Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura Markku Gardin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin"

Transkriptio

1 Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura Markku Gardin

2 Yhteenveto, Stina Nilsson: Nuorena jännitin ennen kilpailua, jopa pelkäsin. Sain apua Rune G:ltä. Asia saatiin hallintaan. Joskus jopa kaipaan nuoruuteni jännittämistä. Rune on opettanut minut keskittymään oikeisiin asioihin. En enää ajattele muita hiihtäjiä ja sitä, mitä he tekevät. Ajattelen vain omaa tekemistäni. Vain minulla itselläni on mahdollisuus vaikuttaa itseeni. Tuo vaikuttaa yksinkertaiselta. Sitä pitää harjoitella. Se vie aikansa. Olen saanut asian toimimaan. Tunnen oloni turvalliseksi ja osaan keskittyä oikein.

3 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos?

4 Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind thinks - Mitä koppa ajattelee, sitä kroppa jo tekee Ajatus, tunnetila ja mielikuva hermoradat, lihakset ja liike Kehon kieli - samanlainen oma mieli Porukan johtaminen ja sen toiminta yksilön ja joukkueen suorituskyky

5 Mentaaliharjoittelun kohde Tiedä, miten mentaalipala vaikuttaa urheilussasi. Itsetuntemus: tunnista oma tapasi - ajatella ja tuntea - puhua itsellesi - katsoa tai kuunnella - oma kehon kieli - suhtautua ryhmäsi toimintaan. Eteenpäin: Mikä toimivaa, pidä ja vahvista sitä Missä korjattavaa? Luo oma parempi tapa Harjoittele ja toista niin kuin muitakin taitoja

6 Valmistaudu kilpailuun Harjoittele niin kuin haluat kilpailla Ota mentaalipala jo harjoituksiin, toista kuten muutakin Päiväohjelma ja tulevan kilpailun ajattelu Verryttely on esikisa : kroppa ja koppa valmiuteen Jännittääkö: keskity rutiineihin, tähän hetkeen, hengitykseen Kilpailun aikana: keskity T&N-suorituksiin, käytä avainsanoja Keskity: mikä hyvä suoritus juuri nyt, jokainen suoritus mahdollisimman hyvin, loppuun saakka Vältä: Älä, Ei, Pakko, Voitanko, Häviänkö Analysoi kilpailun jälkeen: mikä meni hyvin, miten toisin

7 Ryhmätyö: avainasiat, -ajatukset Ylämäki? Tasatyöntö? Maalisuora? Väsy iskee? Mitä on huono / hyvä tekeminen tuossa tilanteessa? Mikä on huono ajatuksesi: / Mikä on hyvä ajatuksesi: Deletoi huonot ajatukset, siirrä ne roskakoriin Valitse itsellesi 1-2 hyvää ajatusta: ---, --- Kirjoita ne paperilapulle. Kiinnitä näkyvälle paikalle. Muistuttamaan sinua Toista niitä mielessäsi päivittäin, toista niitä harjoituksissa, vaikka pelkällä lenkillä Toista niitä verrytellessäsi kilpailuun, toista niitä kilpailutilanteissa

8 Epäonnistuminen? Mikä oli tavoitteesi: sijoitus / hyvät suoritukset? Realistiset? Mihin vertaat: kavereihin vai itseesi? Kumman voitit? Tuloksesta suoritusten arviointiin: miten onnistuit matkalla? - pakita kisaan: mikä suoritus meni hyvin, missä parannettavaa jos voisit tehdä uudelleen ja miten silloin Älä märehdi epäonnistumista: puhu siitä, mikä paremmin Seuraava kisa on uusi mahdollisuus - keskity matkaan ja siihen, mihin voit itse vaikuttaa - keskity vain hiihdon suorituksiin: ylämäki, tasainen, lasku Valmentajan ja vanhempien kiinnostus: tuloksesta suorituksiin Muista: epäonnistuminen kuuluu urheiluun, huipullakin

9 Panosta keskittymiseen Mitä ajattelet, mihin katsot, keho on jo sitä tekemässä Missä ajatukset ovat, siellä olet itsekin Keskity! Mitä se on? Mitä silloin teen? * Ajatusten, oman tunteen, katseen (aistien), tekemisen kohdistamista vain siihen, mitä olet nyt tai seuraavaksi tekemässä * Ajatusten ja havaintojen tietoista valintaa * Tässä & Nyt elämistä ja tekemistä * Oman suorituksen ohjaamista, sen käynnistämistä

10 Mitä SINÄ voit tehdä? Ole virkeä ja innostunut Keskity jo harjoituksissa, opettele oma tapasi Keskity omaan hyvään tekemiseen ja siihen mitä haluat tehdä. Ei siihen, mitä haluat välttää Keskity siihen, mihin voit itse vaikuttaa Keskity myös kouluasioihin ja vapaa-aikanasi

11 Näin mokaat hyvän tuloksen? Miten selviät sudenkuopista? Käyt kilpailua mielessäsi liian aikaisin Tulos- tai sijoitus mielessäsi kilpailun aikana Ajatukset ja tarkkaavaisuutesi vaeltelevat, liian paljon ajatuksia Korostat ja pelkäät virheitä, älä Et päästä mokasta irti. Arvostelet suoritustasi kilpailu- tai pelitilanteessa Pelkäät, epäilet, on pakko, mitä muut, yrität entistä enemmän Jätät kilpailemisen opettelun kilpailuihin

12 Näin mokaat hyvän tuloksen Miten selviät sudenkuopasta? Käyt kilpailua ja tulosta mielessäsi liian aikaisin Keho ryhtyy tekemään, hermosto väsyy ja energiat kuluvat. Takki tyhjenee jo ennen kilpailua. Siirrä lähelle kilpailun alkua. Verryttelyn yhteydessä kilpailun "esikisa, myös mentaalipuolella: - Käy läpi hyviä toimintatapoja ja suorituksiasi - Käynnistät näin onnistuneet suoritukset. Vahvistat itseluottamusta Muulloin ajatus mukavissa asioissa. Rauhoitu

13 Sudenkuoppa tämäkin. Miten selviät siitä? Tulos tai sijoitus mielessäsi kilpailun aikana Keskityt vääriin asioihin. Jännitys kasvaa. Tulostavoite OK ennen kilpailua. Kilpailussa deletoi se. Suoritus kerrallaan. Ajattele vain sitä, mikä on hyvä nykyinen tai seuraava suoritus. Unohda mennyt. Näin myös oman tai kaverin epäonnistumisen jälkeen.

14 Miten selviät tästä sudenkuopasta? Ajatukset ja tarkkaavaisuutesi vaeltelevat, liian paljon ajatuksia. Keskityt liian moniin asioihin, teknisiin yksityiskohtiinkin. Keskity vain siihen, mihin voit itse vaikuttaa Ole vain nykyhetkessä: mitä nyt pitää tehdä Valitse vain muutama tekeminen ja ajatus, kirjoita ne paperille tms. muistuttamaan sinua ja pysy niissä (ryhmätyö tästä) Luo itsellesi toiminta- ja ajatusrutiinit. Harjoittele ja noudata niitä Valmentajan ohjeetkin: vain oleellisiin asioihin

15 Entä tämä sudenkuoppa? Miten selviät siitä? Moitit itseäsi ja suoritustasi kisatilanteessa. Et päästä epäonnistumisesta irti. Täytyy onnistua Yleensä yrität entistä enemmän, keskittyäkin: lihasjännitys kasvaa. Tekniikka ei toimi. Luo epäonnistumisen jälkeinen toimintatapa Tee juuri toisin. Rentouta itsesi. Mikä on hyvä seuraava suoritus? Ajattele sitä. Keskity siihen Varma kehon kieli Luota siihen, että automaatio hoitaa: anna suorituksen tulla. Älä ole huolissasi tuloksesta

16 Näinkin mokaat hyvän tuloksen Miten selviät tästä sudenkuopasta? Korostat ja pelkäät virheitä, näet esteitä, Häviän, Älä, On pakko, Täytyy voittaa, Mitä jos? Käynnistät pelkoreaktiot. Tunnista omat ajatukset ja katseen kohteet. Korvaa paremmilla, luo uudet ajatukset ja ohjeet itselle Onnistumisetkin opeiksi. Myös: miksi onnistuit? Mitä teit ennen? Pane rahaa pankkiin Luo vahva muistipolku. Katkaise vahingollinen ajattelu/havainnointi: Seis ja sitten uusi toiminta

17 Jännitys on hyvä. Jos liian suuri, automaattinen hermostoreaktio: Oma ajatus ja tunne aiheuttavat jännittämisen. Yleensä pelko Adrenaliinin ja stressihormonin (kortisoli) määrä kasvavat Syke ja verenpaine lisääntyvät, verenkierto muuttuu Lihasjännitys kasvaa, rentous katoaa ja suoritusten tekniikka heikkenee Taitojen ohjaus: automaattiohjauksesta käsiohjausohjaukseen Havaintokenttä kapenee Keskittyminen heikkenee Muisti heikkenee Virheiden määrä kasvaa

18 Jännittääkö? Pitääkin jännittää. Normaalia. Olet valmis! Liikaako? Jos se haittaa suoritusta. Miten selviän? - Tiedä, että se johtuu omista ajatuksistasi - Tunnista, missä tilanteissa jännität, mitä pelkäät, miltä se tuntuu - Tiedä, mitä sinussa silloin tapahtuu - Selviä sudenkuopista (ks. diat) - Harjoittele rentoutuminen: oma hengitys, lihakset, kehon kieli - Rutiinit: tee ja ajattele aina samoja asioita, keskity niihin - Hyväksy itsesi ja tavoittele sitä, mitä osaat: se riittää

19 Mikä vaikuttaa mieleesi? Tästä mentaaliharjoittelussa puhutaan: Motivaatio ja omat tavoitteet Itsetunto ja itseluottamus Jännitys ja sen hallinta Keskittyminen Itsensä puhuttelu ja avainsanat Mielikuvat/tavoitekuvat Rutiinit Porukan ilmapiiri, joukkueen teho Muukin elämä (perhe, koulu, kaverit, työ, uni )

20 Haluatko kehittyä? Miten eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? - panosta kehittymiseen: valitse 1-2 kohdetta - suunnittele, mitä teet niiden eteen ja tee niin, toista, toista - anna aikaa ja seuraa kehittymistä: oletko kuukauden päästä näissä 1% parempi kuin tänään?

21 Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot ovat samanlaisia kuin fyysiset eli ajatusten hallintaa ja keskittymistä voi treenata samoin kuin esimerkiksi nopeutta." Hannaleena Ronkainen (olympiakomitean psykologi) "Jos urheilija ei osaa keskittyä kunnolla, hänen laji- ja kilpailutaitonsa rakentuvat heikolle pohjalle. Keskittymistä on harjoiteltava. Jos haluaa olla vahva kilpailutilanteissa, täytyy olla vahva myös treeneissä...", Hanna-Maari Latvala

22 lisää tarinoita "Minulla oli omat tavoitteet, ei niinkään mitalitavoitteita, vaan oli omat tavoitteet sen laskemisen suhteen.", Enni Rukajärvi Juniorivuosina olin hyvässä kunnossa. Mutta niin hermostunut, että kaikki meni åt helvete. Keskityin vääriin asioihin, täydellisesti Myöhemmin opin: keskityn hyviin suorituksiin kilpailun aikana. Niiden tekeminen tuo hyvän tuloksen ja voiton. Ja minähän haluan voittaa., Johan Olsson (ruotsalainen huippuhiihtäjä)

23 Ja vieläkin "Johaug on työskennellyt syksyn ajan psykologin kanssa saadakseen kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen.", SVT Therese Johaug on paras esimerkki siitä, että kuka tahansa voi hyötyä mentaaliharjoittelusta.", Christoph Treier "Aikaisemmin kirjoitin avainsanat paperilapuille. Nyt hiihtohanskoihin. Näin nuo sanat ovat aina mukanani. Käytän avainsanoja päivittäin. Jo silloin, kun keskityn harjoituksiin, mutta varsinkin kilpailuissa. Tahdon, Rohkea, Vahva, Kestä, Säästä energiaa, Tarkasti, Taskulamppu..

24 Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä rutiineja ja tehdään samoja asioita kuin itse kilpailuissa. Täytyy keskittyä vain niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja visualisoida menestyneitä suorituksia ja menestystä., Thierry Gueorgiou Viime hetken psyykkaus: Mieti, että seuraava rasti on kisan tärkein`. Ei mikään muu, ei aikaisemmat rastit tai rastivälit., Jani Lakanen

25 Mentaalitarinoita "Mää oon harjotellu maalintekoa mielikuvaharjoittelulla.", Teemu Selänne "Käytän mielikuvaharjoittelua luodakseni mieleeni kuvan täydellisestä tekniikasta. Kun näen mielessäni täydellisen kuvan, se vaikuttaa kilpailusuoritukseen.", Jessica Ennis-Hill

26 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat ajatukset ja havainnot. Kehon kieli. Joukkuetoverit ja valmentaja. Omat vanhemmat: - aivot ottavat sen vastaan ja ne käskyttävät sen mukaan KEHO JA JÄRKI TOIMIVAT harjoituksissa ja kilpailuissa

27 Mieli vaikuttaa sinuun (hyvä tietää) Ilo, kiinnostus, luottamus, kehittyminen, sosiaalinen ilo..: rentoutta, oppimista, innostusta, luovuutta, päättelykykyä, uskallusta, jaksamista, tehoa.. Uhka, epäily, huolet, pelko, sosiaalinen kipu.. : jännitystä, havaintojen kaventumista, väsymistä, virheitä, reaktioiden hidastumista, ylireagointia.. Kysymys: - mikä ajatus osoittaa epäilyä, pelkoa, uhkaa...? - mikä luottamusta, rentoutta, iloa? harjoituksissa, kilpailuissa ja sen eri tilanteissa

28 Tee tai kuvittele, aivot ottavat sen tosissaan (hyvä tietää) Asian kuvittelu ja itselle puhuminen luovat siitä kuvan aivoihin Matkimme muita tietämättämme, tunteitakin Aivot käynnistävä kuvan perusteella reaktiot Älä on Kyllä, pää ei erota kieltoa kehotuksesta Ole tarkka, mitä ajattelet: 75 % ajatuksista on kielteisiä Googleta oikein: anna selkeä ohje itsellesi Ajatus, puhe omasta suorituksesta käynnistää tekemisen harjoittelu-/kilpailutilanteissa

29 Kiitos Katso myös kotisivuni Palaute, kysymykset.. sähköpostiini:

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015 Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki

Lisätiedot

Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin

Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos? Mentaalinen

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin

Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016 Markku Gardin Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot

Lisätiedot

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset

Lisätiedot

Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin

Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016 Markku Gardin Yhteenveto: keskity onnistumaan Keskity harjoitteluun, keskity onnistuneisiin suorituksiin Luo mielikuvia tulevan pelin onnistuneista

Lisätiedot

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin syyskuussa 2016

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin syyskuussa 2016 Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2016-2017 Markku Gardin syyskuussa 2016 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien omia näkemyksiä Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin X/2017

Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin X/2017 Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun 2017-2018 Markku Gardin X/2017 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien kokemuksia Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu perustuu

Lisätiedot

Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin?

Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin? Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin? Suomen musiikinopettajien liitto Kevätliittokokous Porissa 23.3.2014 Markku Gardin Luennon lähtökohdat Urheilu, pätee myös opiskeluun, työelämään,

Lisätiedot

Porin Uimaseura Markku Gardin

Porin Uimaseura Markku Gardin Kyllähän se harjoituksissa, mutta Kyllähän se kisoissa, kun harkoissakin Porin Uimaseura 16.1.2019 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind

Lisätiedot

Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry Markku Gardin

Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry Markku Gardin Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry 15.5.2017 Markku Gardin Tavoite: valmentajana ohjaa urheilijaasi niin, että hän keskittyy jo harjoittelussaan onnistuneisiin suorituksiin luo mielikuvia

Lisätiedot

Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin

Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin UPV 29.11.2017 Markku Gardin Yhteenveto: keskity jo harjoittelussa onnistumaan suorituksissasi luo mielikuvia tulevan pelin hyvistä suorituksista keskity siihen,

Lisätiedot

Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin. Tampereen Pyrinnön suunnistajat 7.3.2014 Markku Gardin

Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin. Tampereen Pyrinnön suunnistajat 7.3.2014 Markku Gardin Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin Tampereen Pyrinnön suunnistajat 7.3.2014 Markku Gardin Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä rutiineja ja

Lisätiedot

Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori Markku Gardin

Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori Markku Gardin Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori 16.10. 2018 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind thinks - Mitä koppa ajattelee, sitä kroppa

Lisätiedot

Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014

Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot (mm. keskittyminen) X Hyvä joukkuehenki

Lisätiedot

Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille. Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin

Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille. Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin Urheilijan polulla (n.13-17 v.) valintoja ja erikoistumista Urheilu-ura: harjoittelu tehostuu,

Lisätiedot

Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin

Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä,

Lisätiedot

Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani. Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella Markku Gardin

Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani. Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella Markku Gardin Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella 13.4.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista.

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin.

Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin. Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin. Kuninkaanhaka14.5.2019 Markku Gardin Mentaalitaidot, mentaalipala Miksi urheilet, mitä tavoittelet? Nyt ja myöhemmin? Hyödynnätkö, hallitsetko

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

Mentaalivalmennus urheilussa. ET-PO 72 Ylitornio Markku Gardin

Mentaalivalmennus urheilussa. ET-PO 72 Ylitornio Markku Gardin Mentaalivalmennus urheilussa ET-PO 72 Ylitornio 8.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella

Lisätiedot

Mentaaliset taidot urheilussa. Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä 4.1.2014 Markku Gardin

Mentaaliset taidot urheilussa. Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä 4.1.2014 Markku Gardin Mentaaliset taidot urheilussa Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä 4.1.2014 Markku Gardin Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Psyykkinen valmennus lasten urheilussa Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy

Lisätiedot

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Urheilijoiden kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan

Lisätiedot

Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa. Markku Gardin Psyl 3.9.2013

Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa. Markku Gardin Psyl 3.9.2013 Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa Markku Gardin Psyl 3.9.2013 Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme

Lisätiedot

Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto Markku Gardin

Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto Markku Gardin Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto 28.9.2016 Markku Gardin Kysymyksiä opettajalta - vastauksiakin Miten vahvistan oppilaan itseluottamusta niin, että hän onnistuu esiintymisessään?

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen

Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013

MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 1 Markku Gardin IX-X/2013 Keskittyminen urheiluakatemian harjoituksissa MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 Nuoren kehityksessä tapahtuu paljon ja samanaikaisesti. Tämä vaikuttaa myös urheiluun.

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin

4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin 1 VALMENTAJAN PALOPUHEET, KANNUSTUS JA OHJEET pukukopissa ja kentän reunalta Markku Gardin, Saksan Trierissä X/2015 Viime kesänä nousi usein esille valmentajan psyykkaus ja ohjeet kilpailu- ja pelitilanteissa.

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8

Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8 Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa

Lisätiedot

MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013

MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 1 MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 Keväällä 2013 sovittiin, että Satakunta Sports Academy (SSA) lähtee kehittämään mentaalista toimintaa osana muuta SSA-harjoittelua.

Lisätiedot

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri

Lisätiedot

Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa

Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa Kemin Lämärit 19.9.2013 Markku Gardin Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu 1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoite

Lisätiedot

Mentaalisesti vahvana kaatoihin Kemin keilailu 20.5.2016. Markku Gardin

Mentaalisesti vahvana kaatoihin Kemin keilailu 20.5.2016. Markku Gardin Mentaalisesti vahvana kaatoihin Kemin keilailu 20.5.2016 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA

PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA gu PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA 2010-2011 Haluatko oppia, onnistua ja menestyä entistä paremmin urheilussa, opiskelussa tai työtehtävissä? Onko se mahdollista - kyllä! Käytössäsi

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

KESKITY HYVÄ IHMINEN! KESKITY! Mihin? - Mitä minun pitää tehdä?

KESKITY HYVÄ IHMINEN! KESKITY! Mihin? - Mitä minun pitää tehdä? 1 KESKITY HYVÄ IHMINEN! KESKITY! Mihin? - Mitä minun pitää tehdä? Markku Gardin III/2012 Valmentaja käskee urheilijaa keskittymään. Tämä miettii, mitä hänen pitää tehdä? Olisiko tiukka ajatteleminen hyvää

Lisätiedot

Miten motivoin itseäni ja muita?

Miten motivoin itseäni ja muita? Motivaatio, työn ilo ja into Miten motivoin itseäni ja muita? Minna Rasila Heuristica Oy Tervetuloa! Tänään käsitellään motivaatiota. Mitä motivaatio tai motivointi on? Miten motivoin tiimiläisiäni? Vai

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

Suunnistajan maalis-huhtikuun harjoittelu

Suunnistajan maalis-huhtikuun harjoittelu harjoitusolosuhteet 4.3.2013 Suunnistan maalis-huhtikuun harjoittelu Janne Salmi Laitilan AV-päivä 2.3.2013 Kokonaisuus ratkaisee! FYYSIS- MOTORINEN HARJOITTELU VALMENTAJA PSYYKE AKTIIVINEN PALAUTUMINEN

Lisätiedot

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden

Lisätiedot

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,

Lisätiedot

HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI

HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI 1 Markku Gardin X/2013 Porin Ässien valmennuspäällikkö Jouni Myllymaa pyysi minulta näkemyksiä siitä, miten lasten ja nuorten valmentamisessa voidaan synnyttää ns. sisäistä motivaatiota. Miten saadaan

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi

Lisätiedot

Kilpailujännitys SporttiRakki nettiluento Marjo Korander-Taavitsainen/Hypnotic Dog Sport

Kilpailujännitys SporttiRakki nettiluento Marjo Korander-Taavitsainen/Hypnotic Dog Sport Kilpailujännitys SporttiRakki nettiluento 27.7.2017 Marjo Korander-Taavitsainen/Hypnotic Dog Sport Kuka Marjo? Psykologian maisteri, urheilupsykologi, psyykkinen valmentaja Agilitykouluttaja ja valmentaja

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Valmennusosaamisen malli. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH

Valmennusosaamisen malli. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH Valmennusosaamisen malli Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH Valmentajan osaamistarpeet Voimavarat Mihin valmentaja voi vaikuttaa? Ihmisenä kasvu Itsensä kehittämisen Ihmissuhde

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

Satu Pusa. Heikki Pusa

Satu Pusa. Heikki Pusa Satu Pusa (Rentoutusohjaaja, NLP Master Coach & NLP Trainer, Certified TRE Provider) on mielen valmentamisen ammattilainen. Kouluttaja ja ohjaaja, joka on toiminut urheilijoiden kanssa parikymmentä vuotta.

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 NUORTEN HARRASTAMISEN KULMAKIVET! Harrastamisen on oltava HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Hauskuuden ja haasteisiin tarttumisen

Lisätiedot

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa ISBN: 9789526676111 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.30 Mb FOCUS - keskittymiskykyä, rauhaa ja onnistumisen iloa Tämä cdharjoitusohjelma on tarkkaan suunniteltu

Lisätiedot

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi

Lisätiedot

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen

Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen 1 Markku Gardin XI/2014 URHEILIJAN POLKU mentaalinen ja sosiaalinen tuki urheilu-uran valinta- ja erikoistumisvaiheessa Urheilu-uralla ja urheilutapahtumissa menestymiseen vaikuttavat monet eri asiat.

Lisätiedot

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Liito-ohjelman vuosiseminaari 8.9.2009 Työelämä muuttuu muuttuuko johtaminen? tutkimusprofessori Kiti Müller Aivot ja työ tutkimuskeskus Aivot ja työ tutkimuskeskus

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Mentaalitarinoita hiihdosta:

Mentaalitarinoita hiihdosta: 1 Mentaalitarinoita hiihdosta: Charlotte Kalla Markku Gardin II/2018 Olen seurannut hiihtourheilua urheilupsykologian silmin ja korvin: mitä urheilijat, valmentajat tai tiedotusvälineet kertoivat urheilijoiden

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Vanhemmat ja lapsen urheileminen

Vanhemmat ja lapsen urheileminen Vanhemmat ja lapsen urheileminen Lähtökohdat Harrastamisen aloittaminen Miksi aloitetaan? Yleinen lähtökohta harrastukselle on hauskuus Tavoitteet ohjaavat toimintaa Yhteiset vai erilliset tavoitteet Kenen

Lisätiedot