Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Kielen kääntämisen apuvälineet ja automaattinen kielen kääntäminen
|
|
- Väinö Sala
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Kielen kääntämisen apuvälineet ja automaattinen kielen kääntäminen Kimmo Koskenniemi 3. joulukuuta 2006 Sisältö 1 Monikielisyys ja kääntämisen tarve 1 2 Kielen kääntämisen vaativuus 2 3 Kääntäjien kieliteknologisia apuvälineitä Terminologian hallinta Sähköiset sanakirjat Automaattiseen kielen kääntämiseen liittyvät kieliteknologiset sovellukset Konekäännöksen taustaa Konekäännöksen tavoitteita Käännösmuisti Automaattiseen kielen kääntämiseen liittyvät kieliteknologiset menetelmät 5 6 Tulevaisuudennäkymiä 6 1 Monikielisyys ja kääntämisen tarve Maailmassa puhutaan tätä nykyä muutamia tuhansia kieliä ja Euroopassakin huomattavaa määrää. Euroopan Unioni on poliittisesti sitoutunut tukemaan alueellaan käytettyjä kieliä, myös vähemmistöjen kieliä. Kielet ja kulttuurit kytkeytyvät erottamattomasti toisiinsa, sillä kulttuuri ei elä ilman kieltään. Tyypillisen valistuneen kansalaisen voi tulevaisuudessakin odottaa hallitsevan äidinkielensä lisäksi muitakin kieliä, lähinnä valtakieliä. Paikallisten kielten käytön ja kansainvälisen kanssakäymisen välille syntyy tietty ristiriita, sillä: paikallista, varsinkaan pientä kieltä ei ymmärretä muissa maissa ja siirtyminen laajemmalti valtakielen, esimerkiksi englannin, käyttämiseen uhkaa oman kielen elinkelpoisuutta. 1
2 Kauppa ja kanssakäyminen hyötyvät jälkimmäisestä linjasta, jota myös suuret monikansalliset firmat noudattavat. Vastaavasti edellinen ratkaisu voi olla näissä suhteissa haitallinen. Kielten rinnakkaiseloon liittyy tehtäviä, joista monet sivuavat kieliteknologiaa: vieraan kielen oppiminen ja opettaminen (josta oli puhetta edellisessä luvussa), tekstien (kuten ohjeiden, teknisten käsikirjojen, uutisten, kaunokirjallisuuden ym.) kääntäminen vieraalle kielelle, tulkkaus eli puhutun kielen kääntäminen toiselle kielelle, paikallisten kielten mukaisten uudissanojen ja termien keksiminen uusille tuotteille ja ilmiöille, tuotteiden sovittaminen paikallisilla kielillä toimiviksi (eli ns. lokalisointi) sekä tiedon hakeminen monikielisistä dokumenteista. 2 Kielen kääntämisen vaativuus Ilmauksia tai tekstejä kieleltä toiselle käännettäessä tulee esille monia niitä kielten järjestelmiin liittyviä seikkoja, joista johdantoluvussa oli puhe. Sananmuotojen moniselitteisyyden vuoksi on jo vaikeuksia tunnistaa, mikä hakusana moniselitteisissä tapauksissa on kyseessä. Aiemmin todettiin myös, etteivät kielten syntaktiset järjestelmät koodaa yksiselitteisesti kielen merkityksiä, vaan usein tekstin ilmauksille jää useampia vaihtoehtoisia tulkintoja. Kääntämisen vaikeus riippuu tältä osin siitä, kuinka samanrakenteinen kohdekieli on lähtökielen kanssa. Samanrakenteisten kielten kesken ei haittaa niin paljon, vaikka rakenteen tulkitsisi väärin, koska kohdekielessä voi vallita sama moniselitteisyys. Kielen yleisten ominaisuuksien lisäksi käännettäessä tulee muitakin ongelmia selvästi näkyville. Hakusanoilla on alamerkityksiä ja eri alamerkityksillä voi olla erilainen käännösvastine. Esim. englennin kielen verbi play kääntyy suomeksi mm. pelata, leikkiä, näytellä tai soittaa sen mukaan, millaisesta toiminnasta on kyse. Ei siis riitä vain se, että löydetään oikea hakusana, vaan pitäisi myös tunnistaa hakusanan oikea alamerkitys, esim.: engl. brother tai suomen veli: japaniksi nuorempi veli on otooto ja vanhempi veli oniisan; mandariinikiinaksi vastaavasti vanhempi veli on gege ja nuorempi didi, engl wall: saksaksi sisällä oleva seinä on Wand ja ulkona oleva seinä tai muuri on Mauer, englannin they tai suomen he: ranskaksi naispuolisesta elles ja miespuolisesta ils ja saksan Berg: englanniksi joko hill tai mountain sen mukaan kuinka isosta kukkulasta tai vuoresta on kyse. Joskus kääntäminen siis edellyttää alamerkityksen valintaan tarvittavaa tietoa, joka ehkä on käännettävässä tekstissä ilmaistuna jotenkin, mutta näin ei mitenkään aina ole asian laita. Jos vaikka Raamatussa olisi puhuttu jonkun veljestä, pitäisi kääntäjän tietää, oliko kyse nuoremmasta vai vanhemmasta veljestä, eikä tämä välttämättä käy Raamatusta ilmi. Kielet jäsentävät todellisuutta eri tavoin. Ongelma ei vain rajoitu siihen, että hakusanoilla on alamerkityksiä, jotka kääntyvät eri tavalla toiseen kieleen. Jos tarkastelemme useampaa kuin kahta kieltä, tilanne voi entisestään hankaloitua. Alamerkitykset eivät nimittäin ole universaaleja, siten että kaikki kielet voitaisiin koostaa siedettävästä määrästä yhteisiä alamerkityksiä. Useampien kielten kesken nämä alamerkitykset pilkkoutuvat yhä pienemmiksi, eikä ehkä voida edes vakavasti kuvitella rakennettavan kaikkia maailman tuhansia kieliä kattavaa yhteistä alamerkitysten järjestelmää. Vaikka kuvittelisimme, että 2
