Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/ / Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus on päättänyt tilaajan arviosta, jossa on määritetty lautakunnille meno- ja tulokehykset talousarvioehdotusten laadinnan pohjaksi. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan menoraamiksi vahvistettiin , tuloraamiksi ja nettomenoraamiksi Menoraamiin sisältyi erikoissairaanhoidon kulujen :n kasvu. Tuloraami edellytti tuottojen kasvavan tämän vuoden talousarviosta. Päätöksellään kaupunginhallitus tarkisti tilaajan arviota. Sosiaali- ja terveyspalvelujen menoraamia alennettiin ja tuloraamia Nettomääräisesti raami alentui Lautakunnan talousarvioraami on täten seuraava: - Menoraami Tulot Nettomenot Talousarvioehdotuksen rakenne Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus rakentuu seuraavasti: - Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen palvelukohtaiset tilaustaulukot - Raision ja Ruskon tilaustaulut, jotka muodostavat Raision ja Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen erilliset talousarvioehdotukset (ulkokuntien tilaustaulukot ovat osa Raision talousarvioehdotusta) - Talousarvioehdotuksen palvelukohtaiset yhteenvedot (lautakunta, Raisio, Rusko) - Intime budjettiyhteenveto (lautakunta yhteensä) - Talousarvioehdotuksen vertailu vuoden 2014 talousarvioon (lautakunta, Raisio, Rusko) Edellä mainittu aineisto seuraa oheismateriaalina.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Lautakunnan talousarvioehdotus Talousarvioehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan toimintakulut ovat Kulut ylittävät vuoden 2014 alkuperäisen talousarvion (2 %). Erikoissairaanhoidon ylitys on , joten oman toiminnan osalta ylitys jää :on. Ulkoiset kulut ovat Kulut ovat lähes alkuperäisen talousarvioraamin mukaiset mutta ylittävät tarkistetun raamin 0,8 prosenttia eli Toimintatuotot ovat Tuotot ylittävät kuluvan vuoden talousarvion (3 %). Ulkoiset tuotot ovat ja jäävät (2,2 %) alle tuloraamin. Nettotoimintakuluiksi muodostuu Ylitys vuoden 2014 alkuperäiseen talousarvioon verrattuna on (2 %). Sen sijaan oman toiminnan osalta nettokulut alittavat vuoden 2014 talousavion (1 %). Ulkoiset nettokulut ovat ja ylittävät raamin (2 %). Palvelujen ostokulut nousevat tämän vuoden talousarviosta Nousu aiheutuu pääosin erikoissairaanhoidosta. Henkilöstökulut alenevat tämän vuoden talousarvioon nähden Hoito- ja hoivapalveluiden talousarvioehdotus sisältää lautakunnan päätöksen mukaisesti ikäihmisten laitosasumisen rakennemuutoksen niin, että pitkäaikainen laitoshoito on korvattu tehostetun palveluasumisen ostopalveluilla. Raamilukuihin pääsemiseksi on otettu useita riskejä talousavion toteutumisessa budjetoidun mukaisena. Suurimmat riskit on perustoimeentulotuessa, joka on budjetoitu n alle tämän vuoden talousarvion toteutumaennusteen, perhepalveluissa asiakaspalveluiden ostoissa, joihin on tehty n. 0,5 milj. :n kuluvähennykset tämän vuoden talousarvioon nähden (ks. vakanssiesitykset), sekä tehostetun palveluasumisen ostoissa, joihin ei ole sisällytetty mahdollista ympärivuorokautisen hoidon tarpeen kasvua. Myös muilta osin talousarvioehdotus on laadittu tiukkaa linjaa noudattaen, jota osoittaa mm. se, että oman toiminnan nettokulut alittavat kuluvan vuoden talousarvion. Riskibudjetoinnista huolimatta talousarvioraameihin ei ole ollut mahdollista päästä lakisääteisistä palvelutuotantovelvoitteista ja sitovista palvelutaso-ohjeista ja määräyksistä johtuen. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa palvelutason supistaminen olisi edellä mainituissa puitteissa mahdollista, kasvaisivat kokonaiskulut palvelutason supistusten seurauksena. Talousarvioehdotuksen vertailu raameihin seuraa oheismateriaalina. Raision talousarvioehdotus Raision sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut ovat talousarvioehdotuksen mukaan ja ylittävät vuoden 2014 talousarvion (3

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) %). Tästä erikoissairaanhoidon ylitys on Oman toiminnan osalta ylitys jää :on (1 %). Toimintatuotot ovat ja ylittävät kuluvan vuoden talousarvion (4 %). Nettokuluiksi muodostuu , joka ylittää tämän vuoden talousarvion Sen sijaan oman toiminnan osalta nettotoimintakulut alittavat kuluvan vuoden talousarvion Ruskon talousarvioehdotus Ruskolle tuotettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen kulut ovat talousarvioehdotuksen mukaan ja ylittävät vuoden 2014 talousarvion (2 %). Erikoissairaanhoidon ylitys on Oman toiminnan osalta kulut alittuvat (2 %). Toimintatuotot ovat ja ylittävät kuluvan vuoden talousarvion (5 %). Nettokuluiksi muodostuu , joka ylittää tämän vuoden talousarvion (2 %). Oman toiminnan osalta kulut alittuvat tähän vuoteen nähden (3 %). Vakanssiesitykset Talousarvioehdotukseen sisältyy 18 uutta vakanssia. Vakansseilla odotetaan saavutettavan noin :n nettokulujen vähennys. Vakanssiesitykset, esitysten yhteenveto ja esitysten perustelut seuraavat oheismateriaaleina. Hoito- ja hoivapalveluiden talousarvioehdotus sisältää 12 uutta vakanssia. Vakansseilla luodaan varahenkilöjärjestelmä vuosilomiin ja sairauspoissaoloihin. Vakanssit eivät lisää henkilöstökuluja. Budjettiteknisesti kysymys on sairaus- sekä vuosilomasijaisten palkkojen siirrosta työsuhteisten kuukausipalkkoihin. Vakansseilla eliminoidaan uhkaa kesäaikaiseen potilaspaikkojen vähentymiseen ja tästä aiheutuviin siirtoviivemaksuihin sekä vähennetään esimiehiltä päivittäiseen rekrytointiin ja työntekijöiden siirtelyyn vuorosta toiseen kuluvaa kohtuutonta työaikaa. Lisäksi varahenkilöjärjestelmä vähentää alimiehityksestä työntekijöille syntyvää työtaakkaa ja siten vähentää sairauslomia. Aikuissosiaalityön johtavan sosiaalityöntekijän vakanssilla on tarkoitus saavuttaa perustoimeentulotuessa noin :n säästö tämän vuoden talousarvion toteutumaennusteen kuluihin nähden. Ilman vakanssia perustoimeentulotukeen tulee lisätä mainittu summa. Perhepalveluiden lastensuojelun sosiaalityöntekijän vakanssilla ja kahdella nimikemuutoksella tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä ja pienennetään ostopalveluiden n. 0,5 milj. :n kuluvähennyksistä aiheutuvaa palveluostokulujen ilmeistä ylittymisriskiä. Ilman lisäresursseja ennaltaehkäisevän työn tehostamiseen tulee varautua ainakin yhteen laitossijoitukseen ja lisätä palveluostoihin

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Suun terveydenhuollon ostopalvelukuluja on vähennetty vuoden 2014 talousarviosta erikoistuvan hammaslääkärin ja hammashoitajan vakansseihin perustuen. Tällä saavutetaan :n nettosäästö. Ilman vakanssien perustamista palveluostoihin on lisättävä vähennetty summa. Työfysioterapeutin vakanssin perustamisella saavutetaan tuottojen lisäys. Nettokulut vähenevät Strategiset tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan strategiset tavoitteet seuraavat oheismateriaalina. Investointiesitykset Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan investointiesitysten yhteissumma on Investointiesitykset ja investointiesitysten yhteenveto seuraavat oheismateriaaleina. Oheismateriaali 1 Tilaustaulut yhteistoiminta-alue.pdf 2 Tilaustaulut Raisio.pdf 3 Tilaustaulut Rusko.pdf 4 Talousarvioehdotuksen yhteenveto.pdf 5 Vertailu v 2014 talousarvioon.pdf 6 Budjettiyhteenveto.pdf 7 Vakanssiesitysten yhteenveto.pdf 8 Vakanssiesitysten perustelut.pdf 9 Investointiesitykset.pdf 10 Investointiesitysten yhteenveto.pdf 11 Vertailu raameihin.pdf 12 Vakanssiesitykset.pdf 13 Strategiset tavoitteet.pdf Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää - hyväksyä lautakunnan (Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen) talousarvioehdotuksen vuodelle 2015 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2015 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Raision sosiaali- ja terveyspalveluista,

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) - hyväksyä Ruskon sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarvioehdotuksen vuodelle 2015 oheismateriaalin mukaisena ja esittää sen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tarjouksenaan Ruskon sosiaali- ja terveyspalveluista, - hyväksyä vakanssiesitykset oheismateriaalin mukaisina ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi, - hyväksyä lautakunnan investointiehdotukset oheismateriaalin mukaisena ja esittää ne kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi sekä - hyväksyä lautakunnan strategiset tavoitteet oheismateriaalin mukaisina. Päätös Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi Kaupunginhallitus

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 155 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 891/02.02.00/2019 161 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2017 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (12) Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 163 19.9.2018 Asianro 894/02.02.00/2018 196 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Päätöshistoria

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa

Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Vuoden 2018 talousarvion käsittelyt lautakunnissa Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (10) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 03.10.2017 Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus,

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus. Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut Markku Liimatainen, Sosiaali- ja terveyskeskus, Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Kokoustiedot Aika 30.09.2013 maanantai klo 18:00-21:15 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Veli Jalonen,

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-19:50 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (39) Kokoustiedot Aika 04.10.2016 tiistai klo 18:00-19:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Heikki Laine, puheenjohtaja

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 402 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2017 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 16:05-19:00 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (31) Kokoustiedot Aika 13.09.2017 keskiviikko klo 16:05-19:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Niina Äikäs Marko

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Pitkäntahtäimen sopeuttamisehdotukset Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Pitkäntähtäimen säästöehdotukset - 10% asiakkaista käyttää 80% kaikista kustannuksista. 5% asiakkaista

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 145/01.02.00/2019 14 Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 5 Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta 104 24.08.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 120 14.09.2016 Talousarvio 2017, sosiaali- ja terveyslautakunta 1165/02.02.00.01/2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6353/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6353/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (1) 155 Asianro 6353/02.02.02/2015 Talousarvion 2016 valmistelutilanne kaupunkiympäristön palvelualueella Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120) Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 29.11.2011 klo 17.30-19.20 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki, Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.

Lisätiedot

OVK II hyvinvointilautakunta

OVK II hyvinvointilautakunta OVK II hyvinvointilautakunta Hallintopäällikkö Sannamari Nousiainen Hyvinvointilautakunta 26.9.2017 1 Hyvinvointitoimialan toimintakatekehitys TP2015-ENN2017 112000 000 111000 000 110000 000 109000 000

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Huhtikuu 2013 Julkaistu 21.5.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2016 1 (6) 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 110 20.12.2016 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:30-18:15 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Kokoustiedot Aika 06.03.2013 keskiviikko klo 17:30-18:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Heikki Laine, puheenjohtaja Satu-Maarit Hildén

Lisätiedot

Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta

Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen intervallihoidosta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 159 21.9.2016 Asianro 713/00.02.02/2015 170 Vastaus Vasemmistoliiton edustajan Torbjörn Edvardsenin kirjalliseen kysymykseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 96 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.5.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 5.5.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)

talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09) Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 115 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.6.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 4.6.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 9/2017 23.11.2017 Kokousaika Torstaina 23.11.2017 klo 16.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus

Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1054/02.05.00/2013 11 Hulvelan tehostetun palveluasumisen vuokrien korotus Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 11.12.2013 242 Tiivistelmä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 97 13.10.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 105 20.10.2016 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus tilanteesta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 61 Espoo Talouspalvelut -liikelaitoksen talouden tilannekatsaus 30.4.2014 tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Seija Rupponen, puh. 043 825 1527 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 20.09.2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 268/02.02.00/2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 Asian valmistelu:

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot