PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika klo Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori kuraattori sihteeri toiminnanohjaaja taloudenhoitaja 8 osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Inspehtori Petri Pellikka avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous on kutsuttu ajoissa koolle ja siitä on tiedotettu ilmoitustaululla, sähköpostitse sekä nettisivuilla. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksitta (Liite 1). 4. Kokousvirkailijoiden valinta Olga Penkkilä ja Taneli Laine valittiin pöytäkirjantarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi.

2 5. Ilmoitusasiat Toiminnanohjaaja Taneli Laine ilmoitti Osakunnalla menevän kaikki oikein hyvin. Kehui tapahtumissa käyvän paljon porukkaa, vaikka kokouksessa olikin hiljaista. Edellisenä viikonloppuna oli Ilveshiihto mihin osallitui 36 osakuntalaista. Pituutta hiihdolle tuli vain hiukan yli 100 km mikä mitattiin yhden hiihtäjän gps laitteella. Inspehtori Pellikka kertoi harkinneensa tulleensa tervehtimään hiihtäjiä. Hän olisi voinut tulla Parkanoon ja osallistua Jalasjärven hiihtoon, mutta tapaaminen ei kuitenkaan onnistunut. Laine lisäsi vielä, että keväälle on paljon tapahtumia, kuten virkailijavaihtokaronkka alle kahden viikon kuluttua. Kertoi, että osakuntalaisilla on paljon innokkuutta järjestää toimintaa. Historiatoimikunnan puheenjohtaja Jyrki Eriksson ilmoitti, että historiikille on nyt valittu kustantajaksi Suomen Kirjallisuuden Seura. Kustantaja on Osakunnalle ennestään tuttu, sillä Kaikuja Hämeestä on toimitettu myös siellä. Toiminnanohjaaja Laine ilmoitti vielä, että Osakuntabaarissa järjestettiin entisen osakunta aktiivin muistotilaisuus. Tapahtuman järjestäjät lähettivät koko osakunnalle terveisiä, kiittivät ja olivat hyvin tyytyväisiä onnistuneeseen tapahtumaan. 6. Toimintasuunnitelma 2015 Toiminnanohjaaja Taneli Laine esitteli toimintasuunnitelman vuodelle Inspehtori Pellikka kyseli tarkennusta kohtaan missä esiteltiin hallituksen tavoitteita ja puhuttiin osakunnan kokousten ja teeiltojen yhdistämisestä. Kuraattori Hassinen kertoi, että hallitus on pohtinut yhdistämistä houkutellakseen yleiskokoukseen enemmän osakuntalaisia. Pellikka pohti, että kokoukset voisivat alkaa vasta kuudelta, jotta kokouksen ja teeillan väliin ei

3 jäisi kovinkaan pitkää taukoa ja kuudelta alkavaan kokoukseen saattaisi ehtiä myös enemmän osakuntalaisia. Tarjoilujen saamisesta kokoukseen myös keskuteltiin, mutta asiaa harkitaan vielä. Ei laiteta käytäntöön ainakaan vielä seuraavaan kokoukseen. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2015 muutoksitta (Liite 2). 7. Osakuntabaari Oy:n hallituksen kahden varsinaisen ja yhden varajäsenen valinta Kuraattori Pekka Hassinen kertoi jäsenten toimenkuvasta. Inspehtori Pellikka, pohti Osakuntabaarin nimityksen alkuperää ja ikää. Emil Artjoki osasi kertoa, että tila on ollut jo pidempään toiminnassa sillä nimellä, luultavasti 70 luvulta. Aikaisemmin tiloissa toiminut oikea baari, eikä vain ruokala. Laura Kylliäinen ja Olga Penkkilä esittivät kiinnostuksensa varsinaisiksi jäseniksi. Toiminnanohjaaja Taneli Laine ilmoittautui varajäseneksi. Hakeneet saivat kannatusta ja heidät hyväksyttiin virkoihin. 8. Kuraattorin viran avoimeksi julistaminen Inspehtori Pellikka julisti kuraattorin viran avoimeksi. Kuraattori Hassinen kertoi kautensa loppuvan maaliskuun lopussa. Virkaan toivotaan osakuntalaista, jolla on kokemusta ja tietoa Osakunnan toiminnasta sekä opiskelut olisivat loppupuolella. Olga Penkkilä tiedusteli, mikäli voidaan esittää toive hakijoiden ilmoittautumiseksi hyvissä ajoin ennen vaalikokousta.

4 Kuraattori ilmoitti, että paikkaa hakeville järjestetään kuun puolessa välissä paneelikeskustelu mihin olisi hyvä saada kaikki hakijat osallistumaan. Kuraattorin virkaan hakevia pyydetään ilmoittautumaan sihteerille, vaikka se ei ole säännöissä pakollista. Uusi kuraattori valitaan maaliskuun yleiskokouksessa. 9. Koivuniemen remontin kuulumiset Kesäpaikkavastaava Emil Artjoki aloitti puheenvuoronsa vahvistamalla, että Osakuntabaari on ollut nimenä käytössä jo 60 luvulta, sillä Kampinkadun isäntä teoksesta löytyy asiasta maininta. Artjoki kertoi, että tänä vuonna Koivuniemessä ei remontoida laituria, sillä säätiöllä on niin paljon muitakin remonttiprojekteja ja laituri kestää hyvin vielä ainakin yhden kesän. Koivuniemen keittiö tullaan remontoimaan. Artjoki on viime syksynä jutellut keittiösuunnittelijan kanssa, mutta keskustelut pitäisi vireyttää uudestaan. Ensi viikon tiistaina Artjoki käy yhdessä Tiensuun sekä remonttifirman edustajan kanssa Koivuniemessä kierroksella. Tavoitteena on katsoa ja suunnitella tulevaa remonttia. Artjoella on toive, että joku Koivuniemen remontista kiinnostunut osakuntalainen tulisi mukaan. Emil Artjoki hakee luottamusta omaan ja Tiensuun harkintaan, jotta jokaista päätöstä ei tarvitsisi tuoda Osakunnan kokouksiin. Kuraattori Hassinen kertoi, että erillistä päätöstä ei tarvitse tehdä, jotta Artjoki saisi valtuudet, sillä se kuuluu jo hänelle virkansa puolesta. Artjoki ilmoitti, että kaikki Koivuniemen takat ovat huonossa kunnossa ja hän kokee, että käyttämättömistä olisi hyvä kahden vuoden sisällä päästä eroon. Ainoastaan takkahuoneessa ja tuvassa koetaan takat tarpeellisiksi, mutta nekin olisi hyvä uudistaa.

5 Inspehtori Pellikka ehdotti hiukan isompaa remonttia, jotta loputkin alakerrasta saataisiin kuntoon, erityisesti tupa. Emil Artjoki tuo asian esille Tiensuun kanssa. 10. Testamentin tilanne Kuraattori Hassinen kertoi, että Osakunnalle kirjoitetun testamentin perinnönjaosta ei olla päästy toissijaisten perillisten kanssa päätökseen ja että hallitus on päättänyt, että Osakunnalle haetaan tuomioistuimelta pesänjakajaa. 11. Muut asiat Kokouksessa ei ollut muita asioita. 12. Seuraava kokous Inspehtori Pellikka ilmoitti lähtevänsä Keniaan torstaina ja palaavansa Seuraava kokous päätettiin pitää tiistaina kello 18 alkaen. 13. Kokouksen päättäminen Lopuksi inspehtori Pellikka kertoi, että on huomannut koneista puuttuvan rivin 13. Kuraattori Hassinen kertoi, että Amerikassa kerrostaloista puuttuu kokonaan kerros nro 13. Todettiin asian olevan seurausta amerikkalaisten taikauskosta, että 13 on huonon onnen luku. Inspehtori Pellikka päätti kokouksen kello Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa

6 Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Olemme kokouksen valitsemina pöytäkirjantarkastajina tarkastaneet kokouksesta laaditun pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua ja tehtyjä päätöksiä. Hämäläisten talossa Olga Penkkilä Taneli Laine

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TAMMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 27.01.2015 klo 17 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka inspehtori (saapui kohdassa 7.) Pekka Hassinen kuraattori Maija Häkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 12.3.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 12.3.2015 kello 18.45 20.54 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat:

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen 9/15 pöytäkirjasta muokattiin pari kohtaa vastaamaan paremmin kokouksen kulkua. Pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin.

Hallituksen kokouksen 9/15 pöytäkirjasta muokattiin pari kohtaa vastaamaan paremmin kokouksen kulkua. Pöytäkirja hyväksyttiin muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2015 Aika: 21.5.2015 klo 17.30 Paikka: Sihteeri Maija Häkkisen koti, Takomotie 27 Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09. 1(5) YNNÄ RY:N SYYSKOKOUS Aika 4.11.2013 kello 18.09 21.26 Paikka Läsnä Nanosauna, Ylistö Jyri Hämäläinen (puheenjohtaja) Heikki Pitkänen (sihteeri) Miikka Harju Ville Berg Saana Saajoranta (poistui kohdassa

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 8/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 8.11.2012 klo 18.30. Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 12 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 8/2016 Aika: 25. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 06.11.2011 klo 13.00-15.15 1(5) Paikka Läsnä Lauttakylän koulu, Koulukatu 3, Huittinen 89 äänivaltaista kokousedustajaa 35 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto 21.2.2012. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto 21.2.2012. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 21.2.2012 klo 17.40-18.18 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo Haapala Heikki Kautto Kaisa Kiukkonen Sirpa Pihkala Isto Selinummi Aila varapuheenjohtaja Stenberg-Salonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila.

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2015 Aika: 31.8.2015 klo 18.00 Paikka: Hämäläis-Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine kuraattori

Lisätiedot

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

Vice President for Student Trainee Exchange Programme HALLITUKSEN KOKOUS 34/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.12.2014 klo 8.00 Paikka: Vanha mikroluokka Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jussi Raitanen Jenni Jalonen Antti Malmberg Johanna Mäkitalo Tuomas

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 5/2012 Aika: Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 Paikka: Turun

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 4/2015 Aika: 18.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. järjestäytymiskokous. Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 12.12.2014 Paikka: Kirkkokatu 18, 80100 Joensuu Paikalla: Elina Mäkinen Hannele Remes

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. SAMPSAN VAALIKOKOUS Aika: 28.11.2013 klo 12.00 Paikka: Luentosali B5, Latokartanonkaari 7,00790 Helsinki Läsnä: Poistettu yksityisyyssyistä. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.12.15 2.

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto 74-87 13.10.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 13.10.2015 kello 18.00 19.33 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto 1 VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 Päivämäärä ja aika: 5.4.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013. PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 9/2013 AIKA: 03.10.2013 PAIKKA: Aleksis Kiven katu 48 F 159 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri Anni Laitinen, opintopiirivastaava Iida Mäkimattila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Strömberg Niko Bremer

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 18.10.2004 37/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 05.05.2015 4/2015. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 05.05.2015 4/2015. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 05.05.2015 4/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 05.05.2015 1 Aika Tiistaina 05.05.2015 klo 16.00 17.05 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Laitamaa

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 26.6.2012 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä: Karunki, VPK:n kokoustilat Osallistujalista liitteenä. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )

SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 ) 1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com

Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com KIMMO SUNDSTRÖM HAKEMUS Koivumäentie 18 A 35 01230 Vantaa 12.12.2014 1 (4) Puh. 040 9107054 Sp. kimmo.sundstrom1@gmail.com Helsingin käräjäoikeus Porkkalankatu 13 00180 Helsinki HAASTEHAKEMUS Asia Kustannus

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6 Hallituksen kokous 10/2015 Aika: 10.3.2015 15.15 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen

Lisätiedot

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 12.2.2013 Klo 17.30 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1205 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2015 Aika ja paikka Ke 15.4.2015 klo 19.00-20.24, Korian seurakuntasali, Alakouluntie 23 Tutustumis- ja suunnitteluilta sekä kahvit

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 4.3.2013 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1. Läsnä Häkkänen Martti, puh. johtaja Ihalainen Hannu

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 3/2016 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 3/2016 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto 2.02.2016 klo 14 sh209, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Läsnä: Pauliina, Iida, Helmi, Tinja, Ville, Tiina K., Inari, Marika, Essi R. Poissa: Katri, Piia, Nella, Hanna-Kaisa 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄTYMINEN

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 16.2.2016 klo 17.45 18.15 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2010-07 1 / 5 18.11.2010

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2010-07 1 / 5 18.11.2010 1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00 20.45 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, pj. Rikala Tuula, varapj., kokouksen pj. Huuskonen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10 EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.4.2015 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/15 1 (13)

Pöytäkirja 12/15 1 (13) Pöytäkirja 12/15 1 (13) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 18.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7. x x x x x. x, saapui 11.l:ssä x x x, poistui 11.j:ssä. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 21/2015 1/7 Hallituksen kokous 21/2015 Aika: 31.8.2015 14.26 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2015 Aika ja paikka Ti 25.8.2015 klo 18 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta), kahvit

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 30.12.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

Sovittiin 1/2013 kokouksen pöytäkirja tarkastettavaksi valiokunnan sähköpostilistalla.

Sovittiin 1/2013 kokouksen pöytäkirja tarkastettavaksi valiokunnan sähköpostilistalla. PYKÄLÄ RY:N YRITYSSUHDEVALIOKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistai 5.2.2013 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Julia Parikka, puheenjohtaja Tommi Kovero, sihteeri Kristian Krootila Otto Meri Emma Honkamaa Teemu Lahdelma

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 2012-03 PÖYTÄKIRJA

Seurakuntaneuvosto 2012-03 PÖYTÄKIRJA Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistaina klo 17.00-18.03 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra läsnä / poissa Grönlund Reino, jäsen Hartikainen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 11.10.2004 36/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Dittmar & Indrenius Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura Oksama Harri Ikonen

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ 2016 1(5)

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ 2016 1(5) RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ 2016 1(5) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2016 Aika Tiistaina 9.2.2016 kello 18.00-19.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Nisunen Jasmin Annika Aaltosen varajäsen Alanen

Lisätiedot

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08 Aika: 16.04.2008 Paikka: Läsnä: Pykälä Matilda Merenmies Panu Paajanen Iiris Keino Jesse Järvenpää Johanna Säteri Tiia Ojala Ville Toro Meri Bergström Viivi Jantunen

Lisätiedot

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkosken kyläyhdistys ry Vuolenkosken kyläyhdistys ry PÖYTÄKIRJA Kylätoimikunnan kokous 2/2015 Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Kyläpiste, Vuolenkoskentie 1430 Liite: Läsnäolijat 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/6 Pöytäkirja 15/2015 Aika: 23. huhtikuuta 2015 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot