VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA"

Transkriptio

1 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa käytössä olevaan lomakepohjaan. Päiväkodin johtaja laatii suunnitelman syyskuun loppuun mennessä yhdessä päiväkodin henkilöstön kanssa ja sen hyväksyy varhaiskasvatuksen johtaja. Päiväkodin johtaja arvioi ja kehittää yksikkönsä toimintasuunnitelmaa säännöllisesti yhdessä henkilöstön kanssa. (Vasu, 5.) Päiväkoti: Kurun vuoropäiväkoti Lukuvuosi: Käsitelty päiväkodissa (pvm) Päiväkodin johtajan allekirjoitus

2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus PÄIVÄKOTI-OSA 1 KUVAUS YKSIKÖSTÄ Päivittäinen aukioloaika: Vuoropäiväkotimme on auki etukäteen ilmoitettujen hoitovarausten mukaan. Päiväkoti toimii tarvittaessa myös öisin ja viikonloppuisin. Päiväkodin toimintamuodot : Vuoropäiväkoti ja avoin varhaiskasvatus (Metsämörrikerho) Ryhmät / RYHMÄN HENKILÖSTÖRAKENNE - Kaislat (0-3-vuotiaat) lto/varajohtaja Johanna Elomaa, lh Satu Nykänen ja ryhmäavustaja Tarja Kivistö - Kaarnat (3-5-vuotiaat) lto Terhi Vähäkoski ja lh Sonja Rajala - Naavat (3-5-vuotiaat) lto Tiina Helenius ja lh Jenna Pyyppönen - Esiopetusryhmät Vanamot lto Sanna Alare ja lh Päivi Rajala ja Villakot lto Terhi Itvola ja lh Eija Lehtola koululla - Vuorotyöntekijä lh Meri Luhtamaa ja vuoroviikoin lh Marjo Ristiniemi sekä lah Tarja Kilpijoki - Kiertävä varahenkilö lh Kirsi Laine TOIMINNAN KULKU Jokainen lapsi ja vanhempi kohdataan ja huomioidaan henkilökohtaisesti heidän saapuessaan päiväkotiin. Vanhempi saattaa lapsen päiväkodin aikuisen luo ja kirjaa lapsen Päikkyyn. Aikaisin aamulla saapuneet lapset syövät varhaisen aamupalan ja heillä on mahdollisuus jatkaa unia vielä päiväkodissa. Kaikkien ryhmien yhteinen aamupala on klo porrastetusti alakerran ruokasalissa. Pienimmät ja aikaisemmin saapuneet aloittavat ensimmäisenä. Aamuvuorolaiset auttelevat aamupalalla. Kulku aamupalalle tapahtuu Kaarnojen toimintatilan kautta. Näin toimien rauhoitamme aamupalahetken. Syötyään lapset siirtyvät omiin ryhmiin. Klo välisenä aikana on leikkiä, ulkoilua ja ohjattua toimintaa. Ryhmien viikko-ohjelmat ohjaavat toimintaa on lounasaika porrastetusti. Kaislat ja Kaarnat syövät alakerran ruokasalissa. Naavat syövät yläkerrassa. Kannustamme maistamiseen ja harjoittelemme hyviä ruokailutapoja myönteisessä ilmapiirissä on päivälepohetki. Kuuntelemme vanhempien toiveita levon suhteen. Meillä on käytössä kaksi lepohuonetta. Kaislarannassa uniaikansa viettävät nukkujat. Lepolassa lepäillään satuja kuunnellen on välipala. Välipala tapahtuu liukuvasti porrastaen lasten heräillessä. Kaarnat ja Kaislat syövät välipalan alakerrassa, Naavat yläkerrassa eteenpäin kotiinlähtöön saakka on leikkiä ja ulkoilua on päivällinen iltahoidossa oleville. Päivällinen tarjoillaan lapsille, joiden hoito jatkuu klo jälkeen. Päivällisen jälkeen on leikkiä ja ohjattua toimintaa iltahoidossa oleville lapsille. Klo on iltapalan aika. Yövuorossa olevien lasten nukkumaanmenoaika on klo. 21. Kotiin lähtiessä vaihdetaan päivän kuulumiset vanhempien kanssa. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoitteleminen on tärkeä osa jokaista päiväämme. Sosiaalisten taitojen ja empatiakyvyn vahvistuminen on keskeistä kasvun tukemisessa. Arjen hetkien lisäksi jokaisessa ryhmässä toteutetaan ohjattuja tunnetaitohetkiä. Kiusaamisen ehkäisy on ensisijaisen tärkeää toiminnassamme. Erilaiselle liikkumiselle on mahdollisuus myös sisällä. Hyödynnämme lähiympäristön liikkumismahdollisuuksia monipuolisesti. Käytämme viikoittain urheilutalon jumppasalia ja säännöllisesti lähiulkokenttää ja pururataa. Talvella hiihto ja luistelu liikuttaa lähimaastossa. Toiminnassamme painottuukin luontokasvatus sekä kestävän kehityksen

3 periaatteet. Metsämörritoiminta värittää jokaista viikkoamme. Toimimme päivittäin pienryhmissä, lapsia osallisuuteen kannustaen. Päiväkotimme on osallisena Yhteispeli-hankkeessa. 2 VARHAISKASVATUKSEN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET (Vasu, 11) Varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa (Vasu, 11) PÄIVÄKODIN ARVOPERUSTA (Vasu, 17) Varhaiskasvatusyksiköissä käydään säännöllistä arvokeskustelua siitä, miten Ylöjärven kaupunkistrategian arvot ja varhaiskasvatuksen perusteiden mukaiset arvot näkyvät varhaiskasvatuksen toteuttamisessa. Lisäksi on tärkeää, että jokainen varhaiskasvatuksen henkilökunnan jäsen miettii omia arvojaan ja miten ne näkyvät tavassa tehdä työtä lasten kanssa (Vasu, 19). Arvokeskustelu Itseään ja muita arvostava lapsi Arvokeskustelua käydään työyhteisössä säännöllisesti. Meille on tärkeää myönteinen ja kannustava ilmapiiri, jossa jokainen lapsi tulee kohdatuksi, nähdyksi, kuulluksi sekä hyväksytyksi ja huomioiduksi. Pidämme tärkeänä hyvää ja turvallista perushoitoa. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoitteleminen on tärkeä osa jokaista päiväämme. Tavoitteena on oppia toimimaan yhdessä muiden kanssa ja kasvaa samalla omaksi itseksi. Aikuiset toimivat hyvän vuorovaikutuksen esimerkkinä. Luomme toiminnallamme pohjaa hyvälle itsetunnolle, empatiakyvylle, toisten kunnioittamiselle ja hyvien vuorovaikutustaitojen oppimiselle. Aikuiset auttavat lasta ystävyyssuhteiden muodostamisessa ja leikkien sujumisessa. Huolehdimme että jokaisella on hyvä ja turvallinen olo LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN HUOMIOIMINEN PÄIVÄKODISSAMME (Vasu, 21) Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden toteutumista eri toimintamuodoissa arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti arjessa havainnoimalla ja dokumentoimalla toimintaa. Toimintatapoja ja oppimisympäristöjä muokataan sellaisiksi, että ne mahdollistavat lapsen osallisuuden sekä lasten välisen että lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen (Vasu, 21)

4 AJATTELU JA OPPIMINEN (Vasu, 21) - Ajattelu ja oppiminen on yhteistä toimintaa päiväkodin toimintaympäristöissä, yhdessä toisten ihmisten kanssa. Oppimiseen on mahdollisuus joka hetki. Lapsilla on mahdollisuus päivän aikana monipuolisiin ja itselle merkityksellisiin kokemuksiin. Lapsia kannustetaan ja rohkaistaan löytämään ratkaisuja, kyselemään ja ihmettelemään. Lasten kanssa pohditaan yhdessä eteen tulevia kysymyksiä. Arjessa arvostetaan leikin merkitystä ajattelun ja oppimisen tukena. Leikeissä lapset käyttävät mielikuvitustaan, neuvottelevat ja toteuttavat yhdessä ideoitaan. Oppimisen ja onnistumisen ilo on mukava jakaa yhdessä toisten kanssa. Joskus vaaditaan enemmän sinnikkyyttä eikä epäonnistumisilta voida eikä pidäkään välttyä. Niistäkin selvitään yhdessä. On tärkeää sallia pettymykset ja oppia että ikävistäkin tunteista selviää. Arjessa huomioidaan erilaiset oppijat. Päivittäinen, riittävä fyysinen aktiivisuus tukee lasten ajattelua ja oppimista. Oppimista tehdään näkyväksi lapsille. Näin lapsetkin konkreettisesti huomaavat omia vahvuuksiaan sekä kehitystään ja näin vahvistaa lasten itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Tavoitteena on oppimiselle myönteisen asenteen omaavat lapset KULTTUURINEN OSAAMINEN, VUOROVAIKUTUS JA ILMAISU (Vasu, 22) YLÖJÄRVEN PAINOPISTEENÄ 2018 Varhaiskasvatuksessa painotetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Tavoitteena on vahvistaa lasten kykyä toimia yksilönä ja ryhmässä. Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat perusta ihmissuhteille. Hyvät taidot edistävät oppimista sekä tukevat mielenterveyttä ja hyvinvointia. Lasten kanssa tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan arjen tilanteissa sekä ohjatuissa pienryhmissä erilaisten menetelmien avulla. Henkilöstö toimii hyvänä vuorovaikutuksen esimerkkinä. Henkilöstö tukee lasten kaveritaitoja ja sanoittaa sekä vuorovaikutusta että tunteita lapselle. Aikuinen on empaattinen, helposti lähestyttävä ja läsnä oleva. Henkilöstön keskinäisen toiminnan tulee tiedostetusti ja johdonmukaisesti noudattaa samoja periaatteita ja arvopohjaa kuin lasten kanssa toimittaessa. Tärkeää on avoin, myönteinen ja toisia kunnioittava toimintakulttuuri. Samat toimintaperiaatteet koskevat yhteistyötä huoltajien kanssa (Vasu, 22 23). Yksikössä laadittu kiusaamisenehkäisysuunnitelma on päivitetty Varhaiskasvatuksessa on kiinnitetty huomiota kaveri ja tunnetaitoihin (tulospalkkaustavoite) Mittari: 1. Varhaiskasvatuksessa on käytössä Tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy -lomake / lape

5 2. Asiakastyytyväisyyskysely toukokuussa 18: Onko päiväkodissa käytössä menetelmiä lasten ristiriitojen selvittämiseen. Tulostavoite 4. Varhaiskasvatuksessa osallistutaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä tukeviin koulutuksiin Mittari: 1. Henkilöstö on osallistunut johonkin aiheen koulutukseen (Hei, me jaksetaan koulutuspäivään, Yhteispelikoulutukseen tai johonkin muuhun aiheen koulutukseen) Arviointi tehdään tulospalkkauskoonnissa ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN JA ARJEN TAIDOT (Vasu, 23) YLÖJÄRVEN PAINOPISTEENÄ 2018 Lasten ja nuorten perheiden liikkumisaktiivisuus lisääntyy (tulospalkkaus 2018) Mittarina toimii huoltajille tehty kysely toukokuu18: Ovatko varhaiskasvatuksen työntekijät kannustaneet lapsia ja perheitä liikkumaan? Toimintojen ja toimintaympäristön kehittäminen toiminnallisemmaksi (Hanke Liikunnallisen elämäntavan paikallisen kehittäminen) Mittarit: Hankkeen liikuntasuunnitelma toteutuu Havainnointi- ja kehittämiskäynnit päiväkotiin. Liikuntavastaavat toimivat päiväkodissa. Toiminta rakenteissa Ympäristön muovaaminen liikunnallisemmaksi / keinot Osallistuminen varhaiskasvatuksen liikuntatapahtumiin Päiväkoti on liittynyt Ilo kasvaa liikkuen ohjelmaan Arviointi on hankkeen loppuraportoinnissa MONILUKUTAITO JA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGIAN OSAAMINEN (Vasu, 24) Ylöjärven TVT suunnitelma Tutustutaan yksiköissä seudulliseen ja Ylöjärven omaan varhaiskasvatuksen tieto- ja viestintäteknologiasuunnitelmaan. Jatkossa yksikkö valitsee suunnitelmasta yksikön tavoitteet Arviointi, rastita yksikköön sopiva vaihtoehto Henkilöstö on tutustunut suunnitelmaan Henkilöstö ei ole tutustunut suunnitelmaan

6 OSALLISTUMINEN JA VAIKUTTAMINEN (Vasu, 24) Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen. Lasten arvostava kohtaaminen, heidän ajatustensa kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen vahvistavat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja. Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa. Samalla lapset oppivat vuorovaikutustaitoja sekä yhteisten sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkitystä. Henkilöstö huolehtii siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Osallistumisen ja vaikuttamisen kautta lasten käsitys itsestään kehittyy, itseluottamus kasvaa ja yhteisössä tarvittavat sosiaaliset taidot muovautuvat. ( Vasu, ) Jokaiselle lapselle on tärkeää kokemus siitä, että kuuluu porukkaan ja on tärkeä. Arvostava kohtaaminen tukee osallisuuden toteutumista. Luomme arjessa mahdollisuuksia osallistua ja harjoitella omia vaikuttamismahdollisuuksia lasten omaa elämää koskevissa asioissa. Lasten ideat, toiveet, aloitteet sekä ajatukset huomioidaan arjessa. Oppimisympäristöä muokataan lasten toiveiden ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Pienten kohdalla aikuisen havainnointi on erityisen tärkeässä roolissa osallisuuden toteutumisessa. Osallisuuden toteutuminen vahvistaa lasten itseluottamusta. 3 PÄIVÄKODIN TOIMINTAKULTTUURI (Vasu, 26) 3.1. TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN JA SITÄ OHJAAVAT PERIAATTEET (Vasu, 27) OPPIVAN YHTEISÖN PERIAATTEET (Vasu, 28). Varhaiskasvatus osallistuu aktiivisesti seudulliseen kehittämistyöhön ja valtakunnalliseen kehittämis- ja arviointityöhön. Varhaiskasvatuksessa toiminnan kehittämisessä ja arvioinnissa hyödynnetään uusinta tutkimustietoa ja lisäksi seurataan yhteiskunnallista lapsiin ja nuoriin liittyvää keskustelua. Oppilaitosten kanssa tehdään tutkimus-, koulutusja harjoitteluyhteistyötä. Varhaiskasvatuksessa tuetaan yksiköiden ja toimintamuotojen omaa kehittämistyötä. Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä jaetaan henkilöstön kesken. Henkilöstölle tarjotaan mahdollisuuksia ammatilliseen keskusteluun ja henkilöstön ja toimintakulttuurin kehittymistä tuetaan muun muassa vakiinnuttamalla agentti- ja mentorointimentelmät osaksi varhaiskasvatuksen toimintaa. (Vasu s.28.)

7 Henkilöstö jakaa osaamistaan, miten varmistetaan. Osaamista jaetaan iltapalavereissa esimerkiksi Kurun Sapere-vastaava jakaa tietoutta Takamaan henkilöstölle. Koulutuspalautteet jaetaan aina koko henkilöstön kesken. Eri osaamisalueista on koonti, josta voi tarkistaa vastuuhenkilön. LEIKKIIN JA VUOROVAIKUTUKSEEN KANNUSTAVA YHTEISÖ (Vasu, 28) Varhaiskasvatuksessa mahdollistetaan pitkäkestoinen leikki, jossa huomioidaan lasten esittämät ajatukset ja toiveet. Pitkäkestoisen leikin mahdollistamiseksi on tärkeää, että kaikki päiväkodissa työskentelevät henkilöt keskustelevat yksikkökohtaisista käytännöistä ja toimintatavoista.(vasu, 29.) Leikkiä arvostetaan ja sille varataan aikaa. Aikuiset tukevat leikkitaitojen kehitystä. Aikuinen on läsnä, lapsen tasolla, ohjaa tarvittaessa vuorovaikutusta ja auttaa ristiriitatilateiden selvittämisessä. Toimimme päivittäin pienryhmissä. Näin jokainen tulee huomioiduksi ja kohdatuksi. Keskustelemme säännöllisesti pitkäkestoisen leikin mahdollistamisesta. Tuemme leikkiin keskittymistä (leikkirauha, pienryhmiin jakaminen) ja huomioimme jo toiminnan suunnittelussa pitkäkestoisen leikin mahdollisuuden. Lapsilla on päivittäin mahdollisuus leikkiä yli ryhmärajojen. Leikkiympäristöä muokataan säännöllisesti lasten toiveiden ja tarpeiden mukaan ja leikkivälineitä vaihdetaan ryhmien kesken. OSALLISUUS YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO TOIMINNASSA (Vasu, 24 ja 30) Lasten kanssa keskustellaan siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Aikuiset näyttävät omalla käytöksellään esimerkkiä siitä, miten kaikkia ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti. Jokaisella lapsella on yhdenvertainen oikeus osallistua toimintaan omalla ominaisella tavalla. Kasvattajat kiinnittävät huomiota sukupuolineutraaliin puhetapaan. Esimerkiksi kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus valita mieluinen leikki.

8 3.2. OPPIMISYMPÄRISTÖT s. 30 Varhaiskasvatuksessa hyödynnetään suunnitelmallisesti monipuolisia oppimisympäristöjä. Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät toimintaperiaatteet sekä mahdolliset muut yhteistyötahot kirjataan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelmaan kirjattuja oppimisympäristöön liittyviä asioita ja niiden toteutumista arvioidaan ja kehitetään vuosittaisen itsearvioinnin yhteydessä. Oppimisympäristöjen arviointia ja kehittämistä tehdään yhdessä lasten ja huoltajien kanssa sekä vertaisarvioinnin keinoin. Oppimisympäristöjen kehittämistä toteutetaan yhdessä Ylöjärven kaupungin tekniikka- ja ympäristöosaston kanssa. (Vasu, ) 1. Kuvaa oppimisympäristöihin liittyvät toimintaperiaatteet: Hyödynnetään lähiympäristö oppimisympäristönä. Porrastetaan tilojen käyttöä. Jakaudutaan pieniin ryhmiin ja eri tiloihin. Yhdessä lasten ja aikuisten kanssa sovitut säännöt on kaikkien tiedossa. Lelut ja toimintavälineet ovat kunnossa ja ehjiä. 2. Kuvaa työtapoihin liittyvät toimintaperiaatteet: Pienryhmätominta ja -pedagogiikka on keskeinen työtapa päivittäin. Iltavuorolainen työskentelee aamuvuorolaisen ryhmässä. Suhdeluku kohdallaan. Yksikön turvallisuussuunnitelma on päivitetty 8/ YHTEISTYÖ VARHAISKASVATUKSESSA s. 32 Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tiedonsiirtokäytänteet on selvitetty varhaiskasvatuksen erillisessä ohjeistuksessa varhaiskasvatussuunnitelman sivuilla HUOLTAJIEN KANSSA TEHTÄVÄ YHTEISTYÖ JA OSALLISUUS s. 32 Huoltajilla on mahdollisuus antaa halutessaan palautetta varhaiskasvatuksen toiminnasta ja lapsen yksilöllistä tarpeista. Palaute käsitellään ja siihen vastataan. Toimintaa arvioidaan ja kehitetään saadun palautteen pohjalta. Yhteistyön toimivuutta ja kehittämistä arvioidaan säännöllisesti asiakastyytyväisyyskyselyllä. Huoltajia tiedotetaan tuloksista ja niitä hyödynnetään toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä. Tiedottamista ja viestintää toteutetaan sähköisillä välineillä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö kannustaa huoltajia osallistumaan yhteiseen suunnitteluun ja arviointiin sekä tulee huoltajia keskinäisessä verkostoitumisessa. Perheille järjestetään vanhempainiltoja sekä yhteisiä juhlia ja tapahtumia. Varhaiskasvatuksen henkilöstö osallistuu myös Ylöjärvellä järjestettäviin lasten ja nuorten tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. (Vasu, 33.)

9 TIEDOTTAMINEN JA PÄIVITTÄINEN KOHTAAMINEN /TIETO LAPSEN PÄIVÄSTÄ, (TVTsuunnitelma, 8) 1. Toteutetaan yksikössä huoltajille vuoden aikana vähintään yksi yksikön oma kysely 2. Huoltajille esitellään sähköisten palvelujen käyttöä kuten Päikkyä ja Efficaa. MONIALAINEN YHTEISTYÖ (Vasu, 33) Varhaiskasvatus toimii yhteistyössä lapsiperheiden sosiaalipalveluiden, terveydenhuollon, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kanssa sekä hallinnon että käytännön toiminnan tasolla. Muita yhteistyötahoja ovat mm. seurakunta, yhdistykset sekä yksityiset palveluntuottajat (Vasu, 34).

10 4 VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN TOIMINNAN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN (Vasu, 35) Kuvaa päiväkodin suunnittelukäytännöt palaverikäytännöt ja työryhmät Viikoittaiset tiimipalaverit joka ryhmällä sekä pedapalaveri kerran viikossa. Iltapalaveri joka toinen kuukausi ja suunnittelupäivä kerran toimintakaudessa. Lähihoitajilla tulee olla mahdollisuus suunnitteluun työajan puitteissa päiväkodin dokumentointikäytännöt Lasten varhaiskasvatussuunnitelmat, facebook, ryhmien omat dokumenttivihot, oppimisen puu Kaislojen eteisissä. päiväkodin käytössä olevat työtavat Ryhmän lastentarhanopettajalla on päävastuu toiminnan suunnittelusta ja toteutumisesta. Kaikkien osaamista arvostetaan ja se hyödynnetään. leikki ja sen toteutuminen Leikkiä arvostetaan ja se nähdään keskeisenä oppimisen väylänä. 5 KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUKI (Vasu, 50) Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista havainnoidaan säännöllisesti. Havainnoinnin lisäksi päiväkodeissa voidaan käyttää erilaisia arviointimenetelmiä, joiden käyttöä arvioidaan yhdessä varhaiskasvatuksen erityisopettajien kanssa. Arvioinnit tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien kanssa. Havainnoinnin ja arvioinnin perusteella lapsi ohjataan tarvittaessa tarkempiin tutkimuksiin perhekeskukseen. Ylöjärven varhaiskasvatuksessa lapsen tarvitsema kehityksen ja oppimisen tuki järjestetään pääsääntöisesti päiväkodissa. Perhepäivähoidossa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa on käytettävissä varhaiskasvatuksen erityisopettajan konsultaatio kehityksen ja oppimisen tuen tarpeen arvioinnissa sekä tuen järjestämisessä. (Vasu,51.) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitut toimenpiteet ja menetelmät toteutuvat Arvioidaan: Toimenpiteiden ja menetelmien toteutumista arvioidaan jokaisen lapsen kohdalla yhdessä lapsen huoltajien ja henkilöstön kanssa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa arvioitaessa.

11 6 PEDAGOGISEN TOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN (Vasu, 57) Ylöjärven varhaiskasvatuksessa arvioidaan yksikön toimintasuunnitelmaa, ryhmäkohtaista varhaiskasvatussuunnitelmaa ja lapsikohtaista varhaiskasvatussuunnitelmaa itsearvioinnin, kyselyjen ja keskustelun keinoin. Lisäksi arvioinnissa hyödynnetään erilaisia dokumentteja. Lapsille tarjotaan aktiivisesti mahdollisuuksia ajatustensa ja mielipiteidensä esittämiseen. Huoltajille järjestetään säännöllisesti tilaisuuksia varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin. Asiakas- ja henkilöstökyselyjä toteutetaan säännöllisesti. Eri tavoilla saatujen palautteiden perusteella tunnistetaan toiminnan vahvuuksia ja nostetaan esiin kehittämistarpeita ja kehitetään toimintaa. Varhaiskasvatusyksikön tulokset annetaan tiedoksi asianomaisille. Koko kaupunkia koskevat tulokset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla. (Vasu, 58.) Kuvataan seuraavat asiat Yksikössä käytössä olevat arviointikäytänteet Iltapalaveri, pedatiimi ja suunnittelupäivät. Miten toimii jatkuva arviointi Arjen säännölliset keskustelut, viikkopalaverit sekä muut yhteiset palaverit Miten on onnituttu järjestämään huoltajille mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin. Vasu-keskustelujen ja arjen keskustelujen kautta vanhemmilla on mahdollisuus osallisuuteen. Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelmaa on pyydetty kommentoimaan. Tällä kaudella teemme kyselyn myös Päikyssä. Miten toimintasuunnitelman toteutumista arvioidaan Toimintakauden aikana ja keväällä yhteisissä palavereissa. Miten tuetaan lapsen arviointitaitoja Huomioiden ikätaso ja tehden näkyväksi arvioitavia osa-alueita. Henkilöstön itsearviointi esim. erilaiset itsearviointilomakkeet mainitaan Kahdesti vuodessa käydään kehityskeskustelut ja niihin liittyvät itsearviointitehtävät Itsearvioinnissa käytössä olevia lomakkeita: itsearviointi- ja arviointilomakkeet YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus RYHMÄ-OSA

12

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa käytössä olevaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 syyskuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 syyskuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa käytössä olevaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 syyskuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI kesäkuu 2018 Varhaiskasvatus 2017-2019 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa käytössä olevaan

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Tenavat ryhmäperhepäiväkoti. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Tenavat ryhmäperhepäiväkoti TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Tenavien ryhmäperhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimikaudelle 2017-2018

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

Vuorentausta-Soppeenharjun päiväkodin TOIMINTASUUNNITELMA

Vuorentausta-Soppeenharjun päiväkodin TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 kesäkuu 2018 Vuorentausta-Soppeenharjun päiväkodin TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2017-2019 kesäkuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 syyskuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja koskevan toimintasuunnitelman kunnassa

Lisätiedot

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA

PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Varhaiskasvatus 1 PIENRYHMÄTOIMINNAN MUISTILISTA Läsnä oleva vuorovaikutus vahvistuu pienryhmäpedagogiikalla Varhaiskasvatus 2 VASUN PERUSTEET Kotkan vasu Yksikkökohtainen toimintasuunnitelma Tiimin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle)

VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Varhaiskasvatus 2018-2019 Syyskuu 2018 VARHAISKASVATUSYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA (Palautetaan varhaiskasvatuksen johtajalle) Päiväkodit laativat vuosittain kaikkia yksikön toimintamuotoja

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot