Itä-Suomen Biopankki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itä-Suomen Biopankki"

Transkriptio

1 KANSAKUNNAN TERVEYSTIETO HYÖTYKÄYTÖSSÄ Arto Mannermaa Itä-Suomen Biopankki Tutkimuspäällikkö Itä-suomen yliopisto KYS

2 Biopankkiin kerätään näytteitä ja tietoa erilaisia tulevaisuuden tutkimustarpeita varten.

3 Biopankin hyödyt Näytekokoelmien mahdollisimman kattava käyttö lääketieteelliseen tutkimukseen on monella tavalla hyvä asia. Kansalaisia ei tarvitse kutsua uudelleen osallistumaan tutkimuksiin, eikä heistä tarvitse kerätä uusia näytteitä. Suurin kustannuksin kootut näytekokoelmat saadaan tehokkaampaan tutkimuskäyttöön ja niiden avulla voidaan kehittää parempia hoitoja ja lääkkeitä

4 Kaikilla suomalaisilla on oikeus osallistua biopankkitutkimukseen antamalla näytteensä biopankkiin.

5 Suomessa Valvira ohjaa ja valvoo biopankkitoimintaa.

6

7 Itä-Suomen Biopankki Biopankkisuostumus Itä-Suomen Biopankin ovat perustaneet Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Itä- Savon sairaanhoitopiirien kuntayhtymät, Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ja Itä-Suomen yliopisto Tutkimusalue kattaa perustajajäsentensä sekä niiden sidosryhmien terveyden- ja sairaanhoidon erikoisalat. verenkierto-, aineenvaihdunta, tuki- ja liikuntaelimistön-, neurologistenja syöpäsairauksien sekä mielenterveyden tutkimusta. Tehtävänä on edistää terveystieteellistä, biolääketieteellistä, kliinistä, henkilökohtaisen lääketieteen ja niitä niveltävää tutkimusta sekä tautien ennaltaehkäisyn, diagnostiikan ja hoidon ja vaikuttavuuden kehitystä. Itä-Suomen Biopankki rekisteröitiin Valviran valtakunnalliseen biopankkirekisteriin Toimitilat KYSissä

8 Biopankkinäytteiden kerääminen Näyte kerätään normaalien hoitojen sekä taudinmääritysten yhteydessä, kuten esimerkiksi verinäytteen ottaminen, leikkaukset tai koepalojen otot Potilaan etu aina ensisijalla

9 Näytesäilytys Itä-Suomen Biopankissa Laadukas ja keskitetty näytesäilytys Näytehallintajärjestelmä

10 Tietojen siirtäminen biopankkiin Terveydenhuollon toimintayksikön tietojärjestelmät Laboratoriotiedot Potilastiedot Kuvantaminen koodaus Biopankki Koodirekisteri yhdenmukaistaminen Näyte ja tietorekisteri

11 Sairaalabiopankki NÄYTTEET & TIETO Keräys HOIDOT Siirto DATAN SÄILYTYS & ORGINISOINTI POTILAAT Potilas rajapinta BIOPANKKI Datan louhinta Henkilökohtainen hoitosuunnitelma HENKILÖKOHTAINEN LÄÄKETIEDE Henkilökohtainen ennaltaehkäisevä hoito Tiedon siirto Tutkimus Kehitys TUTKIMUS Muokattu Kaye, Norsk Epidemiologi 2012;21

12 Biopankkitutkimus Tarkoituksena on terveyden edistäminen, tautimekanismien ymmärtäminen ja terveyden ja sairaudenhoidossa käytettävien tuotteiden tai hoitokäytäntöjen kehittäminen

13 Näytteeseen liitetty tieto kasvaa korkoa Tutkimuksen päätyttyä näytekohtaiset tutkimustulokset palautetaan biopankkiin

14 Biopankin näytteet ja tiedot Biopankin arvo = näyte + liitetty tieto Näytteet ja tieto on muutettu niin että luovuttajan henkilöllisyyttä ei voi selvittää

15 What kind of Big Data is currently available? > patients 4 million diagnoses/events > 70 million lab results

16 Yksityisyydensuoja Näytteet ja tiedot säilytetään ja luovutetaan tutkimukseen koodattuina, jolloin yksittäinen henkilö ei ole tunnistettavissa ilman lisätietoja Näytteitä ja tietoja käsitellään salassa pidettävän tiedon tietoturvavaatimusten mukaisesti Näytteitä ja tietoja ei voi käyttää rikostutkinnassa, eikä työsuhdetta tai vakuutussopimusta arvioitaessa

17 Biopankkitutkimus on tarkoin lailla säädeltyä

18 Lung carcinoid study

19

20 Miten Biopankin materiaalia saa?

21 Miten Biopankin materiaalia saa?

22 Topol: The patient will see you now

23 ISBP -yhteystiedot Itä-Suomen Biopankki vastaa mielellään kaikkiin sen toimintaa ja tutkimusta koskeviin kysymyksiin. Lisätietoja Itä-Suomen Biopankin toiminnasta saa myös biopankin verkkosivuilta sähköpostilla tai puhelimitse (vaihde) Osoite: Itä-Suomen Biopankki PL KYS

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Pyydämme teiltä suostumusta näytteiden ja niihin liittyvien tietojen keräämiseen ja tallentamiseen Itä- Suomen Biopankkiin

Lisätiedot

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten

Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Itä-Suomen Biopankki Selvitys näytteenantajalle biopankkitoiminnasta suostumuksen antamista varten Pyydämme teiltä suostumusta näytteiden ja niihin liittyvien tietojen keräämiseen ja tallentamiseen Itä-

Lisätiedot

Tiedote biopankkitoiminnasta ja suostumus näytteiden käsittelyyn biopankeissa

Tiedote biopankkitoiminnasta ja suostumus näytteiden käsittelyyn biopankeissa Biopankkisuostumus 1(10) Tiedote biopankkitoiminnasta ja suostumus näytteiden käsittelyyn biopankeissa Tiivistelmä Biopankki tallentaa ihmisperäisiä näytteitä ja niihin liittyviä tietoja lääketieteellistä

Lisätiedot

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata

Lisätiedot

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten

Tampereen BIOPANKKI. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Tampereen BIOPANKKI Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pyydämme sinulta suostumusta näytteiden ja sinua koskevien tietojen keräämiseksi Tampereen Biopankkiin ja käytettäväksi biopankkitutkimukseen.

Lisätiedot

Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri

Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri Biopankkien ja tieteellisen tutkimuksen yhteinen ICT infrastruktuuri tietohallintoylilääkäri Pirkko Kortekangas, VSSHP Evp soveltavan tutkimuksen intoilija bioetiikan harrastaja lääkäri, kirurgi ja neurokirurgi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen biopankki Borealis. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten

Pohjois-Suomen biopankki Borealis. Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pohjois-Suomen biopankki Borealis Selvitys näytteenantajalle suostumuksen antamista varten Pyydämme teiltä suostumusta näytteiden ja teitä koskevien tietojen keräämiseksi Pohjois-Suomen biopankki Borealikseen

Lisätiedot

Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten

Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten Auria Biopankin selvitys alaikäisen lapsen huoltajalle suostumuksen antamista varten Teiltä pyydetään suostumusta lapsenne näytteiden ja henkilötietojen käsittelyyn biopankkitoiminnassa. Suostumusta pyydetään

Lisätiedot

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Mitä biopankkilaki pitää 23.3.2012 VT Sirpa Soini sisällään Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja potilaslain muuttamiseksi

Lisätiedot

Tilannepäivitys. Jorma Penttinen Esko Vanninen

Tilannepäivitys. Jorma Penttinen Esko Vanninen 27.8.2015 Tilannepäivitys Jorma Penttinen Esko Vanninen Valtakunnalliset biopankit Suomalaiset biopankit Rekisteröidyt biopankit Biopankkialoitteet Pohjois-Suomen biopankki Borealis Tampereen biopankki

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP), joka toimii Itä-Suomen biopankin vastuullisena toimijana 50 % osuudella

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP), joka toimii Itä-Suomen biopankin vastuullisena toimijana 50 % osuudella Sopimus Itä-Suomen Biopankin toiminnasta 1 Omistajaosapuolet ja ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP), joka toimii Itä-Suomen biopankin vastuullisena toimijana 50 % osuudella

Lisätiedot

Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen

Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen Biopankki -tärkein talletus? Taltioni - biopankkitallettajan verkkopankki? Dos. Heli Salminen Suomalaiset biopankit, niiden erityispiirteet ja mahdollisuudet Auria-Taltioni yhteistyö Tiedosta terveyttä

Lisätiedot

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä LAPSET JA BIOPANKIT Valvira 25.11.2014 Jari Petäjä 1 Lasten elämänkaari sairaanhoidon näkökulmasta Aikuisten hoito kasvu ja kehitys perhe ja vanhemmuus raha, taudit potilaan hoitomyöntyvyys 0 ikä 16 25

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Osuuskunnan perustaminen Suomen biopankkien yhteiseen palvelutoimintaan

Kuntayhtymän hallitus Osuuskunnan perustaminen Suomen biopankkien yhteiseen palvelutoimintaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 58 24.4.2017 73 224/00.04.00/2017 Osuuskunnan perustaminen Suomen biopankkien yhteiseen palvelutoimintaan Päätöshistoria Kuntayhtymän

Lisätiedot

Biopankki. ja syöpäpotilas

Biopankki. ja syöpäpotilas Biopankki ja syöpäpotilas 1 Sisällys Johdanto..... Mitä biopankit ovat... 4 Mitkä ovat näytteenluovuttajan oikeudet?.... 5 Miten biopankkien aineistoja hyödynnetään?... 6 Miten biopankkitoimintaa säädellään?...

Lisätiedot

NÄYTTENANTAJAN TIEDOTE. Helsingin Biopankki 1/5

NÄYTTENANTAJAN TIEDOTE. Helsingin Biopankki 1/5 1/5 NÄYTTENANTAJAN TIEDOTE Helsingin Biopankki Pyydämme teiltä suostumustanne näytteen ja siihen liittyvien tietojen antamiseksi Helsingin biopankkiin ja käytettäväksi biopankkitutkimukseen. Näytteen antaminen

Lisätiedot

Biopankkitoiminta Suomessa. Dos. Heli Salminen

Biopankkitoiminta Suomessa. Dos. Heli Salminen Biopankkitoiminta Suomessa Dos. Heli Salminen Suomalaisten sairaalabiopankkien erityispiirteet ja mahdollisuudet Miten biopankit vastaavat terveydenhuollon haasteisiin Perustuslaki Biopankkilaki Henkilötietolaki

Lisätiedot

Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus. VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki

Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus. VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki Biopankkitutkimus ja tutkittavan suostumus VT Sirpa Soini, Helsingin Biopankki 1.11.2017 Kysymyksiä Millainen on biopankkilain mukainen suostumus? Muuttuuko biopankkilain mukainen suostumus tietosuoja-asetuksen

Lisätiedot

Biopankkilain ohjaus ja valvonta

Biopankkilain ohjaus ja valvonta Biopankkilain ohjaus ja valvonta 19.8.2013 Lakimies Sandra Liede Ylitarkastaja Tiina Wahlfors 19.8.2013 Liede/Wahlfors 1 Valviran toimiala ja perustehtävä Valvira on STM:n alainen keskusvirasto, joka edistää

Lisätiedot

Suomalaiset vahvuudet

Suomalaiset vahvuudet Suomalaiset vahvuudet Korkealaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä Luotettavat terveydenhuollon rekisterit Väestöaineistot ja terveydenhuollon näytekokoelmat Geneettisesti homogeeninen väestö Kansainvälisesti

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Biopankkien toimintojen yhdistäminen. Lakiperusta

Biopankkien toimintojen yhdistäminen. Lakiperusta Biopankkien toimintojen yhdistäminen Lakiperusta Biopankkilain (688/2012, jatkossa myös BPL ) 10 mahdollistaa biopankkien toimintojen yhdistämisen. Toimintojen hoitamisesta tai yhdistämisestä on sovittava

Lisätiedot

Tutkimus Auria Biopankissa ja tulevaisuuden visiot Samu Kurki, FT, data-analyytikko

Tutkimus Auria Biopankissa ja tulevaisuuden visiot Samu Kurki, FT, data-analyytikko AURIA BIOPANKKI Tutkimus Auria Biopankissa ja tulevaisuuden visiot 8.3.2019 Samu Kurki, FT, data-analyytikko www.auria.fi Biopankkiprojektit vuosina 2014-2018 Akateemiset projektit 54% Yritysprojektit

Lisätiedot

Biopankkilainsäädännön valmistelu3lanne

Biopankkilainsäädännön valmistelu3lanne Biopankkilainsäädännön valmistelu3lanne Lääke3eteellisen tutkimuse3ikan seminaari 2.11.2011 TUKIJA Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja po3laslain muujamiseksi Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Kuopion Biopankkihankkeen ja Itä Suomen Biopankin tilanne

Kuopion Biopankkihankkeen ja Itä Suomen Biopankin tilanne Kuopion Biopankkihankkeen ja Itä Suomen Biopankin tilanne 12.8.2014 Veli Matti Kosma, prof, Biopankkihankkeen vastuuhenkilö Hanna Tuhkanen, FT, projektipäällikkö, Biopankkihanke Itä Suomen yliopisto KYS

Lisätiedot

Ajankohtaista Biopankkilaista

Ajankohtaista Biopankkilaista Ajankohtaista Biopankkilaista Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 29.10.2012 Lain tarkoitus Tarkoituksena on tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään ihmisperäisiä näytteitä, edistää näytteiden käytön

Lisätiedot

VIRTUAALIKOULUTUS ITÄ- SUOMEN BIOPANKILLE

VIRTUAALIKOULUTUS ITÄ- SUOMEN BIOPANKILLE OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA VIRTUAALIKOULUTUS ITÄ- SUOMEN BIOPANKILLE Itä-Suomen Biopankin virtuaalikoulutusohjelma terveysalan ammattilaisille, opiskelijoille

Lisätiedot

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Ohjauskirje 1 (6) Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Valviran toimivalta Biopankkilain (688/2012) 31 :n mukaan biopankkilaissa säädetyn toiminnan ohjaus

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

BIOPANKKI KANSALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA

BIOPANKKI KANSALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA BIOPANKKI KANSALLISELLA JA KANSAINVÄLISELLÄ TASOLLA T E K I J Ä T : Riikka Kauppinen Laura Näppi SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

BIOPANKIT : LAKI JA KÄYTÄNTÖ

BIOPANKIT : LAKI JA KÄYTÄNTÖ Lääketieteen tietosuoja seminaari 17.3.2016 Tampereen yliopisto BIOPANKIT : LAKI JA KÄYTÄNTÖ 21/03/2016 1 Suomi on edelläkävijä biopankkitoiminnassa Pohjois-Suomen Biopankki Borealis Itä-Suomen Biopankki

Lisätiedot

Hallituksen seminaari

Hallituksen seminaari 13.03.2018 Veli-Matti Kosma Hallituksen seminaari 13.-14.3.2018 Yliopiston tietoisku 234 M 25.3.2018 2 25.3.2018 3 Tutkimusalueet 28.2.2018: Kansainvälisessä QS World University Rankings by Subject 2018

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2017 1 (14) Kuntayhtymän hallitus Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 8:30-10:35 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak.

Lisätiedot

ARVOISA VASTAANOTTAJA,

ARVOISA VASTAANOTTAJA, ARVOISA VASTAANOTTAJA, Pyydämme Teitä osallistumaan tutkimukseen, jossa kartoitetaan gynekologisten laskeumaleikkausten menetelmiä, komplikaatioita ja vaikutusta elämänlaatuun Suomessa vuonna 2015. Tiedote

Lisätiedot

Sähköisen lääkemääräyslain muutokset HE 219/ /251 THL/OPER lakimies Joni Komulainen Joni Komulainen, lakimies, OPER

Sähköisen lääkemääräyslain muutokset HE 219/ /251 THL/OPER lakimies Joni Komulainen Joni Komulainen, lakimies, OPER Sähköisen lääkemääräyslain muutokset HE 219/2013 28.3.2014/251 THL/OPER lakimies Joni Komulainen 1.9.2015 Joni Komulainen, lakimies, OPER Muutetut lait 1) Lääkemääräyslaki Laki sähköisestä lääkemääräyksestä

Lisätiedot

Arvoisa näytteen luovuttaja,

Arvoisa näytteen luovuttaja, Arvoisa näytteen luovuttaja, Pyydämme Teiltä suostumusta näytteidenne luovuttamiseen biopankkiin, siihen liittyvien näytteiden ottamiseen ja potilasrekistereissä olevien tietojen yhdistämiseen tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen lainsäädäntöuudistuksen valossa TENK:n kevätseminaari 17.5.2011 Ylitarkastaja Outi Konttinen

Lisätiedot

TIEDOTE TUTKITTAVALLE

TIEDOTE TUTKITTAVALLE GeneRISK TIEDOTE TUTKITTAVALLE Mikä on GeneRISK -tutkimus? GeneRISK-tutkimuksen tavoitteena on luoda uusia yksilölähtöisiä toimintatapoja geeni- ja terveystiedon hyödyntämiseksi terveydenhuollossa ja yksilölähtöisessä

Lisätiedot

Edellytykset genomitiedon tehokkaalle hyödyntämiselle. Jaakko Yrjö-Koskinen Future Care

Edellytykset genomitiedon tehokkaalle hyödyntämiselle. Jaakko Yrjö-Koskinen Future Care Edellytykset genomitiedon tehokkaalle hyödyntämiselle Jaakko Yrjö-Koskinen Future Care 2017 26.10.2017 Geenitutkimuksen edistyminen Ihmisen perimän läpiluenta 1990 2003 Sairausmekanismien ymmärtäminen

Lisätiedot

JARI PORRASMAA

JARI PORRASMAA Genomitieto terveydenhuollossa - ajatuksia kokonaisarkkitehtuurista 11.11.2014 JARI PORRASMAA Kokonaisarkkitehtuuri? (VM et al) TOIMINTA prosessit palvelut TIETO käsitteet tietomallit TIETO- JÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi biopankkilain kokonaisuudistukseksi

Luonnos hallituksen esitykseksi biopankkilain kokonaisuudistukseksi Sitra Lausunto 06.05.2018 Asia: STM065:00/2012 Luonnos hallituksen esitykseksi biopankkilain kokonaisuudistukseksi Näytteiden oikeudellinen luonne 1. Lakiehdotuksessa esitetään, että näytteiden käsittelyyn

Lisätiedot

KanTa-palvelut sähköinen resepti ja potilastiedon arkisto Vakuutusyhtiöpäivä Henna Koli, Kela

KanTa-palvelut sähköinen resepti ja potilastiedon arkisto Vakuutusyhtiöpäivä Henna Koli, Kela KanTa-palvelut sähköinen resepti ja potilastiedon arkisto Vakuutusyhtiöpäivä 28.5.2013 Henna Koli, Kela KanTa-palvelut Kansallinen Terveysarkisto (KanTa) on yhteinen nimitys terveydenhuollon, apteekkien

Lisätiedot

Biopankkilaki ja asetukset

Biopankkilaki ja asetukset Biopankkilaki ja asetukset Valvira 19.8.2013 I Anneli Törrönen Riitta Burrell Ajankohtaista ja taustaa Säädösvalmistelun näkökulmasta Lain tarkoitus Tarkoituksena on 1.tukea tutkimusta, jossa hyödynnetään

Lisätiedot

Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta?

Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta? Biopankkilaki tulee voimaan 1.9.2013. Miltä tilanne näyttää biopankkitutkijan, biopankkiirin ja eettisen toimikunnan jäsenen kannalta? Markus Perola, LT, dosentti, tutkimusprofessori THL+FIMM+EGP+HUS koordinoiva

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Säännökset hoitopaikan valintaoikeudesta sisältyvät terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Henkilötietolain (523/1999) 36 :ään perustuva biopankin ilmoitusvelvollisuus

Henkilötietolain (523/1999) 36 :ään perustuva biopankin ilmoitusvelvollisuus Henkilötietolain (523/1999) 36 :ään perustuva biopankin ilmoitusvelvollisuus Henkilötietolain (HetiL) 36 :ssä säädetään rekisterinpitäjän ilmoitusvelvollisuudesta. Sen mukaan rekisterinpitäjän on ilmoitettava

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT

Lisätiedot

Suostumus biopankkitutkimukseen

Suostumus biopankkitutkimukseen Suostumus biopankkitutkimukseen Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Riitta Burrell, STM 29.10.2013 Esityksen rakenne 1) Yhteiskunnallinen ympäristö, jossa näytetutkimusta harjoitetaan 2) Omistusoikeusmalli

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Tutkimuslain keskeiset muutokset Tutkimuslain keskeiset muutokset Outi Konttinen 19.10.2010 Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari 28.9.2010 Säätytalo Muutosten perusteluja Tutkimuslain alkuperäinen sovellusalue koettu ongelmallisena

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Lausunto Tulisiko laissa määritellä tarkemmin genomitieto, jota sääntely koskee? Jos tulisi, millainen määritelmä olisi hyvä?

Lausunto Tulisiko laissa määritellä tarkemmin genomitieto, jota sääntely koskee? Jos tulisi, millainen määritelmä olisi hyvä? VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Lausunto 01.02.2018 Asia: STM086:00/2016, STM/4454/2016 Genomikeskustyöryhmän arviomuistio Lausunnonantajan lausunto 1. Miten genomilainsäädäntö tulisi rajata?

Lisätiedot

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR )

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR ) TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR 2017-2020) Helsingin yliopisto, Laurea ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Työterveyslaitos

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon koulutuspäivä

Suun terveydenhuollon koulutuspäivä Suun terveydenhuollon koulutuspäivä 12.11.2015 Ansa Sonninen, Terveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Ansa Sonninen 12.11.2015 1 Sisältö 1 Sote-uudistus,

Lisätiedot

Helsingin Biopankin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi biopankkilaiksi (STM:n lausuntopyyntö )

Helsingin Biopankin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi biopankkilaiksi (STM:n lausuntopyyntö ) Helsingin Biopankin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi biopankkilaiksi (STM:n lausuntopyyntö 28.3.2018) Helsingin Biopankki kiittää mahdollisuudesta lausua esitysluonnoksesta ja hyvästä

Lisätiedot

Päivi Mikkonen BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA JA SEN KÄYT- TÖÖNOTTO

Päivi Mikkonen BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA JA SEN KÄYT- TÖÖNOTTO Päivi Mikkonen BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA JA SEN KÄYT- TÖÖNOTTO BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA JA SEN KÄYT- TÖÖNOTTO Päivi Mikkonen Opinnäytetyö Kevät 2017 Tietotekniikan koulutusohjelma

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 688/2012 Biopankkilaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 688/2012 Biopankkilaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012 688/2012 Biopankkilaki Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Miten biopankkitoiminta vaikuttaa patologian osastoissa

Miten biopankkitoiminta vaikuttaa patologian osastoissa Miten biopankkitoiminta vaikuttaa patologian osastoissa Markku Kallajoki TYKS-SAPA/patologia ja Auria Biopankki Labquality days 6.2. 2015 Sisältö Motivointi Biopankkilaki Tuorenäytekeräys Arkistotoimi

Lisätiedot

Omakannan uudet toiminnallisuudet

Omakannan uudet toiminnallisuudet Omakannan uudet toiminnallisuudet Sähköisen lääkemääräyksen lakimuutokset 1.9.2015 Outi Lehtokari / OPER 1 Sisältö Lakimuutoksen edellyttämät Omakannan uudet toiminnallisuudet Reseptien luovutuskiellot

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3. Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä ProWellness-potilastietojärjestelmä/ SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmä Keski-Suomessa

Tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmä Keski-Suomessa Tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmä Keski-Suomessa Uusi sairaala ja uuistuvat sote-palvelut lääkärityön näkökulmasta Info- ja keskustelutilaisuus Keski-Suomen keskussairaala 4.11.2015 Elina

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi?

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Helena Kääriäinen 20.2.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimus helpottuu ja hankaloituu + Tiedon käsittely ja monet laboratoriomenetelmät kehittyvät tuottaen

Lisätiedot

Moniammatillisen verkoston toiminta

Moniammatillisen verkoston toiminta Moniammatillisen verkoston toiminta Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö Järkevää lääkehoitoa seminaari terveydenhuollon toimijoille Moniammatilliset toimintatavat käyttöön arjen työhön Helsinki 9.4.2014

Lisätiedot

Kansalaisille suunnattujen palvelujen leviäminen. Prof. Jarmo Reponen, FinnTelemedicum /MIPT Oulun yliopisto

Kansalaisille suunnattujen palvelujen leviäminen. Prof. Jarmo Reponen, FinnTelemedicum /MIPT Oulun yliopisto Kansalaisille suunnattujen palvelujen leviäminen Prof. Jarmo Reponen, FinnTelemedicum /MIPT Terveydenhuollon tietojärjestelmien organisaatiokysely 2017 Osa THL:n koordinoimaa STEPS 2.0 tutkimuskokonaisuutta

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Moilanen Jaakko POTILAS- JA NÄYTETIETOJEN SIIRTO SAIRAALAN TIETOJÄRJESTELMISTÄ BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄÄN

Moilanen Jaakko POTILAS- JA NÄYTETIETOJEN SIIRTO SAIRAALAN TIETOJÄRJESTELMISTÄ BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄÄN Moilanen Jaakko POTILAS- JA NÄYTETIETOJEN SIIRTO SAIRAALAN TIETOJÄRJESTELMISTÄ BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄÄN POTILAS- JA NÄYTETIETOJEN SIIRTO SAIRAALAN TIETOJÄRJESTELMISTÄ BIOPANKIN TIETOJÄRJESTELMÄÄN Moilanen

Lisätiedot

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8. TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.2013 19.8.2013 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Tietoiskun sisältö Lyhyesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle biopankkilaiksi, laiksi biopankkilain (688/2012) kumoamisesta sekä ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (101/2001) ja potilaan

Lisätiedot

VIRTUAALISAIRAALA PALVELEE KOTONA. SOTE ABC/STM Sirpa Arvonen, hankejohtaja, HUS

VIRTUAALISAIRAALA PALVELEE KOTONA. SOTE ABC/STM Sirpa Arvonen, hankejohtaja, HUS VIRTUAALISAIRAALA PALVELEE KOTONA SOTE ABC/STM 19.4.2017 Sirpa Arvonen, hankejohtaja, HUS sirpa.arvonen@hus.fi VIRTUAALISAIRAALA2.0 KÄRKIHANKE V. 2016-2018 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

Biopankkitutkimuksen lainsäädännölliset puitteet

Biopankkitutkimuksen lainsäädännölliset puitteet Biopankkitutkimuksen lainsäädännölliset puitteet Lääkintä- ja bio-oikeuden luentosarja syksy 2012 20.9.2011 VT Sirpa Soini 1 TAUSTAA 20.9.2011 VT Sirpa Soini 2 Mikä on biopankki Noin 15 v. käytetty termi,

Lisätiedot

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki Suostumuskäytännöt 2..205 THL / OPER - OTK Joni Komulainen Suomen perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus 0 Yksityiselämän suoja: Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu: - Henkilötietojen suojasta

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

Sähköposti ja tekstiviesti tietoturvatontako? Yrjö Koivusalo tietohallintapäällikkö V-SSHP

Sähköposti ja tekstiviesti tietoturvatontako? Yrjö Koivusalo tietohallintapäällikkö V-SSHP Sähköposti ja tekstiviesti tietoturvatontako? Yrjö Koivusalo tietohallintapäällikkö V-SSHP Esityksen sisältö Esimerkkejä hyötykäytöstä Miksi tämä on ajankohtaista? Säännöksiä ja suosituksia Pohdintaa Kaiser

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

Biopankki: ideasta käytäntöön

Biopankki: ideasta käytäntöön Biopankki: ideasta käytäntöön Kimmo Pitkänen Kehittämispäällikkö Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM European Biotech Week, Biomedicum 2.10.2013 FIMM - Institute for Molecular Medicine Finland

Lisätiedot

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset Sidonnaisuusrekisteri 1 (6) Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitosssä Nimi Merja Miettinen Toimialajohtaja, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä. Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP

Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä. Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP Kansalainen sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjänä Terveydenhuollon ATK päivät 2010 Maija Paukkala ESSHP KEKSI -hanke parantaa kansalaisen sähköisiä asiointimahdollisuuksia Yhteistyössä Etelä-Karjalan

Lisätiedot

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viite: STM065:00/2012

LAUSUNTO. Helsinki, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viite: STM065:00/2012 LAUSUNTO Helsinki, 30.04.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite: STM065:00/2012 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi biopankkilain kokonaisuudistukseksi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten

Lisätiedot

Veriturvallisuus ja jäljitettävyysvaatimukset. Anu Puomila, ylitarkastaja puh

Veriturvallisuus ja jäljitettävyysvaatimukset. Anu Puomila, ylitarkastaja puh Veriturvallisuus ja jäljitettävyysvaatimukset Anu Puomila, ylitarkastaja anu.puomila@fimea.fi puh. 029-522 3242 Fimean Luvat ja tarkastukset -yksikkö Vuonna 2016 yksikössä: käsiteltiin 2356 lupa-asiaa

Lisätiedot

5. Henkilökohtainen diagnostiikka ja hoito

5. Henkilökohtainen diagnostiikka ja hoito 5.2.2013 5. Henkilökohtainen diagnostiikka ja hoito Ohjelman tutkimusaiheet ovat infektiot ja tulehdussairaudet sekä syöpäsairaudet. Näiden tutkimusaiheiden osalta ohjelman tavoite on siirtää terveydenhuollon

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. PPSHP:n hoitoketjut. OT-keskustyöpaja Jarmo Salo. Hayl, Lapset ja nuoret, OYS PPSHP:n hoitoketjut OT-keskustyöpaja 24.11.2017 Jarmo Salo Hayl, Lapset ja nuoret, OYS Hoitoketjun määritelmä hoitoketju on työkalu kehittämiseen ja yhteistyöhön Hoitoketju on työkalu, jonka avulla määritellään

Lisätiedot

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymässä. Sidonnaisuusilmoitukset Sidonnaisuusrekisteri 1 (6) Kuntalain (410/2015) 84 :n mukaiset sidonnaisuusilmoitukset Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitosssä Nimi Merja Miettinen Toimialajohtaja, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Vaaratilanneilmoitusmenettely Minna Kymäläinen

Vaaratilanneilmoitusmenettely Minna Kymäläinen Vaaratilanneilmoitusmenettely 26.5.2016 Minna Kymäläinen Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. Vaaratilanteista ilmoittaminen

Lisätiedot

AURIA BIOPANKIN HYÖDYNNETTÄVYYS TUTKITTAVIEN REKRYTOINNISSA KLIINISIIN LÄÄKETUTKIMUKSIIN

AURIA BIOPANKIN HYÖDYNNETTÄVYYS TUTKITTAVIEN REKRYTOINNISSA KLIINISIIN LÄÄKETUTKIMUKSIIN AURIA BIOPANKIN HYÖDYNNETTÄVYYS TUTKITTAVIEN REKRYTOINNISSA KLIINISIIN LÄÄKETUTKIMUKSIIN Pro gradu -tutkielma Turun yliopisto Terveyden biotieteet Lääkekehitystiede Toukokuu 2016 Kirsi Timonen Ohjaajat:

Lisätiedot

JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi

JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ LÄHTOKOHTIA LAUSUNNOLLENI Valtio velkaantuu edelleen ja SOTE menot muodostavat julkisista menoista suurimman osan Uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista

Lisätiedot

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi?

Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Tietoa ja tuloksia tutkittavalle: miten ja miksi? Helena Kääriäinen tutkimusprofessori 29.1.16 HK 1 Potilaat ja kansalaiset ovat tutkimuksen tärkein voimavara Biopankkien pitäisi olla kansalaisen näkökulmasta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ilomantsin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Markku Lapplainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Suomen terveysdataympäristö

Suomen terveysdataympäristö Suomen terveysdataympäristö Labquality Days Professori Pekka Neittaanmäki 9.2.2018 JYU. Since 1863. 1 Digitalisaatio muuttaa terveydenhuoltoa Lähde: The Kings Fund, http://www.kingsfund.org.uk/publications/articles/eight-technologies-will-change-health-and-care

Lisätiedot