Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin. Tampereen Pyrinnön suunnistajat Markku Gardin
|
|
- Aimo Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mentaalisesti vahvana kesän suunnistuksiin Tampereen Pyrinnön suunnistajat Markku Gardin
2 Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä rutiineja ja tehdään samoja asioita kuin itse kilpailuissa. Täytyy keskittyä vain niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja visualisoida menestyneitä suorituksia ja menestystä., Thierry Gueorgiou (suunnistaja) "Jos urheilija ei osaa keskittyä kunnolla, hänen perus-, laji- ja kilpailutaitonsa rakentuvat heikolle pohjalle. Keskittymistä on harjoiteltava, sillä jos haluaa olla vahva kilpailutilanteissa, täytyy olla vahva myös treeneissä., Hanna-Maari Latvala (pikajuoksija ja urheilupsykologi) Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella tehdään. Ja kun se tehdään hyvin, tulos on yleensä hyvä., Egil Kristiansen (Norjan naishiihtäjien päävalmentaja)
3 Ja lisää.. Otin mukaan myös viikoittaisen henkisen valmennuksen.. Laadin kilpailusuunnitelman, miten etenen, työskentelen, ajattelen ja miten teen lopulliset päätökset ja leimaukset rasteilla.. (Kilpailussa) Minulla oli seesteinen, luottavainen olo. Tiesin, mitä vaaditaan ja miten se tehdään, en edes jännittänyt. Olin suggeroinut itseni mielikuvaharjoituksilla vain olennaiseen - suorituksen hallintaan.", Jari Turto (tarkkuuussuunnistuksen maailmanmestari 2013) Viime hetken psyykkaus: Mieti, että seuraava rasti on kisan tärkein`. Ei mikään muu, ei aikaisemmat rastit tai rastivälit., Jani Lakanen (suunnistaja) "Viimeistä mäkeä, kun hiihin, minulla oli mielessä, että tässä on mitalimaholisuus. Mutta mie sysäsin sen ajatuksen pois... Mietin vain suoritusta lophuun asti. Piä sisäkurvi. Lantio ylös.", Sami Jauhojärvi (parisprintin loppuvaihe Sotshissa)
4 Ja vieläkin lisää.. Juniorivuosina olin hyvässä kunnossa. Mutta niin hermostunut, että kaikki meni päin h.ttiä. Keskityin vääriin asioihin, täydellisesti Myöhemmin opin: keskityn hyviin suorituksiin kilpailun aikana. Niiden tekeminen tuo hyvän tuloksen ja voiton. Ja minähän haluan voittaa., Johan Olsson (ruotsalainen huippuhiihtäjä) On luonnollista kehittää mentaalisia taitoja. Eihän urheilijalta kysytä: mikä kunnossasi on vikana, kun juokset ulkona pimeässä., L-E. Uneståhl (ruotsalainen urheilupsykologi) Psyykkisten taitojen kehittäminen on oltava yhtä systemaattista kuin fyysinenkin harjoittelu. Se on osa kokonaisvaltaista valmennusta ja kuuluu päivittäisvalmennukseen.", Hanna-Maari Latvala
5 Mentaaliharjoittelun perusta Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat, myös päätöstilanteet Omat ajatukset, havainnot, mielikuvat, tunteet, kokemukset sekä porukka ja joukkuetoverit vaikuttavat siihen - mitä aivot ottavat vastaan ja mitä käskyttävät - ja MITEN KEHO TOIMII Mentaaliharjoittelun kohde: tiedä ja tunnista, harjoittele ja paranna, luo oma tapasi
6 Todellisuus ja mieli vaikuttavat sinuun, aivot eivät erota näitä toisistaan Ajatus luo kuvan aivoihin. Se ohjaa. Älä on kyllä! Päätä itse, mitä haluat aivojesi tekevän. Ajattele mitä haluat tehdä, ei mitä haluat välttää. Googleta tarkasti Ilo, kannustus, itseluottamus, onnistuminen..: rentoutta, oppimista, innostusta, luovuutta, päättelykykyä, uskallusta, jaksamista, tehoa.. Uhka, pelko, epäilys, huolet..: jännitystä, havaintokyvyn ja -kentän kapeutumista, reaktioiden hidastumista, huonoa keskittymistä, väsymistä, virheitä, ylireagointia.. Uhkareaktio on nopea, voimakas ja pitkäkestoinen: suuttuu nopeasti ja on pitkävihainen
7 Mikä vaikuttaa mieleesi? Mentaaliharjoittelun kohteet: Motivaatio ja tavoitteet: Miksi suunnistat? Ketä varten? Keskittyminen ja nollaus Mielikuvat/tavoitekuvat Itsepuhuttelu, avainsanat Kehon kieli Jännitys ja sen hallinta Rutiinit Itsetunto ja itseluottamus Porukan ilmapiiri, joukkueen teho Muukin elämä (perhe, koulu, kaverit, työ, uni, lepo )
8 Muukin elämä kunnossa, voit hyvin urheilukin onnistuu Hyvä uni ja lepo - Harjoituksen opit menevät perille - Olet virkeä ja iskussa Kouluasiat hallinnassa Kotijutut kunnossa Hyvä kaveriporukka Terveellistä ravintoa Kolme asiaa, jotka hyvin elämässäsi:..
9 Mieli on osa urheilumenestystä. Ratkaiseva? Urheilusuoritus koostuu: Fyysinen kunto, lajin Taidot, Mentaaliset toimintatavat FxTxM=? Mentaalipalaakin vahvistettava harjoittelemalla Mentaalinen toiminta vahvistaa tai heikentää, fyysistä ja teknistä oppimista ja onnistumista Lapset omaksuvat valmiuksia Nuorille jo systemaattista valmennusta
10 Sudenkuopat kilpailuissa, näin mokaat hyvän tuloksen? Kilpailua käydään mielessä liian aikaisin Tulos- tai sijoitusodotus mielessä kilpailun aikana Ajatukset ja tarkkaavaisuus vaeltelevat Korostetaan virheitä, ei päästä mokasta irti, älä Pelko, epäilys, pakko, mitä muut ajattelevat Kilpailemisen opettelu jätetään kilpailuihin Aikaisempia pahoja epäonnistumisia ei ole käsitelty
11 Keskittyminen - toimintavalmius Mitä ajattelet, keho on jo sitä tekemässä missä ajatukset ovat, siellä olet itsekin Hyvä keskittyminen on - Ajatusten, oman tunteen, katseen (aistien), tekemisen kohdistamista juuri siihen, mitä olet nyt tai seuraavaksi tekemässä - Tässä ja Nyt -elämistä: verbi eli tekemistä - Oman suorituksen hallintaa - Käynnistät opitut toimintatavat ja automaatiot Ks. Kotisivuni, Mitä teen/mentaalipala SSA-harjoituksissa , liite 2
12 Keskittyminen katkeaa ja siirtyy jos Ajatukset, havainnot väärissä tai tarpeettomissa asioissa Ajatukset väärässä hetkessä, aikamatkalla Kielteiset tai epäilevät ajatukset ja tunteet Liiallinen tuloksen, karsinnan, sijoituksen, mitalin ajattelu kilpailun aikana Liiallinen jännittäminen
13 Keskity siihen, mikä on omassa hallinnassa - muu roskakoriin (esim. jalkapallossa) Mitä et voi itse hallita, kontrolloida: sää, pelipaikka, kentän kunto, tuomarin päätös, jo tapahtunut oma epäonnistuminen, kaverin epäonnistuminen, vastustajan toiminta, oma joukkue tappiolla, jäljellä oleva peliaika. Mitä voit itse hallita, kontrolloida: peliin valmistautuminen, oman suorituksen mielikuva, oma panostus pelissä, omat ajatukset, omat havainnot, keskittyminen omaan tekemiseen, oma syöttö, vapaan paikan hakeminen, oma kehon kieli. Valitse itse, mihin haluat keskittyä! MITÄ VASTAAVAT SUUNNISTUKSESSASI?
14 JAKSA, KESKITY JA NAUTI JUOKSUHARJOITUKSESSASI Ohjaa toimintaa omilla ajatuksilla ja havainnoilla Oma ajatus saa sinut luovuttamaan tai jaksamaan: valitse itse ja keho tulee perässä Keskitä ajatukset omaan tekemiseen: Juoksen hyvässä asennossa, Katse ylös ja eteen, Askel lentää, Jaksan hyvin, Kiidän tuon mäen ylös, Menen kuin susi metsässä Keskity ulkopuolisiin asioihin: Edessä tulee mäki, Oikealla kivi, Tuoksuu metsältä, Miltähän tuo maasto näyttää kartalla?, Hieno polku, Kivelle matkaa? 50 m? Mittaan Vaihtele näitä ajatuksen ja havainnon kohteita harjoituslenkin aikana. Suunnittele, mihin kohdistat ajatukset harjoituslenkin eri vaiheissa. Ota esim. kolme asiaa, johon aiot keskittyä tulevassa harjoituksessa. Elä siis hetkessä. Keskity lenkilläkin suunnistuksenomaisesti.
15 Kilpailun tavoitteet Realistiset tulos- ja sijoitustavoitteet Omille suunnistuskilpailun suorituksille tavoitteet, keskity niihin kilpailun aikana: reitinvalinta, juoksunopeus, rastinotto, keskittyminen omaan suunnistukseen.. Siihen mitä teet - ei siihen, mitä vältät Palaute ja analysointi kilpailun jälkeen Miten sijoituit lopputuloksissa, saavutitko tavoitteesi? Miten onnistuit kilpailun suorituksissasi? Tässä pääpaino Mikä meni hyvin (juoksu, taidot, keskittyminen ) 3-4 juttua Missä parannettavaa? Mitä silloin aioit tehdä? 1-2 asiaa
16 Elä aina hetkessä. Tässä & Nyt Milloin aloitat suunnistuskilpailun ajattelun? Liian aikainen kuluttaa energiaa ja vie voimia kilpailulta Yleensä muun verryttelyn yhteydessä - Lihakset ja liikeradat toimintakuntoon - Suunnistustaidot valmiuteen - Onnistuneiden suunnistustilanteiden läpikäynti - Hyvät suoritukset tie hyvään tulokseen Muulloin sitä, mitä silloin teet ja muuta mukavaa
17 Tapahtuman, virheenkin jälkeen Pari syvää hengitystä, napautus reiteen, Se meni jo - eteenpäin, eteenpäin Kehon kieli: leuka ylös, pää pystyy katse eteenpäin - Voiman tunne, havaintokenttä, jännityksen väheneminen, päätöksenteko Havainnot ja tarkkaavaisuus: mitä seuraavaksi Sopivaa, rauhallista liikettä Ajatus omassa seuraavassa hyvässä suorituksessa Jos ajatus karkaa, palaa asiaan
18 Onnistumiset opeiksi Vahvista onnistumiset toimintatavoiksi Harjoituksen, viikkorastin, kisan jälkeen palaute: - Mikä meni hyvin: fyysisesti, taidollisesti, mentaalisesti - Kuvaile ja eläydy onnistumisiin.. - Harjoituspäiväkirjaan: 3 onnistuneinta tällä viikolla - Pane rahaa pankkiin : on mistä ottaa, kun tarvitset Missä kehitettävää: - miten ennen onnistuit vastaavassa aikaisemmin - mitä parempi tapa: Käy läpi (viimeinen) suunnistuskilpailusi (kartta)
19 Mielikuva onnistuneesta suorituksesta Aktivoi samoja hermo- ja liikeratoja kuin asian tekeminen Tukee taitojen oppimista (75%/25 %) Kilpailutilanteissa: - Auttaa keskittymään omaan tekemiseen - Parantaa itseluottamusta omaan onnistumiseen - Vähentää liiallista jännitystä - Käynnistää suoritusta ohjaavat automaatiot
20 Mielikuvat siirrä omat onnistumiset Tee lista 5-10 onnistuneesta tilanteesta, suorituksestasi Kirjoita niiden pääkohdat paperille Pane silmät kiinni ja käy asiat mielessäsi, tunne tekeväsi Tarkista, että kirjoitettu tuo oikean mielikuvan mieleesi Kehu itseäsi onnistumisen johdosta Tiivistä mielikuva muutamaksi avainsanaksi Kirjoita paperilapuille, voit liittää kuvankin, aseta helposti saatavaksi ja nähtäväksi Lue kotona säännöllisesti, eläydy tilanteisiin Laadi mielikuva omasta lähdöstä ja matkasta 1. rastille
21 Laadi itsellesi toimintatapa nappisuorituksesta Mitkä ovat tärkeimpiä suunnistustilanteita lähdöstä maaliin? verryttely, lähtötilanne, ensimmäiselle rastille, pitkä väli, pusikko, toisen suunnistajan kohtaaminen, moka, väsy iskee.. Suunnittele mitä teet, ajattelet, mihin katsot kussakin niistä Mieti, mitä olet tehnyt aikaisemmin: pakita niihin Onko tapasi toimia hyvä? Jos: kirjoita se toimintatavaksesi Onko siinä parannettavaa? Jos: mieti ja kirjoita uusi tapa Tiivistä asteittain avainsanoiksi Harjoittele nappisuoritusta viikkorasteilla, pikkukilpailuissa.. Käy lukemalla ja mielessäsi läpi valmistautuessasi kisaan
22 Jännittääkö? Niin pitääkin. Normaalia. Olet valmis! Entäs jos liikaa, jos se häiritsee? - Fysiologinen reaktio, joka haittaa suoritusta - Elä tässä hetkessä: mitä juuri nyt - Tee ja ajattele sitä, mistä tulet hyvälle mielelle - Vältä lopputuloksen ajattelua, vertaamista muihin - Keskity hyviin suorituksiin, käy mielessäsi läpi - Keskity vain omaan tekemiseen, mitä voit itse hallita - Hengitä rauhallisesti, keskity omaan hengitykseen - Opettele rentoutuminen, ks. Kotisivuni: äänitteitä
23 Viikkorastit hyötykäyttöön Harjoitustapahtuma on kuin kilpailu Pidä viikkorasteja haasteena omille suorituksille, tuloksesta ei väliä. Aseta näille suorituksille tavoitteita, joita halua harjoitella (esim. keskittyminen omaan, muiden suunnistajien kohtaaminen...). Valitse erilaisia reittejä, mahdollisia tulevia tilanteita Luo toimivia rutiineja niin lähtöön kuin suunnistamiseenkin Harjoittele rauhoittuminen ennen ja aikana Harjoittele mielikuvien luominen, itsesi puhuttelu, millä sanoilla Tunnista väärät ajatukset, katseen/kuuntelun kohteet. Opettele palaamaan omaan hyvään tekemiseen Yhdistä juokseminen, kartanluku ja ajatus matkan varrella Arvioi suunnistuksen jälkeen toimintatapasi: hyvät, kehitettävät Kiinnitä huomiota myös onnistumisiin. Ota tietoisesti opiksi nekin. Ei vain virheitä. Se mihin panostat ajattelussa, kiinnittyy muistivarastoihin teoiksi
24 Miksi suunnistat? Miksi harjoittelet? Ketä varten? ITSEÄSI! Miten? Aseta tavoitteita omien taitojen kehittymiselle Vertaa kehittymistä itseesi Panosta aina täysillä, loppuun saakka, älä anna periksi Kysy, ole aktiivinen, ota kantaa Ota vastuu omasta tekemisestäsi Huomaa kun onnistut, ole siitä iloinen Kannusta kavereita, saat kannustusta itsekin
25 Lopuksi, matkalla eteenpäin Tiedä: omat ajatukset, havaintojen kohteet, tunteet, porukkahenki vaikuttavat siihen, miten keho toimii ja miten suoritus onnistuu Kysymys: haluatko vaikuttaa omiin ajatuksiin, havaintoihin, tunteisiin, porukan yhteishenkeen? Jos vastaus on Kyllä, olet mukana mentaalisessa valmennuksessa Mentaalinen harjoittelu: valitse, mihin haluat panostaa. Harjoittele ja seuraa kehitystä Etene askel kerrallaan, 1% paremmaksi kuin viime kuussa
26 Kiitos! Leuka ylös, pää pystyyn ja katse eteenpäin Katso myös kotisivuni Palaute, kommentit, kysymykset sähköpostiini
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa
Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat
Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille. Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin
Nuori suunnistaja: mentaalisesti vahvana kesän 2015 rastiväleille Angelniemen Ankkuri 22.11.2014 Markku Gardin Urheilijan polulla (n.13-17 v.) valintoja ja erikoistumista Urheilu-ura: harjoittelu tehostuu,
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin
Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin?
Mentaalivalmennus urheilussa - musiikinopetuksessakin? Suomen musiikinopettajien liitto Kevätliittokokous Porissa 23.3.2014 Markku Gardin Luennon lähtökohdat Urheilu, pätee myös opiskeluun, työelämään,
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani. Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella Markku Gardin
Nappisuoritus tärkeimmässä kilpailussani Tarkkuussuunnistuksen maajoukkueleiri Tampereella 13.4.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista.
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin
Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä,
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015. Markku Gardin
Mentaalipala hiihdossa, valmistautuminen kilpailuihin Ulvilan Ura 8.11.2015 Markku Gardin Yhteenveto, Stina Nilsson: Nuorena jännitin ennen kilpailua, jopa pelkäsin. Sain apua Rune G:ltä. Asia saatiin
Mentaaliset taidot urheilussa. Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä 4.1.2014 Markku Gardin
Mentaaliset taidot urheilussa Suomen Jousiampujain Liitto, juniorileirillä Eerikkilässä 4.1.2014 Markku Gardin Mentaalitarinoita Jokainen harjoitustapahtuma on kuin kilpailu. Silloin rakennetaan hyviä
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa. Markku Gardin Psyl 3.9.2013
Mentaalipala akatemia- valmennuksessa keskittyminen SSA-harjoituksissa Markku Gardin Psyl 3.9.2013 Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme
Mentaalivalmennus urheilussa. ET-PO 72 Ylitornio Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa ET-PO 72 Ylitornio 8.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä, mitä matkan varrella
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016. Markku Gardin
Mentaalisesti vahvana peleihin ja peleissä Salon Kiekkohait 6.2.2016 Markku Gardin Mentaalitarinoita Urheilija tekee töitä lihaksillaan. Mutta mieli on se, joka liikuttaa lihaksia... Psyykkiset taidot
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016. Markku Gardin
Keskity onnistumaan kesän peleissä Rauman Pallo-Iirot 20.5.2016 Markku Gardin Yhteenveto: keskity onnistumaan Keskity harjoitteluun, keskity onnistuneisiin suorituksiin Luo mielikuvia tulevan pelin onnistuneista
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014
Kiusaaminen urheilussa Virheitä sattuu. Ota ne opeiksi. Markku Gardin 3.9.2014 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot (mm. keskittyminen) X Hyvä joukkuehenki
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin syyskuussa 2016
Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2016-2017 Markku Gardin syyskuussa 2016 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien omia näkemyksiä Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu
Porin Uimaseura Markku Gardin
Kyllähän se harjoituksissa, mutta Kyllähän se kisoissa, kun harkoissakin Porin Uimaseura 16.1.2019 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015. Markku Gardin
Mentaalipala golfissa Kemin Golf 23.9.2015 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki Kertolaskun tulos? Mentaalinen
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun Markku Gardin X/2017
Keskity akatemiaharjoituksissa laatua harjoitteluun 2017-2018 Markku Gardin X/2017 Esityksen pääkohdat Tunnettujen urheilijoiden ja valmentajien kokemuksia Mihin mentaalivalmennus/-harjoittelu perustuu
Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa
Mentaalipala lasten ja nuorten valmennuksessa Kemin Lämärit 19.9.2013 Markku Gardin Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy
Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin
Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Urheilijoiden kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan
Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012
Psyykkinen valmennus lasten urheilussa Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy
Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin.
Hyödynnä mentaaliset taidot onnistu urheilussa ja koulussakin. Kuninkaanhaka14.5.2019 Markku Gardin Mentaalitaidot, mentaalipala Miksi urheilet, mitä tavoittelet? Nyt ja myöhemmin? Hyödynnätkö, hallitsetko
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry Markku Gardin
Keskity onnistumaan kesän kisoissa Someron Liikunta ry 15.5.2017 Markku Gardin Tavoite: valmentajana ohjaa urheilijaasi niin, että hän keskittyy jo harjoittelussaan onnistuneisiin suorituksiin luo mielikuvia
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin
Keskity harjoituksissa keskity peleissäkin UPV 29.11.2017 Markku Gardin Yhteenveto: keskity jo harjoittelussa onnistumaan suorituksissasi luo mielikuvia tulevan pelin hyvistä suorituksista keskity siihen,
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä
Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori Markku Gardin
Mentaalivalmennus urheilussa työelämässäkin? Pori 16.10. 2018 Markku Gardin Mentaalinen psyykkinen - henkinen harjoittelu ja valmennus The body does, what the mind thinks - Mitä koppa ajattelee, sitä kroppa
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
Oppiminen ja oivaltaminen
Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi
MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013
1 Markku Gardin IX-X/2013 Keskittyminen urheiluakatemian harjoituksissa MENTAALIPALA SSA-VALMENNUKSESSA SYKSYLLÄ 2013 Nuoren kehityksessä tapahtuu paljon ja samanaikaisesti. Tämä vaikuttaa myös urheiluun.
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013
VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta
Oppiminen ja oivaltaminen
Oppiminen ja oivaltaminen Pohdittavaa Kuinka hyvä lapsestasi tulee, jos opetat hänelle kaiken sen mitä jo osaat? Riittääkö tämä lapselle? Kuinka hyvä pelaajasta tulee 2025, jos hän tekee kaiken sen, mitä
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että
TAITOHARJOITTELUSTA. Mitä on taito?
TAITOHARJOITTELUSTA Mitä on taito? Taito on kyky jonkin asian tekemiseen ja erityisesti sen tekemiseen hyvin. Luontaisista kyvyistä eroten taito edellyttää opettelua. Esimerkkejä ovat pyörällä ajamisen
Jukolakoulu
Jukolakoulu 13.3.2011 Suorituksen hallinta Janne Weckman Suorituksen hallinta Oman ajattelun tuntemista, kontrollointia ja analysointia kutsutaan suorituksen hallinnaksi Optimaaliseen suoritustilaan pääseminen
Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto Markku Gardin
Keskity onnistumaan ota jännitys hallintaan Rauman Musiikkiopisto 28.9.2016 Markku Gardin Kysymyksiä opettajalta - vastauksiakin Miten vahvistan oppilaan itseluottamusta niin, että hän onnistuu esiintymisessään?
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
Suunnistajan maalis-huhtikuun harjoittelu
harjoitusolosuhteet 4.3.2013 Suunnistan maalis-huhtikuun harjoittelu Janne Salmi Laitilan AV-päivä 2.3.2013 Kokonaisuus ratkaisee! FYYSIS- MOTORINEN HARJOITTELU VALMENTAJA PSYYKE AKTIIVINEN PALAUTUMINEN
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa
Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin
256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN
256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi
JUKOLAKOULU 17.3.2012. Kymin Suunnistajat
JUKOLAKOULU 17.3.2012 Kymin Suunnistajat KEVÄÄN OHJELMA EXTRA: Tiistai 10.4. klo 18-19 Honkala -> Karttakävely (ennakkoilmoittautuminen) Tiistai 24.4. klo 17 Rannikkorastit, Itäranta Maanantai 21.5. klo
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä
Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa
Urheilijan polku: urheilu-ura lapsuudesta huippu-urheiluun ja sen päättymiseen
1 Markku Gardin XI/2014 URHEILIJAN POLKU mentaalinen ja sosiaalinen tuki urheilu-uran valinta- ja erikoistumisvaiheessa Urheilu-uralla ja urheilutapahtumissa menestymiseen vaikuttavat monet eri asiat.
HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo
HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri
Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
Valmennuksen kehityskortit
Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää
HARJOITTELE ITSESI VUOKSI, KEHITÄ ITSEÄSI URHEILIJANA. JOS FUSKAAAT, PETÄT ITSEÄSI
1 Markku Gardin X/2013 Porin Ässien valmennuspäällikkö Jouni Myllymaa pyysi minulta näkemyksiä siitä, miten lasten ja nuorten valmentamisessa voidaan synnyttää ns. sisäistä motivaatiota. Miten saadaan
Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta
Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea
MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013
1 MENTAALIPALA SSA-HARJOITUKSISSA syksyllä 2013/ Markku Gardin 10.9.2013 Keväällä 2013 sovittiin, että Satakunta Sports Academy (SSA) lähtee kehittämään mentaalista toimintaa osana muuta SSA-harjoittelua.
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
Valmentaminen. Minun näkökulma. Mikael Kotkaniemi 2014
Valmentaminen Minun näkökulma Mikael Kotkaniemi 2014 Ura valmentajana 2006-2009: Ässät A-nuoret - apuvalmentaja 2009-2011: Ässät B-juniorit - päävalmentaja 2011-2013: Ässät SM-liiga - apuvalmentaja 2013-2014:
TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!
TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun
Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö
Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista
Nuoren urheilijan mentaalinen valmennus. Porin Ässät Markku Gardin 10.12.2012
Nuoren urheilijan mentaalinen valmennus Porin Ässät Markku Gardin 10.12.2012 Pelaajien kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan vain tässä ja nyt, ei mitään muuta,
Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoite
MENTAALITARINOITA SUUNNISTUKSESSA, MM-KILPAILUT VUOKATISSA 2013
1 MENTAALITARINOITA SUUNNISTUKSESSA, MM-KILPAILUT VUOKATISSA 2013 Kirjoitin keväällä mentaalitarinoita hiihdon MM-kilpailuista: mitä urheilijat, valmentajat tai muut sanoivat tai ajattelevat kilpailemiseen
Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen
Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden
Mannermainen suunnistus
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Mannermainen suunnistus Kompassi, rastinotto, reitinvalinta Antti Harju 18.12.2011 1 Mannermaiset maastot Mikä mannermaisissa maastoissa on erilaista,
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot
Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,
Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto LAATUA TAITOHARJOITTELUUN SSL VALMENNUSSEMINAARI VIERUMÄKI 8.-10.2.2013 ANTTI HARJU Taitoharjoittelusta Det er umulig å trene for mye o-teknik Lundanes
Tunnista vahvuutesi ja aseta itsellesi johdonmukaiset tavoitteet
Golfhuoltamon opas 2016 Tunnista vahvuutesi ja aseta itsellesi johdonmukaiset tavoitteet Paranna peliäsi ilman että muutat mitään tekniikassasi tai siinä miten paljon harjoittelet! www.golfhuoltamo.com
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/
1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu
1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua
ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1
ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta
Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012
Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A
1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011
Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää
Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry
Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi
SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla
Elämäntapamuutos valmennusohjelma
Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,
PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA
gu PSYYKKINEN VALMENNUS ON OSA URHEILIJAN VALMENNUSTA 2010-2011 Haluatko oppia, onnistua ja menestyä entistä paremmin urheilussa, opiskelussa tai työtehtävissä? Onko se mahdollista - kyllä! Käytössäsi
Pidä harjoitus hauskana
Pidä harjoitus hauskana 1. Tarkkaile tuleeko aitoja hymyjä 2. Harjoituksen rytmittäminen 3. Toista tuttuja ja turvallisia harjoitteita minä osaan! 4. Ole läsnä ja innostunut: ilmeet, eleet, kehon kieli,
Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja
Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Minna Vainio Psykoterapeutti, Coach, ft Yrittäjä, yrityksesi tärkein voimavara! Miten huolehdit siitä? SITKUN MUTKUN NYTKUN Pitääkö Flyygeli
ELITPLANEN TIE HUIPPUSUUNNISTAJAKSI RUOTSISSA
1 Markku Gardin ELITPLANEN TIE HUIPPUSUUNNISTAJAKSI RUOTSISSA Ruotsin Suunnistusliitto laati vuonna 2008 suunnistusurheilun kehittämissuunnitelman. Se sisältää sekä tavoitteita ja toimintalinjauksia että
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
4. Yhteenveto eli ehdotuksia käytännön ohjeiksi kenttien, hallien, salien, ratojen reunoille ja pukukoppeihin
1 VALMENTAJAN PALOPUHEET, KANNUSTUS JA OHJEET pukukopissa ja kentän reunalta Markku Gardin, Saksan Trierissä X/2015 Viime kesänä nousi usein esille valmentajan psyykkaus ja ohjeet kilpailu- ja pelitilanteissa.
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015
Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus
Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna
Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle