Mentaaliset taidot urheilussa. Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä Markku Gardin
|
|
- Anni Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mentaaliset taidot urheilussa Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä Markku Gardin
2 Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä rutiineja ja tehdään samoja asioita kuin itse kilpailuissa. Täytyy keskittyä vain niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja visualisoida menestyneitä suorituksia ja menestystä., Thierry Gueorgiou (maailman paras miessuunnistaja) "Jos urheilija ei osaa keskittyä kunnolla, hänen perus-, laji- ja kilpailutaitonsa rakentuvat heikolle pohjalle. Keskittymistä on harjoiteltava, sillä jos haluaa olla vahva kilpailutilanteissa, täytyy olla vahva myös treeneissä., Hanna-Maari Latvala (pikajuoksija ja urheilupsykologi) Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella tehdään. Ja kun se tehdään hyvin, tulos on yleensä hyvä., Egil Kristiansen (Norjan naishiihtäjien päävalmentaja)
3 Ja lisää.. "En mä mieti mitaleita. Täytyy tehdä vain huippusuoritus.", Tero Pitkämäki (keihäänheittäjä) "Henkinen puoli korostuu golfissa selvästi... Pitää olla kova pää, että kestää paineita. On osattava keskittyä vain seuraavaa lyöntiin ja unohtaa menneet... Olennaista on ollut hetkessä pysyminen. En ole miettinyt kentällä liikaa asioista.", Krista Backer (suomalainen golfin EM-pronssimitalisti) "Mentaalisuus on kaikessa. Meidän ajatuksemme ohjaavat suurelta osin sitä, kuinka me suoriudumme.", Per Mårts (Ruotsin jääkiekkojoukkueen päävalmentaja)
4 Ja vieläkin lisää.. Juniorivuosina olin hyvässä kunnossa. Mutta niin hermostunut, että kaikki meni päin h.ttiä. Keskityin vääriin asioihin, täydellisesti Myöhemmin opin: keskityn hyviin suorituksiin kilpailun aikana. Niiden tekeminen tuo hyvän tuloksen ja voiton. Ja minähän haluan voittaa., Johan Olsson (ruotsalainen MMhuippuhiihtäjä) On luonnollista kehittää mentaalisia taitoja. Eihän urheilijalta kysytä: mikä kunnossasi on vikana kun juokset ulkona pimeässä., (L-E. Uneståhl, ruotsalainen urheilupsykologi) Psyykkisten taitojen kehittäminen on oltava yhtä systemaattista kuin fyysinenkin harjoittelu. Se on osa kokonaisvaltaista valmennusta ja kuuluu päivittäisvalmennukseen.", Hanna-Maari Latvala
5 Mentaalivalmennuksen perustat Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat, myös päätöstilanteet Omat kokemukset, ajatukset, mielikuvat, tunteet, havainnot porukka ja joukkuetoverit vaikuttavat siihen - mitä aivot ottavat vastaan ja mitä käskyttävät - ja MITEN KEHO TOIMII Mentaalivalmennuksen kohde: tunnista, harjoittele, paranna ja luo oma tapasi
6 Todellisuus ja mieli vaikuttavat yksilöön, aivot eivät erota toisistaan Ajatus luo kuvan aivoihin. Se ohjaa. Älä on aivoissa kyllä! Päätä itse, mitä haluat aivojesi näkevän. Ilo, kannustus, itseluottamus, onnistuminen..: rentoutta, oppimista, innostusta, luovuutta, päättelykykyä, uskallusta, jaksamista, tehoa.. Uhka, pelko, epäilys, huolet..: jännitystä, havaintokyvyn ja -kentän kapeutumista, reaktioiden hidastumista, huonoa keskittymistä, väsymistä, virheitä, ylireagointia.. Uhkareaktio on nopea, voimakas ja pitkäkestoinen: suuttuu nopeasti ja on pitkävihainen
7 Mikä vaikuttaa mieleesi? Mentaalivalmennuksen kohteet Motivaatio ja omat tavoitteet Itsetunto ja itseluottamus Keskittyminen ja nollaus Mielikuvat/tavoitekuvat Itsepuhuttelu, avainsanat Kehon kieli Jännityksen määrä ja sen hallinta Rutiinit Porukan ilmapiiri, joukkueen teho Muukin elämä (perhe, koulu, kaverit, työ, uni )
8 Mieli on osa urheilumenestystä. Ratkaiseva? Urheilusuoritus koostuu: Fyysinen kunto, lajin Taidot, Mentaalinen toimintatapa FxTxM=? Mentaalipala mukana jo harjoittelussa Mentaalinen toiminta vahvistaa tai heikentää, fyysistä ja teknistä oppimista ja onnistumista Lapset omaksuvat valmiuksia Nuorille jo systemaattista valmennusta
9 Suurimmat sudenkuopat kilpailuissa Kilpailua käydään liian aikaisin tai koko ajan Ajatukset ja tarkkaavaisuus vaeltelevat Korostetaan virheitä, älä Tulos- tai sijoitusodotus mielessä kilpailun aikana Aikaisempia epäonnistumisia ei ole käsitelty Kilpailemisen opettelu jätetään kilpailuihin Pelko, epäilys, pakko, mitä muut ajattelevat : rentous katoaa, varovaisuus lisääntyy, automatiikka ei toimi
10 Mitä mentaalivalmennus ei ole? Avaruustiedettä Vain huippu-urheilijoille Vain mentaaleissa lajeissa (golf, taitoluistelu..) Hokkus Pokkus nopeita ratkaisuja Ulkopuolisen erityistaitoja Vain ongelmaurheilijoille Kallonkutistusta, manipulointia Vain rentoutuskasettien kuuntelua
11 Mentaalivalmennus ja valmentaja Mentaalivalmennus on aina läsnä valmennustilanteissa Tietoisesti tai tietämättä. Osattuna tai osaamatta. Enemmän tai vähemmän. Halliten tai hallitsematta. Mentaalivalmennuksen kysymykset valmentajalle 1. Huomaatko urheilijan ajatukset, tunteet, mielikuvat ja havainnot harjoituksissa ja kilpailuissa? 2. Huomaatko ryhmän/joukkueen ilmapiirin ja toimintatavat? Sen vaikutukset yksilöihin? 3. Panostatko näiden kehittämiseen osana muuta valmentamistasi? Valmistatko urheilijaa tilanteisiin?
12 Mentaalivalmennuksen kysymykset urheilijalle Kysymys 1: Uskotko siihen, että sinä itse voit vaikuttaa omaan mieleesi? Ja hallita sitä? - omiin ajatuksiisi? - omiin mielikuviisi? - omiin tunteisiisi? - omiin havainnointeihisi? Kysymys 2: Haluatko itse vaikuttaa omiin ajatuksiisi Vastaus kyllä?: Olet jo mukana mentaalivalmennuksessa Siis eteenpäin, kysymys 3: Miten voit vaikuttaa mieleesi?
13 Kysymyksiä valmentajalle ja ampujalle Valmentajana opetat ampujalle ampumisen tekniikkaa. Kiinnitätkö samalla huomiota siihen, mitä hän ajattelee, miltä hänestä tuntuu? Kilpailuissa, valmentajana näet ampujan valmistautuvan ampumiseen, ampuvan ja laskevan jousensa. Tiedätkö, mitä ampuja ajattelee? Miltä hänestä tuntuu? Ampujana siirryt viivalle ja valmistaudut ampumaan? Mitä silloin ajattelet? Miltä sinusta tuntuu? Mitä katsot?
