1.. 1 i ust ,, ' ' - - _, 2. Jouko Siira ' \ ' ' \ ,,_

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.. 1 i ust ,, ' ' - - _, 2. Jouko Siira ' \ ' ' \ ,,_"

Transkriptio

1 .. i ust Jouko Siira L iminganlahti on Suomen arvokkain kosteikkoalue (Komiteanmietintö 98). Sen linnustoa on tutkittu 90-luvulta lähtien. Ensimmäiset pesivän kannan laskentatulokset ovat lahden pohjukasta Temmesjoen suistosta ja sen pohjoispuolelta vuodelta 9 (Fritzen & Tenovuo 97) ja vuosilta 9-97 (Siira 98). Vuonna 96 laajensin tutkimuksen kattamaan koko lahden alueen. Vuosina alue on ollut Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman johtamani tutkimuskohde. Vuodesta 96 lähtien muutamia vuosia lukuun ottamatta koko ranta-alueen ja saarten vesilintujen, kahlaajien ja lokkien pesivä kanta on selvitetty samalla tavalla. Monena vuonna on myös tutkittu erikseen rantaniittyjen ruovikoiden, pensaikkojen, rantametsien ja peltojen linnustoa. Vuosien kuluessa aineistosta on ilmestynyt useita julkaisuja (mm. Siira 98, 99, 977, 98, 99 a, b, Eskelinen 98, Siira & Eskelinen 98a, b, Ylimaunu & Siira 98, Siira &Pessa 99,Pessa 997). Tässä työssä esitetään vuosien 9-00 aineistoon perustuva kooste ranta-alueen pesimälinnuston muutoksista. Tutkimuksilla on ollut merkitystä mm. siihen, että Liminganlahti sisällytettiin vuonna 96 Project Mar -ohjelmaan, vuonna 97 Pohjoismaiden tärkeimpiin lintuvesiin, vuonna 98 vahvistettuun valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan, vuonna 99 EU:n LIFE-rahaston tukemaan projektiin (Pessa ym. 998) ja Natura 000 -suojelualueverkostoon. ovat niiton ja laidmmuksen aikaansaamia ja ylläpitämiä ns. puolikulttuurimaita. Noin 0 % rannoista on hiekkarantoja, joissa on hieman myös niittykasvillisuutta. Kivikkorantoja on niemien kärjissä ja saarilla. Liminganlahden rannat ovat pääasiassa niitty-ja ruovikkokasvillisuuden peitossa (Siira & Pessa 99). Laaja yhtenäinen aukea on Oulunsalon Purnunnokan ja Lumijoen Selkämatalan välillä. Myös Kar-,,_ ' vonlahden pohjukassa on leveä niittyvyöhyke. Pohjukan pehmeillä rannoilla on vesirannalta lähtien runsas kasvillisuus: uloinna vedessä on järvikaisla-hapsiluikkavyöhyke ja vesirajan vaiheilla yhtenäinen rantaluikka-sinikaislavyöhyke. Tämän yläpuolella on paikoin laaja järviruokovyöhyke. Seuraavana ja myös saarekemaisten järviruokokasvustojen välissä on sarakasvustoja. Näiden yläpuolella on suolavihviläniityt ja seuraavana luhtaröl- ' ' " I / -...,i _. _.,.--.. ( / ( ~ ~;) ( Liminka '-, ;, _ ' s Tutkimusalue Liminganlahti on Perämeren suurin lahti (6 0' -6 00'N, 07' - 'E). Pinta-ala on noin 9 km ja keskisyvyys, m. Yhden metrin syvyys on pohjukassa keskivesirajasta - km:n päässä (kuva ). Rantaviivan pituus on noin 7 km. Liminganlahdella on pientä saarta ja kaksi pientä kluuvilampea, Kuppi (0 ha) ja Pajulampi ( ha). Melkein 70 % rannoista on pehmeäpohjaisia niittyrantoja, joilla kasvimassan tuotanto on suurta. Laajat, aukeat niityt LINNUT-VUOSIKIRJA 00 6 km,, ' ' - - _, Kuva. Liminganlahti. Matalanveden alue (0- m) on varjostettu. Rannan osa-alueet on numeroitu -7. Saaret: E = Etumatala ( kpl), H = Hytti, Ka = Kammonkari, Ko= Kotakari, L = Lakki, La= Lamunkari, LK = Lahtikarit ( kpl), N= Nappi ja R = Rokonkari. Rantalammmet (kuromajärvet) : Ku = Kuppi ja P = Pajulampi. Fig.. Liingalalzti Bay. The water area af depth 0- m is indicated by shading and the coastal sub-areas studied by the numerals -7. Islands: E = Etumatala, H = Hytti, Ka = Kammonkari, K = Kotakari, L = Lakki, La= Lamunkari, LK = Lahtikarit, N= Nappi, R = Rokonkari. Slwre-lakes: Ku = Kuppi, P = Pajulampi.

2 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto liniityt. Pajukasvustoja on saravyöhykkeestä lähtien, mutta luhtarölliniityillä ne yleistyvät ja muodostavat vähitellen vyöhykemäisen pensaikon. Tämän yläpuolella ovat rantametsät: ensin nuoret koivu valtaiset metsät, sitten sekametsät ja lopulta havumetsät. Nykyään laiduntamisen ja niiton vähennyttyä on rantaniittyjen ilme muuttunut. Järviruoko ja kiiltopaju ovat saaneet paikoin ylivallan ja koko ranta metsään saakka voi olla ryteikköä, jossa rannan tuntumassa järviruoko on korkeinta ja tiheintä. Liminganlahden alueella maa kohoaa lähes 8 mm vuodessa (Taipale & Saarnista 99). Merenpinnan kohoamisen myötä maan paljasturnisvauhti on nyt hidastumassa. Maatumista edistävät joet lietteillään. Maatuminen on jokisuistossa ollut noin 0 mm/v (Siira 970). Vajaassa sadassa vuodessa rantaviiva on siirtynyt yli. km merelle päin. Temmesjoen-Liminganjoen delta on kasvanut tutkimusaikana m, eli -7 m vuodessa. Koko Liminganlahden alueella on maata paljastunut samana aikana (7 v),7 km Saman verran Liminganlahden vesialue on myös pienentynyt. Saarten pinta-alat ovat kasvaneet vuosien kuluessa: saarien yhteenlaskettu pinta-ala oli vuonna 96, ha ja vuonna , ha. Rantaviivan pituus oli vuonna 96 6,8 km ja vuonna 996, km. Saaret ovat tutkimusaikana laajentuneet yhteensä n. 60 ha ja rantaviiva pidentynyt yli 6 km. Tänä aikana maa on kohonnut n. cm ja alavimmat saaret (Lamunkari ja Kammonkari) ovat varsinaisesti vasta kasvittuneetja myös saaneet pesimälintunsa. Meriveden korkeus ja sen vaihtelu aiheuttavat kasvillisuuden ja myös linnuston vyöhykkeisyyden. Sekä vesi- että maarannan laajuuteen vaikuttavat myös rannan topografia ja maalaji. Lirninganlahdella maaranta ulottuu ranta tyypistä riippuen 0-0 cm keskivesitason yläpuolelle. Meriveden nousu ja lasku kuuluvat rannan ekologiaan. Valtameren rannoilla se on säännöllistä vuoroveden vaihtelua, johon eliöstö on sopeutunut. Itämeren alueella, etenkin Perämerellä, vuoroveden vaikutuksella on pieni osuus tuulen ja ilmanpaine-erojen aiheuttamalle säännöttömälle vedenkorkeuden vaihtelulle.tähän vaihteluun on lintujen vaikea sopeutua (esim. Merilä ym. 97). Menetelmät Rantalintujen parimääräarviot perustuvat kiertolaskentoihin. Rannat on kierretty jalan kolme kertaa pesimäkauden aikana. Saartenlinnutonlaskettu-kertaarannat kiertäen ja myös sisäosilla linjanomaisesti liikkuen. Saarten tulokset perustuvat osaksi pesien etsintään. Ajankohta on ollut tou- 6 kokuun ensimmäinen viikko, toukokuun loppupuoli ja kesäkuun alku. Kevään tulo on määrännyt tarkemmin ajankohdan. Rannat on jaettu pienalueiksi käytännön työtä ja lisätarkistuksia varten. Pienalueet on ryhmitelty yhdeksäksi osa-alueeksi. Vesilintukantojen laskentamenetelmä on ollut sama koko tutkimuksen ajan (Siira 99, Siira & Eskelinen 98). Laskenta perustuu koiraisiin: parit ja yksinäiset koiraat (naaraiden oletetaan olevan pesillään) lasketaan pesiväksi populaatioksi. Ensimmäisellä kierroksella pääkohteet ovat merihanhi ja sinisorsa, toisella kierroksella muut sorsalajit ja kolmannella kierroksella tukkasotka ja tukkakoskelo. Kannan arvioilmin kannalta vaikeita lajeja ovat tavi, haapana, telkkä ja koskelot. Pohjoiseen matkalla olevat, pesimättömät ja jo muualla pesineet linnut vaikeuttavat laskentaa. Anas-lajeilla koiraita ja naaraita on lähes yhtä paljon, mutta kokosukeltajilla on koirasenemmistö. Tukkasotkan osalta käytetään tässä työssä kertyneen aineiston perusteella kerrointa 0.8, jolla koiraiden lukumäärä kerrotaan parimäärän saamiseksi. Lokkilinnut on laskettu tavallisesti myös kolme kertaa hätäilevien ja hautovien lintujen sekä pesien perusteella. Koko populaation on oletettu olevan paikalla. Kahlaajat ja kurkilinnut on laskettu myös kolme kertaa. Vähälukuisten lajien osalta lukuja on täydennetty laskentojen ulkopuolella tehdyillä havainnoilla. Kaulushaikaran, luhtahuitin ja luhtakanan koiraan ääntely on tulkittu pesiväksi pariksi. Suo kukon parimäärä on laskettu ensisijassa koiraiden lukumäärän mukaan. Kahlaajien pesivän kannan laskenta on vaikeaa etenkin pohjoiseen muuttavien ja ehkä muualla pesineiden tai kokonaan pesimättömien lintujen takia. Pesintäaikana tavataan esimerkiksi yksinäisiä mustavikloja, viimeisiä kevätmuuttajia tai ensimmäisiä syysmuuttajia, mutta pesimiseen viittaavia havaintoja ei ole. Myös valkoviklon kannan arvioinnissa on vaikeuksia. Kenttätöissä on vuosien aikana ollut mukana yli 0 henkilöä. Viime vuosikymmenellä pääosan laskennoista ovat tehneet Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen, Petri Lampila, Markus Keskitalo ja Jouko Siira. Vaikka laskijoilla on ollut yhtenäiset ohjeet, havaintokyky ei ole kaikilla samanlainen. Inhimillisen virheen pienentämiseksi laskijat ovat olleet mahdollisimman monena vuotena samoja. Aineiston käsittelyssä perusyksikkö on lintu pari. Tiheydet on ilmaistu paria rantakilometriä kohti (vesi- ja rantalinnut) tai paria/km Pitkiä aikasajoja käsittävissä taulukoissa on parimäärät esitetty vuosijaksoissa ko. vuosien keskilukuarvoina (mediaani). Linnuston monimuotoisuutta on tarkasteltu Shannon-Wienerin diversiteetti-indeksin muunnoksen (exp (H')) avulla. Yhteisöjen"tasaisuutta" (evenness) Taulukko. Liminganlahden rantalinnuston osa-alueet ja linnuston twmuslukuja vuosien keskiarvoina. Osa-alueet: = Oulunsalo = Purnunnokka-Temmesjoki, = Temmesjoki-Liminganjoki (Riitasaari and Suurussaari), = Liminganjoki-Lumijoki), = Lumijoki-Selkämatala, 6 = Selkämatala, 7 = Karvonlahti, 8 = kluuvijärvet Kuppi ja Pajulampi, 9 = saaret (n= ). m = alava rantaniitty, d = suisto (alava niittyranta), lm = niittyrantainen kluuvijärvi, s = hiekka-kivikkoranta (paikoitellen niitty kasvillisuutta), i = kivikkorantainen saari. Table. Sub-areas of the Liminganlalzti Bay and mean clzaracteristic features of bird populations in Sub-areas: Oulunsalo slwre, = Purmmnokka-Temmesjoki, = Temmesjoki-Liminganjoki (islands Riitasaari and Suurussaari), = Liminganjoki-Lumijoki, = Lumijoki-Selkämatala, 6 = Se/kämatala, 7 = Karvonlahti, 8 = Shore /akes Kuppi and Pajulampi, 9 = islands (n= ). m = lowlying slwre meadow, d = river mouth islands (lowlying s/zore meadows), lm = low-lying slwre meadows, s = sandy and stony slwres (meadow with lzarder substrates in places), i = stone slwred islands. Osa-alue Sub-area Rantatyyppi Shore type Rantaviivaa (km) Shore line Vesialuetta < m (km ) Waterarea Lajimäärä No of species Pari määrä Pairs Parimäärä/ km Pairslkm Diversiteetti exp(h') Diversity Tasaisuus Evenness s m dm m m s sm lm is LINNUT-VUOSIKIRJA 00

3 Liminganlahden pesimälinnusto Muita seurantatutkimuksia on tutkittu jakamalla diversiteetti lajien määrällä (I = exp (ff) / S). Lajit on jaettu faktorianalyysilla kannanvaihtelujen perusteella ryhmiin. Ryhmistä on esimerkkilajeja tarkasteltu lineaarisella ja ei-lineaarisella regressiolla ja piirretty kuvaajat. Liminganlahden eri osien pesimälinnusto Liminganlahti on jaettu yhdeksään osa-alueeseen (kuva ), joiden yleispiirteet ja linnuston kokonaismäärän tunnusluvut Taulukko. Pesivien parien määrä Lirn.inganlahden eri osa-alueilla. Luvut ovat vuosien keskiarvoja. Ks. taulukko :n selityksiä. Table. Nesting bird populations (pairs) in the sub-areas at mean in Explanations, see Table. -~ C. 00, ~ 0 lokitjatiirat/ gullsand tcrns IEä kahlaajat/wadcrs vesilinnut/ waterfowl ml --- ~ i "[ 00 Osa-alue Sub-area Podiceps cristatus 0 Podiceps grisegena Podiceps auritus Anseranser 8 Tadorna tadorna vuosikymmen / decade Kuva. Vesilinnut, kahlaajat ja lokkilinnut pohjukan osa-alueella eri vuosikymmenillä. Fig.. Watefowl, waders, gulls and terns in the sub-area at the head of the bay. Anas p/atyrhynchos 8 Anas strepera Anas acuta 6 Anas penelope Anas crecca 8 Anas querquedula 7 Anas c/ypeata 9 Aythya marila Aythya fuligu/a 6 6 Aythya ferina Bucephala clangu/a Melanitta fusca Melanitta nigra Mergus merganser 6 Mergus serrator 8 Circus aeruginosus 7 Circus cyaneus Circus pygargus Falco tinnuncu/us Grus grus Fulica atra 7 Botaurus stellaris Larus minutus 9 Larus ridibundus 96 Larus canus 7 8 Larus argentatus Larus marinus Sterna hirundo 0 Sterna paradisaea 6 Sterna a/bifrons Sterna caspia Haematopus ostralegus Charadrius dubius Charadrius hiaticula O Vanellus vanellus 7 Ca/idris temminckii Calidris alpina schinzii Philomachus pugnax 6 7 Lymnocryptes minimus Gallinago gallinago O Limosa limosa O Numenius arquata 9 Tringa totanus Tringa nebu/aria 7 Tringa glareola 6 9 Actitis hypoleucos Arenaria interpres Phalaropus lobatus vuosien keskiarvoina on esitetty taulukossa. Lajikohtainen erittely on taulukossa. Alueet, ja ovat laakeita niittyrantoja, joissa kaisla-, luikka-, järviruoko- ja saraniityillä on keskeinen asema. Alue on Temmesjoen ja Liminganjoen suisto, jossa lukuisat jokihaarat pirstovat alueen. Alueet, 6 ja 7 ovat pääasiassa kovapohjaisia rantoja. Alue 8 on pienen saaren kokonaisuus. Alue 9:ään kuuluvat lahden kluuvijärvet. Lintutiheys on selvästi suurin saarilla ja seuraavaksi suurin Liminganjoen ja Selkämatalan välisellä niittyrannalla (alueet -). Vähiten lintuja on Selkämatalan kivikkoisella ja kapealla rantakaistalla (alue 6), jossa monimuotoisuus ( diversiteetti) on kuitenkin korkein. Alhaisimmat diversiteettiarvot ovat saarilla ja Pohjukassa. Eri lajien parimäärät ovat tasaisimmin jakautuneet lammilla (alue 8) ja Selkämatalan rannoilla. Pienimmät arvot ovat saarilla ja Pohjukan alueella. Syynä on naurulokkien ja tukkasotkien runsaus. Vesilintulajeja on eniten Pohjukassa ja Karvonlahdella (taulukko ). Tiheys on ollut eri alueilla 9-8 paria rantakilometrillä (keskiarvo 9). Saarilla tiheys on suurin. Ranta-alueista eniten lintuja on ollut Pohjukan alueella. Lajiston monimuotoisuus on suurin Pohjukan, Selkämatalan ja Karvonlahden alueilla. Tasaisimmin vesilintulajisto on jakautunutselkämatalalla ja lammilla (exp(ff)/s = 0.8) ja epätasaisimmin saarilla. Rantalintujen alueellista jakautumista on esitetty taulukossa. Lokkilintujen tiheydet ovat vastaavasti -0 paria/km. Saarilla on ylivoimaisesti eniten lokkeja ja vähiten kluuvilammilla. Ranta-alueista suurin tiheys on Liminganjoen ja Selkämatalan välisellä alueella (yli 0 paria/km). Kahlaajien ja kurkilintujen tiheydet ovat -6 paria/km. Suurin tiheys on Virkkulan alueella. Pohjukan (Temmesjoen ja Purnunnokan) aluetta on tutkittu vuodesta 9 läh- LINNUT-VUOSIKIRJA 00 7

4 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto Taulukko. Liminganlahden pesivä vesilitmusto (pareja) vuosina vuosijaksojen keskilukuina ja koko tutkitnusjakson keskiarvoina esitettynä. Keskiarvot on laskettu alkuperäisestä vuosiaineistosta ( vuotta). R = ranta-alue, S = saaret. Table. Nesting bird population of the slzore area and islands of the Liinganlahti Bay in The pairnumbers are tlze median values of tlle period. The mean values were calculated Jrom the wlwle aterial ( years). R = s/zore-area, S = islands R x ± SE min-max Pod/ceps cristatus Podiceps grisegena Pod/ceps auritus Anser faba/s Anseranser Tadorna tadorna Anas pene/ope Anas strepera Anas crecca Anas platyrhynchos Anasacuta Anas querquedu/a Anas c/ypeata Aythya ferina Aythya ful/gu/a Aythya marila Melani/ta nigra Me/an/tta fusca Bucepha/a c/angu/a Mergus albel/us Mergus serrator Mergus.merganser < < < < 67 < < < < 9 0 < 8 < 6 < < < < < < < < , 6,8-60,8 0, 0-7, 0, 0-0 <0, 0-8,, 9-9 0,9 0, ,, 7 9-7,9 0,6 0-60,7, -9 89,9,7-68,7 9,0,,6,8, 8-, -7, 6-6 0, 0-0,0 7-7, 0,8,0 0,9,8 0,7 6, 0,8 0,8 0, ,6 7,6-9 < ,6.,6-66 Parimäärä , 7,9 77- Number of pairs 67 Vuosia Years tien. Keskimäärin alueella on pesinyt 600 lintu paria, joista vesilintuja 7, lokkilintuja 8 ja kahlaajia 9 paria. Kannanmuutokset kymmenvuotiskeskiarvoina on esitetty kuvassa. Vesilintujen maara on kasvanut 90-luvulta 000-luvulle 970-luvun notkahdusta lukuun ottamatta. Pesiviä lajeja on ollut 9. Kasvu johtuu ensisijassa kokosukeltajien ja merihanhen määrän lisääntymisestä. Myös monien Anas-lajien parimärät ovat tutkimuksen loppuaikoina kasvaneet. Koko lahden lintukannasta pesi Pohjukan alueella 960-luvulla 8 %, mistä määrä on laskenut vuosisadan loppuun mennessä n. 0 %:iin. Anas-lajien osalta vastaavat luvut ovat 0 % ja %. Lokkilintujen parimäärä kasvoi voimakkaasti 980-luvulle saakka, mutta on sittemmin asettunut 970-luvun tasolle. Lajeja on kahdeksan. Keskimäärin lintuja on ollut 60 paria. Pohjukan osuus koko lahden lokkilinnuista on 960-luvulta lähtien ollut keskimäärin 9 %. Kahlaajien lajimäärä on ollut yhteensä 7. Parimäärä oli suurin 960-luvulla, mutta taantui 990-luvulle mentäessä puoleen. Syynä on rantaniittyjen ruovikoituminen ja pensoittuminen. Pohjukassa on pesinyt keskimäärin 0 % koko lahden kahlaajista, 000-luvun alussa osuus oli %. Tiheys oli 960-luvulla 0 paria/km, mutta 000-luvun alussa vain paria/km. 8 Saarten linnustoa on tutkittu vuodesta 98 lähtien (kuva ). Pesiviä lajeja on ollut. Saarilla lintutiheys on ollut suurempi kuin mantereen puolella. Vuonna 98 tiheys oli 00 ja vuonna paria/km. Eniten lintuja oli vuonna 99 ( 00 paria/km). Lokkilintujen osuus parimäärästä on ollut keskimäärin 80 %. Vesilintulajeja on ollut7. Lajimäärä on kasvanut: vuoma 98 tavattiin seitsemän pesivää lajia, mutta vuonna 00 lajeja oli. Myös parimäärä on suurentunut mer , mrill lokit ja tiirat /gulls and terns D kahlaajat / waders vesilinnut/ watcrfowl D ~-,------f pinta-ala / area ha Q--"'i'...,.._..,......,...,...T'-"-r...,...,...,...,,...,...,...,...r'-'-r...,...,...T'"'T...,.."'T"".,...0 l l lilllli~lliillllillli vuosi/ ycar Kuva. Saarten lintukanta (vesilinnu"t, kahlaajat ja lokkilinnut) vuosina Fig.. Bird populations (waterfowl, waders gulls and terns) on t/ze islands in LINNUT-VUOSIKIRJA 00

5 Liminganlahden pesimälinnusto Muita seurantatutkimuksia Taulukko. Liminganlahden ranta-alueen linnuston parimäärät vuosina vuosijaksojen keskilukuina ja koko tutkimusjakson keskiarvoina ( v) esitettynä. R = ranta-alue, S = saaret. Table. Nesting s/wre-bird populations of the Liminganlahti Bay in The pair numbers are the median va/ues of the period. The mean ra/ues wcre ca/culatedfrom the whole materia/ ( years). R = shore-area, S = islands. Petolinnut Birds of prey R s R s R s R s R s R s R s R s x ± SE min-max Circus aeruginosus Circus cyaneus Circus pygargus < < < 0- Fa/co tlnnuncu/us Falco subbuteo < 0- Fa/co peregrinus < 0- Asi.o flammeus Yhteensä Total Haikarat jne. Bittern etc. Botaurus stellaris Ardea cinerea < < < 0- Cotumix coturnix < < 0- Ral/us aquaticus < < < < 0- Porzana porzana < Crex crex < < 0- Fu/ica atra <rusgrus Yhteensä Total Kahlaajat Waders Haematopus ostralegus Charadrius dubius Charadrius hiaticula Vanellus vanellus < Calidris temminckii 6 < Calidris alpina schinzii Philomachus pugnax Lymnocryptes minimus Gallinago gallinago < Limosa limosa Numenius arquata Tringa totanus Tringa stagnatl/is < < < 0- Tringa nebularia Tringa ochropus < Tringa glareo/a < < Xenus cinereus - < < 0- Actitis hypo/eucos Arenaria interpres fhalaropusjobatus Yhteensä Total Lokit ja tiirat Gu/s & terns Larus minutus Larus ridibundus Larus canus Larus argentatus Larus marinus Sterna caspia - < - < - < Sterna hirundo Sterna paradisaea Sterna albifrons Chli~CJnias niger Yhteensä Total Ranta-alue yht Shore /ota/ Saaret yht /s/ands /ota/ Vuosia 0 LINNUT-VUOSIKIRJA 00 9

6 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto Vesilinnut / Waterfowl 600-t---t 'l'---l i l---h, ::p.-i ' i l---h , l l~ ~ l...j Kuva. Liminganlahden vesilintukannan vaihtelu vuosina Fig.. Waterfowl populations of Liminganlahti Bay in kitsevästi: vuonna 98 paria ja vuonna paria. Kokosukeltajien osuus on ollut n. 80 %. Tukkasotka ja tukkakoskelo ovat runsaslukuisimmat lajit. Anas-lajien osuus on ollut -0 paria, joista lapasorsia ja sinisorsia on ollut eniten. Merihanhi on pesinyt saarilla säännöllisesti vuodesta 98 lähtien, enimmillään paria (999 ja 000). Saarilla on pesinyt yhdeksän lokkilintulajia ja todennäköisesti lisäksi merikihu. Lajimäärä oli vuonna 98 vain neljä, mutta sen jälkeen 6-9 lajia vuosittain. Jo vuonna 97 lajeja oli yhdeksän, joten määrä ei ole suurentunut, mutta sensijaan parimäärät ovat kasvaneet. Lokkilintujen parimäärä on kasvanut vuoden 98 6 parista merkitsevästi vuoden 00 0 pariin. Saarilla pesi 960-luvulla alle 0 % Liminganlahden lokkilinnuista, mutta 990-luvun puolivälistä lähtien yli puolet sukeltajat /divers!! -~ 00 ' il puolisuk. / surface feeders i hanhet / geese ~'H:!. r..----=--=- i i I r,_ j! ' ',.... '. -': : : i: : soo- - 0 ~$~~$~~~~~~~~~m!~~~~~~~~~~8s~~~~ vuosi/ year Kuva. Liminganlahden vesilintukanta (hanhet, puolisukeltajat ja kokosukeltajat) vuosina Fig.. Nestingpopulations of geese, swface feeding, and diving ducks on Lirninganlahti Bay in Saarilla on pesinyt 6 kahlaajalajia, joiden parimäärä on ollut keskimäärin (8-89), eli viidennes Liminganlahden kahlaajien määrästä. Vaikka saarten pinta-alat ovat kasvaneet, niin kahlaajien parimäärä ei ole merkitsevästi muuttunut. Koko Liminganlahden pesimälinnusto Vesilinnut Vesilinnusto on monipuolistunut vuosien kuluessa. Pesivien lajien määrä oli 960-luvulla, 970-luvulla 6, 980-luvulla 0ja 990-luvulla. Harvalukuisista lajeista härkälintu, mustakurkku-uikku ja punasotka ovat jo ainakin 90-luvulta lähtien kuuluneet pesivään lajistoon. Myöhempiä 980-luvun tulokkaita ovat harmaasorsa (98), pilkkasiipi (98), mustalintu (98) ja ristisorsa (987). Uusimmat pesiviksi varmistuneet lajit ovat uivelo vuodelta 99 ja metsähanhi vuodelta 99. Vesilintujen kokonaisparimäärä vuosina on ollut , keskimäärin 00. Lintujen määrä oli alimmillaan 970-luvun alussa, mutta on sittemmin yli kaksinkertaistunut parissa vuosikymmenessä (kuva ). Kokosukeltajien kannat kasvoivat voimakkaasti lukujen vaihteeseen saakka, mutta sen jälkeen suuntaus on ollut aleneva (kuva ). Puolisukeltajilla taas kannat olivat 970-luvulla pienimmillään, mutta sen jälkeen ne ovat vahvistuneet. Hanhien (merihanhi) määrä on sen sijaan ollut jatkuvassa kasvussa vuosisadan vaihteeseen saakka. Lajikohtaiset parimäärät viisivuotiskeskiarvoina on esitetty taulukossa. Vain lapasotkan, jouhisorsan ja lapasorsan kannat ovat 000-luvun alussa olleet pienemmät kuin 960-luvulla. Lajit ryhmittyvät kannan vaihtelun perusteella faktorianalyysillä kuuteen ryhmään: _,_ Sinisorsa (Anas platyrhynclws) on nykyisin Liminganlahden runsain sorsalaji. Jouko Kärkkäinen Mallard. A. Kanta on kasvanut: suurin osa vesilintulajeista kuuluu tähän ryhmään; uivelo, ristisorsa, heinätavi, merihanhi (kuva 6), hannaasorsa, isokoskelo, mustakurkku-uikku, mustalintu, pilkkasiipi, tukkakoskelo, sinisorsa ja härkälintu. 0 LINNUT-VUOSIKIRJA 00

7 Liminganlahden pesimälinnusto Muita seurantatutkimuksia 00-r , ~ Anser anser R"-0,86 i =-S-- Anas clypeata l R"- 0, t 'l! 00 Aythya fuligula r~.---,~.,---+- R" 0, ,~--I lf--~ l ,j vuosi /year vuosi /year vuosi /year ~-.. Kuva 6. Merihanhen parimäärä vuosina 96- Kuva 7. Lapasorsan parimäärä vuosina 96- Kuva 8. Tukkasotkan parimäärä vuosina Fig. 6. Breedingpairs af Greylag Geese Anser anser Fig. 7. Breeding pairs af Shaveler Anas clypeata in Fig. 8. Breeding pairs af Tufted Duck Aythya fuliin gula in B. Kanta on kasvusuunnassa, mutta vuosittainen vaihtelu on ollut suurta: haapana ja tavi. C. Kanta on aluksi pienentynyt, myöhemmin suurentunut, mutta sitten taas pienentynyt: jouhisorsa ja lapasorsa (kuva 7). D. Kanta on aluksi kasvanut, mutta myöhemmin taantunut: tukkasotka (kuva 8) ja silkkiuikku. E. Kanta on pienentynyt: lapasotka ja punasotka. F. Kannassa ei ole ollut merkitsevää vaihtelua: telkkä. Uikkujen osuus koko lahden lintukannasta on ollut keskimäärin %. Määrä oli suurin vuonna 99, jolloin laskettiin 60 paria silkki uikkuja, seitsemän paria härkälintuja ja yksi pari mustakurkku-uikkuja.silkkiuikku on pesinyt lahdella ainakin vuodesta 9 ja härkälintu ja mustakurkku-uikku ainakin vuodesta 96 lähtien (Siira 98). Merihanhikanta on 0:n vuoden aikana yli kymmenkertaistunut. Suurinmmillaan se oli vuonna 000, jolloin laskettiin 60 paria. Vuoma 99 varmistui myös metsähanhen pesmunen Liminganlahdella. Todennäköisesti se on pesinyt täällä jo aikaisemminkin. Hanhien osuus pesivien vesilintuparien määrästä on ollut keskimäärin 7 %. Puolisukeltajia on ollut vesilintujen kokonaismäärästä keskimäärin %. Suhteellinen osuus oli suurimmillaan 960-luvulla (yli 60 % ), minkä jälkeen se tasaisesti aleni 990-luvun alkupuolelle saakka, jolloin osuus oli %. Myöhemmin osuus on jälleen suurentunut. Vuonna 00 puolisukeltajia oli 6 % kokonaismäärästä. Jouhisorsa on ollut keskimäärin (0 paria) runsaslukuisin sorsalaji. Se oli runsain 960-luvulta 980-luvun puoliväliin, jonka jälkeen lapasorsia oli eniten 990-luvun puoliväliin ja sen jälkeen sinisorsia. Nämä ovat kolme runsainta sorsalajia. J ou- LINNUT-VUOSIKIRJA 00 hisorsia ja lapasorsia oli eniten 960-luvulla ja vähiten 970-luvulla. Sinisorsia oli eniten vuosina ja vähiten 960-luvulla ja 970-luvun alussa. Seuraavaksi lukuisimmat sorsat ovat olleet haapana ja tavi, keskimäärin 80 ja 60 paria. Haapanan ja tavin parimääräarviot eivät ole yhtä luotettavia kuin muiden sorsalajien, sillä Liminganlahden kannan jo pesiessä muutto pohjoiseen on vielä käynnissä, joten aina ei ole helppoa erottaa pesiviä pareja muuttavista. Heinätavin parimäärä on vaihdellut paljon (-7 paria). Kanta on kasvusuunnassa. Vähiten heinätaveja oli 970-luvun alkupuoliskolla ja eniten 990-luvulla. Harmaasorsa on, kuten heinätavikin, eteläinen laji, joka levittäytyy pohjoiseen päin. Ensimmäiset harmaasorsan pesimäaikaiset havainot Liminganlahdella tehtiin 970-luvulla ja pesimälajistoon se tuli 980-luvun alussa. Suurin parimäärä, paria, todettiin vuonna 00. Ristisorsa on pesinyt Hailuodossa vuodesta 96 lähtien. Liminganlahdella tavattiin useina vuosina kierteleviä yksilöitä pesimäaikaan, ennenkuin pesintä varmistettiin vuonna 987. Tämän jälkeen pesiviksi tulkittujen lintujen määrä on kasvanut. Sukeltajasorsien yhteenlaskettu parimäärä kasvoi tutkimusaikana aluksi voimakkaasti, 960-luvun noin 00:sta 980- luvun 80:een, mutta myöhemmin se aleni 990-luvun loppupuoliskon 660 pariin. Osuus vesilintujen kokonaismäärästä oli 960-luvulla0-0 %, 980-luvullayli60 % ja 990-luvun lopulla alle %. Tukkasotka on Liminganlahden runsaslukuisin vesilintulaji. Sen osuus vesilintujen kokonaismäärästä on ollut keskimäärin %. Tukkasotkia oli vuosina 98- Jouhisorsa(Anas acuta). - Liminganlahden keskimääräisesti runsain sorsalaji on viime aikoina taantunut nopeasti. Jouko Kärkkäinen Pintail.

8 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto 99 enemmän kuin kaikkia puolisukeltajia yhteensä. Tukkasotkan keskimääräinen parimäärä tutkimusvuosina on ollut (7-7) paria. Vähiten lintuja oli vu0ma 96 ja eniten vuonna 986. Tukkasotkien määrä on 990-luvulla selvästi alentunut huippuvuosien määristä. Vuonna 00 kannaksi laskettiin 7 paria. Lapasotkien kanta on pienentynyt tutkimusvuosien aikana. Eniten niitä oli 960-luvulla ja 970-luvun toisella puoliskolla. Suurin määrä 7 paria oli vuosina 96 ja 977. Vuoden 00 kannaksi saatiin paria. Punasotka on pesinyt Liminganlahdella ainakin vuodesta 9 lähtien Siira (98). Kanta on pysynyt pienenä 0-, parina. Ensimmäinen havainto alueelta on vuodelta 90 (Merikallio 98). Pilkkasiipi on Liminganlahdella 980-luvun tulokas. Keskimääräinen kanta on ollut vain neljä paria. Enimmillään pilkkasiipiä oli paria (99 ja 996). Pilkkasiipi on ollut 800-luvulla Perämerellä yleinen, mutta 900-luvun alkupuolella vähälukuinen (Merikallio 98). Se on runsastunut luvulla, mutta vuosisadan vaihteessa jälleen vähentynyt (Tiainen ym. 00). Mustalintu on myös 980-luvun tulokas. Kanta on pieni, keskimäärin paria. Eniten mustalintuja on ollut vuonna 996, 6 paria. Mustalintu on pohjoinen sisävesien lintu. Ensimmäinen tunnettu meripesintä on Kokkolan saaristossa vuodelta 9 (von Haartman ym. 96-7). Tukka- ja isokoskelokannat ovat suurentuneet 970-luvulta lähtien. Tukkakoskeloita on ollut keskimäärin 0 ja isokoskeloita 8 paria. Suurin määrä tukkakoskeloita on ollut vuoma paria. Isokoskeloita on ollut eniten vuonna paria. Koskeloiden kannan kehitys on ollut samanlainen muuallakin Perämerellä (Helle ym. 988, Tiainen ym. 00). Uiveloita tavataan pesimäkauden aikana melko yleisesti. Pesiminen varmistettiin vuonna 99. Pesiväksi kannaksi on arvioitu 0- paria. Uivelo on merialueella uusi ja vähälukuinen pesimälaji. Ensimmäiset tiedot rannikkopesinnästä ovat Siikajoelta vuonna 989 ja Torniosta vuonna 990 (Rauhala 99). Telkkiä tavataan Liminganlahdella runsaasti, mutta pesivä kanta on pieni, vuosittain 0- paria. oli hyvin vähän. Koko lahden lokkilintujen parimäärässä ei ole tapahtunut pitkällä aikavälillä merkitsevää muutosta, mutta sensijaan saarten kanta on merkitsevästi kasvanut. Naurulokki on alueen runsaslukuisin lokkilaji, keskimäärin 0 (99-8) paria. Kanta kasvoi voimakkaasti 960-luvulta 970-luvun puoliväliin, jolloin määrä romahdusmaisesti aleni, mutta on sen jälkeen taas suurentunut. Pitkällä aikavälillä parimäärissä ei ole merkitsevää suuntausta. Viime vuosina on saarilla pesinyt enemmän naurulokkeja kuin mantereen puolella. Kalalokkeja on ollut 67-8, keskimäärin 86 paria. Määrässä ei ole ollut merkitsevää kasvua. Saarien kanta on sensijaan tutkimusaikana kasvanut viidestä parista peräti pariin (00). Tutkimusjakson loppuvuosina saarilla on pesinyt lähes puolet Liminganlahden kalalokeista. Pikkulokki on pesinyt Liminganlahdella ainakin vuodesta 97 lähtien. Kanta on kasvanut merkitsevästi (kuva 9). Parimäärä on vaihdellut rajoissa 0- (keskiarvo paria). Saarilla on pesinyt yli 0 % Liminganlahden pikkulokeista. Harmaalokin ja merilokin parimäärä on kasvusuunnassa. Harmaalokkien määrä on vaihdellut0- parin välillä. Merilokkeja on ollut vähemmän, 0-6 paria vuosittain. Saarilla harmaalokkeja on ollut enimmillään 7 paria ja merilokkeja paria. Lapintiirojen ja kalatiirojen määrä on tutkimusaikana merkitsevästi kasvanut. Vuonna 96 oli vain 6 tiiraparia, mutta vuonna 00 jo paria. Lapintiira onrunsaslukuisin tiiralaji, 67 % tiirakannasta. Liminganlahden tiiroista on 7 % pesinyt saarilla. Saarilla lapintiiroja on suhteelli- ' :i "" 00-,----,------~--...-~ Larus minutus R" = 0,67. l ~ "[ 00 --t---t---rt l , ,-----i Kuva 9. Pikkulokin parimäärä vuosina Fig. 9. Breeding pairs of Little Gulls Larus minutus in sesti enemmän kuin mantereella: saarilla 7 % ja mantereella 7 % tiirapareista. Pikkutiiran tiedetään pesineen Liminganlahdella vuodesta 97 lähtien. Pesäpaikkoina ovat olleetniukkakasvuiset, paikoin lähes kasvittomat pienet saaret, aluksi Kammonkari ja Kotakari ja vuodesta 978 Lamunkari. Myös Oulunsalon Riutussa väylän ruoppausmaalla on pikkutiira pesinyt. Pesivä kanta on ollut vuosittain -8 paria. Pikkutiira on uusia tulokkaita Suomessa. Ensimmäinen pesintä on vuodelta 96 Hailuodosta (Markkola & Merilä 998). Räyskä on pesinyt Lamunkarilla ainakin vuodesta 97 lähtien. Suurin parimäärä oli vuonna 98, jolloin löydettiin seitsemän pesää. Vuosina laji ei täällä pesinyt, mutta sensijaan vuonna 996 löydettiin yksi pesä ja vuonna 00 kaksi pesää. Räyskä on Perämerellä jo kauan pesi- Lokit f a tiirat Liminganlahdella on tutkimusaikana pesinyt viisi lokkilajia ja viisi tiiralajia (taulukko ). Parimäärä on ollut keskimäärin 00, josta saarilla800 paria (8 % ). Vuosittainen vaihtelu on ollut 9-0 paria. Eniten lokkilintuja on ollut vuoma 97 ja vähiten vuonna 977, jolloin naurulokkeja Vesipääsky (Phalaropus lobatus) on vähentynyt huolestuttavasti. Jouko Kärkkäinen Red-necked Phalarope. LINNUT-VUOSIKIRJA 00

9 Liminganlahden pesimälinnusto Muita seurantatutkimuksia 0 0.C [ 0... '!!... ~ 0 l 0 Limosa limosa RÅ - 0,88.c [... :; ~ 00 Phalaropus lobatus 80 RA = 0, , , Philomachus pugnax.c [ 00 -t l' :; l t----lf =----Pt r-+----,------~---li Kuva 0. Mustapyrstökuirin parimäärä vuosina Fig. 0. Breeding pairs af Black-tailed Gadwits Limosa limosa in ;--.--t ~ i vuosi /year Kuva. Vesipääskyn parimäärä vuosina Fig.. Breeding pairs af Red-necked Phalaropes Phalaropus lobatus in ¼-.--l l vuosi /year Kuva. Suokukan parimäärä vuosina Fig.. Breeding pairs Ruff Philomachus pugnax in nyt laji. Ensimmäinen pesimätieto on vuosilta Iin Krunneilta (Merikallio 98). Mustatiirahavaintoja on Liminganlahdelta vuodesta 9 lähtien. Pesintä varmistui vuonna 979, mutta todennäköisesti laji pesi jo vuonna 976. Tämän jälkeen havaintoja on lähes vuosittain. Vuonna 986 löydettiin neljä mustatiiran pesää ja lisäksi kaksi reviiriä. Myöhempinä vuosina pareja on ollut 0-. Mustatiiran pesintä nyky-suomessa on varmistunut vasta vuonna 960 (Väisänen ym. 998). Laji taantuu Euroopassa, joten sen runsastumista meillä ei ole odotettavissa. Kahlaajat Liminganlahdella on tutkimusvuosina pesinyt kahlaajalajia ja (keskimäärin 699) paria (taulukko ). Suokukko, punajalkaviklo ja kuovi ovat runsaslukuisimmat lajit. Näiden osuus on 7 % kahlaajien parimäärästä. Seuraaviksi lukuisimmat ovat töyhtöhyyppä, taivaanvuohi ja vesipääsky, joita on ollut keskimäärin yli 0 paria. Faktorianalyysin perusteella lajit ryhmittyvät vuosien laskentojen perusteella kuuteen ryhmään: A. Kanta on kasvusuunnassa: valkoviklo, mustapyrstökuiri (kuva 0), taivaanvuohi, isokuovi, punajalkaviklo ja rantasipi. B. Kanta on pienentynyt: vesipääsky (kuva ). C. Kanta on taantunut, muttei suoraviivaisesti (huippu 990-luvulla): suokukko (kuva ) ja meriharakka. D. Kanta on ollut pienimmillään 960- tai 970-luvulla, suurimmillaan 990-luvulla: metsäviklo, jänkäkurppa, lapinsirri ja etelänsuosirri (kuva ). E. Kanta on ollut pienimmillään 980-luvulla ja 000-luvun alussa: tylli (kuva ). F. Kanta on pienentynyt 960-luvulta 980-luvulle, mutta myöhemmin kasvanut: töyhtöhyyppä (kuva ). G. Kanta on ollut pienimmillään 980-luvulla ja suurimmillaan 990-luvulla: taivaanvuohi ja liro (kuva 6). H. Kanta on ollut suurin 980-luvulla: karikukko. I. Kannan vaihtelu pienessä populaatiossa satunnaista: pikkutylli. J. Satunnaiset pesimalajit: lampiviklo ja rantakurvi. Mustapyrstökuiri on pesinyt Liminganlahdella vuodesta 960 lähtien. Kanta on kasvanut muutamasta parista jopa yli 0 pariin (kuva 0). Suomen kannaksi on esitetty lukujen vaihteessa - paria (Väisänen ym. 998). Liminganlahti on mustapyrstökuirin pääpesintäalue Suomessa. Punajalkaviklon kannaksi on arvioitu tutkimusaikana 9-60 paria. Saarilla pesintää on ollut ainakin vuodesta 98 lähtien, keskimäärin paria. Liminganlahdella kanta on ollut kasvusuunnassa, kuten Perämerellä muuallakin. Sensijaan Valassaarilta etelään kannankehitys on ollut taantuva (Hilden & Hario 99). 0 Calidris alpina ssp. schinzii R"- 0,69 -i 0 i 0... l ~ i Kuva. Etelänsuosirrin parimäärä vuosina Fig.. Breeding pairs af Dunlin Calidris alpina schinzii in l Charadrius hiaticula! RA- 0, r Kuva. Tyllin parimäärä vuosina Fig.. Breedingpairs afringed Plover Charadrius hiaticula in , ~ Vanellus vanellus l RAZ-0, r ,--+--l Kuva. Töyhtöhyypän parimäärä vuosina Fig.. Breeding pairs af Lapwing Vanellus vanellus in LINNUT-VUOSIKIRJA 00

10 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto Valkoviklo on selvästi runsastunut vuosien kuluessa. Pesiväksi kannaksi on arvioitu - paria, keskimäärin 9 paria. Kanta on kolminkertaistunut 990-luvulla. Isokuovin kanta on ollut vuosittain -6, keskimäärin 00 paria. Alhaisimmillaan se oli vuonna 990 ja suurimmillaan vuonna 999. Saarilla isokuoveja on pesinyt vuodesta 97 lähtien -7 paria. Rantasipin kannaksi on arvioitu 9-6, keskimäärin 7 paria. Saarilla on pesinyt yli viidennes koko Liminganlahden kannasta. Saarilla kannan kasvu on ollut suurempaa kuin mantereella. Vesipääskyn kanta (kuva ) on huolestuttavasti pienentynyt, sillä 970-luvun huippuvuoden80 parista määrä on pudonnut 000-luvun alun 0pariin. Saarilla vesipääsky on pesinyt ainakin vuodesta 98 lähtien, keskimäärin 7 paria. Kannan kehitys on ollut samanlainen muuallakin Pohjois-Suomessa ja Pohjoiskalotissakin (Väisänen ym. 998). Suokukkoja oli 990-luvun alkuvuosina 0-0 paria, mutta vuonna 00 vain 0 paria (kuva ). Väisäsen ym. (988) mukaan suokukko taantui voimakkaasti jo 970-luvun puolivälin ja 980-lopun lopun välillä - siis aikaisemmin kuin Liminganlahdella. Meriharakan kanta on ollut 9- paria. Saarilla on vuosittain pesinyt -8 meriharakkaparia. Kannan taantuminen Liminganlahdella poikkeaa Merenkurkusta eteläpuolella olevien Suomen merialueiden kannan kehityksestä, sillä siellä kannat ovat 960-luvulta lähtien voimistuneet (Väisänen ym. 998). Etelänsuosirri on pesinyt Liminganlahdella ainakin vuodesta 98 lähtien, jolloin reviirejä oli kaksi. Kanta kasvoi 990-alkuun saakka, mutta on sen jälkeen taantunut (kuva ). Etelänsuosirri on taantunut Suomen rannikkoalueilla ja myös etelämpänä Itämeren rannikoilla 990-luvun alkuun mennessä (Väisänen ym 998) - siis aikana, jolloin Liminganlahden kanta oli vielä kasvussa. Lapinsirrin kanta on ollut vain 0-, keskimäärin neljä paria. 980-luvulla kolmena havaintovuotena ei tavattu yhtään reviiriä. Myös muualla Perämeren rannikolla laji taantui 960-luvulta 980-luvun loppupuolelle (Väisänen ym. 998). Jänkäkurppa on Liminganlahdella vähälukuinen pesimälaji. Kanta on ollut 0- paria. Laji pesi 960-luvulla, mutta 970-luvulta ei ole varmaa pesintähavaintoa ja 980-luvultakin vain yksi. Sen sijaan 990-luvulta on pesintään viittaavia havaintoja vuosittain. Metsäviklokanta on pieni. Ensimmäiset pesimähavainnot ovat vuodelta 99. Viime vuosilta ei ole pesintään viittaavia havaintoja. Tyllikanta taantui 960-luvulta 980- luvunlopulle (kuva ), kuten Suomen me- 0 i 0 Tringa glareola R"-0,7 r ' ' t-...--t---.--;-..---; vuosi/ year Kuva 6. Liron parimäärä vuosina Fig. 6. Breeding pairs of Wood Sandpiper Tringa glareola in rialueella yleensä (Väisänen ym. 998). Kaiman muutos vuosina on ollut kuitenkin aivan päinvastainen kuin Oulun Vihreäsaaressa. Töyhtöhyypän määrä romahti 960-luvun 60 parista0 pariin 980-luvunlopulla, mutta sittemmin kanta vahvistui (kuva ). Kehitys on samansuuntainen kuin muualla Suomessa. Töyhtöhyyppä taantui Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa kolmannekseen luvuilla, mutta Suomessa kanta on voimistunut 990-luvulla (Väisänen ym. 998). Taivaaiwuohia on ollut keskimäärin 0 paria. 980-luvulla laskettiin vain 7- paria. 990-luvulla kanta on voimistunut. 980-luvun taantuma oli muuallakin, sillä Suomen taivaanvuohikaiman on laskettu vähentyneen 970-luvulta neljänneksen 980-luvun loppuun mennessä (Väisänen ym.998). Liro (Tringa glareola) on viime aikoina runsastunut. Tapio Sadeharju Wood Sandpiper..c!. ' 't! i l 8 Botaurus steflaris l R" 0, ,..--t,._.....,..._-_...--; Kuva 7. Kaulushaikaran parimäärä vuosina Fig.7. Breeding pairs ofbittern Botaurus stellaris in Liron parimäärä on ensin taantunut, mutta 990-luvulla runsastunut (kuva 6). Kehitys on yleisestä linjasta poikkeava, sillä liron kanta on Suomessa 980-luvun alusta lähtien taantunut (Väisänen ym. 998). Karikukon kanta on Liminganlahdella ollut 6-0 paria, josta saarilla - paria. Karikukon kannankehityskuvaajan muoto on kupera. Myös Valassaarilla kuva on samanlainen (Hilden & Hario 99), vaikkakin huippu oli täällä jo 960-luvulla. Myös muualla Perämeren alueella karikukon parimäärä on kasvanut 960-luvulta, Krunnien saaristossa aina 980-luvulle saakka (Helle ym. 988). Pikkutyllin vuosittaiseksi parimääräksi on saatu - paria. Saarilla se on pesinyt epäsäännöllisesti vuodesta 976 lähtien (0- paria). Rantakurvi on pesinyt Liminganlahden Kammonkarilla vuonna 980 ja lampiviklo todennäköisesti vuonna 979 LINNUT-VUOSIKIRJA 00

11 Liminganlahden pesimälinnusto Muita seurantatutkimuksia 0 Fulica atra 0.IZ RA = 0,66!., 0 i l t::::;.;=~:..,...:.i-_-l-_-l--l Circus aeruginosus! RA = 0,77.:! :; l 0 0 -i---,--t--, Kuva 8. Nokikanan parimäärä vuosina 96- Kuva 9. Ruskosuohaukan parimäärä vuosina Fig. 8. Breeding pairs of Coot Fulica atra in Fig. 9. Breeding pairs of Marsh Harriers Circus aeruginosus in Sannanlahdella. Molempia tavataan lähes vuosittain. Haikarat f a kurkilinnut Kaulushaikaran, nokikanan ja kurjen kannat ovat merkitsevästi kasvaneet tutkimusaikana. Kaulushaikara tavattiin ensimmäisen kerran Liminganlahdella vuonna 9. Kuitenkin vasta vuodesta 987 lähtien se on ollut jokavuotinen laji. Koiraiden määrä on etenkin 990-luvun puolivälistä lähtien kasvanut (kuva 7). Harmaahaikara on pesinyt Liminganlahdella vuosina 98 ja 989. Nokikanasta varhaisimmat havainnot Liminganlahdelta ovat vuosilta 9, 9, 96 ja 97 (Merikallio 98). Seuraavat tiedot ovat vuosilta 9-97, jolloin jokisuistossa ja sen lähialueella pesi - paria. Tämän jälkeen nokikana puuttui pitkään Liminganlahdelta. Vasta vuonna 97 laji palasi ja sen jälkeen pesimähavaintoja on vuotta 977 lukuunottamatta viimeiseen havaintovuoteen saakka. Kanta on kasvussa, muttei suoraviivaisesti (kuva 8). Kurkia oleskelee kesäisin satamäärin Liminganlahden alueella. Ne ovat pesimättömiä nuoria lintuja. Pesiminen varmistettiin vasta vuonna 986. Tämän jälkeen kanta on kasvanut niin, että vuonna 000 reviirejä oli kahdeksan. Kannan kehitys on ollut samanlainen kuin Porin lintuvesillä ja Euran Koskeljärvellä (Väisänen ym.998). Luhtahuitti on Liminganlahdella vähälukuinen laji. Huutelevia koiraita on tavattu 90-luvulta lähtien (Fritzen & Tenovuo 97, Siira 98) vuosikymmenittäin 980- ja 000-lukuja lukuun ottamatta. Eniten havaintoja on 990-luvulta. Arvioitu kanta on vaihdellut yleensä 0- välillä, 99 kuultiin seitsemän koirasta. Luhtakana on luhtahuittia harvinaisempi laji Liminganlahdella. Ensimmäinen havainto on vuodelta 96 (Merikallio 98), mutta seuraavat tiedot ovat vasta vuosilta 97 ja 976 (Siira 977). Aikaisimmat julkaistut tiedot ruisrääkästä Liminganlahden tuntumasta ovat vuosilta 9 ja 90 (Merikallio 98). Tutkimusaikana se on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 96. Seuraavat havainnot (- reviiriä) ovat vasta vuodelta 990 ja sen jälkeen. Havainnot ovat niittyvyöhykkeen yläosalta ja rantapelloilta. Viiriäistä on Suomessa pidetty jo hävinneenä lajina (Rassi 000). Liminganlahden piirissä se on tavattu 980-luvun loppupuoliskolla kahtena kesänä ja 990-luvulla kolmesti. Petolinnut Ruskosuohaukka, sinisuohaukka, muuttohaukka ja suopöllö pesivät kosteikkoalueella, siellä saalistavat muut lajit sensijaan pesivät rantavyöhykkeen yläpuolella metsäsaarekkeissa. Ruskosuohaukka tavattiin Limingassa ensimmäisen kerran vuonna 9 (Merikallio 98). Seuraavat havainnot ovat 90-luvulta (Fritzen & Tenovuo 97, Siira 98). Tämän jälkeen havaintoja on tehty vuosittain ja parimäärä on kasvanut etenkin 990-luvulla (kuva 9). Laji on runsastunut koko maassa viime vuosikymmeninä (Väisänen ym. 998). Sinisuohaukan pesimätietoja on 90- luvun alusta lähtien. Parimäärät ovat vaihdelleet vuosittain myyrien määrän mukaan -9 parin välillä. Niittysuohaukka on pesinyt Limingan Selkämaassa vuonna 989, 99 ja 00. Pesimäaikaisia havaintoja saalistavista linnuista kosteikkoalueella on lisäksi ainakin vuodelta 998. Laji on pesinytsuomes- sa ensimmäisen kerran vuonna 96 (Solonen 98), joten sekin on uusi tulokas. Muuttohaukka pesi Liminganlahdella 960-luvun alussa. Pesä oli olkikattoisen ladon katolla Lumijoen Karissa. Myöhemmin kesäaikaisia havaintoja on lähes vuosittain. Suopöllökanta on vaihdellut vuosittain myyräkantojen mukaan 0-0 parin välillä. Vuosi 99 oli poikkeuksellisen hyvä suopöllövuosi. Ranta-alueella ruokailevien nuoli- ja tuulihaukkojen määrät ovat olleet - paria. Satunnaisia pesimäaikaisia vieraita ovat olleet myös punajalkahaukka ja arosuohaukka. Varpuslinnut Liminganlahdella on 990-luvulla pesinyt yli 60 varpuslintulajia. Varpuslintujen määrästä ei ole samanlaista havaintosarjaa kuin varsinaisista rantalinnuista. Ruovikoiden valtalajit ovat ruokokerttunen ja pajusirkku. Ruokokerttusia pesii yli 000 paria ja pajusirkkuja yli 000 paria. Uusi tulokas vuodelta 99 on viiksitimali. Sen kanta on kasvanut ja laji on levittäytynyt eri puolille lahden ruovikkoja. Niitä on nykyisin kymmeniä pareja, hyvinä vuosina yli 00 paria. Järviruoko on levittäytynyt myös saarille. Sitä kasvaa vuosituhannen vaihteessa jokaisella saarella ja se näyttää nopeasti leviävän kiiltopajun kanssa. Niinpä ruokokerttunen ja pajusirkku ovat saarten lukuisimmat varpuslintulajit. Muita pesiviä lajeja ovat kiuru, kivitasku, niittykirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, pajulintu ja lehtokerttu. Myös varis on useana vuotena pesinyt Etumatalan ainoassa männyssä. Törmäpääsky on ainakin yhtenä vuotena telmyt pesänsä jäitten työntämään palteeseen Kotakarilla ja toisena vuotena Kammonkarilla. Haarapääskykin kuuluu saarten lajistoon. Pesät ovat kalakämpissä.vain vähäkasvisimmalla Lamunkarilla ei ole ollut pesiviä varpuslintuja. Pensaikoiden erikoisuus on kultasirkku. Kultasirkku on pesinyt Liminganlahden-Kempeleenlahden alueella mahdollisesti ainakin vuodesta 90 lähtien, jolloin Kempeleenlahdella tavattiin kolme koirasta (Merikallio 9). Tämän jälkeen havainnot puuttuvat pitkään, sillä vasta vuonna 9 Liminganlahdelta on tieto kultasirkuista, peräti koiraasta (Tenovuo 9). Havaintojen puuttumiseen syynä saattaa olla lajin myöhäinen saapuminen vasta kesäkuun puolella.vuonna 9 Fritzen ja Tenovuo (97) tapasivat 9 laulavaa koirasta. Vuonna 9 Liminganlahdella pesi ainakin 7 paria, vuonna 96, vuonna 979 paria (Siira 98). Vuonna 96 inventoitiin Liminganlahden ja Kempeleenlahden rannat, jolloin koko kannaksi saa- LINNUT-VUOSIKIRJA 00

12 Muita seurantatutkimuksia Liminganlahden pesimälinnusto tiin ainakin 0 paria (Siira 977), josta Liminganlahden osuus oli 0 paria. Myöhemmin kanta on pienentynyt: 980-luvulla -, vuonna 99, vuonna ja vuonna 997 paria, mutta vuonna 00 tavattiin vain kaksi laulavaa koirasta. Kiitokset Kiitän käsikirjoitusta kommentoineita Petri Lampilaa ja Jorma Pessaa. Maastotöitä ovat kirjoittajan lisäksi vuosina 9-00 tehneet seuraavat henkilöt: Janne Aalto, Pirkka Aalto, Toni Eskelin, Olavi Eskelinen, Jukka Hauru, Timo Helle, Juhani Hirvelä, Olavi Joensuu, Unto Järvinen, Harri Kannosto, Yrjö Karjalainen, Markus Keskitalo, Esko Kokkonen, Olli Koskinen, Panu Kuokkanen, Petri Lampila, Heikki Leppänen, Juha Markkola, Annikki Mattila (Tynjälä), Kristjan Niitepöld, Arvo Ohtonen, Mikko Ojanen, Antti Ollila, Teemu Paavola, Heikki Pakkala, Jorma Pessa, Annamari Piipponen (Markkola), Matti Raitio, Antti Rönkä, Juha Siekkinen, Esko Strömmer ja Matti Tynjälä. Esitän heille jokaiselle parhaat kiitokseni yhteistyöstä. Summary: Breeding birds of Liminganlahti (Liminganlahti Bay) in 9-00 The presented study concerns the bird populations nesting on Liminganlahti Bay, covering the period It discusses fluctuations and changes in waterfowl and shorebird populations in particular. A total of bird species nested around Liminganlahti Bay in the 990s, the average number of pairs being approximately 000. The area covers.9 km, with an average density of pairs/km and a diversity (exp(h )) of.8. The populations of surface feeders and divers have grown substantially during the period of investigation (7 years), whereas falling populations have only been recorded for the Pintail and Shoveler. The populations of Grey lag Geese and Red-breasted Merganser have grown the most. During the past ten years, however, the growth in total waterfowl populations has almost halted, and a declining trend is evident in diving duck numbers. In addition, the populations of surface feeders are now increasing only slowly. Declining species are Tufted Duck, Shoveler, Common Scoter, Wigeon and Pintail. The total populations of gulls and terns have grown during the period examined here, although the numbers have been falling during the past ten years. This is mainly due to a fall in the populations of Black-headed Gull and Common Gull. The populations of other species have continued to increase, though less prominently than before except for Common Tern. There has been a slight rise in the total number of wader pairs during the period of investigation, a growing trend being recorded for most species () and a falling one for five species. The wader population has decreased considerably d uring the past ten years, as indicated by the fact that the populations of as many as species have fallen while only five species exhibit a rising trend. The former trend is particularly evident in the case of Lapwing, Ruff, Oystercatcher, Red-necked Phalarope and Common Sandpiper. Populations of Common Snipe, Black-tailed Godwit, Greenshank, Redshank and Curlew have increased. Kirjallisuus Eskelinen, 0. 98: Liminganlahden pesimälinnusto ja sen kannanmuutokset vuosina Lisensiaattitutkielma, Oulun yliopiston eläintieteen laitos. Fritzen, N. & Tenovuo, R. 97: Kvantitativa fågelstudier vid Limingoviken. - Ornis Fennica : -, Haartman, L. von, Hilden, 0., Linkola, P., Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 96-7: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava, Helsinki. Helle, E., Helle, P. & Väisänen, R.A. 988: Population trends among archipelago birds in the Krunnit sanctuary, northern Gulf of Bothnia, in Ornis Fennica 6: -. Hilden, 0. & Hario, M. 99: Muuttuva saaristolinnusto. - Omakustanne, Forssa. 7 s. Markkola, J. & Merilä, E. 998: Hailuodon Ison Matalan - Härkäsäikän luonnonsuojelualueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaehdotus. - Liminganlahti Life-Nature projekti. 9 s. Merikallio, E.9: Kultasirkku (Emberiza aureola). - Medd. Soc. F. & FL Fem. Merikallio, E. 98: Finnish birds. Their distribution and numbers. - Fauna Fennica V. 8 pp. Merilä, E., Ojanen, M. & Orell, M. 97: Poikkeuksellisen meriveden nousun aiheuttamista pesätuhoista Perämeren pohjoisosissa Suomen Riista 6: 08-. Pessa, J. 997: Liminganlahden suojelu ja hoito. - Linnut (): -0. Pessa, J., Anttila, I. & Kovanen, T. 998: Liminganlahden suojelu. Conservation of Liminganlahti Wetland. Loppuraportti Final Report. 6 s. - Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Rassi, P. 000: Lintujemme uusi uhanalaistarkastelu. - Linnut (): 6-. Rauhala, P. 99: Kemin-Tornion seudun linnusto. - Omakustanne, Raahe. 7 s. Siira, J. 98: Lintututkimuksia Limingan- ja Kempeleenlahdella. - Pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopiston eläintieteen laitos. Siira, J. 99: Anas-lajien pesivän kannan arvioitmista. (Summary: Notes concerning the census of breeding populations of species of the genus Anas). - Ornis Fennica 6: Siira, J. 970: Studies in the ecology of the sea-shore meadows of the Bothnian Bay with special reference to the Liminka area. - Aquilo Ser. Bot. 9: -09. Siira, J. 977: Limingan luonto - kasvillisuudesta, eläimistöstä, luonnonvaroista ja näihin vaikuttavistra tekijöistä. - Teoksessa: Korte, S. (toim.) Liminka : -76. Oulu. Siira, J. 98: Liminganlahti- muuttuva kosteikko. - Pohjois-Pohjanmaan Luonnonsuojelupiirin jäsentiedote 98(): 0-. Siira, J. 99a: Liminganlahden muuttuva linnusto. - Aureola 9: 9-0. Siira, J. 99b: Luonto, maaperä, kasvillisuus ja eläimistö. - Teoksessa: Lumijoki vuosisatojen saatossa: 6-. Siira, J. & Eskelinen, 0. 98a: Waterfowl population nesting in the Liminka Bay in Comparison by area, -Finnish Game Res. 0: 8-0. Siira, J. & Eskelinen, 0. 98b: Changes in the abundance of waterfowl in the Liminka Bay in Finnish Game Res. 0: 0-. Siira, J. & Pessa, J. 99: Liminganlahden ranta-alueiden nykytila sekä suojelun ja hoidon tarve. - Perämeren tutkimusaseman monisteita : -6. Solonen, T. 98: Suomen linnusto. - SL Y:n Lintutieto Oy, Helsinki. 80 s. Taipale, K. & Saarnista, M. 99: Tulivuorista jääkausiin - Suomen luonnon kehitys. - WSOY, Porvoo. Tenovuo, R. 9: Kultasirkku, Emberiza aureola Pall., yllättävän runsaslukuisena Limingassa. - Ornis Fennica 0: -6. Tiainen, J., Hario, M. & Rintala, J. 00: Merisorsakantojen viimeaikainen kehitys ja seurantamenetelmien vertailu (Summary: Monitoring sea ducks in Finnish Baltic archipelagoes: comparison of two census methods and recent trends). - Linnutvuosikiija 000: 9-8. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P.998: Muuttuva pesimälimrnsto. - Otava. Helsinki. 67 s. Ylimaunu, J. & Siira, J. 98: Peltolinnuston muutokset Pohjanmaalla. - Lintumies 0:-7. Kirjoittajan osoite/ Autlwr's address Alapääntie 9900 Liminka Saapunut/ Received LINNUT-VUOSIKIRJA 00

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A 2 0 1 4 R IS TO VI LÉ N JOHDANTO Sääksjärven linnustoa on laskettu aiemmin vuosina 1992 (Nuotio, K. ym.) ja 2007

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Ojakylänlahden, Hailuodon pohjoisrannan sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys 2009 Mustakurkku-uikku kuuluu Akionlahden pesimälinnustoon Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

NATURA TARVEARVIOINTI 16USP NAT PUHURI OY Pyhäjoen Parhalahden tuulipuisto. Natura tarvearviointi

NATURA TARVEARVIOINTI 16USP NAT PUHURI OY Pyhäjoen Parhalahden tuulipuisto. Natura tarvearviointi NATURA TARVEARVIOINTI 16USP0142.6501.NAT 4.10.2013 PUHURI OY Pyhäjoen Parhalahden tuulipuisto Natura tarvearviointi 1 Copyright Pöyry Finland Oy Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä asiakirjaa tai osaa siitä

Lisätiedot

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja. Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.

Lisätiedot

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke

Hanhikiven ydinvoimalaitoshanke Hanhikivenydinvoimalaitoshanke PyhäjoenHanhikivenkeväinenmuutonseurantajaNatura alueidennykytilakeväällä2009 SamiLuoma SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 KEVÄTMUUTON SEURANTA JA LEPÄILIJÄT 2.1 Menetelmät 2.2

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy RAAHEN KAUPUNKI ja RAAHEN SATAMA AITTALAHDEN JA SOMERONLAHDEN LINNUSTOSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Aittalahden ja Someronlahden linnustoselvitys P12075 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83

Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83 Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A, No 83 Otajärven vesi- ja rantalinnuston kehitys ja nykytila Tapio Aalto METSÄHALLITUS Luonnonsuojelu Tapio Aalto Juoksijankatu 8 F 52 20360 Turku tapio.aalto@utu.fi

Lisätiedot

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013 Ympäristökonsultointi Jynx Oy Kaarinan kaupungin rakennuttama lintulava on hyvin suosittu retkeilykohde. Kuva: Jynx Oy. Johdanto Kaarinan kaupunki tilasi loppuvuodesta

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Suotuisan suojelutason saavuttamiseen tarvitaan vuosittain rahaa vähintään nel- jä kertaa enemmän kuin hallinto nykyään käyttää linnustonsuojelualueiden

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

LIITE 7. Linnustoselvitykset.

LIITE 7. Linnustoselvitykset. LIITE 7 Linnustoselvitykset. Siikajoen Varessäikän ja Merikylänlahden tuulipuistojen ympäristöselvitykset. Lintujen kevätmuuton seurantaselvitys 2010. Tunturikihu muuttaa säännöllisesti alueen poikki Suomen

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin

Lisätiedot

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu viiksitimali 1,06 0,76 1,10 1,21 0,14 0,01 0,15 0,18 1,21 6,01 1,03 0,77 0,90 1,18 0,29 0,07 0,44 0,35 0,93 3,03 1,03 0,98 1,21 1,03 0,49 0,12 0,35 0,51 1,31 1,98 44 42 52 44 21 5 15 22 56 85 valkoselkätikka

Lisätiedot

Vesilinnut vuonna 2012

Vesilinnut vuonna 2012 Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus Alueen nimi: Vanhankaupunginlahden lintuvesi Alueen koodi: FI0100062 Pinta ala (ha): 316 Kunta: Helsinki Hallinnoll.alue: Merialue (ei sis. Nuts alueisiin) 90 Aluetyyppi: SCI ja SPA Uusimaa (suuralue)

Lisätiedot

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.

Lisätiedot

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 2/2003. Rami Lindroos, Jyrki Matikainen. Otajärven linnustoselvitys 2002

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 2/2003. Rami Lindroos, Jyrki Matikainen. Otajärven linnustoselvitys 2002 Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 999 2/2003 Rami Lindroos, Jyrki Matikainen Otajärven linnustoselvitys 2002 Raportti on osa Life Luonto -rahaston tukemaa projektia. Life Luonto on EU:n rahoitusväline,

Lisätiedot

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat

Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat A l u e e l l i s e t y m p ä r i s t ö j u l k a i s u t 314 Juha Huttunen, Teppo Helo ja Sirkka-Liisa Markkanen (toim.) Kainuun ympäristökeskuksen kosteikkolintuseurannat... KAINUUN YMPÄRISTÖKESKUS A

Lisätiedot

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi

Lisätiedot

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto

Lisätiedot

Liminganlahden pesimälinnusto - biotoopit ja kannan vaihtelu

Liminganlahden pesimälinnusto - biotoopit ja kannan vaihtelu Liminganlahden pesimälinnusto - biotoopit ja kannan vaihtelu Jouko Siira L iminganlahden vesi- ja rantalinnustosta on julkaistu kooste vuosilta 3- (Siira ). Tämä kirjoitus on jatkoa edelliseen. Tässä esitetään

Lisätiedot

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 13.10.2013 1. JOHDANTO Lintuharrastusjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö

Lisätiedot

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi

Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi LUONTO-OSUUSKUNTA AAPA Kollaja-hankkeen linnustoselvitys Ympäristövaikutusten arviointi Juha Repo 29.9.2008 2 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1. ALLAS-ALUE... 1 2.1.1. Soiden lintulaskennat...

Lisätiedot

TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO

TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO Porin Tahkoluodon edustan merialueen linnusto 2008 Tahkoluodon tuulipuiston YVA:n täydentävä linnustoselvitys Suomen Hyötytuuli Oy Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pori

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä

Lisätiedot

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven pesimälinnusto- ja viitasammakkoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 50/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus...

Lisätiedot

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten

Lisätiedot

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys

16WWE0564 15.9.2010. Arkkitehtitoimisto Timo Takala Ky. Varjakan osayleiskaavan linnustoselvitys 15.9.2010 ; Sisältö 16WWE0564 1 JOHDANTO... 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 2.1 Olemassa olevat selvitykset ja aineistot... 2 3 LINNUSTOSELVITYKSEN TULOKSET... 2 3.1 Varjakan mantereen puoleiset osat...

Lisätiedot

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset

Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liite 3. Suunnittelualueella ja sen läheisyydessä tavattujen huomionarvoisten lintulajien kuvaukset Liitteessä käytettyjen lyhenteiden selitykset: VU=vaarantunut, RT=alueellisesti uhanalainen NT=silmälläpidetävä,

Lisätiedot

Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 115/2011

Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus. Tutkimusraportti 115/2011 Pieksänjärven niittoalojen linnusto- ja sudenkorentoselvitys 2011. Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 115/2011 Tuomas Syrjä Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Tutkimusalue

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime

Lisätiedot

ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS

ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PIHTIPUTAAN KUNTA ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Alvajärven linnustoselvitys

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 259 Silkkiuikku rakentaa kelluvan pesänsä monenlaisista vesikasveista.

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Pöyry Finland Oy. Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Pöyry Finland Oy Luvian Lemlahden tuulivoimapuiston lintujen kevätmuuttoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 19/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN

PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN PÖYRY FINLAND OY MERIKARVIAN KÖÖRTILÄN TUULIVOIMAPUISTON LINTUJEN KEVÄTMUUTTO- SELVITYS JA MERIKOTKA- HAVAINNOINTI 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Raportista... 4 Selvitysalueen

Lisätiedot

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi 28.5.2007 1. Yleistä...1 2. Tutkimusmenetelmät...2 3. Räskin-Syvälahdenpohjan vesi- ja rantalinnusto 2007...3 4. Soininlaakson

Lisätiedot

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno

Lisätiedot

Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006)

Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006) Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006) KUORTANEENJÄRVEN JA LÄHIVESISTÖJEN LINNUSTOSTA Linnut ovat vesistön ellei näkyvin niin

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 Ilmoilanselän linnustoselvitys 31.8.2018 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Isokoskelo (Juha Mälkönen)

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime

Lisätiedot

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010 Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna 1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa

Lisätiedot

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista 1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta 3 Tulokset 3.1 Maalintujen linjalaskenta Kesän 2006 linjalaskentojen tulokset ovat taulukossa 5. Taulukossa lajin tiheys on pää- ja apusarkahavainnoista laskettu tiheys (Järvinen & Väisänen 1983). Dominanssi

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä

Lisätiedot

Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y.

Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Kemin-Tornion lintuharrastajat Xenus r.y. 12.10.2009 2 (13) Simon Karsikon alueen linnustoselvitykset 2009 Sisältö 1 JOHDANTO 3 2 KEVÄTMUUTTOLASKENNAT 3 2.1

Lisätiedot

Kaksi viikkoa Hailuodossa. EINARI MERIKALLIO.

Kaksi viikkoa Hailuodossa. EINARI MERIKALLIO. 40 Kaksi viikkoa Hailuodossa. Kaksi viikkoa Hailuodossa. EINARI MERIKALLIO. Hailuoto, tuo matala, suuri saari Pohjanlahdessa Oulun edustalla, on ollut jo varhain lintutieteilijäin huomion esineenä. Täältähän

Lisätiedot

Suomen maatalousympäristö on viimeisen

Suomen maatalousympäristö on viimeisen Peltolinnusto Limingassa ja Lumijoella vuosina 1957 2004 Jouko Siira, Pirkka Aalto ja Juhani Hirvelä Suomen maatalousympäristö on viimeisen 50 vuoden aikana muuttunut. Myös lintuyhteisöissä on havaittu

Lisätiedot

Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa

Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa Lintujen lentokonelaskennat merilintuseurannassa ja merialueiden käytön suunnittelussa Turun yliopisto Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs 26.3.2013 1. Johdanto Ulkomeren puolelle sijoittuvat

Lisätiedot

Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012

Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Raportti (asianumero 798/2013/04.01) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 2.4.2013 KUVAILULEHTI JULKAISIJA

Lisätiedot

VIII KONTIOLAHDEN PITKÄRANNAN SEKÄ POLVIJÄRVEN RUVAS- JA PUHAKANLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2008

VIII KONTIOLAHDEN PITKÄRANNAN SEKÄ POLVIJÄRVEN RUVAS- JA PUHAKANLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2008 VIII KONTIOLAHDEN PITKÄRANNAN SEKÄ POLVIJÄRVEN RUVAS- JA PUHAKANLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2008 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 295 Kurjen pesä on veden ympäröimässä saarekkeessa

Lisätiedot

Suomen pesimälinnusto :

Suomen pesimälinnusto : Suomen pesimälinnusto : tiheydet ja kannanmuutokset OLLI JÄRVINEN & RISTO A. VÄISÄNEN JÄRVINEN, O. & R. A. VÄISÄNEN 1977: Suomen pesimälinnusto: tiheydet ja kannanmuutokset (Finnish birds. Their numbers

Lisätiedot

Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto

Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto Suurhiekan YVA -hankkeen vaikutuspiirin linnusto Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen hallussa olevien linnustotietojen luovutus WPD Finland Oy:lle Sami Timonen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 26.3.2008

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus

Lisätiedot

Tulliniemen luonnonsuojelualue. ja Russarön ympäristön saaristolinnusto vuonna 2005

Tulliniemen luonnonsuojelualue. ja Russarön ympäristön saaristolinnusto vuonna 2005 Tulliniemen luonnonsuojelualueen ja Russarön ympäristön saaristolinnusto vuonna 2005 Aleksi Lehikoinen, Antti Below ja Mikael Wickman Johdanto Hankoniemen lounaisosassa sijaitsevat Tulliniemen ja Russarön

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008

KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008 KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008 - Keväällä levähtävän linnuston kartoitus - Pesimälinnustokartoitus - Syksyllä levähtävän linnuston kartoitus VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2008

Lisätiedot

NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS

NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS 1 2 Suomen Luontotieto 2003 Sisällys 1. Johdanto...5 2. Tutkimusalue...5 3. Aineisto ja menetelmät...6 4. Tulokset...7

Lisätiedot

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS

MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN LINNUSTOSELVITYKSEN TÖRMÄYSMALLINNUS Lausunto Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 PL 20 90571 Oulu www.poyry.fi Päiväys 2.10.2012 Viite 16USP0084 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aappo Luukkonen Puh. 010 3331544 aappo.luukkonen@poyry.com MERIKARVIAN TUULIVOIMAHANKKEEN

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996

OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996 OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT 1990-1996 Oulun kaupunki Ympäristövirasto Julkaisu 5/1997 Kannen kuva: Naurulokkeja. Sami Timonen Painatus: Oulun kaupungin painatuskeskus - 1997 OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 298 Vuosaaren satamahankkeen linnustonseuranta 2011 sekä vuosien 2001-2011 yhteenveto HEL 2011-000934 T 11 00 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi raportin Vuosaaren

Lisätiedot

Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella

Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella Merilintujen lentokonelaskennat Selkämeren rannikkoalueella 2012-2013 Turun yliopisto, Brahea-keskus Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Asko Ijäs, Kimmo Nuotio, Juha Sjöholm 26.3.2014 1. Johdanto

Lisätiedot

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,

Lisätiedot

Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006

Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006 Saaristolintuseuranta Ruotsissa ja Suomessa Metodivertailu Merenkurkussa 2001-2006 Michael Haldin Pohjanmaan luontopalvelut Saaristolintusymposio 15.11.2008 KPLY/Birdlife LÄHTÖKOHDAT vuonna 2001 käynnistyi

Lisätiedot

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo.

Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. 2 Petsamon Heinäsaarten lintulu ettelo. Petsamon Heinäsaarten lintuluettelo. EINARI MERIKALLIO.. Heinäsaaret, joiden maine on levinnyt jonkunverran ulkopuolelle maamme rajojenkin, lienevät maamme linturikkain

Lisätiedot

Riistakosteikot sorsatuotannon ja luonnon monimuotoisuuden edistäjinä. Saara Kattainen, Helsingin yliopisto

Riistakosteikot sorsatuotannon ja luonnon monimuotoisuuden edistäjinä. Saara Kattainen, Helsingin yliopisto Riistakosteikot sorsatuotannon ja luonnon monimuotoisuuden edistäjinä Saara Kattainen, Helsingin yliopisto Lyhyestä virsi kaunis Majava tulee alueelle, kaataa puita ja patoaa puron Veden virtaus hidastuu

Lisätiedot

Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012

Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012 Ahlaistenjokisuiston ja Mustalahden linnusto- ja viitasammakkoselvitys 2012 Risto Vilén Porin Ahlaisten vedet hanke 2012 SISÄLTÖ Tiivistelmä...2 Johdanto...3 Tutkimusalue...5 Menetelmät...5 Vesi- ja lokkilintujen

Lisätiedot

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY

Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Porin Jakkuvärkin tuulivoimapuiston lintujen törmäysmallinnus 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 18/2014 sisällysluettelo Johdanto... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 3 Tutkimusmenetelmät... 4 Epävarmuustekijät...

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA

LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA LINNUSTOSELVITYS 101003427 2.12.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA Kehvo Väänälänranta rantaosayleiskaava Linnustoselvitys 2017 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI... 1 3 MENETELMÄT... 1 4 TULOKSET...

Lisätiedot

Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007

Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Pohjois-Savon ympäristökeskuksen raportteja 2 2009 Keiteleen Hetejärven vesi- ja rantalinnustoselvitys 2007 Jari Jokela Pohjois-Savon ympäristökeskus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 2 2009

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2015

Linnut. vuosikirja 2015 Linnut vuosikirja 2015 Kosteikkolinnuston muutokset ja pesimäkantojen jakautuminen eri järvityypeille Hämeenkyrössä Jorma Pessa & Jukka Pessa Rehevien järvien ja lampien merkitys kosteikkolintujen pesimäympäristönä

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI. " '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII-

TURUN KAUPUNKI.  '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII- TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII- KUUSISTONLAHTI, RAUVOLANLAHTI JA FRISKALANLAHTI " '\ i JULKAISU 9/86 KUUSISTONLAHDEN,

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu

VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN. Konsultointi & suunnittelu VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS NIEMIJÄRVIITÄJÄRVEN LINNUSTON SYYSLEVÄHTÄJÄLASKENNAT 2011 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Tutkimusalue... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Niemijärvi-Itäjärven

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNALLISESTI TÄRKEÄT LINTUALUEET

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNALLISESTI TÄRKEÄT LINTUALUEET VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNALLISESTI TÄRKEÄT LINTUALUEET 2007 2018 Markus Ahola, Kim Kuntze, Milka Keihäs, Roland Võsa, Ina Tirri, Tanja Lindholm ja Pekka Alho Turun Lintutieteellinen Yhdistys r.y. 2019 Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Karinkannanlahti (Pateniemessä)

Karinkannanlahti (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Karinkannanlahti (Pateniemessä) Sijainti: Karinkannanlahti on Karinkannan niemen pohjoiskupeessa oleva loivapiirteinen lahti. Lahden matalaa vesialuetta pääsee tarkkailemaan

Lisätiedot

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003

Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Hattelmalanjärven pesimälinnusto 2003 Rauno Yrjölä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 8 2007 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi ja NAPA-projekti Kannen kuva: Laulujoutsenia (Cygnus

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy RAAHEN KAUPUNKI Raahen sataman asemakaavan muutostyöt Lapaluodon satamanosan suunniteltujen tuulivoimaloiden linnustoselvitys ja vaikutusarvio 25.3.2011 FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI ; FI ) linnuston linjalaskennat 2018

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI ; FI ) linnuston linjalaskennat 2018 Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI0800002; FI0800003) linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty

Lisätiedot

Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007

Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007 Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 22 2008 Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007 Jan Södersved Uudenmaan ympäristökeskus UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 22 2008 Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2018

Linnut. vuosikirja 2018 Linnut vuosikirja 2018 Sisävesien vesilintujen kannanvaihtelut 1986 2018 Toni Laaksonen, Aleksi Lehikoinen, Hannu Pöysä, Päivi Sirkiä & Katja Ikonen Sisävesien ja merenlahtien pesiviä vesilintuja on laskettu

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2011 Markus Lampinen & Pekka Alho Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Laskennat...

Lisätiedot

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Telkän kannanvaihteluilla ei näytä olevan yhteyttä talvien sääolojen kanssa. Jari Kostet Telkän ja isokoskelon kannanvaihtelut eteläsuomalaisissa

Lisätiedot

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017 Pirkka Aalto Johdanto ja selvitysalueen yleiskuvaus Tämä linnustoselvitys on tehty Kemijärven kaupungin tilauksesta Patokankaan (Patovaaran) alueelle suunniteltua

Lisätiedot