3 meillä olisi sellainen, ei se ratkaisisi onglemia. Jos sanoilla olisi sadoittain tällaisia hienojakoisia alamerkityksiä, olisi meillä edessä vain entistä valtavampi moniselitteisyyden ratkomistehtävä. Vaativaksi kääntäminen tulee silloin, kun yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyvät rakenteet ja käsitteet ovat erilaisia. Esim. koulujärjestelmät ja sosiaaliturva voivat jäsentyä eri kulttuureissa eri tavoilla niinkin, että kohdekielessä ei ole vakiintuneita ilmauksia lähtökielessä tavanomaisille asioille. Kaikille asioille ei ole oikein kunnollista käännettyä ilmausta, vaikka kuinka yritettäisiin kääntää. Eri kulttuureissa on myös erilaisia tapoja lähestyä asioita. Toisissa kulttuureissa voidaan mennä suoraan asiaan, toisissa edellytetään tiettyjä kohteliaisuuksia tai muodollisuuksia. Se vuoksi joskus joudutaan kääntämään tulostekstiin sellaista, mistä alkutekstissä ei ole mitään ilmausta tai päinvastoin jättämään käännettäessä pois alkutekstin osia, joita ei ole tapana kohdekielessä käyttää. 3 Kääntäjien kieliteknologisia apuvälineitä Käntäjän työtä voidaan avustaa kahdessa suhteessa: joko välineillä, jotka parantavat käännöksen laatua tai sitten välineillä, jotka nopeuttavat ja tehostavat kääntämistä. Riippuu tehtävästä, kuinka tärkeää on käännöksen laatu. Yleensä työ pitäisi tehdä mahdollisimman taloudellisesti, mutta joissakin tehtävissä saattaa olla kaikkein tärkeintä saada käännös nopeasti valmiiksi, sillä esimerkiksi huomisen päivän sääennustus ei vuorokauden viiveen jälkeen enää ole paljonkaan arvoinen. 3.1 Terminologian hallinta Terminologia on olennainen osa käännöstyötä. Laadukkaan käännösken aikaansaamiseksi kääntäjä yleensä perehtyy lähdetekstiin määritelläkseen siinä käytetyt termit. Tässä voidaan käyttää apuna kieliteknologisia työkaluja, jotka esimerkiksi tunnistavat tekstin substantiivilausekkeet tiettyjen kriteerien perusteella. Tällainen mekaanisesti tehty lista voi vielä olla järjestetynä kieliteknologian välineillä arvioidun termimäisyyden perusteella, jolloin listan yläpäässä on enimmäkseen todellisia ja käytettyjä termejä. Listan hännillä on vastaavasti epävarmimmat termiehdokkaat. Terminäisyyden arvioimiseksi on hyödyllistä kerätä tilastoja. Johdonmukaisten tilastojen laskemiseksi voidaan yleensä käyttää morfologista jäsennintä, joka palauttaa eri taivutusmuodot samaan perusmuotoon. Tilastot, termikandidaattien morfologiset (esim. johtamista koskevat) ominaisuudet sekä esiintymisyhteydet voivat toimia hyödyllisinä kriteereinä. Syntaktisen jäsentimen avulla kriteereiksi saadaan lisäksi esim. esiintyminen tiettynä lauseenjäsenenä (esim. objektina ylipäätänsä) tai tiettyjen verbien argumentteina. Sanojen yhdistelmät voivat myös olla termejä, joten tilastoja lasketaan myös niistä. Kriteereistä lasketun kaavan mukaan voidaan termikandidaatit järjestää yleensä varsin hyödylliseen järjestykseen. Kun kääntäjällä on joko kieliteknologisin menetelmin tai muutoin tehty termiluettelo, pitäisi toki voida käyttää sopivia apuvälineitä sen tarkistamiseksi, että tätä termistöä on käännetyssä tekstissä käytetty johdonmukaisesti. Kaupallisestikin on saatavissa eräitä ohjelmia termikandidaattien poimiseksi ja termitietokantojen ylläpitämiseksi. Näistä asioista enemmän käännösteknologian kursseilla. 3.2 Sähköiset sanakirjat Kääntäjä tarvitsee toki sanakirjoja. Sähköiset sanakirjat ovat helppokäyttöisiä siinä ympäristössä, missä nykyajan kääntäjä muutenkin tekee työtänsä eli tietokoneella. Sanakirjojen sähköiset versiot mahtuvat kenties mukavammin kääntäjän työpöydälle kuin paperille painetut. Sanojen etsiminen sähköisisitä 3
4 sanakirjoista on yleensä vähintään yhtä helppoa kuin paperisista, parhaimmillaan vain hiirellä osoittamalla tekstin sanetta. Sähköinen sanakirja on hyödyllinen jo sellaisenaan, mutta sähköiseen versioon voidaan yhdistää myös erilaista kieliteknologiaa parantamaan niiden käytettävyyttä. Ensinnäkin sanakirjalle voisi osoittaa sananmuodon sellaisena, kun se alkutekstissä on ilman, että käyttäjän tarvitsee sitä ensin palauttaa perusmuotoonsa haun mahdollistamiseksi. Perusmuotoon palauttavaa sanakirjaa käytettäessä haku siis helpottuu, mutta samaa teknologiaan hyväksi käyttäen sanakirjaohjelma voi vielä antaa käännöksen taivutusmuodossa, joka parhaiten vastaa lähtökielen puolella ollutta muotoa, jolloin sen kopioiminen käännökseen on helpompaa. Sanakirja tarjoaa yleensä käännöksiä hakusanan eri alamerkityksille siinä järjestyksessä, jonka sanakirjan laatija on valinnut: joissakin se on se ikäjärjestys eli se järjestys, jossa alamerkityksistä on historiallisesti todennettuja käyttöesimerkkejä, ja toisissa alamerkitysten yleisyysjärjestys. Sähköinen sanakirja voi sen sijaan helposti vaihdella alamerkitysten järjestystä. Ohjelma voi nimittäin arvioida eri alamerkitysten todennäköisyyksiä ympäröivän tekstin perusteella ja lajitella sen jälkeen alamerkitykset laittamalla todennäköisimmät tulkinnat listan kärkeen (vrt Locolex-hanke, josta kielenoppimisen välineiden yhteydessä oli puhetta). 4 Automaattiseen kielen kääntämiseen liittyvät kieliteknologiset sovellukset 4.1 Konekäännöksen taustaa Ensimmäinen varsinainen tietokone valmistui vuonna 1945 ja valjastettiin tiettävästi laskemaan tykin ammusten ballistisia ratoja. Kieleen liittyvät tehtävät olivat kuitenkin jo varhain mukana kuvioissa. Itse asiassa releohjattuja tietokoneiden edeltäjiä käytettiin toisen maailmansodan aikana Britanniassa saksalaisten Enigma-salakirjoitusten koodin murtamiseen (mikä tiettävästi johti saksalaisten sukellusvenesodan epäonnistumiseen). Tietokoneiden alkuaikana, vuonna 1950 tehtiin jo suunnitelmia tietokoneen avulla tapahtuvaksi automaattiseksi kielenkääntämiseksi. Siivittäjänä oli tuolloinen kylmä sota. Amerikkalaiset ovat yleensä kielitaidottomia ja haluttomia opiskelemaan vieraita kieliä. Silti heidän tiedustelupalvelullaan oli tarvis tietää, mitä kilpailevassa supervallassa Neuvostoliitossa oli tekeillä luvun aikana automaattista kääntämistä tutkittiin enenevässä määrin ja 1960-luvun alkupuolen ajan siihen panostettiin hyvin runsaasti varoja. Kun käännösjärjestelmät eivät kuitenkaan näyttäneet valmistuvan lyhyellä tähtäyksellä, katkaistiin rahoitus ns. ALPAC-nimisen komitean selvityksen perusteella. (ALPAC-komitean mietintö on verkossakin luettavissa ja on itse asiassa varsin valistunutta tekstiä, eikä ehkä niin tuomitsevaa, kuin mitä kirjalliuudessa on tapana mainita.) Vaikka tuota konekääntämisen alkuaikaa yleisesti pidetään epäonnistuneena, on eräs tämän päivän menestyneimmistä käännösjärjestelmistä peräisin juuri tuon ajanjakson työstä, nimittäin Systran, jota esimerkiksi Euroopan unioni varsin laajasti käyttää. Unionin käännöstarve onkin valtava: tuhatkunta kääntäjää palvelee komissiota ja parlamenttia. Kääntäminen onkin EU:n hallinnon suurin yksittäinen menoerä. 4.2 Konekäännöksen tavoitteita Automaattinen kielenkääntö onkin eräs nimenomainen sovelllus, jolle on ollut hyvin vahva tilaus. Jokainen ymmärtää, että automaattiselle (varsinkin korkealaatuiselle) kielenkäännölle on ilmeinen ja loputon tarve. Eri asia on sitten se, että juuri tämä tehtävä on paljon vaikeampi, kuin mitä yleisesti ymmärretään. Kielenkääntöohjelmille voidaan asettaa eritasoisia tavoitteita: 4
5 1. Selvittää, onko dokumentti kiinnostava ja kannattaisiko se kenties antaa kääntäjälle käännettäväksi tarkempaa perehtymistä varten. Tähän riittää melko vaatimaton käännöksen laatu. Vaikka huonosta käännöksestä ei saakaan selvää mitä tekstissä sanotaan, siitä voi hyvinkin selvitä mistä tekstissä puhutaan. Tällaisesta käy esimerkiksi Altavista-palvelun yhteydessä oleva käännös. Kokeile vaikka kääntää joitakin saksankielisiä verkkosivuja englanniksi, ks. osoite: 2. Tuottaa raakakäännös, jonka ihmiskääntäjä tarkistaa ja korjailee lopulliseksi versioksi. Raakakäännöksen pitää olla aika hyvä, jotta sen korjailu olisi joutuisampaa kuin tyhjästä aloittaminen. Tällaisesta järjestelmästä on esimerkkinä Kielikone Oy:n TranSmart, joka kääntää asiatekstiä suomesta englanniksi. Demoversio (jonka käyttö tosin ei enää ehkä ole ilmaista) on osoitteessa tai yliopiston ns. Nelli-portaalin kautta saatavilla. Syötä kuitenkin ohjelmalle jostakin raportista kotoisin olevaa asiatekstiä, jotta saat arvion ohjelman hyödyllisyydestä. 3. Tuottaa lopullinen käännös, joka menee käyttöön, ja jota ei enää erikseen tarkisteta tai korjailla. Tällainen on nykyisellä tekniikalla mahdollista vain suppeilla alueilla kuten säänennustuksessa tai käytettäessä kontrolloitua, tietylle sovellusalueelle räätälöityä typistekieltä. 4.3 Käännösmuisti Eräs laajalti käytetty käännösohjelmien tekniikka on käännösmuisti, joka perustuu siihen, että samanlaiset lauseet tai jaksot käännetään toistamiseen esiintyessään samalla tavalla. Ensimmäistä kertaa tietynlajista tekstiä käännettäessä niistä ei aluksi ole paljonkaan apua, mutta pidemmälle edettäessä alkaa tulla enemmän sellaisia virkkeitä, jotka on jo kertaalleen aiemmin käännetty. Parhaimmillaan tällaiset toimivat, kun dokumentista käännetään vain vähän muuttuneita uusia versioita. Karkeimmat käännösmuistiin perustuvat sovellukset eivät juuri tunnista kielen rakenteita, vaan joko edellyttävät täsmälleen samoja käännettäviä jaksoja tai soveltavat yleisiä merkkijonojen summittaisen samanlaisuuden kriteerejä etsiessään aiempaa mallia käännökselle. Pidemmälle viety kieliteknologiaa hyödyntävä tekniikka pystyisi soveltamaan aiemmin käännettyä mallia eri aikamuotoon ja muutenkin vaihteleviin käyttöihin, esim. vaikka verbin objektina olisi toisenlainen samantapainen kohde taikka henkilön nimen sijasta olisi pronomini. 5 Automaattiseen kielen kääntämiseen liittyvät kieliteknologiset menetelmät Aikanaan haavelitiin ns. Interlinguasta eli universaalikielestä, jota käytettäisiin kääntämisen välivaiheena. Sellaisen kanssa voitaisiin suurelta määrältä n kieliä kääntään miltä tahansa kieleltä mille tahansa toiselle näistä kielistä laatimalla 2 n käännintä eli käännin jokaiselta kieleltä Interlingualle ja takaisin. Interlinguan määrittelemistä rasittavat edellä todetut seikat alamerkitysten yhteismitattomuudesta ja yleensäkin siitä, että kielet jäsentävät maailmaa kukin vähän eri tavalla. Interlingua ei tällä hetkellä ole kovinkaan suuren kiinnostuksen kohteena. Yleisin varsinaisen automaattisen kielenkääntämisen viitekehys lienee ns. transfer-menetelmä, joka poikkeaa Interlinguan käyttämisestä siten, että kullekin kielelle laaditaan kyllä erikseen jäsennin ja generoija, mutta kielen omilla ehdoilla. Jäsentämisen ja tuottamisen pohjana ovat siten sellaiset jaoitukset, jotka ovat kielelle ominaisia ja mielekkäitä. Näiden jäsentimien ja generoijien laatimisen katsotaan olevan suuritöistä ja vaativaa verrattuna kokonaisuuteen. Transfer-mallissa laaditaan kullekin tarvittavalle kieliparille erityinen ohjelma, joka paneutuu kyseisen kieliparin välisiin eroihin, mutta käyttää surutta hyväksi kieliparin välisiä samankaltaisuuksia. Transfermoduuli muuntaa lähtökielen jäsennysrakenteen sellaiseksi rakenteeksi, joka vastaavansisältöisestä il- 5
6 mauksesta olisi kohdekielen jäsentimellä tullut tulokseksi. Kyse on lähinnä puurakenteiden muuntamisesta ja vastinilmausten ja sanojen löytämisestä, mitä tehtävää jäsennyksen tuottama rakenne helpottaa. Paljon käytetty lienee sellainen menettely, jossa lähtökieltä muunnetaan askelittain, kunnes tulos joidenkin askelien jälkeen katsotaan valmiiksi käännökseksi. Menettelyä voidaan kutsua suoraksi kääntämiseksi (engl. direct translation) siinä mielessä, että vain vähän kääntimen osia voitaisiin hyödyntää missään muussa kieliparissa. Suora kääntäminen esim. japanista englanniksi saatettaisiin tehdä seuraavanlaisten askelien kautta: 1. morfologinen analyysi 2. sisältösanojen vaihtaminen englanninkielisiksi 3. prepositiorakenteiden sovittaminen 4. lauseiden kieliopillisen sanajärjestyksen korjaaminen kohdekielen mukaiseksi 5. sekalaisia korjailuja 6. taivutusmuotojen generointi Tilastolliset kääntämisen menetelmät ovat varsin houkuttelevia silloin, kun käytettävissä on runsaasti valmiiksi käännttyä materiaalia. Ajatuksena niissä on, että käännettävien yksiköiden tunnistaminen ja niiden käännösvastineiden identifioiminen tehdään koneoppimisen menetelmin tai tilastollisilla kriteereillä. Näin katsotaa voitavan säästää kallista ja aikaaviepää ihmistyötä sääntöjen kirjoittamisessa. 6 Tulevaisuudennäkymiä Kielen kääntämisen tarve tulee varmaankin kasvamaan entisestään. On houkuttelevaa ajatella, missä kaikkialla voitaisiin hyödyntää nykyistä korkealaatuisempia kääntimiä. Usein vedotaan sellaisiin tulevaisuudenkuviin, joissa puhelimella soittaja voisi puhua vaikka suomea japanilaiselle kollegalleen, joka kuulisi puheen japaniksi, vastaisi japaniksi, joka taas puheentunnistuksen, kääntämisen ja puhesynteesin kautta tulisi selvänä suomena soittajan korvaan. Jos tällaista olisi tarjolla, ihmiset mieluusti varmaan sellaisia sovelluksia hyödyntäisivät. Vaan ne ovat toteutettaviksi sieltä vaikeammasta päästä, minkä vuoksi emme välttämättä ehdi niitä elinaikanamme nähdä muuta kuin ehkä rajatuissa sovelluksissa. Viitteet Daniel G. Bobrow, Ronald M. Kaplan, Martin Kay, Donald A. Norman, Henry S. Thompson and Terry Winograd, GUS, A Frame-Driven Dialog System, Artificial Intelligence 8(2), pp , Jonathan Harrington and Steve Cassidy, Techniques in Speech Acoustics, Kluwer Academic Publishers, Daniel Jurafsky and James H. Martin, Speech and Language Processing, Prentice Hall, NJ, Timo Lahtinen, Automatic indexing: an approach using an index term corpus and combining linguistic and statistical evidence, Publications, No. 34, Department of General Linguistics, University of Helsinki, Michael F. McTear, Spoken Dialogue Technology: Enabling the Conversational User Interface, ACM Computing Surveys, Vol 34, No. 1, March 2002, pp
7 Michael F. McTear, Spoken Dialogue Technology: Towards the Conversational User Interface, Springer, Ruslan Mitkov (ed.), The Oxford Handbook of Computational Linguistics, Oxford University Press, Lawrence Rabiner and Biing-Hwang Juang, Fundamentals of Speech Recognition, Prentice Hall, NJ,
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Kielen kääntämisen apuvälineet ja automaattinen kielen kääntäminen
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Kielen kääntämisen apuvälineet ja automaattinen kielen kääntäminen Kimmo Koskenniemi 2. joulukuuta 2004 Sisältö 1 Monikielisyys ja kääntämisen tarve 1 2 Kielen kääntämisen
Johdatus kieliteknologiaan Luku 6: Kielenoppimisen ja -opettamisen kieliteknologia
Johdatus kieliteknologiaan Luku 6: Kielenoppimisen ja -opettamisen kieliteknologia Kimmo Koskenniemi 25. marraskuuta 2007 Sisältö 1 Taustaa 1 2 Tavanomainen tietokoneavusteinen kielenopiskelu 2 3 Ymmärtävämpää
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Vuorovaikutus luonnollisella kielellä ihmisen ja koneen välillä
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Vuorovaikutus luonnollisella kielellä ihmisen ja koneen välillä Kimmo Koskenniemi 21. marraskuuta 2005 Sisältö 1 Yleistä 1 1.1 Miksi ylipäätänsä keskustella koneen kanssa?.......................
Kielen ymmärtäminen kieliteknologian näkökulmasta. Kimmo Koskenniemi täysinpalvellut kieliteknologian professori Helsingin yliopisto
Kielen ymmärtäminen kieliteknologian näkökulmasta Kimmo Koskenniemi täysinpalvellut kieliteknologian professori Helsingin yliopisto Tietää vai ymmärtää? Ymmärtää eli saada järkensä avulla itselleen selväksi,
Johdatus kieliteknologiaan Luku 3: Tiedon haku ja siihen liittyvät sovellukset
Johdatus kieliteknologiaan Luku 3: Tiedon haku ja siihen liittyvät sovellukset Kimmo Koskenniemi 5. marraskuuta 2005 Sisältö 1 Tekstimuotoisen tiedon hallinnan eri lajeja 1 1.1 Tiedon haku.........................................
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Vuorovaikutus luonnollisella kielellä ihmisen ja koneen
Johdatus kieliteknologiaan Luku 5: Vuorovaikutus luonnollisella kielellä ihmisen ja koneen välillä Kimmo Koskenniemi 18. marraskuuta 2007 Sisältö 1 Yleistä 1 1.1 Miksi ylipäätänsä keskustella koneen kanssa?.......................
Johdatus kieliteknologiaan Luku 3: Tiedon haku ja siihen liittyvät sovellukset
Johdatus kieliteknologiaan Luku 3: Tiedon haku ja siihen liittyvät sovellukset Kimmo Koskenniemi 25. marraskuuta 2007 Sisältö 1 Tekstimuotoisen tiedon hallinnan eri lajeja 1 1.1 Tiedon haku.........................................
Konekäännös: mitä sillä tehdään?
Konekäännös: mitä sillä tehdään? Konekääntäminen on teknologia, jonka on jo 50 vuoden ajan ennustettu tekevän kääntäjät ja kielten opiskelun tarpeettomaksi "seuraavan kymmenen vuoden sisällä". Konekääntämisen
Euroopan unioni ja monikielisyys Verkkojen Eurooppa Automaattinen käännösalusta. Kimmo Rossi European Commission, CNECT.G3
Euroopan unioni ja monikielisyys Verkkojen Eurooppa Automaattinen käännösalusta Kimmo Rossi European Commission, CNECT.G3 Euroopan unioni ja monikielisyys EU on monikielinen 24 virallista EU-kieltä noin
Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa
Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa Kimmo Koskenniemi 4.4.2007 Yleisen kielitieteen laitos Humanistinen tiedekunta Kielidataa on monenlaista Tekstiä erilaisista lähteistä kirjoista, lehdistä,
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2018 C(2018) 4543 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 18.7.2018, eurooppalaisen luokituksen taitojen, osaamisen ja ammattien luettelon hyväksymisestä ja
Ongelma(t): Miten jollakin korkeamman tason ohjelmointikielellä esitetty algoritmi saadaan suoritettua mikro-ohjelmoitavalla tietokoneella ja siinä
Ongelma(t): Miten jollakin korkeamman tason ohjelmointikielellä esitetty algoritmi saadaan suoritettua mikro-ohjelmoitavalla tietokoneella ja siinä olevilla komponenteilla? Voisiko jollakin ohjelmointikielellä
Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa
Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Sari Ylinen, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto & Mikko Kurimo, signaalinkäsittelyn
815338A Ohjelmointikielten periaatteet Harjoitus 6 Vastaukset
815338A Ohjelmointikielten periaatteet 2015-2016. Harjoitus 6 Vastaukset Harjoituksen aiheena on funktionaalinen ohjelmointi Scheme- ja Haskell-kielillä. Voit suorittaa ohjelmat osoitteessa https://ideone.com/
KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä. Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti
KIELITIETEEN ELEKTRONINEN SANAST0: Hankkeen esittelyä Sirpa Leppänen Jyväskylän yliopisto Kielten laitos/ englanti sleppane@cc.jyu.fi Sanastohankkeen taustavoimat Kielten laitos Soveltavan kielentutkimuksen
1 Kannat ja kannanvaihto
1 Kannat ja kannanvaihto 1.1 Koordinaattivektori Oletetaan, että V on K-vektoriavaruus, jolla on kanta S = (v 1, v 2,..., v n ). Avaruuden V vektori v voidaan kirjoittaa kannan vektorien lineaarikombinaationa:
Sanastotyön tulevaisuuden näkymiä valtionhallinnossa. Sanastokeskus TSK 35 vuotta Kaisa Kuhmonen, valtioneuvoston kanslia, 29.10.
Sanastotyön tulevaisuuden näkymiä valtionhallinnossa Sanastokeskus TSK 35 vuotta Kaisa Kuhmonen, valtioneuvoston kanslia, Monenlaista sanastotyötä Valtioneuvoston kanslian kielipalvelun tehtävät Terminologisen
ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA. Muutama havainto
ISO SUOMEN KIELIOPPI S2- OPETUKSESSA Muutama havainto Maisa Martin Alumnipäivä 26.9.2009 KOLME ASIAA Uusia termejä S2-alan näkökulmasta ja muutenkin Hyödyllisiä erotteluja Ope, mitä eroa on Mikä on tavallista?
Lisää pysähtymisaiheisia ongelmia
Lisää pysähtymisaiheisia ongelmia Lause: Pysähtymättömyysongelma H missä H = { w111x w validi koodi, M w ei pysähdy syötteellä x } ei ole rekursiivisesti lueteltava. Todistus: Pysähtymisongelman komplementti
Automaattinen semanttinen annotointi
Automaattinen semanttinen annotointi Matias Frosterus, Reetta Sinkkilä, Katariina Nyberg Semantic Computing Research Group (SeCo) School of Science and Technology, Department of Media Technology and University
Monikielinen verkkokauppa
Monikielinen verkkokauppa Monikielinen verkkokauppa Monikielisen verkkokaupan luomisessa pitää Multiple Languages lisämoduuli olla aktivoituna. Klikkaa valikosta Features -> Apps Management -> näkyviin
Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006
Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Esimerkkivastaukset 1. harjoituksiin. Alkuperäiset esimerkkivastaukset laati Jari Suominen. Vastauksia muokkasi Jukka Stenlund. 1. Esitä seuraavan algoritmin tila jokaisen
JOHDATUS TEKOÄLYYN TEEMU ROOS
JOHDATUS TEKOÄLYYN TEEMU ROOS LUONNOLLISEN KIELEN KÄSITTELY (NATURAL LANGUAGE PROCESSING, NLP) TEKOÄLYSOVELLUKSET, JOTKA LIITTYVÄT IHMISTEN KANSSA (TAI IHMISTEN VÄLISEEN) KOMMUNIKAATIOON, OVAT TEKEMISISSÄ
SOKEA IDIOOTTI KONEKÄÄNTÄMISEN ONGELMIA JA MAHDOLLISUUKSIA
SOKEA IDIOOTTI KONEKÄÄNTÄMISEN ONGELMIA JA MAHDOLLISUUKSIA Anni Malmivaara Tampereen yliopisto Kieli ja käännöstieteiden laitos Käännöstiede (saksa) Pro gardu -tutkielma Toukokuu 2007 Tampereen yliopisto
Johdatus kieliteknologiaan Luku 2: Kirjoittajan apuvälineet
Johdatus kieliteknologiaan Luku 2: Kirjoittajan apuvälineet Kimmo Koskenniemi 5. marraskuuta 2005 Sisältö 1 Yleistä kirjoittajien apuvälineistä 1 2 Oikeinkirjoituksen tarkistaminen ja korjaaminen 2 2.1
Johdatus kieliteknologiaan Luku 1: Johdanto
Johdatus kieliteknologiaan Luku 1: Johdanto Kimmo Koskenniemi 31. lokakuuta 2005 Sisältö 1 Mitä kieliteknologia on ja mihin sitä tarvitaan? 1 2 Kielen järjestelmä 3 2.1 Kieltä ei tiedosteta.....................................
Miten lokalisointityö kohtaa kielen normatiivisuuden?
Miten lokalisointityö kohtaa kielen normatiivisuuden? Tommi Nieminen tommi.k.nieminen@jyu.f Taustaa: KDE-lokalisointiprojekti KDE (nyttemmin oikein KDE SC ) on monialustainen työympäristöprojekti pääalusta
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Johdatus kieliteknologiaan Luku 1: Johdanto
Johdatus kieliteknologiaan Luku 1: Johdanto Kimmo Koskenniemi 4. marraskuuta 2007 Sisältö 1 Mitä kieliteknologia on ja mihin sitä tarvitaan? 1 2 Kielen järjestelmä 3 2.1 Kieltä ei tiedosteta.....................................
Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa
Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin
Maarit Koponen. Kites Symposium
Konekäännöksen jälkieditointi onko siitä hyötyä? Maarit Koponen Turun yliopisto, Kieli- ja käännöstieteen laitos maarit.koponen@utu.fi Kites Symposium 26.10.2016 M. Koponen (Turun yliopisto) Kites 2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista
MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista Riitta Pyykkö Selvityksen julkistustilaisuus Helsinki 13.12.2017 Miksi selvitys on ollut tarpeen? Kouluissa opiskellaan
TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy Antti-Juhani Kaijanaho. 30. marraskuuta 2015
TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy 2015 Antti-Juhani Kaijanaho TIETOTEKNIIKAN LAITOS 30. marraskuuta 2015 Sisällys t Väitöstilaisuus 4.12.2015 kello 12 vanhassa juhlasalissa S212 saa tulla 2 demoruksia
Predictable 5 Uudet ominaisuudet
Predictable 5 Uudet ominaisuudet Sisällys 1. Sisäänkirjautuminen ja varmuuskopiointi... 3 2. Lauseiden etsiminen... 3 3. ios-äänet... 4 4. 10-näppäiminen näppäimistö... 4 5. Apple & näppäimistön laajennukset...
Käännösstrategioiden rajoilla. maltillisuus vastaan uudistavuus
: maltillisuus vastaan uudistavuus tomminieminen@uef Suomen kieli ja kulttuuritieteet Itä-Suomen yliopisto KäTu XIV Joensuu 15 16 4 2016 Maltillinen ja uudistava kääntäminen Kertauksena viime vuodelta
CLT131: Tekstityökalut 2010, toinen luento
CLT131: Tekstityökalut 2010, toinen luento Tommi A Pirinen tommi.pirinen@helsinki.fi Helsingin yliopisto Kieliteknologian oppiaine, Nykykielten laitos 2010-11-12 päivitetty: 2010-11-14 Asialista Käytännön
Taloustieteet ja YSA. Eeva Kärki Kansalliskirjasto 23.5.2012
Taloustieteet ja YSA Eeva Kärki Kansalliskirjasto 23.5.2012 Taloustieteen termit YSAssa (1) 75 Taloustieteet. Kansantalous. Liiketalous. Kauppa n. 1800 termiä (YSAn toiseksi suurin ryhmä, YSAssa yhteensä
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN JA SUOMEN PIPLIASEURAN YHTEISTYÖHANKKEET KOOSTE HANKKEIDEN ETENEMISESTÄ JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN JA SUOMEN PIPLIASEURAN YHTEISTYÖHANKKEET KOOSTE HANKKEIDEN ETENEMISESTÄ JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 2013 2014 Malawin Pipliaseura Valmistuneiden raamatunkäännösten painaminen
Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620
Data@Flow Verkkosivuston hallinnan ohjeet atflow Oy tuki@atflow.fi AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sivuston muokkaus... 2 3. Sivujen ja valikoiden
Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät
Kääntämisen sisäkkäiset etenevät ympyrät Tommi Nieminen tommi.nieminen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto KäTu XIII Kääntämisen ja tulkkauksen yhteisöt... Helsinki Sisäkkäiset etenevät ympyrät Kuvio jota kukaan
Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä
Rekursiolause Laskennan teorian opintopiiri Sebastian Björkqvist 23. helmikuuta 2014 Tiivistelmä Työssä käydään läpi itsereplikoituvien ohjelmien toimintaa sekä esitetään ja todistetaan rekursiolause,
Koostaneet Juulia Lahdenperä ja Rami Luisto. Enigma. Kuvaus: Johdanto salakirjoituskone Enigman saloihin sekä välineet oman Enigman valmistamiseen.
Enigma Avainsanat: Enigma, salaus, salakirjoitus Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: haaraniitti, pohjat (liitteenä) Kuvaus: Johdanto salakirjoituskone Enigman saloihin sekä välineet oman Enigman
Laskelmia uudenvuodenpuheista
Laskelmia uudenvuodenpuheista Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on laskettu uudenvuodepuheista joitakin seikkoja, joiden avulla on mahdollista tarkastella mm. presidenttien välisiä eroja. Laskelmat
Suomi.fi-verkkopalvelu
Suomi.fi-verkkopalvelu Haun toiminta Suomi.fi-verkkopalvelussa Tuuli Krekelä, Suomi.fi-verkkotoimitus Janne Murtonen, Gofore 14.12.2018 Koulutus nauhoitetaan Agenda 1. Suomi.fi-haun periaatteet 2. Mikä
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 4 Jatkuvuus Jatkuvan funktion määritelmä Tarkastellaan funktiota f x) jossakin tietyssä pisteessä x 0. Tämä funktio on tässä pisteessä joko jatkuva tai epäjatkuva. Jatkuvuuden
TULKKITYÖSKENTELY MAAHANMUUTTAJA- PERHEIDEN KANSSA. Mohsen Tavassoli Suunnittelija Helsingin seudun asioimistulkkikeskus
TULKKITYÖSKENTELY MAAHANMUUTTAJA- PERHEIDEN KANSSA Mohsen Tavassoli Suunnittelija Helsingin seudun asioimistulkkikeskus HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS Perustettu vuonna 1995 Vantaan, Helsingin,
OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT
OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 4 MENETTELYJEN KIELI Ohjeet virastossa suoritettavaan
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe
EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely
ALKUSANAT... 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON... 5 SISÄLLYSLUETTELO... 6
Sisällysluettelo ALKUSANAT 4 ALKUSANAT E-KIRJA VERSIOON 5 SISÄLLYSLUETTELO 6 1 PERUSASIOITA JA AINEISTON SYÖTTÖ 8 11 PERUSNÄKYMÄ 8 12 AINEISTON SYÖTTÖ VERSIOSSA 9 8 Muuttujan määrittely versiossa 9 11
Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Suomi.fi / VM
Suomi.fi julkishallinto ja julkiset palvelut yhdessä osoitteessa Kansalaisen käsikirjasta Suomi.fi:hin Kansalaisen käsikirja kirjana v. 1992 Kansalaisen käsikirja verkkopalveluna v. 1997 Julkishallinnon
Johdatus rakenteisiin dokumentteihin
-RKGDWXVUDNHQWHLVLLQGRNXPHQWWHLKLQ 5DNHQWHLQHQGRNXPHQWWL= rakenteellinen dokumentti dokumentti, jossa erotetaan toisistaan dokumentin 1)VLVlOW, 2) UDNHQQHja 3) XONRDVX(tai esitystapa) jotakin systemaattista
BlueJ ohjelman pitäisi löytyä Development valikon alta mikroluokkien koneista. Muissa koneissa BlueJ voi löytyä esim. omana ikonina työpöydältä
Pekka Ryhänen & Erkki Pesonen 2002 BlueJ:n käyttö Nämä ohjeet on tarkoitettu tkt-laitoksen mikroluokan koneilla tapahtuvaa käyttöä varten. Samat asiat pätevät myös muissa luokissa ja kotikäytössä, joskin
Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot
Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS
FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4
Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014
Säätiöt rahoittajina Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Aluksi Yksi ajatus on tarjota teille lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen kokoon nähden ainoana
Ohjelmointi 1 / syksy /20: IDE
Ohjelmointi 1 / syksy 2007 10/20: IDE Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/8 Tämän luennon rakenne
Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti
Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 28.10.2016 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeen määräysten kanssa kevään 2017 tutkinnosta alkaen. Toisen kotimaisen
VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
E. Oja ja H. Mannila Datasta Tietoon: Luku 2
2. DATASTA TIETOON: MITÄ DATAA; MITÄ TIETOA? 2.1. Data-analyysin ongelma Tulevien vuosien valtava haaste on digitaalisessa muodossa talletetun datan kasvava määrä Arvioita: Yhdysvaltojen kongressin kirjasto
Käyttöliittymä. Ihmisen ja tuotteen välinen rajapinta. ei rajoitu pelkästään tietokoneisiin
Käyttöliittymä Ihmisen ja tuotteen välinen rajapinta ei rajoitu pelkästään tietokoneisiin Tasot: 1. Teknis-fysiologis-ergonimen 2. Käsitteellis-havainnoillinen 3. Toiminnallis-kontekstuaalinen, käyttötilanne
Arkkitehtuurikuvaus. Ratkaisu ohjelmistotuotelinjan monikielisyyden hallintaan Innofactor Oy. Ryhmä 14
Arkkitehtuurikuvaus Ratkaisu ohjelmistotuotelinjan monikielisyyden hallintaan Innofactor Oy Ryhmä 14 Muutoshistoria Versio Pvm Päivittäjä Muutos 0.4 1.11.2007 Matti Eerola 0.3 18.10.2007 Matti Eerola 0.2
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 25.9.2015 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeiden määräysten kanssa kevään 2018 tutkintoon saakka. Näitä määräyksiä
Kun valitset Raportit, Lisää uusi, voit ryhtyä rakentamaan uutta raporttia alusta alkaen itse.
Sivu 1 / 7 22 UUDEN RAPORTIN LUOMINEN Kun valitset Raportit, Lisää uusi, voit ryhtyä rakentamaan uutta raporttia alusta alkaen itse. Tässä ohjeessa on kuvattu uuden haun tekemisen yleisempiä ominaisuuksia.
kansainvälistäminen ja paikallistaminen Zopessa Plonen käännöstyö Asko Soukka, Jyväskylän yliopisto asko.soukka@jyu.fi
kansainvälistäminen ja paikallistaminen Zopessa Plonen käännöstyö Asko Soukka, Jyväskylän yliopisto asko.soukka@jyu.fi Kääntämisvaihtoehdot Plonessa Localizer ja Translation Service käytön myötä kumuloituva
Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien opintojen vastaavuustaulukko
Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävien intojen vastaavuustaulukko Syksystä 2012 alkaen Tampereen yliistossa otetaan käyttöön uusi etussuunnitelma. Siitä eteenpäin yliistossa järjestetään
Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä
Solmu /019 7 Kolmannen neljännen asteen yhtälöistä Esa V. Vesalainen Matematik och statistik, Åbo Akademi Tämän pienen artikkelin tarkoituksena on satuilla hieman algebrallisista yhtälöistä. Erityisesti
v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op
Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen
Ohjelmointi 1. Kumppanit
Ohjelmointi 1 Kumppanit November 20, 2012 2 Contents 1 Mitä ohjelmointi on 7 2 Ensimmäinen C#-ohjelma 9 2.1 Ohjelman kirjoittaminen......................... 9 A Liite 11 3 4 CONTENTS Esipuhe Esipuhe 5
Automaattinen käännösalusta ja Avoimen datan portaali Mitä hyötyä niistä on?
Automaattinen käännösalusta ja Avoimen datan portaali Mitä hyötyä niistä on? Kimmo Rossi Euroopan komissio, CNECT.G3 Helsinki 19.2.2016 Julkiset palvelut ja konekääntäminen Tavoitteena tukea monikielisyyttä
Prolog kielenä Periaatteet Yhteenveto. Prolog. Toni ja Laura Fadjukoff. 9. joulukuuta 2010
kielenä 9. joulukuuta 2010 Historia kielenä Historia Sovelluksia kehitettiin vuonna 1972 Kehittäjinä ranskalaiset Pääkehittäjä Alain Colmerauer Philippe Roussel programmation en logique Robert Kowalski
Suomalainen kauno- ja tietokirjallisuus pohjoismaisille kielille
This is a previewing sample. Please submit your application via the online application form. Suomalainen kauno- ja tietokirjallisuus pohjoismaisille kielille Hakijan tiedot Hakijan yhteystiedot Huom. tukea
4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1
4. Luokan testaus ja käyttö olion kautta 4.1 Olion luominen luokasta Java-kielessä olio määritellään joko luokan edustajaksi tai taulukoksi. Olio on joukko keskusmuistissa olevia tietoja. Oliota käsitellään
Tekstipaja, osa I.
Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus viikon
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
Cantorin joukon suoristuvuus tasossa
Cantorin joukon suoristuvuus tasossa LuK-tutkielma Miika Savolainen 2380207 Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto Syksy 2016 Sisältö Johdanto 2 1 Cantorin joukon esittely 2 2 Suoristuvuus ja
Puhutun ja kirjoitetun rajalla
Puhutun ja kirjoitetun rajalla Tommi Nieminen Jyväskylän yliopisto Laura Karttunen Tampereen yliopisto AFinLAn syyssymposiumi Helsingissä 14. 15.11.2008 Lähtökohtia 1: Anekdotaaliset Daniel Hirst Nordic
YHTEISEN EUROOPPALAISEN KAUPPALAIN VALMISTELU: ARVIOINTI JA PARANNUSEHDOTUKSET
SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT YHTEISEN EUROOPPALAISEN KAUPPALAIN VALMISTELU: ARVIOINTI JA PARANNUSEHDOTUKSET
Sanaluokkajäsennystä rinnakkaisilla transduktoreilla
Sanaluokkajäsennystä rinnakkaisilla transduktoreilla Nykykielten laitos FIN-CLARIN-seminaarissa 4. marraskuuta 2010 Sanaluokkajäsennys Mr. Gelbert also has fun with language. NNP NNP RB VBZ NN IN NN. Sanaluokkajäsennin
4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1
4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 Sisällys Konekieli, symbolinen konekieli ja lausekieli. Lausekielestä konekieleksi: - Lähdekoodi, tekstitiedosto ja tekstieditorit. - Kääntäminen ja tulkinta. - Kääntäminen,
4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1
4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 Sisällys Konekieli, symbolinen konekieli ja lausekieli. Hyvä ohjelmointitapa. Lausekielestä konekieleksi: - Lähdekoodi, tekstitiedosto ja tekstieditorit. - Kääntäminen
Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset
Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston
MS-A0402 Diskreetin matematiikan perusteet
MS-A040 Diskreetin matematiikan perusteet Osa : Relaatiot ja funktiot Riikka Kangaslampi 017 Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto Relaatiot Relaatio Määritelmä 1 Relaatio joukosta A
Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.
Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,
Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero
Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,
Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,
CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi
Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin
Laskennan rajoja. TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy Antti-Juhani Kaijanaho. 10. joulukuuta 2015 TIETOTEKNIIKAN LAITOS.
TIEA241 Automaatit ja kieliopit, syksy 2015 Antti-Juhani Kaijanaho TIETOTEKNIIKAN LAITOS 10. joulukuuta 2015 Sisällys TM vs yleiset kieliopit Lause Jokaiselle kielelle A seuraavat ovat yhtäpitävät: 1.
LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU
LAADULLINEN TUTKIMUS Hanna Vilkka 1 LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU Hermeneuttinen tieteenihanne: intentionaaliset selitykset, subjektiivisuus, sanallinen/käsitteellinen tarkastelutapa, metodien moneus.
Sekalaiset tehtävät, 11. syyskuuta 2005, sivu 1 / 13. Tehtäviä
Sekalaiset tehtävät, 11. syyskuuta 005, sivu 1 / 13 Tehtäviä Tehtävä 1. Johda toiseen asteen yhtälön ax + bx + c = 0, a 0 ratkaisukaava. Tehtävä. Määrittele joukon A R pienin yläraja sup A ja suurin alaraja
Algoritmit 2. Luento 4 Ke Timo Männikkö
Algoritmit 2 Luento 4 Ke 22.3.2017 Timo Männikkö Luento 4 Hajautus Yhteentörmäysten käsittely Avoin osoitteenmuodostus Hajautusfunktiot Puurakenteet Solmujen läpikäynti Algoritmit 2 Kevät 2017 Luento 4
Kielten oppiminen ja muuttuva maailma
Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
8003051 Puheenkäsittelyn menetelmät
8003051 Puheenkäsittelyn menetelmät Luento 7.10.2004 Puhesynteesi Sisältö 1. Sovelluskohteita 2. Puheen ja puhesyntetisaattorin laatu 3. Puhesynteesin toteuttaminen TTS-syntetisaattorin komponentit Kolme
http://ecolore.leeds.ac.uk
(econtent Localisation Resources for Translator Training) http://ecolore.leeds.ac.uk sähköisen sisällön lokalisointi Suurin osa nykyisestä informaatiosta on digitaalista. Tyypillinen esimerkki tästä on
Perusopinnot (Cmo100) 25 op
Perusopinnot (Cmo100) 25 op Kääntäjän perustaidot Kääntäjän kompetenssit (Cmo111, 5 op) Johdantokurssi, jossa käsitellään kääntäjän ammatin toimenkuvia ja valmiuksia. Kääntäjän kompetensseihin kuuluvat
Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy
Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet