4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin"

Transkriptio

1 1 VALMENTAJAN PALOPUHEET, KANNUSTUS JA OHJEET pukukopissa ja kentän reunalta Markku Gardin, Saksan Trierissä X/2015 Viime kesänä nousi usein esille valmentajan psyykkaus ja ohjeet kilpailu- ja pelitilanteissa. Kysymys kuului: Miten valmentaja onnistuu psyykkaamaan urheilijansa kilpailutilanteissa? Miten hänen tulisi ohjata, neuvoa tai käskeäkin. Monet urheilijat kysyivät omasta osuudestaan: Miten voin ohjata itseäni kilpailutilanteissa? Kiinnostuin aiheesta ja perehdyin siihen. Seurasin toimintaa kentän reunoilta sekä valmennus- ja kilpailutilanteissa. Kävin läpi tutkimuksia ja hyviä kokemuksia - myös muualta kuin Suomesta. Keskustelin myös valmentajien ja urheilijoidenkin kokemuksista ja ajatuksista. Seuraavassa on yhteenveto asiasta. Perusperiaatteet ovat sovellettavissa eri urheilulajeihin. Lajien, valmentajien, urheilijoiden ja kulttuurienkin välillä on eroja ja erilaisia tilanteita. Kirjoitukseni kannattaa ottaa inspiraation, ei imitaation lähteenä. Toivon, että tämä auttaa valmentajaa arvioimaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Kirjoitan asiasta joukkuepelien valmentajan näkökulmasta. Samat periaatteet pätevät myös yksilöurheiluun. Sama toimii kääntäen myös silloin, kun urheilija ohjaa itseään. Esitän ensin tiivistelmän ehdotuksista toimenpiteiksi. Yhteenvedon jälkeen luvuissa 1, 2 ja 3 on tarkempi kuvaus siitä, mihin ne perustavat. Ja miten voi toimia eri tilanteissa. 4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin 1. Puhu lyhyesti, tarkasti, selkeästi ja yksinkertaisesti: - Puhu siitä, mitä haluat pelaajien tekevän. Ei siitä, mitä haluat heidän välttävän. Heidän pitää huomata, mihin keskittyä. Ei mitään muuta. Ja vain se, mihin he voivat itse vaikuttaa pelin aikana. Tavoittele sitä, että avainsanasi jäävät soimaan pelaajien mielessä puheesi jälkeen. - Anna heille joukkueen pelin kannalta 1-3 taktisesti tärkeintä juttua ja 1-3 kunkin rooliin liittyvää tärkeintä asiaa. Varmista, että pelaaja on ymmärtänyt sanomasi. - Puhu rauhallisesti ja johdonmukaisesti. Käytä lyhyitä lauseita. Vahvista sanomaasi kehosi kielelläkin. - Luultavasti et voi motivoida pelaajia sen enempää kuin he ovat jo itsekseen motivoituneet. Luota siihen, että hyvä harjoittelu on valmistanut heitä siihen. Ei siis kannata yrittää tehdä tätä viidessä minuutissa ennen peliä tai tauon aikana. 2. Ei enää uusia ohjeita, uutta tietoa, uusia tavoitteita - Pysy perusasioissa, ei uusia ohjeita, uusia juttuja. Vahvista aikaisempia ohjeita. Korosta niitä perusasioita, joihin haluat kunkin pelaajan keskittyvän omassa roolissaan - Liian monet ohjeet ja uudet ohjeet kuormittavat liikaa pelaajaa. Ne sekoittavat pelaajan ajatusmaailmaa, silloin perusjututkaan eivät mene perille.

2 2 3. Jätä pelaajalle vähän omaa aikaa puheesi jälkeen - Usein pelaaja haluaa juuri ennen peliä tehdä omia asioitaan ja juttujaan. He eivät halua kuunnella valmentajaa. Älä ota heiltä tätä aikaa. Anna se heille. - Anna pelaajan päästä omaan hyvään mielentilaan, fiilikseen. Hän voi haluta kuunnella musiikkia, venytellä, rentoutua, psyykata itseään, istua hiljaa itsekseen omissa oloissaan - Anna sama itsellesikin: rentoudu ja rauhoitu, tee omia tekemisiäsi, keskity taktiikan perusjuttuihin.. 4. Osoita, että luotat pelaajaan - Korosta sitä, että jokaisella pelaajalla on oma roolinsa ja sen käsikirjoitus. Luota siihen, että kukin pelaaja noudattaa sitä. Se on tärkeää niin pelaajan itsensä kuin koko joukkueenkin kannalta. Nosta esiin roolien keskeiset asiat. Näin kaikki pelaajat muistavat toistensa tehtävät. - Anna kaikkien pelaajien kokea itsensä tärkeiksi koko joukkueen pelin ja onnistumisen kannalta. Muista muutkin kuin vain avainpelaajat. 5. Varo ja vältäkin kilpailutilanteissa - Voittamisesta/häviämisestä/tuloksesta puhumista - Arvostelemasta pelaajia julkisesti tai muiden pelaajien kuullen - Epäonnistumisten ja virheiden korostamista - Monien tekniikkaa koskevien yksityiskohtien ohjeistamista - Käyttämästä sanoja Älä, Ei, Pakko, Täytyy, Voitto, Häviö 1. Miksi psyykkausta, mitä puheilla tavoitellaan? Pelitilanteissa valmentajan puheilla ja ohjeilla on kaksi tarkoitusta. Valmentaja 1. auttaa pelaajaa ymmärtämään ja sisäistämään oman joukkueen pelistrategiset tai taktiset toimintatavat. Valmentaja kertoo yhteenvedon niistä. 2. auttaa pelaajaa suoriutumaan hyvin omasta peliroolistaan ja sen tehtävistä: tekemään parhaalla mahdollisella tavalla sen, mitä hän osaa ja mitä häneltä odotetaan Puheiden sisältö on siis siinä, mitä pelaajan tulee tehdä, jotta pelaaja ja sitä kautta joukkue saavuttaa tavoitteensa. Silloin ei enää puhuta ottelun tuloksesta, voittamisesta tai tappiosta. Vaan siitä, mitä tehdään, jotta voitetaan. Voitto toteutuu hyvien pelisuoritusten kautta. Ei päinvastoin. Valmentaja, kysy itseltäsi: Kuinka saan pelaajan tekemään parhaansa? Kuinka motivoin häntä onnistumaan? Kuinka saan pelaajan keskittymään niihin asioihin, jotka johtavat onnistuneisiin suorituksiin? Kyse on siitä, että valmentaja ohjaa pelaajat keskittymään pelin aikana oikeisiin asioihin. Ja myös siitä, miten valmentaja saa pelaajat selviytymään nopeasti omista ja pelikavereiden vastoinkäymisistä. Kysymys valmentajalle itselleen omasta toiminnastaan: Tiedätkö, mikä on oman kannuspuheen tai ohjeiden tarkoitus? Mikä on oma tapasi psyykata, kannustaa ja ohjeistaa pelaajaa pelitilanteissa? Joskus näyttää siltä, että valmentaja on itse hermostunut ja jännittynyt ennen peliä ja sen aikana. Hänen toimintansa heijastaa omaa ahdistusta ja jännittämistä. Rauhoittaako valmentaja silloin huudoillaan ja eleillään itseään? Yrittääkö hän vakuuttaa muitakin kuin pelaajiaan?

3 3 2. Miten ja mitä sinun valmentajana kannattaa sanoa? Sinun on syytä varoa sitä, että puhut liian paljon ja annat liikaa ohjeita. Pelaaja ei pysty käsittelemään liian paljon asioita tai ohjeita samalla kerralla. Parhaimmillaan sanat auttavat keskittymään oleellisiin asioihin. Mutta ne voivat myös stressata. Liian suuret ja liian monet vaatimukset sekoittuvat pelaajan päässä. Ne aiheuttavat epäilyä ja pelkoa, hermostumista ja ahdistusta. Rentous, havainnointi, päättelykyky heikkenevät. Puhu selkeästi. Käytä lyhyitä lauseita. Puhu muutamasta avainasiasta, hyvistä suorituksista. Kannattaa huomata se, tarvitsevatko kaikki pelaajat palopuheita? Jotkut tarvitsevat pikemminkin rauhoittumista, rentoutumista, itsekseen olemista, yksinoloa. Sinun on hyvä tuntea pelaajasi: mitä he tarvitsevat päästäkseen hyvään vireeseen ja valmiuteen tulevaa peliä varten. SIIS: mitä pelaajan on hyvä kuunnella, mitä hänen tarvitsee kuunnella. Kysy pelaajilta Joskus on parempi kysyä pelaajalta, kuin antaa vain ohjeita tai käskyjä. Usein heillä on hyviä mielipiteitä. Älä tee ohjeistasi arvovalta-asioita. Kysyminen auttaa pelaajaa arvioimaan omaa pelaamistaan. Hän oppii tutkimaan omaa pelaamistaan tai suoritustaan. Opeta pelaajat tähän sen sijaan, että aina itse kerrot, mitä hänen tulee tehdä. Kysyminen sopii hyvin tilanteisiin ennen peliä ja sen väliajalla. Parantaminen mieluummin kuin kritiikki Meidät on ohjelmoitu automaattisesti huomaamaa ja muistamaan epäonnistumiset, kielteiset, pelottavat tai uhkaavat asiat. Varo silti puhumasta virheistä, vaaroista, tappion tai voiton tärkeydestä. Keskity siihen, mikä on hyvä suoritus tulevissa tilanteissa. Ei siihen, mitä tulee välttää. Esimerkki: Syötit oikein hyvin Pekalle ja katkaisit vastustajan syötön maalialueella. Alkuminuuteilla mielestäni luovuit pallosta turhan helposti ja olihan siinä tiukkoja tilanteita. Mitä mieltä olet siitä itse? En ehkä nähnyt kaikkea kentän reunalta? Olisiko hyvä tehdä seuraavassa vastaavassa tilanteessa toisella tavalla? Mitä silloin tekisit?. Nauti itse ja anna pelaajienkin nauttia Monet valmentajat ovat sitä mieltä, että heidän pitää puhua ja neuvoa kaiken aikaa. Luota kuitenkin pelaajiin. Osoita, että arvostat heitä. Anna heidän pelata. Ja salli heidän tekevän virheitäkin. Anna heidän nauttia pelistä, tehdä ratkaisujaan ja pelata vapautuneesti. Nuoret ja konkarit Nuorten pelaajien kohdalla - anna pelaajan pelata, tehdä virheitäkin - peli ei ole aika huutaa ohjeita, se yleensä hermostuttaa ja sotkee pelaajaa - nuoret eivät opi valmentajan neuvoista pelin aikana, oppiminen tapahtuu harjoittelun kautta. - korjaa harjoituksissa ja ohjaa pelaajaan luottamaan siihen, että tekee uudella tavalla seuraavassa pelissä. - jos virhe toistuu usein pelin aikana, siihen on syytä puuttua jo pelin kuluessa. - ota palautteessa esille korjattavina asioita, ei liikaa virheinä

4 4 Jurgen Klinsmann (saksalainen huippujalkapalloilija ja -valmentaja): Kun valmentaja antaa nuorelle pelaajalle negatiivisen kommentin, tarvitaan 15 positiivista korvaamaan ja kumoamaan tapahtunutta vahinkoa. Kokeneimmille on hyvä korostaa peliajatusta ja taktisia ohjeita. Jos pelaaja alkaa epäröidä tai ei pääse irti epäonnistumisista, auta häntä palaamaan oman peliroolinsa kässäriin : pelaamaan eteenpäin oman roolinsa mukaista hyvää peliä. Mitä missäkin tilanteessa? Kilpailupäivänä ennen pelitilannetta huolehdi kahdesta asiasta: - auta pelaajaa keskittymään pelin taktiikkaan - auta pelaajaa keskittymään oman roolinsa pelisuorituksiin ja toteuttamaan niitä Verryttely on pelin esikisa Peli alkaa jo verryttelyssä. Se ei ala aloituspotkusta, -heitosta tai -vihellyksestä. Jo verryttelyssä urheilijalla tulee olla mielessään tulevan kilpailun käsikirjoitus, niin taktiikka kuin oma peliroolinsa suoritukset. Verryttely on kilpailun esikisa, ensinäytös. Verryttely on enemmän kuin pelkkää lihashuoltoa. Verryttelyssä pelaajan on hyvä käydä läpi mielessään tulevan pelin keskeiset omat tekemiset. Valmentajan on hyvä korostaa pelin keskeisiä asioita ja muistuttaa pelaajaa niistä. Muistuta pelaajia avainsanoilla hyvistä suorituksista ja hyvästä asenteesta. Pane pelaajat toistamaan niitä mielessään verryttelyn aikana. On syytä olla tarkka siitä, milloin pelin ajattelu ja siihen keskittyminen aloitetaan. Usein on tehokkainta, että se aloitetaan vasta verryttelyn yhteydessä. Monessa lajissa riittää, että verryttely ja kilpailusuorituksiin keskittyminen aloitetaan n. 45 min. ennen kilpailua. Verryttelyssä pelaaja syttyy tulevaan peliin sekä oman roolinsa mukaiseen pelaamiseen ja pelisuorituksiin. Pukukopissa ennen peliä ja sen tauoilla Pukukopissa on hyvä keskittyä seuraaviin asioihin: - muistuta pelitaktiikasta: vain keskeisimmät kohdat siitä (1-3 asiaa) - pelaajien kässärit : lähde kunkin pelaajan omista tehtävistä, korosta pelaajien vahvuuksia ja hyviä suorituksia, aseta niille tavoitteita (1-3) tulevaan peliin - pane pelaajat itse ajattelemaan, tekemään ehdotuksia: luomaan kuvia onnistuneista suorituksistaan - jos on sovittuja avainsanoja tai iskulauseita, viittaa niihin ja toista niitä. Jos niitä on kirjoitettuina esim. seinille, osoita ja viittaa niihin - aina eteenpäin myös vastoinkäymisten jälkeen: menneen nollaus, kehon kieli, katse eteenpäin ja mitä seuraavaksi, liikettä ja toimintavalmiutta - yleensä uudet asiat tai ohjeet eivät toimi, ei ainakaan isot muutokset siihen nähden, mitä on harjoiteltu tai mitä jo osataan - anna pelaajan rauhoittua hetken aikaa

5 5 Erätauolla, väliajalla.. osittain samoja kuin ennen peliä, mutta huomaa erityisesti: - ei pitkiä puheita ja analyysejä menneestä: mihin erityinen fokus II puoliajalla, pelisuunnitelmassa pysyminen tai sen tarkentuminen - muistuta pelaajia oma pelaamisen tavoitteista, 1-2 asiaa riittää toiselle puoliajalle - kysymykset ovat usein hyviä: se meni hyvin, jatka niin, miten voit vielä parantaa syöttöjäsi, pääpuskujasi - vältä palaamasta epäonnistumisiin tai virheisiin ainakin ilman korjaavaa ehdotusta - pelaajan arvostelu ei ole yleensä hyvä, keskity ja anna ohje siitä, mikä tai miten toisin, paremmin Romahduksen jälkeen Tappioaseman tai romahduksen jälkeen usein käy niin, että kukin alkaa pelata vain yksilönä. Ei pelata enää joukkueena. Pelaajat eivät enää toimi sovittujen roolien tai taktiikan mukaan. Turhautuminen ja ärsyyntyminen kasvavat. Epävarmuus, pelko, periksi antaminen lisääntyvät. Ajatukset siirtyvät pelin tulokseen. Tämä tarttuu joukkueessa. Usein loukkaantumiset tapahtuvat tällaisissa tilanteissa. Valmentajan on säilytettävä oma rauhallisuus ja hyvä kehon kieli. Hänen on hyvä ottaa aikalisä tällaisessa tilanteessa tai siihen on syytä käydä käsiksi väliajalla. Valmentajan keskeisen sanoman ja puheiden tulisi kohdistua pelin taktiikan avainasioiden painottamiseen sekä pelaajien oman roolin mukaisiin suorituksiin. Ja sen varmistamiseen, että pelaajat sitoutuvat näihin pelin taas jatkuessa. Kentän reunalta pelin aikana Pelin aikana pelaajan mieliala vaihtelee ja kässäri unohtuu. Valmentaja voi muistuttaa niistä kentän reunalta. Pelin aikana valmentajan ohjeet menevät usein ohi : pelaaja ei niitä kuule, hän ei niitä ymmärrä, hänellä ei ole aikaa miettiä, mitä valmentaja sanoi tai huusi. Pelaajan on tällöin ohjattava itse itseään ja muistutettava itseään avainasioista. Hänen on puhuteltava itseään, toimittava opeteltujen tapojen mukaisesti (mm. kehon kieli, katse, liike..). Valmentajan antamien ohjeiden on oltava lyhyitä ja selkeitä. Ne ohjaavat siihen, mitä on jo harjoiteltu. Tällöin pelaajalla on aikaa nopeasti ymmärtää, mitä valmentaja sanoo. Hänelle syntyy mieleen kuva siitä, mitä hänen on hyvä tehdä. Peli on kuin teatterinäytelmä Joukkuepeli on kuin näytelmä: kullakin on oma roolinsa sen ilmeineen. Pelitilanteissa valmentaja huolehtii siitä, että pelaajat eläytyvät rooleihinsa ja toteuttavat ne käsikirjoituksen, kässärin mukaisesti. Kentän reunalla valmentaja on kuin näytelmän kuiskaaja: jos hän huomaa, että pelaaja on epävarma tai meinaa unohtaa oman roolinsa mukaisen suorituksen, hän auttaa pelaajaa palaamaan käsikirjoitukseensa. On tärkeää, että pelaaja on harjoitellut perusteellisesti sen, mitä häneltä odotetaan tai mitä hän aikoo tehdä pelin aikana. Silloin asioita ei tarvitse enää toistaa ennen peliä tai sen aikana. Riittää, kun avainasiat nostetaan esille ja muistutetaan niistä. Avainasioista ja -sanoista jää näin mielikuva pelaajalle.

6 6 3. Valmentajan puheista pelaajan itsensä ohjaamiseen Miten saat pelaajan itse psyykkaamaan ja ohjaamaan itseään pelitilanteissa? Esimerkiksi näin: - mieti, miten ohjeesi toimivat pelaajan mielessä, käännä toimintatapasi ja ohjeesi pelaajan kielelle - tarkista, ovatko omat avainviestisi samoja myös pelaajien kielessä ja mielessä? - opeta pelaaja psyykkaamaan ja ohjaamaan itseään ja toimimaan itsenäisesti pelitilanteissa

Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin

Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016 Markku Gardin Yhteenveto: keskity onnistumaan Keskity harjoitteluun, keskity onnistuneisiin suorituksiin Luo mielikuvia tulevan pelin onnistuneista

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin

Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016 Markku Gardin Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja

Lisätiedot

Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014

Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot (mm. keskittyminen) X Hyvä joukkuehenki

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

Valmennuksen Linjaukset 2010. Pelitaktiikka

Valmennuksen Linjaukset 2010. Pelitaktiikka Valmennuksen Linjaukset 2010 elitaktiikka Salon Viesti Lentopallo Toiminnan linjaukset Lajivalmennuksen linjaus Fyysisen valmennuksen linjaus Viesti 2013 Visio / Strategia Toimintasuunnitelma Taktiikkalinjaus

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Harjoittelun painopistealueet

Harjoittelun painopistealueet Harjoittelun painopistealueet Perustaito/pallonhallinta Perustaitoharjoitteet eivät saa olla irrallinen osa harjoittelua vaan niiden sisällöt tulee liittää aina kiinteästi itse peliin ja pelin vaatimiin

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Pelin kautta opettaminen

Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelaamaan oppii vain pelaamalla?? Totta, mutta myös harjoittelemalla pelinomaisissa tilanteissa havainnoimista, päätöksentekoa ja toimintaa. Pelikäsitystä

Lisätiedot

MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN

MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN MYÖNTEISELLÄ VUOROVAIKUTUKSELLA ENERGISEEN VALMENTAMISEEN Mentaalivalmennuksen perusteita Mentaalivalmennuksen iso mysteeri? Kokonaisvalmennuksessa ei oikein 9edetä, mitä pelaajan mielessä - pään sisällä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Pidä harjoitus hauskana

Pidä harjoitus hauskana Pidä harjoitus hauskana 1. Tarkkaile tuleeko aitoja hymyjä 2. Harjoituksen rytmittäminen 3. Toista tuttuja ja turvallisia harjoitteita minä osaan! 4. Ole läsnä ja innostunut: ilmeet, eleet, kehon kieli,

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

Itseluottamus ja Mielen hallinta

Itseluottamus ja Mielen hallinta Itseluottamus ja Mielen hallinta Myönteinen ajattelu ja hyvä mieliala Huono mieliala heikentää motivaatiota harjoittelussa ja ottelussa. Mieliala voi johtaa kielteiseen ajatteluun sekä aiheuttaa epäonnistumista

Lisätiedot

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi

Lisätiedot

Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin

Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015 Markku Gardin Yhteenveto, Stina Nilsson: Nuorena jännitin ennen kilpailua, jopa pelkäsin. Sain apua Rune G:ltä. Asia saatiin

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015 Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki

Lisätiedot

MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013

MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 1 Markku Gardin IX-X/2013 Keskittyminen urheiluakatemian harjoituksissa MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 Nuoren kehityksessä tapahtuu paljon ja samanaikaisesti. Tämä vaikuttaa myös urheiluun.

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

Odotusaika. Hyvät vanhemmat Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

4. Toimiminen ohjaajana

4. Toimiminen ohjaajana 4. Toimiminen ohjaajana OHJAAJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT TOIMIMINEN OHJAAJANA - OPETUSTYYLIT KARKEA JAOTTELU SUUNNITTELEMALLA ONNISTUT SELVITÄ ETUKÄTEEN Ryhmän koko Osallistuvien lasten ikä Kuinka kauan lapset

Lisätiedot

Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja.

Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja. TrainingFocus-teemojen esittelyt yksilö- ja joukkueurheilussa Teema 1: Keskittyminen Keskittynyt urheilija kiinnittää huomion suorituksen kannalta olennaisiin asioihin ja osaa säädellä keskittymisensä

Lisätiedot

Mitä harjoitteella halutaan saavuttaa (aim), eli päämäärä (tarkoitusperä):

Mitä harjoitteella halutaan saavuttaa (aim), eli päämäärä (tarkoitusperä): 1 Stressipeli Kasvattaa kilpapelaajan itsetuntoa ja sopivasti röyhkeyttä. Hävinneen pelaajan on nopeasti kartoitettava katseellaan tilanne, jotta pääsisi haastamaan pelaajan jonka uskoo voittavansa. Eli

Lisätiedot

HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI

HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI 1 Markku Gardin X/2013 Porin Ässien valmennuspäällikkö Jouni Myllymaa pyysi minulta näkemyksiä siitä, miten lasten ja nuorten valmentamisessa voidaan synnyttää ns. sisäistä motivaatiota. Miten saadaan

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli)

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli) Jonot mataliksi pesäpallo 3-6 lk. PELI 1. Pesishippa Välineet: räpylöitä, palloja, mailoja ja kartioita Leikitään pesishippaa, jossa hipan tehtävänä on saada mahdollisimman monta ryhmäläistä kiinni. Kenttäalue

Lisätiedot

Fortum Tutor on Palloliiton ja Fortumin yhdessä käynnistämä valtakunnallinen ohjelma, jonka tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle

Fortum Tutor on Palloliiton ja Fortumin yhdessä käynnistämä valtakunnallinen ohjelma, jonka tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle Fortum Tutor on Palloliiton ja Fortumin yhdessä käynnistämä valtakunnallinen ohjelma, jonka tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja. Peli-iloa

Lisätiedot

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Urheilijoiden kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

TOIMINTA ON TAIKASANA!

TOIMINTA ON TAIKASANA! 1 PETANKKIKOULU PETANKKIKOULU on eräs mahdollinen työväline niille petankkiseuroille jotka haluavat ottaa askeleen seuransa kehittämiseen ja toiminnan laajentamiseen juniorityön suuntaan. Tämän materiaalin

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen KUUDELLA PELAAMINEN Kuudella pelaamisen opettelu Pertti Honkanen Avain asiat KOLME VERKOLLE KOLME TAAKSE KESKIPASSARI VASTAANOTTO,etu ja takapelaajien vastuut OMA SYÖTTÖVUORO - Kuutonen edessä pelaaminen

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

E-valmentajakoulutus Tuomas Mokko

E-valmentajakoulutus Tuomas Mokko E-valmentajakoulutus Tuomas Mokko 28.11. Riihimäki E-valmentajakoulutus Pelaaja ja peli keskiössä Miten pelaaja ja peli ovat keskiössä? Yksilökeskeinen valmentaminen Pelin kautta oppiminen Peli-ilon ilmapiiri

Lisätiedot

MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013

MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 1 MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 Keväällä 2013 sovittiin, että Satakunta Sports Academy (SSA) lähtee kehittämään mentaalista toimintaa osana muuta SSA-harjoittelua.

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA)

OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA) OHJEITA VALMENTAJILLE/ JOUKKUEENJOHTAJILLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - PELAAJIEN LISÄYS - JOUKKUETAPAHTUMIEN LISÄYS (VALMENTAJA) MYEERIKKILÄ FBA TOIMINNASSA MyEerikkilä on Eerikkilän Urheiluopiston

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas Toni Korkeakunnas Yo-merkonomi, kasvatustieteen maisteri ja UEFA pro - valmentaja Luokanopettaja 1996-2002 SPL Uusimaan Valmennuspäällikkö 2004-2010 Valmentajana (14.v.) 1999-2004 ja 2007- Gnistan, FC

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Psyykkinen valmennus lasten urheilussa Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA

ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA Mikko Häyrinen Joukkueurheilun kehittäjä, KIHU Pertti Honkanen Valmentaja, Suomen Lentopalloliitto www.kihu.fi

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti

Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä. SeAMK Riihilahti Erilaiset oppijat viestinnässä ja kielissä - perusasioita ja hyviä käytänteitä Esityksen rakenne Taustaa ja yleistä esteettömyydestä ja erilaisista oppijoista Muutama sana lukivaikeudesta ja hahmottamisen

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

SUOMALAINEN MAALIVAHTIPELI. 16.10.2012 Suomen Jääkiekkoliitto / Hannu Nykvist 1

SUOMALAINEN MAALIVAHTIPELI. 16.10.2012 Suomen Jääkiekkoliitto / Hannu Nykvist 1 SUOMALAINEN MAALIVAHTIPELI 16.10.2012 Suomen Jääkiekkoliitto / Hannu Nykvist 1 MISSÄ NYT MENNÄÄN KOTIMAASSA / ULKOMAILLA MAAJOUKKUEISSA 16.10.2012 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 2 MISSÄ NYT

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta. DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,

Lisätiedot

Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin

Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos? Mentaalinen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

teknis-taktinen lajianalyysil

teknis-taktinen lajianalyysil Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Naisten beach volleyn teknis-taktinen lajianalyysil Mikko Häyrinen, Urheilututkija, joukkueurheilu Huippu-urheilun kehitysprojektien k raportointiseminaari

Lisätiedot

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen

Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Pirkkola 19.1.2015 Yksilön kohtaaminen Henkinen valmentaminen Aikataulu 17.00-18.30 aiheen ympärillä lätinää 18.30-18.45 breikki+kaffet 18.45-20.00 lätinät jatkuu ja loppuu Mikä on valmentajan tehtävä?

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 www.salibandy.net Valmentajakoulutus / tasot I-III Perusteet / tavoitteet TIETÄÄ YMMÄRTÄÄ Sähköinen oppimisympäristö

Lisätiedot

Muutokset pelisääntöihin 2010

Muutokset pelisääntöihin 2010 Muutokset pelisääntöihin 2010 Yhteenveto selittämään uutta IHFn sääntökirjaa Lukuisten muotoseikkojen muutosten lisäksi IHFn sääntökirjan uusi versio tarjoaa selkeyttäviä selityksiä tukemaan johdonmukaista

Lisätiedot

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu 1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

Beach Volley kausi 2015: Merkittävimpiä sääntömuutoksia:

Beach Volley kausi 2015: Merkittävimpiä sääntömuutoksia: Beach Volley kausi 2015: Merkittävimpiä sääntömuutoksia: FIVB on kaudelle 2015 muuttanut hieman Beach Volleyn sääntöjä ja samalla modifioinut niitä yhdenmukaisemmaksi lentopallon kanssa. Ohessa merkittävimmät

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä SHA tapahtumaa.

Lisätiedot

2 Suomen kielen äänteet

2 Suomen kielen äänteet 1 Ruudulla on ensin vain Ali. Linkit kolmeen suomen kielen äänteiden alakokonaisuuteen (2.1 Kirjaintarjottimeen, 2.2 Yksittäisiin äänteisiin sekä 2.3 Äänteistä tavuiksi ja sanoiksi) ilmestyvät ruudulle

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

EeNet harjoituspäiväkirja ohje

EeNet harjoituspäiväkirja ohje EeNet harjoituspäiväkirja ohje Harjoituspäiväkirjassa pelaaja voi lisätä harjoitus-, peli ja loukkaantumistietoja. Valmentaja voi seurata pelaajan harjoittelua yhteenvetojen ja kalenterinäkymän kautta

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09

urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09 1 urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09 2 JOUKKUEHENKI, YHTEENKUULUVUUS TMS. - on tärkeä valmennuksessa, - se vaikuttaa urheilijan kilpailusuoritukseen,

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen

Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen 1 Markku Gardin XI/2014 URHEILIJAN POLKU mentaalinen ja sosiaalinen tuki urheilu-uran valinta- ja erikoistumisvaiheessa Urheilu-uralla ja urheilutapahtumissa menestymiseen vaikuttavat monet eri asiat.

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

eli-iloa otteluihin! Opas lasten ja nuorten valmentajalle Teemana pelitapahtuman johtaminen

eli-iloa otteluihin! Opas lasten ja nuorten valmentajalle Teemana pelitapahtuman johtaminen eli-iloa otteluihin! Opas lasten ja nuorten valmentajalle Teemana pelitapahtuman johtaminen Lue lisää Fortum Tutor -ohjelmasta www.fortumtutor.fi. Sieltä löydät muuan muassa vinkkejä lasten valmenta miseen

Lisätiedot

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Markku Gardin 2012 KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Aivojen peilisolut perustana: katso tai kuvittele, tee ja tunne Aivojen ja hermoston tutkimus on mennyt viime vuosina pitkin askelin

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot