Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia"

Transkriptio

1 Katsaus Sirpa Soini Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia Sosiaali ja terveysministeriössä on vireillä hanke ihmisperäisten biopankkien käytön edistämiseksi lääketieteellisessä tutkimuksessa. Biopankilla tarkoitetaan suurta määrää eri henkilöiden biologisia näytteitä sisältäviä kokoelmia, joihin voidaan yhdistää terveydentilaa, ympäristöä ja elintapoja koskevia tietoja. Suomessa on monenlaisia tutkimusaineistoja ja terveysrekistereitä, mutta moni pitää epäeettisenä ja resurssien väärinkäyttönä sitä, että näitä ei voida hyödyntää optimaalisesti. Toisaalta on tarvetta kerätä myös uusia aineistoja. Etenkin kudoslain ja tutkimuslain säännökset tietoon perustuvan suostumuksen yksilöinnistä ja näytteiden jatkokäytöstä ovat epätarkoituksenmukaisia sekä vanhojen että uusien biopankkien käytön kannalta. Kansainvälinen kehitys on suuntautumassa avoimempaan suostumusmalliin epidemiologisessa tutkimuksessa. Lainsäädäntö kaipaa selkiyttämistä ja ajantasaistamista myös Suomessa. Juha Keren pääkirjoitus»miten Suomessa kerättyjä DNA- ja kudosnäytteitä voidaan hyödyntää?» s. 864 T ietoon perustuvan suostumuksen (informed consent) vaatimus on vakiintunut yhdeksi keskeisimmistä kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen periaatteista. Kyseenalaista on sen sijaan se, soveltuvatko samat säännöt myös epidemiologiseen tutkimukseen (mm. Eriksson 2003, Hoeyer ja Lynöe 2006). Etenkin kansainvälinen keskustelu ja suositukset näyttävät ennakoivan suunnanmuutosta pois tietoon perustuvan suostumuksen tiukasta tutkimuskohtaisesta vaatimuksesta ns. biopankkitutkimuksessa. Yksilön koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa, mutta tutkimussuunnitelmakohtainen tietoon perustuva suostumus ei välttämättä palvele yksilönkään intressejä. Aihe on Suomessa ajankohtainen, sillä sosiaali ja terveysministeriön (STM) asettama työryhmä pohtii parhaillaan mahdollista biopankkeja koskevaa sääntelyä. Biopankki tarkoittaa tutkimusympäristöä, jossa hallinnoidaan suurta määrää biologisia näytteitä ja niihin liittyviä terveys ja elintapatietoja. Biopankkitoimintaa nimenomaan sääntelevää lakia ei ole. Niinpä toimintaan liittyy monenlaisia haasteita. Tässä katsauksessa rajoitun tietoon perustuvan suostumuksen vaatimukseen, näytteiden uuteen käyttötarkoitukseen ja tietojen käsittelyn luottamuksellisuuteen. Biopankkitoiminnasta Biologisia näytteitä on kerätty jo vuosikymmeniä hoidon, diagnoosin ja kuolemansyyn määrittämisen sekä lääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä. Myös näytteisiin liittyvää elintapa ja terveystietoa on runsaasti eri rekistereissä (taulukot 1 ja 2). Olemassa olevan aineiston säilyttäminen on taloudellista ja hyödyllistä myös tulevaisuuden tutkimustarpeita silmällä pitäen. Duodecim 2007;123: S. Soini

2 Taulukko 1. Terveydenhuollon rekistereitä. Lähde: Rekisteritutkimuksen tukikeskus. ( htm, siteerattu ) Rekisteri Sydän- ja verisuonitautien rekisteri (CVDR) Tietokantaan on kerätty hoitoilmoituksista vuosina sairastaneista kuolintapaukset, joissa esiintyy sydän- ja verisuonitautidiagnooseja Epämuodostumarekisteri Elinolot ja kuolleisuus (EKSY) Hoitoilmoitusrekisteri (HILMO) Kuolemansyyrekisteri Syöpärekisteri Ylläpitäjä Stakes, Kansaneläkelaitos, Kansanterveyslaitos Stakes Tilastokeskus Stakes Tilastokeskus Stakes (Suomen syöpäjärjestöt ry) Esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen syövänehkäisytutkimuksessa (SETTI) selvitetään suomalaisten kansantautien riskitekijöitä, syntymekanismeja ja ehkäisymahdollisuuksia. Tutkimusaineiston muodostaa miestä. He osallistuivat vuosina ehkäisykokeeseen, jossa tutkittiin, voidaanko keuhkosyöpää ehkäistä alfatokoferolilla (E vitamiini) tai beetakaroteenilla. Ehkäisykokeen alussa miehet olivat vuotiaita ja polttivat vähintään viisi savuketta päivässä. Tutkimusaineistoa voidaan vieläkin hyödyntää mm. seuraamalla alfatokoferoli ja beetakaroteenilisien pitkäaikaisvaikutuksia syöpien sekä sydän ja verisuonitautien ilmaantuvuuteen. Pitkä seuranta aika on tärkeä mm. syövän vuosia kestävän kehityksen takia. Lisäksi aineiston avulla tutkitaan eri tekijöiden mm. ravinnon yhteyttä sairauksien ilmaantuvuuteen. Ehkäisykokeen alussa tehtiin kaikille miehille laaja ruokavaliokysely, josta voidaan laskea myös uusien ravintoaineiden saantitietoja. Seerumi ja varpaankynsinäytteistä on mahdollista määrittää erilaisia biomarkkereita. Kokoverinäytteillä voidaan tutkia geenipolymorfismien yhteyttä sairauksiin. Tutkimuksen kärki on syövissä sekä sydän ja verisuonitaudeissa, mutta uutena alueena on myös diabeteksen riskitekijöihin ja ennusteeseen kohdistuva tutkimus (Kansanterveyslaitos 2006). Taulukko 2. Suomalaisia väestöaineistoja. Lähteet: Finnish National Biobanks, ja Eskola Kohortti Omistaja Henkilöitä Suostumuksen kattavuus Haastatteluaiheet ym. Kerätyt näytteet ja tutkimukset FINRISKI (useita kohortteja) KTL yli Tavalliset krooniset sairaudet Elämäntavat, riskitekijöiden kartoitus Mm. seerumi (n = ), DNA (20 850), laboratoriokokeita ja kliinisiä tutkimuksia Kaksostutkimus KTL ja HY Tautikohtainen Terveys, elämäntavat, perhetieto Mm. seerumi (1 000) ja DNA (12 040) Pohjois-Suomen kohortti KTL Sydän- ja verisuonitaudit, metabolinen syndrooma, mielenterveys Raskausajan olosuhteet, lapsuus, kansantautien riskitekijät, sosiaalinen ympäristö, elämäntavat Mm. seerumi kaikilta ja DNA lähes kaikilta SETTI KTL Tutkimushypoteesiin liittyvät sairaudet Mm. ravinto Mm. seerumi (29 000), DNA (2 122), varpaankynnet Skitsofrenia-aineisto KTL Vakavat sairaudet, kaupallinen rajoitus Potilaat ja perheenjäsenet, eri tietoja DNA (2 140), neuropsykiatriset ja psykologiset testit Terveys 2000 KTL Terveyteen liittyvät Elämäntavat, riskitekijät, terveys ym. Mm. seerumi (8 000), DNA (6 824) KTL = Kansanterveyslaitos, HY = Helsingin yliopisto Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia 889

3 Biopankkeja hyödynnetään geneettisissä assosiaatiotutkimuksissa. Laajat assosiaatiotutkimukset antavat tietoa tiettyyn sairauteen vaikuttavista geeneistä, niiden sääntelymekanismeista, keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa (The International HapMap Consortium 2005). Kansanterveyslaitoksen koordinoimassa GenomEUtwin projektissa ( on kartoitettu tuhansien kaksosparien perimä ja löydetty geenipaikkoja ja selviä riskigeenejä, jotka eivät olisi tulleet esiin ilman laajaa aineistoa (Kuronen 2006). Tällainen tutkimus tuottaa laajemminkin tietoa tautimekanismeista. Esimerkiksi periytyvän kasvainalttiuden tutkimus (mm. familiaalinen adenomatoottinen polypoosi, FAP) on paitsi hyödyttänyt kasvainalttiussukuja myös edistänyt syövän mekanismien yleistä tuntemusta (Aaltonen 2006). Suomen edellytyksiä biopankkitutkimukseen pidetään erityisen vahvoina yhtenäisen terveydenhuoltojärjestelmämme, väestörekisterimme ja geenitutkimusta ajatellen poikkeuksellisen geeniperimämme takia (Käpyaho ym. 2004). Näytekokoelmia on toivottu voitavan hyödyntää aiempaa tehokkaammin (Eskola 2005). Monet pitävät epäeettisenä ja resurssien väärinkäyttönä sitä, että olemassa olevaa näyteaineistoa ei voida nykyään hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla (Eriksson 2003, Council for International Organizations of Medical Sciences 2006). Toisaalta voitaisiin kerätä myös uusia biopankkikokoelmia. Keskeiset biopankkitoiminnan haasteet niin vanhojen kuin uusienkin näytekokoelmien osalta liittyvät tietosuojaan, tietoiseen suostumukseen, näytteiden uuteen käyttötarkoitukseen, oikeuteen vetäytyä tutkimuksesta, tiedonsaantioikeuteen, näytteiden omistusoikeuteen ja kaupalliseen hyödyntämiseen. Biopankkitoimintaan soveltuvan nimenomaisen lain puuttuessa näytteiden keräämiseen ja käyttöön sovelletaan mm. lakia lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999, jäljempänä tutkimuslaki), lakia ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä (101/2001, jäljempänä kudoslaki) sekä henkilötietolakia (523/1999). Koska lakeja laadittaessa ei kuitenkaan ole ajateltu biopankkitoimintaa, niiden soveltaminen on tarpeettoman monimutkaista ja myös monilta osin puutteellista (Lötjönen 2006). Moni ei koe mielekkääksi sitä, että alun perin kliinistä tutkimusta varten laadittuja sääntöjä pitää soveltaa biologista materiaalia ja terveystietoa hyödyntävään tutkimukseen. Koska riskit ovat erilaiset, myös sääntöjen pitäisi olla erilaiset (Eriksson ja Helgesson 2005). Tietoon perustuvan suostumuksen tausta Tietoon perustuva suostumus palvelee yksilön autonomiaa. Kansainvälisenä periaatteena se juontaa juurensa natsi Saksan ihmisarvoa loukkaavista lääketieteellisistä kokeiluista. Maailman lääkärijärjestön Helsingin julistus (1964, päivitetty 2004) oli ensimmäinen kansainvälinen asiakirja, jossa lueteltiin nimenomaisesti, mitä tietoon perustuva suostumus edellyttää. Käsitteeseen kuuluvat keskeisinä osina tiedon antaminen sekä kyky annetun tiedon ymmärtämiseen ja sen pohjalta harkitun vapaaehtoisen päätöksen tekemiseen (Välimäki ja Lehtonen 2002). Tietoon perustuvan suostumuksen vaatimuksesta ja suostumusasiakirjasta on säädetty tutkimuslaissa ja siihen liittyvässä asetuksessa (986/1999). Tutkimuslain pykälän 6 momentin 3 mukaan tutkittavalle on annettava riittävä selvitys hänen oikeuksistaan, tutkimuksen tarkoituksesta, luonteesta ja menetelmistä sekä mahdollisista riskeistä ja haitoista. Lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 229/1998) edellytetään tiedon antamista yksilöidystä tutkimustarkoituksesta, mikä kaventaa suostumuksen joustavuutta olennaisesti. STM:n biopankkityöryhmä on väliraportissaan (Sosiaali ja terveysministeriö 2006) listannut pohdittavaksi asteikon suostumusvaihtoehtoja erikseen vanhojen näytteiden ja erikseen uusien kerättävien aineistojen osalta. Tiedon käsittelyn luottamuksellisuus Tietoon perustuvan suostumuksen olennainen tarkoitus on palvella tutkijan ja tutkittavan välistä luottamusta. Näytteenantajalle voi olla tärkeää tietää, kuka pääsee hänen näytteisiinsä käsiksi ja miten niitä käsitellään. Tutkimuksissa 890 S. Soini

4 tietoja käsitellään koodattuina tai anonymisoituina. Tietojen suojaamista kuvaavia ilmauksia on lukuisia, eikä niitä käytetä yhtenevästi (Knoppers ja Saginur 2005). Yhdysvaltojen (Food and Drug Administration 2006) ja EU:n (European Medicines Agency 2006) lääkevalvontaviranomaiset ovat parhaillaan harmonisoimassa näiden käsitteiden käyttöä. Euroopan lääkevalvontaviranomainen (European Medicines Agency 2006) luokittelee tiedot statukseltaan neljään perusluokkaan: tunnistettava, koodattu, anonymisoitu ja anonyymi. Koodatut tiedot ja näytteet voivat olla joko yksinkertaisen tai kaksinkertaisen koodin avulla suojattuja (taulukko 3). Koodattu tutkimusmateriaali ei sisällä henkilökohtaisia tunnistetietoja. Lisäsuojaa antaa vielä se, että jo kerran koodattu materiaali koodataan vielä toisella koodilla. Anonyymiin tietoon tai näytteeseen ei ole alun perinkään liitetty yksilön tunnistusta koskevaa tunnusta. Anonymisoitu tieto tai näyte puolestaan syntyy tilanteessa, jossa koodiavain on tuhottu ja tiedon tai näytteen yhdistäminen yksilöön ei enää ole mahdollista. Tutkimus anonyymien tai anonymisoitujen näytteiden avulla on harvoin tarkoituksenmukaista, koska se estää terveystiedon päivittämisen ja rajaa oleellisesti jatkotutkimuksia myöhemmän tiedon valossa. Myös hyvää kliinistä tutkimusta koskevien tarkastussääntöjen vuoksi anonymisointi ei ole usein mahdollista. Näytteiden koodaus vastaa paremmin myös tutkittavien intressiä, koska se sallii koodauksen purkamisen tarvittaessa ja esimerkiksi tutkimuksesta vetäytyminen on tällöin mahdollista. Yleisön luottamuksen säilyttäminen tärkeää Ulkomaisten tutkimusten mukaan ihmiset ovat pääosin hyvin myöntyväisiä geneettiseen tutkimukseen (Stegmayr ja Asplund 2003, Hoeyer 2004, Gaskell ym. 2006, Green ym. 2006, Hoeyer ja Lynöe 2006). Toisaalta on viitteitä siitä, että osa ihmisistä suhtautuu varauksellisemmin näytteidensä käyttämiseen tutkimuksissa, joilla on kaupalliset päämäärät (Green Taulukko 3. Tiivistelmä genomitiedon ja näytteiden yhteydestä niiden lähteenä olevaan henkilöön. Muokattu European Medicines Agencyn (2006) esityksestä. Tietojen tunnistettavuusluokka Yhteys henkilön tunnistetietojen ja genomitiedon välillä Henkilön jäljitettävyys 1 Good clinical practice tarkastukset ym., yksilön seuranta ja tietojen päivitys Yksilön luottamuksellisuuden ja yksityisyyden suojan laajuus Tunnistettava Suora yhteys Mahdollinen Mahdollisia Kuten terveydenhuollossa yleensä Koodattu Yksinkertainen Kaksinkertainen Epäsuora yhteys koodiavaimen kautta Epäsuora yhteys kahden koodiavaimen kautta Mahdollinen Mahdollisia Kliinisen tutkimuksen standardin mukainen suoja; parempi kuin terveydenhuollossa yleensä Mahdollinen Mahdollisia Parempi suoja kuin yhden koodin avulla Anonymisoitu Ei yhteyttä, koska koodiavain/avaimet tuhottu Ei mahdollinen, sillä koodiavain/avaimet tuhottu Eivät mahdollisia, sillä koodiavain/avaimet tuhottu Genomitietoa ei voida yhdistää henkilöön, koska koodiavain/avaimet tuhottu Anonyymi Ei Ei mahdollista Eivät mahdollisia Genomitietoa ja näytteitä ei alun perinkään ole voitu yhdistää yksilöön 1 Tutkimuksesta vetäytyminen, henkilökohtaisen tiedon antaminen yksilölle, uuden suostumuksen pyytäminen jne. Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia 891

5 ym. 2006, Hoeyer ja Lynöe 2006). Koska on olennaista säilyttää yleisön luottamus tutkimukseen, avoin, asiallinen ja totuudenmukainen tiedottaminen sekä keskustelu pelisäännöistä on tärkeää. Tiedotusvälineillä on ratkaiseva rooli julkisen luottamuksen kannalta. Lääke ja biotieteiden alalla median merkitys yleisen mielipiteen muokkaajana on erityisen korostunut (O Neill 2002). Kaltevaan pintaan viittaaminen ja tuomiopäivän profetiat eivät edistä kenenkään etua vaikka saavatkin helposti palstatilaa. Yleisöä tulee kuitenkin kunnioittaa yhteistyökumppanina (Laurie 2002, Bovenberg 2005, Tupasela 2006), ja sen pelkoihin Jos tutkimuksessa ei käsitellä henkilötietoja, voi kliinisiä näytteitä käyttää näytteet keränneen yksikön luvalla tulee vastata avoimesti ja asiallisella tiedolla (Siipi ja Launis 2006). Suuri osa tutkijoista katsoo, että päähuomion kiinnittäminen tietoiseen suostumukseen palvelee huonosti tutkittavan intressiä ja sitä, mitä suostumusprosessissa tapahtuu, mitä näytteen antaja todella ymmärtää ja mitä hän pitää tärkeänä (Árnason 2004, Stead ym. 2005, Hoyer ja Lynöe 2006, Kääriäinen 2006). Tutkimuksiin osallistuvat henkilöt näyttävät pitävän erityisen tärkeänä tietosuojan turvaamista sekä tietoa siitä, kuka heidän tietoihinsa pääsee käsiksi ja mihin niitä käytetään, eivät niinkään tutkimusmenetelmien yksityiskohtia (Hoeyer ym. 2004, Green ym. 2006). Vanhojen näytteiden uusi käyttötarkoitus Erityisen ongelmallisena pidetään varastoitujen näytteiden ja niitä koskevien tietojen käyttöä uuteen tutkimukseen (J. Kere tässä numerossa). Vanhojen näytteiden osalta suostumuksen hankkiminen on usein sangen työlästä tai jopa mahdotonta. Kliinisiä näytteitä ja tutkimustarkoitukseen kerättyjä näytteitä koskevat lisäksi osittain eri säännöt. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) voi kudoslain 20 :n nojalla antaa tietyin edellytyksin luvan näytteiden käyttämiseen lääketieteelliseen tutkimukseen ilman potilaan tai tutkittavan suostumusta (taulukko 4). Kliinisten näytteiden käyttöön voi saada TEO:n luvan, jos potilaan suostumusta ei ole mahdollista hankkia näytteiden suuren määrän, iän tai muun sellaisen syyn vuoksi tai jos näytteenantaja on kuollut. Sen sijaan alun perin tutkimustarkoitukseen kerättyjen näytteiden käyttöön toiseen tutkimukseen voi saada TEO:n luvan vain, jos tutkittava on kuollut. TEO käsittelee sekä kliinisiä että tutkimuskäyttöön kerättyjä näytteitä koskevia hakemuksia vuosittain yhteensä noin 50 (Sosiaali ja terveysministeriö 2006). Jos tutkimuksessa ei käsitellä henkilötietoja, voi kliinisiä näytteitä käyttää näytteet keränneen yksikön luvalla tieteelliseen tutkimukseen ja opetukseen. Kansanterveyslaitoksesta (KTL) annettua lakia (828/1981) muutettiin vuonna 2001 siten, että laitos voi ilman tutkittavien suostumusta säilyttää ja käyttää lain pykälän 1 momentin 2 mukaisia tutkimustehtäviä varten ennen keräämiään tietoja ja biologisia näytekokoelmia. Edellytyksenä voimaantulosäännöksen mukaan on, että»tiedon tai näytteen käyttö tutkimustoimintaan ei poikkea siitä mahdollisesta nimenomaisesta suostumuksesta, jonka tiedon tai näytteen luovuttaja on antanut tietoa tai näytettä luovuttaessaan». Vastaava muutos tehtiin myös työterveyslaitoslakiin vuonna Oleellista on siis se, että näytteiden käyttö on kiellettyä silloin, kun on olemassa nimenomainen jatkokäytön kieltävä suostumus. Näitä vanhoja näytteitä koskevia suostumuksia ei kuitenkaan yleensä ole, joten niitä voi käyttää KTL:n ja Työterveyslaitoksen tutkimustoimintaan. Poikkeus ei koske KTL:n palvelutoiminnan yhteydessä (toisen lukuun) keräämiä vanhoja näytteitä, joiden jatkokäyttöön on siis saatava uusi suostumus. Kaikkien alkaen kerättyjen näytteiden osalta myös KTL on velvollinen pyytämään tutkimuskohtaiset suostumukset. Käyttötarkoituksen muutosta koskevan rajan määrittäminen on hankala. Ruotsissa epäselvä ja liian tiukka kriteeri koetaan ongelmalliseksi tutkijoille ja eettisille toimikunnille (Eriksson 2003). Sen sijaan, että keskitytään tutkimuksen teknisiin osiin, eettisiä toimikuntia kehotetaan miettimään, mitä intressejä näytteenantajilla on (Eriksson 2003, Lötjönen 2006). Uudella suostumuksella vaivaamista pidetään epäeettisenä 892 S. Soini

6 Taulukko 4. Laki ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä (101/2001). Pykälä 20: Kudosnäytteiden muuttunut käyttötarkoitus. 1 Momentti Näytteen alkuperäinen käyttötarkoitus Uusi käyttötarkoitus Kenen suostumus tai lupa Korvaava lupa Luvan edellytys 1 Hoito tai taudinmääritys Kuolemansyyn selvittäminen 2 Lääketieteellinen tutkimus 3 Hoito, taudinmääritys tai kuolemansyyn selvittäminen 4 Hoito, taudinmääritys, lääketieteellinen tutkimus, kuolemansyyn selvittäminen 5 Hoito, taudinmääritys, kuolemansyyn selvittäminen, lääketieteellinen tutkimus Lääketieteellinen tutkimus Muu kuin alkuperäisen suostumuksen tarkoittama lääketieteellinen tutkimus Lääketieteellinen tutkimus ja opetus Toisen ihmisen todetun sairauden perinnöllisyyden selvittäminen Isyyden selvittäminen Potilaan TEO TEO Henkilön suostumusta ei mahdollista hankkia: näytteiden suuri määrä, näytteiden ikä, muu sellainen syy tai potilaan kuolema Tutkittavan TEO Vain, jos tutkittava kuollut (eli yritettävä ensin saada henkilökohtainen suostumus) Terveydenhuollon yksikön, jota varten näyte on otettu Näytteenantajan Tuomioistuimen tai muun viranomaisen. Henkilötietoja ei käsitellä Terveydenhuollon yksikkö, jota varten näyte otettu Vainaja, eikä eläessään evännyt lupaa Tutkimus tehdään tuomioistuimen tai muun viranomaisen määräämässä tutkimuslaitoksessa 1 Momentissa 6 kielletään hoidon, taudinmäärityksen tai kuolemansyyn selvittämisen vuoksi otettujen näytteiden käyttö muuhun tarkoitukseen kuin mihin ne on otettu, jos se haittaa kudosnäytteen käyttöä alkuperäiseen tarkoitukseen. TEO = Terveydenhuollon oikeusturvakeskus tutkittavien kannalta ja yhteiskunnan resurssien tuhlauksena, jos kyse on pelkän menetelmän tai kysymyksenasettelun osan muuttumisesta eivätkä tutkittavien riskit muutu. Uusia näkökulmia maailmalta Euroopan neuvosto on vuosikymmenien ajan ollut aktiivinen lääketieteellisen etiikan ohjaaja. Vaikka Biolääketiedesopimus (1997) ei vielä velvoita Suomea eikä useaa muutakaan Euroopan maata, sitä pidetään vahvana eettisenä koodina siinä missä Maailman lääkäriliiton Helsingin julistustakin. Molempiin onkin viitattu Euroopan yhteisön lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä. Biolääketiedesopimukseen on laadittu useampia lisäpöytäkirjoja määrittämään tarkemmin tutkimuksen edellytyksiä tietyillä erityisaloilla. Viimeisin lisäpöytäkirja (Council of Europe 2005, jäljempänä lisäpöytäkirja) vuodelta 2004 koskee biolääketieteellistä tutkimusta yleensä ja varsinkin yksittäisiä tutkimussuunnitelmia. Sen sijaan biopankkityyppistä tutkimusta koskeva suositus annettiin erillisenä asiakirjana maaliskuussa 2006 (Council of Europe 2006, jäljempänä biopankkisuositus). Biopankkisuosituksen artiklan 11 mukaan lisäpöytäkirjan näytteenottoa koskevia (intervention) säännöksiä on noudatettava soveltuvin osin myös biopankkitoimintaa varten kerättävien näytteiden otossa (esim. verikoe) tutkimukseen osallistuvalta henkilöltä. Osa lisäpöytäkirjan säännöksistä on kuitenkin mahdottomia biopankkitoiminnan kannalta ja osa päällekkäisiä suosituksen kanssa, mikä voi hämmentää niiden soveltajaa. Esimerkiksi lisäpöytäkirja edellyttää seikkaperäistä tietoon perustuva Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia 893

7 suostumusta, kun taas biopankkisuosituksessa annettava tieto ja suostumus suhteutetaan siihen, mitä tulevista tutkimuksista on mahdollista tietää ja mitä vaihtoehtoja niihin liittyy. Biopankkisuositus koskee sekä uusien näytteiden keräämistä ja käyttöä että aikaisemmin muuta tarkoitusta varten kerättyjen näytteiden käyttöä uuteen tutkimukseen. Suosituksen lähtökohta on, että biologisia näytteitä voidaan käyttää tutkimukseen, jos Kansainvälinen yhteisö sallii vanhojen näytteiden käyttämisen uuteen käyttötarkoitukseen ilman nimenomaista suostumusta tietyin edellytyksin tutkimus kuuluu henkilön antaman suostumuksen puitteisiin. Jos tutkimus ei kuulu annetun suostumuksen piiriin ja koskee identifioitavia näytteitä, henkilöltä tulisi saada uusi suostumus, jos hänet on kohtuullisin keinoin tavoitettavissa. Jos tämä ei onnistu, hänen näytettään voidaan kuitenkin käyttää tutkimukseen seuraavilla edellytyksillä: 1) tutkimus koskee tärkeää tieteellistä intressiä, 2) tutkimuksen tavoitetta ei kohtuullisesti voida saavuttaa sellaisen aineiston avulla, johon suostumus on olemassa, ja 3) ei ole näyttöä siitä, että henkilö olisi nimenomaan vastustanut tällaista tutkimusta. Biopankkisuositus suosittelee tutkimusaineiston anonymisointia tai koodausta tilanteen mukaan, jos henkilötietojen käyttö ei ole tarpeellista tai tarkoituksenmukaista. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon se, vaarantuisiko tutkimuksen tieteellinen laatu täydellisen anonyymisoinnin johdosta. Lisäksi tulee harkita, voisiko tuloksilla olla yksilöille terveyden tai elämänlaadun kannalta sellaista merkitystä, että yhteys näytteiden ja datan sekä niihin liittyvä henkilön välillä olisi syytä säilyttää. Tutkimussuunnitelmassa valinta tulee perustella, jos näytteitä ei ole täydellisesti anonymisoitu. UNESCO on pyrkinyt vahvistamaan rooliaan bioetiikan alalla vuodesta 1993 lähtien. Tärkeitä julkistuksia ovat mm. vuonna 1997 annettu Ihmisen perimää ja ihmisoikeuksia koskeva yleismaailmallinen julistus sekä vuonna 2003 annettu Ihmisen geenitietoa koskeva kansainvälinen julistus ( Tuorein julistus on Kansainvälinen bioetiikan ja ihmisoikeuksien julistus lokakuulta Vuoden 2003 geenitietoa koskevan julistuksen artiklat 16 ja 17 sallivat poikkeamisen tietoisen nimenomaisen suostumuksen vaatimuksesta, jos näytteiden käyttö palvelee tärkeää julkista intressiä ja on sopusoinnussa kansainvälisten ihmisoikeussäännösten kanssa tai jos tieto olisi merkittävä lääketieteellisen tutkimuksen kannalta tai kansanterveyssyistä. Epidemiologiset ja väestöpohjaiset tutkimukset on mainittu nimenomaisena esimerkkinä. Eettisen toimikunnan lausunto on tällöin kuitenkin tarpeen. Maailman terveysjärjestön yhteydessä toimiva Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälinen neuvosto (CIOMS) julkaisi vuonna 1982 kliinisille tutkijoille kansainväliset eettiset ohjeet. Nyt CIOMS on täydentämässä ohjeita nimenomaan epidemiologisia tutkimuksia silmällä pitäen ja pyysi luonnokseensa kommentteja mennessä ( Luonnoksen johdannossa todetaan, että epidemiologian välineitä pitäisi käyttää paremmin kansanterveyden hyväksi ja että käyttämättä jättäminen on epäeettistä. Ohjeluonnos 24 koskee varastoituja biologisia näytteitä ja tietoon perustuvaa suostumusta, ja siinä ehdotetaan muun ohella, että eettinen toimikunta voisi tietyin edellytyksin harkita, tarvitaanko uutta suostumusta vanhojen näytteiden käyttöön. Muun muassa Ruotsissa (Lag om etikprövning av forskning som avser människor 2003:460 ja Lag om biobanker i hälso och sjukvården m.m. 2002:297) ja Tanskassa (Sundhedsloven 546:2005) on jo jätetty eettisen toimikunnan harkittavaksi, tarvitaanko näytteenantajilta uutta suostumusta. Suomalaisilla eettisillä toimikunnilla ei ole vastaavaa harkintavaltaa. Kansainvälinen yhteisö siis sallii vanhojen näytteiden käyttämisen uuteen käyttötarkoitukseen ilman nimenomaista suostumusta tietyin edellytyksin; muun muassa eettisen toimikunnan ennakkoarviointi on välttämätön. Yhden suostumuskerran malli uusissa tutkimuksissa Joustavampaa suostumusmallia on viime aikoina kehitelty usealla taholla. Tällaisia ovat avoin 894 S. Soini

8 suostumus (open consent) (Nõmper 2005), laajennettu suostumus (broad consent) (Hansson ym. 2006), yleinen suostumus (general consent), kertasuostumus (one-time consent) (Wendler 2006) ja valtakirjamalli (authorisation) (Árnason 2004). Yhteistä näille malleille on se, että näytteenantaja antaa suostumuksen useampaan sellaiseen tutkimukseen tulevaisuudessa, joiden yksityiskohdista ei suostumuksen antamishetkellä ole vielä tietoa. Näytteenantaja voi rajata, minkätyyppisiin tutkimuksiin tietoja ja näytteitä saa käyttää tai milloin häneltä on pyydettävä uusi suostumus. Keskeinen ero entiseen suostumusmalliin nähden on siis se, että suostumus on pätevä tulevia tutkimuksiakin varten, vaikka sitä annettaessa ei vielä tiedetä, mihin tutkimukseen näytteitä ja tietoja voidaan käyttää. Kyse on näytteenantajan tietoisesta valinnasta. On olemassa eri tapoja, joiden avulla näytteenantaja voi seurata tutkimuskohteita, esimerkkeinä hankkeiden Internet sivustot. Näytteenantaja voi siten myöhemmin kieltää näytteiden käytön kokonaan tai osittain. Yksilön turvaamiseksi on ehdotettu riippumatonta eettistä arviota. Tunnettu kanadalainen lääkintäoikeuden professori ehdotti maailman lääkintäoikeuden vuosikokouksessa 2006 lupaprosessin siirtämistä laajoissa kansanterveyteen liittyvissä tutkimuksissa viranomaisille (Dickens 2006). Avoimen suostumuksen mallista väitellyt virolainen oikeustieteilijä tukee kyseistä mallia (Nõmper 2005). Hänen mukaansa avoin suostumus on yksi tietoon perustuvan suostumuksen muoto ja se täyttää tietoon perustuvan suostumuksen kriteerit. Nõmper korostaa, että avoin suostumus ei tarkoita kontrollista luopumista tai sokeaa suostumusta, kunhan suostumusmenettely täyttää tietyt kriteerit. Tutkittavien mielipiteitä selvittäneet lukuisat empiiriset tutkimukset eri maissa tukevat yleistä tietoon perustuvaa suostumusta (Hoeyer ym. 2004, Hoeyer ja Lynöe 2006, Wendler 2006). Myös Knoppers (2005) arvioi kansainvälisen ilmapiirin sallivan laajennetun suostumuksen. Toiset suhtautuvat yleiseen suostumukseen varauksellisemmin ja pohtivat näytteenantajan asemaa suhteessa tulevaisuuden epävarmuuteen: tavallisen kansalaisen on mahdoton tietää, miten tutkimus kehittyy ja millaisiin tarkoituksiin hänen näytettään ja häntä koskevaa tietoa hyödynnetään (Siipi ja Rossi 2006). Yleiset luonnehdinnat esimerkiksi kansanterveydellisesti hyödyllisistä tarkoituksista eivät heidän mukaansa turvaa tutkimukseen osallistuvan asemaa tämän näkemys voi olla erilainen kuin tutkijan. On huomautettu, että tietty tutkimustarkoitus saattaa loukata näytteenantajan elämänkatsomusta, vaikka tutkimus tehtäisiin anonymisoituna (mm. Andersson 2005). Euroopan potilasjärjestöjen kattojärjestö EPPOSI puoltaa tutkimusta ilman suostumusta vain, jos näytteet ovat täysin anonymisoituja (Laurie 2004). On myös kyseenalaistettu se, että eettiset toimikunnat voisivat korvata suostumuksen aineiston jatkokäyttöön (Takala 2007). Tämä ei kuitenkaan vastaa empiiristen tutkimusten tuloksia siitä, mitä näytteenantajat itse pitävät tärkeänä. Jo nyt päätösvaltaa uudesta tutkimuksesta on kudoslain nojalla siirretty TEO:lle. Jos eettinen toimikunta tai TEO ei pysty arvioimaan tutkimuksen tarpeellisuutta ja objektiivisesti hyödyllistä tarkoitusta, niin siihen tuskin kykenee näytteenantajakaan. Perusoikeuksilla tasapainottelu Yksilöä ei siis uhrata tieteen alttarille vaan tutkimusta tehdään hänen hyvinvointinsa parantamiseksi Nykyaikana yksilön itsemääräämisoikeus on kenties jo ylikorostunut. Lääketieteellistä tutkimusta koskevissa kirjoituksissa mainitaan usein perustuslain 7 :n mukainen oikeus elämään ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen sekä 10 :n mukainen yksityiselämän suoja. Sen sijaan perustuslakimme muut kuin yksilöä koskevat säännökset jäävät vähälle huomiolle. Perustuslain pykälän 16 momentti 3 turvaa tieteen ja tutkimuksen vapauden. Perustuslain pykälän 19 momentin 3 mukaan julkisen vallan tehtäviin kuuluu väestön terveyden edistäminen, josta on tarkemmin säädetty kansanterveyslaissa. Biolääketiedesopimuksessa ja tutkimuslaissa vaaditaan, Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia 895

9 y d i n a s i a t Kansanterveyden edistäminen on julkisen vallan perustuslaillinen velvollisuus. Näyteaineistoja tulisi hyödyntää tehokkaammin kansanterveyden hyväksi. Lukuisat eri maissa tehdyt tutkimukset tukevat yleisen tietoon perustuvan suostumuksen käyttöä. Suostumuskäytäntö on muuttumassa joustavammaksi kansainvälisissä ohjeissa. Yleishyödyllisen ja kaupallisen tutkimuksen välinen rajanveto on enää harvoin mielekäs. että tutkittavan etu ja hyvinvointi on asetettava pelkän tieteen ja yhteiskunnan etujen edelle. Miten näitä oikeuksia tasapainotetaan? Vaativatko perustuslakimme edellä mainitut periaatteet tai kansainväliset velvoitteemme nimenomaista tutkimusohjelmakohtaista tietoon perustuvaa suostumusta epidemiologisessa tutkimuksessa? Perusoikeudet ovat suhteessa toisiinsa; niitä täytyy punnita ja tasapainottaa keskenään. Tärkeä kysymys on myös se, kuinka pitkälle yksilön suoja halutaan nyky yhteiskunnassa viedä kuinka pitkälle erilaisia herkkyyksiä tuetaan. Arvostettu yhdysvaltalainen oikeusteoreetikko on huomauttanut, että moraali voi ohjata päätöksentekoa tasa arvoisessa yhteiskunnassa silloin, kun se vastaa useimpien ihmisten käsitystä siitä, mitä voidaan pitää hyvänä (Dworkin 2002). Kansanterveystyön ja yksilön itsemääräämisoikeuden vastakkainasettelu antaa mahdollisuuksia tasapainotukseen laajennettua suostumusta puoltavasti. Arvioinnissa voidaan hyödyntää edellä mainittuja kansainvälisen yhteisön kriteereitä kansanterveysnäkökohdista. Edellä mainitut KTL:n ja Työterveyslaitoksen näytteiden käyttöä koskevat lainmuutokset ovat mielenkiintoisia käsillä olevan keskustelun kannalta: KTL:n ja Työterveyslaitoksen keräämiä aineistoja sai käyttää jatkotutkimuksiin. Hallituksen esitysten (HE 209/2000 ja HE 107/2001) perusteluissa pidettiin tärkeänä turvata näiden arvokkaiden aineistojen jatkotutkimus, vaikka niiden käyttöä koskevia suostumuksia ei ole lainkaan tai niiden selvittäminen olisi lähes mahdotonta. Lakiehdotus hyväksyttiin eduskunnassa ilman keskusteluja eikä se herättänyt kysymystä perusoikeuksiin kajoamisesta. Suomessa on siten tehty perusoikeuksien välisiä ratkaisuja yksilön ja tutkimuksen välillä. Kansanterveysnäkökulmaan vedottaessa yksilöä ei siis uhrata tieteen alttarille vaan tutkimusta tehdään hänen hyvinvointinsa parantamiseksi. Tällöin herää kysymys, pitäisikö erotella yleishyödyllinen ja kaupallinen tutkimus suostumuksen laajentamista pohdittaessa? On kysytty provokatiivisesti (Järvi 2006), miksi kaupallista toimintaa harjoittavien yritysten pitäisi saada julkisin verovaroin kerättyä aineistoa ilmaiseksi. Kuitenkin juuri rahan liikkuminen on äärimmäisen monimutkainen prosessi lääketieteellisessä tutkimuksessa, eikä yleishyödyllisen ja kaupallisen tutkimuksen rajaa ole helppo vetää. Tutkimus perustuu useimmiten monimutkaisiin yhteistyösopimuksiin, joissa osallisina on yliopistoja, muita julkisia laitoksia, pääomasijoittajia sekä kaupallisia ja yleishyödyllisiä yhteisöjä niin kotimaasta kuin ulkomailta. Sosiaali ja terveysministeriön (2006) biopankkityöryhmä toteaa väliraportissaan, että yksityisellä sektorilla on keskeinen rooli kansanterveyttä edistävien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Yksilöiden kannalta voidaan pitää epäeettisenä sitä, että heiltä pitäisi kerätä kokonaan eri aineisto yksityissektorin tutkimusta varten. Kysymystä ei siis ole mahdollista tarkastella kovin kapeakatseisesti. On kiistatonta, että kaikki tarvitsevat toisiaan, mutta tietyt pelisäännöt on syytä laatia etukäteen hyödyn jakamisesta. Biopankkityöryhmä asettaa väliraportissaan julkisen ja yksityisen tutkimuksen samalle viivalle biopankkien sääntelyssä. 896 S. Soini

10 Eräät tunnetut eetikot puhuvat etiikan uudesta painotuksesta, jonka mukaan tutkimukseen osallistuminen on moraalinen velvoite (Chadwick ja Berg 2001, Harris 2005). Heidän artikkelinsa ovat laajasti perusteltuja puheenvuoroja, joissa otetaan huomioon sekä yksilön että tutkimuksen näkökohdat. Toisaalta kysytään, onko valinta sitten enää vapaaehtoinen, jos osallistumisesta kieltäytyvä pelkää leimautuvansa piittaamattomaksi yhteisestä hyvästä (Siipi ja Rossi 2006). Mutta mitä väärää on edellyttää ihmisiltä yhteiskunnan jäsenenä ja sen panoksia hyödyntävänä jotakin omaa panosta? Hoeyer ja Lynöe (2006) tuovat empiiristen tutkimustensa perusteella mukaan antropologisen näkökulman ja toteavat, että suuri osa Pohjois Ruotsin biopankkitutkimukseen osallistuneista toimi altruistisesti ja halusi hyödyttää tutkimusta osana siitä hyötyvää yhteisöä. Lopuksi Aika on kypsä erotella eri tilanteissa tarvittavien suostumusten laatu ja laajuus. Kansanterveyden edistämisen voi katsoa olevan riittävä intressi avata tietoon perustuvan suostumuksen käsitettä joustavammaksi silloin, kun tutkittavalle ei aiheudu lääketieteellistä riskiä, tutkimuksen puitteet ovat eettisesti korkealla tasolla eivätkä loukkaa ihmisarvoa ja tietosuojariskit on minimoitu. Eettinen toimikunta voisi tietyin edellytyksin harkita, tarvitaanko vanhojen näytteiden käyttöön uutta suostumusta. Suuri osa kirjallisuudessa esitetyistä huolista liittyy tietosuojan turvaamiseen. Olisikin tärkeä pohtia, mitä intressejä sääntelyllä halutaan ja toisaalta voidaan suojata. Empiiriset tutkimukset olisivat tervetulleita myös Suomessa. Suomen lainsäädäntö edellyttää nykyään joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta potilaan tai tutkittavan uutta suostumusta, jos näytettä halutaan käyttää alkuperäisestä suostumuksesta poikkeavaan tarkoitukseen. Tilanteen selkiyttämiseksi on tarpeen, että joustavamman suostumuksen mahdollisuus ja siihen liittyvät kriteerit otetaan lainsäädäntöön. * * * Eettinen toimikunta voisi tietyin edellytyksin harkita, tarvitaanko vanhojen näytteiden käyttöön uutta suostumusta Kiitän Orion yhtymän tutkimussäätiötä tähän tutkimukseen saamastani apurahasta sekä arvioijia ja kollegoita rakentavista kommenteista. Kirjallisuutta Aaltonen L. Periytyvän kasvainalttiuden molekyylitausta. Duodecim 2006;122: Andersson LB. Harnessing the benefits of Biobanks. J Law Med Ethics 2005;33: Árnason V. Coding and consent: moral challenges of the database project in Iceland. Bioethics 2004;18: Bovenberg J. Whose tissue is it anyway? Nat Biotech 2005;23: Chadwick R, Berg K. Solidarity and equity: new ethical frameworks for genetic databases. Nat Rev Genet 2001;2: Council for International Organizations of Medical Sciences. Draft supplement: Special ethical considerations for epidemiological research. CIOMS June Council of Europe. Recommendation Rec (2006)4 of the Committee of Ministers to members states on research on biological materials of human origin. 15 March Council of Europe. Additional Protocol (CETS 195) to the Convention on Human Rights and Biomedicine, concerning Biomedical Research Dickens BM. The Challenge of Ethical Consent in Public Health Studies. Plenum-luento, 16 th World Congress on Medical Law, Toulouse. J Forensic Med 2006;49:8 9. Dworkin R. Taking rights seriously. Duckworth Publishers, European Medicines Agency. ICH Topic E 15. Definitions for genomic biomarkers, pharmacogenomics, pharmacogenetics, genomic data and sample coding categories. November (tark ). Eskola J. Molekyylibiologiasta ja geenianalyyseistä terveyttä väestölle. Ehdotus Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategiaksi. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 5/2005. Eriksson S, Helgesson G. Potential harms, anonymization, and the right to withdraw consent to biobank research. Eur J Hum Genet 2005; 13: Eriksson S. Biobanker och den nya lagen. Måtta med förnyat samtycke när prov används för nytt ändamål. Läkärtidningen 2003;100: Food and Drug Administration. E15 Terminology in Pharmacogenomics. Draft No 2. October 25, dft.pdf Gaskell G, Allansdottir A, Allum N, ym. Europeans and biotechnology in Patterns and trends. Eurobarometer Toukokuu eb 64 3 final report-may2006 en.pdf Green D, Cushman M, Dermond N, ym. Obtaining informed consent for genetic studies: the multiethnic study of atherosclerosis. Am J Biopankkien hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön muutoksia 897

11 Epidemiol 2006;164: press/2006/pdf/pr1906_eb_64_3_final_report-may2006_en.pdf Hansson MG, Dillner J, Bartram CR, Carlson JA, Helgesson G. Should donors be allowed to give broad consent to future biobank research? Lancet Oncology 2006;7: eu/research/press/2006/pdf/pr1906_eb_64_3_final_reportmay2006_en.pdf Harris J. Scientific research is a moral duty. J Med Ethics 2005;31: Hoeyer K, Lynöe N. Motivating donors to genetic research? Anthropological reasons to rethink the role of informed consent. Med Health Care Philos 2006;9: Hoeyer K, Olofsson BO, Mjorndal T, Lynoe N. Informed consent and biobanks: a population-based study of attitudes towards tissue donation for genetic research. Scand J Public Health 2004;32: Järvi U. Biopankkityöryhmä kuuli kansalaisia. Suom Lääkäril 2006; 61:4912. The International HapMap Consortium. A haplotype map of the human genome. Nature 2005;437: Kansanterveyslaitos. Syövänehkäisytutkimus SETTI. suomi/osastot/eteo/yksikot/syovanehkaisytutkimusyksikko/syovanehkaisytutkimus_(setti)/ (tark ). Knoppers BM, Saginur M. The Babel of genetic data terminology. Nature Biotechnology 2005;23: Knoppers BM. Biobanking: international norms. J Law Med Ethics 2005; 33:7 14. Kuronen M. Geenit löytyvät kaksostutkimuksella. Kansanterveys 2006;(5-6):8. Käpyaho K, Peltonen-Palotie L, Perola M, Piispanen T. Suomalaiset geenit hyötykäyttöön. Tieteessä tapahtuu 2004(8):5 11. Kääriäinen H. Miltä vaaroilta tutkittavia halutaan suojata? Julkaisussa: TUKIJA ETENE-julkaisuja 16. Helsinki 2006, s Laurie G. Genetic privacy, a challenge to medico-legal norms. Cambridge, UK: Cambridge University Press, Laurie G. Genetic databases: assessing the benefits and the impact on human and patient rights a WHO report. Eur J Health Law 2004; 11: Lötjönen S. Biopankit. Kirjassa: Lehtonen L, toim. Bio-oikeus lääketieteessä. Edita 2006, s Nõmper A. Open consent a new form of informed consent for population genetic databases. Dissertationes Iuridicae Universitatis Tartuensis 15. Tartu Ülikooli Kirjastus O Neill O. Autonomy and trust in bioethics. Cambridge UK: Cambridge University Press Siipi H, Launis V. Geenietiikka ja perustavat kannanotot. Kirjassa: Launis V, Siipi H, toim. Geneettinen demokratia. Oy UNIpress Ab 2006, s Siipi H, Rossi K. Bio- ja geenipankkien etiikka. Kirjassa: Launis V, Siipi H, toim. Geneettinen demokratia. Oy UNIpress Ab 2006, s Stead M, Eadie D, Gordon D, Angus K. Hello, hello it s English I speak : a qualitative exploration of patients understanding of the science of clinical trials. J Med Ethics 2005;31: Stegmayr B, Asplund K. Genetisk forskning på blodprov som förvarats länge i medicinsk biobank. De flesta människorna är positive till att ge informerat samtycke. Läkartidningen 2003;100: Sosiaali- ja terveysministeriö. Biopankit ja lainsäädäntö Suomessa Ihmisperäisten näytekokoelmien hyödyntämistä selvittävän työryhmän koskeva väliraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:74. Takala T. Setting a dangerous precedent? Ethical issues in human genetic database research. Med Law Int 2007;8(2) (painossa). Tupasela Aaro. Kudostalous ja kaupalliset mallit. Biolääketieteellisen tutkimuksen muuttuvat ehdot. Tiede ja edistys 2006;(2): Välimäki M, Lehtonen J. Tietoon perustuvan suostumuksen ongelmia. Duodecim 2002;118: Wendler D. One-time general consent for research on biological samples. BMJ 2006;332: Sirpa Soini, VT, tutkija sirpa.soini@helsinki.fi Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos PL 4, Helsingin yliopisto 898

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 19.11.2008 27.11.2008 1 Suomen vahvuudet Korkeatasoinen ja tasa-arvoinen terveydenhuolto Väestön suhtautuminen tutkimukseen ja tulosten

Lisätiedot

Round table -neuvottelu eduskunnassa

Round table -neuvottelu eduskunnassa 1 Round table -neuvottelu eduskunnassa 31.05.2005 STM:n visio biopankkilainsäädännöstä ja sen nykytila ministeriössä Apulaisosastopäällikkö Marja-Liisa Partanen, STM 2 Professori Juhani Eskola: Molekyylibiologiasta

Lisätiedot

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET TILANTEEN KUVAUS Vuosi 0 Tutkimus tavoitteineen Suostumus Näytteet Muut tiedot Vuosi 10-30 Tutkimus: uusi vai entinen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen

Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 310505 7.6.2005 1 Valitut painopistealueet Kansantautien ja terveyden geenitausta Mikrobit ja

Lisätiedot

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Mitä biopankkilaki pitää 23.3.2012 VT Sirpa Soini sisällään Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja potilaslain muuttamiseksi

Lisätiedot

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Suomen Lääkintäoikeuden ja etiikan seura ry 22.3.2012 Yleistä tietosuojasta Tietosuojanäkökulma biopankkitoimintaan

Lisätiedot

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto EETTINEN LÄHTÖKOHTA HELSINGIN JULISTUS (Artikla 8): Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Miksi en antaisi palaa itsestäni yhteisen edun nimessä? Tuija Takala

Miksi en antaisi palaa itsestäni yhteisen edun nimessä? Tuija Takala Miksi en antaisi palaa itsestäni yhteisen edun nimessä? Tuija Takala Käytännöllisen filosofian dosentti, HY Senior Lecturer in Bioethics and Moral Philosophy, University of Manchester Kriittinen näkökulma

Lisätiedot

Suopeuden ainekset. Dos. Ilpo Helén Biomedicine in Society (BitS) Department of Social Reseach

Suopeuden ainekset. Dos. Ilpo Helén Biomedicine in Society (BitS) Department of Social Reseach Biomedicine in Society (BitS) Department of Social Reseach Suopeuden ainekset 17.10.2013 1 Suomalaiset ovat suopeita biopankeille Pohjoismainen erityispiirre Mitä suopeus sisältää? Moninaiset yleisöt Laaja

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Biopankit oikeudellinen sääntely

Biopankit oikeudellinen sääntely Biopankit oikeudellinen sääntely Sirpa Soini, varatuomari, tutkija Lääkintä- ja bio-oikeus 27.9.2006 Oikeustieteellinen tiedekunta Mikä on biopankki? Biopankki on ihmisperäisen materiaalin kokoelma (kudokset,

Lisätiedot

Suostumus biopankkitutkimukseen

Suostumus biopankkitutkimukseen Suostumus biopankkitutkimukseen Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Riitta Burrell, STM 29.10.2013 Esityksen rakenne 1) Yhteiskunnallinen ympäristö, jossa näytetutkimusta harjoitetaan 2) Omistusoikeusmalli

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata

Lisätiedot

HE 209/2000 vp. annetun lain muuttamisesta. Laissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 209/2000 vp. annetun lain muuttamisesta. Laissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 209/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esitys sisältää ehdotuksen kansanterveyslaitoksesta annetun lain

Lisätiedot

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Puheenjohtaja Kimmo Pitkänen Biotekniikan neuvottelukunta Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS Biotekniikan neuvottelukunta BIOPANKKIEN MERKITYS KANSALAISILLE

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Ajankohtaista tutkimusetiikasta Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Lisätiedot

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001, kudoslaki)

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001, kudoslaki) Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001, kudoslaki) Eettisten toimikuntien koulutuspäivä Lakimies Sandra Liede 20.5.2014 19.5.2014 Sandra Liede 1 Kudoslaki (101/2001)

Lisätiedot

Ajankohtaista Biopankkilaista

Ajankohtaista Biopankkilaista Ajankohtaista Biopankkilaista Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 29.10.2012 Lain tarkoitus Tarkoituksena on tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään ihmisperäisiä näytteitä, edistää näytteiden käytön

Lisätiedot

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Kudosluvat Valvirassa 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Mitä ovat kudosluvat? Kudosluvat ovat lupia, joita Valvira myöntää hakemuksesta ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä

Lisätiedot

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 26.11.2014 Liede 1 Biopankkien ohjaus ja valvonta www.valvira.fi/luvat/biopankit

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä LAPSET JA BIOPANKIT Valvira 25.11.2014 Jari Petäjä 1 Lasten elämänkaari sairaanhoidon näkökulmasta Aikuisten hoito kasvu ja kehitys perhe ja vanhemmuus raha, taudit potilaan hoitomyöntyvyys 0 ikä 16 25

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen lainsäädäntöuudistuksen valossa TENK:n kevätseminaari 17.5.2011 Ylitarkastaja Outi Konttinen

Lisätiedot

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta?

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? EU Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia 7.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 SISÄLTÖ 1) Yleistä 2) Suostumus 3) Katoanalyysi 7.5.2018 Esityksen

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Biopankkeja koskeva lainsäädäntö

Biopankkeja koskeva lainsäädäntö 1 Biopankkeja koskeva lainsäädäntö Biomedicum 20.9.2004 Mervi Kattelus mervi.kattelus@stm.fi 2 Mikä on biopankki? Ei ole määritelty Suomen lainsäädännössä Suppea määritelmä: kudosnäytekokoelma Laaja määritelmä:

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

GENEETTISEN TUTKIMUSTIEDON OMISTAMINEN juristin näkökulma

GENEETTISEN TUTKIMUSTIEDON OMISTAMINEN juristin näkökulma GENEETTISEN TUTKIMUSTIEDON OMISTAMINEN juristin näkökulma Tieteen etiikan päivä Mitä on geneettinen tieto Muuttuvaa tietoa, mutaatiot, uudet menetelmät, tulkinnat Onko väliä miten se on saatu? Ulkoinen

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa

Lisätiedot

Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt. Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.

Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt. Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3. Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.2018 Suostumus monimutkaisessa terveysdatamaailmassa 1. Tutkimusmaailman

Lisätiedot

Suomalaiset vahvuudet

Suomalaiset vahvuudet Suomalaiset vahvuudet Korkealaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä Luotettavat terveydenhuollon rekisterit Väestöaineistot ja terveydenhuollon näytekokoelmat Geneettisesti homogeeninen väestö Kansainvälisesti

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

Suostumusmenettely käytännössä

Suostumusmenettely käytännössä Suostumusmenettely käytännössä Janne Backman, professori ja ylilääkäri Kliininen farmakologia HY/HUSLAB 1 Rekrytoinnin yleisiä periaatteita Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Päätöksen tulee

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8. TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.2013 19.8.2013 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Tietoiskun sisältö Lyhyesti

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri www.etene.fi etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet STM,

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys erikoislääkäri Tiina Varis Tutkimuspalvelut, VSSHP 16.5.2018 1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja käsittelyperusteet (6

Lisätiedot

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Ohjauskirje 1 (6) Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Valviran toimivalta Biopankkilain (688/2012) 31 :n mukaan biopankkilaissa säädetyn toiminnan ohjaus

Lisätiedot

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet Tapani Keränen Eettisten toimikuntien toimivallan perusta on tutkimuslaki Ennen lääketieteelliseen tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet

Lisätiedot

Biopankkilaki ja asetukset

Biopankkilaki ja asetukset Biopankkilaki ja asetukset Valvira 19.8.2013 I Anneli Törrönen Riitta Burrell Ajankohtaista ja taustaa Säädösvalmistelun näkökulmasta Lain tarkoitus Tarkoituksena on 1.tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimuksen etiikasta biopankit ja tutkimus. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto 10.4.2006

Lääketieteellisen tutkimuksen etiikasta biopankit ja tutkimus. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto 10.4.2006 Lääketieteellisen tutkimuksen etiikasta biopankit ja tutkimus Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto 10.4.2006 1 Mitä biopankit ovat? Ihmisperäisten isten biologisten näytteiden n ja terveys-

Lisätiedot

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Tampereen BIOPANKKI Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pyydämme sinulta suostumusta näytteiden ja sinua koskevien tietojen keräämiseksi Tampereen Biopankkiin ja käytettäväksi biopankkitutkimukseen.

Lisätiedot

Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen

Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen Suomalaiset biopankit, niiden erityispiirteet ja mahdollisuudet Auria-Taltioni yhteistyö Tiedosta terveyttä

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

LAKI SOTE- TIETOJEN TOISSIJAISESTA KÄYTÖSTÄ

LAKI SOTE- TIETOJEN TOISSIJAISESTA KÄYTÖSTÄ LAKI SOTE- TIETOJEN TOISSIJAISESTA KÄYTÖSTÄ Mitä se tarkoittaa? Mikä muuttuu? Mikä mahdollistuu? Dobit seminaari 29.8.2018 23.8.2018 1 MIKÄ ON HENKILÖTIETO? Luonnollista henkilöä koskeva tieto Nimi, henkilötunnus

Lisätiedot

Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri

Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri tietohallintoylilääkäri Pirkko Kortekangas, VSSHP Evp soveltavan tutkimuksen intoilija bioetiikan harrastaja lääkäri, kirurgi ja neurokirurgi

Lisätiedot

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Pyydämme teiltä suostumusta näytteiden ja niihin liittyvien tietojen keräämiseen ja tallentamiseen Itä- Suomen Biopankkiin

Lisätiedot

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa 20.5.2016 Mika Scheinin Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin Directive 2001/20/EC on the approximation of the

Lisätiedot

Lakeja yms. Tässä luennossa. Millaista tietoa? Tietoon perustuva suostumus siirretäänkö vastuu tutkittavalle?

Lakeja yms. Tässä luennossa. Millaista tietoa? Tietoon perustuva suostumus siirretäänkö vastuu tutkittavalle? Lakeja yms. Tietoon perustuva suostumus siirretäänkö vastuu tutkittavalle? Helena Kääriäinen TY/TYKS Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 488/1999 (2004) Potilaslaki 785/1992, henkilötietolaki 523/1999

Lisätiedot

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Teologian tohtori Simo Ylikarjula Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Tieteenalojen tutkimuseettisiä

Lisätiedot

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Hannele Kerola JulkICT - osasto 19.4.2017 Tiedonhallinta ja tutkijoiden tarpeet (työryhmän asettamiskirje) Tiedonhallinnan kehittämisen

Lisätiedot

BIOPANKKITOIMINNAN HAASTEET JÄLKIGENOMISELLA AJALLA - ONKO BIOPANKKILAKIESITYS AJANTASALLA?

BIOPANKKITOIMINNAN HAASTEET JÄLKIGENOMISELLA AJALLA - ONKO BIOPANKKILAKIESITYS AJANTASALLA? 1 Sirpa Soini s. 223-246 teoksessa Raimo Lahti (toim.): Biolääketiede, tutkimus ja oikeus, Forum Iuris, Unigrafia Helsinki 2012 (ISBN 978-952-10-7822- 4). BIOPANKKITOIMINNAN HAASTEET JÄLKIGENOMISELLA AJALLA

Lisätiedot

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Pyydämme teiltä suostumusta näytteiden ja niihin liittyvien tietojen keräämiseen ja tallentamiseen Itä-

Lisätiedot

LAAJAN SUOSTUMUKSEN ONGELMIA. Tuija Takala Dosentti, HY Tutkimuspäällikkö, Aalto-yliopisto

LAAJAN SUOSTUMUKSEN ONGELMIA. Tuija Takala Dosentti, HY Tutkimuspäällikkö, Aalto-yliopisto LAAJAN SUOSTUMUKSEN ONGELMIA Tuija Takala Dosentti, HY Tutkimuspäällikkö, Aalto-yliopisto Näytteiden jatkokäytön edut Resurssien hyötykäyttö Taloudellinen hyöty (erilaisille toimijoille) Suomi tutkimuksen

Lisätiedot

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

Osallistuminen lääketieteelliseen tutkimukseen vastavuoroisuuden ja yhteisvastuullisuuden näkökulmasta

Osallistuminen lääketieteelliseen tutkimukseen vastavuoroisuuden ja yhteisvastuullisuuden näkökulmasta Osallistuminen lääketieteelliseen tutkimukseen vastavuoroisuuden ja yhteisvastuullisuuden näkökulmasta Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto MIKÄ ON KESKUSTELUN

Lisätiedot

Ihmistieteiden eettiset periaatteet

Ihmistieteiden eettiset periaatteet Ihmistieteiden eettiset periaatteet Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari 2.11.2010, Tieteiden talo, Helsinki.

Lisätiedot

Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten

Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten Teiltä pyydetään suostumusta lapsenne näytteiden ja henkilötietojen käsittelyyn biopankkitoiminnassa. Suostumusta pyydetään

Lisätiedot

Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan

Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan Raimo Lahti 3.9.2007 Oikeustieteellinen tiedekunta, RPOL 1. Lääkintä- ja bio-oikeus uutena oikeudenalana Mistä lääkintä- ja bio-oikeudessa on kysymys? Oikeuden

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan. 1. Lääkintä- ja bio-oikeus uutena oikeudenalana

Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan. 1. Lääkintä- ja bio-oikeus uutena oikeudenalana Johdatus lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarjaan Raimo Lahti sl 2009 Oikeustieteellinen tiedekunta, RPOL 1. Lääkintä- ja bio-oikeus uutena oikeudenalana Mistä lääkintä- ja bio-oikeudessa on kysymys? Oikeuden

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

Modernin bioteknologian sääntelyn erityiskysymyksiä

Modernin bioteknologian sääntelyn erityiskysymyksiä Modernin bioteknologian sääntelyn erityiskysymyksiä Laura Walin OTT, FT Laura Walin 2.10.2012 Luentorunko 1. Sääntelyn kohde ja sääntelyinstrumentit 2. Case: Alkiotutkimus 3. Case: Biopankit 4. Bio-oikeus

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla?

Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Eettinen ennakkoarviointi Mitä se on ja mitä se voisi olla? Helena Siipi Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Filosofian oppiaine Turun yliopisto Sidonnaisuudet Työ: Turun yliopisto Turku Institute

Lisätiedot

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 FIMM - Institiute for Molecular Medicine Finland Terveyden ylläpito vauvasta vanhuuteen Elintavat Taudit Terve

Lisätiedot

Itä-Suomen Biopankki

Itä-Suomen Biopankki KANSAKUNNAN TERVEYSTIETO HYÖTYKÄYTÖSSÄ Arto Mannermaa Itä-Suomen Biopankki Tutkimuspäällikkö Itä-suomen yliopisto KYS arto.mannermaa@uef.fi Biopankkiin kerätään näytteitä ja tietoa erilaisia tulevaisuuden

Lisätiedot

EU TIETOSUOJA- ASETUS

EU TIETOSUOJA- ASETUS EU TIETOSUOJA- ASETUS BMF Kevätseminaari 18.4.2018 19.4.2018 EU tietosuoja-asetus / BMF kevätseminaari 1 MIKÄ ON HENKILÖTIETO? Luonnollista henkilöä koskeva tieto Nimi, henkilötunnus (suorat tunnisteet)

Lisätiedot

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA?

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? EU-tietosuoja-asetuksen vaikutukset koulutuskierros Yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimisto ja FCG / Maaliskuu 2015 MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA? Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus. VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki

Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus. VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki 1.11.2017 Kysymyksiä Millainen on biopankkilain mukainen suostumus? Muuttuuko biopankkilain mukainen suostumus tietosuoja-asetuksen

Lisätiedot

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 16.10.2007 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa

Lisätiedot

Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen. täytäntöönpano

Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen. täytäntöönpano Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen täytäntöönpano Perustiedot asetuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 536/2014 ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisistä lääketutkimuksista ja

Lisätiedot

Tutkittavan suostumus lääketieteellisessä tutkimuksessa - oikeudellisia näkökohtia Sandra Liede

Tutkittavan suostumus lääketieteellisessä tutkimuksessa - oikeudellisia näkökohtia Sandra Liede Tutkittavan suostumus lääketieteellisessä tutkimuksessa - oikeudellisia näkökohtia Sandra Liede Oma tausta OTM, lääkintä- ja bio-oikeus Päätoimi Lakimies, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta?

Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta? Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta? Markus Perola, LT, dosentti, tutkimusprofessori THL+FIMM+EGP+HUS koordinoiva

Lisätiedot

Biopankit ja me TUKIJA KYTÖ BTNK GTLK

Biopankit ja me TUKIJA KYTÖ BTNK GTLK Biopankit ja me TENK ETENE TUKIJA KYTÖ BTNK GTLK TJNK Julkaisun on toimittanut biotekniikan neuvottelukunta (BTNK) yhdessä muiden kansallisten eettisten neuvottelukuntien kanssa. Kirjoittajat: Kimmo Pitkänen,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen

Lisätiedot

Henkilötietosuojattu data

Henkilötietosuojattu data Henkilötietosuojattu data Päivi Timonen Johtaja Kuluttajatutkimuskeskus Valtiotieteellinen tiedekunta / Päivi Timonen/ henkilötietosuojattu data www.helsinki.fi/yliopisto 7.2.2017 1 Lähtökohtana henkilöt

Lisätiedot

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA Tietosuojavastaava Jarkko Reittu 13.11.2018 Aineiston jakamisen myyteistä ja haasteista/jarkko Reittu 1 ESITYKSEN KOHDE Kuinka tietosuojalainsäädäntö rajoittaa

Lisätiedot

Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu

Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu Liisa Nieminen, OTT, VTM, dos. TUKIJA:n jäsen 11.11.2014 Oikeustieteellinen tiedekunta / Liisa Nieminen 11.11.2014 1 Lähtökohdista Ihmistieteiden eettinen

Lisätiedot

TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA

TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA 1 TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA Outi Konttinen, ylitarkastaja STM/ETENE/TUKIJA Kirkkokatu 14, Helsinki PL 33, 00023 Valtioneuvosto puhelin 09-160 01 (vaihde), telekopio 09-160

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto

Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta 12.12.2017 Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin

Lisätiedot

Kuinka biopankkidata ja rekisteridata voitaisiin yhdistää?

Kuinka biopankkidata ja rekisteridata voitaisiin yhdistää? Kuinka biopankkidata ja rekisteridata voitaisiin yhdistää? Kimmo Pitkänen neuvotteleva virkamies, FT Sosiaali- ja terveysministeriö kimmo.pitkanen@stm.fi Mitä ovat biopankit? biopankki = ihmisperäistä

Lisätiedot

Biopankkitoiminta Suomessa. Dos. Heli Salminen

Biopankkitoiminta Suomessa. Dos. Heli Salminen Biopankkitoiminta Suomessa Dos. Heli Salminen Suomalaisten sairaalabiopankkien erityispiirteet ja mahdollisuudet Miten biopankit vastaavat terveydenhuollon haasteisiin Perustuslaki Biopankkilaki Henkilötietolaki

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet

Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet TUKIJAn seminaari 23.9.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen TUKIJA 26.9.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Lääketutkimusten sääntely Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Tutkimuslain keskeiset muutokset Tutkimuslain keskeiset muutokset Outi Konttinen 19.10.2010 Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari 28.9.2010 Säätytalo Muutosten perusteluja Tutkimuslain alkuperäinen sovellusalue koettu ongelmallisena

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA. Eettisen toimikunnan seminaari Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP

STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA. Eettisen toimikunnan seminaari Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA Eettisen toimikunnan seminaari 12.12.2017 Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP UUSI TUTKIMUSLAKI Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999) jaetaan kahtia

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot