PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine toiminnanohjaaja (poissa kohdassa 13.) Ville Timonen Jukka Heliö Laura Kylliäinen Saara Leino Taru Toivanen taloudenhoitaja (saapui kohdassa 11.a) Poissa: Teemu Laakso 1. Avaus Kuraattori Tapio Hatakka avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous oli kutsuttu koolle yli kolme päivää aikaisemmin sekä kokouksessa on paikalla vaadittava määrä hallituslaisia. 3. Työjärjestys Esityslistaan lisättiin kohdaksi 22. Osakunnan vuosijuhlien kutsuvieraslista ja numerointi korjattiin. Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi tehdyin muutoksin (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hallituksen kokouksen pöytäkirjasta 12/15 muokattiin pienesti kohtia 9. Taloudenhoitajan asiat sekä 14. Ulkojäsenhakemukset. Pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin.

2 5. Ilmoitusasiat Kuraattori Hatakka ilmoitti, että remontti on ollut ja on edelleen. Toiminnanohjaaja Taneli Laine ilmoitti, että inspehtorimme Petri Pellikka on toivonut hallitukselta speksi esitystä hänen syntymäpäiväjuhliinsa, jotka järjestetään Tavastialla. Tapahtumaan on osallistumassa myös useampi bändi. Jukka Heliö ilmoitti, että Tavastia sitsit olivat perjantaina. Kuraattori Hatakka lisäsi, että sitsit kestivät puoli kahteen asti. 6. Sähköpostikokouksen (2.9.) päätös 2.9. järjestetyssä sähköpostikokouksessa päätettiin valita Asennesiivouksen palvelut (liite 2). 7. Tehdyt edustusvierailut Ei ole tehtyjä edustusvierailuja 8. Toiminnanohjaajan asiat Toiminnanohjaaja Laine kertoi, että hänen aikansa menee remontissa. Mitään muuta ei oikeastaan kuulu. Remonttitoimikunta on ollut aika hiljaa ja hän on joutunut olemaan paljon osakunnalla hoitamassa remonttiin kuuluvia asioita. 9. Taloudenhoitajan asiat Taloudenhoitaja Ville Timonen kertoi, että Siivoussopimus on allekirjoitettu Asennesiivouksen kanssa. 10. Saapunut posti Ei saapunutta postia. 11. Saapuneet kutsut a. Akateeminen maanpuolustusyhdistys 58 vuotta Osakunnalla on samaan aikaan kaudenavajaiset. Ketään hallitulaista ei kiinnostanut osallistua juhliin. HOResilta on menossa tilaisuuteen edustajia.

3 b. Eteläsuomalainen osakunta 110 vuotta Jukka Heliö, Olga Penkkilä ja Laura Kylliäinen ilmaisivat kiinnostuksensa osallistua juhliin. c. Filiae Patriae 95 vuotta Sihteeri Maija Häkkinen välittää kutsun UAV:lle ja pyytää heitä hoitamaan ilmoittautumisen ja organisoinnin tapahtumaan liittyen. Alustavasti Taru Toivanen, Olga Penkkilä sekä Ville Timonen ilmoittivat kiinnostuksensa tapahtumaan. Kutsu on neljälle. d. Etelä Pohjalaisen Osakunnan Parttenkoliaaset Sihteeri Häkkinen ilmoitti kiinnostuksensa juhlaan. Taru Toivanen harkitsee osallistumista, mikäli ei lähde Tarttoon. 12. Valiokuntien ja kerhojen kuulumiset (liite 3) Olga Penkkilä lisäsi, että HOL on valinnut uuden kuoronjohtajan. Toiminnanohjaaja Laine kertoi, että hän yrittää päästä seuraavaan HOL:n kokoukseen, sillä tiedotus ei ole kulkenut halutulla tavalla. Heidän jäsenensä eivät tiedä, mitä osakunnalla tapahtuu, eivätkä siten pysty osallistumaan esimerkiksi järjestettäviin talkoisiin. Harjoitellessaan osakunnan tiloissa he ovat myös kieltäneet muita osakuntalaisia käymästä tiloissa samaan aikaan hoitamassa omia asioitaan. Viiniseura on järjestämässä syksyn alussa fuksiviinitastingin. 13. Ulkojäsenhakemukset a. Lähevirran ulkojäsenhakemus b. Rautaojan ulkojäsenhakemus c. Lehtimäen ulkojäsenhakemus Hylättiin ulkojäsenhakemus d. Koivulehdon ulkojäsenhakemus

4 e. Saifin ulkojäsenhakemus Pyydetään lisäselvitys puolisosta ja hänen jäsentaustastaan. f. Leväsen ulkojäsenhakemus g. Hämäläisen ulkojäsenhakemus h. Pulkkisen ulkojäsenhakemus Hylättiin ulkojäsenhakemus. i. Häkkisen ulkojäsenhakemus j. Pitkäsen ulkojäsenhakemus k. Koskisen ulkojäsenhakemus l. Heikkilän ulkojäsenhakemus Pyydetään lisäselvitys hänen isänsä hämäläisyydestä. m. Kumpulaisen ulkojäsenhakemus Pyydetään lisäselvitys hämäläisyydestä. 14. Määräraha anomukset Ei jätettyjä määräraha anomuksia. 15. Tilahakemukset a. Koulutusvaliokunnan Koivuniemen käyttöpyyntö Koulutusvaliokunta oli jättänyt pyynnön (liite 4). Koivuniemen käyttö hyväksyttiin. 16.Eroanomukset viroista a. Valjakan eroanomus päätoimittajan virasta (liite 5) Myönnettiin ero päätoimittajan virasta.

5 b. Saukkosen eroanomus yleisvaliokunnan puheenjohtajan virasta ja ratamestarin virasta (liite 6) Myönnettiin ero YVK:n puheenjohtajuudesta ja ratamestarin virasta. Ratamestarin ero astuu voimaan syyskuun yleiskokouksen alussa. c. Laajan eroanomus apuisännistöstä (liite 7) Myönnettiin ero apuisännän virasta. d. Tolosen eroanomus apuisännistöstä (liite 8) Myönnettiin ero apuisännän virasta. 17.Perinnön kuulumiset Saara Leino kertoi tavanneensa juristiamme noin 15 minuutin ajan. Tapaamisessa juristi kertoi, että pesänjakajaksi on valittu vastapuolen ehdotus. Kuitenkin oletettavaa on, että vastapuoli tekee selvittelyehdotuksen ennen pesänjakajan ehdotusta. Hallituksen olisi hyvä päättää, kuinka pitkään asiasta ollaan halukkaita vääntämään. Vastapuoli tulee pyrkimään 50/50 jakoon, mutta osakunta pyrkii 70/30 jakoon. Hallituksen näkemyksenä on, että jaosta olisi hyvä käydä vähän vääntöä, mutta ei ole mielekästä pitkittää lopullista päätöstä liian pitkälle. Esimerkiksi jokin 60/40 ja 70/30 jakojen väliltä olisi jo sopiva. 18.Remontin kuulumiset Penkkilä ilmoitti, että kokouksen loputtua hallituslaiset pääsevät kantamaan Osakunnan taiteet pois varastotiloista. Tilojen on oltava tyhjät seuraavan viikon lopulla. Toiminnanohjaaja Laine kertoi, että remonttitoimikunnan kanssa on pohdittu vielä tarvittavia kalustehankintoja. Lisäksi Sillanpäähän on toimitettu tilaamattomia kaappeja, paloilmaisimia on hävinnyt ja lukkoja rikkoutunut.

6 Kuraattori Hatakka kokee, että Sillanpään pöydät olisi tärkeä hankkia pian. Lisäksi puhujakorokkeen hankkimisella ei olisi niinkään kiire. Kuraattori Hatakka julisti kokoustauon alkaneeksi kello Kuraattori Hatakka päätti kokoustauon kello Budjettikeskustelua Kuraattori Hatakka alusti keskustelun kertomalla, että hallituksen tulee alkaa valmistelemaan ensi vuoden budjettia. Tarkoituksena olisi päättää, kuinka paljon säätiöltä halutaan lisää toimintamäärärahaa, ja selvittää, onko tulevana vuonna joitakin isoja hankintoja tulossa. Hallitus keskusteli keväällä esitetystä Hälläpyörän 150 vuotiskirjahankkeesta. Hallitus totesi, että koska osakunnalla on edelleen keskeneräinen kirjahanke sekä muita isoja hankkeita, ei uutta kirjahanketta aloiteta vielä toistaiseksi ensi vuonna. Penkkilä huomautti, että riemuylioppilasjuhlien osanottajamäärät tulevat oletettavasti nousemaan. Hallituksen olisi hyvä pohtia, olisiko hyvä siirtyä järjestämään juhlat joka vuonna; muuten juhlien budjettia on kasvatettava huomattavasti. Koivuniemeen uusittava laituri tulee säätiön kustantamana. Osakunnalle on tarvetta ostaa myös uutta käyttötavaraa. Harrastus, kunnia ja ansiomerkkien teko joudutaan kilpailuttamaan. Aikaisempi tekijä lopettaa tämän vuoden lopulla. Merkkejä ei voitu tilata kuin tämän syksyn tarpeisiin, joten uusi tekijä on löydettävä mahdollisimman pian ensi vuonna. Vaikka siivous ja vartiointipalvelut kilpailutettiin, niihin ei voi budjetoida yhtään vähempää. Lindströmin palveluiden hinta tulee nousemaan, sillä laitteita on enemmän vuokralla. Toiminnanohjaajan järjestämään kesäretkeen olisi hyvä budjetoida enemmän, sillä momentti ylittyy jatkuvasti eikä tapahtuman pienentämistä koeta hyvänä.

7 Hälläpyörän kulut menevät myös joka vuosi yli budjetistaan. Hallitus pohti, miksi lehti ei ole alv vapaa. Olisi hyvä pohtia, voisiko postitettavia julkaisuja olla vain kolme vuodessa ja neljäs julkaisu olisi Fuksihämäys. Esille tuotiin edellisvuoden toiminnantarkastajien kommentti taloudenhoitajalle mahdollisesti tarjottavista eduista tilinpäätöksen kirjoittamisen ajaksi. Tämä kuitenkaan ei ole budjettiasia vaan jokaisen hallituksen erikseen tehtävä päätös. Lokakuun alussa on oltava listattuna kaikki isoimmat hankinnat. 20.Säätiön sääntömuutosehdotus Kuraattori Hatakka esitteli hallitukselle välitetyn säätiön sääntömuutosehdotuksen. Lausunto ja suostumuspyyntö (liite 9) Uudet säännöt (liite 9.1) Nykyiset säännöt (liite 9.2) Sääntömuutoksen perustelumuistio (liite 9.3) Hallituksen keskusteluista laadittiin teksti syyskuun yleiskokoukseen (liite 10). 21.Vartiontitarjoukset Kuraattori Hatakka esitteli Teemu Laakson jättämän tiedotteen tarjouksista ja tarjouspäivityksistä. Laakson välittämä sähköposti (liite 11) Securitas Oy:n lisäselvitys (liite 11.1) ISS:n lisäselvitys (liite 11.2) Vertailutaulukko (liite 11.3) Hallitus keskusteli tulleista tarjouspäivityksistä. Tarjouksissa ei noussut esille mitään erityistä eroa tarjoajien välillä. Lisäpyyntöjen vastauksissa ei ollut kummallakaan tarjoajalla erityistä eroa hälytyslaitteiston hoidossa.

8 Hallitus päätti hyväksyä Securitaksen vartiointitarjouksen edullisemman hinnan takia. 22.Osakunnan vuosijuhlien kutsuvieraslista Tiina Niemi oli jättänyt ehdotuksen Osakunnan vuosijuhlien kutsuvieraslistaksi (liite 12). Edellisen vuoden kutsuvieraslistan malli oli kuulemma hukkunut, minkä takia hallitus korjasi listaa useammalta kohdalta. Listaa päivitettiin osakunnan isännän, emännän, JVK:n puheenjohtajan, ohjelmasihteerin, lipunkantajien ja HOL:n esiintyjien osalta. Hallitus hyväksyi kutsuvieraslistan muutoksin (liite 13). 23. Muut asiat a. Tupakointi Osakunnan uudella parvekkeella Tupakansavun tuleminen osakuntatiloihin halutaan estää. Parvekkeella tupakointi tullaan kieltämään bileiden aikana. Rauhallisina päivinä tupakointi sallitaan, kunhan Hikiän ovet ja ikkunat pidetään kiinni, jottei savu pääse sisälle tiloihin. Mikäli paikalla on yksikin ihminen, joka ei tykkää, että parvekkeella tupakoidaan, on se lopetettava. Tämä on hallituksen tekemä linjaus ja mikäli tupakointi koetaan ongelmana, otetaan asia Osakunnan päätettäväksi yleiskokoukseen. Taru Toivanen kirjoittaa parvekkeelle ohjeet tupakoinnista. 24. Kokouksesta tiedotettavat asiat Kokouksesta ei ole tiedotettavia asioita. 25. Seuraava kokous Seuraava kokous päätettiin pitää sunnuntaina klo 14. Taru Toivanen toimii kahviministerinä. 26. Kokouksen päättäminen Kuraattori Hatakka päätti kokouksen kello

9 Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Tapio Hatakka Maija Häkkinen Kuraattori Sihteeri

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen 9/15 pöytäkirjasta muokattiin pari kohtaa vastaamaan paremmin kokouksen kulkua. Pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin.

Hallituksen kokouksen 9/15 pöytäkirjasta muokattiin pari kohtaa vastaamaan paremmin kokouksen kulkua. Pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2015 Aika: 21.5.2015 klo 17.30 Paikka: Sihteeri Maija Häkkisen koti, Takomotie 27 Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila.

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine kuraattori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 20.10.2015 klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014 Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä Juhani Takkunen Paula Talonen

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

5. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Sini Leppänen ja Antti Mänttäri.

5. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Sini Leppänen ja Antti Mänttäri. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 28.11.2013 klo 18:30 Paikka Domus Gaudium, Osakuntatilat Läsnä 19 osakuntalaista sekä inspehtori 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18:37 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Juristikerho Koulutusvaliokunta Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta UAV:n kokouksessa sovitun mukaan Viron ystävyyskorporaatioille on lähdössä kutsu

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus

(2/10) Kuraattori Tapio Hatakka ilmoitti, että säätiön valtuuskunta on pitänyt ensimmäisen kokouksen säätiön sääntömuutoksesta. Tällä hetkellä valtuus (1/10) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS-OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 17.11.2015 klo 17.00 Paikka HO / Punainen Mylly Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 5/2013 Aika: 7.3.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 4.9.2014 Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Paikka Torstai klo 18.00 Virastotalo LÄSNÄ Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Holppi Hanna- Maria Ääri Anna- Liisa Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru Laakso Arvo

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous Aika: klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A

Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous Aika: klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous 15.5.2017 Aika: 15.5.2017 klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A Paikalla: Olga Heino Essi Salmenkivi Markus Holopainen Susanna Hällsten Paula

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki.

, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Hallituksen kokous 1 (5) Aika 24.9.2016, iso neuvotteluhuone, Ilkantie 4 Valkea talo, Helsinki. Läsnä Hallituksen puheen ja jäsenet poissa Aaltonen Jaana Ahonen Outi Blundin Elina Hanhikoski Cecilia Lähteenmäki

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ollut toimintaa edellisen kokouksen jälkeen. Fuksitasting ja sääntömääräinen syyskokous on suunnitteilla. Lisäksi Viiniseura on

Lisätiedot

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä. [13.11.2014] ja [25.11.2014] 1(5) HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN VIRKAILIJAOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osakunnassa toimii osakunnan sääntöjen 52 mukaisesti virkailijoita. Tässä ohjesäännössä määritetään osakunnan

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016 Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 18.3.2013 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 15.00 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aika: Keskiviikko 25.2.2015 klo 18.00 Paikka: AddLab, Konetekniikka K4, Sähkömiehentie 4G 1. Kokouksen avaaminen Kiltakunnan 2015 puhemies Niko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2016 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2016 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikkona 22. päivä kesäkuuta 2016 klo 18.00 alkaen tarjoilua klo 17.30 18.00 Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 42 Kokouksen avaus 43 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 5/2012 Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 29 B 00180 Helsinki Hallituksen kokous 10/15 Pöytäkirja Aika: 10.3.2015 klo 10:00 Paikka: Bulevardi 29 B, K-409 Läsnä: Heinilä, Jemi hallituksen

Lisätiedot

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 1 Aika Perjantai 22.9.2017 klo 18.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Anne Ojaniittu Liisa Hosikkeen varajäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Pöytäkirja 4 /

Pöytäkirja 4 / 19.10.2016 Sivu 1(6) Pöytäkirja 4 / 2016 28.2.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2016 AIKA: 22.2.2016, klo 15.00 PAIKKA: LTKY:n toimisto LÄSNÄ: Rissanen Ville-Matti, puheenjohtaja Tynys Hanna Kekäläinen

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 17/2013 Aika: 20.11.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(12) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika: 25.11.2014 klo 17.00 Paikka: HO / Punainen mylly Läsnä: Inspehtori Pellikka Kuraattori Hassinen Sihteeri Rönkkö Toiminnanohjaaja

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: 24.04.2013 PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri

Lisätiedot

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä.

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä. PYKÄLÄ RY:N Yleisvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: klo 20:00 Paikka: Läsnä: Pykälän toimisto, Mannerheimintie 3 B, 5. krs Teemu Liukkonen, puheenjohtaja Ida-Maria Wikström, sihteeri Anna Norros Sara Antonacci

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Röykän koulun johtokunta 23.09.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 8 RÖYKÄN KOULUN TYÖSUUNNITELMAN 2015-2016 HYVÄKSYMINEN 9 RÖYKÄN KOULUN TYÖSUUNNITELMAN TÄYDENTÄMINEN/ 3A

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseura järjesti kesäisen viinitastingin Koivuniemessä perjantaina 1.8. Maistelussa maisteltiin Alkon uutuusviinejä tältä ja viime kesältä. Viiniseuralla

Lisätiedot

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015 Aika: Torstai 26.2.2015, kello 17.30 Paikka: Otakaari 5 (luentosali S1), 02150 Espoo Läsnäolijat: Valtuusto: Valtuuston

Lisätiedot