14 Lasten ja nuorten valmennuksen avainasiat Pääasiat ovat pääasioita Vertailu nuoren omaan kehittymiseen Yksilöllinen kehittymissuunnitelma Selkeät ja lähiajan tavoitteet/pitempi tähtäin Nuoren oma panostus, hyvä yrittäminen Mitä seuraat: sitä nuori tekee sitä hän saa ja sinäkin! Kilpailuissa: Vain voitto kelpaa vai Teen parhaani vai omalle tasolleni??? Opeta voittamaan: yrittämisen, oman suorituksen kautta Suhtautuminen joukkuekavereihin Kannustava palaute ( 3:1 )
15 Nuori: opi mentaalisesti vahvaksi Nauti urheilusta Mentaalipala mukaan Opi kuvista, esikuvilta Keskity kehittymään Yritä aina loppuun saakka Periksi ei anneta milloinkaan Jo harjoituksissa Kilpaile suorituksilla Jännittäminen on OK Kysy rohkeasti Kuuntele ja keskustele Tue ja kannusta Muutkin asiat kunnossa: voit hyvin Hyvä ja riittävä uni Harjoittele kilpailemista Kuuntele kehoasi
16 Panosta keskittymiseen Mitä ajattelet, keho on jo sitä tekemässä missä ajatukset ovat, siellä olet itsekin Keskittyminen on * Ajatusten, oman tunteen, katseen (aistien), tekemisen kohdistamista juuri siihen, mitä olet nyt tai seuraavaksi tekemässä * Tässä ja Nyt elämistä: verbi * Oman suorituksen hallintaa * Keskittymisellä käynnistät opitut toimintatavat
17 Keskittymisen ongelmat Ajatukset väärissä tai tarpeettomissa asioissa Ajatukset väärässä hetkessä Kielteiset tai epäilevät ajatukset ja tunteet Liiallinen tuloksen, karsinnan, sijoituksen, mitalin ajattelu kilpailun aikana Liiallinen jännittäminen
18 Hyvä keskittyminen kilpailuissa - keskity tekemään nappisuorituksia Keskity siihen, että teet kilpailussa hyviä ampumissuorituksia Kiinnitä huomiosi vain siihen, mihin voit itse vaikuttaa Ole luottavainen ja positiivinen, näytä se Huolehdi siitä, että tunnet voivasi hyvin kilpailutilanteessa Ole vain Tässä ja Nyt, vältä ajatusten aikamatkat Huomaa ajatusten ja huomion siirtyminen palaa takaisin Hallitse liiallinen jännittäminen kilpailutilanteissa
19 Hyvä keskittyminen ammuntaan Ajattele, käy mielessäsi onnistuneita suorituksia älä virheitä Pidä asiat yksinkertaisina, löydä oleellisimmat avainasiat ja -sanat Käytä toimivia rutiineja Hengitys on tärkeä asia Nollaa mennyt ja siirry uuteen omaan suoritukseen Huolehdi hyvästä kehon kielestä Opettele keskittyminen jo harjoituksissa: keskity harjoituksissa
20 Keskittyminen harjoittelussa keskity kilpailuun Harjoittelu on kuin näytelmän avainroolin opettelu: on kässäri, jonka hallitsemista harjoittelet: tiedät, mitä sinun pitää osata, kun ensi-ilta koittaa jokaista harjoitusta varten on oma kässäri, jota harjoittelet, tiedät aina etukäteen, mitä nyt harjoitellaan saat aina palautetta ja ohjausta ohjaajalta vähitellen omaksut roolisi sanat ja eläydyt rooliisi kaikki muuttuu automaattisesti: keskityt vain omaan rooliisi ja teet sen täysillä ensi-illassa
21 Onnistujan / voittajan roolisuoritus Näyttelijän rooli: puhetta, eläytymistä, liikettä, eleitä Jousiampujan rooli: nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussa - mitä silloin teet - mitä silloin ajattelet, sanot itsellesi - miltä sinusta silloin tuntuu, miten eläydyt onnistujan rooliin - miltä silloin näytät ulospäinkin
22 Millainen on nappisuorituksesi kilpailussa? Kilpailuroolissa? Millainen on hyvä verryttely/lämmittely? - miten panet kehon ja miten mielen kilpailukuntoon? Millainen on hyvä ammunta? - mitä teet, mitä katsot, miten hengität, mitä ajattelet/sanot? Mitä teet, kun odotat seuraavaa suoritustasi? - miten nollaat, millainen kehon kieli, miten taas käynnistyt? Mitä teet, kun valmistaudut ja ammut ratkaisevan nuolen? - pysytkö rutiineissa? Poikkeaako muusta ammunnasta? Lähde nykytilanteesta, laadi kässäri harjoitteluun
23 Esimerkkejä Golf - aloituslyönti ja siihen valmistautuminen - siirtyminen uuteen lyöntiin - harjoittelu tennishallissa 400 m juoksu - mielikuva juoksusta - verryttely - viivan takana - Karhuhallissa / Katinkurussa
24 Keskity harjoituksissa kässäriin Valmistaudu harjoitteluun Keskity harjoitussuorituksiin Keskity vielä harjoituksen jälkeen sen tapahtumiin Opi koko ajan, palkitse itseäsi hyvästä keskittymisestä ja hyvistä suorituksista Keskity muussakin elämisessäsi Voi hyvin suoriudu hyvin
25 Oppimisesta automaatioon, flowkin Kilpailusuorituksen taidot opitaan aluksi erillisinä, niin myös aivoissa Oppimista edistää oma innostus, kiinnostus, kehittymisen havaitseminen, hyvä palaute, hyvä porukkahenki, mielikuvat Harjoittele kilpailunomaisesti, erilaisiin tilanteisiin ja erilaisissa paikoissa Toistojen mukana taidot liittyvät kiinteästi toisiinsa, myös aivoissa Kiinnitä huomiota myös suoritusta edeltävään ajankäyttöön Tee kilpailusuoritus automaattisesti, anna aivojen ohjata, luota niihin Liika jännitys ja erilainen keskittyminen suoritukseen heikentävät automaatio-ohjausta, siirryt käsiohjaukseen ja notkahdat tiukoissa tilanteissa
26 Viimeisen nuolen huolet Tätä en saa missata Nyt en saa hermostua Jos menee kasiin! Älä päästä nopeasti! Älä nykäise! Missata Hermostua Kasiin Päästä nopeasti Nykäise Katso siihen, minne haluat nuolen menevän Ajattele ja sano itsellesi, : mitä haluat tapahtuvan Keskelle, Rauhallisesti, Osaan, Kuin harkoissa...
27 Kehon kieli samanlainen mieli Mieli vaikuttaa kehoon keho vaikuttaa mieleen Vahva kehon kieli: pää pystyssä, rinta kaarella, katse eteenpäin, hymy huulilla, kädet lanteilla, hyvä ryhti.. Heikko kehon kieli: pää roikkuu, katse alaspäin, hartiat edessä ja roikkuvat, huulet alaspäin, näytät pieneltä.. Näytä vahvalta: testosteroni kasvaa, stressihormoni laskee, voiman ja luottamuksen tunne kasvaa, riskin sieto kasvaa, pelko vähenee, päättäväisyys lisääntyy Harjoittele jo harjoituksissa, muistuta itseäsi Aina tilanteen jälkeen: muista kehon kieli
28
29 Rutiinit johdattavat nappisuoritukseen Luovat turvallisuutta, kohdistavat tekemiset ja ajatukset tärkeisiin asioihin Ne auttavat sopivaan jännitystilaan Vahvistavat keskittymistä tähän hetkeen, pitävät mm. kielteiset ajatukset poissa mielestä Automatisoivat toimintaa, käynnistävät seuraavan liikkeen tai toiminnan Se on: samalla tavalla tekemistä, samojen mielikuvien käyttöä, samaa itsepuhuttelua, samoja avainsanoja, samaa ajankäyttöä Varsinkin verryttelyssä ja kilpailutilanteissa
30 Miten eteenpäin? Laadi suunnitelma siitä, miten opit hallitsemaan kilpailusuorituksesi (onnistujan roolisi) Etene vähän kerrallaan, lite bättre, 1% better Hae ja näe onnistumisia. Siirrä onnistumiset opeiksi Arvioi kässäriäsi, paranna jos siltä tuntuu Muista, että jokaisella nuolella on tarkoitus Harjoittele niin kuin haluat kilpailla, myös mentaalisissa asioissa Tee kovasti laadukasta työtä voita helpolla
31 SUMMARY: mitä SINÄ itse voit tehdä? Keskity jo harjoituksissa, harjoittele monipuolisesti Ole virkeä ja innostunut Keskity vain käsillä hetkeen ja sen tekemiseen Keskity omaan hyvään tekemiseen: siihen mitä haluat tehdä, ei siihen, mitä haluat välttää Keskity uudelleen, jos keskittyminen siirtyy muualle Tavoittele tulosta, keskity siksi hyvään omaan kilpailusuoritukseen Keskity muuhunkin ja nauti siitä, voi hyvin
32 Kiitos! Leuka ylös, pää pystyyn ja katse eteenpäin Katso myös kotisivuni Katso esim. Mitä teen? / Notkahdatko tiukoissa tilanteissa Palaute, kommentit, kysymykset sähköpostiini markku.gardin@gmail.com
33 Opi jalkapalloa: Villen peilisolut 1 Kun Tommi potkaisee, Villen oikea heilahtaa
34 Opi jalkapalloa: Villen peilisolut 2 Ville on vasuri: oma potku vasemmalla jalalla
35 Mielikuvat siirrä omat onnistumiset Tee lista 5-10 onnistuneimmasta, monipuoliset tilanteet Kirjoita niiden pääkohdat paperille Pane silmät kiinni ja käy kuvat mielessäsi, tunne tekeväsi Tarkista, että kirjoitettu tuo oikean mielikuvan mieleesi Kehu itseäsi onnistumisen johdosta Tiivistä mielikuva avainsanoiksi Kirjoita paperilapuille, voit liittää kuvankin, aseta helposti saatavaksi ja nähtäväksi Lue kotona säännöllisesti, eläydy tilanteisiin
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani. Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella Markku Gardin
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella 13.4.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista.
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä,
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa. Markku Gardin Psyl 3.9.2013
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa Markku Gardin Psyl 3.9.2013 Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit
Mentaalivalmennus urheilussa. ET-PO 72 Ylitornio Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa ET-PO 72 Ylitornio 8.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella
Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin. Tampereen Pyrinnön suunnistajat 7.3.2014 Markku Gardin
Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin Tampereen Pyrinnön suunnistajat 7.3.2014 Markku Gardin Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä rutiineja ja
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset
Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa
Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa Kemin Lämärit 19.9.2013 Markku Gardin Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy
Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin
Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Urheilijoiden kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin?
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin? Suomen musiikinopettajien liitto Kevätliittokokous Porissa 23.3.2014 Markku Gardin Luennon lähtökohdat Urheilu, pätee myös opiskeluun, työelämään,
Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012
Psyykkinen valmennus lasten urheilussa Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos? Mentaalinen
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015 Markku Gardin Yhteenveto, Stina Nilsson: Nuorena jännitin ennen kilpailua, jopa pelkäsin. Sain apua Rune G:ltä. Asia saatiin
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin X/2017
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun 2017-2018 Markku Gardin X/2017 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien kokemuksia Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu perustuu
Porin Uimaseura Markku Gardin
Kyllähän se harjoituksissa, mutta Kyllähän se kisoissa, kun harkoissakin Porin Uimaseura 16.1.2019 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin syyskuussa 2016
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2016-2017 Markku Gardin syyskuussa 2016 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien omia näkemyksiä Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot (mm. keskittyminen) X Hyvä joukkuehenki
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016 Markku Gardin Yhteenveto: keskity onnistumaan Keskity harjoitteluun, keskity onnistuneisiin suorituksiin Luo mielikuvia tulevan pelin onnistuneista
Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille. Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin
Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin Urheilijan polulla (n.13-17 v.) valintoja ja erikoistumista Urheilu-ura: harjoittelu tehostuu,
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin UPV 29.11.2017 Markku Gardin Yhteenveto: keskity jo harjoittelussa onnistumaan suorituksissasi luo mielikuvia tulevan pelin hyvistä suorituksista keskity siihen,
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016 Markku Gardin Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot
Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin.
Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin. Kuninkaanhaka14.5.2019 Markku Gardin Mentaalitaidot, mentaalipala Miksi urheilet, mitä tavoittelet? Nyt ja myöhemmin? Hyödynnätkö, hallitsetko
Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry Markku Gardin
Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry 15.5.2017 Markku Gardin Tavoite: valmentajana ohjaa urheilijaasi niin, että hän keskittyy jo harjoittelussaan onnistuneisiin suorituksiin luo mielikuvia
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori 16.10. 2018 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind thinks - Mitä koppa ajattelee, sitä kroppa
Nuoren urheilijan mentaalinen valmennus. Porin Ässät Markku Gardin 10.12.2012
Nuoren urheilijan mentaalinen valmennus Porin Ässät Markku Gardin 10.12.2012 Pelaajien kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan vain tässä ja nyt, ei mitään muuta,
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013
1 Markku Gardin IX-X/2013 Keskittyminen urheiluakatemian harjoituksissa MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 Nuoren kehityksessä tapahtuu paljon ja samanaikaisesti. Tämä vaikuttaa myös urheiluun.
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että
Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto Markku Gardin
Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto 28.9.2016 Markku Gardin Kysymyksiä opettajalta - vastauksiakin Miten vahvistan oppilaan itseluottamusta niin, että hän onnistuu esiintymisessään?
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen
HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo
HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri
1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu
1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI
1 Markku Gardin X/2013 Porin Ässien valmennuspäällikkö Jouni Myllymaa pyysi minulta näkemyksiä siitä, miten lasten ja nuorten valmentamisessa voidaan synnyttää ns. sisäistä motivaatiota. Miten saadaan
Valmennuksen kehityskortit
Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen
Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen
1 Markku Gardin XI/2014 URHEILIJAN POLKU mentaalinen ja sosiaalinen tuki urheilu-uran valinta- ja erikoistumisvaiheessa Urheilu-uralla ja urheilutapahtumissa menestymiseen vaikuttavat monet eri asiat.
MENTAALIPALA ALLE 12-VUOTIAIDEN URHEILUSSA. Porin Yleisurheilu Markku Gardin
MENTAALIPALA ALLE 12-VUOTIAIDEN URHEILUSSA Porin Yleisurheilu 26.4.2019 Markku Gardin Mieli on osa menestystä. Ratkaiseva? Urheilusuoritus koostuu: fyysinen kunto, lajin taidot, mentaaliset taidot, porukan
MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013
1 MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 Keväällä 2013 sovittiin, että Satakunta Sports Academy (SSA) lähtee kehittämään mentaalista toimintaa osana muuta SSA-harjoittelua.
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
Tunnista vahvuutesi ja aseta itsellesi johdonmukaiset tavoitteet
Golfhuoltamon opas 2016 Tunnista vahvuutesi ja aseta itsellesi johdonmukaiset tavoitteet Paranna peliäsi ilman että muutat mitään tekniikassasi tai siinä miten paljon harjoittelet! www.golfhuoltamo.com
Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta
Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija
Oppiminen ja oivaltaminen
Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1
ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
Oppiminen ja oivaltaminen
Oppiminen ja oivaltaminen Pohdittavaa Kuinka hyvä lapsestasi tulee, jos opetat hänelle kaiken sen mitä jo osaat? Riittääkö tämä lapselle? Kuinka hyvä pelaajasta tulee 2025, jos hän tekee kaiken sen, mitä
Harjoituksen ohjaaminen
Harjoituksen ohjaaminen 11.4.2016 1 Valmennustapahtuman johtaminen Valmentaja on valmennustapahtuman johtaja Valmentaja neuvoo, urheilija ottaa neuvot vastaan Johtamisen tarkoituksena suunnitella, ohjata
Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa
Pidä harjoitus hauskana
Pidä harjoitus hauskana 1. Tarkkaile tuleeko aitoja hymyjä 2. Harjoituksen rytmittäminen 3. Toista tuttuja ja turvallisia harjoitteita minä osaan! 4. Ole läsnä ja innostunut: ilmeet, eleet, kehon kieli,
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ
Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle
Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen
256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN
256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!
TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun
PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.
PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö
Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi
Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin
1 VALMENTAJAN PALOPUHEET, KANNUSTUS JA OHJEET pukukopissa ja kentän reunalta Markku Gardin, Saksan Trierissä X/2015 Viime kesänä nousi usein esille valmentajan psyykkaus ja ohjeet kilpailu- ja pelitilanteissa.
VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio
VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti
HUIPPUJEN KASVATTAJA
HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus
oppimisella ja opiskelemisella
MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA
PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA
gu PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA 2010-2011 Haluatko oppia, onnistua ja menestyä entistä paremmin urheilussa, opiskelussa tai työtehtävissä? Onko se mahdollista - kyllä! Käytössäsi
Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen
OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään
Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry
Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen
Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry
Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa
Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014
Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Keskittymisen valmiuksien tavoitteita Mitä keskittyminen tarkoittaa sekä omien keskittymisen tapojen ja taitojen tunnistaminen
AC Kajaani valmennuslinja 2017
ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja