26.9.2012 Castrén & Snellman Rakenne Taustatietoja Markkinointi uusien kanavien

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO

Lisätiedot

KULUTTAJAN KONTEKSTI

KULUTTAJAN KONTEKSTI KULUTTAJAN KONTEKSTI ON HYÖDYNTÄMÄTÖN MOBIILIN ERITYISOMINAISUUS MARKUS TALLGREN ADFORE TECHNOLOGIES OY 2 Sisältö Tilannetietoisuus Kontekstimoottori ja tekoäly Case-esittelyt Mainonnan reaaliaikainen

Lisätiedot

Big Datan hyödyntäminen yritysten markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa: mitä ennakoiva analytiikka mahdollistaa. CEO, Teemu Neiglick.

Big Datan hyödyntäminen yritysten markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa: mitä ennakoiva analytiikka mahdollistaa. CEO, Teemu Neiglick. Big Datan hyödyntäminen yritysten markkinoinnin ja myynnin tehostamisessa: mitä ennakoiva analytiikka mahdollistaa CEO, Teemu Neiglick. Omnicom MediaGroup Finland: ToinenPHD, OMD Finland & Ainoa Resolution

Lisätiedot

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy

Aamun ohjelma. Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Aamun ohjelma Klo 9.00 Klo 9.05 Klo 9.35 Tilaisuuden avaus Mika Turtia, myyntiryhmänpäällikkö, Kaleva Oy Kuluttajaymmärryksen hyödyntäminen verkkomainonnassa Jukka Haataja, kehityspäällikkö, Kaleva Oy

Lisätiedot

DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN

DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN DIGITALISAATIO UUDISTAA SUHTEESI ASIAKKAASEEN Koodiviidakko Oy Samuli Tursas CEO, Founder Twitter: @samulitursas Wait,... Codejungle,... whaaat! Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluihin

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT 2 Miksi kuluttaja / käyttäjänäkökulma on mielenkiintoinen? Jokainen käyttäjä havainnoi teknologian

Lisätiedot

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence Mobile intelligence Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen Case: JYP Juniorit Yhteisökortti Jussi Jalasaho - JYP Juniorit Ry Timo Wallius - Arena Interactive Oy

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014

Viitostie. Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi. Kari Turunen 1 27.5.2014 Viitostie Matkailualueiden ja yritysten yhteismarkkinointikanavaksi 1 VIITOSTIE Kehittyvin ja monipuolisin elämysreitti niin kotimaisille kuin ulkomailta saapuville automatkailijoille Suomessa 2 Viitostie

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

Miten digimarkkinoinnilla tehdään tulosta?

Miten digimarkkinoinnilla tehdään tulosta? Miten digimarkkinoinnilla tehdään tulosta? OSA 1 /2 idealmainos.fi Miten verkkosivut toimivat myynnin käynnistäjänä? Miten mittaamme Digitaalisen markkinoinnin tuloksia? Voiko digitaalinen markkinointi

Lisätiedot

Asiakasmarkkinoinnin määritelmä

Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Markkinointi on asiakaslähtöinen ajattelu- ja toimintatapa, jonka avulla luodaan yrityksille kilpailuetua, tuodaan hyödykkeet markkinoille ostohalua synnyttäen ja rakennetaan

Lisätiedot

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior

Lisätiedot

MARKKINOINTISI. Verkkosivut tuloskuntoon

MARKKINOINTISI. Verkkosivut tuloskuntoon MARKKINOINTISI Verkkosivut tuloskuntoon KEITÄ ME OLEMME? Markkinointia myynnin tueksi tarkoittaa markkinointistrategiaa jonka mittareina toimivat eurot eivätkä pelkät kävijämäärät. Olemme molemmat yrittäjäperheistä

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta

Lisätiedot

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN BAROMETRI 2013

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN BAROMETRI 2013 DIGITAALISEN MARKKINOINNIN BAROMETRI 2013 Digitaalisen markkinoinnin barometri 2013 Tiivistelmä DiViAn Digitaalisen markkinoinnin barometri tutkimus tehtiin nyt yhdeksättä kertaa. Tutkimus on tehty joka

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön 1 Saatteeksi Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Monissa yrityksissä parhaillaan pohditaankin, miten suhtautua ja osallistua tähän uuteen

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

IAB Finland Suositus mobiilimainonnan yleisestä ohjeistuksesta

IAB Finland Suositus mobiilimainonnan yleisestä ohjeistuksesta IAB Finland Suositus mobiilimainonnan yleisestä ohjeistuksesta 2015 IAB Finlandin Mobiilityöryhmä on laatinut yksinkertaisen listan mobiilimainonnan toteuttamiseen liittyvistä asioista, jotka erityisesti

Lisätiedot

Matkailijan palvelupolku verkossa: Miten palveluntarjoaja tavoittaa, palvelee ja myy matkan eri vaiheissa? Nils Lagerström 14.5.

Matkailijan palvelupolku verkossa: Miten palveluntarjoaja tavoittaa, palvelee ja myy matkan eri vaiheissa? Nils Lagerström 14.5. Matkailijan palvelupolku verkossa: Miten palveluntarjoaja tavoittaa, palvelee ja myy matkan eri vaiheissa? Nils Lagerström 14.5.2013 Nils Lagerström, 14.5.2013, Sivu 1 Amerikkalaisen liikemiehen matkapolku

Lisätiedot

NFC ja QR tunnisteilla helposti palveluihin ja sisältöön. Jukka Suikkanen

NFC ja QR tunnisteilla helposti palveluihin ja sisältöön. Jukka Suikkanen NFC ja QR tunnisteilla helposti palveluihin ja sisältöön. Jukka Suikkanen Bonwal Oy Palvelut: Digitaalisten tunnisteiden sisällönhallinta Asiakkuudenhallinta ja viestintä NFC teknologia Sovellukset, järjestelmät,

Lisätiedot

HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA

HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA HANKIMME TEILLE ASIAKKAITA Timo Häkkinen Technopolis Tampere 21.11.2014!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0 MicroMedia Palvelut PÄÄTTÄJÄ- TIEDOT TÄSMÄ- MARKKINOINTI ASIAKAS- DIALOGI MARKKINOINTI- KONSULTOINTI MARKKINOINTI-

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot

Markkinoinnin uusi aika on datajohdettua, automatisoidumpaa, vaikuttavampaa ja mitattavampaa Johanna Vartiainen

Markkinoinnin uusi aika on datajohdettua, automatisoidumpaa, vaikuttavampaa ja mitattavampaa Johanna Vartiainen Markkinoinnin uusi aika on datajohdettua, automatisoidumpaa, vaikuttavampaa ja mitattavampaa Johanna Vartiainen 29.5.2018 1 Alma Media lyhyesti Markkinapaikat Kuluttajamediat Talous- ja ammattilaismediat

Lisätiedot

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen Customer Intelligence ja Big Data Digile D2I Kimmo Valtonen Sisältö 1. Data2Intelligence-ohjelman kuvaus 2. Customer Intelligence: mitä sillä tässä tarkoitetaan? 3. Customer Intelligence Big Data ongelmana

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Myynti nyt 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Esittelykierros Mitä teet työksesi? Mitkä ovat työsi suurimmat haasteet? Työmarkkinatutkimus 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilainen viihtyy

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS Erkki Viero PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla?

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Miten ylivoimaa i rakennetaan strategisesti i kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Toimitusjohtaja it j Sami Ensio, Innofactor Oy Miten ylivoimaa rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ICT- ratkaisuilla

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo

Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta. Johanna Uusitalo Sosiaalinen media rekrytoinneissa näkemyksiä maailmalta Johanna Uusitalo xkcd.com Työnhaku Yhdysvalloissa Valtava markkina TOP 3 rekrytointikanavat (syyskuu 2010): careerbuilder.com (14 M uniikkia kävijää

Lisätiedot

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa.

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa. Sisältöä ja ilmettä markkinointikanaviin: mitä, miksi ja kenelle. Internetmarkkinointiseminaari osa 2, Tupaswilla, Laukaa, 19.11.2012. Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

SAMPO HANKKEEN ESITTELY LINKKI MATERIAALEIHIN INNOKYLÄSSÄ

SAMPO HANKKEEN ESITTELY LINKKI MATERIAALEIHIN INNOKYLÄSSÄ SAMPO HANKKEEN ESITTELY LINKKI MATERIAALEIHIN INNOKYLÄSSÄ 30.11.2015 MOBIILIN KÄYTÖN ROOLI ON ALATI KASVAVA Lähde: INTERNET TRENDS 2015, Mary Meeker - KPCB SAMPO LYHYESTI KUINKA......MOBILITEETTI VAIKUTTAA

Lisätiedot

"Monikanavainen asiakkuus tänään n ja tulevaisuudessa"

Monikanavainen asiakkuus tänään n ja tulevaisuudessa "Monikanavainen asiakkuus tänään n ja tulevaisuudessa" Liiketoimintaa verkossa -seminaari 25.11.2010 Visa Palonen SOK / S-Verkkopalvelut Oy 1 Liiketoimintaa verkossa Suomen verkkokauppa 2010 Palvelut 5,444

Lisätiedot

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3. Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.2012, Wanha Satama Ennen kuin aloitat mieti seuraavia: Kohderyhmä Tavoitteet Mitä on

Lisätiedot

Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi

Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi Toimiala: Kahvila- ja ravintolapalvelut Yritys: Helsingin Pizzapalvelu Oy / Pizzataxi Investointi maksoi itsensä takaisin jo

Lisätiedot

Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä. Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy

Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä. Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy + Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy + Venäläinen kuluttajana on matkailija Vuoden 2011 ulkomaisista kesämatkailijoista yli 1,7 miljoonaa eli yli 40 %

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

Kristina Ruuskanen TV09S1M1

Kristina Ruuskanen TV09S1M1 Kristina Ruuskanen TV09S1M1 1/24 1. Johdanto 2. Digitaalinen markkinointi 3. Digitaalisen markkinoinnin muotoja 4. Suosituimmat digitaalisen markkinoinnin keinot 5. Digitaalisen markkinoinnin käytön syyt

Lisätiedot

Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana. Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj

Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana. Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj OSA-ALUEET 1. Teknologiat ja verkkopalveluiden kehitys 2. Analytiikka, hakukoneoptimointi

Lisätiedot

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT 2 3 Onko älyliikenne pelkkää sanahelinää vai oikeita palveluita? CO2 päästörajat vaikuttavat liikkumiseen

Lisätiedot

WEBINAARIN ISÄNNÄT. Jarno Wuorisalo Cuutio.fi. Petri Mertanen Superanalytics.fi. Tomi Grönfors Brandfors.com

WEBINAARIN ISÄNNÄT. Jarno Wuorisalo Cuutio.fi. Petri Mertanen Superanalytics.fi. Tomi Grönfors Brandfors.com WEBINAARI 3.11.2015 Mitä Tag Management on käytännössä ja miten se vaikuttaa analytiikkaan? Petri Mertanen, Super Analytics - @mertanen Jarno Wuorisalo, Cuutio - @jarnowu Tomi Grönfors, Brandfors - @groenforsmethod

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mistä kaikki lähti liikkeelle? Saimaan ammattikorkeakoulun EAKR-hanke (Matkailun sosiaalisen median hanke MATSO) vuosina 2010-2011 hankkeessa oli tavoitteena

Lisätiedot

Digitaalisuus palvelumuotoilussa. Annemari Auvinen Digipolku

Digitaalisuus palvelumuotoilussa. Annemari Auvinen Digipolku Digitaalisuus palvelumuotoilussa Annemari Auvinen Digipolku Palvelumuotoilutyöpaja Keskustele parin kanssa: Millaisia hyviä kokemuksia sinulla on erilaisista palveluista, joissa digitaalisuus on ollut

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Aleksi Issakainen, tarjoamapäällikkö, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Pankki- ja vakuuttaminen Autonvuokraus Mitä verkossa ympärillämme tapahtuu

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Digia lyhyesti 81 M 5,9 M. Pörssiyhtiö NASDAQ Helsinki

Digia lyhyesti 81 M 5,9 M. Pörssiyhtiö NASDAQ Helsinki Ihmiset strategiamuutoksen ytimessä Kohti uudenlaista digiarkea Johtajuuden merkitys uusien asioiden tekemisessä Huippuasiantuntijoiden rooli muutoksessa J.Juppo, 1.11.2016 Digia lyhyesti Kasvava digitaalisiin

Lisätiedot

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy

Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille. Jan Malmström Mepco Oy Paketoidut toiminnanohjausratkaisut projektiorganisaatioille Jan Malmström Mepco Oy Projektiorganisaatioiden haasteita Investoinnin myyminen johdolle ja johdon sitoutuminen Organisaation totuttujen toimintamallien

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä

Sosiaalinen media yrityskäytössä Sosiaalinen media yrityskäytössä Koulutus organisaation sosiaalisen median toiminnasta vastaaville henkilöille. kevät ti 9.4.2013 kevät ke 8.5.2013 syksy ti 17.9.2013 Sosiaalinen media yrityskäytössä Täsmäkoulutus

Lisätiedot

Matkailun valtakunnallinen digitiekartta Missä mennään?

Matkailun valtakunnallinen digitiekartta Missä mennään? Matkailun valtakunnallinen digitiekartta Missä mennään? Suomesta älykäs matkakohde 2020 Kaisa Kosonen Toimintaympäristön muutos 4 lakia jotka vaikuttavat alaan liikennekaari, tietosuoja-asetus, matkapakettilaki,

Lisätiedot

S Ä H K Ö I N E N L I I K E T O I M I N T A S U O M I O Y

S Ä H K Ö I N E N L I I K E T O I M I N T A S U O M I O Y D I G I T A L I S A A T I O N H Y Ö D Y N T Ä M I S E N N Y K Y T I L A N N E J A V A I K U T U S M E N E S T Y M I S E E N M A A S E U D U N M A T K A I L U Y R I T Y K S I S S Ä S Ä H K Ö I N E N L I

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot